Laulujoutsen on kaikkien vuodenaikojen lintu

Eero Ketola

Laulujoutsenia pesi maassamme 1940- luvun lopussa vain viitisentoista paria. Tunnetut pesäpaikat olivat tiettömien taipaleitten takana, kaukana Lapissa, itärajan tuntumassa. Kansallislintumme katoamisesta maamme pesimälinnustosta pidettiin lähes varmana. Kaksi kirjaa pelastivat laulujoutsenen.

Laulujoutsenia ja niiden munia syötiin suurena herkkuna. Munia myös kerättiin sadottani Keski-Euroopassa asuville keräilijöille. Laulujoutsenten siipisulista tehtiin luutia ja harjoja. Laulujoutsen lopullinen tuho oli lähellä. Eläinlääkäri Yrjö Kokko kirjoitti laulujoutsenesta. Kirja

Laulujoutsen ilmestyi vuonna 1950 ja Ne tulevat takaisin vuonna 1954. Teokset olivat aikansa myyntimenestyksiä.

Lähes kaikkien talojen kirjahyllyistä löytyi kirja tai kummatkin. Suomalaisten asenteet muuttuivat. Laulujoutsenten pesimäkanta alkoi kasvaa varsin nopeasti.

Laulujoutsenia pesii nyt koko maassa. Salon alueen ensimmäinen laulujoutsenpari pesi Perniössä vuonna 1984.

Laulujoutsen tottuu nopeasti ihmisiin. Esimerkiksi Perniössä ja Kiskossa laulujoutsenia pesii jopa vanhojen kartanojen ja suurten maalaistalojen pihalammissa.

Laulujoutsenen pesä on suuri keko. Naaras munii 4 –7 munaa. Naaras hautoo viisi viikkoa ja koiras pysyttelee koko ajan lähellä. Poikaset varttuvat varsin nopeasti ja ne pariutuvat 2- 3 vuoden iässä.

Vuonna 2004 maassamme pesi noin 5000 laulujoutsenparia. Nykyisin pesiviä pareja on noin 10 000.

Laulujoutsenia saattaa nähdä läpi vuoden. Muuttoparvet ruokailevat sänkipelloilla ja tulvaniityillä sekä keväällä, että syksyllä. Suurin osa maamme laulujoutsenista viettää sydäntalven Etelä-