1 minute read

SensiDO-värille myönnettiin Avainlippu

Next Article
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

SensiDO-väreille myönnettiin Avainlippu!

Teksti: Suomalaisen Työn Liitto

SAAVUTUS ON MERKITTÄVÄ, SILLÄ SENSIDO ON ENSIMMÄINEN

JA AINOA AVAINLIPUN SAANUT AMMATTILAISVÄRI!

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä Tutkimuksien mukaan Avainlippu on Suomen tunnetuimpia brändejä. Sen avulla kuluttajat tietävät, että tuote on valmistettu Suomessa.

Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Avainlipun asiakkuuspäällikkö Nina Pohjoiskoski toteaa, että kotimaisen tuotteen hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia. ”Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä”, Pohjoiskoski kertoo.

Voimme säilyttää työpaikkoja omilla valinnoillamme. Koronapandemian myötä moni yritys on suurien haasteiden edessä. Jokainen meistä voi tehdä vastuullisuusteon suomalaisen työn puolesta valitsemalla ostoskoriin kotimaisia tuotteita. Nyt se on tärkeämpää kuin kenties koskaan aikaisemmin.

”Jos oma tilanne sallii, on tärkeää, että jatkamme tuotteiden ja palveluiden ostamista ja suuntaamme ne suomalaisiin yrityksiin, jotka työllistävät. Olemme Suomalaisen Työn Liitossa laskeneet, että jos jokainen suomalainen käyttää 10 euroa lisää kuussa kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, pitää se 10 000 suomalaista töissä. Pienellä valinnalla on valtava merkitys. Tämä on todellinen vastuullisuusteko, jokaiselta meiltä”, Pohjoiskoski toteaa.

Vastuullisuustrendi sekä koronapandemia ovat nostaneet yritysten halukkuutta Avainlipun käyttöön. Suomalaisen Työn Liiton tutkimusten mukaan sekä kuluttajat että kunta- ja yrityspäättäjät mieltävät Avainlipun vahvasti vastuulliseksi: merkin mielletään kertovan työllistämisestä, verojen maksamisesta, hyvästä työnantajuudesta sekä siitä, että työskentelyolosuhteet ovat kunnossa alihankintaketjua myöten. Ihmiset mieltävät lähellä tuotetun tuotteen vastuulliseksi.

”Ihmiset ovat poikkeustilanteessa alkaneet miettiä kulutusvalintojaan entistä tarkemmin, ja monille kotimaisen tuotteen valitseminen on nimenomaan vastuullinen valinta. Kotimaisuudesta kannattaa siis viestiä kuluttajille”, Pohjoiskoski sanoo.

AVAINLIPPU PÄHKINÄNKUORESSA

Avainlippu-merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa tai suomalaisomisteisen yrityksen palvelulle. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen tai palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen tai palvelun tuotantoon kohdistuvat kustannukset.

Hakemukset käsittelee kuusi kertaa vuodessa Avainlippu-merkin toimikunta, jota vetää työ- ja elinkeinoministeriön virkamies. Tällä hetkellä merkkiä on myönnetty yli 4500 tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle. Kaikki myönnetyt Avainlippu-merkit löytyvät Sinivalkoinenvalinta.fi-verkkopalvelusta Avainlippu syntyi kotimaisten tuotteiden kampanjatunnukseksi 1965 ja virallinen alkuperämerkki siitä tuli 1975.

This article is from: