Issuu

2 | 2022

Finnjamboree Kajo Partiokisat Färsaarilla Sepa in Memoriam

Kotkansiipi 2|2022 KOTKANSIIPI ISSN 0788-8031 (Painettu) ISSN 2341-667X (Verkkojulkaisu) Numero 2 | 2022 64. vuosikerta 127. Kotkansiipi Levikki 200 kpl (painosmäärä) Ilmestymispäivä 6.12.2022 JULKAISIJA Partiopoikalippukunta Turun Sinikotkat ry www.sinikotkat.fi TOIMITUS Päätoimittaja: Konsta Grönberg Taittaja: Eero Ilvessalo TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kotkansiipi / Turun Sinikotkat Multavierunkatu 2, 20100 Turku konsta.gronberg@partio.fi PAINOPAIKKA Turun evl seurakuntien monistamo ILMESTYMISAIKATAULU Kaksi kertaa vuodessa: L-SP:n kevätparaatin yhteydessä toukokuussa sekä itsenäisyyspäivänä 6.12. JAKELU Saatavissa kololta sekä tilattavissa postitse: kotimaahan 15 € / vuosi, ulkomaille 20 € / vuosi. Tilaukset: konsta.gronberg@partio.fi ILMOITUSHINNAT sisäkansi (neliväri): 450 € koko sivu (m-v): 250 € puoli sivua (m-v): 130 € neljännessivu (m-v): 80 € MATERIAALIN PALAUTUS s-postilla konsta.gronberg@partio.fi 1 kk ennen lehden ilmestymistä. KANNEN KUVA Hannakaija Arvelmo TAKAKANNEN KUVA Konsta Grönberg

Tässä numerossa

Plärää! T. Santeri Sinikotka

Pääkirjoitukset 4 Päätoimittaja 5 Lippukunnanjohtajan sana 6 Sextantin tervehdys Huippujutut 8 Seppo "Sepa" Lahti in Memoriam 9 Sepan haastattelu 12. syyskuuta 2012 Menneet tapahtumat 16 Suurleiri Kajo 20 Partiokisani Färsaarilla 24 Ruotsin matkis 28 Pluvivi 2022 30 Saaristomeripurjehdus 32 Tuohitorvi 33 Mailitilastot Sudenpennut 34 Tammileiri 38 Sudenpennut retkellä Johtajat 40 Johtajistoviikonloppu TSK2023 41 Etelä-Turun aluepelivuoro Lopuksi... 42 Höyheniä 43 Kotkansiipipoika

TILAA KOTKANSIIPI

Suoraan kotiisi miellyttävän alhaiseen hintaan 15 € / vuosi!* Tilaukset Kotkansiiven sähköpostilaatikkoon kotkansiipi@sinikotkat.fi! TILAA JO TÄNÄÄN! *Ulkomaille 20 € / vuosi.

Pääkirjoitukset

Metsä kutsuu! Muistan omana venekunta-aikanani, miten Myrskylintu-venekuntamme lähti aina keväisin ja syksyisin venekunnanjohtajien johtamalle retkelle, yleensä Kunstenniemeen Lipin kämpälle. Se tuntui silloin melkeinpä jopa toimintakauden kohokohdalta, kun omalla porukalla pääsi metsään eräilemään ja nostamaan ryhmän yhteishenkeä. Myöhemmin venekunnanjohtajana Kunstenissa tuli oltua purjehduskauden ulkopuolella lähes joka viikonloppu eri venekuntien retkillä auttamassa järjestelyissä ja nauttimassa retkitunnelmasta. Niillä pääsi mukavasti toteuttamaan itseään ja kehittymään organisointitaidoissa. Vieraskirjasta voi vielä tänäkin päivänä bongata jos jonkinlaisia retkiä, joskus vähän kyseenalaisellakin teemalla.

Viime aikoina venekuntien retket ovat olleet pääsääntöisesti koko partiopoikaosastolle (seikkailijoille ja tarpojille) suunnattuja massatapahtumia, jonka on johtajalleen toiminut Partiojohtajakurssiin kuuluvana johtamistävänä. Suuret koko lippukuntaa yhdistävät tapahumat ovat tietysti tärkeitä ja hyvä johtamisharjoitus PJ-kurssilaiselle, joten tällaisia retkiä kuuluukin järjestää, mutta venekuntien omat retket ovat valitettavasti viime vuosina jääneet hyvin vähälle. Se mielestäni luo haasteita tulevaisuuden tapahtumanjärjestäjille, sillä useimmille PJ välitehtävä on ollut ensimmäinen vastuullinen tapahtumapesti. Suurelle osalle voi olla hyvin vaikeaa lähteä organisoimaan isompaa lippukunnan tapahtumaa, kun pohjalla ei ole kokemusta pienempien venekunnan omien retkien tai muiden tapahtumien suunnittelusta.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmaa valmistellessamme haluammekin rohkaista venekuntien johtajistoa järjestämään venekunnilleen ihan ikiomat retket. Apua suunnitteluun ja organisointiin saa varmasti, kun rohkenee vain kysyä; esimerkiksi allekirjoittaneelta. Vaikka seurakunta on päättänyt Kunstenniemeen kulkevan bussilinjan, on kimppakyytien järjestäminen nykyisillä viestimillä helpompaa kuin koskaan. Kunstenin lisäksi muita kohteita retkille voisi olla esimerkiksi Vienolan leirialue, Leijan kämppä tai Kuhankuonon retkeilyreitistö, jos vaellukselle haluaa lähteä. Mukavia retkiä!

Konsta Grönberg Kotkansiiven päätoimittaja ja TSK:n pestijohtaja

Uutena vuotena räjähtää! Hanki (ei se lumi-) vuodenvaihteen ilotulitteet TSK:n rakettimyynnistä! Myyntipisteet ja myyntiajat ilmoitetaan erikseen! Pysy kuulolla!

Lippukunnanjohtajan sana Uusi partiovuosi on jo aivan pian alkamassa, ja kulunut vuosi alkaa olla takana päin. Vuoden aikana olemme osallistuneet sudenpentujen Tammileirille, Finnjamboree Kajolle sekä lukuisiin muihin partiotapahtumiin. Vuosi on varmasti tarjonnut unohtumattomia elämyksiä monelle Sinikotkalle – kuten myös tuhansille muille partiolaisille. Varmasti myös moni Sinikotka on saanut uusia tuttavuuksia muista lippukunnista, ehkä jopa toisesta piiristä aivan eri puolilta Suomea.

suoraan tänään, ja ne olisivat silti ajankohtaisia. Joko Kotkansiipi on täynnä partiohistorian helmiä ja klassikoita, tai sitten tietyt perusasiat ovat vain pysyneet lippukunnassamme muuttumattomina.

Olen aiemminkin tälle palstalle kirjoittaessani hakenut ajatuksia vanhoista Kotkansiivistä. Nykyään se on aiempaa helpompaa, sillä Kotkansiipi-lehdet löytyvät sähköisenä lehden ensimmäisestä numerosta 50-luvulta aina tähän päivään saakka. Aiemmin vanhojen Kotkansiipien lukeminen on rajoittunut vain kotoa löytyviin tai niihin pääasiassa 2000-luvun lehtiin, jotka ovat jo valmiiksi julkaistu sähköisenä.

Tänä vuonna lippukuntamme täytti 85 vuotta. Suurempia juhlia ei järjestetty, vaan vuosi ohitettiin arkisen partiotoiminnan merkeissä. Vaikka lippukuntamme jo melko pitkään historiaan mahtuu monenlaisia vaiheita sekä erilaisia maailmantilanteita, voi edellisvuosien koronapandemiaa pitää myös lippukunnan kannalta poikkeuksellisena. Koronapandemia aiheutti nimittäin katkoksia partiotoiminnan järjestämiseen, kun tiettyinä aikoina kokouksia tai partiotapahtumia ei voitukaan järjestää tai toimintaa järjestettiin pelkästään etäyhteyksin. Koska vastaavia katkoksia ei ole ollut vuosikymmeniin, on tällainen myös lippukuntamme historiassa todella harvinaista.

Vaikka partiotoimintakin on kokenut muutoksia ja kirjoitukset vanhoissa lehdissä heijastavat omaa aikaansa, ovat lippukunnassamme pinnalla olevat asiat vuosikymmenestä toiseen yllättävän samanlaisia. Kotkansiipi -lehdistä löytyykin juttuja, jotka voisi julkaista melkein

Viime kesän ja kuluneen syksyn aikana olemme pystyneet järjestämään toimintaa kuten aiemminkin, eikä rajoitteita ole enää ollut. Silti on havaittavissa, että tietyt aiemmat perinteet ovat lähes katkenneet. Aiemmin oli tapana, että jokainen venekunta järjesti oman retken

keväällä ja syksyllä. Suunnitelmissa onkin aloittaa venekuntien omien retkien järjestäminen taas kevätkaudella. Muutenkin tapahtumia ollaan järjestetty hieman pienemmässä mittakaavassa, tai pienemmän joukon voimin. Varsinkin nykyiset samoajat ja vaeltajat, nuorimmat partiojohtajat, ovat saattaneet jäädä paitsi joistakin johtamiskokemuksista tai ainakin tätä kokemusta on kertynyt vähemmän. Toivoisin, että tulevaisuudessa tapahtumien järjestely hoituisi jälleen pääosin nuorten partiojohtajien voimin ja nuoria olisi muutenkin toiminnassa enemmän. Vanhemmilta partiojohtajilta tämä vaatii ennen kaikkea tilan antamista, mutta myös sopivan määrän tukemista. Toivon, että nuoremmat johtajat olisivat valmiimpia tarttumaan myös uusiin haasteisiin. Usein se vaatii aika paljon rohkeutta ottaa vastuuta ja yrittää parhaansa, sekä uskallusta myös epäonnistua. Kokemusta ja oppia karttuu vain, jos on valmis tarttumaan toimeen.

Aleksi Alho Palasi lippukunanjohtajaksi kahdeksan vuoden jälkeen

Pääkirjoitukset

Sextantin tervehdys Einon päivänä 1955 perustetun lippukunnan meripartio-osaston Sextantin molemmat merkittävimmät perustajajäsenet ovat nyt poissa. Sextantin ensimmäinen johtaja Dan ”Dani” von Weissenberg purjehti ajasta ikuisuuteen 2020 ja Sextantia lähes 25 vuotta luotsannut Seppo ”Sepa” Lahti nyt syyskesästä. Heidän perintönsä säilyy kuitenkin Sinikotkissa vahvana. Erillisestä meripartio-osastosta meripartiotoiminta laajeni lopulta koko lippukuntaan, kun viimeinen vartio lopetti toimintansa 1980-luvun puolessa välissä. Vielä 1990-luvulla Sextantilla oli omat viralliset vuosikokouksensa toimihenkilövalintoineen. Nämä lakkautettiin samoihin aikoihin, kun Sinikotkista tuli rekisteröity yhdistys 90-luvun lopulla ja samalla todettiin meritoiminnan ulottuessa koko lippukuntaan ”yhdistyksen yhdistyksessä” olevan tarpeeton. Myös Sextantin aluskalusto on komistunut paljonkin alkuajoista. Voidaankin todeta, että Danin ja Sepan kädenjälki siihen, mitä Sinikotkat on tänä päivänä, on huomattava. Harvemmin tunnettu fakta on, että Sepa oli myös Heinänokan partiovenesataman idean isä ja sataman toteutus perustui pitkälti Sepan ja silloisen seurakuntien nuorisotoi-

menjohtajan Lasse Urhon saumattomaan yhteistyöhön. Teoksessa Partiotoimintaa Auran rannoilla: Varsinais-Suomen partioliikkeen historia sodanjälkeisestä ajasta 2000-luvulle (Mika Mickelsson, 2007) todetaan asiasta seuraavaa: ”Ajatus turkulaisten omasta partiosatamasta syntyi 1980-luvun alussa Turun Sinikotkien Seppo ”Sepa” Lahdelle. Suurella osalla meripartiotoimintaa harrastavista lippukunnista oli taustayhteisönä seurakunta, ja kun alusten satamat sekä talvehtimispaikat olivat siellä täällä, niin oli merkittävää löytää paikka näille toiminnoille. Samoihin aikoihin siirryttiin moottoriveneistä purjealuksiin, joiden koko kasvoi. Seppo Lahti otti yhteyttä seurakuntien nuorisotoimenjohtajaan Lasse Urhoon, Turun Sinikotkien entiseen jäseneen, ja tällöin alkoi partiosataman kehittäminen Heinänokkaan Turun Satavaan Airiston välittömään läheisyyteen. Seurakuntien kiinteistöjohtaja hoiti asian myönteiseen päätökseen, ja sataman rakentaminen alkoi seurakuntien omistamalle alueelle. Satama valmistui vuonna 1983.”

on nyt telakoituna Pansiossa lämpimässä hallissa. Pääsyy telakointiin lämpimään halliin on uuden navigointielektroniikan asennus. Vanha Raymarinen elektroniikka on tullut käyttöikänsä päähän ja talven aikana asennetaan tilalle B&G:n huippuelektroniikkaa. Työ on päässyt jo hyvään alkuun vanhan elektroniikan purkamisella. Lisäksi talven aikana mm. korjataan rungon pintavaurioita. Riittävä ja pätevä aluksen päällystö on edellytys sille, että kaikille lippukunnan ryhmille pystytään jatkossakin tarjoamaan turvallisia partiopurjehduksia s/y Theialla. Nämä haastavat tehtävät tuovat mukanaan vastuuta mutta ovat parhaimmillaan myös hyvin antoisia. Moni lippukunnan veneillä merenkulkukoulutuksensa saanut ja päällystössä toiminut on myös hakeutunut merialan koulutukseen ja tehnyt työuransa tällä alalla. Meidän pitääkin panostaa jatkossa enemmän merikoulutukseen, jotta varmistamme Theian päällystöresurssit myös tulevina vuosina. Einon päivänä 2022

Elämä jatkuu ja purjehduskausi on jälleen kerran onnistuneesti päätöksessä. Kauden aikana s/y Theia kulki lähes 2000 meripenikulmaa ja vene

Juha Lehtonen Meripartio-osasto Sextantin johtaja

Sepa ja Juha Theialla. Kuva: Timo Lahti.

JOULU TULEE ... vaan tuleeko pukki?

Tilaamalla reippaan ja raittiin joulupukin Sinikotkilta varmistat lasten – ja mikä ettei aikuistenkin – jouluaaton kohokohdan onnistumisen ja tuet samalla turkulaista meripartiotoimintaa. Pukkipalvelumme tavoitat osoitteesta: joulupukki.sinikotkat.fi

Huippujutut

Seppo ”Sepa” Lahti

11.5.1938 – 28.8.2022

olivat nuoren venetarvikemyyjän vapaa-ajan harrasteita. Sextantin perustaja Dan von Weissenberg ja kaveripiiri houkuttelivat hänet mukaan merelliseen toimintaan. Jäärata-ajot, kilpa-autoilun kiihko jäivät – harrastemekaanikko heräsi saariston suloisen suven kutsuun. Meripartio-osastosta kasvoi pieni tiivis yhteisö, jonka merellisen rempseä toiminta ja koodisto jättivät aina jälkensä. Sepa on purjehtinut taivaanrannalle ja siirtynyt sen taakse. Ilotulitteiden väripalettien valaistessa tyventä Airistoa, aamuyöstä Muinaistulien aikaan, hän oli aloittanut matkansa kohti poutapilviä. Molemminpuolisen läsnäolon tuntu oli hyvin voimakas kauniina ja kirkkaan aamuna Sepan jo tehdessä matkaa. Aktiivisen partiouran vaihduttua lippukunnan senioritukijoihin Sepa oli tuttu näky kevätparaatin isorummuissa. Aivan kaislikosta ei rumpali lähtenyt liikkeelle, sillä kyseinen soitin oli tuttu jo Pelastusarmeijan partiosta, josta kavereitten mukana hän siirtyi Sinikotkiin. Heti ei Itämerellinen kutsu humissut Sepan korvissa. Kilpailuvartio Liro, Ilves-vartio sekä moottoriurheilu

Arkki opetti merenkulun käytäntöä, jonka purjehduksilla myös sattui ja tapahtui. Vielä Candolinien palvelutalossakin merenkulusta, saaristosta, purjehduksesta puhuttaessa Sepan silmiin syttyi loiste ja Arkki nosti kasvoille oman hymyn – ”Arkki-hymyn”. Alus oli persoonallinen ja saanut arvoisensa miehistön. Sepan viikonloput sujuivat nyt lounaisen Suomen merialueen sokkeloissa. Vaikka hän kertoi, että paras paikka Helsingissä oli bussilaituri Turkuun, oli laivasto ja merisotakoulu Sepalle merkittävä ajanjakso. Toiminnallisen humorismin miehenä oli toki aikaa muuhunkin. Kurssitovereita riemastutti tykkisulkeisten uusi muoto tömistyksin ja kiljahduksin. Helsingin bussista astunut siviili sai uusia haasteita.

Sepa tarttui vuorostaan Sextantin perä simeen. Meripartio-osasto kasvoi. Saatiin uusi alus. Kehitettiin koulutus Neptunukselle sopivaksi. Laivapäällystö kokoontui Sepan kodissa. Kahvi, tee, voileivät maistuivat kaikille. Pitkäaikaisen työpaikkansa kautta Sepa vaikutti voimakkaasti lippukunnan ensimmäisen purjealuksen valmistumiseen. Kaksikymmentäviisi vuotta meripartiojohtajana vetovastuussa on monellakin mittapuulla vaikuttava jälki. Läsnäolo, luottamus, esimerkki. Partiohenki ja vuorovaikutus siirtyy aina eteenpäin. Vanhan liiton jäsenenä uusin sovellus ei aina saanut heti kölin alle vettä. Sepan energiaa painoi sairauden väsymys. Ruotsin kieli helpotti usein sanallista kommunikaatiota. ” Jag är trött.” Pyhä Brendan, merenkulkijoitten suojelija, kutsui häntä lepäämään. Sanojen jo loputtua koin yhteyden Sepaan voimakkaampana kuin koskaan. Potkuri ei voi pyöriä ikuisesti. Vanhaa saaristolaistarinaa mukaillen: ”stanna propellen, men havet är inte slut”. Timo Lahti

Sepan haastattelu 12. syyskuuta 2012 kololla Seuraava juttu julkaistiin alun perin lippukunnan 75-vuotishistoriikissa vuonna 2012. Tähän uudelleenjulkaisuun on alkuperäisen kuvituksen sijaan valikoitu otoksia Sepan partiouran varrelta.

ALUKSET KAUTTA AIKAIN Sextant Jos meripartio-osasto Sextantin toiminta ja historia pitäisi kiteyttää yhteen henkilöön lippukunnassamme, on tämän oltava kiistatta Seppo ”Sepa” Lahti. Sepa toimi Sextantin johtajana peräti neljännesvuosisadan ajan, vuosina 1958-1983. Haastattelin Sepaa kololla parin tunnin ajan tätä kirjaa varten. Sextantin perustamisvaiheet on kuvattu tarkasti jo aiemmissa historiankirjoituksissa. Perustamis-certifikaatti roikkuu edelleen kololla Sextantin kämpäksi nimetyn huoneen seinällä, ja kertoo mitä Einon päivänä, 17. päivänä November-kuuta vuonna 1955 tapahtui. Sextant syntyi Ilves-vartiosta, jossa Sepakin oli jäsenenä. Tätä ennen partioura oli alkanut Pelastusarmeijan partiossa. Sinikotkiin Sepa liittyi 1950, ensin Saukko-vartioon.

Sextantin perustajana toimi Dan von Weissenberg, jonka ideasta meripartiotoiminta käynnistyi. Ensimmäinen koulutusalus oli legendaarinen Danin kanootti, mutta alusta asti oli selvää, että ihan oikea oma vene oli saatava. Jo vuonna 1957 saatiinkin hankittua s/y Sextant, joka alun perin rakennettiin soutuveneeksi. Kesällä 1958 veneellä soudettiin Kunstenniemestä Hangon Hopearannan suurleirille. Sepa oli tuolloin laivastossa, eikä pystynyt osallistumaan tähän kuuluisaan matkaan. Myöhemmin samana vuonna hän kotiutui valtion palveluksesta tuoreena aliluutnanttina. Samaan

aikaan Dani jäi pois Sinikotkien toiminnasta lähtiessään kadettikouluun. Näin Sepasta tuli meripartioosaston johtaja. Monilla turkulaislippukunnilla oli tuohon aikaan jo ”isoja” veneitä, kuten Auran Tähti Pojilla, Turun Partio-Sisseillä ja Puhurin Pojilla. Kaksi viimeksi mainittua olivat jopa purjeveneitä, mutta niiden aika ei ollut Sinikotkissa vielä pariin vuosikymmeneen. Sextant tosin muutettiin myöhemmin soutuveneestä purjeveneeksi. Sepa kertoo olleensa hankkimassa veneeseen niin köliä, mastoa kuin purjeitakin.

Maija ja Sepa

Huippujutut tannukset nousivat suhteettomiksi aluksen arvoon nähden. Katsottiin, ettei venettä voida käyttää enää kahta purjehduskautta pidempään. Sepan arkistoista löytyy tarjouspyyntöjä eri veistämöille. Tarjouspyynnön kohteena oli 15-17 metriä pitkä alus, jonka runko ja sisustus olisivat honkaa. Lastitilan mainittiin tulevan majoitustiloiksi. Monet veistämöt kieltäytyivät kohteliaasti tarjoamasta lippukunnalle alusta. Uudenkaupungin telakka ilmoitti, ettei tarjoa puualusta, mutta vastaavan kokoisen teräslaivan rakentaminen maksaisi 150 000 – 200 000 mk. Seuraavaksi julkaistiin Helsingin Sanomissa nimimerkillä ”Partiovene 662” ostoilmoitus käytetystä merikelpoisesta aluksesta.

Arkki

Nooa

Vaikka s/y Sextantin voimin oltiin meripartiotoiminta pystytty käynnistämään toden teolla, kylvettiin samalla siemen isomman veneen hankkimisesta. Oman moottorialuksen hankinta tulikin ajankohtaiseksi vuonna 1960. M/s Arkki ostettiin pääosin mammakerhon rahoilla. Polttoainekulut ja ylläpito maksettiin omasta pussista. Toiminnan rahoittamiseksi ajettiin tilausajoa yrityksille ja yhteisöille. Asiakkaista oltiin kuitenkin ennen vanhaan tarkkoja: ”Juoppojen kuljettamista vältettiin viimeiseen asti”, muistelee Sepa. Voidaan siis todeta, että 2000-luvulla tärkeäksi varainhankintakeinoksi nousseella charter-purjehdustoiminnalla onkin itse asiassa puolen vuosisadan perinteet.

Arkin kanssa yhtä aikaa lippukunnan käytössä 1961-1964 ollut m/s Nooa ei Sepan mielestä ollut oikeastaan edes mikään lippukunnan koulutusalus. Vene tuli lippukunnalle pyytämättä, eikä se oikein toiminut. Nooaa kuljetti eteenpäin Olympia-merkkinen 25-hevosvoiman nelipyttyinen petroolikone. Sepan mukaan kone ei toiminut kunnolla ja veneessä oli muitakin ongelmia. ”Se ei vain ollut meitä varten”, hän kuittaa. Arkin korvaava alus Arkin korvaavan, uudemman ja parempikuntoisen veneen etsintä käynnistyi jo vuonna 1963. Pienellä budjetilla ostettu alus oli niin laho, että sen vuosittaiset korjauskus-

Tarjouksia saatiinkin useita, muun muassa Vilhelm Suomiselta Kukolan Pyhärannasta. Hyväkuntoisen, merikelpoisen ja amerikkalaisella moottorilla varustetun kaljaasin hintapyyntö oli 12 000 mk. Liisa Marttila Luonnonmaalta lähetti valokuvan jäävahvistetusta rautalaivasta, mutta ei osannut sanoa laivan ikää eikä hintaa, koska miehensä oli matkoilla. Kiinnostavimmaksi vaihtoehdoksi todettiin ”Pirtu-Lindholmin” Nauvossa myymä vanha Tuko-vene, m/s Utopia. Veneen mitat olivat 17 x 4,5 m. Hinta ilman moottoria oli 6 000 mk. Sepa ja Gotte Rosenqvist kävivät venettä katsomassa, ja vanhempainneuvostolle tehtiin marraskuussa ehdotus, että vene ostettaisiin lainaamalla rahaa seurakunnilta.

Neptunus Utopiasta ei kuitenkaan – ehkä onneksi – tullut Sinikotkien uutta koulutusalusta. Sattuma puuttui peliin tälläkin kertaa. Nyttemmin jo edesmennyt meriupseeri Antti Näsi vinkkasi laivaston poistavan käytöstään Taisto-luokan moottoritorpedoveneitä. Taisto IV –veneestä tehtiinkin sitten kaupat 3500 markan hintaan, vieläpä ohi huutokaupan. Seurakunnat maksoi koko kauppahinnan. Neptunus-nimen saanut alus vietiin Pansioon Laivateollisuuden telakalle, jossa siihen teetettiin muutostyö perähyttiin. Moottorit ja polttoainesäiliöt (2 x 1000 l) vaihdettiin. Sepa kuvailee Neptunusta vuolaasti ja positiivisesti: ”Se oli fantastinen meripartiovene”. Veneellä tehtiin paljon ja pitkiä reissuja, sitä oli hyvä ajaa, ja sopi koulutuskäyttöön. Puuvenettä oli työlästä ylläpitää, mutta porukasta ei koskaan ollut pulaa.

”Hommia osattiin ja viitsittiin tehdä”, Sepa toteaa. Siihen aikaan ammattimiehiä löytyi omasta porukasta. Sepa mainitsee useita nimiä alkuvuosilta, esimerkkeinä puuseppä Erkki Hynnisen, sekä konemiehet Kaj Kandolinin, Markku Sirkkilän ja Hannu Laitisen. Koulutus Koulutustoiminta oli koko Neptunuksen ajan hyvin aktiivista. Koulutus oli jaettu kolmeen erikoisalaan: kansi/merenkulku, koneala ja talousala. Tämän lisäksi oli päällystön koulutusta. Kuulostaa kovin tutulta, ainakin niiden Sinikotkien korvissa, jotka ovat viettäneet vuoden sinisissä univormuissa harmailla laivoilla. Koulutusjärjestelmä kopioitiin melko surutta laivastosta, olivathan useimmat Sextantin aktiivit suorittaneet varusmiespalveluksensa siellä. Sepa itsekin oli aliupseerikurs-

sin ja Merisotakoulun reserviupseerikurssin juuri suorittanut. ”Pojat olivat innostuneita”, toteaa hän, ja sehän tietysti oli pääasia. Pojat olivat myös mukana pitkään, venekunnanjohtajatkin olivat yli armeijaikäisiä. Ylipäätään veneellä oli paljon tekemistä, vaikkei purjeiden ja takilan kanssa touhuttukaan. Aina oli jotain korjaushommaa, ja niitä tehtiin konemiesten johdolla myös matkan aikana. Matkoilla harrastettiin myös muuta touhuamista, kuten kalastusta. Nykypäivän näkökulmasta harvinaisempi laji oli sukellustoiminta, joka tuolloin oli yleistä. ”Melkein aina jollain oli sukellusvehkeet mukana”, Sepa muistelee. Oli niistä hyötyäkin, usein autettiin pulaan joutuneita veneilijöitä. Ja tarvittiin sitä apua toisinaan itsekin. Tukholman reissulla havaittiin yhtäkkiä, ettei toinen potkuri pyöri. Aluksen oma sukeltaja pantiin veteen. Pian potkurin ympäriltä oli irrotettu vanha köysi, ja matka saattoi jatkua. Sukeltajista Sepa mainitsee muun muassa Juha ja Jaakko Savisaaren, Jussi Aholan, Lassi Louhen ja Jussi Lyytikän. Sukeltajien lisäksi avun tarpeessa olevia veneitä autettiin muillakin tavoin. Hennalan radioasema oli 1960-luvulla merkittävässä roolissa, ja sieltä käsin koordinoitiin meripelastustoimintaa. Veneet ilmoittautuivat asemalle, ja siellä päivystettiin koko kesä, joukossa myös Sinikotkia, kuten Pentti Huovinen. Aluksi käytettiin armeijan vanhoja PR-radioita. Neptunuksessa

Maija purjehtii Arkilla

Huippujutut oli ensin LA- ja sittemmin VHFpuhelin. Avustustehtävät olivat pääosin hinauksia ja karilta irrotuksia, joissa Neptunus osoittautui hyväksi. Vaikka tehtäviä oli melko paljon, Sepa ei muista yhtään vakavampaa tapausta, jossa Neptunus olisi ollut osallisena. Radioaseman toiminta hiipui 1970-luvulla. Purjehdukset Neptunuksen aikana toiminta kehittyi siihen muotoon, millaisena tunnemme purjehdustoiminnan tänä päivänä. Todellakin, reissuja kutsuttiin myös siihen aikaan purjehduksiksi, vaikka veneessä ei ollut ensimmäistäkään purjetta - Arkissa oli sentään joskus kokeiltu nopeuden lisäämistä apupurjeen avulla. Itse asiassa on hämmästyttävää, miten vähän toiminta lopulta on muuttunut viiden vuosikymmenen aikana.

Arkin ja Neptunuksen satamapaikka oli aina Aurajoessa, josta käsin järjestettiin iltapurjehduksia, käytiin vaikka ”Naantalissa nakeilla”. Viikonloppupurjehdukset alkoivat Arkin aikaan vasta lauantaisin, koska töissä oltiin klo 14 asti, ja sen jälkeen vasta päästiin merelle. Viikonloppupurjehdukset saattoivat tästä huolimatta suuntautua Raumalle asti. Neptunuksen aikaan reissut alkoivat jo perjantaina, viisipäiväisen työviikon yleistyttyä 1960-luvun lopulla. Rhean satamapaikka oli ensin Ruissalon Kongressihotellin (nykyisen kylpylän) rannassa. Paikka oli purjehduksen kannalta hyvä, mutta Sepan kertoman mukaan kallis. Heinänokan partiovenesatama avattiin 1983, erityisesti Sinikotkien, Sepan ja Lasse Urhon uutteran työn ansiosta. Tällöin Rhea luonnollisesti muutti sinne.

Yhteistyötä muitten lippukuntien kanssa tehtiin, esimerkkeinä Mikaelin Wihuriveljet, Auran Tähti Pojat ja Kupittaan Henrikinpojat – siis muut moottoriveneet. Vieraita oli mukana myös Sinikotkien veneillä, tyttöjäkin. Pelkästään purjeiden voimallakin liikuttiin toisinaan, sillä optimistijollia rakennettiin lippukuntaan 1960-luvulla muun muassa Sepan ja Gotten voimin. Arkissa jollaa kuljetettiin kannella mukana, muuten optarit olivat lähinnä Kunstenniemessä leirikäytössä. Pitkät purjehdukset Pitkät matkapurjehdukset kuuluivat Sinikotkien toimintaa aivan alusta lähtien, onhan souturetki Hankoon jo hyvä esimerkki siitä. Arkin aikana toiminta-alue laajeni ulkosaaristoon. Kerrankin mentiin kohti Jurmoa sellaisessa kelissä, että astiakaappi putosi seinältä ja saumat alkoi aukeamaan, Sepa muistelee. Lopulta piti kääntyä takaisin, ettei paatti hajoa. Kovissa keleissä oltiin kyllä myöhemminkin, mutta isommilta ongelmilta vältyttiin. ”Sitten täytyi vain vaihtaa ruorimiestä”, Sepa kuittaa kyselyt, miten Neptunuksella ajaminen avomerellä sujui. Hänen mukaansa vene oli oikein hyvä isossakin aallokossa. Rosenquistin Gotte oli usein ruorissa pahassa kelissä, kuten Kööpenhaminan reissulla 1970.

Maarianhaminassa

Ulkomaanpurjehduksia Neptunuksella järjestettiin heti kesästä 1965

koulutukseen. Lisäksi oltiin aktiivisesti mukana Suomen Partiolaisten kipparikursseilla, joihin jo Arkin aikana osallistuttiin. Varainhankintaa

Sepa ja Maija rannassa

alkaen ja sen jälkeen yleensä parin vuoden välein, Rhealla sitten vuosittain. Sepa kuvailee alkuaikojen purjehduksia eksoottisiksi, ulkomaanmatkailu oli vielä harvinaista. ”Ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia lähteä muuten ulkomaille. Palkat olivat pieniä.” Ulkomaan kohteissa vietettiin yleensä muutamia päiviä. Toisinaan vuokrattiin auto tai polkupyörät ja kierreltiin lähiseutujen nähtävyyksiä, kuten Lummelundan tippukiviluolia Gotlannissa. Kööpenhaminan Tivolin Sepa mainitsee erikseen. Nakkisämpylät ja hampurilaiset olivat myös ”aivan uusi asia” turkulaisnuorukaisille. Visbyn reissulla burgerit tekivätkin heihin niin lähtemättömän vaikutuksen, että kotiin päästyä kololla järjestettiin ”Hamburger-ilta”, jossa matkaa muisteltiin ja tarjottiin partioveljille ja –sisarille näitä herkkuja.

Pitkille purjehduksille ei päässyt mukaan ilman työntekoa. Yleensä kaikki ”oikeutetut” kyllä mahtuivat mukaan. Selvästi Neptunus (kuten myöhemmin Rhea ja Theia) ovat olleet juuri sopivan kokoisia veneitä lippukunnalle. Avomerellä navigointi vaati tuohon aikaan tarkkuutta, koska satelliittitai radiopaikannuslaitteita ei ollut käytettävissä, ei edes tutkaa. Laskelmat piti tehdä huolellisesti ja kompassisuuntaa ajaa tarkkaan. Aina kuitenkin päädyttiin sinne, minne haluttiin. Sepa miettii, miten nuorenakin annettiin vastuuta. ”Moni on ihmetellyt jälkikäteen, miten nuorena pääsikään kippariksi”, hän muistelee. Sepa piti tätä ulottuvuutta toiminnassa kuitenkin erittäin tärkeänä. Esimerkkeinä nuorista lupaavista kippareista hän mainitsee Rainer Heleniuksen ja Olli Saarisen, mutta oli monia muitakin. Sextant oli aina panostanut paljon omaan

Jo edellä mainittu charter-toiminta, jota toki tuolloin ei kutsuttu sillä nimellä, laajeni Neptunuksen hankinnan myötä. Ihmisryhmien lisäksi veneellä pystyi kuljettamaan kohtuullisesti rahtia, ja tätä hyödynnettiinkin. Rakennustarvikkeita kuljetettiin saariin kesämökkiprojekteja varten. Tällä pystyttiin kattamaan polttoainekuluja. Sittemmin seurakunnat alkoivat maksaa erityistä polttoainemäärärahaa, kiitos Sepan ja Hannu Raittiin tekemän työn. Purjehduskauden ulkopuoliset varainhankinnan keinot painottuivat 1960-70-luvuillakin Kristuksen syntymäjuhlan yhteyteen. Sepa mainitsee joulukuusien myynnin, joulupukkipalvelun ja itsenäisyyspäivän myyjäiset. Pukkipalvelu oli verrattain pienimuotoista. Myös kaksikielisiä pukkeja tarjottiin. Myyjäisten yhteydessä Sextant järjesti arpajaiset, joissa jokainen arpa tietysti voitti. Sattumuksia Erikoisia ja erilaisia sattumuksia lippukunnan aluksilta muisteltaessa Sepa mainitsee ensin Arkin peräsimen irtoamisen. Pojat olivat viikonloppupurjehduksella Dödössä Hangon lähellä. Maanantai-aamuksi piti päästä Turkuun ja töihin. Yhtäkkiä huomattiin, että peräsimen akseli on

Huippujutut poikki. Onneksi läheisestä saaresta löytyi vanha ovi, josta uutta peräsintä lähdettiin rakentamaan. Akseliksi kaadettiin koivu. Porukalla homma hoitui, mutta kaikkineen aikaa tuhraantui niin paljon, että kiirehän siinä tuli. Dani työskenteli tuolloin ”valokaariuuttaajana” eli hitsarina Wärtsilän telakalla, joka silloin sijaitsi vielä Aurajoessa. Työpäivä alkoi klo 7, ja minuutilleen tuohon aikaan saavuttiin telakan rantaan. Muut pojat ehtivät vielä viedä aluksen omalle laituripaikalleen, ja kahdeksaksi omille työpaikoilleen. ”Se oli minun töppini”, toteaa Sepa ykskantaan, kun valokuva-albumia selatessa löydämme kuvan solmuun vääntyneestä Neptunuksen potkurista. Sepa kertoo olleensa navigoimassa, kun lähdettiin Nötön kaupalta. Väylä on viitoitettu sekä viitoilla että linjatauluilla. Linjamerkille käännyttiin liian aikaisin, oikaisten kepin väärältä puolelta. Silloin rysähti. Toisella koneella päästiin kuitenkin ajamaan kotiin.

Uppoaminen

Rhea

Neptunuksen taru päättyi äkisti juhannuksena 1980. Sepa muistelee olleensa Fiskarsin Degernäsissä, kun joku tuli kertomaan hänelle uutisista: se teidän vene on mennyt pohjaan. Uppoaminen oli luonnollisesti Sextantille ja lippukunnalle iso asia, mutta Sepan mukaan ”toisaalta helpotus”. Vene oli jo iäkäs, ja etenkin pohjan osalta erittäin työläs ylläpitää. Sepa kuvailee veneen olleen aina ”joen kaunein”, mutta viimeiseksi jääneenä keväänä 1980 pojat olivat laittaneet sen hienoimpaan kuntoon kuin milloinkaan.

Kun purjeveneen hankinta tuli nopealla aikataululla ajankohtaiseksi, katseet kääntyivät Sepan silloisen työnantajan, Fiskars Oy:n Turun Veneveistämön puoleen. Koska sopivia runkoja oli tarjolla useitakin, ei muiden veistämöiden tarjontaa tarvinnut edes kartoittaa. Finnsailer 38 oli yhtenä vaihtoehtona, mutta sitä ei pidetty aivan sopivana. Finnrose 45 runko sen sijaan täytti kaikki toiveet. ”Se oli arpajaisvoitto”, toteaa Sepa itsekin.

Alun perin oli ajateltu, ettei Neptunus kestäisi kuin kymmenkunta vuotta. Lopulta sillä ajettiin 17 kesää. Haaveita ja suunnitelmia aluksen vaihtamisesta ja purjeveneiden aikakauteen siirtymisestä oli tosin jo ollut 1970-luvun lopulla.

Sepa kertoo myös vähän naureskellen, miten häneltä kerran lähti ”kortti kuivumaan” eli Suomen Partiolaisten myöntämä ohjaajantodistus otettiin pois. Jotenkin oli selvinnyt, että Neptunuksella oli kyyditty yli 12 henkeä, mikä tuolloin oli ehdoton raja kyseisellä pätevyyskirjalla kuljetettavien matkustajien määrässä. ”Ei se kyllä toimintaan vaikuttanut mitenkään”, Sepa muistelee. Ilmeisesti sama kohtalo oli ollut muillakin kippareilla. Sittemmin 12 hengen raja poistettiin.

Maija ja Sepa Arkilla

Vakuutusyhtiön lunastaessa Neptunuksen, saatiin siitä hyvä korvaus. Seurakunnat asettuivat Urpo Rastimon, Matti Leimun ja Lasse Urhon johdolla tukemaan alushanketta. Budjetiksi laskettiin 170 000 mk, joka alittui. Vertailun vuoksi valmiin Finnrose 45 vakioveneen hinta olisi ollut jopa 800 000 mk. Kaikkineen, kun oman työn osuus huomioidaan,

Rhean hintalapuksi muodostui 220 000 mk. Projekti toteutettiin alle vuodessa, joten se ei ehtinyt mitenkään haitata lippukunnan toimintaa. Sepa pitää ammattimiesten osallistumista ja veistämöltä saatua tukea tärkeinä elementteinä onnistumisessa. Rhea oli luonnollisesti ylpeydenaihe lippukunnalle, vaikka oli Neptunuskin sitä ollut. Rhean jälkeen purjeveneet alkoivat yleistyä myös muissa lippukunnissa. Isojen moottorialusten aikakausi oli ohi. Kun kysyin, miten purjehtimaan opettelu sujui lippukunnassa pitkän moottorivenekauden jälkeen, Sepa toteaa: ”Ei se mikään ongelma ollut. Ei se niin vaikeaa ollut!” Rheaa Sepa ei enää juurikaan kipparoinut, mitä nyt muutaman mehtopurjehduksen kävi vetämässä yhdessä Miesvirran Pekin, Helangon Masin ja poikansa Timon kanssa. ”En ole oikein ollut purjehtija koskaan”, hän laukaisee. Vai olisiko todellinen syy ollut neuvossa, jonka Partio-Sissien legendaarinen Lauri ”Lapa” Winter Sepalle antoi: ”Kun täytetään 50, olisi syytä lopettaa, kun tämä on nuorisotyötä”. No, kuten tiedämme, ei Sepan partioharrastus siihen loppunut. Meripartio-osaston asemasta Nykyään Sinikotkat tunnetaan vahvana meripartiotoimijana. Aina ei ole ollut näin. Sepa muistelee, miten ”Sextant oli aikanaan liian vahva”. Tätä ei maapuolella katsottu hyvällä. Meripartio-osaston jäsenyyttä piti

Maija, Sepa ja kumppanit merellä

erikseen anoa. Aina anomusta ei hyväksytty. Itse asiassa Sextantin toiminnan laajentuessa 1950-luvun lopulla, lippukunnan johto kielsi poikien siirtymisen maapuolelta meripuolelle. Tilanne äityi lopulta niin hankalaksi, että Sepan piti marraskuussa 1963 kirjelmöidä asiasta vanhempainneuvostolle. Meripartiotoiminnan jatkajia kaivattiin kipeästi kolkkapojista (nykyiset sudenpennut), koska 20-henkisen meriosaston keski-ikä oli noussut 19,65 vuoteen. Venekuntaikäisiä oli mukana vain kolme, joten täydennystä tarvittiin. Sittemmin tilanne korjaantui, mutta Sextantin oma identiteetti säilyi ja vahvistui. Oma logo, tyylitelty sekstantti, oli Lassi Karskelan piirtämä. Sitä käytettiin ahkerasti, muun muassa vaatteissa. Ensimmäiset kirkkaan siniset Sextant-villapaidat teetettiin Vuolan kutomossa. Lisäksi

käytössä oli ainakin Neptunuspaitoja ja T-paitoja. Samaa Sextantlogoa paidoissaan kantavat vielä Theiankin purjehtijat. Lippukunnan täyttäessä 75 vuotta, on meripartio-osasto olemassa enää säännöissä ja paperilla. Maa- ja meripartion raja-aidat katosivat pikku hiljaa Rhean aikana. Viimeistään 2000-luvulle astuttaessa oli Turun Sinikotkista kuoriutunut puhdas meripartiolippukunta, monilla mittareilla yksi Suomen johtavista. Oskari Huiskala aktiivinen meripartiolainen ja Kotkansiiven entinen päätoimittaja

Menneet tapahtumat

HANNAKAIJA ARVELMO

18 HANNAKAIJA ARVELMO

HANNAKAIJA ARVELMO

Suurleiri KAJO Menneen partiokesän kohokohta oli suurleiri Kajo heinäkuussa. 12 000 partiolaisen leiri nousi Evolle monelle vanhemmalle partiolaiselle tuttuun paikkaan, sillä samassa paikassa on järjestetty myös edelliset suurleirit. Leiriläiseksi pääsi mukaan tarpojat ja samoajat, vaeltajat ja aikuiset olivat leirillä pesteissä, eli huolehtimassa tavalla tai toisella leiriarjen sujuvuudesta ja ohjelmasta.

Leirilippukunta Feeniks Kajolla asuttiin leirilippukunnissa. Kuten niin monella aiemmallakin suurleirillä, sinikotkat muodosti yhteisen leirilippukunnan nuotiotyttöjen kanssa. Leirilippukuntamme nimi oli Feeniks. Leiriportissamme roihusi liekit ja sen yllä liiteli tuhkasta noussut feeniks-lintu. Leirilipukunnan maskotti Feeniks kulki mukanamme ohjelmassa tai päivysti leirilippukunnassa asiaan kuuluvissa varusteissa. Leirillä leirilippukunta on koti, jonne tullaan lepäämään ja viihtymään omien kavereiden kesken muun leiriohjelman välissä. Meidän leirilippukuntamme sijaitsi keskeisellä paikalla ja siitä oli lyhyt matka vilkkaalle leirisuoralle. Ihan naapurissa oli yksi (ja monen mielestä paras) leirin kahviloista. Leirikahvila Hehku?sta makeannälkäiset leiriläiset saivat leivonnaisia ja muita herk-

kuja. Leirikahvilan henkilökunta oppi myös nopeasti mikä on piispis.

Mitä siellä tehtiin? Tarpojien leiriohjelma muodostui ohjelmalaaksoista. Aamulla lähdettiin laaksoon, puolenpäivän aikaan käytiin lounaalla ja sitten palattiin takaisin ohjelman pariin. Samoajista muodostettiin leirivartiot, joihin kuului samoajia useista leirilippukunnista. Myös samoajat kävivät ohjelmalaaksoissa, mutta sen lisäksi samoajilla oli kaksi pestipäivää, jolloin he olivat työtehtävissä jossain päin leiriä. Ohjelmalaaksoissa oli monenlaista tekemistä. Elämälaaksossa paneuduttiin niin elämään vedessä, ilmastoon kuin ihmiskehoonkin. Mittelölaaksossa kisailtiin tositeevee-teemaisesti monessa eri lajissa, rauhanlaaksossa opittiin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja mediasta, tulevaisuuslaaksossa kuljettiin erilaisia tulevaisuuspolkuja ja nähtiin omien valintojen vaikutus tulevaan. Tuumalaakso oli leirin heureka, missä leiriläiset pääsivät kokeilemaan ja testaamaan arkisiailmiöitä energian, mekaniikan, digin ja materiaalien parissa. Kanttilaaksossa kokeiltiin kanttia ramboradalla, rakenneltiin leirirakennelmia, heiteltiin veitsiä ja päästiin veteen.

Jos päivällä oltiin laaksoissa niin ei iltaisinkaan tylsää tullut. Koko leiri kokoontui yhteen avajaisiin, keskiäisiin ja päättäjäisiin, näissä nähtiin leirintarina ja laulettiin leirilaulua. Lisäksi iltaisin oli tarjolla diskoja ja reivejä eri ikäisille, ja mahtui joukkoon myös yksi hiljainen ilta.

Suurleiri tai finnjamboree on ainutlaatuinen kokemus. Leiri järjestetään kuuden vuoden välein, joten suurimmalla osalla on vain kerran mahdollisuus osallistua leiriläisenä. Onneksi suurleireille pääsee vanhempanakin mukaan. Seuraava suurleiri on 2028, nähdäänkö siellä?

Meri Malmari leirilippukunta Feeniksin leirilippukunnanjohtaja

...Ai mitäkö leirilippukunnanjohtaja eli llpkj teki? Llkj huolehti, että koko porukka on oikeaan aikaan oikeassa paikassa; että kaikilla on paikka, jossa nukkua; että kaikki noudattavat leirin sääntöjä ja aikatauluja; että leirilippukunnassa on kaikki hyvin. Päivien aikana sain muodostaa jonoja ja johtaa jonoa, seurata whatsappista kuinka paljon ruoka on tänään myöhässä ja miettiä kenelle luovutetaan kiitoskruunu. Onneksi leiriarkea oli pyörittämässä johtokolmikko, niin ehdin myös syödä pehmistä, tavata tuttuja ja käydä johtajakahvilassa.

Menneet tapahtumat

Partiokisani Färsaarilla Sain olla osana Suomen joukkuetta Nordic adventure race partiotaito/ selviytymis- kisassa. Kisat käytiin Färsaarilla Tanskassa 27.6.-4.7.2022. Lähdimme kololta pikkubussilla aamulla kello 3:30 kohti Helsinkiä. Sieltä lensimme Kööpenhaminaan, jossa söimme seuraavan aamupalan. Jatkolento pienlentokoneella Färsaarille lähti puolen päivän jälkeen. Bussi oli meitä vastassa ja bussissa oli jo kaikki muut kisaajat Ruotsista, Tanskasta, Islannista ja Norjasta ja lähdimme köröttelemään kohti kisan pääpaikkaa. Siellä laitettiin partiopaidat päälle ja tehtiin esittelykierros. Meidät jaettiin ryhmiin, joissa piti aina olla kaksi osallistujaa samasta maasta. Tutustuimme toisiimme, nämä ryhmät olivat meidän kisajoukkueet.

jälki parani tehtävä tehtävältä. Kisan aikana jouduimme rakentamaan lauttoja ja ylittämään niillä vesistöjä, tekemään siltoja, perkaamaan kaloja, tekemään ruokaa, suoriutumaan erilaisista hoksaamista vaativista toimintapisteistä. Päivän aikana kävelimme useita kilometrejä rinkat selässä vaativassa maastossa, paljon tasaista mutta isoja korkeuseroja. Välillä oli kova sumu ja piti olla tarkkana ettei eksy porukasta. Joka ilta tehtiin majoite, ja joka kerta se arvosteltiin. Siitä oli helppo napsia pisteitä, jos osasi homman.

Kisa starttasi sillä, että saimme naura, riukuja ja pressun. Niistä meidän piti tehdä itsellemme majoite. Majoitteet arvosteltiin – kisa oli alkanut. Silloin emme vielä tienneet, että joutuisimme niissä myös nukkumaan koko kisan ajan. Majoitteiden parantamiseen sai myös käyttää luonnosta löytyviä tarvikkeita.

Kilpailutehtävien lomassa pääsimme myös pitämään hauskaa ja tutustumaan erilaisiin paikkoihin. Yhtenä päivänä sousimme viikinkivenellä, toisena päivänä pääsimme kalastamaan isolla, puisella purjealuksella Torshavenissa. Kävimme myös tanssimassa färsaarilaisia vanhoja kansantansseja Nordic Housessa. Nämä eivät olleet ihan tavalliset partiotaitokisat, sellaiset joihin olemme Suomessa tottuneet. Pääpaino oli uusiin ihmisiin tutustumisessa ja yhdessä tekemisessä, oikea partioseikkailu.

Melkein koko viikon tuuli kovaa ja tihutti. Kisaan kuului erilaisia tehtäviä, jotka laittoivat aivonystyrät töihin ja niissä tarvittiin myös fyysisiä ominaisuuksia. Ryhmän yhteishenki parani tehtäviä tehdessä ja käden-

Järjestäjä hoiti ruokapuolen, mutta yllätyksenä tuli että lounas koostui pääosin leivästä. Rasteilla pääsimme tekemään kunnon ruokaa, mutta sitä piti odottaa iltaan asti. Ruoaksi oli paljon kalaa.

Kisan aikana kävimme ainakin kolmella eri saarella. Färsaarethan koostuu 18 eri saaresta. Maisemat olivat henkeäsalpaavia, korkeuserot suuria, kieli oli jollain tavalla ymmärrettävää ruotsin kautta, sää oli surkea, mutta ihmiset olivat ystävällisiä. Kokemus oli ikimuistoinen, sain paljon uusia ystäviä ympäri skandinaviaa. Jos kisa osuu kohdallesi joskus, kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan. Tämmöisiä partioseikkailuja ei kaikki pääse kokemaan. Kotimatkalle etenimme minuuttiaikataululla sillä seurauksella, että rinkkamme jäivät kaikki Kööpenhaminan lentokentälle eikä niitä sitten sieltä meinattu kotimaahan saadakaan. Jouduimme jännittämään ehdimmekö saada kamat ennen Kajon alkua. Omani tuli viimesten joukossa yli viikko kotiinpaluuni jälkeen, pari päivää ennen Kajolle lähtöä. Tuomas Arvelmo Kuvat: Mari Holmroos ja Annina Kainu

Menneet tapahtumat

Ruotsin matkis 2022 Jokavuotinen TSK:n matkapurjehdus suuntautui tänä vuonna Ruotsiin. Vaikkakin itse Ruotsissa vietetty aika oli kovin lyhyt, oli reissu kuitenkin osallistuneille ikimuistoinen. Lähdimme matkaan heinäkuun viimeisen viikon maanantaina, mukavan sivutuulen avustamana pääsimme vauhdikkaasti suoraan Maarianhaminan Länsisatamaan. Tiistaina pitkään venyneen purjehdusyön jälkeen lähdimme seuraavalle legille vasta lounaan jälkeen. Tavoitteena oli Ahvenanmeren ylitys ja illalla oli tarkoituksena olla perillä Ruotsin Öregrundissa. Saimme toista päivää putkeen nauttia navakasta etelätuulesta, vaikka

edellisen yön kova tuuli oli nostanut merelle hieman maininkia, säästyttiin kuitenkin suuremmilta meripahoinvoinneilta. Keskiviikkona heräsimme aurinkoiseen ja idylliseen Öregrundin aamuun. Synkkiä pilviä oli kuitenkin näkyvissä. Miehistön jäsenistä noin 80 prosenttia oli ollut aikaisemmat viikot Suomen Partiolaisten suurleiri Kajolla, josta tuliaisena oli ns. Kajo-flunssa. Tauti iski juuri keskiviikkona jokaiseen päällystön jäseneen allekirjoittanut mukaan

luettuna. Flunssan ja Öregrundin pohjoisen sijainnin sekä vain viikon aikamääreen takia päätimme jättää Tukholman saariston tällä kertaa välistä. Myös kaukaisena haaveena ollut Gotlanti jäi haaveeksi tuulten puhaltaessa edelleen navakasti etelästä. Päätimme siis lähteä takaisin Suomeen ja Ahvenanmaalle Maarianhaminaan. Matka taittui taas vauhdikkaasti kahdeksan yhdeksän solmun vauhtia ja olimme alkuillasta jo perillä Länsisatamassa.

Torstaina pidimme jo perinteeksi muodostuneen erittäin kovatasoisen minigolfturnauksen legendaarisella itäsataman kentällä. Pitkän ja raastavan taiston jälkeen palkitsimme itsemme paikallisen kebabbilaan annoksilla, ennen kuin jatkaisimme matkaa seuraavaan yöpaikkaan. Päädyimme lopulta Föglön kunnassa sijaitsevaan Degerbyn satamaan. Kun edellisen torstain legi oli jäänyt suhteellisen lyhyeksi, perjantaina päätimme suunnata kohti ulkosaaristoa ja Jurmoa. Aurinkoisen purjehduspäivän jälkeen Jurmossa miehistö päätti secondin johdolla lähteä uimaan saaren Itäkärkeen. Vesi oli erittäin kylmää ja kävelymatkaakin kertyi yli kah-

deksan kilometriä, mutta vaikeuksien kautta kaikki saatiin ehjinä ja raikkaina takaisin veneelle. Viikon alkaessa loppumaan päätimme viimeiseksi illaksi suunnata Nauvon vierasvenesatamaan. Päivän matka oli taas suhteellisen pitkä, mutta illalla satamassa häämötti pitkään odotettu sauna. Nauvossa päällystö kävi myös pizzalla ja nauttimassa samalla tuttujen satamatyöntekijöiden seurasta. Sunnuntaina lähdimme viikon aikaisempiin aamuihin verrattuna aikaisin liikkeelle, jotta vene saataisiin ajoissa siistiksi tulevia käyttäjiä varten. Tähän juttuun yritin tuoda hieman päällystön näkökulmaa purjehduksista. Olen huomannut vene-

kuntia vetäessäni, että kovinkaan monella nuorella ei ole mielikuvaa päällystön suuresta vastuusta ja päätöksenteosta. Esimerkiksi tällä matkiksella päällystön ollessa puolikuntoisia oli turvallisuuden kannalta mielestäni järkevä päätös palata takaisin Suomen vesille, kuin väkisin yrittää saavuttaa joitakin tiettyjä Ruotsin kohteita. Purjehduksen teemana oli Ruotsin matkis, ja vietimmekin Ruotsissa maissa jopa hulppeat 12 tuntia, joten purjehduksen tavoite saavutettiin ainakin jollain tasolla. Loppukevennyksenä, säät suosivat meitä auringolla koko viikon ja tuuletkin olivat suotuisia koko matkiksen ajan. Haluan kiittää muuta päällystöä, kipparia Matias Sandelin, sekä förstiä Elias Saru mukavasta ja onnistuneesta purjehduksesta. Aapo Virtanen, Secondi Kuvat: Matias Sandelin

Menneet tapahtumat

Pluvivi 2022

Sinikotkat mukana järjestämässä piirin syyskisoja

Piirin syyskisat järjestettiin tänä vuonna aurinkoisissa saaristomaisemissa Nauvossa 10.-11.9. 2022. Järjestelyvuoro oli Etelä-Turun alueella ja sen lippukunnista Nuotiotytöt otti päävetovastuun Netan johdolla, minkä vuoksi myös reilusti Sinikotkia pääsi mukaan järjestelytehtäviin ja -pesteihin. Kilpailukeskuksena toimi Nauvon koulu, josta kilpalevat vartiot kuljetettiin bussilla lähtörastille Nauvon Sexnappaan lähtörastille. Kisaan lähti yhteensä 30 vartiota, 6 sinistä, 5 punaista, 7 ruskeaa, 10 harmaata ja 2 keltaista. Lähtötehtävänä oli rakentaa pieneläinansa ja demonstroida sen toimintaa arvioijille. Sen jälkeen

vartiot lähtivät ottamaan toisistaan mittaa jos jonkinlaisissa partiotaitotehtävissä ympäri Nauvon kyliä. Lauantain sää helli kisaajia auringolla, mutta rata osoittautui ennakoitua vaikeammaksi ja pimeys pääsi yllättämään monet päivän loppupuolella aikataulun venyessä. Yörasti oli sijoitettu Nuotiotyttöjen leirialueelle, jonka tunnelma oli somistettu todella näyttäväksi erilaisilla jouluvaloilla ja heijastimilla. Yörastin tehtäviin kuului muun muassa pelastusliivien valmistusta, kolmen ruokalajin illallisen valmistaminen, sekä näppäimistön järjestely. Sunnuntain kisapäivä alkoi pistesuunnistuksella hämärässä ja jatkui mielenkiintoisten rastien kautta Nauvon koululle maaliin ja palkintojenjakoon. Sinisen sarjan voittoon ylsi Mikaelin Sinikellojen Saniaiset, punaisen sarjan Ruskon Maunun Partion Kyltin Kolkuttajat, ruskean Littoisten Pirtapiikojen Elma ja harmaan Rantakaarinoiden Kuukkelit. Onnittelut kotkansiiven puolesta ja kiitokset järjestelijöille. Konsta Grönberg (teksti ja kuva)

Menneet tapahtumat

Saaristomeripurjehdus Theian tämän vuoden saaristomeripurjehdus aloitettiin 1.7 kun valitettavasti purjehdusta jouduttiin lyhentämään vain neljä päivää kestäväksi. Ensimmäisenä päivänä suunnattiin sinne minne veneemme yleensä lähtee eli Skageniin. Itse sää oli lämmin mutta tuulinen ja jouduimme purjehtimaan 1 reivillä koko ensimmäisen päivän. Hyvän ruuan ja levon jälkeen läksimme Skagenista kohti Katanpäätä. Kipparillamme Konstalla oli loistava idea käydä kiertämässä Sandbäckin majakka, jottei oltaisi liian ajoissa määränpäässä. Pikku avomeri lenkki oli myös hyvä meidän nuorelle miehistölle, joka pääsi kokemaan hieman avomeren meininkiä. Miehistö pääsi myös illalla ihmettelemään Katanpään linnakkeita. Kolmantena päivänä päällystö laitettiin melkein kokonaan uusiksi kun Juha saapui kippariksi ja meikä siirtyi förstiksi. Pienen mietinnän jälkeen suunnattiin keula kohti Kivimaata ja siitä Nauvoon. Matkalla sää taas suosi miehistöä ja viiden tunnin päästä oltiinkin jo Nauvossa. Hyvän yön jälkeen olikin jo aika lähteä kohti Heinistä ja nyt vasta päästiin käyttämään genaakkeria. Veneen siivoaminen aloitettiin myös hyvissä ajoin. Matkan varrella käytiin vielä tankilla ja päätimme purjehduksen Heinänokkaan.

Rasmus Kivini

Kuvat: Konsta Grönberg

Menneet tapahtumat

Tuohitorvi 2022 Tuohitorvi järjestettiin tänäkin vuonna kutakuinkin onnistuneesti. Kisa alkoi lauantaina 5.11. Kurjenrahkan Rantapihan parkkipaikalla airon valmistuksella. Seuraavaksi kisaajat talsivat rastireittiä pitkin Leijankämpälle, jonka pihalla he myös majoittuivat puolijoukkueteltassa. Ensimmäisenä päivänä kisaajat haastettiin muun muassa anagrammien ratkomiseen, karkkien tunnistamiseen sekä venekuntien itse rakentamien a-pukkien kanssa ojien ylittämiseen.

Yörastilla navigoitiin taskulamppua käyttäen heijastimilla varustettujen merimerkkien luoman radan läpi. Lisäksi valmistettiin kreppejä, joista osa muistutti lettuja vähemmän kuin toiset. Tehtävien ohessa tarjoiltiin kuumaa kaakaota, jonka voimin kisaajat selvisivät pitkästä illasta. Sunnuntaina aamupäivällä kisaajat kiersivät lyhyemmän reitin, joka alkoi viuhkasuunnistuksella. Maaliin saapuessaan kisaajat purkivat teltat ja söivät ravitsevaa nakkikeittoa.

Päästyämme kololle bussilla, julkaistiin tulokset. Eniten pisteitä sai Nuotiotyttöjen Spokka. Tuohitorveen sai puhaltaa tänä vuonna sinikotkista parhaana Telkkä. Kiitos kaikille kisaajille hyvästä kisasta ja onnittelut voittajille! Ja kiitos myös kaikille kisan järjestämiseen osallistuneille, joiden ansiosta Tuohitorvi-perinne jatkuu. Kiitos! Telmo Suntila Kuvat: Konsta Grönberg

Mailitilasto 2022 – TOP 50 Mpk

Arvelmo Tuomas

305,1

Murto Eero

126,4

Kivini Rasmus

717,6

Sainio Jimi

304

Nieminen Miro

126,4

Hällfors Ilari

651,2

Alho Aleksi

233,8

Huiskala Tarmo

125,4

Virtanen Aapo

616,1

Lehtonen Lotta

224,6

Lehti Antti

125,4

Sandelin Matias

573

Korhonen Aukusti

223,8

Karjalainen Morris

120,1

Helle Oliver

528,8

Yli-Savola Valo

216

Malmi Oiva

118,4

Mäntylä Ahti

419,3

Siltala Jaakko

209,7

Miilunpalo Markus

117,7

Hiirsalmi Ville

417,4

Vihervuo Bruno

187,9

Aaltonen Timo

111,7

Laivoranta Eero

399,4

Lehtisaari Aatos

179,6

Grönberg Konsta

111,3

Eloranta Eemeli

398,9

Huvila Alvar

168,6

Hällfors Aaro

108,8

Ahlroos Elmeri

381,7

Aaltonen Rasmus

166,8

Nieminen Rosa

107,3

Lehtonen Juha

358,9

Hällfors Oskari

162,8

Huvila Albin

106,6

Saru Elias

350

Wilson Ewan

139,1

Harkke Mari

103,2

Jalava Joonas

329,9

Silvoniemi Oskari

130,5

Korhonen Niilo

103

Lehtonen Laura

319,4

Sarlin Joona

128,8

Varjovuori Aarni

102,9

Alaniva Elias

313,2

Suntila Telmo

128,8

Malmi Aimo

101,8

Vahala Konsta

313,2

Liuksila Leo

126,4

Haapakangas Aleksi

98,5

EMMI AARNIO

Nimi

ALEKSI ALHO

Sija

Sudenpentujen suurtapahtuma

Tammileiri Sinikotkien sudenpennut kokoontuivat tarkan aikataulun mukaisesti Turun linja-autoasemalle torstaina 9.6 käsinkosketeltavan jännityksen vallassa, olihan heidän elämänsä suurin leiri alkamassa Sauvon Ahtelassa. Selässä suuret rinkat, edessä aurinkoisia leiripäiviä Pasi L Nuuskijan apuna, kolme yötä teltassa

kaverin kanssa, ei ihme jos perhosia oli vatsassa.

Odotellaan avajaisten alkamista

Opetellaan ottamaan sormenjälkiä

Kohti suurta seikkailua!

