SELKOLEHTI SELKOLEHTI 1
Kimppataksi-esityksessä jokaisella on tärkeä tehtävä SaiPa on Pekan suosikki Hae mukaan kesän leireille
2024
Harjoitusten alkuverryttelyssä riitti naurua.
Kimppataksi-esityksessä jokaista tarvitaan Kimppataksi-esityksen suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä tukea tarvitsevat ihmiset ja ammattilaiset. Ensi-ilta on joulukuussa. Tampereella on tänä vuonna kiinnostava teatteriesitys. Se on nimeltään Kimppataksi. Esityksen työryhmä on koottu kolmelta paikkakunnalta. Osallistujat tulevat Hämeenkyröstä, Lempäälästä ja Akaasta. 2
Heidän lisäkseen mukana on teatterialan ammattilaisia. Tukea tarvitsevia ihmisiä on mukana monissa eri tehtävissä. – Jokainen saa itse valita, millä tavalla haluaa osallistua.
Kimppataksi-esityksen harjoituksiin osallistuu suuri joukko väkeä.
Kaikki eivät tykkää näytellä, eikä heidän tarvitsekaan. Jokaiselle löytyy tärkeä tehtävä, ohjaaja Meri-Maija Näykki kertoo.
– Ja tietysti pitää olla näyttelijät. Heille nimetään myös varahenkilöt, Meri-Maija Näykki sanoo. Tasavertaisesti kyydissä
Mukana kirjoittamisessa Kimppataksi-esitykseen osallistuvat saavat olla mukana esimerkiksi käsikirjoituksen tekemisessä, lavasteiden rakentamisessa, esiintymispukujen ompelemisessa ja esityksen musiikin äänittämisessä. Teatterissa tarvitaan lisäksi valojen ja äänien hoitajia. Esitystä täytyy myös markkinoida. Esityspäivinä tarvitaan lipunmyyjiä.
Esitys ei ole aivan perinteinen, vaan se on nykyteatteria. Mukana on musiikkia ja tanssia. – Tarina alkaa siitä, että ollaan porukalla taksin kyydissä. Sitten ajellaan, katsellaan maisemia, ja tehdään paljon muuta, Meri-Maija Näykki kertoo.
juttu jatkuu 3
jatkoa
Ohjaaja Meri-Maija Näykki (keskellä) kertoo, että esityksen työryhmässä kaikki ovat tasavertaisia.
Idea taksiteemaan keksittiin työryhmässä yhdessä. Tukea tarvitseville ihmisille taksikyydit ovat tärkeä palvelu. – Esityksessä ollaan taksissa yhdessä ja tasavertaisesti. Ketään ei jätetä kyydistä, Meri-Maija Näykki sanoo. Hyvä porukka Osallistujat ovat innoissaan esityksen valmistelemisesta. – Harjoitteleminen on kivaa. 4
Meillä on hyvä porukka, Seija Vahlman sanoo. Seijan mielestä taksikyydit ovat tärkeä näytelmän aihe. – Joskus minun taksini ei tullut silloin, kun piti. Se tuntui hirveältä, Seija sanoo. Ilkka Virtasen mielestä parasta harjoittelemisessa on, kun pääsee ihmisten ilmoille. – Olemme jo näytelleet autoja ja ihmisiä. Eläimiä ei ole näytelty, Ilkka kertoo.
Kaikki irti Kirsi Nieminen on viihtynyt työryhmässä. – Kun tekee teatteria, saa toteuttaa itseään, Kirsi pohtii. Mari Huhtalan mielestä harjoitukset ovat olleet mukavan liikunnallisia. – Tässä saa otettua omasta kropasta kaiken irti. Tykkään muutenkin kaikesta liikunnasta ja urheilusta, Mari sanoo. Markku Salosen mielestä on hauskaa, että harjoituksiin kokoonnutaan Tampereelle. – Näin ensimmäisen kerran, millainen on uusi ratikka, Markku kertoo. Esityksen valmisteleminen jatkuu koko tämän vuoden. Osallistujilla on luvassa vaativa mutta hauska urakka. Leija-lehti seuraa harjoitusten etenemistä. n
Teksti Mari Vehmanen Kuvat Petteri Aartolahti
Ilkka Virtanen ja Petri Mäkipää viihtyivät ratikan kyydissä matkalla lounaalle.
Kimppataksi-esitys • Kimppataksi esitetään Tampereella Hepokatti-salissa Hämeenpuistossa. • Ensi-ilta on 4.12.2024. • Liput tulevat myyntiin myöhemmin tänä vuonna. • Esitykseen osallistuvat teatteriryhmät toimintakeskus Resiinasta Akaasta, Lempäälän Kivalakodista ja Hämeenkyrön toimintakeskuksesta. • Lisäksi mukana ovat Tanssiteatteri MD, Teatteri Telakka, Tampereen Työväen Teatteri ja Kehitysvammaisten Tukiliitto.
5
Kuva: Freepik, muokkaus Johanna Havimäki
Uutisia
Tule mukaan vuosikokoukseen! Me Itse ry:n vuosikokous pidetään lauantaina 16.3.2024.
Ilmoittautuminen alkaa kokouspäivänä kello 8.30.
Vuosikokouksessa Me Itsen jäsenet päättävät, millaista yhdistyksen toiminta on vuonna 2025.
Varsinainen kokous alkaa kello 9.30 ja päättyy noin kello 15.
Kokous on Tampereella yliopiston päärakennuksessa osoitteessa Kalevantie 4, Tampere. Kokoustila on auditorio D11.
Ilmoittaudu mukaan Me Itse ry:n nettisivuilla tai Meikäläiset-tiedotteen välissä olevalla lomakkeella.
Kiitos lukijakyselyyn vastanneille! Leijan edellisessä numerossa julkaistiin lukijakysely. Kiitos kaikille osallistuneille! Vastanneiden kesken on arvottu pieniä palkintoja tammikuun aikana. Voittajille on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti. 6
Vastaukset vaikuttavat Leijan sisältöön. Palautetta ja juttutoiveita voi lähettää toimitukseen myös aina muulloin.
Pääkirjoitus
Tapahtumat tuovat sisältöä elämään Minä tykkään käydä kaikenlaisissa tapahtumissa. Käyn esimerkiksi konserteissa, jääkiekkopeleissä, museoissa ja elokuvateatterissa. Tapahtumissa saan oppia uusia asioita. Lisäksi voin löytää uusia kavereita. Tapahtumissa käyminen siis antaa paljon sisältöä elämään. Korona-aikana oli vaikeaa, kun kaikki tapahtumat oli peruttu. Edes töissä ei voinut käydä. Lopulta aika tuli tosi pitkäksi. Onneksi edes luonnossa pystyi kävelemään. Hienossa tapahtumassa riittää muisteltavaa pitkään jälkeenpäin. Itse muistelen edelleen Rammsteinin keikkaa viime vuonna. Lavashow oli niin hieno.
Kauko Saarelainen kannustaa lähtemään tapahtumiin myös yksin.
Kannustan kaikkia Leijan lukijoita käymään rohkeasti tapahtumissa. Myös ilman kaveria voi lähteä. Itsekin olen opetellut käymään yksin erilaisissa paikoissa. Perillä tapahtumassa ympärillä on joka tapauksessa myös muita ihmisiä. Kauko Saarelainen Leijan toimitusneuvoston jäsen
Teksti Kauko Saarelainen Kuva Laura Vesa 7
Verkossa on kiva tavata muita Sanna Heinosen mielestä verkkotapaamiset antavat sisältöä elämään. Tekniikan opettelemiseen saa apua esimerkiksi ohjaajilta.
Olen Sanna Heinonen. Olen osallistunut paljon erilaisiin verkkotapaamisiin. Nyt kerron Leijan lukijoille vinkkini hyviin kohtaamisiin verkossa. Aloitin etätapaamiset korona-aikana. Toimintakeskukset menivät silloin kiinni. Päivätoimintaa alettiin järjestää etänä.
Pidän myös muihin kavereihin yhteyttä videopuheluilla.
Aluksi pitää harjoitella
Valitsen itse
Opettelin aluksi ohjaajien avulla käyttämään laitteita ja ohjelmia.
Monipuoliset verkkotapaamiset ovat mielestäni hyvä juttu. On paljon valikoimaa. Voin itse päättää, mihin osallistun.
