Repliikki 4/18

4/2018

REPLIIKKI Suomen Harrastajateatteriliitto

Ollakko vai eikö olla?

On sitä oltu – jo 70 vuotta!

1

ÄÄNIÄ - ÄÄNIÄ..?

Teatteriohjaaja - Ahdistaako, kuuletko ääniä päässäsi?

Ei huolta - Minä saan ne kuuluville!

MITÄ SINÄ KUULET?

Olen oppinut tuottamaan ääniä, jotka ihmiset kuulevat päässään.

Jos osaat sanoin kuvailla mitä kuulet, minä saan sen kuuluville.

MIHIN SINÄ HALUAT YLEISÖSI JOHDATTAA? Tietokoneestani löytyy Hollywood -elokuvatasoista ääntä miljoonan soundin verran. Niillä päästään ympäri maailmaa mihin aikaan tai paikkaan vain.

Tietokonesoundien lisäksi soitan monia oikeita akustisia soittimia: puhaltimia (mm. saksofonit, klarinetti ja trumpetti), kitaraa, lyömäsoittimia ja kosketinsoittimia.

KATSO REFERENSSIT KOTISIVULTANI! Palvelut: Äänisuunnittelu, Laulutaustat Ääniefektit, Äänimaisemat Äänitykset myös liikkuvalla kalustolla Yksittäiset instrumenttiraidat

MUUSIKKO PASI KETOLA Kotisivu: www.studioketola.com S-posti: pasi.t.ketola@gmail.com Puh. 0500787754

Rantasalmen Nuorisoteatteri

25VUOTTA

TUNTEELLINEN

KONE

Uusi kotimainen jukebox-musikaali Mukana mm. Juha Tapion, Erinin, Ellinooran, Anssi Kelan ja Neljä Ruusua -yhtyeen hittejä.

Musiikki- ja teatterisali Tornado, Rantasalmi

Käsikirjoitus HANNA SUUTELA Musiikin sovitus MATTI SUOMELA Ohjaus VILLE-VEIKKO VALTANEN LIPUT 20€/15€ Ryhmämyynti käynnissä Yksittäiset varaukset 4.3.2019 alkaen 040 756 1165 / pmturkki@gmail.com WWW.TORNIS.NET YHTEISTYÖSSÄ MUKANA:

Rantasalmen lukion musiikkiteatterilinja, Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys, Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Rantasalon peruskoulu

NÄYTÖKSET Ke 17.4. klo 18 E To 18.4. klo 18 E Ti 23.4. klo 11* Ke 24.4. klo 11* E

Ensi-ilta

Pe 26.4. klo 19 La 27.4. klo 13 Su 28.4. klo 15 Ti 30.4. klo 11*

To 2.5. klo 11* Pe 3.5. klo 19 La 4.5. klo 13 Su 5.5. klo 15

Ma 6.5. klo 11* Ke 8.5. klo 18 Pe 10.5. klo 19 La 11.5. klo 13**

* Toteutuu, jos riittävästi ryhmävarauksia ** Rantasalmen Nuorisoteatterin 25v. kutsuvierasnäytös

2

Harrastajateatteri tekee hyvää

M

onet meistä muistavat vieläkin ensimmäiset jännittävät esiintymiskokemukset koulujuhlien näytelmissä. Olipa oma osa miten pieni tahansa, kokemus kuulumisesta joukkoon näyttämöllä yleisön edessä on erityislaatuinen. Vuosikymmentenkin päästä sama kutkuttava tunne jännityksen voittamisesta ja eläytymisen ilosta voi löytyä uudelleen harrastajanäyttämöllä.

Me suomalaiset - vieläkin juroiksi leimatut – olemme harrastajateatteri- ja teatteriharrastajakansaa. Me eläydymme näyttämöllä ja katsomossa. Ehkä teatteri on meidän naamiomme; hyvä syy ilmaista kaikenlaisia tunteita.

Tässä ajassa tarvitaan ennen kaikkea kykyä asettua toisen asemaan, ymmärtää erilaisuutta. Erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat valmiin digiviihteen tulvassa ilmaisukasvatusta, joka kehittää mielikuvitusta ja eläytymistä. Toivoisin, että kouluissa ja kerhoissa käytettäisiin enemmän draamaa opetuksen ja kasvatuksen tukena. Harrastajateattereista löytyisi varmasti yhteistyökumppaneita.

Viime kesänä kotikunnassani juhlittiin harrastajateatterimme 40-vuotista taivalta. Muistelin juhlaa varten, mikä sai meidät perustamaan pieneen kuntaan oman teatterin, vaikka ympärillä oli jo runsaasti kesäteatteritarjontaa. Uskon, että tärkein syy oli kotiseuturakkaus. ”Miksi emme me, kun kerran naapuritkin. Ollaan sentään vanha kulttuuripitäjä!”

Oma kulttuurinen identiteetti on tärkeää säilyttää elävänä. Oman maakunnan historia on kehityksen

juuret, joista imetään voimaa. Sellaiseen maaperään on kauempaakin tulijoiden helppo juurtua.

Harrastajateatterin suurimpia ansioita on mahdollisuus luoda yhteisöllisyyttä. Teatteri tarjoaa tekemistä kaikille, käyttöä erilaisille kyvyille, oppimisen iloa. Osallisuutta luova toiminta estää syrjäytymistä ja kasvattaa suvaitsevaisuutta kaikenikäisissä. Parhaimmillaan teatteriporukka on se hyväksyvä kotipesä, jota jokainen voi joskus tarvita.

Suomen Harrastajateatteriliitolla on vuosikymmenten aikana ollut laaja sydän laajan kentän monimuotoisille tarpeille. Laadukas koulutus on antanut arvokasta pääomaa, ei vain esityksiin, vaan elämiseen yleensä. Varojen niukkuutta on korvattu innostavalla työllä. Kansainvälisyys on tuonut uusia virikkeitä koko kentälle.

Kansallisten merkkivuosiemme monissa esityksissä historiamme taitekohtia on käsitelty koskettavasti ja aidosti. Olemme saaneet nauttia todellisista helmistä.

Olen vakuuttunut, että harrastajateattereiden työ – hyvässä yhteistyössä ammattiteatterilaisten kanssa – tuottaa jatkossakin helmiä elämystemme ketjuun.

Toivotan Suomen Harrastajateatteriliitolle ja harrastajateatterilaisille edelleen intoa tehdä hyvää!

SISÄLTÖ 4/2018 Pääkirjoitus: Harrastajateatteri tekee hyvää 3 Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa....

4 Harrastuksesta unelma-ammattiin 7 Terapiaa parhaimmillaan 8 Teatterista burleskiin 9 Minun juttuni 10 Tieni taiteen maailmaan 11 Kolmekymppisestä viisikymppiseksi 12 Tästä mennään yli 13 Vahvojen naisten liitto 14 Suomen Harrastajateatteriliiton ensiaskeleita 16 Esko Ahon tervehdys 18 Lämpimästi tervetuloa esiintymään Spottiin 18 Pian on taas aika palkita 20 Valtonen Harrastajateatterikesän 2019 valitsija 20 Mikä oli vuoden 2018 paras uusi teksti?

21 Kevään 2019 koulutuksia 22 Nuori Kulttuuri ottaa nuoret mukaan tapahtuman tekemiseen 23 Merkitse ylös 23

REPLIIKKI

4/2018

Pääkirjoitus Mirja Ryynänen, SHT:n pj 1991–2001

Suomen Harrastaja

teatteriliitto

Ollakko vai eikö olla?

On sitä oltu – jo 70 vuotta!

Kannen kuvassa Minna Rahikka Kuva Jari B. Miettinen

TOIMISTO LOMAILEE Toimiston väki lomalla 21.12.2018–6.1.2019 Päätoimittaja Merja Laaksovirta Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Keski-Suomen Painotuote Oy, Äänekoski Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava numero 5.3.

Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Merja Hammar, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi 3

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…

Suomen Harrastajateatteriliiton 70-vuotisjuhlavuosi huipentui Kuusamossa järjestettyyn TeatteriTapaus-viikonloppuun 5.–7.lokakuuta.

V

iikonloppu kokosi teatterilaisia työpajoihin, juhlimaan, virittelemään yhteistyötä ja tietysti juhlistamaan paitsi omaa liittoamme, myös ikätoveriamme, 70-vuotiasta Kuusamon Näyttämöä.

Viikonloppu aloitettiin Kuusamon Näyttämön juhlaensiillalla Rinteen laella. Näytöksen jälkeen muistettiin ansioituneita teatterilaisia seuraavin Suomen Harrastajateatteriliiton ansiomerkein: Näyttämötyön tunustusmerkki: Tarja Haataja, Elina Kerkelä, Harri Laurila, Päivi Korhonen, Eeva-Kaarina Lämsä ja Silja Mustonen.

Hopeinen tunnustusmerkki: Merja Danso, Mia Eksymä, Tiina Koskela-Janhunen, Pentti Kyyhkynen ja Riikka Säkkinen.

Hopeinen ansiomerkki: Matti Ervasti ja Maria Mustonen.

Kultainen tunnustusmerkki: Heikki Siikaluoma, Sakari Siikaluoma, Sinikka Siikaluoma ja Marko Säkkinen.

Kunniakirja tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta harrastajateatterityön hyväksi: Pasi Janhunen, Rauno Jäkäläniemi, Heikki Korhonen, Markku Santanen, Esa Tikkanen ja Oliver Tuloisela.

TeatteriTapauksen lauantai-päivä vietettiin tiiviisti työpajojen kimpussa. Unelmien Teatteri -työpajassa päästettiin irti villeimmätkin teatteriunelmat. Improvisaatiossa heittäydyttiin kyllä – sanan äärelle Kaisa Kokon johdolla ja Hannele Kauppisen äänenkäytön työpajoissa annettiin äänen virrata tunnelmasta toiseen. Ahti Ahonen puolestaan johdatti vakaalla kokemuksellaan pajalaiset ohjaajan – ja näyttelijäntyön äärelle.

ensi-illan Rinteen laella draKuusamon Näyttämön 70-vuotisjuhla sä komeasti monologiesiitsen toi haas nen matisoinut Esa Tikka anka.

Kuus ro tyksellä, jota täydensi Viihdekuo Kuusamon Näyttämön puheenjohtaja Harri Laurila nostaa maljan juhlaensi-illan jälkeisessä cocktail-t ilaisuudessa. Kauan eläköön teatteri Kuusamossa!

4

ijä Eila Tenhunen ja SHT:n Kuusamon Teatterin konkarinäyttel ensi-iltakokkareilla. ta sovir Laak a toiminnanjohtaja Merj

Suomalaisen harrastaja teatterikentän yksi terv askannoista, Veli Sipilä Lapualta pok sauttaa itseoikeutetusti kuohuviiniä juhlivalle teatteriväelle.

Kuusamon Näyttämön Eeva-Kaarina Lämsä ja Repliikin toimitussihteeri Sari Jaatinen. Teatteriystävyyttä Suomi-neidon reunamilta idästä länteen.

Juhani Löfbacka Yliviesk an YTY-teatterista sekä Sakari ja Sinikka Siikaluoma Kuusam on Näyttämöltä korkkaava kakun ennen jäsenyhdist t täyteysten kokousta.

johtaja a Kuusamon kaupungin nninen.

Lauantain illallisilla mukan Ma a Tain erra koh onsa kirk Jouko Manninen sekä vaim

TeatteriTapaus päättyi upeaan lopp uhuipennukseen, Kemin kaupunginteatterin monologiin Miljo ona hyvää syytä. Näyttelijä Kimmo Hirvenmäki valmistelee esitystä yleisön kanssa.

5

Teatteri.

Ei mikään harrastus vaan elämäntapa.

Tapa elää ja olla olemassa.

Merkitä jollekin jotakin, olla joku jollekin.

Olla kiinni tässä maailmassa, elää hetki toisen saappaissa.

Tuntea ihmisarvoa ja sen menettämistä, kasvattaa ymmärrystä.

Se on rohkeutta katsoa pelkoa silmiin ja tuntea olevansa sitä voimakkaampi.

Se on liuta voitettavia haasteita, seikkailua.

Se on oppia ihmisyydestä ja sen hauraasta rakenteesta.

Joukko samalla viivalla seisovia ihmisiä, ei ylempiä tai alempia.

Heillä on samaan suuntaan pyrkiviä katseita, ryhmähenkeä, kiitollisuutta, auttamisen tahtoa ja suurta yhdessä koettua nautintoa.

Pala maanpäällistä taivasta tunteiden myrskyissä.

Unohduksen laaksoissa vaeltavien ihmisten suoja ja turva.

Elämäntapa, joka saa hauraasta versosta kasvamaan vahvaksi kuin tammi ja taipuisaksi kuin paju, kestäväksi kuin kallio, jota aaltojen iskut hiovat.

Ennen kaikkea se on ymmärrystä ja kasvamista.

Anne Jutila Larvateatteri, Lapua

Kuva: Eija Jokilahti 6

Harrastuksesta unelma-ammattiin Teksti: Jukka Hytti

L

apsuus- ja nuoruusvuosiini mahtui lähes kaikkien palloilulajien kokeilua ja yleisurheilua. Koko ajan oltiin liikkeessä, liikkeellä. Teatteriesityksissä istuminen ei mahtunut kalenteriin eikä mieleen.

Opiskeluaikana tempauduin kuitenkin teatteriporukoihin, kun valmistimme opintomatkarahastoa varten kaksi lastenteatteriesitystä: Sika on vika ja Mörköooppera. Ensimmäisessä esitin kömpelöä, mutta hyväntahtoista Tauno Hevosta, jälkimmäiseen sain Karhun roolin. Silloin puraisi. Katsojien innostunut vastaanotto esityksen aikana ja sen jälkeen oli adrenaliinipiikki, johon jäin koukkuun. Lisää!

Valmistuttuani nuoriso-ohjaajaksi muutin työn perässä Helsinkiin kesällä 1984. Onnekkaiden sattumusten tai sinnikkään sisäpiiriin tunkeutumisen takia tutustuin nuoriin teatterintekijöihin, joista ohjaaja Jari Halonen kutsui minut mukaansa Ilves-teatteriin, joka tuolloin toimi Tavastiaklubin yläpuolella.

Aloitin näyttelijänä William Goldingin romaanin pohjalta dramatisoidussa Kärpästen pesässä (alkuperäinen nimi Kärpästen herra). Dramaturgina ja toisena ohjaajana oli yliopistossa opiskeleva Atro Kahiluoto. Näytelmässä kuusi nuorta haaksirikkoutuu autiolle saarelle. Valtapeli käyn-

nistyy välittömästi ja jälki on sen mukaista. Harjoitukset olivat pitkiä ja äärimmäisen fyysisiä. Etsimme uutta tapaa näytellä ja kuvata ääritunteita näyttämöllä. Metodin nimi oli ”turkkalaisuus”, johon Jari ja Atro perehtyivät tarkemmin Teatterikorkeakouluaikoinaan. Nyt kokeiltiin. Itkettiin ja kokeiltiin. Ryhmähenki oli ihan mieletöntä. Urheilutaustasta oli hyötyä fyysisessä rääkissä. Pääkin piti vain saada kestämään.

Ensi-ilta koitti alkuvuodesta 1985 ja samana vuonna esitys valittiin Seinäjoen Harrastajateatterikesään. Sieltä tuli myös yksi ikimuistoisimmista palautteista: sokea nainen saapui esityksen jälkeen näyttämölle avustajansa kanssa ja kiitti parhaasta koskaan näkemästään esityksestä. Fyysinen, jopa avoimen väkivaltainen tyylilaji hienhajuineen oli puskenut läpi. Taas itkettiin. Muut näyttelijät olivat Maija Paunio, Heini Räsänen, Erja Salmenkivi, Heikki Ahonius (R.I.P.) ja Heikki Kujanpää. Lavastuksen suunnitteli Seppo Salminen ja valot Janne Björklöf. Kärpästen pesä sinkautti minut ja pari muutakin työryhmäläistä ammattiteatteriuralle.

Kirjoittaja työskentelee Teatterin tiedotuskeskuksen kansainvälisten asioiden päällikkönä ja on helsinkiläisen Q-teatteri ry:n puheenjohtaja.

Kuva: Alice Pittacolo

7

Terapiaa parhaimmillaan Teksti: Olavi Lyytikäinen:

O A

lin jo 20 vuotta asentajana olleena perin kyllästynyt ammattiini, työympäristööni ja siihen tekniseen kulttuuri-ilmastoon, joka autokorjaamossa vallitsi. mmattiosaston sihteerinä jouduin jonkin verran esiintymään, vaikka alkuun oman nimensä sanominenkin pani sydämen tykyttämään. Heittäytymishalu kuitenkin kasvoi ammattiopiston lukuisilla kursseilla. Perinteisiin kuului, että jokainen luokka valmistaa ohjelmanumeron opiston illanviettoon. Roolini sketsissämme oli Suomessakin vieraillut kohutähti Cicciolina! Menestys oli täydellinen.

Alapitkällä, Kuopion ja Iisalmen puolivälissä, on toiminut nuorisoseura vuodesta 1899 lähtien. Vuonna 1993 olin Alapitkällä erään sukulaisen apuna heinätöissä ja paikallisen nuorisososeuran puheenjohtajan vaimo oli siellä myös apuna. Hän kertoi menevänsä illalla kahvinkeittoon seurantalolle, jossa olisi illalla esitys, Simpauttaja. Kysyin miten sellaiseen touhuun pääsisi mukaan. Arvelin tietenkin, ettei tämä johda mihinkään.

Viikon päästä puolituttu nuoisoseuran puheenjohtaja soitti ja pyysi katsomaan Simpauttajaa. Epäluuloisena mutta innoissani menin ja nautin suunnattomasti esityksestä.

Samassa yhteydessä keskusteltiin mahdollisesta kiinnostuksestani. Ymmärsin, että ikäisistäni miehistä oli kesäteattereissa kova pula, itse olin silloin 42-vuotias.

Saman vuoden syksyllä tuli kutsu seuraavan vuoden kesäteatteriesityksen harjoituksiin. Näytelmä oli nimeltään Jätkät. Jo harjoitusten alussa pääsin porukan mukaan ilman mitään vierastamisia. Perusasiat neuvottiin ystävällisesti.

Ensi-ilta meni hirmuisessa jännityksessä. Pelonsekaisin ajatuksin menin seuraavaan esitykseen. Tuntui, että olin pilannut koko esityksen. Eteeni kuitenkin työnnettiin sanomalehti, jossa oli suorastaan ylistävä arvostelu suorituksestani. Olin myyty mies. Tämä tulee olemaan harrastukseni.

Seuraava, Paavo Ruotsalaisen kautta herännäisyydestä kertova näytelmä, alkoi minua ateistina arveluttaa. Päästyäni harjoituksissa sisälle näytelmään kaikkine rukouksineen ja virsineen, tuli tämäkin alue mielenkiintoisella tavalla tutuksi. Mukana oli kaksi oikeaa pappiakin, eikä oppiriitoja koskaan syntynyt, keskustelua kylläkin. Oli hienoa esiintyä täysille katsomoille ja lopussa usein yleisö nousi spontaanisti seisomaan ja alkoi veisata virttä.

Ehkä hauskin ja rakkain hahmoni on ollut Kätkäläinen.

Olen saanut kunnian esittää tätä Simo Hämäläisen kirjoittamaa hahmoa neljässä näytelmässä. Tuo kärttyisä, juonikas ja itsekäs vilttihattu oli aika paljon samanlainen kuin minä.

Työn ja näyttelemisen ohella kävin lukuisia ilmaisutaidon viikonloppukursseja, mutta syvällisemmät, ehkäpä opettamiseen ja ohjaamiseen tähtäävät kurssit alkoivat kiinnostaa. Tarjoutuikin Teatterikorkeakoulun järjestämä 8

noin vuoden mittainen, osittain kotoa käsin suoritettava kurssi ”Teatteripedagogiikan perusteet”. Sain siihen myös apurahan ammattiliitoltani ja Lapinlahden kunnalta. Kävin myöhemmin myös toisen EU-rahoitteisen vuoden mittaisen ohjaajakurssin.

Viime vuosituhannen viimeisenä kesänä olin pääosassa paikallisnäytelmässä Pekka Halosen elämästä. Uutta tässä oli omalta osaltani se, kun Halosena surin lapsena kuollutta veljeäni, kyyneleeni valuivat vuolaasti ilman mitään ponnisteluja. Olin itsekin ihmeissäni. Kun sain siitä arvostetun Aplooti-kunniakirjan, tunsin, että taidan jotain osatakin.

Vuosia kului, usein päärooleissa ja alkoi tulla jonkinasteista julkisuuttakin. Oli radio- ja lehtihaastatteluja, pari opetuselokuvaa, tv-mainos, iltamaesityksiä. Jopa MTV:n uutisissa ja Ilta-Sanomissa mainittiin. Pitkäaikaisen ohjaajan Matti Pajulan vetäydyttyä pois, lankesi minulle ohjausvastuu näytelmästä ”Vain muutaman huijarin tähden”.

Yhtä poikkeusta lukuunottamatta olen ohjannut kymmenisen näytelmää Alapitkällä ja siilinjärveläisessä Vivatesnuortenteatterissa. Ohjaajana jouduin kokemaan kaikki ne kuviteltavissa olevat vaikeudet mitä eteen voi tulla ja vähän ylikin. On tarvittu diktaattorin otteita, on pitänyt olla isänä ja äitinä, pappina ja psykologina.

On ollut hienoa saada ohjata ja näytellä Vivates-nuortenteatterissa. Lasten ja nuorten kanssa toimiminen tuo teatteriympäristöön aivan omat kuvionsa, niin iloineen kuin vastuksineen. Sain kunnian ohjata heille Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmän. Ehkä osittain siitä minulle myönnettiin Suomen Harrastajateatteriliiton kultainen tunnustusmerkki.

Teatteri on avannut minulle uuden maailman. Se on opettanut nöyräksi taiteen ja ihmismielen edessä, ainakin yrittämään ymmärtää toisella tavalla ajattelevia. Teatteri auttoi pitkän masennuskauden yli antamalla muuta mielekästä puuhaa ja ajattelemista. Terapiaa parhaimmillaan.

Viime talven aikana tuli tietynlainen 25 vuotta kestänyt ympyrä kierretyksi, erään paikallisen hoitohenkilökunnan pikkujouluissa. Esitin samaisen Cicciolina-hahmon uudelleen. Pakkelia tarvittiin vain enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

Teatterista burleskiin Teksti: Minna Rahikka

K

aikki sai alkunsa vuonna 1981. Olin ujo ja hiljainen teini ja joku ehdotti lähtemistä Kotkan työväenopiston ja kaupunginteatterin yhteistyönä toimivaan nuorisoteatteriin, jota ohjasi näyttelijä Jaana Saarinen. Pian olin mukana Kotkan seudun kansannäyttämöllä ja vielä nopeammin Lahden kansanopiston historian ensimmäisellä teatterilinjalla vuonna 1983.

Lahdesta palasin Kotkaan ja olin mukana parissakin teatteriryhmässä, muuta en sitten tehnytkään. Teatteriharrastus oli vienyt minut maailmaan, johon ei paljon muuta mahtunut. Vuonna 1985 äitini mitta tuli täyteen: muutin Helsinkiin. Siellä aloittelin teatteriharrastusta Kalliolan kansalaisopistolla ja vuonna 1990 menin mukaan Espoonlahden teatteriin, mikä taisikin olla ensimmäinen Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatteri, jossa olin mukana.

Espoonlahden teatteri toi mukanaan yhteistyön muiden espoolaisten teatteriryhmien kanssa. Hyökyvuoren lapsiteatteri tarjosi minulle myös ensimmäisiä lavastus-, puvustus- ja maskeerausmahdollisuuksia.

Tehtiin isoja produktioita mahtavien ohjaajien kanssa.

Esitin muun muassa Lady Marian roolin Robin Hoodissa ja Eija Lehtosen Runar ja Kyllikki -näytelmässä. Näyttelemisen lisäksi minua alkoi kiinnostaa myös tuotanto ja markkinointi. Vauvaloma vuosina 1995–1996 piti minut poissa näyttämöltä ja silloin keskityin tuotantoon. Kävin kursseja: tuottajakurssin, valo- ja äänitekniikkaa, maskeerausta ja lavastamista. Jossain vaiheessa myös puvustin suuritöisen Moliéren Lääkäri vastoin tahtoaan -näytelmän.

Kaiken ohessa kerjättiin, myytiin ja hankittiin rahaa teatterille jos jonkinmoisin keinoin.

Kun sain vuonna 1999 lähtöpassit työstäni suuren tavarataloketjun somistajana, mahdollistui teatteriharrastukseni muuttuminen osittain ammattimaiseksi. Opiskelin taideja mediapajaohjaajaksi, jonka jälkeen työskentelin nuorten työpajaohjaajana teatteri-ilmaisuun painottuvilla työpajoilla. Vuosien teatteriharrastuksen kautta olin oppinut teatterin tekemisestä lähes kaiken pajalla tarvittavan.

Vuonna 2002 suoritin teatterin- ja draaman opettami-

sen approbaturin Teatterikorkeakoulun avoimessa yliopistossa ja soveltavan draaman kursseja muun muassa ammattikorkeakoulussa. Taide- ja mediapajaohjaajana olin löytänyt myös tarinateatterin ja vuonna 2004 perustimme tarinateatteriryhmä Kairan entisten pajaohjaajatyökavereitteni kanssa. Kairan kanssa esiinnyttiin jos vaikka missä. Toimin teatteri-ilmaisun ja maskeerauksen opettajana muun muassa Vantaan aikuisopistossa ja espoolaisessa lukiossa ja peruskoulussa. Olenpa opettanut maskeerauksen saloja SHT:n teatteripäivilläkin.

Espoonlahden teatterissa toimin lähinnä sihteerinä ja rahastonhoitajana ja jossain vaiheessa vuonna 2007 viimeisen roolityöni jälkeen tuli siihen tulokseen, että voisihan sitä ihminen harrastaa jotakin muutakin ja jätin teatterin aktiivisen harrastamisen. Vai jätinkö?

Olen nuoresta saakka rakastanut kabareeta. Koska laulutaitoni ei ollut hyvä, en päässyt koskaan mukaan Kotkan nuorisoteatterin musikaaleihin, mutta haave kabareemaailmasta eli. Vuonna 2008 kuulin burleskista. Tuolloin sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ja siitä johtuvaan keskivaikeaan masennukseen. Burleski sai odottaa.

Vuonna 2011 menin ensimmäiselle burleskikurssille ja syksyllä 2012 esitin ensimmäisen soolonumeroni. Sillä tiellä olen edelleen. Olin jonkin aikaa jopa maan vanhin burleskiesiintyjä. Viimeiset neljä vuotta olen myös ohjannut ja opettanut burleskia teatterin näkökulmasta ympäri maata. Olen opiskellut burleskia tukevaa klovneriaa ja erilaisia tansseja.

Kun pohdin kuinka paljon olen saanut teatteriharrastuksen kautta, on vastaus oikeastaan: kaiken. Löysin mieheni teatterista ja poikakin harrasti teatteria jonkin aikaa.

Koko ajan on sydämeni sykkinyt harrastajateatterille.

Nyt kun ohjaan burleskikursseilla, painotan aina harrastamisen ihanuutta – sitä, mitä iloa ja hyvinvointia estraditaide tuo ihmisille. Burleskissa tanssitaan, näytellään miimisesti, ilmaistaan keholla ja vaatteilla ja voimaannutaan. Se on nyt se estradin ilo, mitä tänään jaan.

Ilman teatteriharrastusta minusta ei olisi koskaan tullut työpajaohjaajaa, enkä olisi opiskellut nuoriso- ja vapaaajanohjaajaksi, enkä olisi nyt burleskiesiintyjä ja -ohjaaja.

Koulujen opetussuunnitelmia leikataan taide- ja ilmaisuaineista ymmärtämättä mitä kaikkea taideaineet voivat ihmiselle tuoda. Minä, hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt tyttö vuonna 1981, sain elämääni teatterin voiman ja olen saanut myös jakaa sitä muille ja nähnyt kuinka moni hukassa ollut nuori on teatteri-ilmaisun avulla löytänyt itsensä ja sen mitä haluaa isona tehdä. Monesta nuoresta, jonka kanssa olen teatteria harrastanut, on tullut jopa ammattinäyttelijä.

37 vuoden aikana olen tehnyt teatteria satojen ihmisten kanssa. Olen kiitollinen kaikille mahtaville ohjaajille, teatterikurssien opettajille ja teatterin taustatekijöille, kuten SHT:n väelle. Harrastukseni äiti on kuitenkin aina oleva näyttelijä Jaana Saarinen, jonka kannustavaa ja iloista ohjaustapaa olen yrittänyt muistella itse ohjatessani.

9

Minun Juttuni Teksti: Merja Säntti

L

ähdin harrastajateatteritoimintaan sattumalta. Veljeni vaimo houkutteli mukaan näytelmäharjoituksiin kyläseuralle ja lähdin, vaikka en tuntenutkaan asiaa kohtaan kovin suurta paloa. Lopulta kävi niin, että minä jäin ja veljen vaimo ei. Olin tuolloin yläasteikäinen ja usein olen ajatellut, että se oli minun kohdallani juuri sopivin ikä lähteä mukaan.

Täytän tänä vuonna 40, joten muutama vuosi on tuosta hetkestä vierähtänyt. Vuosiin on mahtunut monta roolia ja monta näyttelijäkaveria. Mielestäni parasta teatteriharrastuksessa on se, että sen kautta tutustuu niin erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Niin monta hyvää muistoa on jäänyt vanhoista näyttelijäystävistä, joista moni on jo edesmennyt. Näytelmäharjoituksissa ikärajat unohtuvat ja kaikki ovat osa porukkaa, jolla on sama tavoite, valmis näytelmä.

Aina eivät tietenkään kemiat käy yksiin henkilöiden välillä ja joskus roolitus saa tunteet pintaan, mutta sehän on elämää.

Aina maalla asuneena olen kokenut, että näytteleminen on todella vapauttavaa. Välillä voit olla jotakin ihan muuta kuin se sama ihminen, jonka yhteisösi sinussa näkee tai odottaa näkevänsä. Olen tehnyt monenlaisia rooleja – ja sekin on rikkaus. Olen tehnyt myös epämieluisia rooleja, mutta sekin on ollut kasvattavaa, olla epämukavuusalueellaan.

Kun muutin nykyiselle asuinpaikkakunnalleni 12 vuotta sitten, oli minulla vain muutamia ystäviä. Tunsin itseni hyvin yksinäiseksi, vaikka olinkin perheellinen ihminen.

Noihin aikoihin alettiin kotikylässäni elvyttää kesäteatteritoimintaa ja sattumien kautta päädyin sinne mukaan. Sillä tiellä ollaan ja kuinka paljon ihania ystäviä ja tuttavia olen tämän harrastuksen kautta saanut! Voin vakuuttaa, että osaan heistä en olisi muuten tutustunut.

Viime vuonna ohjasin lapsille näytelmäkerhoa, koska koin tärkeäksi, että näytelmätoiminnalle olisi jatkoa tulevaisuudessakin. Voin omalta osaltani sanoa, että teatteriharrastus on tuonut minulle varmuutta kohdata erilaisia ihmisiä ja antanut esiintymiskykyä, mitä on tarvittu koulun penkillä ja työpaikoissa. Se on pönkittänyt itsetuntoa ja kehittänyt myös ihmistuntemusta.

Teatteriharrastus on minulle niin rakas, että koen sen olevan tärkeä osa elämääni. Voisin luopua kaikesta muusta harrastamisesta, mutta tästä luopuminen olisi raskasta.

Elän tällä hetkellä lapsiperheen arkea ja aikaa tähän harrastukseen ei todellakaan olisi. Perhe on niin kyllästynyt näytelmämenoihini ja se tuottaa minulle osaltaan suruakin. He näkevät tämän taakkana ja minulle se taas on osa minuutta. Minun Juttuni. Nyt viikonloppuna saa ensi-iltansa uusin näytelmämme – toivottavasti saan vielä tämän jälkeenkin osallistua uuden näytelmän tekemiseen. Saa nähdä.

Tieni taiteen maailmaan

10

levia aikoja. Kuuluin siis siihen Suomessa varsin suureen joukkoon nuoria, jotka haaveilevat ja luottavaisesti uskovat tulevansa taiteilijoiksi. Olin päättänyt pyrkiä Teatterikorkeakouluun, osin harrastukseni vuoksi, osin siksi, että vaistomaisesti tiesin, ettei minulle maailmassa luultavasti muutakaan käyttöä tule olemaan. Suomeksi sanottuna taide, teatteri, näytteli olevan ainoa mahdollisuus muuttaa vallitseva epätoivo toiminnaksi ja haaveeksi suuresta tulevaisuudesta. Ei siinä sen suurempaa syvällisyyttä ollut.

Ennen kuin olin päässyt näin pitkälle, oli teatteriurani ollut erittäin lähellä traagista haaksirikkoa. Tämä ei johtunut minusta, vaan koulun näyttämötoiminnan vetäjistä, tarkemmin eräästä heistä. Puhun nyt suoraan, koska teatteri-ilmaisun opettajakoulutuksen johtajana en voi vaieta enää. Kyseessä oli koulun tyttöjen voimistelunopettaja, joka johdatti minut äärimmäisen lähelle urani katkeamista. Hän otti riskejä, joita vain kouluttamaton, asiaa syvästi ymmärtämätön ihminen voi hyväntahtoisuudessaan ottaa.

Kun sanon, että hän oli kouluttamaton tarkoitan, että hän oli kouluttamaton taideopetukseen. Omalla alallaan hän oli luullakseni erinomainen opettaja.

Tapaus on seuraavankaltainen. Olin saanut koulun joulunäytelmässä hyvän roolin. Teoksena oli Sata kertaa sata vuotta, koulumme suomenkielenopettajan Aarne Salmisen kokoama ja osin kirjoittama suomalainen evankeliumi.

Varsin hyvä teos, jossa oli useita hienoja rooleja: Ruotus ruhtinas roteva, Marjatta matala neiti (tai jotain sellaista) ja oma roolini Tapani tallirenki. ”Tapani tallirenki ruokkii Ruotuksen hevosta”. Tallirenkipä hyvinkin, mutta Tapanilla oli miekkatanssi. Tämä miekkatanssi oli jotain, minkä varaan nuori 13-vuotias poika saattoi roolinsa rakentaa.

Siinä yhdistyi sekä taiteellinen panos, tanssi, että miehinen osuus, miekka. Olin syystä innostunut, koska esiintyminen ylipäätään tuotti minulle tyydytystä, samoin teatteriharjoitukset. Päinvastoin kuin useat muut suomalaiset, me teatterista kiinnostuneet tunsimme perverssiä mielihyvää saadessamme olla muiden huomion kohteena.

Kaikki oli siis hyvin, kunnes asia alkoi salakavalasti saada epäilyttäviä piirteitä. Paljastui, että miekkatanssin opettajana toimisi tyttöjen voimistelunopettaja Lyyli Nora, reipas, suoraryhtinen, kovaääninen, energinen, isorintainen nainen. Häntä voisi luonnehtia nimikkeellä kaikkien voimistelunopettajien äiti. Hänen kaltaisensa naiset varmistavat sen, että tässä maassa tunnetaan vielä instituutio nimeltä talkoot.

Harjoitukset alkoivat. Minua kiinnosti tietysti eniten miekka, opettajaa esiintymisasu. Yhdessä hioimme miekkatanssin askelia, tunti viikossa, kaksi parhaassa. Tehtävä oli vaikea ja raskas. En ole myöhemmin saavuttanut mainetta liikunnallisilla, puhumattakaan tanssillisilla ansioilla, pikemminkin päinvastoin. Siten voi päätellä harjoitteluvaiheen olleen täynnä melkoisia ponnisteluja. Asiaan liittyy

myös tekijöitä, jotka jo heti alusta epäilyttivät minua. Opettajan jatkuvat viittaukset tulevaan esiintymisasuun alkoivat herättää levottomuutta.

Eräänä päivänä sovitimme jonkinlaista vaatetta, yksinkertaista vihreää kangasta, jossa oli päänreikä, halkiot sivuilla ja nahkavyö. Eli ei siis mitään suurempaa paniikkia.

Paitsi että housuista ei puhuttu mitään. Seuraavissa harjoituksissa taivas putosi niskaan. Opettaja toi mukanaan mustan mytyn, joka paljastui naisten sukkahousuiksi, samaa kokoa kuin opettaja itse. Muina naisina opettaja sanoi minulle: pistäpä nuo jalkaasi, niin katsotaan miten ne sopivat sinulle.

Hämmentyneenä vedin jalkaani parfyymiltä tuoksuvat, paksua, kutittavaa, mustaa kangasta olevat naisten sukkahousut, kokoa Lyyli Nora. Kaikki ymmärtävät, minkälaista riskiä oltiin ottamassa. Jos ovi nyt aukeaisi, jos jätkät saisivat tietää. Jos tytöt saisivat tietää. Vieläkin kylmää ja hikoiluttaa, kun ajattelen asiaa. Orastava nuori miehuuteni oli kovalla koetuksella. Edelleenkin kun elämä asettaa minut epäonnistumisien eteen kiroan mielessäni tilannetta, jossa jotain peruuttamattomasti minulta riistettiin. Epäilen vahvasti, että suuri osa epäonnistumisistani naisten kanssa ja myös työelämässä liittyy jotenkin tuohon hetkeen.

Alkoi neuvotteluvaihe. Ilmoitin jyrkästi, etten voi suostua esiintymään kyseisissä housuissa. On turha kuvata neuvotteluiden kulkua, jokainen joka on seurannut TUPOneuvotteluiden etenemistä tietää, mistä on kyse. Tietysti minä jouduin antamaan periksi. Jälkeenpäin voisi analysoida tilannetta toteamalla neuvotteluaseman olleen minulle epäedullinen. Voin kuitenkin kertoa, etten suostunut mihin vaan. Kun opettaja oli saanut vakuutettua minut siitä, ettei kukaan voisi arvata housujen alkuperää ja salaisuus jäisi vain meidän kahden tietoon, ikuisiksi ajoiksi (kunnes opettaja viimeisellä tuomiolla löytäisi sen edestään) , aloin taipua, tai pikemminkin murtua. Viimeisenä epätoivoisena vetonani vaadin saada itse valita kengät. Tähän toinen neuvotteluosapuoli suostui ja aloin kuumeisesti miettiä oikeaa ratkaisua. Se löytyi varsin pian. Stockmannin tavarataloon oli tullut uusia cowboy-bootseja. Sellaisia ei ollut vielä kenelläkään. Hain kokeiltavaksi hienot nahkaiset, koristellut bootsit, joissa oli tasaiset pohjat, jotka eivät estäisi tanssimista. Laskin aivan oikein, että bootsit ja nahkavyö toimisivat katseen kerääjinä, jolloin sukkahousut jäisivät vähemmälle huomiolle.

Näin myös tapahtui. Kukaan ei koskaan saanut tietää, paitsi eräs hyvä kouluaikainen ystäväni, jolle vuosi sitten saunassa pienessä nousuhumalassa paljastin asian. Hän, 40-vuotias liikemies, repesi hervottomaan nauruun, pyöritteli päätään ja toisteli ilmausta Lyyli Noran sukkahousut siihen malliin, että huomasin, että oli virhe kertoa asiasta edes nyt hyvälle ystävälle. Lopulta hän vakavoitui ja lausui avainrepliikin: kuvittele jos jätkät olis saaneet tietää.

11

Kolmekymppisestä viisikymppiseksi Teksti: Pia Kärkkäinen-Hannikainen

S

uomen Harrastajateatteriliitto juhlii 70. toimintavuottaan. Minulla tuli maaliskuussa täyteen 50 vuotta, joista 20 vuotta aktiivista teatteriharrastusta Teatteri Ilonan riveissä.

Teatteritaipaleeni alkoi syksyllä 1998 näyttelijänä, myöhemmin mm. käsikirjoittajana, sanoittajana, ohjaajana, tiedottajana, valo- ja videokuvaajana sekä editoijana, nettisivujen ylläpitäjänä ja viimeisimpänä aluevaltauksena äänisuunnittelijana.

Aloittaessani teatteriharrastuksen olin juuri eronnut. Isäni sairastui vakavasti, seurasi hänen saattohoito ja kuolema. Elämä oli myllerryksessä, tuli vastaan uusi ihmissuhde ja avioliitto, opiskelut ja ammatinvaihdos, talon rakentaminen jne. Elämäni on ollut hektistä julkisten palvelujen toimihenkilönä tässä kaiken ohella.

Olen pystynyt hyödyntämään ammattitaitoani tietotekniikan ja viestinnän osalta harrastajateatteritoiminnassa.

Teatterin parissa puuhailu on ollut iso osa aktiivista arkeani ja jaksamiseni tukipilari kaikkina näinä kahtenakymmenenä vuotena.

Olen saanut mukaan teatteritoimintaan mieheni ja aika ajoin äitinikin. Mikäli olisin löytänyt tämän teatterirakkauden nuorempana, se olisi jossakin muodossa oletettavasti ammattini.

Pian on aika aloittaa uuden draamakäsikirjoituksen tuottaminen ja ohjaaminen estradille syksyksi 2019.

Teatteriharrastus on täyttänyt elämäni kolmekymppisestä viisikymppiseksi. Toivon sydämestäni, että tämä matka jatkuu.

Tästä mennään yli Teksti: Anne Jutila

P

ieni tyttö katselee televisiosta vanhaa kotimaista elokuvaa, jonka pääosassa on Tauno Palo. Hetken siinä istuessaan nenä kiinni tv:n ruudussa, hän toteaa äidilleen: ”Äiti! Mä meen isona Tauno Palon kanssa naimisiin.”

Noh, eihän se pieni tyttö tietenkään koskaan päässyt naimisiin Tauno Palon kanssa, mutta jokin kipinä siitä jäi.

Syntyi unelma näyttelijän urasta.

Vuodet vierivät ja vähitellen alkoivat koulukiusaamiset runnoa pientä, ennen niin sosiaalista ja iloista tyttöä.

12

Tuli hiljaisuus, pelko nähdyksi tulemisesta. Ahdistavat päivät seurasivat toistansa. Pelotti lähteä kouluun, pelotti tulla kotiin. Kaikkialla oli niin turvatonta ja yksinäistä.

Suurin pelko oli virheiden tekeminen. Minun täytyi olla hyvä tai edes keskinkertainen, että minusta tulisi kunnollinen yhteiskunnan jäsen – että olisin ollut kelvollinen vanhempieni silmissä. Olisin voinut olla ihminen ihmisten joukossa.

Koulussa seisoin piirin ulkopuolella. Kotona halusin olla peiton alla piilossa.

Kouluautossa halusin jäädä pois missä tahansa muualla

paitsi kotiovella. Halusin vain kadota.

Istuskelin silloin tällöin ojanpientareella ja odotin ohimeneviä rekkoja. Mietin minkä alle uskaltaisin juosta.

Katselin vettä lasissa ja mietin millaista olisi nukkua järven pohjalla.

Minulla oli paha olla. Jatkuva pimeys ja puristava tunne rinnassa, hirttosilmukka kaulalla. Sellainen oli nuoren ihmisen tunnetila.

Kuitenkin oli olemassa kantava unelma: näyttelijän ura.

Vastaan tuli mopokorttiaika ja vapaampi liikkumisen mahdollisuus työttömän perheen lapsena. Keräsin rohkeutta lähteä kohti unelmaani. Tunsin kotikylältä ihmisen, joka harrasti teatteria ja koulusta tuli juuri sopivasti jotakin myyntihommaa retkeä varten.

Menin kyseiseen taloon myymään ja keräsin kaiken minussa jäljellä olevan rohkeuteni ja kysyin tietäisikö tämä tuttavani mitään ryhmää johon pääsisin mukaan. Hän lupasi selvittää asiaa ja seuraavana päivänä kotonani soi puhelin. Ryhmä oli löytynyt ja mahtuisin vielä mukaan. Siitä päivästä lähtien elämäni koki suuren muutoksen. En voi olla liian kiitollinen koskaan tuolle ihmiselle, joka auttoi minut alkuun.

Ensimmäinen näytelmäni oli Katja Krohnin Iso Paha Susi. Esitin siinä Punahilkkaa ja yhtä kileistä. Oli puhdasta sattumaa, että ensimmäiset harjoitukset pidettiin Tauno Palon syntymäpäivänä 25.10.2009.

Erityisen mieleenpainuvana minulle on jäänyt kohtausharjoitus, jossa vastanäyttelijäni esitti karhua ja minä Punahilkkaa. Karhun oli määrä tarttua Punahilkkaa takaapäin olkapäistä ja minun oli määrä esittää pelkääväni. Ensimmäinen pelon tunne harjoitellessa oli kuitenkin todellinen eikä näytelty. Minua pelotti suuresti se, että vieras ihminen koski minuun, enkä edes nähnyt hänen kasvojaan. Se oli ehkä muutaman sekunnin mittainen hetki, mutta tuntui ikuisuudelta. Kohtausta harjoiteltiin uudestaan ja minua pelotti jälleen, vaikka tiesin ihmisen olevan sama henkilö, eikä hän tekisi minulle pahaa.

Nyt tilanteessa oli jotain uutta. Tuijotin lavan etureunassa olevaa jälkeä ja sanoin itselleni ”tästä mennään yli”. Siinä hetkessä voitin pelkoni ja kaikki alkoi muuttua. Kuinka monta kertaa olenkaan sanonut samoin itselleni sen jälkeen? Viimeksi viime kesänä, kun sain kunnian tehdä elämäni ensimmäisen suutelukohtauksen, jota olin jo pitkään odottanut.

Kohtausta harjoiteltiin ensimmäistä kertaa ja kuulin ohjaajan sanat: ”Tässä kohdassa olisi nyt se suuteleminen”. Kysyin ohjaajalta voittaakseni aikaa, että halusiko hän oikean suudelman ja siihen päädyttiin. Katsoin muutaman sekunnin vastanäyttelijääni ja tein jälleen päätöksen – tästä mennään yli. Vatsanpohjassa kouraisi jännityksestä kun huulet koskettivat ensi kerran toisiaan. Minä voitin, itseni.

Vaikka tämän harrastuksen parissa on joutunut käymään monenlaiset painiottelut itsensä kanssa, en vaihtaisi päivääkään pois näistä jo kahdeksasta vuodesta. Ehkä uudestisyntyminen on se sana, joka kuvaa parhaiten teatterin merkitystä omassa elämässäni.

Yhden itsemurhayrityksen jälkeen tein päätöksen ensimmäisen asuntoni keittiön lattialla maatessa ja lääkepurkkia tuijotellessa, että en luovu koskaan teatterista. Se oli minul-

le levähdyspaikka, jossa sain hengittää vapaasti. Se oli minun huumeeni ja lääkkeeni.

Joihinkin vuosiin saattaa mahtua montakin erilaista projektia. Kuusi projektia samana vuonna on aika lailla normaali vuosirytmi. Ensimmäiset vuodet sisälsivät myös opiskelua ja töitä.

Suurinta rikkautta on saada kulkea ympäri maakuntaa ja tutustua monenlaisiin ihmisiin, nähdä erilaisia ryhmiä ja tehdä uusia, innostavia asioita, kokea niin monenlaista.

Se oli minulle syy pysyä kiinni elämässä. En voinut tuottaa pettymystä muille ja luovuttaa kesken. Oli puhallettava samaan hiileen muiden kanssa. Jos teatteri olikin joskus se ainoa side pysyä elossa, niin nykyään se on tapa käsitellä noita tuntemuksia.

Minulta kysytään usein, kuinka jaksan tehdä niin paljon teatteria kaiken muun ohella. Vastaan milloin mitäkin, kuten ”rakkaudesta lajiin”. Loppujen lopuksi en ole koskaan tuntenut olevani niin paljon elossa kuin olen juuri tänään.

Seisoin pitkään kuilun reunalla ja pelkäsin pudota. Pelko kahlitsi jalkani maahan ja oli vaikea hengittää. Olin siipirikkoinen lintu häkissä aina siihen päivään asti, kun uskalsin hypätä tuntemattomaan ja opetella lentämään siivillä joissa oli arpia. Tuli vapaus hengittää kevyesti.

Opin kääntämään vähitellen kaikki kokemani ikävyydet työkaluiksi, joilla työskentelin näyttämöllä. Haaveista tuli voimavaroja, enkä enää pelännyt tehdä virheitä. Olen saanut elämääni sellaista rikkautta, jota ei voi koskaan rahalla mitata. Ehkä jonain päivänä unelmani toteutuu ja saan tehdä tätä työkseni, sitä ennen minulla on vielä paljon oppimista.

Tämän kaiken ymmärtäminen on auttanut minut jälleen jaloilleen, enkä enää pelkää jäädä tyhjänkään päälle leijailemaan.

13

Vahvojen naisten liitto

K

14

un Seuranäyttämötoiminnan Keskusliitto perustettiin vuonna 1948, sen hallituksen puheenjohtajana toimi Urho Kittilä ja hänen jälkeensä toimittaja Paavo Montonen. Liiton historian ajalta löytyy lisäksi kaksi muuta miespuolista puheenjohtajaa, entinen pääministerimme Esko Aho sekä Helsingin kaupunginteatterin apulaisjohtaja Kari Rentola.

Naispuheenjohtajia on myös ollut neljä, pisimpään liiton puheenjohtajana toiminut opetusneuvos, maisteri Kaarina Virolainen, europarlamentaarikko Mirja Ryynänen, kansanedustaja Marja Tiura ja nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi.

Päämäärätietoinen ja hellittämätön Kaarina Virolainen valittiin Seuranäyttämötoiminnan Keskusliiton ja sittemmin Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksen puheenjohtajaksi Paavo Montosen jälkeen. Hallituksessa hän oli toiminut Maaseudun Nuorten Liiton edustajana melkein liiton alusta saakka. Filosofian maisteri Virolainen oli kasvanut ison maatalon tyttärenä ja oli mukana monessa yhteiskunnallisessa riennossa. 25 vuoden ajan hän johti liittoa ja kannusti henkilökuntaa tasokkaan koulutuksen järjestämisessä. Virolainen onnistui myös vakauttamaan liiton rahoitusta ja näin parantamaan harrastajateatterikentän elinvoimaisuutta.

Virolainen työskenteli Sibelius Akatemian puheopettajana. Harrastajateatteriväen oman liiton luotsaaminen ei suinkaan ollut hänen ainoa yhteiskunnallinen aktiviteettinsa: henkeen ja vereen keskustalaisena hänellä oli valtava määrä luottamustoimia. Hänen puolisonsa Johannes Virolainen toimi korkeissa tehtävissä ja hänen rinnallaan Kaarina Virolainen tutustui maamme korkeimpiin päättäjiin presidentistä alkaen, naapurivaltioiden johtoa unohtamat-

ta. Liittokin hyötyi näistä kansainvälisistä yhteyksistä ja nykyinen toiminnanjohtaja Merja Laaksovirta toimi melkein 30 vuotta kansainvälisessä harrastajateatteriliitossa, AITA/ IATA:ssa lopettaen palvelunsa järjestön puheenjohtajana.

Kaarina Virolainen oli autoritäärinen johtaja. Häntä kuunneltiin – ja hyvin usein myös toteltiin. Esko Ahon tultua puheenjohtajaksi koko johtamiskulttuuri muuttui – ensemble-työskentely, yhdessä tekeminen astui sijaan. Ahon jälkeen Mirja Ryynänen jatkoi hienovaraisella ja sivistyneellä tyylillään liiton johtamista suurissa linjoissa.

Liiton ensimmäinen varsinainen toimisto oli Helsingin Kaisaniemenkadulla ja sen jälkeen Museokadun ja Cygnaeuksenkadun risteyksessä. Tähän huoneistoon tuli 29-vuotias maisteri Merja Laaksovirta vuonna 1984.

– Näin lehdessä ilmoituksen, että Suomen Harrastajateatteriliitto etsii sijaista toiminnanjohtaja Tuovi Pajulle tekemään kesäistä festivaalia, Saarijärven Kesäpäiviä, seuraavalle vuodelle. Menin haastatteluun ja sain paikan, Laaksovirta kertoo.

Laaksovirralle oli kertynyt ohjaajakokemusta opiskeluaikana, kiitos Helsingin kaupungin, jolla oli rahaa vanhusten virkistystoimintaan. Teatteriohjaajaliiton sihteeri Tuula Hellstedt järjesti Laaksovirran Kannelmäkeen vanhusten ryhmän ohjaajaksi. Sitä kautta hän sai useita ryhmiä ohjattavakseen.

– Tein vanhusten kanssa lyhyitä kotimaisia näytelmiä, muun muassa Aili Lindénin teksteistä ja pidin eri työväenopistoissa teatteritiedon luentoja. Sain siitä opiskelurahaa ja tukihan se myös teatteritieteen opintojakin.

Kuva liiton toimistosta on jäänyt hyvin Laaksovirralle mieleen. Näky oli kuin vanhasta Suomi-filmistä.

– Tulin Kaarina Virolaisen luomukseen. Toimistossa oli

Monen harrastajateatterin kannustaja, innoittaja, opettaja ja ohjaaja Kalevi Haapoja.

SHT:n Koulutus- ja ohjaustoimikunta keväällä 1996.

Jukka Hytti, puheenjohtaja Paavo Liski, Kati Kaipainen, Kirsi Aho ja sihteeri Liisa Kosonen. Kuva: Terttu Haapala

taloussihteeri, koulutussihteeri, tiedotussihteeri ja lasten ja nuorten teatterista vastannut teatteriohjaaja Elina Rainio.

Maakunnissa työskentelivät ohjaaja-näyttelijä Kalevi Haapoja ja ohjaaja Irene Rantahalvari. Toimistolla suurinta teknistä edistystä edusti tiedotussihteerin luksuskirjoituskone, jossa oli korjausnauhapallo.

Saarijärven Kesäpäivät, myöhemmin Saarijärven Teatteripäivät, oli Laaksovirralle ihana kokemus. Festivaali menestyi hyvin ja sitä järjestettiin 2000-luvun alkuvuosille.

Sijaisuus päättyi ja Tuovi Paju palasi tehtäväänsä, mutta joutui eroamaan muutaman kuukauden kuluttua. Laaksovirralle tuli sauma hakea vakituista toiminnanjohtajan paikkaa.

Tässä vaiheessa liitto oli ostanut nykyisen Minervankadun huoneiston. Kiinteistökaupan seurauksena liitolla oli puoli miljoonaa markkaa velkaa, joka hirvitti monia. Liiton hallituksen jäsen, ohjaaja-näyttelijä, professori Paavo Liski ei suostunut valitsemaan toiminnanjohtajaksi pelkkää talousosaajaa: ”Kyllä sen ihmisen pitää teatteristakin tietää”, Liski totesi.

– Jouduin kovaan kuulusteluun: miten hoidan talouden. Totesin yhtälön olevan hyvin yksinkertaisen – rahaa ei mene ulos enempää kuin sitä tulee sisään. Nyt liittomme on velaton, omistamme huoneiston ja pystymme tukemaan tuotanto- ja koulutusavustuksilla eli rahallisilla avustuksilla jäsenkentän toimintaa, samaten festivaaleille tulevia ryhmiä.

Merja Laaksovirrasta tuli ensimmäinen liiton johtohenkilö, jolla oli teatterialan koulutus.

Laaksovirran toimikauden alkaessa liiton toiminta oli hyvin organisoitu. Suomi oli hyvin katettu koulutuksen puolesta. Tästä vastasi legendaarinen koulutussihteeri Marjatta Jeskanen.

Toiminnan valtaisa painopiste oli järjestöillä. Liittoon

kuului suoraan jäseninä vain 60–70 jäsenyhdistystä eli yksittäistä teatteria. Oli nuorisoseuroja, maamiesseuroja, raittiusseuroja, lukemattomia kansalaisjärjestöjä omine näyttämöineen ja voimakas Karjalan Liitto. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitolla oli pikkulapsille teatteritoimintaa, jota liitto tuki.

Nyt 2000-luvulla liitolla on enää viisi jäsenjärjestöä, joilla kaikilla ei edes ole varsinaista teatteritoimintaa. Suoran jäsenyyden näyttämöiden määrä sen sijaan on moninkertaistunut ja on tällä hetkellä noin 260 näyttämöä. Yhteensä noin 500 näyttämöä on liiton palveluiden piirissä. Yksitäisellä näyttämöllä saattaa toimia erillinen lapsiteatteriryhmä, nuorten teatteri, kesäteatteri, senioriteateri ja sitten se kaikkien ikäryhmien yhteinen teatteriryhmä.

Lihavien vuosien jälkeen alkoi leikkausten aika. Työntekijäkustannukset kasvoivat niin, ettei liitolla ollut varaa pitää henkilökuntaa ympäri maata.

Vuoden 1991 lama oli käänteentekevä. Määrärahaa leikattiin raskaalla kädellä.

Kato kävi lamavuosina: koulutettavien määrä laski. Tilanne on tänään aivan toinen.

– Nyt ihmiset tarttuvat taas innokkaasti koulutusmahdollisuuksiin ja liitto pyrkii vastaamaan jokaiseen toiveeseen.

Sama dynaamisuus, joka vauhditti liiton toimintaa alkuvuosina, tuntuu taas. Ihmiset haluavat tulla kursseille, he haluavat oppia. Festivaaleille ja tapahtumiin on tulijoita.

Liiton nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi osallistuu kannustavasti liiton tapahtumiin ja antaa arkipäivän tukea kaikille toiminnoille.

– Liitossa on aina koettu, että kynnys on pidettävä niin matalana, että vähävaraisetkin pääsevät mukaan. Koulutuksen täytyy olla kaikkien saatavilla, koska siihen käytetään opetus- ja kulttuuriministeriö Veikkauksen voittovaroista saatavaa rahoitusta.

– Kaikki mukaan teatteriin: lapset, nuoret, aikuiset ja seniorit, työttömät, maahanmuuttajat, kaikki. Teatteri on väline, joka lisää hyvinvointia, tyytyväisyyttä, elämänlaatua ja yhteiskuntarauhaa. Harrastajateatteri tarjoaa ihmisille paikan, jossa voi ilmaista itseään ja tuntea luomisen iloa ja samalla rakentaa sosiaalisia suhteita, sanoo Suomen Harrastajateatteriliittoa yli 30 vuotta luotsannut toiminnanjohtaja Merja Laaksovirta.

Kuvassa Merja Laaksovirta lokakuussa 1986.

15

Suomen Harrast 70-vuotistaipale Teksti: Sari Jaatinen

S

uomi vuonna 1948. Maamme oli toipumassa raskaista sotavuosista. Satatuhatta parhaassa iässä kaatunutta miestä nukkui ikiuntaan sankarihaudoissa, sotaorvot, lesket ja invalidit yrittivät pärjätä päivästä toiseen. Sotakorvauksia maksettiin, maata jälleenrakennettiin.

Ihmiset kaipasivat ja tarvitsivat surun ja jatkuvan työn lisäksi virkistystä mielelleen, iloa ja muuta ajateltavaa. Yhteisöllisyyden tunne oli voimakasta, koska sotavuosien menetykset olivat paitsi yksilöllisiä, myös yhteisiä.

Kun Seuranäyttämötoiminnan Keskusliitto perustettiin vuonna 1948, näki sen johtokunta edessään valtavan työmaan. Seuranäyttämötyön harrastajia oli paljon. ”Näytöskappaleita” esitettiin maamiesseuroilla, valistustaloilla, nuorisoseuroilla, työväentaloilla, kylätaloilla, kouluilla, opistoilla joka niemen notkossa ja saarelmassa.

Maaseutu oli teatteritoimintaa täynnään, mutta seuranäyttämötyö oli tullut murrosvaiheeseen sikäli, että radioteatterin, ammattiteatterien kiertueiden ja elokuvienkin ansioista suuren maaseutuyleisönkin vaatimukset olivat kasvaneet melkoisesti. Näin ollen seuranäyttämötyö oli vaarassa menettää merkityksensä ellei sen tasoa kyettäisi pitämään riittävän korkeana.

Ja millaisissa olosuhteissa teatteria harrastettiin: kylmissä ja hatarissa taloissa, ilman rahaa, puutteellisin puvustoin ja näyttämövälinein ja mikä valitettavinta – ilman osaavaa ohjausta. ”Onhan asianlaita siten, että maaseudun seuratalojen kuntoisuudesta ja niiden piirissä tapahtuvan seuranäyttämötyön tasosta mitataan koko maaseudun kulttuuritasoa”, todettiin perustamisvuoden vuosikertomuksessa.

Uudistettavaa ja parannettavaa oli paljon. Seuranäyttämöt tarvitsivat heille sopivan ohjelmiston uusimista. Kirjailijat kautta maan pitivät seuranäyttämötoimintaa merkittävänä ja itse Mika Waltarikin lupasi naputella seuranäyttämöille tekstejä, jahka historiallisilta kiireiltään ehtisi…

Monessa harrastajateatterissamme nähdyn Särkelä itte -näytelmän kirjoittaja Ilmari Turja kiteytti hyvin seuranäyttämöiden tilanteen: – Jo pienenä poikana ja sitten suurempanakin, istuin ahkerasti Isonkyrön Keskikunnan nuorisoseuran talolla kuuntelemassa ohjelmaa ja katsomassa näytelmiä. Iltamat eivät yleensä olleet mistään kotoisin, ellei lopussa ollut näytelmää. Pahin puute oli selvästi lujasta ohjauksesta, innostusta ja uutteruutta taas oli sitäkin enemmän. Vikaa oli ja on vieläkin myöskin ohjelmistossa, pienessä näytelmävalikoimassa. Siihen ovat syypäitä näytelmäkirjailijat, jotka eivät ole tulleet ajatelleeksi tai eivät tiedä pienten näyttämöiden tarpeita.

Eduskunta tunnusti seuranäyttämötyön. Valtion Näyttämötaidelautakunta osoitti myötämielisyytensä uudel-

16

le liitolle suositellen tälle 300.000 markan vuosiavustusta.

Eduskunta oli jo kesäkuussa 1947 esittänyt toivomuksen että ”hallitus ottaisi vuoden 1948 tulo- ja menoarvioesitykseen kohtuulliseksi katsotun määrärahan näyttämötaiteen ja näyttämötaiteellisten harrastusten tukemiseksi.”

Tämän toivomuksen pohjalta eduskunta merkitsikin vuoden 1948 talousarvioon arpajaisvoittovarojen lisäksi 4 miljoonaa markkaa näyttämötaiteen ja näyttämötaiteellisten harrastusten tukemiseksi. Avustuksia jakaessaan opetusministeri tosin pudotti Seuranäyttämötoiminnan Keskusliiton avustuksen puoleen eli 150.000 markkaan.

Tärkeintä liitolle oli koulutus.

Liiton ensimmäiseksi keskusohjaajaksi palkattiin taiteilija Siiri Franssila-Tiainen. Hän sai kautta maan aina Lappia myöten pyyntöjä ”opastuskurssien” pitämisestä. Tilaajina olivat eri keskusseurojen alaiset yksityiset seurat ja maakuntajärjestöt.

Heti alkuunsa oli selvää, että kaikki se työ ja apu, mitä seuranäyttämöille pystyttiin tarjoamaan, oli suuresti riittämätöntä.

Vuosi 1948 jää seuranäyttämötoiminnan merkkivuodeksi siinä suhteessa, että Suomen Nuorison Liitto rohkeni järjestää pääkaupungin parrasvaloihin valtakunnalliset näytelmäkilpailut. Seuranäyttämötoiminnan Keskusliitto otti tiedotusvastuun ja saattoi suuren yleisön tietoon asiantuntijain lausunnot kilpailujen tasosta. Tapauksesta sukeutuikin seuranäyttämötoimintaa harrastavan nuorisoseuraväen läpimurto ja koko seuranäyttämötyön vastaisuuden kannalta tärkeä virstanpylväs.

Monen muun muassa ohjaaja Edvin Laine tuli yllätetyksi.

– Luulin tietäväni millä tasolla seuranäyttämötyömme on. Jokainen kulttuuria rakastava ja varsinkin maaseutukulttuurin kohottamista harrastava henkilö on valmis kunnioituksesta nostamaan hattuaan monille kilpaileville joukkueille. Minua liikutti erikoisesti se syvyys ja hartaus mikä ilmeni parhaiten esiintyjien olemuksesta.”

Kahden ensimmäisen toimintavuotensa jälkeen liiton johtokunta saattoi todeta perustaneensa järjestön todellisen tarpeen vaatimuksesta.

Se valtava harrastus, joka vapaitten kansalaisjärjestöjen keskuudessa seuranäyttämötyötä kohtaan vallitsi, on ollut

Vier. sivulla: Liiton hallituksessa lähes sen alusta asti mukana ollut Kaarina Virolainen toimitti jo vuonna 1954 Seuranäyttämötyön oppaan, joka sisälsi kattavasti käytännönläheisiä ja hyödyllisiä artikkeleita muun muassa naamioinnista, näyttämöliikunnasta, roolin rakentamisesta ja lavastuksesta.

tajateatteriliiton een ensiaskeleita kipeästi sen laatuisen yleisohjauksen tarpeessa, jota antamaan Keskusliitto perustettiin. Kurssi- ja ohjauspyyntöjä tuli tulvimalla, eikä mitenkään kaikkiin voitu vastata.

Heti seuraavana toimintavuotenaan liiton sihteeri luki suuren määrän paikallisseurojen tarpeisiin sopivia arvokkaita ja esityskelpoisia näytelmiä ja kirjoitti syksyllä 1949 näytelmäluettelon jäsenten tarpeisiin.

Koulutustoiminta säteili koko maahan tavoittaen vuosi vuodelta yhä uusia näyttämöitä. Ensimmäisen kymmenen toimintavuotensa aikana liiton palkkaamat ohjaajat koulut-

tivat nelinumeroisen määrän ihmisiä vuodessa. Esimerkiksi vuonna 1957 pidettiin yhteensä 91 jäsenjärjestöjen kurssia. Niihin osallistui 1523 henkilöä ja kurssipäiviä kertyi vuodessa yhteensä 485.

Kurssilaiset olivat eri seurojen näytelmäohjaajia ja näyttelijöitä sekä kuntien palkkaamia nuoriso-ohjaajia. Kurssiohjelma käsitti luentoja, ohjausharjoituksia, roolianalyysia, naamiointia, näyttämöliikuntaa ja lavastusta. Jokaisella kurssilla harjoitettiin ainakin yksi näytelmä. Lausunta, laulu ja puhetekniikka kuuluivat myös kuuluneet kurssien ohjelmaan. Luennot ovat koskeneet näytelmien valintaa, nuorisopsykologiaa sekä liikunnan ja yleensä kehonhallinnan merkitystä näytelmäesityksissä.

Erityisen ahkeria kurssilaisia olivat karjalaiset. Karjalan Liiton alaisten yhdistysten väki tuli kurssipäiville monikymmenpäisinä joukkoina.

Ohjaajina vuonna 1957 toimivat teatterinjohtajat Anni Hämäläinen ja Vili Lehosti ja kahden kuukauden ajan rouva Irma Heimola-Weisen.

Liiton saama valtionavustus oli tuona vuonna 3 miljoonaa markkaa. Suurarpajaisten tuottona liitto sai 635.000 markkaa.

Seuranäyttämötoiminnan Keskusliiton asema maamme seuranäyttämöiden keskusjärjestönä vahvistui vuosi vuodelta. Kurssitettavien määrä pysyi jatkuvasti korkeana.

Liitto solmi jatkuvasti, heti alkuvuosinaan, ulkomaisia suhteita. Osallistuttiin Pohjoismaisen Teatterivaltuuskunnan kokoukseen, isännöitiin ulkomaisia vieraita ja vastattiin suomalaista seuranäyttämötoimintaa koskeviin tiedusteluihin. Liitto mainosti maatamme arvokkaalla tavalla tehden seuranäyttämötyötä tunnetuksi rajojemme ulkopuolella.

17

Suomen Harrastajateatteriliitolle K

uulun siihen sukupolveen, joka ehti kokea vanhan ajan iltamat. Perinteen juuret taisivat olla huviverossa, joka tanssien järjestäjien piti tilittää valtion kassaan jokaisesta myydystä pääsylipusta. Huviveron saattoi välttää järjestämällä ohjelmalliset iltamat, joiden päätteeksi sallittiin puolitoista tuntia ”verovapaata” tanssia.

Kotiseudullani Perhonjokilaaksossa nuorisoseurat ja muut tanssien järjestäjät saivat tarvittaessa ohjelman vaivatta kasaan. Musiikin harrastajia, puhujia mutta myös pienten teatteriesitysten tekijöitä löytyi tarpeen mukaan.

Huvivero oli sen verran iso kustannus, että sen välttämiseksi kannatti nähdä vaivaa.

Television läpimurto tiesi lopun alkua iltamille. Into sammui niin harrastajapohjaisen ohjelman tuottajilta kuin katsojiltakin. Seitsemänkymmentäluvun taitteessa perinteestä oli jäljellä enää rippeet. Sen verran kuitenkin, että itsekin ehdin kyhäämään paikalliselle nimismiehelle hakemuksia ohjelmallisten iltamien järjestämiseksi.

Ainoa teatterikokemukseni rajoittui keskikoulun näytelmään, jonka varjolla saatoimme järjestää ison illanvieton.

Opettaja löysi jostakin Rooman historiaan liittyvän parodian, jossa sain esitellä taitojani keisarin roolissa. Onneksi tuo kokeilu jäi välineiden puuttuessa taltioimatta.

Ensimmäinen vakava kosketus harrastajateatteriin tulikin vasta 1980-luvun lopulla, kun sain pyynnön Suomen harrastajateatteriliiton puheenjohtajaksi. En ollut tehtävään pätevä, mutta mitä ilmeisimmin sopiva. Kansanedustajan odotettiin avaavan ovia, jotta liiton talous saataisiin vakautetuksi. Olin myös rutinoitunut järjestöjen johtamiseen, jonka uskottiin korvaavan puutteet harrastajateatterikentän tuntemuksessa.

Puheenjohtajuudesta tuli kerrassaan mainio kokemus.

Pääsin kurkistamaan minulle ennen tuntemattomaan maailmaan. Kävin katsomassa teattereiden esityksiä. Kokouksissa ja tapahtumissa ystävystyin monen intohimoisen teatterin harrastajan kanssa. Liiton taloudelliset haasteetkin saatiin onnellisesti ratkaistuksi.

Harmillisesti puheenjohtajuuteni jäi vain muutaman vuoden mittaiseksi. Politiikan areenalla odottivat uudet tehtävät, joiden takia muita töitä täytyi kovalla kädellä karsia. Hieno kokemus joka tapauksessa.

Esko Aho SHT:n puheenjohtaja 1987–1990

18

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA ESIINTYMÄÄN SPOTTI – LASTEN TEATTERIPÄIVILLE! SPOTTI - Lasten Teatteripäivien ilontäyteinen tapahtuma järjestetään jälleen Riihimäellä pääsiäisenä 2019. Tapahtuma alkaa lauantaina 20.4. ja päättyy sunnuntaina 21.4.

SPOTTI levittäytyy eri puolille Riihimäkeä, missä mukaan valitut lasten teatteriryhmät pääsevät esiintymään yleisölle. Monipuolisten ja viihdyttävien teatteriesitysten lisäksi tapahtumassa on perinteiden mukaan muun muassa aloituskulkue ja lasten huippusuosittu disco! Ryhmät pääsevät myös oppimaan uusia mielenkiintoisia asioita teatterin harrastajille suunnatuissa rennoissa työpajoissa. Tapahtumassa saattaa törmätä jopa teatterikansan hellyttävään maskottiin, Sulo-sonniin. Tapahtuman ajan teatteriryhmät majoittuvat Riihimäkeläisessä koulussa.

Koulumajoitus sisältää ruokailut ryhmille.

ILMOITTAUDU RYHMÄSI KANSSA MUKAAN SPOTTIIN! Ryhmien hakuaika on avoinna alkuvuodesta 15.1.5.2.2019. Mukaan voi hakea lähettämällä hakuajan sisällä sähköisen tallenteen omasta esityksestään. Tarkemmat ohjeet hakuun julkaistaan lähempänä hakuaikaa.

Spotti on suunnattu pääasiassa alle 13-vuotiaista esiintyjistä koostuville harrastajateatteriryhmille, mutta ikäraja on hyvin joustava. Voitte hakea mukaan mistä tahansa päin Suomea! Ryhmävalinnat tehdään helmi-maaliskuun vaihteessa.

Harjoitelkaa hieno, hauska tai vaikkapa koskettava esitys ja hakekaa rohkeasti mukaan!

Lue lisää tapahtumasta osoitteessa www.shtl.fi/spotti SPOTTI järjestetään Riihimäen kaupungin pääsiäisjuhlan yhteydessä. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Suomen Harrastajateatteriliitto, joka on järjestänyt SPOTTI – Lasten Teatteripäiviä jo 40 vuotta.

TULE SPOTTIIN NÄYTTÄMÄÄN TAITOSI, OPPIMAAN, TUTUSTUMAAN JA PITÄMÄÄN HAUSKAA!

KÄSIKIRJOITUS HANNA RYTI OHJAUS ANU HÄLVÄ

- AATOSTA JALOA JA ALHAISTA MIELTÄ

ENSI-ILTA pe 22.2. klo 19 su 24.2. pe 1.3. la 2.3. su 3.3. pe 8.3. la 9.3. su 10.3.

klo klo klo klo klo klo klo

15 19 14 15 19 15 15

la su la su pe la su

16.3.

17.3.

23.3.

24.3.

29.3.

30.3.

31.3.

klo klo klo klo klo klo klo

Karjalainen Näyttämö Käpylänkuja 1, Helsinki

15 15 15 15 19 15 15

Liput 20€ /15€ www.karjalainennayttamo.fi

19

PIAN ON TAAS AIKA PALKITA! VUODEN HARRASTAJATEATTERIA

VUODEN 2018 KANTAESITYSPALKINTO

haetaan taas 15.12.2018 –15.1.2019. Palkintoa voivat hakea kaikki Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterit. Vuoden harrastajateatteri saa palkinnoksi 1000 euron stipendin ja kunniakirjan sekä näkyvyyttä Suomen Harrastajateatteriliiton tiedotuksessa.

Harrastajateatterit saavat tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi perustellen esitystään lyhyesti ja ytimekkäästi.

Ehdota vuoden harrastajateatteriksi teatteria, jonka taiteellinen kunnianhimo ja teatterin asema oman paikkakuntansa henkisenä vaikuttajana yleisön tai muun yhteistyön kautta on mielestäsi merkittävä. Teatterin toimintaa tulee tarkastella erityisesti palkinnonjakoa edeltävän vuoden ajalta. Vuoden Harrastajateatterin 2018 valinnasta vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksesta koostuva työryhmä.

Haku tapahtuu sähköisellä hakulomakkeella. Huomioithan että palkinnon hakemista varten tulee kirjautua sivustolle teatterin tunnuksilla.

Vuoden Kantaesityspalkintoa voivat hakea vuonna 2018 kantaesitetyt näytelmät, jotka on kantaesitetty Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterissa.

Palkinto on suuruudeltaan 1000 € ja se myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu näytelmätekstiin, ei itse esitykseen. Tekstin pitää olla kirjoitettu näytelmäksi – se ei siis voi olla dramatisointi eikä käännös muusta kielestä.

Haku alkaa 15. joulukuuta ja päättyy 15. tammikuuta.

Kantaesityspalkintoa haetaan sähköisellä hakemuksella. Huomioithan, että hakemuksen jättämistä varten tulee olla kirjautuneena jäsenteatterin tunnuksilla www. shtl.fi-sivustolle.

Lisätietoa palkinnoista ja hakemisesta: Mari Saarinen mari.saarinen@shtl.fi / 050 468 2138

VALTONEN HARRASTAJATEATTERIKESÄN 2019 VALITSIJA T

eatteritaiteen maisteri, ohjaaja Anssi Valtonen valitsee Jyväskylässä 16.–18.8.2019 järjestettävän 46. Harrastajateatterikesän ohjelmiston.

Anssi Valtonen aloitti aktiivisen teatteritoiminnan Ylioppilasteatterissa 1988. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalla valmistuen teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2000.

Vuosina 1998–2000 Valtonen toimi Rovaniemen Teatterissa näyttelijänä ja ohjaajana, 2000–2001 Lappeenrannan nuorisoteatterin ohjaajana ja kouluttajana. Tämän jälkeen hän on työskennellyt vuosia freelancerina ohjaten eri puolilla Suomea: Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Kouvolan ja Porin teattereissa sekä Seinäjoen, Kokkolan ja Kuopion kaupunginteattereissa. Valtonen on toiminut vuodesta 2007 alkaen kiinnitettynä ohjaajana Jyväskylän kaupunginteatterissa, josta hän on tällä hetkellä työlomalla.

Työlomansa aikana Valtonen on työskennellyt Helsingissä Kamariteatterin taiteellisena johtajana. Anssi Valtonen palaa Jyväskylän kaupunginteatterin ohjaajaksi maaliskuussa 2019.

46. Harrastajateatterikesän hakuaika on 4.2.–12.3.2019. Hakemukset toimitetaan tallenteena hakuaikana. Valinnat tehdään huhtikuussa ja ohjelmisto julkaistaan toukokuussa. Festivaalin pääjärjestäjänä toimii Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa. Tapahtuma järjestetään Jyväskylän kaupunginteatterissa.

www.harrastajateatterikesä.fi 20

Kuva: Jiri Halttunen

Mikä oli vuoden 2018 paras uusi teksti?

Nyt on aika hakea vuoden 2018 kantaesityspalkintoa.

Parhaan tekstin valitsee laukaalainen harrastajateatterin moniottelija Päivi Hammarén-Jokela.

–O

dotan käsikirjoituksia suurella mielenkiinnolla.

Koen tämän tehtävän luottamuksen osoituksena, Päivi sanoo.

Yli puoli vuosisataa teatteria harrastanut Päivi on näytellyt, ohjannut, dramatisoinut ja kirjoittanut näytelmiä. Tällä hetkellä kirjoittaminen tuntuu hyvin mieluisalta, mutta näytteleminen on silti se kaikkein rakkain teatterin tekemisen muoto.

– Siinä kun saa luvan kanssa olla joku muu.

Päivi on ollut fysioterapeutin työstään 20 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä, joten työelämää ei enää tarvitse sovitella yhteen harrastuksen kanssa.

Viimeisimpänä näyttelijäntyönään Päivi tulkitsi Selman roolin Sisko Istanmäen kirjoittamassa ja Aila Lavasteen ohjaamassa näytelmässä Viimeiset mitalit, joka nähtiin Harrastajateatterikesässä Jyväskylässä elokuussa.

Viimeisten mitalien elinvoimainen, yhteensä yli 150 vuotta teatteria harrastanut näyttelijäkolmikko Markku Häkkinen, Maria Sunikka ja Päivi Hammarén-Jokela eivät suururakan jälkeen ripustanut hanskoja naulaan. He jatkavat esiintymistä uudessa Teatteriseniorit-ryhmässä.

– Laukaan Teatteri on profiloitunut perhenäytelmiin, joten perustettiin oma ryhmä plus viisikymppisille. Nuorempia ei ryhmään oteta, Päivi nauraa.

Teatteriseniorit kokoontuu kahdesti kuussa. Ryhmässä luetaan vanhoja Ollin ja Aapelin tarinoita, joista improvisoidaan ja dramatisoidaan 10 minuutin mittaisia esityksiä.

Niitä kierretään esittämässä Laukaan kunnan monissa hoivakodeissa, joissa teatterilaisten vierailut ovat erinomaisen tervetulleita piristysruiskeita arkeen.

Päivi kulki teatterin maailmaan äitinsä jalanjäljissä. Äiti oli perustamassa Laukaan Kesäteatteria 60-luvulla – siellä kerättiin rahaa varattomille opiskelijoille opintorahayhdistykseen. Kun yhdistys aikanaan lopetti toimintansa, perustettiin Laukaan Teatteri.

Ensimmäisen puheroolinsa Päivi sai jo 12-vuotiaana. Nyt 66-vuotias Päivi toteaa teatterin pitäneen häntä kyydissään reilusti yli 50 vuotta.

Nuorempana hänelle ehdotettiin teatterikouluun pyrkimistä, mutta Päivi joutui toteamaan, että ammattiteatteri ei ole hänen juttunsa. Perhe ja vapaa-aika tuntuivat tärkeiltä ja niiden yhteensovittaminen ammattiteatterin vaativien aikataulujen kanssa tuntui hankalalta yhtälöltä. Myös tekopitäjä Laukaa piti tytöstään kiinni.

– Harrastajateatterista tuli elämäni sisältö, elämäntapa. Nyt se on ollut sitä vielä enemmän, kun jouduin terveyssyistä jättämään fysioterapeutin ammattini. Teatteri on opettanut ymmärtämään elämää, sietämään erilaisuutta. Elämä on avartunut sen myötä moneen suuntaan, kuten vapaaehtoistyöhön.

Teatteri on antanut Päiville paljon hyviä ystäviä. Se on myös tarjonnut aina uusia haasteita ja opettanut ymmärtämään, että lajissa ei tule koskaan valmiiksi.

Toinen Päiville rakas harrastus, taiji, on samanlainen, tekijäänsä jatkuvasti haastava ja vireänä pitävä.

Näytelmien lajityyppejä ajatellen Päivi toteaa olevansa draamaihminen.

Eri-ikäisiä teatterin harrastajia yhdistävissä kesäteatterinäytelmissä on oma viehätyksensä, mutta mieleenpainuvimmat näytelmätekstit ovat olleet vakavampia kuin perinteiset kesäteatterinäytelmät.

–Vanja-eno oli yksi sellainen. Tuntui, ettei kukaan tule katsomaan näin raskasta näytelmää, mutta siitä tulikin menestys. Jarmo Inkinen ohjasi sen täällä Laukaassa.

90-luvun lopulla tehty Myrskyluodon Maija oli suuri sukupolvikokemus. Päivin äiti näytteli vanhaa Maijaa, Päivi itse keski-ikäistä Maijaa ja tyttärensä nuorta Maijaa.

– Ohjaaja Erkki Kauppinen sai houkuteltua äitini mukaan. Se oli mahtava kokemus. Tytärkin sanoo, että oli suurin elämys olla mummon kanssa samassa näytelmässä.

Sisko Istanmäen koskettava näytelmä Viimeiset mitalit ja Selman rooli siinä tulevat pysymään lopun elämää Päivin muistissa. Näyttelijäkolmikko aloitti näytelmän työstämisen ensin kolmestaan, mutta pyysivät sitten Aila Lavasteen apuun. Näytelmä on saanut kiittävää palautetta kaikkialla missä sitä on kierretty esittämässä.

– On ollut onni olla hyvien ja vaativien ohjaajien ohjattavana. Harjoitusvaihe on niin mahtavaa, löytöjen tekemistä, analysointia ja tutkimista.

21

Kevään 2019 koulutuksia Aika Kurssi 26.–27.1.

Ohjaajantyö 16 h 2.–3.2.

Klovneria I 10 h 2.–3.2.

Naamioteatteri I 10 h 9.–10.2.

Näytelmäpaja 16 h osa I/III

(*Katso hakuohjeet) 9.–10.2.

Naamioteatteri I 10 h 9.–10.2.

Improvisaatio I 10 h 16.–17.2.

Näyttelijäntyö I 10 h 23.–24.2.

Tarinateatteri 23.–24.2.

Improvisaatio III: Formaatit 15 h 2.–3.3. Ääni, liike ja improvisaatio

2.–3.3.

Näyttelijäntyö II 10 h 9.–10.3.

Improvisaatio II 10 h 8.–10.3.

Laulunkieli 20 h

30.–31.3.

Improvisaatio 2.–3.2.

Klovneria II 10 h 6.–7.4.

Näyttelijäntyö III 10 h 6.–7.4.

Naamioteatteri I 10 h 13.–14.4.

Improvisaatio III 10 h 13.–14.4.

Naamioteatteri II 10 h 27.–28.4.

Naamioteatteri II 10 h 4.–5.5.

Näytelmäpaja 16 h osa II/III

(*Katso hakuohjeet) 4.–5.5.

Näyttelijäntyö IV 10 h 25.–26.5.

Improvisaatio III 8.–9.6.

Lasten- ja nuortenteatterin

ohjaaminen 16 h 1h = oppitunti á 45 min TULOSSA: • Turvallisuus, valo ja ääni teatterissa, Turku • Näyttelijäntyö, Utajärvi • Canva, www-kurssi

Kouluttaja Elina Kilkku Saija Jäntti Suvi Salomaa Aila Lavaste

Paikkakunta Helsinki Helsinki Kuopio Jyväskylä

ilm.

10.1.

16.1.

16.1.

13.1.

hinta/hlö 105 € 75 € 75 € 345 €

Suvi Salomaa Kaisa Kokko Anna Ranta Antti Laukkarinen Kaisa Kokko ja Jouko Myllyoja, Jouni Nurminen, Eeva Siljamäki Anna Ranta Kaisa Kokko Eija Ahvo ja Susanna Haavisto Kaisa Kokko Saija Jäntti Anna Ranta Suvi Salomaa Kaisa Kokko Suvi Salomaa Suvi Salomaa Aila Lavaste

Jyväskylä Helsinki Helsinki Helsinki Kuopio Tampere

23.1.

23.1.

30.1.

6.2.

6.2.

13.2.

75 € 75 € 75 € 105 € 95 € 75 €

Helsinki 13.2.

Helsinki 20.2.

Jyväskylä HUOM! 6.1.

75 € 75 € 295 €

Raahe (Lisätietoja tulossa myöhemmin) Helsinki 13.3.

75 € Helsinki 20.3.

75 € Helsinki 20.3.

75 € Helsinki 27.3.

75 € Jyväskylä 27.3.

75 € Helsinki 10.4.

75 € Jyväskylä 13.1.

345 €

Anna Ranta Kaisa Kokko Jenni Bergius

Helsinki Helsinki Helsinki

17.4.

8.5.

22.5.

75 € 75 € 105 €

Liian pitkä matka? Muista myös tilauskurssit omalle paikkakun nalle!

Koulutuskalenteria päivitetää n jatkuvasti uusilla toivekoulutuk silla.

HUOM! Tarkista aina ajantasainen tilanne koulutuskalenteri-sivultamme osoitteessa www.shtl.fi Koulutuskalenteria päivitetään jatkuvasti uusilla koulutuksilla ja paikkakunnille.

Koulutuksiin ilmoittaudutaan ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä osoitteessa www.shtl.fi/koulutuskalenteri Ilmoittautumiset ovat sitovia ja ne voi peruuttaa ilman kuluja ilmoittautumisajan päättymiseen asti. Kurssit toteutetaan kurssikohtaisella minimiosallistujamäärällä. Kurssilaisia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta. Koulutuskalenterimme koulutukset ovat avoimia kaikille. Suomen Harrastajateatteriliitto pidättää oikeudet muutoksiin. Lisätiedot: mari.saarinen@shtl.fi / 050 468 2138. *NÄYTELMÄPAJASSA naputellaan valmiiksi upouudet tai kesken jääneet näytelmätekstit. 9.2.–8.9.2019 sijoittuva kurssi koostuu kolmesta ryhmäopetusviikonlopusta, joiden välissä osanottajat saavat henkilökohtaista palautetta ja ohjausta. Kurssille valitaan kahdeksan osanottajaa hakemusten perusteella.

Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan nimi, syntymävuosi ja yhteystiedot sekä suunnitellun näytelmän tämänhetkisen vaiheen a) idea/lähtökohta b) maailma, johon näytelmä sijoittuu c) keskeiset henkilöt d) korkeintaan liuskan pituinen tiivistelmä sisällöstä/toiminnasta.

Kouluttajana toimii kirjailija, dramaturgi ja ohjaaja Aila Lavaste, jolla on takanaan 40 vuotta dramaturgian parissa työskentelyä. Hakemukset toimitetaan PDF-muodossa 13.1.2019 mennessä Aila Lavasteelle: aila.lavaste@elisanet.fi. Valinnoista ilmoitetaan henkilökohtaisesti 20.1.2019 mennessä valituille, jonka jälkeen sitovat ilmoittautumiset tulee vahvistaa 22.1. mennessä ohjeiden mukaisesti, tai paikka siirtyy seuraavalle.

Näytelmäpajan kontaktipäivät ovat: 9.–10.2., 4.–5.5. ja 7.–8.9. ja ne järjestetään Jyväskylässä myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Näytelmäpaja-kokonaisuuden hinta on 345 €. Osallistumismaksu on mahdollista maksaa kahdessa erässä. Osallistuja vastaa itse matka- ja majoituskuluistaan. Valmistuneet näytelmätekstit tekijöineen saavat näkyvyyttä Suomen Harrastajateatteriliiton Repliikki-lehdessä ja näytelmät saavat ilmaisen vuoden ilmoitustilan Suomen Harrastajateatteriliiton kotisivujen Ilmoituspalstalta. Suomen Harrastajateatteriliitto pidättää oikeudet muutoksiin. Näytelmäpajaan voivat hakea kaikki tavoitteellisesta näytelmän kirjoittamisesta kiinnostuneet.

Lisätietoja Aila Lavaste: aila.lavaste@elisanet.fi tai tuottaja Mari Saarinen 050 468 2138 / mari.saarinen@shtl.fi.

22

Nuori Kulttuuri ottaa nuoret mukaan tapahtuman tekemiseen Teksti: Nazia Asif, Nuori Kulttuuri -tuottaja

N

uori Kulttuurilla on meneillään Teatris -vuosi. Jännityksellä odotetaan ja katsotaan, kuinka aluefestarikartta täydentyy ympäri Suomea. Aluefestarit ovat toiminnan ydin: ne ovat nuoria lähellä ja kaikilla on mahdollisuus osallistua pelkällä ilmoittautumisella, ilman ennakkokarsintaa.

Nuori Kulttuurin Teatris -tapahtumaa ei tehdä nuorille, vaan nuorten kanssa. Lokakuussa aloitti Jyväskylässä työskentelyn seitsemän nuoren pippurinen tiimi festarikokonaisuuden kimpussa. Nuori Kulttuuri luopui tänä vuonna taiteellisista johtajista ja tilalle tuli nuorten tuottajatiimi, johtoryhmä, joka ohjauksessa luo valtakunnalliselle Teatris -festarille suuntaviivoja. Jokunen viivoista valunee myös aluefestareille. ”Mitäs te haluatte festareilla tapahtuvan?” kysyivät ohjaajat ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Liekö hyvin lämmitelty kroppa toiminut sytykkeenä: ohjaajat saivat, jos nyt eivät ihan miljoona vastausta, niin melkein. Sellainen raikas puhuri nuorten puheessa oli.

Nuorten tiimin kanssa työskentely on puolin ja toisin antamista. Nuoret kuvailevat ja kertovat suoria toiveita ryhmän ohjaajille. Toisaalta ryhmän ohjaajat avaavat festivaalituotannon reunaehtoja. Opetellaan yhdessä tuottamaan festaria. Osallisuuden haasteena aikuisille on se, että oma mieli pysyy yhtä taipuisana kuin jengillä, jonka kanssa työskentelee. Tärkeää ei ole antaa nuorille suoria vastauk-

sia, vaan houkutella ne heiltä. Mietitääs hetki, kuinka me saadaan tämä meidän idea toimimaan.

Ja mitäs me ideoitiin? Ensi keväänä meidän nuorten tiimiä tullaan näkemään ympäri Suomea. He haluavat tavata muita nuoria ja nähdä heidän esityksiään. Nuorten mielestä olisi hienoa päästä kertomaan kasvokkain, kuinka upeita esityksiä he ovat saaneet nähdä. Niin, että jokaiselle ryhmälle jää sellainen fiilis, että todellakin kannatti lähteä esiintymään Teatris -aluefestareille.

Tässähän oli vasta yksi idea? Kyllä, mutta ne muut me taidetaan vielä jättää yllätykseksi!

Merkitse ylös: 46. HARRASTAJATEATTERIKESÄ järjestetään 16.–18.8.2019 Jyväskylän kaupunginteatterilla Tapahtuman hakuaika avautuu 4.2. ja päättyy 12.3.2019. Valinnat vuoden 2019 ohjelmistoon tekee jyväskyläläinen Teatteritaiteen maisteri, ohjaaja ja kouluttaja Anssi Valtonen. Valtonen on toiminut viime vuosina Jyväskylän kaupunginteatterin ohjaajana ja väliaikaisena johtajana sekä Kamariteatterin/Sähköherkkyyssäätiön taiteellisena johtajana. Lisää Anssista ja hänen mietteitään valitsijan tehtävästä kuulet Repliikissä 1/2019.

Lisätietoja tapahtumasta: www.harrastajateatterikesa.fi

HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ Olemme koonneet osoitteeseen www.shtl.fi rutkasti hyödyllisiä linkkejä harrastajateatteritoiminnan tueksi. Apua löydät niin työsopimusmalleihin, teosto - asioihin, näytelmien selailuun, apurahoihin kuin erilaisiin markkinointimahdollisuuksiinkin. Muista tsekata!

23

Tuplailo nyt yhden hinnalla Veikkauksen kanta-asiakkaat saavat kymmeniä etuja ja tunteita elämäänsä.

Liikutu, iloitse tai ylläty kotimaisen elokuvan parissa tiistaisin – ja ota kaveri mukaan samaan hintaan. Tutustu tarjontaan osoitteessa veikkaus.fi/edut

Kanta-asiakkaana SAAT ENEMMÄN 24