Herra Gummi ja salapiilo lukunäyte

ja

salapiilo

Kautta viiksikarvani! Andy Stantonin Herra Gummi -kirjoille on myönnetty monia palkintoja, mm. Roald Dahl Funny Prize, Red House -lastenkirjapalkinto ja Blue Peter -kirjapalkinto hauskimmasta kuvitetusta tarinasta. Ja niillä on ollut KASOITTAIN muitakin ehdokkuuksia. Sairaan hullua!

YLISTYSSANOJA

Herra Gummista:

”Älä edes mieti jonkun muun kirjan ostamista – tämä on sisälmyksiä riepovan hastua luettavaa!!”

– Alex, 13 vuotta

”Ratkiriemukasta, mahtavaa… Stanton on isäntä, Stanton on pomo!” – Danny Baker, BBC London Radio ”Hauskin kirja jonka olen lukenut ja tulen koskaan lukemaan. Kun luin tätä äidilleni, hän repesi nauramaan ja melkein pissasi housuunsa… Kun olin saanut kirjan luettua, halusin lukea sen taas uudelleen, niin hyvä se oli.” – Bryony, 8 vuotta

”Hauska? Todellakin!” – Guardian ”Stantonin hersyvä, lukijan ällikällä lyövä kielipeli tekee kunniaa brittiläiselle nonsense-huumorille.”

– Helsingin Sanomat

”Remuisa, inhan vallaton ja tuhahduttavan hauska.” – Daily Mail

”Tämä on outoa, sekopäistä ja ainutlaatuista.”

– Primary Times

”Kirja herätti 8-vuotiaassa tyttäressäni pitkiä ja piinallisia naurunremakoita.” – Daily Telegraph Suosittelen Herra Gummia kaikkien sekä pieru- että fiksusta huumorista pitävien pikkuvintiöiden ja -prinsessojen iltasaduiksi ikähaarukassa 4–99 vuotta!

– Kirjallisia-blogi

”Naurattaa niin paljon, että sattuu paikkoihin joita ei tiennyt olevan olemassakaan.” – First News ”Kirja oli hulvattoman hilpeä ilotulitus alusta loppuun.

Se vei mukanaan samalla tavalla kuin Roald Dahlin kirjat.” – Heidi, 49 vuotta

”Kaoottisen hullua.” – Jewish Magazine ”– – hauskalla tavalla hullu, lähes absurdi seikkailuretki, jossa eriskummalliset hahmot ja päätä pahkaa poukkoileva juoni päihittävät kaikenlaisen loogisuuden.”

– Lapsen Maailma

”Jos iltasadun on tarkoitus rauhoittaa lapsi puolitorkuksiin, ei missään nimessä kannata lukea iltasatuna Andy Stantonin Herra Gummi -kirjoja.” – Kirjojen keskellä -blogi ”Kun luin tätä kirjaa, se tuntui niin hauskalta, että joskus jopa putosin tuolilta.” – Alfredo, 9 vuotta

”Totuus on sitruunamarenki!” – Perjantai O’Vela

Herra Gummi -sarja: Olet ilkimys, herra Gummi Herra Gummi ja Piparipohatta Herra Gummi ja vuorenpeikot Herra Gummi ja voimakivet Herra Gummi ja tanssiva karhu Mitä syödään, herra Gummi?

Herra Gummi ja kirsikkapuu Herra Gummi ja salapiilo

Leah Thaxtonille, Katie Bennettille ja ällistyttävälle David Tazzymanille

Englanninkielinen alkuteos Mr Gum and the Secret Hideout ilmestyi ensimmäisen kerran 2010, kustantaja Egmont UK Limited, The Yellow Building, 1 Nicholas Road, London, W11 4AN, Iso-Britannia Teksti © Andy Stanton 2010 Kuvitus © David Tazzyman 2010 All rights reserved The Author and Illustrator have asserted their moral rights Suomennos Jaana Kapari-Jatta Taitto Jukka Iivarinen, Vitale Ay Kustantamo S&S, Helsinki 2017 Painopaikka Dardezde Holografija, Latvia 2017 ISBN 978-951-52-4303-4

ja

salapiilo

Kuvittanut

David Tazzyman Suomentanut

Jaana Kapari-Jatta

Sisällys 1 Salapiilo 13 2 Pilvi- ja jogurttiosasto 25 3 Pahalaiset yökkii suunnitelman

44

4 Tutkimuksia ja linnunsiemeniä 53 5 Joella 70 6 Tapaaminen keskiyöllä 85 7 Vankeja! 106 8 Laivakorppu 119 9 Kapteeni ja Elisabet 138 10 Vanha Mummu sorkkii asioita 155 11 Herra Gummi yllättyy 180 12 Surun pilvet, ilon pilvet 210 Loppunäytös 234

Muutama hassu lamonenpulilainen

Rouva Suloinen

Vanha Mummu

Allan Raatali

Perjantai O’Vela Ville Viljami Kolmas

Herra Gummi Martti Pikapesula Polly

1. luku

Salapiilo

H

erra Gummi oli raju vanha rakkula, jonka kasvot olivat kiukkuiset kuin tuhat saksan­

pähkinää ja jonka iso punainen parta haisi uhkalta ja oluelta. Hän vihasi lapsia, eläimiä, hauskuutta, sarjiksia, popmusiikkia, synttärijuhlia, kirjoja, joulua, merenrantaa, tietokonepelejä, Jere-nimisiä

13

ihmisiä, maanantaita, tiistaita, keskiviikkoja, torstaita, per– Taitaa itse asiassa olla helpompi kertoa, mistä hän piti. Hän piti makaamisesta sängyssä koko päivän, ilkeilystä ja salapiiloista.

Ja se salapiilo, jossa hän juuri nyt oli, oli kaikkien aikojen paras.

”Tää salapiilo on himputin priljantti!” herra Gummi huusi astellessaan edestakaisin naulapohjasaappaissaan. ”Täällä on kaikkea! Rottia! Torakoita! Putkia joista valuu limaa joka paikkaan! Ja täällä haisee! Tämmöseks mää

14

oon aina kuvitellu taivaan! Ja parasta on, ettei kukaan löyrä meitä täältä koskaan!” ”Joo”, myönteli herra Gummin kamala rikoskaveri, ruipelo lihakauppias nimeltään Ville Viljami Kolmas. Ville seisoi mahtavan rautaisen lämmitysuunin edessä ja lapioi vanhoja lihanroippeita liekkeihin. Eikä mitä tahansa vanhoja lihanroippeita, vaan mynnähtäneimpiä, matoisimpia, ällöttävimpiä kuviteltavissa olevia kappaleita. Ikivanhoja suolipötköjä, riutuneita hevosenjalkoja, sitkeitä kalkkunankauloja…

15

16

17

Sinne ne menivät, suoraan liekkeihin. Ville oli yltäpäältä nokinen ja hänestä putoili kuumia rasvaklönttejä, mutta hän tuskin huomasikaan sitä. Ai miksi? En minä tiedä, kun en ole hän. Ei vain huomannut. ”Vauhtia!” herra Gummi komensi hypellen jalalta toiselle kuin ikiliikkuva viiriäinen. ”Lapioi niitä sisälmyksiä, Villeseni! Paisko, paisko! Ja polta ne hiilillä poroksi, tai mää hakkaan sut lyttyyn!”

18

”Oikeessa oot, Gummi vanha kunnon jäkättäjä!” Ville nauroi ja paiskasi uuniin hiilenmurikan, joka oli kaksi kertaa sen hiilenmurikan kokoinen, joka oli puolet siitä hiilenmurikasta, josta on puhe.

ROUR! uuni mylvi. Mahtavan pitkä liekki leimahti ulos ja korvensi Villeltä kulmakarvat julmasti kuin helakanpunainen aasi. ”Hah hah haa!” käkätti Ville, jonka mielestä oli kivaa kun ihmisiin sattui. ”Joltain palo äsken

19

kulmakarvat!” Sitten hän tajusi, kuka se joku oli, ja päästi vertahyytävän ulvaisun.

”AUU!”

Ville huusi ja hyppi tuskissaan.

”Minkä takia sitä paitti mun vaan tarttee yksinään lapioida? Mikset sää lapioi ollenkaan?”

”Suu kiinni!” herra Gummi mylväisi ja kumautti Villeä silkkihanskalla päähän. Hänellä ei ollut silkkihanskaa, joten hän käytti sen sijasta krikettimailaa. ”Meirän täytyy saara se tehokkaammaks! Meillä ei oo varaa lepäillä hetkeekään. Sen kun vaan lapioit. Mun tarttee vähän levätä.”

20

Herra Gummi heittäytyi siivottomalle vanhalle sohvalle, jonka oli löytänyt kaatopaikalta kauttaaltaan tahraisena ja sammaleisena. Sohvatyynyt olivat kylmät ja litimärät, ja iso ruosteinen jousi tökki inhottavasti selkää, mutta herra Gummi oli niin laiska ettei jaksanut välittää. ”Sen vaan sanon, että tykkään tästä salapiilosta”, herra Gummi sanoi haukotellen. Hän makasi tuijottamassa kattoon kädet pään takana ja pää sen minkä vain takana, joka oli pään edessä, ehkä ihan vain ilman tai jonkin sellaisen. ”Tämä vasta on elämää, vai mitä, Ville?”

21

”Joo, tämä vasta on elämää”, Ville sanoi. ”Joo, tämä vasta on elämää”, sanoi kolmas ääni.

”Kuka saakutin himpura sen sanoi?” herra Gummi huusi. ”Se olin minä!” huudahti mies, joka hyppi sohvan takana tasajalkaa. ”Olen Ylläri-Ben! Ponnahdan esiin täällä ja tuolla! Ylläri! Ylläri!

Olen joka puolla!”

Ja hän pinkaisi tiehensä

YB

22

kikattaen kuin eväsrasia.

”No, olipas se yllättävää”, herra Gummi pilkkasi. ”Oli kerrassaan”, Ville sanoi pureskellen hiilenmurikkaa nähdäkseen, muuttuisiko se timantiksi, vaikka tosiasiassa se vain satutti hänen hampaitaan. ”Oli miten oli”, hän jatkoi sylkäistyään murikan tuleen. ”Kohta meillä on niin tehokas roihu, että se on kaikkien aikojen tehokkain! Jopa tehokkaampi kuin se itse, vaikka se on jo mahrotonta!”

23

”Joo”, virnisti herra Gummi hieroen riemuissaan käsiään yhteen. Sitten hän hieroi käsiään kahteen, mikä on tavallaan sama asia, mutta vaikeampi selittää. ”Ja mitä tehokkaampi meirän roihusta tulee, sitä varmemmin me voitetaan kaikki kerralla ja kokonaan!” ”Hah hah hah!” Ville Viljami sanoi. ”Hastua!”

Ja rotat sen kuin kipittivät ja putket valuivat limaa ja sammiot sen kuin kuplivat ja Ville lapioi salapiilossa, jossa ne kaksi piileskelivät, koska olivat halpamaisia lurjuksia ja niin ne vain tekivät.