Leija 4/2022

Page 1

SELKOLEHTI SELKOLEHTI

4 2022

30 euron

haastattelu Omakanta tutuksi

Uusia

selkokirjoja

Kaverit ja harrastukset tuovat hyvää mieltä

Kaverit ja harrastukset tuovat hyvää mieltä

Mielen hyvinvointia saa monista asioista. Hakeudu muiden seuraan ja ole itsellesi lempeä.

Keho ja mieli yhdessä muodostavat ihmisen. On yhtä tärkeää, että pidät huolta mielen hyvinvoinnista kuin kehon terveydestä.

Kukaan ei ole aina iloinen. Välillä jokainen kokee surua, pettymystä, pelkoa ja muita ikäviä tunteita. Varsinaiset mielenterveyden häiriöt ovat eri asia kuin ohimenevät mielialan vaihtelut.

Eikä edes mielen sairaus tarkoita, että ihmisellä ei ole lainkaan voimavaroja. Esimerkiksi masennukseen sairastunut pystyy osallistumaan moniin asioihin.

Jokainen haluaa tuntea, että oma elämä on merkityksellistä. Kaikilla pitää olla mahdollisuus oppia, kasvaa ja unelmoida.

Mielen hyvinvointia on esimerkiksi, että saat käyttää kykyjäsi. Selviät oman elämäsi haasteista ja voit toimia yhdessä muiden kanssa.

Mene rohkeasti mukaan

Mielen hyvinvointia heikentävät esimerkiksi syrjintä ja kiusatuksi joutuminen.

Pystyt joka tapauksessa vaikuttamaan omaan mielialaasi. Voit tehdä arjessa pieniä asioita, jotka tuottavat iloa.

1. Merkittävin teko on, että et jää yksin. Jokainen haluaa olla tärkeä jollekin toiselle. Kavereita ei tarvitse olla paljon. Yksi ystävä voi riittää.

Hakeudu paikkoihin, joissa on mahdollisuus tutustua ihmisiin. Vaikkapa uuden harrastuksen aloittaminen yleensä jännittää. Kannattaa silti mennä rohkeasti mukaan.

2. Pidä yhteyttä myös vanhoihin kavereihin. Aina ei tarvitse tavata kasvokkain.

2 Leija 4 . 2022

Soita, lähetä viestejä tai juttele videoyhteydessä.

Riittävästi unta ja liikuntaa

Keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Tämän vuoksi terveelliset elämäntavat parantavat myös mielialaa.

3. Liiku säännöllisesti. Tärkeintä on löytää mukavalta tuntuva laji.

4. Nuku riittävästi. Väsyneenä olo on ärtynyt, eikä mikään ilahduta.

5. Syö enimmäkseen monipuolista arkiruokaa. Välillä saa herkutella.

6. Jos tupakoit, pyydä apua lopettamiseen. Käytätkö alkoholia? Muista silloin kohtuus.

Älä lannistu vaikeuksista

Jokaisen elämässä on vastoinkäymisiä. Tärkeä osa mielen hyvinvointia on, että et anna ongelmien lannistaa kokonaan.

Pystyt harjoittelemaan sitkeyttä. Hankalassa tilanteessa voit muistella, miten aikaisemmin olet selvinnyt.

Lisäksi voit keskittyä myönteisiin ajatuksiin.

JATKUU >
Antti Laaksonen ja Joanna Raanamo sanovat, että kannattaa lähteä mukaan harrastuksiin ja yhdistyksiin. Harrastukset piristävät mieltä.

JATKOA > Iloa voi saada auringonpaisteesta tai kahvikupposesta, vaikka jokin asia elämässä olisi juuri nyt huonosti.

Eräs hyvä taito on itsemyötätunto. Moni meistä arvostelee itseään tosi ankarasti. Puhu itsellesi mieluummin kuin parhaalle kaverille, kehu ja kannusta itseäsi.

Onko sinulla jo voimalause? Vaikeiden hetkien varalle voit valita oman voimalauseen. Kirjoita se lapulle ja pidä aina mukana vaikka lompakossa.

”Minä olen riittävän hyvä.”

”Kelpaan juuri tällaisena.”

”Kaikki on aika hyvin.”

”Huomenna on parempi päivä.”

”Minä voin vaikuttaa.”

Tässä on voimalauseita. Mistä sinä saat voimaa?

Jutun lähteenä on Me Itse ry:n ja THL:n yhteinen Mielen hyvinvointi -webinaari. Tapahtumassa puhuivat muun muassa johtava asiantuntija Pia Solin THL:stä ja psykoterapeutti Virpi-Ilona Hongisto.

Hyvinvointia kissasta ja rumpujen soittamisesta

Kaverukset Antti Laaksonen ja Joanna Raanamo kertovat, mistä he saavat mielen hyvinvointia.

Antti Laaksonen kertoo, että kaikkein eniten hyvää mieltä antavat muut ihmiset.

– Rupesin pari vuotta sitten käymään Iltalinjalla. Se on matalan kynnyksen kohtaamispaikka täällä Tampereella. Meillä on tosi hyvä porukka.

Iltalinjalla olen tutustunut Joannaan ja moneen muuhun kivaan tyyppiin.

– Olen mukana myös Hämpeissä eli Tampereen Me Itse -ryhmässä. Sieltäkin olen löytänyt kavereita. Lisäksi saan vaikuttaa tärkeisiin asioihin.

– Minulla on kissa. Sen nimi on Salmiakki. Oman lemmikkieläimen hoitaminen ja sen touhujen seuraaminen piristää, vaikka muuten olisi huono päivä.

– Käyn kahtena päivänä viikossa palkkatöissä insinööritoimistossa. Olen it-tuessa eli teen kaikenlaisia tietokoneisiin liittyviä hommia.

Töiden tekeminen on tärkeää muunkin kuin rahan takia. Tuntuu hyvältä, kun saan olla hyödyksi.

– Kaikille Leijan lukijoille haluan sanoa, että älkää jääkö yksin.

4 Leija 4 . 2022

– Menkää mukaan harrastuksiin ja yhdistyksiin. Ei haittaa, vaikka uudessa porukassa jännittää aluksi. Muut tulevat pian tutuiksi.

Joanna Raanamo kertoo, että mieltä piristävät parhaiten ystävät ja harrastukset.

– Olin nuorempana tosi ujo. Vetäydyin usein syrjään. Vähitellen olen opetellut juttelemaan enemmän.

– Jo yksi ystävä tekee elämästä helpompaa. Jos ystävää ei pysty tapaamaan, hänelle voi soittaa tai kirjoittaa.

– Saan hyvää mieltä musiikista.

– Minun soittimeni on sähkörummut. Kokeilin pianoa, koskettimia ja ukulelea, mutta rumpujen soittaminen on hauskinta. Siitä tulee mahtava olo. Kaikki huonot fiilikset purkautuvat, kun paukuttaa rumpuja.

– Yritän noudattaa enimmäkseen terveellisiä elämäntapoja. Syön tavallista ruokaa.

– Tykkään pyöräillä, koska siinä saa olla ulkona ja näkee vuodenajat. Kesällä on kiva käydä uimassa. Siitäkin tulee hyvä mieli.

Teksti Mari Vehmanen

Kuvat Laura Vesa

Leija 4 . 2022 5
Joanna Raanamo ja Antti Laaksonen sanovat, että jos ystävää ei voi tavata, hänelle voi soittaa tai kirjoittaa.

Leijan uutisia

Aspa-säätiön Digiloikkarit vahvistaa digiosallisuutta

Digiloikkarit-toiminnassa saa tietoa ja kokemuksia, jotka vahvistavat osallisuutta digitaalisissa ympäristöissä.

Joensuun digiklubi aloitti kesäkuussa. Toimintaa on myös Tampereella ja myöhemmin toimintaa tulee uusille paikkakunnille.

Aspan Digiloikkarit perustaa digiklubeja paikallisten järjestöjen kanssa. Toimintaa rahoittaa STEA.

Digiklubeilla voi kokeilla erilaisia laitteita ja sovelluksia. Lisätietoja Digiloikkarit-toiminnasta on netissä sivulla aspa.fi/digiloikkarit

Kuluttaja-asiamies: Käteisen rahan käyttö on turvattava

Käteinen raha on tärkeä maksuväline, joka täytyy säilyttää jatkossakin.

Käteisestä rahasta ei voi luopua. – Käteisen saatavuus ja hyväksyttävyys on turvattava, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen sanoo.

Ostoksia maksetaan pankkikorteilla ja yhä enemmän muilla maksuvälineillä, kuten älypuhelimen sovelluksilla. Monet ihmiset maksavat ostokset edelleen käteisellä. Sen takia käteisen rahan käytön on oltava mahdollista.

Kuluttaja-asiamies kirjoitti käteisen rahan puolesta blogitekstissä. Ruotsissa käteisen rahan käyttö on turvattu lainsäädännössä.

6 Leija 4 . 2022
JT
Kuvaaja Käteinen on yhdenvertainen tapa maksaa ostoksia. Kaikilla kansalaisilla ei ole maksukortteja.

Ilo näkyi Papunetin kuvakilpailussa

Papunetin kuvakilpailun voitti Tytti Kinnunen. Värikäs työ esittää kesän tuomaa iloa.

Papunetin piirustuskilpailuun sai osallistua Papunetin piirustusohjelmalla.

Tänä vuonna kilpailun aiheena oli ilo. Kilpailuun osallistui 230 piirustusta. Esiraati valitsi niistä 16 piirustusta, joista yleisö sai äänestää parasta.

Yleisö valitsi piirustuskilpailun voittajaksi

Titta Kinnusen piirustuksen ”Tervetuloa kesä lämmin voimamme”.

Titta kuvailee piirustustaan näin: ”Tämä taide edustaa kesän lämpimämpää tunnelmaa ystävyyttä, rakkautta ja rauhaisaa ilon tunnelmaa.”

Kilpailussa seuraaviksi tulivat Jyri Mustosen piirustus ”Uimareissu” ja Gavriil Chistyakovin piirustus ”Silti tuntuu”.

Kaikki kolme voittajaa saavat lahjakortin. Lisäksi kaikki kilpailuun osallistuneet saavat kunniakirjan.

Lämpimät onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!

Kilpailun piirustuksia voi katsella Papunetin galleriassa netissä osoitteessa papunet.net/pelit/galleria

Leija 4 . 2022 7
Titta Kinnusen piirustuksen nimi on ”Tervetuloa kesä lämmin voimamme”.

Kela julkaisee esitteitä, joista voi lukea esimerkiksi eläkkeistä selkokielellä.

Takuueläke nousi 30 euroa

Eläkeläisen tilille tulee elokuun alusta alkaen enemmän rahaa kuin aiemmin.

Takuueläkkeeseen tuli

30 euron korotus elokuun alussa.

Takuueläke on nyt 885,63 euroon kuukaudessa.

Takuueläke on pienituloisen eläkeläisen turva.

Eläke tulee tilille automaattisesti joka kuukausi, jos sinulla on oikeus saada sitä.

Eläkeasioissa voi kysyä neuvoa Kelalta.

Kelan eläkeasioiden puhelinpalvelu vastaa

numerossa 020 692 202.

Numeroon voi soittaa arkisin maanantaista perjantaihin kello 8 – 16.

Voit hoitaa monet Kela-asiasi puhelimessa. Samassa numerossa voi kysyä neuvoja myös eläkkeensaajan asumistuesta.

Jos käytät nettiä, voit hoitaa asioita OmaKelan sivulla.

Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen 885,63 euroa kuukaudessa.

8 Leija 4 . 2022
Takuueläke nousi 30 euroa elokuun alusta alkaen. Kuva Papunetin Kuvapankki / ARASAAC

30 euron haastattelu

Takuueläke nousi 30 eurolla elokuussa. Mihin sinä käyttäisit 30 euroa?

Haastateltavilta kysyttiin: Jos saisitte päättää, mitä tekisitte 30 eurolla, niin mitä tekisitte?

Haastattelut tehtiin

Hämeenlinnan tukiyhdistyksen

Kohtaa Mut -kahvilassa 22.6.2022.

Haastattelijana oli Alex Berg. Tuisku Sulin otti valokuvan.

Päivi Kuikka sanoo:

– Ostaisin ruokaa, menisin elokuviin, menisin kahvilaan ja jäätelölle.

Jenna Mäkelä sanoo:

– Ostaisin ruokaa, ostaisin videopelejä.

Maria Eloranta sanoo:

– Ostaisin vaatteita.

Markus Järvinen sanoo:

– Ostaisin jäätelöä tai karkkia.

Haastattelija Alex Berg mietti kysymystä itsekin:

Alex Bergillä on eri vaihtoehtoja, joista yksi on rahan säästäminen: – Mitä tekisin 30 eurolla? Siinäpä melkoinen kysymys, koska kolmellakymmenellä saa melkein vaikka mitä. Mutta jos pitäisi miettiä, mitä tekisin sillä, niin ainakin siirtäisin sen vuokrarahoihini, niin jäisi enemmän tilille ruokarahaa. Tai sitten nostaisin sen tililtä pyöristettynä lisärahan kanssa 50 euroksi ja laittaisin muiden joukkoon säästöksi johonkin tosi erikoista ostosta varten.

Alex Berg toimii vertaisohjaajana Kohtaa mut -kahvilassa. Hän innostaa muita kahvilassa kävijöitä.

Kohtaa mut -kahvila on toiminut kevään ja jatkaa elokuussa. Kahvila sai Tukiliiton toimintarahaa ja kahvilan ohjaajat kävivät Osallisuutta tukevan ryhmätoiminnan koulutuksen.

Leija 4 . 2022 9
Mitä tekisisin 30 eurolla, pohdittiin Hämeenlinnan Kohtaa Mut -kahvilassa. Vastaamassa Maria Eloranta, haastattelija Alex Berg, Päivi Kuikka, Jenna Mäkelä ja Markus Järvinen.

Näin bloggaat eli kerrot tärkeistä asioista blogissa

Blogi on nettisivu, jossa voit kertoa sinulle tärkeistä asioista. Jokainen bloggaa omalla tyylillään.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa blogata eli tehdä blogia. Juuri se on blogeissa parasta!

Oletko jo lukenut kohtaamispaikka Vernerin blogeja?

Niitä julkaistaan sivulla verneri.net/selko/blogit.

Jos haluat perustaa oman blogin Vernerin selkosivuille, lähetä sähköposti osoitteeseen verneri@kvl.fi.

Seuraavaksi ohjeita bloggaajille.

1.

Päätä blogin aihe

Mieti ensin, miksi teet blogia. Haluatko esimerkiksi

. kertoa omista kokemuksista?

. antaa vinkkejä.

. vaikuttaa sinulle tärkeää asiaan?

Blogin aihe voi olla

vaikkapa harrastus tai joku asia, johon haluat muutosta.

Valitse aihe, joka on sinulle tärkeä ja tuttu.

2.

Keksi blogille nimi

Keksi blogille nimi, joka kertoo blogin aiheesta.

Blogin nimi voi olla vaikkapa ”Jaakon hevosjuttuja” tai ”Työtä ja tasa-arvoa”.

3.

Pohdi, mitä julkaiset

Millaista sisältöä julkaiset blogissa? Haluatko julkaista kirjoituksia, kuvia tai videoita? Jos julkaiset kuvia, varmista, että sinulla on lupa kuvien julkaisuun.

4.

Mieti, miten usein julkaiset Blogin seuraajat haluavat nähdä uutta sisältöä. Tee uusia julkaisuja säännöllisesti. Voit tehdä uuden julkaisun vaikkapa kerran tai kaksi kertaa kuussa.

5.

Päätä julkaisun aihe Blogijulkaisu voi olla kirjoitus, kuvia tai video jostain sinulle ajankohtaisesta aiheesta.

Kun teet julkaisun, päätä ensin aihe:

. Mitä julkaisu käsittelee?

. Mitä haluat kertoa tai sanoa?

Käsittele yhdessä julkaisussa vain yhtä aihetta. Julkaisun aihe voi olla esimerkiksi ruoka, jonka teit, tai elokuva, jonka katsoit.

6.

Keksi kiinnostava otsikko

Keksi julkaisulle otsikko, joka kiinnostaa lukijaa.

10 Leija 4 . 2022

Juha Vainio bloggaa vapaa-ajasta ja kulttuurista Rinnekodin Marttis-verkkolehdessä. Sivun osoite on www.marttis.fi/blogit

Hyvä otsikko kertoo, mitä julkaisu käsittelee. Julkaisun otsikko voi olla esimerkiksi

. Ikävä tallille.

. Näin leivot pipareita.

. Älä kiusaa.

7. Kirjoita lyhyesti

Blogikirjoituksen ei tarvitse olla pitkä, päinvastoin. Jos kirjoitus on lyhyt, lukija jaksaa lukea sen loppuun.

Kirjoita lyhyitä lauseita ja kappaleita. Silloin teksti on helppo lukea.

8. Vastaa kommentteihin

Yleensä blogin lukijat voivat kommentoida julkaisuja.

Lukijoiden kommentteihin kannattaa vastata.

Joku voi kirjoittaa myös kielteisiä kommentteja. Mieti etukäteen, miten suhtaudut kielteisiin kommentteihin. Vastaatko vihaisesti vai ystävällisesti? Jos keskustelu suututtaa, ota aikalisä. Voit vastata vasta seuraavana päivänä.

Bloggaamiseen kannattaa pyytää apua. Jos perustat blogin Vernerin sivuille, saat apua myös Vernerin työntekijältä.

Teksti ja kuva Jenni Sipilä

Vinkit Juha Vainio ja Karoliina Olkkonen

Leija 4 . 2022 11
9. Pyydä apua

Karaokekerhossa apurahalla

Antti Mustonen sai Tukiliiton apurahan. Hän suosittelee karaokea kaikille.

– Kannustan ja innostan, jotta moni hakeutuisi karaokekerhoon, Antti Mustonen sanoo. Hän asuu Reijolassa.

Antti vinkkaa, että karaokea laulamalla tutustuu toisiin ihmisiin.

Antti Reijonen haki

Tukiliiton apurahaa ja sai sen:

– Apurahalla olen laulanut karaokea ja käynyt karaokekerhossa.

Lempikaraokelauluni on Villi yö, se on Leo Luodon laulu.

Syksyn apurahat haussa

Tukiliiton apurahat tukevat osallisuutta.

Kevään haku päättyy huhtikuun lopussa ja syksyn haku lokakuun lopussa.

Apurahaa voivat hakea 16 vuotta täyttäneet kehitysvammaiset henkilöt ja ryhmät. Yksittäinen hakija voi saada apurahan esimerkiksi harrastukseensa. Ryhmä voi hakea apurahaa toiminnan tukemiseen.

Lisätietoja antaa Sanna Salmela, Tukiliitto. Sannan puhelinnumero on 040 6720 476 ja sähköposti on sanna.salmela@tukiliitto.fi

12 Leija 4 . 2022
Villi yö on Antin suosikkilaulu. Antti Mustonen laulaa karaokea. Hän kertoo, että harrastuksessa voi saada kavereita.

Meri Valkeisenmäki harrastaa ratsastusta

Perjantaipäivä koittaa, aina yhtä odotettuna.

Meri ajaa taksilla Korpi-Jukolan tallille. Vastassa on ohjaaja Riikka Korpi-Jukola.

Tallitunti alkaa

Viltsu-hevosen valmistelulla.

Viltsu on syntynyt samana vuonna kuin Meri eli 1998.

Rauhallinen suomenhevonen

sopii Merille talutusratsastukseen.

Valmistelujen jälkeen hevosen selkään.

Talvella ollaan maneesissa ja kesällä pääsee maastoon. Se on Meristä mieluisaa.

Tunnin loputtua Meri

vielä harjaa Viltsun.

Meri on harrastanut ratsastusta jo kahdeksan vuotta.

Hän aloitti Lehtimäen Opistolla opiskelun yhteydessä.

Kesällä hän käy siellä ratsastusleirillä.

Riikka-ohjaajan opissa

Meri on ollut noin kaksi vuotta.

Ratsastus on Merille rakas harrastus. Merin on vaikea ilmaista tunteitaan.

Sanaton viestintä hevosen kanssa rauhoittaa ja tuo hänelle turvallisuuden tunteen. Hevosen läsnäolo tuo mielihyvää. He vaistoavat toistensa mielet, tunteet ja mielentilan.

Teksti ja kuvat Marjo Dementjeff

Leija 4 . 2022 13
Meri käy ratsastamassa Viltsu-hevosella. Ratsun valmistelu ja harjaus ovat tärkeä osa harrastusta.

Omakannasta näet omat terveystietosi

Kanta-palvelusta terveydenhuollon ammattilaiset näkevät sinulle määrätyt lääkkeet ja tutkimustuloksesi. Voit katsoa itse tietojasi netin Omakanta-sivulla.

Kanta-palvelut on järjestelmä, jossa käsitellään tietoja, jotka liittyvät terveyteen ja hyvinvointiin.

Jos annat siihen luvan, sinua hoitavat ammattilaiset näkevät tiedot, jotka sinusta on tallennettu Kantaan. Tietoja ovat esimerkiksi lääkkeet.

Luvan antaminen helpottaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä.

Pääset myös itse katsomaan tietojasi netissä. Kun haluat lukea omia terveystietojasi, sinun pitää kirjautua netissä Omakantaan. Se on osa Kanta-kokonaisuutta.

Sivun osoite on kanta.fi. Sivulle kirjautumiseen tarvitaan mobiilivarmenne, verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti.

Jos olet kirjautunut Omakantaan, voit esimerkiksi

. katsella reseptejäsi ja pyytää niiden uusimista, . katsella terveyteesi ja hoitoosi liittyviä tietoja, kuten laboratoriokokeiden tuloksia, . tehdä hoitotahdon eli kirjata millaista hoitoa haluat elämäsi loppuvaiheessa.

Tulevaisuudessa myös sosiaalipalvelujen tiedot näkyvät Omakannassa. Sosiaalipalveluja ovat esimerkiksi vammaispalvelut ja asumispalvelut.

Hoidon turvallisuus paranee, kun terveystiedot ovat yhdessä paikassa. Tiedot on suojattu hyvin, joten kukaan ulkopuolinen ei voi niitä nähdä.

Lisätietoja saa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta ja apteekeista.

Lähde Omakanta tutuksi -esite Kuva Freepik.com

Selkeitä ohjeita

turvalliseen lääkehoitoon

Uusi opas kertoo lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta käytöstä.

Oppaassa kerrotaan, että lääkehoito on yhteinen asia, johon osallistut yhdessä lääkärin ja apteekin kanssa. Opas neuvoo, että sinun kannattaa keskustella lääkkeistäsi lääkärin kanssa ja apteekissa.

Voit osallistua omaan lääkehoitoosi eri tavoin:

. Lääkärille on tärkeää kertoa asioista, jotka voivat vaikuttaa lääkkeiden valintaan. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi allergiat.

. Lääkärille voit kertoa, jos rahasi eivät riitä lääkkeisiin.

. Varmista aina, että tiedät miksi, miten ja milloin otat lääkettä.

. Kysy, jos jokin asia jää epäselväksi. Lääkärissä ja apteekissa saat neuvoja.

Ohjeita turvalliseen lääkehoitoon -opas on laadittu Kansallisen lääkeinformaatioverkoston työryhmässä.

Leija 4 . 2022 15

Uusia selkokirjoja

Uusien kirjojen esittelyssä on mukana romaaneja, tietokirja ja novellikokoelma.

Ei kertonut katuvansa

Suosittu kirjailija Tommi Kinnunen on kirjoittanut sotakirjan, jossa ei hyökätä tai taistella.

Kirja kertoo viiden naisen tarinan Lapin sodan loppuvaiheessa.

Naiset ovat olleet töissä Saksan armeijalla. Kun sota loppuu vuonna 1945, naiset vaeltavat takaisin kotiinsa.

Kirjan mukautuksen selkokielelle on tehnyt Hanna Männikkölahti.

Kirjan on kustantanut Avain. Kirja maksaa 32 euroa.

Teemestarin kirja

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisromaani.

Kirja kertoo kuvitelman tulevaisuudesta. Koko maapalloa on kohdannut suuri onnettomuus, ja ihmisillä on vaikeaa. Vesi on vähissä.

Teemestarin kirjan on mukauttanut selkokielelle Riikka Tuohimetsä.

Kirjan on kustantanut Avain. Kirja maksaa 32 euroa.

Kirjasta on tulossa elokuva syksyllä 2022.

16 Leija 4 . 2022

Sienestä

Kirjan nimi on Sienestä. Se esittelee yhdeksän hyvää sientä, joita voi käyttää ruuaksi.

Kirja kertoo siitä, miten sieniä kerätään. Se neuvoo, mistä sieniä löytää ja millainen on hyvä sienimetsä.

Sienestä-kirja opettaa laittamaan sienistä hyvää ruokaa.

Terhi Friman on kirjoittanut tekstit helpolla suomella. Antti Saraja on ottanut kirjaan valokuvia sienistä ja Pekko Sang on tehnyt kuvia.

Kirjan kustantajan nimi on Metsään Meni Tekstit.

Aarre, novelleja

Novelli tarkoittaa lyhyttä tarinaa.

Aarre on kokoelma selkokielisiä novelleja. Novelleja on 13 ja ne ovat eri kirjoittajien tekemiä.

Nämä novellit edustavat erilaisia tyylejä. Mukana fantasiaa, kauhua, rikosnovelli ja romantiikkaa. Mistä tyylistä sinä pidät eniten?

Kirja maksaa 25,50. Lisätietoja on kustantajan sivulla osoitteessa www.nokkahiiri.fi

Selkokirjoja voi ostaa omaksi tai lainata kirjastosta.

Leija 4 . 2022 17

Eläintarina

Kultatöyhtöpingviini

Kultatöyhtöpingviini syö kaloja. Se syöksyy mereen hakemaan isoja kalasaaliita.

Se tuo kaloja poikasille, että ne kasvavat isoiksi linnuiksi. Kun poikaset kasvavat isoiksi, ne voivat itse pyydystää kalaa.

Pingviini nukkuu pesässä ja lähtee aamulla isolle merelle. Se lähtee saalistamaan syötävää mereltä. Muut pingviinit tulevat perässä.

Pingviini sukeltaa syvälle. Kun loppuu happi, se tulee pintaan.

Pingviinit löytävät hyvän syöntipaikan.

Teksti Heikki Kullberg

Kuvat Serge Ouachée / Butterfly voyages / Wikipedia

18 Leija 4 . 2022
Kultatöyhtöpingviini on mustavalkoinen ja sillä on keltaiset töyhdöt silmien yläpuolella. Pingviini munii pesään yleensä kaksi munaa. Pingviini ei ole kovin iso. Se on noin 70 cm pitkä.

Kuvakilpailun äänestys alkaa

Kohtaamispaikka Vernerin kuvakilpailuun ehtii vielä osallistua. Syyskuussa kaikki voivat äänestää suosikkikuviaan.

Kuvakilpailun aihe on ilo. Tehtävänä on ottaa tai tehdä kuva asiasta, joka tuo iloa.

Tällä sivulla näet muutamia kuvia, joita kilpailuun on jo lähetetty.

Kuvien lähetysaika päättyy

15. elokuuta 2022.

Ohjeet löytyvät

Vernerin kotisivulta ja ne julkaistiin

Leijassa numero 3/2022.

Nettisivu Vernerin käyttäjät äänestävät suosikkikuviaan syyskuussa.

Mikä on sinun suosikkisi?

Mikä tekee sinut iloiseksi?

Kolme eniten ääniä saanutta kuvaajaa voittaa kuvastaan taulun.

Lisätietoja Vernerin sivulla netissä osoitteessa verneri.net

Leija 4 . 2022 19
Luppa innostui auringosta. Kuvaaja on Essi Lievonen. Dinosaurukset. Kuvaaja on Ossi. Timanttimaalaus tuo iloa. Kuvaaja on Pinja Harjula. Veneily tuo iloa. Kuvaaja on nimimerkki O.P.

Miten voi aloittaa juttelun?

Tutustuminen on joskus jännittävää. Mistä juttelun voi aloittaa?

Leijan vinkkisarjan aiheena on uusiin ihmisiin tutustuminen.

Voit pohtia kavereiden kanssa, miten toimitaan, kun haluaa tutustua uusiin ihmisiin.

Jos haluat tutustua uuteen ihmiseen, sinun on aloitettava keskustelu hänen kanssaan.

