
2 minute read
PÄÄKIRJOITUS
by siniruo
Elinvoimajohtajan tervehdys
PÄÄKIRJOITUS
Advertisement
Pöytyä on tämän päivän kunta
Kun ajelin ensimmäistä kertaa töihin Kyrön kunnanvirastolle, ei paistanut aurinko. Oli marraskuinen aamu ja sateli vettä. Ajelin lounasaikaan ympäriinsä ja tutustuin ympäristöön. Kyrön keskusta näytti tyhjältä. Ihmettelin, mihin ihmeeseen olen oikein tullut. Missä on se aurinkoinen maalaiskunta, joka kertoo olevansa tulevaisuus-kunta?
Seuraavina päivinä pyrin valitsemaan aina eri reitin työpaikalleni. Välillä ajelin maatilojen pihoissa u-käännöksiä tehden ja välillä suu auki kartanoita ihmetellen. Yläneen hiekkatiellä vastaantulevat autot tervehtivät, vaikkeivat minua varmasti tunteneetkaan. Postilaatikoiden pielissä oli jouluvaloja lyhdyissä ja lapset naureskelivat koulumatkalla. Pihat olivat huollettuja ja niistä näki, että taloista pidetään huolta; ne ovat koteja isolla K:lla. Matka matkalta ja tie tien perään minussa vahvistui tunne; tästä haluan kertoa muillekin!
Haluan tällä esimerkillä nostaa esille sen, että me olemme kuntana yhtä kiinnostava, kuin mitä me itse annamme ymmärtää; mitä näytämme ja nostamme esiin. Mikäli haluamme olla autio ja sateinen pikku-kunta, voimme ottaa markkinointikuvamme marraskuisesta Kyrön torista maanantai-aamuna. Mutta mikäli haluamme oikeasti näyttää Pöytyän maatiloineen, viihtyisine peltomaisemineen, elinvoimaisine yrittäjineen ja onnellisine asukkaineen, on meidän annettava muunkin maailman kurkata sisään Pöytyän arkeen.
Ihminen valitsee asuinpaikkansa monen eri syyn seurauksena. Yksi muuttaa työn perässä. Toiselle tärkeää on koulujen ja päiväkotien läheisyys. Joku haluaa rauhaa ja yksityisyyttä ja sitä, ettei naapurit ole lähellä. Kunnan paras käyntikortti ovat kuitenkin onnelliset asukkaat. Kun maistat huippu hyvää uutta karkkia, kerrot siitä varmasti ystävillesi ja suosittelet. Kun ravintolassa palvelu on heikkoa, muistat varmaankin kertoa myös siitä. Tämä pätee myös asukasmarkkinointiin. Kun asukkailla, eli teillä, on hyvät oltavat, viestitte te onnellisuuttanne eteenpäin. Meidän tehtävä kuntana on pitää elinympäristö sellaisena, että siitä on helppo viestiä aurinkoisesti.
Kuva: Inka Liimatainen
Elämä maaseudulla imee mukaansa. Ajelitpa minkä tahansa pienen kunnan keskustassa arki-iltana, on keskusta tyhjä. Se ei kerro kunnan tyhjyydestä vaan siitä, että kaikilla on jotain muuta, mielekkäämpää sisältöä elämässään, kuin keskustassa ”notkuminen”. Olen harmitellut, miksi meillä ja naapurikunnissa, liikkeet menevät kiinni jo viiden tai kuuden aikaan. Siksi, että sen jälkeen kuuluukin viettää aikaa perheen ja ystävien parissa. Harrastaa. Käydä metsässä lenkillä. Tehdä pihahommia. Nauttia. Sillä kello kuuden jälkeen on vapaa-aikaa ja maalla se on aivan kaupunkielämästä poikkeavaa. Pöytyä ei mielestäni ole tulevaisuus-kunta. Pöytyä on tämän päivän kunta. Meillä panostetaan perheisiin; rakennetaan uutta koulua sekä päiväkotia. Meillä arvostetaan yrittäjyyttä; halutaan, että meidän yritykset pärjäävät. Meillä huolehditaan vanhuksista; hoitokotimme on maamme top 3:ssa. Meillä ei jätetä yksin; seurat ja yhdistykset ovat yhteisöllisyytemme kantava voima. Pöytyällä on kaikki edellytykset olla laadukas tämän päivän kunta – myös tulevaisuudessakin.
Tiina Hämäläinen
Elinvoimajohtaja