1 minute read

Pääkirjoitus

Etelä-Savo 1941-2021

Advertisement

Pääkirjoitus Vuosikymmen täyttyy haasteiden ja juhlan merkeissä!

Uunituore kevään Marskin Viesti on muuntautunut juhlalehdeksi, kun pääsemme tänä vuonna viettämään Etelä-Savon myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten 80-vuotis juhlavuotta! Alueemme kauppamatkustajia, reppureita, myyntiedustajia, myyjiä, markkinoinnin ammattilaisia sekä ostotehtävissä toimivia on tuona aikana autettu toimialaan liittyvissä asioissa. Jäsenemme kohtaavat työssään päivittäin haastavia tilanteita, joten tärkeänä vastapainona on ajoittain myös virkistäytyä. Nyt on sen aika!

Viime vuosi toi voimakkaasti pintaan myös sen epämieluisamman tavan auttaa jäseniä, eli lakiasioiden hoito sekä ansiosidonnaiset avustukset kassasta. Kyseiset jäsenedut on erittäin tärkeä olla olemassa, mutta yleinen toive on, ettei niihin koskaan jouduttaisi turvautumaan. Viime kevään jälkeen niitä on kuitenkin tarvittu normaalia enemmän. Poikkeusaika ei ole vieläkään ohi, mutta toivotaan, että elokuun juhlaamme mennessä ympäröivä maailmantilanne alkaisi jo normalisoitumaan rokotteiden avulla. Myyjät ovat aina valtakuntamme ensimmäisten joukossa huomaamassa talouden vaihtelut. Kuten viime keväänä huomattiin, negatiiviset vaikutukset tilausvirtoihin näkyy myynnin ammattilaisilla nopeasti. Myyjät ovat vastaavasti myös ensimmäisiä henkilöitä jotka seuraavassa vaiheessa huomaavat elpymisen merkit, kun investoinnit alkavat uudelleen kasvamaan.

Ajat ovat siis haastavat ja niin oli myös yhdistyksemme perustamisaikaan tammikuussa vuonna 1941. Voi vain kuvitella millaisten haasteiden edessä tuolloin sodan aikaan oltiin, kun Itä-Suomen Kauppamatkustaja- ja Liikemiesyhdistyksen alaosasto perustettiin. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 15 jäsentä ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Emil Rönkä. Yhdistyksen nimi muuttui vuonna 1948 Myyntimiehet Mikkelin osasto ry:ksi ja vuonna 1965 Mikkelin Myyntimiehet ry:ksi. Tällä erää yhdistyksemme virallinen nimi on Etelä-Savon myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ry ja itse olen järjestyksessään 18. puheenjohtaja. Kunnioitus historian saatossa yhdistyksemme eteen työtä tehneitä aktiiveja kohtaan on suuri ja tänä päivänä jatkamme osaltamme tuota perinnettä.

Päämajakaupunki Mikkelistä käsin on johdettu menestyksekkäästi Suomen sodat ja ajatus koota 80-vuotis juhlien teema Mannerheimin ympärille tuntui juhlavalta vaihtoehdolta. Tulevaan juhlapäivään kuuluu vierailu Päämajamuseoon sekä keväällä samaan yhteyteen avattavaan valtakunnallisestikin merkittävään Sodan ja rauhan keskus Muistiin. Ennakkotietojen mukaan Muistiin on saatu rakennettua jopa mykistävän todentuntuinen kuvaus sodan ajasta virtuaalisin keinoin. Ilta huipentuu Mikkelin Upseerikerholla järjestettävään 80-vuotisjuhlaan, mikä juhlitaan armeijahenkisellä pukukodilla.

Aurinkoista kevättä! Tavataan elokuussa juhlan merkeissä!

Markku Olkkonen puheenjohtaja MMA Etelä-Savo

This article is from: