Issuu

2 | 2019

Kotkansiipi 2|2019 KOTKANSIIPI ISSN 0788-8031 (Painettu) ISSN 2341-667X (Verkkojulkaisu) Numero 2 | 2019 61. vuosikerta 121. Kotkansiipi Levikki 200 kpl (painosmäärä) Ilmestymispäivä 6.12.2019 JULKAISIJA Partiopoikalippukunta Turun Sinikotkat ry www.sinikotkat.fi TOIMITUS Päätoimittaja: Iiro Maunula Taittaja: Eero Ilvessalo TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kotkansiipi / Turun Sinikotkat Multavierunkatu 2 20100 Turku kotkansiipi@sinikotkat.fi PAINOPAIKKA Turun evl seurakuntien monistamo ILMESTYMISAIKATAULU Kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen numero ilmestyy L-SP:n kevätparaatin yhteydessä toukokuussa ja toinen itsenäisyyspäivänä 6.12. JAKELU Lehti on saatavissa Sinikotkien kololta sekä tilattavissa postitse hintaan 10 € / vuosi. Tilaukset: kotkansiipi@sinikotkat.fi ILMOITUSHINNAT sisäkansi (neliväri): 450 € koko sivu (m-v): 250 € puoli sivua (m-v): 130 € neljännessivu (m-v): 80 € MATERIAALIN PALAUTUS Toimituksen sähköpostilaatikkoon kotkansiipi@sinikotkat.fi kuukausi ennen lehden ilmestymistä. KANNEN KUVA Meri Malmari SISÄKANNEN KUVA Meri Malmari

Tässä numerossa Pääkirjoitukset 4 Lippukunnanjohtaja Huippujutut 8 Sextantin johtajien haastattelut 11 Karjanhoito-oppia purjehtijoille 12 Retki sinne, mistä kaikki alkoi Menneet tapahtumat 16 Kipparikurssi 18 Kokoontumispurjehdus 20 Kesän matkapurjehdukset 25 Tammileiri 26 Ripari vaeltaen 2018 26 Partiorippileiri 2019 28 Syyssähellys 29 Tuohitorvi Sudenpennut 30 Sudenpentujen syysretki Nuotio Lopuksi... 34 Höyheniä 35 Kotkansiipipoika

Pääkirjoitukset

Lippukunnanjohtajan sana Tätä tekstiä kirjoittaa aika tarkkaan puolen vuoden välein, mutta silti tuntuu siltä, että edellinen kerta oli juuri äsken. Tätäkin kirjoittaessa deadline on mennyt pari päivää sitten, mutta vielä ei kukaan ole soitellut perään. Taas pätee hyvin sanonta: ”Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen.” Ehkä seuraavalla kerralla olen ajoissa liikkeellä. Toisaalta tätä kirjoittaessa en voi satavarmaksi sanoa, jos se olen minä, kun kirjoitan tämän ensi keväänä, sillä lippukunnan syyskokousta ei ole vielä ollut. Ensi vuonna on lieviä muutoksen tuulia joka tapauksessa, sillä tämän hetkisten tietojen mukaan tulen muuttamaan osittain

parin tunnin lentomatkan päähän Itämeren toiseen päähän. Tämä tarkoittaa sitä, että säännöllinen viikkotoiminta tulee ainakin jäämään pois muutamaksi kuukaudeksi, mutta onneksi etäyhteys sentään toimii. Partio onkin siitä hyvä harrastus, että ei ole yhtä tiettyä oikeaa tapaa harrastaa sitä. Kalenterin saa täytettyä enemmän kuin helposti kaikkeen partioon liittyvällä, jollei joskus osaa kieltäytyä. Partiota voi harrastaa olemalla mukana viikkotoiminnassa sekä lippukunnan, piirin ja Suomen Partiolaisten tapahtumissa. Ihan yhtä lailla on kuitenkin partiolainen, vaikka tulisi kerran vuodessa pitämään yhden rastin partiotaitokisoi-

hin tai osallistuisi vaan partioparaatiin keväällä. Tai ihan mitä tahansa muuta partioon tai lippukuntaan liittyvää. Vaihtoehtoja on monia. Viikkotoiminta on lopuillaan vuodelta 2019, mutta varainhankintaa tapahtuu monessa eri muodossa vielä tänä vuonna. Kannetaan kaikki kortemme kekoon sen puolesta, jotta voimme taas ensi vuonna toteuttaa laadukasta meripartiotoimintaa. Jouluisin partioterveisin, Roosa Juup Turun Sinikotkien lippukunnanjohtaja

JOULU TULEE – vaan tuleeko pukki?

Tilaamalla reippaan ja raittiin joulupukin Sinikotkilta varmistat lasten – ja mikä ettei aikuistenkin – jouluaaton kohokohdan onnistumisen ja tuet samalla turkulaista meripartiotoimintaa. Pukkipalvelumme tavoitat helpoimmin osoitteesta: http://joulupukki.sinikotkat.fi

TILAA KOTKANSIIPI Suoraan kotiisi miellyttävän alhaiseen hintaan 10€/vuosi! Tilaukset Kotkansiiven sähköpostilaatikkoon kotkansiipi@sinikotkat.fi! TILAA JO TÄNÄÄN!

Uutena vuotena räjähtää! Hanki (ei se lumi) vuodenvaihteen ilotulitteet TSK:n rakettimyynnistä! Myyntipisteet ja myyntiajat ilmoitetaan erikseen! Pysy kuulolla!

LOUNAIS-SUOMEN PA RT I O P I I R I r y

Lounais-Suomen Partiopiirin piirileiri

Hei! Lounais-Suomen partiopiirin piirileiri Otava järjestetään ensi kesänä 22.-29.7.2020 Maisaaressa, Rymättylässä. Leirille osallistuu tuhansia leiriläisiä pääosin L-SP:n alueelta, joten myöskin Sinikotkista odotetaan suurta leirilippukuntaa. Kaikki seikkailijaikäiset ja sitä vanhemmat partiolaiset voivat osallistua Otavalle leiriläisinä. Aikuiset ja vaeltajat toimivat koko leirin ajan jossakin leiripestissä. Samoajat toimivat osan aikaa pestissä ja osan aikaa heillä on järjestettyä ohjelmaa, kuten tarpojilla ja seikkailijoilla koko leirin ajan. Otavan ohjelma painottuu jo sijainninkin mukaisesti meriteemaan. Kuljetukset Maisaareen hoitaa Merivoimat. Tiedossa on monipuolista ja partiomaista ohjelmaa niin maalla kuin merelläkin. Ilmoittautuminen Otavalle tapahtuu leirin nettisivuilta löytyvän linkin kautta, joka löytyy myös tämän viestin alalaidasta. Ilmoittautuminen on auki ajalla 1.11.201930.1.2020. Ilmoittautumista ei kannata jättää viime tippaan, jotta pääsee varmasti mukaan. Huoltajan on ilmoitettava alle 18-vuotias leiriläinen. Leirin nettisivuilta löytyy myös ilmoittautumisohjeet, jotka tulee lukea huolella ennen ilmoittautumista. Leiriin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä Sinikotkien Otava-yhteyshenkilöön Konsta Grönbergiin (0407076303, konsta.gronberg@sinikotkat.fi). Tässä vaiheessa kannattaa ottaa seurantaan myös Otavan sosiaalisen median kanavat. Otavan nettisivut: https://www.piirileiriotava.fi/fi Ilmoittautumisohje: https://www.piirileiriotava.fi/fi/leirilaiselle/ilmoittautumisohjeet Ilmoittautumislinkki: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=26026 Leirinodotusterveisin, Aukusti Korhonen

Huippujutut

Sextantin johtajien haastattelut Koonnut: Oskari Huiskala

Meripartio-osasto Sextantin johtajille esitettiin seuraavat kysymykset: 1.) Paras tai hauskin purjehdusmuistosi Sextantin johtajakaudelta? 2.) Kohokohta tai erityinen saavutus, joka johtajakaudella toteutettiin? 3.) Jokin haaste, ongelma tai erityinen sattumus, joka on jäänyt mieleen kaudeltasi? 4.) Kerro jokin ohje tai neuvo tuleville kippareille ja veneen päällystölle? 5.) Haluatko sanoa vielä jotain muuta?

Ralf Ståhle 1985-1991 1.) Yleensä kaikki pitkät purjehdukset. Tällöin päästiin purjehtimaan vahtivuoroissa ja saatiin testata porukan yhteishenkeä ja taitoja hyvin! 2.) Ei muistu mitään erityistä mieleen, mutta Tall Ships Race oli Helsingissä ja siitä sitten eteenpäin! 3.) Rhean pohjaa kolhittiin ja siten jouduttiin järjestelemään asiat vakuutusyhtiön kanssa ja korjaustelakan kanssa.

4.) Muistakaa, että kippari on vastuussa veneestä ja miehistöstä. Päätöksiä on pystyttävä tekemään ja veneessä ei tehdä päätöksiä huutoäänestyksellä. Kipparin on pystyttävä päättämään asiat, vaikka ne olisi joskus vaikeitakin ja miehistö on eri mieltä! 5.) Muistakaa vastuunne ja turvallisuus on ensisijaisen tärkeä pitää mielessä. Partiopurjehtiminen on ”huviveneilyä” myös, ei ammattimerenkulkua. Jos ilmat ovat kohtuuttoman kovat, ei merelle pidä lähteä! Ammattimerenkulkijat joutuvat olemaan merellä, vaikka ilmat joskus eivät ole sopivia siihenkään!

Pasi Mikkonen 1992-1994

Vuosina 1958-2001 käytössä ollut, lippukunnan ensimmäinen koulutusalus Sextant, josta meripartio-osasto on saanut nimensä.

1.) Pitkä purjehdus Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Vielä melko eksoottinen kohde monelle siihen aikaan. Pientä kommellusta oli viisumien hakemisessa ja saarilla kiertoajeluiden järjestämisessä. Hyviä kokemuksia ja ystävyyttä yli rajojen. 2.) Katso kohta 1. 3.) Erityisenä kunnostusmuistona kun Rhean kölin ala-etureunaa (se kolhualttein) korjattiin ja tasoitettiin vuosien kolistelujen jälkeen. Piti kaivaa melkomoinen kuoppa Heiniksen soraan ja siltikin korjaajan piti ujuttautua selällään pää edellä kölin alle. Samalla myös peruskorjattiin Still 525 (se Tornikotkilta ostettu) vahvistamalla kölilaatikon ulkoreuna sisäpuolelta vaahdolla.

4.) Päällystön on myös hyvä muistaa miksi me tätä teemme. Partio on lasten ja nuorten toimintaa, jota aikuiset ohjaavat ja tukevat. 5.) Jatketaan hyvää ja turvallista toimintaa!

Kari Sarlin 1995-1996 1.) Purjehdusmuistoa ei tule mieleen, jonka voisi sinne ajoittaa. Rhea kävi Hollannin Jamboreella, mutta en ollut sillä reissulla itse mukana, kun olin koko kesän töissä. 2.) Kohokohta... oikeesti silloin riideltiin aika lailla, ei ehkä muistamisen arvoista. 3.) Erimielisyyksiä Sextantin suunnasta ja paatin hoidosta. Hengissä selvittiin. 4.) Kipparin pitää osata muutakin kun seilata, pitää osata tarvittaessa korjata konetta ja ihan vaikka ajaa itse rantaan. Rhean aikana oli niitäkin, jotka ei oikein osannut edes sitä eli pitää olla valmis oppimaan kaikenlaista, myös sitä vähemmän kivaa ja likaisempaa. 5.) Talkooporukkaa oli silloin enemmän (vai oliko?), oli myös lama-aika ja porukkaa työttömänäkin joten oli paremmin aikaa.

Juha Lehtonen 1997-1998 1.) Ruotsin purjehdus 1997, joka päättyi polttareihini. 2.) Rhean 15 vuotis-peruskunnostus Maskussa 1996-1997 talvella. 3.) Ei tule mieleen. 4.) On kipparilta rohkeampi (ja fiksumpi) päätös olla lähtemättä kovaan keliin (kun miehistö painostaa), kuin lähteä sinne jos on epäilys pärjätäänkö. 5.) Kannatan johtotehtävissä vähintään kolmen vuoden kausia, jos haluaa saada muutoksia oikeasti aikaiseksi.

Oskari Huiskala 1999-2003 1.) Tall Ships Race 2003 Gdyniasta Turkuun olisi luontevin vastaus, kun saatiin palkintokin - Rhealla purjehduskilpailusta! Mutta myös Saaristomeripurjehdukset ja onnistunut partiopiirin eskaaderi Örön linnakkeelle ovat jääneet mieleen. Nuorena kipparina järjestin myös sellaisia viikonloppupurjehduksia, joissa käytiin mahdollisimman monessa satamassa. Jäätelön oston jälkeen köydet irti ja kohti seuraavaa. 2.) Aika kultaa muistot, mutta jo ikääntynyt veneemme oli noina vuosina erittäin vilkkaassa käytössä.

Päällystöä oli paljon ja porukka oli aktiivista. Samalla toimintaa kehitettiin koulutukselliseksi: Arkki-kurssit perustettiin, suorituskirjaa uudistettiin ja Sinikotkien rooli piirin ja SP:n koulutustoiminnassa nousi uudelle tasolle. 3.) Rhea telakoitiin Heinänokassa pukille väärin päin ja pukin tassu meni kyljestä läpi. Reikä saatiin keväällä laminoitua umpeen ja purjehduskausi alkoi normaalisti. Mereltä muistuu mieleen myös tiukka yö Gotlannin edustalla. Olimme ajaneet koneella pläkässä Visbyseen, mutta sieltä lähtiessä tuuli nousi nopeasti ja tietysti aivan vastaisena. Vaihdettiin keulaan pienempää purjetta, kunnes purjeet loppuivat. Menomatkan miehistö oli jättänyt ”turhat” purjeet Heinänokkaan! Vene oli pakko kääntää sivutuuleen, kun kryssiminen ei enää ollut järkevää. Aamulla tuuli laski yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja päästiin taas kohti kotia. 4.) Safety is number one, and number two, and number three. Eli turvallisuus merellä on kaikki kaikessa. Merta pitää kunnioittaa, mutta ei koskaan pelätä. Hyvillä valmisteluilla selviää haasteellisestakin tilanteesta. Kuitenkin samalla: elämyksellisyys on tärkeää, toiminnan pitää olla hauskaa!

Huippujutut

5.) Meillä on nyt käytössä yksi maailman hienoimmista meripartioveneistä. Pidetään siitä hyvä huoli ja arvostetaan omaisuuttamme. Olen todella iloinen, että Rhean vaihtuessa Theiaan saimme uuden, nuoren johtajasukupolven, joka on jatkanut laadukasta toimintaa ja kehittänyt sitä.

Juho Kallio 2004-2006 1.) Omat vuoteni Sextantin johtajana ajoittuvat Rhean viimeisiin vuosiin. Parhaiten lienee jäänyt mieleen matkapurjehdus Turusta Göran kanavan kautta Köpikseen kesällä 2004. Myös s/y Ean koepurjehdus on jäänyt mieleeni kuriositeettina. 2.) Vaikka projekti valmistui vasta vähän myöhemmin, kyllä Theian rakentamiseen tähdännyt Alus kUusi -hanke oli merkittävin kauteeni osuneista tapahtumista. 3.) Päällystön hankkiminen oli jatkuva haaste myös silloin. Jotenkin siitä aina kuitenkin selvittiin. 4.) Vene on erinomainen paikka toteuttaa partio-ohjelmaa ja kasvaa mm. johtajana. Muistetaan aina miksi olemme liikkeellä. 5.) Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty on hyvä ohjenuora partiossakin. Koskee niin purjehduskalenteria, talvikunnostuksia kuin yksittäisiä purjehduksiakin. Itse toki tykkään improvisoidakin...

