2 minute read

Salon helluntaiseurakunta, Mököistenkatu 18 www.salonhelluntaisrk.fi

Asiakasomistajap Iv T

S-Etukortilla kaikki normaalihintaiset tuotteet 16.–19.2.

Advertisement

SSO kasvatti liikevaihtonsa yli puolen miljardin euron

Asiakasomistajien bonukset kasvoivat yli miljoonalla

Pekka Mäenpää

Suur-Seudun Osuuskaupan

SSO:n viime vuoden tulos oli 11 miljoonaa euroa ennen veroja.

SSO investoi viime vuonna toiminta-alueelleen 13,8 miljoonaa euroa ja maksoi 14,7 miljoonaa euroa bonusta asiakasomistajilleen.

Liikevaihdon kasvu 516 miljoonaan euroon tarkoittaa sitä, että 120-vuotias SSO ylsi ensimmäisen kerran historiansa aikana yli puolen miljardin liikevaihtoon.

Toimitusjohtaja Tapio Finér sanoo, että osuustoiminnallisen yritysmuodon ansiosta liiketoiminnassa kiertävä raha hyödyttää eniten asiakasomistajia ja tukee samalla kotiseudun hyvinvointia.

- Viime vuonna tuimme paikallisesti nuorten hyvinvointia yli 150 000 eurolla ja apua lahjoitettiin myös Ukrainan katastrofirahastoon. Suoran tuen lisäksi SSO mahdollisti asiakkaille lahjoittamisen pullonpalautuksen myötä, joiden ansiosta Ukrainaan kohdistui yli 70 000 euron tukisumma.

Finérin mukaan SSO:n päivitetty strategia korostaa paikallisuutta, inhimillisyyttä sekä kehityshakuisuutta.

– SSO:lla on tukevasti jalat kotiseudulla, olemmehan olleet täällä jo 120 vuotta. Meille on tärkeää kulkea mukana asiakasomistajan parhaana arjen apurina. Muutosrytmin nopeutuessa myös 120-vuotiaan on oltava ketterä. Tärkein- tä kuitenkin on ymmärrys ihmisistä, niin henkilökunnan kuin asiakkaiden, sillä onhan meillä vuosittain miljoonia kohtaamisia ja henkilökuntamme luo kaupankäyntiin fiiliksen, jolla tulokset syntyvät, Finér sanoo.

SSO jatkaa pari vuotta sitten aloittamaansa kulttuurimuutosmatkaa, jonka tavoitteena on ollut saada koko henkilökunta ideoimaan uusia niin asiakaspalvelua kuin työn mielekkyyttä parantavia arjen tekoja. - On ollut ilo huomata, et-

LähiTapiola Etelä kasvoi

Salonjokilaakso

LähiTapiola Etelän kasvu oli vahvaa ja sijoitustoiminnan tulos oli hyvällä tasolla haasteellisesta tä tekemisellämme on ollut merkitystä, sillä viime vuonna työtyytyväisyys nousi ennätyksellisen korkealle tasolle. Hyvä työntekijäkokemus puolestaan vaikuttaa asiakaskokemukseen ja asiakastyytyväisyys nousi kaikkien liiketoimintojen osalta erinomaiselle tasolle. Iso kiitos henkilökunnalle, joka tekee joka päivä tärkeää työtä suomalaisen ruokahuollon eteen, Finér kiittää.

SSO:n tulos koheni virkistyneen matkailun sekä ravintolakaupan myötä vuodesta huolimatta.

Vuosi 2022 oli etenkin vahinkovakuutuksen kasvun ja kannattavuuden suhteen vahvalla tasolla.

– Kotimaan matkailu sekä ravintolakauppaan liittyvät toiminnot virkistyivät koronavuotta edeltäville ja jopa paremmille tasoille. Inflaatio siivitti ruokakaupan myyntiä, mutta tuloksellisuutta haastoivat merkittävästi kasvaneet kiinteät kulut.

Finérin mukaan marketkaupassa tuotteiden ostohintoja ei viety täysimääräisenä niiden myyntihintoihin, joka näkyi laskevana tuloksena.

Marketkaupan kasvu pysyi kuitenkin markkinaa edellä.

- SSO:ssa keskimääräisestä

Sijoitustoiminnan osalta vuosi oli poikkeuksellisen haastava.

Tilikauden voitto verojen jälkeen oli 6,6 miljoonaa euroa, josta yli puolet tuli sijoitustoiminnan tuloksesta. Sijoitusomaisuuden poikkeuksellisen heikosta kehityksestä huolimatta sijoitustoi-

30 euron ostoskorista meille jäi strategiamme mukaisesti erittäin maltillinen osuus –keskimäärin 2,1 prosenttia eli noin 0,62 euroa.

Autokaupan osalta vuosi oli kahtiajakoinen. Alkuvuodesta kauppa kävi hyvin, mutta loppuvuodesta korkojen nousu vaikutti kysyntään. Haastavista olosuhteista huolimatta autokaupan liikevaihto ylitti aktiivisen myynnin ansiosta ensimmäistä kertaa sata miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Finér kertoo vuoden 2023 suunnitel- minnan tulos oli positiivinen ja se muodostui pääosin osinkotuotoista ja myyntivoitoista.

- Vuosi 2022 oli poikkeuksellinen. Sijoitusmarkkinoiden heikosta kehityksestä huolimatta tuloksemme jäi noin 12 % vertailukautta paremmaksi, erityisesti miin sisältyvän muun muassa ABC-latauspisteiden määrän kasvattaminen ja Salon keskustakorttelihankkeen suunnitelmien edistämisen. Omissa kiinteistöissä SSO keskittyy edelleen energiatehokkuuteen. sijoitustoiminnan tuloksen ansiosta. Myös varsinainen liiketoimintamme jatkui vakaana ja kannattavana. Vakavaraisuuteme vahvistui entisestään tuoden vakautta ja turvaa omistaja-asiakkaillemme,” yhtiön toimitusjohtaja Ari Lagerström toteaa.

- Rakennettavat uudet kiinteistöt suunnitellaan ja vanhat uudistetaan energiatehokkaiksi. Uudistusten yhteydessä muun muassa talotekniikka nykyaikaistetaan ja ilmanvaihto sekä kylmälaitteet uusitaan. Remontin jälkeen on yksittäisen myymälän kokonaisenergiankulutus noin puolet entisestä. – SSO on viimeisen viiden vuoden aikana investoinut energiatehokkuuteen yli 15 miljoonaa euroa. Kiinteistöjen lämpötiloja on SSO:ssa optimoitu jo vuosikymmenen ajan fiksun energiankäytön vuoksi.

Luvassa on monenlaista ohjelmaa ja paljon etuja kotiseudun ihmisten hyväksi.

Alkuvuoden aikana kaikkiin ruokakauppoihin asennetaan sydäniskurit, joille toivotaan toki vähäistä käyttöä.

Markkinointipäällikkö Päivi Talikka kertoo, että menossa olevan Kannustajat-ohjelman kautta paikalliset toimijat voivat hakea tukea toimintaansa ja päästä sitäkin kautta toteuttamaan pieniä hyviä tekoja omissa yhteisöissään.

- Vuoden aikana jaetaan 60 000 euron tukipotti asiakasomistajien antamien äänien perusteella, Talikka kertoo.

This article is from: