1 minute read

Päätoimittaja

Yhteiskunnassa nostetaan suuresti esille koulutuksen ja koulujärjestelmän merkitystä. Kuitenkin usein unohdamme, että oppiminen ei tapahdu vain pelkästään luokkahuoneiden seinien sisällä ja kouluissa, vaan itse asiassa monet elämämme tärkeimmistä oppitunneista saamme koulun ulkopuolella. Siinä partio astuu kuvaan.

Partio harrastuksena on uniikki mahdollisuus nuorille oppia, kasvaa ja kehittyä tavoilla, jotka eivät aina ole mahdollisia perinteisessä kouluympäristössä. Olemalla mukana partiotoiminnassa ja osallistumalla käytännön toimintaan, kuten retkeilyyn, purjehdukseen ja kokouksiin, saamme oppia monia tärkeitä taitoja, kuten johtamista, tiimityöskentelyä ja sitkeyttä aivan eri tavalla.

Advertisement

Kaiken tämän lisäksi, partio tarjoaa yhteisön ja yhteenkuuluvuuden tunteen, mikä on nykypäivän maa- ilmassa käymässä yhä vain harvinaisemmaksi. Yhteiskunnassa, joka välillä voi tuntua etäiseltä ja eristetyltä, tarjoaa partio paikan, jossa nuoret voivat muodostaa elämän mittaisia ystävyyksiä ja rakentaa merkityksellisiä suhteita ihmisiin eri taustoilla. Yhdessä tekeminen ja haasteiden kohtaaminen lujittaa ystävyyssuhteita mittaamattomalla tavalla.

Haluaisin nostaa esiin ajatuksen ja rohkaista etenkin nuoria lähtemään ennakkoluulottomasti mukaan kevään ja kesän partiotapahtumiin, vaikka se oma paras kaveri ei olisikaan lähdössä seikkailuun mukaan. Itse olen parhaimmat partioystäväni löytänyt oman venekuntani ulkopuolelta tapahtumissa, jotka tarjoavat loistavat puitteet yhdessä tekemiselle ja siinä samalla verkostoitumiselle luoden erinomaiset lähtökohdat uusien merkityksellisten ihmissuhteiden rakentamiselle. Erityisen läm- möllä muistelen itse Rhean ja Theian välisessä venetyhjiössä Tokka-Lotalla järjestettyä saaristomeripurjehdusta yhdessä Naantalin Sinisten kanssa. Mukana oli joukko eri ikäisiä Nasilaisia ja minulle ennestään vieraampia Sinikotkia. Itse veneen nuorimpana jännitin mukaan lähtöä, sillä kukaan kavereistani ei ollut mukana, mutta viikon aikana porukka hitsautui yhteen ja reissu oli lopulta yksi ikimuistoisimmistani.

Siispä rohkeasti Kuksa-linkit auki ja ilmoittautumaan tapahtumiin! Lopuksi haluan toimituksen puolesta toivottaa lukijoille mukavaa kevään jatkoa ja aktiivista partiokesää!

Tilaa Kotkansiipi

Suoraan kotiisi miellyttävän alhaiseen hintaan 15 € / vuosi!*

Tilaukset Kotkansiiven sähköpostilaatikkoon konsta.gronberg@partio.fi! TILAA JO TÄNÄÄN!

*Ulkomaille 20 € / vuosi.

Konsta Grönberg Kotkansiiven päätoimittaja

This article is from: