1 minute read

Juha Tapio Kärki rohkaisee nuoria Olet samanarvoinen

– Ole rohkeasti oma itsesi.

Luota itseesi, sillä oma paikka maailmassa löytyy kyllä, laulaja Juha Tapio Kärki sanoo.

Advertisement

Laulaja Juha Tapio Kärki haluaa rohkaista ihmisiä, joilla on kehitysvamma.

Hän on tehnyt

Markon Tuovisen kanssa laulun, jonka nimi on Samanarvoinen.

Samanarvoinen-laulussa

Juha Tapio laulaa muun muassa näin:

”Minä tiedän, kuinka vettä sataa, olen nähnyt, kuinka kukkii maa. Minä tiedän, miten samaa rataa, kiertää kuu meidän planeettaa.”

”Tiedän paljon, mut tiedän muutakin. Olen samanarvoinen kanssa muiden ihmisten, tahdon kertoa sen sulle ystäväin. Olet samanarvoinen. Sanon, että tiedät sen, tunnet itsesi paremmin sä päivittäin.”

Miehet ovat esittäneet laulua

Joensuun Parafesteilla, Kohti täyttä elämää -seminaareissa ja KeMuT-tapahtumassa Finlandia-talolla.

Laulu kertoo itsensä hyväksymisestä

Samanarvoinen on laulu, joka pysäyttää kuulijat.

Juha Tapion koskettavan esityksen Marko Tuovisen säestyksellä voi kuulla myös netin Youtube-kanavalla.

Kerrotko Leijan lukijoille, miten laulu syntyi?

– Minä ja Marko aloimme tehdä uutta kappaletta.

Totesin, että sen aiheena voisi olla sinuiksi tuleminen, Juha Tapio Kärki sanoo.

– Iän karttuessa olen oppinut entistä enemmän hyväksymään ja tulemaan sinuiksi sen kanssa, että olen kehitysvammainen.

Juha Tapio Kärki jatkaa: – Kappaleen tärkeä sanoma on siinä, että vaikka sinulla on kehitysvamma tai muu tuen tarve tahansa, kaikki ovat samanarvoisia.

Hän haluaa rohkaista erityisesti nuoria ihmisiä, joilla on kehitysvamma.

– Haluan laulaa

Samanarvoinen-laulun hänelle, joka on kasvamassa nuoresta aikuiseksi ja pohtii näitä kysymyksiä. Nuori ihminen miettii vielä sinuiksi tulemista oman vammansa kanssa, Juha Tapio Kärki sanoo.

– Mie haluan sanoa, että ole rohkeasti oma itsesi. Nuoruus on etsikkoaikaa, jolloin haetaan vaikutteita. Vaikka välillä voi tuntua, että onkin jossakin erilainen, niin muista, että erilaisuus on rikkautta.

Juha Tapio Kärki on nyt 30-vuotias, ja hän muistaa hyvin oman nuoruutensa: – Nuorena ihminen voi turhaan vähätellä itseään. Itseensä täytyy vain luottaa, sillä jokaisella on vahvuuksia. Nuoren on hyvä koettaa löytää omia vahvuuksiaan. Vammaan voi liittyä enemmän tuen tarvetta, mutta sitä ei tarvitse hävetä, Juha Tapio sanoo.

Juha Tapio Kärki uskoo, että vähitellen iän myötä, jokainen löytää paikkansa maailmassa.

– Oman paikan löytäminen voi olla suuri prosessi ja siihen voi mennä aikaa, mutta jossakin vaiheessa elämä hymyilee.

Luota itseesi ja ole oma itsesi. Oma paikkasi löytyy.

Syksyllä tavataan Me Itse -päivillä

Juha Tapio Kärki asuu

Ilomantsin keskustassa

Pohjois-Karjalassa.

Pienellä paikkakunnalla on leppoisaa asua.

Lähellä ovat niin kaupat kuin luontokin.

Netin avulla voi koko Suomesta olla tapahtumien keskipisteessä.

Juha Tapio Kärki on esimerkiksi mukana suunnittelemassa Me Itse -päiviä. Suunnittelijat käyttävät etäyhteyksiä ja ideointi sujuu mukavasti oman koneen äärellä, kotona. Tapahtuma on tarkoitus järjestää 23. – 24.10.2021 Mikkelissä.

Päivillä puhutaan Me Itse -yhdistyksen vuoden teemasta eli ihmissuhteista ja kiusaamisesta selviytymisestä. Ihmisinä olemme kaikki samanarvoisia.

– Toivon, että muut kohtaavat rohkeasti myös ihmisiä, joilla on kehitysvamma. Jos jokin asia mietityttää, tule rohkeasti kysymään, Juha Tapio Kärki sanoo.

Haastattelu Sirkka Nikulainen Selkomuokkaus Jaana Teräväinen Kuvat Marko Tuovinen

This article is from: