Skip to main content

Rovaniemen Teatterin Ramppivalo 1 / 2015

Page 1

Ramppivalo Rovaniemen Teatterin uutislehti 1 / 2015

Esikoinen Kuva Petri Teppo.


Pikavoitto. Kuva: Petri Teppo.

Esikoinen Nousee Lappia-taloon ensimmäisenä Mie täytän 13 vuotta, kirjoittaa Jari. Poika on mummon omenaposki, syö pullavauvaa ja painii pikkuveljen kanssa ja myös tarkkailee karvoituksensa kehittymistä, huutelee hävyttömyyksiä naapuriluokan Irenelle ja joutuu opettajansa Könösen istuntoon tyttötietoudesta. Hän on esikoinen perheessä, jonka äiti myy muotia Sopu-Asussa, isä käy Cortinalla maalausfirmassa ja jonka toisella pojalla on ikää kuusi vuotta. 97 askeleen päässä heidän kotioveltaan asuu Esme-mummu ja Esmen tytär Aune, joka on hullu. Taipumus kiertää vähän niin kuin suvussa mutta ei näy päälle. Esikoinen tapahtuu Rovaniemellä 1972, Espoossa ja Helsingissä 1917 ja nimettömässä kaupungissa 1677. Rovaniemellä eletään Kekkosen ja työväenliikkeen aikaa, Aune-tädin mielessä käydään 1600-luvun käräjiä ja Helsingissä päästään ensimmäiseen maailmansotaan Jarin nauhoittaessa Esmen muistoja. Esikoinen tapahtuu myös Rovaniemellä 2015 ja on nimensä mukaisesti ensimmäinen teos Jari Tervoa peruskorjatussa Lappia-talossa Esko Janhusen dramatisoimana, Kari Väänäsen ohjaamana ja Rovaniemen Teatterin toteuttamana. Se huristelee kanssasi ysivitosen Saabilla läpi tammikuun ensimmäisen, vappumarssin punalippujen ja buddhalaislääkärin takapihan nousten korkalovaaralaisen kerrostalon katolle tulevana teatterikautena.

Pikavoitto Fly me to the moon Vapaus on haave vain Ystävällä olisi polttarit Barcelonassa, tytär on kustannettava luokkaretkelle ja työtön mies vain unelmoi. Myös portsarimiehen luotettavuus ja aikuistuvan pojan bisnekset täyttävät Loretan ja Francisin ajatukset. Kaksi naista rehkivät kotiavustajina ja venyttävät vaatimatonta palkkaansa, vaikka elämä on lyhyt. Yksi heidän asiakkaistaan on Millers Row 17 tarkoittaen Davy Mageeta, joka fanittaa Frank Sinatraa, lukee Daily Mirroria ja pelaa totoa. Hoidettuaan asiakastaan kaksi vuotta avustajat eivät ole nähneet hänen ovellaan kuin hoitajia ja ruokalähetin. Eräänä maanantaina Millers Row 17:ssä tapahtuu jotain odottamatonta. Davy ei vastaakaan kylpyhuoneesta. Loretta ja Francis ovat uuden edessä, koskaan ennen heidän vuorossaan ei ole käynyt näin. Pitäisikö toimia kuin mitään ei olisi tapahtunut? Käydäkö automaatilla ja nostaa Mageen 120 punnan

eläke. Lunastaako totokuponki ja sanoa suorat sanat kioskin kiskurille? Mutta mitä tehdä ateriapalvelun Molle ja naapurin kyylälle? Alkaa tapahtumasarja, joka on arkkiesimerkki sanonnasta tilaisuus tekee varkaan. Miten Francisin ja Loretan haaveiden käy? Sen koet Pikavoiton mukana Lappia-talolla ja Lapin kiertueella. Komedia on uusinta tuotantoa Kiviä taskussa -näytelmän kirjoittajalta, pohjoisirlantilaiselta Marie Jonesilta.

Kumiseva hanki Laulaa Lapista, luonnon voimasta Tunnistatko vastakkaiset voimat sinussa? Vuorollaan nousevat ilon ja surun, kateuden ja anteliaisuuden, vihan ja rakkauden. Kuinka niiden kävi aivan alussa, ihmisyyden reunoilla, lakeuksilla Lapissa? Sieltä kaukaa pohjoisesta, ajasta unohdetusta on yksi tarina kertomatta. Se on satu lentonoidasta, pahan ja hyvän taistelusta. Kerran pimeys halusi valtaa mutta sen esteenä oli viisaus. Lentonoita Reeta haastoi taistoon tietäjän, Akmeelin muttei saanut vastakaikua. Se huomaa tilaisuutensa, kun hallitsijan poika ja maahisneito löytävät toisensa. Noita saa pojan peikkojen vangiksi ja noitarummun valtiaan hyökkäämään. Linnut karkaavat, tähdet siirtyvät ja revontulet hajoavat. Kumiseva hanki näyttää sisällämme elävät luonnon voimat, hyvät ja pahat. Mikä saa pohjoisessa voittaa, sen näet Rovaniemen Teatterissa ensi talvena. Kumiseva hanki. Kuva: Kari Rajaniemi.


MenuteatterissaTM tilaat teatteria annoksina

Teatterin tunnelmaa syksyllä tuovat

Oletpa sitten teatterikatsomossa viihtyvä nautiskelija tai haluat vaikuttaa tapahtumiin siellä missä kuljetkin, Menuteatterissa on ammennettava sinulle. Menuteatterin annokset ovat etukäteen harjoiteltuja esityksiä, sketsejä ja lauluja, joita katsojat voivat illan aikana tilata ravintola-asiakkaan tavoin. Menuteatteri on vuorovaikutteinen ja pelillinen teatteri-iltama. Katsojilla on pelivälineinään illan Menu ja Mummonmarkat. He voivat lisämaksua vastaan pyytää annoksen toivomillaan mausteilla. Menuteatterissa ainoa sääntö on, ettei ole sääntöjä. Menuteatteri tarjoillaan Lappia-talon kellarinäyttämöllä, johon olemme rakentaneet ravintolamaisen miljöön. Siellä sinua annoksineen palvelevat Samu Stenberg, Vesa-Matti Komonen, Marko Syysmaa ja Minna Siitonen.

25.9.-5.12. suurella Tieva-näyttämöllä Liput 25 / 20 / 16 €

Esikoinen

Pikavoitto

5.11.- 19.12. vinttinäyttämö Kerolla ja Lapin kiertueella Liput 22 / 18 / 14 €

Pilipaliprinsessa

2.10.-16.12. kellariteatteri Saivossa ja Lapin kiertueella Liput 7 €

Kumiseva hanki

Pilipaliprinsessa antaa lasten päättää Prinsessa saa tanssia balettia, poimia kukkasia, laulella eläimille ja niiailla röyhelömekossa. Elämä on unelmaa. Vai onko? Millainen on prinsessa, kun kukaan ei ole valvomassa? Sellainen kuin haluaa. Hän sotkee, kiipeilee, riehuu ja vähät välittää säännöistä. Unohtaa satujen kaunottaret, kaappaa toimintasankarin taikavoiman ja seikkailee merirosvon lailla. Siitä kertoo Pilipaliprinsessa, joka on yhden näyttelijän lastenteatteria sisältäen tekstiä, musiikkia ja matkalaukullisen tarinaan liittyviä henkilöitä. Sen tyylilajiin kuuluu katsojien leikittämistä ja osallistumista. Katsojat saavat näytelmän aikana valita, mitä tarinassa lopulta tapahtuu. Pilipaliprinsessa esiintyy kellariteatterissa sekä Lapin kuntien kouluissa ja päiväkodeissa ensi syksynä.

Lähdön hetki lähestyy Olen johtanut Rovaniemen Teatteria kohta kolme vuotta ja lähdön hetki alkaa lähestyä. Tunnelmat ovat osin helpottuneet, osin haikeat. Poikkeuksellisen pitkä aika väistötiloissa, neljä kokonaista näytäntövuotta, on ollut Rovaniemen teatterille ja sen henkilöstölle iso ponnistus. Yleisö on kuitenkin luottanut saavansa elämyksiä myös väistötiloissa. Katsojaluvut ovat olleet hyvät, paikoin jopa erinomaiset. Nyt, viimeisenä keväänä, odotukset Lappiataloa kohtaan ovat alkaneet kasvaa jo siinä määrin, että väistötilojen katsomoissa on ollut ajoittain hieman väljempää. Tilat ovat loppujen lopuksi kuitenkin olleet aika kotoisat ja henkilökunta on päässyt toteuttamaan hieman toisen tyyppisiä, isoimmillaankin intiimejä tuotantoja. Haikea tunnelma itselleni tulee ainakin siitä, että uusittu Lappiatalo jää minulta kokematta, ainakin tekijänä. Avajaissyksyn ohjelmistoa olen ollut suunnittelemassa, mutta siitä eteenpäin vastuu on täysin seuraajallani, Väänäsen Karilla. Haikeus tulee myös väistötilojen monista hienoista esityksistä, joiden valmistumista ja lopputulosta sain seurata ja ihailla. Ja muutamia olen ollut ihan konkreettisesti toteuttamassa. Tätä haikeutta helpottaakseni teinkin vielä tälle keväälle läksiäistyönä Perheenisän käsikirjan. Siihen materiaali löytyi helposti, yhdistämällä perhe-elämää, työtä, ystäviltä kuultua ja fiktiota. Näin saan lähteä Rovaniemeltä sen rakkaimman eli taiteellisen työn tekemisen myötä. Uskon, että te, hyvä yleisö, tulette kokemaan lukuisia elämyksiä, kun vuosien odottelun jälkeen pääsette taas kasvojenkohotuksen kokeneeseen Lappia-taloon. Kiitos teille näistä vuosista. Ja onnea ja menestystä Väänäsen Karille ja koko Rovaniemen Teatterin osaavalle ensemblelle. Juha Vuorinen teatterinjohtaja 31.7.2015 saakka

12.11.-18.12. suurella Tieva-näyttämöllä Liput 38 / 35 / 25 €

Kiviä taskussa

Mika Nuojua ja Martti Suosalo vierailulla 16.-17.11. Liput 30 €

Menuteatteri

21.11.-17.12. kellariteatteri Saivossa Liput 22 / 18 / 14 €

Varietee MAGICA

Estradiviihdettä, komiikkaa ja magiikkaa 1.12. Tievalla Liput 28 € Esityskalenterin löydät teatterin netistä www.rovaniementeatteri.fi. Varaa paikkasi teatterisyksyyn verkkokaupasta, sähköpostilla teatteri@rovaniemi.fi tai soittamalla 0400 282484.

Kari Väänänen ohjaa Esikoisen riemulla ”Lähden Esikoisessa siitä, että näyttelijä unohtaa olevansa lavalla ja katsoja olevansa teatterissa. Siinä on huimia visioita, tykkään huimista visioista. Siinä on myös intiimiä, lähikuvaa. Esikoinen ei ole puhenäytelmä, vaan pikemminkin show. Draamaahan se on mutta aika villi tapaus siitä tulee. Me teemme sen niin hyvin ja niin riemulla kuin pystymme.” Kari Väänänen. Kuva: Kaisa Sirén.


Ajatuksia ammatin takaa

Näyttämömestari ehdottaa takaa-ajoa Seppo ”Kemppes” Kemppainen on ollut ensimmäisen kerran Rovaniemen Teatterin työvoimaa vuonna 1979. Hän aloitti vahtimestarina kongressipalveluissa, kävi välillä armeijan ja teki muita töitä. 90-luvun alusta lähtien hän on ollut teatterilla kokopäiväisesti ja on omien sanojensa mukaan kolunnut koko talon. Hän on muun muassa esittänyt kymmenissä näytelmissä avustavia rooleja. Nykyään Kemppainen on näyttämömestari ja näyttämömiesten työnjohtaja. ”Vastaan siitä, että esitykset pyörivät lavastuksellisesti ja muutenkin.”, hän summaa työnkuvansa. Kun ajattelee yhtä tuotantoa, näyttämötekniikan työ käynnistyy viimeistään lavastuksen valmistuessa suunnitelmista käytäntöön. Silti tekniikan työ ei ala ja lopu. ”Se on vähän niin kuin Ruotsin laiva. Kun on seisova pöytä puhdistettu, aletaan siivota lattioita.”, Kemppainen selventää. Kemppaisen mielestä teatterialan lainalaisuudet eivät ole vuosien saatossa muuttuneet. Hän ottaa esimerkin urheilumaailmasta. ”Kun on hyvä valmentaja ja sitoutuneet pelaajat, saadaan maaleja ja lähinnä vastustajan päähän. Ja yleisöä kiinnostaa. On tärkeää muistaa, että teatterissa tehdään esityksiä maksavalle yleisölle.”, Kemppainen toteaa. Hän kokee työympäristönsä muuttuneen siinä, että henkilökunnan määrä on pienentynyt ja tekemisessä ovat teatterin lumovoima, salaperäisyys, arvokkuus vähän jääneet taka-alalle. Teatteri on Kemppaiselle työpaikka siinä missä muutkin ja mielekäs työpaikka, koska vuoden aikana ei ole yhtään samanlaista päivää. Lähitulevaisuudessa on tekninen henkilöstö haasteen edessä, koska he muuttavat uudistuneeseen Lappia-taloon. ”Nyt voi sanoa, että vähän jännittää.”, Kemppes nauraa. Talon peruskorjaus on sujunut pääosin hyvin mutta näyttämömestaria jää harmittamaan oikean pienen näyttämön puuttuminen. ”Näyttämön rakentaminen olisi ollut teatterin elinvoimaisuuden ja toiminnan kannalta järkevää. Ehkä suunnitteluvaiheessa jäi jotain keskustelematta.”, harmittelee Kemppainen.

Näyttämömestarin mielestä hyvä tuotanto vaatii jämerän ohjaajan, jolla on selkeä käsitys siitä, miten tuotanto viedään ensimmäisestä tapaamisesta jouhevasti ensi-iltaan. Parhaiten uran varrelta on jäänyt mieleen Amadeus, joka vietiin Tampereen Teatterikesään ja joka oli arvostelijoiden mukaan kesän paras esitys. Myös Mustan joen syke oli lavastuksellisesti massiivinen ja Jäniksen vuosi taas omalla omituisuudellaan hyvä näytelmä. Ikimuistoisiin esityksiin kuuluu myös Joulupukkimusikaali, joka oli teknisesti vaativa ja visuaalisesti näyttävä. ”Tietynlainen oppikoulu tekniselle henkilökunnalle.”, muistelee Kemppainen. Työpaikaltaan, koko Lapin teatterilta Kemppainen toivoo, että ohjelmistossa riittää katsottavaa kaikille lapsista ja nuorista lähtien. Hänen työkaverinsa tietävät, että jossain vaiheessa lastennäytelmän tuotantoa Seppo on aina ehdottamassa takaa-ajoa. ”Minä teen sen yleisön viihtyvyyden takia.”, Kemppainen velmuilee. Hänen kaikki vapaa-aikansa menee nuorisourheilussa, joka on vastapainoa työlle. ”Tyttö on kova yleisurheilija ja poika pelaa jalkapalloa. Olen pojan joukkueessa mukana apuvalmentajana.”, Kemppainen kertoo. Hän kutsuu lappilaisia tukemaan paikallista urheilua ja kulttuuria. ”Meille valmistuu uusi jalkapallokatsomo ja Lappia-talo. Täytetään ne iloisin mielin.”

Lappia-talo antaa tyyliä tilaisuuksiisi Oletko järjestämässä seminaaria, messuja tai asiakastilaisuutta? Tai haluatko juhlia omalla porukalla? Lappia-talo on näyttämöineen, auloineen ja ravintoloineen vuokrattavissa tilaisuuksiisi. Kysy lisää teatterilta: lappiatalo@rovaniemi.fi, 040 1545205.

Rovaniemen Teatteri Lapin Alueteatteri Lappia-talo, Jorma Eton tie 8, Rovaniemi www.rovaniementeatteri.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Rovaniemen Teatterin Ramppivalo 1 / 2015 by Rovaniemen Teatteri - Issuu