Patrik Solin 2007-2015 1.) Varmaan joku lukuisista TSRpurjehduksista. Pietarin reissu on jäänyt erityisesti mieleen, kun melko nuorena kipparoin veneen takaisin Turkuun. 2.) Uuden veneen käyttöönotto. Onneksi oli vain yksi välivuosi ilman omaa venettä.. 3.) Jatkuvasti jotain meni rikki, mutta asiat pyrittiin korjaamaan pikaisesti. Moottorin alkuperäinen hieman huonosti toimiva laponestoventtiili aiheutti harmaita hiuksia. 4.) Kun löytyy rikkinäisiä tai puutteellisia asioita veneeltä, kannattaa niiden korjaaminen aloittaa heti. Korjaustaakan kasvattaminen luo vain turhia paineita tulevaisuuteen. 5.) Päällystön aktivointi kunnostusasioissa on aina ollut haasteellista.. Mutta hyvällä suunnittelulla ja tiedotuksella luodaan paras pohja onnistuneille kunnostustalkoille…

Oskari Alho 2016 ei vastauksia

Konsta Grönberg 2017-2018 1.) Itse en johtajakaudellani ehtinyt mukaan matkiksille, joten sanoisin, että Archipelago Racet olivat minulle hauskimpia purjehduskokemuksia.

2.) Tall Ships Raceen osallistumisesta ja luokkavoitosta olen tietysti ylpeä. Myös tuon 2017 kesän muut pitkät purjehdukset onnistuivat muutenkin hyvin ja saatiin paljon sinikotkia purjehduksille. 3).Theian luukkuprojekti, joka on vieläkin työn alla. Myös koneongelmat tuottivat haasteita. 4.) Jotta vene säilyisi käyttökuntoisena ja siistinä mahdollisimman pitkään, tulisi purjehduksille lähteä periaatteella, että vene jätetään parempaan kuntoon kuin tullessa.

Matias Sandelin 2019— 1.) Ruotsin matkis. Siellä sattui ja tapahtui, ja ehdittiin myös golfia pelaamaan. 2.) Kohokohtana on onnistunut uusi telakointi keväällä, mikä saatiin mallikkaasti hoidettua - kiitos Timo Aaltosen ja Patrik Solinin. 3.) Isoin haaste on ollut työmäärä ja vastuu, mikä on tullut johtajuuden myötä. Erityinen sattumus oli keväällä potkuriakselin irtoaminen omalla ensimmäisellä kipparoinnilla. 4.) Pitäkää positiivinen asenne kaikkeen, ja muistakaa pyytää tarvittaessa apua - se ei maksa mitään. 5.) Kiitos kaikille purjehduskaudesta ja iso kiitos kaikki veneen eteen uurastaneille!

Karjanhoito-oppia purjehtijoille Siitä on jo kauan, kun tämä lippukunnan kesäleiri Kunstenissa oli päättymässä. Omia ja leirin kamoja pakattiin, kun valmistauduttiin kantamaan kaikki Alinan niitylle linjaautoon. Legendaarinen purjealuksemme s/y Sextant oli ollut mukana leirin riennoissa. Sekin piti saada lähemmäs Turkua. Olin luvannut purjehtia sen Rymättylän ympäri, mutta kesän ollessa kauneimmillaan päätettiin vaimoni Pirjon kanssa tehdä pieni yöretki jossakin Velkuan suunnalla. Niinpä muiden lähtiessä Alinan niitylle me otimme kurssin kohti Velkuan kirkkoa. Sieltä jatkoimme pieniä salmia tutkien kohti länttä. Yöpaikaksi valikoitui Velkuanmaa. Siihen aikaan ei ollut vielä turismi päässyt sinne asti. Velkuanmaalla ei ollut muuta kuin yhteysaluslaituri, asukkaiden yhteisalue ja pitkä rivi rantavajoja. Satama-alue päättyi aitaan, joka tuli jostain metsän pusikosta viimeisen vajan lähelle matalaan rantaan. Sen aidan viereen pantiin teltta pystyyn, oviaukko kohti kaunista merimaisemaa. Aamulla heräsin, haukottelin makeasti, vetäisin oviaukon auki ja ihailin sitä merimaisemaa. Jotenkin tuli sellainen tunne, ettei olla ihan yksin. Työnsin päätäni enemmän ulos ja näin vieressämme, aidan takana, puolisen tusinaa ruskeita sarvipäisiä sonneja tuijottamassa. Onneksi oli se aita.

Sarvipäiden takana oli aivan erilainen sonni. Tuplaten suurempi kuin muut, valkoisen ja ruskean kirjava. Myöhemmin opin, että hän edusti Hereford-rotua. Tämä otus yritti olla välinpitämättömän näköinen ja käveli laiskasti aidan vierustaa merta kohti. Välillä vilkaisi meitä ja meni taas. Lopulta hän oli mahaansa myöten vedessä. Mielenkiintoista oli, että aita loppui niillä main. Sitten sonni potkaisi viimeisen, puolilahon laudan sivuun ja alkoi edetä meitä kohti. Tässä vaiheessa herätin Pirjon katsomaan komeaa eläintä. Sonni tuli lähemmäs, mutta onneksi rannassa oli vyöhyke isoja kiviä, joihin sorkkaeläin ei mielellään jalkaansa pane, mutta kolmen metrin päähän hän turpansa sai. Päätettiin, että nyt täytyy mennä sanomaan tuonne taloon, että sonni on karkuteillä. Niinpä jätin urheasti vaimon juttelemaan sonnin kanssa ja lähdin lähimpään taloon. Ensimmäisessä talossa emäntä sanoi, ettei se ole heidän vaan noiden naapureiden. Naapurissa nuori herra, parikymppinen kaveri, avasi oven. – Onko se sellainen iso? – On se iso, totesin. – Ai, se on Ahti taas puntiksella. Teltalla Pirjo rullaili makuupusseja kasaan. Hän oli vaatettanut itsensä Ahtin katsellessa, mutta sitten sonni

oli kai kyllästynyt ja häipynyt. Eikä sitä missään näkynytkään. Paitsi että rätisten katkeava lankku paljasti Ahtin olevan jo kaukana vajojen takana. – Avatkaa tuo veräjä selälleen ja menkää puupinon taakse, neuvoi velkualainen. Keräsin rohkeuteni ja menin avaamaan veräjää. Nimittäin ne puolitusinaa sarvipäätä olivat kaikki kurkottelemassa sen veräjän yli. Anteeksi pyydellen avasin veräjän heidän edestään. Sitten Velkuanmaan poika karjaisi kaameasti, löi piiskalla paukauksen ja Ahti tuli kevyttä hölkkää veräjästä sisään. Jäätiin vielä siihen juttelemaan matadorin kanssa sonnien kasvattamisesta ja paljon muustakin. Sarvipäät kuuntelivat vieressä kiinnostuneina. Ahti oli muiden takana. En olisi ikinä uskonut miten nolon näköinen iso sonni voi olla! Ahti oli kyljittäin meihin, pää painuksissa ja vilkuili välillä vaivihkaa meihin päin. Sitä ihan selvästi harmitti, että taas tuli töppäiltyä ja ihan muitten nähden. Tässä siis näemme, että purjehdus on hyvin monipuolinen harrastus ja sen parissa oppii hyvinkin yllättäviä uusia asioita. Matti "Masi" Helanko toimi lippukunnanjohtajana vuosina 81-82

Huippujutut

Retki sinne, mistä kaikki alkoi “Hei, lähdetään ensi syksynä Gilwell Parkiin!” Nämä sanat kuultiin Ko-Gi 128 -kurssin seminaariviikonlopun viimeisenä päivänä jälkiruokakahveilla, ja siitä se ajatus sitten lähti. Meidän neljän hengen tiimimme muodostui lähes itsestään, ja lähdimme suunnittelemaan matkaa. Melko nopeasti matkakohteet tuplaantuivat, kun keksimme, että haluamme nähdä myös Brownsean saaren. Matkastamme oli muotoutumassa partiolaisen pyhiinvaellusmatka. Kutsuimme mukaan kaikki kurssikaverimme ja kouluttajat. Lopullinen ryhmäkoko oli 14 reipasta partiojohtajaa, kun syyskuun lopulla lähdimme matkaan.

B-P:n ensimmäisen leirin paikka on Brownsealla merkitty kyltilla ja lipulla.

Mikä ihmeen Ko-Gi? Ko-Gi eli Kolmiapila-Gilwell -koulutus on partiojohtajien jatkokoulutus, joka koostuu tyypillisesti luonto-, seminaarija toimintaosista. Luonto-osalla vietetään perinteistä leirielämää, opitaan uutta ja tutustutaan uusiin eri puolilta Suomea tuleviin partioystäviin. Kurssista riippuen luonto-osa saattaa olla leirin sijaan vaellus tai vesillä liikkumista. Sekä luonto- että seminaariosa sisältävät monipuolista, laadukasta koulutusta ja tukea toimintaosaan. Toimintaosa sisältää projektimuotoisen kehittämishankkeen, pohdintatehtäviä sekä syventävän oppimistehtävän. Ko-Gi on suomalainen versio Gilwell-koulutuksesta, jolla on partioliikkeessä jo satavuotinen perinne. Robert Baden-Powell totesi 1919, että partiotoiminta tarvitsee koulu-

tettuja johtajia. Moni partioliikkeen alussa toiminnassa mukana ollut nuori mies oli kaatunut sodassa, mikä entisestään lisäsi tarvetta kouluttaa uusia johtajia. Kurssin johtajaksi B-P ei ryhtynyt itse vaan kurssista vastasi Francis Gidney, B-P oli kurssilla mukana kouluttajana.

Gilwell Park? Partioliike tarvitsi paikan, missä voitaisiin järjestää leirejä ja koulutuksia. Liikkeen tukija ja itsekin partiojohtaja William de Bois MacLaren oli tarjoutunut ostamaan leirintäalueen Lontoon läheltä partiolaisten käyttöön. Tarkoitukseen sopiva paikka löytyi, ja Gilwell Park ostettiin kesällä 1919. Ensimmäinen Gilwellkoulutus järjestettiin Gilwell Parkissa 8.-19.1919, ja tasan 100 vuotta tuon koulutuksen päättymisestä

Gilwell Parkin päärakennus on nimeltään White House, valkoinen talo.

Ko-Gi 128:n kurssilaisista ja kouluttajista koostunut ryhmämme saapui Gilwell Parkkiin. Vietimme Gilwell Parkissa kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän. Päivän aikana tutustuimme puistoon, sen tarjoamiin aktiviteetteihin ja historiaan. Suomalaisiin metsäleireihin tottuneille partioleiri vihreillä nurmikentillä ja ohjelma, jossa useimmat aktiviteetit vaativat kypärän (erilaisia kiipeilyaktiviteetteja ja jättikeinuja), tuntui hieman vieraalta. Halusimme antaa työpanoksemme puiston ylläpitoon, joten palvelutehtävänä siistimme lupauspolun ja keräsimme roskat Gilwell-tammen ympäristöstä. Ohjelmatarjonnasta päädyimme kokeilemaan aktiviteettia, jota kuvailtiin lentopallon, koripallon ja trampoliinin yhdistelmäksi. Aktiviteettia kokeiltuamme totesimme, että kuvaus kyllä piti paikkansa, vaikka ennakkoon emme osanneet kuvitella millainen se oikeasti olisi.

Päivän aktiivisen osuuden jälkeen seurasi seremoniallinen osuus. Olin saanut oman kurssini ja kehittämistehtäväni valmiiksi kuukautta aikaisemmin, joten iltapäivän ohjelmassa oli Gilwell-tunnusten luovutus. Kurssimme johtaja Herkku luovutti minulle hopeisen kolmiapilan, Gilwell-huivin, nappulat ja kurssitodistuksen. Sain ripustaa nappulat kaulaani Gilwell-tammen alla, samassa paikassa, jossa ensimmäinen Gilwell-koulutus oli päättynyt 100 vuotta ja yksi päivä aiemmin. Yhtä elävästi en ole aiemmin kokenut olevani osa satavuotista historiaa, tunne oli suorastaan huikaiseva. Gilwell Parkin ja koulutuksen juhlavuosi oli näkyvästi esillä ja tutustuimme näyttelyyn, joka kertoi ensimmäisestä järjestetystä koulutuksesta. Ensimmäisen kurssin päiväkirjaotteet paljastivat paljon tuttuja elementtejä, jotka olivat mukana omalla kurssillamme edellisenä kesänä.

Gilwell Parkissa voi tutustua Gilwellkoulutuksen historiaan.

Englanniksi koulutuksesta käytetään nimeä Wood Badge course. Koulutuksia järjestetään ympäri maailmaa.

Huippujutut Brownsean saari Gilwell parkista jatkoimme matkaa kohti Brownsean saarta. Suunnilleen jokainen partiolainen lienee kuullut Bronwsean saaresta. Paikka on sama, missä B-P järjesti ensimmäisen leirinsä vuonna 1907. Partioliikkeen katsotaan saaneen alkunsa tuosta leiristä. Monesti sitä sanotaan ensimmäiseksi partioleiriksi; toinen tulkinta on, että tämä B-P:n ensimmäinen leiri oli kokeilu, ja ensimmäinen virallinen partioleiri järjestettiin vuotta myöhemmin. Brownsean saareen päästäkseen pitää ensin matkustaa rannikkokaupunki Pooleen ja hypätä siellä lauttaan. Kulkumuodoksi Gilwell Parkista Pooleen olimme valinneet vuokra-auton. Brittein saarten vääränpuoleinen liikenne aiheutti tykytystä etenkin kuskeillemme. Vuokrafirman hitaan palvelun aiheuttama aikataulun viivästyminen taas aiheutti painetta kaikille. Viimeisillä minuuteilla ehdimme kuitenkin päivän viimeiseen lauttaan, joka vei meidät Brownsean saarelle. Brownsean saari on valtavan kaunis luontokohde. Lauttalaiturilta leirin-

täalueelle oli matkaa noin kaksi kilometriä. Kävellessä ehdimme katsella saaren luontoa ja bongailla oravia. Iso-Britanniassa harvinaiset punaoravat viihtyvät Brownsean saarella, ja saaren esittelyissä oravat ovat isossa roolissa. Meille suomalaisille punaorava on se tavallinen orava, joten niiden näkeminen ei ollut erityisen sykähdyttävää. Leirialueen työntekijä ohjasi meidät omalle teltta-alueellemme. Leiriytyjät oli jaettu kahteen paikkaan, partiolaisilla on oma alueensa ja muilla omansa. Päästyämme omalle alueellemme työntekijä esitteli aluetta ja kertoi sen olevan sama, jolla alkuperäinen leiri järjestettiin. Tämä tieto sai vielä enemmän kylmiä väreitä selkään kuin satavuotinen Gilwellhistoria. Jos tuota leiriä ei olisi ollut ja jos partioliike ei olisi koskaan syntynyt; mitä minä tekisin juuri nyt, kuka olisin ja ylipäätään minkälaisessa maailmassa eläisimme? Vierailumme Brownsean saarella oli lyhyt. Heräsin aikaisin aamulla, jotta ehdin hieman nähdä saarta. Aamutuimaan leirialueella kuljeskeli japanin hirvi, ja kävelyllä metsässä näin

Brownsean saarella ja leirialueella kuljeskeli japaninhirviä.

niitä lisää. Saaren luonto on kaunis, enkä voinut olla ajattelematta millaista olisi leikkiä lipunryöstöä isojen saniaisten keskellä tai miten paljon sudenpennut nauttisivat metsäleikkipuistosta. Aamukävelyn ja aamupalan jälkeen saimme pakata tavaramme ja purkaa leirin. Tietysti koko matkan kovimmat sateet osuivat tähän aamuun, ja jouduimme harmiksemme palauttamaan märän teltan. Matka oli ikimuistoinen ja siitä jäi lämpimät muistot, kirjaimellisestikin. Syyskuisessa Englannissa oli kesäiset kelit ja lämpötila huiteli lähes hellelukemissa. Saapuessamme Helsinki-Vantaan lentokentälle oli edessä shokki, sillä elohopea oli viikonlopun aikana pudonnut pakkasen puolelle. Meri Malmari on Turun Sinikotkien jäsensihteeri ja sudenpentujohtaja Artikkelin kaikki valokuvat ovat kirjoittajan ottamia, ellei kuvan yhteydessä toisin ole mainittu.

Gilwell-huivissa on pala MacLaren-tartania William de Bois MacLarenin lahjoituksen muistoksi.

Ryhmämme kokonaisuudessaan Gilwell Parkissa. Kuva: Perttu Willman

Kurssimme johtaja Herkku luovutti minulle kurssitunnukset Gilwelltammen alla. Kuva: Rasmus Nurminen

Palvelutehtävänä poimimme roskia Gilwell-tammen juurelta. Brownsean saaren luonto on kaunis ja värikäs. Tarkkasilmäisin voi bongata kuvasta japaninhirven.

Palvelutehtävä Gilwell Parkissa: lupauspolun siistiminen. Kuva: Evis Eteläniemi

Maskottimme kulki koko retken mukanamme.

Menneet tapahtumat

Kipparikurssi vuosimallia 2019 Eräänä helmikuisena iltana partiotoimiston läheisessä luentosalissa kuhisi partiolaisia, niin nuorempia kuin vanhempiakin, joukossaan myös monia sinikotkia. Sekä veneenohjaajakurssin että kipparikurssin pääsykokeet olivat alkamaisillaan ja joukkoa järjestettiin siten, etteivät saman kokeen tekijät istuisi vierekkäin. Alkupuheiden jälkeen sali hiljeni kokeiden tekemiseen ja siinä tosiaan riitti tekemistä itse kullekin. Kipparikurssin pääsykoe oli pitkä ja sopivan haastava, joten kaikki annettu aika tuli käytettyä. Kokeen päättymisen jälkeen jaettiin muiden osallistujien kanssa tuskaa kesken jääneestä kokeesta. Lopulta pääsykoetulosten tultua tieto kurssille pääsystä oli odotettu. Kaiken kaikkiaan kipparikurssille vuosimallia 2019 osallistui kolme sinikotkaa kurssilaisina ja ainakin viisi kouluttajana, olihan kurssin johtaja Aleksi sinikotka itsekin. Vielä jutun kirjoittamisaikaan ei kurssin tuloksia ole jostakin syystä saatu ainakaan osallistujille saakka, mutta oletuksena on, että ainakin nämä kolme kurssille osallistunutta sinikotkaa pääsivät läpi. Kipparikurssi koostuu kahdesta teoriaviikonlopusta ja neljän päivän mittaisesta käytännönosasta, sekä tietenkin jatkuvasta omasta oppimisesta. Teoriaosat sijoittuivat keväälle,

kun taas käytännönosa sijoittui pimeään syksyyn pimeänavigoinnin harjoittelun mahdollistamiseksi. Teoriaosat Oriniemessä sujuivat reippaasti tiukasta aikataulusta huolimatta. Koulutusta oli paljon ja kaikki varmasti oppivat jotakin uutta viimeistään tähtinavigoinnista. Tutkakoulutukseen oli panostettu erityisesti mahdollistamalla kurssilaisille pääsy Aboa Maren simulaattoreihin, jossa tutkan käyttöä voitiin harjoitella tutulla Saaristomerellä simuloiduissa olosuhteissa. Harjoituksen aikana säätila vaihteli nopeasti kirkkaasta päivästä sumuun ja pimeään yöhön, joten erilaiset sääolot tulivat tutuiksi. Komentosiltasimulaattorit olivat monelle uusi tuttavuus ja niitä kehuttiin paljon. Teoriaosillakaan ei päästetty veneen arjesta kokonaan irti vaan esimerkiksi ruokatarjonta myötäili Theian vuonna 2017 Tall Ships Racesin luokkavoittoon siivittänyttä ruokalistaa. Aterioiden tarkoitus oli havainnollistaa millaista ruokaa saa aikaiseksi pitkään säilyvistä tuotteista ja esimerkiksi ainesosista, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä. Rajoitetuista aineksista valmistettu ruoka oli kaikesta huolimatta hyvin maistuvaa. Kesän itseoppimisen jälkeen oli jälleen syksyllä aika suunnata merelle,

tällä kertaa kipparikurssin merkeissä. Tilanne ei ollut sinänsä tavallinen, sillä kyseessä oli suurimmalle osalle vieraat alukset, eivätkä miehistötkään olleet niin tuttuja. Kaiken lisäksi jokainen pääsi toimimaan harjoituskipparina tai -förstinä osan aikaa. Käytännönosalla kurssinjohtaja oli järjestänyt vierailun Nauvon merivartioasemalle, jonne ensimmäiset oppilaskipparit veneensä navigoivat. Merivartioasemalla päästiin tutustumaan Rajavartiolaitoksen toimintaan merellä sekä merivartijoiden tärkeimpiin kulkuneuvoihin veneisiin ja ilmatyynyalukseen. Edellisen yön tapahtumien läpikäynnin jälkeen ja oppilaskippareiden vaihduttua matka jatkui Kasnäsiin laituriinajoharjoituksiin ja lopulta Lahjasaareen saunomaan. Neljän päivän käytännönosa oli yllättävän nopeasti ohi ja kurssikin lähes päättynyt. Todistuksia ja kippariviirejä ei vaan vielä kukaan ole saanut, mutta ehkäpä kukaan ei sitten päässytkään läpi… Aukusti Korhonen on aktiivipurjehtija ja seikkailijoiden ikäkausivastaava

Kokoontumispurjehdus Kokoontumispurjehdus 2019 alkoi osaltani järkytyksellä, kun sähköpostiini pamahti viesti, jossa sanottiin, että olisin koko viikonlopun purjehtimassa rakkaan sisarlippukuntamme Pranstaka-nimisellä purkilla. Tilanne kumminkin muuttui, meninkin purjehtimaan Henrikalla. Se ei sinänsä ollut suuri voitto, mutta tilaa kyseisessä aluksessa on huomattavasti enemmän. Saavuin heinänokkaan iloisin mielin ja hyvissä ajoin 30.8. Lähtö sujui kaikin puolin moitteettomasti ja lähdimme kohti Lahjasaarta. Poikkesimme matkalla tankkaamassa Airisto hotellilla. Sisälle vierasvenesatamaan ajaminen sujui hyvin, mutta poispääsy tankkaus laiturilta kesti pitkään, koska Henrika ei halunnut kääntyä peruuttaessa. Saavuimme illalla Lahjasaarelle ilman suurempia hidasteita, mutta rauhallinen ilta muuttui usean tunnin pelastusoperaatioksi, kun Merisusi jäi jumiin kiven päälle. Itse olin operaatiossa mukana soutamalla lahjasaaren soutuveneellä erilaisia köysiä edes takaisin Henrikan ja Suden välillä. Operaation loputtua yhden jälkeen sauna kelpasi.

Lauantaina Oli määränpäänämme Maisaari, jonne oli järjestetty miehistöille yhteisiä aktiviteetteja. Mieleenpainuvin näistä oli tankofutis, joka on käytännössä pöytäfutista oikeilla ihmisillä. Maisaaressa pääsin paistamaan lettuja, mutta hieman ylimitoitin taikinan koon. Sen takia se ei loppunut kahden tunninkaan paistosession aikana, vaan loput taikinat kävin lahjoittamassa paikalliselle eliöstölle lähimpään pensaaseen. Sunnuntaina Lähdimme takaisin kohti Heinänokkaa. Matkalla sain kokea sen ilon mitä on vinssata Henrikan genoa ykköstä kryssiessä kovalla tuulella. Purjehdus sujuikin

ilman suurempia tapahtumia ja olimmekin Heinänokassa täysin aikataulussa. Kokonaisuudessaan tämän vuoden kokoontumispurjehdus olikin onnistunut ja menisin ensi vuonna uudestaan. Antti Laivamaa

Menneet tapahtumat

Kesän 2019 matkapurjehdukset Theian matkapurjehdukset kesällä 2019 jakautuivat kolmeen osaan: Saaristomeripurjehdukseen (TurkuUusikaupunki), Rannikkopurjehdukseen (Uusikaupunki-Vaasa) ja Matkapurjehdukseen (VaasaRuotsi-Turku). Allekirjoittanut oli mukana kaikilla näistä purjehduksista, joista Saaristomeri- ja Rannikkopurjehduksella toimin förstinä. Käsitykseni mukaan s/y Theia kävi kuluneen kesän aikana ensimmäistä kertaa Pohjanlahdella. Kesä oli myös sikäli ainutlaatuinen, että ajoimme aluksen ensimmäistä kertaa kunnolla kiville.

