Leija 2/2025

Page 1


Uutisia

Iso mitalisaalis Suomeen

Special Olympics -talvikisat

pidettiin maaliskuussa Italiassa.

Suomesta kisoihin osallistui yhteensä 34 urheilijaa.

Joukkueen lempinimi on Sisujengi.

Suomi sai 19 mitalia.

Kultaa Suomelle voittivat Unified-salibandyjoukkue, maastohiihtäjä Ville Mäntynen, ja taitoluistelija Ville Nuottajärvi.

– Oli mielettömän hienoa nähdä urheilijat isoilla areenoilla näyttämässä taitojaan, joukkueenjohtaja Timo Pelkonen sanoo.

Seuraavan kerran Sisujengi lähtee kesäkisoihin Chileen vuonna 2027.

Vuoden taiteilija virkkaa ja piirtää

Kettuki ry on valinnut vuoden 2025 taiteilijakseen helsinkiläisen Maima Tanin.

Maima tekee virkkaustöitä ja tarkkoja piirroksia.

Töiden aiheita ovat esimerkiksi sienet, mielikuvitusolennot ja merenalainen maailma.

– Tykkään tehdä taidetta hitaasti ja kuunnella samalla musiikkia. Yhteen työhön menee noin viikko, Maima kertoo.

Kettukin vuoden taiteilija on valittu jo yli 20 kertaa. Tunnustus nostaa esiin erityistaidetta ja sen tekijöitä.

Kuva
Toivo Laiho
Kuva
Jone Matilainen

Me Itse -yhdistystä tarvitaan enemmän kuin koskaan

Aloitin tänä vuonna Me Itse ry:n uutena puheenjohtajana.

Ensimmäiset kuukaudet tässä tehtävässä ovat olleet tosi mielenkiintoisia.

Olen jo käynyt tapaamassa

Me Itse -porukoita Itä-Suomessa.

Aion tehdä lisää tutustumismatkoja Me Itse -ryhmiin eri puolille Suomea.

Puheenjohtajana haluan edistää yhteistyötä ja yhteishenkeä. Yleensä jäsenten mielestä kaikkein parhaita ovat tapahtumat, joissa tapaa uusia ihmisiä muilta paikkakunnilta.

Sen vuoksi olisi hienoa, jos valtakunnalliset Me Itse -päivät voitaisiin aloittaa uudelleen.

Me Itse -toimintaa tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan, kun tukea tarvitsevien ihmisten palveluita ja tukia vähennetään.

Myös Me Itse -yhdistys tarvitsee uusia tapoja hankkia rahoitusta. Esimerkiksi isot firmat voisivat sponsoroida meidän toimintaamme.

Otan mielelläni vastaan toiveita, ideoita ja palautetta. Minulle voi lähettää sähköpostia.

Oikein hyvää kesää kaikille!

Suvi Ontto-Panula

Me Itse ry:n puheenjohtaja

Leijan toimitusneuvoston jäsen

Kuva
Laura
Vesa

Nikon tehtäviin kuuluu esimerkiksi pöytien pyyhkiminen.

Niko viihtyy sateenkaariyhteisössä

Niko Lavikainen haluaa edistää tasavertaisuutta. Pohjois-Karjalan Setassa toimiminen on hänelle unelmatyö.

Niko Lavikainen on 32-vuotias. Hän asuu Joensuussa.

Niko tutustui Pohjois-Karjalan Setaan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Seta on lyhenne sanoista ”seksuaalinen tasavertaisuus”.

Seta on kansalaisjärjestö, joka edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia ja asemaa yhteiskunnassa. Järjestön tunnus on sateenkaari.

– Olen itse kuulunut aiemmin erääseen seksuaalivähemmistöön. Siksi Setan toiminta kiinnosti minua, Niko kertoo.

Hän meni katselemaan

Joensuussa järjestettyä Pride-kulkuetta.

Pride on ihmisoikeustapahtuma, jota juhlistetaan eri puolilla maailmaa.

Sana on englantia ja tarkoittaa ”ylpeys”.

– Pride-kulkue näytti tosi hienolta.

Päätin, että haluan itsekin mukaan, Niko sanoo.

Ensin tutustumaan päiväksi

Viime vuonna Niko seurasi

Setan toimiston työpäivää

Job Shadow Day -tapahtumassa.

Se on jokavuotinen teemapäivä, jossa tutustutaan työelämään.

– Siitä lähti ajatus, voisinko tulla palkkatuella töihin tänne Setaan, Niko kertoo.

Työllistyminen onnistui

Työelämä omaksi -hankkeen ja työhönvalmentajan avulla.

Nyt Niko työskentelee Setassa muutamana päivänä viikossa.

– Työvuorot vaihtelevat.

Joskus on töitä ja joskus vapaata.

Kaikkein kovin kiire on aina juuri ennen Pride-kulkuetta, Niko kertoo.

Puhekeikkoja jopa englanniksi

Setassa Nikon työhön kuuluu kaikenlaisia avustavia tehtäviä.

– Pyyhin pöytiä, keitän kahvia, vien roskia, siivoilen paikkoja ja teen avustavia toimistötöitä.

On kivaa, kun voi pitää toimiston hyvässä järjestyksessä, Niko sanoo.

Lisäksi Niko toimii puhujana. Hän on pitänyt puheenvuoroja seksuaalisesta tasavertaisuudesta esimerkiksi oppilaitoksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Yliopistolla hän puhui englanniksi.

Puhujana Nikon tärkein viesti on, että jokaisella on oikeus rakastaa.

– Tämä on tosi turvallinen työyhteisö.

Jokainen saa olla oma itsensä.

Jos on työn ulkopuolella huolia, niistäkin voi kertoa työkavereille, Niko kehuu työpaikkaansa.

Moni tarvitsee lisää tietoa

Setassa toimiminen merkitsee Nikolle muutakin kuin työtä. Hän käy myös vapaa-ajallaan Setan ryhmissä ja tapahtumissa.

– Tasavertaisuus on tärkeää.

Kenenkään ei pitäisi pelätä tai joutua syrjityksi sen takia, että kuuluu vähemmistöön.

Vielä tasa-arvo ei toteudu.

Moni ei uskalla olla oma itsensä, Niko sanoo.

Hänen mielestään tukea tarvitseville ihmisille pitää antaa enemmän tietoa seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.

– Ilman tietoa voi vahingossa käyttää loukkaavia sanoja vähemmistöistä.

Voi vaikkapa kutsua ihmistä tytöksi tai pojaksi, vaikka hänen sukupuolensa olisi jokin muu.

Sellainen tuntuu pahalta, Niko kertoo.

juttu jatkuu

jatkoa
– Pride-kulkue on yhtä aikaa juhla ja mielenosoitus, Niko kertoo.

Niko itse määrittelee, että hän on sateenkaariliikkeessä ”straight ally”. Se on englantia ja tarkoittaa liittolaista. – Liittolaisena toimin sen hyväksi, että kaikilla olisi turvallinen olo. Minun tehtäväni on siis olla sateenkaari-ihmisten tukena, Niko sanoo.

Jokaisen oma asia

Niko rohkaisee Leijan lukijoita hankkimaan lisää tietoa seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.

– Kaikkien on hyvä tietää, että sateenkaari loistaa muuallakin kuin taivaalla. Tiedon hankkimisen voi aloittaa esimerkiksi Setan nettisivuilta. Siellä on hyvä sateenkaarisanasto, Niko antaa vinkin.

Hänen mukaansa tärkeintä on, ettei tee oletuksia toisista ihmisistä. Jokaisella on oikeus määritellä itse, kuuluuko johonkin vähemmistöön. – Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat jokaisen omia asioita, Niko sanoo.

Juhla ja mielenosoitus

Niko kannustaa kaikkia tutustumaan Pride-tapahtumiin. – Pride-kulkue on iloinen juhla, mutta se on myös mielenosoitus. Kulkueessa vaaditaan kaikille oikeutta olla oma itsensä, Niko sanoo.

Eniten Pride-tapahtumia järjestetään kesäkuussa,

Niko on ”straight ally” eli liittolainen.

mutta toimintaa on ympäri vuoden. Pride-kulkueita on melkein kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Helsingissä Pride-kulkueeseen osallistuu jopa 100 000 ihmistä.

Yksi tapa tukea Pride-aatetta on käyttää sateenkaariaiheisia vaatteita tai muita koristeita. Niko rakastaa kaikkea, missä on sateenkaari.

– Yksi haaveeni on hankkia upea sateenkaariviitta. Nyt kun minulla on palkkatyö, voin säästää siihen rahaa, Niko suunnittelee. n

Lisätietoa: www.seta.fi

Teksti Mari Vehmanen

Kuvat Laura Vesa

Papunetin uudessa pelissä täydennetään tarinaa sanoilla ja kuvilla.

Kokeile Papunetin uusia pelejä

Papunetin pelisivut uudistuivat ja laajenivat.

Papunetin pelisivut ovat uudistuneet. Uusista sivuista haluttiin tehdä entistä selkeämmät ja helpommat. Sivuilla on yhä enemmän pelejä.

Mukana on vanhoja suosikkipelejä, joita käyttäjät ovat toivoneet takaisin.

Niistä on tehty uudistetut versiot.

Tällaisia ovat esimerkiksi Heitä tikkaa, Ruoka-aika ja Tavattomien tapahtumien talo.

Pelejä voi pelata erilaisilla laitteilla.

Tee oma tarina

Ihan uusi peli on Täydennä tarinaa.

Siinä pelaaja täydentää tarinaa

erilaisilla sanoilla ja kuvilla. Lopuksi tarinan voi kuunnella ja tallentaa omalle laitteelle. Pelissä on kuva- ja äänituki, joten se sopii monenlaisille pelaajille.

Sivujen uudistamisessa on ollut mukana pelialan opiskelijoita.

Tutustu Papunetin pelisivuihin: www.papunet.net/pelisivut. n

Teksti Jenni Stolt Kuva Papunet

Raimo maalaa Lapin luontoa

Raimo Karppinen aloitti eläkkeellä taideharrastuksen.

Kuka olet?

Olen Raimo Karppinen.

Asun tällä hetkellä Jämsässä, mutta olen kotoisin Rovaniemeltä.

Miten kiinnostuit taiteesta?

Innostuin taiteen tekemisestä, kun jäin eläkkeelle.

Taidemaalari Erkki Hirvelä kannusti minua kokeilemaan.

Millaista taidetta teet?

Tykkään maalata maisemia.

Lempiaiheeni on Lapin luonto.

Mikä harrastuksessa on haastavinta?

Välillä on vaikeaa saada värit osumaan kohdalleen.

Millaisia vinkkejä annat muille, joita taideharrastus kiinnostaa?

Taiteen tekeminen on pitkäjänteistä.

Heti ei tule valmista.

Kokemus vahvistaa osaamista.

Taide on melko edullinen harrastus.

Välineitä saa kirjakaupoista ja taidekaupoista. n

Raimo Karppinen

Kämppäaiheinen taulu on Raimon oma suosikki.

Raimon mielestä maalaaminen on kivaa.

Uuden-Seelannin maisemat

hurmasivat

Anu Lehtonen tutustui matkalla Taru sormusten herrasta -elokuvien kuvauspaikkoihin.

Tamperelainen Anu Lehtonen teki helmikuussa matkan, josta hän oli haaveillut pitkään.

Anu osallistui yli kahden viikon ryhmämatkalle Uuteen-Seelantiin maapallon toiselle puolelle.

– Oli tosi jännittävää lähteä. En tuntenut muita ryhmästä ennestään.

Mutta onneksi oli helppoa tutustua matkakavereihin ja oppaaseen, Anu kertoo.

Yksi kiinnostavimmista kohteista oli hobittikylä, jossa on kuvattu Taru sormusten herrasta -elokuvia.

Muutenkin maisemat olivat hienoja. Luonto näytti erilaiselta kuin Suomessa.

Rohkeasti matkaan

Anu kannustaa kaikkia lukijoita toteuttamaan matkahaaveitaan.

– Ryhmämatkat ovat käteviä. Oppaalta saa apua ja tietoa.

Kannattaa lähteä rohkeasti, jos haluaa nähdä maailmaa, Anu kertoo.

Hän säästää aina kauan rahaa seuraavaa matkaa varten. n

Teksti Mari Vehmanen

Kuvat Anu Lehtonen

Tunnistatko, mitä kuvissa on?

Kirjoita sana kuvan kohdalle riville.

Tummalle pystyriville muodostuu uusi sana.

Mikä se on?

Ristikon on tehnyt Hannu Niittymäki.

Ristikon vastaukset ovat tämän lehden takasivulla.

”Ison

joukon ääni kuuluu”

Helsingin Me Itse -ryhmä haluaa vaikuttaa esimerkiksi työelämän asioihin.

Terveisiä Me Itse -ryhmistä

Tämä juttusarja esittelee

Me Itse -ryhmiä eri puolilta Suomea.

Tällä kertaa vuorossa on

Helsingin Me Itse -ryhmä.

Helsingin Me Itse -ryhmä on toiminut yli 20 vuotta, eli Me Itse ry:n perustamisesta asti.

Tämän vuoden aikana kokouksia on muutettu hieman.

– Uusi tapaamispäivä on lauantai. Lisäksi kokoukset ovat pidentyneet. Ne kestävät nyt kolme tuntia.

Tapaamisia on hieman harvemmin kuin ennen, taustatuki Marja Herala kertoo.

Sanna Sepponen, Marlo Paumo ja Rishi Liukkonen toivottavat uudet jäsenet tervetulleiksi Helsingin Me Itse -ryhmään.

Entistä pidemmän ajan ansiosta ehditään vaihtaa kuulumisia ja suunnitella rauhassa tulevaa. – Nämä muutokset ovat olleet jäsenten omia toiveita. Myös tarjoiluihin on satsattu, Marja Herala sanoo.

Ryhmä kokoontuu ”Ystiksellä” eli kohtaamispaikka Ystävätuvalla.

Paljon yhteistyötä

Ryhmän tapaamisissa käy yleensä noin 15 osallistujaa. Taustatukena toimii kolme henkilöä. Mukaan toivotaan uusia jäseniä.

Ryhmä tapaa mielellään muita Me Itse -ryhmiä.

Yhdessä Espoon ryhmän kanssa on pidetty teemaviikon tempauksia. Steg för Steg -ryhmän kanssa osallistuttiin Pride-kulkueeseen.

Seuraavaksi suunnitellaan lähtemistä laivaristeilylle. Retkeen saatiin Tukiliiton apurahaa.

Lisää tuloja

Marlo Paumo aloitti viime vuonna

Helsingin Me Itse -ryhmän uutena puheenjohtajana. – Olen mukana toiminnassa, koska haluan auttaa muita.

Jonkun pitää viedä meidän asioitamme eteenpäin.

Joukkovoimalla voimme vaikuttaa paremmin, Marlo sanoo.

Hän haluaa erityisesti parantaa tukea tarvitsevien ihmisten asemaa työelämässä.

– Meidän tulojamme pitää nostaa. Monen rahat ovat jatkuvasti lopussa. Meilläkin on oikeus nauttia elämästä, Marlo sanoo.

Lisää opiskelupaikkoja

Sanna Sepponen oli mukana jo, kun Me Itse -toiminta aloitettiin.

– Ryhmässä on kivaa.

Siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja näkee monenlaisia tyyppejä. Meillä on myös hyvä taustatuki, Sanna sanoo.

Hän haluaa vaikuttaa ihmisoikeuksiin ja asenteisiin.

Sannan mielestä tarvitaan lisää hyviä opiskelupaikkoja nuorille.

Hän kannustaa kaikkia lukijoita tutustumaan Me Itse -toimintaan. – Rohkeasti vaan mukaan. Facebookista näkee tapaamisajat, Sanna sanoo. n

Tämän jutun Me Itse -ryhmä toimii Helsingissä.

Teksti Mari Vehmanen

Kuva Marja Herala

Kaverihaku

Voit jättää ilmoituksesi kaverihakuun kerran vuoden aikana.

Hei!

Haluaisin kirjoitella jonkun kaltaiseni kanssa.

Olen Iida Huuskonen Kuopiosta, olen 23-vuotias.

Käyn päivätoiminnassa, kuntosalilla, espanjan kielen tunneilla ja nuorten kahviloissa.

Olen rauhallinen ja iloinen tyyppi.

Pidän paljon musiikin kuuntelemisesta, tietovisoista ja hyvästä läpästä.

Kirjat ja tunnelmalliset leffat ovat myös mieleisiä sekä matkustelu ja hyvä ruoka.

Plussaa olisi jos olisit Pohjois-Savosta tai lähiseudulta.

Haluaisitko kirjoitella kanssani?

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta.

Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Moi!

Olen Juuso Mäkilä, 42-vuotias mies

Harjavallasta, Satakunnasta.

Harrastan jääkiekkoa, pallopelejä, kuntosalia sekä pleikkarin pelaamista.

Minulla on kissa ja auto.

Etsin tositarkoituksella naisystävää, joka on luotettava.

Voit lähettää minulle sähköpostia tai kirjoittaa kirjeen.

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Päivi Hartikainen.

Olen 54-vuotias ja asun Tervossa.

Soitan kitaraa ja kuuntelen musiikkia.

Käyn joskus kävelemässä.

Pidän kissoista ja koirista.

Olen sinkkuihminen.

Tahtoisin elämääni kumppanin

Lapin alueelta.

Otathan yhteyttä.

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Alma Mäkitalo, 34-vuotias ja olen Loimaalta.

Olen iloinen, hauska ja luotettava.

Harrastan uintia, tanssimista, festareilla käyntiä ja ruuanlaittoa.

Etsin tositarkoituksella elämänkumppania

35–38-vuotiaista miehistä.

Toivon että asut itsenäisesti ja lähellä Loimaata

Kirjoita minulle sähköpostia

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei sinkkunaiset!

Olen Sami Jounila, 23-vuotias nuorimies Kemijärveltä.

Harrastan hiihtämistä, pyöräilyä ja uimista.

Tykkään kuunnella musiikkia.

Etsin alle 30-vuotiasta naista kirjeenvaihtokaveriksi.

Kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Ilpo Sakari, 67-vuotias mies.

Etsin 50–60-vuotiasta tyttökaveria mieluiten Keski-Suomen alueelta.

Toivon, että olet mukava ja luotettava. Olen sinkku ja harrastan keilaamista. Kuuntelen mielelläni vanhaa iskelmämusiikkia.

Soittamalla ja kirjoittamalla voimme tutustua paremmin, jos olet minusta kiinnostunut.

Vastaa kirjeellä.

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Moi kaikki miehet!

Olen täysin sokea 37-vuotias iloinen ja puhelias nainen Tampereelta. Olen raitis ja savuton.

Käyn lenkkeilemässä, uimassa ja kuntosalilla.

Hei!

Olen Hannu Juhani, 69-vuotias mies Helsingistä.

Olen käynyt bändikoulun ja kuuntelen paljon musiikkia.

Soitan myös itse huuliharppua.

Käyn joka viikko jumpassa.

Etsin naisystävää, jonka kanssa voisi soitella ja myös tavata.

Kirjoita minulle sähköpostilla tai kirjoita kirje osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Toiveena olisi löytää rehellinen mies Tampereelta.

Ota minuun yhteyttä sähköpostilla.

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Voit lähettää valokuvan ilmoitukseen sähköpostilla tai kirjeessä. Jos otat kuvan älykännykällä, voit lähettää sen suoraan puhelimesta Leijan toimittajalle

Whatsapp-viestinä numeroon 050 3547 993.

Kaverihaku

Hei!

Olen Severi Holappa, 44-vuotias mies Oulusta.

Etsin itselleni saman ikäistä kaveria/tyttökaveria

Oulusta tai Oulun lähettyviltä.

Tykkään ulkoilla, tehdä kädentöitä, kuunnella musiikkia ja käydä elokuvissa.

Kerron kirjeessä mielelläni lisää itsestäni.

Kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Henna Koskela.

Olen 42-vuotias ja asun Espoon lähellä.

Etsin miestä, jolla on myös kehitysvamma ja joka asuisi myös Espoon lähellä.

Itsellä on kiinnostuksen kohteena kehitysvamma-aiheisten kirjojen lukeminen ja uskonto sekä Raamattu.

Tykkään kissoista.

Kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Olen Minna Kokko, olen 37-vuotias ja asun Lieksassa.

Etsin tositarkoituksella miesystävää.

Voisit olla 30–45-vuotias.

Minä käyn työtoiminnassa neljänä päivänä viikossa.

Harrastan lenkkeilyä, television katselua, leipomista ja askartelua.

Tykkään viettää aikaa perheen ja kavereiden kanssa.

Laita minulle sähköpostia tai kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Maija-Leena Helenius Vääksystä. Etsin miehiä kirjeenvaihtoon.

Harrastan tanssimista.

Tykkään leipoa ja laittaa ruokaa.

Toivoisin, että asuisit Etelä-Suomessa.

Voidaan vaihtaa kirjeissä valokuvat.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Heippa!

Olen Anita Syväjärvi, Olen 58-vuotias eronnut sinkkunainen.

Etsin miesseuraa.

Voisit olla suunnilleen samanikäinen kuin minä. Toivon, että asut Lapin alueella.

Minä olen raitis, rehellinen ja fiksu.

Harrastan musiikkia, karaokea ja tykkään käydä ulkoilemassa.

Olisi kiva vaihtaa kirjeissä kuvat ja puhelinnumerot.

Kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta.

Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Moi!

Olen lievästi CP-vammainen 41-vuotias sinkkumies Ulvilasta.

Olen mukava ja rehellinen.

Asun omassa kodissa ja käyn töissä Lidlissä.

Tykkään kuunnella musiikkia.

Etsin seuraa Satakunnasta ja lähialueilta.

Kirjoita minulle sähköpostilla

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Sari Virta, 53-vuotias nainen.

Etsin tositarkoituksella miestä.

Harrastan uintia, lukemista, musiikin kuuntelua ja ruuan laittoa.

Kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen Sami Laine, 45-vuotias mies Vaajakoskelta Keski-Suomesta.

Etsin itselleni ystävää naisista, jotka ovat 30–40-vuotiaita.

Olen luonteeltani rauhallinen, rehellinen ja huumorintajuinen.

Harrastan pyöräilyä, uintia ja kuntosalilla käyntiä.

Käytän Whatsappia ja Facebookia.

Kirjoita minulle osoitteeseen

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Ilmoitukset netissä

Leijan ilmoituksia julkaistaan myös netissä verneri.net-sivulla.

Kun lähetät Leijaan ilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös

Vernerin palstalle nettiin sivulle: verneri.net/selko.

Sanasokkelo

Etsi piilotetut

sanat

Sanasokkeloon on piilotettu 19 sanaa

Sanat liittyvät kouluun.

Sanat voivat olla vinossa tai pysty- tai vaakasuunnassa. Löydätkö kaikki sanat?

Sanasokkelon on tehnyt Hannu Niittymäki.

Sanoja

Massi on pussi, jossa voi säilyttää rahaa.

Massimuijalla voi olla tällainen pussi.

Massimuija

Massimuijalla tarkoitetaan naista, jolla on paljon rahaa.

Sana muodostuu kahdesta osasta, jotka ovat massi ja muija.

Massi tarkoittaa rahaa.

Ennen se tarkoitti pientä, nauhalla suljettavaa pussia.

Pussissa säilytettiin yleensä rahaa.

Muija tarkoittaa naista.

Se on yleensä loukkaava nimitys.

Joissakin tilanteissa se voi tarkoittaa myös vahvaa ja itsevarmaa naista.

Lähde on Kotimaisten kielten keskus (Kotus).

Kotus nostaa esille kiinnostavia sanoja.

Kuva:
Canva

Kohtaa mut -kahvilat

Kohtaa mut -kahvila Lahti

Keskiviikkona 18.6.2025 kello 17–19

Paikkana Kumppanuustalo Fellmannia, Yhteisöaula.

Kohtaa mut -kahvila Joutseno

Torstaina 26.6.2025 kello 17–19

Paikkana Esperi Pappilankoti.

Jokirannan rokki -festarit Huittisissa

25.6.2025 kello 14–18

Huittisissa Huhkolanpuistossa.

Festareilla esiintyvät Törmälä Bros, Särmä ja Mansesteri.

Liput tapahtumaan maksavat 15 euroa.

Ilofest raikaa

Lapualla elokuussa

Ilofest järjestetään 23.8.2025 Lapualla. Paikkana on kulttuurikeskus Vanha Paukku. Festivaali on suunniteltu sopivaksi kaikille erityisryhmille ja lapsiperheille. Juonnot ja kaikki laulut tulkataan. Tapahtuma on täysin päihteetön. Festivaali on myös esteetön.

Esiintyjinä on tuttuja suosikkiartisteja.

Ilofestissa esiintyvät Tuure Boelius, Heikki Salo & Miljoonasade-duo, Lilli & Luna -tyttöduo ja taikuri Markku Anttila.

Päivä liikennepuistossa Kuopio

16.8.2025 kello 11–15 Huuhankatu 2.

Tapahtumassa pääset kokeilemaan liikkumisen apuvälineitä Malikkeen opastamana.

Yhdenvertaisen kaveritoiminnan digitreenit

Digitreenit ovat verkossa pidettäviä selkeäkielisiä keskustelutilaisuuksia.

3.9.2025 kello 17–18.30 keskustelemme WhatsAppin hyvistä toiminnoista.

Lisätietoja tapahtumista löydät Tukiliiton kotisivujen tapahtumakalenterista www.tukiliitto.fi/toiminta/tapahtumat

Tapahtuman juontaa Sami Hintsanen. Festivaali on nyt ensimmäisen kerran. Siitä on tarkoitus tehdä jokavuotinen.

Myynnissä on festivaaliherkkuja. Paikalla ovat myös kaverikoirat.

Lisätietoa: www.harmonialakeus.fi

Kuva: Lili & Luna

Sivun 18 sanasokkelon vastaus

Sanasokkelossa ovat piilossa nämä sanat.

Vaakasuunnassa: koe, aste, kynä, aine, reppu, kuri, ruokala

Pystysuunnassa: Lukio, lunttaus, taulu, rehtori, läksy, vihko, opetus, kirja, eskari

Vinossa: luokka, liitu, ope

Sivun 11 ristikon vastaus

ASIAA JA VIIHDETTÄ SELKOKIELELLÄ

Numero 2 2025

LEIJA

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET

Jäsenpalvelu / Tukiliitto puhelin 040 4839 362 (ma–ke klo 10–13) sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi

JULKAISIJA

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry kotisivu www.tukiliitto.fi

TOIMITUS

Päätoimittaja Mari Vehmanen, puhelin 050 3547 993 sähköposti mari.vehmanen@tukiliitto.fi

Kaverihaku puhelin 050 3547 993 (Whatsapp) sähköposti mari.vehmanen@tukiliitto.fi tai kirjeitse Tukiliiton postiosoitteseen

Taitto Johanna Havimäki

KANSI

Niko Lavikaisen kuvasi Laura Vesa.

LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO

Antti Laaksonen, Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Suvi Ontto-Panula ja Kauko Saarelainen.

TILAUSHINTA on 16 euroa.

Selkokielestä hyötyvänä Tukiliiton jäsenenä voit valita jäsenlehdeksesi Leijan. Jäsenlehti on maksuton. Leija ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Seuraavaan Leijaan 3 / 2025 tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 7.8.2025 mennessä.

Lehti ilmestyy 5.9.2025.

PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa

ISSN 0359-8217 (painettu) ISSN 2737-0283 (verkkojulkaisu)

Lehti on netin Issuu.com-palvelussa issuu.com/selkoa

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.