Kuvakilpailu ilosta
Aineeton lahja

Kuvakilpailu ilosta
Aineeton lahja
Tukiliitto myöntää apurahoja ryhmille ja yksittäisille hakijoille. Seuraavan kerran apurahoja jaetaan syksyllä 2023.
– Tänä syksynä tuli
runsaasti apurahan hakemuksia, suunnittelija Sanna Salmela Tukiliitosta kertoo.
Apurahoja myönnetään ryhmille ja yksittäisille hakijoille. Monet ryhmät hakivat apurahaa liikunnan ja urheilun harrastamiseen, kuten sählyyn ja jääkiekkoon.
Hakemuksista voi nähdä, miten esimerkiksi kädentaitoja halutaan harrastaa siellä missä muutkin, eli vaikkapa oman kunnan kansalaisopiston ryhmissä.
Jotkut hakijat haluavat matkustaa, ja käydä vaikkapa teatterissa, näyttelyissä tai urheilutapahtumissa.
Apuraha tukee osallisuutta
Tukiliiton apurahat tukevat osallisuutta.
Apurahaa voi hakea
seuraavan kerran syksyllä 2023. Haku päättyy lokakuun lopussa.
Apurahaa voivat hakea
16 vuotta täyttäneet kehitysvammaiset henkilöt ja ryhmät. Apurahaa ei myönnetä tietokoneen hankintaan.
Apurahaa voi hakea joka toinen vuosi.
Yksittäiset apurahan saajat
Apurahan sai 87 hakijaa. Kaikki eivät halunneet nimeään julkaistavan.
. Seemi Aaltonen, Turku
. Kari Forsman,Vantaa
. Mikael Haikonen, antaa
. Aki Hannukka, Espoo
.
Solja Heinonen, Nokia
.
Jarmo Hietala, Kalajoki
.
Jonna Honka, Turku
. Juha Huttala, Oitti
. Vilja Hyvönen, Varkaus
. Jukka-Pekka Hätälä, Oulu
. Alireza Jafari, Kangasala
. Linnea Jokela, Perniö
. Jarkko Jokipakka, Tampere
. Konsta Kalliotiura, Akaa
. Jarna Kallovaara, Oitti
.
Tero Niiranen, Oulu
. Sirpa Niskanen, Viitasaari
. Atso Nuuttila, Kuusankoski
. Nelli Ojanen, Kaustinen
. Jaana Osara, Hämeenlinna
. Merja Parviainen, Kalajoki
. Mervi Peltomaa, Helsinki
. Satu Pihlajaharju, Veteli
. Pia Pollari, Halsua
. Venla Rantala, Kalajoki
. Iris Rasi, Hyvinkää
. Toni Rennola, Lappeenranta
.
Santtu Saarinen, Särkisalmi
.
Toni Salonen, Hollola
.
Jani Sarkkinen, Lieksa
. Hannu Simonen, Teuva
. Aleksi Stormi, Raisio
. Sami Sundberg, Hamina
. Vilppu Suntio, Neuvoton
. Aaro Taulu, Ylöjärvi
. Viivi Virtanen, Sipoo
. Topi Yli-Houhala, Sastamala
Ryhmät, jotka saivat apurahan
Ryhmä voi hakea apurahaa toiminnan tukemiseen.
Ryhmäapurahan hakijoita oli 49 ryhmää, ja apurahan sai 30 ryhmää.
. Elokuvaryhmä, Merikarvia
. Erityisliikunta, Ylivieska
. Erityistä kulttuuria, Vaasa
. Erkkajooga, Oulu
. Iisalmen Kehitysvammaisten tuki ry, Iisalmi
. Ilomantsin Päivätoimintojen Virkistysyhdistys ry, Ilomantsi
. Jari Nordströmin elokuvaryhmä, Helsinki
. Jormaset, Päijät-Häme
. Keilankaatajat, Heinola
. Keilaseura Seiskat erityisryhmä, Tampere
. KTP Unified koripallojoukkue, Kotka
. Kuusentuvan kulttuurinharrastajat, Heinävesi
. KV keskustelu-askartelupiiri, Keuruu
. Lupa puhua, Hämeenlinna
. Me Itse Sankarit, Hyvinkää
. Me Itse Vantaa, Vantaa
. Palokin reippaat, Kitee
. Pelicans Sb Erkka ryhmä, Lahti
. Pohjois-Karjalan Me Itse -ryhmä, Pohjois-Karjala
. Puistolan Urheilijat Energiset Haukat, Helsinki
. Päivälehdon Touko-festarit, Hartola
. Rokkia-bändi, Asikkala
. Sisukarhut, Hämeenkyrö
. Special Hockey kkp, Oulun alue
. Spesian kouluryhmä, Viitasaari
. Sählyryhmä, Riihimäki
. Turun Vilkut (Me Itse ryhmä), Turku
. Työkeskuksen sählyryhmä, Pudasjärvi
. Urhon kansalaisopistoryhmät, Koko Kainuu
. Vantaan Kehitysvammaisten keilakerho, Vantaa
Löydät lisää tietoa apurahoista netistä Tukiliiton sivulta osoitteesta Tukiliitto.fi
Vuosikokouksessa yhdistyksen jäsenet päättävät yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta.
Me Itse -yhdistys kutsuu jäsenensä vuosikokoukseen 2023. Kokous järjestetään lauantaina 18.3.2023 Tampereella. Yhdistys on lähettänyt jäsenilleen tietoa siitä, miten kokoukseen ilmoittaudutaan.
Kokouksessa jäsenet päättävät yhdistyksen toiminnasta,
Me Itse ry:n vuosikokouksen yhteydessä on seminaari, jossa käsitellään ajankohtaisia asioita.
Seminaari pidetään perjantaina 17.3.2023 Tampereella. Seminaaria ja kokousta voi seurata suorana netissä yhdistyksen Youtube-kanavalla.
Me Itse on kehitysvammaisten ihmisten valtakunnallinen kansalaisjärjestö.
Me Itse -yhdistyksen kotisivu on netissä osoitteessa www.meitse.fi
Verkkopalvelu Verneri järjesti kuvakilpailun, jonka aiheena oli Ilo.
Ilo-kuvakilpailuun lähetettiin kymmeniä upeita kuvia asioista, jotka ilahduttavat.
Kilpailuun sai osallistua käyttämällä nimeä tai nimimerkkiä.
Vernerin lukijat äänestivät netissä suosikkikuviaan.
Äänestyksen voittivat seuraavat kuvat:
1) Essin ottama kuva ”Lurppa”
2) Janinan ottama kuva ”Auringonlasku mutsin kanssa” ja
3) Marjon ottama kuva ”Helmi-koira”.
Onnea voittajille!
Voittajiin on otettu yhteyttä.
Kiitos jokaiselle kilpailun osallistujalle.
Kuvista on paljon iloa
Vernerin ja Leijan lukijoille.
Teksti Jenni Sipilä
Selkokielinen nettisivu Verneri.net on nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat erityistä tukea.
Selkosivuilta löydät seuraa ja saat tietoa sekä tukea. Selkolehti Leija ja Verneri.net tekevät paljon yhteistyötä.
Vastaa kyselyyn Vernerin selkosivuista ja auta kehittämään sivuja.
Kyselyyn voi vastata 31.12.2022 asti.
Kysely on Vernerin sivulla osoitteessa verneri.net/selko
Verneri arpoo vastaajien kesken kaksi S-ryhmän 30 euron lahjakorttia. Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
Jos sinulla on älypuhelin ja siinä nettiyhteys, voit osallistua Vernerin suoriin lähetyksiin Instagramissa.
Instagramia eli Instaa käytetään yleensä älypuhelimella tai tabletilla. Sen lataaminen ei maksa mitään. Voit ladata palvelun sovelluskaupasta, jonka löydät omasta laitteestasi. Kun olet ladannut Instagramin, ilmestyy Instagramin logo valikkoon.
Näin osallistut liveen:
• Seuraa Verneri.netiä Instagramissa.
• Avaa Instagram-sivusi ennen lähetyksen alkamista.
• Kun lähetys alkaa, Verneri.netin profiilikuva hehkuu oman sivusi yläreunassa. Klikkaa Verneri.netin kuvaa.
Risto Räkköläinen teki tutkimusta, jossa hän selvitti, miten kehitysvammaisuus voi tuoda voimavaroja.
Risto Räkköläinen kertoo tutkimuksesta näin:
Haastattelin ihmisiä, joilla on kehitysvamma. Eräs heistä kertoi:
– Mä oon erilainen ja erikoinen ihminen ihan muista syistä kuin kehitysvammaisuuden takia.
– Minulla on esimerkiksi näitä erikoisia kiinnostuksen kohteita, ja ne ehkä ihmetyttää muita enemmän kuin vammani, haastateltava jatkaa.
Mitä hyötyä kehitysvammaisuudesta voi olla ihmisille?
Tutkimusta varten haastattelin yhtätoista ihmistä, jotka käyvät kehitysvammaisille ihmisille tarkoitetussa päivätoiminnassa. Tein haastattelut keväällä 2021.
Haastattelut ovat osa gradututkielmaani. Gradututkielma on opinnäytetyö, joka tehdään yliopisto-opintojen lopuksi. Minun graduni aiheena on tutkia, millaista hyötyä kehitysvammaisuudesta voi joissain tilanteissa olla.
Olet ehkä huomannut, että kehitysvammaisuudesta puhutaan joskus ikävään sävyyn.
Olet saattanut jopa joutua syrjityksi tai kiusatuksi kehitysvammaisuuden takia.
Minun mielestäni tämä johtuu usein muiden ihmisten asenteista kehitysvammaisuutta ja kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan.
Siksi halusin selvittää, voiko kehitysvammaisuudesta olla hyötyä joissain tilanteissa. Toivon, että graduni voi auttaa muuttamaan ihmisten mielikuvia siitä, mitä he ajattelevat kehitysvammaisuudesta.
Erilaisia kokemuksia omasta kehitysvammaisuudesta Haastatteluihin osallistuneilla oli erilaisia kokemuksia omasta kehitysvammaisuudestaan. Jotkut suhtautuivat siihen aivan tavallisena asiana. Toiset kokivat siitä ylpeyttä.
Tärkeä huomio oli, että kukaan ei puhunut kielteiseen sävyyn omasta kehitysvammaisuudestaan. Ikävät kokemukset liittyivät ainoastaan siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat kehitysvammaisiin ihmisiin.
