Perinnekalastaja

Muoniolainen Jari Rossi opastaa nuottaukseen, talviverkkojen pitoon ja kalan valmistukseen. Usein asiakkaina on ”tavallisia” ihmisiä mutta toisinaan myös julkkiksia, joista ei kuitenkaan ole lupa hiiskua kuin korkeintaan jälkikäteen.

− Onko vesi puhdasta? huippukokki Gordon Ramsay kysyi kokiessaan talviverkkoja Muonion Jerisjärvellä.

− Jo vain, Jari Rossi vastasi ja hörppäsi kulauksen vettä suoraan avannosta.

Tv-sarjoistaan tunnettu, Michelin-ravintoloita omistava Ramsay jäi äimistyneenä katsomaan. Muoniolainen kalastaja Rossi oli täällä kotonaan, Ramsay ei.

Istumme Rossin kodassa Keimiöniemessä Jerisjärven pohjoisrannalla. Tarkoitus on lähteä nuotalle, mutta tuuli puhaltaa niin, että on parasta ensin puhella kodan suojassa nuotion äärellä. Rossi osoittautuu mainioksi tarinankertojaksi. Ramsay-tarinan lisäksi kuulen keskieurooppalaisista matkailijoista, suomalaisista virkamiehistä ja paikallisista leirikoululaisista. Kuulen miehen suvusta, elämästä kylässä ja kalastuksesta Jerisjärvellä. Jari Rossi on toiminut oppaana yli 30 vuotta.

− Jokainen asiakas on yhtä tärkeä, Rossi sanoo.

− Ettei kukaan nyt vain luule, että kehuskelen, hän lisää, kun käy ilmi, että asiakkaina on vieraillut myös kuninkaallisia.

Kaverin kanssa nuotalle

Rossin suku on kalastanut Jerisjärvellä parisataa vuotta. Kantaisä Iisakki Kallo Kallon kylästä saapui niemelle vuonna 1837 ja vaihtoi sukunimensä Keimiöniemeksi uuden asuinpaikkansa mukaan. Keimiöniemi oli Rossin äitikin, vuonna 1967 syntynyt

Rossi sen sijaan sai sukunimensä Keski-Suomesta Muonioon muuttaneelta isältään.

− Äidinäidin suku on asunut tuossa lähellä Kutunivassa 1700-luvulta.

Serkkuja ja pikkuserkkuja löytyy eri puolilta Muonion suurinta järveä. Pituutta Jerisjärvellä on 12 kilometriä, leveyttä leveimmillään nelisen kilometriä. Keskellä järveä sijaitsee suuri saari, Isosaari, jonka asukas Jouko Saari on tärkeä kumppani Rossille kalastushommissa.

− Jopi on korvaamaton kaveri. Hän on aina mukana, kun tulee kalastusasiakkaita.

Eihän nuotalla edes pärjäisi yksin, vaan nuotanvetoon tarvitaan aina vähintään kaksi.

Aikoinaan nuottaukseen tarvittiin neljä: kaksi soutamaan ja kaksi laskemaan nuotta. Soutajan eli puittion homma oli monesti nuoren pojan kesätyö, kun taas nuotan vetäjäksi, taukomieheksi, tarvittiin vahva kaveri.

− ”Tauko” ei tässä tarkoita lepäämistä, vaan nuotan vetoköyttä kutsutaan tauoksi, Rossi selventää.

Soutajan sijaan on kalastajilla nykyään käytössä moottori veneen perässä. Nuotta lasketaan niin, että kaksi venettä pakittaa perä edellä kauemmaksi toisistaan. Samalla kalastajat molemmista veneistä pudottavat nuotan alapaulaa veteen.

− Lähdetään kokeilemaan, sitten näet! Rossi kehottaa vilkaistuaan sekä rantaan lyöviä aaltoja että sääennustetta.

Ennusteen mukaan Jerisjärvellä tuulee viisi metriä sekunnissa, puuskissa kymmenen. Tuuli puhaltaa suoraan rantaan, missä nuottaveneet jo odottavat lähtövalmiina.

− Sivuttaistuuli on hankalampi, nyt onnistuu kyllä, Rossi tuumii.

Suvussa on tavattu lähteä nuotalle toisinaan kovallakin tuulella. Nuottauksen

Rossillekin opettanut Aattu-pappa tokaisi monesti, kun muut empivät:

− Ei tuon vertanen tuuli ole ennenkhään haitannu.

Kysytty järvi

Hyppään Saaren veneen keulaan. Minun tehtäväni on irrottaa lyhyellä köydenpätkällä toisiinsa kiinnitetyt veneet, kun nuotanlasku alkaa. 6,5 metriä pitkät Ylitorniolla valmistetut Mård-veneet ovat kopioita näillä seuduilla aikoinaan käytetyistä puisista jokiveneistä.

Suuntaamme 200−300 metrin päähän rannasta, irrotan köyden, ja veneet alkavat loitota toisistaan. 200 metrin pituinen ja 5−6 metriä korkea nuotta alkaa vinhaa vauhtia pudota järveen. Tällä 30 millin silmäkoon nuotalla tavoitellaan siikoja, ja saattaapa mukaan eksyä haukikin.

− Jerisjärvessä on kaikkia perinteisiä valkolihaisia kaloja, kuten siikaa, haukea ja muikkua, ammatikseen kalastava Saari kertoo.

− Mutta viime vuosina on tullut huonosti muikkua, hän jatkaa.

Jerisjärvi on tunnettu vuosisatojen ajan hyvistä kalansaaliistaan. Itse nimi Jeris juontuu saamen kielen sanasta ”jieris”, joka merkitsee kysyttyä. Tänne tultiin kalaan etenkin syksyisin.

− Keskikesällä tästä ei verkoilla saakaan kalaa, sillä vesi on niin kirkasta ja aurinko paistaa yötä päivää. Nuotta toimii silloinkin, miehet kertovat.

Olemme saapuneet rantaan, ankkuroineet veneet, ja nyt kelaamme taukoköyttä kelan ympärille. Tänään koetaan vain yksi apaja.

− Aattu-papan aikaan ei koskaan koettu vain yhtä. Jos kalaa tuli huonosti, kannatti katsoa, miten muista apajista saisi, ja jos taas kalaa tuli hyvin, kannatti katsoa, jos muistakin tulisi hyvin! Rossi nauraa.

− Jerisjärvellä on yli sata tunnettua apajaa. Tämä tässä on Juoluämmin apaja. Juoluämmi on maahinen, jonka kerrottiin asuvan tässä niemessä. Niemen ympärillä leijaili usein usvaa, mitä kalastajat ennen vanhaan pitivät Juoluämmin asumuksesta nousevana savuna. Tänne ei aina tohdittu kalalle Juoluämmin pelossa, hän kertoo.

Osallistavaa ohjelmaa

Miehet vetävät nuottaa kohti rantaa.

− Kuinka monta siikaa tulee? Rossi kysyy. Minä veikkaan seitsemää, samoin Saari. Rossi itse ennustaa kahtatoista. Kun nuotta saadaan rantaveteen, vesi kuhisee. Ainakin kaksikymmentä! Maikku-kissa on tullut seuraamaan touhua ja puskee tarmokkaasti jalkojamme. Pian myös Riesu-koira pyyhältää paikalle.

Jo ennakkoon sovimme, että jos siikaa tulisi, ne savustettaisiin. Siirrymme perkauspöydän ääreen, jossa Saari opastaa toimittajaa oikeaoppiseen perkaukseen: Suomut pois, kiduksista kiinni, vatsa auki ja suolet pihalle. Pää saa jäädä mukaan.

Myös kaksikon kalastusasiakkaat saavat halutessaan perata saaliinsa. Itse pyydetty, perattu ja valmistettu kala kun tietysti maistuu paremmalta kuin kalatiskiltä ostettu.

− Tämä on osallistavaa ohjelmaa, Rossi kertoo.

Valtaosa asiakkaista on ulkomaalaisia, mutta etenkin kesällä myös suomalaiset kysyvät kalastusoppaan palveluja.

− Enemmänkin saisi kesäisin ja syksyisin olla asiakkaita, mutta toisaalta silloin minulla on aikaa hengähtää. Joulukuun alusta on taas kiirettä, kun shamaanikeikat alkavat.

Jari Rossin shamaanihahmo on kysytty ohjelmanumero. Osa asiakkaista saapuu hänen luokseen Keimiöniemeen, osan luo hän taas menee itse, aina Rovaniemeltä Kilpisjärvelle ulottuvalla alueella. Onpa hänet kerran lennätetty shamaanina myös Los Angelesiin Yhdysvaltoihin, kun Finnair avasi Helsinki−Los Angeles -reitin.

Viimeiset mohikaanit

Muoniossa Rossi on asunut suurimman osan elämästään. Hän syntyi nykyisen kotinsa naapurissa ja asui kouluikäiseksi asti eri puolilla pitäjää. Perhe kuitenkin muutti Keski-Suomeen Rossin aloittaessa koulun.

− Aina kaipasin takaisin. Vietin täällä mummolassa ja enojen luona kaikki joulu-, talvi- ja kesälomat.

Vuonna 1989 Rossi muutti takaisin pohjoiseen ja kävi kolmen kuukauden mittaisen eräkoulun Kittilässä. Hän jäi töihin Muonioon.

− Aluksi olin hotelli Jeriksellä hiihto- ja ruskaoppaana, sitten vedin Harrinivassa leirikouluja ja toimin safarioppaana ulkomaa- laisille. Parikymmentä vuotta sitten loin omat ohjelmapalvelutuotteeni, hän kertoo.

Opashommien lisäksi Rossi kouluttaa Muonion eräkoululaisia eli Lappiassa luontoalaa opiskelevia sekä Lappian kalatalousalan opiskelijoita perinnekalastuksen saloihin.

Toiveena on, että nuottaus kalastustapana säilyisi.

− Ennen vanhaan kaikilla lähijärvillä nuotattiin, mutta se alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Myös talviverkkoja pitävät enää vain harvat. Me Jopin kanssa pidämme pe- rinnettä yllä, se on mielestäni tärkeää, hän pohtii.

Peratut siiat ovat pötkötelleet kymmenisen minuuttia suolassa, ja Rossi nostelee niitä savustuspönttöön. Pönttö nostettaisiin avotulen päälle.

Kohta hän kahmaisee kannullisen Jerisjärven kirkasta vettä suoraan järvestä ja asettaa sen niin ikään nuotion ylle. Tänään syötäisiin savusiikaa ja juotaisiin nokipannukahvia.

Kesän ensimmäisen nuottauksen saalis oli 25 siikaa ja pari haukea. Jouko Saari ja Jari Rossi perkaavat kaloja savustusta varten. Osa kaloista viedään sukulaisille: – Kalaonni säilyy, kun itse ei pidä kaikkea, Rossi sanoo.