
1 minute read
Pääkirjoitus
Vapaa-aika suorittamista vai rentoutumista
Jyväskylän yliopiston julkaisemassa väitöskirjassa pohditaan suomalaista vapaaaikaa. Oletko Sinä miettinyt Sinun tapaasi käyttää vapaa-aikaa?
Advertisement
Tutkija Hanna Vehmaksen tutkimuksessa käy selville, että suomalainen vapaa-aika on hyvin työorientoitunutta. Tutkija haluaa herätellä ihmisiä miettimään suhdettaan omaan ja muiden vapaa-aikaan. Nimittäin tutkijan aineistosta käy ilmi, että suomalaisten vapaa-aika on vakavaa suorittamista. Kesämökki muuntuu työleiriksi, lenkillä juostaan hampaat irvessä. On huolestuttavaa, jos tyytyväisyys elämään tulee tehokkuuden ja suorittamisen kautta. Jos nämä asiat tuovat aidosti mielihyvää, asiat ovat kohdallaan. Mutta vapaa-aika voi myös muuttua oravanpyöräksi, ylimääräiseksi stressitekijäksi ja mielenterveyden kuluttajaksi ihmisen elossa.
Toisaalta väitöstutkimuksesta käy myös ilmi, että vapaa-aika luo yhteisöllisyyttä. Harrastusten ihmissuhteet korvaavat pätkätöiden, repaleisen perhe-elämän ja sukulaisuussuhteiden höllentymistä. Millaista Sinun vapaa-aikasi on?
Luonto on näyttänyt meille kauneimmat kasvonsa huurrepuiden ja aurinkoisten iltapäivien muodossa. Oletko käynyt kävelyllä, ottanut ehkä valokuvia? Onko Sinulla ystävää jonka kanssa jakaa tämä, käydä vaikka kahvilla. Entäs turkkiterapeuttia?
Meillä Salon Klubitalolla on alati kasvava näyttely jäsenten lemmikeistä. Eläinten viisaista ja lohduttavista silmistä, pehmeästä turkista, pyyteettömästä rakkaudesta moni ammentaa voimaan elämäänsä.
Toivon Sinulle talven iloja luonnon ja läheistesi seurassa. Nauti tästä ajasta!
Jenni