Issuu

4/2019

REPLIIKKI Suomen Harrastajateatteriliitto

Pukinkonttiin!

Repliikin toimituskunta ja liiton väki toivottaa koko laajalle jäsenkentälle

riemullista

Ilahduta ahkeraa teatterimuurahaista, lipunmyyjää, talkoolaista, näyttelijää, ohjaajaa, pitkäaikaista lavasteiden tekijää tai vaikka tärkeää tukijaanne ja tilaa pukin-

joulujuhlaa ja innokasta

konttiin Repliikki-lehti. 4 numeron

mieltä ensi

vuosikerran hinta 20 euroa .

vuodelle!

Tilauslomake löytyy www.shtl.fi -sivustolta INFO-valikosta.

Toimisto lomailee 20.12.2019 –6.1.2020.

Pääkirjoitus: Teatteri, koko perheen harrastus 3 Aila Lavaste: ”Yritän olla tulosvastuuton” 4 Ramppi-Teatterin perintö Kangasalan Pikkuteatterille 7 ”Näytelmäpaja oli mahtava kokemus” 8 Turunmaan kesäteatteri – på svenska 10 Yhteistoiminnallista elinikäistä oppimista 12 Ämpärikaupalla elämyksiä 13 Mitä Siperia opetti? 16 Pessimistit veivät Pöllyytys-voiton 18 Koulutustuella nenäkäs kurssi 20 SHTL tiedottaa 21 Koulutuskalenteri kevät 2020 22 Psykodraama tutuksi 23 Kansalaisfoorumi tukee koulutusta 24 2

REPLIIKKI

4/2019

SISÄLTÖ 4/2019

Suomen Harrasta jateatteriliitto

Kannen kuvassa näyttelijä Malla Ylijurva Lapin ylioppilasteatterista Kouta-katselmuksessa nähdyssä Hyväksytty-monologissa.

Päätoimittaja Merja Laaksovirta Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Keski-Suomen Painotuote Oy Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava nro 4.3.2020 Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Merja Hammar, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi

Teatteri, koko perheen harrastus Pääkirjoitus Sinikka Siikaluoma

ervehdys Suomen kauneimmasta kunnasta, Kuusamosta. Kuusamon Näyttämöllä on ollut harrastajateatteritoimintaa jo yli 70 vuotta. Pitkien teatteriperinteiden johdosta teatterin näyttämöllä voi olla samaan aikaan jopa kolme sukupolvea. Meidän teatterilla näitä perheitä on useampia. Teatteri on siis koko perheen harrastus. Kun lapset ovat vanhempiensa mukana teatterilla aivan vauvaiästä saakka, imevät he teatterin annin jo tuolloin, äidinmaidon mukana. Juuri lapset ovatkin uskollisia harkkojen seuraajia ja heiltä saatu palaute on aitoa. Kuusamon Näyttämöllä on hienosti järjestetty lapsille ja nuorille mahdollisuus osallistua teatterin tekemiseen Näytön Paikan -ryhmässä ja Kuusamo-Opiston teatterikurssilla. Lapset saavat keväällä kurssikauden päätyttyä esittää yleisölle talven aikana harjoittelemaansa esitystä. Itse olen toiminut teatterilla jo yli 30 vuotta, joten tutuksi on teatterin tekeminen tullut. Aluksi toimintaani kuului kaikenlainen puuhastelu teatterilla. Puvustus, lavastus, maskeeraus, teatterikahvilan pyörittäminen ja jopa tek-

niikkakin on tullut tutuksi. Nyt 2000-luvun puolella olen toiminut useissa produktioissa tuottajan tehtävissä ja nyt viimeisen kymmenen vuoden ajan olen hoitanut myös rahastonhoitajan tehtäviä. Teatterin anti ei tule yksistään teatterilavalla esiintymisestä, vaan kaikenlaisesta teatterilla mukanaolosta, teki sitten mitä tahansa tehtävää projektiin liittyen. Tämän olen huomannut, sillä itse olen ollut lavalla vain kahdessa näytelmässä, eikä niissäkään ollut puheroolia, ja silti tekemistä riittää. Teatterin tekeminen ylipäätänsä avaa huikeita näkemyksiä mihin tahansa toimintaan. Pidän hyvin tärkeänä myös eri teattereiden yhteistyötoimintaa. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella käynnistettiin yhteistyö alueen teattereiden välillä v. 2004, jolloin Kuusamon Näyttämö aloitti Teatterikatselmus-tapahtuman tuolloin ensimmäisenä. Tällaista yhteistoimintaahan oli jo 80- ja 90-luvulla, mutta se jostain syystä hiipui ja lakkautettiin. V. 2004 olin mukana käynnistämässä ja toteuttamassa tapahtuman alulle laittoa muun teatteriväkemme kanssa ja tapahtuma saikin hienon jatkumon kahden vuoden välein pidettäväksi Teatterikatselmus-tapahtumaksi, kiertäen pohjoisen alueen eri teattereissa. Nämä viikonloppuiset teatteritapahtumat ja -tapaamiset ovat olleet todella antoisaa teatteriyhteistyötä ja onneksi ne jatkuvat edelleenkin. Viimeisin teatterikatselmus, Pohjoisen Pöllyytys, pidettiin marraskuussa 2019 Ylivieskassa, YTY-teatterin luotsaamana. Tällaisten tapahtumien jatkuvuudelle tarvitaankin juuri uusia innokkaita tekijöitä ja toivottavasti meidän nuoresta teatterisukupolvesta on niitä kasvamassa. Olisiko kuitenkin vielä tilaa valtakunnalliselle tapahtumalle, TeatteriTapaukselle, jotta saataisiin harrastajateatteriväki liikkeelle uudelleen entisellä tempolla ja tapaamaan toisiaan sekä tutustumaan toistensa teattereihin? Teatterin tekeminenhän ei kyllästytä koskaan, joten sanonta ”kun antaa teatterille pikkusormen, se vie koko käden, jopa koko kropan”, pitää hyvinkin paikkansa. Katseeni kohdistuukin jälleen rakkaaseen teatteriimme. Meidän yli 100-jäseninen yhdistyksemme on innokasta ja kunnianhimoista teatteriväkeä. Teemme 2–3 ensi-iltaa vuodessa ja käytämme pääsääntöisesti ammattiohjaajia. Näyttämömme kasvattejahan löytyykin ympäri Suomen useista ammattiteattereista. Ainoa asia, mikä teatteriamme on viime aikoina hiertänyt, on tämä iänikuinen oman tilan kysymys. Taannoin taistelimme vuosia pienen näyttämön tiloista, joka nyt korjaantuikin osittain Kuusamo-Opiston teatteritilan valmistuttua pari vuotta sitten. Nyt sitten taas kesäteatterin paikka lähtee alta ensi kesän jälkeen ja tulevaa kesäteatteripaikkaa olemme kaupungin kanssa kuumeisesti etsimässä. Toivottavasti meillä on kesälle 2021 uusi hieno kesäteatteri. Ja näin ollen saamme nähdä lapsemme ja lastenlapsemme teatterin näyttämöillä ja teatterin muissa tehtävissä jatkossakin. Hyvää Joulun odotusta kaikille! Sinikka Siikaluoma Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsen Kuusamon Näyttämö

Aila Lavaste: ”Yritän olla tulosvastuuton” Harrastajateatterikesässä 2018 alkoi levitä huhu: Aila Lavaste lopettaa ohjaamisen festivaalilla nähtävään Laukaan Teatterin Viimeiset mitalit -näytelmään.

uhu sai kymmeniltä teatterilaisilta osakseen epäuskoa, hämmennystä ja ihan selvää kiukkuakin: Eihän se nyt voi, ei mitenkään voi. Oli miten oli, näytelmää katsottiin sydän hellänä. Huhu oli kuin olikin totta. Se oli Ailan viimeinen ohjaus. Koulutuspuolella tänä syksynä Suomen Harrastajateatteriliiton Näytelmäpajasta tuli Ailan eräänlainen joutsenlaulu. Viimeiseen pajaviikonloppuun osui Ailan 45-vuotisopettajajuhla. – Täytän ensi keväänä 70 vuotta. Kyllä itseään kunnioittavan ihmisen pitää osata lopettaa ennen kuin kukaan pääsee sanomaan, että jo oli aikakin, Aila juttelee puhelimeen kotoaan Vihtavuoresta. Aila sanoo olleensa hirveän työorientoitunut, jopa läheistensä kustannuksella. – Olen saanut niin paljon, että nyt voisin keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, enkä koko ajan laukkaisi eteenpäin. Teatterityö ei ole loppunut Ailalla kuin seinään, vaan hän sai luovuttaa tänä syksynä Lea-palkinnon, jonka valinta oli mielenkiintoinen prosessi. Parhaillaan Aila lukee näytelmiä Uuden näytelmän ohjelman (UNO) esiraadissa. – Olen saanut jäähdytellä. Harrastajateatteriliiton Näytelmäpaja oli niin hieno, intensiivinen matka ja prosessi, että melkoinen tyhjyys olisi minut täyttänyt jos ei olisi ollut mitään muuta. Uutta kirjaa Aila ei lupaa: yksi tuli jo ja toista ei tule. – Yritän olla tulosvastuuton ja nauttia kirjoittamisesta. Tosin toissakesänä syntyi yksi idea ja se on pakko katsoa loppuun. Harrastajakentälle tiedoksi, että Aila saattaa harkita viikonlopun mittaisia kursseja, mutta pitkiin aikataulutettuihin ohjelmiin hän ei suostu. – Olen ollut koko elämäni aikataulujen ja deadlinen vanki. Olen tullut niille allergiseksi. En ohjaa enää yhtäkään näytelmää, koska en jaksa enää yhtä ainutta aikataulutettua prosessia.

SHT sysäsi alalle Ailan teatteriura alkoi jo ennen teatterikoulua, kun hän teki lastenteatteria vuonna 1970 ja vuoden verran opetti teatteria. Lukuvuoden 1974 –75 hän työskenteli näyttämötaiteiden opettajana Haapaveden Opistossa, jossa silloinen miehensä, ohjaaja Kimmo Lavaste oli toimen varsinainen haltija. – Kimmo lähti virkavapaalle, eikä siinä isommin alettu rekrytoida. Näytelmäpajan viimeisenä viikonloppuna tuli 45 vuotta opetustyöni alkamisesta. Aika jännä kaari. Kaiken teatterityönsä rinnalla Aila on koko ajan myös opettanut. Dramaturgiaa, näyttelijäntyötä Tampereella näyttelijäntyönlaitoksella, ohjaamista ja kirjoittamista – ja toiminut itse dramaturgina, ohjaajana ja teatterinjohtajana. Harrastajateatteriliiton kolmijaksoista ohjaajakurssia on syyttäminen siitä, että Aila ylipäätään päätyi teatterialalle. Hypätessään pystymetsästä Haapaveden Opistoon, sattui liitolla olemaan tarjolla ohjaajakurssi. – Ahti Ahonen ja Jorma Markkula opettivat. Se oli aivan järjettömän mielenkiintoista. He opettivat dramaturgiaa, joka oli uutta Suomessa. Olin Tampereella opiskellut viisi vuotta yleistä kirjallisuustiedettä eli minusta oli tulossa

kirjallisuusihminen. Koska tykkäsin kirjallisuudesta ja teatterista, dramaturgia yhdisti nämä. Seuraava askel oli pyrkiä teatterikouluun ja siellä Aila aloitti dramaturgin opinnot 1975. – SHT on ollut iso tekijä elämässäni ja antanut sille merkityksiä. Ohjaajakurssilta sain kimmokkeen pyrkiä teatterikouluun. Itse vedin Lea Wallinin kanssa samaa kolmiosaista ohjaajakurssia vuosia ja kehitimme sitä aika lailla. Se kasvoi teatterityön kurssiksi, jossa oli näyttelijälinja, lavastuslinja ja teatterimuusikkolinja. Suurin osa Ailan opetustyöstä on ollut dramaturgian opettamista. Opettajana hän kokee pyrkineensä tuuppimaan ihmisiä kohti sitä, että he tuntisivat itsensä ja olisivat rehellisiä sen suhteen. – Jos meillä on jokin rooli päällä, taiteen tekeminen karkaa kauas. Taide edellyttää itsetuntemusta ja työtä itsensä kanssa. Sitten voi jotakin syntyä. Käytännön tilanteet ovat vaatineet opettajalta ihmistuntemusta. Joku oppilas on voinut olla aivan kipsissä itsensä kanssa ja jollakin taas on aivan väärä käsitys itsestään. Opettajana Aila on hellästi ohjannut katsomaan peiliin: missä oppilas näkee itsensä, näkeekö omat vahvuutensa ja kehitettävät asiat. Luottamus on toinen iso asia, jota Aila on opetustyössään korostanut. Yhteistyön käsite teatterissa on vähän muuta kuin jossakin muussa sosiaalisessa yhteisössä. Teatterissa yhteistyö on jakamista, jopa syvimpien henkilökohtaisten asioiden jakamista tavalla tai toisella muiden kanssa. – Se vaatii järjetöntä luottamusta. Sitä olen opettanut. Kykyä heittäytyä. Aukotonta rohkeutta ja itsevarmuutta ei ole kenelläkään – epävarmuus pitää vain ohittaa ja mennä eteenpäin eikä jäädä miettimään sitä omaa epävarmuuttaan. Aila oli aikoinaan saanut opettajaltaan Kaisa Korhoselta ajatuksen ”itseluottamus on työväline”. Siitä ei pidä tehdä monimutkaisempaa kuin se on. Se otetaan mukaan kun lähdetään harjoituksiin. – Olen koettanut viedä siitä mystiikkaa pois. Kun opetan ohjaamista, sanon, että se on yksinäisyyden ja epävarmuuden kestämistä. Ne ovat keskeiset siinä työssä.

Stoppi vastakkainasettelulle Aila Lavaste on iloinen hyvinvoivasta, elävästä harrastajateatterikentästä. Hän näkee kentän muuttuneen ja monipuolistuneen. Enää ei olla tiukoissa nuorisoseurat-, työväenyhdistyksetkarsinoissa. Lähtökohtia teatterille on hyvin monenlaisia. – Olennaista harrastajateatterissa on, että se palvelee harrastajia. Se on heille. Se palvelee sekä niitä, jotka viilaavat esitystään loppuun asti ja niitä, jotka eivät tähtää Skandinavian parhaaseen esitykseen ja haluavat tehdä teatteria ilman kapeaa tavoitteellisuutta. Harrastaja-sana putoilee jo aika tiheään pois teatteri-sanan edestä, kun keskustellaan nähdyistä ja koetuista esityksistä. Sanat sinänsä eivät merkitse mitään, vaan on selvää, että joskus vaikuttuu sydänjuuriaan myöten harrastajien esityksessä ja joskus taas haukotuttaa ammattiteatterin katsomossa. – Kaikki on kiinni esityksen ja katsojan välisestä kohtaa5

misesta. Itse en ole osannut vertailuttaa harrastajia ja ammattilaisia keskenään, pidän niitä hieman eri asioina. On eri asia, kun joku tekee jotakin elämäntyönään siinä missä toinen harrastaa. Niitä tehdään osin eri lähtökohdista. Johtaessaan Kajaanin kaupunginteatteria Aila tottui yhteistyöhön harrastajien kanssa. Tullessaan kipparoimaan Jyväskylän kaupunginteatteria, hän sai järkytyksekseen nähdä, millainen vastakkainasettelu Keski-Suomessa oli harrastajien ja ammattilaisten välillä. - Järkytys selittyy urallani. Olen koko ajan tehnyt rinnakkain ammatti- ja harrastajateatteria. Aila haaveilee maailmasta, jossa ammatti- ja harrastajateatteri tukisivat ja ruokkisivat toisiaan, eivätkä kamppailisi keskenään – jossa kumpaakin tarvittaisiin omana, erityisenä itsenään. – Miksi vertailla ja kilpailuttaa eri tapoja tehdä teatteria? Miksi ne pannaan vastakkain?

Näytelmän lukutaitoa petrattava Teatterilaisten kompastuskivistä Aila nostaa ykköseksi taidon lukea näytelmiä. Näytelmäteksti ei ole tarkoitettu luettavaksi, vaan esitettäväksi, eikä teksti aina suinkaan aukea ensimmäisellä lukukerralla, saati pikaisella selailulla. – Näytelmän lukeminen ei ole romaanin lukemista. Kannattaa lukea hitaasti ja ajan kanssa, antaa tekstille kunnolla aikaa. Pitää keskittyä ja tehdä muistiinpanoja ajatuksista, joita teksti herättää ja yrittää ymmärtää. Itseensä ja omiin tuntemuksiin kannattaa luottaa ja palata siihen. Usein tekstinluku karahtaa kiville, kun aletaan miettiä toteutusta. Ei meiltä löydy näin montaa miestä. Ei me pystytä tällaiseen lavastukseen. – Kannattaa ajatella, että kaikki on mahdollista, eikä sulkea tekstiä pois käytännön toteutukseen liittyvien asioiden takia. Kun hyvä teksti löytyy, asioihin löytyy aina ratkaisu. On vain oltava auki näytelmälle ja annettava sille mahdollisuus. Harrastajateatteriliiton Näytelmäpajasta tuli sekä osanottajille että Ailalle antoisa kokemus. Vuosi sitten Aila sai ajatuksen kurssista ihmisille, jotka haaveilevat näytelmän kirjoittamisesta. Hän esitti ideansa tuottaja Mari Saariselle ja siitä se lähti. Kurssille hakeneista valittiin pajaan 10 motivoitunutta ihmistä. Heillä oli nälkä oppia ja Ailalla halu sanoittaa se mitä osaa. – Paja toimi hyvin, koska sinne piti hakea näytelmäidealla. Se oli tärkeää ja siinä tuli jo testattua motivaatiota, halua ja kykyä. Näin hakemuksesta, onko idealla mahdolli-

– Sellaiset ihmiset, jotka ovat täynnä kysymyksiä, oppivat kursseilla paljon. He voivat saada vastauksia. Jos tulee vain esittelemään omaa osaamistaan, harvoin saa mitään, sanoo Aila Lavaste.

suus kehittyä näytelmäksi. Kun maaliin päästiin, valmiina oli yksi synopsis ja yhdeksän valmista näytelmää. Aila kiittelee ryhmän dynamiikkaa harvinaisen hyväksi. Kurssilaisten välinen dialogi oli puolet kurssin annista. – Olin äärimmäisen motivoitunut. Idea pajaan oli omani, en kokenut olevani vain työssä ja kurssilaisten nälkä oppia oli ihana kannustin. Se oli innostuksen matka. Lopullisista näytelmistä tuli hyvin erilaisia. Jokainen kirjoitti omasta lähtökohdastaan, komediaa, draamaa tai olemassa oleviin henkilöihin perustuvaa historiallista tarinaa. Aila pitää valmistuneita näytelmiä hyvinä. – Palautteen antaminen kertoo kurssista jotakin. Henkilökohtaisen, korjaavan palautteen antaminen ei ole koskaan kauhean helppoa, mutta nyt se oli. Arvostin osanottajia niin paljon, että he ansaitsivat rehellisyyden. En voinut yhtään kaunistella ja he olivat todella kiitollisia palautteesta. Viimeiselle kokoontumiskerralle Aila sai avukseen ohjaajiksi Antti Niskasen ja Minna Tuomasen sekä kahdeksan näyttelijää Jyväskylän kristillisen opiston teatterilinjalta ja viisi näyttelijää Laukaan Teatterista. Jokaisesta näytelmästä harjoiteltiin yhtä kohtausta, mikä viimeistään teki kurssilaisille selväksi, että näytelmätekstiä ei ole tarkoitettu luettavaksi, vaan esitettäväksi. – Se oli tunteisiin käyvä tilanne. Kirjoittajille oli ihmeen kaltaista nähdä, miten henkilöt, joita on puoli vuotta yksikseen miettinyt, ovatkin yhtäkkiä siinä silmien edessä.

FAKTA • syntynyt Tampereella 1950 • Dramaturgi, ohjaaja, teatterinjohtaja • Kajaanin kaupunginteatterin johtaja 1995–2000, Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja 2001–2007. • Opettanut useilla teatterialan kursseilla vuodesta 1974 lähtien • Suomen Harrastajateatteriliiton hopeinen ansiomerkki 1990 • Silmänkääntäjä-palkinto 2004 • Jyväskylän kaupungin Kiitos kulttuurista -tunnustus 2006 • Suomen Harrastajateatteriliiton kultainen ansiomerkki 2008 • Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2009 • Pro Finlandia 2018 • Teokset: Harrastajateatteri ja teksti (1985), Teatteri on tässä: Jyväskylän kaupunginteatteri 1961–2001 Hannele Ruotsalon kanssa (2001) ja Vieraassa takissa (2015)

Ramppi-Teatterin perintö Kangasalan Pikkuteatterille T

oimintansa kesällä 2019 lopettanut kansallisestikin arvostettu ja pitkän historian omaava Ramppi-Teatteriyhdistys ry solmi syyskuussa Kangasalan Pikkuteatterin kanssa sopimuksen, jossa Ramppi-Teatteriyhdistyksen aiempi omaisuus siirrettiin Kangasalan Pikkuteatterille. Ramppi-teatterin historiaa ja yhteiskuntaa peilaaviin pidettyihin näytelmiin pohjautuva toiminta jatkui yli 20 vuotta. Rampin avainhenkilöille karttui ikää, ja uusia tekijöitä ei saatu enää toimintaan mukaan toivotulla tavalla. Hyvin tavallinen tarina monen kulttuuriyhdistyksen kohdalla, mutta Ramppi-Teatteriyhdistyksessä ei jääty makaamaan raunioille, vaan tehtiin hyvä päätös siirtää nimi ja omaisuus nuoremmille. Siirretty omaisuus kattaa esimerkiksi Kangasalan kesäteatterin tiloissa olevan kahviokontin, kalusto- ja pukuvaraston, pukuhuoneen ja muuta irtainta omaisuutta kuten ison valikoiman puvustusta. Omaisuuden siirto Kangasalan Pikkuteatterille turvaa osaltaan niiden tavoitteiden toteutumista, joiden varaan purkautuvan Ramppi-teatteriyhdistyksen toiminta on rakentunut. Lisäksi Ramppi-teatterin nimenkäyttöoikeus siirtyi Pikkuteatterin uudelle jaostolle. – Jossain kohdassa hyväkin asia päättyy. Asiasta juteltiin ja sovittiin hyvässä hengessä. Ramppi-Teatteri ei jatka elämäänsä suoraan meidän alaisuudessamme, vaan Pikkuteatterilla on käyttöoikeus nimeen, Pikkuteatterin perustajajäsen Paula Mäkeläinen toteaa. Nimen käytön hän näkisi perustelluksi esimerkiksi tilanteessa, jossa Pikkuteatteri haluaa tehdä kesäteatteriesityksen, joka vastaa ”vanhan Rampin” ohjelmistolinjausta. Tällaisia esityksiä voivat olla esimerkiksi kantaesitettävät tai vanhat teatteriteokset, jotka nostavat teemallisesti esiin Suomen ja erityisesti Kangasalan historiaa, kulttuuria ja

merkkihenkilöitä. Ramppi pysyy Pikkuteatterin jaostona, mutta sillä ei ole aktiivista toimintaa. Se oli molemmille osapuolille hyvä ratkaisu. Rampilla on kuitenkin hyvä kansallinen maine ja siltä on totuttu näkemään tasokasta teatteria. Kysymyksessä on pitkän historian luonteva ja hyvähenkinen jatkumo. Kangasalan Pikkuteatteri sai aikanaan vuonna 2009 alkunsa Kangasalle muuttaneen ohjaaja Mika Eerolan ajatuksesta. Tuolloin Ramppi-teatteriin mukaan tullut Mika halusi perustaa paikkakunnalle lastenteatterin. Tuumasta ryhdyttiin toimeen, ja Ramppi-teatterille perustettiin Pikku-Ramppi-nimellä kulkenut jaosto. Ensimmäinen näytelmä Saapasjalkakissa esitettiin kesällä 2010 Kangasalan kesäteatterissa. Alkuvaiheessa Pikkuteatterin kassa oli tyhjä, mutta intoa ja osaamista oli onneksi sitäkin enemmän. Ramppi-teatteri lainasi Pikku-Rampin jaostolle ensimmäisenä keväänä pienen summan, jolla painettiin mainoslehtiset ja julisteet. Ensimmäinen näytöskesä oli menestys, Saapasjalkakissan tavoitettua lähes 3000 katsojaa. Loppuvuodesta 2010 yhteistuumin Ramppi-teatterin kanssa päätettiin, että Pikkuteatteri perustaa oman yhdistyksensä, jossa se voi keskittyä hienon alkusysäyksen saaneen lasten- ja nuortenteatterin toteuttamiseen ja kehittämiseen. Näin sai alkunsa Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys. Ramppi-teatterissa pitkään vaikuttanut Erkki Frick toimi useita vuosia Kangasalan Pikkuteatterin mentorina. Toimintaa on ylläpidetty laadukkaasti ja suunnitelmallisesti, täysin talkoovoimin. Kangasalan Pikkuteatteri on tehnyt sujuvaa yhteistyötä Ramppi-teatterin kanssa useiden vuosien ajan esimerkiksi yhteisen esityspaikan Kangasalan kesäteatterin huoltamisen, äänilaitteiden, harjoitusten ja esitysten aikatauluttamisen osalta. Kangasalan Pikkuteatteri viettää 10-vuotisjuhliaan vuonna 2020. Teatteri on tehnyt hienon matkan lapsi- ja nuorisotyön sekä paikallisen teatterikulttuurin saralla. Ramppi-teatterin arvostettu maine, pitkä historia ja kokemus siivittivät Pikkuteatterin alkutaivalta omalla tärkeällä tavallaan. Kuvassa vasemmalta on Kangasalan Pikkuteatterin näyttelijöitä ja johtokunnasta Anne Kaipainen, Hanna Heinonen, puvustaja Heidi Jaakkola, puheenjohtaja Sari Anttila, Rampin entinen puheenjohtaja Pekka Koskela, Rampin avainhenkilö ja käsikirjoittaja Aulis Aarnio sekä laitimmaisena kaksi Rampin aiempaa ammattiohjaajaa Sina Kujansuu ja Ahti Jokinen, ja heidän välissään Rampin Erkki Salokangas. 7

”Näytelmäpaja oli mahtava kokemus” ”O

len työkseni kirjoittanut 25 vuotta, mutta en koskaan näytelmää – kaikkea muuta: lyhytproosaa, tietokirjallisuutta, lasten ja nuorten kirjallisuutta. Olin jo kauan haaveillut näytelmän kirjoittamisesta ja miettinyt, että ehkä voisin mennä kirjoittajakurssille jos sopiva tulisi eteen. Itse olen kouluttanut kirjoittajia paljon, mutta en ole koskaan itse ollut kurssilaisena. Ajattelin, etten ala itse räpeltää ja yritä opetella draaman kirjoittamista kantapään kautta. Ilmoitus Ailan kurssista tuli sopivasti vastaan vuosi sitten. Tunsin hänet legendaarisena dramaturgina. Lähetin synopsikseni, joka kyllä sitten muuttui täysin matkan aikana. Jännitin joulun seudun pääsenkö kurssille ja oli niin ihanaa kun Aila laittoi alkuvuodesta viestiä, että pääsen mukaan. Asun Rovaniemellä ja puoliso lähti kuskiksi Jyväskylään joka viikonlopuksi. Pajan porukka oli hirveän kiva ja ihmiset hauskasti eri taustaisia. Monella oli harrastajateatteritaustaa, minulla ei sitäkään. Teatteri oli minulle tuttu vain katsomon puolelta. Nyt teatteri tuli uudella tavalla tutuksi. Kurssipaikka, juomatehdas ja näyttämö, oli erityisen kiva. Siellä sai kirjoittaa ja keskustella näytelmän tekemisestä näyttämöllä. Ilman tätä kurssia ei olisi syntynyt näytelmää. Siitä tuli lopulta 158 sivua pitkä, mutta se lyhentyi vajaan 100 sivun mittaiseksi. Opin draaman kirjoittamisesta aivan valtavasti. Ero proosan kirjoittamiseen on suuri. Aila sanoi, että tämä on tiivistämisen taidetta. Pitää uskaltaa tiivistää ja lyhentää, koska ei kukaan jaksa lörpöttelyä. Oli erityisen nautinnollista kirjoittaa iskeviä repliikkejä. Senkin opin, että ei saa sanoa liikaa. Asioita pitää näyttää toiminnalla. Itselleni oli haastetta kirjoittaa kevyesti vakavasta aiheesta niin, että siinä olisi sekä huumoria että filosofiaaa. Kurssin huipentuma oli viimeinen viikonloppu. Aila oli pystynyt lyhyellä varoitusajalla saamaan hyvät näyttelijät ja saimme seurata prosessia aina siitä kun ohjaaja tapasi näyttelijät ensimmäisen kerran ja kävi tekstiä heidän kanssaan läpi. Se oli todella hieno kokemus.” Tittamari Marttinen, kirjailija, Rovaniemi

”N

äytelmäpaja sattui elämäntilanteeseeni hyvin, koska tekstini käsittelee syöpäsairaan ensimmäistä vuotta. Olen siis itse ikään kuin päähenkilö. Tästä tuli hyvin omaääninen juttu. Sytostaattihoidot olivat ohi, kun huomasin tästä kurssista ilmoituksen. Ajattelin, että hittolainen, pitäisikö lähteä kirjoittamaan tästä vuodesta näytelmää. Olen niin laiska, että tämä olisi jäänyt aihioksi, mutta nyt sain deadlinen. Koko näytelmä syntyi melkein kurssin aikana. Aila oli niin reilu, että sain vielä marraskuussa palautetta. Ailan ja ryhmän tuki oli niin keskiössä. Jotakin draamaa olen joskus kirjoittanut jotain lukion teatterikurssia varten, mutta en näin kunnianhimoisesti ja näin tosissani. Sain niin paljon kannustusta. Aihe oli äärimmäisen tärkeä ja siitä on hirveän vähän kirjoitettu, vaikka se koskettaa koko Suomea. Otin myös näytelmään mukaan tätä näytelmän kirjoitusprosessia. Käyn edelleen hoidoissa. En voi sanoa, että syöpä on voitettu. Ei siinä ole voittajia eikä häviäjiä. Olikin jännää miettiä mitä tarjoan loppuratkaisuksi. Kirjoittaminen oli minulle yllättävän helppoa. Sanoin ensimmäisessä tapaamisessa, että monologi olisi minun lajini. Aila siihen, että sehän on kaikkein vaikein! Olen niin paljon kirjoittanut, että tekstiä tuntui tulevan ihan luonnostaan. Dramaturginen rakenne oli vaikein ja siinä Ailan apu tuli tarpeeseen. Kirjoittaminen oli minulle älyttömän terapeuttista. Itkin ja kirjoitin. Nauroin ja kirjoitin. Viimeisenä viikonloppuna oli hirveän rankkaa nähdä näyttämöllä omaa näytelmää esitettävän. Aila oli valinnut siihen itselleni ahdistavimmat kohtaukset. Mutta olihan se mieletöntä tajuta, että tämä teksti toimii.” Katariina Kinnunen, ilmaisutaidon opettaja, ohjaaja, Mikkeli

Seuraava Näytelmäpaja käynnistyy syksyllä 2020. Seuraa tiedotusta!

Katariina Kinnunen:

Kuokkavieras ja minä

”T

ässä oli sattumaakin mukana. Vaimoni asuu Lahdessa ja hän oli siellä löytänyt kirjan, jossa kerrottiin merkittävistä lahtelaisista. Heidän joukossaan oli Henrik Rautell. Minun sukunimeni on alkujaan Rautell. Tutkin kotona sukuhistoriikkia ja huomasin, että tämä lahtelainen poliisikomisario, Lahden kauppalan ensimmäinen poliisi on isoisäni isoisän veli. Hän toimi siinä virassa 18 vuotta. Alkujaan hän oli ammatiltaan nahkuri, nahkuriperheestä lähtöisi. Kertoilin tätä juttua sukulaisille ja lopulta tuli mieleen, että voisihan tästä kirjoittaa. Törmäsin netissä tähän kurssiin ja sitten tuli mieleen, että Lahdessa toimii Ainonpuiston Teatteri, joka on keskittynyt paikallisiin historiallisiin aiheisiin. Heille voisi tätä tarjota. Ilmoittauduin pajaan ja tulin valituksi. Olen taustaltani ammattikirjoittaja. Olen aloittanut toimittajana Helsingin Sanomissa vuonna 1975 ja kiertänyt siellä eri osastoilla. Olen ollut koko ajan kirjoittava toimittaja ja tehnyt reportaaseja, henkilökuvia ja human interest -juttuja. Draaman kirjoittaminen oli rimpuilua irti kaikenlaisista omista rutiineistani. Rautellista löytyi todella paljon pieniä uutisia – netissähän on vanhat sanomalehdet digitoituna. Häntä käsiteltiin poliisi-, rikos- ja muissa uutisissa. Sukelsin niihin ja jäin vähän faktojen vangiksikin. Toinen hyvä lähde oli Lahden Kaupunginmuseon digitaalinen arkisto, josta löytyi kauppalanhallituksen pöytäkirjat. Rautell oli ollut varsinainen jokapaikan höylä ja työskennellyt muun muassa yleisten töiden johtajana. Vaikeinta oli löytää kohta, mihin tarina ajoittuu. Kyseessä oli kuitenkin pitkä henkilöhistoria. Ensin sain tiukat ohjeet: ihan lyhyesti kirjoitat mitä haluat tällä näytelmällä kertoa, mikä on keskeinen teema ja mikä on ristiriita, josta draaman kaari syntyy. Sitä piti hakea pitkään. Ryhmän tuki oli tavattoman arvokas. Kaikessa oli kollektiivinen eteenpäinmenon tuntu ja nousimme yhdessä tasolta toiselle. Kurssi oli rakennettu hyvin. Alkuun tuli teoriaa ja sitten hypättiin käytäntöön ja kolmannessa vaiheessa tekstejä jo luettiin lavalla. Se viimeinen oli sävähdyttävä ja silmiä avaava juttu. Oli jännä nähdä miten pienistä paloista lähdettiin liikkeelle ja miten tekstiä hiottiin ohjaajan hyppysissä. Teatterissa olen ollut vain yleisön joukossa, joten tämä osuus oli hauskaa ja antoisaa. Teatterin ja draaman magiaa näki jokaisessa katkelmassa, kun ne muuttuivat niin eläviksi. Oli kivat näyttelijät, jotka olivat lyhyessä ajassa sisäistäneet asioita.” Timo Rautava, eläkkeellä oleva toimittaja, Helsinki

Näytelmä on kirjoitettu kaksinäytöksiseksi, mutta sen voi toteuttaa myös yksinäytöksisenä. Henkilöitä 9, mutta viidellä-kuudellakin pärjää. Laajennetun monologin kaltainen näytelmä kertoo syöpäsairaan naisen ensimmäisestä vuodesta alkaen siitä kun hän saa diagnoosin. Näytelmä käsittelee tragikoomisinkin keinoin sitä, mitä ihmisen päässä tapahtuu syöpädiagnoosin jälkeen: Miten ihminen toimii sekavassa hullunmyllyssä? Mitä tapahtumia ja muistoja nousee pintaan? Välillä näytelmä sukeltaa päähenkilön lapsuuteen. Isoja teemoja sopeutumisen lisäksi ovat monen sukupolven vahvat naiset ja puhumattomuus vaikeista asioista. Päähenkilö vaihtuu välillä myös kertojaksi, joka ottaa yleisön mukaan leikkiin ja kuvaa sille näytelmän syntyprosessia. Näytelmää voi tiedustella osoitteesta riina62@gmail.com

Timo Rautava:

Komisario Rautellin syysomenat Kaksinäytöksinen draama, joka sijoittuu Lahteen 1904– 1906, mutta takaumia koetaan 1800-luvun puoliväliin asti. Henkilöitä näytelmässä on parikymmentä, lasten ja toriväen määrästä riippuen. Keskiössä on komisario Rautell itse. Torilla kuhisee, kun on kuultu, että Rautell joutuu lopettamaan poliisin työnsä vastoin omaa tahtoaan. Monenlaisten vauhdikkaiden tapausten (mm. ryöstöä, laukaustenvaihtoa, pidätystä) jälkeen Rautell saa kuulla, että häntä ollaan syrjäyttämässä. Hän itse on luopumassa yleisten töiden hoitamisesta, koska hommat ovat käymässä raskaiksi. Tästä vihamiehet saavat syyn vaatia häntä lopettamaan poliisinkin työt. Virkansa menettämisen jälkeen Rautell keskittyy tarhuroimaan liki 300 omenapuutaan, mutta kaupungin kaavoitusta ollaan laajentamassa juuri hänen tonttinsa päälle ja hän saa häädön. Raastuvassakin käydään, mutta vasta kuvernöörille tehty valitus antaa Rautellille rauhan asua omenatarhansa keskellä. Tapahtumia kommentoidaan torilla pitkin näytelmää ja myös sanomalehden toimittaja seuraa tapahtumien kulkua. Näytelmää voi tiedustella osoitteesta tkrautava@gmail.com

Tittamari Marttinen:

Erään rakkauden ääriviivat Kokoillan näytelmä, draama komediallisin aineksin. 3 naista, 1 mies. Näytelmä kertoo rakkausaddiktiosta, riippuvuudesta rakkauteen ja lähisuhteisiin. Keskiössä on pariskunta, Saara ja Esko. Saara rakastuu Eskon entiseen vaimoon ja Eskolla puolestaan on suhde nuorempaan naiseen ”sokerideittiin”, jonka kanssa hän saa lapsen. Nuori nainen ei kuitenkaan halua sitoutua Eskoon, vaan lapsi päätyy lopulta Saaralle ja Eskolle. Tavallista erikoisempi perheen syntytarina pyörittelee ajatusta perheestä ja parisuhteesta ja siinä myös pukeudutaan ristiin. Näytelmää voi tiedustella osoitteesta tittamari@gmail.com Lisää tekstejä esitellään seuraavassa numerossa. 9

Turunmaan kesäteatteri – på svenska Teaterboulage liittyi Suomen Harrastajateatteriliittoon ensimmäisenä rannikkoseudun ruotsinkielisenä harrastajateatterina.

ari vuotta sitten kaksikymppisiään juhlinut Teaterboulage on tarjonnut Turun seudun teatteriyleisölle useita kantaesityksiä, revyitä, farsseja, draamaa, lapsi- ja nukkeateatteria – kaikkea mahdollista. Teatteri on toiminut yhteistyökumppanina myös muiden järjestämissä tuotannoissa, kuten Paraisten kaupungin tuottamissa suosituissa nuorisoshow-esityksissä. Epävirallisesti Teaterboulagea sanotaankin Turunmaan kesäteatteriksi, koska se on Turun seudun ainoa, säännöllisesti ruotsinkielistä kesäteatteria esittävä yhdistys. 10 vuoden ajan Teaterboulage on kutsunut yleisöä kesäteatteriin Paraisten vanhaan tanssipaviljonkiin Lillholmeniin. Sitä ennen näyteltiin Paraisten kotiseutumuseon pihalla ja Norrgårdin taideklinikan pihassa. Teatteri on kannuksensa ansainnut. Turun Sanomat tote-

si pari vuotta sitten, että Teaterboulagessa on vuosien saatossa tehty monta omintakeista ja omia taiteellisia resursseja hienosti hyödyntävää kesäteatteriesitystä. Taiteellinen johtaja Riddo Ridberg ei halua tarjota yleisölle vain helppoa viihdettä, vaan myös kunnianhimoista teatteria. Teaterboulagessa on uskallettu tarttua muun muassa Ingmar Bergmanin Syyssonaattiin ja Georg Büchnerin Woyzeckiin. – Jos ajateltaisiin vain rahaa, ei kukaan tekisi tällaisia näytelmiä. Meillä kun ei ole vanhaa nuorisoseurantaloa, jonka kunnostamiseen rahat uppoaisivat. Tulot käytetään toimintaan ja tekniikkaan, ja satsataan riskinäytelmiin, joista tiedetään, että niistä ei tule yleisömenestystä. Minulle on rahaa tärkeämpää, että ohjelmisto on monipuolinen, Ridberg sanoo.

FAKTAA • Teatteriyhdistys Teaterboulage perustettiin keväällä 1997 Paraisilla. • Heti perustamisestaan lähtien ja yli 20 vuotta kestäneen toimintansa aikana yhdistyksellä on ollut tavoitteena valmistaa vähintään kaksi teatterituotantoa vuodessa. • Tuotantoja teatterilla on ollut jo yli 50, mikä tekee siitä yhden aktiivisimmista suomenruotsalaisista harrastajateattereista. • Yleisöä teatterin esitykset keräävät vuodessa 6000–7000 katsojan verran.

Teaterboulage tuottaa 2–4 näytelmää vuodessa, yhden jokaiselle vuodenajalle. Draamojen lisäksi teatteri on valmistanut klassisia farsseja ja lastennäytelmiä. Teatterin yksi valttikortti on ollut tiettyyn vuosikymmeneen sijoittuvat kantaesitykset. Tänä vuonna sellainen oli Babyface – 90-luvulle sijoittuva näytelmä. –Kolme vuotta sitten teimme 80-luvulle sijoittuvan näytelmän sen ajan musiikkeineen, kuten tämä ysärijuttukin. Sitä ennen on tehty 70- ja 60-luvulle sijoittuvat näytelmät. Ne ovat olleet mukavia aikamatkoja. Ridberg toteaa Paraisilla riittävän hyvin yleisöä. Sitä tulee vuosi vuodelta enemmän, myös muilta paikkakunnilta. Teatteri on oma brändinsä ja sen asema on vankka. – Vuoden tarjonnastamme löytyy jokaiselle jotakin. Kun katsomoon tulee ensikertalaisia, he yllättyvät yleensä positiivisesti. Teaterboulagen ohjelmistopolitiikka ei ole pelkästään puheliasta: se myös soi. Bändit ovat korkealaatuisia ja synnyttävät yleisössä wau-efektin. – Satsaamme myös vaatteisiin ja lavastukseen. Teemme ehkä vähän liian kalliita tuotantoja jos totta puhutaan, Ridberg nauraa. Teaterboulagella on ollut etuoikeus viimeisen 10 kesän ajan saada avukseen tukholmalaisen vaatesuunnittelijan osaamista – hänellä kun sattuu sopivasti olemaan ke-

sämökki Paraisilla. Myös lavastaja on tarkka ja huolellinen, joten jälki on viimeisteltyä. Mutta että lopputulos on onnistunut, kaikkien panos on tärkeä, niin isot kuin pienet. Ridberg itse näytteli ensimmäistä kertaa Teaterboulagenimen alla kesäteatterissa 1997, perustamisvuonna. Seuraavana vuonna hän jo hyppäsi ohjaajan saappaisiin. Teatteri on Ridbergeille iloinen sukuvika. Ridbergin isä oli aito harrastajanäyttelijä ja kaksi setää, Ridbergin veljeksiä, ovat näytelleet 50–80-luvuilla. – Isän kautta olen tullut teatteriin. Hän näytteli ensimmäisessä revyyssä jo 1977. Ridbergillä on takanaan jo yli 60 ohjaustyötä. Tänä syksynä hän on ohjannut ensimmäistä kertaa suomenkielisen näytelmän, Heila hakusessa Kaarina-Teatterille. Näytelmä on Teaterboulagessa nähty Vem tar vem? suomennettuna. Ridberg on myös säveltänyt musiikin näytelmään, kuten moniin muihinkin ohjaustöihinsä. Teaterboulage on kaksikielinen yhdistys, mutta näytelmät ovat tähän saakka olleet ruotsinkielisiä, vaikka toki sattuu, että joku hahmo puhuu teatterin näytelmissä suomea. Kun on ruotsinkielinen teatteri, voisi olettaa, että sen ohjelmistoon kuuluisivat ilman muuta Eemelit ja Ronjat ja Pepit. Toisin on. Astrid Lindgrenin kuuluisia hahmoja ei ole koskaan nähty Teaterboulagen esityksissä.

Yhteistoiminnallista elinikäistä oppimista Harrastajateatteritoiminta aktivoi paitsi osallistujia, myös tuottaa esittävää taidetta paikkakunnan yleisöille. Teksti: Jari Karttunen, Jukka Virtala

arrastajateatteri voi olla paikkakunnan ainoa esittävän taiteen tekijä ja kulttuuripalvelu. Siten se lisää kulttuurin saatavuutta. Toiminta kokoaa usein eri sukupolvia tekemään yhdessä esittävää taidetta. Ryhmämuotoisen toiminnan ytimessä ovat luovan yhdessä tekemisen halu ja kollektiivinen oppimisen prosessi. Toiminnalla voidaan myös nähdä myönteisiä vaikutuksia paikkakunnan kulttuuritarjonnan rikastuttajana. Yksilön näkökulmasta teatteriharrastus tukee sitoutumista paikkakuntaan ja yhteisöön, koettua elämänlaatua sekä elinikäistä oppimista. Kulttuuriharrastukset myös tukevat koetun hyvän terveyden kokemuksia. Kasvatustieteen tohtori Timo Sinivuori tutki väitöskirjassaan teatteriharrastuksen motiiveja ja päätyi siihen, että teatterin harrastaminen on erittäin käyttökelpoinen kanava elämään liittyvien ilmiöiden tutkimisessa ja vuorovaikutus- ja sosiaalisten taitojen kehittämisessä. Hän painotti, että teatteri voidaan nähdä keinona vaikuttaa ihmisten käsityksiin, asenteisiin, ajattelutapaan ja toimintaan. 2000-luvulla moni perinteikäs harrastajateatteri on kohdannut uusia haasteita jäsenhankinnassa ja ryhmien ikäjakaumassa. Pitkän linjan harrastajien ikääntyessä työikäisten harrastajien osuus vähenee. Moni harrastajateatteriryhmä ja ohjaaja on pähkäillyt kuinka houkutella uusia työikäisiä harrastajia mukaan toimintaan. Keinot ovat moninaisia ja ne vaativat hyvää paikallistuntemusta. Eri sukupolvien välinen vuoropuhelu harrastajateatterin muodossa voi mahdollistua myös ohjelmistoratkaisujen ja -valintojen suhteen. Teatteriryhmien elinkaariin vaikuttaa moni tekijä. Maineikaskaan menneisyys ei aina takaa toiminnan jatkuvuutta. Toiminnan hiipuminen voi johtua vastuunkantajien väsymisestä toiminnan jatkuvan epävarmuuden vuoksi. Yleisesti yksi toimintaa horjuttava muutos ei vielä koettele toimintaa. JARI KARTTUNEN on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteen maisteri, joka on kiinnostunut esittävästä taiteesta erilaisissa ympäristöissä. Hän toimii lehtori JAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. JUKKA VIRTALA on näyttämöaineiden ohjaaja ja kouluttaja, joka on viime vuodet toiminut taiteilijana kulttuurihankkeissa Sisä-Savossa, opettanut ilmaisuaineita kansalaisopistoissa sekä esiintynyt muun muassa tarinateatteri- ja improvisaatioryhmissä.

Elinikäisen oppimisen näkökulmasta harrastajateatteritoiminnassa on monia tarjoumia kehittää ja monipuolistaa omaa henkilökohtaista ilmaisua sekä tarkastella omia käsityksiä, asenteita ja ajattelutapoja asettumalla toisen ihmisen rooliin. Se tarjoaa myös kollektiivisen oppimisen ympäristön ryhmämuotoisessa toiminnassa. Työikäisen harrastajan intressi voi olla oman hyvinvoinnin ja työssäjaksamisen tukeminen. Kiinnostuksen voi herättää paikkakunnan elämään, sukupolviin sekä ajan ilmiöihin liittyvien sisältöjen esittäminen paikkakunnalla. Todennäköisesti nämä vahvistavat myös työikäisten sitoutumista harrastajateatteritoimintaan. Työikäisiä harrastajia voi motivoida toimintaan sitoutumisessa myös ennakkoon saatava tieto ulkoa opeteltavan näytelmätekstin määrästä siten, että se on sovitettavissa työssäkäyvän elämään ja vapaa-ajan muihin toimintoihin. Mahdollisia ratkaisuja voivat olla ajallisesti lyhemmät näytelmät ja muiden näyttämökerronnan keinojen tai esityskonseptien käyttäminen. Erilaiset kulttuurihankkeet ovat herättäneet monta harrastajateatteria uuteen kukoistukseen. Muun muassa Kulttuuri kylässä ja Luovaa voimaa luonnosta -hanketoiminnat aloitettiin kylien ja kyläläisten omista luovan yhteistoiminnan tarpeista. Harrastajien esitykset räätälöitiin osallistujien toiveiden mukaan ja aiheita otettiin kylän historiasta ja nykyisyydestä. Tällöin ohjaajan työnkuva on kertomusten keräämistä, koostamista ja näyttämölle jalostamista eri draamamenetelmin. Teatteriharrastuksen myötä on monessa paikassa syntynyt myös innostus remontoida kylätaloa tai elvyttää katkennutta iltamaperinnettä. Kyläkunnan omista tarpeista ja paikkakunnan kertomuksista virinneisiin produktioihin on osallistunut paljon työikäisiä. Näiden harrastajien yksi eteenpäin vievä voima on ollut pitää kyläkunta elävänä ja yhteistoimintaa tukevana yhteisönä, jossa harrastajateatterilla on merkittävä ja omaääninen rooli. Viittaukset: Sinivuori, Timo 2002. Teatteriharrastuksen merkitys - Teatteriharrastusmotiivit ja taiteellinen oppiminen teatteriesityksen valmistusprosessissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto Research Centre for Vocational Education - Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus. Saatavissa: tampub.uta.fi/handle/10024/67202 Hankkeista lisää: www.savelet.info/kulttuuri-kylaessae sekä peda.net/suonenjoki/kansalaisopisto/hankkeet/lvlh2

Posion Pomppa-Teatterin Haavelaivan kuvasi Marko Junttila.

Ämpärikaupalla elämyksiä P

ohjoisten palkisten harrastajateatteripäivät ämpäripääkunta Tervolassa olivat yhteisöllisyyden riemuvoitto. Jokaisesta Kouta-viikonlopun aikana nähdystä esityksestä loisti yhdessä tekemisen ilo, joka ylitti paikoin jopa itse kerrottavan tarinan. Turhaan ei ihana-sana toistu raadin palautteissa – yhdessä tekemisen tuntu oli tismalleen ja ytimekkäästi todeten ihanaa. Runsaan, monenkirjavan ja eloisan Kouta-viikonlopun päätteeksi palkittiin posiolainen Pomppa-teatteri Suomen Harrastajateatteriliiton 1000 euron nimikkopalkinnolla. Vuoden lappilainen teatteriteko -palkinto oli raadin yksimielinen valinta. Pomppalaisten Haavelaiva-näytelmä poiki ryhmälle myös kunniakirjan uuden tyylilajin rohkeasta ja kunnianhimoisesta haltuunotosta sekä näyttelijä Virve Jakkulalle sädehtivästä lavatyöskentelystä. Raati kiitteli Haavelaiva-esitystä mahtavasti rullaavaksi, upeilla laulajilla hienosti itsensä kantavaksi musiikillisek-

si ilotteluksi. – Esitys oli uskollinen tyylilajilleen, vahva ryhmädynamiikka. Haaveisiin liittyvä tematiikka kosketti varmasti meitä kaikkia. Ihanaa, että laivafiilis ei jäänyt pelkästään ruoriin ja köyteen, käytitte koko lavaa ja salia hienosti. Näytteleminen oli tasavahvaa osoittaen, että olette tehneet hommia yhdessä pitempäänkin. Haavelaiva sisälsi riemua ja taitoa, hemmetin mukavaa yhdessä tekemistä rohkeasti hyvällä asenteella ja hienolla roolituksella, raati kiitteli. Esityksiä ja tekijöitä analysoitiin sekä vertaisarvioivien kaverinäyttämöiden että ammattilaisraadin toimesta. Palauteraadissa esityksiä arvioivat näyttelijä ja työnohjaaja Kylli Köngäs, yleisötyöntekijä Anne Niskanen, luova johtaja, muotoilija ja näyttelijä Julius Oförsagd sekä taiteeseen ja kulttuuriin erikoistunut toimittaja Maria Paldanius. Harrastajateatteriliiton tuottaja Mari Saarinen toimi raadin sihteerinä. 13

Lapin ylioppilasteatterin Hyväksytty-monologi näytti hauskasti ja viiltävän oivallisesti, miten me nuoresta pitäen haemme hyväksyntää ja mitä hyväksytyksi tuleminen meiltä edellyttää. Käsikirjoittaja-ohjaaja Maiju Saikkonen palkittiin kunniakirjalla arjen ilmiöiden näkyväksi tekemisestä omalla selkeästi tunnistettavalla tyylillä ja näyttelijä Malla Ylijurva suvereenista heittäytymisestä rooliin ja kontaktiin yleisön kanssa. Raadin palaute: ”Ihanaa arjen huumoria ja huomioita asioista, jotka ovat kaikkien tunnistettavissa, vaikka niistä ei ääneen olisi puhuttukaan. Näyttelijällä on hieno kyky tunnistaa arjen ilmiöitä ja yhdistää esityksen aihe niihin tunnistettavaksi. Teksti on hyvin samaistuttava, joko omien opiskelumuistojen kautta tai työelämäänkin liitettäessä. Vahva sisääntulo, hienoa näyttelijäntyötä ja vahva vuorovaikutus alusta loppuun yleisön kanssa. Fyysinen ilmaisu on tarkkaa ja opiskelijan eleet hyvin omaksuttuja. Äänimaailma tuki hyvin esitystä. Näki, että näyttelijä nautti tekemisestä ja oli lavalla kuin kotonaan. Hienosti paketoitu monologi pelkistetyllä lavastuksella, rohkeaa, juuri näin!” Teatteriryhmä Niin sanotut, Torniosta toi tapahtumaan näytelmän Kompastus. Tarina pohjautui Samuli Suomalaisen tekstiin Setä (1878) ja kertoi köyhän miehen ponnisteluista unelmansa toteutumiseksi. Väinö haluaa näyttelijäksi, mutta setä tahtoo hänestä lakimiehen. Näyttelijä Reijo Pohjanen palkittiin kunniakirjalla tarkasta ja kokonaisvaltaisesta roolityöskentelystä. Koko ryhmä palkittiin kunniakirjalla vanhan tekstin tulkitsemisesta rohkeasti omaa murretta vaalien. Raadin palaute: ”Esitys on hyvänmielen sukellus aikansa kuvaelmaan. Raadin mieleen tuli muun muassa entisajan mustavalkoelokuvat. Leikittelyä vanhan ajan ilmaisulla ja teemoilla. Vaikka aihe oli kirjoitettu 1800-luvulla, se on edelleen tätä päivää. Näyttelijöiden keskinäinen dynamiikka toimi hienosti ja hahmojen väliset tahtotilat olivat selkeitä. Esityksessä herkullisia farssin ja sketsimäisyyden aineksia. Hieno visuaalinen ilme. Puvustus, lavastus sekä värimaailma tukivat hyvin toinen toisiaan. Hienosti tehty päärooli, jossa roolista toiseen hypättiin selkeästi. Sivuroolit tukivat pääroolia hyvin. Luontevaa aitoutta, sympaatti-

nen esitys ja juuri harrastajateatterin ytimestä. Näkee, että matka kohti esitystä on ollut teille tärkeä.” Rovaniemeläinen naisenergiaa pursuava Saaren Sakki onnistui yhteensovittamaan Kun hyvä tytär tulisi -näytelmässään Kantelettaren runot ja Kaija Koon. Koko ryhmä palkittiin kunniakirjalla oivaltavasta ”Sitkurok”-kohtauksesta, joka rokkasi ja löi yleisön ällikällä. Raadin palaute: ”Viisas, kaunis ja oivaltava esitys. Ei teennäistä tai väkisin puhuttua, hienosti yhdistetty nykykieleen. Runomaailma tuotiin ihanasti pelkistettyyn arkiseen ympäristöön. Ihana porukka, persoonia kaikki ja ne nousevat. Voimaannuttava kokemus yleisölle ja varmasti myös teille. Tämä oli näkyvästi teidän yhteinen työnne, jonka olitte yhdessä kasanneet, ja se oli myös kantava voima esityksessä. Sitkurok oli ihan lempparikohtauksemme ja yksilöiden heittäytyminen ihan mahtavaa, persoonia tässä kohtauksessa erityisesti lava täynnä. Hauska kokonaisuus, josta hienosti suoriuduitte.” Kemijärven lausujat, ihanat leidit, esittivät kuplivan miksauksen naisrunouden helmistä, parilla miesäänellä höystettynä. Ryhmä palkittiin Iltapäiväskumppa-esityksestä kunniakirjalla taidokkaasta ja elämänmakuisesta esiintymisestä ja Tiinaliisa Multamäki oivaltavasta ja ehjästä dramatisoinnista ja ohjauksesta. Raadin palaute: ”Sanataidetta parhaimmillaan. Naiskirjallisuuden helmiä, mainiosti kaikille sopivat tekstit. Sisältö oli sisäistetty, jolloin yksilöt ja persoonat tulivat esiin hienosti. Visuaalisesti yksinkertaisuudessaan kaunis kokonaisuus, jota oli ilo katsoa. Yksinkertaisuus ja pienet muutokset dynamiikassa ja rytmissä toimivat täytenä. Puheen suunnat oli hyvin mietitty ja sisäistetty. Kuulas, kirkas ja korjaava vaikutus – te olitte totta. Vaikuttavaa ja todella liikuttavaa, huumoria, hauskaa, lämpöä tunnistettavia asioita.” Pohjoisin ryhmä iValoiset sytytti yleisön Ja Jumala loi naisen -esityksellään. Kunniakirjoja sateli sen mukaisesti: Näyttelijä Tarja Palojärvelle kokonaisvaltaisesta heittäytymisestä ja rooliin eläytymisestä, näyttelijä Satu Kyrölle tarkasta ja tyylikkäästä roolityöstä, näyttelijä Pentti Pennasel-

le roolityöstä ja vuoden vapauttavimmasta karjaisusta sekä koko ryhmälle vahvasta ryhmäenergiasta. Raadin palaute: ”Vauhtia oli! Esitys imi ja vei mukanaan maailmaansa. Aitoja ja vaikeita aiheita, jotka ovat aivan kamalia ja joita toivoisi, että ei enää tarvitsisi käsitellä. Sovinistisuuden määrä oli vaikea vastaanottaa välillä. Esityksen naisille erityisesti pisteet hahmojen luomisesta. Huikeita hahmoja, joita oli ilo katsoa. Käytettyjen naisten kauppa oli kaikessa kamaluudessaan oivaltavaa. Hauska teksti, nauratti, ja samalla mietti voiko tälle nauraa ja kenelle tässä nauran, itsellenikö? Hienoja teemoja, rohkeutta hypätä sinne mikä tuntuu oikealta. Vahvinta osa-aluetta ryhmäkohtaukset ja tarkka roolityöskentely. Hauska esitys, joka tuo uusia tulokulmia tärkeään aiheeseen.” Kemppateatteri Kemijärveltä toi Tervolaan 10-vuotisjuhlanäytelmänsä Salarakas. Siinä Kemijärvellä lomiaan viettänyt missi palaa jälleen kesänviettoon ja huikea huhumylly alkaa jauhaa juttua, vallankin kun kylässä on useita joutilaita poikamiehiä. Kunniakirja myönnettiin näyttelijä Jarkko Tervolalle skarpista ja taitavasta näyttelijäntyöstä sekä koko ryhmälle sukupolvet yhteen tuovasta teatteritoiminnasta. Raadin palaute: ”Ylisukupolvinen ryhmä raikkaita nuoria ja kokeneita senioreita tuo jatkuvuutta teatterille. Ihana ajatus, että koko kylä on mukana tarinassa. Ihana oma teksti omalle porukalle, kaikilla oli omat tehtävänsä ja näki, että juttu oli räätälöity teille. Näyttämökuva hieno ja mahtavasti toteutettu. Tyylilaji tuli hyvässä mielessä hyvin esiin. Ihania kohtauksia ja loppua kohden saavutti hienon vauhdin, ”paransi kuin sika juoksuaan”. Erityisen vahvoja miesrooleja, ja elementit tasapainossa lavalla. Kaikki oli perusteltua ja tasapaino kiteytyi kirkkokohtaukseen. Yhteishenki ja yhdessä tekemisen ilo näkyi ja kuului. Eteenpäin porskutetaan, tapahtui mitä tapahtui – hyvällä huumorilla ja ilon kautta. Ihanaa tekemisen meininkiä ja hauskuutta sekä sopivaa letkeyttä. Lavastus oli hienosti mietitty. Aitouden hetket olivat todella herkullisia komiikan hetkiä, ja mukana oli hyviä paikallisia huomioita ja ihania oivalluksia.”

Rovaniemeläinen Räväsojan Känsäkourat kertoi Tulilintu-näytelmällään legendaarisen Lintu-Antin tarinaa. Ryhmä palkittiin kunniakirjalla paikalliseen aiheeseen tarttumisesta ja näyttelijä Henry Schroderus läsnäolevasta roolityöstä. Raadin palaute: ”Olitte onnistuneet isolla sukupolvet ylittävällä työryhmällä tekemään hienon esityksen. Iso työ, kun kaikki on tehty itse, siitä hatunnosto. On lähdetty nollasta tekemään ja biisit ja paikallinen aihe on aina kiinnostava ja rohkea veto. Tämän viikonlopun aikana on puhuttu paljon repliikkeihin napakasti kiinni iskemisestä ja teillä se toimi hienosti. Ajoituksessa olitte siis todella hyviä. Tulipalo oli hienosti ratkaistu, myös humalan näytteleminen oli hienoa. Päähahmojen (pariskunta) näytteleminen hyvää ja mutkatonta. Hienosti vedetty päärooli, Antti!” Kemiläisen Meri-Lapin Estradin Lähde-näytelmä törmäytti terapeuttia, toimittajaa ja pankinjohtajaa erilaisiin ihmisiin, joiden kanssa syntyi välillä konflikteja, välillä taas yhteisymmärrystä. Ryhmä palkittiin kunniakirjalla ja koulutusstipendeillä kauttaaltaan vahvasta näyttelijäntyöstä. Ohjaaja Toni Sainio palkittiin kunniakirjalla ohjaajantyöstä. Raadin palaute: ”Lavastus oli rauhallinen miljöö kolmessa eri pisteessä, ja tämä toimi hienosti läpi esityksen levollisena kokonaisuutena. Yhdistävä tarve saavuttaa jotakin loi hyvin pohjan toimivalle komiikalle. Hyvä, että ette jääneet kolmen pisteen loukkuun, vaan käytitte koko tilaa hyvin. Vahvoja ja rohkeita roolisuorituksia, joita oli nautintoa katsoa, kun sai aivan kuin levätä katsomossa, e tarvinnut jännittää yhtään, miten selviydytte. Käsikirjoitus on hieno, vaikka myös samalla haastava, ja vie yleisön jotenkin unenomaisen absurdin maailmaan, saitte luotua hienon tunnelman ja pidettyä yllätyksellisyyden mukana. Hyvin jäsennelty kokonaisuus. Ääni ja artikulaatio oli tässä esityksessä todella hyvää. Roolissa pysyttiin hyvin ja luontevasti, ja mentiin täysillä, mikä tuo uskottavuutta kaikkeen tekemiseen. Hahmot pysyivät omassa rytmissään uskollisesti ja dialogi soljui sujuvasti. Erityisesti siivouspätkä oli hulvaton, mahtavaa! Vaihdot toimivia, eikä niihin jääty kykkimään, tässä näkyy erityisesti ohjaajan tekemä työ.”

Mitä Siperia opetti? Vaikutelmia nuorten teatterifestivaalilta Venäjältä Teksti: Merja Laaksovirta

ain kutsun saapua teatterikriitikoksi nuorten teatterifestivaaleille Tjyumeniin, runsaan 800 000 asukkaan kaupunkiin Venäjän Keski-Siperiaan. Kutsun esitti Venäjän Harrastajateatterijärjestön johtaja Alla Zorina, jonka kanssa olemme tunteneet toisemme jo yli 30 vuoden ajan. Tutustuin Allaan 1980-luvun lopussa, kun vierailin suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan mukana Moskovassa. Elettiin parasta glasnostin ja perestroikan aikaa, ja Neuvostoliitto avautui monella uudella saralla. Jo suomalainen seurue teki matkasta mielenkiintoisen: siihen kuuluivat mm. Aki Kaurismäki, Rosa Liksom ja Pelle Miljoona. Kävin Neuvostoliiton Teatteriunionin talossa esittäytymässä Allalle, ja loimme yhteistyöpohjaa järjestöjemme tuleville vuosikymmenille. Esitin hänelle myös vastakutsun saapua kriitikoksi Saarijärven Harrastajateatteripäiville. Näin käynnistyivät myös harrastajateatterivierailut. Tänä vuonna lokakuun viimeisenä päivänä lensin Moskovan kautta Tjyumeniin. Neuvostoajan henkeä oli yhä tallella joidenkin rakennusten ja teiden kunnossa, mutta Tura-joen yli kulki uusi upea silta. Kaupungin suuri Draa-

mateatteri ja moderni nuorisotalo oli varustettu hienolla tekniikalla. Festivaaleille oli kutsuttu useita ulkomaisia ryhmiä ja kymmenen kotimaista eli venäläistä. Koko ohjelmisto käsitti 20 esitystä. Raateja oli kaksi, joista toinen toimi Draamateatterilla ja toinen nuorisotalo Kosmoksessa. Jaak Allik, Viljandin kaupunginteatterin johtaja ja Viron entinen kulttuuriministeri, sekä teatteriohjaaja Mikhail Chumachenko Moskovasta arvioivat puolet esityksistä. Itse sain työskennellä ammattikriitikon ja Venäjän suurimman teatterilehden toimittajan Marina Timashevan sekä nuoren teatteritieteen opintojaan päättävän Anastasia Kamzinan kanssa. Näkemyksemme teatterista olivat paljolti samoilla linjoilla. Esitysten ohessa pidettiin julkiset kritiikkipalaverit sekä työpajat ja seminaarit. Yhdessä keskiyön seminaarissa käsiteltiin nuorisoteatterin ominaisuuksia ja työtapoja eri maissa. Kun näiden keskustelijoiden keski-ikä oli noin 60 vuotta, nautti nuoriso puolestaan jokailtaisista juhlistaan. Teatteriyleisöä löytyi Tjyumenissa joka esitykselle salit täyteen. Näin kun tapahtuisi aina Suomessakin! Ohjelmisto oli monipuolinen ja teemat ajankohtaisia. Esimerkiksi nettikiusaaminen oli esillä kahdessa näytelmässä. Muita aiheita olivat huumeet, prostituutio, siirtotyöläiset, uskonnot, sota ja holokausti. Ilmastonmuutoksesta ei sentään ollut mitään, samoin kuin ei muutamasta muustakaan ajankohtaisesta prosessista maailmassamme. Välillä tuntui suorastaan huolestuttavalta tämä nuorten maailmantuska ja ehkä näköalattomuuskin. Positiivista maailmankuvaa

näkyi hyvin vähän. Toisaalta, onkohan tässä mitään ainutlaatuisen uutta? Täydellistä poikkeusta valtavirran ajankohtaisuusteemoista edusti traditionaaliseen malesialaiseen tarinankerrontaan pohjaava esitys Ledang-vuoren prinsessa. Esiintyjät olivat myös jo ohittaneet parhaat nuoruusvuotensa. Kreikan valinta festivaaleille oli sekin mahdollisimman alkuperäiseen tyyliin toteutettu Euripideen ”Bakkantit” vuodelta 405 eaa – tämä saattoi staattisessa hitaudessaan karkottaa osan yleisöstä kesken esityksen ulos. Paikallinen harrastajateatteriryhmä toteutti todella taitavan liikkeeseen ja musiikkiin perustuvan tulkinnan ”Jevgeni Oneginista.” Itse kirjailija, Puškin, esiintyi näyttämöllä ja osallistui tarinan kehittelyyn. Mielessäni soi tuon tuostakin Tšaikovskin samasta aiheesta säveltämän upean oopperan musiikki. Tjyumenilaisten ensemblen toteutus oli erinomaisen tasainen esimerkki siitä, miten yhdistetään taituruus, nokkelat näyttämökuvat ja äänimaailma. Lavastus oli yksinkertaisen elegantti. Liikuteltavat peilit toimivat upeasti luoden näyttämölle arojen talvimyrskyn, viimat, unen aikaisten kohtausten kauhut ja vääristymät. Toiminnan eteneminen ja – onneksi – huumorin pilkahdukset tekivät esityksestä erittäin vangitsevan, nautittavan ja kansainvälisellekin yleisölle helposti seurattavan tarinan. Tämän esityksen voisi tulevaisuudessa kutsua Suomeen vierailulle. Nautin nuorten ihmisten energiasta ja dynaamisuudesta sekä uskomattomasta luovuudesta ja rohkeudesta. Tjyumenin festivaali jää muistiini hienona kokemuksena.

Pessimistit veivät Pöllyytys-voiton Y

livieskassa 15.–17.11. järjestetty Pohojonen Pöllyytys -harrastajateatterikatselmus päättyi pessimistisiin tunnelmiin. YTY-teatterin järjestämän Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen harrastajateattereille suunnatun tapahtuman 1000 euron kannustuspalkinnon vei kotiinsa Puolangan Pessimistit. Heidän Pessimismimusikaalinsa valloitti tuomariston, kuten myös kuluneen kesän kesäteatteriyleisön Puolangalla. Pessimismimusikaalin käsikirjoittaja-tuottaja Tommi Rajala on heilunut viime ajat melkoisessa mediapyörityksessä. Haastatteluja on tullut annettua Puolan televisiolle ja Kanadan tv-yhtiölle – kiitos BBC:n, joka teki Puolangan Pessimisteistä jutun. Koko maailma kiinnostui kainuulaisesta tosikkomeiningistä, jossa ei juuri valonpilkahdusta näy. Rajala sai pari vuotta sitten idean Pessimismimusikaalista. Pessimistiyhdistys veteli viimeisiään ja toiminta oli ajautunut hyvin vaatimattomaksi. Rajala päätti alkaa puhaltaa hommaan uutta puhtia. Musikaaliajatus sai kaikkien silmät loistamaan: miten tätä ei ole kukaan aiemmin keksinyt. – Olen yrittänyt karsia pois sellaista tahallaan huonosti tehtyä toimintaa. Vanhassa oli kuitenkin yksi hyvä: Laura Tykkyläisen tekemä musiikki. Hänet halusin ehdottomasti mukaan musikaaliin. Laura sävelsikin musikaaliin 80 prosenttia musiikeista, loput tekivät Katja Kemppainen ja Oskari Haapalainen, Rajala kertoo. Rajala ja pikkuveljensä nakuttivat käsikirjoituksen valmiiksi. Kukaan työryhmäläisistä ei ollut tehnyt koskaan mitään tämän kokoista, siksipä homma oli todella kiinnostavaa.

– Iso prosessi oli löytää ohjaaja. Halusimme ehdottomasti ulkopuolisen, ettei musikaali menisi oman navan kaivamiseksi ja sisäpiirijutuksi. Ohjaajalta haluttiin teatterikokemusta nimenomaan harrastajien kanssa ja ymmärrystä rytmistä. Löysimme Anne Ålanderin, Madetojan musiikkilukion opettajan ja ohjaajan Oulusta. Hän tykkäsi Pessimistien ideologiasta ja oli käynyt täällä Pessimistien grillillä ostamassa tuotteitamme. Pessimismimusikaali tuplasi Puolangan kesäteatterin katsojamäärän. Musikaalin näki 4200 katsojaa. Ensi-illassa oli paikalla YLE ja MTV3. – Sehän oli ihan hyvä ensimmäinen harjoitustyö. Pohojonen Pöllyytys -tapahtumassa olimme vähän hassussa ympäristössä. Teatteri on vain yksi juttu isossa kokonaisuudessa eli emme ole ensisijaisesti teatteri. Pessimistien näkyvintä toimintaa ovat nettivideot ja some-toiminta. Yhdistys julkaisee myös lehteä ja osti vastikään vanhan urheiluseuran talon yhdistykselle. Teatteri kuitenkin onnistui, sekä kaupallisesti, että sisällöllisesti. Yhtä asiaa Rajala kuitenkin jäi kaipaamaan. – Huomiota tuli kesällä ihan hirveästi ja Kalevakin teki kolmen sivun puffijutun, mutta kukaan ei kirjoittanut kunnollista kritiikkiä. Tultiin katsomaan ilmiötä, jollaiseksi musikaali toki rakennettiin. Tuottajana olin tyytyväinen, mutta tekijänä olisi ollut kiinnostavaa saada myös oikeaa kritiikkiä. Pohojonen Pöllyytys -kannustuspalkinnon Rajala kokee kannustuksena koko työryhmälle. Kannustus oli syy Ylipäätään lähteä Ylivieskaan. Tulevaisuutta ajatellen oli tärkeää saada kuulla, että homma toimii, sillä teatteria on luvassa Puolangalta vastakin. Pohojonen Pöllyytys -tapahtuman raadissa esityksiä ruotivat Heikki Rantanen, Sanna Heikkinen ja Sanna Finnilä. Kaksi muuta tapahtumaan osallistunutta teatteria, Raahen Teatteri näytelmällään Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen ja Uusi Teatteri & Teatteri Ulostulo Leipäjonoballadillaan saivat paljon kehuja esityksistään.

RAADIN PALAUTETTA: Raahen Teatteri: Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen Ryhmä todella toimii; kaikki asiat ja ajatukset oli paikallaan. Teksti on hieno mutta työryhmä sai sen loistamaan. Kirjailija ja ohjaaja ovat onnistuneet fantastisesti, ohjaus oli tarkkaa ja piti porukan kurissa. Näyttelijät olivat sisäistäneet tekstin ja hahmot, ja saivat ne loistamaan. Kekkonen ja koko porukka teki mainiota työtä, yhteistyötä tehtiin saumattomasti. Oli hienoa seurata näyttelemisen tarkkuuttaa ja iloa. Ryhmän läsnäolo ja ryhmädynamiikka lavalla oli huippua eikä kukaan pelännyt jäädä lavalle yksin. Näytteleminen oli tarkkaa jokaista elettä ja mimiikka myöten. Komedia on vaativa laji, mutta Raahen teatteri teki sen uskottavasti sortumatta ylinäyttelemiseen. Ei yhtään hutia. Ryhmä tykitti ja yleisö reagoi. Yleisö huumaantui ja nauroi. Sylvin kuolema inhimillisti tekemisen ja herkisti. Se, että tarina on tuttu ja silti onnistutaan yllättämään yleisö, on vaikuttavaa. Yleisö eli näytelmän mukana ryhmän antaman energian ansiosta. Kaikki tehtiin loppuun asti. Työskentely oli sillä tasolla, että harrastaja-sanaa on tämän ryhmän kohdalla vaikea käyttää. Kaikki toimi puvustusta, valoja, tilankäyttöä, rytmiä ja kontaktia myöten. Tehosteita käytettiin maltillisesti ja oivaltavasti. Kaikki oli samassa tyylilajissa ja kaikki oli eheää. Erityismainintana maskeerauksessa oli hienoa, ettei Kekkosta vanhennettu maskeeraamalla vaan iän karttumisessa luotettiin vartalonkieleen.

Teatteri Uusitulo ja Uusi Teatteri, Oulu: Leipäjonoballadi Uusi teatteri ja teatteri Ulostulo ovat ottaneet suurin haasteen vastaan. Kumpikin ryhmä osasi ottaa hyvin tilan ja tilanteen haltuun, siitä suuri hatunnosto molemmille ryhmille! Katsojan ei tarvinnut jännittää näyttelijöiden puolesta lainkaan, näyttelijät saavuttivat flow-tilan. Teatteri Ulostulo ja Uusi teatteri tekivät kaksi hyvin erilaista tulkintaa, ryhmät lähestyivät tekstiä erilaisesta näkökulmasta. Kummassakin tekstivalinnat ja tulkinnat olivat onnistuneet. Ensimmäinen puoliaika katsoi enemmän lähikuvassa ja toinen puoliaika kokokuvaa. Menetelmävalinnat näkyivät puoliaikojen eroavaisuutena. Kumpikaan ei päästänyt yleisöä helpolla. Esitysten jälkeen oli vähän hämmentynyt olo, mutta se on positiivista, koska se luo pohdintaa ja ajattelua. Esitysten jälkeen jäi myös miettimään, mikä merkitys on sillä, missä järjestyksessä tulkinnat esitetään. On hienoa, että esitysten tekemisessä on annettu arvoa koko kokonaisuudelle, näytelmien tekemiset ovat olleet oppimisen matka eikä päämääränä ole tarvinnutkaan olla lopputulos. Molemmat näytelmät olivat näyttelijän juhlaa. Pelkistetty estetiikka palveli juuri tätä ja mahdollisti oppimisen. Kiitos!

Puolangan Pessimistit ry: Pessimismimusikaali Pessimismimusikaali vakuutti; se on Puolangan Pessimistit ry:n uskomaton kulttuuriteko mahtavalla energialla varustettuna! Näytelmä oli riemastuttava ja sekopäisen mahtava. Myös yleisö reagoi näyttämöltä tulevaan energiaan, kuten tänään saimme huomata. Musikaali on hieno kuvaus suomalaisuudesta, sekaan oli saatu myös ripaus kalevalaisuutta. Tässä ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ja se oli hienoa. Koko työryhmä on tehnyt mielettömän työn kokonaisuuden luomiseksi. Tämän näkemisen jälkeen tekee mieli lähteä vierailemaan Puolangalla. Kappaleita oli mitä uskomattomimmista aiheista, hienoa! Musiikille on vaikea sanoa tyylilajia, niin paljon se muuttui. Silti se oli ihanan helposti lähestyttävää ja kotikutoisen liikuttavaa. Tanssien koreografioiden simppeli muoto oli hellyttävää ja toimivaa. Se tuki näytelmää ja sopi tekstiin. Lähes kaikki näyttelijät olivat lavalla koko kolmen tunnin ajan, eikä väsymistä silti näkynyt - vaikuttavaa! Harvoin näkee lavalla koko ajan näin paljon ihmisiä ja se oli tehty näytelmän vahvuudeksi. Luottamus ja yhteisöllisyys ryhmän kesken näkyi ja tuntui yleisöön asti. Erityisesti nuorten tekeminen oli hienoa, kukaan ei jäänyt kenenkään taakse.

Koulutustuella nenäkäs kurssi V

R Näytelmäkerho Pieksämäki haki ja sai koulutustukea niin paljon, että pystyi järjestämään klovneriakurssin viime keväänä. Kurssin veti Saija Jäntti ja menestys oli taattu. Teatterin ohjaaja-puheenjohtaja-jokapaikanhöylä Marko Lyyra oli nähnyt Red Nose Companyn esitykset Juoksuhaudantie ja Punainen viiva, jotka olivat tehneet ison vaikutuksen. – Sain vinkin kurssin järjestämisestä ja otin yhteyttä Saijaan. Hän kertoi, että nenä vapauttaa ihmiset aivan uskomattomalla tavalla. Se toimii kuin maski – ja se todella toimi, Lyyra kertoo. Näytelmäkerhon politiikkaan kuuluu tarjota valmentava koulutus jokaisen tuotannon työryhmälle. Klovneriakurssi pohjusti viime kesän kesäteatterinäytelmää Hullu pappi. – Yhdistyksemme säännöissä on myös maininta, että tämä on myös kouluttava yhdistys. Kun järjestämme vähintään yhden koulutusproduktion vuodessa, noudatamme myös yhdistyksen alkuperäistä ideaa. Lyyra kertoo VR Näytelmäkerho Pieksämäen olevan pieni teatteri, pienin katsojamäärin. Tukea ei juuri tule muualta kuin kaupungilta, joten kaikki tuki on tervetullutta. Viime kevät oli ensimmäinen kerta, kun koulutustukea haettiin SHT:lta.

– Tuki ei ihan kokonaan riittänyt kouluttajan palkkaamiseen, pikkuisen jäi meidän maksettavaksi. Silti tuki oli hyvä lisä, ettei aina mene viimeiset omat roposet. VR:läisten näyttämöharrastajien historia alkaa vuodesta 1946. Vaikka elämä Pieksämäen VR-teatterijoukkueella on pitkälti vankkurien päällä elämistä, kehuu Lyyra estoitta porukkaansa. – Se on kuollut mustalainen, joka omaansa moittii. Olemme vähän huutolaispojan asemassa pienessä kaupungissa. Joudutaan aina etsimään omaa paikkaamme, mutta voin sanoa suoraan sydämestä, että meistä on kasvanut sellainen porukka, että muut ovat vastaantulijoita meidän rinnalla. VR Näytelmäkerho Pieksämäellä on omat vannoutuneet fanit, jotka tykkäävät teatterin suorasukaisesta tyylistä. Siellä kun ei pönötetä, eikä olla turhan tärkeitä. – Esimerkiksi Hullu pappi -näytelmä oli erikoinen produktio. Yleisö kiitti väkevästä tulkinnasta ja rouheasta menosta, mutta lehdessä meidät haukuttiin, Lyyra naurahtaa. Ensi kesälle teatteri suunnittelee Joni Skiftesvikin romaanista tuttua näytelmää Katsastus. Sitä luonnollisesti tulee taas edeltämään jokin mukava koulutus.

VUODEN 2020 PALKINTOJEN HAKUAJAT OVAT KÄYNNISSÄ 1.11.2019–15.1.2020 Palkintoja voi hakea sähköisellä lomakkeella kirjautumalla shtl.fi-sivuston jäsenintraan jäsentunnuksilla.

KANTAESITYSPALKINTO 1000 € Kilpailuun voivat osallistua seuraavaksi vuonna 2019 kantaesitetyt näytelmät (ei dramatisointi, eikä käännös muusta kielestä), jotka on kantaesitetty Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterissa. Palkinto myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu näytelmätekstiin, ei itse esitykseen. Palkinnon saajan valitsee näyttelijä ja ohjaaja Eija-Irmeli Lahti.

VUODEN HARRASTAJATEATTERI 1000 € Palkintoa voivat hakea kaikki Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterit. Teatterin toimintaa tulee tarkastella erityisesti palkinnonjakovuotta edeltävän vuoden ajalta (2019). Valinnasta vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsenistä koostuva työryhmä.

TAAVA HAKALA VALITSEE VUODEN 2020 HARRASTAJATEATTERIKESÄN OHJELMISTON Jyväskylän kaupunginteatterilla 21.–23.8.2020 järjestettävän Harrastajateatterikesän hakuaika on käynnissä 15.2.–15.3.2020. Tapahtumaan haetaan esitystallenteella hakuaikana. Ohjelmiston valitsee vuodelle 2020 ohjaaja Taava Hakala. www.harrastajateatterikesa.fi

TOIMISTO JOULUTAUOLLA 20.12.2019–6.1.2020 Suomen Harrastajateatteriliitto kiittää kuluneesta teatterivuodesta jäseniään, asiakkaitaan ja yhteistyötahojaan. Nautinnollista vuodenvaihdetta kaikille!

TILAA REPLIIKKI! Jäsenteatterimme saavat neljä kertaa vuodessa Repliikin, mutta voitte ilahduttaa lehdellä ohjaajianne, aktiivisimpia talkoolaisianne, kannatusyhdistysten johtokuntaa tai tukijoitanne tilaamalla lehden 20 euron vuosikertahintaan. Repliikki-lehti on harrastajateatterikentän äänitorvi, koollekutsuja, suoranainen liima teatterilaisten välillä. Repliikki mittaa kuumetta harrastajateatterimaailmasta, seuraa sen tapahtumia ja ilmiöitä, auttaa ja palvelee, iloitsee menestymisistä, kertoo parhaat ja tarinat ja kannustaa teatteriväkeä kouluttautumaan, kehittymään ja ennen kaikkea kohtaamaan toisensa. Se on lippu, jota me kaikki heilutamme – yhdessä. Tilaa lehti www.shtl.fi info-valikosta.

ILMOITA REPLIIKISSÄ EDULLISESTI! Ilmoitus: 1/2 sivua, vaaka 1/4 sivua, pysty

Koko 175 mm x 122 mm 85 mm x 122 mm

Hinta jäsen 118 € 75 €

Ei jäsen 155 € 100 € 21

Koulutuskalenteri kevät 2020 HUOM! Koulutuskalenteria päivitetään jatkuvasti uusilla koulutuksilla ja paikkakunnilla. Tarkistathan aina ajankohtaisimman tiedon verkkosivuiltamme. 1h=oppitunti a´45min AIKA KOULUTUS 18.-19.1. 25.-26.1. 1.-2.2. 1.-2.2. 8.-9.2. 11.2. 15.-16.2. 15.-16.2. 7.-8.3. 7.-8.3. 14.-15.3. 28.-29.3. 28.-29.3. 4.-5.4. 4.-5.4. 18.-19.4. 2.-3.5. 16.-17.5. 16.-17.5. 16.-17.5.

PAIKKA- KUNTA

Teatterin tyylilajit 16 h Raahe Näyttelijäntyön perusteet 12 h Kajaani Näyttelijäntyö I 10 h Helsinki Improvisaatio IV 16 h Raahe Näyttelijäntyö I (jatko) 12 h Kempele Wordpress -perusteet WWW Ohjaajantyön perusteet 16 h Helsinki Improvisaatio I 10 h Helsinki Koulutusviikonloppu Lappajärvi Näyttelijäntyö II 10 h Helsinki Improvisaatio II 10 h Helsinki Psykodraama ilmaisun Helsinki syventäjänä 16 h Puvustus 12 h Lahti Näyttelijäntyö III 10 h Helsinki Oma ääni 12 h Kajaani Naamioteatterin perusteet 10 h Helsinki Näyttelijäntyö IV 10 h Helsinki Näyttelijäntyö II 10 h Kempele Improvisaatio III 10 h Helsinki Nuorisoteatterin ohjaaminen 16h Helsinki

KOULUTTAJA

ILM.PÄÄTTYY HINTA

Elina Kilkku Marko Pohjanrinne Anna Ranta Kaisa Kokko Marko Pohjanrinne Raisa Laukkanen Elina Kilkku Reeta Annala Useita kouluttajia Anna Ranta Kaisa Kokko Päivi Rahmel

18.12.2019 8.1. 15.1. 8.1. 21.1. 29.1. 28.1. 28.1. 9.2. 19.2. 28.1. 2.3.

105 € 85 € 75 € 105 € 85 € 0€ 105 € 75 € ** 75 € 75 € 149 €

Hanna Kaitila Anna Ranta Sara Saxholm Suvi Salomaa Anna Ranta Marko Pohjanrinne Kaisa Kokko Jenni Bergius

12.3. 15.3. 12.3. 1.4. 15.4. 28.4. 28.4. 28.4.

85 € 75 € 75 € 78 € 75 € 85 € 75 € 105 €

Tulossa kursseja lisää myös mm. Vaasaan, Rovaniemelle ja Ouluun! Liian kaukana? Lähes kaikki kurssit ovat myös tilattavissa omalle paikkakunnalle. Kysy lisää! 050 468 21 38 Mari Saarinen /mari.saarinen@shtl.fi / www.shtl.fi

TUNNUSTA TEATTERIA!

Nyt kassia käteen ja pinssiä poveen Hanki PINSSI tai TEATTERIKASSI itseäsi tai työryhmääsi ilahduttamaan. Pinssi on helsinkiläisen I-korun käsityönä valmistama hopeoitu naamio. Teatterikassissa kuljetat plarit ja eväät reeneihin, käytät kauppakassina tai vaikka heiluttelet tyhjänä, että kaikki näkevät mitä porukkaa sitä oikein ollaan! Pinssin hinta 12 euroa + postimaksu. Kassin hinta 5 euroa + postimaksu. Itsetehostuksellisesti loistavia tuotteita, mutta myös erinomaisia lahjoja. Tilaukset vetämään sähköpostilla minna.ahlfors@shtl.fi 22

Psykodraama tutuksi Ensi kevään kurssitarjottimen yksi kiinnostavimpia koulutuksia on Psykodraama. Sitä tulee opettamaan kasvatustieteiden maisteri, psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja, työnohjaaja Päivi Rahmel. Hänellä on monipuolinen taidepedagoginen tausta ja tarjottavana kiinnostava kurkistusikkuna psykodraaman kiehtovaan maailmaan.

sykodraama on ennen kaikkea ryhmän luovuuden vapauttamista ja subjektiivisen todellisuuden näyttämöllistämistä. – Ryhmäpsykoterapian kehittäjän, Lacob Levy Morenon mukaan ihmisen spontaanius on tavoite numero yksi – miten ihminen voi ilmaista itseään vapaasti ja löytää luovan asenteen elämäänsä. Se tapahtuu vuorovaikutussuhteiden kautta, Rahmel sanoo. Subjektiivisen todellisuuden näyttämöllistäminen puolestaan tarkoittaa oman elämämme draamojen tuomista näyttämölle sillä oikeudella, että minun ei tarvitse olla objektiivinen, vaan saan rakentaa draaman omista kokemuksistani lähtien. – Tavoite on, että tekemällä draaman, tarina ja ymmärrys siitä laajenee. Saat ilmaista kiinnijääneitä tunteita jos ne esimerkiksi estävät sinua elämästä tai elämässäsi toistuu jokin tuskallinen tai kapeuttava linja.

Rahmel löysi psykodraaman sattumalta opiskeluaikanaan. Psykologiaa opiskelevat kaverit halusivat järjestää viikonlopun maalla ja sinne saatiin ohjaajaksi Heidi Kapulainen. Viikonlopun teemana oli psykodraama, joka oli uusi ja jännittävä juttu Suomessa. – Tykkäsin siitä heti ihan hirveästi. Omassa elämässäni tapahtui asioita, joten tuntui tärkeältä löytää uudenlaisia ilmaisukanavia. Siitä se lähti. Tein alussa paljon omia draamojani. Kurssi ei anna valmiuksia ohjata psykodraamaa, vaan viikonvaihde on lähinnä tutustumista menetelmään. Sen avulla voi tutkia jotakin oman elämän näyttämöllistämistä tai käyttää sitä välineenä roolin rakentamisessa. – Ryhmän ohjaajalle se voi olla väline siihen, miten luot hyvän fiiliksen ryhmään. Psykodraamassa lähdetään turvallisuuden luomisesta. Ketään ei koskaan pakoteta tekemään mitään mitä ei halua. Tämä on hyvin sensitiivinen menetelmä. Mikäli pidemmälle eteneminen psykodraamassa kiinnostaa, tarjoaa Rahmelin yritys Kasvunpaikka ohjaajakoulutusta, kuten Helsingin Psykodraamainstituutti. Ohjaajakoulutukseen menee Rahmelin mukaan vähintään neljä vuotta monimuoto-opiskeluna, kuusi vuotta mikäli haluaa kansainvälisen pätevyyden.

Teatterintekijälle psykodraama tarjoaa monia mahdollisuuksia. Työtapa voi esimerkiksi olla hieno läsnäolon oppimisen tie tai draaman tajun kasvattamisen tie tai oman tunneilmaisun syventämisen tie. Psykodraama-sanasta mieleentuleva yhdistelmä ”psykologia ja draama” ei ole aivan väärässä. – Siinähän tutkitaan ihmisen psyyken draamaa.

Kansalaisfoorumi tukee koulutusta

ansalaisfoorumi jakaa avustuksia koulutustilaisuuksiin, joita Harrastajateatteriliiton jäsenyhdistykset järjestävät. Tuen piirissä ovat kurssit, yhteisölliset opintoryhmät ja luennot. Tuki on opetushallituksen myöntämää aikuiskoulutusrahoitusta. Taloudellisen tuen lisäksi tarjolla on neuvontaa koulutusten suunnitteluun ja organisointiin sekä vinkkejä osaavista kouluttajista.

Kurssituki mahdollistaa palkatun ohjaajan Paikallisten yhdistysten järjestämien ilta- ja viikonloppukurssien lisäksi myös säännöllisesti kokoontuvat harrastusryhmät voivat toimia kurssimuotoisesti. Kurssitoiminnan tarkoituksena on vastata aikuisten oppimistarpeisiin tukemalla ensisijaisesti ammattitaitoisesta ohjaajasta syntyviä kuluja. Yhdistys hakee joulukuussa kurssituntikiintiön seuraavalle vuodelle. Tammikuun loppuun mennessä hakija saa vahvistuksen, kuinka monta kurssituntia sille on myönnetty. Kurssituki on vuonna 2020 enintään 22 € opetustuntia kohden, mutta ei koskaan yli 50 % koulutuskuluista. Yhdistyksen kurssituntikiintiö voidaan myöhemmin jakaa useammaksikin kurssiksi. Skaftuki.fi -palvelussa tehdään jokaisesta kurssista suunnitelma ja kurssin päätyttyä palveluun kirjataan toteutuman mukaiset selvitystiedot. Niiden perusteella Kansalaisfoorumi maksaa kurssituen järjestävän yhdistyksen tilille.

Opintoryhmästä buustia toiminnan kehittämiseen Toiminnan kehittämisen apuvälineenä kannattaa käyttää yhteisöllistä opintoryhmää. Kun yhdistyksessä ilmenee tarve uuden laajahkon asian, tiedon tai taidon haltuun otta-

miseen, voi kustannuksiin hakea jatkuvalla hakuajalla auki olevaa opintoryhmätukea. Opintoryhmä toimii pääasiassa vertaisryhmänä, mutta ulkopuolisia asiantuntijoita voi käyttää satunnaisina vierailijoina. Opintoryhmä on kurssia joustavampi sekä toteutusmuodoltaan että kulurakenteeltaan. Opintoryhmän enimmäistuki yhteen kehittämisprojektiin on 500 €.

Luentotilaisuuskin voi saada tukea Kansalaisfoorumi voi tukea myös 1-2 tunnin mittaisia kaikille avoimia ja maksuttomia luentotilaisuuksia, joissa tuki on 30€/ luentotunti. Teatteritoiminnan yhteydessä luennon voi suunnitella esimerkiksi liittyväksi teatteriesitykseen ja kutsua vaikkapa näytelmän kirjoittajan kertomaan yleisölle käsikirjoituksen taustoista.

Asiointi hoituu uudistuvassa verkkopalvelussa Jokainen tukea hakeva yhdistys valtuuttaa yhden henkilön hoitamaan koulutustuen hakemiseen ja selvityksiin liittyviä asioita Skaftuki-palvelussa. Jo aiemmin Kansalaisfoorumin skafnet.fi-palveluun kirjautuneille käyttäjille lähetetään käyttäjätunnukset uuteen palveluun joulukuun alussa.

Kansalaisfoorumi.fi -kotisivuilta ja www.skaftuki.fi -osoitteesta löytyy ohjeita tuen hakemiseen. Jos sinulla on kysyttävää mistä tahansa tukimuodosta, ota meihin rohkeasti yhteyttä! Kurssi- ja luentotuki sekä Skaftuki-neuvonta: tuula.hyystinmaki@kansalaisfoorumi.fi puh. 045 657 7358 Opintoryhmätuki ja Skaftuki-neuvonta: pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi puh. 040 563 2783 24