Moni haastateltava kertoi, että heitä oli esimerkiksi haukuttu vammaiseksi. Se oli tuntunut ikävältä.
Se, että ”vammainen” on joidenkin mielestä haukkumasana, kertoo siitä, että ihmisten asenteissa on vielä paljon parantamisen varaa.
Yksi haastatteluun osallistuja kertoi, että hän on oppinut päivätoiminnassa käyttämään viittomia. Hän on opetellut viittomia, että pystyy puhumaan ”sellaisen ihmisen kanssa, joka ei puhu mitään”.
Toinen osallistuja kertoi, että kehitysvammaisuus on antanut hänelle mahdollisuuden toimia kokemusasiantuntijana.
Kokemusasiantuntijana
hän voi olla mukana lisäämässä ihmisten ymmärrystä kehitysvammaisuudesta. Samalla hän pääsee edistämään itselleen tärkeitä asioita, kuten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Kehitysvammaisuus voi auttaa ymmärtämään muiden avun tarpeita. Yksi haastatteluun osallistunut kertoi, että hänellä on vaikeuksia suuntavaiston ja hahmottamisen kanssa.
Siksi hänen on helpompi ymmärtää heitä, joilla on samanlaisia tuen tarpeita kuin hänellä itsellään.
Tässä kirjoituksessa olen esitellyt muutamia esimerkkejä siitä, miten kehitysvammaisuudesta voi olla hyötyä. Tällaisista ominaisuuksista voidaan puhua voimavarana.
Monien haastateltavien mielestä kehitysvammaisuus pitäisi nähdä vain yhtenä ihmisen ominaisuutena. Se, että jollain ihmisellä on kehitysvamma, ei kerro hänestä itsestään vielä juuri mitään.
Oli sinulla kehitysvammaa tai ei, tärkeintä on se, miten kohtelet muita ihmisiä.
Teksti ja kuva Risto Räkköläinen
Lopputyön nimi on Kehitysvammaisuus voimavarana: Marginalisoitu asema erityisen tiedon tuottajana
Lopputyö on tehty Tampereen yliopistoon.
Liikkumisen suositukset on uudistettu ja ne on julkaistu myös selkokielellä.
Suositukset on tehnyt UKK-instituutti.
Suositukset muistuttavat, miten jokainen askel on tärkeä ja liikkuminen parantaa oloa.
Selkokielelle muokattuna suosituksissa
kerrotaan esimerkiksi näin:
”Kaikesta liikkumisesta on hyötyä, ja voit liikkua arjessa monella tavalla.
Kun liikut, pysyt terveempänä ja saat hyvää mieltä.”
Suositukset muistuttavat
myös riittävän unen merkityksestä.
Unesta kerrotaan näin:
”Nuku tarpeeksi.
On tärkeää nukkua tarpeeksi, jotta jaksat liikkua.
Unen aikana keho rentoutuu ja myös aivot saavat lepoa.
Olet nukkunut tarpeeksi, kun heräät virkeänä.”
Materiaaleihin voi tutustua UKK-instituutin sivulla osoitteessa ukkinstituutti.fi/liikkuminen/selkokieliset-liikkumisen-suositukset
Olli Kanninen teki asenteista kuvan. Kuvassa sanotaan muun muassa ”Älkää leimatko” ja ”Tukekaa meitä, asennoitukaa meihin”. Olli asuu Suonenjoella.
Suvi Maaria Evelyn Ontto-Panula kirjoittaa Teemaviikon aiheesta, asenteista.
Toimin Seinäjoella Me Itse -ryhmässä ja valtakunnallisessa Me Itsen johtoryhmässä.
Teemaviikolla 1. – 7.12.2022 aiheena olivat asenteet. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että aihe on tärkeä. Jokainen saisi itse päättää asioistaan ja jokaista kuunnellaan.
Asenteista lähtee kaikki, miten kohtaamme toinen toisemme ihmisinä ilman ennakkoluuloja.
Tutustu rohkeasti ihmisiin, sillä ei voi tietää kuinka upea tyyppi sieltä löytyy.
Jos ei anna mahdollisuutta tutustumiseen, ei voi tietää millainen ihminen oikeasti on.
Tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus on tärkeää. Kaikkia kohdellaan samalla tavalla. Kohteluun ei saa vaikuttaa ihmisen sukupuoli, ihonväri tai vamma.
Jokaisella on oikeus hyvään elämään.
Tällä motolla voimme siirtyä asenteissa eteenpäin. Sydämellä yhdessä eläen ja toista tukien, sitä on hyvä elämä yhteiskunnassa.
Rovaniemellä nauhoitettiin Kohtaa mut -podcastia eli puheohjelmaa. Tekijät toivovat ohjelmansa vähentävän ennakkoluuloja.
Kohtaa mut -podcast on tukea tarvitsevien ihmisten oma puheohjelma, jossa keskustellaan elämän tärkeistä teemoista.
Ensimmäiset ohjelmat äänitettiin studiossa Rovaniemellä. Janne Siltanen vetää keskustelua eli hän on keskustelun houst.
Janne kertoo houstin tehtävistä:
– Mie pidän keskustelua yllä ja vähän varmistelen, että pysytään aiheessa.
Vähennämme ennakkoluuloja
Rovaniemellä juttelemassa ovat Jannen lisäksi Vili Korhonen, Maija Juhola ja Sirpa Kröger.
Sirpa Kröger saapui paikalle taksilla avustajansa kanssa lähes 200 kilometrin päästä Iistä.
– Osallistun ohjelman tekoon, koska haluan vähentää ennakkoluuloja ja kiusaamista, Sirpa sanoo.
– Ei kukaan tiedä meidän asioistamme, ellemme itse niistä kerro.
Ohjelmat voi kuunnella netissä
Keskusteluihin on valmistauduttu huolella etukäteen Tukiliiton Elämä omaksi -hankkeen Jenna Jakku-Hiivalan ja Viivi Koistisen kanssa.
Kun kaikki on valmiina, Janne Siltanen aloittaa keskustelun kysymyksellä:
– Miten teidän mielestänne kehitysvammainen ihminen pitää kohdata?
Maija Juhola vastaa kysymykseen ensin:
– Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.
– Diagnoosia ei pidä katsoa liikaa, Vili Korhonen täydentää.
Kohtaa mut -podcastin kuusi jaksoa voi kuunnella Tukiliiton nettisivulla tukiliitto.fi.
Kohtaa mut -podcastia voi kuunnella myös eri sovelluksissa, kuten Spotify ja Google Podcast.
Teksti Mari Vehmanen Kuvaaja Laura Vesa
Monet Suomen kirjastot ovat mukana Kirjastokino-elokuvapalvelussa. Palvelussa on tarjolla kymmeniä elokuvia.
Nyt katsottavissa on muun muassa huumoria, kuten Kummeli Stories tai Jäniksen vuosi, jännitystä, kuten Kuutamosonaatti, ja laadukasta draamaa, kuten Kauas pilvet karkaavat. Mukana on myös dokumentteja, kuten Vesa-Matti Loirin tarina eli Vesku-elokuva.
Palvelu ei maksa mitään. Elokuvien katsomiseen tarvitset kirjastokortin, nettiyhteyden ja laitteen, jolla voit olla yhteydessä nettiin. Voit siis katsoa elokuvia esimerkiksi tietokoneella, tabletilla tai kännykällä.
Palveluun kirjaudutaan oman kirjaston nettisivulta.
Jos sinulla ei ole kirjastokortin PIN-koodia, saat sen oman kirjastosi asiakaspalvelusta. Samalla voit varmistaa, että kirjastosi on ottanut Kirjastokinon käyttöön.
Vinkkisarjan toisen vinkki tulee Lappeenrannasta. Aineeton lahja on hyvä myös ilmastolle.
Lappeenrannan
Viisas valinta -kurssilaiset ehdottavat:
– Anna lahjaksi aineeton lahja. Se voi olla vaikka halaus!
Aineeton lahja tarkoittaa, että lahjaksi annetaan jotain muuta kuin tavaraa.
Usein lahjaksi ostetaan ja annetaan jotakin tavaraa. Uusien tavaroiden ostaminen kuormittaa ilmastoa, koska tavaroiden valmistamiseen kuluu materiaaleja, ja valmistamisesta syntyy päästöjä.
Aineettomia lahjoja ideoitiin yhdessä Viisas valinta -hankkeen kursseilla ja työpajoissa.
Viisas valinta -kurssilaiset Lappeenrannasta kannustavat Leija-lehden lukijoita antamaan aineettomia lahjoja.
Aineeton lahja voi olla laulu, runo tai halaus. Siivouslahjakortti tai apu pihatöihin sopii myös lahjaksi. Lisäksi läheistään voi ilahduttaa viemällä hänet elokuviin tai teatteriin.
Aineeton lahja on viisas valinta ja ilmastoteko, joka tuo lahjan saajalle ja antajalle iloa.
Arjen viisaat valinnat -vinkkisarja antaa vinkkejä siihen, miten jokainen voi omassa arjessa vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Uusien kirjojen esittelyssä on mukana romaaneja ja tietokirja. Mikä aiheet kiinnostavat sinua?
Annan nuoruusvuodet on tyttökirjojen klassikko.
Kirjan päähenkilö on Anna, vilkas ja puhelias tyttö.
Hän muuttaa uuteen kotiin ja joutuu siellä monenlaisiin seikkailuihin.
Kirjan on kirjoittanut kanadalainen L. M. Montgomery. Mukautuksen selkosuomeksi on tehnyt Anniina Salin.
Kustantajan nimi on Avain. Kirja maksaa 32 euroa.
Kirja kertoo Jonista, joka muuttaa Vaasaan opiskelemaan.
Hän asuu ensimmäistä kertaa elämässään kerrostalossa.
Kerrostalossa on tapahtunut kauheita asioita.
Öisin Joni kuule outoja ääniä.
Marko Hautalan kauhuromaanin
Pimeän arkkitehti voi nyt lukea myös selkokielellä.
Kirjan on selkokielelle mukauttanut Sanna-Leena Knuuttila.
Kirjan on kustantanut Avain ja se maksaa 32 euroa.
Palkittu selkokirjailija Tuija Takala on kirjoittanut kiinnostavan romaanin.
Selkoromaani Sormus kertoo neljästä naisesta. Naiset ovat samaa sukua, mutta elävät eri aikoina.
