3/2019
REPLIIKKI Suomen Harrastajateatteriliitto
1
TEUVO RUOHORANNAN uusi kesäteatterikomedia
JYLHÄNIEMEN NAISET Ravintolayhtiö Jylhän pääomistaja Vuokko on vihdoin ilmoittanut vetäytyvänsä sukuravintolan johdosta. Mutta kenelle Vuokko luovuttaa enemmistöosuutensa ja samalla yhtiön johtamisen? Vuokon poikaa Tuomoa ei johtaminen kiinnosta, hänelle riittää ravintolan kokkina työskentely. Vasta ravintolakoulusta valmistunut pojantytär Mira on taas liian nuori ja kokematon johtamaan ravintolaa – ainakin Vuokon sisarentyttärien Sirkun ja Mailiksen mielestä, jotka kumpikin haluavat kiihkeästi sukuravintolan pääomistajaksi ja johtajaksi. Asiaa kokoonnutaan ratkomaan Jylhäniemen sukuhuvilalle, eikä kovin sopuisasti. Kaiken lisäksi juuri leskeksi jäänyt Mailis ja eronnut Sirkku ihastuvat kumpikin naapurihuvilalle muuttaneeseen komeaan Reima Raitamaahan. Taistelu ravintolan johtajuudesta jää taka-alalle, sillä sisarusten kesken miehestä alkaa taistelu, jossa naisten kekseliäisyys on loputon ja kaikki keinot sallittuja. Vuokko puolestaan järkyttää sisarentyttäriään tavalla, joka näyttää täysin vesittävän ravintolayhtiön sukupolven vaihdoksen ja pojantytär Mira yllättää iskemällä kiilan tätiensä kilpaan Reima Raitamaan suosiosta. Suurin yllätys on kuitenkin vasta tulossa, kun Vuokko lopulta paljastaa seuraajansa ravintolayhtiön johtoon. Rooleissa 5 naista, 5 miestä.
*** Muita Teuvo Ruohorannan näytelmiä: Tango Humisevassa, Kulkurin farssi, Homemies, Insinöörityttö, Tulipään tyttäret, Terveen paperit, Kalumäen kamareissa… Näytelmät välittää ja esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat. Katso: naytelmat.fi
*** Yhteys kirjailijaan: teuvo.ruohoranta2@luukku.com puh. 044 5260945 Kotisivu: www.teuvoruohoranta.com 2
Teatteri on osa elämää Pääkirjoitus Kari Manu
T
ervehdys avaruuden pääkaupungista, Seinäjoelta! Kiitos luottamuksesta, jonka perusteella minut valittiin Suomen Harrastajateatteriliiton hallitukseen! Tässä tietoa taustastani: Olen toiminut lähes neljäkymmentä vuotta harrastajateattereissa, josta puheenjohtajana/ tuottajana reilut kaksikymmentä vuotta. Teatteriharrastus on antanut monenlaisia mahdollisuuksia, olen harrastajateatterin lisäksi toiminut avustajana mm. ammattiteatterissa sekä muutamassa elokuvassa, myös työelämään harrastus antoi oman tärkeän tukensa. Harrastajateatteriliiton koulutuksien kautta olen saanut uusia näkökulmia ja oppeja teatteritoiminnasta. Yhteisten koulutustilaisuuksien tärkeää antia on myös se, että pääsemme tutustumaan eri ryhmiin. Teatterielämäni aikana olen päässyt eri ammattiohjaajien ohjattavaksi, mikä on auttanut ja kehittänyt näyttelijänä. Jokainen ohjaaja löytää näyttelijästä eri asioita, jotka auttavat pääsemään harrastuksessa eteenpäin ja tuottavat onnistumisen