Ahtelassa ihan ensimmäinen työ oli tietysti hyvän telttapaikan löytäminen meille määrätyssä paikassa ja telttojen pystytys. Sinikotkat olivat Saastamoinen- alaleirissä, lähellä päälavaa. Aikamoinen kuhina kävi,

että saatiin kävyt pois ja kolme telttaa pystyyn, makuupaikka kaverin vierestä ja tavarat sisään. Ruokailuihin kävelimme jonossa koko alaleiri tiukkojen ohjeiden mukaan, syödä sai vatsansa täyteen, mutta kuhina ympärillä oli koko ajan kova ja ohjeita tuli niin omilta johtajilta kuin muiltakin. Oli siinä pienillä leiriläisillä ihmettelemistä. Iltapalat syötiin omassa leirissä hieman rauhallisemmissa tunnelmissa. Päivät täyttyivät erilaisista ohjelma-

Salapoliisioppilas kokeilee mikroskoopin käyttöä

Sinisen timantin jäljillä

laaksoista, joihin käveltiin, yllätys yllätys, jonossa. Tutuille koulukavereille moikattiin vastaantullessa ja ihmeteltiin mihin ollaankaan menossa. Sudenpennut saivat olla mestarietsijä Pasi L Nuuskijan apulaisina koko leirin ajan hiomassa omia salapoliisitaitojaan. Päivien aikana pojat etsivät suurta sinistä kristallia, harjoittelivat tieteellisiä menetelmiä, pakersivat itselleen leirimerkin, opettelivat liikkumaan hiljaa ja huomaamattomasti tai vauhdilla ja ketterästi, savusukelsivat, ratkoivat pakohuoneteltassa arvoitusta, söivät hattaraa ja popparia, kokeilivat metallinpaljastinta ja

tietysti uivat vaikka vesi olikin aika kylmää. Päivän touhujen jälkeen uni maistui kaikille eikä teltassa nukkuminen sittenkään ollut liian jännittävää, kun oma kaveri oli vieressä. Aika paljon tavaroita saatiin telttoihin hukattua, mutta melkein kaikki löysivät omansa kun teltat saatiin purettua. Omituisesti tavarat olivat päivien aikana kulkeutuneet aivan toiselle puolelle telttaa kaverin makuualustan alle, olikohan joku salaperäinen vieras siellä käynyt vähän mellastamassa... Sunnuntaina leiri tuli päätökseensä,

päättäjäisissä saatiin laulaa ja huutaa äänet käheiksi hienoissa leiripaidoissa. Ja leiriltä poistuttiin busseille tietysti jonossa tiukan aikataulun mukaisesti, kuten oli totuttu koko leirin ajan tekemään. Mukavat muistot jäi kaikille ensimmäisestä suurleiristä partiolaisena, tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja. Mukana menossa olivat Kaisa, Mari, Minni, Meri, Tiina, Rasmus, Tuomas ja Hannakaija. Kuvat ja teksti Hannakaija Arvelmo

Päättäjäiset

Sudenpennut retkellä Tänä vuonna sudenpennut retkeilivät kahtena eri päivänä Heinänokan laavulla. Lauantaina 8.10 paikallle ilmestyivät Majavat ja osa Norpista, sunnuntaina 9.10 oli Piisamien ja loppujen Norppien vuoro. Nuotio-jälkeä oli tarkoitus tehdä, joten lauantain kaatosade ehkä hieman masensi sekä poikia että aikuisia. Reippaasti lähdimme kuitenkin nuotiopaikalle ja puunhakuun. Onneksi laavu on iso ja sisään mahtui istumaan sateelta suojaan Ensimmäinen tehtävähän oli tehdä kiehisiä, jotta saataisiin nuotio syttymään. Niitä tuli iso kasa ja kovan jännittämisen jälkeen iloinen tuli rätisi kauniisti. Ja koska retkellä on aina nälkä, aloitettiin ruokavalmistelut. Ryhmät kokosivat trangiansa ja laittoivat riisit kiehumaan. Päivän kohokohta taisi olla palavat tonnikalapurkit

sillä lounaaksi oli taistelutonnikalaa, jossa tonnikalapurkki tosiaan sytytetään paperin avulla palamaan ja saadaan näin ihana savun maku tonnikalaan. Sadekin lakkasi parahiksi ruokailuun, saatiin istua nuotiolla ja syödä hyvää ruokaa. Jälkiruoaksi oli smörgeleitä eli s´morseja eli nuotiolla paahdettua vaahtokarkkia suklaapalan kanssa kahden keksin välissä. Kyllä maistui. Ruoka piti sulatella pelikentällä polttopalloa ja jalkapalloa pelaten, hiki tuli ja takkikasa kentän reunalla kasvoi. Välipalaksi paistettiin nuotiolla tikkupullaa itse vuolemilla kepeillä. Ai, että kun maistui hyvälle hillon kanssa. Tuliaisiksi kotiin pojat tekivät kauniista syksyn lehdistä kranssin oveen tai seinälle laitettavaksi.

Sunnuntain porukka saikin aurinkoisen päivän ja nuotion sytyttäminen oli hieman helpompaa. Kiehisten vuolemisella aloitettiin tämäkin päivä ja nyt tarvittiinkin hieman suurempi nuotio, koska lounaaksi oli tarkoitus paistaa omat pizzat. Hyviä pizzoja saimmekin, jokainen oman makunsa mukaan. Jälkiruoka ja välipala oli sama kuin lauantainakin ja pallopelit pelattiin ja kranssit saatiin tehtyä. Mukava viikonloppu näinkin jaettuna ja johtajisto saapuui PJN:oon ihanan savunhajuisina. Kiitos kaikille mukana olleille! Kaikkien akeloiden puolesta, Hannakaija Kuvat: Hannakaija Arvelmo

Johtajat

Johtajistoviikonloppu TSK2023 Sinikotkien johtajistoviikonloppu järjestettiin lokakuun lopulla 28.–30.10.2022. Perjantaina aloitimme sulkapallopeleillä Kaarinan Kilosportissa, josta meillä oli varattuna neljä sulkapallokenttää. Pelien jälkeen siirryimme Marin saunalle Kuusiston salmen rantaan. Saunomisen lisäksi saimme nauttia myös grilliruuasta sekä muun johtajiston seurasta. Lauantai käytettiin toiminnan suunnitteluun kololla. Päivä aloitettiin

pidemmän tähtäimen suunnittelulla, johon hyödynnettiin Suomen partiolaisten tuottamaa Haaveiden lippukunta -työkalua. Pitkän tähtäimen suunnittelun tuloksena saatiin määritettyä tulevaisuuden haaveet, joita voisi sanoa eräänlaisiksi visioiksi tulevasta. Käytännön toimenpiteitä, askelia tavoitteisiin pääsemiseen, pitää vielä suunnitella tarkemmin. Maittavan Konstan kokkaaman lounaan jälkeen työstöä jatkettiin ensi vuoden tapahtumien sekä johtajis-

ton pestien käsittelyllä. Lopuksi vielä tarkastelimme ensi vuoden pestejä ja toimihenkilövalintoja syyskokouksen valmistelua ajatellen. Sunnuntain ohjelmassa oli venetalkoot s/y Theialla, sillä vene oli nostettu samalla viikolla. Venetalkoissa olikin aktiivinen joukko purjehtijoita muun muassa tyhjentämässä tavaraa ja valmistelemassa tulevan talven kunnostustöitä.

Etelä-Turun alueen sisäpelivuoro Kaipaatko rentoa liikuntaa hyvällä porukalla? Haluaako sisäinen maalitykkisi vapaaksi? Meillä on ratkaisu!

ALEKSI ALHO

Tänä syksynä aloitettiin Etelä-Turun alueiden lippukuntien yhteinen johtajiston sisäpelivuoro. Syksyn mittaan vuoroja on ollut Raunistulan koululla joka toinen tiistai klo 2100-2200. Pienen alkukankeuden jälkeen porukkaa on löytänyt oikein mukavasti paikalle, toki lähinnä Sinikotkia ja Nuotiötyttöjä, ja ollaan saatu hyvät pelit pystyyn. SIlti uudet pelaajat ovat todella tervetulleita! Lajiksi on valikoitunut salibandy, mutta tarkoituksena on kokeilla muitakin lajeja, kuten koripalloa, lentopalloa, käsipalloa yms. Kevään osalta vuorojen ajankohta on vielä toistaiseksi auki, mutta niistä infotaan kiinnostuneille WhatsApp-ryhmässä, johon voi liittyä oheisella QR koodilla. Ryhmässä pääsee myös vaikuttamaan vuorojen ajankohtaan ja lajivalintoihin. Vuoro on suunnattu johtajapesteissä toimiville samoajille ja heitä vanhemmille.

Lopuksi...

Huhutaan, että ei ole sellaista sisäpelilajia, jossa Sandelin ei dominoisi.

“ja si pidä miele s et oon amis et ei oo varmaa kauh ee hyvää tekstii ja en legit muista pal mittää ihmee lli st et toivottavast on ees jotenki hyvä .” -Anonyymi toim ittaja

"Pist siit sit viis piispist" - Sinikotka Kajolla

poa? Taittaminenko help Väärä ajatus! .30 T. toimitus, klo 04

Onnea TSK:n uusille ylioppilaille Oskari H, Jaakko S ja Oskari S!

mikäs se Öö nii tota likaa? sponsori o meijä uus i? int ja jota Kaks kirja

Kotkansiipipoika

"Tuohitorven suunnittelu käy voimille"

Turun Sinikotkat Multavierunkatu 2 20100 Turku