
1 minute read
Salossa torikahvikauden
neet, millaista yrittäminen on - ylä- ja alamäkineen, Niko ja Noora kertovat. Perheyrityksessä on tähänkin asti tehty päätöksiä yhdessä pohtien.
- Jatkamme samalla periaatteella kuin tähänkin asti.
Advertisement
Tietenkin joitain uudistuksia tehdään jossain välissä, suunnitteilla on muun muassa uusi isompi kahvilavaunu.
Maaliskuinen lauantai nostatti salolaisia kevään odotukseen. Vaikka talvi hetkeksi palasikin, kahvilayrittäjien toiveissa on tänäkin vuonna kaunis kevät ja kesä, paljon asiakkaita ja onnistuneita iltatoreja.
Henri ja Terttu muistelevat aloittaneensa kahvilanpidon torilla, koska siellä oli heidän mielestään sellaiselle tilausta.
- Parasta tässä työssä on tuttujen asiakkaitten tapaaminen. Meille ja kahvilatyö on myös aina ollut sitä, mitä olemme halunneet tehdä. Vuosien aikana on tullut paljon uusia tuttavuuksia ja joistain on tullut myös vapaaajan ystäviä.
Työssä raskainta ovat aamuheräämiset, välillä myös ehkä päivien pituus. Talvella on onneksi ehditty lataamaan akkuja.
Timo, Henri, Sauli ja Raimo viihtyvät kesät talvet kahvikupin ääressä – liikunnan jälkeen.
Kevään ensimmäiset torikahvit maistuivat vielä talviajassa
Salonjokilaakso tavalla tähän vakituisesti töihin koulut käytyään.
Alusta asti oli selvää, että kahvilanpito jatkuu, vaikka
Terttu ja Henri jäävät eläkkeelle.
- Jatkaminen tuntuu luontevalta. Olemme kaikkien näiden vuosien aikana näh-
- Meillä on aika iso ja laaja valikoima tuotteita ja kaikki ovat joidenkin suosikkeja. Jos valikoimaan haluaisi lisätä jotakin, niin rajallisten tilojen vuoksi toisesta päästä pitäisi pudottaa jotain pois, Kurilat kertovat.
Tänä vuonna jatketaan siis tutulla hyväksi todetulla valikoimalla; kesällä katsotaan olisiko jotain uutta mahdollista ottaa vitriiniin.
- Teemme kaikki tarjottavat aikaisin aamulla omassa leipomossamme ja osin kahvilan keittiössä. Saimme juuri laajennettua Meriniityssä sijaitsevaa leipomoamme.
Noora ja Niko lupaavat jatkaa jo hyväksi todetulla sapluunalla.
- Pyrimme jatkossakin toimimaan niin, että palvelumme ja tuotteemme ovat hyviä ja laadukkaita ja suosiomme säilyisi vielä seuraavatkin 40 vuotta.
Salon torilla riitti vilskettä viime lauantaina. Puolueiden vaaliteltoilla syötiin makkaraa ja tavattiin eduskuntavaaliehdokkaiden lisäksi tuttuja.
Kurilan lämmitetyssä teltassa nautittiin kevään ensimmäisiä torikahveja. Seuraavana yönä edessä oleva siirtyminen kesäaikaan puhututti kulmapöydässä; samoin Vilppaan tulevat Korisliigan pudotuspelit. Kaverukset Timo, Henri, Sauli ja Raimo kertoivat olevansa jälkiviisaita; mutta eivät kaikissa asioissa.
- Käydään kahvilla välillä myös täällä torilla. Nelikkoa yhdistää aktiivinen liikkuminen – ja kahvinjuonti.
- Uimahallin jälkeen käydään kahvilla keilahallissa, kävelylenkin jälkeen kaupungintalolla. Ennen syötiin aina pullaa, kaksikin kertaa päivässä. Enää ei syödä. Säännöllisesti kokoontuvaan eläkeläisporukkaan kuuluu parisenkymmentä miestä. Myös sulkapallo, punttisali ja erityisesti frisbeegolf saavat kokoontumaan – ja kahvittelemaan.
- Märyssä on meidän kotikenttä, mutta ollaan käyty pelaamassa paljon eri puolilla Uuttaamaata, Tallinnaa ja Espanjaa myöten.
