1 minute read

PÄÄKIRJOITUS Arvot mekin ansaitsemme

Arvot mekin ansaitsemme

Tänä vuonna juhlistetaan paitsi RUL:n 90-vuotistaivalta myös mm. Kadettikunnan ja Sotilaskotiliiton 100-vuotisjuhlia. Nämä kolme mainittua järjestöä pitivät yhteisen arvoseminaarin toukokuun lopulla. Ajalle tyypillisesti tilaisuus järjestettiin webinaarina. Etätapahtuman hyvä puoli on se, että webinaari löytyy edelleen kokonaisuudessaan netistä. Linkki tallenteeseen.

Advertisement

Arvoseminaarin yhteydessä julkaistiin myös järjestöjen omille jäsenilleen tekemien arvotutkimusten tulokset. Ei liene yllättävää, että reservi- ja kadettiupseereiden sekä sotilaskotitoimijoiden arvopohjat ovat pitkälle samankaltaisia. Kaikkien liittojen jäsenten arvopohja ja käyttäytymisperiaatteet pohjautuvat pääosin kodin kasvatukseen. Esimerkiksi RUL:n kyselyyn vastanneista noin 94 prosenttia oli tämän väittämän kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Koulun merkitys asenteiden ja arvopohjan muokkaamiseen koetaan selvästi kotia pienempänä. Väittämän ”Koululaitoksen merkitys asenteideni muokkaajana on ollut merkittävä” kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli noin 64 prosenttia vastaajista. Korkea luku sekin, mutta merkittävästi kodin vaikutusta pienempi.

Arvokysely vahvistaa sen tiedon, että me reserviupseerit arvostamme saamaamme koulutusta. Yli 96 prosenttia vastanneista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteen ”Olen aidosti ylpeä reserviupseerikoulutuksestani” kanssa.

Kaikkiaan arvotutkimuksen perusteella voi todeta, että RUL:n jäsenet ovat sisäistäneet vastuunkannon, oikeudenmukaisuuden sekä alaisten yksilöllisen kohtaamisen ja luottamuksen rakentamisen merkityksen osana reserviupseeriutta. Kaikissa edellä mainittuja asioita käsittelevissä kysymyksissä 97–98

JANNE KOSONEN

Tominnanjohtaja Suomen Reserviupseeriliitto

prosenttia vastaajista olivat täysin tai jokseenkin samaa mieltä esitettyjen väittämien kanssa.

Reserviupseereita koulutetaan puolustamaan Suomea tarvittaessa aseellisesti. Tämä vaatimus on hyvin jäsenten tiedossa. Kyselyn perusteella reserviupseerit uskovat, että sota laillisen yhteiskuntajärjestelmän puolustamiseksi on hyväksyttävää. Samoin valmius taistella isänmaan puolesta on korkealla tasolla. Näitä asioita käsittelevistä väittämistä 96–97 prosenttia vastaajista olivat täysin tai jokseenkin samaa mieltä.

Kokonaisuudessaan arvokyselyn perusteella voi todeta liiton jäsenten arvopohjan olevan hämmästyttävänkin kiinteä ja yhtenäinen. Sen perusteella liiton ensimmäisissä, vuonna 1931 hyväksytyissä, säännöissä mainittu toiminnan tarkoitus ”yhdistää jäsenensä yhtenäiseksi, isänmaallisten aatteiden elähdyttämäksi, lujaksi kansalliseksi reserviupseerikunnaksi” näyttää toteutuneen hyvin.

Tutkimus toteutettiin Surveypal-kyselynä 26.4–9.5. välisenä aikana ja vastauksia saatiin 4 275. Kysely pohjautuu Kadettikunnan jäsenistölleen muutaman vuoden välein tekemään arvotutkimukseen. RUL:n jäsenille arvokysely teetettiin edellisen kerran vuonna 2012. Koronatilanne näyttäisi helpottavan kesän alkaessa. Pidetään edelleen huolta itsestämme, lähimmäisistämme ja koko Suomesta.