Repliikki 3/2020 by Repliikki

3/2020

REPLIIKKI Suomen Harrastajateatteriliitto

Turvallisesti teatteriin 1

Kyllä, ja Pääkirjoitus Mari Saarinen

irjoittaessani tätä tekstiä, on elokuun alkupuolisko. Ilmassa on jo aamuisin ja iltaisin kirpeän raikas tuntu, sellainen selittämätön vivahde vuodenajan vaihtumista, josta tietää, että kesän saa hetkeksi hyvästellä. Vuosi on ollut tähän mennessä sanalla sanoen erikoinen. Keväällä koko maailma joutui uudenlaisen haasteen eteen. Tuntui että äiti maa läpsäisi koko palloa korville ja totesi ”Herätkää pahvit, tämä kaikki voidaan ottaa hetkessä pois!” Osa suhtautui uuteen tilanteeseen valtavalla vimmalla: ”Tästähän muuten selvitään! Nyt vaan mietitään kaikki ihan uusiksi!” Toinen osa (johon osaan itse kuuluin) lamaantui ja toivoi tilanteen palaavan normaaliksi pian, jotta voitaisiin jatkaa siitä hyvästä flowsta mihin jäätiin. Syksy siinsi tulevaisuudessa aikana, jolloin kaikki olisi taas niin kuin ennenkin, ja keväällä oli salaa vähän mielissään siitä, että kiire hellitti ja piti pysähtyä kunnolla. Tapahtuma ja ensi-ilta toisensa jälkeen hyppäsi syksyyn odottamaan. Liittokin siirsi keväältä 16 koulutusta ja peruutti vuoden odotetun päätapahtuman, Harrastajateatterikesän. Kesä toi meille kaikille pienen hengähdyksen kevään rajoitusten keskelle. Pieni osa kesäteatterikansasta puski

Kuva: Eija Jokilahti

kuin puskikin esityksensä ensi-iltaan, toiset siirsivät sen suosiolla myöhempään ajankohtaan. Tapauskohtaisia, ymmärrettäviä valintoja kaikki. Syksy avautui jälleen epävarmana ja peruuntumisia suma alkoi taas kasvaa. Keväästä oppineena tuntuu kuitenkin, että me teatterikansa käymme sisukkaammin sitä kohti. Kevään sinnikkäiden kokeiluista saatiin rohkeutta kehittää ja kokeilla lisää. Teatteri kontaktia vaativana tekemisen ja kokemisen muotona on suuren haasteen edessä: miten me kohdataan, jos emme saa sitä tehdä niin kuin ennen? Itse olen luottavainen (kerättyäni itseäni kasaan koko kesän ja hei sekin on ihan ok, jos sulla se kasaaminen on vielä kesken). Jos joku niin teatteri kyllä keksii keinot. Ehkäpä se on ilmoittauduttava Impro-kurssille itsekin. Mari Saarinen Kirjoittaja on Suomen Harrastajateatteriliiton tuottaja, Saarijärvellä asuva perheellinen hevostilallinen ja pienen koiranpennun tuore ”äiti” .

Suomen Harrastajateatteriliiton voimassaolevien sääntöjen, § 8 mukaisesti liiton syyskokouskutsu lähetetään joko kirjallisesti tai julkaistaan liiton lehdessä tai yhdistyksen nettisivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.

KUTSU Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 15. lokakuuta 2020 kello 12.00 alkaen etäkokouksena. Kokoukseen tulee Ilmoittautua 8.10.2020 mennessä kokousjärjestelyjen vuoksi. Ilmoittautumiset: minna.ahlfors@ shtl.fi. Saat liittymislinkin kokoukseen ilmoittamaasi sähköpostiin noin vuorokautta ennen kokousta. Tarkistathan ennen kokousta, että sinulla on toimiva internet-yhteys, kuuloke sekä mikrofoni käytettävissä. Jäsenjärjestöjen edustajia pyydämme toimittamaan valtakirjat ennen kokousta. Läsnäolo- ja puheoikeus on kaikilla liiton jäsenteattereilla. Tervetuloa! Ehdotus syyskokouksen esityslistaksi: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5. Jäsenmaksujen määrääminen 6. Hallituksen jäsenten kokouspalkkioiden ja tilintarkastajien palkkion määrääminen 7. Vuoden 2021 talousarvio 8. Vuoden 2021 toimintasuunnitelma 9. Liiton hallituksen puheenjohtajan valitseminen vuosiksi 2021–2022 10. Varsinaisten jäsenten ja heidän varajäsentensä valitseminen liiton hallitukseen erovuoroisten tilalle kaudeksi 2021–2022 11. Tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan valitseminen sekä henkilöt heidän varalleen. 12. Sääntömuutosesitys, 14 § nimenkirjoittajat 13. Muut mahdolliset asiat 14. Kokouksen päättäminen Helsingissä 18.8.2020 SUOMEN HARRASTAJATEATTERILIITON HALLITUS Kokousmateriaali lähetetään sähköisesti vain liiton jäsenjärjestöille ja jäsenyhdistysten virallisille edustajille. Jäsenistö voi pyytää materiaalin esim. sähköisesti sitä halutessaan.

Pääkirjoitus: Kyllä, ja 2 Kokouskutsu 3 Teatteri Akseli: Ensin ostettiin penkit 4 Turvallisesti teatteriin 6 Äänet kantamaan! 7 SHT:n draamapajan 2019 satoa 9 Nuori kulttuuri harppaa 2020-luvulle 10 Teatteria palvelutaloihin ja vanhainkoteihin 11 Puuttuuko ohjaaja? 13 Elämänläheisesti ja itse tehden 14 Karjalan Liitto viettää 80-vuotisjuhlavuotta 16 Tunneälyllä on merkitystä - myös harrastajateatterissa 17 Teatterintekijä: Kati Knuutinen 18 Talouspäällikön sekä toiminnanjohtajan palstat 21 Koulutuskalenteri syksy 2020 22 Tuottajan nurkka 23

REPLIIKKI

3/2020

SISÄLTÖ 3/2020

Suomen Harrastajateatt eriliitto

Kannen kuvassa Teatterit varautuvat tänä syksynä esityskauteen monin apuvälinein ja turvavälein. Kuva: Sari Jaatinen.

Turvallisesti teatteriin

Päätoimittaja Sanna Saarela Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Keski-Suomen Painotuote Oy Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava nro 8.12.2020 Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Merja Hammar, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi 3

Teatteri Akseli: Ensin ostettiin penkit

Turkulaisessa Teatteri Akselissa ei totisesti loikoilla ja vatuloida, että mitäköhän sitä seuraavaksi puuhattaisiin, vai jaksettaisiinko puuhata mitään. Ensi-iltaa pukkaa niin, että hitaampia hirvittää. Taaperoikään ehtinyt teatteri ei täytä esityskalenteriaan itsetarkoituksellisesti, vaan teatteria tehdään puhtaasta intohimosta.

eatterin taustayhdistyksen puheenjohtaja ja yksi teatterin ohjaajista Kauno Takarautio laskee ensi-iltoja olleen 5-vuotiaan teatterin historiassa yhteensä 34. Viimeisin, Kuriton sukupolvi, sai ensiesityksensä tammikuun lopussa. Kaikki 16 näytöstä saatiin vietyä läpi, kunnes koronavirus pysäytti toiminnan. –Näköjään hengissä selviää ilman teatteriakin. Tässä on tullut pidettyä puhdas, kahden kuukauden tauko. Olen aloittanut oman näytelmäni harjoitukset, mikä on välillä ollut huvittavaakin. Teatteri voi tehdä niinkin, että koko ajan pidetään vähintään metri etäisyyttä toisiin. Mielikuvitusta vain kehiin, Takarautio naurahtaa. 4

Teatteri Akseli mainostaa olevansa Turun keskeisin harrastajateatteri. Keskeisyyden voi käsittää vähintään kahdella tavalla: Humalistonkadun osoite ei ole kaukana kaupungin ytimestä ja ensi-iltojen määrässä se hipoo jo kaupunginteatterin lukemia. Teatteri rynnisti näkyviin isolla kohinalla, eikä tunnu häpeävän mitään. Takarautio sai kuulla jo lähtötelineissä, että Turussa on ihan älyttömästi harrastajateattereita, mutta eipäs niitä sitten lopulta olekaan kuin kourallinen. Kesäteattereita toki on pilvin pimein, mutta näin on kaikkialla Suomessa. Ympärivuotisesti toimivien joukossa oli hyvin tilaa. Kun vielä yli satavuotias Teatteri Tarmo ja Nummenmäen

Näyttämö panivat pillit pussiin, antoi sekin uskoa uudelle toimijalle. –Uskallan kehua, että meillä ei huonoja esityksiä nähdä. Oma rima pidetään korkealla. Ensi-iltojen määrä on vähän vahinkokin, kun rahaa piti saada jo korkean tilavuokrankin maksuun, mutta innostusta on riittänyt. Jäseniä meillä on melkein sata. Tekemisen laajuutta ei suunniteltu. Jos jotakin pitäisi teatterin syntymästä syyttää, niin syytetään Myrskyluodon Maijaa. Kauno Takarautiota poltteli halu ohjata Maija, ja hän tarjosi itseään ja näytelmää kahteen turkulaiseen teatteriin. Toiseen ei kelvannut näytelmä, toiseen ei kelvannut hän itse. Hän tiesi Keskiaikamarkkinoilta tutun Päivi Nymanin tehonaiseksi ja alkoi pallotella Nymanin kanssa ajatusta omasta teatterista. –Kokosin kylmästi porukan. Minä, tehoihmenainen Päivi, ohjaaja Emmi Louhivuori, ohjaaja Veli-Pekka Teponoja, tekniikkaihme Arto Mäkelä ja pitkän linjan teatterintekijä, näyttelijä Jouko Nurmi pidimme ensimmäisen tapaamisemme ravintola Koulun tiloissa. Kaikki sanoivat teatterinperustamisajatukseen ”kyllä”. Elettiin lokakuuta 2014. Teatteri Akseli ry alkoi kierrellä Turkua ja etsiä sopivaa tilaa mahdollisimman lähellä keskustaa. Tori.fi:ssä näkyi olevan myytävänä Lahden kaupunginteatterin vanhat penkit. Hintaa niille oli lätkäisty 300 euroa. Ostettiin komeasti penkit ja hillottiin ne varastoon odottamaan teatteritilaa. Debyyttinäytelmä oli kaiken alku ja juuri, Myrskyluodon Maija. Teatteri aloitti ensimmäisen produktionsa isosti järjestämällä casting-tilaisuuden. Se imaisi paikalle 60 halukasta. Takarautio kokosi Maijan työryhmän ja näytelmää alettiin työstää eri paikoissa, Logomossa, opiskelijaravintolan tiloissa ja jonkun kotonakin. Seuraavista kokoontumisista ilmoitettiin sähköpostilla. Ei ollut rahaa, eikä tilaa, mutta oli innostusta ja hyvä teksti. Joulukuussa 2014 Humalistonkadulla sijainnut vanha parturi-kampaamo tuli tarjolle, 2,5-metrin korkuinen tila lähellä keskustaa. Kaksijakoisesta tilasta teatterilaiset näkivät heti, että siihen saisi rakennettua 60 henkeä vetävän isomman puolen ja pienemmän puolen 40 hengelle. Vuokrasopimus allekirjoitettiin tammikuussa 2015. –Otin henkilökohtaisen lainan, että sain vuokraennakon maksettua. Sitten haettiin eurolavoja, ostettiin verhoja ja mustaa maalia. Valoja löytyi huutokaupoista. Tiloja alettiin rakentaa tammikuun puolivälissä. Maijan ensi-iltaan oli kaksi kuukautta.

Lehdistö oli uuden teatterin puolella Myrskyluodon Maija sai hyvän vastaanoton eli lähtö oli erittäin hyvä. Muutenkin media on ollut hyvin mukana Teatteri Akselin vaiheissa julkaisten pieniäkin puffeja. Pommituksesta on myös huolehdittu – lehdistön ei ole tarvinnut kolkutella teatterin ovelle, että olisiko teillä mitään uutisoitavaa. Somemainonta on myös ollut aktiivista. Maijan lisäksi debyyttivuotena nähtiin näytelmät Kahdeksan naista, Ihmisen osa, Naisten koulu ja Maanalainen armeija iskee jälleen. Oli sovittu, ettei toimita turhan pienesti. –Teemme yleisölähtöistä teatteria. Mielellään sellaisia

juttuja, joita ihmiset tulevat katsomaan. Puhtaasti taiteellisia pläjäyksiä emme tee, sillä kukaan Akselin ohjaajista ei niistä oikein ole innostunut. Maailmaan mahtuu valtavasti huonoja käsikirjoituksia, joten sen hyvän löytäminen on meidän juttumme. Esimerkiksi syyskuussa ensi-iltansa saava Veikko Nuutisen Lea-palkittu näytelmä (vuoden 2016 paras näytelmäteksti) Pasi was here on yksi parhaita, mitä minulla on ollut. Sellaista on ilo lähteä tekemään – tekee mitä tahansa, ei voi mennä metsään. Seitsemän ensi-illan vuositahti selittyy energialla, useammalla ohjaajalla ja innokkaalla näyttelijäjoukolla. Osa tietysti ilmoitti haluavansa näytellä myös kesäisin, joten kesäteatteri aloitettiin jo vuonna 2016. Kesäteatteripaikka löytyi Puolalan puistosta, jossa sijaitsee Turun kolmanneksi vanhin talo. Sen sisäpihalla on nähty Onnen maa, Vaahteramäen Eemeli ja Ronja Ryövärintytär. Ensi kesälle valmistuu Pikku Pietarin piha. Paikan omistaa Turun rakennusperinteen ystävät ry. –Olen tehnyt viisi vuotta kolmea ensi-iltaa vuodessa ja ohjannut myös Keskiaikamarkkinoilla. Elämäni on ollut hyvin teatteripainotteista. Nyt keskityn pelkästään Teatteri Akseliin, jossa ohjaan freelancerina oman työn ohella. Teatteri Akseli on kasvanut 90-prosenttisesti omavaraiseksi ja vakavaraiseksi. Turun kaupunki tuplasi tukirahansa teatterille muutamassa vuodessa. Palkkaa maksetaan produktiokohtaisesti ohjaajille ja palkkioita puvustajille, musiikkia säveltäneille, lavastajille, teknikoille ja graafikoille. Kukaan ei nauti teatterissa kuukausipalkkaa. Koronavuoden 2020 jälkimmäisellä puolikkaalla Teatteri Akseli tarjoaa yleisölleen draamaa ja komediaa. –Tämä monipuolisuus on meidän linja. Miksi lähteä muuttamaan hyvää, toimivaa konseptia, johon moni muukin on ollut tyytyväinen. Linja on ollut sikäli hyvä, että siihen ei ole leipäännytty.

FAKTAA • Teatteri Akseli sijaitsee osoitteessa Humalistonkatu 8 a, Turku • Perustettu vuonna 2015. • Vuodessa 6 sisäensi-iltaa ja yksi kesäteatteriensi-ilta. • Jäseniä Teatteri Akseli ry:ssä on noin 100. • Kuluvan syksyn ohjelmistossa nähdään näytelmät: Viimeinen Pasodoble (7.8.), teksti Pekka Lepikkö, ohjaus Veli-Pekka Teponoja, Pasi was here (18.9.), teksti Veikko Nuutinen, ohjaus Kauno Takarautio, Samanlainen onni (16.10.), teksti Kati Kaartinen, ohjaus Osku Pikander, Kakkua kerrakseen (13.11.), teksti Rauli Jokelin, ohjaus Emmi Louhivuori. www.teatteriakseli.fi 5

Turvallisesti teatteriin J

okainen teatteri joutuu tänä syksynä miettimään kaikkien toimintojensa turvallisuutta. Yleisöltä on tulossa myös lukuisia kysymyksiä ja niihin kaikkiin on osattava vastata. Koronaohjeistuksia on luettavissa esimerkiksi kaupunginteattereiden nettisivuilta ja harrastajakentältä esimerkiksi akaalaisen Viialan Teatterin nettisivuilla on hyvin kattava koronaohjeistus sisältäen teatterin omat toimenpiteet ja myös yleisöä koskevan ohjeistuksen. Tutustukaa ohjeisiin ja rakentakaa oma koronaohjeistuksenne teidän teatterillenne sopivaksi. Tutustukaa Suomen Teatterit ry:n kansalliseen yleisöturvallisuusohjeistukseen osoitteessa: www.suomenteatterit.fi/covid-19/yleisoturvallisuus/

Tässä Viialan Teatterin ohjeistuksesta muokatut kysymykset, joihin kukin teatteri omalla kohdallaan voi vastata ja rakentaa siitä runkoa omalle ohjeistukselleen: • Miten katsomon paikkamäärä puolitetaan/vähennetään ja voidaanko paikkoja numeroida?

• Miten turvaväleistä huolehditaan teatterisalissa? • Ruuhkaa olisi vältettävä katsomoon siirryttäessä. Tätä

ajatellen mihin aikaan avataan ovet ja mihin aikaan pääsee katsomoon?

• Sairastumisohjeet yleisölle ja näyttelijöille harjoitusaikana: Jos tunnet olosi kipeäksi, jää kotiin.

• Jos asiakas tuntee koronaviruksen oireita tai on ollut kontaktissa sairastuneen kanssa, voiko lipun vaihtaa kuluitta tulevaan esitykseen?

• Miten vähennetään ovelta tapahtuvaa lipunmyyntiä ja saadaan lisättyä ennakkovarauksia?

• Onko käsidesejä hankittu riittävästi joka paikkaan? • Onko hankittu väliaikatarjoiluun käsidesipyyhkeitä? • Onko ajateltu teatterin johtokunnan jäsenten koulutta-

mista? Open WHO järjestää maksuttomia englanninkielisiä tapahtumajärjestäjille tarkoitettuja verkkokoulutuksia, joista saa maailmanlaajuisen todistuksen. Tällaisia ovat Emerging respiratory viruses, including COVID-19: methods for detection, prevention, response and control ja WHO COVID-19 Mass Gatherings Risk Assessment Training. Koulutettavat asiat ovat esillä videoina, mutta tekstejä voi ladata pdf-muotoon.

• Miten tehostetaan siivousta? Onko hankittu pitkävaikutteista desinfiointiainetta (AirCide) • Viranomaiset suosittavat kasvomaskien käyttämistä yli 50 hengen tilassa. Miten suositus käytännössä toteutetaan: kerrotaanko siitä ilmoituksissa, voiko käyttää omaa suojainta, onko teatterilla myytävänä maskeja? Onko henkilökunnalla maskit tai visiirit? • Miten varmistetaan turvavälit jonotettaessa? • Miten tehdään turvallisuusmuutoksia narikkaan? Voiko

esimerkiksi poikkeuksellisesti ottaa takit mukaan teatterisaliin ja laittaa ne tyhjille tuoleille?

• Miten lisätään turvallisuutta väliaikatarjoilussa? Tarjoillaanko vain ennakkoon tilattuna, jolloin tarjoilut katetaan asiakkaalle valmiiksi omaan pöytään? Missä ja miten väliaikatarjoiluvaraus tehdään? • Miten huolehditaan turvallinen poistuminen teatterista?

We’ll be back! 6

Vokologi Marja Suurpalo harrastaa itsekin näyttelemistä ja tietää käytännössä mikä merkitys toimivalla äänellä on lavatyöskentelyssä. –Kun tietää, että ääni toimii, siitä saa mahtavaa itsevarmuutta. Voi nauttia enemmän näyttelemisestä. Kuva Kimmo Hokkanen

Äänet kantamaan! K

auheimpia palautteita, mitä teatteri voi yleisöltään saada on, ettei näyttelijöiden puhe kuulunut tai siitä ei saanut mitään selvää. Että oli ihan kivat puvut ja kampaukset ja toimintaakin näytti olevan kovasti, mutta ei vaan puhe kuulunut. Ongelma ei ole aivan harvinainen: käsi ylös, kenellä tuntuu olevan kesäteatterinäytöksen jälkeen ääni painuksissa tai ei tunnu oikein lähtevän lentoon esityksen aikana? Tuntuuko, ettei saa ääntä suusta niin paljon kuin rooli vaatisi ja varsinkin kohtaukset, joissa tosissaan pitäisi äänen kantaa, se tuntuu jäävän lähtötelineisiin? Entäpä se oma ääni ylipäätään? Miltä tuntuu kuunnella sitä kun katsoo esitysten tallenteita? Olisiko mitään korjattavaa? Jos nämä kysymykset nostattivat yhtään tunteita, saattaisi olla paikallaan äänenkäytön kurssi. Harrastajateatteriliitto tarjoaa tänä syksynä äänenkäytön kurssin Tampereella. Siellä opetellaan puhevalmentajan ja vokologin eli ihmisäänen asiantuntijan Marja Suurpalon johdolla muun muassa äänen soimista ja kantamista – voimakkuutta nostamatta. –Teatterissa olisi todella tärkeä taito saada normaali puheääni kantamaan takarivin katsojille asti. Usein ääntä yritetään saada kantamaan puhumalla vähän kovempaa. Se taas vie ääntä tiukkaan ja puristeiseen suuntaan jos sitä ei rennosti hallitse. Kun ääni resonoi eli ikään kuin soi kehossa, se myös kantaa paremmin, Suurpalo sanoo. Äänen saaminen soimaan vaatii totuttelua ja harjoittelua.

Jos on kymmeniä vuosia tavannut tuottaa ääntä näyttämöllä tietyllä tavalla, voi uusi tekniikka tuntua ensin oudolta. Kyse on kuitenkin lopulta pienistä asioista, onneksi. Äänenkäytön kurssilta Suurpalo lupaa kurssilaisten saavan mukaansa jotakin, mistä voi itse jatkaa. Tehtävät harjoitukset eivät ole vaikeita, mutta on tiedettävä miten niitä tehdään. –Meillä melkein on kaikki ne taidot jo, mutta ne on osattava yhdistellä oikealla tavalla. Isoin haaste on se, että tekee niitä harjoituksia. Lihakset eivät harjoitu jos niitä ei harjoiteta, eikä se tapahdu hetkessä. Äänenkäyttö on suureksi osaksi lihastyötä. Ohjeet voivat olla aivan pieniä, kuten ”avaa suuta enemmän”. Ääni kuuluu enemmän, kun suuhun saa tilaa, missä ääni mahtuu paremmin soimaan. ”Hengitä reippaammin, anna ilman mennä kunnolla keuhkoihin”. Lopputulemana voisi ajatella tilanteen, jossa näyttelijän ääni kantaa vaivattomasti, ikään kuin lasketellen isonkin roolin ja jokainen peräpenkkiläinenkin saa selvää. Kurkku ei kipeydy, eikä ääni ala missään vaiheessa pihistä. Tuntuu vain hyvältä. –Toki näyttelijäntyö on muutakin kuin sanallista sisältöä, mutta kaikki kuitenkin rakentuu tekstin ympärille. On harmillista jos äänen kuuluminen tai puheesta selvän saaminen on ongelma – se vie ison osan pois katsojan kokemuksesta.

On tavallista, että teatterissa huomio kiinnittyy tekstiin ja roolihenkilöiden ja tilanteiden rakentamiseen ja ääni unohtuu. Sitä ei muisteta tai ymmärretä harjoitella. Äänenavaus ennen harjoituksia ja näytöksiä tuntuu monesta välttämättömältä pahalta, tai sitä ei tehdä ollenkaan. –Äänenavauksen merkitys on todella iso. Suurin osa meistä käyttää ääntään lavalla eri tavalla kuin muuten arjessa. Jos ääntä ei lämmittele ja äänenkäyttöön osallistuvia lihaksia aktivoi, ääni ei pääse lavalla täyteen potentiaaliinsa. Ei juoksijakaan lähde sataselle lämmittelemättä, koska lihakset toimivat lämpiminä paremmin. Äänenavaus on ennen esitystä tapahtuva muistutus keholle siitä, miten ääni toimiikaan aktiivisimmillaan. Miksi sitten ei lämmitellä? Ehkä ei ole löydetty omaa, hyvää tapaa lämmitellä. Jokainen näyttelijä on erilainen, joten miten yksi lämppä voisi toimia jokaiselle? –Kaikkien ei ole pakko tehdä sitä samalla tavalla, mutta kaikki voivat lämmitellä samassa tilassa, kukin omalla tavallaan. Mitään merkityksettömältä tuntuvaa ei kannata tehdä, vaan sellaista mistä tuntuu olevan hyötyä. Laulaminen on Suurpalon mielestä hyvää lämmittelyä ja kokenut laulaja saa sillä äänensä hyvin auki. Jos taas laulamisen tekniikka on huono, laulamisella voi tehdä äänelleen vahinkoakin. Jos laulaminen kiristää lihaksia, ei se palvele puheäänessäkään. –Hyräily on tosi hyvä. Se on aika turvallinen ja lempeä tapa avata ääntä, eikä tarvitse olla lauluääntäkään. Yleinen harhaluulo on, että jos ei ole syntymässä saanut äänenkäytön lahjoja, ei sille voi mitään. Piipittäjä pysyy piipittäjänä. Tämän luulon Suurpalo keikauttaa nurin. Hiljainenkin ihminen oppii kantavan tavan puhua. –Syntymälahjoissa on jonkin verran kyse rakenteesta, mutta enemmänkin siitä, miten on oppinut käyttämään kehoa. Voi syyttää vanhempiaan tai muita läheisiään ja heidän ääntään. Samalla tavalla miten lapsi oppii kielen, hän oppii äänenkäytön: matkimalla ja kuuntelemalla. Jos ”kalusto” on normaali, eikä elimellisiä ongelmia ole, ääntään pystyy muokkaamaan paljonkin. Jos on kokenut itsensä vaiennetuksi – erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa – voi uudenlainen äänenkäytön hallinta olla vapauttava ja valtavakin kokemus. –Ei ole tavatonta, että ihminen alkaa itkeä, kun itsestä lähteekin vahva ääni. Se on iso kokemus monille, jotka eivät ole pitäneet omasta äänestään tai ovat kokeneet sen rajoittavana. Vahva oma ääni voimaannuttaa. Äänen perusteella tehdään niin paljon tulkintoja meistä. Helposti ajatellaan, että jos on ääneltään heikko, on ihmisenäkin heikko. Äänenkäyttö on kiinni tottumuksesta – siitä, mitä on oppinut elämänsä aikana. Jos ei ole koskaan tarvinnut voimakasta ääntä arjessaan, se voi olla alkuun vaikeaa. Voimakas ääni vaatii harjoittelua, sillä se on muodostettava terveellä tavalla, ettei riko ääntään. Suurpalo tietää joillakin olevan selkeästi henkisen esteen huutamiseen. Ääni on niin henkilökohtainen asia ja iso osa meidän olemassaoloamme. Nolouden uhallakin pitäisi us8

kaltaa heittäytyä sellaiseen mitä en ole koskaan tehnyt. –Erään oppilaan kanssa tehtiin mielikuvaharjoitusta, että hän on tosi iso portsari. Kesti pitkään, että hän sai tuotettua äänen hahmoon. Menin jopa toiseen huoneeseenkin. Hän halusi tuottaa äänen, mutta ei meinannut pystyä siihen. Kaikki ei siis ole kiinni tekniikasta, vaan pitäisi uskaltaa myös henkisellä puolella. Äänenkäyttö on uskaltamistakin. Omat uskomukset omasta äänestä ja siitä, mihin se pystyy, ovat usein vain itselle toistettuja ”totuuksia”. Moni matalaääninen toteaa jo kättelyssä, että en pysty laulamaan korkealta tai puhumaan korkeammalta. Sitten kun lähtee tutkimaan korkeampia säveliä ja niitä aletaan avata, löytyykin aivan uusi äänen taso. –Oma ääni ja sen mahdollisuudet voi löytää. Se voi avata näyttelijäntyöhön uusia kulmia ja mahdollisuuksia. Jos on tottunut käyttämään vain pientä ääniskaalaa, saakin käyttöönsä laajemman äänityökalupakin.

Näyttämöpuhe on vaatii arkipuhetta enemmän huomiota, koska siinä halutaan tuottaa kantavaa puhetta. Kyse ei ole äänen voimasta, vaan sen suuntaamisesta katsojiin. Ollaan siis tietoisempia kuulijoista: äänellä puhutaan heille eikä vain itselleen. Kuva Kimmo Hokkanen

FAKTAA • Marja Suurpalo syntyi Jurvassa 1988. • Koulutukseltaan filosofian maisteri (puhetekniikka ja vokologia, pohjoismaiset kielet). • Erityisosaamisalue: ilmaiseva puhe, äänenkäytön yksilövalmennus, vieraskielinen puheviestintä, retoriikka. • Tamperelaisen Puheosuuskunta Vokomotiivin yksi kolmesta perustajajäsenestä. • Vokomotiivi valmentaa ääntä, puhetta ja viestintää toiveiden mukaan niin yksityishenkilöille kuin ryhmillekin. • 2./4.10. Näyttelijän äänenkäyttö -kurssi Tampereella, kouluttajana Marja Suurpalo (kts. lisätiedot koulutuskalenterista s. 23) www.vokomotiivi.fi

SHT:n draamapajan 2019 satoa: Liisa Rikkonen, Jyväskylä: Perintömetsä Rooleja 7, kaksi naisille, kolme miehille. Kahdella roolilla ei ole määrättyä sukupuolta, toinen niistä on puu. Tarvittaessa näytelmä on mahdollisuus viedä läpi viidellä näyttelijällä. Kesto väliaikoineen 90–110 minuuttia. Näytelmä soveltuu sekä sisällä että ulkona esitettäväksi. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa metsään, joten teksti antaa mahdollisuuksia ulkona esittämiseen. Juoni: Aikuistuneet lapset perivät suvun metsätilan. Toinen näkee tilanteessa mahdollisuuden vapauteen ja vanhasta irti päästämiseen. Toinen haluaa palata juurilleen eli sinne, mistä on kerran halunnut pois. Vaikeassa tilanteessa neuvoa kysytään kokeneelta metsäalan ammattilaiselta, jonka työtä kuitenkin myös kyseenalaistetaan. Metsä on kiistojen kohde, mutta se on myös pakopaikka ja turvan tuoja. Näytelmässä metsä ei jää vain kohteeksi tai tapahtumapaikaksi, vaan ääneen pääsevät myös puut itse, ainakin se vanhin. Näytelmää ei ole toistaiseksi vielä esitetty missään. Tekstiä voi tiedustella osoitteesta: liisa.k.rikkonen@gmail.com

Aino Järvi-Eskola, Helsinki: Meidän Laila Rooleja 15, seitsemän naisille, kuusi miehille ja kolme henkilöille, joiden sukupuolta ei ole tarkemmin määritelty. Mahdollisuus sovittaa näytelmä hieman suuremmalle tai pienemmälle työryhmälle. Kesto väliaikoineen 120–160 minuuttia . Näytelmä on ajateltu esitettäväksi sisätiloissa. Juoni: Näytelmäni keskeinen henkilö ja protagonista on Laila Kinnunen. Näytelmä on yhdeksäs laulajan innoittama näytelmäteksti, mutta ei elämäkertanäytelmä perinteisessä mielessä, vaan dokumenttipohjainen musiikkiteatterinäytelmä skandaalijulkisuudesta ja naiskuvan kapeudesta. Näytelmässä Kinnusen tarina rinnastuu muihin aikamme julkkiksiin, joiden päihdeongelmista ja muista yksityiselämän tragedioista on tullut kulutettavaa viihdettä. Meidän Laila -näytelmä kääntää peilin yleisöä kohti. Se katsoo tarvettamme tirkistellä ja tuomita kiihkeästi rakastamiamme, syvästi halveksumiamme julkisuuden henkilöitä. Samalla näytelmä piirtää inhimillisen henkilökuvan sotalapsuuden läpikäyneestä naisesta, joka teki merkittävän uran laulajana ja esiintyjänä, mutta kärsi ikänsä rakkauden kaipuusta. Hänen elämäänsä varjostivat alkoholismi, tiuhaan vaihtuneet suhteet väkivaltaisiin miehiin sekä oman lapsensa huoltajuuden menettäminen. Näytelmä kantaesitetään Tikkurilan Teatterissa syksyllä 2021. Tekstiä voi tiedustella osoitteesta aino.jarvi-eskola@tikkurilanteatteri.fi

