Leija 2/24

Page 1

Nuutti harrastaa pelaamista

Digilaitteista on paljon hyötyä

2 2024
SELKOLEHTI
SELKOLEHTI

”Pelaaminen on kiva harrastus”

Nuutti Lähteenmäelle pelaaminen on tapa viettää aikaa ja rentoutua. Hän kannustaa kaikkia kokeilemaan rohkeasti monenlaisia pelejä.

Nuutti Lähteenmäki on 26-vuotias. Hän asuu omassa yksiössä Kangasalla Tampereen lähellä.

Nuutti on tykännyt lapsesta asti pelata PlayStation-pelikonsolilla. – Iskällä oli pleikka jo silloin. Minä sain pelata sadepäivinä tai kun piti olla sisällä kipeänä, Nuutti muistelee.

Pienenä Nuutti pelasi esimerkiksi Aladdin- ja Mikki Hiiri -pelejä. – Iskä auttoi vaikeissa kohdissa, hän sanoo.

Hauskempaa porukassa

Nykyään Nuutin lempipelejä ovat esimerkiksi Fortnite ja Minecraft. Ne ovat todella suosittuja.

2

Niitä pelaavat miljoonat ihmiset joka puolella maailmaa.

Nuutti pelaa aina ”online”. Se tarkoittaa, että hän pelaa netissä yhdessä muiden kanssa.

Pelatessa hän juttelee samalla muiden pelaajien kanssa kuulokkeiden kautta.

Peleissä myös suoritetaan yhdessä erilaisia tehtäviä. – Yksin on tylsempää pelata. On paljon hauskempaa pelata kivassa porukassa, Nuutti sanoo.

Discordista peliseuraa

Nuutti on saanut tukea pelikavereiden löytämiseen Poljento-hankkeesta.

Hankkeen tavoitteena on, että kaikki voivat osallistua kivaan tekemiseen netissä.

Hankkeella on oma peliyhteisö Discord-viestisovelluksessa. – Olen löytänyt Discordista paljon uusia pelikavereita. Siellä voi aina kysyä, ehtiikö joku tulla pelaamaan, Nuutti kertoo.

Jutellaan kaikenlaista

Nuutille pelaaminen on ennen kaikkea kiva tapa viettää aikaa töiden jälkeen.

Pelaamista voi harjoitella aluksi yksin.

Hän käy töissä Alkossa kolmena päivänä viikossa. – Pelaaminen on keino rentoutua.

Ja saa höpötellä muiden kanssa, hän perustelee.

Nuutin mukaan pelatessa jutellaan monista asioista, eikä pelkästään pelistä. – Aika usein puhutaan ruuasta.

Tykkään kokkailla ja leipoa, Nuutti sanoo.

juttu jatkuu

3

Minecraft-pelissä maailma rakentuu kuutioista. Pelissä rakennetaan ja seikkaillaan erilaisissa paikoissa.

Oikeus pelata

Nuutin mielestä jokaisen tukea tarvitsevan ihmisen pitää saada pelata, jos hän itse haluaa.

– Vanhemmat tai ohjaajat eivät voi kieltää pelaamista. Pelaaminen on nykypäivää. Ennen vanhaan tehtiin muuta, mutta nyt kaikki nuoret pelaavat, Nuutti sanoo.

Hän tietää, että joskus liiasta pelaamisesta voi tulla ongelma. Pelit ovat tosi koukuttavia. jatkoa

Nuutti itse pitää huolta, että elämässä riittää myös muuta tekemistä. – Kesällä pelaan vähemmän. Käyn heittämässä frisbeegolfia yksin ja kavereiden kanssa. Välillä teen pyörälenkkejä, Nuutti kertoo.

Tutustu tarjontaan

Nuutti kannustaa Leijan lukijoita tutustumaan erilaisiin peleihin.

Pelaamiseen tarvitaan pelikonsoli tai tietokone sekä tarvittaessa nettiyhteys.

4
Kuva: Johanna Havimäki

– Joskus edunvalvoja ei meinaa myöntää pelikonetta.

Silloin kannattaa perustella, että pelaaminen on nykynuorille tärkeä yhteinen harrastus, Nuutti sanoo.

Hän neuvoo kokeilemaan rohkeasti erilaisia pelejä. Sillä tavoin löytyy oma suosikki.

Vinkkejä kivoista peleistä voi kysyä kavereilta, perheeltä ja ohjaajilta. Heiltä voi myös pyytää apua pelaamisen aloittamiseen.

Ilmoita kiusaamisesta

Jos pelaaminen yhdessä muiden kanssa jännittää, aluksi voi harjoitella yksin.

Sen jälkeen kannattaa vain mennä rohkeasti muiden mukaan pelaamaan.

Joskus pelimaailmassa esiintyy kiusaamista tai muuta häiritsemistä.

– Ikävästä käytöksestä kannattaa ilmoittaa heti pelin ylläpitäjille, Nuutti antaa vinkin.

Enimmäkseen peleissä on silti iloinen tunnelma.

– Nähdään online, Nuutti toivottaa. n

Poljento-hanke

• Poljento-hanke tarjoaa yhteistä tekemistä verkossa.

• Tervetulleita mukaan ovat kaikki tukea tarvitsevat ihmiset.

• Toimintaa on eri somealustoilla: Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa, YouTubessa, Snapchatissa ja Discordissa.

• Lue lisää: www.poljento.fi

5
Teksti Mari Vehmanen Kuvat Laura Vesa Nuutti Lähteenmäki pelaa yleensä töiden jälkeen.

Uutisia

Työelämä omaksi -hanke

aloittaa Itä-Suomessa

Tukiliitto on aloittanut uuden Työelämä omaksi -hankkeen. Se kestää vuoden 2026 loppuun. Hanke toimii Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa.

Hankkeen tarkoituksena on lisätä tukea tarvitsevien ihmisten työllistymismahdollisuuksia.

Hanke järjestää verkkokahviloita ja Kohtaa mut -kahviloita. Verkkokahvilaan on helppo osallistua kotoa internetin välityksellä.

Hanke järjestää lyhyitä koulutuksia. Niiden aiheita ovat esimerkiksi ihmissuhteet, digitaidot ja työelämän pelisäännöt.

Hae tuetulle lomalle

Tukiliitto ja lomajärjestö MTLH järjestävät ensi syksynä kaksi vertaislomaa.

Lomien paikat ja ajat ovat:

• Laukaa, Kylpylähotelli Peurunka 1.–6.9.2024

• Kankaanpää, Kunnonlähde 17.–22.11.2024

Hinta osallistujalle on 125 euroa. Lisäksi matkat kustannetaan itse.

Lomaan kuuluu täysihoito.

Myös kokemustoimijoita koulutetaan lisää.

Seuraa hankkeen tapahtumia. Verkkokahvilat ja koulutukset alkavat jo tänä keväänä. Tervetuloa mukaan toimintaan!

Lisätietoa: Piritta Mattinen 040 650 7929 piritta.mattinen@tukiliitto.fi

Lomat ovat omatoimisille aikuisille. Jos tarvitset enemmän apua, voit osallistua avustajan kanssa.

Hakuaika päättyy

3 kuukautta ennen lomaa. Lisätietoja antaa Pia Henttonen: pia.henttonen@tukiliitto.fi tai 050 302 9608. Lue lisää: www.tukiliitto.fi/ajankohtaista/ tapahtumat

6
Kuva: Johanna Havimäki

Säästäminen kannattaa

Haluan kannustaa

kaikkia Leijan lukijoita laittamaan rahaa säästöön.

Itse olen säästänyt jo monen vuoden ajan. Minulla on aina ollut säästämisessä tietty tavoite. Olen halunnut matkustella.

Säästämisen ansiosta olen pystynyt tekemään monta ihanaa matkaa.

Seuraava matka on jo varattu.

Hyvä keino on valita pieni summa, jonka laittaa säästöön joka päivä. Määrä voi olla vaikka 2 euroa.

Rahoille voi hankkia

esimerkiksi lukittavan rasian. Minä säästän syvään kukkaroon.

Kalenteriin voi merkitä, paljonko rahaa on jo tallessa. Se innostaa jatkamaan.

Säästäminen vaatii sinnikkyyttä. Säästöjä ei pidä tuhlata hetken mielitekojen takia. Vaikka tekisi mieli lähteä kaupungille pullakahveille, kannattaa muistaa oma tavoite.

Hidas säästäminen onnistuu, vaikka tulot ovat pienet. Voi laittaa vaikka pienet kolikot talteen aina kauppareissun jälkeen.

Kannattaa myös miettiä, mitä kuluja voi vähentää. Puhelinliittymiä tai sähkösopimuksia on hyvä vertailla keskenään.

Tuntuu hienolta, kun rahat ovat vihdoin koossa ja tavoite saavutettu.

Anu Lehtonen

Leijan toimitusneuvoston jäsen

Teksti

Anu Lehtonen

Kuva Laura Vesa

7
Pääkirjoitus
– Tuntuu hienolta, kun säästäminen onnistuu, Anu Lehtonen sanoo.

Digistä on paljon hyötyä

Älypuhelin ja tietokone tarjoavat iloa ja tekemistä.

Niiden avulla voi esimerkiksi suunnitella oman viikko-ohjelman.

Useimmat ihmiset käyttävät digilaitteita monin tavoin. Niiden avulla voi pitää yhteyttä kavereihin, hoitaa arjen asioita ja tietenkin viihtyä.

Tässä jutussa Marko ja Heidi Vernerin Digihautomosta kertovat kokemuksiaan digilaitteiden käyttämisestä.

Kotityöt puhelimeen

Heidi kertoo näin:

Käytän älypuhelinta ja tietokonetta päivittäin.

Aiemmin minulla oli myös etäyhteyslaite asumisen tueksi. Sen käyttö loppui, kun muutin uuteen kotiin.

8

Digilaitteista on hyötyä joka päivä.

Käytän digilaitteita taulukoiden tekemiseen, videoiden kuvaamiseen, viikko-ohjelman suunnitteluun ja yhteydenpitoon.

Teen listan kotitöistä puhelimen sovellukseen. Sovelluksessa saa pisteitä, kun merkitsee työn tehdyksi.

Heidin vinkit digiarkeen:

Kokeile rohkeasti erilaisia sovelluksia eli tietokoneohjelmia. Kokeilemalla huomaat, onko niistä hyötyä ja iloa.

Katseohjaushiiri auttaa

Marko kertoo näin:

Käytän tietokonetta päivittäin.

Koneessani on katseohjaushiiri, joka on kiinnitetty silmälaseihini. Hiiren avulla voin käyttää tietokonetta itsenäisesti.

Käytän tietokonetta paljon tiedonhakuun, viihtymiseen ja somessa juttelemiseen.

Seuraan kavereiden julkaisuja Instagramissa ja Facebookissa. Katson videoita YouTubesta. Etsin uutta tietoa kiinnostavista asioista.

Osallistun etätapaamisiin, joissa käytän Teams-ohjelmaa.

Tietokoneen avulla voin nähdä kavereita. Se on minusta kivaa.

Markon vinkit digiarkeen:

Kysy kavereilta vinkkejä. Kokeile erilaisia sovelluksia. n

Teksti Heidi ja Marko, Vernerin digihautomo Kuva Storyset/Freepik

9

Uusi koti valmistui vihdoin

Pudasjärvellä odotettiin monta vuotta uuden ryhmäkodin rakentamista. Nyt asukkailla on riittävästi tilaa ja lyhyt matka asioille.

Pudasjärvellä aloitti tammikuussa toimintansa uusi ryhmäkoti Korte. Alun perin sen piti valmistua jo monta vuotta sitten.

Viivästyminen johtui siitä, että ryhmäkodin rakentamisesta tehtiin valitus hallinto-oikeuteen.

Valituksen teki lähellä toimiva yritys. Oikeus päätti, että valitus oli turha.

Viivästymisen takia asukkaat joutuivat väliaikaisiin tiloihin syrjäiseen ja vanhaan terveyskeskukseen. Taimi Manninen kertoo, että odottaminen tuntui ikävältä. – Uusi koti on paljon mukavampi.

Nyt minulla on oma terassi, josta näkee suoraan torille, Taimi sanoo.

10
Riikka Sarajärvi (vas.) kutsui ohjaaja Virpi Ervastin käymään kodissaan.

Parasta on saunavuoro

Uudessa ryhmäkodissa kaikilla on oma yksiö tai kaksio. Asumaan mahtuu 15 henkeä. Lisäksi on paljon yhteisiä tiloja.

Monen asukkaan mielestä parasta on hieno esteetön sauna.

– Perjantaina on saunavuoro.

Lisäksi oman asunnon suihkussa voi käydä aina, kun itse haluaa, Marjaana Alatalo kertoo.

Anja Ilveksen mielestä oli mukavaa päästä muuttamaan uuteen kotiin.

– Olen viihtynyt ihan hyvin.

Kivoin paikka on oleskeluhuone.

Siellä vietetään aikaan yhdessä.

Välillä menen omaan huoneeseen katsomaan rauhassa televisiota, Anja sanoo.

Lyhyt matka kauppaan

Riikka Sarajärvi pitää kovasti uudesta kaksiostaan Kortteessa.

– Minulla on nyt paljon tilaa.

Myös oma keittiö on kiva.

Aion tehdä itse ruokaa.

Olen jo etsinyt reseptejä, Riikka sanoo.

Yhdessä edunvalvojansa kanssa

Riikka päätti hankkia pesukoneen.

Nyt hän pesee itse omat pyykkinsä.

Uusi ryhmäkoti Korte sijaitsee

ihan Pudasjärven keskustassa. Riikan mielestä sijainti on oikein hyvä.

– Pääsen kävellen joka paikkaan. Kävelen itse työtoimintaan.

Anja Ilves on viihtynyt uudessa kodissa.

Lisäksi voin käydä kaupassa aina, kun tulee jokin ostos mieleen, Riikka sanoo.

Ihmisiä ja elämää

Marja Lohvansuu on vastuuyksikköpäällikkö uudessa ryhmäkoti Kortteessa. Hänen mielestään on tärkeää, että tukea tarvitsevat ihmiset asuvat lähellä kaikkia palveluita.

– Asukkaat ovat itse toivoneet, että koti on keskeisellä paikalla. He lähtevät aiempaa useammin ulos, kun ikkunasta näkyy ihmisiä ja elämää, Marja-johtaja sanoo.

Uuden ryhmäkodin valmistuminen on ollut iso asia koko paikkakunnalla. Monen ihmisen arki muuttui helpommaksi ja paremmaksi.n

Teksti Mari Vehmanen Kuvat Laura Vesa

11

Oskari haluaa tehdä töitä luonnossa

Oskari Vanhala on saanut palkkatyön kiinteistönhuollossa. Hänen mielestään parhaita ovat ulkotyöt.

Oskari Vanhala asuu Taivalkoskella Metsäkylässä. Hän on aina rakastanut kaikkea luontoon liittyvää. – Harrastan metsästystä, kalastusta ja luonnossa liikkumista.

Lisäksi tykkään eläimistä, Oskari kertoo.

Hän on halunnut työn, jossa saa olla ulkona. Oskari opiskeli luonnonvara-alaa ammattiopisto Luovissa.

12
Oskari Vanhala kannustaa kaikkia hakemaan rohkeasti palkkatöitä.

Leirintäalueella oli kivaa

Oskari suoritti opintojen harjoittelut leirintäalueella ja hysky-koirafarmilla. Heti valmistumisen jälkeen hän pääsi kesätöihin samalle leirintäalueelle.

Kesätöissä Oskari sai tehdä monenlaisia asioita. Hän oli toimistossa, kassalla, keittiössä ja huoltotöissä. – Maalasin yhden veneen. Kaikkein mukavinta oli kierrellä eräkämpissä paikkoja tarkistamassa, Oskari sanoo.

Hän toivoo, että pääsee leirintäalueella töihin myös ensi kesänä.

Töihin lumipyryn jälkeen

Talveksi Oskari löysi osa-aikaisen palkkatyön. Hän tekee käsilumitöitä kiinteistöhuoltoyhtiössä.

Oskari lähtee töihin aina, kun on satanut paljon lunta. Välineinä ovat lumikola ja -lapio. – Kauppojen, huoltoasemien ja asuintalojen pihoista pitää saada lumi pois, Oskari kertoo.

Hienoa olla hyödyksi

Oskarin mielestä parasta työssä on saada rahaa.

– Ja on kiva olla hyödyksi. Ilman töitä elämä on vaan sellaista olemista, hän sanoo.

Oskari toivoo, että töitä riittää myös tulevaisuudessa. Toinen iso haave on saada oma asunto.

Hän kannustaa kaikkia Leijan lukijoita hakemaan rohkeasti palkkatöitä.

Metsästyskortti ilahdutti

Oskarille oli pettymys, ettei ajokortin hankkiminen ollut hänelle mahdollista. Nyt hän ajaa mönkijällä.

Sen sijaan metsästyskortin Oskari sai suoritettua kolmannella yrittämällä.

– Se oli hieno hetki.

Luin kokeeseen kovasti, hän sanoo.

Oskarilla on paljon tuttuja hirviporukassa ja metsästysseurassa. Hän on jo saanut saalista.

– Lopuksi saaliista kokataan hyvää ruokaa, Oskari kertoo. n

13
Mari Vehmanen
Pekka Väisänen
Teksti
Kuva

Tervetuloa Kartanorokkiin

Kartanorokki järjestetään tänä vuonna toista kertaa Uudessakaupungissa Varsinais-Suomessa.

Kartanorokki on perjantaina 31.5.2024 kello 13–19.30.

Festivaalipaikkana on Salmen Kartanon palvelukeskuksen kaunis pihapiiri.

Esiintyjät ovat paikallisia artisteja. Festareilla esiintyvät muun muassa Heikki Hakkarainen, 76Notes, Rami Rafael ja paljon muita.

Kävijöitä palvelee myös festaripuffetti.

Lippuja voi tilata ennakkoon. Lippujen hinta on 25 euroa. Avustajat pääsevät sisään maksutta.

Tilaa liput sähköpostista ohjaajat@salmenkartano.fi tai numerosta 044 777 1775.

Seuraa tapahtumaa Facebookissa nimellä ”Kartanorokki”.

Tervetuloa. Nähdään toukokuussa! n

Teksti Salmen kartano

Kuva Alarik Juutilainen

14

Tunnistatko, mitä kuvissa on?

Kirjoita sana kuvan kohdalle riville.

Tummalle pystyriville muodostuu uusi sana.

Mikä se on?

Ristikon on tehnyt Hannu Niittymäki.

Ristikon vastaukset ovat tämän lehden takasivulla.

15 Ristikko

Oulaisten Me Itse -ryhmä toivoo lisää harrastusmahdollisuuksia.

”Yhdessä voimme vaikuttaa”

Oulaisten Kaverikerho on muun muassa lähettänyt kirjeen päättäjille ja vetänyt Villiklubia.

Terveisiä Me Itse -ryhmistä

Tämä juttusarja esittelee Me Itse -ryhmiä eri puolilta Suomea. Tällä kertaa vuorossa on Kaverikerho Me Itse Oulaisista.

Oulaisissa toimiva Kaverikerho Me Itse on yksi uusimmista Me Itse -ryhmistä. Se on perustettu vuonna 2022.

Ryhmä kokoontui aluksi kahden viikon välein. Nykyään se kokoontuu kerran kuukaudessa.

Ryhmä on erittäin aktiivinen. Paikalla tapaamisissa on aina 12–15 henkeä.

Kahvit ja kuulumisia

Oulaisten Kaverikerho saa käyttää maksutta toimintakeskus Silmun tiloja. Yleensä kokoukset ovat siellä.

16

Joskus kokoonnutaan muualla, kuten kahvilassa tai pitseriassa.

Kokouksessa juodaan aina kahvit ja jutellaan kuulumisista.

Ryhmä on tehnyt retkiä Villiklubeille lähikuntiin. Kerran ryhmä on myös isännöinyt Villiklubia ja vetänyt siellä karaokea.

Kehitysvammaisten teemaviikolla on järjestetty ohjelmaa.

Kirje päättäjille

Ryhmä haluaa myös vaikuttaa oikeuksiin ja palveluihin.

Ryhmä on lähettänyt kirjeen Oulaisten kaupungin päättäjille.

Kirjeessä sanottiin, että Oulaisiin täytyy saada lisää harrastuksia tukea tarvitseville ihmisille.

Lisäksi kirjeessä kerrottiin apuvälineiden tarpeesta.

Kavereita ja harrastuksia

Ryhmän jäsenten mielestä toiminta on kivaa ja tärkeää.

– Täällä saa juttukavereita. Täällä viihtyy ja on ystäviä, Aarni sanoo.

Puheenjohtaja Olli Arvolan mielestä on hyvä kokoontua ja jutella. Yhdessä voidaan miettiä vaikkapa tapahtumiin osallistumista.

– Vaikuttamalla voimme edistää meidän elämäntyyliämme ja toimintaa, sihteeri Juho Huovila sanoo.

Ryhmässä on myös ideoitu yhteistä harrastustoimintaa.

Ryhmä huomasi, että viikonloppuina on maksuttomia padel-vuoroja ja alkoi käydä pelaamassa.

Kohokohtina reissut

Monen mielestä kivointa on ollut Villiklubeille osallistuminen.

– Huippua on varsinkin se, kun saamme olla illan vetäjinä. Toivotamme vieraat tervetulleiksi, ja kuulutamme laulut, ryhmän jäsenet kertovat.

Myös matkat Tampereelle Me Itse ry:n vuosikokouksiin ovat olleet ikimuistoisia.

Kaverikerho toivottaa hyvää kesän odottelua kaikille Leijan lukijoille.

– Lenkkeily on tarpeen, Reijo muistuttaa lopuksi. n

Teksti Mari Vehmanen

Kuva Juha Piippo

Kaverikerho Me Itse toimii Oulaisissa.

17

Jatkossa voit jättää ilmoituksesi kaverihakuun kerran vuoden aikana.

Moi!

Olen Mika, 48-vuotias mies Kurikasta. Haen itselleni naisystävää. Toivon, että asuisit myös täällä samalla seudulla.

Käyn töissä neljänä päivänä viikossa. Tykkään pyöräillä, pyöräilen yleensä töihin.

Pelaan myös sählyä ja käyn joskus uimassa.

Suosikkiohjelmiani ovat suomalaiset elokuvat, urheilu ja toimintaleffat. Musiikkimakuni on Ville Valo sekä iskelmämusiikki.

Olen hauska ja huumorintajuinen, kiltti, sekä myös rauhallinen. En tupakoi.

Etsin tyttöystävää, jonka kanssa voisin käydä kahvilassa ja vaikka elokuvissa.

Horoskoopiltani olen kauris.

Saisit olla samaa ikäluokkaa kuin minä. Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Etsin 60–70-vuotiasta naista kirjeenvaihtoon.

Olen 62-vuotias mies.

Tykkään lenkkeillä, koota palapelejä ja kuunnella musiikkia.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Moi!

Olen Alma, 33-vuotias nainen Loimaalta.

Tykkään käydä tanssimassa, keikoilla, festareilla ja teatterissa.

Tykkään myös valokuvauksesta. Etsin itselleni seurustelukumppania noin 28–34-vuotiaasta miehestä, joka asuu lähellä Loimaata.

Toivon sinun olevan luotettava, hauska sekä mukava. Toivottavasti pidät myös liikkumisesta ja tanssimisesta.

Tykkäisin käydä treffeillä kahviloissa ja ravintoloissa. Kirjoita minulle sähköpostitse osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen 58-vuotias mies Kauhajoelta. Etsin suunnilleen samanikäistä kirjeenvaihtokaveria.

Harrastan lenkkeilyä, elokuvien katsomista ja musiikin kuuntelua. Pyöräilen myös paljon.

Käyn toimintakeskuksessa töissä viitenä päivänä viikossa. Olen raitis, en tupakoi enkä käytä alkoholia. Jos sinulle sopii, voidaan vaihtaa kirjeessä valokuvat ja puhelinnumerot.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Kaverihaku 18

Hei!

Olen Maija-Leena Helenius Vääksystä. Olen 80-vuotias.

Etsin miesystävää tositarkoituksella.

Olethan raitis ja savuton.

Harrastan kutomista, television katsomista, leipomista ja ruuanlaittoa. Erityisesti tykkään leipoa kääretorttua.

Pidän paljon tanssimisesta ja toivoisin, että sinäkin pitäisit siitä.

Toivoisin, että voimme vaihtaa kirjeissä valokuvat.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen 47-vuotias mies Toijalasta. Harrastan metsätöitä, tietokonepelejä ja musiikin kuuntelua.

Pidän myös elokuvien katselusta.

Käyn töissä toimintakeskuksessa kerran viikossa.

Syksyisin kerään sieniä ja marjoja.

Toivoisin löytäväni mukavan naisystävän.

Voisit olla noin 37–40-vuotias, kiinnostunut tietokoneista ja kätevä käsistäsi.

Voidaan vaihtaa kuvat kirjeissä. Toivottavasti otat yhteyttä!

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Etsin kavereita sekä miehistä että naisista. Täytän tänä vuonna 43-vuotta. Olisi mukavaa saada saman ikäluokan kavereita, mutta pieni ikäero ei haittaa. Asustelen Lapin kunnassa nimeltä Ranua.

Olin pitkään avotyössä Ranuan kunnan kirjastolla. Nykyään käyn viikoittain kansalaisopiston laulukurssilla.

Olen myöskin hiljattain liittynyt Ranuan Eläkeläisiin, joiden kanssa touhuan kaikenlaista. Harrastan lisäksi tangon tanssimista ja kädenvääntöä. Mikäli olet kiinnostunut seurastani, ota yhteyttä joko kirjepostilla tai sähköpostilla.

Voidaan jatkossa olla yhteyksissä etänä tai myös tavata, jos asut jossakin Ranuan lähellä. Kirjoita minulle osoitteeseen: Tai kirjoita sähköposti:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Kaverihaku 19

Hei!

Olen 75-vuotias Pirkko Kuopiosta.

Olen sydämellinen ja hyvä ihminen.

Minulla on hyvä huumorintaju.

Nautin taiteesta ja kaikesta kauniista.

Harrastan piirtämistä ja maalaamista.

Etsin kirjekaveria ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Olethan yhteydessä!

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Hei!

Olen 71-vuotias nainen Etelä-Suomesta.

Olen syntyisin Pohjois-Karjalasta. Minulla on kaksi aikuista lasta. Harrastan kävelyä, käsitöitä, musiikin kuuntelua ynnä muuta. Käytän rollaattoria usein. Olin ennen hoitoalalla töissä. Etsin 55–78-vuotiasta miestä loppuelämän ystäväksi. Yhteiselämäkin voi tulla kyseeseen. Ei ole merkitystä missä päin asut. Pidän hellyydestä ja rakkaudesta. En tupakoi.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Hei!

Minä olen Birgit Leino.

Olen 28-vuotias nuori nainen ja asun Huittisissa.

Minä harrastan ratsastusta ja tarinoiden kirjoittamista.

Tykkään lukea ja katsoa elokuvia.

Etsin 28–39-vuotiasta kirjekaveria.

Voit olla mies tai nainen.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Valokuva ilmoitukseen?

Voit lähettää kuvan sähköpostilla tai kirjeessä. Jos otat kuvan älykännykällä, voit lähettää sen suoraan puhelimesta

Leijan toimittajalle

Whatsapp-viestinä numeroon 050 4656 282.

Kaverihaku 20

Moi!

Olen 35-vuotias Jarkko ja asun Liperissä.

Etsin 37–38-vuotiasta tyttöystävää.

Harrastan lenkkeilyä ja musiikin kuuntelua.

Käyn töissä neljä kertaa viikossa.

Tykkään katsoa televisiosta

Rikospoliisi Maria Kalliota, Salattuja elämiä, Sykettä ja Poliisikoira Rexiä.

Suosikkiartistini ovat Arto Tamminen ja Jonna Tervomaa.

Kirjoita minulle osoitteeseen:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Moikka!

Nimeni on Petri Laine. Olen 39-vuotias ja asun Outokummussa. Etsin luotettavaa ja rehellistä tyttöystävää. Tykkään soittaa musiikkia ja katsoa elokuvia.

Voit kirjoittaa minulle kirjeellä tai sähköpostilla. Osoitteeni on:

Sähköpostiosoitteeni on:

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Moi!

Olen iloinen 52-vuotias nainen. Etsin samanikäistä miestä tositarkoituksella.

Harrastan kävelyä ja leipomista.

Kirjoittele!

Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.

Ilmoitukset netissä

Leijan ilmoituksia julkaistaan myös netissä verneri.net-sivulla.

Vernerissä ilmoitus voi olla etunimellä tai nimimerkillä.

Netissä ei julkaista ilmoittajan koko nimeä tai yhteystietoja.

Vastaukset lähetetään Vernerin toimitukselle, joka lähettää viestit ilmoittajalle.

Kun lähetät Leijaan ilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös

Vernerin palstalle nettiin sivulle: verneri.net/selko

Kaverihaku 21

Etsi piilotetut sanat

Sanasokkeloon on piilotettu 17 sanaa, jotka liittyvät polkupyöriin ja pyöräilemiseen.

Sanat voivat olla pysty- tai vaakasuunnassa.

Löydätkö kaikki sanat?

Sokkelon on tehnyt Hannu Niittymäki.

Kyllä se kevät sieltä tulee

Kuva: Katemangostar / Freepik

Tämä talvi on ollut kylmää aikaa, mutta kevät sieltä tulee pikku hiljaa.

