Pirkka 5/2020

Page 1

K-RYHMÄN ASIAKASLEHTI 5/2020

17

TAPAA RAKASTAA RUOALLA

Kyllä Suomi osaa:

Ruokaketju toimii täydellä teholla

Inspiroidu: Kari Kanala & elämän oivallukset IKIMUISTOISET JUHLAT KOTONA 6 kysymystä aurinkosähköstä

EI ANNA PELOLLE VALTAA ”Kriiseistä syntyy aina myös jotakin hyvää”


Meiltä saa hetken herkkuja ja alkukesän eväitä, kauempaa ja etenkin läheltä. Pidetään huolta toisistamme, myös oman kylän kalastajasta, leipurista ja viljelijästä. Siksi monet meidän tuotteet ovatkin lähiruokaa parhaimmillaan. K-Market on aina lähelläsi.


Pääkirjoitus

VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA

Yhdessä voimme tehdä työtä sen eteen, että kotimaisen ruoan arvostus nousee yhä.

Paula Niemistö

TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

Anna Inget

SISÄLTÖSTRATEGI Genero I A-lehdet: Titta Kiuru ULKOASU

Genero I A-lehdet: Anne Ala-Jokimäki, Joakim Juvelén (graafinen suunnittelija), Antti Nikunen (ruoka) TOIMITUS

Genero I A-lehdet: Tanja Rinkinen, Satu Kärki, Markku Nykänen K-ryhmä: Susanna Virén, Mere Sundqvist (K-Rauta) RUOKA

SIVUNVALMISTUS

Aste Helsinki Oy

ASIAKASPALVELU

Pirkka-lehti jaetaan Plussa-asiakastalouksiin, joiden keskimääräiset ostot K-ryhmän kaupoista ylittävät 250 € kuukaudessa viimeisen 12 kk ajalta. K-Plussan asiakaspalvelu: Plussa.com/asiakaspalvelu tai 010 19 8604. OSOITELÄHDE

K-Plussan asiakasrekisteri, Kesko Oyj, Helsinki. Postiosoite: PL 1, 00016 Kesko. Käyntiosoite: Mannerheimintie 117, Helsinki. Y-tunnus 0109862-8 TOIMITUKSEN OSOITE

palaute.pirkka@a-lehdet.fi MEDIAMYYNTI

Katja Virtanen 010 532 2974 katja.virtanen@kesko.fi KUSTANTAJA

A-lehdet Oy, PL 410, 00811 Helsinki Vaihde (09) 759 61 etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi PAINO

UPC Print, Vaasa 88. VUOSIKERTA

Toimitus ei vastaa tilaamattomasta mate­riaalista. Pirkka ei korvaa talou­­dellisesti ruoka- tai muissa ohjeissa mahdollisesti olevista painotai muista virheistä aiheutuvia kustannuksia.

MIKKO HELANDER, KESKON PÄÄJOHTAJA KUVA HEID I S TRENGEL L

Genero I A-lehdet: Satu Koivisto, Jasmin Raitakari, Outi Väisänen K-Ruoka-mediat: Suvi Leppänen ja K-Koekeittiö

Omavaraisuus on puoli ruokaa Vuosi 2020 tulee jäämään muistoihimme hyvin poikkeuksellisena. Koronavirusepidemia on mullistanut arkemme, ja sen jäljet ovat varmasti pysyvät. Kriisin keskellä suomalaiset ovat halunneet varmistaa, että tärkein on turvattu: läheiset kotona, kaapeissa hätävara elintarvikkeita ja arjen perustuotteita. Kotimainen elintarvikeketju on näyttänyt toimivuutensa tässä kriisitilanteessa. Olemme yhdessä kestäneet hyvin suomalaisten innokkaan hätävarojen hankkimisen – kysytyimpiä tuotteita, kuten leipää, maitoa, jauhelihaa ja vessapaperia, on saatu toimitettua ympäri Suomen läpi poikkeusviikkojen, kiitos tiiviin yhteistyön läpi koko elintarvikeketjun. K-ryhmän kautta kulkee noin 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutetusta ruoasta, ja tästä noin 80 prosenttia on kotimaista. Monissa Euroopan maissa ruoan kotimaisuusaste on huo-

mattavan paljon alhaisempi, Ruotsissa esimerkiksi noin 50 prosenttia. Kriisi onkin muistuttanut meitä huoltovarmuuden merkityksestä. Omavaraisuus on Suomelle suuri vahvuus – ja samalla suuri ylpeyden aihe. Suomalainen ruoka on puhdasta, laadukasta ja turvallista. Ruoan kotimainen alkuperä on jo nyt tärkeä ostokriteeri lähes 85 prosentille suomalaisista. Yhdessä voimme tehdä työtä sen eteen, että kotimaisen ruoan arvostus nousee yhä. Näin varmistamme sen tuotannon tulevaisuudessakin. K-ryhmä on kulkenut suomalaisten rinnalla suurissa kriiseissä ja murroksissa – sodasta jälleenrakennukseen, taantumista nousukausiin. Jokainen meistä voi omilla valinnoillaan varmistaa, että huoltovarmuutemme ja omavaraisuutemme säilyvät jatkossakin korkeina. Ostetaan suomalaista ruokaa, se pitää meistä huolta.

4041 0948

Painotuote JOUTSENMERKITTY PAINOTUOTE Pirkka-lehden painotalo ja paperi täyttävät pohjoismaiset ympäristökriteerit. Pirkka-lehteä painetaan vuodessa miltei 8 miljoonaa kappaletta, mikä työllistää suomalaista paperi- ja painoteollisuutta.

KUKA HÄN ON

Mikko Helander, Keskon pääjohtaja

Pirkka.fi

Niksi-Pirkka

MIELESSÄ JUURI NYT

Paras huoltovarmuusteko on suosia suomalaista nyt ja tulevaisuudessa.

@pirkkafi

KATSE TULEVAAN

Me suomalaiset olemme ketteriä ja sinnikkäitä, selviämme kyllä tästäkin!

P i r k k a . f i   PIRKKA  3


Vegaaninen!


Sisällys

RUOKA

Rakkaimmat kakut

Juustokakku, kukapa sitä ei rakastaisi? Kokosimme suosikkireseptit ja parhaimmat niksit, joilla onnistut. Valitsetko suklaan vai Nutellan?

41

TUOTTEEN TAKANA

”Elinajanodote on kaksinkertaistunut 1800-luvulta. Maailma on nykyään paljon parempi paikka kuin edes ymmärrämme.”

Bananasajäämä! Jämästä jäätelöksi

Kaupassa tummaksi päässeet banaanit löysivät uuden elämän Suomen Jäätelön jätskissä.

­— ESKO VALTAOJA, SIVU 34

13

3 7 16 25 26 31 33 34

TÄMÄN OLEN OIVALTANUT

Elämä on joukkuepeliä

Jalkapallon seuraaminen ja pelaaminen on opettanut kirkkoherra Kari Kanalalle, että sooloilu ei kannata.

104

RATISSA PUHEENAIHE

Huolto pelaa, ruoka riittää

Mutkaton, mukava perusauto

Kriisiaika toi esiin sen, että paras huoltovarmuusteko on ostaa suomalaisia tuotteita.

Valokuvaaja koeajoi uuden Volkswagen Golfin ja tykästyi auton tekniikkaan, erityisesti ruuhka-avustimeen.

16

103

Pääkirjoitus Nyt – arki lentoon Huoltovarmuus Suomessa Kotona-kansi Sisustus: Kukkien alla Kesän kuumin kvartetti 6 kysymystä aurinkoenergiasta Henkilö: Esko Valtaoja

41

SISUSTUS

Kodin olohuone somaksi

Kevään suuria hetkiä on tärkeää juhlistaa. Juhlia voi myös omassa olohuoneessa.

26

67 68 72 79 80 83

RUOKA

Hyvää oloa -kansi Muoti: Tärkeisiin hetkiin Kauneus Mitä saisi olla? K-kauppiaat kehittivät uusia palveluja asiakkaiden avuksi PLUSSA

103 Ratissa 10 4 Henkilö: Kari Kanala 107 Ristikko & sudoku 10 9 Niksi-Pirkka 110 Arjen ekoteko: Tatun ja Patun tekijät

P i r k k a . f i   PIRKKA  5


K-lahjakortti

K-LAHJAKORTILLA SAAT MITÄ VAIN SEURAAVISTA KETJUIS TA

LISÄTIETOJA PLUSSA.COM/LAHJAKORTTI

plussa.com PIRKKA

73


Nyt

NY T-KANSI: T EK STI TANJ A RINKINEN K UVA VI OL A MINERVA VI RTAMO KO ONNUT PIR KAN TOI MITUS TEK STIT TANJ A RINKINEN J A ELI NA KAREMO KUVAT VIO L A M INERVA VIRTAMO, GETTY IMAGES, KANSALLISGALLERIA / YEHIA EWEIS J A VA L MIS TA J AT

Asiat, jotka inspiroivat meitä toukokuussa

Mukikakun makuinen äitienpäivä Äitienpäivää on juhlittu Suomessa melkein sata vuotta. Vuonna 1927 äitienpäiväksi vakiintui toukokuun toinen sunnuntai, samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, josta merkkipäivä on peräisin. Suomalaiset juhlimistavat ovat pysyneet samankaltaisina vuosikymmeniä: aamiainen äidille vuoteeseen, itsetehty kortti, kukkia tai lahjoja, onnittelusoitto mummolle. Tänä vuonna äidin aamiaisen tai yhtei-

sen brunssin kruunaa itsetehty suklaakakku mukissa. Nopea mukikakku valmistuu helposti pienempienkin lasten kanssa. Reseptissä on seitsemän yleistä ainesosaa, itse kakut valmistuvat mikrossa ja ne nautitaan lämpöisten ajatusten kera. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille!

» Ohje: K-Ruoka.fi/reseptit/ suklaakakku-mikrossa

Iittala Raami -juomalasit, värit pellava ja kirkas, 21,95 €/2 kpl sekä valkoinen Iittala Teema -kuppi 0,22 l, 11,95 €, K-Citymarket. Kirkas myhome Alva -lasirasia 6 cm 6,99 €, puinen myhome Saarni-hunajahyrrä 5,99 €, kirkas myhome Aari -maljakko 19 cm 12,95 € ja valkoinen myhome Alva-kulho 12 cm 2,99 €, valikoidut K-Citymarketit

P i r k k a . f i   PIRKKA  7


Nyt – arki lentoon

Kohti uusia maailmoja Sillä ei ole väliä, mitä kirjoja luet, kunhan vain luet. Kirjojen lukeminen on tutkitusti yksi myönteisesti elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä. Lukeminen myös rauhoittaa ja vähentää stressin tuntemista sekä lisää hyvän olon tunnetta. Ellet vielä lue, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Listasimme muutamia kevään hittikirjoja K-Citymarketin valikoimasta: ● Suurin niistä on rakkaus, Kirsti Paakkasen tarina. Kirj. Ulla-Maija Paavilanen (Otava).

Virtuaalimenoa!

Museoiden virtuaalikierrokset vievät niin Metropolitanille New Yorkissa kuin Ateneumiin Helsingissä tai Emmaan Espoossa. Kattava linkkilista kierroksista museoissa: » Artsandculture.google.com

Bisneslegendan taival mökintytöstä ikoniksi. ● Voimana toivo. Kirj. Maaret Kallio (WSOY). Suomen luetuimman psykoterapeutin uusin kirja pureutuu toivoon. ● Äitiä ikävä. Kirj. Eero Huovinen (Tammi). Helsingin emerituspiispa palaa lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon. ● Minun tarinani. Kirj. Michelle Obama. (Otava), jättipokkariversio. Yhdysvaltain entisen ensimmäisen naisen elämäkerta.

Konsertit ja keikat kotisohvalle tuo Koronakonsertit.fi ja Karanteeniklubi. Molemmat toimivat kaikille avoimina Facebook-ryhminä. Valtaosa konserteista on ilmaisia. Liikkua voi yhdessä pelikenttien ja -hallien ulkopuolellakin, ja jumpata voi vaikka olohuoneessa. Esimerkkejä yhteisistä peleistä ja hetkistä: » Suomenlatu.fi/ulkoile/perheliikunta

PINNALLA

Upea hortensia kukkii koko kesän, kun nypit vanhat kukinnot pois. Pirkka Parhaat terassihortensia, useita värejä, K-ruokakaupat.

21 000 ERI HYÖNTEISLAJIA

tekee hyvää suomalaisilla pihoilla, puutarhoissa ja luonnossa. Anna rauha ahkeroijille!

8  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

60

LEPPÄKERTTULAJIA

Suomessa hävittää tuhohyönteisiä. Samoin tekevät muun muassa hämähäkit ja petoluteet.


Nyt – arki lentoon

Uusi kiuas kotiin tai mökille? Harvia Legend 240 Greenflame -puukiuas on sopiva keskikokoiseen saunaan, 799 €, K-Rauta.fi ja K-Rauta.

Kevään ja alkukesän puutarhaja ulkohommiin myhome -puhdistusrauta ja istutuslapio (myydään erikseen) 4,95 €/kpl K-Citymarket.

Puutarhassa on aina jotain tekemistä. Fiskars Xact L -puutarhalapio 42,95 €, K-Rauta.fi ja K-Rauta. Kiuaskivien vaihtoväli on 1–3 vuotta. Parhaat löylyt -kiuaskivet sopivat kaikkiin kiukaisiin, 7,90 €/pkt, K-Rauta.fi ja K-Rauta.

Tehtävänä: kotoilu

Treenaa, sauno, hoida pihaa, pelaa yhdessä – viihdy kotosalla!

Kotipihan ulkopeleihin Adidas Uniforia League Box Ball -jalkapallo 29,90 €, Intersport.fi ja Intersport.

Kuivaa kätesi pehmeisiin Luhta Home Pellava -pyyhkeisiin, alkaen 9,95 €, K-Citymarket. Pieni piristys arkeen! 3 kaverin vadelma & valkosuklaa -jäätelöpuikko maistuu auringonpaisteessa, K-ruokakaupat.

Suomalainen klassikko Karhu Fusion 2.0, monivärinen, 135 € ja ikoninen Karhu Albatross 84,90 €, Theathletesfoot.fi ja The Athelete’s Foot -kaupat.

P i r k k a . f i   PIRKKA  9


Nyt – arki lentoon

Klassista vai heviä Norjasta?

1

Musiikki tekee meille kaikille ihmeitä. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mitä biisejä kuuntelet.

2

1 Musiikin voima on uskomaton. Nuoruuden lempikappale voi aiheuttaa haikean olon tai nostaa fiiliksen hetkessä yhtä korkealle kuin se oli 1980-luvun limudiscossa. Musiikki vaikuttaa aivoihin monella tapaa ja lisää niiden ­verenkiertoa. Musiikista voikin olla apua esimerkiksi dementian hoidossa. 2 Mitä sitten kannattaisi kuunnella, että saisi irti parhaat mahdolliset terveyshyödyt? Oikeita ja vääriä valintoja ole, vaan tutkimusten mukaan olennaista on se, että musiikki on itselle mieluista. Jos norjalainen hevimetalli tuntuu rentouttavammalta kuin klassinen musiikki, näin myös on. 3 Laulaminen ja soittaminen rauhoittavat vieläkin tehokkaammin kuin musiikin kuuntelu. Musisointi vaatii keskittymistä ja huomion kiinnittämistä moneen asiaan.

3

1 Huomaamattomat JBL T120TWS Bluetooth-nappikuulokkeet, 99,95 €. 2 Spotify-lahjakortti aukaisee maailman levyhyllyt. Saatavilla 10 € ja 30 € lahjakortteja, K-ruokakaupat. 3 JBL T600BTNC -vastamelukuuloke 99,95 €, väreinä musta, valkoinen ja sininen. Molemmat kuulokkeet valikoiduista K-Citymarketeista.

Hyvät yhdessä

Tuttu Kimble-peli erityisellä twistillä 24,95 €, K-Citymarket. Pelin kiperiin hetkiin uusi Kooky’s Mango Passion Sodapop -juoma, K-ruokakaupat.

10  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

Kansainvälistäkin mainetta kerännyt Mölkky-pihapeli 29,95 €, K-Citymarket. Uutuus aikuiselle: Nordfors omena-raparperi -siideri 5,5 %, K-ruokakaupat.

Maailman eläimet -peli kaikenikäisille 17,99 €, valikoidut K-Citymarketit. Villi Vichy sitruuna-­katajanmarja -pullo on kierrätysmateriaalia, K-ruokakaupat.


NYT VOIT MAKSAA

MobilePaylla Plussa-pisteet kertyv채t automaattisesti maksun yhteydess채, kun lis채채t Plussa-korttisi tiedot sovellukseen.

Tarkemmat ohjeet osoitteesta k-ruoka.fi/mobilepay


BOBI–POSTILAATIKOT VALMISTETAAN SUOMESSA BOBI-POSTILAATIKOISSA ON VALMIUS MYÖS ABLOY-LUKOLLE!

89

90

(99,90)

POSTILAATIKKO BOBI XPRESS Ruostumattomasta teräksestä valmistettu lukittava postilaatikko. Suoralinjainen muotoilu. Asennus seinään, aitaan tai asennusjalustan avulla maahan. Xpress-lukko, mukana 2 avainta. Valmius myös ABLOY-lukolle. 501130704

POSTILAATIKON JALAT MYYDÄÄN ERIKSEEN

TILAA VERKKOKAUPASTA Nouda myymälästä, postista tai tilaa suoraan kotiin.

149.-

POSTILAATIKKO BOBI CLASSIC Teräksestä valmistettu lukittava postilaatikko. Asennus seinään, aitaan tai asennusjalustan avulla maahan. Bobi-lukko, mukana 3 avainta. L32, K50, S21 cm. Valkoinen, struktuurimusta ja punainen. 500654109, 500793919, 500707145

219 .-

POSTILAATIKKO BOBI GRANDE Teräksestä valmistettu suuri lukittava postilaatikko. Säädettävä RST täyttöluukku. Asennus seinään tai asennusjalustan avulla maahan. Bobi-lukko, mukana 3 avainta. Valkoinen tai harmaa. 500726263, 500799299

KATSO LÄHIN K-RAUTA TAI TILAA TUOTTEET VERKOSTA:

k-rauta.fi

Hinnat ovat voimassa 6.5.-2.6.2020 kaikissa K-Raudoissa.


Nyt Nyt –– arki arki lentoon lentoon

TUOTTEEN TAKANA

Jämästä jäätelöksi

TEK STI SATU KÄRK I K UVA KAISU JO UPPI

Suomen Jäätelön Petri Laukontaus tekee vegaanista jäätelöä kauppojen tummaksi päässeistä banaaneista. ”Nykyisin keräilen banaaneja biokaasuautolla pitkin pääkaupunkiseudun K-ruokakauppoja ja kuorin niitä Harry Belafonten Banaaninlastaajan laulun tahdissa. Kokemuksella voin kertoa, että yksi henkilö kuorii tunnissa 40 banaanikiloa. Banaanihommiin päädyin, kun K-Supermarket Redin kauppias Teemu Tikkala kysyi, olisiko minulla käyttöä syömäkelpoisille, kaupassa tummaksi päässeille banaaneille, jotka poistetaan myyntitiskiltä. Innostuin heti, ja aloin kehittelemään banaanijäätelöä. Mitä mustempi banaani, sen parempi maku. Ja raaka-aine tulee näppärästi hygieenisessä paketissa omissa kuorissaan. Kauppiaan ehdottama yhteistyö oli kuin ”match made in heaven”. Jäätelöä varten ei ole myynnissä tarpeeksi kypsiä banaaneja. Samalla vältetään syömäkelpoisten banaanien joutuminen biojätteisiin. Teimme useita testieriä, kunnes syntyi jäätelö, joka oli valmis tuotantoon. Vegaaninen, maidoton, laktoositon ja gluteeniton banaanijäätelö sai nimekseen Bananasajäämä. Se tehdään käsin, eikä se sisällä keinotekoisia aromitai väriaineita. Tuotantoprosessin hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni, mikä sopii myös K-ryhmän vastuullisuusajatukseen. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Suosittelen nauttimaan Bananasajäämä-jäätelön sellaisenaan, mutta siitä voi tehdä myös smoothien tai käyttää sitä drinkkipohjana. Bananasajäämän lisäksi yritykseni valmistaa sesonkituotteita muun muassa kotimaisista marjoista. Ystävänpäiväksi valmistamme jäätelöä ruusun terälehdistä. Jäätelömakujamme ovat muun muassa kuusi ja raparperi, jotka ovat saaneet jo paljon ystäviä. Jäätelön tekemistä olen oppinut Italiasta palkkaamani mestarin ohjauksessa. Uusia tuotteita on kehitteillä koko ajan. Seuraava jäätelömaku tulee olemaan todella yllättävä!” Bananasajäämä vegaaninen, laktoositon ja gluteeniton banaanijäätelö 550 ml, valikoidut K-ruokakaupat.

P i r k k a . f i   PIRKKA  13


Nyt – arki lentoon

Mitä mielessä?

EKOKENGIN KESÄÄN Uudet Asportuguesaskengät valmistetaan luonnonkorkista ja kierrätysmateriaaleista. Kenkien pohjaan käytettävä korkki saadaan puun kuoresta. Korkkitammi itsessään varastoi valtavasti hiilidioksidia. Kengän päällinen on kierrätysmateriaalia. Jalkineet voidaan pestä 30 asteessa. Saatavilla Kookenkä-myymälöistä ja verkkokaupasta: Kookenka.fi.

Lähes 400 latauspisteen K-Lataus-verkosto yli 75 K-kaupan yhteydessä

Kirkkonummelta Rovaniemelle, Joensuusta Uuteenkaupunkiin. K-Lataus palvelee sähköautoilijoita valtakunnallisesti. Kaikki K-Lataus-asemilta ladattava sähkö on uusiutuvaa. » Lue lisää: K-Lataus.fi

TUETAAN OMIA VILJELIJÖITÄ Kesää kohti mennessä K-kauppojen Tuottajalle kiitos -tuotesarja täydentyy 15:llä tuotteella, joista pari on Ingmanin kermajäätelöä. Tuotesarjasta kertyvä tukiraha päätyy kotimaisille tuottajille.

Lataa akkusi!

14  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

K-ryhmän sähköautojen latausverkosto K-Lataus on Suomen suurin pikalatausverkosto.

Sähköauto lataukseen ja ostoksille. Kaupasta lähtiessä auton akkuun on latautunut uusiutuvaa, kotimaisella tuulivoimalla tuotettua sähköä. Suomen suurin pikalatausverkosto K-Lataus tarjoaa lähes 40 prosenttia julkisista pikalatauspisteistä Suomessa. K-Lataus-asemilta ladatulla sähköllä ajettiin viime vuonna arviolta yli 5,5 miljoonaa kilometriä.

Latauksia tehdään päivittäin satoja. Suosituimmat ajankohdat sähköautojen lataamiselle K-kauppojen yhteydessä olevilla K-Latauksen latausasemilla ovat perjantai ja lauantai. Keskimäärin sähköautoa ladataan puolesta tunnista tuntiin. Latausasemat palvelevat sekä täyssähköautoilijoita että ladattavalla hybridillä ajavia.

K U V I T U S V E SA- M AT T I J U U T I L A I N E N JA K I R O I L E VA H I I L I : M I L L A PA LO N I E M I I

TUNNETKO JO SÄHKÖPYÖRÄN? Sähkömoottorilla avustettua polkupyörää poljetaan kuten tavallista pyörää. Moottori tuo vain lisää nopeutta ja voimaa pyöräilyyn. Helkama E7 on kaupunkipyörä seitsemällä vaihteella. Sen matala jalannostokorkeus helpottaa kyytiin nousemista. Valittavana kaksi väriä ja kaksi runkokorkeutta, 2 099 €, Intersport.fi ja Intersport.


LÄ EI SISÄL

PALMUÖLJYÄ!

NÄLÄN YLLÄTTÄESSÄ RATKAISU LÖYTYY KUPISTA

Kun kokkailuun ei ole aikaa tai intoa, ota herkullinen Blå Band Meal Cup kevyeksi lounaaksi tai illalliseksi. Lisää vain vesi, ja ateria on valmis viidessä minuutissa.

PinaattiPerunamuusi

MAISTA UUTUUDET!

CHILI CON CARNE

TUTTU HYVÄ MAKU UUSI ILME

Vinkki:

Blå Band patojen pakkaukset saivat uuden raikkaan ilmeen. Tutut, suositut maut säilyvät ennallaan.

Herkullis en kasvisve rsion saa t valmista malla pa dan kasvipro teiinin kanssa.


Luomuviljelijä ja emolehmätuottaja Tommi Hasu kannustaa ihmisiä kokeilemaan kotona oleilun aikana myös erilaisia ruokia. ”Parasta olisi, että elintarvikkeita käytettäisiin mahdollisimman laajasti. Jauhelihan sijasta voisi kokeilla vaikkapa paisteja. Tämäkin vaikuttaa sitten siihen, että ruokaa riittää hyvin.”

16  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


Ruokaa

pöytiin sisulla ja sydämellä Kun koronakriisi iski, kävivät suomalaiset heti ostamassa kaapit täyteen ruokaa. Ihmisiä rauhoiteltiin, ettei Suomesta ruoka lopu. Mutta miksi ei? Vastaus löytyy historiasta, yhteistyöstä ja kotimaisuudesta. Paras huoltovarmuusteko onkin ostaa suomalaista. TEKSTI HEIDI KALMA RI KUVAT HANNES PAANANEN, MILKA ALANEN JA PÄIVI KARJALAINEN

P i r k k a . f i   PIRKKA  17


P

uoli seitsemältä aamulla luomuviljelijä Tommi Hasu avasi emolehmäpihaton oven ja alkoi työnnellä rehuja eläimille eteen. “Aamutarkin” eli tarkastuskäynnin aikana Hasu katsoi myös, miten lehmillä menee. Esimerkiksi Nuunuuja Kati-lehmät olivat jo niin pinkeinä ja isoina, ettei kestäisi enää kauan, kunnes Hasu voisi ihastella jälleen uuden syntymän ihmettä. – Katsoin kotona kamerasta, ettei vielä ollut hätää, mutta mammat olivat jo tosi pulleita ja utareet täynnä. Molemmat olivat jo eristäytyneet laumasta ja alkaneet tehdä pesää, Hasu kertoo puhelimitse Kouvolasta, Kymijoen rannalta. Maaliskuussa luomuviljeljijän ja emolehmätuottajan kevät oli edennyt pitkälti tavallisen luonnon rytmin mukaan, lukuun ottamatta yhtä asiaa – koronavirusta. Hasu havahtui tulevaan kriisiin jo vuodenvaihteessa, kun seurasi uutisia Kiinasta. Silloin virus tuntui kaukaiselta, mutta kun ihmisiä alkoi sairastua Euroopassa, alkoi viljelijäkin jo miettiä, mitä heidän tilallaan pitää pian tehdä toisin. – Meillä on siemenet ja lannoitteet valmiina, mutta tärkeintä on, että me tekijät pysymme terveinä. Eläimet on hoidettava joka päivä, Hasu sanoo. Muuten maatilalta käsin kriisiin on voinut suhtautua melko rauhallisesti. Hasu on kommunikoinut yhden työntekijänsä kanssa pääosin puhelimessa, ja molemmat ovat voineet tehdä töitä väljästi ulkosalla. Hygienian kiristämisessäkään ei ole ollut ongelmia, sillä siitä huolehtiminen on valmiiksi korkealla tasolla ja selkärangassa. – Meillä on käytössä kovia desinfiointiaineita, pesemme jatkuvasti käsiä, emmekä esimerkiksi mene eläimien sekaan

kuin tietyillä kengillä. Jos tulisi vaikkapa vasikkaripuli, ilman turvatoimia se leviäisi hetkessä räjähdysmäisesti. Maaseudulla on selkärangassa myös varautuminen ruoan suhteen. Hasun perheellä on iso arkkupakastin täynnä lihaa ja marjoja sekä varastossa parisataa kiloa kaurahiutaleita. – Sen tein ekstraa, että tilasin 14 000 litraa polttoöljyä valmiiksi traktoreita varten. Sillä pärjätään juhannukseen asti.

Kun hätä on suuri, täytetään kaapit

Riittääkö meillä ruoka? Siinä kysymys, joka nousi nopeasti mieleen, kun koronakriisi iski voimalla myös Suomeen. Poikkeustilan pelossa monet suuntasivat kauppaan ja ostivat kaapit täyteen pastaa, jauhelihaa, kuivaruokia, hiivaa – ja vessapaperia. Tilanne muuttui kaupoissa päivässä, tarkalleen ottaen keskiviikon 11.3. ja torstain 12.3. välisenä aikana. – Keskiviikkoiltana pysähdyin hämmästelemään, miten reippaasti viisarit olivat sinä päivänä värähtäneet ja kauppa oli alkanut käydä. Torstaina kauppaan tulikin jo käsittämätön ryntäys ja hyllyt tyhjenivät erittäin kovaa vauhtia, kertoo Helsingin Konalan K-Supermarketia pitävä kauppias Pauli Jaakola. Ruoan ostaminen toi ihmisille turvaa, kun ei ensihädässä osattu muutakaan tehdä, eikä tiedetty mitä vielä on edessä. Toki kyse oli, erityisesti kaupunkilaisten kohdalla, myös siitä, ettei varautumista ole enää juuri harrastettu. Kaupassa käydään usein ja vapaasti mihin vuorokaudenaikaan vain, kokkaamisessa käytetään paljon puolivalmisteita, ja syöminen on siirtynyt yhä enemmän ravintoloihin. Rauhoittelijat olivat oikeassa. Hamstraamiselle ei ole ollut suurta syytä, sillä ei ruoka Suomesta ihan hevillä lopu.

Varautuminen on perusarvo

Huoltovarmuus on sana, joka on tänä keväänä tullut kaikille tutuksi. Aiemmin harva tiesi siitä mitään, ja se on ollut myös jonkinlaisen vähättelyn aihe: onko sille enää edes tarvetta? Esimerkiksi Ruotsissa on 2000-luvun alkupuolella suurelta osin purettu jo omat huoltovarmuusjärjestelmät. Suomessa ei ole uskallettu eikä haluttu.

+100 %

K-ruokakauppoihin toimitetun ruoan määrä kaksinkertaistui kriisin alussa.

18  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


– Suomessa on ainutlaatuinen huoltovarmuusjärjestelmä. Euroopassa lähinnä Sveitsissä on käytössä vähän meitä vastaava malli, kertoo valmiuspäällikkö Lauri Kulonen Päivittäistavarakauppa ry:n vetämästä Kauppa- ja jakelupoolista. Huoltovarmuudesta vastaa Suomessa Huoltovarmuuskeskus – yhteistyössä elinkeinoelämän ja viranomaisten kanssa. 400 vuotta sitten huonojen satokausien varalle perustettiin Kruununmakasiinit. Varautumista vahvistettiin sotien jälkeen. 1920-luvulla rakennettiin ensimmäiset Valtion viljavarastot, ja perustettiin valtionyhtiöitä turvaamaan kriittisiä tarpeita, kuten lannoitteita ja polttoainetta. Huoltovarmuutta on parannettu Suomessa kriisi kriisiltä, ja erityisesti 1970-luvun energiakriisi toi uuden muistutuksen, minkä jälkeen Huoltovarmuuskeskuksen alle perustettiin eri alojen pooleja. Ruokaketjun toimivuudesta huolehtii kolme poolia, joista kaupan hyllyillä olevien tavaroiden riittävyyden eteen töitä tekee Kauppa- ja jakelupooli. – Meidän tehtävänämme on varmistaa päivittäistavaroiden saatavuus koko Suomessa, kaikissa oloissa, kertoo Lauri Kulonen. Käytännössä poolin tehtävänä on pitää yllä kaupan ja ruokaketjun toimijoiden hyvää yhteistyötä sekä auttaa valmistautumaan erilaisiin kriiseihin. Se toimii myös tiedonvälittäjänä valtion viranomaisten ja yritysten välillä. Eli kun kau-

?

pan hyllyt alkavat tyhjentyä, K-ryhmä muiden ruokakauppaketjujen tavoin välittää siitä tiedon myös Kauppa- ja jakelupoolin kautta Huoltovarmuuskeskukselle ja sieltä edelleen valtion viranomaisille ministeriöihin. Jos oikeasti ravitsemuksellisesti tärkeä ruoka alSuomalaiset ovat otkaisi loppua, voisi valtiovalta tarvittaessa päättää taneet koronakriisissä avata viljojen varmuusvarastot tai esimerkiksi alkaa jättimäisen digiloikan myös ruoan verkkosäännöstellä joitakin tuoteryhmiä. kaupassa. Kasvua on ollut jopa 700 %, kun Koronakriisissä tällaiseen ei ole ollut tarvetta, esimerkiksi Ruotsissa mutta monelle muulle erityistoimenpiteelle, kuten ruoan verkkokauppa ruokakauppojen hygienian tarkentamiseen ja koon kasvanut vain 45 %. Meillä on ollut tiinkuljetusten lisäämiseen kylläkin. Ne on kuitensiis valmius, ja nyt sitä kin tehty kaupoissa omasta aloitteesta ja kimpassa on lähdetty toteuttamaan käytännössä. muiden kanssa. – Elintarvikehuollossa toimitaan vapaaehtoisuuden pohjalta. Koronakriisissä on ollut käsin kosketeltavaa, miten hyvässä yhteistyössä yritykset ovat toimineet. Tässä on todella nyt punnittu vastuullisuutta, Kulonen sanoo.

Tilaukset alkoivat sinkoilla

Kun Konalan K-Supermarketissa alkoivat hyllyt tyhjentyä, Pauli Jaakola ryhtyi tilaamaan lisää tavaraa. Tilaukset sin-

P i r k k a . f i   PIRKKA  19


80 %

Ruoan kotimaisuusaste on Suomessa korkealla tasolla. Ruotsissa ruoasta on omassa maassa tuotettua vain puolet. koilla nopeasti muuallakin. K-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Ari Akseli kertoo, että K-ryhmän jakelukeskuksessa hankittiin lisää varastotilaa, kuljetusten määrää lisättiin ja kuormien kokoa kasvatettiin. – Yhtenä päivänä K-ruokakauppoihin toimitettiin 16 000 kuutiota tavaraa, mikä on noin 800 rekkalastillista. Normaalina päivänä määrä on alle puolet tästä, Akseli kertoo. K-ryhmän varastoissa tavaraa oli valmiina jonkun verran, mutta ei sielläkään niin paljon. Siksi tilauksia otettiin vastaan myös esimerkiksi Snellmanin lihajalostuksessa. – Kiireisimmän viikon viikonloppuna laitoimme kaasun pohjaan ja teimme lähes kellon ympäri töitä, jotta pystyimme vastaamaan nopeasti lisääntyneeseen kysyntään. Muutamissa tuoteryhmissä, kuten jauhelihassa, kysyntä oli jopa viisinkertaista, Snellmanin lihajalostuksen toimitusjohtaja Roland Snellman kertoo. Snellmanin perheyhtiössä tuotantolinjalle lähti hommiin myös konttorin väki, K-ryhmän jakelukeskuksessa lisätyövoimaa saatiin joustavan työvoimapoolin ansiosta ja Konalan K-Supermarketissa kaupan työntekijät itse ehdottivat kauppiaalle, voisivatko jäädä tekemään pidempää vuoroa ja täyttämään hyllyjä sitä mukaa, kun uutta tavaraa tuli sisään.

? Nopeimmin Suomessa voi tulla pulaa ulkomaisista hedelmistä ja vihanneksista. Näin voi käydä, jos vaikka koronavirus sairastuttaa liikaa alan toimijoita ulkomailla tai rahti ei pääse kulkemaan. Ravitsemuksellisesti hedelmiä voidaan korvata vaikkapa kotimaisilla marjoilla.

Laaja valikoima pelastaa

Hamstrausvaihe kesti Suomessa noin kaksi viikkoa. Sen jälkeen tilanne rauhoittui selvästi. Ihmiset alkoivat ostaa ruokaa jälleen normaaleja määriä – ja monipuolisesti eri asioita. Tai no, melkein normaalisti. Kaupan alalla on kiinnostuneena seurattu, mitä kaikkea suomalaiset poikkeusoloissa ostavat. – Pastat ja riisit menivät ensimmäisenä. Myös jauhoja ja hiivaa on mennyt paljon. Ihmiset ovat selvästi ryhtyneet kotona ollessaan leipomaan enemmän, Pauli Jaakola sanoo. Varastoista on pystytty ammentamaan vielä oikein hyvin, ja suosikkituotteitakin on riittänyt kaikille. Ruoka ei lopu.

20  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

Emolehmien tuottaja Tommi Hasulla uudet vasikat oli vasta syntymässä, eikä luonnollista kasvua voi nopeuttaa. Teurastukseenkaan ei parane laittaa eläimiä yhtään liian aikaisin. – Ei, sitä emme voi tehdä. Eläinten kasvuiän ja keskipainon on pysyttävä balanssissa. Se on tärkeää paitsi eläimen kannalta, myös tuottajan hinnan kannalta, sanoo Roland Snellman. Ja kun eläimiä ei voida pikakasvattaa, eipä sitä voi tehdä viljalle tai vihanneksillekaan. Snellmanilla avuksi ovat tulleet esimerkiksi pakkasvarastot, johon muutenkin säilötään lihaa esimerkiksi tulevien sesonkien, kuten pääsiäisen tai vapun varalle. – Lihaa vapautuu kauppoihin myös ravintoloista, kun niissä sitä ei voida tällä hetkellä niin paljon hyödyntää, Roland Snellman kertoo. Ruoan riittävyydessä kannattaa myös huomioida se, että vaikka juuri oma suosikkituote olisi hetkellisesti lopussa, on todennäköisesti jäljellä monia muita mahdollisia rinnakkaistuotteita. – Tuotevalikoima on nykyaikana valtava. Sokeri- tai suolahyllyltä löytyy valtavasti erilaisia tuotteita. Aiemmin oli lähinnä yhtä jodisuolaa. Sama pätee kaikissa tuotteissa. Vaikka Vaasan Ruispalat olisi loppu, voi tarjolla edelleen olla monia muita ruisleipiä, K-ryhmän päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli sanoo. Tuotteiden määrällä pelaaminen on myös keino varmistaa ruoan riittävyys. Hamstrausviikkojen aikana tehtiin tietoisia päätöksiä kaventaa valikoimaa, jotta kapasiteetti riitti tuottamaan kysytyimpiä tuotteita. – Esimerkiksi broilerisuikaleita tilattiin vain muutamalla suosikkimarinadilla ja jauhelihan kohdalla tehtiin lähinnä suosituinta, 400 gramman pakkauskokoa. Näin voitiin tuottaa nopeammin ja enemmän, Akseli kertoo. Toisaalta Ruispala-laarin hetkellinen tyhjeneminen antoi mahdollisuuden myös pienille leipomoille saada osuutensa suuresta kysynnästä. Ari Akseli kertoo hyvän mielen esimerkin. – Eräskin K-kauppias sai puhelun pieneltä leipomolta, josta kysyttiin, voisiko kauppa ostaa heidän leipiään enem-


K-kauppias Pauli Jaakolalle koronakriisi on tuonut tiukkoja poikkeustilanteita, mutta myös paljon hyvää. ”Olen ollut hämmästynyt, miten upeasti henkilökuntamme on venynyt ja tehnyt sen kaiken hymyssä suin. Myös asiakkaat ovat tulleet kiittelemään. Se on antanut voimia.”

P i r k k a . f i   PIRKKA  21


”Kriiseissä yrityksen arvot punnitaan. Sen olemme todistaneet monet kerrat perheyrityksemme historiassa. Olemme panostaneet aina kotimaisen lihan alkutuotantoon ja saatavuuteen, ja tässä kriisissä se on osoittanut voimansa”, sanoo Snellmanin lihajalostuksen toimitusjohtaja Roland Snellman.

22  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


mänkin. He leipoivat sitten yön yli, toivat täyden pakettiautollisen tavaraa ja kaikki meni heti.

Kotimaisuus kunniaan

Kysyypä keneltä ruokaketjun toimijalta tahansa, on huoltovarmuudessa yksi asia ylitse muiden: kotimaisuus. Suomalaisilla riittää ruoka, koska meillä on tarjolla niin paljon kotimaista ruokaa. Emme ole riippuvaisia ulkomailta tuodusta tavarasta kuin joidenkin harvojen elintarvikkeiden, kuten sitrushedelmien, osalta. Nekään eivät ole elintärkeitä. Suomessa on vuosikausia satsattu siihen, että meillä on kotimaista tuotantoa niin viljatuotteissa, vihanneksissa kuin lihassa ja kalassa. Nälkä ei näillä antimilla helposti pääse yllättämään. – Jos jokin asia koronakriisissä on kirkastuHuoltovarmuutta harjoitellaan säännut, niin se, että paras nöllisesti. Vuonna huoltovarmuusteko on ostaa suomalaisia tuotteita. 2018 ruokakaupat ja muut elintarvikealan Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa on sama kapasitoimijat harjoittelivat teetti tuottaa pehmopaperia, mutta Ruotsissa asiayhteistyötä ja kriisikasmäärä on kaksinkertainen. Siksi hyllyt olivat toimia juurikin pandemian varalta. Vaikka siellä tyhjempiä kuin meillä, Ari Akseli sanoo. koronakriisi on tuonut Ruoassa kotimaisuusaste on Suomessa todella monia yllätyksiä, on korkea, jopa 80 %. Ruotsissa se on vain 50 %. Niinpä erilaisten kriisitoimien harjoittelusta tässäkin asiassa oltiin naapurimaassa koronakriisin ollut paljon hyötyä. aikana jo vähän ihmeissään. Snellmanille tuli RuotYhteistyö on valmiiksi hyvässä kunnossa. sista kyselyä, olisiko myytävää myös sinne. Snell-

?

?

manilla, kuten suuressa osassa suomalaisia yrityksiä, varmistetaan kuitenkin kotimaan kysyntä ensin. – Kriisissä jokainen maa turvaa ensin oman maan kansalaiset ja huoltovarmuuden. Se on näkynyt selvästi myös nyt koronakriisin aikana, Akseli sanoo. Suomalaisilla on korkea perustietämys varautuHuoltovarmuuskeskus misessa, sanoo Kauppa- ja jakelupoolin valmiuspääl- saa rahoituksensa huoltovarmuusmaklikkö Lauri Kulonen. susta, jota me kaikki maksamme. Maksu – Meillä on pitkät perinteet kriiseihin varautumisessa, ja yhteiskunnas- sisältyy energiaveroon. Kun käymme samme huomioidaan yhä tankkaamassa auton, vahvasti sotilaallinen puo- solahtaa 0,68 senttiä per litra huoltovarli. Yleinen asevelvollisuus muuteen. on yksi esimerkki tästä. Kannamme kansana huolta siitä, että rauha säilyy, pysymme turvassa ja ruoka riittää omien rajojen sisällä. Kaupassa se konkretisoituu sillä, että ostamme taas enemmän jauhoja ja leivomme sämpylöitä ja pullia niin, että niitä riittää pakastettavaksi asti. Luomuviljelijä Tommi Hasun tilalla se toivottavasti näkyy siinä, että kun hän on tulevana kesänä saanut korjattua pelloiltaan luomukauraa ja hernettä sekä kasvatettua kevään vasikat riittävän isoiksi, halutaan niitä ostaa entistä suuremmalla innolla. Kriisejä on Hasun sukutilalla ollut ennenkin, vuonna 2017 oli todella märkää ja seuraavana vuonna 2018 taas repivän kuivaa. – Joka vuosi on kova paine onnistua, mutta kaikesta on selvitty.

Paras huoltovarmuusteko on ostaa suomalaisia tuotteita.

r

K-ryhmän tärkeät valinnat Kotimaisuusaste. K-ryhettä ihmiset saavat ruokaa ·mässä kotimaisuuteen satmyös kriisien tullen ja poiksaaminen on arvovalinta, ja toimintaan sisältyy myös ajatus huoltovarmuudesta. Kotimaisuusaste lihan, leivän ja maidon suhteen on K-kaupoissa lähes 100 %. Kauppoja ympäri Suomea. ·K-ryhmällä on Suomen laajin kauppaverkosto ja Suomen pohjoisimmat kaupat ovat nimenomaan K-kauppoja. Kun kauppoja on tasaisesti pitkin maata, varmistetaan sillä,

keusoloissa. Kun yllätyk·siäKauppiasmalli. tulee, ketteryydestä on hyötyä. Kauppiaat ovat voineet koronakriisissäkin nopeasti reagoida uuteen tilanteeseen ja luoda pikaisesti uusia toimintatapoja. Erityisryhmille on varattu omat kaupankäyntiajat, suojapleksejä asennettu ripeästi, kotiinkuljetuspalveluita laitettu käyntiin ja yhteistyötä alet-

tu tehdä ravintoloiden kanssa. Myös verkkokauppa on ottanut pikaloikan monessa K-kaupassa. Keskitetty logistiikka. ·K-ryhmällä on kaikkia K-kauppoja palveleva iso jakelukeskus, joka toimii joustavasti. Lisävarastotilaa saadaan helposti ja kuljetusyritysten kanssa on joustavaa sopia lisävuoroista. Keskitetty jakelu toimii kriisitilanteissa joustavammin kuin hajautettu.

P i r k k a . f i   PIRKKA  23


UUTUUS, JOSSA PIILEE HYVINVOINNIN SIEMEN Osallistu Activia-kilpailuun osoitteessa

k-ruoka.fi/kilpailut ja voit voittaa Oura-älysormuksen!

HYVINVOINTI ALKAA SISÄLTÄ


T E K S T I O U T I VÄ I SÄ N E N T Y Y L I J E N N I J U U R I N E N K U VA J O H A N N A K I N N A R I

Kotona

OSTOSLISTALLE

Sankari on maljansa ansainnut Onko aika nostaa onnittelumalja, mutta kuohuviinilasit puuttuvat? Älä suotta lähde haalimaan niitä kaupasta tai kavereilta, sillä parempikin ratkaisu on olemassa! Kerää kaapeistasi tavalliset viinilasisi ja tarjoa kuohujuoma niistä. Valko- ja punaviinilasit käyvät yhtä hyvin. Kuohuviinin tarjoaminen viinilasista ei ole mikään etikettivirhe. Kuohuviinin ja samppanjan aromeille on suorastaan eduksi, että ne nautitaan tulppaanin mal-

lisesta viinilasista. Muoto tuo aromit esiin runsaampina kuin perinteinen huilunmallinen kuohuviinilasi. Laakeasta samppanjamaljasta kuplat taas karkaavat hetkessä. Trendikkäässä kattauksessa viinilasit voivat hyvin olla eriparisia. Saat pöytään persoonallisuutta, kun askartelet laseihin hauskat nimikyltit. Onnittelujuomaa valitessasi muista vähäalkoholiset kuohuviinit, joita löydät lähimmästä K-ruokakaupasta.

Viinilasi Bormioli Restaurant 2 kpl/ pkt 7,99 €, myhome Emilie kannellinen lasirasia 8,99 €, K-Citymarket. Juomat Pirkka Grand Prestige Champagne Brut, Alko, Henkell Sparkling 5,5 % 0,75 l, K-Citymarket.

P i r k k a . f i   PIRKKA  25


Tee valokuvaseinä vanerista, tapetin paloista sekä kukista. Ajan patinoima tunnelma syntyy päällekkäisistä revityistä tapettikerroksista. Valokuvaseinän edessä kuvaat päivänsankarin ja perheen. » Katso kuvaseinän ohje: Pirkka.fi > Koti > Tee itse

Kukkienalla Kevään suuria hetkiä on tärkeä juhlistaa. Juhlia voi myös omassa olohuoneessa. Ylioppilas ja äiti saavat onnittelunsa tänä vuonna kukkatervehdyksin. T EKST I JA T YYLI JENNI JUUR INEN KUVAT JOHAN NA KINNARI LAVASTUS TU O MA S NORTEMA

26  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


Ruusujen tuoksua

Ripusta valmiskukkakimput pöydän yläpuolelle. Pöytään kiinnitettävä, jatkettava koristeteline on oiva apu koristeiden ripustukseen. Siihen voi kiinnittää tunnelman mukaan kukkia, lyhtyjä tai ulkovalosarjan, ja koristella sen esimerkiksi silkkinauhalla. Kimput kuivuvat kauniisti ylösalaisin ripustettuna ja toimivat koristeena myös kuivattuina. Kevyt alumiininen Cello Torino -pöytä, 160 × 90 × 74 cm 399 €, käy sekä sisälle että ulos, metallinen koristeteline 223 × 110/250 cm 29,90 €, valkoiset ja vaaleanpunaiset Cello Ibiza -taittotuolit 99,90 €/ parvekesetti ja Cello Rustic -matto 160 × 230 cm 134,90 €, K-Rauta. Melamiiniset Eden-kulhot 3,99 €, Eden-mukit 2,99 €/kpl, värikkäät korit 3,95 €, Aarimaljakko 12,95 €, Iittalan Kastehelmi-kakkuvati 24 cm 45,95 € valikoidut K-Citymarketit. Jalalliset Kastehelmi-lasit 27,95 €/2 kpl, muffinssivuoat 4,59 €, Hemtex 24h-sarjan Zelda-pöytäliina 19,90 €, sekä Pirkka-valmiskukkakimput ja hortensiat, K-Citymarket.

VIEREISELLÄ SIVULLA : Isokukkainen Boråstapeter Falsterbo III -tapetti 85 €/rll, K-Rauta. Taustassa on lisäksi palasia muista K-Raudan kukallisista tapeteista. Iso myhome Aamu-maljakko 17,95 €, Aari-maljakot 12,95 € ja 17,95 € sekä Pirkka-ruusut ja kukat, K-Citymarket. Kangasverhoiltu Vicky-tuoli 249 €, Asko.

P i r k k a . f i   PIRKKA  27


Marie Antoinetten henkeen katetun pöydän kruunaavat leikkisät donitsitornit, jotka on helppo rakentaa vaikka vanhoihin kynttilänjalkoihin. Osta herkut valmiina ja käytä tarjoiluastioina esimerkiksi maljakoita ja rasioita. » Katso donitsitornin ohje: Pirkka.fi > Koti > Tee itse

1

T E E IT S T R E N D IK E KÄÄ D O N IT S I- T TO R N IT

2

3

4 Käy valmiiseen pöytään 1 Valmiina herkuttelemaan. Aina ei tarvitse leipoa itse, vaan näyttävä lisä pöytään syntyy nopeasti ja ilman uunia Pirkkavalmisherkuista. Suolakinuskituulihatut ovat herkkua myös silmille. Pirkka suolakinuskituulihatut 12 kpl, 200 g (pakaste), K-ruokakaupat.

2 Nostetaan kuohuviinimalja. Kun on aika nostaa malja, muista tarjota myös alkoholiton vaihtoehto. Rypälepohjaisesta Light Live -kuohuviinistä voit sekoittaa myös alkoholittoman mimosan. Light Live 0,75 l alkoholiton kuohuviini, K-ruokakaupat.

4 Persikkaa ja pastelliväriä. Keittiötekstiilit hehkuvat tänä keväänä persikan ja pastellien sävyissä. Persikkakuosisen pöytäliinan materiaali on pinnoitettua puuvillaa, koko 140 × 250 cm. Saatavilla on myös paperiset lautasliinat samalla kuosilla. Hemtex 24h Peach -pöytäliina 22,90 €, paperiset lautasliinat 20 kpl 2,90 €, K-Citymarket.

5 Bebestä piirakaksi. Bebepiirakka on helpompi versio klassikkoleivonnaisesta. Bebepiirakka leivotaan pellille ja leikataan paloiksi. Koristele pinkillä ruby-suklaalla ja sydännonparelleilla. » Lue ohje: K-Ruoka.fi/bebepiirakka

3 Kulhollinen vaahtokarkkia. Iittalan lohenpunainen Miranda-kulho on kuin tehty vaahtokarkkeja varten. Heikki Orvolan suunnittelema ajaton kulho on otettu uudelleen tuotantoon.

6 Kukat maljakkoon. Roosa ja siniseen vivahtava harmaa maljakko kietovat päivänsankarin onnittelukimput pastellinsävyiseen syliinsä. Kukkatervehdys ilahduttaa, kun et itse pääse paikalle.

Iittalan Miranda-kulho 36,95 €, valikoidut K-Citymarketit.

Maljakot myhome Alina 9,99 € ja myhome Elli 7,99 €, K-Citymarket.

28  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

5

6


Olohuone somaksi

Tee näyttävä seinäkoriste kukista ja tupsuista verhotankoon. Tangon voi kiinnittää seinään tai kattoon ja sen koristelua on helppo vaihtaa sesongin mukaan. Ota sivupöytä tarjoilukäyttöön juhlan kunniaksi. » Katso seinäkoristeen ohje: Pirkka.fi > Koti > Tee itse Cello Nina -verhotanko 22,09 €, Boråstapeterin Newbie-tapetti, 59 €/rll, ByRydensin Smokey-pöytävalaisin 73 €, K-Rauta. Maljakkona sohvapöydällä Hemtex 24h Luiza -lyhty 8,90 €, kohokuvioitu Stellakoristetyyny 12,90 €, myhome raidallinen neuletyyny 16,90 €, Hemtex 24h Lena -tupsullinen koristetyyny 14,90 €, myhome koristejakkara 39,95 €, myhome Eden -melamiinilautanen 3,99 €, vaaleanpunainen myhome Emilie -lasirasia 8,99 €, kirkas Hemtex 24h Mindy -lasirasia 14,90 €, Bormiolin Globo viinilasit 3 kpl/pkt 6,99 €, paperipillit 1,95 €, K-Citymarket. Arabian Huvila-lautaset 24 cm 19,95 € valikoidut K-Citymarketit. Dahlia-sohvapöytä 80 × 80 cm 249 €, kolmen istuttava Noel-sohva alkaen 2 261 €, kuvan Lauritzon Bolshoi-kankaalla 3 204 €, Circle-matto 160 × 230 cm 399 €, Apila-sivupöytä nr 32, 639 € sekä Helmi-torkkupeitto 79 €, Asko. Seinäkoristeen tupsut on tehty Novita Strömsö-langasta, 7,99 €, K-Citymarket.

VIEREISELLÄ SIVULLA: Hemtex 24h Mindy -rasia 14,90 €, myhome Alva -muki 5,99 €, Iittalan Kastehelmi-kakkuvati 45,95 €, kolmiosainen Eiramaljakko 17,95 €, Hemtex 24h Milo -lintukoriste 17,90 €, paperiset myhomekukkakoristeet 2,49 €/pss, Hemtex 24h Zelda -pöytäliina 19,90 €, K-Citymarket. Pirkka-minidonitsit 9 kpl/pkt (pakaste), Pirkka -pieni sitruunaleivos 10 kpl/pkt, Pirkka-prinsessakakku 500 g (pakaste), Pirkka Parhaat -macaronleivos 12 kpl/pkt (pakaste), Pirkka-kermatuulihatut 20 kpl/pkt (pakaste) ja K-Menu vaahtokarkit 400 g/pss, K-ruokakaupat.

P i r k k a . f i   PIRKKA  29


Korkealaatuinen Monini Classico extraneitsytoliiviöljy saatavilla nyt uudessa puristettavassa PET-pullossa. Se sopii loistavasti kesään ja grillikauteen kasvis-, liha- ja kalaruokiin. Vuotamaton pullo on myös kätevä ottaa mukaan piknikille, mökille tai veneeseen.

Kätevä puristettava pullo takaa aina sopivan annostelun!

Markkinoija Tuotevalikoima saattaa vaihdella myymälöittäin!


Rautaa!

Kesän kuumin kvartetti Haluatko pötyä pöytään nopeasti vai kokkaatko mieluummin ajan kanssa? Valitse sopiva grilli kauden uutuuksista.

G R IL L IT A S TA K -R A U D I A T .F I K -R A U TA

Grillit:

CELLO RODIUM 3 BLACK -KAASUGRILLI, 299 €

KENELLE?

Helppoutta arvostavalle hampurilais- ja pihvikokille.

TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET

Tuplakansi emaloitua, vaunu pulverimaalattua terästä. Kolme poltinta, valurautaritilä ja -parila.

MITÄ MUUTA?

Säätimeen integroitu sytytysjärjestelmä lisää helppo­käyttöisyyttä.

CELLO OFFSET SMOKER 30 -SAVUSTUSGRILLI, 399 €

CELLO COAL -PIHAGRILLI, 499 €

CELLO KAMADO 21 -HIILIGRILLI, 699 €

Tunnelmoijalle ja hiiligrillaajalle.

Arvonsa tuntevalle artesaanigrillaajalle.

Hiiligrilli, savustin ja BBQ-grilli samassa paketissa. Valmistettu jykevästä, valssatusta teräksestä.

Näyttävä valkoiseksi rapattu huuvallinen pihagrilli, jossa on iso rosterinen grillausritilä.

Keraaminen hiiligrilli grillaukseen, savustamiseen ja paistamiseen. Lämpö pysyy pitkään tasaisena.

Aloita grillin valmistelu ajoissa, sen lämmittämiseen on syytä varata aikaa.

Toimii myös upeana tunnelman luojana kesäiltoina.

Lämpö pysyy erityisen tasaisena myös talvigrillauksessa.

Hitaan ruoanlaiton ja nautiskelun ystävälle.

Kalusteet kuntoon T E K S T I E L I N A K A R E M O K U VAT VA L M I S TA JAT

Alumiinirunkoisen sohvan etu on helppohoitoisuus. Cello Siena -kulmasohva, 699 €, K-Rauta.

PUHDISTA Polyrottinkiset kalusteet ja metalliosat voi pyyhkäistä puhtaaksi kostealla liinalla. Puiset kalusteet on hyvä putsata kunnolla ennen käsittelyä. Tikkurilan Terassi- ja kalustepesu palauttaa tummuneen puun alkuperäisen värin, 0,5 l, 10,95 €, K-Rauta.

HANKI SOPIVA SUTI Varmista ennen öljypurkin korkkaamista, että sinulla on öljyn levittämiseen sopiva sivellin. Voit halutessasi käyttää myös sientä. PROF-puunsuojasivellin sopii vesi- ja liuotin­ ohenteisille kuullotteille ja puuöljyille, alk. 7,40 €, K-Rauta.

ÖLJYÄ Poista vanha, hilseilevä öljy hiomalla tai kaapimalla puukalusteen pinnasta ja varmista, että kaluste on täysin kuiva. Väritön Cello Terrace -terassi- ja kalusteöljy suojaa lialta ja kosteudelta sekä vähentää halkeilua, 0,9 l, 11,90 € + sävytys, K-Rauta.

P i r k k a . f i   PIRKKA  31


1. Miksi aurinkoenergia on hyvä juttu?

Aurinkoenergiajärjestelmällä voidaan tuottaa puhdasta, uusiutuvaa energiaa taajamien ulkopuolella esimerkiksi saarissa, joita ei voi helposti yhdistää sähköverkkoon. Aurinkopaneelien tuottama energia ladataan tällöin akkuihin, joista sitä voi kätevästi käyttää valaistukseen ja erilaisiin sähkölaitteisiin. Jos järjestelmäsi on liitetty valtakunnalliseen sähköverkkoon, voit käyttää itse tuotettua sähköä kaikissa sähkölaitteissa ja ylimääräisen sähkön voit myydä sähköyhtiölle.

6

kysymystä aurinkoenergiasta Nykyään auringon tuottamaa energiaa hyödynnetään yhä useammassa kodissa. Myös sähköautoa voi ladata kotipihassa aurinkovoimalla.

T E K S T I S O L JA S E R G E L I U S K U VAT G E T T Y I M AG E S JA VA L M I S TA JAT K U V I T U S M I L L A PA LO N I E M I

2. Millainen ratkaisu minun kannattaa hankkia?

4. Voiko ylimääräisen sähkön myydä?

Ylimääräisen tuotetun sähkön voi myydä sähköyhtiölle, mutta turhan suuren ja kalliin järjestelmän hankkiminen ei kannata – sähköyhtiöt eivät toistaiseksi maksa sähköstä paljoa. Aurinkosähkö kannattaakin käyttää itse varastoimalla se esimerkiksi lämpimään veteen tai sähköauton akkuun ja ostaa sitten vähemmän energiaa sähköyhtiöltä. Kun energiaa varastoivien­akustojen hinnat laskevat, oma aurinkosähköjärjestelmä tuottaa entistä kannattavampaa energiaa.

5. Miten hankin oman aurinkovoimalan?

Kun harkitset aurinkosähköjärjestelmän hankintaa, käänny ensiksi asiantuntijan puoleen esimerkiksi paikallisessa K-Raudassa. Asiantuntija auttaa sinua arvioimaan, millainen ja minkä kokoinen järjestelmä sopisi parhaiten perheesi käyttö- ja energiatarpeeseen. Esimerkiksi kodin sähköliittymä ja sulakkeiden koko saattavat vaikuttaa järjestelmän kokoon. Oikein mitoitettu aurinkosähköjärjestelmä tuo kuluttajalle energiansäästöä hyvinkin 10–15 prosenttia vuodessa.

Avaimet käteen -palvelu on kätevin tapa hankkia aurinkosähköjärjestelmä. Tällöin urakoitsija vastaa koko projektista tarpeiden kartoituksesta lupien hankintaan. Asennus vie päivän, mutta koko projektiin on syytä varata pari kolme viikkoa. Paneelit voivat muuttaa talon julkisivua siinä määrin, että kunnan rakennusvalvontaan on mahdollisesti tehtävä muutosilmoitus ja ehkä myös naapureita on kuultava. Hinta määräytyy järjestelmän koon mukaan. K-Raudassa on tarjolla kolme vaihtoehtoa kiinteään hintaan 6 290, 7 690 ja 8 990 euroa.

3. Mitä aurinko­energiajärjestelmään kuuluu?

6. Voiko aurinkovoimalla ladata sähköautoa?

Aurinkoenergiajärjestelmä koostuu katolle asennetuista aurinkopaneeleista, vesikatolle asennetuista kiinnikkeistä ja kannakkeista sekä sähköpääkeskukseen yhdistettävästä invertteristä. Invertteri muuntaa paneelien tuottaman tasavirran vaihtovirraksi eli käyttökelpoiseen muotoon. Invertteri yhdistetään paneeleihin esimerkiksi vesikaton läpi viedyillä sähköjohdoilla.

Sähköautoa voi hyvin ladata aurinko­ energialla. Kun auto on päivällä pihassa ja aurinko paistaa, lataus voi olla ilmaista. Tosin kotilataus on hitaampaa kuin pikalataus esimerkiksi K-Citymarketin pihassa. Täyssähköauton lataus vie kotona noin 10 tuntia ja pikalatauksessa noin 45 minuuttia auton mallista ja olosuhteista riippuen. Asiantuntijana tuoteryhmäjohtaja Arto Koivisto Onniselta

Näitä tarvitset:

Aurinkoenergiajärjestelmän hankinta kannattaa aloittaa asiantuntijan konsultaatiolla esimerkiksi K-Raudassa. Näin järjestelmä pystytään mitoittamaan tarpeisiisi. Järjestelmä koostuu muun muassa aurinkopaneeleista, invertteristä, kaapeleista, liittimistä ja kiinnitysjärjestelmästä. Paketin hinta alkaen 6290 e.

32  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

Kaikki tuotteet K-Rauta ja K-Rauta.fi


PARHAAT LANNOITTEET

8

nurmikon ja pihan hoitoon

95

NURMIKKOSEOS CELLO GREEN 1 KG

Nurmikon tavallisimmat haasteet voidaan ratkaista oikeiden tuotteiden avulla. Hyvin ravittu nurmikko kasvaa tasaisesti ja voittaa kilpailun rikkakasveja ja sammalta vastaan.

Hyvätasoinen yleisseos piha-alueille ja mökkien ympäristöön. Menestyy myös kuivemmassa ja vähemmän ravinteikkaassa maassa. 1 kg pkt riittää noin 34 m²:lle. 500805893 Nurmikkoseos Cello Extra Green 1 kg pkt riittää noin 50 m²:lle. 500800675

1395

Nurmikkoseos Cello Sport 1 kg pkt riittää noin 50 m²:lle. 500736687

1195

Nurmikkoseokset ovat saatavana myös 2,5 kg ja 10 kg pakkauksissa. Ohjeet nurmikon perustamiseen: k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/ pihanhoito/nurmikon-perustaminen

Puutarhassa kaikki on hyvin.

UUTUUS!

10

UUTUUS!

95

(11,95)

21

UUTUUS!

95

(24,95)

RAKEINEN KALKKI KEKKILÄ 20 KG

KEVÄTLANNOITE PLUS+ KEKKILÄ 20 L

Helppo levittää ja liukenee nopeasti. Kalkitseminen 2–4 viikkoa ennen lannoittamista parantaa lannoitteiden tehoa ja kasvien kasvua. 0,55 €/kg. 502109231

Riittoisa yleislannoite kaikille pihan kasveille. Tehostettu luonnonlannoite on monivaikutteinen, se ruokkii kasvit hyvään kasvuun ja hoitaa maata. 1,10 €/l. 502109229

10 kg 0,80 €/kg. 502109230

95 7(8,95)

10 l 1,70 €/l. 502109228

1695

29

UUTUUS!

95

(34,95)

NURMIKKOLANNOITE PLUS+ KEKKILÄ 20 L Hyvin hoidetulle nurmikolle tarkoitettu tehokas erikoislannoite. Voidaan käyttää koko kesän ajan. 1,50 €/l. 502109227 10 l 2,00 €/l. 502109226

1995

2495

NURMIKON SAMMALSYÖJÄ PLUS+ KEKKILÄ 20 L Monivaikutteinen erikoislannoite hävittää sammalen nurmikolta ja nopeuttaa samalla nurmikon kasvua. 1,25 €/l. 502109225 10 l 1,50 €/l. 502109224

1495

Mikä PLUS+ -lannoite? Kekkilän uutuustuotteiden, PLUS+ -lannoitesarjan tehostettujen luonnonlannoitteiden etuna on monivaikutteisuus: niissä on sekä nopeasti vaikuttavia kivennäisaineita että hitaasti vapautuvia, pitkään vapautuvia orgaanisia ravinteita. Suurin osa raaka-aineista on kiertotaloudesta saatuja.

KATSO LÄHIN K-RAUTA TAI TILAA TUOTTEET VERKOSTA:

k-rauta.fi

Hinnat ovat voimassa 6.5.-2.6.2020 kaikissa K-Raudoissa.


"Liika pelko on turhaa"

34  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


Poikkeuksellinen kevät on herättänyt monessa suomalaisessa pelkoa. Esko Valtaojaa lohduttavat tilastot ja tieto siitä, että kriiseistä seuraa aina myös jotakin hyvää. Tiede on ratkonut maailman suuria ongelmia ennenkin. TEKSTI SANNA WALLENIUS KUVAT EVELIN KASK

H

yviä uutisia! Maailmanloppu ei tule myös syötävä ja levättävä. Elämä käy kauhean raskaaksi, jos vieläkään, avaruustähtitieteen propitää olla jatkuvasti paniikissa. fessori Esko Valtaoja julistaa luurin Esko ei ole kärsinyt koskaan kuolemanpelosta. Ei edes toisessa päässä ja pitää pienen tauon. omassa lapsuudessaan 1960-luvulla, jolloin ydinsodan uhka – Voi olla, että tämä tulee joillekin luikerteli kahvipöytäkeskusteluihin. Kauhua lietsottiin tuolpettymyksenä. Maailmanloppua on loin ahmimalla Nevil Shuten Viimeisellä rannalla -bestselennustettu niin kauan, että toisille leriä, jossa ihmiset taistelivat ydinlaskeumapilveä vastaan. siitä on tullut jo melkein fantasia. Mutta sen voimme sanoa, – Moni ajatteli, että turha tässä on lapsiakaan tehdä, kun että koronaviruskaan ei siihen pysty. kohta kuolema korjaa. Ja niinhän siinä ennen pitkää käykin, Poikkeuksellisia aikoja olemme silti tänä keväänä eläneet. professori muistuttaa. Kiinan Wuhanista joulukuussa käynnistynyt korona laajeni – Kuollaanhan me kaikki joskus, mutta siihen asti eletään. ennätyksellisen nopeasti pandemiaksi ja levisi koko maailPelkoa Valtaoja on pohtinut viime aikoina emerituspiispa maan. Myös Suomeen, jossa tautia vastaan on taisteltu koko Juha Pihkalan kanssa, sillä kaksikko työstää yhdessä kirkevään ajan muun muassa liikkumisrajoituksia jeenvaihtoon perustuvaa kirjaa. Koronakeskusasettamalla ja palveluja sulkemalla. telu on Eskon mielestä hyvä osoitus siitä, kuinKUKA? Esko Valtaojakin on seurannut viruksen ka eri tavoin ihmiset pelkoon reagoivat. Tähtitieteilijä, kirjailija etenemistä, mutta jokaista nettiuutista hän ei – Esille nousivat maaliskuussa nopeasti ääEsko Valtaoja, 68. ole rynnännyt klikkaamaan. Tutkijana häntä ripäät. Joku vaati, että Suomi on pantava heti Kotoisin Kemistä. Asuu Helsingissä vaimonsa, kiinnostavat erityisesti tilastot ja lääketieteellikiinni ja toinen ärisi, että minua ei kukaan määtaidegalleristi Virpi siin tutkimuksiin liittyvät raportit. rää, koska olen maksanut veroja koko ikäni ja Valtaojan kanssa. – Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi koronaa vahaluan liikkua. Valtaosa ihmisistä on suhtautukavana asiana. En vain koe tarpeelliseksi lietnut koronaan kuitenkin rauhallisesti ja noudatJUURI NYT soa pelkoa. Minua tilastot lohduttavat, sille ne tanut ohjeistuksia. Kirjoittaa kirjaa asettavat koronan perspektiiviin ja muistutSuomalaisista paljastuneet yllättävät luonemerituspiispa tavat, että tilanne on kuitenkin huomattavasteenpiirteet ovat huvittaneet Eskoa. Juha Pihkalan kanssa. ti parempi kuin monen aiemman pandemian – Kuka olisi uskonut tämän kansan valittakanssa. van siitä, että pitää jurottaa yksin kotona! KunEsimerkiksi hän ottaa vuosina 1968–69 riehuneen honghan korona laantuu, villiinnymme varmasti täysin, pussaikongilaisen influenssan, johon menehtyi liki miljoona ihmistä. lemme ventovieraita ja ostamme lentolippuja Antarktikselle. – Olemme ottaneet valtavan harppauksen pandemioiden hoidossa. 1960-luvulla tiedonvälitys oli paljon hitaampaa ja hoitokeinot vielä alkeellisia. Nyt meillä on aivan erilaiset lähtökohdat viruksen kukistamiselle. Kriisitilanteissa tiedonvälityksen merkitys korostuu. Esko Valtaoja muistuttaa, että tietoa kannattaa etsiä vain luotettavista lähteistä, kuten viranomaisilta ja oikeista tiedotusvälineistä. Pelokasta ihmismieltä tilastot eivät aina lohduta. Epätietoi– Jokainen meistä katsoo maailmaa tietynlaisten lasien suus terveydestä ja toimeentulosta on aiheuttanut tänä keläpi. Meillä on tapana uskoa sellaisia väittämiä, jotka tukevat väänä monessa perheessä huolta ja vienyt yöunet. Valtaoja omia toiveita ja näkemyksiä. Pidämme varmana totuutena rauhoittelee, että pelko on luonnollinen reaktio, joka on autjotakin, koska se tuntuu hyvältä. tanut ihmiskuntaa ennenkin selviytymään. Tai pahalta. Usein juuri negatiivisin otsikko voikin houku– Heimot Afrikan savannilla tiesivät jo tuhansia vuosia tella lukemaan eniten. sitten, ettei aivan jokaiseen pusikkoon kannata mennä kur– Jokaisen meistä pitäisi miettiä, minkälaisia juttuja klikkistamaan. Mutta ei silloinkaan koko ajan paettu. Välillä oli kaamme, koska samalla vaikutamme myös siihen, minkälai-

Maailma on parempi paikka

Pelko on luonnollinen reaktio

P i r k k a . f i   PIRKKA  35


Valtaoja on huomannut, että meillä on taipumus unohtaa ihmiskunnan suuret kehitysloikat. Rokotteiden ansiosta Suomesta on lähes hävinnyt muun muassa polio, jäykkäkouristus, kurkkumätä, tuhkarokko ja aivokalvontulehdus. – Elinajanodote on kaksinkertaistunut 1800-luvun lopusta, jolloin minun isovanhempani elivät. Maailma on nykyään paljon parempi paikka kuin edes ymmärrämme. Valtaoja muistuttaa, että usein juuri koronan kaltaisista suurista kriiseistä seuraa läpimurtoja, joiden ansiosta kehitystä tapahtuu. – Maailman luova kaaos on välttämätöntä asioiden eteenpäin viemiseksi. Jos mitään ei koskaan tapahtuisi, jämähtäisimme aloillemme.

Tiede ratkaisee ongelmia

sia uutisia meille tarjotaan. Valitettavasti hyvä uutinen tuntuu kiinnostavan ihmisiä harvoin, ellei kyse ole sitten jääkiekon maailmanmestaruudesta. Tavallisesti kärkeen mahtuu vain yksi kuuma aihe kerrallaan. Viime vuonna se oli vielä Britannian brexit. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti toki tuntemattoman pandemian uhasta jo pari vuotta sitten, mutta uutinen herätti tuolloin vain harvojen huomion. – Tutkijat tekevät koko ajan työtä sen eteen, että pystyisimme varautumaan viruksiin ajoissa ja löytämään entistä parempia hoitomuotoja. Toivottavasti korona muistuttaa meitä siitä, että koko länsimainen hyvinvointi on tieteellisten tutkimusten varassa. Niitä pitäisi tukea myös rahallisesti enemmän.

Tavallisten kansalaisten silmissä tiedemiesten projektit näyttäytyvät usein teoreettisena puuhasteluna, josta ei ole käytännön hyötyä. Avaruustieteen parissa valtaosan urastaan tehnyt Valtaojakin on tottunut kliseisiin yleistyksiin. – Monella on se mielikuva, että käytämme kaikki rahat kalliisiin kaukoputkiin etsiäksemme uusia tähtiä. No, eihän se ihan niin mene. Ilman avaruustutkimusta emme voisi nauttia sääennusteista, tarkkailla maapallon jäätikkötilannetta tai hyödyntää navigaattoria suunnistaessamme vieraassa kaupungissa. – Se, mikä oli scifiä vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, on nyt arkipäivää. Kerta toisensa jälkeen historia osoittaa, kuinka paljon hyötyä avaruustutkimuksesta ja ylipäätään tieteestä on. Yksi tieteellisen tutkimuksen aikaansaannoksista löytyy liki jokaisesta kodista. – Tuskin kukaan 1800-luvulla uskoi, että matemaatikoiden uurastus johtaisi tietokoneen keksimiseen. Meidän pitää vain hyväksyä se, että tiede ei heilauta pörssikursseja heti, vaan innovaatioista hyödytään vasta pidemmällä tähtäimellä. Esko Valtaoja on ollut mukana suomalaistutkijoiden kehittämässä Planck-satelliittihankkeessa, joka sai alkunsa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Satelliitin avulla pystytään arvioimaan esimerkiksi maailmankaikkeuden syntyä, ikää ja ainekoostumusta. – Tieteellinen tutkimustyö on jatkuva prosessi. Itse olen yrittänyt ajatella niin, että vaikka ehtisin elämäni aikana kantaa vain pienen hiekanjyvän kekoon, niin silläkin on merkitystä.

LÄHEISILTÄ OPITTUA: TIETO Isä opetti minulle jo lapsena, että oleellisinta on etsiä tietoa. Mikään ei ole sen hauskempaa ja jännittävämpää kuin tietää luulemisen sijaan.

36  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

TAHTO Äidillä oli tapana sanoa, että sisukkuus on elämässä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Mitä ikinä vastaan tuleekin, tahdonvoimalla siitä selviää.

NAURU Vänninen, meillä vuosia asunut sotaorpo ja epävirallinen isoveljeni, muistutti huumorin ja naurun voimasta. Näen maailman metkana paikkana.

PESEYTYMINEN Ensimmäisen tyttöystäväni ja ex-vaimoni Ulla-Majan ansiota on, että kaltaiseni erakko oppi elämään ihmisiksi. Jopa pesemään kainalonsa ja hampaansa.


P i r k k a . f i   PIRKKA  37


" En tavoittele onnellisuutta. Yritän elää ihmisiksi, tehdä hyvää ja pitää vähän lystiä." Valtaojaa on kehuttu usein tieteen kansantajuistajaksi. Mieheksi, jolla on kyky selittää vaikeita asioita ymmärrettävästi. Samalla periaatteella Esko on kirjoittanut toistakymmentä maailmankaikkeutta käsittelevää kirjaa, kuten viime vuonna ilmestyneen Avaruudesta-teoksen. – Kuuntelen aina ihmeissäni ihmisiä, jotka pelkäävät avaruutta ja räjähteleviä tähtiä. Halusin tehdä kirjan siitä, että maailmankaikkeus on kotimme ja vieläpä valtavan kaunis.

Ujo poika ja tähtien lumous

Kemissä lapsuutensa viettänyt Esko kiinnostui avaruudesta jo pikkupoikana. Hän eläytyi Muumipeikon ja pyrstötähden tarinaan, piirteli kuun kraatereita ja tutki tähtitaivaan kuvioita kaukoputkella. Kun Neuvostoliitto laukaisi ensimmäiset satelliittinsa vuonna 1957, kuusivuotias Esko seurasi avaruuskoira Laikan matkaa lumoutuneena. – Tiesin jo lapsena, että haluan tähtitieteilijäksi ja tutkijaksi. Ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, sillä se oli ainoa asia, josta olin palavasti kiinnostunut. Lukemaan ja laskemaan lahjakas poika oppi jo hyvissä ajoin ennen koulua. Kansakoulussa opettajat panivat merkille Eskon kyvyt ja siirsivät hänet heti ylemmälle luokalle. Silti hän tunsi olonsa koulussa usein turhautuneeksi. – Hyvän opettajan ansiosta tykkäsin historiasta, mutta matematiikassa ja fysiikassa en saanut oppitunneilla tarpeeksi haastavia tehtäviä. Ja liikuntaa inhosin. Lohdutin itseäni muistuttamalla, että yhdeksän vuotta on kestettävä. Yksi haasteita aiheuttanut ominaispiirre oli ujous, joka on vaivannut Eskoa koko elämän. – Olen ollut aina ihmisarka. Vaikka minulla oli kavereita, viihdyin lapsena enimmäkseen yksin. Kun lähdin parikymppisenä opiskelemaan tähtitiedettä ja jouduin pitämään ensimmäiset esitykseni fyysikkoseuran vuosikokouksessa, pelkäsin kuollakseni. Se oli kauheaa. Kokemuksen ja iän myötä varmuus kasvoi, mutta vieläkin Valtaoja tunnistaa itsessään introvertin, joka on onnellisim-

38  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

millaan kirjojen ja hyvän mallasviskin äärellä. Lapsuuttaan Esko kuvailee onnelliseksi, vaikka perheen yllä lepäsikin yksi synkkä varjo: Kemin yhteiskoulun rehtorina työskennellyt isä kärsi masennuksesta, jota hän lääkitsi liian usein alkoholilla. 1950–60-luvuilla mielenterveysongelmia hävettiin, eikä apua ollut saatavilla. – Mutta en halua valittaa perheeni kohtaloa. Minulla oli kotona turvallinen ja hyvä olla. Äiti ja isä luottivat minuun ja antoivat minun tehdä omat valintani. Isällä olikin tapana usein sanoa, että hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä ja vanhempansa siinä sivussa.

Elämässä kuuluu pitää lystiä

Esko Valtaoja jäi eläkkeelle avaruustähtitieteen professorin virastaan viisi vuotta sitten. Nykyään arkea rytmittävät työt puhujana ja kirjoittajana. Hän asuu Helsingin Laajasalossa vaimonsa, taidegalleristi Virpi Valtaojan kanssa. – Pääsin taidepiireihin reittä pitkin yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun tapasin ravintolassa tuon hyvännäköisen blondin, Esko veistelee. Vaikka Eskolla ei ole biologisia lapsia, hän on päässyt nauttimaan perheellisen elämästä vaimonsa tyttären sekä kaksi- ja kuusivuotiaiden lapsenlasten kanssa. Suvun nuorimmat kutsuvat Eskoa ”äijiksi”. Keväälle suunnitelmissa oli myös koko perheen yhteinen matka Kreetalle, mutta pandemia muutti suunnitelmat. Se ei haittaa Eskoa. Päivät kuluvat kirjaa kirjoittaessa ja illat järkälemäistä Oxford History of England -sarjaa lukiessa. Edellispäivänä Esko kertoo keitelleensä ruokatoimittaja Mysi Lahtisen reseptillä kattilallisen herkullista lihakeittoa. Mutta onko hän onnellinen? – En ole koskaan tavoitellut onnellisuutta. Minusta tuo on yhtä mahdoton päämäärä kuin pyrkiä olemaan koko ajan vastarakastunut. Se kävisi sietämättömäksi. Enemmänkin tavoittelen iloa. Yritän elää ihmisiksi, tehdä hyviä asioita ja pitää vähän lystiä siinä välissä.


P i r k k a . f i   PIRKKA  39


TILAA VERKKOKAUPASTA Nouda myymälästä, postista tai tilaa suoraan kotiin.

PIDÄ PIHA JA PUUTARHA KUNNOSSA

VARUSTA PUUTARHASI TUHOLAISIA VASTAAN Ulkotiloihin sopiva muurahaiskarkote tai muurahaismyrkky torjuu muurahaiset kukkapenkistä tehokkaasti. Ota avuksesi puutarhaan nurmikkoa vahingoittamattomat ROUNDUP -rikkaruohojen torjunta-aineet.

HÄVITTÄÄ RIKKAKASVIT JUURINEEN

PITKÄVAIKUTTEINEN!

9

95

MYRR PÖLYTE 250 G

Käytetään rakennusten ympärillä ja välittömässä läheisyydessä muurahaisten ja niiden pesien sekä sokeritoukkien ja maasiirojen torjuntaan. 39,80 €/kg. 502028560

10

95

MYRR KASTELUAINE 100 ML

Veteen sekoitettava tiiviste muurahaisten ja niiden pesien torjuntaan terasseilla, pihoilla ja poluilla talojen ympärillä. 109,50 €/l. 502028561

17

ROUNDUP NURMIKON VOIKUKKAHÄVITE 1 L

Voikukkahävite levitetään nurmikolle, josta se torjuu valikoivasti voikukat ja muut leveälehtiset rikkakasvit. Tuote ei hävitä eikä vahingoita nurmikkoa. Hävittää rikkakasvit juurineen. 501927123

KULKEEKO KOTONASI MUURAHAISTEN POLKU?

11

95

MYRR PERMETRIINI PLUS 400 ML Tehokas ja pitkävaikutteinen sumute muurahaisten ja muiden ryömivien hyönteisten torjuntaan sisätiloissa sekä terasseilla ja patioilla. 29,88 €/l. 502028499

95

34

95

ROUNDUP NURMIKON VOIKUKKAHÄVITE 2,5 L

Voikukkahävite levitetään nurmikolle, josta se torjuu valikoivasti voikukat ja muut leveälehtiset rikkakasvit, kuten ratamot, rönsyleinikit ja apilat. Tuote ei hävitä eikä vahingoita nurmikkoa. 13,98 €/l. 501927124

PAKETISSA 2 RASIAA

12

95

MYRR MUURAHAISSPRAY 1 L

Käyttövalmis suihke muurahaisten ja muiden ryömivien hyönteisten torjuntaan sisätiloissa ja rakennusten ympärillä. Vaikutus kestää jopa 6 viikkoa. 500797640

9

95

MYRR MUURAHAISRASIA

Helppo ja hygieeninen tapa torjua muurahaiset esim. keittiössä, kellarissa, kuistilla ja terassilla. Muurahaiset vievät rasiasta makean syötin pesäänsä ja lopulta koko pesä tuhoutuu. 502028584

13

95

MYRR QUICK MUURAHAISTORJUNTA 400 G

Nopeasti vaikuttava muurahaistentorjunta-aine rakennusten ympärille, terasseille, kiveyksille, yms. Levitetään veteen sekoitettuna, esim. kastelukannulla halutuille alueille. 34,88 €/kg. 502028562

Käytä biosideja turvallisesti, lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.

KATSO LÄHIN K-RAUTA TAI TILAA TUOTTEET VERKOSTA:

k-rauta.fi

Hinnat ovat voimassa 6.5.-2.6.2020 kaikissa K-Raudoissa.


5/2020 K-Ruoka.fi

Inspiraatiota kokkailuun ja kauppakassiin

Elämäsi parhaat juustokakut Kaikki rakastavat juustokakkua, eikä syyttä. Leivo taattu suosikki. K ­ okosimme ­ parhaat reseptit ja salaiset niksit, joilla onnistut. Tervetuloa leipomaan!

Kevään paras ­vegeburgeri / Tomaatti­piirakka kuten Ranskassa / Leivo äidille ­banaanikakku tai brownie K- R u o k a . f i   PIRKKA  41


RAASTAVAN MAUKKAAT UUTUUDET!

RESEPTi: MAC & CHEESE 4 HENKiLÖLLE AiNEKSET:

TEE NÄiN:

200 g 3 dl 1 pss

Keitä pasta. Kiehauta ruokakerma, lisää juustoraaste ja voi. Mausta juustokastike suolalla ja pippurilla.

40 g 30 g

pennepastaa Arla Lempi ruokakermaa 15 % Arla Verraton CheddarMozzarella -raastetta Arla meijerivoita, kuutioituna panko-korppujauhoja Suolaa ja pippuria

Sekoita valutettu pasta ja juustokastike. Kaada seos voideltuun uunivuokaan, ripottele korppujauhoja pinnalle ja paista 200 C° 10 min.


Nutellajuustokakku ei kaipaa liivatetta, sillä se paistetaan ­uunissa. Katso resepti sivulta 43.

RES EPT IT

51 Liharuoat Nacho burger Jauhelihanachot Kanasalaattitacot Varhaiskaali-possuwokki

50 51 53 53

Kala- ja äyriäisruoat Katkarapupiirakka

Joka kodin kakku Tutustu vinkkeihin ja tuunaa juustokakusta juuri sinulle sopiva herkku.

1

SULLE, MULLE JA KELIAAKIKOLLE

Tuottaako gluteeniton tarjottava päänvaivaa? Saat juustokakusta helposti gluteenittoman, kun käytät keksipohjaan gluteenittomia keksejä, kuten Pirkka kauradigestivejä tai Pirkka gluteenittomia vaniljatäytekeksejä. Täytekeksien täyte sitoo pohjaa, joten tarvitset rasvaa vähemmän, esimerkiksi 25 grammaa voita 100 grammaan täytekeksejä. Myös valmiit gluteenittomat mutakakut tai gluteenittomista raaka-aineista itse leivotut sokeri- tai mutakakkupohjat ovat herkullisia vaihtoehtoja. Muista gluteenittomuus myös kakun koristelussa ja tarkista koristeiden pakkausmerkinnät.

2

KEVEÄMPÄÄ KEVÄTTÄ

Jos haluat herkusta kevyemmän, valitse reseptiksi

hyydytettävä juustokakku, jossa käytetään tuorejuuston sijaan maitorahkaa tai jogurttia. Voit myös korvata keksipohjan voin mangososeella. Smoothiekakku on raikas herkku, joka sopii keventäjällekin. Käytä kakun koristeluun kunnon keko marjoja ja hedelmiä.

3

VEGAANISET KAKKUKESTIT

Vegaaninen juustokakku onnistuu, kun seuraat tarkasti jo alkujaan vegaaniseksi laadittua reseptiä. Kaupasta löytyy nykyään iso valikoima kasvipohjaisia tuotteita. Kermat ja tuorejuustot voi korvata kasvipohjaisella vispillä ja soijatuore­juustolla ja pohjan voin tilalle voi sujauttaa margariinia. Muista tarkistaa myös keksien vegaanisuus. Liivatelehtien tilalla voi käyttää hyydyttäjänä agar-agaria tai

*Annosten hinnat on laskettu K-citymarket-ketjun hintatason mukaan. Lehdessä mainittujen tuotteiden saatavuus vaihtelee kaupoittain.

vegegeliä. Agar-agaria myydään jauheena ja hiutaleina. Seuraa tarkasti pakkauksen ohjeita. Kuumennettavaa nestettä tarvitaan runsaammin kuin liivatteessa, jotta agar-agar tai vegegel ei hyydy paksuksi klimpiksi.

4

ILMAN LIIVATETTA

Jos hyytelöimisaineiden käyttö pelottaa tai et halua käyttää liivatetta, valitse reseptiksi uunissa paistettava juustokakku. Hyydytettävään juustokakkuunkaan ei aina tarvita liivatetta tai muuta hyytelöimisainetta. Jos tuorejuustoon sekoittaa tarpeeksi sulaa suklaata, kuten minttu-suklaajuustokakussa, herkku pysyy kasassa oikein hyvin ilmankin ja maistuu takuulla tarpeeksi suklaiselta. LUE LISÄÄ JA KATSO RESEPTIT: K-RUOKA.FI/JUUSTOKAKUT-KAIKILLE

Mitä tänään syötäisiin? arkipäivisin MTV3:lla klo 9.05 ja 18.55. Muista myös puolituntinen jakso perjantaisin klo 18.30 MTV3:lla. Kaikki jaksot: k-ruoka.fi/mts

60

52 Kasvisruoat Korvasienipasta Vegeburger Feta-kasvispihvit Kesäkeitto Tomaattipiirakka

48 52 54 55 56

61 Makeat herkut Suklaajuustokakku ja marjakastike Nutella-juustokakku Valkosuklaajuustokakku Amerikkalainen juustokakku Täytetyt croissantit Brownie Raparperikääretorttu Banaanileipä eli banana bread

Ruokaohjeet K-Koekeittiö K-Ruoka-toimitus Sanna Ellimäki Laura Halonen Sanna Huovilainen Suvi Leppänen Teija Nesterinen Teemu Nieminen Nelli Numminen Wilhelmiina Ritala

42 43 44 46 57 61 61 62

Toteutus Genero | A-lehdet: Joakim Juvelén Satu Koivisto Antti Nikunen Jasmin Raitakari Mika Rampa Solja Sergelius Antti Vettenranta Outi Väisänen

K- R u o k a . f i   PIRKKA  43


NYT LAUTASELLA

Muruni mun

Rakastetuimmat juustokakut ihastuttavat varmasti.

Suklaajuustokakku ja marjakastike 12 ANNOSTA   |   YL I 6 0 MIN HINTA N. 1, 25 € / ANNOS *

150 g (10 kpl) Pirkka digestivekeksejä 1 rkl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa) 50 g Pirkka voita TÄYTE

1 levy (200 g) Pirkka tummaa leivontasuklaata (55 %) 3 liivatelehteä 1 tlk (2 dl) Pirkka vispikermaa 2 rs (à 180 g) Pirkka vaniljatuorejuustoa 1 tlk (200 g) Pirkka turkkilaista jogurttia 1/2 dl sokeria

MARJAKASTIKE

1/2 ps (à 200 g) Pirkka vadelmia (pakaste) 1/2 ps (à 500 g) Pirkka mansikoita (pakaste) 2 rkl sokeria 1 rkl vettä KORISTEEKSI

Pirkka tummaa leivontasuklaata (55 %) Pirkka vadelmia (tuoreita) Pirkka pensasmustikoita (tuoreita) 1. Hienonna keksit sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon kaakaojauhe. Sulata voi ja sekoita se muruihin. Nosta tuorejuustot pöydälle, jotta ne eivät ole ihan jääkaappikylmiä. 2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (Ø 20 cm) leivinpaperilla. Painele keksi-voiseos vuoan pohjalle. 3. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Vaahdota kerma.

4. Paloittele suklaa ja sulata kattilassa miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. 5. Sekoita suklaa toisen tuorejuuston joukkoon. Lisää toinen tuorejuusto. Sekoita massaan myös turkkilainen jogurtti, sokeri sekä kermavaahto. 6. Kiehauta 2 rkl vettä. Puserra liivatelehdet vedestä ja lisää kuumaan veteen. Sekoita kunnes ne liukenevat. 7. Lisää liivate-vesiseos täytteen joukkoon sähkövatkaimella sekoittaen. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli. 8. Keitä vadelmia, vettä ja sokeria 2 minuuttia. Lisää mansikat ja anna niiden sulaa. Soseuta marjakastike sauvasekoittimella ja paseeraa siivilän läpi sileäksi. 9. Irrota kakku vuoasta ja koristele marjoilla. Tarjoa kakku marjakastikkeen kanssa.

OSTOS LI STA LLE

Suklaajuustokakku on suursuosikki. Tarjoa ­halutessasi kakun kanssa­raikasta marjakastiketta. 44  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

Pirkka tumma leivontasuklaa 200 g UTZ

Pirkka vadelma 200 g pakaste


OSTOSL ISTALL E

Nutella-juustokakku on näyttävä mutta helppo kakku, joka maistuu kaikille­ hasselpähkinäkaakaolevitteen ystäville. Leivo kakku ­edellisenä päivänä.

Nutella-juustokakku 10 PAL AA  |  YLI 6 0 MIN HINTA N. 1, 20 € / ANNOS *

2 tl Pirkka vaniljasokeria 200 g Pirkka valkoista leivontasuklaata KORISTELU

POHJA

150 g Domino- tai Oreo-keksejä 5 rkl Nutellaa tai Pirkka hasselpähkinäkaakao­levitettä TÄYTE

3 rs (à 180 g) Pirkka maustamatonta tuore­juustoa 2 kananmunaa 1 prk (150 g) Pirkka crème fraîchea (ranskankermaa, 18 %)

1 dl Nutellaa tai Pirkka hasselpähkinäkaakao­levitettä 1. Ota tuorejuustot, munat ja ranskankerma huoneenlämpöön. Sulata täytteen valkosuklaa. 2. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella. Sekoita joukkoon pähkinälevite. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (Ø 20–22 cm) pohjalle. 3. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja vaniljasokeri ja lisää joukkoon munat yksi kerrallaan sekoittaen.

Pirkka hasselpähkinäkaakaolevite 400 g UTZ

Kääntele seokseen myös jäähtynyt valkosuklaasula ja ranskankerma. Kaada täyte keksipohjan päälle. 4. Lämmitä pähkinälevitettä mikrossa muutama sekunti. Tiputtele sitä lusikalla täytteen päälle nokareina kahdeksi renkaaksi ja vedä sitten nokareiden läpi grillitikulla, jotta pintaan muodostuu sydämiä. 5. Paista juustokakkua 150-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Laita uuni pois päältä ja anna kakun vielä olla jälkilämmössä 30 minuuttia. 6. Anna nutellajuustokakun jäähtyä ja siirrä jääkaappiin yön yli.

K- R u o k a . f i   PIRKKA  45


Valkosuklaajuustokakku 12 ANNOSTA   |  Y L I 6 0 MIN HINTA N. 0,60 € / ANNOS * POHJA

150 g Pirkka kaurakeksejä 50 g voita TÄYTE

1 prk (2 dl) Pirkka vispikermaa 2 levyä (à 100 g) Pirkka valkoista leivonta­ suklaata 1 rs (180 g) Pirkka maustamatonta tuorejuustoa 1 rkl sokeria 4 liivatelehteä 1 rkl limetinmehua 1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai

sauvasekoittimella. Sulata rasva ja sekoita se keksimuruihin. Painele seos lusikalla vuoan pohjalle. Nosta vuoka hetkeksi kylmään kovettumaan. Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. 2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu ja hieman jäähtynyt valkosuklaa tuorejuuston joukkoon. Lisää seokseen kermavaahto ja sokeri. 3. Kuumenna limetinmehu kiehuvan kuumaksi ja sekoita siihen kuivaksi puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Sekoita täyte tasaiseksi ja levitä keksipohjan päälle. 4. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään 2–3 ­tunniksi. Irrota juustokakku vuoan reunoista varovasti veitsellä ja nosta tarjoiluvadille. Koristele­ ­halutessasi syötävillä kukilla tai tuoreilla marjoilla.

OSTOSLISTALLE

Pirkka valkoinen leivonta­ suklaa 100 g UTZ

Pirkka tuorejuusto maustamaton 180 g

Kuohkea valkosuklaa­ juustokakku on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella herkullinen. Syötävät kukat ovat elegantti koriste.

46  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i


Viimeinen silaus Juustokakku on valmis, mutta mitä sen päälle voisi laittaa? Tässä viisi helppoa koristeluideaa.

KORISTEET PIHALTA Syötävät kukat ovat kaunis koris­ te. Esimerkiksi villiorvokit, päi­ vänkakkarat, apilat, maitohors­ mat, ketunleivän kukat, voikukat, siankärsämöt ja samettikukat ovat syötäviä. Huuhtaise luon­ nosta kerätyt kukat siivilässä ja säilytä talouspaperinpalan kanssa tiiviiseen rasiaan suljettuna jääkaapissa ennen koristeluhetkeä. Syötäviä ­kukkia myydään myös kaupassa.

MAKEAA MAKEALLA Kokoa juustokakun päälle kaikkea mahdollista makeaa: täytekeksejä, keksitikkuja, pähkinöitä, macaron-leivoksia, mini­ donitseja, marenkeja, irtokarkkeja. Varsinkin suklaajuustokakussa överi­ koristelu toimii hyvin.

Ä: LUE LISÄ I/ A.F K-RUOK UNAK JUUSTOK ELU KORIST

MINUUTISSA VALMISTA Juustokakun koristelu marjoilla tekee kakusta takuulla kesäisen ja helposti näyttävän näköisen. Kasaa vain kokonaiset tai viipaloidut mansikat, mustikat, vadelmat ja karhunvatukat kakun päälle ja valmista tuli. Mansikoista voit myös tehdä sydämiä halkaisemalla marjan pitkittäin ja leikkaamalla paksummasta päästä pienen v:n muotoisen palan pois.

JOKO ­K OKE ILIT? Toukokuussa ­syödään keittoa,­ ­vanukkaita ja vaalean­punaista suklaata.

PERINTEIKÄS KEITTO Saarioisten Kirjolohi­ keiton kala on kotimaista Saaristo­meren kirjolohta. Hellä­varaisesti haudute­ tussa keitossa on kermai­ nen kalaliemi.

UUTUUS

RUUSUJA JA TÄHTIÄ Kermavaahdosta saa erilaisten tyllien avulla pursotettua monenlaisia ruusuja, tähtiä, palleroita tai muita muotoja.

SUKLAAN LUMOISSA Kokeile taiteilla sulasta suklaasta erilaisia koristeita esimerkiksi pienten muot­ tien avulla ja nosta ne kakun päälle vasta tarjoiluhetkellä. Helppo vaihtoehto on ropsauttaa kakun pinnalle reilulla kädellä suklaalastuja tai -rouhetta.

MARJAPOMMI Dr. Oetker Puutarhan marjat ja vaniljakastike (160 g) on välipala, jossa on vadelmaa, kirsikkaa ja viinimarjoja sekä niiden seurana aidosta Bourbonvaniljasta valmistettua vanilja­kastiketta.

UUTUUS

Nopein lounas Nappaa kaupasta valmis salaatti. Saarioinen Eväs Ateriasalaatti Halloumi & Couscous (220 g) sisältää pohjoisafrikkalaisittain maustettua couscousia, halloumijuustoa, linssejä, papuja, makeaa­ aprikoosia ja tuoretta pinaattia. Saarioinen Eväs Ateria­salaatti Kana & Pasta (220 g) koostuu puolestaan yrttiöljyssä marinoidusta pennepastasta, uunipaahdetusta kanasta, aurinkokuivatusta tomaatista, paprikasta ja tuoreesta lehtikaalista.

UUTUUK

S IA

SULOISIN SUKLAA Pirkka Parhaat Ruby suklaa (100 g UTZ) on kauniin vaaleanpunainen. Syö sellaisenaan tai koristele leivonnaisia. Kaupoissa toukokuun aikana. K- R u o k a . f i   PIRKKA  47


jo kaise n ikio ma

Lasipurkkiin rakennettu ­annoskokoinen juustokakku on näppärä tarjottava.

JUUSTOKAKKU PURKISSA Purkkeihin tehtävän juustokakun pohjana on paahdettua valkosuklaata.­ Rahkatäyte hyydytetään ilman liivatetta.

Amerikkalainen juustokakku on gluteeniton, sillä sen pohja tehdään gluteenittomista kauradigestivekekseistä.

Aina varma

Amerikkalainen juustokakku on klassikko, eikä syyttä.

Amerikkalainen juustokakku 12 A N N OSTA   |   Y LI 6 0 M I N HI N TA N . 0, 80 € / A N N OS * POHJA

1 pkt (150 g) Pirkka kauradigestivekeksejä, gluteeniton 1/2 dl fariinisokeria 75 g voita tai margariinia TÄYTE

LIMEJUUSTOKAKKU PURKISSA Limejuustokakut purkissa on kätevä napata mukaan vaikkapa piknikille. Liivatettakaan ei tarvita.

KATSO R ES K-RUOKA EPTIT: .FI T K-RUOKA AI SOVELLU S

2 rs (à 180 g) Pirkka maustamatonta tuorejuustoa 1 prk (250 g) Pirkka maitorahkaa 11/2 dl sokeria 1/2 dl perunajauhoja 2 tl vaniljasokeria 2 rkl sitruunanmehua 3 rkl sitruunankuorta raastettuna

1 tlk (2 dl) Pirkka vispikermaa 3 kananmunaa 1. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai muovi­ pussissa kaulimella. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle. 2. Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. Kaada seos pohjan päälle. 3. Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla ensin 45 minuuttia. Alenna lämpöä 150 asteeseen ja paista vielä 15 minuuttia. Peitä vuoka leivin­ paperilla, jos pinta näyttää tummuvan. 4. Anna kakun jäähtyä vuoassaan huoneenlämpöiseksi. Siirrä jääkaappiin ja anna jäähtyä kylmäksi, mielellään yön yli. Irrota kakku vuoasta ja koristele halutessasi tuoreilla marjoilla. Tarjoa esimerkiksi marjojen, marjakastikkeen tai hedel­ mien kanssa.

YSTÄVÄN KAKKU MUUTTI KAIKEN Kokki Linnea Vihonen kääntyi juustokakkufaniksi.

JUUSTOKAKKUSMOOTHIE Mansikkainen juustokakku eli cheesecake maistuu myös smoothien muodossa jälkiruokana tai välipalana. 48  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

En ole aiemmin ollut suuri juustokakkujen fani, kunnes pari vuotta sitten söin ystäväni valmistamaa täydellistä juustokakkua. Hyydytettävistä ja paistettavista kakuista suosikkini on ehdottomasti paistettu, kuohkea ja miedolla lämmöllä valmistettu. Rakastan varsinkin tyrniä ja vaniljaa kakun mausteina. Kypsennyksessä maltti on valttia, eli uunin lämpötilaa ei saa nostaa liian korkeaksi. Avaan uunin luukun lopussa, päästän höyryt ulos ja lasken lämpötilaa vielä loppua kohden. Paras vinkki on kuitenkin tämä: Ala vain leipoa. Tekemällä saat kosketuksen siihen, kuinka syntyy täydellinen lopputulos." Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman kokki Linnea Vihonen


UUTUUKSIA HK:N LIHANTAITAJILTA MAAKARIT ARTESAANIMAKKARAT, KUN MAKU RATKAISEE ®


VAIVAN VÄ Ä R T I

OSTOSLISTALLE

Korvasienikastikkeen tekemiseen uppoaa useampi tunti. Ei haittaa!

Rakastan adrenaliini­ryöppyä, jonka saan sienien löytämisestä. Korvasienten takia ei mökillämme edes tarvitse lähteä kovin kauas, sillä sieniä nousee mökin pihaan ja tuttujen lenkkipolkujen varrelle. Putsaan sienet hiekasta jo metsässä ja lakit vielä uudestaan mökin pihapöydän ääressä. Näin ­minimoin keitoksissa rahisevan hiekan määrän. Sienien keittäminen mökillä on oma operaationsa. Meillä ei ole juoksevaa vettä, joten kannan veden kaivosta ja kuumennan sen pihalla grillin kaasupolttimon päällä. Poimulakit kiehuvat viisi minuuttia ilman kantta väljässä vedessä. Kun puhelimen hälytys soi, minä siirryn pitelemään siivilää mökin hiekkaiselle pihalle sopivien rikkaruohotupsujen päälle. Isä kantaa kattilan paikalle ja kaataa varovasti kuumaa myrkkyvettä ja sieniä siivilään. Sitten sienet huuhdellaan uudella vedellä ja sama keitto- ja huuhteluoperaatio toistetaan. Keittämisoperaation jälkeen äiti kokkaa vaarattomaksi tehdyistä sienistä paksua sienikastiketta parsojen kaveriksi. Ja ai että se maistuukin erityisen hyvältä! Kerran kaapista ei löytynyt peruskastikkeen aineksia. Silloin kehittelin tämän ihanan pastan, jossa on paljon suosikkiani maapähkinävoita." Ruokatoimittaja Jasmin Raitakari

Pirkka spagetti 1 kg

Pirkka kookosmaito 400 ml

Korvasienet sopivat upeasti tähän aasialaishenkiseen pastaan.

Kevään aarre

Tämä korvasienipasta on vahvojen makujen villi ilotulitus.

Korvasienipasta 4 A N N OSTA   |   30 – 6 0 M I N HI N TA N . 4,1 5 € / A N N OS * 1 l korvasieniä

300 g Pirkka spagettia 1 Pirkka mieto punainen chili 2 valkosipulinkynttä 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 2 rkl seesamiöljyä 1 tlk (400 ml) Pirkka kookosmaitoa 1 dl Pirkka peanut butter crunchy­­ -maapähkinävoita 4 rkl soijakastiketta 2 rkl Pirkka riisiviinietikkaa 1 rkl sokeria

1. Puhdista sienet. Keitä korvasienet kahteen ­kertaan runsaassa kiehuvassa vedessä (1 osa ­sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viiden minuutin ajan. Vaihda­vesi välillä ja huuhtele sienet ­hyvin keittokertojen välissä ja jälkeen. Keitettäessä korvasienistä haihtuu myrkyllisiä kaasuja, joten huolehdi keittopaikan tuuletuksesta. Valuta ja hienonna­ sienet. 2. Keitä pasta suolatussa vedessä pakkauksen ­ohjeen mukaan. 3. Hienonna chili ja poista siemenet. Hienonna valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri. 4. Kuumenna seesamiöljy pannulla. Kuullota chiliä,­inkivääriä ja valkosipulia pari minuuttia. ­Lisää sienet ja loput kastikkeen ainekset ja kuumenna kiehuvaksi. 5. Valuta pasta ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon.

L ASTE N ID E A Pirkka mehujäät Amppari, Murkku, Leppis ja Koppis ovat saaneet uuden ­kaverin, Toukkiksen eli vadelma-päärynäjuomajään. Toukkis on kehitetty 11-vuotiaiden Saanan ja Netan idean pohjalta. Tytöt olivat ideoineet mehujään valmiiksi makua ja nimeä myöten ja lähettivät ideansa K-Kuluttajapalveluun. 50  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

UUTUUS



p erj antai n herk ku

Valitsetko linssisipsit, kermatoffeet vai piirakkajäätelön?

UUTUUK

Nachoja burgerin sisällä? Kyllä vain! Ne rapsahtavat ihanasti, kun haukkaat.

S IA

HYVIN ROUSKUU Taffel LinsSips on Suomessa valmistettu­uutuussipsi, ohuen ohuita rapeita linssilastuja. Makuja on kaksi: Tomaatti & Chili sekä Valitut yrtit ja pirskaus sitruunaa.

Burger goes mexico

Akseli Herlevi kehitti hampurilaisen, jossa on Meksikon makuja.

Nacho burger 4 A N N OSTA   |   30 M I N HI N TA N . 5,10 € / A N N OS *

PUSSISSA AMMUU Prix kermatoffee kermalehmä ja laku­ lehmä (275 g) ovat saaneet rinnalleen uudet kaverit: suklaakuorrutteisen kermafudgen ja nougatpalan.

2 (350 g) Pirkka syöntikypsää avokadoa ripaus suolaa ripaus mustapippuria 1 limetin mehu 1 (60 g) pieni punasipuli 2 pkt (à 280 g) Naughty BRGR ­naudan ­burgerpihviä 4 tl Naughty BRGR burgersuolaa 8 viipaletta Valio Naughty BRGR cheddarjuustoa 4 Vaasan THE BRGR Naughty burgerisämpylää 4 tomaattiviipaletta 2 dl Pirkka tortillachipsejä n. 4 rkl Pirkka Parhaat meksikolaista ­ salsa chilpotle -kastiketta

Kun olet kääntänyt pihvit ensimmäisen kerran, laita grillattujen pihvien päälle cheddarviipaleet sulamaan. 5. Paahda sämpylöitä pannulla tai uunissa noin 3 minuuttia, kunnes ne ovat paahtuneet kauniisti. 6. Sivele jalapenomajoneesia paahdettujen sämpylöiden leikkauspinnoille. 7. Kokoa burgeri siten, että pohjalle tulee ensin tomaattiviipale, sitten pihvi juustoineen, sitten nachoja, avokadoviipaleita, punasipulia. Viimeistele chilpotle-kastikkeella ja jalapenoviipaleilla. Nosta sämpylät kanneksi ja tarjoa heti.

OSTOS LI STA LLE

JALAPENOMAJONEESI

2 dl Naughty BRGR Base aiolia 1 dl jalapenoviipaleita 4 rkl korianteria hienonnettuna ripaus suolaa ripaus mustapippuria UUTUUK

S IA

PIIRAKKA TUUTISSA Ingmanin uutuusjäätelöt ovat lempi­ piirakoita tötteröinä: Messevämpi mustikkapiirakka, Samettisempi omena­piirakka ja Makoisampi porkkanakakku. Tuutit on valmistettu Sipoossa kotimaisesta kermasta. 52  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

1. Hienonna jalapenot. Jätä osa koristeiksi. Sekoita jalapenomajoneesin ainekset keskenään. 2. Halkaise avokadot ja irrota hedelmäliha varovasti lusikalla. Leikkaa avokado ohuiksi viipaleiksi ja paina veitsen kyljellä viipaleet viuhkaksi. Mausta suolalla, pippurilla ja limetinmehulla. 3. Kuori ja hienonna punasipuli. 4. Mausta burgerpihvit kauttaaltaan burgersuolalla. Grillaa kuumassa grillissä noin 3 minuuttia per puoli.

Naughty BRGR naudan burgerpihvi 2 kpl/280 g

Valio Naughty BRGR cheddarjuusto 140 g


MAUKAS ARKI

Äkkiä uuniin Hetkessä valmis nachopelti on loistava eväs ennen perjantain leffailtaa.

Jauhelihanachot N . 6 A N N OSTA   |   A L LE 30 M I N HI N TA N . 2 , 5 5 €  /A N N OS *

1 rs (400 g) nauta-sikajauhelihaa 1–2 (100 g) punasipulia 1 (n. 200 g) keltainen paprika 1 rs (250 g) Pirkka kirsikkatomaatteja 1 ps (28 g) Pirkka tacomausteseosta 11/2 dl vettä 2 (n. 200 g) pientä avokadoa 1 ps (200 g) Pirkka tortillachipsejä

1 ps (100 g) jääsalaattia 1/2 ps (à 65 g) Pirkka luomu rucolaa LISÄKSI

Pirkka crème fraîchea (ranskankerma, 18 %) Pirkka salsadippiä (keskivahva tai vahva) 1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi paprika. ­Puolita tomaatit. 2. Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan ja lisää sipulit kuullottumaan. Lisää tacomausteseos ja vesi. Hauduta 5–10 minuuttia. Lisää joukkoon paprikat. 3. Kuori ja halkaise avokadot. Poista kivet ja viipaloi avokadot. Lämmitä maissilastuja uunissa 200 asteessa 2–3 minuuttia. Revi jääsalaatti ja levitä rucolan kanssa laakealle vadille. Jätä rucolaa hieman koristeeksi. 4. Levitä salaattipedille vuorotellen maissilastuja­ ja jauhelihaseosta. Lisää pinnalle avokadot ja ­kirsikkatomaatit. Koristele rucolalla. Tarjoa lisäksi ranskankermaa ja salsadippiä.

Jauhelihaa, paprikaa, kirsikkatomaatteja, avokadoa ja tietenkin nachoja. Koukuttavaa!

OSTOSL ISTALLE

Pirkka tortillachips 200 g

Pirkka salsadippi 315 g

K- R u o k a . f i   PIRKKA  53


MAUKAS ARKI

Katuruoan hengessä

Lisää vegaanisten hampurilaisten täytteeksi ananasrengas, täytä salaattitacot teriyakikanalla ja paista varhaiskaali­wokin kylkeen japanilaishenkisiä rypsiporsaspihvejä. Joko syödään?

Vegeburger 4 AN NOSTA  |  A L L E 3 0 M IN HINTA N. 3,95 € / A NNOS *

4 Pirkka hampurilaissämpylää 2 pkt (à 227 g/2 kpl) Moving Mountains -hampurilaispihviä (pakaste) 4 rkl vegaanista majoneesia 4 rkl Pirkka BBQ-kastiketta 1 (80 g) pieni punasipuli 1 (60 g) tomaatti 1/2 (500 g) ananasta 4 lehtikaalin lehteä TAI 4 jääsalaatinlehteä 1 dl Pirkka cocktailkurkkuja

1. Leikkaa punasipuli renkaiksi. Viipaloi ­tomaatti. Leikkaa ananas neljäksi kiekoksi ja poista kuori ja kova keskusta terävällä veitsellä. Huuhdo lehtikaali ja poista kova lehtiruoti. 2. Paista hampurilaispihvit öljyssä rapeiksi ja ruskeiksi. Paista myös ananakset. 3. Paahda sämpylät. Voitele lakit bbq-kastikkeella ja pohjat majoneesilla. 4. Kokoa hampurilaisten väliin lehtikaalia, ananasrengas, hampurilaispihvi, tomaattia ja sipulia. Nauti heti cocktailkurkkujen kanssa.

Vegaaniset hampurilaiset saavat sisälleen mehevän vege­pihvin ja ananas­renkaan.

54  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

OSTOSLISTALLE UUTUUS

Moving Mountains hampurilaispihvi (227 g/2 kpl, pakaste) on täysin kasvipohjainen pihvi, joka on tehty herneistä, ­vehnästä ja soijasta. Vegaaninen pihvi vakuuttaa lihansyöjänkin.


MAUKAS ARKI

Kanasalaattitacot 4 A N N OSTA   |   A LLE 30 M I N HI N TA N . 1,6 5 € / A N N OS *

1 rs (300 g) Pirkka Vikkelät kanan fileesuikaleita, teriyaki 1 rkl öljyä 1 (100 g) pikkusalaatti 100 g kurkkua 1/2 (n. 250 g) Pirkka syöntikypsää mangoa 1 Pirkka mieto punainen chili Hellmann's valkosipuli-jalapenokastiketta

1 dl korianteria hienonnettuna TAI 1 dl kevätsipulia hienonnettuna paahdettuja seesaminsiemeniä 1. Paista kanan fileesuikaleet kypsiksi öljyssä. Huuhdo pikkusalaatti ja ­irrota siitä lehtiä (16 kpl). 2. Kuutioi kurkku ja mango. Hienonna­ chili. 3. Täytä salaatit kanalla ja kasviksilla. Valuta pinnalle valkosipuli-­ jalapenokastiketta ja ripottele päälle korianteria tai kevätsipulia. Koristele seesamin­siemenillä.

OSTOS LI STAL LE UUTUUS

Tuore chili ja valkosipulijalapenokastike tuovat teriyakikanalla täytettyihin salaattitacoihin sopivaa tulisuutta.

Varhaiskaalipossuwokki 3 – 4 ANNOSTA   |  A L L E 3 0 M IN HINTA N. 5,5 0 € / ANNOS *

1 pkt (6 kpl/355 g) HK Rypsi­porsas Rub & Glaze ulkofileepihvejä, Japanese Rub & Yakiniku Glaze 1–2 rkl öljyä 800 g varhaiskaalia 2–3 (150 g) nippusipulia varsineen 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna n. 2 rkl soijakastiketta 11/2 rkl Pirkka riisiviinietikkaa 1–2 rkl mustia ja vaaleita seesaminsiemeniä paahdettuna WASABIKASTIKE

1 dl Pirkka turkkilaista jogurttia n. 1/2 tl wasabia ripaus suolaa 1. Ota pihvit huoneenlämpöön ja hiero mausteseos pihvien pintaan noin puoli tuntia ennen grillaamista. 2. Suikaloi kaali ohueksi. Hienonna sipulit varsineen. 3. Kuumenna öljy pannussa tai muurikassa ja kuullota sipulia ja valko­

Pirkka Vikkelät kanan fileesuikale, teriyaki 300 g

Hellmann's Street food -kastike Garlic Jalapeno 215 ml

sipulia hetki. Säästä sipulinvarret koristeeksi. 4. Lisää kaalit ja jatka paistamista kunnes kaali on hieman pehmennyt. Mausta kaali soijalla ja riisiviinietikalla, lisää tarvittaessa soijaa tai suolaa. Ripottele pinnalle sipulinvarret ja seesaminsiemenet. 5. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. 6. Grillaa pihvit kypsiksi (5-8 minuuttia välillä kääntäen) ja valele niitä pakkauksen kastikkeella kypsennyksen loppupuolella. Koristele myös pihvien pinta halutessasi seesaminsiemenillä. ­Nosta pihvit wokin pinnalle ja tarjoa lisäksi ­wasabikastiketta.

OSTOSL ISTA LLE UUTUUS

HK Rypsiporsas® Japanese Rub & Yakiniku Glaze 6 kpl/355 g

Varhaiskaaliwokki valmistuu­hetkessä. Paista lisäksi japanilaisittain maustettuja pihvejä ja tarjoa wasabi­kastikkeen kanssa. K- R u o k a . f i   PIRKKA  55


Tänään ja huomenna

Paista iltaruoalle kasa feta-kasvispihvejä.­ Jos joku sattuu jäämään syömättä, se maistuu herkulliselta myös seuraavana päivänä. #KA SVIS O KK KESKIVII

Feta-kasvispihvit N . 1 5 KP L  |  30 – 6 0 M I N HI N TA N . 0, 30 €   /   KP L*

1–2 (400 g) kesäkurpitsaa 2–3 (200 g) porkkanaa 1 (50 g) pieni punasipuli 1 prk (365 g/200 g) Pirkka salaatti­ juustokuutioita 1/2–3/4 dl vehnäjauhoja 1 dl Pirkka Luomu kauraleseitä 4 kananmunaa 2 tl oreganoa 1 tl minttua 1/2–1 tl mustapippuria 1/2 tl suolaa

15 minuuttia. Painele ylimääräinen neste pois. 2. Kuori ja raasta porkkanat. Hienonna punasipuli ja paloittele salaattijuustokuutiot veitsellä hieman pienemmiksi. Yhdistä raasteet sekä salaattijuusto. 3. Sekoita vehnäjauhot ja kauraleseet kasvisseokseen. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Lisää mausteet ja kaada munaseos kasvisten joukkoon. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu vetiseltä, voit lisätä hieman vehnäjauhoja. 4. Nostele taikinaa pannulle (n. 1/2 dl) ja paista miedolla lämmöllä 4–5 minuuttia/ puoli.

PAISTAMISEEN

juoksevaa margariinia tai öljyä 1. Raasta kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Pane raaste siivilään ja anna seistä noin

Mausta pihvit oreganolla ja mintulla.

OSTOSL ISTALLE

Pirkka salaattijuustokuutio 365 g/200 g

56  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

Pirkka Luomu kauralese 500 g


tii stai n lettu kesti t

Suvi suloinen

Pinaattiletut, raejuustoa ja puolukkahilloa. Arkipäivä ei voisi päättyä paremmin.

Ihan pian saa sujauttaa kesän ensimmäiset­ ­uuden sadon kasvikset ­klassiseen soppaan.

Kesäkeitto 4 ANNOSTA   |   AL L E 3 0 MIN HINTA N. 1,60 €  / ANNOS * 3–4 (n. 300 g) porkkanaa

1 (n. 400 g) kukkakaali 4–6 (n. 300 g) varhaisperunaa 1 nippusipuli varsineen 1 l vettä 1 1/2–2 tl suolaa n. 3 dl tuoreita riivittyjä tai ­pakasteherneitä (50 g tuoretta pinaattia) 4 dl Pirkka kevytmaitoa 2 rkl vehnäjauhoja tilliä, persiljaa tai ruohosipulia hienonnettuna (nokare voita) 1. Kuori ja viipaloi porkkanat, paloittele kukkakaali kukinnoiksi, lohko perunat ja hienonna sipuli. 2. Pane vihannekset kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Anna ­kiehua noin 15 minuuttia. 3. Lisää joukkoon herneet (ja huuhdottu, suikaloitu pinaatti). Jos käytät sokeriherneen palkoja, paloittele ne. 4. Sekoita vehnäjauhot maitoon ja lisää keittoon. Anna keiton vielä­ ­kiehua, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää keittoon runsaasti ­yrttejä ja ­halutessasi nokare voita.

Pinaattiletut 2 5 K P L  |  30 – 60 MI N UU TT I A H I NTA N. 0,10 € / K P L*

Tuoreiden kasvisten­ mieto ja aromikas maku tulee esille maitopohjaisessa keitossa.

OSTOSLISTALLE ETTU U U D IS T

Uudistettu Reissumies Tosi Ohut on entistäkin ohuempi, ja siinä on juuri sopivan sitkeä rakenne. Runsas­kuituinen (14 %) ruisleipä on leivottu Suomessa suomalaisesta viljasta. Saatavilla viiden ja kymmenen kappaleen pakkauksissa.

PAISTAMISEEN

öljyä LISÄKSI

Pirkka puolukkahilloa raejuustoa 1. Sulata pinaatti. Vatkaa maito, ­vehnäjauhot, munat, suola, sokeri ja pippuri. 2. Lisää öljy ja pinaatti. Anna ­taikinan turvota hetki. 3. Paista taikinasta ohuita lettuja­ ­öljyssä kuumalla pannulla. Tarjoa puolukkahillon ja raejuuston kanssa.

Voita polkupyörä Osta toukokuussa kaksi Coca-Cola, Fanta tai Fuze Tea -uutuutta ja näytä Plussakorttia. Näin osallistut ­Helkama FAT Jopon arvontaan (arvo n. 900 euroa). Lue lisää: k-ruoka.fi/cokis

1 ps (150 g) Pirkka pinaattia ­(pakaste) 1/2 l Pirkka kevytmaitoa 3 dl vehnäjauhoja 2 kananmunaa 1 tl suolaa 1–2 tl sokeria ripaus mustapippuria 1/4 dl öljyä

What the Fanta 0,5 l

Coca-Cola Zero Persikka 0,5 l

Fuze Tea persikka hibiskus 0,4 l

Vinkki Voit korvata pinaatin ­ryöpätyllä nokkosella. Katso nokkoslettujen resepti K-Ruoka.fi tai K-Ruoka-sovellus.

K- R u o k a . f i   PIRKKA  57


P UN AI SE N LUMOI SSA

A PARA ST NYT

Kesän monikäyttöisimmät tomaattireseptit ovat tässä.

Tomaattipiirakan pinta on erityisen kaunis, kun yhdistelet erikokoisia tomaatteja.

lei kkaa terävästi

Tomaatin leikkaaminen ­onnistuu parhaiten pienellä saha­teräisellä veitsellä. Jos veitsi on yhtään tylsä, tomaatti­painuu ikävästi lyttyyn ja ­siemenet roiskuvat kaikkialle.

TOMAATTICARPACCIO Leikkaa kypsät tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja sekoita yrttiöljy ruohosipulista, sitruunasta ja rypsiöljystä.

Vahva salaisuus

Sipaise tomaattipiirakan pohjalle Dijon-sinappia. Saatat hurmaantua.

Tomaattipiirakka 1 0 A N N OSTA  |  30 – 6 0 M I N HI N TA N . 0,6 0 € /A N N OS * SALMOREJO ELI ESPANJALAINEN TOMAATTIKEITTO Etenkin Andalucian alueella tunnettu keitto tehdään tuoreista tomaateista ja tarjotaan kananmunan kanssa.

KATSO : RESEPTIT AI .FI T K-RUOKA AK-RUOK S SOVELLU

POHJA

150 g Pirkka voita 1 dl Pirkka ruisjauhoja 2 dl Pirkka vehnäjauhoja 1/4 tl suolaa 1 kananmuna 1 rkl vettä TÄYTE

1/2 dl Pirkka Dijon-sinappia 1 ps (150 g) Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta 2 (200 g) tomaattia 1 rs (250 g) Pirkka kirsikkatomaatteja 1/2 dl oliiviöljyä 1 tl kuivattua basilikaa 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1/2 tl mustapippuria 1/2 tl suolaa

2. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun piirasvuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele taikina haarukalla ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. 3. Levitä pohjalle sinappi ja ripottele päälle juustoraaste. 4. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita öljy, basilika, valkosipuli, pippuri ja suola. 5. Asettele tomaatit pohjalle. Levitä päälle mausteöljy. 6. Paista tomaattipiirakkaa 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoa tuoreen basilikan kanssa.

OSTOSLI STA LL E

PINNALLE TÄYTETYT TOMAATIT Koverra sisus pois tomaateista ja lisää tilalle basilikalla ja oreganolla maustettua jauhelihaa. Todellista herkkua leivän kanssa! 58  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

tuoretta basilikaa 1. Nypi viileän voi kanssa jauhot sekaisin. Lisää suola, kananmuna ja vesi. Sekoita tasaiseksi.

Pirkka Dijonsinappi 210 g


KATSO YJEN TÄYTETT N OHJE: IE T T N A CROIS .FI TAI K-RUOKA AO U ­K-R K S SOVELLU

MARJATÄY TE BRIETÄYTE

Pirkka vadelma 125 g

+

+

Pirkka brie valkohomejuusto 200 g

Pirkka pensasmustikka 125 g

+ Pirkka appelsiinimarmeladi 350 g

Pirkka laktoositon vispikerma 36 % 2 dl

NUT E L LA-TÄYT E

+

Pirkka hasselpähkinäkaakaolevite 400 g UTZ

+

Pirkka vaniljatuorejuusto 180 g

Pirkka paahdetut ja suolatut pistaasipähkinät 125 g

OSTOS LI STA LL E

Täytetyt croissantit

Täytetyt minikokoiset croissantit ovat ihana pikkuherkku brunssille tai vaikka äitienpäivän aamiaiselle. Täyttäminen onnistuu lapsiltakin. Helpoimmat täytteet ovat Nutella-pistaasi tai brie-appelsiini. Marjatäytteeseen tarvitset rasiamarjoja, ja pehmeän vaniljavaahdon vatkaat kermasta ja vaniljatuorejuustosta. Täytteestä saat hauskan näköisen, kun pursotat vaniljavaahdon pursotinpussiilla.

Vaasan Kotiuunin Minicroissant 12 kpl/360 g (pakaste)

K- R u o k a . f i   PIRKKA  59


Kuten maukkaat Via-ateriamme, myös maailman mauista inspiraationsa saaneet herkulliset Via-leivät valmistetaan Suomessa. Leipä leivotaan Lapinjärven leipomossa ja täytetään aina suomalaisella lihalla tai kanalla. Lue lisää Via-leivistä ja aterioista osoitteessa viamaailma.fi


PIKKUISEN PAREMPAA

Onnea äidille! HEMMOTTELE ÄITIÄ LEIPOMALLA HÄNEN SUOSIKKINSA. ILAHTUUKO HÄN ENITEN BANAANILEIVÄSTÄ, BROWNIESTA, RAPARPERIKÄÄRETORTUSTA VAI SUOLAISESTA PIIRAKASTA?

K- R u o k a . f i   PIRKKA  61


PIKKUISEN PAREMPAA

Katkarapupiirakka 8 ANNOSTA   |  30 – 6 0 MIN HINTA N. 1,05 € / ANNOS *

150 g Pirkka leivontamargariinia tai voita 1 dl Pirkka perunamuusijauhetta 2 dl vehnäjauhoja n. 1 rkl kylmää vettä TÄYTE

1 ps (180 g) Pirkka katkarapuja (pakaste) 1 tlk (2 dl) Pirkka laktoositonta kermaviiliä 3 kananmunaa 1 ps (150 g) Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta 1 dl tilliä hienonnettuna 1/2 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria 1/2 tl sitruunankuorta raastettuna 1. Nypi sormin kylmä rasva, perunasosejauhe ja vehnäjauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. 2. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. 3. Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kermaviilin joukkoon munat, juustoraaste, tilli ja mausteet. Sekoita joukkoon sulatetut ja valutetut katkaravut. Kaada seos vuokaan. 4. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Voit nostaa piirakan kypsymisen loppuvaiheessa ylemmäksi pariksi minuutiksi, jotta piirakan pinta saa kauniin värin.

OSTOSLISTALLE

Pirkka perunamuusijauhe­ 210 g

Pirkka katkaravut 180 g MSC pakaste

Herkullisen katkarapu­piirakan pohjassa on perunaa.

62  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i


PIKKUISEN PAREMPAA

Brownie on valintasi, jos äiti rakastaa suklaata. Parhaimmillaan herkku on, kun jätät sen sisältä rohkeasti pehmeäksi.

Kirpeänmakeaa raparperikääretorttua haluaa santsata toisenkin palan. Pieneksi pilkotut rapariperipalat kypsyvät pohjataikinassa, ja täytteessä maistuu valkosuklaa.

Brownie

Raparperikääretorttu

10 ANNOSTA   |   30 – 6 0 MIN HINTA N. 0,45 €  / ANNOS *

12 A N N OSTA   |   30 – 6 0 M I N HI N TA N . 0, 5 0 € / A N N OS *

1 pkt (200 g) Pirkka tummaa leivontasuklaata (55 %) 200 g voita 4 kananmunaa 2 dl sokeria 1 dl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa) 1 dl perunajauhoja 1/4 tl suolaa

5 dl (n. 270 g) raparperia paloiteltuna 4 kananmunaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl Pirkka perunajauhoja 3/4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta

1. Paloittele suklaa kattilaan tai kulhoon. Lisää voi. Sulata seos kattilassa matalalla lämmöllä tai mikrossa tiuhaan sekoittaen. 2. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Sekoita suklaaseos joukkoon. Lisää kaakao, perunajauho ja suola ja kääntele sekaisin. 3. Painele pala leivinpaperia uunivuokaan (n. 15 cm x 20 cm) ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä brownieta 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, sisus saa jäädä kunnolla pehmeäksi. Anna jäähtyä ennen paloittelemista. 4. Tarjoa brownie sellaisenaan tai vanilja­jäätelön kanssa.

LISÄKSI

1 tl voita 1 rkl sokeria TÄYTE

1 rs (180 g) Pirkka maustamatonta tuorejuustoa 1 levy (100 g) Pirkka valkoista leivonta­suklaata 1 pkt (2 dl) Pirkka laktoositonta vispikermaa 1 rkl sokeria 1 tl vaniljasokeria 1. Leikkaa ohuet raparperin varret pitkittäin puoliksi ja paksummat varret neljään osaan. Leikkaa varret vajaan puolen sentin paloiksi. 2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista kun vatkaimella piirretty kuvio pysyy vaahdon pinnalla. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi, älä vat-

kaile. Lisää raparperikuutiot ja kääntele sekaisin. 3. Voitele leivinpaperi kevyesti. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Ripottele sillä aikaa sokeria toiselle leivinpaperille. Kumoa kuuma torttulevy sen päälle ja irrota vanha paperi heti. Anna levyn jäähtyä. 4. Nosta tuorejuusto huoneenlämpöön. Sulata valkosuklaa miedolla teholla mikrossa ja anna jäähtyä. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Sekoita valkosuklaa tuorejuustoon ja kääntele seos kermavaahtoon. 5. Levitä täyte jäähtyneen torttulevyn päälle. Jätä levyn yläreuna täyttämättä, ettei täyte pursua ulos rullasta. Kääri levy kääretortuksi, nosta tarjoilualustalle, peitä kelmulla ja siirrä jääkaappiin asettumaan pariksi tunniksi tai yön yli.

OSTOSLISTALLE

Pirkka kaakaojauhe 125 g UTZ

K- R u o k a . f i   PIRKKA  63


PIKKUISEN PAREMPAA

OSTOSLISTALLE

Banaanileipä eli banana bread 10 ANNOSTA   |  Y L I 6 0 MIN HINTA N. 0,70 € / ANNOS *

3 (450 g) kypsää banaania 100 g voisulaa 1 dl fariinisokeria 1/2 dl sokeria 1 kananmuna 3 dl vehnäjauhoja 2 dl kaurahiutaleita 1 dl Pirkka pekaanipähkinöitä 1 dl rusinoita 2 tl vaniljasokeria 1 tl kanelia 1 tl kardemummaa 1 tl Pirkka ruokasoodaa 1 tl suolaa PINNALLE

2 rkl Pirkka vaahterasiirappia TAI siirappia 1 banaani 1/2 dl Pirkka pekaanipähkinöitä 1. Voitele suorakaiteen mallinen, litranvetoinen leipävuoka. 2. Muussaa banaanit haarukalla. 3. Sekoita kulhossa hieman jäähtynyt voisula, sokerit, muna ja banaanisose. 4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele taikinaan. 5. Kaada taikina vuokaan. Valuta leivän päälle siirappia ja koristele leipä halkaistulla banaanilla ja pähkinöillä. 6. Paista banaanileipää 175-asteisen uunin keskitasolla 50 minuuttia. Peitä leipä tarvittaessa leivinpaperilla, jos se tummuu liikaa. 7. Anna banaanileivän jäähtyä ennen kuin irrotat sen vuoasta. 8. Tarjoa banaanileipä esimerkiksi pähkinävoin kanssa. Hävikkivinkki Banaanileipä on hävikkiruokaa parhaimmillaan, sillä siihen ­voi ­hyvin käyttää pilkulliset ­banaanit.

Banaanileipä eli banana bread on nimestään huolimatta enemmän kakku kuin leipä. Helppo taikina valmistuu nopeasti sekoittamalla.

64  PIRKKA  ­K - R u o k a . f i

Pirkka pekaanipähkinä 125 g


KOMPOSTOI KEITTIÖJÄTTEET KÄTEVÄSTI

MITÄ ON BOKASHOINTI?

TILAA VERKKOKAUPASTA

Bokashissa eli keittiökompostorissa tehdään multaa itse. Käyminen alkaa suljetussa rasiassa bokashi-rouheen avulla. Kotitalousjätteet voit kompostoida vaikka omassa keittiössä!

Nouda myymälästä, postista tai tilaa suoraan kotiin.

16 LITRAN TUPLAPAKKAUS

89

90

12

(99,90)

KEITTIÖKOMPOSTORI BIOPROFFA BOKASHI ORGANKO

995

BOKASHIROUHE BIOPROFFA 0,6 KG KUIVA Bokashi -kompostoriin tarkoitettu mikrobiseos sisältää luomuvehnäleseitä ja -spelttikuoria, luomumelassia ja merileväkalkkia. Seoksessa on maaperälle hyväksi havaittuja mikrobeja, hiivoja ja maitohappobakteereja. EM-keraaminen jauhe. 16,58 €/kg. 502016886

29

9

KERUUASTIA BIOPROFFA 5 L

13

95

(16,95)

TUHOLAISTEN TORJUNTAAINE SPRUZIT 250 ML

Tehokas tuote tuhohyönteisten, kuten lehtikirvojen, kilpikirvojen, villakilpikirvojen, kehrääjäpunkkien, jauhiaisten, ripsiäisten ja laulukaskasten torjuntaan. Tehoaa myös toukkiin ja muniin. Ei vahingoita kasveja. 55,80/l (Norm. 67,80/l). 501577566

95

(19,95)

ETANASYÖTTI FERRAMOL 500 G

Kätevä, muovinen Bokashi-rouheen säilytysrasia. Leveys on 20 cm, syvyys 12 cm ja korkeus 23 cm. 502016903

KATSO LÄHIN K-RAUTA TAI TILAA TUOTTEET VERKOSTA:

Tehokas uutuus tuhohyönteisten torjuntaan sekä suojaamaan koristekasveja, hedelmäpuita ja vihanneksia hyönteisten aiheuttamilta tuhoilta. Tehoaa myös toukkiin ja muniin. Ei vahingoita kasveja. 25,90/l (Norm. 31,90/l). 501536620

16

95

ROUHERASIA BIOPROFFA 2 L

Viiden litran metallinen valkea biokeruuastia, jonka kannessa oleva aktiivihiilisuodatin pitää hajut kurissa. Astiaan voi kerätä muun muassa vihannesten ja hedelmien kuoret sekä ruokajätökset. 502016900

(15,95)

TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA SPRUZIT 500 ML

Kahden BioProffa Bokashi Organko keittiökompostorin tuplapakkaus sisältää kaiken mitä tarvitset keittiökompostoinnin aloittamiseen. Pakkauksessa kaksi 16 litran kompostria tarvikkeineen sekä bokashirouhepussi. 502016885

95

95

Etanoiden ympäristöystävälliseen ja tehokkaaseen torjuntaan. Hyväksytty luomuviljelyyn. Ei vahingoita siilejä, kastematoja, mehiläisiä, muita hyödyllisiä eliöitä eikä lemmikkieläimiä. Etanat kuolevat 100%:sti. 33,90/kg. (Norm. 39,90/kg). 501560337

k-rauta.fi

Hinnat ovat voimassa 6.5.-2.6.2020 kaikissa K-Raudoissa.



Hyvää oloa

T E K S T I JA T Y Y L I I DA J O K I K U N N AS K U VA JA N I TA AU T I O

OSTOSLISTALLE

Enää ei kenkä purista! Korkeat korot ovat monelle juhlan merkki. Jos jalkasi eivät ole tottuneet koroilla koreiluun tai jalat kipeytyvät helposti korkokengissä, ota käyttöön tämä testattu, monen julkkiksenkin suosima vinkki: Hanki korkokengät tai korkeakorkoiset sandaletit, jotka ovat puoli kokoa jalkojasi suuremmat. Näin voit sujauttaa korkokenkien kärkeen tai sandalettien pohjalle silikonisen puolipohjallisen. Se an-

taa päkiän alle reilusti pehmeyttä ja nostaa jalkaa hivenen taaksepäin, jolloin kenkä tuntuu sopivan kokoiselta. Kun jalat sitten turpoavat pitkän seisomisen jäljiltä, poista puolipohjallinen kengän kärjestä tai pohjalta. Jalka saa tällöin puolikkaan kengänkoon verran kaivattua lisätilaa. Kimaltavapintaiset Andiamo Rosamond -sandaletit, 39,90 € Plussakortilla (norm. 49,90 €), Kookenkä.

Kenkiin on saatavilla erilaisia jalkaa helliviä puolipohjallisia ja tukia, jotka edesauttavat jalkojen hyvinvointia. Bama Gel ball of foot -päkiägeeli ja muut puolipohjalliset, Kookenkä.

P i r k k a . f i   PIRKKA  67


Kauniit vaatteet kohottavat tunnelmaa pienissäkin juhlissa. Yksinkertaisen tyylikäs mekko ja housuasu antavat tilaa upeille koruille, kimmeltäville hiuskoristeille ja muille juhlaville asusteille. TEK ST I JA TY YLI IDA JOKIKUNNA S KU VAT JA NITA AUTIO

hetkiin

TÄRKEISIIN 68  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


Vahva väri piristää

Vaatetatpa sitten itseäsi tai perheen pienintä, ole rohkea. Leikittele vahvoilla väreillä ja suurilla, näyttävillä asusteilla. Muista myös helppous: housuasu ja tukevat kengät ovat mukavuudenhaluisen valinta. Naisella keltainen lyhyt Ellen Tracy -bleiseri 54,95 €, -housut 49,95 € ja alla Fire & Glory -pitsihelmainen toppi 24,95 €, kultaiset Iberon korvarenkaat, K-Citymarket. Valkoiset paksupohjaiset Andiamo Shelly -sandaalit 49,90 €, Kookenkä. Tytöllä Blue Seven -tyllimekko 34,95 €, suurimmat K-Citymarketit sekä ruusukultaiset mywearballerinat 16,99 €ja Iberon glitterrusetti, K-Citymarket. VIEREISELLÄ SIVULLA: Tytöllä keltainen Guppy-pitsimekko 21,95 €, -neuletakki 14,99 € ja Iberon paljettiponnari, K-Citymarket. Naisella valkoinen Ellen Tracy -mekko 59,95 €, Iberon rannekoru, korvakorut, pitkä kaulakoru ja sydän-kaulakoru, K-Citymarket.

P i r k k a . f i   PIRKKA  69


Kahdella tyylillä Valitse kokovalkoinen asu ja asusta se yhtä helposti kuin tuttu pikkumusta.

Näyttävän musta mywear-lierihattu 9,99 € ja Iberon peikonlehtikorvakorut, K-Citymarket.

Rentoon tyylin valitaan tyylikkään ja kauniin mekon kaveriksi astetta arkisempia asusteita. Hattu suojaa ulkona paahtavalta auringolta, ja paksupohjaiset jalkineet sopivat nurmellekin. Juhlavaan tyyliin sopii sama linjakas mekko, joka nyt asustetaan hennommilla koruilla ja kepeämmillä koroilla sekä valkoisella jakulla. Kultaja helmikorut antavat ylellistä ilmettä. Vaaleat ja vähäeleiset korkeakorkoiset sandaalit ovat kesäjalkojen luottokengät ja sopivat yhteen kaikkien vaatteiden kanssa.

Ota valkoinen haltuun. Valitse asuksesi kauniisti laskeutuva leninki. Ellen Tracy -mekko 59,95 €, K-Citymarket.

Valkoinen jakku on valkoisen mekon luottokaveri. Ellen Tracy -bleiseri 59,95 €, sen alla valkoinen Fire & Glory -toppi 19,99 € ja kukalliset Fire & Glory culottes-housut 34,95 €, valikoidut K-Citymarketit.

Rennon trendikkäät tolppakorkoiset mywear-punossandaalit 39,95 €, K-Citymarket.

3 x pikkulaukku MUISTA VIIMEISTELLÄ ASUSI!

YHDISTÄ ASUUN muuhun tyyliisi sopiva käsilaukku. Laukun ei tarvitse olla täysin samaa sävyä kuin jalkineiden, se on vanha sääntö. Liian pitkälle viety sävy sävyyn -tyyli ei ole nyt trendikäs. Mywear Sara -laukku 29,95 €, K-Citymarket.

70  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

LAUKUN VÄRI voi olla koko asusi juju, kun se esimerkiksi eroaa tarpeeksi muista ylläsi olevista väreistä. Mieti etukäteen, minkä kokoisen laukun tarvitset. Nahkainen A. Eriksson vetoketjullinen korttilompakko 19,95 €, K-Citymarket.

SOVITA LAUKKUA kaikkien sinne tärkeänä päivänä mahdutettavien meikkien ja muiden tavaroiden kanssa. Näin näet, miten laukku pitää alkuperäisen muotonsa. Sininen mywear Sindy -puhelinlaukku 19,99 €, K-Citymarket.

Juhlavampi tyyli koostuu hennoista koruista ja kepeistä koroista. Asusta valkoinen Ellen Tracy -mekko Iberon käärmekuosisella hiuspannalla ja kullanvärisillä, epäsymmetrisillä kaulakoruilla ja muilla koruilla, K-Citymarket. Jalkaan Vagabondin vaaleat Penny-sandaletit 79,90 € Plussa-kortilla (norm. 89,90 €), Kookenkä.


Kotijuhlissa saa leikitellä

Juhla-asu voi tänä vuonna olla yksinkertaisempi, kun lisäät asustein ja koruin tyyliisi mielenkiintoa ja juhlavaa kimallusta. Helpoimmillaan teet juhlavan kampauksen lisäämällä hiuspinnejä hiuksiisi, olipa hiusmittasi mikä tahansa. Lisää kampauksen yksityiskohtia myös muilla hiuskoruilla. Juhlissa paljon ei ole liikaa! Naisella valkoinen Ellen Tracy -bleiseri 59,95 €, sen alla valkoinen Fire & Glory -toppi 19,99 €, valikoidut K-Citymarketit. Asusteina hiuksissa Iberon hiussolkia, iso helmipinni, pienempiä pinnejä, helmirenkaat korvissa, sormus ja rannekoru, K-Citymarket. Tytöllä roosa Guppy-pitsimekko 21,95 € ja Iberon hiuspinnejä eri pinniseteistä, setit alkaen 2,90 €, K-Citymarket.

P i r k k a . f i   PIRKKA  71


Pienin elein juhlaan Luonnollisuus on kevään kauneimman meikin salaisuus – myös juhlapäivänä. Lue parhaat vinkit tähän. 1

Luonnollisen raikas meikki

2

Tummat silmämeikit ja vahvat varjostukset eivät kuulu tähän kevääseen. Nyt kasvot hehkuvat raikkaina juhlassakin.

Asiantuntijana Ida Jokikunnas, meikkitaiteilija ja stylisti

”Tärkeintä kevään juhlameikissä on hyvin valmisteltu iho. Anna iholle tehokosteutta ja kirkkautta kasvonaamiolla ennen meikkausta joko edellisenä päivänä tai juhla-aamuna. Naamio kosteuttaa ja tasoittaa ihoa, jolloin meikki asettuu kauniimmin kasvoille. Kun toiveena on luonnollisen ryhdikäs ilme, keskity ihon lisäksi kulmiin. Kauniisti viimeistellyt kulmakarvat nostavat ilmeen ja vievät vuosia kasvoilta. Silmiin ei tarvita muuta meikkiä kuin hyvä ripsiväri. Kunnolla taivutetut ripset verhostavat luomen yläpuolta, joilloin ne antavat itsessään vaikutelman viimeistellystä silmämeikistä. Heleän sävyinen huulipuna tuo väriä kasvoille. Sama puna sopii myös poskipunaksi.”

SUOSITELLUT TUOTTEET: 1 Meikki asettuu paremmin, kun iho on kosteutettu kasvonaamiolla. Lumene Kirkas -kangasnaamio kasvoille 4,50 €. 2 Harjaa sävyllisellä kulmageelillä kulmat kauniisti paikoilleen ja anna niille lisää tuuheutta. Physicians Formula Brow Last Long Lasting Brow Gel -kulmageeli 14,90 €. 3 Öljytön ja vegaaninen Essence Bye Bye Panda Eye -ripsiväri lähtee pois lämpimällä vedellä, 4,39 €. 4 Yhtenäinen sävy huulilla ja poskilla näyttää huolitellulta. IsaDora Lip Desire Sculpting Lipstick -huulipuna 15,90 €.

3 4

Kaikki tuotteet K-Citymarketeista, osa valikoiduista K-Citymarketeista.

T E K S T I JA T Y Y L I I DA J O K I K U N N AS K U VAT VA L M I S TA JAT

Kynsitrendit Tee kynsien lakkaus rauhassa ja ajan kanssa juhlia edeltävänä päivänä.

1

”Pastellinen, eri sävyjä hyödyntävä lakkaus on juuri nyt trendikäs. Lakkaa kynnet vuoronperään parilla kolmella samaa sävymaailmaa olevalla lakalla. Kokonaisuudesta tulee tyylikäs ja hieno.” Mavala Chill & Relax -kynsilakat 4,80 €/kpl, K-Citymarket.

72  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

Viimeistele kaunis juhlailmeesi tarrallisilla tekokynsillä.

2

”Korumaisuutta voi lisätä myös kynsiin. Sädehtivät tarralliset tekokynnet antavat käsille todellisen juhlatyylin. Aloita puhdistamalla kynnen pinta öljystä ja liasta. Kynsien kiinnittäminen käy helposti.” Kiss imPress 3.0 -kynsisetti 9,90 €, K-Citymarket.

HANKI AINAKIN TÄMÄ! Ei enää puuteria, kiinnitä meikki tällä tuotteella: Max Factor Lasting Performance Setting Spray -meikinkiinnityssuihke 11,60 €, K-Citymarket.


Ällistyttävän edullinen Muista myös lataus!

Puhelut ja tekstiviestit Suomessa ja EU/ETA-maissa 0,066 €/min/kpl. Puhelut ja viestit Suomesta ulkomaille ja lisämaksullisiin numeroihin veloitetaan erillisen hinnaston mukaisesti. Netti Suomessa 0,99 €/vrk. EU/ETA-alueella tiedonsiirrosta veloitetaan kotimaan hinnan lisäksi 0,00434 €/Mt.

DNA Prepaid -liittymät K-ruokakaupoista ja Neste K -asemilta!


Paisley-kuosisia vaatteita on myös tunikana ja housuina, väreinä keltaisen lisäksi musta. Ellen Tracy -mekko 49,95 €, valikoidut K-Citymarketit.

Näyttävät kukkakuosit kuuluvat lämpimiin päiviin. Ellen Tracy -pusero 29,95 €, kaksi värivaihtoehtoa, K-Citymarket. Ellen Tracy -pusero 34,95 € ja -housut 49,95 €, mywear Eva-pikkulaukku 29,95 €, K-Citymarket.

Trendikkäät paksupohjaiset Collection by Clarks Sharon Noel -kävelykengät 99,95 €, K-Citymarket.

Ota rennosti vain! TEK STI TANJ A RINKI NEN KUVAT K-RY HMÄ J A VALMI STAJ AT

Kun ei juhlita, luo leppoisa tyyli arkeen erilaisilla kuoseilla ja jalkineilla.

Uudet suosikkihousut? Samaan aikaan rennot, mutta siistit. Ellen Tracy -leveälahkeiset housut 39,95 €, K-Citymarket. Luonnon korkista ja kierrätysmateriaaleista valmistetut Asportugueasas City Care -kengät 89,90 €, useita värejä, Kookenkä.fi ja Kookenkä.

Tyylikäs ja tilava laukku kätkee paljon sisäänsä. Musta mywear Paris -shopperi 39,95 €, K-Citymarket. Kauniisti laskeutuva puhtaanvalkoinen pusero sopii yläosaksi moniin alaosiin. Ellen Tracy -pusero 34,95 €, K-Citymarket.

74  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

Luottoavokkaiksi luonnonvalkoiset Vagabond Joyce -kengät 84,90 €, Kookenkä.


Valikoima vaihtelee kaupoittain.

NOSTETAAN KUPLIVA MALJA KEVÄÄLLE!


TRENDIKKÄÄSTI TOUKOKUUHUN

Isabel PLUSSA-KORTILLA

-40 %

Caroline PLUSSA-KORTILLA

-20 %

29

90

Hinta ilman Plussakorttia 49,90

39

90

Hinta ilman Plussakorttia 49,90

M3551 Naisille PLUSSA-KORTILLA

-14 %

Penelope PLUSSA-KORTILLA

-20 %

5990

Hinta ilman Plussakorttia 69,90

3990

Hinta ilman Plussakorttia 49,90

Taiga, Jacklyn ja Panthea

PLUSSA-KORTILLA

-25 %

29

90

Hinta ilman Plussakorttia 39,90

Penny PLUSSA-KORTILLA

-11 %

79

90

Hinta ilman Plussakorttia 89,90

Camore PLUSSA-KORTILLA

-25 %

59

90

Hinta ilman Plussakorttia 79,90

Rodney PLUSSA-KORTILLA

-25 %

5990

Hinta ilman Plussakorttia 79,90

Myymälöiden aukioloissa poikkeuksia, tarkista tiedot kookenka.fi

kookenka.fi


EN0EN00786 EN0EN00782 Naisille

59

90

PLUSSA-KORTILLA

-24 %

149033 PLUSSA-KORTILLA

-18 %

22444 PLUSSA-KORTILLA

-20 %

Tomasini

89

90

Hinta ilman Plussakorttia 109,90

39

90

Hinta ilman Plussakorttia 49,90

EM0EM00001 Miehille

12841 PLUSSA-KORTILLA

-18 %

Hinta ilman Plussakorttia 79,00

8990

Hinta ilman Plussakorttia 109,90

Rosamond PLUSSA-KORTILLA

-20 %

3990

Hinta ilman Plussakorttia 49,90

59

90

PLUSSA-KORTILLA

-25 %

Hinta ilman Plussakorttia 79,90

Tarjoukset voimassa 31.5.2020 asti. Valikoimissa myymäläkohtaisia eroja.

Liity Koo Clubiin ja kerrytä kenkäostoksistasi alennusta leimakortilla! Lisätietoja myymälästä ja kookenka.fi

6.


KERÄÄMME OSTOKSET PUOLESTASI! Voit noutaa valmiiksi kerätyt tuotteet myymälästä.

MÖKKIHUUSSIN

päivitykseen Puutarhassa kaikki on hyvin.

850

HAJUSIEPPO KEKKILÄ 50 L Kuivasta rahkaturpeesta ja kutterilastusta valmistettu seosaine kuiva- ja kompostikäymälöihin. Imee nesteen tehokkaasti ja jäte pysyy ilmavana ja hajuttomana. 0,17 €/l. 501084462

499 .-

399.-

KOMPOSTOIVA KUIVIKEKÄYMÄLÄ 100 L

KUIVIKEKÄYMÄLÄ KEKKILÄ 50 L

Uudenlainen helppokäyttöinen kuivikekäymälä. Vapaasti asettuva runkokansi, paksu lämpöeristys ja suuri tyhjennysluukku tekevät siitä erinomaisen valinnan ulkohuusseihin. Kansi ja istuin ovat lämmintä ja kestävää EPP-solumuovia. Tyhjennysluukun voi suunnata haluamalleen kohdalle. Väri t.harmaa. 502025257

Tyylikäs valinta niin ulkohuussiin kuin sisätilaan vapaa-ajan asunnolla. Sisällä kolme sisäsäiliötä, joiden patentoitu kierrätysmekanismi pidentää tyhjennysväliä ja helpottaa hoitoa, sillä jäte tyhjennetään esikompostoituneena. Asennetaan suoraan lattiapinnalle. Väri t.harmaa. 501750854

Tyylikäs, tehokas ja näppärän kokoinen käymälä, joka sopii pienempäänkin tilaan. Monikäyttöisen kuivikekäymälän voi asentaa niin huussiin kuin lämpimään sisätilaan. Kuivikekäymälä asennetaan suoraan lattiapinnalle. Väri: runko luonnonvalkoinen, istuinosa ruskeanharmaa. 501750853

KOMPOSTOIVA HUUSSIKÄYMÄLÄ 230 L

KATSO LÄHIN K-RAUTA TAI TILAA TUOTTEET VERKOSTA:

199.-

k-rauta.fi

Hinnat ovat voimassa 6.5.-2.6.2020 kaikissa K-Raudoissa.


Mitä saisi olla?

438 euroa makeisiin

» Plussa-asiakkaille

tarkoitetussa K-Ostokset-palvelussa pääset tutkailemaan K-ruoka­ kaupoista tekemiäsi ostoksia. Näet ostostesi kotimaisuustason, voit tutkia ostostesi hiili­ jalanjälkeä ja voit yhdistää koko Plussa-taloutesi tiedot toisiinsa. Katso K-Ruoka-sovelluksesta tai K-Ruoka.fi/ostokset.

K-Ostokset Näytä: Vuosi 3 kk

1 kk

1 vk

huhti 2018 - huhti 2019

Ostoksesi K-ruokakaupoista

24 %

4 670 €

10 %

18 %

28 %

20 %

TUTUSTU OSTOKSIISI

Kotimaisuustasosi

Sinä

Naapurusto

LUKIJALTA

KAUPPIAAN KANSSA

Illallinen neljälle Mikä on kauppiaan ruokakassi? Olemme kehittäneet Raahen K-Marketeissa erityisesti perheille suunnatun palvelun: verkkokaupasta voi tilata haluamansa ruokalajin ainekset resepteineen. Palvelun nimi on kauppiaan ruokakassi ja se on mitoitettu kolmen eri aterian valmistamiseen neljälle hengelle. Kuka suunnittelee reseptit? Reseptit ovat K-koekeittiössä testattuja. Toimitukset alkoivat pääsiäisviikolla. Samaan aikaan aloitimme K-Market Ollinsaaressa päivittäistavaran verkkokaupan, joka palvelee koko Raahen talousaluetta. Kauppiaan ruokakassin kanssa samassa kuljetuksessa voi tilata maidot, leivät, hedelmät ja vaikka kukat suoraan kotiovelle.

HYVIÄ UUTISIA

10 000 TYÖPAIKKAA SUOMALAISILLE

Nyt kun ollaan kotosalla ilman kiireen häivää, niin mun oma mestarikokki loihtii näemmä melkosia aamupaloja. #kylläkelpaa #pirkka #arabianranta #helsinki – Instagram: @heidiiikristiina

Jos jokainen suomalainen käyttäisi kuukaudessa kymmenen euroa enemmän kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, voisimme säilyttää vuositasolla jopa 10 000 työpaikkaa.

KUKA

Mistä idea sai alkunsa? Olemme valmistelleet palvelua ja verkkokauppaa jo vuoden päivät. Kotona syöminen on koronatilanteen myötä lisääntynyt, ja valmiiksi suunnitelluille illallisille on entistä enemmän kysyntää. Olemme valinneet ruokakasseihin reseptejä, jotka ovat suhteellisen helposti ja nopeasti toteutettavissa. Mitä muuta on tulossa? Kiinnitämme erityisesti huomiota reseptien monipuolisuuteen ja terveellisyyteen. Suunnitteilla on muun muassa teiniboksi, emmekä unohda myöskään kasvissyöjiä. Mottomme on tehdä arjesta parempaa. Laajennamme kauppiaan ruokakassien toimitusta Ouluun viimeistään toukokuun aikana.

65

TONNIA VÄHEMMÄN MUOVIA

Pirkka laktoosittomien maitojuomien muovikorkkien poistaminen toi valtavan muovisäästön. Muovia säästetään kolmen miljoonan muovikassin verran vuodessa.

K-kauppias Katri Polvela, 41, Raahe. TÄNÄÄN MINUT TEKI ILOISEKSI...

Upea henkilökunta, joka yllättää uusilla ideoilla. Kauppa oli taas laitettu hienosti loistokuntoon asiakkaita varten.

90 %

K-RAUDAN PUUSTA ON KOTIMAISTA

Suomalainen puu on K-Raudan valikoiman selkäranka. Tuotteessa oleva PEFC-merkki kertoo, että valmistuksessa on käytetty sertifioitujen metsien puuta. P i r k k a . f i   PIRKKA  79

T E K S T I T SAT U K Ä R K I , TA N JA R I N K I N E N JA T I T TA K I U R U K U VAT J U H A SA R K K I N E N , H A R R I R I N K I N E N JA H E I D I P U R A N E N

”K-Ostosten ostotiedot vain vahvistivat käsitystäni, että herkuttelemme paljon. Puolet makeisiin ja naposteltaviin kuluvasta reilusta 400 eurosta menee yksin suklaaseen. Karkkipusseja nelihenkinen perheemme ostaa 107 eurolla vuodessa. Kiinnitän ruokaostoksissani, myös karkeissa, huomiota kotimaisuuteen, ja ostamme luomuruokatuotteita aina, kun mahdollista. Kotimaisuustasomme onkin erinomainen, myös vihannesten suhteen, joita ostamme paljon. – Tanja Espoosta


Tehdään

EIKÄ TUUMAILLA K-kauppiaat eri puolilla Suomea ovat tarjonneet auttavaa kättään ja kehittäneet uusia yhteistyökuvioita asiakkaiden ja paikallisten pienyritysten tueksi koronakriisissä.

TEK ST I SATU KÄR KI KU VAT HANNES PA A NANEN JA K-RYHMÄ

80  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


Yrittäjien tukena

Valmista ruokaa kotiin Päijät-Hämeen Kärkölässä Järvelän Neste & K-Raudan lounasbuffet suljettiin koronakriisin myötä. Ruoanvalmistus ei kuitenkaan loppunut, vaan ruoka toimitetaan kotiinkuljetuksena paitsi alueen ikäihmisille, myös muille valmista ruokaa kaipaaville asiakkaille. – Olemme toimittaneet lounasta tähänkin asti esimerkiksi yritysasiakkaille. Toukokuussa aloitamme ruokatoimitukset Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle, sanoo Järvelän Neste & K-Raudan kauppias Sirpa Kaalikoski. Uusin asiakasryhmä ovat etätyötä tekevät vanhemmat, jotka ostavat ruokaa kiloittain. – Etätöitä tekevän pitäisi vielä samalla valvoa lasten koulunkäyntiä ja hoitaa ruokahuolto. Tilan-

Ravintolaruokaa Kuopion lähiöön Kuopiolaisen K-Market Pirtin kauppias Keijo Ollikainen aloitti yhteistyön tutun ravintoloitsijan, Nina-Marika Lahnavik-Hoffrenin kanssa. Kun ravintola jouduttiin sulkemaan koronakriisin vuoksi, K-Market auttoi sitä toimimalla ruoka-annosten jakelupisteenä. Samalla keskustan ulkopuolella sijaitseva K-Market Pirtti pystyi tuomaan valmista ravintolaruokaa asiakkaidensa saataville. Yhteistyö ponkaistiin käyntiin huippunopeasti, ja pian K-Market Pirtistä noudettiin jo ensimmäisiä annoksia King’s Crown -ravintolan ruokia. Ruoat tilataan ravintolan kautta, joka toimittaa ne kaupalle noudettavaksi lämpiminä. – Suosittuja ovat esimerkiksi kinkkukiusaus ja lasagne, joilla taltuttaa isommankin nälän. Ravintola-annosten myynti on toiminut niin hyvin, että K-Market Pirtti on ehtinyt jo laajentaa yhteistyötään myös muihin ravintoloihin.

netta helpottaa, kun voi ostaa useamman päivän satsin valmista ruokaa kotiinkuljetettuna. Samassa kyydissä voimme toimittaa muitakin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita laajasta valikoimastamme. Kaalikoski toteaa, että paikallisen ja yhteisöllisen toiminnan merkitys korostuu tällaisina aikoina. – K-Raudan kotiinkuljetuksissa olemme tottuneet toimittamaan isokokoista tavaraa. Nyt ruokatoimitusten myötä meiltä lähtee päivittäin pakettiautotavaraa ja pientäkin nyssäkkää. Teemme yhteistyötä myös paikallisten taksiyrittäjien kanssa, ja voimme tarvittaessa ajattaa useampaa taksia samaan aikaan, Kaalikoski sanoo. Järvelässä yrittäjien yhteistyö sujuu, ja Sirpa Kaalikoskella muhii jo tukku uusia ideoita.

Tuusulalainen konditoria pH7 toimitti vielä vuoden alussa leipomotuotteita valtakunnallisesti esimerkiksi juniin, hotelleihin ja lentoyhtiöille. Kun koronakriisi iski, konditorian myynti romahti yhdessä päivässä 80 prosenttia. Kymmeniä työpaikkoja oli vaakalaudalla. Konditoriayrittäjä Toni Rantala päätti toimia nopeasti. Hän keksi ottaa yhteyttä lähialueen K-kauppiaisiin. Klaukkalan, Tammiston ja Ruoholahden K-Citymarket-kauppiaat päättivät kaikki tarjota auttavan kätensä ja ottaa pH7:n tuotteita nopealla varoitusajalla myyntiin. Monella pienellä yrityksellä ei ole kertynyt puskuria tällaisia aikoja varten. Leipomoyrittäjä Rantala iloitsee siitä, miten tilanne on yhdistänyt yrittäjiä. – Porukka puhaltaa yhteen hiileen ja haluaa keksiä ratkaisuja. Olemme vahvistaneet tuotekehitystiimiämme ja käynnistäneet jo ensi vuoden valmistelut, Rantala sanoo. K-Citymarket Tammiston kauppias Kimmo Sivonen on seurannut yrittäjien tilannetta huolestuneena. Mahdollisuus auttaa muita yrittäjiä ja kehittää uusia yhteistyökuvioita on kuitenkin tuonut pientä onnistumisen iloa ja virkistänyt puuhakkaan kauppiaan mielialaa. – Aloin miettiä, missä kaikessa muussa voisimme olla mukana ja kuinka voisimme tässä tilanteessa auttaa pienyrittäjiä, esimerkisi ravintoloita, Kimmo Sivonen kertoo. Pian Sivonen oli sopinut yhteistyöstä konditoria pH7:n lisäksi myös huippukokki Pekka Terävän Oloravintolan kanssa. Ensimmäiset Terävän suunnittelemat tuotteet saapuivat kauppaan myyntiin samalla viikolla. – Ahdingossa olevia yrittäjiä on nyt paljon. Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, jotta pääsemme tästä kansakuntana yhdessä läpi. P i r k k a . f i   PIRKKA  81


ELLEN TRACY on yhdysvaltalainen naisten vaatemerkki, joka on tunnettu laadukkaasta ja elegantista tyylistään. ELLEN TRACY -vaatteet ovat helposti yhdisteltävissä toisiinsa ja niillä saa vaivattomasti luotua kauniita kokonaisuuksia. Suomessa myytävän malliston mitoitus on imarteleva, naisellinen ja tehty suomalaista naista ajatellen. Nyt ELLEN TRACY -tuotteita on saatavilla myös Suomessa, yksinmyynnissä K-Citymarketeissa.

Ellen Tracy

MEKKO

4995 Ellen Tracy -tuotteita ei ole saatavilla: Espoo Iso Omena, Espoo Sello, Pieksämäki, Ylivieska eikä Äänekoski.

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • WWW.K-CITYMARKET.FI


Upeat Plussa-etusi toukokuulle

PIILEKSIIKÖ PUHELIMESSASI

PLUSSA? PLOP PLOP PLOP PLOP

PLOP PLOP Nyt kannattaa ottaa K-Ruoka-sovellus aktiiviseen käyttöön. Sovelluksessa voit tarkistaa näppärästi Plussa-rahasi määrän, tilata suosikkiruoat kotiovellesi verkkokaupasta ja seurata ostostesi kotimaisuus- ja ilmastotasoa. Lisäksi taskustasi löytyy kaupan ajankohtaisia tarjouksia ja reseptivinkkejä, sekä sähköiset kuitit ja takuukuitit tekemistäsi ostoksista.

KUVA K-RYH MÄ

Löydä nämä edut ja paljon muuta osoitteessa k-ruoka.fi/sovellus


Varmista pisteesi ja etusi K-Plussa Mastercardilla nyt kaikista ostoksista

TUPLASTI PLUSSAA

Kerrytä Plussa-pisteitä nopeammin K-Plussa Mastercard -kortilla! Jos haluat, että Plussa-raha kertyy nopeammin, ota käyttöösi K-Plussa Mastercard maksuaikakortti. Kerrytät maksutapaetuna kaksinkertaiset Plussa-pisteet vuoden loppuun saakka. Kortti on vuosimaksuton ja saat lisäksi sillä tehtäville ostoille ilmaisen ostoturvavakuutuksen. Hoidat kaiken yhdellä kortilla - maksamisen, Plussa-edut ja Plussa-pisteiden kerryttämisen. Helppoa! Kaksinkertaiset Plussa-peruspisteet kertyvät K-Plussa Mastercard-kortilla tehdyistä ostoista kaikista K-ryhmän liikkeistä 31.12.2020 saakka. Kampanjapisteet eivät vaikuta palkintopistekertymään. K-Plussa Mastercard -korttiluotto on jatkuvakäyttöinen luotto, jonka todellinen vuosikorko 2000 euron korolliselle luotolle on 14,60 %, kun luoton korko on 3 kk:n euribor + 10,95 prosenttiyksikköä (10,95 % 01/20) ja laskutuspalkkio 5 euroa/kk. Arvioitu luoton kokonaiskustannus on 2 155 euroa ja maksuerän suuruus 179 euroa. Laskelma on tehty olettaen, että luottoaika on yksi vuosi ja luotto on nostettu kokonaan, luoton korko sekä maksut ja palkkiot pysyvät samana koko luottoajan ja luotto maksetaan takaisin 12 saman määräisenä eränä kuukauden välein. Luoton myöntää OP-Korttiyhtiö Oyj, Gebhardinaukio 1, 00510 Helsinki.

Hanki omasi heti osoitteessa Plussa.com/mc

TUTKI. YMMÄRRÄ. TEE VALINTASI. K-Ostokset-palvelu näyttää kaikki K-ruokakaupoista tekemäsi päivittäistavaraostokset. Tämän lisäksi palvelu tukee sinua arvojesi mukaisissa valinnoissa – uusi hiilijalanjälkimittari helpottaa tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja ja kotimaisuustaso auttaa suosimaan suomalaista. Löydät palvelun K-Ruoka-sovelluksesta, jonka voit ladata käyttöösi omasta sovelluskaupastasi. Tutustu palveluun K-ruoka.fi/ostokset

Plussa-rahan voimassaoloaika on normaalisti 13 kuukautta. Korona-epidemian vuoksi maalis- ja huhtikuun lopussa vanhentuvan Plussa-rahan käyttöaikaa on pidennetty toukokuun loppuun saakka. Varmistathan, että hyödynnät oman Plussa-rahasi K-kaupassa asioidessasi! Lue lisää Plussa.com/raha


VA L INNA N M U KA A N

Fredman

LEIVINRULLA 38 cm x 10 m, LEIVINARKKI 38 x 42 cm, ISO LEIVINARKKI 40 x 50 cm, ELMUKELMU 30 cm x 50 m ja FOLIO 30 cm x 10 m

4.-

Ilman Plussa-korttia 1,35-1,85/kpl

3 kpl

PLUSSA-KORTILLA jopa

-28 %

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

P l u s s a . c o m   PIRKKA  85


Kuukauden Plussa-tarjoukset KAIKISTA K-RUOKAKAUPOISTA HINNAT VOIMASSA 4.5.-3.6.2020 ELLEI TOISIN MAINITA

HK

Maakarit grilli- ja raakamakkarat 230-330 g

3 29

SAVUHOVI

Pitkään kypsyneet kokolihaleikkeleet

2 PKT

SAARIOINEN

Ruukut 300 g

PLUSSA-KORTILLA

5 00 PLUSSA-KORTILLA

2 59

Ilman Plussa-korttia 3,69-3,99/pkt (12,09-16,04/kg)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,89/pkt (16,06/kg)

Ilman Plussa-korttia 2,95/rs (9,83/kg)

KARINIEMEN

APETINA

180 g

PKT (9,97-14,30/kg)

2 PKT (13,89/kg)

-10-17%

-13%

3 PS

BILLY’S

Pan pizzat 170 g

RS (8,63/kg)

PLUSSA-KORTILLA

-12%

2 PKT

Kanaset

Snacks salaattijuustokuutiot

260-330 g

100 g

4 00 PLUSSA-KORTILLA

3 99 PLUSSA-KORTILLA

3 00

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,65/ps (9,71/kg)

Ilman Plussa-korttia 4,69/kpl (14,21-18,04/kg)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,69/pkt (16,90/kg)

3 PS (7,82/kg)

KPL (12,09-15,35/kg)

-14 %

-19%

72 PIRKKA  PIRKKA 86  ­P l uplussa.com ssa.com

WWW.K-MARKET.FI

WWW.K-SUPERMARKET.FI

2 PKT (15,00/kg)

PLUSSA-KORTILLA

-11%

WWW.K-CITYMARKET.FI

WWW.NESTEK.FI


2 PKT

VALIO

OLO laktoosittomat jogurtit 4x125 g

2 PRK

VALIO

Laktoosittomat maustetut rahkat

Smoothiet

200 g

300-360 ml

3 20 PLUSSA-KORTILLA

4 50

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,79/prk (8,95/kg)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,75/pl (7,64-9,17/l)

Daim, Marabou, Jättis ja Iso S jäätelötuutit

FAZER

2 PRK (8,00/kg)

2 PL (6,25-7,50/l)

PLUSSA-KORTILLA

-10%

4 00 -12%

300 g

1 50 PLUSSA-KORTILLA

4 50

Ilman Plussa-korttia 1,99-2,19/kpl (13,01-23,55/kg)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,59/pkt (8,63/kg)

2 PKT (7,50/kg)

PLUSSA-KORTILLA

-13%

-24-31%

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,29/pkt (4,58/kg)

2 KPL

FAZER

Sininen maitosuklaalevy

2 PS

HARIBO

PLUSSA-KORTILLA

3

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,25/kpl (11,25/kg)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,85-1,95/ps (5,97-7,80/kg)

2 KPL (10,00/kg)

3 65

00

2 PS (4,84-6,00/kg)

6-PACK (1,39/l)

PLUSSA-KORTILLA

-11%

PLUSSA-KORTILLA

-18-23%

-11-38%

Pyykinpesunesteet 750 ml ja pyykinpesujauheet 890 g

Ilman Plussa-korttia 3,99-5,35/6-pack, sis. pantit 0,90 (1,56-2,25/l)

3 RL

2 KPL

SERTO

Jätekassit

2 PKT

SHEBA

Fresh&Fine 6x50 g, Perfect Portions 2x75 g ja Soup 4x40 g

25 l ja 40 l, 15-30 kpl/rl

7 50 PLUSSA-KORTILLA

5 00 PLUSSA-KORTILLA

5 00

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 4,29-4,49/kpl (4,82/l, 5,99/kg)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,09/rl (0,07-0,14/kpl)

Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,89-2,95/pkt (9,83-18,06/kg)

2 KPL (5,00/l, 4,21/kg)

-12-16%

3 RL (0,06-0,11/kpl)

2 PKT (8,33-15,63/kg)

PLUSSA-KORTILLA

-20%

WWW.K-MARKET.FI

WWW.K-SUPERMARKET.FI

6 -PACK

0,33 l tlk 6-pack, sis. pantit 0,90, rajoitus 3 erää/talous

250-310 g

00

PEPSI MAX JA MOUNTAIN DEW

Virvoitusjuomat

Makeispussit

200 g

2 PKT

Jaffa leivoskeksit

KPL (9,80-16,13/kg)

PLUSSA-KORTILLA

4

-18%

93-153 g, ei Muumi

2 PKT (4,00/kg)

2 PL

INNOCENT

-13-15%

WWW.K-CITYMARKET.FI

WWW.NESTEK.FI

plussa.com PIRKKA Plussa.com   PIRKKA 7387


PALMOLIVE

Suihkusaippuat 250 ml (6,67/l)

5

00

PLUSSA-KORTILLA

-11-30%

3 kpl

Ilman Plussa-korttia 1,89-2,39 kpl (7,56-9,56/l)

PALMOLIVE

Roll-on antiperspirantit 50 ml ja nestesaippuat 300 ml (5,00-30,00/l)

3

00 2 kpl

PLUSSA-KORTILLA

-14-28%

Ilman Plussa-korttia 1,75-2,09 kpl (5,83-41,80/l)

Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

JORDAN

FINISH

Konetiskitabletit all in one Max sitruuna 48 kpl tai Max 0% 42 kpl (0,14-0,15/kpl)

6

49 ps

PLUSSA-KORTILLA

-12%

Vaihtoharjat 2 kpl/pkt (4,48/kpl)

8

95 pkt

PLUSSA-KORTILLA

-15-26%

Ilman Plussa-korttia 7,39 ps (0,15-0,18/kpl) Ilman Plussa-korttia 10,55-12,15 pkt (5,28-6,08/kpl)

PIRKKA 88  PIRKKA  ­P l uplussa.fi ssa.com

TAVALLISTA PAREMPI RUOKAKAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.-2.6.2020 • WWW.K-SUPERMARKET.FI


AJAX

Puhdistussprayt 750 ml (3,33/l)

500

PLUSSA-KORTILLA

-10%

2 kpl

Ilman Plussa-korttia 2,79 kpl (3,72/l)

KLORIN

Desinfiointi/ valkaisuaineet 750 ml (2,33/l)

3

50 2 kpl

PLUSSA-KORTILLA

-10%

Ilman Plussa-korttia 1,95 kpl (2,60/l)

KLORIN ON DESINFIOIVA PUHDISTUSAINE, JOKA MYÖS VALKAISEE VALKOISET PAIDAT SEKÄ PUHDISTAA LENKKITOSSUT.

KLORIN

WC-geelit 750 ml (2,67/l)

4

00 2 kpl

PLUSSA-KORTILLA

-18%

Ilman Plussa-korttia 2,45 kpl (3,27/l)

KLORIN WC-GEELIN TEHOKAS KOOSTUMUS DESINFIOI, TEKEE HYGIEENISEN PUHDASTA, POISTAA PAHAN HAJUN SEKÄ ESTÄÄ KALKIN MUODOSTUMISEN.

KÄYTÄ KLORIN-TUOTTEITA TURVALLISESTI. LUE AINA MERKINNÄT JA VALMISTETIEDOT ENNEN KÄYTTÖÄ.

Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

TAVALLISTA PAREMPI RUOKAKAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.-2.6.2020 • WWW.K-SUPERMARKET.FI

PIRKKA Pplussa.fi lussa.com   PIRKKA  89


U U TU U S VA I N K- C I TYM R K E TI STA

Lucifer Reno 3+1

KAASUGRILLI

Kolme poltinta ja sivukeitin. Teho 8,1 kW. Grillausala 50,5 x 38 cm. Kupu, säädinpaneeli ja ovet rosteria. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 279,00

239.PLUSSA-KORTILLA

-14 %

Lucifer Rondo

SÄHKÖGRILLI

Teho 2200 W. Grillausalan koko 32 x 45 cm. Grillin voi irrottaa jalustasta ja käyttää pöytägrillinä. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 99,95

79

95

PLUSSA-KORTILLA

-20 %

Esim.

ÖTÖKKÄ -OVIVERHOT, -IKKUNAVERKOT ja -SÄHKÖKÄRPÄSLÄTKÄ

IKKUNAVERKKO 75 x 150 cm

Tarraikkunaverkko puu-, alumiini- ja muovi-ikkunoihin. Estää lentävien hyönteisten pääsyn sisätiloihin. Helppo tarranauhakiinnitys ikkunanpuitteisiin. Pakkauksessa verkko ja kiinnitysnauha. Koko 75 x 150 cm. Ilman Plussa-korttia 8,95

-20%

Alennus normaalihinnoista.

PLUSSA-KORTILLA

716 Esim.

IKKUNAVERKKO 130 x 150 cm

Ilman Plussa-korttia 10,95

876 Esim.

SÄHKÖKÄRPÄSLÄTKÄ

Helppoon paarmojen ja kärpästen torjuntaan. Kestävä suojaverkko eristää jännitteeltä. Koko 46 cm. Virtalähde 2 kpl AA-paristoa, eivät sisälly pakkaukseen. Ilman Plussa-korttia 4,95

396 90  PIRKKA  ­P l u s s a . c o m

Esim.

OVIVERHO

Aito ja alkuperäinen oviverho. Suomen suosituin oviverhomalli kotiin ja mökille. Helppo asentaa. Asennusohjeet pakkauksessa. Koko 92 x 210 cm. Ilman Plussa-korttia 44,95

3596

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI


Hauskoja hetkiä kotipihalla

Bestway Fast Set

UIMA-ALLAS

Koko 244 x 66 cm. Pakkauksessa myös korjauspaikka sekä sähköllä toimiva suodatinpumppu. Ilman Plussa-korttia 69,95

5995 PLUSSA-KORTILLA

-14 %

Bestway Lava Lagoon

VESILEIKKIKESKUS

Mitat täytettynä 650 x 265 x 104cm. Ikäsuositus 2+ Ilman Plussa-korttia 59,95

49

myhome Boom boom

95

MAILAPELISETTI

Ikäsuositus 3+ Ilman Plussa-korttia 7,99

5

PLUSSA-KORTILLA

-16 %

Madison Sirius 3-vaihteinen

28" SÄHKÖPYÖRÄ*

Alumiinirunko, Shimano Nexus 3 -vaihteisto, jalkajarru ja V-jarru edessä. Helppokäyttöinen etuvetoinen sähköavustusjärjestelmä. Takuu 2 vuotta, runkotakuu 12 vuotta. Ilman Plussa-korttia 1490,00

99

PLUSSA-KORTILLA

-25 %

995.PLUSSA-KORTILLA

-495€

* Tuotteita ei saatavilla: Espoo Sello, Helsinki Ruoholahti, Hämeenlinna Hämeensaari, Jyväskylä Palokka, Jämsä, Kankaanpää, Kauhajoki, Kemi, Kirkkonummi, Klaukkala, Lahti Paavola, Lieksa, Loimaa, Oulu Rusko, Pieksämäki, Pori Puuvilla, Tornio, Valkeakoski, Vantaa Koivukylä, Vantaa Myyrmäki, Vantaa Tammisto, Varkaus, Järvenpää eikä Ylivieska Pyöriä ja pyöräilytarvikkeita ei saatavilla: Espoo Sello, Pori Puuvilla eikä Ylivieska.

Falcone Bigboy 21-vaihteinen

24" FATBIKE* tai 26" FATBIKE

399.-

Shimano Altus 21 -vaihteisto, SL-TX50PLUSSA-KORTILLA vaihtimin. Mekaaniset levyjarrut edessä ja takana. 4.0” Wanda-renkaat. Takuu 2 vuotta, runkotakuu 5 vuotta. Ilman Plussa-korttia 499,00

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

-100€

P l u s s a . c o m   PIRKKA  91


UUTUUS

UUTUUS

Braun BT5240

PARTATRIMMERI

Ladattava parta- ja hiustrimmeri. Precision Dial -säätimen 39 pituusasetusta 0,5 mm säätövälein tekee trimmauksesta vaivatonta. Eliniän kestävät terävät terät ja Li-ion akku. Pakkauksessa mukana myös Gillette Fusion5 -höylä. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 59,95

4995

Oral-B PRO 2950 DUO

PLUSSA-KORTILLA

-16 %

SÄHKÖHAMMASHARJA

Braun Series3 300BT VG

PARRANAJOKONE

Ladattava Shave&Style parranajokone ja partatrimmeri. 3-Flex -ajopää, parta trimmeripää ja viisi kampaa, joilla muotoilet sängen tai parran (1–7 mm). Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 69,95

5995

PLUSSA-KORTILLA

-14 %

3D-puhdistus: 8 800 värähtelevää/ edestakaisin pyörivää ja 40 000 sykkivää liikettä minuutissa. 2 min ajastin 30 s merkkivärähtelyin. 2 harjaustilaa: päivittäinen puhdistus ja ikenien hoito. Pakkauksessa musta ja pinkki ladattava sähköhammasharjan runko-osa, laturi ja 2 CrossAction -harjaspäätä. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 99,95

7995

PLUSSA-KORTILLA

-20 %

Oral-B Sensitive UltraThin, Precision Clean Floss Action tai Precision Clean Cross Action

VAIHTOHARJA 5 kpl/pkt Ilman Plussa-korttia 24,95/kpl

19

95 kpl

PLUSSA-KORTILLA

-20 %

Electrolux S-Bag MegaE201M SFP Electrolux PURE Q9 PQ91-40GG

VARSI-IMURI Electrolux Ergorapido EERC70IW

2in1 VARSI-IMURI

Kestävä High Performance Litium Turbo Power 10,8 V akku, itsestään pystyssä pysyvä malli, 180 astetta kääntyvä suulake ja irrotettava rikkaimuri. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 99,95

8995 PLUSSA-KORTILLA

-10 €

92  PIRKKA  ­P l u s s a . c o m

Kevyt ja tehokas, itsestään pystyssä pysyvä 2in1 malli. Li-Ion HD 21.6V -akku. Käyttöaika 14-40 minuuttia. BrushRollCleanharjanpuhdistus, valaistu suulake ja pestävä mikropoistoilmansuodatin. Mukana pölyharja ja rakosuulake. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 299,00

269.PLUSSA-KORTILLA

-30 €

PÖLYPUSSIT 12 kpl/pkt

1795

Ilman Plussa-korttia 19,95

PLUSSA-KORTILLA

-10 %

Electrolux EUO9Green UltraOne Green

PÖLYNIMURI

Huippuluokan puhdistuskyky. Ergonominen kädensija. Valmistettu 70 % kierrätysmateriaalista. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 299,00

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.-2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

169.PLUSSA-KORTILLA

-130 €


Philips Wet or Dry S3231/52

PARRANAJOKONE

5D-Pivot & Flex ajopää myötäilee kasvojen piirteitä. Itseteroittuvat Power-Cut -terät ja pop-up trimmeri. 60 minuuttia johdotonta ajoa 1 h latauksella. Ergonominen kädensija. Matkapussi. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 89,95

Philips S6610/11

Philips HR3553/00 Viva Collection

Soveltuu kuiva- ja märkäajoon. MultiPrecision teräjärjestelmä, SmartClick-tarkkuustrimmeri ja led-näyttö. 45 minuuttia johdotonta ajoaikaa. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 119,00

Sopii erityisesti herkälle iholle. Kitkaa vähentävä ajopään päällyste. Vesitiivis; voi ajaa vaahdolla tai ilman tai vaikka suihkussa. Tarkkuustrimmeri. Tunnin latauksella 60 min ajoaikaa. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 149,00

Teho 900 W. Tilavuus 1,5 l sekä mukaan otettava sekoituskannu 0,6 l. Sykäystoiminto. Murskaa jäätä. Irroitettavat osat konepestäviä. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 79,95

PLUSSA-KORTILLA

PLUSSA-KORTILLA

Philips AquaTouch S5400/06

PARTAKONE

6995 79.PLUSSA-KORTILLA

-20 €

VA I N K- C I TY MA R K E T I S TA

-40 €

PARRANAJOKONE

TEHOSEKOITIN

Philips Daily Collection HD9216/80

AIRFRYER

Ainutlaatuinen Rapid Air -tekniikka. Valmistaa nopeasti ruoat päältä rapeaksi ja sisältä mureaksi jopa ilman rasvaa. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 149,00

119.- 5995 99.PLUSSA-KORTILLA

-20 €

-30 €

PLUSSA-KORTILLA

-50 €

Bosch MSM2410DW tai MSM2410PW CleverMixx

SAUVASEKOITIN

Bosch ProPower Serie2

PÖLYNIMURI

Kevyt, kompakti ja tehokas. Turboharja poistaa irtokuidut ja eläinten karvat erittäin tarkasti. Valmistettu Saksassa. Takuu 2 vuotta, moottoritakuu 10 vuotta. Ilman Plussa-korttia 149,00

99.PLUSSA-KORTILLA

-50 €

Teho 400 W. Ergonominen kädensija ja teräksinen sekoitusjalka. Mukana mitta-asteikollinen sekoituskulho. Takuu 2 vuotta. tai Bosch MFQ2210P tai MFQ2210D CleverMixx

SÄHKÖVATKAIN

Teho 375 W. Kevyt, ergonominen kädensija. Takuu 2 vuotta. Ilman Plussa-korttia 39,95/kpl

2995 kpl

PLUSSA-KORTILLA

-25 %

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.-2.6.2020

• WWW.K-CITYMARKET.FI

P l u s s a . c o m   PIRKKA  93


IITTALA KASTEHELMI -TUOTTEET, AALTO -MALJAKOT ja -KYNTTILÄLYHDYT sekä MIRANDA -KULHOT

-20% Alennus normaalihinnoista.

PLUSSA-KORTILLA

Esim. Aalto

MALJAKKO 160 mm

Esim. Kastehelmi

92.-

Ilman Plussa-korttia 27,95

Väri kirkas. Ilman Plussa-korttia 115,00

JUOMALASI 26 cl 2 kpl/pkt

2236

Esim. Miranda

KULHO 145 mm Väri kirkas. Ilman Plussa-korttia 36,95

2956

UUTUUS

Esim. Aalto

KYNTTILÄLYHTY 60 mm Väri kirkas. Ilman Plussa-korttia 19,95

1596

94  PIRKKA  ­P l u s s a . c o m

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI


KAIKKI HEMTEX 24H -PUSSILAKANASETIT

-30% Alennus normaalihinnoista.

PLUSSA-KORTILLA

Esim. kuvan Ara

PUSSILAKANASETTI 100% puuvillasatiinia. Ilman Plussa-korttia 39,90

2793

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5.–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

P l u s s a . c o m   PIRKKA 95


TOLU PUHDISTUSAINEET 750 ml ja SPRAYT 500 ml*

-20% PLUSSA KORTILLA

Esim.

YLEISPUHDISTUSAINE 750 ml* 2,33/l Ilman Plussa-korttia 2,19

175

TOLU PRONATURE PUHDISTUSAINEET 750 ml ja BREF PRONATURE WC-RAIKASTIMET 50 g*

-20%

LUONNOLLINEN JA MONIKÄYTTÖINEN YLEISPUHDISTUSAINE

PLUSSA KORTILLA

Havu Mänty

YLEISPUHDISTUSAINE 1 l 1,75/l Ilman Plussa-korttia 1,99

175

Esim.

WC-RAIKASTIN 50 g*

PLUSSA-KORTILLA

30,40/kg Ilman Plussa-korttia 1,90

-12 %

152

*Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

96  PIRKKA  ­P l u s s a . c o m

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI


Kevein askelin kohti kesää

MYWEAR-KENKIÄ

-30%

PLUSSA-KORTILLA

mywear Naisten

mywear Naisten

mywear Naisten

mywear Naisten

Nahkaa. Kaksi mallia, koot 36-42. Ilman Plussa-korttia 49,95

Sisäpohja nahkaa. Värit musta, hopea ja roosa, koot 36-42. Ilman Plussa-korttia 24,95

Nahkaa. Värit musta ja beige, koo 37-42. Ilman Plussa-korttia 49,95

Kaksi mallia. Nahkainen irrotettava sisäpohjallinen, koot 36-42. Ilman Plussa-korttia 39,95

BALLERINAT

3496

BIOSANDAALIT

1746

SANDAALIKENGÄT

3496

KANGASKENGÄT

2796

Halti Rola Eco Aikuisten K E VY E T VA PA A-AJA N K E N GÄT. K E VY T JA P E H M E Ä P H Y LO N-VÄ L I P O H JA VA I M E NTA A I S K UJA . PÄ Ä L L I T E KS T I I L I T VA L MI S T E T T U K I E R R ÄT E T Y I S TÄ M U OVI P U L LO I S TA .

VAPAA-AJAN KENGÄT

Koot 37-46, jotka vaihtelevat väreittäin. Ilman Plussa-korttia 39,95

34

95

29

95

PLUSSA-KORTILLA

-12 %

Lasten Koot 33-36, värit sininen ja punainen. Ilman Plussa-korttia 34,95

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

PLUSSA-KORTILLA

-14 %

P l u s s a . c o m   PIRKKA  97


Esim. kuvan Haaveillen Naisten

KAFTAANI

Ilman Plussa-korttia 34,95

2796 Esim. kuvan Haaveillen Lumme Naisten

BODY

Koot 62-86 cm. Ilman Plussa-korttia 14,99

YÖPAITA

1199

Ilman Plussa-korttia 29,95

23

Esim. kuvan Murmade tai Viidakkokukka Vauvojen

96

Esim. kuvan Murmade Lasten

T-PAITA

Koot 92-110 cm. Ilman Plussa-korttia 16,99

1359 MOOMIN BY MARTINEX -VAATTEET ja -YÖASUT

-20% Alennus normaalihinnoista.

Esim. kuvan Viidakkokukka Lasten

PLUSSA-KORTILLA

MEKKO

Koot 92-110 cm. Ilman Plussa-korttia 22,95

1836 98  PIRKKA  ­P l u s s a . c o m

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI


LÖYDÄ OMA SÄVYSI ! N O RLYN SU KKAH OU SU VA LI KO I M ASSA ON L AAJA VAL I KOI M A LU O N N O L L I SI A SÄVYJÄ . I VORY E RI TTÄI N VAAL E AL L E I H OL L E , P OWD E R P U N E RTAVAL L E TAI KE SKI VAAL E AL L E I H OL L E , SAND O LI I V I N SÄVYI SE L L E TAI KE VYE STI PÄI V E TTYNE E L L E I H OL L E JA SU N TU MME MMAL L E TAI PÄI V E TTYNE E L L E I H OL L E .

KAIKKI NORLYN-SUKAT JA -SUKKAHOUSUT

-20% Alennus normaalihinnoista.

Esim. kuvan Satin ultra

SUKKAHOUSUT 15 den Ilman Plussa-korttia 5,99

479

Esim. kuvan Satin control top

SUKKAHOUSUT 15 den Ilman Plussa-korttia 7,99

639

PLUSSA-KORTILLA

Esim. kuvan Premium shine

SUKKAHOUSUT 15 den Ilman Plussa-korttia 9,99

7 99

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

P l u s s a . c o m   PIRKKA  99


LUMENE VALO -TUOTTEET

Tarjous ei koske Lumene Valo Juhlapakkausta. Alennus normaalihintaisista tuotteista.

-20%

U U TU U S

Esim. VALO

HYALURONITIIVISTE tai VITAMIINITEHOHOITO 30 ml

Ilman Plussa-korttia 28,90/kpl

23.-

kpl

Kosteuttaa ja kirkastaa ihoa tehokkaasti. Käyttö: puhtaalle iholle ennen kosteusvoidetta.

SEKOITA 1-3 PISARAA KÄMMENELLÄSI KOSTEUSVOITEESEEN

PLUSSA-KORTILLA

Esim. VALO

Esim. VALO

PUHDISTUSGEELI 125 ml 101,60/l Ilman Plussa-korttia 15,90

1270

PÄIVÄVOIDE SK 15 50 ml

398,00/l Ilman Plussa-korttia 24,90

1990

HELEYTTÄVÄ Päivävoide kaikille ihotyypeille, suojakerroin 15.

HELEYTTÄVÄ & KUORIVA Hellävarainen puhdistus, sopii päivittäiseen käyttöön.

-20%

PLUSSA-KORTILLA

Esim. VALO

ITSERUSKETTAVAT PISARAT 30 ml

Ilman Plussa-korttia 24,90

1990

Luonnollisen hehkuva, asteittainen rusketus.

MAX FACTOR RADIANT LIFT -MEIKKIVOIDE JA -PEITEVÄRI, LASTING PERFORMANCE -MEIKKIVOIDE, MASTERPIECE, MASTERPIECE MAX ja MASTERPIECE LASH CROWN MASCARAT

Alennus normaalihintaisista tuotteista.

Esim. Radiant Lift

Esim. Radiant Lift

Esim. Masterpiece Max

Ilman Plussa-korttia 12,40

Ilman Plussa-korttia 20,50

Ilman Plussa-korttia 16,50

PEITEVÄRI

992 100  PIRKKA  ­P l u s s a . c o m

MEIKKIVOIDE

1640

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

MASCARA

1320


Saunalahti

PREPAID

Nyt voit ostaa Saunalahti Prepaid -aloituspakkauksia sekä saldo- ja nettilatausseteleitä K-Citymarketeista, K-Supermarketeista, K-marketeista ja Neste K -asemilta!

TOIMI NÄIN! • Nappaa aloituspakkaus tai lataussetelilahjakortti hyllystä. • Mene kassalle maksamaan. • Aloita uuden liittymän käyttö tai aktivoi latausseteli Prepaidliittymääsi.

JÄRKYTTÄVÄN HALPA! Valitse Saunalahti PREPAID + Rajoitukseton 4G 1 kk -aloituspakkaus, vain 24,90 €! Tämä liittymä sisältää rajattoman huippunopean netin Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä normipuhelut/viestit (maks. 165 min/kpl ja 5000 min/kpl/kk) Suomessa ja EU/ETA-maissa kuukaudeksi.


Päätös lopettaa on

iso.

Aloita pienin askelin.

Nicotinell-nikotiinivalmisteet avuksi tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviin vieroitusoireisiin. Sisältää nikotiinia. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Ei alle 18-vuotiaille eikä tupakoimattomille. Ei lasten ulottuville eikä näkyville. Älä tupakoi samanaikaisesti, kun käytät Nicotinellia. Jos olet yliherkkä jollekin valmisteiden sisältämistä aineista, älä käytä Nicotinellia. Haittavaikutuksena voi esiintyä huimausta, päänsärkyä, ruuansulatuskanavanvaivoja, laastaria käytettäessä myös ihoärsytystä. Jos sinulla on sydän- tai verenkiertoelimistön sairaus, jokin muu sairaus tai olet raskaana tai imetät, keskustele hoidosta lääkärin kanssa. Valmisteyhteenvetojen lyhennelmä 30.10.2019. Perustuu 09/2015 – 09/2019 päivättyihin valmisteyhteenvetoihin. Lisätiedot: GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Finland Oy, puh: 0800 77 40 80, s-posti: scanda.consumer-relations@gsk.com. Tavaramerkit ovat GSK-konsernin omistamia tai sille lisensoituja. 03/2020 GSK tai lisenssinhaltija. 03/2020, PM-FI-NICOT-20-00017


Ratissa

”Mukava ja mutkaton” Kuvauskalustoa roudaava valokuvaaja koeajoi uuden Volkswagen Golf 8 -hybridin ja ihastui erityisesti auton ruuhka-avustimeen.

KOKONAISUUS? ”Mutkaton, ei pröystäilevä perusauto, jossa on runsaasti ajamista helpottavia ja mukavammaksi tekeviä ominaisuuksia. Kun kerran luot profiilin itsellesi, auto muistaa toiveesi vaikkapa penkin ja radiokanavien suhteen.”

TILAT? ”Etupenkeillä on ruhtinaallisesti tilaa, takana tarpeeksi. Myös takakontti on tilava. Työssäni tarvitsen kameroiden lisäksi muuta kuvausvälineistöä ja valoja, joten minulle tila ei riittänyt.”

EKOLOGISUUS? ”Auto on hybridi, joka käyttää sähköä muun muassa liikkeelle lähtiessä. Jäin miettimään tällaisen tavallisen hybridin hyötysuhdetta verrattuna ladattavaan hybridiin.”

VOLKSWAGEN GOLF 8, STYLE PREMIUM 1,5 eTSI

KENELLE? ”Sopii kelle vaan, jolla ei ole niin äärimmäisen paljon kuljetettavaa kuin minulla. Perheelliselle tai perheettömälle, kaupunkiin tai maalle. Tavallisen ihmisen auto.”

AUTON OMINAISUUDET* MOOTTORI: 1,5 eTSI kevythybridi TEHO: 110 kW (150 hv)

KÄYTTÖ? ”Kaikin puolin mukava auto niin ergonomisesti kuin ajaessakin. Itse ajamisesta tuli ruuhka-avustimen kanssa huoletonta ja melkein vaarallisen helppoa, kun auto esimerkiksi huolehti etäisyyksistä liikenteessä.”

KULUTUS: 6,1 l / 100 km

CO2-PÄÄSTÖT: 138 g / km

HUIPPUNOPEUS: 224 km / h

VOIMANSIIRTO: 7-vaihteinen DSG-automaattivaihteisto

MITAT: pituus 4,3 m leveys 1,8 m korkeus 1,5 m

HINTA: 33 733 €, mallisto alk. 24 829 € (sis. toimituskulut)

Asiaa autoista

UUSI AUTO ILMAN OMISTAMISTA Yksityisleasing on yksinkertainen tapa saada uusi auto käyttöön ilman auton omistamista. Autosta ei tarvitse maksaa käsirahaa tai lainaa. Maksat vain kiinteän kuukausihinnan koko sopimuskauden ajan, eikä sinulle jää riskiä hinnan alenemisesta. » Lisätietoja: K-Auto.fi/ yksityisleasing

PLUSSA-PISTEITÄ HUOLLOSTA

Ajan kymmenen vuotta vanhalla autolla, joten olin yllättynyt ruuhka-avustimesta ja muusta makeesta auton nykytekniikasta. Tavallaan ajamista ei enää huomaakaan, kun auto menee melkein itsestään liikennevirran mukana. Hyvä käyttöauto. Antti Vettenranta, Helsinki

Saat Plussa-pisteitä kaikista valtuutetuista Volkswagen-, Audi- ja SEAT-merkkihuolloista ympäri maan. Näytä Plussa-korttisi, saat pisteitä huoltotapahtuman yhteydessä huollon töistä, korjauksista ja varaosista. » Lisätietoja: K-Auto.fi/ plussaahuollosta

* TIEDOT LEHDEN MENNESSÄ PAINOON.

TEK STI TANJ A RINKINEN KUVAT ANTTI VETTENR ANTA J A VALM ISTAJ AT

Näitä tarvitset:

Et jää välille, jos sinulla on löpöä mukana. FXApolttoainekanisteri 5 l 5,95 €, K-Rauta.

Lastenistuimen alle asennettava penkinsuoja pitää auton istuimen siistinä, 49,90 €, Shop.volkswagen.fi.

Korrek PRO TFC -kestopinnoite muodostaa suojakerroksen, 29,95 €, K-Rauta ja K-Citymarket.

Nyt on tosi tärkeätä hoitaa käsiä! O’Keeffe’s Working Hands -käsivoide 9,95 €, K-Rauta ja K-Citymarket.

Väliaikaissuoja autolle. Koko 3 × 5 × 2,4 m, pressu UV-suojattu. Prof-pressutalli 269 €, K-Rauta.

P i r k k a . f i   PIRKKA  103


104  PIRKKA  ­P i r k k a . f i


Tämän olen oivaltanut Jalkapallo on opettanut Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tutulle pappi Kari Kanalalle, että sooloilu ei kannata. Elämä on joukkuepeliä. TEKSTI NINNI SAND ELIUS KUVA MILKA ALANEN

A

AMUHERÄTYKSISTÄ Olen kai tulossa van-

haksi. Olen koko elämäni ollut illanvirkku, aamuntorkku. Nykyään ikä tai valo herättää minut liian aikaisin. Ennen torkutin herätyskelloa, mutta nyt yritän sinnitellä siihen asti, kunnes on aika nousta. Toisaalta nyt olen nähnyt auringonnousuja.

H

UUMORISTA Pidän tilannekomiikasta ja mus-

tasta huumorista. Itseironiakaan ei ole haitaksi papille. Toisinaan papit suhtautuvat itseensä turhan vakavasti. Itse yritän olla ennen kaikkea ihminen, sitten vasta pappi. Jos pappeus korostuu liikaa, jokin on vinossa. Huumorin kautta olen oppinut puhumaan vaikeista asioista. On kuitenkin varottava, ettei loukkaa huumorin varjolla muita tai lyö leikiksi jokaista asiaa.

J

ALKAPALLOSTA Minulle jalkapal-

P

ELOSTA Voin elää elämääni kuin viimeistä päi-

vää tai kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Valitsen jälkimmäisen, koska silloin pyrin siihen, että lähelläni ovat minulle rakkaat ihmiset ja ystävät. Rakkaudessa ei lopulta ole pelkoa.

KUKA?

Kari Kanala, 53, Helsinkiläisen Paavalin seurakunnan kirkkoherra. Arsenalin kannattaja, Zoomjalkapallojoukkueen pelaaja. JUURI NYT

Luonto on kauneimmillaan, kun puitten orastava vehreys vie mielen irti kaikesta muusta.

lo on maailmanselitys ja henkireikä. Pelaaminen Zoom-harrastefutisjoukkueessa ja lontoolaisen Arsenal-joukkueen kannattaminen ovat keinoja paeta todellisuutta. Jalkapallon kautta olen oivaltanut, että elämä on joukkuepeliä: jos sooloilee liikaa jengi lakkaa syöttelemästä. Kirkkoherrana tehtäväni on syöttää niin, että toinen voi tehdä maalin sekä lohduttaa ja rohkaista seurakuntalaisia hyvän valmentajan tai pelintekijän tavoin.

L

suhtautuvat elämään leikin kautta, väkisinkin jakavat asioita eivätkä halua vain voittaa.

APSILTA Kaikkein pienimmiltä voi oppia leikin

merkityksen. Toiset ihmiset suhtautuvat elämään leikkinä, toiset pelinä. Ne ihmiset, jotka pelaavat toisilla ihmisillä, menettävät paljon. Ne jotka

A

RMOSTA Tärkeintä työtäni kir-

kossa on lohduttaa ja rohkaista sekä viestiä armosta ja rakkaudesta. Armo on mahdollisuutta kääntää elämässä uusi sivu, aloittaa puhtaalta pöydältä. Jokainen ansaitsee aina uuden mahdollisuuden. Jos me ihmiset voisimme olla armollisia itsellemme ja toisillemme, ei meillä olisi mitään hätää. Myös hyvä ystävyys on armoa, lahja, koska ystävä ei jätä riippumatta siitä, millainen olet.

S

ISUSTA Vanhempani kautta olen

ymmärtänyt, mitä sisu merkitsee. Isäni piti kioskikauppaa vuodesta 1955 saakka, lähes koko aikuselämänsä ajan. Kauppa oli aina auki, paitsi pääsiäisenä, jouluna ja juhannuksena. Isä avasi ovet niinäkin päivinä, jos tarvittiin – myös öisin. Kun isä jäi eläkkeelle, äidistä tuli isän omaishoitaja kymmeneksi vuodeksi. Näin äidin kautta, mitä sisu, sitoutuminen ja rakkauden osoittaminen tarkoittavat. Vaikka rakastaminen ja rakkaus olisivatkin kortilla, kunnioitus ja rakkauden teot ovat aina läsnä. Sellaista kumppanuutta haluan itsekin toteuttaa elämässäni.

P i r k k a . f i   PIRKKA  105


MAINOS

MAINOS

KOKONAISHYVINVOINNIN MERKITYS KASVAA Hyvinvointi ei tarkoita tänä päivänä yksinomaan samaa kuin terveys. Siihen liitetään yhä korostuneemmin terveyden lisäksi myös liikunta, uni ja lepo sekä ruokavalio. Ihmiset hakevat kokonaisvaltaista tasapainoa kiireisen elämän lomassa.

Oikeanlainen ruokavalio on osa hyvinvointia Yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneet siitä, miten tämän päivän ruokavaliolla voidaan vaikuttaa tulevaisuuden terveyteen ja hyvinvointiin. Kuluttajat hakevat aktiivisesti uutta tietoa ja testaavat erilaisia tuotteita. Erityisesti 24–39 -vuotiaat aikuiset ovat hyvin kiinnostuneita oman hyvinvointinsa mittaamisesta. Vaikkapa unen vaikutusta, kehon lämpötilaa ja liikunnan tehokkuutta voidaan jo mitata eri keinoin. Tulevaisuudessa varmasti löytyy myös tapoja mitata ruokavalion vaikutuksia kokonaishyvinvointiin.

Tuotekehitys seuraa trendejä Hyvinvointiajattelun monipuolistuminen näkyy myös tuotekehitystyössä. Sen keskiössä ovat nyt tuotteet, jotka vastaavat kasvavaan hyvinvointitrendiin. Se, mitä me laitamme suuhumme, vaikuttaa meidän yleiseen hyvinvointiimme. Aikaisemmin yleinen myytti siitä, että terveellinen ruoka maistuu pahalle, ei enää pidä paikkaansa, vaan jokainen kuluttaja voi löytää markkinoilta hyvänmakuisia, terveellisiä raaka-aineita ja tuotteita. Elintarvikkeiden sokeripitoisuudesta keskustellaan paljon, ja sokerin kokonaismäärää halutaan monin tavoin rajoittaa. Myös kuidut ja erilaiset maitohappobakteerit ovat tulleet mukaan elintarvikkeiden tuotekehitykseen tärkeinä osatekijöinä. - Me Arlalla iloitsemme siitä, että tänäkin keväänä voimme tuoda markkinoille mielenkiintoisia uutuuksia hyvinvointitietoisia ihmisiä ajatellen, toteaa Arlan markkinoinnista Kati Janhunen.

MONET OVAT iNNOSTUNEET

UUdET ARlA GOT GUTS? -jOGURTiT

MiTTAAMAAN HYViNVOiNTiAAN

SiSälTäVäT 50 MiljARdiA B420-

ERi TAVOiN jA RUOAllA ON iSO

BifidOBAKTEERiA, liUKOiSTA

MERKiTYS HYViNVOiNNiSSA.

KUiTUA jA KAlSiUMiA, jOKA TUKEE RUOANSUlATUKSEN NORMAAliA TOiMiNTAA. NiiSSä ON VAiN MAidON jA HEdElMäN lUONTAiSiA SOKEREiTA. KOlME HERKUlliSTA MAKUA: MANGO, MUSTiKKA jA TäYTEläiSEN pEHMEä MAUSTAMATON. NAUTi OSANA TASApAiNOiSTA jA MONipUOliSTA RUOKAVAliOTA jA TERVEiTä EliNTApOjA. TUOTTEET ON VAlMiSTETTU KOTiMAiSESTA MAidOSTA SipOOSSA, ARlAN MEijERiSSä.


Aivojumppaa

RISTIKO N L AADINTA ERKKI VUO KIL A , RISTIKON ULKOASU HELI K ÄRKKÄINEN, SUDO KU JUHA HY VÖ NEN

Ristikko

Sudoku VAIKEA

HELPPO

                     

  

  

 

  

   



Täytä ruudut numeroilla 1–9 siten, että jokaisella pysty- ja vaakarivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -taulukossa esiintyy kukin numero vain kerran.

 

» Katso ratkaisut: Pirkka.fi/kilpailut

P i r k k a . f i   PIRKKA  107



Niksi-Pirkka

TRENDIKÄS RUUKKU

Kuukauden niksi

Käännä tyhjentynyt paperinen perunapussi nurinpäin ja asettele se kauniisti. Saat muodikkaan suojaruukun viherkasville. Vinkki! Pussia on helpoin käsitellä silloin, kun se on jääkaapin jäljiltä vielä hieman kostea.

1990 NIKSI

Leipälautasen voi työntää sellaisenaan isoon muovipussiin, jolloin ei tarvitse ruokailun jälkeen sijoitella leipäviipaleita eri pusseihin. Pussi pitää vain vaihtaa riittävän usein homeen leviämisen estämiseksi.

Voita niksillä!

Arvomme joka kuukausi kuva-, video- tai tekstiniksinsä palstalle lähettäneiden kesken yhden K-ryhmän 50 euron lahjakortin. Se käy maksuvälineenä useassa­ K-ryhmän ketjussa. Lisätietoa lahjakorteista: Plussa.com/lahjakortti. Arvontojen voittajat: Pirkka.fi/voittajat.

» Lähetä niksi: Pirkka.fi > Niksi-Pirkka

Tortilloja syödessä kannattaa laittaa toinen tortilla alle odottamaan, koska sisältö leviää joka tapauksessa lautaselle. Palkitsemme Kuukauden niksin K-ryhmän 100 euron lahjakortilla. Muut lehdessä julkaistut niksit palkitaan 10 euron lahjakortilla.

Avaa huoneita tuulettaessasi vaate- ja liinavaatekaapin ovet. Tekstiilit raikastuvat kertaheitolla. Sylje hampaita pestessäsi tahna vessanpönttöön ja pyöräytä lopuksi vessaharjalla. Hammastahna puhdistaa pöntön tehokkaasti. Kampa puhdistuu helposti, kun laitat sen tiskikoneen aterinlokerikkoon. Kiristävätkö farkut vatsan kohdalta? Leikkaa lahkeet poikki ja ompele ne napakkaan legginssiyläosaan. Näin voit yhä käyttää lempifarkkujasi tunikoiden kera. Saat näppärän minikasvihuoneen tyhjästä viinirypäle­ rasiasta. Tuuletusaukotkin ovat valmiina.

Purkinavaajaa voi käyttää myös saumanratkojana. Smoothieen tulee lisää makua, kun käytät nesteenä teetä. Saat samalla hyödynnettyä kaapin perälle jääneet teepussit. Onko voi liian kovaa levitettäväksi? Höylää juustohöylällä sopivan ohuita siivuja ja päällystä leipä niillä. Jos koirasi ei anna leikata kynsiään, tee kestokassiin reiät koiran jaloille. Laita koira kassiin ja kannattele sitä niin, että apuri voi kaikessa rauhassa leikata kynnet. Laita kissan hiekkalaatikon eteen vanha auton kuramatto. Se kerää ylimääräiset hiekan rippeet, jotka on myös helppo kopistella takaisin laatikkoon.

Kynsikö kissa sohvaasi? Saat tökittyä langanpätkät piiloon takaisin sohvan sisään huovutusneulalla. Ylimääräisistä koristetyynyistä voi tehdä kauniita laukkuja. Hanki sopivan levyinen kukkarokehys ja purista se sille sivulle, missä vetoketju oli. Lisää kiva nauha tai ketju kantokahvaksi. Jos makuuhuoneesi valokatkaisija on harjanvarren mitan päässä, pidä aina harjaa sängyn vieressä. Lukemisen lopetettuasi ei tarvitse nousta sängystä ylös sammuttamaan valoja. Kuohuviinipullon korkin saa auki pähkinänsärkijällä.

» Seuraa niksiuutisia:

Facebook.com > Niksi-Pirkka

P i r k k a . f i   PIRKKA  109

KOONNUT ELINA KAREMO KUVIT US R IKU OUNASLE HTO KUVA SINI L AM M INAHO

VUODEN


Arjen ekoteko

Ei turhaa krääsää Aino Havukainen ja Sami Toivonen eivät halua rakentaa Tatun ja Patun ympärille tuoteimperiumia.

TEK STI ELI NA KAREM O KUVA KO NSTA LEPPÄNE N

”Emme osta koskaan tavaraa huvin tai vaihtelun vuoksi vaan aina tarpeeseen. Tämä ei kuitenkaan koske kirjoja, kulttuurituotteita eikä palveluita. Aikaisemmin hankimme matkoilta arkkitehtuurilegoja, jotka ovat nyt vessan seinän koristeena. Sami pitää Tähtien sota -legoista, mutta niidenkin ostaminen on jäänyt. On vaikea perustella itselleen, miksi niitä pitäisi saada lisää. Käytämme tavarat loppuun asti. Viime kesänä Aino korjautti rikkinäiset kenkänsä suutarilla ja myi ne jokakesäisellä pihakirpparillamme. Siinä hävisi tietysti rahaa, mutta ajatus kenkien heittämisestä roskiin tuntui kauhealta. Emme kuitenkaan ole pulmusia, sillä asumme isossa omakotitalossa ja omistamme auton. Kimppakyytien järjestäminen pienellä paikkakunnalla olisi sen verran työlästä, että laiskuus tulee vastaan. Tatu ja Patu -hahmojen ympärille on ehdoteltu kaikenlaisia oheistuotteita nakeista lähtien. Olemme kuitenkin olleet tarkkoja siitä, että tuotteet täyttävät eettiset, ekologiset ja esteettiset vaatimukset. Toistaiseksi olemme antaneet luvan lähinnä paperitavaran kuten palapelien valmistamiseen. Nyt myyntiin on tulossa kriteerimme täyttävä astiasto. Kesäkuussa julkaistaan uusi Tatu ja Patu -kirja: Kovaa menoa kiskoilla. Se on kohellusseikkailu, jossa kaksikko matkustaa ensimmäistä kertaa junalla. Vaikka kirja ei ole opetuksellinen, toivomme, että lapset innostuisivat junalla matkustamisesta. Olemme päättäneet, ettemme enää lennä – emme edes sitten, kun se on taas mahdollista. Nyt haaveilemme junamatkasta Siperian halki. Hitaan matkustamisen juju on matkan teko, ei päämäärä.”

KETKÄ

Kirjailija- ja kuvittajapariskunta Aino Havukainen, 51, ja Sami Toivonen, 49. MISTÄ TUNNETAAN?

Tatu ja Patu -kirjasarjasta.

110  PIRKKA  ­P i r k k a . f i

TÄMÄN OPIMME KANTAPÄÄN KAUTTA...

”Rakennutimme taloomme kolme takkaa. Myöhemmin opimme, että puun polttaminen ei olekaan ekologista.”



KAUNEUTTA JOKA HOITAA

LUMENEMEIKKIVOITEET JA -PUUTERIT

-20%

Alennus normaalihintaisista tuotteista.

PLUSSA-KORTILLA

Esim. CC Color Correcting

Esim. Blur

Ilman Plussa-korttia 15,90

Ilman Plussa-korttia 17,90

MEIKKIVOIDE SK 20

1270

AIKASI ARVOINEN KAUPPA • HINNAT VOIMASSA 6.5–2.6.2020 • WWW.K-CITYMARKET.FI

MEIKKIPUUTERI SK 15

1430