Leija 2/2021

Page 1

laadittiin julkilausumaa
somessa
SELKOLEHTI 2 2021 Pohjois-Karjalassa
Kohtaaminen
SELKOLEHTI
Vaalit: Näin toimit äänestyspaikalla

Pohjois-Karjalan Me Itse -ryhmä

keskusteli yhdessä julkilausuman aiheesta

Ketään ei saa kiusata

Me Itsen teema on tänä vuonna ihmissuhteet ja erityisesti kiusaamisesta selviytyminen.

Me Itse julkaisee tänä vuonna julkilausuman, jossa puhutaan siitä, miten kiusaamisesta voi selviytyä.

Julkilausuma syntyi Joensuussa. Pohjois-Karjalan Me Itse -ryhmä keskusteli kiusaamisesta.

Ryhmä muistutti, että kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun oma vika, vaan kiusaajat tekevät väärin.

Ryhmä keskusteli myös siitä, että kiusaaminen on eri asia kuin riita.

Riita alkaa ja loppuu, ja sillä on yleensä jokin syy. Kiusaaminen on usein jatkuvaa, eikä siihen ole mitään erityistä syytä.

Riidassa haetaan ehkä ratkaisua johonkin asiaan, ja riita päättyy sovintoon.

Kiusaamisessa ei etsitä ratkaisua ja sovintoa. Sen sijaan kysymys on siitä, että kiusaaja käyttää valtaa toiseen ihmiseen.

Kiusaaminen voi vaikuttaa elämässä kauan sen jälkeen, kun kiusaaminen on loppunut. Voi olla vaikea luottaa muihin ihmisiin tai solmia suhteita heidän kanssaan. Siksi on tärkeää tietää, että kiusaamisesta voi selviytyä.

Ryhmä totesi, että kiusaamisesta voi jutella ystävän, vanhempien tai muun luotettavan ihmisen kanssa.

2 Leija 2 . 2021

Voi pohtia, mitä tapahtui ja miltä se tuntui. Pahaa oloa voi purkaa myös kuuntelemalla musiikkia tai tekemällä muuten jotain, mistä tulee parempi olo.

Myös se voi auttaa, jos kiusaamiseen puututaan koulussa tai töissä. Opettajan tai esimiehen pitää toimia niin, että kiusaaminen loppuu.

Kiusaajan pitää ymmärtää, että kiusaaminen on väärin ja satuttaa toista ihmistä. Väkivalta on rikos.

Ryhmän mielestä on epäreilua, jos kiusaaja saa jatkaa kiusaamista ilman seurauksia.

Ryhmä käsitteli keskustelussa monenlaisia kokemuksia, ajatuksia ja näkökulmia. Lopulta keskustelusta syntyi Me Itsen julkilausuma 2021. Se julkaistaan myöhemmin myös Leijassa.

Teemaviikolla ensi joulukuussa käsitellään tarkemmin sitä, kuinka kiusaamisesta voi selviytyä. Teemaviikko on 1. – 7.12.2021.

Teksti Tuula Puranen Kuva Miska Korpelainen

Leija 2 . 2021 3
Pohjois-Karjalan Me Itse -ryhmä keskusteli kiusaamisesta.

Leijan uutisia

Me Itse -vuosikokous etänä syksyllä 2021

Me Itse -yhdistyksen vuosikokous on siirtynyt pidettäväksi syksyllä koronaviruksen takia.

Kokous on lauantaina 11.9.2021. Vuosikokoukseen osallistutaan etäyhteyden kautta.

Yhdistys postittaa ohjeet jäsenille. Pysytään terveenä!

Tuettu loma syksyllä Salossa

Voimaa vertaisuudesta -tuettu loma järjestetään 27.9. – 2.10.2021 Salossa. Lomapaikka on Lomakeskus Lehmiranta.

Lomalle voi hakea 27.6.2021 asti.

Tuetun loman hintaan

kuuluu täysihoito, johon sisältyy aamiainen, lounas ja päivällinen sekä lomaohjaus.

Loman omavastuuhinta on 100 euroa.

Matkakulut jokainen maksaa itse.

Lomalle voi hakea myös henkilökohtaisen avustajan kanssa.

Loma järjestetään STEA:n tuella.

Loman tiedot ja suorat linkit hakuun löydät netistä Tukiliiton sivulta osoitteesta www.tukiliitto.fi/toiminta/aikuiset/tuetut-lomat

Kuvaaja Laura Vesa 2019 Kuva Kraken Images Ritva Vihanto ja Pasi Pumperi vuosikokouksessa 2019.
4 Leija 2 . 2021

Eduskuntapuolueiden tunnuksia. Tunnistatko kaikki?

Puolueet vastasivat kysymyksiin selkokielestä, työstä ja päätöksenteosta

Selkomedia lähetti puolueille kolme terävää kysymystä. Vastaukset julkaistaan ennen kuntavaaleja.

Kysymykset lähetettiin puolueille, jotka ovat eduskunnassa. Kuntavaaleissa on lisäksi mukana useita muita puolueita ja ryhmiä. Osa ryhmistä on paikallisia ja toimii vain yhden kunnan alueella.

Kolme kysymystä

Eduskuntapuolueille lähetettiin kolme kysymystä, jotka ovat

. Miten edistätte selkokielen käyttöä kunnissa?

. Miten aiotte edistää sitä, että kehitysvammaiset ihmiset saavat työhönvalmennusta ja pääsevät palkkatöihin?

. Miten lisäätte kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua kuntien päätöksentekoon?

Kaikki puolueet vastasivat kysymyksiin. Vastaukset julkaistaan toukokuun alussa, joten niihin ehtii perehtyä ennen vaaleja.

Vastauksista kerrotaan Ylen selkouutisten nettisivulla. Selkosanomat muokkaa vastaukset selkokielelle. Selkomuokatut vastaukset julkaistaan 5.5.2021 netissä Selkosanomien sivulla osoitteessa selkosanomat.fi/teema

Kuntavaaleista kertovat lehdet ja selkokielinen vaalipaneeli Uutislehti Selkosanomat ja sen ruotsinkielinen versio LL-Bladet julkaisevat 7.5.2021 lehden, jonka teemana ovat kuntavaalit 13.6.2021.

Yle lähettää selkokielisen vaalipaneelin televisiossa TV1-kanavalla perjantaina 4.6.2021 kello 15.40. Vaalipaneelin voi katsoa myös Areenasta.

Vapaamuotoiseen selkomedia-ryhmään kuuluvat Yle Uutiset selkosuomeksi, Selkosanomat ja ruotsinkielinen LL-Bladet sekä Leija.

Leija 2 . 2021 5

Jos sinulla on äänioikeus kuntavaaleissa, voit äänestää vaalipäivänä tai sitä ennen ennakkoäänestyksessä. Kuvassa äänestäjä laittaa äänestyslipun vaaliuurnaan.

Kuntavaalit

Kuntavaalit siirrettiin koronan takia. Vaalit järjestetään kesäkuussa.

Kannattaa äänestää, sillä äänestämällä voit vaikuttaa oman kotikuntasi asioihin.

Suomi jakautuu kuntiin, joilla on itsehallinto.

Kunnat päättävät monista tärkeistä asioista ja palveluista. Kunta kerää asukkailta veroja, joilla palvelut maksetaan.

Kunnan toiminnasta ja taloudesta päättää kunnanvaltuusto. Kun äänestät kuntavaaleissa, olet mukana valitsemassa oman kuntasi valtuuston jäseniä.

Kuntavaaleissa äänestäjät valitsevat kunnanvaltuuston aina neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Yli 18-vuotias voi äänestää

Sinä voit äänestää kuntavaaleissa, jos olet yli 18-vuotias tai täytät 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä.

Lisäksi vaaditaan, että jokin seuraavista ehdoista täyttyy: . olet Suomen kansalainen ja sinulla on kotikunta Suomessa, . olet EU-maan, Islannin tai Norjan kansalainen ja sinulla on kotikunta Suomessa tai . olet jonkun muun maan kansalainen ja sinulla on ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.

Tutustu ehdokkaisiin

Kuntavaaleissa voit äänestää oman kuntasi ehdokasta. Ehdokkaita voivat asettaa puolueet ja valitsijayhdistykset.

6 Leija 2 . 2021

Jokaisella ehdokkaalla on oma ehdokasnumeronsa.

Tietoa kuntasi ehdokkaista saat esimerkiksi lehdistä, televisiosta tai netistä.

Äänioikeusilmoitus tulee postissa

Jos sinulla on äänioikeus kuntavaaleissa, saat äänioikeusilmoituksen postitse tai sähköisesti.

Äänioikeusilmoituksessa on sinun nimesi, vaalipäivä ja ennakkoäänestysaika. Ilmoituksessa lukee, mikä on äänestyspaikkasi vaalipäivänä.

Mukana on myös luettelo lähialueellasi olevista paikoista, joissa voi äänestää ennakkoon.

Voit äänestää kuntavaaleissa vaalipäivänä tai sitä ennen ennakkoäänestyksessä.

Vaaleissa on vaalisalaisuus

Jokainen päättää itse, haluaako äänestää ja ketä äänestää.

Vaaleissa on vaalisalaisuus. Se tarkoittaa, että sinun ei tarvitse kertoa kenellekään, ketä ehdokasta äänestät.

Leija 2 . 2021 7 JATKUU >

Saat virkailijalta äänestyslipun.

JATKOA > Vaalisalaisuuden takia äänestyslippu täytetään äänestyskopissa.

Voit pyytää apua

Vaalivirkailijat auttavat sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.

Vaalipaikalla on myös vaaliavustaja. Jos et itse pysty täyttämään äänestyslippua, voit pyytää vaaliavustajan avuksi äänestyskoppiin. Vaaliavustaja ei saa kertoa muille, ketä äänestät.

Vaaliavustajana voi toimia myös henkilö, jonka olet itse valinnut, esimerkiksi omainen tai läheinen. Vaalin ehdokas tai hänen läheisensä ei voi toimia avustajana.

Myös kotona voi äänestää

Sairaaloissa ja laitoksissa voi äänestää ennakkoon.

Äänestyskopissa kirjoita äänestyslippuun vain ehdokkaasi numero, ei muuta.

Myös kotiäänestys on mahdollista. Jos olet sairas tai äänestyspaikalla äänestäminen on sinulle kohtuuttoman vaikeaa, voit äänestää ennakkoon kotonasi.

Voit ilmoittaa kotiäänestyksestä puhelimella tai lomakkeella oman kuntasi keskusvaalilautakunnalle.

Lautakunnan puhelinnumeron löydät äänioikeusilmoituksestasi. Ilmoitus kotiäänestyksestä pitää tehdä hyvissä ajoin.

Äänestys vaalipäivänä

Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat auki kello 9 – 20.

Voit äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka lukee äänioikeusilmoituksessasi. Ilmoituksessa kerrotaan paikan osoite.

Ota äänestykseen mukaan henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti.

8 Leija 2 . 2021
Kuntavaalit Kuntavaalit Kuntavaalien ehdokkaat

Ota äänestyslippu mukaan ja palaa virkailijan luo.

Taita äänestylippu keskeltä.

Näin äänestät vaalipäivänä:

1. Näytä henkilöllisyystodistus vaalivirkailijalle. Korona-aikaan vaalivirkailija voi pyytää, että poistat kasvomaskin henkilöllisyyden tarkistamisen ajaksi. Virkailija tarkistaa henkilöllisyystodistuksen ja antaa sinulle äänestyslipun.

2. Mene äänestyskoppiin. Kirjoita äänestyslippuun selvästi sen ehdokkaan numero, jota äänestät. Äänestyskopin seinällä näet luettelon ehdokkaista ja heidän numeronsa. Älä kirjoita äänestyslippuun muuta kuin ehdokkaasi numero.

3. Taita äänestyslippu keskeltä niin, että kukaan ei voi nähdä numeroa.

4. Palaa vaalivirkailijan luokse. Hän leimaa taitetun äänestyslipun.

5. Äänestyslippu on leimattu. Pudota leimattu äänestyslippusi vaaliuurnaan. Nyt olet äänestänyt!

Kun olet äänestänyt, voit poistua äänestyspaikalta.

Teksti Selkokeskus oikeusministeriön tekstien pohjalta

Tärkeät päivämäärät 2021

Ennakkoäänestys kuntavaaleissa 2021 on 26.5. – 8.6.2021. Vaalipäivä on 13.6.2021. Kotiäänestyksestä on tehtävä pyyntö 1.6.2021 kello 16 mennessä.

Lisätietoa vaaleista

Lisätietoa löydät netistä sivuilta www.vaalit.fi ja www.selkokeskus.fi

Leija 2 . 2021 9
Kuvien lähde Freepik.com

Tukiliiton uusi puheenjohtaja:

Jääkiekko antaa hyviä periaatteita

Petri Liukkonen on Tukiliiton uusi puheenjohtaja. Tukiliitto on toiminut jo 60 vuotta.

Tukiliiton uusi puheenjohtaja Petri Liukkonen ajattelee, että elämässä ja hänen harrastuksessaan jääkiekossa on paljon samoja tärkeitä periaatteita. Kun luotamme toisiin ihmisiin, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme, yhdessä tekeminen onnistuu hyvin.

Petri Liukkonen asuu Keski-Suomessa. Hän asuu perheensä kanssa Jyväskylässä. Koronaviruksen takia koko perhe työskentelee ja opiskelee joskus kotona.

Petri Liukkosta huolestuttavat koronan takia yksin jääneet ihmiset. Suurin huoli on niistä kehitysvammaisista ihmisistä, jotka ovat jääneet yksin, kun työ- ja päivätoiminta on vähentynyt. Paikallinen tukiyhdistys on tuonut ihmisille iloa järjestämällä esimerkiksi kulttuuria asumisyksiköihin.

Korona-ajan hyvä puoli on Petrin mielestä se, että tietokoneita ja muita laitteita voi opittu käyttämään enemmän yhteydenpitoon, myös yhdistystoiminnassa.

Uusi puheenjohtaja on toiminut erilaisissa johtotehtävissä. Petri Liukkonen on päätynyt eri vetäjänrooleihin elämässään.

Tärkeässä harrastuksessaan jääkiekossa hän on hyökkääjä. Petri lähtee viemään asioita eteenpäin, kun on ensin hahmottanut kokonaisuuden.

Uusi puheenjohtaja oli mukana tekemässä Tukiliiton uutta strategiaa. Strategiassa on suunniteltu, että Tukiliitto haluaa olla näkyvä vaikuttaja, osallisuuden vahvistaja ja yhdistysten tukija.

10 Leija 2 . 2021

Tukiliitolla on juhlavuosi, sillä liitto on toiminut 60 vuotta.

Juhlavuosi muistuttaa perusasioista.

Petri Liukkonen sanoo ajattelevansa kauhistuksella maailmaa ilman Tukiliittoa.

– Liiton tarkoitus on pysynyt samana ja samat teemat ovat olleet tärkeitä vuosikymmenestä toiseen. On tapahtunut isoja muutoksia, joita ei olisi saavutettu ilman meitä, puheenjohtaja Petri Liukkonen sanoo.

Haastattelu Merja Määttänen, selkomuokkaus Essi Leppämäki Kuva Laura Vesa

Leija 2 . 2021 11
Koronan takia Petri Liukkosen Anniina-tytär kävi välillä kotikoulua.

Valokuvia esillä Sysmän kirjastossa

Sysmän kirjastoon ripustettiin valokuvanäyttely, jossa on 16 valokuvaa Sysmän kehitysvammaisten tukiyhdistyksen jäsenistä.

Näyttelyn valokuvat otettiin elokuussa 2020 Pinxin mäellä Sysmässä. Tunnelma kuvauksissa oli lämmin ja kesäinen.

Valokuvaaja Silvi Kaarakainen otti kuvia Sysmän tukiyhdistyksen jäsenistä. Jokainen kuvattava sai esittää itsensä haluamallaan tavalla.

Kaikkiaan valokuvia syntyi 27 kappaletta.

Niistä 16 oli mukana

kevään näyttelyssä, jonka nimi on Kukaan meistä ei ole saari. Näyttely oli Sysmän kirjastossa.

Valokuvissa näkyy ihana kesä, jolloin kaikki tuntuu huolettomalta.

Valokuvaushanke sai taloudellista tukea

Kehitysvammaisten Tukiliitolta.

Petri Lumme kirjoitti näyttelylle runon. Se on seuraavalla sivulla.

12 Leija 2 . 2021
Petri Lumme näyttää kuvaa, jossa hän itse on. Petrin vieressä on näyttelyn valokuvaaja Silvi Kaarakainen. Kuvaaja Kyösti Piippo

Runo näyttelylle

Lanka kiertyy

Vyyhdiltä kerälle

Kehrään ja värjään

Rakennan elämän kudelmaa

Siitä tulee kaunis

On vain iloja ja keveyttä

– niin on

Kirkas valo loistaa ylläni

Sehän on aurinko

Ei se olekaan

Se olen minä itse.

Olen alkanut hymyillä

Leija 2 . 2021 13
*
* *
*
* *
Petri Lumme, Sysmä Jyri Kuusipohja kuvattiin veden äärellä. Kirkas loppukesän aurinko paistaa Petri Kytän värikkäässä kuvassa.

Kohtaaminen somessa

Sosiaalisessa mediassa voit tutustua ihmisiin ja pitää yhteyttä tuttujen kanssa.

Verkkopalvelu Verneri on koonnut vinkkejä ihmisten kohtaamiseen somen palveluissa.

Valitse sinulle sopivat palvelut Somen palveluita käytetään usein kännykällä.

Sosiaalisen median eli somen palveluita ovat esimerkiksi . Kohdataan . Facebook . Instagram . WhatsApp . Snapchat . YouTube.

Eri palveluissa pidetään yhteyttä eri tavoin. Voit käyttää niitä palveluita, jotka sopivat sinulle parhaiten.

Esimerkiksi Instagramissa julkaistaan kuvia, tarinoita ja videoita. WhatsAppissa lähetetään viestejä ja soitetaan videopuheluita. YouTube on tarkoitettu videoiden julkaisuun ja katseluun.

Huomioi toisten tunteet

Kun juttelet kaverin kanssa, näet hänen ilmeensä ja eleensä.

Kuulet myös hänen äänensä.

Niistä tiedät, miltä kaveristasi tuntuu. Somessa yhteydenpito on erilaista kuin kasvotusten.

Somessa et aina näe keskustelukaveriasi. Silloin sinun voi olla vaikea tietää, miltä kaveristasi tuntuu.

Mieti näitä asioita, kun kirjoitat somessa:

. Miltä sanomasi asia tuntuu muista?

. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoisi saman asian sinulle?

. Sanoisitko saman asian kasvotusten?

Näin huomioit toisten tunteet:

. Ole kohtelias ja ystävällinen.

. Rohkaise ja kannusta.

. Kysy ja kuuntele toisen mielipidettä.

. Odota omaa vuoroasi, älä keskeytä.

. Jos loukkaat toisen tunteita, pyydä anteeksi.

Ole rehellinen ja rohkea

Sinulla on oikeus kertoa mielipiteesi. Mielipiteesi ei saa loukata muita.

Muista nämä, kun kerrot mielipiteesi:

. Kerro ajatuksesi jämäkästi, mutta ystävällisesti.

. Kerro ajatuksistasi rehellisesti, älä kuitenkaan loukkaa.

. Jos et ymmärrä, mitä toinen tarkoitti, kysy rohkeasti uudestaan.

. Jos jokin menee pieleen, yritä uudestaan.

Mieti rauhassa, mitä julkaiset

Kun julkaiset jotain somessa, et saa sitä sieltä enää pois. Vaikka poistat julkaisun, joku on jo voinut jakaa sen eteenpäin.

Mieti siis rauhassa, mitä julkaiset tai jaat.

JATKUU > 14 Leija 2 . 2021

Emojit ovat merkkejä, jotka kertovat tunteista.

Tässä kolme emojia.

Millä emojilla kerrot, että olet iloinen?

Mikä kertoo surusta?

Mitä kuvaa riemua?

Somessa ei kannata jakaa mitään sellaista, mitä et jakaisi muualla.

Tarkista ennen julkaisua, näkyykö julkaisusi vain yhdelle ihmiselle vai suurelle porukalle. Suurelle porukalle

kannattaa jakaa vain sellaista, minkä kaikki saavat nähdä.

Älä kirjoita vihaisena

Älä kirjoita somessa vihaisena. Vihaisena tulee sanottua asioita, joita katuu myöhemmin.

Siksi somessa ei kannata julkaista mitään vihaisena.

Jos olet vihainen, ota aikalisä. Anna tunteidesi laantua. Mieti sitten uudestaan, mitä haluat julkaista.

Kaikki ei aina toimi somessa niin kuin itse haluaisi:

. Sinut saatetaan ymmärtää väärin.

. Joku saattaa sanoa jotain ikävää.

. Nettiyhteys voi pätkiä, eivätkä ohjelmatkaan aina toimi.

Jos tulee ongelmia, pyydä apua luotettavalta ihmiseltä.

Tunnista luotettavat ihmiset

Somessa kaverit yleensä näkevät asiat, jotka julkaiset somen palveluissa. Siksi kannattaa harkita, keitä pyydät ja hyväksyt kavereiksi.

Netissä on myös huijareita. Jos tuntematon ihminen lähettää sinulle kaveripyynnön, harkitse asiaa rauhassa. Voit ensin vaikka selvittää, onko teillä yhteisiä kavereita. Voit kysyä, miksi hän haluaa kaveriksesi.

Jos kaverin käytös huolestuttaa sinua, pyydä apua luotettavalta ihmiseltä.

Opettele yhdessä

Kohtaamista somessa kannattaa opetella yhdessä luotettavien ihmisten kanssa.

Pyydä somen käyttöön apua vaikkapa ohjaajalta, tukihenkilöltä, avustajalta, perheenjäseneltä tai kaverilta.

Teksti Jenni Sipilä

Lähteet ja lisätietoa selkokielellä:

Verkkopalvelu Verneri sivulla verneri.net

Näin pidät yhteyttä netissä sivulla tukiliitto.fi

Verkko voittaa välimatkat sivulla tukiliitto.fi

Ihan diginä -materiaalipankki sivulla padlet.com

16 Leija 2 . 2021
JATKOA >
Jutun kuvat Freepik.com Älä kirjoita viestejä vihaisena. Odota hetki!

Päiväkodissa on ihanaa työtä

Pauliina Klemetti kertoo päiväkodista Siilinjärvellä. Talvella lapset käyvät pulkkamäessä.

Asun Siilinjärvellä. Täällä on ihania päiväkoteja!

Olen lapsirakas.

Päiväkodissa olen

neljänä päivänä viikossa.

Teen kuuden tunnin päiviä, aloitan kahdeksalta aamulla ja lopetan iltapäivällä kahdelta.

Aamulla lapsilla on aamupiiri. Lasten kanssa tehdään paljon monenlaisia asioita: lauletaan, maalataan, piirretään ja väritetään. Meillä päiväkodissa on myös leipomista, askartelua ja pelaamista.

Joskus soitetaan soittimilla tai luetaan lasten kanssa kirjoja.

Aamupalan jälkeen meillä leikitään ulkona. Talvella ollaan pulkkamäessä lasten kanssa.

Minä teen kaikkea: leikitän, syötän, piirrän ja puen. Minusta lapset ovat ihania. Ulkona aina touhutaan yhdessä.

Sisällä lapsilla on lounaan lisäksi vielä välipala.

Teksti ja kuva Pauliina Klemetti, Siilinjärvi

Leija 2 . 2021 17
Pauliina Klemetti kertoo, että päiväkodissa riittää tekemistä: askartelua, syöttämistä, pukemista ja ulkoilua.

Ihailen Paula Koivuniemeä

Haluan kertoa lapsuusmuistoni. Se on vuodelta 1973

Ronnin keskuslaitoksesta, kun olin siellä tutkittavana.

Siellä on Pääjärvi soi -tapahtuma, jossa esiintyi silloin

nuori laulaja Paula Koivuniemi.

Pidin kovasti hänen esityksestään ja sain esityksen jälkeen hänen postikorttikuvansa.

Valitettavasti ystäväni

otti kuvan minulta.

Olen surrut sitä vuosikausia ja yrittänyt etsiä samanlaista monista eri paikoista.

Lohdutukseksi pääsin

vuonna 2015 Paula Koivuniemen kanssa samaan kuvaan.

18 Leija 2 . 2021
Paula Koivuniemi on ihailtu esiintyjä. Anne-Maj Pelkonen pääsi Paula Koivunimen kanssa kuvaan Helsingin Stockmannilla. Ihailen Paula Koivuniemeä kovasti ja minulla on kaikki hänen levynsä. Teksti Anne-Maj Pelkonen
JT
Kuvaaja

Tukiliiton apurahaa voi hakea joka toinen vuosi

Tukiliitto täyttää 60 vuotta, ja jakaa apurahoja entistä runsaammin.

Tukiliiton myöntämät apurahat tukevat osallisuutta.

Tukiliitto myöntää apurahoja 16 vuotta täyttäneille nuorille ja aikuisille, joilla on kehitysvamma.

Apurahoja voi hakea harrastuksiin. Seuraavat haut päättyvät 30.4.2021 ja 30.10.2021.

Poikkeusajan takia ryhmät voivat jo nyt keväällä hakea tukea ensi syksyn toiminnan tukemiseen. Muistutamme, että myös toimintakeskusten ryhmät ja asumisyksiköiden asukkaiden ryhmät voivat hakea apurahaa.

Kohtaa mut -tarinakilpailu nuorille ja aikuisille

Kirjoita tarina tai tee video, jonka aihe on Kohtaa mut. Kohtaaminen voi olla ihmisten, eläinten, haaveiden tai minkä tahansa asian

tai tapahtuman kanssa.

Tarinakilpailu on osa

Kehitysvammaisten Tukiliiton juhlavuotta.

Tukiliitto täyttää 60 vuotta.

Kilpailun voittaja kerrotaan kesäkuussa.

Julkaisemme tarinoita netissä

Tukiliiton sivuilla ja Facebook-sivulla.

Lisätietoja Anne Vuorenpää, Tukiliitto anne.vuorenpaa@tukiliitto.fi

Etusijalla hakijoista ovat ne, jotka eivät ole saaneet kahden viime vuoden aikana Tukiliiton apurahaa.

Lisätietoja apurahoista antaa Wilma Karikko Tukiliitosta. Hänen puhelinnumeronsa on 040 6743 631 ja sähköpostinsa wilma.karikko@tukiliitto.fi

Ohjeet

Osallistu kilpailuun 25.4.2021 mennessä

Tarinan voi lähettää

1. sähköpostilla Annelle osoitteeseen anne.vuorenpaa@tukiliitto.fi

2. kirjeenä postissa osoitteseen

Tarinakilpailu / Tukiliitto, Pinninkatu 51

33100 Tampere

3. WhatsApp-videon voi lähettää numeroon 040 672 7013.

Videon pituus enintään 5 minuuttia.

Muista laittaa mukaan yhteystiedot eli oma nimesi, osoitteesi ja puhelinnumero.

Leija 2 . 2021 19
Apurahaa voi hakea vaikka musiikin harrastamiseen. Kuvaaja JT

VINKKI

Älypuhelin kirjoittaa puheen tekstiksi

Jos älypuhelimessasi toimii sanelu, se osaa muuttaa puheen tekstiksi esimerkiksi WhatsApp-viesteissä.

Puhelimen WhatsApp on sovellus, jolla voit lähettää kavereille tekstiä, ääntä ja videota. Se toimii älypuhelimissa.

WhatsAppia käytetään paljon kavereiden kesken pikaviesteihin. Myös kaveriporukat voivat käyttää yhteisiä WhatsApp-viestejä. Monilla Me Itse -ryhmillä on käytössä pikaviestit.

Jos älypuhelimessasi on sanelu, voit puhua puhelimelle ja sanelu muuttaa puheen tekstiksi. Näin voit puhumalla lähettää tekstiä kaverille.

WhatsApp-viestin sanelu

Hei, mitä kuuluu

Mikrofonin kuva puhelimen näytöllä. Kun klikkaat tätä ja puhut sen jälkeen, ohjelma muuttaa puheen tekstiksi. Kun sanelu on valmis, voit lähettää tekstin kaverille.

Avaa älypuhelimessa WhatsApp ja aloita viesti kaverille.

1. Etsi näytöltä näppäimistöstä mikrofonin kuva. Mikrofonin kuva voi olla eri puhelimissa eri paikassa.

2. Paina mikrofonin kuvaa ja voit aloittaa sanelun eli puhumisen. Puhu lähellä puhelinta rauhallisesti ja selkeästi. Jos sanelu toimii, näet miten ohjelma kirjoittaa puheesi tekstiksi näytölle.

3. Kun haluat lopettaa sanelun, paina uudestaan mikrofonin kuvaa.

Katso nyt tekstiä. Jos tekstissä on virheitä, ne voi korjata näppäimistöllä.

Voit myös poistaa viestin ja sanella uuden viestin. Kun viesti on valmis, lähetä se.

Voit kokeilla sanelua myös tekstiviesteissä ja tietojen haussa.

20 Leija 2 . 2021

Kirjeenvaihtoon

Toisen nimellä

ei saa kirjoittaa

Leijaan on lähetetty

kirjeenvaihtoilmoituksia

toisen henkilön nimellä.

Niin ei saa tehdä.

Toisen henkilön nimeä

ei saa käyttää

ilman hänen lupaansa.

Hei, Olen 28-vuotias savolainen mies Kuopiosta päin. Asun itsenäisesti yksin kerrostaloasunnossa. En omista autoa.

Liikun julkisilla vain pitkiä matkoja, omalla paikkakunnallani liikun pyörällä keväällä, kesällä ja syksyllä. Talvikeleillä kävellen. Käyn 3 kertaa viikossa

Savotalon toimintakeskuksella.

Luonne: mukava, järjestelmällinen, kuunteleva, keskittyvä, tarkkaavainen, rauhallinen ja ujokin.

Etsin naista Pohjois-Savosta pitkäaikaiseen parisuhteeseen eli tyttöystävää, ikä saa olla 18 – 40. Kaverisuhteitakin etsin myös aikuisista miehistä sekä naisista, ympäri Suomea.

Hei!

Olen 22-vuotias nainen.

Asun tuetussa asunnossa Oulussa.

Minulla ei ole paljon ystäviä.

Harrastan elokuvia, pelaamista ja piirtämistä.

Tykkää Sonicista ja

erilaisista verkkopeleistä.

Pelaan myös Nintendolla.

Olisi mukava saada ystävä, jolle voisi soittaa

tai kirjoittaa vaikka kirjeen.

Voimme vaihtaa kirjeessä

puhelinnumeroita.

Odotan yhteydenottoja!

Sara Kemi

Kandintie 2 C 17

90570 Oulu

Mulla on käytössä: Facebook (omalla nimelläni), WhatsApp ja Instagram (käyttäjänimellä otakuylipappi).

Harrastuksiini kuuluvat muun muassa: uiminen, pyöräily, musiikin kuuntelu (Turmion Kätilöt, japanilainen musiikki), anime, cosplay (pukeutuminen), tv-sarjojen ja elokuvien katselu. Voidaan vaihtaa

puhelinnumerot kirjeessä, jos ei ole teillä sähköpostia.

Kirjeessä voin antaa myös muita yhteystietoja, niin voit ottaa yhteyttä somessa.

Nimimerkki Niki

Leija

Pinninkatu 51

33100 Tampere

Leija 2 . 2021 21
Kirjeenvaihtoon Sara asuu Oulussa. Nimimerkki Niki asuu Savossa.

Kirjeenvaihtoon

Hei,

Olen 29-vuotias mies.

Harrastan uimista, musiikin kuuntelua ja käyn salilla. Poltan, mutta en juo.

Haen tyttökaveria läheltä Kemiä, sillä asun itse Kemissä.

Voisimme kesällä pyöräillä yhdessä rantaan.

Olisi kiva harrastaa yhdessä.

Minut löytää Facebookista, Messengeristä ja WhatsAppista.

Kari Torkkola

Korteniemenkatu 5

94700 Kemi

Kirjeenvaihtoon

Hei!

Olen 32-vuotias nainen

Siilinjärveltä Pohjois-Savosta.

Haluan kirjoitella miesten ja naisten kanssa.

Voit olla 30 – 35-vuotias.

Harrastuksiani ovat muun muassa:

uinti, leipominen, kuntosali, elokuvien katsominen, piirtäminen ja ystävien kaa oleminen.

Tykkään pelata

tietokonepelejä ja Nintendoa.

Olen itsenäinen, reipas, ystävällinen ja itsenäinen.

Minusta tuli lastenhoitaja.

Teen töitä päiväkodissa.

Lempilaulajiani ovat

Marja Tyrni, Cheek ja Robin.

Pauliina Klemetti

Kanttorinpolku 4 B 26

71800 Siilinjärvi

Sähköpostini on pauliina.klemetti@meili.fi

Hei! Olen 34-vuotias mies. Etsin kirjeenvaihtoystävää/ tyttöystävää Turusta tai lähikunnista. Tykkään käydä lenkillä ja katsoa elokuvia sekä seurata urheilua.

Musiikin kuuntelu ja treffeillä käyminen on kivaa. Toivon, että olet huumorintajuinen ja kiltti, kuten minäkin.

Olisi kiva jakaa asioita ja olla toistemme tukena jos on huono päivä. Mikko Kalle Matias Kaskinen

Toivon vastaukset sähköpostiini: mikkokallematias@gmail.com

Kirjeenvaihtoon

Moi!

Olen 40-vuotias nainen. Asun Lammilla Hämeenlinnassa. Etsin kirjeenvaihtokaveriksi miestä, joka on vapaa, raitis ja rehellinen. Toivon, että olet yli 35-vuotias komea, rehellinen ja raitis mies.

Ethän tupakoi!

Mun harrastuksiani ovat liikunta, ulkoilu ja elokuvat.

Vaihdetaan kirjeessä puhelinnumeroita.

Rea Korpela

Palkkisillantie 17

16900 Lammi

22 Leija 2 . 2021
Mikko etsii seuraa Turun seudulta.

Hei, etsin miespuolista kirjekaveria ja ystävää.

Olen 31-vuotias nainen Hyvinkäältä, Uudenmaan maakunnasta.

Toivon, että olet suunnilleen samanikäinen ja asut Etelä-Suomessa.

Ethän tupakoi tai käytä alkoholia, minä en käytä kumpaakaan.

Minä tykkään tehdä käsitöitä, askarrella ja valokuvata.

Tykkään keräillä Pokemon-kortteja ja Littlest Pets Shoppeja.

Sarjassa on pieniä hahmoja, joita voi kerätä.

Voit halutessasi laittaa minulle itsestäsi kuvan kirjeen mukana.

Nimimerkki Anna

Leija

Pinninkatu 51

33100 Tampere

Kirjeenvaihtoon

Hei, täällä kirjoittelee Pete. Ikäni on 43 vuotta.

Harrastan kuvataidetta ja puupöllöjen tekoa

sekä koiran kanssa ulkoilua.

Pidän tietokoneella kirjoittamisesta ja pelaamisesta.

Haluaisin sähköpostin

eli meilin vaihtoon naisten kanssa.

Voit olla 30 – 40-vuotias.

Voit olla pitkä tai tukeva.

Voit olla iloinen!

Nimeni on Pete Rautajärvi.

Laita minulle sähköpostia, sähköpostiosoitteeni on prautajärvi@gmail.com

Hei, minä olen 48-vuotias, iloinen ja huumorintajuinen nainen Kuopiosta. Minulla on jo seurustelukumppani, ja minä haen vaan pelkästään uusia ystäviä ja kavereita. Minulla on WhatsApp, Facebook ja sähköposti. Minun nimeni on Mari Oksanen Voit kirjoittaa minulle sähköpostia. Osoitteeni on marioksanen372@gmail.com

Hei!

täytän kesäkuussa 39 vuotta, Etsin vanhoja kavereitani. Etsin kavereita leiriajoilta, lähinnä Palojärven kesäleireiltä. Ne olivat Rovaniemen kunnassa. Jos olit kanssani samoilla leireillä, ota yhteyttä.

Ilkka Kumpuniemi

Toljantie 206 a 97700 Ranua

Voidaan vaihtaa puhelinnumerot

kirjeitse ja sitten voimme soitella. Sähköpostiosoitteeni on kumpuniemi.ilkka@gmail.com

Leija 2 . 2021 23
Etsin vanhoja kavereitani Ilkka asuu Ranualla.

Kirjeenvaihtoon

Hei

sinä 45 – 50-vuotias mies, haluan sinusta pitkäaikaisen ystävän.

Toivon, että asut Turussa.

Harrastan äänikirjojen kuuntelua, kanavatöiden ompelua, television katselua ja dvd-leffojen katselua.

Toivon, että stykkäät katsoa elokuvia.

Minä pidän ja komedioista, kuten

Poliisiopistot ja Yksin kotona sekä

Bohemian Rhapsody -elokuvasta.

Toivottavasti kirjoitat

tikkukirjaimilla osoitteeseen

Susanna Tuominen

Ojarinne 5 d 66

20810 Turku

Kirjeenvaihtoon

Hei!

Täällä 47-vuotias nainen etsii uusia ystäviä ja kirjekavereita.

Tykkään leipoa, pidän musiikista ja katson Salkkareita.

Asun Hämeenlinnassa Hämeessä. Olen iloinen ja puhelias. Voit olla nuorempi kuin minä.

Seija Keskimaa

Haratie 1 B 36

13500 Hämeenlinna

Kirjeenvaihtoon

Tero asuu Kajaanissa.

Hei! Olen 45-vuotias mies Kainuusta.

Harrastan kuulantyöntöä, saappaan heittoa, punttien nostoa, maalaamista ja tarinoiden kirjoittamista. Etsin ystävää ja juttelukaveria.

Voidaan vaihtaa puhelinnumerot

kirjeessä ja soitella sitten.

Tero Karppinen

Sirkunkuja 4 B 6

87400 Kajaani

Sami asuu Vaajakoskella.

Hei!

Olen 45-vuotias mies

Vaajakoskelta Keski-Suomesta. Etsin kirjeenvaihtotoveria.

Harrastan salibandyä ja pyöräilyä. Käyn usein uimassa Leppävedessä.

Voit lähettää sähköpostia tai kirjeen.

Vastaukset sähköpostilla

lainesami6@gmail.com

Kirjepostien osoite

Sami Laine

Kirkkotie 8 as 26

40800 Vaajakoski

24 Leija 2 . 2021

Hei, olen 47-vuotias nainen

Jyväskylästä Keski-Suomessa.

Etsin kirjeenvaihtokavereita komeista miehistä.

Harrastan etänä partiota.

Petra Kuparinen

Tilustie 1 A 1

40740 Jyväskylä Sähköpostini on petra.kuparinen73@gmail.com

Kirjeenvaihtoon

Hei, olen 48-vuotias poikamies.

Toivon naisilta kirjeitä.

Nimimerkki Yksinäinen poikamies

Leija

Pinninkatu 51

33100 Tampere

Kirjeenvaihtoon

Moi!

Olen mukava, siisti, raitis poikamies.

Olen 56-vuotias ja asun yksin.

Käyn viitenä päivänä viikossa toimintakeskuksessa.

Harrastan lenkkeilyä, pyöräilyä, tanssia ja musiikin kuuntelua.

Minusta Nylon Beat, CatCat

ja Kari Tapio ovat tehneet hyvää musiikkia.

Olisi mukava, jos ottaisit minuun yhteyttä kirjeitse.

Asun Etelä-Pohjanmaan maakunnassa.

Heikki Soininen

Ilkankuja 4 B 10

61800 Kauhajoki

Kirjekaveriksi?

Haluatko kirjeenvaihtokaverin?

Jos lehdestä ei löytynyt sopivaa kirjeenvaihtokaveria, voit tehdä oman ilmoituksen.

Mieti, mitä haluat kertoa itsestäsi. Voit kertoa: Millainen luonne sinulla?

Mitä harrastat?

Mistä pidät?

Voit myös kertoa, jos käytät nettipalveluja, kuten WhatsApp, Facebook tai Skype.

Leijassa ei yleensä julkaista puhelinnumeroita, koska on turvallisempaa vaihtaa numerot kirjeessä.

Huomaa, että jotkut hakevat seurustelukumppania tositarkoituksella. Kirjeenvaihtopalstalla voi hakea myös uusia ystäviä ja kavereita.

Ilmoituksen lähettäminen

Ilmoitukset voi lähettää

Leijan toimittaja Jaana Teräväiselle sähköpostilla osoitteeseen

jaana.teravainen@tukiliitto.fi

Kirjeessä ilmoitukset voi lähettää osoitteeseen

Leija Pinninkatu 51

33100 Tampere

Leijan kirjeenvaihtoilmoituksia julkaistaan myös netissä verkkopalvelu Vernerin kotisivulla. Kun lähetät ilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös Vernerin sivulle.

Leija 2 . 2021 25

Kirjeenvaihtoon

Hei, olen 63-vuotias mies Oulun seudulta.

Ulla asuu Pudasjärvellä.

Hei!

Olen 54-vuotias nainen

ja haluan kirjoitella miesten kanssa.