Saaristomeripurjehdus Saaristomeripurjehduksen aloitimme perjantaina 5.7. S/Y Theian kotisatamasta, Satavan Heinänokasta. Alkuperäisen kipparin kiireiden takia aluksella toimi aluksi korvaava kippari. Ensimmäinen ilta ja yö sujuivat koko miehistön osalta rauhallisissa tunnelmissa ja purjehduksen toisena päivänä kävimmekin jo vaihtamassa kipparia Kustavissa. Lauantai-iltana yövyimme, saunoimme ja uimme Lappossa. Suurehkona purjeveneenä Theia herätti satamassa mielenkiintoa ja saunan lauteilla keskustelua kanssapurjehtijoiden parissa. Sunnuntaina pääsimme maistelemaan hieman navakampaa tuulta Katanpään edustalla. Purjehdus sujui kuitenkin erinomaisesti ja miehistö pääsi purkamaan aktiivisuuttaan Katanpään linnoi-

tuksille ja jälleen saunomaan. Nopealta tuntuneiden purjehduspäivien jälkeen maanantaina suuntasimme keulan jo kohti Uusikaupunkia. Miehistö kävi vielä jaloittelemassa ja veneen siivousta aloitettiin Isokarin majakkasaarella, mikä olikin hyvä sillä Ukiin saapuessamme alkoi sataa. Vene siivottiin nopeasti loppuun ja miehistö keräsi tavaransa kasaan, minkä jälkeen osa päällystöstä karkasi kaupungille ja loput jäivät odottamaan vaihtobussia ja -miehistöä.

Rannikkopurjehdus eli majakkaralli 2019 Vaihtomiehistön ja -kipparin saavuttua veneelle osa miehistöstä laittoi kumiveneemme Perseuksen taisteluvalmiuteen. Sen jälkeen pidimme uuden kipparin kanssa pienen palaverin tulevien päivien kulusta. Heti alussa tuli selväksi, että tuuli tulisi olemaan navakkaa vastatuulta lähes legin loppuun. Theian syväyksen vuoksi reittimme kulki lähinnä ulkosaaristossa ja avomerellä. Pakollisten valmistelujen jälkeen irrotimme köydet, ja matkan pituuden vuoksi lähdimme matkaan jo ensimmäisenä iltana. Auringonlaskun aikaan olimme purjehtineet Lyökki-nimisen saaren läheisyyteen. Lyökissä sijaitsee maamme vanhin yhä pystyssä oleva pooki eli eräänlainen merimerkki. Miehistö ajettiin

kumiveneellä saarelle, missä kaikki pääsivät kävelemään ja ihailemaan pookia. Kaikkien palattua alukselle päätimme yöpyä läheisessä Ristikarin kalasatamassa, johon pian saavuimme. Ristikarissa nukutun hyvin lyhyen yön jälkeen lähdimme liikkeelle noin kello 0630 aamulla. Theian moottorin jo aikaisemmin hajonneen akkulaturin vaihdon ajaksi päätimme ajaa Raumalle, missä kiinnityimme kaupungin satamaan. Osa miehistöstä pääsi täydentämään herkkuvarastojaan, minkä lisäksi päällystö tietysti vaihtoi hajonneen laturin uuteen. Uusi laturi oli hieman erinäköinen kuin vanha, mutta emme antaneet sen häiritä asennusta. Myöhemmin selvisi, että olimme asentaneet väärän mallisen laturin. Huoltotöiden jälkeen jätimme kaikkien helpotukseksi Rauman nopeasti taaksemme ja konetimme läheiselle Kylmäpihlajan majakkasaarelle, missä kaikki pääsivät ansaittuun saunaan ja suihkuun. Osa kiipesi majakkaan ihailemaan merimaisemaa. Keskiviikkoaamuna ajava vahti heräsi jälleen aikaisin ja irrotimme köydet kuuden jälkeen aamulla. Iltapäivään asti kryssimme navakassa pohjoistuulessa Eteläkarin majakkasaarta kohti. Eteläkarissa saimme lyhyehkön historian oppitunnin Säpin majakasta ja saaren historiasta, minkä jälkeen kiipesimme pienissä ryhmissä majakkaan. Päällystöstä kaksi oli kerrallaan ankkurivahdissa, ja loput saaressa. Ankkuria nosta-

essamme kova aallokko teki meille tepposet ja yhdessä yleisen sähläyksen kanssa aiheutti toisen ruoriketjun katkeamisen. Onneksemme Theian kahdessa ruorissa on erilliset ruorivaijerit ja -ketjut. Nostimme purjeet pian ja jatkoimme purjehtimista koko loppupäivän. Seuraavaan sopivaan satamaan, Kasalan kalasatamaan Merikarvialla saavuimme vasta yöllä, kun miehistö oli jo nukkumassa. Päällystö piti pienen yöllisen jaloittelutuokion, minkä jälkeen menimme nukkumaan seuraavaa pitkää purjehduspäivää odottaen. Ajava vahti, joka oli lähes joka aamuna sama, heräsi jälleen aikaisin ja köydet irrotettiin kuuden jälkeen. Suuntasimme kohti Suomen pienintä kaupunkia, Kaskista. Ainoa päivän rytmistä poikkeava asia oli nimeltä mainitsemattoman päällystön jäsenen WC-käynnin keskeytyminen tämän kaatuessa aluksen ainoasta ovesta läpi kovan aallokon ja kallistuksen vuoksi. Päivän aikana edettiin kuitenkin suunnitelman mukaisesti, ja jo iltapäivällä tutustuimme Sälgrundin majakkasaareen Kaskisen edustalla. Itse majakkaan emme kuitenkaan tällä kertaa päässeet. Kuiva maa oli selvästi monelle helpotus, ja pian siirryimmekin Kaskisen satamaan. Kaupungin ainoaan kauppaan oli useamman kilometrin matka, mutta se ei häirinnyt juuri ketään. Muiden ollessa kaupassa muutama päällystön jäsen pääsi tutustumaan oululaisen pariskunnan veneeseen ja pariskunta puolestaan kävi Theialla tutustumassa. Illalla kävimme vierasvenesataman saunassa ja korjasimme edellisenä päivänä hajonneen ruoriketjun.

Seuraavankin aamun herätys tulisi olemaan aikainen, joten vene hiljeni illalla jälleen nopeasti. Perjantai oli Rannikkopurjehduksen viimeinen kokonainen päivä, ja tähän mennessä koko purjehduksen ajan vallinnut kova pohjoistuuli oli vaihtunut auringonpaisteeseen ja lähes tyyneen, rauhalliseen säähän. Hiljaisesta tuulesta johtuen jouduimme pitkästä aikaa hyödyntämään peltigenoaa matkantekoonEnnen Vaasaa suuntasimme vielä Sälgrundin majakkasaarelle. Matkalla Sälgrundille ajoimme Theian kuitenkin kiville. Hämmennyksen hälvettyä todettiin, että vettä ei tule sisään ja kiveltäkin päästiin irti omin voimin. Olimme jo melko lähellä Sälgrundia ja akuuttia riskiä veneen lisävaurioista ei ollut, joten matkaa jatkettiin suunnitelman mukaisesti. Lähes kaikki förstiä lukuun ottamatta vierailivat Sälgrundin majakkasaarella, jonka ulkopuolelle ankkuroimme Olimme hieman edellä aikataulustamme, joten päätimme vielä ennen Vaasaa käydä alittamassa Suomen pisimmän sillan eli Raippaluodon sillan. Hetken siltaa ihmeteltyämme jatkoimme matkaa kohti Vaasaa. Illaksi pääsimme Vaskiluodon satamaan, vastapäätä Vaasan keskustaa. Vaskiluotoon päästäksemme meidän piti kuitenkin alittaa jännittävän näköinen korkeajännitejohto Vaasan ja Vaskiluodon välillä. Rantaan päästyämme edessä olikin jo Rannikkopurjehduksen viimeinen ilta, joka kului nopeasti monille täysin vierasta kaupunkia ja satamaa ihmetellessä. Niilo Korhonen

Ruotsin purjehdus Lauantaina Vaasassa miehistö vaihdon yhteydessä nostimme Theian ylös vedestä tarkistaaksemme, mahdolliset vahingot aikaisemmasta karilleajosta. Kuitenkin meidän onneksemme kaikki oli hyvin ja pääsimme jatkamaan matkaa yön yli ja kohteenamme oli Örnsköldsvik. Keli oli kevyttä, mutta kuitenkin pystyimme purjehtimaan. Sunnuntaina päivällä matka jatkui Örnsköldsvikistä kohti Ulvötä kelin pysyessä samana. Maanantaina kohteenamme oli Härnösand, jossa tavoitteenamme oli löytää uusi toimiva imuri, mutta ensimmäisen käyttökerran jälkeen sekin valitettavasti sanoi sopimuksensa irti. Tiistain kohteena oli Mellanfjärden ja luvassa oli Kovempaa keliä ja pääsimme päivän aikana nauttimaan normaalia isommista aalloista ja kovemmasta tuulesta. Keskiviikkona saavuimme Gävleen ja osa miehistöstä kävi pelaamassa golfia ja osa kylpylässä. Torstaina kohteenamme oli Maarianhamina, jossa koko miehistö kävi pelaamassa minigolf turnauksen ja tutustumassa kaupungin ihmeisiin. Perjantaina saavuimme Skageniin ja Lauantaina päätimme purjehduksen Heinänokkaan. Elias Saru

Menneet tapahtumat

Norppa-lauman Frans ja Elmo pääsivät tapaamaan leirimaskotti Aarnin.

Vesileikit Hänän kanssa oli monelle sudarille “ihan parasta”. Kuva: L-SP kuvapankki / Vilja Virtanen

Avajaisia seurattiin kaukaa yläkatsomosta.

Iltanuotiolla laulettiin yhteislauluja.

Ihomaalausta norppien tyyliin.

Merivoimat esitteli leirillä toimintaansa ja osa sinikotkista pääsi ajamaan simulaattorilla

Tammileiri 2019

Sudarit aarnitulten jäljillä Sudenpentujen kesän kohokohta oli Tammileiri Aarnivalkea. Leirin teema pyöri tällä kertaa kansanperinteen ympärillä. Niinpä asuimme alaleirissä nimeltä Pohjola ja ohjelmaan osallistuimme muunmuassa Ahdin valtakunnassa, Hiisien mittelöissä ja Ilmarisen pajassa. Tammileiri on Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä leiri sudenpennuille, ja se järjestetään kolmen vuoden välein. Sudenpentu pääsee siis osallistumaan Tammileirille vain kerran, sillä seuraavaan leiriin mennessä kaikki edelliset leiriläiset ovat jo seikkailijoita. Leirillä tärkeintä on oma nukkumapaikka, hyvä ruoka ja kiva ohjelma. Tammileiri Aarnivalkea täytti nämä kaikki. Alaleirimme Pohjola sijaitsi leirialueen pohjoisella laidalla (tietysti). Poistuessamme bussista leirin ensimmäisenä päivänä olimme käytännössä jo omassa alaleirissä, ja pääsimme nopeasti teltan pystytykseen. Leirielämä on mukavaa, kun oma paikka omasta teltasta on löytynyt. Oma leirilippukunta on kuin koti leirillä, sinne tullaan ohjelmien välissä ja siellä voi rentoutua ja pelailla kaverien kanssa, tai vaikka syödä eväskarkkeja. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului leirin pystytyksen lisäksi

ruokailut ja leirin avajaiset. Leirin avajaisia pääsimme seuraamaan katsomon takimmaisilta riveiltä metsän reunasta. Sudenpentujen huomio saattoi harhautua lavan tapahtumista metsään ja siellä mahdollisesti näkyvään haltijaan. Istuiko kuusen juuressa aarnihaltija vai joku muu? Ensimmäinen kokonainen leiripäivä vei sinikotkat ensin Hiisien mittelöön. Mittelöissä testattiin tietämystä kasveista, ensiavusta ja muinaissuomalaisista jumalista, myös yhteistyötaitoja koeteltiin. Hiisien mittelöstä matka jatkui Aarnin elämyksiin, ja mitä elämyksiä siellä olikaan; pomppulinna, pallomeri, pesusienisota, savusukellus, pelejä ja leikkejä, ja herkkujakin löytyi. Tapahtumarikas päivä jatkui Ahdin valtakunnassa, missä ohjelmassa oli onkimista, merkinantolippujen viestien tulkintaa ja merimerkkejä. Kuumana kesäpäivänä kaikki olivat myös onnellisia ohjelman jälkeen koittaneesta uintimahdollisuudesta. Vauhdikkaan päivän jälkeen iltaa vietettiin omassa alaleirissä, alaleirin illassa. Toinen kokonainen leiripäivä oli rauhallisempi, kun kaksi kolmesta ohjelmasta tuli alaleiriin, eikä meidän tarvinnut lähteä mihinkään. Päivä aloitettiin leikkivien maahisten kanssa leikkien yhdessä kaikkien oman alaleirin asukkaiden kanssa. Iltapäivällä Ilmarisen pajassa taot-

tiin huiviholkit huiveja koristamaan. Päivä jatkui tarinoiden parissa alaleirissä, sudenpennut pääsivät kertomaan, kuuntelemaan ja eläytymään tarinoihin. Myös leirimaskotti Aarni vieraili Pohjolassa, ja niin moni tahtoi tavata Aarnin, että syntyi pitkä jono. Kaikesta hauskasta ohjelmasta huolimatta tämänkin leiripäivän kohokohta taisi olla pulahdus vilvoittavaan meriveteen. Viimeisenä yönä leirin yli kulki ukkonen, mutta suurin osa leiriläisistä nukkui sikeästi aamuun asti eikä tiennyt myrskystä mitään. Viimeinen leiripäivä käynnistyi Lintukoto-ohjelmalla, missä opimme ystävyydestä ja toisten huomioimisesta. Viimeisen päivän ohjelmaan kuului tietysti myös tavaroiden pakkaaminen ja leirin purku. Lähes kaikki osasivat pakata makuupussinsa säilytyspussiin. Päättäjäisissä seurasimme leirin tarinan huipennusta ja lauloimme leirilaulun viimeistä kertaa.

Meri Malmari on Turun Sinikotkien jäsensihteeri ja sudenpentujohtaja

Artikkelin kaikki valokuvat ovat kirjoittajan ottamia, ellei kuvan yhteydessä toisin ole mainittu.

Menneet tapahtumat

Ripari vaeltaen 2018 Turun partiolaiset järjestivät partiorippileirin vaellusriparina Saariselällä Urho Kekkosen kansallispuistossa 2018. Meidät jaettiin pidempään ja lyhyempään matkaryhmään. Itse valitsin pidemmän, koska halusin käydä huiputtamassa Sokostin tunturin. Matkaa kertyi 12 päivän aikana 90 kilometriä. Maasto oli vaihtelevaa, välillä haastavaa, kivikkoista ja välillä tasaista polkua. Myös ilmat olivat vaihtelevia. Välillä heräsimme lumisateeseen ja lopussa pärjäsimmekin sortseissa. Ennen vaellusta tein lenkkejä täysi rinkka selässä ja vaelluskengät jalassa, niin

kuin oli kehotettukin tekemään. Rinkka tuntui matkan alussa painavalta, mutta ei enää parin vaelluspäivän jälkeen. Tutustuin moneen riparilaiseen, joista suurin osa oli Turun suunalta ja osa tuli myös muualta päin Suomea. Kaikki eivät myöskään olleet partiolaisia vaan esimerkiksi vaelluksesta ja retkeilystä kiinnostuneita. Konfirmaatio oli riparin jälkeen Henrikin kirkossa. Myös ensi vuonna 2020 järjestetään vaellusrippikoulu Saariselällä. Jaakko Siltala

Partiorippileiri 2019 Partiorippikoulu 2019 järjestettiin heinäkuun alussa Tippsundin leirikeskuksessa/alueella. Ennen leiriä järjestettiin muutamia ennakkotapaamisia, missä tutustuimme toisiimme ja leiriin ja sen ohjelmiin. Leirialueelle menimme bussikuljetuksella. Saavuttuamme leirialueelle veimme tavaraamme markusryhmiemme teltta-alueelle. Samalla pystytimme yöpymismajoituksemme (teltta tai riippmatto). Samaan aikaan kaikilta leiriläisiltä kerättiin myös todistukset omalta seurakunnalta, että olivat käyneet oman seurakunnan tapaamisissa. Markusryhmät olivat noin neljän hengen ryhmiä, joissa opiskeltiin raamattua oman isosen kanssa ja oltiin samoissa

aktiviteeteissa. Leirillä sää oli muuten hyvä ja aurinkoinen , paitsi että parina päivänä satoi aika paljon. Leirillä oli myös paljon aktiviteetteja kuten melontaretki, saunomista ja uimista, Afrikan tähteä ulkona tehtävärasteilla ja leirin olympialaiset. Konfirmaatioharjoitukset pidimme kahtena viimeisenä päivänä. Konfirmaatio pidettiin 6.7.2019. Siellä oli paljon musiikkiohjelmaa ja lopuksi jaettiin rippikoulutodistukset. Suosittelen partiorippileiriä kaikille etenkin partiolaisille ketkä pitävät retkeilystä. Rippileirillä oli Sinikotkista minun lisäksi Sakari Holmroos ja Rasmus Harkke. Matias Arvelmo

Menneet tapahtumat Sinikotkien

Syyssähellys -päiväretki

Sinikotkien päiväretki oli nyt lippukuntamme toinen kerta, jossa kaikki lippukuntalaiset pääsivät päivän ajaksi viettämään aikaa partioilmapiirissä, oppien uusia taitoja ja pitämään hauskaa. Nyt lippukunnalle perinteeksi muodostuva retki pidettiin 12.10. heinänokassa, ihanan syksyisenä päivänä. Paikalle pääsi hyvä määrä niin sudenpentuja kuin venekuntalaisia. Retki alkoi tasan kymmeneltä Heinänokan laiturilta, jolloin jakauduttiin vartioihin. Siitä vartiot lähtivät

kiertämään rasteja, joilla opittiin uusia partiotaitoja, kuten solmuja ja ensiapua. Välissä palattiin laiturille syömään hernekeittoa ja leipää, joiden kanssa oli mehua ja keksejä. Kun jokainen rasti oli käyty, kokoonnuttiin pelaamaan erilaisia pelejä läheiselle kentälle, missä muiden joukossa oli johtajat vastaan johdettavat käsipalloa ja suuri leikki pada-padaa. Tämän jälkeen pelattiin vielä nuotiopaikan lähellä taas johtajat vastaan johdettavat jaolla lipunryöstöä. Pojat voittivat johtajat jokaisessa lajissa.

Leikkien jälkeen kokoonnuimme nuotion ympärille eräänlaiselle iltanuotiolle. Leikimme pieniä leikkejä nuotion ympärillä ja kuulimme Joni Kalliolta sekä Oskari Järveltä pienet puheet retkestä. Tämän jälkeen muodostimme ison sisaruspiirin ja päätimme retken. Oli oikein mukavaa kuulla järjestäjänä, että lapsilla oli ollut hauskaa ja että he olivat oppineet uusia asioita. Toivottavasti seuraavakin tapahtuma, jota olen järjestämässä, onnistuu yhtä hyvin. Siitä puheenollen, haluaisin kiittää joka ikistä järjestäjää, joka pääsi paikalle auttamaan. Oskari Järvi

Tuohitorvi 2019 Tuohitorvi 2019 järjestettiin Kurjenrahkan kansallispuistossa Savojärven ympäristössä 2.-3. marraskuuta. Joka vuonna pidettyä kisaa kilpailtiin tällä kertaa neljän joukkueen voimin. Lauantaina lähdimme aikaisin aamulla kololta bussilla kohti Savojärveä. Saavuttuamme paikanpäälle ensimmäinen tehtävämme oli nostaa teltat pystyyn, laittaa kamiinat valmiiksi ja pakata kisareppu päivän koitoksia varten. Valmisteluiden jälkeen söimme lounasta ja lähdimme ensimmäisille rasteille. Lauantaina venekunnat suorittivat yhteensä yhdeksän rastia. Rasteilla tehtiin muun muassa kikherneburgereita, selvitettiin arvoituksia, nimettiin tärkeitä veneen turvalaitteita ja tunnistettiin maineikkaan Theia-soittolistan biisejä. Vaikka välimatkat olivat pitkiä, Kurjenrahkan tarjoamat hui-

keat suoteemaiset maisemat auttoivat kaikkia jaksamaan loppuun asti. Rasteja jatkui illan pimeyteen asti. Lauantain viimeisenä rastina toimi mahdollisimman täydellisen lätyn valmistaminen, minkä jälkeen uupuneet kisaajat suunnistivat lämpimiin telttoihin nukkumaan. Sunnuntaina venekuntia odotti enää kaksi rastia, joista ensimmäinen oli kätevyystehtävä. Rastilla valmistettiin puinen pienoispurjevene. Tämän jälkeen viimeisenä rastina toimi leirinpurku. Kilpailun palkintojen jaossa koettiin jännitystä, kun kaikki neljä joukkuetta olivat alle neljän piisteen sisällä. Lopuksi voittajaksi selviytyi Merilokki-venekunta. Onnittelemme Merilokkia kilpailun voitosta, ja kiitämme mukana olleita kisaajia ja rastihenkilöitä sekä kilpailun johtoa hyvästä ja rehdistä Tuohitorvesta. Oskari Silvoniemi ja Aapo Virtanen

Sudenpentujen syysretki Nuotio Sudenpentujen syysretki järjestettiin tänä vuonna 8.-10.11 Maskun Linnavuoressa. Nuotio-teemaiselle retkelle osallistui 25 sudenpentua, ihan kaikki sudarit eivät siis olleet mukana.

Miltä tikkupulla maistui? Joona: Hyvää! Joonas: Hyvältä, mutta tavallaan pahalta. Se oli vähän kärtsännyt. Söin vahingossa sitä kärtsännyttä kohtaa.

Grillasitteko makkaraa? J&J: Ei

Tässä jutussa Norppa-lauman Aaro, Frans, Anton ja Oskar haastattelevat Joonasta ja Joonaa, jotka olivat retkellä mukana. Kysymykset ja vastaukset kirjasi ylös norppa-lauman akela Meri.

Mitä te teitte siellä? J&J: Tehtiin nuotio, saatiin nuotiomerkki, oli lipunnosto ja -lasku, mentiin syömään.

Mitä karkkia? J&J: irtokarkkia

Mitä retkellä syötiin? J&J: Perunamuussia ja nakkeja, puuroa, pääkallo ja tikkupullaa Näkikö kukaan lehtiä puissa? J&J: Kaikki

Mitä opitte? J&J: Rasvatuleen ei kannata laittaa vettä Mitä lintuja näitte? J&J: Ei mitään Menittekö uimaan? J&J: Ei, koska on melkein talvi ja lampi oli jäässä.

Missä retki oli? J&J: Maskun Linnavuorella, samassa paikassa, missä oli vuosi sitten Jakit karkaa -retki

Mikä oli hauskin asia nuotiolla? Joonas: Keppinen Joona: rasvapalo

Missä nukuitte? J&J: Vintillä

Sytytittekö itse nuotion? J&J: Kyllä!

Mikä oli kivointa? Joonas: Keppinen Joona: Syödä karkkia

Mitä muuta teitte nuotiolla? J&J: Nuotiolauluja ja mafiosoleikki Minkä eläimen lihasta nakki oli? J&J: possu pontevainen Mitä muuta haluatte kertoa retkestä? J&J: Nukkuminen oli tylsää Huonointa retkellä? J&J: Se, että lähdettiin pois Joonas: ilman keppistä

Lopuksi...

– Kutsutaanko nuotiotytöt Tuoh itorveen? – Ei, kun ne vo ittaa.. (PJN:ssä syksyllä 2019)

n kivaa?" jos siellä onki en tt si ä it "M stä ut Tammileiri – sudenpenn keväällä 2019

Myrskylinnun top-3 vit sit 1. Miksi partiolainen meni pyörällä karkkik auppaan? – Sen teki mieli karkkia . 2. Mitä eroa on musti lla ja vihreillä oliiveilla ? – Musti on koira. 3. Haluutko kuulla vit sin? – Kuningas söi sipsin.

"Mä en ole tottunut likaisiin asioihin." – sudenpentu, joka ei halunnut koskea Trangiaan

ut uistan i m n a ir Oleth piirile a u t u tta ilmoi lle? Otava

Kotkansiipipoika