Vielä voi kyllä tulla takatalvi. Se voi olla tosi kylmä. Pitää laittaa lämpimästi päälle!

Sitten ennen vappua rupeaa ilmat lämpiämään.

Kyllä se kevät vielä tulee.

Se voi joskus viedä enemmän aikaa. Pitää jaksaa odottaa.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää kevään odotusta!

22
Sanasokkelo

Tietovisa

Tietovisassa on väittämiä tämän lehden jutuista. Tiedätkö, ovatko ne oikein vai väärin?

Oikeat vastaukset löytyvät tämän sivun alalaidasta.

1. Discord tarkoittaa tanssipaikkaa.

A Totta.

B Ei pidä paikkaansa.

2. Tietokonetta voi apuvälineen ansiosta ohjata katseella.

A Totta.

B Ei pidä paikkaansa.

3. Tukea tarvitseva ihminen voi suorittaa metsästyskortin.

A Totta.

B Ei pidä paikkaansa.

4. Oulainen on Etelä-Suomessa.

A Totta.

B Ei pidä paikkaansa.

5. Tänä vuonna pidetään ensimmäinen Kartanorokki.

A Totta.

B Ei pidä paikkaansa.

Käännä lehti ja lue oikeat vastaukset. Montako sait oikein?

Windows95man

Farkkumuna

Sanoja

viestittelemiseen tarkoitettu mobiilisovellus.

Vastaukset

Katsoitko Uuden musiikin kilpailua (UMK) televisiosta helmikuussa?

Kilpailussa valittiin Suomen esiintyjä Euroviisuihin.

Esiintyjä on tänä vuonna

Windows95man eli Teemu Keisteri ja laulaja Henri Piispanen. He esittivät laulun, jonka nimi on No rules!

Nimi tarkoittaa suomeksi Ei sääntöjä!

Esityksessä oli suuri muna lavalla. Muna oli tehty sinisistä farkkuhousuista. Laulajat tulivat esiin farkkumunan sisältä heti esityksen alussa.

Farkkumuna oli tärkeä osa esitystä. Laulajat muistuttivat esityksellään, että elämä ei ole aina niin vakavaa.

Lähde on Kotimaisten kielten keskus (Kotus). Kotus nostaa esille kiinnostavia sanoja.

23
Kuva: Olli Tamminen, Kotus tulee esiin farkkumunasta. 1. B Tarua. Discord on 2. A Totta. 3. A Totta. 4. B. Tarua. Oulainen on Pohjois-Pohjanmaalla. 5. B. Tarua. Kartanorokki järjestetään jo toisen kerran.

Sivun 23 sanasokkelon vastaus

Sanasokkelossa ovat piilossa nämä sanat.

Vaakasuunnassa: tarakka, tandem, napa, pyörä, jarru, pinnat, tanko, rengas.

Pystysuunnassa: kypärä, valo, jopo, runko, ketju, ratas, satula, polkimet, vaihteet.

Sivun 15 ristikon vastaus

ASIAA JA VIIHDETTÄ SELKOKIELELLÄ Numero 2 2024

LEIJA

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Jäsenpalvelu / Tukiliitto puhelin 040 8394 362 (ma–ke klo 10–13) sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi

JULKAISIJA

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry kotisivu www.tukiliitto.fi

TOIMITUS

Päätoimittaja Mari Vehmanen, puhelin 050 3547993 sähköposti mari.vehmanen@tukiliitto.fi

Kaverihaku Senni Östman, puhelin 050 4656 282 (Whatsapp) sähköposti senni.ostman@tukiliitto.fi

Taitto Johanna Havimäki

KANSI

Nuutti Lähteenmäen kuvasi Laura Vesa.

LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO

Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Suvi Ontto-Panula ja Kauko Saarelainen.

TILAUSHINTA on 16 euroa.

Tukiliiton yhdistysten jäsenet voivat valita jäsenlehdekseen Leijan tai Tukiviestin. Jäsenlehti on maksuton. Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.

Seuraavaan Leijaan 3 / 2024 tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 9.5.2024 mennessä. Lehti ilmestyy 5.6.2024.

PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa

ISSN 0359-8217 (painettu)

ISSN 2737-0283 (verkkojulkaisu)

Lehti on netin Issuu.com-palvelussa issuu.com/selkoa

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.