
1 minute read
Pertti Hemmilä

N It Ajan Eduskunnassa
Advertisement
• Suomen julkinen talous laitetaan kuntoon lisäämällä taloudellista kasvua ja estämällä tehokkaasti menojen hallitsematonta kasvua.
• Eläkeläisten ja palkansaajien verotusta ei kiristetä ja yritysten verotusta kehitetään siten, että se mahdollistaa halun kasvattaa yrityksiä ja toteuttaa sukupolvenvaihdoksia.
• Työvoimapulaan vastataan poistamalla kannustinloukkuja ja kehittämällä verotusta. Poistetaan eläkkeellä olevilta työntekijöiltä palkan sivukulut.
Luovutaan opiskelijoiden opintotukien takaisinperinnästä
• Kotimainen ruuantuotanto turvataan siten, että viljelijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen ja EU-tuet maksetaan ajallaan.
Varsinaissuomalaista viljelijää on puolustettava tinkimättä!
• Suomen metsäpolitiikka pidetään omissa kansallisissa käsissä ja teollisuudelle turvataan puunsaanti myös jatkossa. Metsiä ei museoida!
• Terveydenhuollossa turvataan lääkäriin pääsy ja inhimillinen hoito isänmaan rakentaneille vanhuksille.
• Peruskoulua kehitetään siten, että kaikki sen käyneet voivat siirtyä jatkoopiskeluun ilman vaikeuksia luku- ja kirjoitustaidossa.
• Ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta ei tingitä piiruakaan.
• Energiantuotannossa hyödynnetään
• Suomalaista hallintoa nykyaikaistetaan kaikilla tasoilla ja turhaa
Paula Risikko: "Pertti on laaja-alainen osaaja ja juureva ihminen. Hän on aina ihmisen puolella. Pertillä on kokemusta, jota nyt tarvitaan. Moni puhuu, Pertti tekee." kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja

Tervetuloa kahville ja keskustelemaan
Seuraa kiertuetta kotisivujen kalenterista valokuvaa puhelimellasi alla oleva QR-koodi.
Annika Viitanen Friberg: "Arvostan Pertin pitkää kokemusta, laajaa yhteistyöverkostoa sekä korkeaa osaamista. Pertti on äärimmäisen ahkera, oli sitten kyse yrittämisestä,vaalityöstä tai kansanedustajan tehtävistä. Tiedän, että Pertti on sitoutunut ajamaan seutukuntamme asioita."
rehtori