Voit olla suunnilleen samanikäinen

tai vähän vanhempi kuin minä.

Käyn työkeskuksessa päivisin.

Harrastan kävelyä ja käyn jumpassa.

Käyn näytelmäpiirissä.

Tykkään musiikista, hyviä esiintyjiä ovat Souvarit,

Antti Tuisku ja Kake Randelin.

Olen Joel Siltalan fani!

Ulla Keskimäinen

Rimmintie 13 B 8

93100 Pudasjärvi

Voit kirjoittaa minulle myös sähköpostia.

Sähköpostisoitteeni on ullakeskim09@gmail.com

Työkseni kuljetan ruokaa vanhuksille. Minulla on ajokortti ja auto. Harrastan pyöräilyä ja kuntoilua. Minulla on kotona omat kuntosalilaitteet. Olen hyvin urheilullinen. Etsin tositarkoituksella 50 – 57-vuotiasta naista, jolla on samanlaiset harrastukset kuin minulla. Luonteeltani olen puhelias ja iloinen. Jään odottamaan sinun yhteydenottoasi. Markku Heikkinen

Villentie 14 A 1

91800 Tyrnävä

Voit laittaa minulle myös sähköpostia, sähköpostiosoitteeni on maketheikkinen@gmail.com

Kirjeenvaihtoon

Hei, Olen 72-vuotias nainen Joensuusta Pohjois-Karjalassa. Etsin itselleni noin 65 – 75-vuotiasta miespuolista kirjekaveria. Minä pidän neulomisesta ja leipomisesta.

Olisi kiva vaihtaa

Ilmoitukset netissä

Katso ilmoitukset myös verkkopalvelu Vernerin sivulla osoitteessa verneri.net

kuulumisia säännöllisesti.

Voisimme vaihtaa myös puhelinnumerot kirjeessä ja soitellakin.

Odotan kirjettäsi!

Sisko Koponen

Noljakankaari 34

80140 Joensuu

Sisko liitti ilmoitukseen hymiön, joka on hymyilevä naama.

26 Leija 2 . 2021

Runoja

Runo koronalle

Oi sä korona, minkäs teit! Multa monet matkat sä veit.

Ei ollut Joensuu Parafest-keikkaa, eikä voinut mennä Kuopiossa käymään suuressa kaupassa, ostoksilla!

Vähän harmittaa tää koronatilanne.

Kävely taas piristää, silmiä kun aurinko siristää.

Matti Hanski

Nurmes

Runo keväälle

Kevät tullut on, talvi ohi on jo.

Tulossa uusi vuodenaika. Tulee uintiaika.

Niin mennä uimaan johonkin uimarantaan.

Kun ihmiset pääsevät taas menemään joka paikkaan, he löytävät uusia ystäviä sieltä.

Näkee uusia ihmisiä, joita ei ole vielä nähnyt missään muualla.

Heikki Kullberg

Naantali

Kirjoitatko sinäkin runoja?

Voit lähettää niitä Leija-lehden toimittaja Jaana Teräväiselle. Voit käyttää sähköpostia jaana.teravainen@tukiliitto.fi tai lähettää kirjepostia osoitteeseen Leija, Pinninkatu 51, 33100 Tampere.

Leija 2 . 2021 27
Kuvat Papunet Arasaac

Takasivun tietovisa

Tietovisassa on viisi väitettä. Jokaiseen on kolme vastausehdotusta.

Tiedätkö, mikä niistä on oikea vastaus?

Kysymykset on tehty tämän lehden jutuista.

Oikeat vastaukset löytyvät myös sivun alalaidasta.

1 2 3 4 5

Minkä puolueen tunnus on ruiskukka?

A Perussuomalaiset.

B Kokoomus.

C Liike nyt.

Minkä puolueen tunnus on apila?

A Demarit eli SDP.

B Vihreät eli Vihreä liitto.

C Keskusta.

Seuraavaksi on kolme puoluetta.

Minkä tunnusväri on punainen?

A KD eli Suomen Kristillisdemokraatit.

B RKP eli Suomen ruotsalainen kansanpuolue.

C Vasemmistoliitto.

Kuntavaaleissa saa äänestää,

A jos on täyttänyt 18 vuotta.

B jos on täyttänyt 17 vuotta.

C jos on täyttänyt 16 vuotta.

Kuntavaalit siirrettiin

A kylmän ja sateisen sään takia.

B koska ei ollut tarpeeksi ehdokkaita.

C koronan takia.

Käännä lehti ja lue oikeat vastaukset. Montako sait oikein?

Asiaa ja viihdettä selkokielellä

Numero 2.2021

LEIJA Pinninkatu 51

33100 Tampere

TILAUKSET

JA OSOITTEENMUUTOKSET

Jäsensihteeri / Tukiliitto

puhelin 040 4839 362, sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi

JULKAISIJA

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry puhelin 0400 968 200 kotisivu www.tukiliitto.fi

TOIMITUS

päätoimittaja Jaana Teräväinen, puhelin 050 4656 282, sähköposti jaana.teravainen@tukiliitto.fi

ULKOASU Jaana Teräväinen

KANSI

Jari Tanskanen toimii Me Itse -ryhmässä Pohjois-Karjalassa. Kuvaaja Johanna Kokkola.

LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO

Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Kauko Saarelainen ja Ritva Vihanto.

PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa

TILAUSHINTA on 16 euroa.

Tukiliiton yhdistysten jäsenet voivat valita jäsenlehdekseen Leijan tai Tukiviestin. Jäsenlehti on maksuton.

Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Seuraavaan Leijaan 3 / 2021

tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 20.5.2021 mennessä.

Lehti ilmestyy 8.6.2021.

Lehti on netin Issuu.com-palvelussa. Löydät sen, kun kirjoitat selaimen osoiteriville ”Leija Issuu”. SOSIAALI- JA

TERVEYSMINISTERIÖ

TUKEE TOIMINTAAMME
Vastaukset 1. B 2. C 3. C 4. A 5. C
VEIKKAUKSEN TUOTOLLA. Käännälehti!

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Leija 2/2021 by selkoa - Issuu