
2 minute read
Else Takkusen taide sukeltaa alitajunnan ja eliökunnan maisemiin
SeutuMajakka Oulainen
ELSE TAKKUSEN ”Katoja ja uusia alkuja” –taidenäyttelyn maalausten ja veistoksien parissa syntyy kutkuttava tunne siitä kuin olisi jossakin vedenalaisessa pienoisavaruudessa, veden sisällä ja ytimessä. Siellä alitajunnan näytemaljassa voi hengittää vapaasti ja uiskennella rauhassa, tutkaillen samalla merkillisiä näkymiä ja ohi leijailevia värikkäitä olentoja.
SYVÄLLE luonnon elementteihin ja elämismaailman ilmiöihin sukeltava näyttelykokonaisuus on eloisa ja tuntuu sykkivän syntymisen ja tuhoutumisen unenomaisessa rytmissä.
Skaalan ja perspektiivin rajat venyvät ja kutistuvat, avaten samalla raikkaita ja kiehtovia näkökulmia kuvattuihin aiheisiin. Taiteilijan luomisjäljessä on aaltoilua ja pyörrettä, mikroskooppista kuhinaa ja elä- män alkutekijöiden tanssia. Osaan teoksista tiensä ovat löytäneet myös aivan uudet eliö- ja oliolajit, joita Else Takkunen osuvasti nimittääkin ”pörriäisiksi”.
KALAJOKINEN taiteen moniammattilainen on omassa luomistyössään nykyään uuden äärellä. Ekologiset arvot, maailman ja luonnon tila, sekä ihmisen rooli kaiken sen joukossa, nivoutuvat arjen ja esimerkiksi isovanhemmuuden kysymyksiin. Pohdintojen ohella muutos näkyy Takkusen työskentelytavoissa, käytettävissä materiaaleissa sekä teoksiin luoduissa maailmoissa. Muun muassa ak- ryylimaalaukset ovat vaihtumassa maaväripigmenttimaalauksiksi. Muovin käytöstä luopuminen sulkee ovia vanhoilta tutuilta tavoilta ja samanaikaisesti avaa reittejä uusien ratkaisujen ja ideoiden pariin.
OULAISTEN näyttelyssä ovat mukana myös vuodelta
Maailma jälleen Haapavedellä
SeutuMajakka
Oulainen
HAAPAVESI Folk Music
Festival palaa poikkeusvuosien jälkeen tuttuun kansainväliseen muotoonsa.
Kansan- ja maailmanmusiikkiartisteja saapuu ensi kesänä kuudesta eri maasta.
Festivaali järjestetään tutulla paikallaan juhannuksen jälkeen, tänä kesänä jo 34. kerran 29.6 - 1.7.2023.
”Kansainvälisyys on aina ollut Folkkien vetovoima ja on hienoa, että tämä perinne pääsee taas jatkumaan”, riemuitsee taiteellinen johtaja Teija Niku.
YHDYSVALLOISTA festivaalille saapuu uutta ja perinteistä juurimusiikkia esittävä The Horsenecks ja Iso-Britanniasta lumoavan harmoninen vokaalitrio Lady Maisery.
Italian tunnetuimpiin vähärivisten haitarien soittajiin kuuluva Filippo Gambetta tuo Haapavedelle Maestrale-trionsa, ja Suomelle lopullisesti sydämensä menettänyt, Pohjois-Pohjanmaalle asumaan asettu- nut Portugalin fado-tähti Liana esiintyy jälleen Folkeilla. Festivaalin kaukaisimpiin vieraisiin lukeutuu Nepalista asti saapuva Kant dAb dAb, joka fuusioi musiikissaan niin etnisiä, perinteisiä kuin klassisiakin vaikutteita. MOST – The Bridge for Balkan Music -hanke tuottaa festivaalille bulgarialaisen etnobass-yhtye Oratnitzan.
ULKOMAISTEN artistien rinnalla festivaalilla kuullaan tietenkin myös kotimaisen kansanmusiikin huippuja, joihin lukeutuvat muun muassa urallaan hurjassa nosteessa oleva Vilma Jää, vastustamaton viuluperinteen uudistaja Polenta ja elektrofolk-yhtye Okra Playground. Haapavesi House Bandin solistiksi nousee tänä vuonna 40-vuotistai- leää kukkaloistoa ja perhosten leikkiä, tai vaikkapa alkuräjähdyksen muinaisia mystisiä maisemia. Näyttelyn keskiössä on kuuden lapsiaiheisen keramiikkaveistoksen sarja – ”Kakarat”. Veikeät patsaat vaikuttavat pelkällä välittömällä olemassaolollaan ylläpitävän taideteosten mikro- ja makrokosmosten harmoniaa.
2021 peräisin olevat koronapandemiaa käsittelevät veistokset ja maalaukset. Teemastaan huolimatta teoksissa on hellyttävää ja luonnollista kauneutta, elementtien ja muotojen sopusointua. Mikäli kuvat piikikkäistä viruksista olisivat aivan vieraita, voisi näissä töissä nähdä pelkästään he- teilijajuhlaansa viettävä näyttelijälaulaja Susanna Haavisto. Populaarimman musiikin ystäviä ilahduttavat juuri Emma-gaalassa Vuoden yhtyeenä palkittu, myös UMK:ssa kisaava KUUMAA sekä Idols-läpimurrostaan tunnettu Katri Ylander. Taiteilija Jarkko Martikainen esiintyy tällä kertaa intiimisti soolona ja pitkän tauon jälkeen lavalla nähdään myös kantrimusiikin legenda Hoedown.
ELSE Takkusen työssä kohtaavat yleinen ja yksityinen, sisäinen ja ulkoinen maailmankaikkeus. Intuitiivisen kuvataiteilijan viesti onkin, että meidän jokaisen sisältä löytyy mitä ihmeellisimpiä näkymiä, taidetta ja tiedettä, palavaa tunnetta ja kauniita visioita. Se maailma täytyy vain päästää ulos.
”Katoja ja uusia alkuja” –näyttely on esillä Oulaisten KoronaGalleriassa 25.2. saakka. Näyttelyn lopulla järjestetään myös Else Takkusen vetämä ”UUSI MINÄ” -taidetyöpaja.

MAKSUTTOMAN perjantaiiltapäivän uutuutena nautitaan konserttien lisäksi yhteislaulun ilosta, luvassa on kansanlauluja ja muita ikivihreitä.
Lastenpäivä ilahduttaa hauskalla ohjelmallaan niin pieniä kuin suuriakin ja sen pääesiintyjänä kuullaan Ammuu!- orkesteria. Suurta suosiota nauttivalla Juha Hurmeen ja Tomi Alatalon Älykkään kirjallisen huumorin peruskurssilla perehdytään tällä kertaa Timo K. Mukan tuotantoon. Haapaveden kamariorkesteri useine vierailijoineen esiintyy perinteiseen ta- paan kirkossa perjantai-iltana.

Kamariorkesterin Sibelius-teema jatkuu 7. sinfonialla ja ohjelmistossa on myös Wagnerin Parsifaloopperan alkusoitto. Mukana on myös Ylioppilaskunnan Laulajien kuoro Kesääni.
JO 36. kerran järjestettävien Folk-kurssien kurssien kirjo on jälleen häkellyttävän monipuolinen.
Opettajina toimii tuttuun tapaan sekä suomalaisia että ulkomaisia tähtimuusikoita, jotka nousevat viikon päätteeksi esiintymään festivaalin lavoille.
”Olemme iloisia, kun saamme katsoa jälleen vahvasti tulevaan yhdessä. Kesällä näkyy, että Oulu2026kulttuuripääkaupunkivuotta kohti mennään lujaa vauhtia jo meilläkin, olemmehan yksi maakunnan virallisista kärkitapahtumista koko suurhankkeessa”, toteaa toiminnanjohtaja Salla Ahvenjärvi.
Koko ohjelma ja festivaaliaikataulu julkistetaan huhtikuussa.