Live-tapahtumien oheen digitaalinen alusta

Nuori Kulttuuri harppaa 2020-luvulle Teksti: Pasi Saarinen

Nuori Kulttuuri -strategia Onnistumisen kokemuksia julkaistiin alkuvuodesta 2020. Strategiaprosessi kesti noin puolitoista vuotta ja siihen osallistui kaikki tärkeimmät yhteistyökumppanit kulttuurisen nuorisotyön alalta. viisikymmenvuotiasta Nuori KultStrategiaprosessissa tuuri -toimintaa tarkasteltiin kriittisesti tästä ajasta katsottuna, ja perinteikäs toiminta tuleekin ensi vuodesta alkaen muuttumaan entistä paremmin tämän ajan tarpeita vastaavaksi: toiminta muutetaan monitaiteiseksi ja tapahtumatuotannossa hyödynnetään digitalisaation suomia mahdollisuuksia. Paikallinen kulttuurinen nuorisotyö on kehittämiskohteena esimerkiksi entistä laajemman verkostotyöskentelyn kautta. Strategiakauden keskeisiksi ydinasioiksi nostettiin rohkeus, arvostus ja monitaiteisuus.

Digitaalisuus mahdollistajana Strategian mukaan Nuori Kulttuuri ratsastaa kokeilukulttuurin aallonharjalla ja hyödyntää toiminnan

kehittämisessä kokeilukulttuurin elementtejä sekä digitaalisuuden mahdollisuuksia. Strategiakaudella parillisina vuosina järjestetään digitaaliset Nuori Kulttuuri -tapahtumat, jotka osaltaan korvaavat entisiä yhteen taiteenlajiin rajoittuneita aluetapahtumia. ”Digitaalisen toiminnan kasvu on ollut vahvaa pandemian aikana. Yhä useampi on huomannut, ettei digitaalisuus ole mörkö ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tarkoitus ei ole poistaa live-tapahtumia, vaan tuottaa niiden lisäksi digitaalinen alusta, jolla kohtaamisia voi toteuttaa jopa laajemmin kuin kivijalkatapahtumilla.” toteaa Nuori Kulttuurin digitaalista toimintaa kehittävä tuottaja Ville Laitinen. Ensimmäinen digitaalinen tapahtumakokonaisuus toteutetaan keväällä 2022.

Monitaidefestivaali nuorten taideharrastusten näyteikkuna Valtakunnallinen monitaiteinen Nuori Kulttuuri -festivaali järjestetään jatkossa parittomina vuosina. Festivaali toimii nuorten taideharrastusten näyteikkunana ja kasaa alan toimijoita ja harrastajia fyysisesti yhteen. Festivaali toimii myös kulttuurisen nuorisotyön valtakunnallisen äänen esiintuojana. Ensimmäinen monitaiteinen Nuori Kulttuuri -festivaali järjestetään Porissa 21.–23.5.2021.

Teatteria palvelutaloihin ja vanhainkoteihin – Kaksi tarinaa, kaksi teatteria Tamperelainen Eliisa-teatteri täyttää marraskuussa 10 vuotta. Sen tavoitteena ei ollut oma, pysyvä teatteritila, vaan kullekin esitykselle haluttiin valita sille sopiva miljöö, kuten esimerkiksi kartano tai työläiskortteli. Vuodesta 2015 teatteri on suunnannut ohjelmistoaan myös ikäihmisille.

erja Kurkisen tie tamperelaisen Eliisa-teatterin johtajaksi on looginen, vaikkakin erikoinen. Kurkinen on terveydenhuollon maisteri ja sairaanhoidonopettaja. Sairaalauran jälkeen hän tutkimusmyönteisenä ihmisenä hakeutui lääketeollisuuden ja terveydenhuollon laiteteol-

lisuuden palvelukseen ja teki niissä 20 vuoden työrupeaman. Hän on johtanut kliinistä tutkimustyötä ja matkustanut työnsä takia ympäri maapalloa. Elämässä tulee erilaisia vaiheita. Lopulta Kurkisen elämässä koitti ajanjakso, jossa matkustaminen vähentyi ja

Talvisodan naiskohtaloita Tampereella, käsikirjoitus Merja Kurkinen, ohjaus Jorma Kairimo. Aleksanterin koulutalo Tampere 10.3.2017, kuvaaja Igor Efremov.

työelämä rauhoittui sellaiseen uomaan, jossa nuoruuden haaveelle tuli tilaa toteutua. –Olen sanonut 15-vuotiaana ammatinvalinnan ohjauksessa, että haluaisin ruveta näyttelijäksi. Minua kehotettiin hankkimaan kunnon ammatti ja niin sitten tein, Kurkinen naurahtaa. Kurkinen liittyi kansalaisopiston näytelmäpiiriin. Aikaansaavalle, idearikkaalle ja tekevälle ihmiselle se ei tuntunut riittävän. Opiston piirin mahdollisuudet olivat varsin rajatut. Kurkisella oli koko ajan olo, että hän haluaa tehdä itse enemmän. Sysäys omalle teatterille tapahtui pääsiäislomalla Runnin kylpylässä keväällä 2010. Puoliso oli huomannut, että Kyrönniemen pappilassa esitetään Minna Canthin näytelmää ”Papin perhe”. Sitä lähdettiin katsomaan. –Se oli jysäys. Näytelmä oli tehty pappilan saliin, toinen puoli salista oli katsomona. Miljöö oli aito. Aloin ajatella, että teatteriahan ei tarvitse tehdä suuresti, vaan sen voi toteuttaa pienestikin ja nimenomaan jossakin tietyssä ympäristössä. Työssään Kurkinen oli joutunut jatkuvasti organisoimaan ja hitsaamaan yhteen pieniä palasia. ”Papin perhe” käynnisti sisäisen prosessin, ajatuksen projektin toteuttamisesta. Teatterialalla vihreä Kurkinen perusti yhdistyksen, koska kaiken piti olla virallista, jo yksistään rahaliikenteen takia. Päämääränä oli toteuttaa teatterikipinän sytyttänyt ”Papin perhe”.

Siniristilippu salossa, käsikirjoitus ja ohjaus Merja Kurkinen. Koukkuniemen vanhainkoti Tampere 31.10.2018 kuvaaja Jari Kurkinen.

Eikä aikaakaan kun Kurkisella oli kahdeksan näyttelijää pitelemässä käsissään Minna Canthin klassikkoa. Esityspaikaksi valikoitui Pikkupalatsi, Finlaysonin tehtaan ensimmäisen isännöitsijän Christian Bruunin kodikseen rakennuttama uusrenessanssirakennus. –Omistaja oli hyvin kulttuurimyönteinen ja lopulta uskalsimme ottaa riskin. Visioni oli, että näytelmä pitää esittää mahdollisimman aidon näköisenä, joten opiskelin pukuhistoriaa. Puvustus saatiin kasaan mahdollisimman pienin kustannuksin, tyttäreni ompeli, yksi näyttelijöistä ompeli ja yksi opiskelijakin saatiin ompelemaan. Näytelmää harjoiteltiin Kurkisen olohuoneessa ja ilmojen lämmetessä ulkona isolla terassilla ohikulkijoiden hämmästykseksi. Ohjaaja Johanna Virsunen löytyi Suomen Teatteriopistosta Tampereelta, jossa Kurkinen opiskeli iltakoulussa. Opinahjosta löytyi myös näyttelijöitä. Ensi-ilta koitti 22.7.2011. Ennen kuin esitykset pääsivät alkamaankaan, olivat lähes kaikki näytökset loppuun varattuja. Kiinnostusta selitti osaksi myös se, että tamperelaisilla ei juuri ollut siihen aikaan pääsyä Pikkupalatsiin sisälle. Kurkinen näytteli papin rouvaa Elisabet Valtaria.

–Tykkäsin roolistani ja muutenkin kokemus oli minulle hieno. Ohjaus oli hyvä ja näytelmästä pidettiin paljon. En olisi jatkanut teatterin kanssa jos olisi käynyt toisin. Seuraava menestys Eliisa-teatterille koitti kesällä 2012, kun ”Pikku Pietarin piha” esitettiin Amurin työläismuseokorttelin pihalla. Aapelihan on kirjoittanut näytelmän Kuopioon samanlaiseen miljööseen kuin Amuri. Jorma Kairimo ohjasi sen ja siitä tulikin valtava menestys. Ensimmäinen tietoisesti ikäihmisille suunnattu näytelmä oli vuonna 2015 esitetty ”Kansakoulumuistoja”. Kurkinen käsikirjoitti sen itse. –Aloin kirjoittaa meille historiallisia näytelmiä, joihin olen hakenut faktoja ja taustoja esimerkiksi tietystä vuodesta, ja kirjoittanut siihen dialogia ympärille. ”Kansakoulumuistoja” on edelleen suosituin näytelmämme. ”Kansakoulumuistojen” kaikki näyttelijät ovat seniorikansalaisia, kansakoulun kasvatteja. Aiheet ovat iäkkäälle yleisölle tuttuja: millaista oli opetus, miten aapista opiskeltiin, laskentoa ja maantietoa. Vanhat kansakoululaulut luonnollisesti kuuluvat näytelmään ja niitä lauletaan yhdessä yleisön kanssa. Palvelutaloesityksiä kertyi ”Kansakoulumuistoille” yhteensä 27. –Esitysten tekeminen ikäihmisille on ollut monen tekijän summa. Veimme esimerkiksi jo esikoisnäytelmämme ”Papin perheen” hyväntekeväisyysesityksenä Koukkuniemen vanhainkodin auditorioon. Tiettyihin aikakausiin sidottuja näytelmiä on syntynyt vuosittain. Ennen koronakevään sulkuja ehdittiin esittää ”Nuoruusmuistoja”-näytelmää, jonka ensi-ilta oli ollut jo syyskuun alussa viime vuonna. –50-luvulle liittyvät näytelmät kertovat ikäihmisten nuoruusajoista. Sen ajan laulut ja tapahtumat ovat heille tuttuja. Esimerkiksi ”Muistojen kultaiset vuodet” -näytelmään mahtui valtavasti tuttuja tapahtumia: Armi Kuusela, Helsingin olympialaiset, Sputnik. Kun ne tuodaan näyttämölle ja pienellä rekvisiitalla ja vanhan tyylin hakemisella yritetään tavoittaa menneen ajan tunnelmaa, siitä tykätään. Korona sanelee nyt Eliisa-teatterin toiminnan jatkumista. ”Sodan muistoja sanoin ja sävelin” -esitykset jouduttiin keväältä siirtämään syksyyn. Aiottu uuden näytelmän ensiilta on syksystä siirretty vielä määrittämättömään ajankohtaan. Kaikki riippuu siitä, miten hoitolaitoksiin taas pääsee vierailemaan ja esiintymään. Korona-ajan teatterilta vapautunutta aikaa Kurkinen on käyttänyt kirjoittamiseen. On syntymässä hänen ensimmäinen historiallinen romaaninsa. –15.11.2020 Eliisa-teatteri täyttää 10 vuotta ja silloin on luvassa iloinen kattaus musiikkia ja muistoja Kulttuuritalo Laikun Musiikkisalissa.

Puuttuuko ohjaaja? Suomen Harrastajateatteriliiton Ohjaajapankki palvelee jäsenistöään SHT:n verkkosivuilla www.shtl.fi. Sieltä voi etsiä teatterille sopivaa ohjaajaa useiden ammattitaitoisten ohjaajien joukosta.

hjaajaa voi hakea vapaalla sanahaulla tai rajaamalla hakua esimerkiksi maantieteellisen sijainnin, matkustusvalmiuden, erityisosaamisen tai koulutuksen perusteella. Ohjaajapankin tarkoitus on helpottaa ohjaajan löytymistä riippumatta siitä minne ohjaajaa haetaan tai mitä hänen toivotaan erityisesti hallitsevan. Vaikka palvelu on nimeltään Ohjaajapankki, sinne voivat ilmoittautua myös muut teatterialan ammattilaiset, kuten lavastajat, puvustajat, ääni- ja valosuunnittelijat sekä koreografit. Ohjaajapankkiin pääsee kirjautumalla SHT:n sivuille teatterin intratunnuksilla. Jos tunnukset ovat hukassa, voit uusia ne ottamalla yhteyttä SHT:n toimistoon. Tunnukset on toimitettu alun perin teatterin liitolle ilmoittamalle yhteyshenkilölle. Kun löydät mielenkiintoiselta vaikuttavan ohjaajan, voit klikata auki hänen ohjaajaprofiilinsa, josta löytyy kyseisen ohjaajan esittely, yhteystiedot, kuva ja CV, joiden avulla pääsee jo aika pitkälle hahmottamaan ohjaajan osaamista. Sitten vain ottamaan suoraan yhteyttä ohjaajaan!

Kuva näytelmästä Ruotsin vieraat . Vasemmalta Eeva Koskela, Raija Tiikkaja-Suvanto ja Ritva Heiskari.

Elämänläheisesti ja itse tehden K

un Suomi täytti 100 vuotta vuonna 2017, oululaiset Ritva Heiskari, Inka Nenonen ja Eeva Koskela kietaisivat essut päälleen ja ottivat pyykkilaudat ja -saavit kainaloon ja lähtivät esiintymään vanhainkoteihin ja hoitolaitoksiin. Pienoisnäytelmä ”Pyykkärit” oli irrotettu ”Sata tarinaa Oulusta – jokunen niistä” -yhteisöteatterin runsaasta materiaalista. –Menimme esityksellä sille tasolle, mitä vanhainkodeissa elävät ovat nuorempana tehneet ja olleet. Oltiin pyykkilaiturilla maton pesussa ja juoruttiin siellä niitä juoruja, mitä olimme keränneet näytelmään. Ja välillä laulettiin, Ritva Heiskari kertoo. Konsepti tuntui toimivalta. Vuorokeskustelua ja osallistumista ei ole suitsittu: jos joku yleisöstä puhkeaa kertomaan omia, aiheeseen liittyviä muistojaan, sen annetaan tapahtua. Seuraavassa näytelmässään ”Ompeluseura” parsittiin sukkaa. Heiskari kertoo monenkin tulleen mielellään kutomaan kaverina ja kivoja kommelluksiakin sattui, kuten Pyykkärit-näytelmässä, jossa moni tuli pyörittämään pyykkilautaa. ”Ompeluseuran” jujuna oli kolmen naisen irtautuminen

kotoaan. Yhdellä oli puhumattomia peräkamaripoikia passattavana, toisella taas henkistä painetta. Kolmannen mies kuskasi eläimiä Karjapohjolalle ja naisen iloksi jäi pestä lehmänpaskalle haisevia vaatteita kerrostalon pesuhuoneessa. Yhteistä naisille oli helpotus päästä puhumaan asioistaan. –Aiheet olivat elämänläheisiä. Myös laulut, kuten ”Ompeluseurassa” laulettu Rössypottulaulu oululaisesta perinneruuasta. Kolmas näytelmä on sekin aiheeltaan ikäihmisille hyvin tuttu: ”Mummu lääkärissä”. Siinä vanhaa mummua viedään lääkäriin, mutta aina kun mummu vaivojaan valittaa, vastaavat lääkäri ja hoitaja laulamalla. –Älä sinä ihminen hermostu, ihmettele vaan. Ota sinä vastaan kiitellen, mitä ylhäältä annetaan, Heiskari lauleskelee Matti Jurvan laulua. Viime vuonna KolmiApilat valmistivat näytelmän ”Ruotsin vieraat”. Se vei katsojat aikamatkalle 60-luvulle, jolloin Pohjois-Suomesta lähti laajalti väkeä Ruotsiin paremman elämän toivossa. Tekopitäjään tultiin sitten seuraavina kesinä näytille. Enää ei osattu puhua kunnolla suomea, ei saunoa, eikä tehdä heinää ja sukulaisille tuotiin ihmeellisiä tu-

liaisia. Volvo kiilteli pihassa ja kaikki näytti niin komealta, mutta kun pintaa vähän rapsutti, ei kaikki ollutkaan kultaa mikä kiilsi. Auto saattoi olla lainassa ja asuntokin oli vain vuokrakämppä. –Siinä oltiin törmäyskurssilla, lähteneet ja kotimaahan jääneet. Taustalla oli kateutta, mutta samalla lähteneet näkivät miten hyvin asiat olivatkaan kotimaassa. Näytelmän lopuksi laulatimme vanhoja kansakoululauluja, jotka ovat olleet todella suosittuja. Kaikki KolmiApiloiden näytelmät ovat olleet pituudeltaan 20–30 minuuttia. Sen ajan jaksaa yleisö hyvin pysyä mukana. Laulut ovat tärkeä osa esityksiä, ja niihin osallistutaan innolla. –On liikuttava hetki, kun lauletaan vaikka vanha kansakoululaulu ”Miks leivo lennät Suomehen”, tulevat sanat täydellisesti sellaiseltakin, joka ei muuten puhuisi mitään. Henkilökunta on aina tästä hyvin liikuttunut. Laulun sanat ovat tallella päässä, vaikka yhtään muuta sanaa ei enää olisi tallella. Myös omaiset ovat kiitollisia kun huomaavat, että puhumaton äiti tai isä alkaa laulaa. Sopivasti Oulun kaupungissa alkoi Raha-automaattiyhdistyksen tukema Ikäihmisten olohuone -hanke. KolmiApilat ovat esiintyneet myös näissä olohuonetapahtumissa, joita järjestetään palvelukotien ruokaloissa. Sinne saa tulla yleisöksi kuka tahansa ikäihminen. –Me näyttelijät olemme itsekin eläkeläisiä, joten meille sopii hyvin käydä esiintymässä arkipäivisin. Parasta on vie-

railla laitoksissa päiväkahvien aikaan. Vastaanotto on ollut avosylinen. Esteeksi tulee usein valitettavasti raha. Vaikka naisten taksa on 120 euroa per esitys, ei kaikissa vanhainkodeissa ole määrärahoja edes tähän. Oulun kaupungin lahjoitusrahat ovat olleet monelle laitokselle juuri tähän tarkoitettuja. –Laitokset voivat hakea tätä lahjoitusrahaa juuri tämmöiseen virkistykseen. Mehän emme esiinny voitoksemme, sillä rahat kuluvat polttoaineisiin ja kopiokustannuksiin. Oulun kaupunki on suurin tilaajamme, mutta myös maakunnassa vieraillaan: Muhoksella, Limingassa, Kempeleessä ja Oulunsalossa. Esitteiden tekemisessä ryhmä hyödyntää paikallisia ammattikouluja. Sieltä löytyy opiskelijoita, joille esitteet ovat tervetulleita harjoitustöitä ja heiltä sujuu myös valokuvaaminen. Kolme ensimmäistä vuotta kolmikko Heiskari-KoskelaNenonen muodostivat KolmiApilan. Nyt Nenonen on jäänyt pois ryhmästä ja viimeiset kaksi vuotta hänen tilallaan on näytellyt Raija Tiikkaja-Suvanto. Varanäyttelijänä on Virve Vikatmaa. Emoteatterin Teatteri Neliapilan ohjaaja Niina Sassali katsoo aina ryhmän esitykset ennen uutta esitysrupeamaa. KolmiApiloiden teatterivierailut laitoksissa sisältävät enemmänkin kuin pelkän esityksen, jota istutaan katsomassa. Esitystilanteessa tapahtuu monensuuntaista kohtaamista ja se mahdollisuus otetaan tosissaan. Esitykset tapahtuvat yleensä ruokalatilassa ja se pyritään tekemään teatteritilan näköiseksi. Paikalle kutsutaan myös omaisia. Kahvit tarjotaan joko ennen esitystä tai sen jälkeen. –Olemme kehittäneet esityksistämme kuin oikean teatteripäivän, jonne tulevat omaiset ja jonne pukeudutaan ja tarjotaan kakkukahvit. Näin olemme saaneet enemmän omaisia käymään vanhusten luona. Meidän toiveemme on juuri tämä. On niin paljon vanhainkoteja, joissa ei juuri kukaan käy. Heiskari kokee teatterivierailut vanhempien ihmisten kunnioittamisena. –He, jotka nyt ovat vanhainkodeissa, ovat yleensä nähneet vähemmän teatteria. Nämä tapaamiset ovat ihania. Näemme miten asiat menevät perille, jollakin valuu kyyneleet tai tapahtuu jotakin muuta.

Kuva näytelmästä Ompeluseura. Vasemmalta Inka Nenonen, Ritva Heiskari ja Eeva Koskela.

Esitysten aiheita ei tarvitse kaukaa hakea. Heiskari toteaa tavallisen elämän olevan heidän yleisölleen kaikkein hauskinta. Yksinkertainen on edelleen kaunista. Toinen hyvä syy itse kirjoittamiseen on tekijänoikeuskorvaukset: niitä ei tarvitse maksaa. Vanhuksille esitettävä teatteri ei saa Heiskarin mielestä mennä yli hilseen. Se ei saa yliarvioida eikä aliarvioida yleisöä. Päällimmäiseksi on jäätävä mukava mieli. –Toivon, että omaiset huomaisivat, että vanhainkodeissa on oikeasti eläviä ihmisiä. Sen läheisyyden mitä omainen voi antaa, ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Riittää kun pitää kädestä kiinni. 15

Karjalan Liitto viettää 80-vuotisjuhlavuotta Teksti: Mervi Piipponen

änä vuonna vietetään Karjalan Liiton 80-vuotisjuhlavuotta, vaikka korona on sekoittanut alkuperäisiä juhlasuunnitelmia. Liitto perustettiin 20.–21.4.1940. Karjalan Liitolla on pitkä ja yhteiskunnallisesti merkittävä historia, jota arvostetaan laajasti. Sen historia on ainutlaatuinen. Liitto on edelleen elinvoimainen karjalaisen kulttuurin kansalaisjärjestö, joka toimii koko Suomen alueella, piireissä ja noin 400 jäsenseurassa. Juhlavuoden teemana on sukupolvien ketju, jokainen sukupolvi kuljettaa vuorollaan karjalaisuuden viestiä: perinteitä, tarinoita, suvun ja Karjalan historiaa siirtäen. Samalla tehdään karjalaisuutta, Karjalaa ja Karjalan Liittoa tunnetuksi. Tänä päivänä liitossa on noin 25 000 jäsentä.

Vahva karjalaisen kulttuurin järjestö Liiton syntyaikoina sen keskeinen tehtävä oli auttaa yli 400 000 siirtokarjalaisen asuttamista ja sopeutumista uusille asuinsijoille. Tänä päivänä Karjalan Liitto pitää yllä muun muassa karjalaista ruoka-, käsityö-, laulu- ja tapaperinnettä monella tavalla, muun muassa järjestämällä äänellä itku - ja piirakkakursseja ja järjestetään erilaisia Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyviä tapahtumia. Tänä vuonna olisi järjestetty 72. Karjalaiset kesäjuhlat®. Valitettavasti tämäkin liiton vuosittainen päätapahtuma jouduttiin perumaan koronan takia. Kaikille avoimilla kesäjuhlilla on perinteisesti laaja ohjelmatarjonta ja juhlat kokoavat yhteen 15 000-20 000 kävijää. Mikäli koronaepidemia ei aiheuta muutoksia, syksyllä Karjalatalolla Helsingissä esitetään kirjailija Kirsi Mannisen käsikirjoittama ja näyttelijä-ohjaaja Eija Vilpas-Virtasen ohjaama Karjalaisten tarina -esitys. Karjalan Liitto tekee myös yhteistyötä Leningradin aluehallinnon ja Karjalan tasavallan kanssa vanhojen suomaKuvan lähde: Karjalan Liitto / Hanna-Kaisa Hämäläinen

laisten hautausmaiden ja muistomerkkien säilyttämiseksi ja järjestää karjalan kielen kursseja yhteistyössä Karjalan tasavallan kulttuuriministeriön kanssa. Karjalan Liiton toiminnasta kiinnostunut voi liittyä jäseneksi liiton jäsenyhteisöihin. Karjalainen yhteisöllisyys on vuorovaikutteista, vieraanvaraista, avointa ja suvaitsevaa. Myönteinen elämänasenne, mukautumiskyky, tunteiden jakaminen ja toisesta välittäminen kuuluvat kiinteästi karjalaisuuteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan juhlavuoden viettoon ja tutustumaan moni-ilmeiseen karjalaisuuteen vaikkapa nettisivujemme ja somekanaviemme kautta, jos koronatilanne estää tapahtumien järjestämisen. www. karjalanliitto.fi www.facebook.fi/karjalanliitto

Karjalainen Näyttämöyhdistys on liiton jäsen Karjalan Liiton yhteydessä toimii Karjalainen Näyttämö, joka on perustettu vuonna 1982 ja se toimii Karjalatalolla. Näyttämön näyttelijät ovat eri-ikäisiä teatterin harrastajista. Karjalainen Näyttämö on toteuttanut useita kymmeniä esityksiä, esiintynyt myös ulkomailla ja toiminut myös kiertueteatterina. Karjalaisen Näyttämön tunnettuja voimahahmoja oli professori ja teatteriohjaaja Paavo Liski (1939–2005). Vuosittain Karjalaisen Näyttämön näyttelijät esittävät 1–2 produktiota ammattilaisten ohjauksessa. Esitysten aiheeksi valitaan ajankohtaisia aiheita ja karjalaisuuteen liittyviä teemoja, kuten syyskuussa 2020 ensi-iltaan tuleva Evakkonäytelmä. Näytelmä toteutetaan ennakkovarauksin. Karjalainen Näyttämö on Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n, Työväen Näyttämöiden Liitto ry:n ja Karjalan Liitto ry:n jäsen. www.karjalainennayttamo.fi.

Tunneälyllä on merkitystä – myös harrastajateatterissa

uomen Harrastajateatteriliiton tuottaja Mari Saarinen valmistui toukokuussa yrittäjyys ja liiketoimintaosaamisen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon kahden vuoden opiskelujen jälkeen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. –Matka oli todella antoisa ja sain paljon uutta näkökulmaa työhöni. Kun tuli opinnäytetyön aloittamisen aika oli selvää, että halusin liittää sen vahvasti työhöni ja kehittää sekä syventää omaa asiantuntijuuttani tutkimuksen avulla, kertoo Saarinen. –Työ lähti liikkeelle Ohjaajapankin rinnalla, mutta laadulliseen tyyliin eli koko matkan ajan päätyen tunneälyn merkitykseen johtamisessa harrastajateattereissa. Aihepiiri oli itselle todella tärkeä ja tunteja työhön kului helposti, kun työ oli motivoivaa, vaikka opiskelut pääsääntöisesti suoritinkin täysin vapaa-ajallani, Saarinen toteaa. Saarisen tekemän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuinka teatterin harrastajat näkevät esitysprosessin johtamisen vaikuttavan onnistumisen kokemuksensa syntymiseen. Tutkimuksen tutkimuskysymys oli ”Miten esitysprosessi tulisi harrastajateatterissa johtaa, jotta teatterin harrastaja kokee onnistuvansa?”

Tutkimuksella haluttiin auttaa ohjaajia johtajina ymmärtämään harrastajateattereiden ohjaamisen erityispiirteitä paremmin, ja näin kehittää sekä parantaa ammattilaisten ja harrastajien välistä yhteistyötä harrastajateatterikentällä, sekä avata polkua jatkotutkimukselle aiheeseen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla haastattelemalla neljää harrastajaa ja yhtä ammattilaisohjaajaa. Teoreettiseen viitekehykseen peilaamalla selvitettiin mikä on tunneälyn merkitys esitysprosessin johtamiselle harrastajateatterissa tämän näytteen tulkinnan pohjalta. Tutkimuksen tuloksista voitiin tulkita, että haastateltujen käsitys onnistumisen kokemukseen vaikuttavista ohjaajan ominaisuuksista koostuivat avoimuudesta, tasapuolisuudesta, tunneälykkyydestä sekä harrastajateatterikontekstin erityispiirteiden ymmärtämisestä. –Erityisesti koin itse, että harrastajateatterikontekstin ymmärtäminen ja ohjaajan vastuu nousi monella tavalla esiin johtamisen ja onnistumisen kokemuksen kohtaamisessa harrastajien näkökulmissa, pohtii Saarinen.

Kuva: Eija Jokilahti Onnistuneeseen esitysprosessiin haastateltavat toivat esiin huomiota esitysprosessin vaiheissa erityisesti liittyen roolitukseen, aikatauluttamiseen, tekniikkaharjoituksiin, palautteen saamiseen ja henkilöohjaukseen. Johtamisen malleissa haastatteluaineistossa tuli esille myös aikaisemmin esimerkiksi ammattiteattereissa tutkittu ristiriitaisuus, joka vallitsi yksilöjohtamisen ja jaetun johtajuuden mallin välillä. Tunneälykäs johtamisen malli oli esitysprosessin ohjaajalle johtajana toivottu harrastajateatterissa. –Harrastajat haluavat osallistua ja haluavat kehittyä, mutta taustat saattavat olla hyvinkin erilaiset ja juuri tämä on tärkeää ohjaajan johtajana ymmärtää, ja juuri se vaatii tunneälyä. Saariselle itselle merkittävä oivallus oli haastatellun ohjaajan esiin nostama ajatus siitä, että ammattilaisilla monet tekniikat sisältyvät jo opiskeltuun ammattitaitoon, kun taas harrastaja saattaa kaivata enemmän tekemisen ohessa myös konkreettisia työkaluja, ja joskus tämä saattaa tiukan produktion tiimellyksessä unohtua.

Miten tutkimus sitten voi auttaa tulevaisuudessa? –Toivon että tutkimukseen tutustuvat saavat siitä samanlaisia ahaa-elämyksiä kuin itse sain. Toivon myös, että tutkimuspuoli saisi tämän myötä enemmänkin meillä liitossakin tuulta alleen, sillä teatterin harrastamisen merkitystä ei ole liikaa tutkittu ja tutkimustiedon lisääminen auttaisi varmasti myös esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa teatterin puolesta puhumisessa. Saarinen, M. 2020. Tunneäly johtajan työssä – Näkemyksiä teatteriohjaajan esitysprosessin johtamisesta. YAMK opinnäytetyö. Yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamisen tutkinto-ohjelma. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Työ on luettavissa Theseuksessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/340355 17

Teatterin tekijä: Kati Knuutinen Vehmasmäen Nuorisoseuran Kesäteatteri Tammenrannan pitkäaikainen voimahahmo Kati Knuutinen yrittää jo sanoa ”ei”, mutta jotenkin sitä aina tulee retkahdettua mukaan kesäteatteriin – on tullut jo kymmeniä vuosia.

uopion Vehmasmäki on lapsuuteni kylä. Siellä toimi nuorisoseuralla teatteri jo sodan jälkeen ja seurantalolla vietettiin muutenkin aikaa. Oli luonnollista, että sinne tuli itsekin ajauduttua. Lapsena tuli jo värkättyä itse näytelmiä. Pantiin oviaukkoon valkoinen lakana ja sen toisella puolella esitettiin prinsessoja ja prinssejä serkkujen kanssa ja mummot pakotettiin yleisöksi. Suvussamme ei ole näyttelijöitä, eikä laulajia, eikä muusikoita. Isosiskon kanssa mietittiin, että olisivatko ne karjalaiset kummit syynä siihen, että minua on vetänyt esiintymään. Rauni ”Molle” Mollberg toimi 60-luvulla Kuopion yhteisteatterissa ja tuli ohjaamaan Vehmasmäen Nuorisoseuralle 1961–1962, hän kiersi nuorisoseuroja. Silloin tapahtui minulle ensimmäinen iso sysäys teatterin suuntaan. Koulun opettaja oli kirjoittanut näytelmän ”Setä Moraali”. Roolihenkilöni oli teinityttö, jonka olisi pitänyt saada pitää pitkiä housuja, jotka olivat tulleet muotiin. Molle haki tunnetiloja millä jokin asia sanotaan ja hän oli aika voimakas ohjaaja ja rääkyi kovaa salin perältä. Hän myös sanoi minulle: ”Lähde tyttö mukkaan, ei mee aikas hukkaan”, mutta isä sanoi, että jospa lakaiset lattioita vielä vuoden…

Menin Joukoni kanssa naimisiin 1964 ja minusta tuli miniä rintamamiestilalle Hiltulanlahteen. Teatteriharrastus piti panna hyllylle. Olisi ollut kaaheeta mennä näyttelemään jollekin toiselle kylälle. Oltiin paitsiossa, mutta siinä tuli tehtyä työtä ja synnytettyä lapsia. 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa tehtiin Joken kanssa sketsintapaisia pikku näytelmiä, joita esitettiin kahdestaan kaikenlaisissa juhlissa. Se oli ohjaaja Lasse Ahon idea. Hän oli löytänyt käsikirjoituksen, antoi sen meille ja sanoi harjotelkee. Meillä kävi Joken kanssa kemiat erittäin hyvin yksiin. Yhdessä näytteleminen oli niin helppoa. Sitä osasi lukea mel-

Kuvassa Martta Mansikkalan roolissa näytelmästä Sortavalan serkut v. 2003, käsikirjoitus Liisa Heiskanen, kuva Leevi Tuhkanen. 18

kein toisen ajatuksetkin. Ymmärsimme myös, että emme olleet esiintymistilanteessa Kati ja Joke, vaan roolihenkilöt. Vuonna 1987 Vehmasmäen Nuorisoseuralta soitettiin, että nyt tarvitaan seurantalo Valoharjulla esitettävään näytelmään rouva pankinjohtajaa. Tarmo Valkonen oli ohjaamassa, näytelmän nimi oli ”Saavuthan keinumaan”. Se

sattui sellaiseen saumaan, että jotakin tuntui puuttuvan omasta vapaa-ajasta. Oli hirmu helppoa mennä, en osannut jännittää tai pelätä mitään. Oli aivan kivvoo esittää pankinjohtajaa. Näytelmätoiminta imaisi heti ja seuraavana syksynä sain isännänkin puhuttua mukaan. Ensimmäisissä näytelmissä, joissa olin mukana, otin myös vastaan lippuvarauksia, olin puhelin kourassa koko ajan. Kaikenlaista muutakin tuli tehtyä, kuten järjestettyä rekvisiittaa. Talviteatterit alkoivat hiipua 90-luvulla nuorisoseuroissa ja väki alkoi siirtyä kesäteattereihin. Mieheni oli perustanut Vanuteatterin kotikylällemme Hiltulanlahteen ja sovittiin, että kun kesäteatteri perustetaan, Vanuteatterissa on ensi-ilta syksyllä ja kesäteatterissa kesällä. Pyörimme mukana molemmissa.

Kesäteatteritoiminta alkoi Vehmasmäen Nuorisoseuralla vuonna 1998. Joke oli siinä puuhamiehenä nuorisoseuralaisten kanssa. Paikaksi löytyi entinen mylly Tammenrannassa. Paikka vuokrattiin ja alettiin rakentaa sinne katsomoa. Ohjaajaksi tilattiin Matti Pajula Nilsiästä ja avajaisnäytelmänä esitettiin Pajulan kirjoittama ”Tanssiinkutsu”. Se kertoi kolmen kylän asukkaiden juhannuksenvietosta.

Lemminkäisen äiti, kuvassa näytelmästä Väinämöinen ja kumppanit v. 2010, Käsikirjoitus Jouko Puhakka, ohjaus Jouko Knuutinen, kuvassa myös Ilmarinen, Pekka Kinnunen.

Uuden kesäteatterin vastaanotto oli aivan huippu. Tammenranta alkoi nousta suorastaan kultiksi. Ensimmäiset 5–6 vuotta olimme kassamagneetteja. Niitä aikoja voi vain muistella kaiholla. Olemme eräänlaisia harrastajapuolen tienraivaajia kesäteatteritoiminnassa. Nyt ovat ammattilaiset tulleet Rauhalahteen ja muutenkin kesäteattereita alkoi tulla joka kylään. Kun muistelen noita kesäteatterin kulta-aikoja, näen itseni ja Joken siellä kantavana pariskuntana. Sanon tämän ihan ilman itsekehua. Ihmiset tulivat aina niin pyyteettömästi sanomaan, että oottehan ensi kesänäkin täällä. Vuosikymmenien teatterirooleihin mahtuu monenlaisia persoonia. Liisa Heiskasen näytelmässä ”Maarian piha” esitin Maariaa, joka on ottanut sosiaalitoimen pyynnöstä maatilalleen muutaman hoidokin. Tästä roolista irtautuminen oli vaikeaa. Poletti tyhjee aika pitkään. Piti sanoa itselle, että en ole Maaria, olen Kati. Menin niin syvälle Maarian rooliin. Ajattelin, että jos saisin uudelleen elää elämäni, perustaisin tämmöisen palvelutalon. Se rooli meni ihon alle. Alkuajoista ovat jääneet mieleen myös Raimo Suurosen kirjoittamat Mooses-näytelmät, kuten Mooseksen penninpyöritys. Niissä näyttelimme Joken kanssa. Jos jokin yksittäinen teatterissa koettu hetki pitäisi lukita ikuisesti talteen, se olisi Eero Schroderuksen ”Amalian aikamiespojat”-näytelmän loppukohtaus. Siinä pojat nostavat Amalian eli minut kultatuoliin ja totean siinä edesmenneelle miehelleni, että nyt minulla on hyvä olla. Katsomon katokseen olivat pääskyset tehneet jokavuotiseen tapaansa pesät ja siihen tuli neljä pääskysen poikaa katsomaan! Teatteri on tuonut elämääni mahdottoman paljon henkistä hyvinvointia. Muu maailma ja omat murheet jäävät teatterin ulkopuolelle, niitä ei voi sinne ottaa, vaan ne piti aina panna sivuun. Harrastajateatteriin kannattaa tulla, koska jokainen ihminen pystyy olemaan joku muu kuin minä itse – jos vain haluaa. Kaikki me olemme toki erilaisia: joillekin näytteleminen on esiintymistilanne ja joillekin se on roolin elämistä täysillä. Itselleni se on ollut tätä viimeksimainittua. Olen yrittänyt samastua kulloiseenkin henkilöön ja aina pyrkinyt tekemään erilaista roolia. Jos tänä kesänä olen ollut vanha mummo, seuraavana kesänä olen saattanut olla hieno rouva. Jokainen joka haluaa, pystyy tähän. Olen koko ikäni halunnut olla joku muu kuin Kati vaan. Näytelmäteksteistä parhaita ovat sellaiset, joissa on vaikka minkälaista säröä. Sellainen haastaa. Ettei olisi vain yhtä tasaista tarinaa, vaan jotakin, jossa saisi kokeilla rajojaan. Joskus olen tehnyt paikkausrooleja muihinkin teattereihin, mutta sitoutunut vain Vanuteatteriin ja Vehmasmäkeen. Kerran vierailin heikkonäköisten teatteriryhmässä, jota Joke ohjasi. Se oli aivan huippukokemus. He näyttelivät Kurkimäessä. Jos en olisi tiennyt, että he ovat heikkonäköisiä, en olisi huomannut sitä mistään. Ohjaus oli niin nappi, että he osasivat liikkua aivan kuten minä, joka näin. Olen sanonut jo monta vuotta, että en ennee, mutta aina tulee kuitenkin retkahdettua. Tunnen, että olen kyllä saanut tehdä kaiken teatterissa mitä olen halunnutkin. Kuopiolainen teatteriyleisö on aivan ihanata. Aivan iha-

nata. Se ei ole vaativaa, mutta he arvostavat hyvin tehtyä juttua. Tietävät mikä on hömppee ja osaavat arvostaa laatua. Savolaiset tulevat katsomaan teatteria viihtyäkseen, eivätkä vaadi täydellisyyttä. Vierastan hirveästi sitä, että täytyy puhua aivan hienoa kirjakieltä. Se ei ole meikäläisen ominta. En tunne itseäni siinä puhtaassa kirjakieliroolissa. Parasta on kun mennään ihan tähän perusmurteeseen, vaikka en minäkään puhu ihan sitä kauheinta lottuutusta. 90-luvun alussa läänintaiteilija Lasse Aho piti kursseja harrastajateatterilaisille. Niissä opittiin perustekeminen, ettei joka kerta ohjaajan tarvinnut sanoa, että puhu tännepäin ja puhu ääneen. Ahon ohjaus alussa oli mannaa. Siitä oli hyvä jatkaa. Hän ohjasi Vanuteatteria ja Vehmasmäkeä, luotto-ohjaajaksi nimitettiin. Ohjasi vielä viime kesän jutun Vehmasmäkeen. Hän luki meikäläistä kuin avointa kirjoo. Nyt olen 75-vuotias ja olin 14-vuotias kun aloitin teatterin harrastamisen. Siitä välistä puuttuu parinkymmenen vuoden pätkä, kun olin pois aktiivisimmasta joukosta, mutta koko ajan olin jyvällä ja homma hyvällä hiilloksella.

FAKTA: • Kaarina ”Kati” Knuutinen syntyi Kuopion maalaiskunnassa Vehmasmäessä 1945. • Leski, perheeseen kuuluu kolme tytärtä ja kaksi lastenlasta. • Tehnyt työuransa maatalon emäntänä. • Eläkkeellä vuodesta 1990. • Tehnyt teatteria 14-vuotiaasta. • Näytellyt mm. Tarmo Valkosen, Lasse Ahon, Mauri Saikkosen, Matti Pajulan, Katja Väänäsen, Jukka Kolehmaisen, Mika Juuselan, Olli-Pekka Uukuniemen ja miehensä Jouko Knuutisen ohjauksessa. • Harrastaa käsitöitä ja toimii Hiltulanlahden Marttayhdistyksen puheenjohtajana.

TALOUSPÄÄLLIKKÖ TIEDOTTAA Suomen Harrastajateatteriliitto on jakanut avustuksia Suomen Harrastajateatteriliiton koulutus- ja ohjaustoimikunta on jakanut tuotantoavustuksia kesäkuussa yhteensä 11 900 €. Hakemuksia saapui yhteensä 49 kappaletta. Avustusten hakusumma oli yhteensä 80 998,56 €. Myönnetyt avustukset maksetaan jälkikäteen tilitystä vastaan. Avustuksen saajan on toimitettava tilitys 14.12.2020 mennessä. Koulutus- ja tuotantoavustusten tilityslomake löytyy osoitteesta shtl.fi/ info/lomakkeet ja edellyttää jäsenintraan kirjautumista. Toivomme Suomen Harrastajateatteriliiton nimen tai logon näkyvän teatterinne tukijana tulevassa markkinointimateriaalissa, kuten esim. käsiohjelmassa. SHT:n logo löytyy osoitteesta shtl.fi/medialle/esitteet/ Koronaepidemian taloudellisesti haastavimmassa vaiheessa Suomen Harrastajateatteriliiton hallitus yhteistyössä Suomen Harrastajateatterin Tukisäätiön kanssa avustivat hakemusten sekä tilinpäätöstietojen perusteella hankalimmassa taloustilanteessa olevia teattereita yhteensä 20 000 eurolla. Tarkistathan, että liiton jäsenmaksu on teatterisi osalta maksettu. Maksujärjestelystä voidaan myös sopia erikseen. Lisätietoja minna.ahlfors@shtl.fi Minna PS. Muistathan ilmoittautua jäsenyhdistysten Teams-kokoukseen 10.9.2020 kello 10.00–11.00. Ilmoittautumiset 7.9.2020 mennessä minna.ahlfors@shtl.fi.

TOIMINNANJOHTAJAN PALSTA Ensimmäiset viikot SHT:n toiminnanjohtajana ovat takana. Näihin päiviin on mahtunut aimo annos uuden opiskelua, yhdistyksen sääntöjä, taloutta, toimintakertomuksia ja -suunnitelmia, repliikkilehden vuosikertojen lukua, työkavereiden piinaamista loputtomalla kysymystulvalla ja vaikka mitä. Toimin vielä elokuun ajan pulipäiväisenä toiminnanjohtajana, mutta syyskuun alusta pääsen laittamaan kaiken tarmoni liiton asioihin. Tutustuessani SHT:n toimintaan minua on erityisesti ilahduttanut huomata, kuinka valtava määrä meillä on aktiivisia jäseniä, jotka tekevät suurella sydämellä ja tahdolla teatteria joka puolella Suomea. Miten innokkaasti olenkaan tapaamassa teitä kaikkia heti kun tilanne vain sen sallii. Koska ainakin osa tilaisuuksista ja tapahtumista siirtyy johonkin tulevaisuuteen, eikä näin ollen kasvokkain tapaaminen ole mahdollista ainakaan hetkeen, täytyy ottaa muut keinot käyttöön. Tavoitteenani onkin saada vuoden sisään etäyhteys jokaiseen jäsenteatteriin ja päästä kuulemaan teiltä tekijöiltä mitä harrastajateatterikentällä tapahtuu ja miten liitto voisi parhaiten palvella jäseniään tässä muuttuvassa maailmassa. Pian siis kuullaan ja toivottavasti myös nähdään! Iloista alkusyksyä kaikille! Sanna 21

KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2020 Koronaepidemia siirsi kevään 2020 koulutuksia . Koulutustoiminta käynnistämään uudelleen syyskuun alusta. Suomen Harrastajateatteriliitto seuraa viranomaisten ohjeistuksia ja suosituksia. Tarkista tästä syystä aina ajantasainen tilanne verkkosivuiltamme. AIKA KOULUTUS 12.–13.9. Improvisaatio I 10 h (TÄYNNÄ) 19.–20.9. Näyttelijäntyön jatkokurssi 12 h (TÄYNNÄ) 3.–4.10. Improvisaatio II 10 h 2./4.10. Näyttelijän äänenkäyttö 10.–11.10. Näyttelijäntyö II 10 h 10.-11.10. Näyttelijäntyö IV 10 h (siirretty toteutus) 7.–8.11. Improvisaatio III 10 h 14.–15.11. Näyttelijäntyö III 10 h 5.–6.12. Näyttelijäntyö IV 10 h

PAIKKA- KUNTA Helsinki Kempele

KOULUTTAJA

ILM.PÄÄTTYY HINTA

Helsinki Tampere Helsinki Helsinki

Kaisa Kokko-Palmer 13.9. Marja Suurpalo 13.9. Anna Ranta 21.9. Anna Ranta 21.9.

Helsinki

Kaisa Kokko-Palmer 18.10. 75 €

Helsinki Helsinki

Anna Ranta Anna Ranta

Kaisa Kokko-Palmer 24.8. 75 € Marko Pohjanrinne 31.8. 85 € 75 € 75 € 75 € 75 €

26.10. 75 € 16.11. 75 €

** Tarkista ajantasainen tieto verkkosivuiltamme! Kursseille ilmoittaudutaan koulutuskalenterimme sähköisen ilmoittautumisen kautta. https://shtl.fi/yleista-koulutuksista/koulutuskalenteri/ Lisätietoja: Mari Saarinen / 050 468 2138 / mari.saarinen@shtl.fi

Virtuaalinen RAMPPIKUUME 11.-13.9.

AMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään tänä vuonna virtuaalisena festivaalina verkossa. Viikonloppu tarjoaa perinteiseen tapaan työpajoja ja esityskatselmuksen – nyt vain netin välityksellä. Perjantai-ilta ja koko tapahtuma startataan työpajoilla. Luvassa on improvisaatio- ja status näyttelijäntyössä –pajat, joihin ilmoittaudutaan ennakkoon. Lauantain ja sunnuntain aikana nähdään viisi nuorisoteatteriesitystä. Esitykset valittiin keväällä katselmushakuun osallistuneiden esitysten joukosta. Ammattilaisista koostuva raati antaa esityksille myös palautetta. Yleisöllä on mahdollisuus nähdä laadukasta ja monipuolista nuorisoteatteria ja myös osallistua yleisölöylytykseen, jossa tekijäryhmältä voi kysyä kysymyksiä ja kommentoida esitystä. Virtuaalinen festivaali mahdollistaa osallistumisen missä vain! Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja aikatauluun tarkemmin osoitteessa www.ramppikuume.net

Katselmuksessa mukana olevat esitykset: Teatteri Ulpu: Kämppis, Ulvila Sällit: Viisi kaveria nimeltään Pasi – bromanttinen komedia, Tampere Vuoksenniskan Nuorisoseura – IRTI-teatteri: Pettymys, Imatra Oulun taidekoulu – Babuskhateatteri: Mitä sä tekisit & Pallo hukassa, Oulu Nutturlan Makasiiniteatteri: Carmina, Nousiainen 22

TUOTTAJAN NURKKA Syksyä kalenterissa Suomen Harrastajateatteriliiton tuottajan työrintamalla vuosi alkaa syksystä ja päättyy kesälomaan. Syksyllä alkavat (normaalisti) uudet kurssit, tulevat uudet kouluttajat ja uudet oppilaat, toki jo ennestään hyväksi todettujen tuttujen kuvioiden ja kasvojen rinnalle. Ensimmäisten syksyä henkivien kirpeiden aamujen jälkeen tekee mieli aloittaa jotain uutta, kehittää mielenkiintoisia avauksia ja luoda metritolkulla organisoituja To do -listoja. Paras syysriemu syntyy, kun saa ostaa uuden typötyhjän kalenterin (Huom! Paperisen, sähköisestä ei saa läheskään samoja kiksejä). Kalenteriin merkitään aina ensin tärkeät syntymäpäivät kauniilla väreillä, perheen harrastusmenot ja sitten aletaan kasailla työkuvioita kohdilleen. Itse jäsentelen tätä (joskus melkoisen kaaottistakin) viiden ihmisen, yhden koiranpennun ja 3 ponin arkea parhaimmin kirjallisesti kalenteriin ja To do -listoille. Kun asiat on kirjattu ulos paperille, on ne pään sekamelskasta pois. Sitten itse toteutus onkin toki asia erikseen. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin, mutta runko ja pohja arjen sujumiselle on luotu. Ennakointi vähintään ajatuksen tasolla on kaiken A ja O sekä töissä että kotona ja harrastuksissa. Tuottajan työpöydällä eletään pääsääntöisestikin aina noin 6 kk päässä nykyhetkestä. Tälläkin hetkellä työn alla on suunnitella vuodenvaihteen jälkeisiä asioita, kevään koulutuksia, tapahtumatuotannon valmistelu ja toimintasuunnitelman hahmottelu koko ensi vuodelle omalta tontilta katsottuna. Kulunut vuosi onkin asettanut ihan uudenlaiset haasteet juuri ennakoinnille ja työn tekemiselle totuttuun rytmiin. Nyt samaan aikaan seurataan tiukasti nykytilannetta, ja yritetään elää sen vaatimien nopeidenkin muutosten kanssa, tähyten samalla tulevaan, pitäen mukana plan B:n tai jopa C:n ja usein miten D:nkin. Samaa kuviota yritetään parhaillaan hallita myös useissa teattereissa, kristallipallo olisi varmaan monille tarpeen. Nostan hattua jokaiselle teatterilaiselle näinä aikoina. Näillä kuitenkin mennään, jos olisi paremmat niin mentäis niillä. Toivotaan siis, että syksy on kaunis ja kaikesta ennakoinnista ja tulevaisuuden ennustamisesta, muuttuvista suunnitelmista ja useammasta arjen versiosta huolimatta ehditään myös pysähtyä huomaamaan se. Energistä syksyä! Mari Saarinen

KOUTA-KOULUTUSTAPAHTUMA TEATTERIN TEKIJÖILLE ROVANIEMELLÄ 25.–27.9.2020 VALAISTUMISIA MATKALLA NÄYTTÄMÖLLE

Tule osallistumaan työpajoihin, tapaamaan kavereita sekä katsomaan esityksiä. Valitse työpaja ja ilmoittaudu 4.9.2020 mennessä!

HILSEEN ALTA NÄYTTÄMÖLLE

TEKSTIN MATKA IDEASTA ENSI-ILTAAN

Ohjaaja, näytelmäkirjailija, Esko Janhunen

ROOLIHENKILÖN SYNTY NÄYTTÄMÖLLE

ULKOISESTA VAI SISÄISESTÄ?

Ohjaaja, kirjailija Tuula Väisänen

FYYSINEN NÄYTTELIJÄNTYÖ

LIIKKEEN SUHDE TILAAN JA AIKAAN

Ohjaaja, sirkustaiteilija Jenni Kallo

ENEMMÄN IRTI NÄYTELMÄSTÄ!

NÄYTELMÄANALYYSIN PERUSKIVET

Ohjaaja, taidekasvattaja Anne Niskanen

TUNNEKKOS YLEISÖS?

YLEISÖANALYYSISTÄ YLEISÖTYÖHÖN

Ohjaaja, kouluttaja Disa Kamula

Lisätietoja: www.kansalaisfoorumi.fi