
1 minute read
Kannattavuuden vastuunkantaja
KAMPAAMOYRITTÄJIEN OSTOT JA HANKINNAT OVAT TÄRKEÄSSÄ ROOLISSA KAMPAAMOIDEN KANNATTAVUUTEEN NÄHDEN. TURHIEN KULUJEN KARSINTA, LÄPINÄKYVÄ HINNOITTELU JA TALOUDELLISESTI JÄRKEVÄT HANKINNAT OVAT KAIKEN KANNATTAVUUDEN EDELLYTYS.
Meillä Simillä on ollut jo usean vuoden ajan missio - haluamme suoda yhteistyökumppaneillemme kannattavat hankinnat sekä kiinteät ja hyvät alennukset ilman ostotavoitteita, sillä ne ovat jokaisen yrittäjän oikeus ostoista riippumatta. Jos sinä kampaamoyrittäjänä voit taloudellisesti hyvin, myös me voimme hyvin.
Katteet katteina, ei lahjoina
Alallamme on perinteisesti ollut varsin erilaisia ja hankalia hinnoittelustrategioita, joista moni kampaaja on ollut ihmeissään. Halusimme yksinkertaistaa perinteiset käytännöt omalta osaltamme ja siksi sopimuksettomuus onkin meille kaiken lähtökohta.
Jokaisella kampaamoyrittäjällä pitää olla oikeus päättää yrityksensä hankinnoista muuttuvissa tilanteissa, ja näin ollen jokaisella kampaamoyrittäjällä on myös vastuu oman liiketoiminnan kannattavuudesta. Kustannustehokkuutemme on meidän loistavien asiakasetujemme edellytys. Sim Extranet -verkkopalvelun kautta operoimme keskimäärin 55–60 % kampaamoiden tilauksista. Kustannustehokas tilaustapa mahdollistaa sen, että verkkopalvelun kautta tilanneet asiakkaat saavat aina kiinteiden alennuksien lisäksi -2 % ostotapaedun.
Kohonneiden polttoainekustannuksien myötä tämä onkin erittäin hyvä keino säästää tuotteiden myyntiin liittyvissä kuluissa, joka säästää kaiken lisäksi ympäristöä ja luontoa. Näin myös edustajillemme vapautuu aikaa enemmän asiakkaan auttamiseen, yhteistyön kehittämiseen ja tuotekonsultaatioon.
Heidi Varjoranta
Markkinointipäällikkö