Ensin tietotekniikan käyttäminen tuntui hieman vaikealta. Jouduin tekemään monta kertaa uudet sähköpostiosoitteet ja salasanat. Salasanat unohtuivat, enkä päässyt aina kirjautumaan sisään ohjelmiin. Aluksi menin tapaamisiin tietokoneella. Nykyään käytän yleensä kännykkää. Monenlaista toimintaa Olen mukana monissa erilaisissa etäryhmissä. Osallistun aina, kun ehdin. Olen esimerkiksi musiikkituokioissa, verkkokahviloissa ja vertaisryhmissä. 8
Lisäksi olen ollut mukana Tukiliiton kaveritoiminnassa. Sieltä sain digikaverin itselleni. Soittelimme puheluita ja videopuheluita. Vaihdoimme kuulumisia, nauroimme ja rupattelimme. Meillä luisti juttu hyvin.
Olen myös osallistunut erilaisiin etäpalavereihin. Valmistuin kokemustoimijaksi viime vuonna. Osallistuin kokemustoimijakoulutukseen Itä-Suomen Elämä omaksi -hankkeessa. Olemme kokemustoimijoiden kanssa suunnitelleet blogikirjoitusta. Tämäkin haastattelu tehdään Teamsin välityksellä. Teams on verkkotapaamisiin tarkoitettu sovellus.
Tietoa ja kokemuksia Minulle verkkotapaamiset merkitsevät yhdessä olemista. Yhdessä voi keskustella tärkeistä aiheista. Lisäksi saan uutta tietoa. Olen saanut verkkotapaamisissa uusia kokemuksia ja vertaistukea. Olen myös oppinut jakamaan tietoa eteenpäin. Olen saanut uusia kavereita eri puolilta Suomea. Erilaiset verkkotapaamiset antavat sisältöä ja tekemistä elämään. Lievitystä yksinäisyyteen Suosittelen verkkotapaamisia kaikille, jotka kaipaavat tekemistä ja seuraa. Kannattaa kokeilla etätapaamisia, kun haluaa kavereita tai kun tuntee olonsa yksinäiseksi.
– Verkkotapaamisissa saa oppia uutta ja keskustella, Sanna Heinonen sanoo.
Netti mahdollistaa yhteydenpidon. Verkkotapaamiset tuovat ihmisiä lähemmäksi toisiaan välimatkoista huolimatta. Myös oikeat tapaamiset ovat tärkeitä verkkotapaamisten lisäksi. Toiveet ja palaute huomioon Kaikissa verkkotapaamisissa on tärkeää ottaa huomioon osallistujien toiveet. On myös hyvä pyytää palautetta. Tulevaisuudessa toivon lisää tehtäviä meille kokemustoimijoille.
Kokemustoimijoiden keikat toimivat myös hyvin verkossa. Toivon, että kokemustoimijat saadaan yhä paremmin näkyville. Meitä voi pyytää erilaisiin tilaisuuksiin kertomaan kokemuksistamme. n
Teksti Sanna Heinonen ja Piia Pakarinen Kuva Eveliina Karhu
9
Pekka on intohimoinen SaiPan fani Pekka Saukkonen käy aina SaiPan kotipeleissä. Hän on kannattanut SaiPaa yli 50 vuotta. SaiPa eli Saimaan Pallo on jääkiekkojoukkue Lappeenrannasta. SaiPa on perustettu vuonna 1948.
Pekka tutustui Villeen kävelyllä ystävänsä Jyri Lindin kanssa. – Ville tunsi Jyrin entuudestaan. Siitä lähtien Ville on sanonut aina minulle “morjens”, Pekka kertoo.
Pekka Saukkonen on kannattanut SaiPaa innokkaasti jo yli 50 vuotta. Pekasta tuli SaiPan fani kevättalvella vuonna 1973. – Lappeenrannan jäähalli oli juuri valmistunut. Veljeni pelasi SaiPa-junioreissa. Sanoin veljelle, että haluan mukaan jäähallille, Pekka muistelee. Oma suosikkipelaaja Pekka osaa sanoa suosikkipelaajansa SaiPassa epäröimättä hetkeäkään. – Ville Koho on paras! Hän on minun idolini, ja hän on myös legenda. Ville Koho on SaiPan historian ylivoimaisesti paras liigapelaaja. Hän oli 12 kautta SaiPan kapteeni. Pekka on oppinut tuntemaan Ville Kohon henkilökohtaisesti. 10
Pekka kutoi juhlamaton vuonna 2018, kun SaiPa täytti 70 vuotta. Siihen aikaan joukkueen pelipaidoissa oli valkoisia raitoja, joten myös matossa on valkoista.
Ensimmäisen kutomansa SaiPa-maton Pekka lahjoitti Osuuspankkiin. Pekan päällä on SaiPa-paita 1970-luvulta.
Monta tärkeää peliä
Ylä- ja alamäkiä
Pekka on ollut mukana SaiPan tärkeissä peleissä. Hän näki, kun SaiPan A-juniorit voittivat Suomen-mestaruuden. – SaiPa on päässyt liigassa kaksi kertaa pronssipeliin. Ne ovat olleet parhaat kaudet.
Pekka työskentelee Kettupajalla eli Lappeenrannan SOTE-pajalla. Töissä Pekka on kutonut kolme SaiPa-mattoa. Kolmannen maton Pekka kutoi SaiPan 70-vuotisjuhlan kunniaksi. – Keksin mallin omasta päästä. Siinä on valkoista raitaa, kuten paidoissa silloin oli.
Pekka oli katsomossa, kun Ville Kohon pelinumero jäädytettiin peliuran lopuksi. Se tarkoittaa, että kukaan muu ei saa enää käyttää SaiPan liigajoukkueessa numeroa 8. Pelien lisäksi Pekka osallistuu muihin SaiPan tapahtumiin. – Käytän keltamustaa asua kaikissa SaiPan tapahtumissa, Pekka sanoo.
Pekka on ollut fani kauan, joten hän on nähnyt SaiPan ylä- ja alamäet. Tämä kausi on mennyt huonosti, mutta Pekka jaksaa uskoa joukkueensa menestykseen. – Tappiot pitää vain kärsiä. Uskon, että voitto tulee vielä, Pekka sanoo. n Teksti ja kuvat Nina Tirkkonen 11
Saunominen, uiminen ja vedessä polskiminen ovat kesäleireillä mieluista puuhaa. Väinö Virtanen ja Selja Suni kastoivat varpaat veteen yhdessä ohjaaja Minttu Räisäsen kanssa.
Iloa, ystäviä ja uusia kokemuksia kesän leireiltä Kesäleireillä voi nauttia kesästä, mukavasta tekemisestä ja yhdessäolosta. Tule mukaan. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on järjestänyt kesäisin teemaleirejä. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön nimi on nyt muuttunut. Uusi nimi on Tukena-säätiö. Ensi kesänä leirit järjestää Tukena Oy.
12
Kesäleirit tarjoavat osallistujille mukavaa tekemistä ja toimintaa. Leirien suosittuja teemoja ovat luonto, liikunta, hyvinvointi, musiikki, tanssi, taide ja eläimet. Uusia teemoja ensi kesänä ovat arjen supersankarit sekä elämän ja asumisen taidot.
Löydä uusi harrastus Leiriltä voi löytää ystäviä tai saada kipinän uuteen harrastukseen. Yhdessä nautitaan kesästä, lomasta ja luonnosta. Leiriltä voi saada monia mukavia muistoja ja ikimuistoisia kokemuksia. Teemaleiri onkin monesti kesän hauskin viikko. Lähde mukaan virkistymään ja viettämään aktiivista aikaa mukavassa seurassa! Upea kokemus Iida-Maria Ruusukallio työskenteli ohjaajana viime kesän leireillä. – Kesäleirillä työskentely oli upea kokemus. Muutamaan päivään mahtui paljon huumoria ja lämpöä, Iida-Maria kertoo.
Viime kesänä leiriläiset harjoittelivat ja esittivät iloisen norsutanssin Mustajärven leirikeskuksen pihamaalla.
Moni osallistuja oli odottanut ja vähän jännittänytkin leirin alkua. – Leiriläisten into ja ilo tarttuivat meihin ohjaajiin, Iida-Maria sanoo. Kivoja muistoja Viime kesän leiriläisille jäi monia mukavia muistoja. He kertovat näin: – Tämä leiripaikka on uskomattoman hieno paratiisi. Täällä viihtyy, täällä on hyvät ohjaajat ja hyvä ohjelma.
– Saa uusia kavereita ja kivaa tekemistä. – Leirillä oli mukavaa. Kivaa oli päästä saunaan, uimaan ja laulamaan karaokea.
juttu jatkuu 13
jatkoa
Teemaleirit kesällä 2024 Ensi kesänä teemaleirejä järjestetään Kainuussa, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Leirit alkavat maanantaina ja päättyvät torstaina tai perjantaina. Haku ensi kesän leireille päättyy 15.3.2024. Hakulomakkeen ja tietoa teemaleireistä löydät Tukena-säätiön kotisivuilta osoitteesta www.tukena.fi/palvelut/teemaleirit Voit myös tilata painetun Leirielämyksiä!-esitteen. Lähetämme sen sinulle postissa. Leirin maksua kannattaa kysyä omalta hyvinvointialueelta. Lisätietoja ja esitteen tilaukset: Päivi Kemppainen-Aro puhelin 040 144 7836 sähköposti: paivi.kemppainen-aro@tukena.fi
14
Teemaleirit Kainuussa Kainuun teemaleirit järjestetään Kainuun Opistossa. Kainuun Opisto on kurssikeskus luonnon ja kulttuurin keskellä. Opisto on lähellä Kajaania. Kainuun leirit ovat • Musiikkia Kainuun maisemissa • Oman elämän Picasso
Teemaleirit Pirkanmaalla Pirkanmaan teemaleirit järjestetään Aitoossa, Koivupuistossa, Varalassa ja Weturissa. Aitoon koulutuskeskus on kauniissa järvimaisemissa Pälkäneellä. Aitoossa on kolme kesäleiriä • Nauti kesästä • Iloa luonnosta • Arjen supersankari Koivupuiston loma- ja kurssikeskus sijaitsee Ylöjärvellä Näsijärven rauhallisella rannalla. Koivupuistossa on kesällä yksi leiri • Tutustu ja tykästy luontoon
Varalan Urheiluopistossa Tampereella voi liikkua ja ulkoilla Pyynikin harjumaisemissa. Varalassa on yksi kesäleiri • Tossua toisen eteen Tukena Weturi on esteetön päivätoimintakeskus lähellä Tampereen keskustaa. Puistot ja kaupunkielämykset ovat kävelymatkan päässä. Weturissa on kaksi päiväleiriä • Kukkuluuruu-seikkailuleiri • Musiikki on makuasia
Teemaleirit Uudellamaalla Uudenmaan leirit järjestetään leirikeskus Leiriniemessä. Leiriniemi on järven rannalla luonnonkauniissa ympäristössä Ohkolan kylässä Mäntsälässä. Leiriniemen kesäleiri on nimeltään • Vielä on kesää jäljellä Leiriniemessä on leirejä myös talvella ja syksyllä • Kevättalven riemua -talvileiri • Matkustan ympäri maailmaa -syysleiri
Teemaleirit Pohjanmaalla Pohjois-Pohjanmaan teemaleirit järjestetään Hilturannassa. Hilturannan leirikeskus on Pudasjärven rannalla vanhan pappilan pihapiirissä. Hilturannassa on kesällä kaksi leiriä • Makumatka kesään • Arjen supersankari
Teemaleirit Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen teemaleirit järjestetään Turussa ja Taivassalossa. Oriniemen Partiomaja on hieno leiripaikka Hirvensalon saaressa Turussa. Oriniemessä on kesällä yksi leiri • Sinä olet tähti! Mansikkakarin leirikeskus on jylhissä saaristomaisemissa meren rannalla Taivassalossa. Mansikkakarissa on kaksi leiriä • Koiran hoitoa ja kissaterapiaa • Reppu täyteen seikkailumieltä n
Väinö Virtanen ja Janika Hellberg tapasivat leirillä iloisen Papufantin.
Teksti ja kuvat Elina Leinonen 15
Aurinkoiset käyvät mielellään tapahtumissa esittelemässä toimintaansa.
”Oma toiminta on tärkeää” Ylivieskan Aurinkoiset pitää kokouksia ja järjestää retkiä. Asiat päätetään yhdessä äänestämällä.
Terveisiä Me Itse -ryhmistä Tässä Leija-lehdessä alkaa uusi juttusarja. Sarja esittelee Me Itse -ryhmiä eri puolilta Suomea. Sarjan aloittavat Ylivieskan Aurinkoiset.
16
Me Itse -ryhmä Ylivieskan Aurinkoiset on toiminut vuodesta 2019 lähtien. Idea ryhmän perustamisesta syntyi aluksi Villiklubilla. Villiklubit ovat tukea tarvitsevien aikuisten omia klubi-iltoja eri puolilla Suomea. Vankkuri-hanke antoi apua ryhmän käynnistämisessä.
Aurinkoiset-ryhmä kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa. Paikalla on useimmiten 6–8 osallistujaa. – Olemme pieni mutta innokas porukka, Aurinkoiset kertovat. Ensiksi kahvit Kokouspaikkana on kahvila, joten aluksi juodaan aina kahvit. Kokouksista tehdään kunnolliset pöytäkirjat. Kaikista päätöksistä äänestetään yhdessä. Esimerkiksi ryhmän nimi valittiin äänestyksessä. – Opettelemme tällä tavoin virallisia kokouskäytäntöjä, ryhmän jäsenet sanovat. Kokousten pitämisen lisäksi ryhmä on tehnyt retkiä. Yhdessä on käyty elokuvissa ja osallistuttu Villiklubin järjestämiseen.
Toivon, että saamme paljon uusia jäseniä, Juho sanoo. Omien Me Itse -paitojen hankkimien oli tärkeä juttu. Niitä pidetään päällä aina, kun ryhmä liikkuu jossakin. Tutustuminen kiinnostaa Ryhmän apuna toimii kaksi taustatukihenkilöä. Heidän tärkeä tehtävänsä on auttaa kyytien järjestämisessä. Ylivieska sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, missä välimatkat ovat pitkiä. Ylivieskan Aurinkoiset lähettää terveisiä kaikille Leijan lukijoille. Aurinkoiset haluaisi mielellään tutustua muihin Me Itse -ryhmiin. – Ottakaa rohkeasti yhteyttä. Olisi kiva kyläillä muissa ryhmissä, Aurinkoisten jäsenet sanovat. n
Luo yhdenvertaisuutta
Teksti Mari Vehmanen
Ryhmällä on omat Facebook-sivut. Lisäksi ryhmä käy tapahtumissa esittelemässä toimintaansa.
Kuva Eija-Liisa Pokki
Juho Somero on ryhmän uusi puheenjohtaja. Hänen mielestään on tärkeää, että tukea tarvitsevilla ihmisillä on omaa yhdistystoimintaa. Se lisää yhdenvertaisuutta.
Aurinkoiset toimivat Ylivieskassa.
– On kivaa olla puheenjohtaja. Haluan levittää tietoa meistä.
17
Kaverihaku Jatkossa voit jättää ilmoituksesi kaverihakuun kerran vuoden aikana.
Terve! Olen Leevi, 23-vuotias kansantanssin ystävä Liedosta. Etsin ystäviä ja mahdollisesti myös tyttöystävää. Iältäsi voisit olla 21–26-vuotias. Olisi mukavaa, jos asuisit Varsinais-Suomessa, jotta voitaisi myös tavata. Kirjekaveri voi olla kuitenkin kauempaakin. Harrastan kansantanssin lisäksi teatteria. Nautin musiikin kuuntelusta, ruuanlaitosta ja hieronnasta. Olen huumorintajuinen, sporttinen ja tanssivainen. Arkisin käyn työtoiminnassa, jossa teen keittiöaskareita. En polta enkä juo alkoholia, ethän sinäkään. Olethan hyvä tyyppi ja ehkä myös tanssisit kanssani! Odotan kirjettäsi, mahdollisimman pian. Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla. 18
Hei! Olen 54-vuotias mies Vaasasta. Haluaisin kirjoitella sekä naisten että miesten kanssa. Tykkään tehdä YouTube-videoita. YouTube-kanavani löytyy nimellä Pasi Haapa-aho. Halutessasi voimme vaihtaa puhelinnumerot kirjeessä. Kirjoita minulle osoitteeseen: Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Heippa! Olen 47-vuotias nainen Etelä-Pohjanmaalta. Etsin tositarkoituksella miesystävää. Sinä voisit olla iältäsi 47–60 vuotta. Minä olen huumorintajuinen ja luotettava. Mun harrastuksiin kuuluu luonnossa kulkeminen ja lukeminen. Tykkään jutella. Nimimerkki: Nainen -76. Kirjoita minulle osoitteeseen: Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Kaverihaku
Moi! Olen Pauliina Klemetti Siilinjärveltä. Olen 34-vuotias nuori ja huumorintajuinen nainen. Olen töissä lastenhoitajana päiväkodissa. Se on minulle rakas työ. Työhöni kuuluu esimerkiksi lasten kanssa leikkimistä, lasten syöttämistä ja nukuttamista, ulkoilua ja monenlaista muuta. Harrastan uintia, kävelyä, leipomista ja elokuvien katselua. Vastaukset sähköpostilla: Saat yhteystiedot lehden toimituksesta.
