5 minute read

Rippikoulu vahvistaa nuoren hengellisyyttä

Matti Kuoppala

Oulainen

HONKAMAJALLA vietetään parhaillaan rippileiriä. Mukana oli yhteensä 26 leiriläistä ja 7 isosta. Rippileirin ohjaajana toimineen nuorisotyönohjaaja Tuomas Saarelan mukaan rippileirin sisältö tulee hyvin pitkälti valtakunnallisesta rippikoulusuunnitelmasta.

Myös nuoret pääsevät vaikuttamaan leirin kulkuun.

”Nuorilta kysytään ennen leiriä, mitkä suunnitelman aiheet kiinnostavat heitä eniten. Lisäksi kysellään rippikoulumatkan varrelta nuorilta palautetta”, Tuomas Saarela kertoo.

Tuomas Saarela, Henna Röyttä ja rippileirin kolmas vetäjä, seurakuntapastori Roope Syngelmä kysyivät leirin ensimmäisenä päivänä nuorilta syitä sille, miksi he tulivat rippikouluun. Vastauksissa esille nousivat muun muassa perinne, konfirmaatio, juhlat ja raha.

”Osalle nuorista rippikoulun käyminen on ollut omaa hengellisyyttä vahvistava kokemus”, lisää Roope Syngelmä.

Samuli ja Jami ovat kaksi rippileirille osallistunutta nuorta. Heillä ei ole leirille sen suurempia odo- tuksia.

”Odotin ruokaa ja sitä olikin paljon tarjolla”, Samuli vitsaili.

SAMULIN ja Jamin mukaan rippileirin parasta antia olivat kilpailut, piirtäminen väärällä kädellä, ulkoilu, laulaminen ja yhdessäolo. Samulin mukaan rippikoulu on ollut kokonai- suutena niin hyvä juttu, ettei hän poissulje mahdollisuutta ryhtyä ensi vuonna isoseksi.

”Leirillä on mukavaa, ja osa asioista on kiinnostavia. Täällä voi oppia uusia asioita”, pohti Jami mahdollisia syitä isoseksi ryhtymiselle.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan rip- pikoulu on noin puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jonka aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan, ja sekä yksin että yhdessä pohditaan kysymyksiä uskosta ja elämästä. Miten sitten Oulaisten rippikoulun vetäjät, Tuomas Saarela ja Roope Syngelmä kehittäisivät nykyistä rippikoulujärjestelmää?

”HALUAISIN kehittää sitä siten, että koko perhe voisi olla enemmän mukana rippikouluvuoden aikana. Perheiltä saisi enemmän palautetta ja perheet saisivat näin vaikuttaa enemmän rippikouluun”, Tuomas Saarela toteaa.

”Haluaisin kehittää rippikoulua niin, että nuorilla olisi entistäkin matalampi kynnys osallistua siihen vahvasti, ei ainoastaan konfirmaatiomessujen suunnitteluun vaan myös toteutukseen. Ajattelen, että lasten ja nuorten yhä osallistavampi kiinnittäminen seurakunnan elämään on kirkon kohtalon kysymys. Esimerkiksi leiriolosuhteissa tämä jo onnistuu, mutta kirkossa ollaan edelleen arkoja toimimaan ja olemaan esillä”, sanoo seurakuntapastori Roope Syngelmä.

Muistojen rippikoulu - Vuonna 1973

Oulaisissa rippikoulun käyneitten tapaaminen

OULAISISSA rippikoulun 50 vuotta sitten käyneitten tapaaminen järjestetään Oulaisten kirkossa ja seurakuntakodilla sunnuntaina 27.8.2023 kello 10 alkaen. Jumalanpalveluksen jälkeen on valokuvaus ja lounas sekä ohjelmaa seurakuntakodilla. Tilaisuuteen kutsutaan myös isosia ja muuta rippileireillä ollutta henkilökuntaa. Myös puoliso tai muu läheinen on tervetullut.

Tapaamiseen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan Oulaisten kirkkoherranvirastoon 17.8.2023 mennessä, sähköpostitse: oulainen.kirkkoherranvirasto@evl.fi tai puhelimitse: 08-4797420. Ilmoittautumisen yhteydessä pyy- detään kertomaan yhteystiedot (puhelinnumero ja s.postiosoite) ja mahdolliset erityisruokavaliot. Lounaan ja valokuvauksen maksu kerätään juhlan yhteydessä.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan päivän ohjelman suunnitteluun, voit ilmoittautua Oulaisten kirkkoherranvirastoon

15.5.2023 mennessä. Suunnittelutyöryhmä kokoontuu erikseen sovittavana ajankohtana. Tietoa pyydetään kertomaan mahdollisimman monelle, jota tapaaminen saattaisi koskea, vaikkei itse juuri tähän ikäluokkaan kuuluisikaan. Lämpimästi tervetuloa Muistojen rippikoulu -tapahtumaan!

Oulaisten helluntaiseurakunta

To 9.3. klo 19.00 Kuoroharjoitukset Kaaritemppelillä

La 11.3. klo 10.00 Ruokakassien jako Kaaritemppelillä

Su 12.3. klo 11.00 Päiväkokous, Sirkka Kemppainen ja Unto Erkkilä

Su 12.3. klo 13.00 Laulutilaisuus Terveyskeskuksen vuodeosastolla

Ti 14.3. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Pekka Nikula

To 16.3. klo 18.00 Raamattupiiri, Markus 6

Pe 17.3. klo 19.00 TeeTupa

La 18.3. klo 10.00 Ruokakassien jako Kaaritemppelillä

Oulaisten Kaaritemppelillä Romani-musiikin viikonloppu

La 18.3. – 19.3. 2023

Tilaisuudet:

La 18.3. klo 14.00 & 16.00 – Musiikkia

La 18.3. klo 18.00 Hyvän Sanoman ilta –musiikkia ja sanaa

Su 19.3. klo 11.00 Päiväkokous, Sanaa ja musiikkia

Tilaisuuksissa mukana mm. Kyösti Koivisto (Kurikka), Harri J. Nurmi (Oulainen), Olavi Friman (Oulainen)

Kaikki tervetuloa tilaisuuksiin

Ti 21.3. klo 18.00 Laulutilaisuus Palvelukeskus Rantakartanolla

Ti 21.3. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta

To 23.3. klo 18.00 Raamattupiiri, Markus 7

To 23.3. klo 19.00 Kuoroharjoitukset Kaaritemppelillä

Pe 24.3. klo 19.00 TeeTupa

La 25.3. klo 10.00 Ruokakassien jako Kaaritemppelillä

La 25.3. klo 19.00 Nuortenilta, Juha & Olavi

Su 26.3. klo 11.00 Lähetyskokous, Esa Pikkumäki, lähetysterveiset, pyhäkoulu

Ti 28.3. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Juha Kaukonen

To 30.3. klo 18.00 Raamattupiiri, Markus 8

Pe 31.3. klo 19.00 TeeTupa

La 1.4. klo 10.00 Ruokakassien jako Kaaritemppelillä

Su 2.4. klo 11.00 Palmusunnuntai ehtoolliskokous, Juha Kaukonen, Harri J. Nurmi ja Kaarikuoro

TULEVIA TILAISUUKSIA:

Pe 7.4. klo 11.00 Pitkäperjantain ehtoolliskokous, Harri J. Nurmi

P Iv N Sana

Help me!

OLETKO sitä ikäluokkaa, joka muistaa Beatlesin ja heidän laulunsa ’Help me’? Laulaja laulaa siinä, että kun olin nuorempi, niin en tarvinnut kenenkään apua millään tavoin. ”Nyt nuo päivät ovat menneet, enkä enää ole niin itsevarma. Mieleni on muuttunut ja olen avannut oven sille, että jospa joku auttaisi minua.”

Tuon laulun sanomaa voi hyvinkin miettiä hengellisestä näkökulmasta. Pitkään ihminen voi voimainsa tunnossa sinnitellä tarvitsematta ainakaan Jumalan apua. -Kyllä minä pärjään! En tarvitse ketään enkä mitään avuksi elämääni.

Elämä saattaa kuitenkin yllättää ja kohta ollaan tilanteissa, niin kuin tuo laulaja, että jospa joku sittenkin auttaisi minua. Laulun teksti jatkuu, että nyt ”elämä on jo muuttunut monella tavalla ja tunnen oloni niin epävarmaksi, että tiedän tarvitsevani sinua tavalla, jota en ole koskaan ennen kokenut. Olen ymmärtänyt, että olet lähellä, tässä ihan ympärilläni. Auta

Esa Pikkumäki Merijärvi

minua saamaan jalkani takaisin maan pinnalle! Auta minua!”

Joko sinä olet tajunnut, että elämästä ei voi selvitä ilman Jumalaa? Tai jos tämän elämän jotenkin selättäisikin ilman Jumalaa, niin iankaikkinen elämä on jo toinen asia? Sitä ajatellen on hyvä huutaa niin kuin Beatlesin laulaja: ”Help me! Auta minua!”

Ja miten Jumala vastaa? Psalmissa 50 hän sanoo: ”avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua”. Samanlaisia vastauksia Raamattu on täynnä ja kaikki nuo vastaukset osoittavat Jeesukseen. Hän haluaa varmasti auttaa sinua!

Äitimme ja mummumme

Terttu Kyllikki

Aho

o.s. Kalapudas s. 27.6.1925 Merijärvi sai kutsun Taivaan kotiin

5.2.2023 Oulainen

Jeesuksen turviin sieluni heitän.

Rakkaudella muistaen

Pentti ja Anneli Pekka ja Lea

Leena ja Markku

Lastenlapset perheineen

Sukulaiset ja ystävät

Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitokset Konttilan tuvan henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta.

Rakkaamme

Aaron Matias

Hakala

s. 27.6.1923 Nurmo k. 31.1.2023 Oulainen

Kaipauksella muistaen

Helena

Veli-Matti ja Satu

Hanna, Jooa ja Miio

Veli-Jaakko ja Saara

Elina sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Olit aina mukana elämässämme, nyt aarteena sydämissämme.

Rakkaamme on siunattu läheisten läsnäollessa 24.2.2023. Lämmin kiitos osanotosta.

Sotainvalidi Sotaveteraani -merkki Lotta-svärd -merkki

Puh. 0440 470 126, ilmoitukset@seutumajakka.fi

Su 16.4. klo 11.00 Lähetyskokous, Harri J. Nurmi, Puurulat ja pyhäkoulu

Su 23.4. klo 15.00 Oulaisten Helluntaiseurakunnan

Kaarikuoro vierailee Kalajoen

Helluntaiseurakunnassa

Su 14.5. klo 11.00 Äitienpäiväjuhla

Kaaritemppelillä, Harri J. Nurmi, lastenohjelmaa ja kakkukahvit

La 20.5. klo 18.00 ICEJ-ilta Kaaritemppelillä.

Mukana mm. Martti Kallionpää

Seinäjoelta

Su 28.5. klo 16.00 Oulaisten Helluntaiseurakunnan

Kaarikuoro ja Holy River Singers vierailee

Ylivieskan Helluntaiseurakunnassa

La 1.7. klo 10.00 – 13.00 Kesäpäivätempaus

Kaaritemppelin takapihalla

KIRPPUTORI PALVELEE

Lauantaisin klo 10.00–13.00

Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme!

Kaaritemppeli, Kaarikatu 7

Pastori Harri J. Nurmi – 040 154 5170 www.oulaistenhelluntaisrk.fi

Naisvaltuutetut muistavat Mamma Karhusta

Rakkaamme

Raimo Pekka HYYTINEN

s. 5.2.1944 Oulaisissa k. 26.2.2023 Oulaisissa

Kaivaten sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät

Käy enkeli vierelläs taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Ei kipua tunnu taivaantiellä, monet on rakkaat vastassa siellä. Muistosi elää keskellämme, säilyen aina sydämissämme.

Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Pekka siunataan Oulaisten kirkossa 17.3.2023 klo 11.00 Muistotilaisuus seurakuntakodilla. Toivomus olisi, että muistotilaisuuteen tulevat ilmoittautuisivat p. 040 5231 838 (tarjoilun takia) Kiitos TK vuodeosaston henkilökunnalle Pekan hyvästä hoidosta.

Oulaisten nykyiset naisvaltuutetut ryhmäkuvassa. Kuva: Aleksi Olli

Matti Kuoppala Oulainen

ON kulunut 70 vuotta siitä, kun Oulaisissa valittiin ensimmäinen nainen, Elsa Karhunen silloiseen kunnanvaltuustoon. Hän toimi kahdeksan vuotta ainoana naisvaltuutettuna. Elsa Karhunen oli opettaja, jota kutsuttiin Mamma Karhuseksi.

Hautakivet

• Hautamuistomerkit

• Lisänimien kaiverrukset

Nykyiset naisvaltuutetut ja -varavaltuutetut haluavat juhlistaa tätä merkkivuotta iloisella tekemisellä. He toteuttavat maanantaina 20.3. Tasauskeräyksen Oulaisten K-supermarketin ja S-marketin edessä.

Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräyksellä jaetaan hyvinvointia sekä omassa yhteisössä että kehittyvissä maissa.

• Vanhojen muistomerkkien entisöinti

Aluemyyntiedustaja

Mika Kallio

Oulainen puh. 040 846 5845 kiviyka@gmail.com www.ylivieskankivihiomo.fi

Palvelen Oulaisissa ja naapurikunnissa, myös Raahe, Pattijoki, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Pyhäjoki

Hautakivien oikaisut ja pesut paikan päällä puh. 040 846 5845

This article is from: