
3 minute read
Viikon vitsi
Hämeessä oli lavatanssit ja poika tanssitti samaa tyttöä mitään sanomatta kolme tuntia.
”Pääsiskö sitä saatolle?”, pamautti poika viimein. ”Sait minut ylipuhuttua”, vastasi tyttö.
Suomi on ollut väärintekijöiden hallinnassa yhden hallituskauden
SUOMEEN valittiin noin neljä vuotta sitten hallitus, joka ei ymmärtänyt ollenkaan mitä valtion talous vaatii ollakseen täysin hallinnassa. Hallitukseen saatiin viisi naista, jotka olivat kyllä täysi-ikäisiä, mutta ajatusmaailmaltaan teini-ikäisen tasolla.
Aluksi näytti ihan hyvälle, kun päätöksiä pystytiin tekemään jotenkin yhdessä. Jo aiempi hallitus oli päättänyt liittyä Euroopan Unioniin ja Euro-valuuttaan. Tässä vaiheessa oli jo menetetty iso osa itsenäisyyttä ja oma valuutta markka. Nyt valittu hallitus oli saanut päätettäväkseen ”EU-elvytyspaketin” joka tuli hyväksytyksi pääministerin mennessä al- lekirjoittamaan sen perustuslakivaliokunnan kannan vastaisesti. ”Elvytyspaketti” sisälsi Suomen veronmaksajien rahojen siirron EU:n hallintaan vajaan seitsemän miljardin euron edestä. EU päätti käyttää varoja EteläEuroopan pankkien pelastamiseksi ja jakoi sen eri suuruisina erinä eri maiden kesken. Suomelle luvattiin paketista tukea, joka osoittautui lopulta alle kahden miljardin kokoiseksi ja korvamerkityksi määriteltyjä kohteita varten. Tämän jälkeen EU on vielä erikseen perinyt jäsenmaksua, esittänyt erilaisia uusia rahastoja, joihin Suomen tulee osallistua. Näitä kaikkia Suomi on rahoitta- nut vain ottamalla lisää velkaa.
Suomen hallituksella ei ole pitkää kokemusta ymmärtää, mitä tarkoittaa velanotto ja miljardi euroa rahaa, jolloin velkaa on otettu velan päälle kuvitellen, ettei siitä ikinä peritä korkoa, eikä peritä takaisin, korkokustannukset ovat kohonneet jo muutaman miljardin euron tasolle. ”Elvytyspakettia” maksetaan muutama vuosikymmen päättyen vuonna 2058. Tämä asettaa maksajiksi tämän sukupolven ja parin sukupolven ajaksi Suomen veronmaksajat. Valtiolla on enemmistöosuuksia muutamissa suurissa yhtiöissä, jotka ovat investoineet
Jarrumies Kepu on sivussa
KÄYDYT eduskuntavaalit olivat edustamalleni keskustalle odottamani kaltainen mahalasku. Sen sijaan versopuolueelle persuille tulos on tie onnelaan. Siitä kunnioittavat onnittelut! Samalla myös pieni muistutus: älä unohda kenkäsi numeroa! Itseään rehelliseksi mark- kinoiva puolue aloitti ilakointinsa ampumalla selkälaukauksen ainoaan pahantekijäänsä. Se on Keskustapuolue (Kepu). Tuskin kävi mielessä, ketkä ovat maata hallinneet aikana, jolloin Suomi on ollut maailman ykkönen? Mikä oli tuolloin heidän paikkansa yhteisös- sä?
Rehellisyydestä puheenollen, lukekaa ehdokkaiden rikosrekisterit ja verrataan sitten meitä ja muita. Majakka 5.4 kirjoittaa Janne Kuoppamäen kynällä ja lausuu ilonsa ”Keskusta joutuu ottamaan meidät nyt vakavasti”. Olen moista lausetta ih-
Hukkatilan Kuulumisia
KYLLÄ nyt koetellaan, kun vastassa on ollut useampaan kertaan otellen, luoja vastaan T.O. Helo. Ainoa toivo on Toivo Otolla kevätauringon paiste. Illan viimelapiolliset olivat jo hyvinkin painavia sisään mennessäni. Anelma istui liki tietokonettaan, ihme ettei kukaan henkiystävistään ei ollut vuodattamassa korvamakeaa. Kuukauden laskunippu oli käsittelyssä sekä yksi myöhästynyt. Käsky kyllä kuului alkaa sotaäänellä luettelemaan pitkiä numerosarjoja ja hän kauniilla käsialallaan kirjoittaa laskuun. Mutta uni voitti, aamulla sitten.
Uni otti haltuunsa, jolloin olin viemässä kourakupissa laskunippua pankinjohtajan kautta kassalle. Ootospenkillä istui jo porinakaverini Sandfrid. Onkos pitkäkin asias, kun ei näy lakkia kou- muun muassa Venäjälle ja Saksaan useita miljardeja valtion omistajaohjuksen puuttumatta millään tavalla asiaan. Sijoitukset ovat osoittautuneet todella kalliiksi ja niihin sijoitetut varat pääasiassa menetetyiksi. Menetetyt veronmaksajien rahat ovat tehneet valtion budjettiin niin suuren vajeen, ettei sitä pystytä paikkaamaan millään tavalla. Hallituksessa ei ole ymmärretty, mitä seuraa tehdyistä päätöksistä. Sitten vuosikausia jauhettu sote-paketti, joka yhdistää terveys- ja sosiaalihuollon tuli hyväksyttyä. Paketti markkinoitiin kansalaisille ja päättäjille kertomalla, että sillä päätöksellä säästetään kolme miljardia. Siinä ei otettu huomioon, että inflaatio ja hallinnon uusi kolmas porras nostaa kustannuksia. Nyt on jo selvinnyt, että sote-paketin kustannukset lisäävät valtion menoja: säästöjen sijaan tulee maksettavaa lisää jopa kymmenen miljardia. Paketti sisältää tietojärjestelmien yhteensovittamisen koko maan alueella. Erilaisilla hallinnonaloilla on omat tietojärjestelmänsä, joiden saaminen yhteistoimintaan ei tapahdu edes muutamassa vuodessa eikä pelkän päätöksen perusteella, se vaatii erikoisosaamista ja vuosien työn. Nykyisten näkymien perusteella veronmaksajien rahaa on jaettu surutta kaikenlaisiin ulkomaisiin kohteisiin kymmeniä miljardeja. Saamatta takaisin mitään vastinetta. Suomalaiset kansalaiset ovat tulleet unohdetuiksi ja rahaa ei riitä kunnolliseen terveydenhoitoon edes vanhuksille. Suomen valtion tulot tulevat pääasiassa veroina yksityisiltä yrityksiltä ja kansalaisilta. Valtion budjetti on paisunut eikä verorahoilla saada maksettua enää valtion suurta hallintokoneistoa. Uudelle hallitukselle tulee eteen mahdoton tehtävä saada valtion budjetti jotenkin hyväksyttävään tasapainoon.
Timo Törmikoski
rassa? Ei sen pidempi kuin kysyn rouvalta, tuleeko kotiin syömään vai syökö uudessa pankissa kun siirtävät rahoja uuden pankin holviin? Mutta minne, se ei selvinnyt. Jospa me, toimen miehet (ainakin porinapöydän ympärillä) lähdemme seuraamaan. Tulee selväksi mihin seuraavat laskut kiikutetaan? Matka jatkui tuulessa ja tuiskussa kunnes viimein seurattava sukelsi metellyt ennenkin, saamatta vastausta. Eivätkö kaikki puolueet koekaan tulleensa vakavasti otetuksi, vaikka on ollut yksimielisen päätöksen takana? Hallituskuvioista.
On tiedossa, että kepu ei sekaannu tällä kertaa mittelöihin. Tämän toivoisi ole- van oppositiolle ilonaihe, mutta ei. Kokoomus-perussuomalaiset ym. Olette useita kertoja olleet yhtä poikaa kaatamassa maan hallitusta. Nyt teidän ei tarvitse sitä kaataa eikä anoa, josko pääsen hallitukseen, vaan sanotte, me tulemme ja teemme hallituksen! Me otamme vastuun!
Kansakunnan jarru kepu ei ole hanketta jarruttamassa, eikä myöskään sovittelijana. Helppo nakki, kun ammattilaiset ovat asialla.
Arvioi kepuli
Sauli Takalo Oulainen yhden palatsin uumenin.
Mutta ei kylän nimeä missään. Niinpä katselimme ympäristöä ja kaivelimme lumesta, josko olisi myrsky irrottanut kyltin...
Toivo Otto herää, herää. Olet aivan märkä, kun näet painajaisia. Mitä ihmettä sitä peittoa pöyhit ja nakkelet lattialle, herää. Mikä kyltti sinulla on hukassa ja ketä Santtua huutelet, herää. Anelman puistelu sai unen katkeamaan. Missä Santtu?
Olipa se painajainen ja vain yhden laskun takia. Sitä vaan ihmettelen, että Anelman on pitkät päivät Skypellä henkiystäviensä kanssa ja minä saan kaiken korvamakean kuultavakseni.
Tietokoneella voisi maksaa kuten muutkin. Anelman mukaan hän ei anna vaivalla elämänsä työllä hankittuja säästöjä tietokoneen rosvoille. Kuten juuri eilenkin tuo Oys:in kirje. Siinä kehotettiin tarkistamaan tulevien aikojen oikeellisuus ja merkitsemään henkilötunnukset. Onneksi olen terve eikä ole tiedossakaan ajanvarauksia. Sinne olisivat menneet sinunkin rahasi. Varma mikä varma, laskut pankkitiskille.
Varmemmaksi
T.O. Helo ja Anelmansa