4 minute read

Antti Lötjösen Quintet East päättää kiertueensa Saloon

Salonjokilaakso

Advertisement

Basisti Antti Lötjösen Quintet East esiintyy Salossa ravintola Musinessa lauantaina.

SaloJazz kertoo tiedotteessa, että Suomessa että maailmalla monissa musiikkiliemissä keitetty Lötjönen tuo yhtyeensä Saloon uuden levynsä ”Circus/Citadel” julkaisukiertueen merkeissä. Kokoonpano on kiertänyt kahden viikon ajan Suomea ja päättää kiertueen Saloon.

- Keväällä 2020 ilmestynyt

ALQE:n debyyttialbumi keräsi laajasti kiitosta, ja muun muassa Tampere Jazz Happeningissa 2020 loistanut viisikko todisti, kuinka intensiivinen livebändi se on. Solistista voimaa pursuavan eturivin muodostavat puhallinsoittajat Verneri Pohjola, Mikko Innanen ja Jussi Kannaste. Rumpalina yhtyeessä toimii persoonallinen Joonas Riippa.

Pääasiassa johtajansa musiikkia soittava ALQE seilaa vapailla, mutta rytmikkäillä vesillä, josta kuulija löytää kaikuja myös jazzin perinteestä.

- Yhtyeeni uusi levy porautuu entistä syvemmälle vapaan, mutta rytmisen musiikin maailmaan. Sävellykset jättävät tilaa loistaville solisteille ja soittajien väliselle kommunikaatiolle. Yhtyeen ilmaisussa ei karteta riskejä. Virheet ja rosot ovat osa musiikkia. Itseasiassa hyvin olennainen osa; epätäydellisyys on kiinnostavaa, se tuo mu- siikkiin inhimillisyyttä ja lämpöä. Ja sitä tämä aika kaipaa.

Antti Lötjönen on hyvin tuttu muusikko SaloJazzin lavalta.

Useat kokoonpanot rumpali Teppo Mäkysen kanssa sekä vuoden 2019 festivaalivierailu amerikkalaisen rumpalin Jeff ”Tain” Wattsin kanssa ovat esitelleet Salossakin kansainvälisen tason luottobasistin.

Viime viikon loppuunmyydyn SaloJazz-konsertin tähti kitaristi Mike Stern kehui vuolaasti suomalaisten jazzmuusikoiden korkeaa tasoa. Tästä on osoituksena myös Antti Lötjönen Quintet East -yhtyeen soittajien musiikillinen virtuositeetti.

- Lauantain konsertti tarjoaa intensiivisen musiikkikokemuksen tuoreen musiikin äärellä, järjestäjät lupaavat.

Liput ennakkoon Lippu.fi / palvelupisteet 14,50 / 10,50 / 4,50€ (+ Lippupisteen palvelu- ja toimitusmaksu)

Liput ennakkoon Lippu.fi / palvelupisteet 14,50 / 10,50 / 4,50€ (+ Lippupisteen palvelu- ja toimitusmaksu)

Liput ovelta 17,00 / 13,00 / 7,00€ (S-etukortilla -1€)

Liput ovelta 17,00 / 13,00 / 7,00€ (S-etukortilla -1€)

Alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi Alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi

Mukana menossa: Mukana menossa: Otteluisäntä: Otteluisäntä:

SUDOKU

KOLUMNI

Pandasilmä

”Kolumni on lyhyt, henkilökohtaisesti sävytetty kirjoitus, joka ilmestyy usein sanomalehdessä. Kolumnit ovat usein viihdyttäviä, provosoivia tai huumorilla höystettyjä.”

”Panda silmät” on ilmaisu, jota käytetään kuvaamaan tummia ympyröitä silmien ympärillä. On olemassa erilaisia kosmetiikkatuotteita ja hoitoja, joilla voidaan vähentää tummien ympyröiden ulkonäköä.”

Edellä olevat lauseet kirjoitti tekoäly Chat GPT, kun pyysin sitä avaamaan termejä ”Kolumni” ja ”Panda silmät”. Halusin kokeilla, koska palstani on edelleen ja aina edistyksellinen. Vaikka sitä onkin taitossa hiljalleen hivutettu kohti lehden takaosaa.

Tästä eteenpäin teksti on kuitenkin omaani. ***

Olen loppuviikkoon asti jonkin sortin hikiliikuntakiellossa ja kiinnitin siitä muistutukseksi saamani sairauslomatodistuksen nastalla työhuoneeni seinälle.

Kirjoitan tässä kolumnissani siis myös itse pandasilmistä.

Menovinkit

Viime Viikon Ratkaisut

Toimituksen käynti/postiosoite

Turuntie 15, 24240 SALO

Puh. 050 472 4717

Avoinna ma-pe 9.00-16.00

Aineistopäivä ilmestymisviikon maanantai

Menovinkki- ja urheiluseurapalstoille edeltävä perjantai klo 12.

Ilmoitusaineistot osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net

Päätoimittaja

Pekka Mäenpää 050 342 3963

Ilmoitus- ja sivunvalmistus

Kimmo Lehto 040 518 2597

Ilmestymispäivä torstai

Jakelupäivä keskiviikko

Sivunvalmistus Salonjokilaakso

Painopaikka Salon Lehtitehdas

Painos 32 000 kpl

Lisäjakelu 35 000 kpl

Jakelu SSM Varsinais-Suomi Oy, MK Trans & Logistics Oy, Posti

Lehden tilaus postitse kotiin 65€/vuosi.

Jakelun yhteystiedot SSM Varsinais-Suomi Oy p. 0400 533 090 (ark. 9.00-16.00) ssmvarsinaissuomi. /jakelupalaute

Ilmoitusmyynti

Katja Pölönen 040 527 1624

Sähköposti toimitus@salonjokilaakso.net ilmoitus@salonjokilaakso.net etunimi.sukunimi@salonjokilaakso.net

Silmäluomileikkauksen tehnyt uuden hyvinvointialueen erikoistuva lääkäri kirjoitti lapun varmuuden vuoksi, jos tulee tarvetta. Ei ole tullut, vaikka yläluomiani korostavat komeat tikit ja alaluomia sinne pudonneet värikkäät mustelmat.

Silmälasit peittävät ne hyvin.

Jos tehty operaatio vie tarpeen jatkuvaan kulmien kohotteluun, samalla lähtee toivottavasti liian kauan seurana ollut päänsärky. Sitä päivää odotellessa.

Väki vähenee ja vanhenee Salossa. Satun tietämään.

Siksi tänne tarvitaan lisää asukkaita, palvelujen käyttäjiä ja veronmaksajia. Mitäs jos hakisimme niitä paljon puhuttuja asuntomessuja hajayhdistelemällä kokonaisuuteen Teijon, Mathildedalin, Meri-Halikon ja Halikon sairaalan alueet. Ainakin.

Ja laitetaan mukaan vielä keskustasta Vuohensaareen kulkevan Salonjoen varren tontit ja julkisuuteen tuotu keskustakortteli, jonka asuntojen lomaan arkkitehti piirtää maailman in-

• Palvelukeskus Ilolansalo, Ilolankatu 6. Pe 3.2. klo 14 Ahteenjuuri esiintyy. Ti 7.2. klo 8-10 Verensokerin mittaus. Ke 8.2. klo 14 Kanttorin lauluhetki. Pe 10.2. klo 14 Duo Anu & Tinke esiintyy. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

• Salon elektroniikkamuseon Made in Salo –näyttely, radiot, tv:t, puhelimet, pelattavat videopelit ym, on avoinna 1.9.-2.5. to-pe klo 11-17, la klo 11-15. Astrum-keskus, Salorankatu 5-7, ovi 3, www.salomus.fi/elektroniikkamuseo, p. info 02 778 4896. Joka kuukauden ensimmäinen perjantai on museoon vapaa pääsy. Museossa käy maksuvälineenä myös museokortti, epassi ja smartum.

• Valonpisaroita-Musiikkinäytelmä, Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum-Keskus. 2023: pe 3.2. klo 18, ke 8.2. klo 18, la 18.2. klo 18, la 25.2. klo 18, pe 3.3. klo 18, la 4.3. klo 18, ke 8.3. klo 18, pe 17.3. klo 18.

• Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum-Keskus: la 4.2. klo 18 Ilmari Saarelainen-Parasta ennen, su 5.2. klo 15 Ilmari Saarelainen-Parasta ennen, pe 10.2. klo 19 Kevät Blues Doctors Special ja Tribal Moon, la 11.2. klo 18 Seela Sella ja Esko Roine-Rakkauskirjeitä, pe 17.2. klo 19 Sarparanta (soolo), ke 22.2. klo 19 Kulkukoirat-laulunäytelmä, pe 24.2. klo 19 Matka Mahdottomaan-Show Marcus Alexander, la 25.2. klo 12 Tatu ja Patu-Elämä ja teot, su 26.2 klo 15 Vesa Vierikko ja Petri Kumela-Harmo ja minä.

• Rakkauskirjeitä: Salon Teatteri, kulttuuritalo Kiva, Horninkatu 21 To 2.2. klo 19, Pe 3.2. klo 19, Su 5.2. klo 15, Ke 8.2. klo 19, Pe 10.2. klo 14, La 11.2. klo 17.

• Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamo ja Galleria Anna Aho: Seireeni ja muita kertomuksia 31.1.-25.2. Maalauksia. Vapaa pääsy. Elävän mallin piirustusilta 3.2. klo 1820. Tule piirtämään elävää mallia Salon Taiteilijaseuran Galleriaan. Tämä sopii kaikille piirustuksesta kiinnostuneille! Käteismaksu 5€. Tehdaskatu 18, avoinna ma-to klo 12-17, pe 12-15 ja la 10-12.

Menovinkit ma klo 10 mennessä osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net novatiivisimman kulttuuritalon. Siis sellaisen, jossa teatteria tai konserttia voi katsoa normaalipaikkojen lisäksi ainakin yhden asunnon omalta parvekkeelta ja parista ravintolan aitiosta. Ja autot saa parkkiin lämpimään halliin.

Olen tähän ikään oppinut, että ajatukset kannattaa päästää joskus kunnolla harhailemaan ja kavereiden kanssa voi heittää ilmaan mitä hulluimpia ajatuksia.

Kutsuttakoon sitä vaikka älyparveiluksi.

Pekka Mäenpää

Siisti, valoisa asunto Salon keskustassa, Martinkadulla 3h+k, 70m2 Hissitalon 2. krs, rauhallinen sijainti, parveke jokimaisemalla. Ei lemmikkieläimiä. Miel. pitkäaikaiseen vuokraukseen. Vuokra 795€, sähkö ja vesi kulutuksen mukaan. P. 040 749 3569

TyöSUOrITUS

Piha- ja viherrakentaminen Saneeraukset Kiinteistönhoito www.haurakointi.

HA Urakointi

P. 045 220 6904

PIKKULAARI Kauppa käy halvalla ja nopeasti. P. 050 472 4717

• Rivi-ilmoitukset seuraavaan pikkulaariin ko. viikon maanantaihin klo 16.00 mennessä.

• Täytä alla oleva ruudukko, yksi merkki/ruutu (myös sananväli on merkki), puhelinnumeron mahduttava myös ruudukkoon.

• Tuo ilmoituksesi toimistollemme, os. Turuntie 15, Salo (käteismaksu) tai lähetä ilmoitusteksti sähköpostitse os. ilmoitus@salonjokilaakso.net, saat paluupostina laskun. Ilmoitus julkaistaan kun lasku on suoritettu.

VALITSE OSASTO:

YLI 28 VUODEN kokemuksella • parvekkeet • terassit • kaiteet • ovet • terassirungot

Rivi-ilmoitus 10€ (max. 240 merkkiä) Työsuoritus pikkuilmoitus 25€ 40x20 mm

”Onnittele häntä” 30€

Kuvallinen pikkuilmoitus 40€ 40x40 mm

Hinnat sis. alv. Merkkimäärä tilan mukaan. Työsuoritukset myös laskulla.

 MYYDÄÄN 10€  OSTETAAN 10€  HALUTAAN VUOKRATA 10€  VUOKRATTAVANA 10€

 SEKALAISTA 10€/kerta  KIRPPUTOREJA 10€/kerta  LAHJOITETAAN (maksuton)  KADONNUT, LÖYDETTY (maksuton)

Osoite: Puh. Nimi:

Toisto yksityishenkilöille veloituksetta: mikäli ilmoitus ei tehoa kerralla, soita numeroon 050 472 4717. Toisto käytettävä kuukauden sisällä julkaisuajankohdasta. Toistotarjous ei koske sekalaista- ja kirpputori-palstoja, liiketoimintaan rinnastettavaa toimintaa, eikä myöskään työsuoritus- ja kuvallisia pikkuilmoituksia.

Terveystuotteet

Etu koskee normaalihintaisia sertifioituja luonnonkosmetiikkatuotteita, terveystuotteita sekä lakanoita ja tyynyliinoja. Voimassa S-Etukortilla.

This article is from: