
2 minute read
Yleisurheilukausi alkaa!
Startti kesään alkaa yleisurheiluviikolla

Advertisement

Keskuskentällä. Yleisurheilukoulun avaus tiistaina 23.5.

Lisätietoja yleisurheiluviikon tapahtumista, kesän toiminnasta ja ilmoittautumisohjeet yleisurheilukouluun kotisivuilta www.lapuanvirkia.fi/ yleisurheilu tai helpoiten oheisen qr-koodin kautta!


Tiedustelut myös puh. 0408302346
Ennakkoilmoittautumiset 22.5. mennessä.
Ennätysvuosi oli vuonna 2015, jolloin pisteitä kertyi 499. Tänä vuonna pisteitä tuli mukavat 454, kun viime vuonna pistekertymä oli 276.


Kalevan Maljan pisteisiin Virkiän
Virkiän yleisurheilukoulu 2023


Virkiän yleisurheilukoulu alkaa tiistaina 23.5. Lapuan keskusurheilukentällä. Ilmoittaudu 22.5. mennessä!
Yleisurheilukoulussa 5-14-vuotiaat lapset ja nuoret harjoittelevat liikunnan perustaitoja sekä eri yleisurheilulajeja ikätaso huomioiden. Kesän aikana päästään myös kilpailemaan oman ohjaajan ja oman ryhmän kanssa seurakisoissa. Kaikki ohjaajamme ovat koulutettuja.
osalta vaikuttaa nuorten MMkisat, jotka käytiin Kalevan Kisojen kanssa samaan aikaan Kolumbiassa. Toisaalta Virkiän kokoisessa seurassa myös yksittäisen urheilijan vaikeudet voivat näkyä selkeästi pistekertymässä. Viime vuoden huippupisteistä (83) tultiin pisteisiin 42. Kaikesta huolimatta Kalevanmaljan pisteet ovat piirin toiseksi korkeimmat ja sijoitus valtakunnallisesti oli 33.
Kesän 2023 harjoitusryhmät
Sisupisteet.
5-vuotiaat tiistaisin klo: 17-18 tai 18-19
6-vuotiaat tiistaisin klo: 17-18 tai 18-19
Tänä vuonna pistekertymä nousi melkoisesti, miltei 200 pistettä!
Kaikki edellä oleva kertoo siitä, että vuosien varrella tehty työ
7-vuotiaat maanantaisin klo: 17-18 tai 18-19
8-9-vuotiaat tytöt maanantaisin ja torstaisin klo: 17.30-19
8-9-vuotiaat pojat maanantaisin ja torstaisin klo: 17.30-19
10-11-vuotiaat tytöt maanantaisin ja torstaisin klo: 17.30-19
10-11-vuotiaat pojat maanantaisin ja torstaisin klo: 17-18.30
12-14-vuotiaat tytöt/pojat maanantaisin ja torstaisin klo: 17-19
Perheyleisurheilu kesäkuussa sunnuntaisin klo: 10-10.45 tai 11-11.45 kantaa hedelmää ja urheilijoiden määrä ja taso nousee tasaisella tahdilla vuosi toisena jälkeen. Itsestäänselvyys tämä kehitys ei kuitenkaan ole, vaan se vaatii jatkuvaa laadukasta tekemistä kaikilla seuratyön osa-alueilla. Tässä äärettömän tärkeässä roolissa ovat yleisurheilukoulun ohjaajat, valmennusryhmien valmentajat, henkilökohtaiset valmentajat, heessa kaikille ja kohti vieläkin parempia aikoja!
Lisätietoa sekä ilmoittautuminen 22.5. mennessä nettisivuillamme: pisteet sijoitusten mukaan siten, että kuusi huipentumien parasta kerryttää seuran pistepottia. Pelkällä osallistumisella ei pisteitä tule. https://www.lapuanvirkia.fi/yleisurheilu
Marko Kivimäki
Turvallista yleisurheilua!
Yleisurheilujaosto hyväksyi maaliskuun kokouksessaan käyttöön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusuunnitelman.
Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen sekä tuloksekas toimintaympäristö, jossa tasa-arvo on osa koko toimintakulttuuria.
Tasa-arvon edistäminen on kaikkien Virkiän yleisurheilujaoston jäsenten velvollisuus. Kaikilla on oikeus osallistua yleisurheilujaoston järjestämään toimintaan turvallisesti, ilman pelkoa epäasiallisesta suhtautumisesta kenenkään toimijan taholta. Valmentajilla, ohjaajilla ja toimitsijoilla on yhtäläinen oikeus toimia turvallisessa ympäristössä urheilijoiden kanssa.

Suunnitelma on kokonaisuudessaan luettavissa jaoston kotisivulla kohdassa ”Kitke kiusaaminen”. Häirintäyhdyshenkilöinä toimivat Marko Kivimäki ja Nina Jäätteenmäki. Ensisijaisesti mahdollinen ongelmatilanne tuodaan ensin oman ryhmän ohjaajan tietoon, jonka jälkeen arvioidaan tilanne ja jatkotoimenpiteet.
Turvallisen toimintaympäristön tekevät kaikki osallistujat! Viereisellä sivulla tiivistetysti toimintaohjeita, jos törmäät häiritsevään käytökseen.

Seuratyöntekijät kesällä 2023
Viime kesän mallin mukaisesti tänäkin kesänä Virkiän yleisurheilulla on kaksi seuratyöntekijää hoitamassa monia käytännön asioita. Pääosin tehtävät liittyvät yleisurheilukoulun käytäntöjen pyörittämiseen ja toiminnan sujumiseen.
Keväällä olleen haun perusteella seuratyöntekijöiksi valittiin
Inka-Maria Ylitalo ja Viivi Louko. Molemmilla on monen vuoden kokemus yleisurheilusta ja yleisurheilukoulusta.
Millä mielellä kohti kesää 2023?
- Ihan hyvällä ja odottavalla mielellä, sanoo Inka-Maria, jolla on kokemusta samasta tehtävästä jo viime kesältä.
- Odotan mielenkiinnolla uudenlaista näkökulmaa yleisurheilukouluun nyt vähän laajemmassa roolissa, komppaa Viivi vieressä.
Paljonko yleisurheilukoulun suunnittelu vie aikaa ennen koulun alkua?
- Kyllä siinä useampi päivä vierähtää ja ohjaajien varmistamisessa samoin, vastaa Inka-Maria.
- Onneksi ohjaajat ovat kaikki koulutettuja osaajia, täydentää Viivi.
Inka-Marian ja Viivin löydät kesällä varmimmin urheilukentältä maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin, kun eri ikäryhmien yleisurheilukoulut toimivat kentällä.