Mistä asioista voi puhua? Mistä haluat itse puhua?

Voit aloittaa puhumisen tervehdyksellä, vaikka näin ”Hei, mitä kuuluu?”

Jos toinen ihminen vastaa kysymykseesi, on keskustelu alkanut. Onneksi olkoon!

Samalla olet näyttänyt, että osaat hyvät tavat ja olet kohtelias. Kohtelias ihminen näyttää myös ystävälliseltä. Ystävällisen ihmisen kanssa voi alkaa jutella.

Uusiin ihmisiin tutustuminen on joskus jännittävää ja hankalaakin. Silti se kannattaa.

”Hei, mitä kuuluu?” Kuvituskuvassa on mallina tällä kertaa Francisco.

20 Leija 4 . 2022
VINKKI
Kuva Kraken Images -kuvapankki

Ilmoitusten osoitteet on peitetty.

Kirjeenvaihtoon

Hei sinkkunaiset!

Olen 20-vuotias mies

Kemijärveltä.

Etsin alle 30-vuotiasta naista aluksi kirjeenvaihtokaveriksi ja myöhemmin, mikäli tulemme hyvin juttuun, myös seurustelukumppaniksi.

Harrastan muun muassa lenkkeilyä, pyöräilyä ja musiikin kuuntelua.

Olen iloinen, puhelias ja urheilullinen nuori mies.

Tykkään vitsailla ja olen huumorintajuinen.

Luonteeltani olen kiltti.

En tupakoi enkä käytä alkoholia.

Käyn työtoiminnassa arkisin.

Vaihdetaan puhelinnumerot, kun olemme kirjoitelleet ensin.

Minulla on myös Whatsapp käytössä.

Kirjoita rohkeasti osoitteeseen:

Sami Jounila

Heikinkatu 8 B 10

98120 Kemijärvi

Kirjekaveriksi?

Oman ilmoituksen voi lähettää

Leijan toimittaja Jaana Teräväiselle, sähköpostiosoite on jaana.teravainen@tukiliitto.fi

Ilmoituksen voi lähettää osoitteella

Leija

Pinninkatu 51

33100 Tampere

Voit myös lähettää ilmoituksen

Whatsapp-numeroon 050 4656 282

Hei!

Minä olen

28-vuotias nainen Vaasasta. Minä olen autisminkirjon nainen ja etsin kirjeenvaihtokavereita muista naisista. Olen lapsirakas. Olen töissä Koivusillassa. Nimeni on Pauliina Harju

Sähköpostiosoitteeni on pauliina.harju@hotmail.com

Terveisiä Leijan lukijoille. Me rakastamme toisiamme, olemme kihloissa.

Tanja Onttonen ja Olli Kanninen

Leija 4 . 2022 21
Pauliina asuu Vaasassa, Länsi-Suomessa. Terveisiä Leija lukijoille

Kirjeenvaihtoon

Hei, etsin seuraksi naista, joka on täyttänyt 30 vuotta. Tykkään harrastaa liikuntaa, uintia ja yhdessäoloa. Olen 33-vuotias mies.

Harrastan taidetta OmaPolussa ja tykkään taiteesta ja käsitöistä. Jani Pansio

Kivimiehenkatu 4

Teemu asuu Tampereella, Pirkanmaalla.

Hei! Olen 29-vuotias tamperelainen mies.

Etsin 25 – 35-vuotiasta

tyttöystävää lähiseudulta. Olen rento, rauhallinen ja huumorintajuinen.

Harrastan ratsastusta, ulkoilua ja musiikin kuuntelua.

Tykkään käydä kahviloissa.

Nimeni on Teemu Keskinen Vastaukset Facebookiin tai sähköpostiini

teemu.keskinen6@gmail.com

Kirjeenvaihtoon

Hei, etsin seuraa

Etelä-Pohjanmaan alueelta. Löytyykö sopivaa likkaa minun elämäni kumppaniksi?

Olen 32-vuotias mies.

Olen hauska, huumorintajuinen, kiltti ja rauhallinen ja avulias. Harrastukseni ovat kävely ja pyöräily.

Henri Yli-Karjanmaa

Kivenhakkaajantie 8

60800 Ilmajoki

Sähköpostini on henkkajuoksee1@gmail.com

37100 Nokia Kirjeenvaihtoon

Jarkko asuu Liperissä, Pohjois-Karjalassa.

Hei!

Harrastan lenkkeilyä ja polkupyöräilyä. Liikun mielelläni luonnossa. Televisio-ohjelmista suosikkejani ovat muun muassa Huvila ja huussi sekä Lemmen viemää. Musiikissa suosikkejani ovat Souvarit, Tomi Markkola ja Miko Mäkeläinen.

Etsin seuraa naisista, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä kuin minä. Olen 33-vuotias.

Vaihdetaan numeroita kirjeessä, niin voidaan soitella. Käytän Whatsappia, olen Facebookissa.

Jarkko Rissanen

Tiilitehtaankatu 8 C 7

83100 Liperi

22 Leija 4 . 2022
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.

Ilmoitusten osoitteet on peitetty.

Hei!

Olen 35-vuotias Matti Porista.

Olen rauhallinen, kiltti aikuinen mies.

Etsin noin 35-vuotiasta aikuista kaunista naista, jonka kanssa seurustella, rakastella ja mennä ehkä myöhemmin kihloihin.

Minulla on oma auto, jolla ajelen.

Minua kiinnostaa elokuvat, matkustaminen, musiikki, hyvä ruoka ja tekniikka.

Käyttäisin mielelläni tutustumiseen Whatsapp-videopuheluita.

Käytän puhevammaisten tulkkia apuna keskusteluissa ja viestittelyssä.

Toivon saavani mahdolliset vastaukset sähköpostilla.

Terveisin Matti Olkkonen

Sähköpostisoitteeni on juhamattiolkkonen@gmail.com

Ilmoitukset netissä

Kun lähetät kirjeenvaihtoilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös

Vernerin palstalle nettiin sivulle verneri.net/selko

Moi, etsin naista tositarkoituksella.

Olen 38-vuotias mies

Satakunnasta.

Etsin seuraksi luotettavaa ja rehellistä naista.

Snapissa olen

jugetsu22.

Viestejä odotellen

Juha Kirvesniemi

Voit lähettää minulle

sähköpostia osoitteeseen juhakirvesniemi83@gmail.com

Kirjeenvaihtoon

Moi!

Olen Tanja Kankaanpäästä. Etsin poikaystävää

tai tyttöystävää Porin, Kankaanpään, Siikaisten, Parkanon tai Ikaalisten seuduilta. Asun kissani kanssa. Tykkään leipoa, katsoa televisiota ja shoppailla.

Nimimerkki Tanja

Leija

Pinninkatu 51

33100 Tampere

Snapchat on palvelu, jossa voi kännykällä jakaa kuvan, tekstin tai lyhyen videon kavereille.

Leija 4 . 2022 23
Matti asuu Porissa, Satakunnassa. Jugetsu asuu Satakunnassa, Länsi-Suomessa.

Ilmoitusten osoitteet on peitetty.

Kirjeenvaihtoon

Moi, olen Mervi, asun Hämeenlinnassa. Haen mieskaveria. Olen 45 vuotta vanha.

Voit olla suunnilleen samanikäinen eli vaikka 45 tai 46 vuotta vanha tai vähän nuorempi tai vanhempi. Luonteeni on rehellinen, uskollinen ja luotettava.

Hei.

Olen 40-vuotias mies.

Harrastan kädenvääntöä yhä.

Etsin kaveria kädenvääntöön.

Mutta myöskin

etsin elämänkumppania.

Elämänkumppani voisi

olla suunnilleen minun ikäiseni.

Elämänkumppani voi olla

joko Ranuan kunnasta, jossa itsekin asustelen

taikka sitten lähikunnistani, sillä niihin minulla on vpl-kulkuoikeus.

Lähikuntiani ovat Rovaniemi, Posio ja Pudasjärvi sekä Ii.

Elämänkumppanilta

toivon myönteistä mieltä.

Itsekin olen myötämielinen.

En tupakoi ja en käytä alkoholia.

Toivon, että elämänkumppani

ei myöskään käytä.

Käyn nykyisin tansseissa, ajoittain, joten voimme käydä tanssailemassa.

Harrastuksiini kuuluu

myös kitarasoitto.

Kirjepostia saa laittaa

tulemaan osoitteeseen

Ilkka Kumpuniemi

Toljantie 206 a

97700 Ranua

Vaihdetaan kirjeessä

muut yhteystiedot.

Harrastukset: luen kirjoja ja teen villasukkia. Lenkkeilen ulkona luonnossa, käyn elokuvissa ja keilailemassa.

Käyn laivaristeilyillä.

Joskus käyn pubissa.

Teen ruokaa ja leivon joskus.

Kuuntelen musiikkia ja katselen televisiota iltaisin. Suosikkiesiintyjiäni ovat Neljänsuora ja Janne Tulkki.

Televisiosta katson muun muassa

Unelmien häät ja Hauska kotivideot. Katson myös poliisisarjoja ja luonto-ohjelmia.

Minä seuraan myös jännittäviä elokuvia, kuten James Bond -leffoja. Minun mielestäni

Sean Connery on paras Bond. Etsin kaveria tositarkoituksella. Minulla on sähköposti ja käytän Whatsappia sekä Facebookia. Voimme vaihtaa puhelinnumerot kirjeessä ja ehkä voimme myös joskus tavata.

Voit asua Hämeenlinnan alueella tai Helsingissä tai Lohjalla.

Saisi olla oma auto.

Tykkään myös lemmikkieläimistä.

Mervi Launiemi

Kylätie 10 b 15

13500 Hämeenlinna

24 Leija 4 . 2022
Ilkka asuu Ranualla, Lapin eteläosassa.

Hei,

olen 55-vuotias nainen.

Haluan kirjoitella miesten kanssa.

Toivon, että olet raitis.

Käyn työkeskuksessa.

Harrastan kävelyä ja käyn jumpassa.

Näytelmäpiiriäkin olen harrastunut.

Suosikkiesiintyjiäni ovat

Souvarit, Jarkko Honkanen, Ässät-orkesteri ja Paula Koivuniemi.

Ulla Keskimäinen

Oikopolku 2 A 23

93100 Pudasjärvi Kirjeenvaihtoon

Hei, kaikki 50-vuotiaat naiset. Yksinäinen poikamies odottaa postia samanikäisiltä naisilta. Toivottavasti sinä vastaat ilmoitukseeni. Marko Kinnunen

Nikkarilan palvelukoti Metsäopistontie 100

76100 Pieksämäki

Kirjeenvaihtoon

Teuvon kotipaikka on Vaala, Oulun läänissä.

Hei!

Olen kiltti ja vapaa mies Vaalasta.

Olen raitis, en polta enkä juo alkoholia.

Horoskoopissa olen leijona ja olen syntynyt 1965.

Toivoisin löytäväni kaveriksi naisen, joka on iloinen, kaunis ja rehellinen.

Harrastan lenkkeilyä, tv:n katselua ja valokuvausta, Kuuntelen monenlaista musiikkia.

Teuvo Moilanen

Oikotie 5

91700 Vaala

Hei, tässä on 63-vuotias miehekäs mies, joka on ihan mukava, vapaa, terve, siisti, sporttinen, puhelias, raikas, avoin, hellä, lämmin, herkkä, nuorekas ja huumorintajuinen. Olen Turusta, Länsi-Suomesta. Etsin sinua nainen, joka olet mukava, hellä ja vapaa. En tupakoi enkä ota alkoa, mutta yksin vaan tylsä olla. Minulla on terveet elämäntavat ja mukavat harrastukset. Käyn lenkillä iltaisin sekä kuuntelen musiikkia ja katson TV:tä.

Etsin sinua ihan tositarkoituksella. Kun vastaat ilmoitukseeni, laita mukaan valokuvasi sekä puhelinnumerosi.

Nimimerkki Sinkku

Leija

Pinninkatu 51

33100 Tampere

Leija 4 . 2022 25
Ilmoitusten osoitteet on peitetty.

Tehtäviä: Sanasokkelo

Oletko tehnyt sanasokkeloita?

Sinun tehtäväsi on tunnistaa sanoja kirjaimien keskeltä.

Sanasokkelo 1

Vieressä on sanasokkelo eli piiloristikko. Löydätkö siitä tuttuja sanoja? Piilotettuja sanoja on viisi. Esimerkkisanana on ”PUURO”.

Kun löydät sanan, voit vetää viivan sen yli.

Piilotetut sanat voivat olla vaakasuorassa tai pystyssä.

Sanoissa voi olla yhteisiä kirjaimia toisten sanojen kanssa.

Sanasokkelo 2

Tässä toinen sanasokkelo. Myös tähän on piilotettu sanoja.

Sanoja on viisi. Nämä sanat liittyvät musiikkiin. Löydätkö ne kaikki?

Tehtävien ratkaisut ovat Leijan takasivulla.

26 Leija 4 . 2022 S K A H V I A U K L J N J P A M P E A P U U R O R I A K V I Q L E I P Ä A K S H H U V I U L U A O T D M I T C A O L L O E R U R U T B A S S O Ö

VITSEJÄ

VITSI

Kesällä kuultua:

– Oletko kiltti eläimille?

– Tottakai. Jos näen hyttysen, taputan sitä selkään.

VITSI

Kaksi kaverusta jutteli:

– Mikä on sikojen ruokarukous?

– Äläkä saata minua kiusaukseen.

Kasviliha

VITSI

Koronasta pidettiin kansainvälinen tiedotustilaisuus. Puhuja sanoi:

– Teidän on pidettävä metrin turvaväli toisiin ihmisiin.

– Ai kauheaa, sanoivat muut, mutta suomalainen kysyi:

– Onko pakko mennä niin lähelle muita ihmisiä?

Sanoja

Muista turvaväli, ja vitsin mukaan se onkin monille suomalaisille helppoa. Kitri Lindroos osallistui turvavälikuvalla Papunetin kuvakilpailuun 2021.

Viime vuosina myyntiin on tullut erilaisia tuotteita, jotka ovat kasviperäisiä, mutta muistuttavat lihaa. Onko näppärää sanaa, jolla näitä tuotteita voisi nimittää? Voisiko käyttää sanaa ”kasviliha”?

Laki määrää, millaisia merkintöjä voi laittaa elintarvikkeen pakkaukseen. On määrätty, että liha-sanaa saa käyttää vain silloin, kun on kyseessä eläimen liha.

Kuluttajaa voi hämmentää myös se, että monet kasvisten nimiä sisältävät liharuokien nimet tarkoittavat maustettuja liharuokia. Näitä ovat esimerkiksi tilliliha ja piparjuuriliha.

Asiaa on jo käsitelty oikeudessa. Ehkä oikeus lopulta päättää, miksi näitä kasvispohjaisia elintarvikkeita on lupa kutsua.

Lähde Kotimaisten kielten keskus (Kotus) Kotus nostaa esille kiinnostavia sanoja.

Leija 4 . 2022 27
Voiko kasviksista tehtyä ruokaa sanoa lihaksi? Kuvan lähde on Kuvapankki Freepik.com Piirrokset: terdpongvector / Freepik

Ratkaisut

Sanasokkeloiden ratkaisut.

Sanasokkelo 1

Ratkaisusanat ovat

KAHVI, PUURO, LEIPÄ, KUPPI, MUKI

Sanasokkelo 2

Ratkaisusanat ovat

VIULU, URUT, BASSO, KITARA, HUILU

Asiaa ja viihdettä selkokielellä

Numero 4 . 2022

LEIJA

Pinninkatu 51

33100 Tampere

TILAUKSET

JA OSOITTEENMUUTOKSET

Jäsensihteeri / Tukiliitto

puhelin 040 4839 362, sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi

JULKAISIJA

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry puhelin 0400 968 200 kotisivu www.tukiliitto.fi

TOIMITUS JA ULKOASU

päätoimittaja Jaana Teräväinen, puhelin 050 4656 282 (myös Whatsapp) sähköposti jaana.teravainen@tukiliitto.fi

KANSI

Antti Laaksosen ja Joanna Raanamon kuvasi valokuvaaja Laura Vesa.

LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO

Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Kauko Saarelainen ja Ritva Vihanto.

TILAUSHINTA on 16 euroa.

Tukiliiton yhdistysten jäsenet voivat valita jäsenlehdekseen Leijan tai Tukiviestin. Jäsenlehti on maksuton.

Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Seuraavaan Leijaan 5 / 2022 tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 20.9.2022 mennessä. Lehti ilmestyy 10.10.2022.

PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa

ISSN 0359-8217 (painettu)

ISSN 2737-0283 (verkkojulkaisu)

Lehti on netin Issuu.com-palvelussa. Löydät sen, kun kirjoitat

selaimen osoiteriville ”Leija Issuu”.

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

TUKEE TOIMINTAAMME

VEIKKAUKSEN TUOTOLLA.

S K A H V I A U K L J N J P A M P E A P U U R O R I A K V I Q L E I P Ä A K S H H U V I U L U A O T D M I T C A O L L O E R U R U T B A S S O Ö

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Leija 4/2022 by selkoa - Issuu