Eläkkeellä on aikaa
tehdä mukavia asioita
5 2023
Kokeile rohkeasti uusia harrastuksia
Äänimuistipeli toimii kännykässä

Eläkkeellä on aikaa
tehdä mukavia asioita
5 2023
Kokeile rohkeasti uusia harrastuksia
Äänimuistipeli toimii kännykässä
Myös eläkeiässä jokainen tarvitsee kivaa tekemistä ja kavereita.
Kehitysvammaisten ihmisten eliniänodote on kasvanut nopeasti. Se tarkoittaa, että yhä useampi tukea tarvitseva ihminen elää yhä vanhemmaksi.
Heille ei kuitenkaan ole aina tarjolla sopivia palveluita.
Asiantuntija Marjo Rikkinen
Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä kertoo:
– Tuttu päivätoiminta voi loppua ihan yllättäen, kun ihminen täyttää 65 vuotta.
Tilalle ei välttämättä ole tarjolla mitään uutta kivaa tekemistä.
Silloin ihminen voi joutua jäämään yksin kotiin.
Marjo Rikkinen sanoo, että kaikilla pitää olla oikeus omiin valintoihin myös vanhana. – Vanhuus voi olla hyvä elämänvaihe, kun vain ihminen saa riittävästi tukea, Marjo kertoo.
Kaverit ovat toimintakeskuksessa
Salli Väisänen on jo 84-vuotias.
Silti hän käy ainakin kerran viikossa toimintakeskus Mäkituvassa.
Salli on käynyt Mäkituvassa melkein 40 vuoden ajan.
Salli asuu Hankasalmella.
– Täällä ovat kaikki kaverit. Haluan tavata tuttuja, ja tykkään tehdä yhä töitä, Salli sanoo.
Salli on pitänyt kunnostaan huolta lenkkeilemällä paljon.
Nyt hän aikoo hankkia rollaattorin.
Myös kivat pienet asiat pitävät mielen virkeänä.
Salli otti juuri uuden kampauksen.
Nyt tukka on lyhyt ja värjätty mustaksi.
Sallin mielestä vanheneminen ei tunnu oikeastaan miltään.
– Otan vain päivän kerrallaan. Teen, mitä pystyn, hän sanoo.
Koti löytyi tutusta paikasta
Mervi Kinni on 71-vuotias. Hän asuu Imatralla.
Mervi asui pitkään lapsuudenkodissa yhdessä äitinsä kanssa. Merville oli kova paikka, kun rakas äiti kuoli vuonna 2014.
Onneksi Mervi löysi uuden kodin tutusta paikasta KVPS-koti Poutapilvestä. Mervi oli käynyt siellä aiemmin viikon pituisilla jaksoilla.
jatkoa
Poutapilvessä on paljon tekemistä. – Maanantaina on leivontaa, tiistaina käsitöitä, keskiviikkona ulkoilua, torstaina ruuanlaittoa ja perjantaina siivouspäivä, Mervi kertoo.
Sisko auttaa
Mervi Kinnin sisko Virve auttaa paljon eri asioissa. Virve-sisko esimerkiksi maksaa Mervin laskut.
– Äiti pyysi ennen kuolemaansa, että minä pitäisin huolta Mervistä. Olen tehnyt niin, Virve sanoo.
Siskokset myös viettävät paljon aikaa toistensa kanssa. He tekevät yhdessä kaikkea kivaa.
– Me käymme uimassa, pelaamme korttia, ulkoilemme ja kyläilemme tutuilla, siskokset kertovat.
Yhdessä he myös muistelevat vanhempiaan ja muita edesmenneitä läheisiä.
Sisko on tärkeä
Virve sanoo, että Mervi on hänen perheensä.
– Siskous on tärkeää. Se on mukavaa yhdessäoloa. Ilman Merviä elämästä puuttuisi iso pala.
– Iäkäs tarvitsee hyviä palveluita, asiantuntija Marjo Rikkinen sanoo.
Virve on oppinut Merviltä monia asioita.
– Olen saanut suvaitsevaisuutta. Mervin ansiosta myös tiedän, että aina on aikaa auttaa toista, jos vain itse haluaa, Virve sanoo.
Mervin mielestä Virve on hyvä sisko.
– Nuorempana tuli joskus kinaa, mutta ei enää, Mervi kertoo. n
Teksti Mari Vehmanen
Kuva Laura Vesa
Nämä kuuluvat hyvään vanhuuteen
• Kivat harrastukset
• Muiden ihmisten seura
• Mahdollisuus omiin valintoihin
• Riittävä tuki, esimerkiksi henkilökohtainen apu
Kehitysvammaliiton Papunet
järjestää piirustuskilpailun.
Kilpailu on puhevammaisille ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille.
Tänä vuonna piirustuskilpailun aiheena on rohkeus.
Omalla piirustuksellasi voit kertoa esimerkiksi, mitä rohkeus merkitsee
tai mitä rohkeaa olet itse tehnyt.
Kilpailuun voi osallistua
15.10.2023 asti.
Parhaat piirustukset palkitaan marraskuussa.
Kilpailuun voit osallistua Papunetin verkkosivulla. Tarkemmat ohjeet ja kilpailusivun löydät osoitteesta papunet.net/yksikko/kuvataidekilpailu/
Kehitysvammaisten ihmisten
Teemaviikko on 1.–7. joulukuuta.
Silloin voit järjestää oman tapahtuman tai tempauksen.
Mukaan järjestämiseen
voit pyytää kavereita esimerkiksi toimintakeskuksesta, asumisyksiköstä tai
Me Itse -yhdistyksestä.
Voit saada tapahtumaa varten
tukea 200–300 euroa.
Tukea haetaan lokakuun aikana
Lähetä hakemus ajoissa.
Tänä vuonna teemaviikon
teema on itsemääräämisoikeus.
Lisätietoja saat sähköpostiosoitteesta teemaviikko@tukiliitto.fi tai nettisivuilta osoitteesta www.tukiliitto.fi/tukiliittoja-yhdistykset/tuemme-yhdistyksia/ teemaviikko/
Vammaispalvelulain siirtäminen ei tuo mielestäni säästöjä. Se saattaa lisätä kuluja toisaalla.
Vanha kehitysvammalaki säädettiin noin 50 vuotta sitten. Se on jo vanhentunut.
Uutta lakia on valmisteltu kauan. Se on ollut raskasta meille vammaisjärjestöissä toimiville.
Uusi laki pitää saada heti, eikä vuoden päästä.
Me vammaiset ihmiset tarvitsemme tukea, emme holhousta. Uusi laki turvaa meille kaikille itsenäisen elämän palvelut.
Lisäksi tarvitaan laki itsemääräämisoikeudesta.
Osallisuus ja osallistuminen ovat meille tärkeitä.
Tarvitsemme tukea päätöksenteossa, mutta meitä ei saa ohjata liikaa.
Itsemääräämisoikeus on tärkeä arvo. Mekin saamme oppia kantapään kautta.
Myös tuettua työtä ja työnantajia tarvitaan.
Ulla Topi
kokemustoimija
Uusi selkolehti jaetaan Vantaalla jokaiseen kotiin.
Vantaalla on alkanut ilmestyä Suomen ensimmäinen selkokielinen paikallinen lehti.
Lehden nimi on Selkovantaalainen.
Lehti perustettiin, koska Vantaalla on monia, joita selkokieli auttaa.
Vantaalla asuu paljon maahanmuuttajia.
Joka neljäs vantaalainen on maahanmuuttaja.
Heidän määränsä kasvaa koko ajan.
Lisäksi Vantaalla on paljon
iäkkäitä asukkaita. Myös heidän on helpompi lukea selkokieltä.
Kiinnostavia aiheita
Lehti käsittelee ajankohtaisia asioita. Päätoimittaja Mia Lindström sanoo, että aiheiden pitää kiinnostaa lukijoita. – Aiheita ovat olleet esimerkiksi
vaalit, äänestäminen, suomen kielen taito, ja työpaikan löytäminen, Mia Lindström kertoo.
Monet maahanmuuttajat eivät äänestä. Siksi vaaleista kerrottiin paljon.
Arjen asioita
Lehdessä ilmestyy myös
juttusarja ”Minun Vantaani”.
– Siinä pääsevät ääneen tavalliset vantaalaiset, Mia Lindström sanoo.
Tiina Parikka suunnittelee lehden sisältöä.
– Kerromme arkisista
mutta tärkeistä asioista.
Emme kirjoita päivän uutisista, vaan isommista ilmiöistä, Tiina Parikka kertoo.
Selkokieli sopii kaikille
Lehteä tekee Tiina Parikan lisäksi
kolme muuta toimittajaa.
He ovat käyneet selkokielen kurssin.
Opin paljon uutta selkokielen kurssilla.
Selkokielestä voi joskus
olla hyötyä jokaiselle, Tiina Parikka sanoo.
Hänen mielestään
lukijoita ei saa aliarvioida.
Asioita ei pidä yksinkertaistaa liikaa.
Houkutteleva ulkoasu
Myös lehden ulkoasun pitää olla selkeä.
Lehteä taittaa Hanna-Mari Jaakkola.
Hanna-Mari tekee
lehdestä houkuttelevan, Tiina Parikka kehuu.
Lehti tekee yhteistyötä
Vantaan kaupungin kanssa.
Kaupunki kertoo lehdessä esimerkiksi koulutuksista.
Palaute lämmittää
Selkovantaalainen on saanut paljon hyvää palautetta. Monet lukijat ovat kehuneet lehteä.
– Lehti on ihana juttu, kuuluu eräs palaute.
Lehti sai tänä vuonna
Vuoden selväsanainen -palkinnon. Palkinnon jakoi Selkokeskus.
Voittajan valitsi yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman.
– Toivottavasti muut ottavat lehdestä mallia, Kristina Stenman sanoo.
Lehden tekijät toivovat, että selkolehtiä perustetaan myös muihin paikkoihin. n
Teksti Markku Juusola
Kuva Marika Lumme
Tällainen on Selkovantaalainen
• Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa.
• Se jaetaan maksutta
Vantaan kaikkiin koteihin.
• Lisäksi lehteä saa esimerkiksi kirjastoista.
• Monet koulut käyttävät lehteä opiskelemisessa.
Äänimuistipelissä etsitään samanlaisia ääniä.
Näkövamma ei estä kännykän käyttämistä.
Marika Vinnari on töissä Laptuote-säätiön Kettupajalla Lappeenrannassa.
Marikalla on näkövammaisille tarkoitettu kännykkä. Se toimii ääniohjauksella. Marika voi siis sanoa kännykkään, mitä sen pitää tehdä.
– Ääniohjauksen avulla voin esimerkiksi soittaa tai lähettää tekstiviestejä, Marika kertoo.
Kaksi samaa ääntä
Kännykän avulla näkövammainen voi pelata äänimuistipeliä.
– Tavallisessa muistipelissä etsitään kahta samanlaista kuvaa.
Tässä etsitään kahta samanlaista ääntä, Marika kertoo.
Naisääni ilmoittaa aina, onko pari löytynyt vai ei. Peli jatkuu, kunnes kaikki parit on löydetty.
Aiheena eläimet
Pelissä voi valita erilaisia ääniä. Marika näyttää peliä, jossa on eläinten ääniä.
– Pelissä täytyy muistaa,mistä nappulasta mikäkin ääni on kuulunut, Marika kertoo.
Hänellä on tapana kuunnella kaikki äänet näppäimistä 1–9 ennen kuin hän aloittaa pelin. Marikan paras tulos on, kun hän löysi kaikki parit kahdeksalla siirrolla.
– Keskimäärin minulla menee kymmenen siirtoa.
Heikoin tulos oli 13 siirtoa, Marika jatkaa.
Hyvää aivojumppaa
Marika on hankkinut äänimuistipelin Iiris-keskuksesta.
Siellä on monenlaista toimintaa näkövammaisille ihmisille.
Marikan mielestä muistipeli tekee hyvää aivotoiminnalle.
Marika on huomannut, että peli toimii parhaiten näppäinpuhelimessa.
– Kokeilin ensin älypuhelimella, mutta se ei oikein sujunut.
Jouduin jatkuvasti käynnistämään kännykän uudelleen.
Marika arvelee ensin, että peli olisi näkeville hankala. Haastattelun jälkeen hän kuitenkin alkaa esitellä peliä työkaverille. n
Pia Hämaläinen kertoo, millaista on kirjoittaa omaa blogia.
Olen Pia Hämäläinen. Me autismin kirjon ihmiset tarvitsemme usein rutiineja. Ne ovat samanlaisina toistuvia asioita elämäänsä.
Toisaalta autismin kirjon ihminen voi olla hyvin luova. Arvellaan, että moni kuuluisa taiteilija ja tutkija on ollut autismikirjolla. Albert Einstein on yksi heistä.
Vuosien etsimisen jälkeen olen saanut yhdistettyä luovuuden, rutiinit ja tuen tarpeet.
Nyt voin paremmin osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Kirjoitan runoja ja blogeja Vernerin selkosivuille.
Kirjoitan esimerkiksi autismista ja taiteista.
Haaveilen uudesta blogista.
Sen aiheena olisi säveltäminen.
Aloitan sävellysblogin, jos voin jatkaa sellouraani.
Olen aikaisemmin saanut
sellonsoiton opetusta 5–6 vuotta.
Haaveilen myös selloesiintymisistä.
Arjen tukea saan kotiin Autismisäätiön valmentajilta.
Valmentajien käynneissä
toistuu aina sama rakenne:
• Kuulumiset
• Mitä olen oppinut?
• Tekeminen, kuten kotityöt, asiointi, koiraterapia tai lenkki
• Yhteenveto käynnistä
Tuloinani ovat eläke ja asumistuki. n
Blogin kirjoittaminen on mukavaa. Se on hyvä tapa kertoa itselle tärkeistä asioista.
Vernerin selkosivuilla voit kirjoittaa yhteiseen Blogataan yhdessä -blogiin tai perustaa oman blogin.
Lue selkokieliset ohjeet bloggaamiseen Verneristä: verneri.net/selko/blogit
Leija-lehden viime numerossa kerrottiin Santa Harvosesta. Hän ompelee satuasuja.
Silloin tekeillä oli Bellen asu
Kaunotar ja hirviö -elokuvasta.
Nyt asu tuli valmiiksi.
Kuvassa Santa poseeraa Bellen asussa.
Taustalla näkyvät kaikki muut
hänen ompelemansa satuasut.
Santa asuu Lappeenrannassa. Hän käy työtoiminnassa Laptuote-säätiön Kettupajalla.
Hän innostui ompelemisesta, kun näki netissä kuvan Lumikista. n
Teksti ja kuvat Nina Tirkkonen
Ulkoileminen on maksuton harrastus.
Etsitkö uutta harrastusta? Lue vinkit vapaa-aikaan.
Syksy on sopiva aika aloittaa uusi harrastus.
Kivassa harrastuksessa mieli virkistyy, saa oppia uusia asioita ja voi löytää samanhenkisiä kavereita.
Aina sopivan harrastuksen löytäminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Vernerin Instalivessä annettiin tällaisia vinkkejä harrastuksen löytämiseen.
• Kysy kavereilta, mitä he harrastavat. Kysy, voitko lähteä mukaan kokeilemaan harrastusta.
• Kysy vinkkejä eri paikoista. Harrastuksia järjestävät esimerkiksi kunnat, yhdistykset, seurakunnat, urheiluseurat työväenopistot.
• Lue oman kotikuntasi nettisivuilta, millaista toimintaa kunta järjestää. Kysy vinkkejä vapaa-aikaan läheisestä kirjastosta.
• Jos olet alle 30-vuotias, saat tietoa harrastuksista myös nuorisotyöntekijöiltä.
Kokeile rohkeasti
• Kun olet löytänyt itseäsi kiinnostavan harrastuksen, mene käymään tai soita harrastuksen järjestäjälle. Kerro, että haluat tutustua harrastukseen.
• Ota kaveri tai tukihenkilö mukaan, jos harrastuksen aloittaminen jännittää.
• Tukea saa myös ammattilaisilta. Kysy neuvoa omalta ohjaajalta tai alueesi vammaispalveluista.
• Kokeile kärsivällisesti erilaisia harrastuksia ja puuhia. Harrastuksen löytäminen ei käy aina nopeasti.
• Vaikka uusi juttu ei tunnu heti kivalta, anna sille vähän aikaa. Harrastus voi muuttua mukavaksi, kun se on tullut tutuksi.
Harrasta maksutta
Osa harrastuksista on maksullisia.
Monia asioita voi tehdä myös ilmaiseksi.
Kokeile esimerkiksi näitä maksutta:
• Käy kävelyllä.
• Kuuntele musiikkia.
• Kävele kuntoportaita.
• Katso jumppavideoita netistä.
• Tee käsitöitä.
• Lainaa kirjastosta kirjoja, lehtiä tai äänikirjoja.
• Piirrä tai maalaa.
• Tulosta kirjastossa värityskuvia ja väritä.
• Hoida tutun koiraa tai kissaa.
• Kerää kukkia.
• Bongaa eli tunnista lintuja.
• Tee vapaaehtoistyötä.
• Ota valokuvia ja lähetä ne Vernerin selkosivuille.
• Kirjoita runoja Vernerin sivuille.
Elojamit-tapahtuma oli elokuussa
Oulussa Nuijamiesten lavalla.
Tänä vuonna esiintyjinä olivat
Afrikan Tähti ja Valentin.
Yleisöä oli noin 350 henkeä. Tapahtuma on esteetön.
Mukana oli Vertti-vapaaehtoisia
Verkko haltuun -hankkeesta.
He tekivät tapahtumasta somejulkaisuja ja livelähetyksiä.
Vertit esimerkiksi haastattelivat Elojamien kävijöitä nettiin.
Vertti-vapaaehtoiset kertovat, että tapahtuma sujui hienosti:
– Kaikki olivat iloisia, kun pääsivät näkemään tuttuja ja saivat tanssia ja laulaa karaokea.
Vertti-vapaaehtoiset Jaakko ja Pauliina viihtyivät myös itse Elojameissa.
– Parasta oli musiikki ja seura, Jaakko arvioi.
– Oli huippupäivä.
Haastatteluja oli kiva tehdä, Pauliina sanoo.
Somejulkaisuja tapahtumasta on nähtävissä näillä sometileillä:
- Instagram ja Facebook: oketuki
- TikTok: @verkkohaltuun
- Ohjaajien Facebook-tilit: www.facebook.com/kaisa.verkkohaltuun www.facebook.com/sirpa.verkkohaltuun.
Verkko haltuun -hanke antaa
kehitysvammaisille ihmisille turvallisia verkkotaitoja. n
Teksti ja kuva Vertti-vapaaehtoiset
Jaakko, Pauliina ja Nita
Tunnistatko, mitä kuvissa on?
Kirjoita sana kuvan kohdalle riville.
Tummalle pystyriville muodostuu uusi sana.
Mikä se on?
Ristikon on tehnyt Hannu Niittymäki.
Ristikon vastaukset ovat
tämän lehden sivulla 23.
Hei, olen 30-vuotias Emmi Vääksystä.
Etsin naisystävää seurustelukumppaniksi.
Toivon että asut Päijät-Hämeen alueella.
Olen innokas ulkoilija, tykkään Disney-leffoista, Muumeista, kotimaisista sarjoista ja Barbie- leffoista.
Pidän kovasti myös saunomisesta ja eläimistä.
Käyn toimintakeskuksessa ja asun itsenäisesti kissani kanssa.
Tykkään käydä pitkillä lenkeillä ja kuntosalilla.
Piirrän mielelläni ja keksin omia tarinoita. Lukeminen ja kirjoittaminen on minulle haastavaa, mutta saan siihen tarvittaessa apua.
Olen huumorintajuinen ja luotettava.
Toivon että tykkäät Muumeista ja Disney- leffoista.
On kiva, jos voisimme välillä käydä ravintolassa syömässä.
Emmi-Liina Jokinen
Hei, olen Pauliina Klemetti Siilinjärveltä. Etsin samanikäistä poikakaveria, jonka kanssa voisin soitella ja kirjoitella. Olen päiväkodissa töissä lastenhoitajana. Olen nauravainen, iloinen ja reipas.
Harrastan uintia, pyöräilyä ja elokuvissa käyntiä.
Osaan puhua myös englantia jonkin verran.
Lempielokuvani on Joulutarina, lempijuomani kahvi ja lempiruokani makaronilaatikko.
Vastaukset sähköpostilla
Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Hei, olen 62-vuotias mies Joensuusta Pohjois-Karjalasta. Olen rauhallinen, puhelias ja huumorintajuinen. Asun itsenäisesti rivitaloasunnossa. Harrastan pyöräilyä, kävelemistä ja tykkään valmistaa erilaisia ruokia.
Toiveissa on löytää samanhenkinen naisystävä 50 – 65-vuotiaasta naisesta.
Toivoisin ensisijaisesti yhteydenottoja täältä Pohjois-Karjalan alueelta, mutta voit olla kauempaakin.
Myös Outokummusta voi ottaa yhteyttä.
Heikki Pulkkinen
Hei!
Olen iloinen 55-vuotias mies
Etelä-Pohjanmaalta.
Käyn arkisin toimintakeskuksessa töissä, mutta kesäisin olen sieltä lomalla.
Haluaisin kirjeenvaihtoon ja seurustelukumppaniksi sinut 45–60-vuotias nainen.
Pidän todella paljon erilaisista tarroista.
Tykkään kuunnella musiikkia ja laulaa karaokea.
Lempibändini on Dingo.
Tykkään heittää tikkaa, pidän lentopallosta, jalkapallosta, pesäpallosta ja sählystä.
Toivottavasti sinäkin pidät samoista asioista.
Odotan innolla kirjettäsi.
Heikki Viitamäki
Hei, olen 56-vuotias mies Keski-Suomesta.
Haen naisystävää Keski-Suomen alueelta.
Ota yhteyttä osoitteeseen:
Mika Liimatainen
Hei, nimeni on Tom ja olen 70-vuotias mies Lahdesta. Tykkään katsella televisiota, erityisesti jalkapalloa ja piirrettyjä. Olen luonteeltani rauhallinen ja huumorintajuinen.
Toiveissa on löytää samanhenkinen naisystävä, jonka kanssa voisi käydä syömässä vaikka hampurilaisia.
Olisi kiva, jos asuisit myös
Päijät-Hämeen alueella.
Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: Tom Hei, nimeni on Aki Nordlund. Kotini on asuntolassa Raumalla. Olen 41-vuotias, syntymäpäiväni oli kesäkuussa.
Päivisin käyn töissä.
Tykkään paljon pyöräilystä. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: Aki Nordlund
Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Valokuva ilmoitukseen?
Voit lähettää kuvan sähköpostilla tai kirjeessä. Jos otat kuvan älykännykällä, voit lähettää sen suoraan puhelimesta
Leijan toimittajalle
Whatsapp-viestinä numeroon 050 4656 282.
Hei!
Olen 68-vuotias nainen
Lahden läheltä.
Olen hieman lyhyt, 154 cm.
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Nuorena kävin virkatöissäkin.
Olin puutarhatyöntekijänä.
Etsin nyt itselleni mieskaveria.
Toivon sinun lähettävän
minulle kirjeen osoitteeseen:
Leila Laitinen
Heippa!
Olen 32-vuotias Kati Ilmajoelta
Etelä-Pohjanmaan maakunnasta.
Etsin mukavaa ja hauskaa
seurustelukumppania.
Toivon, että olet
suunnilleen samanikäinen kuin minä.
Olen huumorintajuinen.
Tykkään jutella ja viettää aikaa.
Harrastan pyöräilyä, musiikin kuuntelua ja käsitöitä.
Kati Prusti
Hei kaikki!
Olen 52-vuotias mies.
Etsin samanikäistä sinkkunaista vakituiseksi ystäväksi.
Lähetä minulle postia osoitteeseen:
Marko Tapio Kinnunen
Hei!
Olen Hannele Laakso eli Hansku ja 59-vuotias. Etsin kirjeenvaihtoystävää tai poikaystävää.
Voisit olla 39-58-vuotias ja asua Turussa tai lähikunnissa.
Tykkään käydä lenkillä ja katsoa elokuvia sekä seurata urheilua.
Musiikin kuuntelu ja treffeillä käyminen on kivaa.
Toivon, että olet huumorintajuinen ja kiltti, kuten minäkin.
Olisi kiva jakaa asioita ja olla toistemme tukena, jos on huono päivä. Toivon vastaukset sähköpostiini.
Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Hei!
Olen 49-vuotias mies Enontekiöltä.
Käyn töissä arkipäivinä.
Pidän palapelien ja käsitöiden
tekemisestä.
Liikun mielelläni ulkona kävellen ja pyöräillen.
Olen hyvä ihminen.
Viihdyn ihmisten seurassa.
Etsin tyttökaveria kirjeenvaihtoon.
Jos asut Lapissa, voisimme ehkä tavata joskus.
Se olisi mukavaa.
Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen:
Markku Keskitalo
Moi!
Olen Santeri Saarinen ja asun Porissa. Olen 29-vuotias.
Etsin tositarkoituksella tyttöystävää.
Harrastan uintia, musiikin kuuntelua ja vapaaehtoistoimintaa.
Seuraan urheilua ja erityisesti jääkiekkoa. Olen intohimoinen Ässä-fani.
Kuuntelen melkein kaikkea
musiikkia, mutta en raskasta heviä
tai klassista musiikkia.
Etsin seuraa ensisijaisesti
Satakunnasta, mutta voit asua myös
Pirkanmaalla tai Varsinais-Suomessa.
Minua saa pyytää kaveriksi myös Facebookissa.
Ota yhteyttä sähköpostiini.
Leijan ilmoituksia julkaistaan myös netissä verneri.net-sivulla.
Kun lähetät Leijaan ilmoituksen, kerro, jos haluat sen myös
Vernerin palstalle nettiin sivulle: verneri.net/selko
Hei!
Toivoisin pitkäaikaista kirjekaveria. Asun Pitämässä, Suomussalmella.
Kirjoita minulle osoitteeseen: Ulla Pyykkönen
Saat yhteystiedot lehden toimituksesta. Toimituksen yhteystiedot takasivulla.
Arjen viisaat valinnat -sarjan
vinkin antaa tällä kertaa Harro.
Hän osallistui
Viisas valinta -hankkeen kurssille.
Harro kannustaa kaikkia pyöräilemään.
Hänen mielestään pyöräily kannattaa, koska kunto pysyy hyvänä.
– Pyöräily on mukavaa, ja se on hyväksi terveydelle, Harro sanoo.
Lisäksi pyöräily on ympäristöystävällinen tapa liikkua.
Pyörä liikkuu lihasvoimin.
Siitä ei synny haitallisia päästöjä.
Päästöt vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen.
Pyöräily on siis arjen viisas valinta, jonka avulla voit estää ilmastonmuutosta. n
Tule minimessuille
Haluatko oppia lisää
arjen viisaista valinnoista?
Tule mukaan
Viisas valinta- minimessuille!
Ne järjestetään Tampereella
Bar Ihkussa torstaina 26.10. kello 12–17
Lisätietoja löydät osoitteesta
kvps.fi/tapahtuma/viisas-valinta-minimessut/
Pyöräily ei saastuta luontoa. Siksi pyöräily on hyvä valinta.
Lisää vinkkejä löydät
Viisas valinta -hankkeen
nettisivuilta osoitteesta
www.kvps.fi/viisas-valinta
Haihtuvi nuoruus
kiitävi aika
siinä tempun taika.
Rakkaus on elämäni
suurin ja kaunein asia. Ilmassa romantiikkaa, musiikkia sekä ystävyyttä.
Kaksoisviestinnällä tarkoitetaan viestintätapaa, jossa sanottu asia voidaan tulkita monella tavalla.
Se saattaa näkyä vaikka niin, että ilmeet tai kehonkieli ovat ristiriidassa sanotun kanssa. Keskustelukumppania voi hämmentää esimerkiksi puhumalla vakavista ongelmista
Ilta on kaunis.
Aurinko paistaa. Aurinko paistaa.
On talvinen sää, lumi pöllyää.
Tiellä näin iltaisin, rakkautta ja romantiikkaa on ilmassa.
hymy huulilla.
Kaksoisviestintää voi käyttää muutenkin kuin sanojen kanssa.
Esimerkiksi jokin tietty esine voi tarkoittaa
toiselle eri asiaa kuin toiselle. Uutisissa on näkynyt viime aikoina solmio, jossa on pesukarhun kuvia. Se on toisille vain kiva vaatekappale, mutta voi olla toisille poliittinen viesti.
Kirjoittanut Vesa Siren
Kuva Freepik
Lähde on Kotimaisten kielten keskus (Kotus). Kotus nostaa esille kiinnostavia sanoja.
ASIAA JA VIIHDETTÄ SELKOKIELELLÄ
Numero 5 2023
LEIJA
Pinninkatu 51, 33100 Tampere
TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET
Jäsensihteeri / Tukiliitto
puhelin 040 8394 362, sähköposti jasenpalvelu@tukiliitto.fi
JULKAISIJA
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry kotisivu www.tukiliitto.fi
TOIMITUS
Päätoimittaja Mari Vehmanen, puhelin 050 3547993 sähköposti mari.vehmanen@tukiliitto.fi
Kaverihaku Senni Östman, puhelin 050 4656 282 (Whatsapp) sähköposti senni.ostman@tukiliitto.fi
Taitto Johanna Havimäki
KANSI
Mervi Kinnin ja siskonsa Virven kuvasi Laura Vesa
LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTO
Anu Lehtonen, Aki Lindroos, Jani Hirvi, Suvi Ontto-Panula ja Kauko Saarelainen.
TILAUSHINTA on 16 euroa.
Tukiliiton yhdistysten jäsenet voivat valita jäsenlehdekseen Leijan tai Tukiviestin. Jäsenlehti on maksuton. Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.
Seuraavaan Leijaan 6 / 2023
tarkoitettujen juttujen ja kuvien pitää olla toimituksessa 1.11.2023 mennessä. Lehti ilmestyy 4.12.2023.
PAINOPAIKKA Waasa Graphics, Vaasa
ISSN 0359-8217 (painettu)
ISSN 2737-0283 (verkkojulkaisu)
Lehti on netin Issuu.com-palvelussa issuu.com/selkoa
Sosiaali- ja terveysministeriö tukee toimintaamme Veikkauksen tuotolla.
Sivun 17 ristikon vastaus vaahtera lehmus tammi Kuvan lähde on Freepik. Tunnetko nämä syksyn lehdet?