2 minute read

Marttojen teema-illassa opittiin kotivara-ajattelua

Valmistautuminen häiriötilanteisiin on taitoa, tietoa ja tarvikkeita

Kirsi Kainulainen

Advertisement

Lounais-Suomen Martat järjestivät kotivaran ylläpitämistä ja käyttämistä käsittelevän koulutuksen kuun vaihteessa Armfeltin koululla. Kouluttajana toiminut kotitalouden asiantuntija Riitta Laatu Lounais-Suomen Martoista kertoi, että välttämättä erillistä ruokavarastoa ei tarvitse olla, vaan kotivara on ajattelutapa. Kotivara on kodin ruokatarpeiston ylläpitämistä ja kierrättämistä siten, että ruokaa, vettä ja lääkkeitä on varalla vähintään kolmeksi päiväksi. Ja toisaalta ei unohdeta ruokaa seisomaan kaappien perukoille.

- Ajatellaan esimerkiksi, että myslipaketteja ei osteta montaa kerralla, vaan sitten kun edellinen paketti on avattu, ostetaan uusi paketti.

Mahdollisesti käytettävien ruokien varastoa ei siis tarvitse ylläpitää. Jokainen päättää kotivaransa ruoat lopulta itse, sillä ne kootaan omien mieltymysten mukaisesti.

- On turhaa pitää kaapissa anjovista ja säilykelihaa, jos niitä ei syö, toteaa Laatu.

Kotivaraa tarvitaan erilaisissa yhteiskunnan häiriötilan- teissa, esimerkiksi sähkö- ja vesikatkojen, sekä vesihuollon häiriöiden yhteydessä.

Muita kotivaran käyttötilanteita ovat esimerkiksi myrskyt, tulvat, sairaudet ja tapaturmat. Vuonna 2011 Suomessa koettiin Tapaninpäivänä myrsky, jolloin ilman sähköä oli enimmillään noin 200 000 ihmistä.

- Jos tuollaisessa tilanteessa on tulipesä kotona, niin jotenkin sitä pärjää. Mutta jos sellaista ei ole, niin kylmähän siinä alkaa tulla ja hankalaa muutenkin, Laatu sanoo.

Kotivara-illan teemana olikin ilman kypsennystä valmistuvat ruoat. Martat valmistivat kotivara-aineksista papusalsatacoja, kasvispastaa, avokadoleipiä ja raparperi-kookos-curd-kotivarakakun.

Marja Leena Heino ja Taina Ahlfors Salon Piritan Martoista kertoivat tulleensa teemailtaan, jotta saisivat lisää ideoita, mitä kaikkea kotivaran ruokatarvikkeista voi tehdä.

- Olen nyt vuoden verran kerännyt kotivaraa ja yrittänyt käyttää sitä järkevästi, mutta olen huomannut että osa ruokatavaroista tahtoo jäädä käyttämättä, sanoo Ahlfors.

Korona opetti Ahlforsille, että kotona täytyy aina olla ainakin puuro- ja hernekeittoainekset, jotta on ruokaa, jos kaupat menevät yhtäkkiä kiinni.

- Tein juuri viime viikolla suuren kattilallisen hernekeittoa, ja söimme siitä monta päivää. Loput säilöin ko- tivaraksi pakkaseen, kertoo Heino.

EDULLISIA TARJOUKSIA TASARAHAHINNOIN!

Kotivaraan kannattaa sisällyttää myös herkkuja, lautapelejä ja muuta ajanvietettä. Varsinkin lapsille saattaa oleminen käydä häiriötilanteessa kurjaksi, silloin herkut voivat parantaa oloa. Kotivaran tärkein osa on ve-

ERÄ!

TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI

Kasvatettu Ruotsi Pakattuna valinta-altaasta Rajoitus 2 kalaa/talous

Valio Polar Juustopalat 350g (8,57/kg)

Ilman Plussa-korttia 5,59/kpl Rajoitus 2 kpl/talous

ERÄ!

Ingman maustetut Kermajäätelöt 1 l ei laktoositon, vanilja, kaura, Muumi eikä Hupsis (1,00/l)

Ilman Plussa-korttia 2,95/pkt Rajoitus 5 pkt/talous si ja sitä tulisi varata ruokaan ja juomaan kaksi litraa henkilöä kohden vuorokaudeksi.

Lisäksi muuksi käyttövedeksi tarvitaan kaksi ämpärillistä henkilöä kohden. Jokaisen kotona pitäisi olla myös puhdas kannellinen ämpäri tai kanisteri veden kuljettamista varten.

- Jos vettä ei tule ja kaupunki jakaa vettä säiliöautosta, silloin tarvitaan vesiastioita, kertoo Laatu.

Mielen kotivarasta puhuttaessa tarkoitetaan henkisen hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden taitoja. Tasapainoinen arki ja sen rutiinit luovat henkistä hyvinvointia ja parantavat jaksamista myös kriisien keskellä.

Yhdessä tekeminen tukee pärjäämistä häiriötilanteissa, joten puolin ja toisin naapuriapu on tärkeä asia.

- Suomalaiset ovat vähän arkoja pyytämään apua, joten olisi hyvä varmistaa naapureilta, että hekin pärjäävät häiriötilanteessa, muistuttaa Laatu.

Erilaiset taidot opettavat ylläpitämään kotivaraa esimerkiksi säilöntä ja luonnontuotteiden kerääminen. On hyvä taito, että osaa kierrättää ja käyttää hyväksi kaikki kuivakaapin tuotteet tai osaa opettaa muille kotivara-ajattelua.

- Minua huolestuttaa, kun on niin paljon sellaisia vanhan kansan taitoja, joita kukaan ei opeta meidän nuorille, toivoo Laatu.

Voimassa TO–LA

ERÄ!

HEDELMIÄ JA

VIHANNEKSIA (0,50-20,00/kg)

Pirkka

Isoja vapaan kanan munia 6 kpl/408g tai virike kananmuna 10 kpl/580g (2,59-3,68/kg)

Ilman Plussa-korttia 1,89-2,19/rs

Rajoitus 2 erää/talous

Valio Gefilus mehut 1 l (2,00/l)

Ilman Plussa-korttia 2,39/tlk

Atria Kanan pienet minuuttifileet 230-280g (10,71-13,04/kg)

Ilman Plussa-korttia 3,99/rs Rajoitus 3 rs /talous

HUIPPUEDULLINEN ERÄ! Leipomo Salonen RUNEBERGINTORTTU 2kpl/180g (11,11/kg) reilut mutta rajalliset erät

Old El Paso

Vehnätortilla 8kpl/326g Medium (3,07/kg)

Leipomo Rosten LASKIAISPULLA mansikka- ja mantelitäyte 2kpl/200g (15,00/kg)

This article is from: