
3 minute read
Juha Punta Säätiöltä yli 19 000 euroa apurahoja Saloon
Salonjokilaakso
Juha Punta Säätiö jakaa vuoden 2023 apurahat yhteensä 13 toimijalle.
Advertisement
Kokonaissumma on 19 300 euroa.
Kiskon Kiskojat saa 2000 euroa lasten talviurheilumahdollisuuksien lisäämisee ja monipuolistamiseen.
Salon Viihdelaulajat käyttää 600 euroaan keväällä 2023 toteutettavaan varakuoronjohtajien kuoronjohtajakoulutukseen.
Toijan koulun bändikerholle myönnettiin 500 euroa soittoharrastusmahdollisuuksien monipuolistamiseen ja Mallan matkassa lastenmusiikkiyhtyeelle 500 euroa kaiuttimen hankitaan sekä musiikkituokioiden ja muskareiden järjestämiseen.
Roope Pelo sai 500 euron apurahan Polkkapartion hoivakotikiertueelle, jolla tuodaan iloa vanhuksille, kannustetaan sukupolvia kohtaamaan toisiaan sekä tuetaan nuoria muusikoita.
Kisko-Seura käyttää 2500 euroa Kiskossa 1940-60-luvuilla toimineen valokuvaajan Lauri Ronin valokuvien teettämiseen näyttelyä varten. Näyttely järjestetään
Kiskon Toijan kivimakasiinin näyttelytilassa kesällä 2023. Salon Musiikinystävät ja Salon Puhallinorkesteri käyttävät 400 euroa konsertin järjestämiseen ensisijaisesti Kiskopäivänä kesällä 2023.
Jos Kiskopäivän konsertti ei jostain syystä toteudu, apurahaa haetaan vaihtoehtoisesti konsertin järjestämiseen Kiskon kesätorilla, joka järjestetään kesämaanantaisin.
Taiteilijat Lotta-Pia Kallio ja Timo A. Aalto saivat 2500 euroa kaikenikäisille tarkoitettuun valo- ja videoprojisointiin Halikon kirkon ulkoseiniin. Teos on esillä neljä päivää, kurpitsatapahtuman aikana.
Lasten Laulukaupunki sai 1800 euron apurahan äänentoistolaitteiden hankintaan sunnuntaisiin kesätoritapahtumiin.
MLL Kiskon paikallisyhdistys sai 1000 euron apurahan välineistön hankkimiseen.
Tavoitteena on uudistaa ja tehostaa yhdistyksen toimintatapoja kouluttamalla, mahdollistamalla ja helpottamalla aktiivien toimintaa.
Näin resursseja jää enemmän yhdistyksen tarkoituksen mukaiseen toimintaan.
Salo Chamber saa 3000 euroa kamariorkesterin konserttien kapellimestaripalkkioihin vuosille 2023–2024.

EtnoSalo käyttää 1500 euron summan mahdollistaakseen Taiteiden Yä 2023 tapahtumaan monikulttuurisen ohjelmaosion. Sen tavoitteena on laajentaa monikulttuurista kanssakäymistä kantaväestön kanssa kulttuurin välityksellä.
Turun Yliopisto saa 2500 euroa akkuteollisuuden professuuriin Salossa.
Juha Punta Säätiön tarkoituksena on edistää pääsääntöisesti Salon seudulla yrittäjyyttä, taidetta, ympäristön moniarvoisuutta ja yhteis- kunnallista kehitystä. Säätiö on seitsemäntoista vuoden aikana jakanut nyt apurahoja yhteensä 153 200 euroa.
Hakemuksia tuli tänä vuonna 43 kappaletta.
Hämeentie 16 Salo
V A J A I S P I V T
OKT | Salo Saukonkatu 25 Siistikuntoinen OKT oh+k+3 mh+s+ph+phk+2 wc+et+ aula+kuisti+harrastetila+kellarit+varasto ja autotalli=110/227 m² Hoidettu tontti 915 m² Ei lain ed e-tod 138 000 € / Esa M
OKT | Salo Hakalankuja 4 Yksitasoinen OKT 4 h+k+s+kph+pkh+wc+vh ja autotalli 105/143 m² Toimiva pohjaratkaisu Suojaisa puutarhatontti 656 m² viihtyisällä asuinalueella Ei lain ed e-tod 98 000 € / Matti





OKT | Teijo Santatie 1 Näppärä OKT oh+k+3 mh+aula+kellari+vh+ph+s
167/192 m² ja erillinen autotalli Oma tontti 952 m² Teijon monipuoliset palvelut lähellä Ei lain ed e-tod 88 000 € / Olli
OKT | Lieto, Suurilantie 100 Upea talouskeskus n 7700 m² määräalatontilla
ENSIESITTELY su 16 4 klo 15 00-15 30
RT | Salo, Haukkalankatu 5 C 18
Kauttaaltaan uusittu, tyylikäs RT-huoneisto 3 h+k+vh+kph+s 67 m² Heti vapaa E F2013 119 500 € / Ari






OKT | Kisko Lehtiläntie 33 Rauhallisella sijainnilla OKT 2 h+tupakeittiö+s+ph 52 m² ja autotalli/varasto Kohde sopii myös vapaa-aikaan Puustoinen metsätontti 1 025 ha Ei lain ed e-tod 65 000 € / Esa L
OKT | Vaskio Heinäsuontie 256 4 6 ha tila jossa OKT 4 h+k+työh+wc+pkh+ph+s 132/170 m² tuotantotila 550 m² varasto 200 m² ja kuivuri Tontista n 4 ha peltomaata Ei lain ed e-tod 295 000 € / Liisa
OKT | Somero Läntinen Kehätie 14 Tilava OKT oh+k+5 mh+s+ph+khh+2 wc+ et 169/192 m² Piharakennus 58 m² jossa työh ja var ja 2-auton katos 45 m² Tontti 1506 m² E=B2018 249 000 € / Heikki
KT | Salo, Kössinkatu 1 as 25 Muuttovalmis KT-huoneisto 2 h+k+kph=52 m² ja lasitettu parveke Hissitalon 5 krs Kaukolämpö Hyvä sijainti lähellä ydinkeskustaa Heti vapaa E E2007 119 000 € / Liisa
TUOTANTOTILA | Kuusjoki, Taipalsaarentie 226 (Harjuntie 226) Tuotantotila n 1 ha tontilla Kolme hallirakennusta yht n 1150 m² Asuinrakennus n 100/150 m² Hyvä tieyhteys 150 000 € / Matti
OLETKO auttaa alkuun ja eteenpäin.
Ei hätää. Tutustu terassirakentamisen oppaaseemme, sieltä löydät apua ja inspiraatiota piharakentamiseen. k-rauta.fi/terassiopas.
Kevät tekee tuloaan ja me K-Rauta Passelissa
PASSELIN PUUTARHAPÄIVÄ 14.4. olemme valmiina!
Makita, Ryobi, Nilfisk sekä Novitek esittelevät kevään ja kesän uutuudet.


Makkara-/nakkitarjoilu
PERJANTAINA 14.4. klo 10.00 alkaen (400 annosta)
Messupäivän ajan holtittomia tarjouksia valituista poreammeista. Edustaja paikalla.
TERVETULOA
TOTEUTTAMAAN POREILEVIA UNELMIA




PUU TARHAMU LTA B IO L AN 40 L

Kalkittu ja lannoitettu multaseos pihaan ja puutarhaan. Soveltuu kasvualustaksi esim kukkapenkkeihin, viljelylavoihin, ruukkuihin ja kasvihuoneisiin. 0,05€/ l. 501512151

KEKKIL Ä RAKEINEN KALKKI 20 KG

- Helppo levittää - Liukenee nopeasti
- Vaikuttaa pitkään
Myymälässä piirustustehtäviä perheen pienimmille, jokainen osallistuja palkitaan
VIRTAA KONEESEEN!
Kahden säkin ostajalle
6 kglannoitettapuutarhakaupan päälle
ARVONTOJA JA KEVÄISTÄ
MARKKINAHULINAA!
PAINEPESURI NILFISK
E150.2-9 P X-TRA

- Itseimevä metallipumppu
- 9m paineletku kelalla
- max. 150 bar
Kaupan päälle kuivauspyyhe!
222
AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM382CM2
- Automaattinen siimansyöttö
- Teleskooppivarsi ja säädettävä kahva
- Sis 2x2,0Ah akut ja laturi
- Huippulaadukas, kevyt ja kätevä leikkuri
- Keräävä tai bioleikkaava
- Leikkuuleveys 38 cm
- Sis. 2x4,0Ah akkua ja tuplalaturi
(399€)
Kahden Makitan 18v runkokoneen ostajalle 5,0AH AKKU KAUPAN PÄÄLLE 1295 /säkki