Naisten tarinat liittyvät toisiinsa ja mukana on salaperäinen viikinki. Kun luet kirjaa, saat samalla tietoa historiasta.
Tuija Takala on aiemmin kirjoittanut muun muassa selkokirjan Lauralle oikea.
Kirjan on kustantanut Avain ja se maksaa 34 euroa. Kustantajan sivun osoite on www.avain.fi
Vegaani selkokielellä on ensimmäinen selkokielinen tietokirja veganismista. Vegaani on henkilö, joka ei syö lihaa eikä muita eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten kalaa, munia tai maitotuotteita.
Kirja kertoo veganismin eettisistä perusteista ja käytännöstä.
Kirjan on tehnyt Tuomas Kilpi. Kirja maksaa 23,50. Lisätietoja on kustantajan sivulla osoitteessa www.oppian.fi
Selkokirjoja voi ostaa omaksi tai lainata kirjastosta. Selkokirjoja voi ostaa kirjakaupoista ja muista kaupoista, jotka myyvät kirjoja.
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.
Moi, 29-vuotias nainen
Järvenpäästä Etelä-Suomesta etsii miesystävää tositarkoituksella. Voit olla vähän vanhempi
kuin minä, mutta alle 35-vuotias.
Toivon, että sinulla olisi auto ja että asut pk-seudulta. Toivon, että olet rehellinen, luotettava ja turvallinen.
Jyri asuu Porvoossa, Etelä-Suomessa.
Hei, olen 28-vuotias, komea mies. Etsin tyttöystävää Porvoon läheltä, toivon, että olet minua vähän nuorempi eli 20 – 25 vuotta vanha.
Toivon, että tyttö on kaunis ja ihana ja asuu tukiasunnossa.
Toivon, että voimme käydä treffeillä kahvilassa ja tutustua. Kun tutustumme paremmin, voisi tulevaisuudessa olla kiva muuttaa myös yhteen asumaan ja perustaa perhe.
Jyri Hirvonen
Vastaukset sähköpostilla jyri.j.hirvonen@gmail.com
Jyrin ilmoitus on myös netissä Vernerin sivulla.
Kun lähetät kirjeenvaihtoilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös Vernerin palstalle nettiin sivulle verneri.net/selko
Olen rehellinen, luotettava, ystävällinen ja puhelias.
Vapaa-ajallani pelaan pleikkaria, hengailen ystävien kanssa, liikun, maalaan luovasti, harjoittelen neulomista.
Olethan raitis kuten minäkin. Miehet, kirjoitelkaa ahkerasti.
Nimimerkki Sintsa
Leija
Pinninkatu 51
33100 Tampere
Kirjeenvaihtoon
Hei, olen 31-vuotias mies Sastamalasta
Pirkanmaan maakunnasta. Asun itsenäisesti.
Etsin tyttöystävää täältä päin. Minulla on yksi lemmikki.
Harrastuksiini kuuluvat
kalastus, veneily, postimerkkeily ja paljon muuta.
Saa kysellä lisää kirjeessä.
Saku Touronen
Tanhuanpäätie 7 as 2
38360 Sastamala
Minut saa kiinni sähköpostilla. aku-sammakko@hotmail.com
Hei!
Olen 32-vuotias nainen
Varsinais-Suomesta Loimaalta.
Haluan tutustua aikuiseen komeaan mieheen.
Puhun, kirjoitan ja kuljen omin jaloin. Olen rauhallinen, kiltti, mukava, hauska, luotettava ja iloinen.
Etsin autoilevaa, savutonta ja itsenäisesti asuvaa miestä, joka on suunnilleen samanikäinen kuin minä eli 32 – 34 vuotta vanha.
Toivon, että puhut selkeästi ja osaat kirjoittaa selkeästi sekä kulkea omin jaloin.
Minulla on käytössä Facebook ja Whatsapp.
Ota yhteyttä sähköpostitse
tai kirjeellä
Alma Mäkitalo
Itsenäisyydenkatu 8 c 1
32200 Loimaa
Laita viestiin
koko nimi ja osoite
Kun vastaat ilmoitukseen, muista kertoa kirjeessä tai kortissa koko nimesi ja osoitteesi. Muuten posti ei tule perille.
Hei!
Olen 33-vuotias mies
Liperistä Pohjois-Karjalasta. Toivon itselleni tyttöystävää, joka on yli 25-vuotias ja alle 35-vuotias. Toivon siis, että olet suunnilleen samanikäinen kuin minä.
Harrastan lenkkeilyä ja polkupyöräilyä. Liikun mielelläni luonnossa ja pongailen lintuja.
Televisio-ohjelmista suosikkejani ovat muun muassa
Huvila ja huussi sekä Lemmen viemää. Musiikissa suosikkejani ovat Janne Hurme, Tomi Markkola ja Mikko Mäkeläinen, Eija Kantola, Sari Kaasinen ja Petri Laaksonen.
Vaihdetaan numeroita kirjeessä, niin voidaan soitella.
Käytän Whatsappia. Löydät minut nimelläni Facebookista netistä.
Kirjepostit tulevat
perille osoitteella
Jarkko Rissanen
Tiilitehtaankatu 8 C 7
83100 Liperi
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.
Heli asuu Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla.
Hei, olen 38-vuotias nainen
Teuvalta Etelä-Pohjanmaalta. Etsin kirjekavereita, en etsi poikaystävää.
Minä harrastan lenkkeilyä, musiikin kuuntelua ja lukemista.
Toivon, että olet rehellinen ja luotettava ja ymmärrät huumoria.
Heli Rintaluoma
Porvarintie 20 B 5
64700 Teuva
Kirjeenvaihtoon
Moi!
Olen 46-vuotias nainen
Ylistarosta Etelä-Pohjanmaalta.
Minun kumppanini nimi on Toni. Minulla on kaksi kissaa.
Etsin kirjeenvaihtokaveriksi naisia, joilla on Shetlanninlammaskoira tai
Collie eli Skotlanninpaimenkoira.
Haaveissani on oma koira, joten haluaisin vaihtaa ajatuksia
koirista kirjeessä.
Sirpa Puskala
Tuokkolankuja 1 B 8
61400 Ylistaro
He!
Olen 40-vuotias mies. Asun Kalasataman palveluasumisen ryhmässä Helsingissä. Etsin elämänkumppania 28 – 40-vuotiaasta naisesta pääkaupunkiseudulta. Minulla on astma ja eläinallergia. Minä istun sähköpyörätuolissa. Harrastan uintia, tykkään kuunnella musiikkia ja surffailen netissä. Löydät minut Facebookista omalla nimelläni Juha Nikkinen.
Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen juhanikkinen99@gmail.com
Kirjeenvaihtoon
Moi! Etsin uusia kirjekavereita. En hae seurustelukumppania. Olen 44-vuotias nainen. Harrastuksiani ovat uinti, kävely ja pyöräily. Tykkään laulaa karaokea.
Katson telkkarista muun muassa
luonto-ohjelmia ja seikkailuelokuvia.
Pia Hakala
Voit laittaa sähköpostia osoitteeseen
Hei, olen 42-vuotias mies, Jarkko. Etsin seurustelukumppania naisesta lähinnä Pirkanmaalta.
Kauempaakin olevat
otan huomioon, sillä
kyllä minä pystyn matkustamaan. Harrastukseni ovat salibandy, liikunta, pyöräily ja kävely. Pidän musiikista.
Tykkään katsoa paljon elokuvia. Menee myös kauhuelokuvat, toimintaelokuvat ja komedialeffat.
Katson myös tv-sarjoja, niistä minun mielestäni paras on Baywatch.
Urheilua katson myös paljon: katson salibandyä ja jalkapalloa, jääkiekossa seuraan Liigaa ja MM-kisoja. Mun suosikki jääkiekossa on Tappara Tampereelta.
Voit ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen jarkko.karhu80@gmail.com tai kirjeitse osoitteeseen
Jarkko Karhu
Maununkatu 10 b 8
37140 Nokia
Valokuva ilmoitukseen?
Voit lähettää kuvan sähköpostilla tai kirjeessä.
Jos otat kuvan älykännykällä, voit lähettää sen suoraan puhelimesta
Leijan toimittajalle Whatsapp-viestinä
numeroon 050 4656 282.
Hei! Olen 44-vuotias nuorekas mies. Etsin kirjekaveriksi ystävää, joka tykkää musiikista. Minulle voivat kirjoittaa kaikki, mutta olen sinkku ja etsin naisystävää. Harrastuksia ovat muun muassa elokuvat, festarit ja shoppailu.
Tykkään kauhuleffoista. Paras leffa on kuitenkin Titanic. Pidän musiikista.
Hyvä suomalainen bändi on Kotiteollisuus.
Tykkään myös laulaa karaokea. Televisiossa lempisarjani on Salkkarit, katson sen joka päivä. Myös CSI-sarja on ollut hyvä. Kaverin kanssa olisi mukava harrastaa ja saisimme katsoa toisiamme silmiin. Minulla on Facebook käytössä, löydät minut nimelläni. Voit klikata minut kaveriksi.
Tommi Länkimäki
Kytöpolku 1
60320 Seinäjoki
Sähköpostini on miksut35@gmail.com
Hei!
Olen 46-vuotias mies Toijalasta. Harrastan metsätöitä ja haluan mukavan naisystävän, joka on myös tietokoneesta kiinnostunut. Olethan rehellinen ja kätevä käsistäsi. Haluaisin, että lähetät sinusta kuvan.
Markku Rantanen
Kurisjärventie 656
37800 Akaa
Sähköpostiosoitteeni on
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.
Hei, olen 45-vuotias nainen. Olen luonteeltani rehellinen, uskollinen ja luotettava, Minulla on siniset silmät.
Horoskoopissa olen härkä. Kuuntelen musiikkia.
Finlanders ja Souvarit tekevät hyvää musiikkia.
Luen kirjoja ja joskus teen käsitöitä.
Televisio-ohjelmista suosikkeja
ovat Maajussille morsian ja eläimistä kertovat ohjelmat.
Käyn elokuvissa ja jooga-tunneilla.
Teen itse ruokaa ja siivoan itse.
Sinä voisit olla suunnilleen samanikäinen kuin minä.
Toivon, että asut
Hämeenlinnan, Helsingin tai Tampereen alueella.
Vaihdetaan kirjeessä puhelinnumerot.
Mervi Launiemi
Herukkakuja 3
13330 Hämeenlinna Kirjeenvaihtoon
Hei, olen 51-vuotias nainen
Ulvilasta Satakunnasta.
Minä harrastan
lenkkeilyä ja pyöräilyä.
Toivon tositarkoituksella
kaveriksi luotettavaa miestä, joka on suunnilleen samanikäinen.
Olethan kiva ja rehellinen!
Kirjeessä voi vaihtaa
puhelinnumerot.
Sari Virta
Ravanintie 351 as 5
28450 Vanha-Ulvila
Hei, olen 55-vuotias sinkkumies. Harrastan karaoken laulamista.
Laulan karaokessa
UltraBran ja Haloo Helsingin biisejä. Luonteeltani olen iloinen. Etsin tositarkoituksella sinua nainen, joka olet pikkuisen minua nuorempi. Asun Sysmässä ja toivon, että sinä asut Lahden, Heinolan tai Vääksyn alueella. Löydät minut myös Facebookista.
Klikkaa kaveriksi!
Pekka Järvinen
Pajatie 8 asunto 1
19700 Sysmä
Hei, olen 56-vuotias mies Keski-Suomesta.
Olen 181 cm pitkä. Haen ystävää ja kumppania naisesta, joka kaipaa läheisyyttä. Minulla on jalkaproteesi.
Toivon, että olet Keski-Suomesta, mutta voit olla muualtakin.
Mika Liimatainen
Keskitie 15 A 9
44500 Viitasaari
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.
Haluatko uusia kavereita? Lue ensin Leijan ilmoitukset.
Huomaa, että jotkut hakevat seurustelukumppania tositarkoituksella. Jotkut taas haluavat saada uusia ystäviä ja kavereita.
Jos lehdestä ei löytynyt sopivaa kaveria, voit tehdä oman ilmoituksen. Mieti, mitä haluat kertoa itsestäsi. Voit kertoa:
Sirpa asuu Perniössä, Varsinais-Suomessa.
Hei, olen 55-vuotias nainen Perniöstä. Asun ryhmäkoti Lehmuskodissa.
Harrastan zumbaa, lenkkeilyä, neulomista ja musiikin kuuntelua.
Tykkään katsella televisiosta
Salkkareita ja Uutta päivää.
Olen rauhallinen ja iloinen ja auttavainen.
Etsin samanikäistä miesystävää.
Olisi kiva, jos asuisit lähellä.
Sirpa Valtonen
Tiipiläntie 4 as 12
25500 Perniö
Kirjeenvaihtoon
Hei, olen 59-vuotias mies Nokialta.
Harrastan lenkkeilyä.
Tykkään käydä discossa, uimahallisssa ja Iltalinjalla.
Asun asuntolassa.
Etsin 50 – 60-vuotiasta naista
Pirkanmaan alueelta seuraksi harrastuksiin ja illanviettoihin.
Olen huumorintajuinen.
Vaihdetaan numerot kirjeessä, niin voidaan soitella.
Jouni Ryttyläinen
Maununkatu 10 B 7
34100 Nokia
Millainen luonne sinulla?
Mitä harrastat?
Mistä pidät? Mistä haaveilet?
Voit myös kertoa, jos käytät nettipalveluja, kuten Whatsapp tai Facebook.
Leijassa ei yleensä julkaista puhelinnumeroita, koska on turvallisempaa vaihtaa numerot kirjeessä.
Oman ilmoituksen voi lähettää Leijan toimittaja Jaana Teräväiselle, sähköpostiosoite on jaana.teravainen@tukiliitto.fi
Kirjeessä ilmoitukset voi lähettää osoitteeseen
Leija
Pinninkatu 51
33100 Tampere
Voit myös lähettää viestin Whatsapp-numeroon 050 4656 282.
Kerro, jos haluat, että ilmoitus julkaistaan myös netissä Vernerin kotisivulla.
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.
Hei, olen 59-vuotias mies.
Minulla on lievä kehitysvamma, Etsin tositarkoituksella itselleni naisystävää.
Harrastan uintia ja pyöräilyä, käyn myös lenkillä ja kuntosalilla.
Olen kiinnostunut pesäpallon seuraamisesta.
Seuraan myös salibandya ja lentopallo kiinnostaa myös.
Asun Kokemäellä, joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa.
Osoitteeni on Juha Koskinen
Hallintoraitti 4 B 10
32800 Kokemäki
Kirjeenvaihtoon
Moikka!
Olen 62-vuotias euralainen mies.
Etsin tositarkoituksella itselleni naista kumppaniksi.
Toivon, että olet minua vähän nuorempi.
Toivon myös, että olet päihteetön.
Odotan innolla yhteydenottoja.
Arto Tuominen
Viljasentie 1 as H
27510 Eura
Arto lähetti ilmoituksen postikortilla.
Tuula asuu Tampereella, Pirkanmaalla.
Hei!
Olen 65-vuotias nainen
Tampereelta Pirkanmaalta.
Etsin raitista miespuolista ystävää
Tampereen alueelta.
Asun pienryhmäkodissa.
Tykkään musiikista
ja katselen tv:tä paljon.
Kirjoita minulle osoitteeseen
Tuula Niinimäki
Frans Emilin katu 3
33870 Tampere
Kirjeenvaihtoon
Hei, olen yksinäinen 67-vuotias
nainen Lahdesta.
Etsin miesystävää itselleni.
Olen melko lyhyt, mutta toivottavasti se ei haittaa.
Asuinpaikkani on maaseudulla, vaikka asun kerrostalossa.
Horoskoopissa olen härkä. Kukka-horoskoopissa olen kielo.
Kirjeet minulle
tulevat perille osoitteella
Leila Laitinen
Puutarhatie 20 as 16
15100 Uusikylä
Tunnistatko, mitä kuvissa on? Kirjoita sana kuvan kohdalle riville. Tummalle pystyriville muodostuu uusi sana. Mikä se on?
E A N
Alla näet Leijan kannet vuonna 2022. Mikä sinusta on niistä paras? Voit vastata kortilla, viestillä, sähköpostilla tai Facebookissa Me Itse -ryhmässä.
Leijan toimituksen postiosoite on Leija
Pinninkatu 51
33100 Tampere
Sähköpostilla voit lähettää vastauksesi Leijan toimittaja Jaana Teräväiselle osoitteeseen jaana.teravainen@tukiliitto.fi
Voit vastata myös Whatsapp-viestillä numeroon 050 4656 282.
Laita mukaan yhteystietosi, sillä vastaajien kesken arvotaan pieniä palkintoja.
Mitä oma yhdistys Vuoden taiteilija Pelissä tärkeintä merkitsee minulle? Aleksi Pietikäinen on yhteishenki
6
Kaverit ja harrastukset Oulussa otetaan Kuvakilpailu ilosta. tuovat hyvää mieltä. verkko haltuun. Aineeton lahja.
VITSI
Kysymys:
– Mitä yhteistä on salamalla ja insinöörillä?
– Ensin välähtää ja sitten korjataan vahingot.
Anniina Valtonen tuntee sään. Hän on meteorologi.
VITSI
Kaksi näkymätöntä ihmistä tapasivat toisensa kadulla:
– Moi, ei ole nähty pitkään aikaan.
Joskus talven pakkasella sataa lunta rauhallisesti. Millä sanalla sinä kuvailet asiaa?
Oletko kuullut sanan ”hiutaloida”?
VITSI
Koiranpentu jaksoi syödä vain pienen haukun verran.
Monelle ”hiutaloida” tuo mieleen lempeästi leijailevat lumihiutaleet.
Hiutaloida-sanaa on tehnyt tutuksi etenkin meteorologi Anniina Valtonen Ylen säälähetyksissä. Osa yleisöstä kuitenkin sanoo, että hiutaloida-sana on outo. Anniina Valtonen on kertonut, että meteorologeille sana on tuttu.
Ehkä kyseessä on eri murre. Suomen eri paikkakunnilla puhutaan eri murteita.
Murteissa voi olla eri sanoja, jotka tarkoittavat samaa asiaa.
VITSI
Keskustelu aavikolla:
– Täällä taitaa olla tosi liukasta.
– Miten niin?
– No kun on hiekoitettu näin paljon.
Eri murteissa voidaan sanoa ”hiutaloittee”, ”hiutailla, ”hiutia” tai ”hiutuilla”, ja ne kaikki merkitsevät lumen satelemista harvakseen.
Lähde Kotimaisten kielten keskus (Kotus) Kotus nostaa esille kiinnostavia sanoja.
Kuvaaja Ilmari Fabritius / YleLumilinna.
Osaatko ratkaista arvoituksen?
Lue ensin tarina ja pohdi vastausta.
Asiaa ja viihdettä selkokielellä
Numero 6 . 2022
LEIJA
Pinninkatu 51
33100 Tampere
TILAUKSET
JA OSOITTEENMUUTOKSET
Jäsensihteeri / Tukiliitto
puhelin 040 4839 362, sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi
JULKAISIJA
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry puhelin 0400 968 200 kotisivu www.tukiliitto.fi
TOIMITUS JA ULKOASU
päätoimittaja Jaana Teräväinen, puhelin 050 4656 282 (Whatsapp) sähköposti jaana.teravainen@tukiliitto.fi
KANSI
Metsäjänis räntäsateessa. Valokuvaaja Pentti Sormunen.
Kissa nukkuu ikkunalla
Kissa asuu kerrostalossa, jossa on kymmenen kerrosta.
Kissa nukkuu usein ikkunalla.
Eräänä päivänä se putosi ulos, mutta se ei loukkaantunut.
Miten tämä on mahdollista?
Keksitkö ratkaisun?
Oikean vastauksen näet, jos käännät lehden.
Kissa asuu ensimmäisessä kerroksessa aivan alhaalla.
Vatsaus:
LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO
Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Kauko Saarelainen ja Ritva Vihanto.
TILAUSHINTA on 16 euroa.
Tukiliiton yhdistysten jäsenet voivat valita jäsenlehdekseen Leijan tai Tukiviestin. Jäsenlehti on maksuton.
Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Seuraavaan Leijaan 1 / 2023
tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 20.1.2023 mennessä. Lehti ilmestyy 6.2.2023.
PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa
ISSN 0359-8217 (painettu)
ISSN 2737-0283 (verkkojulkaisu)
Lehti on netin Issuu.com-palvelussa.
Löydät sen, kun kirjoitat
selaimen osoiteriville ”Leija Issuu”.
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
TUKEE TOIMINTAAMME
VEIKKAUKSEN TUOTOLLA.
Piirros Freepik.com