Hei! Olen Rea Korpela Lammilta. Olen 44-vuotias. Etsin 50–55-vuotiasta englanninkielistä miesystävää. Olethan myös rehellinen ja kiltti. Harrastuksiini kuuluu käsityöt, elokuvat ja englanninkieliset kirjat. Kirjoita minulle osoitteeseen: Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Hei! Olen 46-vuotias Pauliina Pieksämäeltä. Harrastan lenkkeilyä ja valssin tanssimista. Tykkään eläimistä. En juo, enkä polta. Olen huumorintajuinen, kiltti ja rauhallinen. Etsin suunnilleen samanikäistä miesystävää. Odotan yhteydenottoasi. Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Hei! Etsin naisystävää tositarkoituksella. Toivon, että olet 30–50-vuotias rehellinen, luotettava ja huumorintajuinen. Olen 48-vuotias mies ja asun Jyväskylässä. Harrastan pyöräilyä, uimista ja kuntosalilla käyntiä. Olen mukana myös teatteriryhmässä. Olen luonteeltani kiltti, huumorintajuinen ja rehellinen. Olen raitis ja toivon sinunkin olevan. Odotan sinun kirjettäsi! Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla. 19
Kaverihaku Valokuva ilmoitukseen? Voit lähettää kuvan sähköpostilla tai kirjeessä. Jos otat kuvan älykännykällä, voit lähettää sen suoraan puhelimesta Leijan toimittajalle Whatsapp-viestinä numeroon 050 4656 282.
Moikka! Olen Niko, 28-vuotias. Asun Kontiolahdella Kotitanhualla. Olen luonteeltani rauhallinen, ystävällinen, hiljainen ja ehkä aluksi vähän ujokin. Tykkään paljon kissoista, koirista, kynsilakoista, koruista, meikeistä ja värikkäistä vaatteista. Käyn kerran viikossa uimahallissa uimassa. Haluaisin saada kirjeenvaihtokaverin tai poikaystävän. Jään odottamaan innolla kirjeitä. Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Hei! Etsin kirjekavereita Etelä-Pohjanmaalta. Harrastan kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä. Lempielokuviani ovat Titanic ja Harry Potter -elokuvat. Toivoisin, että olisit noin 20–28-vuotias. Kirjoita minulle osoitteeseen: Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla. 20
Ilmoitukset netissä Leijan ilmoituksia julkaistaan myös netissä verneri.net-sivulla. Vernerissä ilmoitus voi olla etunimellä tai nimimerkillä. Netissä ei julkaista ilmoittajan koko nimeä tai yhteystietoja. Vastaukset lähetetään Vernerin toimitukselle, joka lähettää viestit ilmoittajalle. Kun lähetät Leijaan ilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös Vernerin palstalle nettiin sivulle: verneri.net/selko.
@
Tunnistatko, mitä kuvissa on? Kirjoita sana kuvan kohdalle riville. Tummalle pystyriville muodostuu uusi sana. Mikä se on? Ristikon on tehnyt Hannu Niittymäki.
Ristikko
Ristikon vastaukset ovat tämän lehden takasivulla. 21
Arjen viisaat valinnat
Löydä oma tapasi vaikuttaa! Viisas valinta -juttusarja päättyy tähän vinkkiin. Vinkkisarjassa olemme jakaneet Leija-lehden lukijoille vinkkejä siitä, miten voit omassa arjessasi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Viimeisessä vinkissä kannustamme sinua löytämään omat tapasi vaikuttaa. Jokaisella meistä on erilaisia vahvuuksia ja kiinnostuksenkohteita. Oletko koskaan miettinyt, miten voit käyttää omia vahvuuksiasi maapallon hyväksi?
Taide on yksi keino vaikuttaa. Teatteri Wärjäämö teki esityksen ilmastonmuutoksesta.
Tamperelainen Teatteri Wärjäämö teki esityksen ilmastonmuutoksesta. Esitys sai katsojat ajattelemaan yhteistä ympäristöämme. Esitys myös innosti toimimaan ympäristön hyväksi. Kun toimimme yhdessä, saamme aikaan suuria muutoksia. Tämän lisäksi on hauskaa toimia yhdessä muiden kanssa!
22
Lisää vinkkejä löydät Viisas valinta -hankkeen nettisivuilta osoitteesta www.kvps.fi/viisas-valinta
Sanoja
Viimamakkara
Kuva: Senni Östman
Viimamakkara on itse neulottu pötkö, jonka voit täyttää esimerkiksi vanhojen lakanoiden paloilla. Viimamakkaran voit neuloa muista käsitöistä ylimääräisiksi jääneillä langoilla. Tänä talvena on ollut todella kylmä. Voit torjua kylmyyttä kotona laittamalla kankaita ovien ja ikkunoiden alle. Olet ehkä aiemmin peittänyt näitä kodin kylmiä kohtia esimerkiksi tyynyillä ja peitoilla. Nykyään voit myös laittaa oven alle viimamakkaran, jotta kylmyys ei pääse sisään kotiin.
Viimamakkara oven alapuolella estää kylmän tulemisen sisään kotiin.
Lähde on Kotimaisten kielten keskus (Kotus). Kotus nostaa esille kiinnostavia sanoja. Viimamakkara oli Kotuksen kuukauden sana tammikuussa 2023.
Etsi piilotetut sanat Sanasokkelossa on yhteensä 16 sanaa. Sanat voivat olla pysty- tai vaakasuunnassa. Sanat liittyvät talveen. Löydätkö kaikki sanat? Vastaus löytyy takasivulta. Sokkelon on tehnyt Hannu Niittymäki. 23
ASIAA JA VIIHDETTÄ SELKOKIELELLÄ Numero 1 . 2024 LEIJA Pinninkatu 51, 33100 Tampere
Sivun 23 sanasokkelon vastaus Sanasokkelossa ovat piilossa nämä sanat. Vaakasuunnassa: nietos, huuru, lapanen, kola, latu, pulkka, hiihto, kylmä, hiutale. Pystysuunnassa: pakkanen, lumi, pipo, luistin, kolea, suksi, jää.
TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Jäsensihteeri / Tukiliitto puhelin 040 8394 362, sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi JULKAISIJA Kehitysvammaisten Tukiliitto ry kotisivu www.tukiliitto.fi TOIMITUS Päätoimittaja Mari Vehmanen, puhelin 050 3547993 sähköposti mari.vehmanen@tukiliitto.fi Kaverihaku Senni Östman, puhelin 050 4656 282 (Whatsapp) sähköposti senni.ostman@tukiliitto.fi Taitto Johanna Havimäki KANSI Kimppataksi-harjoitukset kuvasi Petteri Aartolahti.
Sivun 21 ristikon vastaus
LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Suvi Ontto-Panula ja Kauko Saarelainen. TILAUSHINTA on 16 euroa. Tukiliiton yhdistysten jäsenet voivat valita jäsenlehdekseen Leijan tai Tukiviestin. Jäsenlehti on maksuton. Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Seuraavaan Leijaan 2 / 2024 tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 11.3.2024 mennessä. Lehti ilmestyy 5.4.2024. PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa ISSN 0359-8217 (painettu) ISSN 2737-0283 (verkkojulkaisu) Lehti on netin Issuu.com-palvelussa issuu.com/selkoa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n toimintaa tukee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).