elämyksiä. Edellä mainittujen lisäksi yksi merkittävä opettaja on edesmennyt näyttelijä Esko Nikkari. Eskon kanssa teimme aikoinaan yhdessä Hourunkosken kesäteatteriin kantaesityksenä Antti Tuurin näytelmän Lakeuden kutsu. Teksti oli Eskolle sydämen asia ja käytimmekin useita tunteja kahdenkeskisiin keskusteluihin tekstiä analysoiden. Hän ihaili harrastajateatterin toimintaa ja nautti siitä innosta mitä harrastajanäyttämöllä näki ja tunsi. Esko Nikkarin ohjenuora oli tekijöille ”Annetahan, muttei periksi”. Tuottajana suurin virstanpylvääni tähän mennessä on ollut vuonna 2001 Lapualla esitetty Arvo Salon Lapualaisooppera. Esitys sai mittavaa julkisuutta Suomessa sekä Suomen rajojen ulkopuolellakin. Lapualaisoopperassa koko produktiossa oli mukana 135 henkilöä, se työllisti useita henkilöitä, myös ammattilaisia, kuitenkin tärkein ja näyttävin asia oli harrastajien into ja panostus esitykseen. Kesäteatterit ovat saaneet esityskauden päätökseen ja olemme saaneet nauttia monenlaisista esityksistä. Harras-
Kari Manu Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsen NeOn-teatteri Kauhajoki
REPLIIKKI
3/2019
SISÄLTÖ 3/2019 Pääkirjoitus: Teatteri on osa elämää Teatteri ja lämpenevä ilmastomme Ämpärit, kurjet ja lehemät Ilves-Teatteri Eurooppaa valloittamassa Harrastajateatterikesässä otettiin kantaa Teatterit tiukasti ajassa Palkinnot ja palautteet Kantaesitykset Lahden puntariin Pian on taas aika palkita! Kättä pidempää teatteriopettajille Kokouskutsu Kolme teatteria pöllyyttää Ylivieskassa Koulutuskalenteri syksy 2019 Tilaa repliikki! ja Ilmoita repliikissä edullisesti!
tajateatterit toimivat monesti hyvin pienillä budjeteilla ja olenkin miettinyt mikä saa ihmiset (myös kotijoukot) sitoutumaan koko kesäksi teatteritoimintaan. Mukana on eri ikäisiä, eri ammatteja edustavia ihmisiä, jotka puhaltavat yhteen hiileen ja kaikilla on sama tavoite: esityksen onnistuminen! Olisiko otsikon tekstillä ”Teatteri on osa elämää” osansa tähän? Hyvänä harrastajateatterin toimintana pidän sitä, että näyttelijöille annetaan riittävästi haasteita ja panostetaan yhteishengen luomiseen sekä muistetaan, että kaikki ovat näyttämöllä tasa-arvoisia. Tärkeänä asiana pidän myös sitä, että tehdään yhteistyötä muiden teatteriryhmien kanssa ja mietitään verkostoitumista. Yhteistyöllä saavutetaan mittavia säästöjä esim. puvustus-, lavastus-, tekniikka- sekä markkinointikustannuksista. Myös harrastajateatterilla on vastuu siitä, että paikkakunta ja tukijat saavat myönteistä julkisuutta. Näin saadaan jatkossakin kasvatettua katsojamääriä, sekä mahdollisesti onnistutaan hankkimaan myös rahallista tukea. Nämä kaikki osaset vaikuttavat siihen, että näyttämöllä nähdään sykähdyttäviä esityksiä. Hyvää syksyn odotusta ja teatterissa nähdään!
Suomen Harrastajateatteriliitto
3 4 6 8 11 12 13 16 17 18 20 21 22 23
Kannen kuvassa Hetki Ylimuonion Urheiluteatterin Ei kyyneltäkään virrannut -esityksestä Harrastajateatterikesässä Jyväskylässä. Kuva Eija Jokilahti
Päätoimittaja Merja Laaksovirta Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Keski-Suomen Painotuote Oy Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava nro 10.12.2019 Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Merja Hammar, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi 3
Teatteri ja lämpenevä ilmastomme Teksti: Ilja Lehtinen
T
ätä kirjoittaessani on kulunut vajaa vuosi siitä, kun kirEn mainitse näitä asioita korostaakseni omaani tai esitysjoittamani näytelmä elinvoima sai ensi-iltansa Teatte- tä toteuttaneen työryhmän erinomaisuutta, vaan päästäkrikorkeakoulussa. Lyhyen esityskautensa varrella siitä muo- seni kiinni siihen teatteritaiteen erityislaatuiseen ominaitoutui jonkinlainen hitti; lopputyöksi sen vaikutus tuntui suuteen, jonka elinvoiman tekeminen minulle paljasti. Sen leviävän huomattavan laajalle. esityskauden myötä tulin hiljalleen ymmärtämään, että yhElinvoima oli tummasävyinen, lohduton, armotonkin teisen järkytyksen äärellä pysytteleminen saattaa olla tärnäytelmä luonnosta, ihmisestä ja keintä, mitä teatteri voi tarjota. luonnontuhosta. Kaiketi se tuli myös Kenties se on peräti ainoa asia, ”Yhteisen järkytyksen käsitelleeksi sitä hahmotonta hätää, jonka teatteri voi näinä aikoina taräärellä pysytteleminen joa. jota nykyään tavataan kutsua nimellä "ilmastoahdistus". Kuitenkaan esityksaattaa olla tärkeintä, sessä ei puhuttu ilmastonmuutokses*** ta mitään. Siinä puhuttiin metsästä. mitä teatteri voi tarjota.” Elinvoima ei aiheestaan ja käsitteElinvoima puhui suomalaisesta metlytavastaan huolimatta ollut mikään sästä, sen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudes- ekosaarna. Vaikka siinä puhuttiin suoraan luonnontuhosta ta; sen myyteistä ja tosiseikoista; sen psykologiasta, sen ta- – ja vimmaisesti puhuttiinkin – ei esitys itse väittänyt tietäloudesta, sen elämästä. Ennen kaikkea elinvoima käsitteli vänsä mitään vastausta esittämiinsä ongelmiin. sitä kokonaisvaltaista hävitystä, jonka ihminen – ja tässä taEmme osanneet osoittaa ulospääsyä päällemme vyörypauksessa nimenomaan suomalainen ihminen – on viimei- västä katastrofista. Syy tähän on yksinkertainen: mitään sen parinsadan vuoden mittaan elinympäristölleen aiheut- ulospääsyä ei ole. Ekokriisiä ei voi ratkaista; ei estää, ei seitanut. sauttaa, ei saada loppumaan. IlmasElinvoima oli ennen kaikkea järtonmuutosta voi tässä vaiheessa ken” Teatterista ei liioin kyttävä, traaginen näytelmä. Sen esities rahtusen lieventää, kenties siihen tyksissä tunsin kerta toisensa jälkeen, pääse pakoon, ja tämä voi varautua; kaikki tällaiset keinot kuinka yhteinen järkytys, hätä ja suru tulevat kuitenkin olemaan riittämäton siunaus.” läpäisivät katsomon. En kirjoittaessatömiä ja jäämään tavalla tai toisella ni ollut suunnitellut tällaisen vaikupuolitiehen. tuksen tietoista tuottamista. Se vain tapahtui. Jokin näyttäKäynnissä oleva ympäristökriisi uhkaa kaikkea mitä pimöllisessä yhdessä-olemisessa antoi sen tapahtua. Esitysten dämme arvokkaana. Se vaatii mahdottomia, se on armojälkeen teatteritilassa oli aistittavissa omalaatuinen herk- ton, se tulee pahenemaan – ja silti se etenee, päivästä toikyys, jonkinlaisen altistumisen ja haurauden aura. Suru yh- seen. Mutta sen kanssa on elettävä. Sen sisällä on elettävä. teisen maailman, metsän, luonnon katoamisen äärellä. Niin pitkään kuin moinen on mahdollista. On varjeltava
4
sa altistutaan toisille. Siellä koetaan, vailla ratkaisuja, kuinkaikkea mitä voi. Ja, mikä tärkeintä, on opeteltava yhdessäoloa. Yhä uu- ka vaikeaa, ristiriitaista, kamalaa ja juuri siksi yhä niin riedelleen. Ja tässä teatterin varsinainen voima mielestäni on. mukasta toisten kanssa on. Teatterissa harjoitellaan yhdessäolemista. Teatterin "tehtävä" – mikäli mistään sellaisesta voi ylipäänsä puhua – ei ole ratkaisujen esittäminen. Pikemminkin *** teatteri asettaa meidät yhteen: pärjäämään yhdessä, epätäyTeatterikorkeakoulussa minulle opetettiin, että näyteldellisessä ja ongelmien riivaamassa maailmassa. Elämä ympäristökatastrofin keskellä on jatkuvaa elämää mäkirjailijan perimmäinen tehtävä on panna henkilönsä ristiriidassa. Teatteri puolestaan elää ristiriidasta. Näyt- vittumaiseen kuseen. No, ympäristön tila huutaa maailmanlaajuisesti meille tämöllä on aina läsnä ristiriita, jännite. Teatteri on tuskin tällä hetkellä yhtä asiaa: me olemmuuta kuin sitä, että keskenään yhteensopimattomat voimat pako”Teatteri asettaa meidät me todella vittumaisessa kusessa. Ei ihme että pakeneminen – elekttetaan samaan tilaan: erimieliset, yhteen: pärjäämään ronisiin maailmoihin, Marsiin, sa-kehoiset, -tahtoiset pannaan kohtaamaan toisensa ja sitten katsotaan yhdessä, epätäydellisessä manmielisten kupliin – kiinnostaa. on tällä hetkellä romitä tapahtuu. Niin näyttämöllä, ja ongelmien riivaamassa Maailmamme mahduksen partaalla. Mutta pakohenkilöiden kesken, kuin katsomon tietä ei ole. Tässä hajoavassa maailja näyttämön välilläkin. maailmassa.” massa meidän on elettävä, yhdessä; Teatteri altistaa meidät yhdessäolon väistämättömälle tuskalle, sen monitahoiselle hur- toisiamme sietäen, toisistamme iloiten. Teatterista ei liioin pääse pakoon, ja tämä on siunaus. miolle ja kiroukselle. Tässä mielessä se on vastakohta sille mitä tavataan kutsua eskapismiksi. Jos kaivataan "irtiottoa Siellä voimme opetella kohtaamista ja altistumista. Aina arjesta", ei pidä mennä teatteriin. Silloin voidaan ottaa esiin uudelleen. Tämän – jos minkä – elinvoima minulle on älypuhelin tai Netflix. Siellä asiat palvelevat meitä. Ne tarjo- opettanut. taan meille, kulutustuotteina; me emme altistu niille. Teatterissa pidetään yllä toisenlaisia prosesseja. Teatteris-
FAKTA: • Ilja Lehtinen on syntynyt 1984 • helsinkiläinen dramaturgi, näytelmäkirjailija, lavarunoilija, kirjoittaja. • opiskeli Teatterikorkeakoulussa dramatur giaa vuosina 2013-2019 ja Helsingin yliopistossa filosofiaa vuosina 2005–2011. • sai vuoden 2019 Kritiikin Kannukset näytelmätekstin ”elinvoima” perusteella. • julkaisee säännöllisesti esseitä ja muita kirjoituksia, mm. Nuoressa Voimassa. Kuvat Tuomas Rinta-Panttilan ohjaamasta elinvoima-esityksestä. 5
Ämpärit ja kurjet ja lehemät! K
aksitahtipoljennolla toimiva KOUTA-konsepti on tuspäällikkö Timo Tervo kolmen symbolin merkitystä. erinomainen. Viime vuonna järjestettiin koulutustaTervo tulee esittämään koulutustapahtuman pitämistä pahtuma Rovaniemellä ja nyt syyskuun viimeisenä viikon- Rovaniemellä. Siellä pystytään hyödyntämään kaupunginloppuna Lapin harrastajateatterit tuovat esityksensä katsel- teatterin kauden aloitusta, tiloja ja näytösten opetuksellisia mukseen Tervolaan. sisältöjä kursseilla. Tällä mallilla on tarkoitus jat– Tavoitteena on, että edellisessä ta”Odotan hyvää, kohkaa: ensi vuonna taas koulutuspäivät pahtumassa pystytään jo nimeämään ja vuonna 2021 seuraava katselmus. seuraava paikkakunta, että siellä on tuullista onnistumisen Kun vielä katselmus kiertää joka toikaksi vuotta aikaa valmistautua tapahelämystä ja toivon että nen vuosi ympäri Lappia, tulee joka tumaan, Tervo sanoo. ihmiset, jotka tuo tuovat kulman harrastajaporukoille taatusti Lappilaisella harrastajateatteritoiilon ja teatterin tekemisen minnalla menee Tervon käsityksen mahdollisuus päästä mukaan. riemun mukanaan ymKOUTA-katselmuksen tarjonta on mukaan hyvin. märtävät, että fasiliteetit runsas. Esityksiä nähdään yhdeksältä Ryhmiä on paljon – ja olisi vieharrastajaryhmältä: iValoiset Ivaloseivät maalaiskylässä ole lä enemmänkin, kun vain olisi ohjaata, Räväsojan Känsäkourat, Lapin jia tai ihmisiä, jotka uskaltaisivat tarttäydelliset, mutta parylioppilasteatteri ja Saaren Sakki tua ruoriin. haamme teemme ja toiRovaniemeltä, Kemijärven Lausu– Rovaniemellä on lasten ja nuorvomme että väki viihtyy.” ten teatterikasvatus oikein rehevää ja jat ja Kemppateatteri Kemijärveltä, Pomppa-teatteri Posiolta, Meri-Laosallistujia on paljon. Voisin sanoa etTimo Tervo, koulutuspäällikkö, pin Estradi Kemistä sekä Teatteritei Lapissa ole yhtäkään paikkakuntaa, Kansalaisfoorumi ryhmä Niin sanonut Torniosta. jossa ei olisi jonkinlaista harrastajateErittäin suuri plussa pamahtaa jo atteriryhmää. tässä vaiheessa siitä, että esityspaikat Lappilaiset harrastajateatterit erotTervolan Nuorisoseura ja Lapinniemen koulu sijaitsevat tuvat etelän ryhmistä siinä, että pohjoisessa tehdään hyvin toistensa naapureina. omannäköistä, omista tarinoista nousevia esityksiä. Tekstipohjaisia klassikkoja nähdään vähemmän. Runsaassa ohjelmistossa näkyy Tervolan tunnukset: kur– Se kertoo siitä, että on tarvetta kertoa omaa tarinaa. jet, ämpärit ja lehmät. Tervehdin sitä isolla sydämellä ja rakkaudella. On aivan – Tervola on syvää maaseutua. Kurkien, sipulinkasvatta- oma arvonsa ja näkökulmansa lähteä kertomaan omaa tajien ja lehmien pitäjä, selvittää Kansalaisfoorumin koulu- rinaa.
Perustuu Paula Norosen kirjoihin Käsikirjoitus: Susanna Haavisto Musiikki: Juha Tikka Ohjaus: Iiris Salmela
20.11.–5.12.2019
NÄYTÖKSET Ke 20.11. klo 18.00 ensi-ilta To 21.11. klo 18.00 Pe 22.11. klo 18.00 La 23.11. klo 14.00 Su 24.11. klo 14.00 Ti 26.11. klo 10.00
Ke 27.11. klo 10.00 Pe 29.11. klo 18.00 La 30.11. klo 14.00 Su 1.12. klo 14.00 To 5.12. klo 10.00
toteutuu, mikäli tarpeeksi ryhmävarauksia
LIPUT RYHMÄMYYNTI 2.9.2019 alkaen; 040 756 1165 tai rantasalmen.nuorisoteatteri@gmail.com YKSITTÄISET LIPPUVARAUKSET 1.10.2019 alkaen; 040 756 1165 15€ peruslippu 10€ lippu (alle 17v., opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät)
www.tornis.net
TUOTANTO: Rantasalmen Nuorisoteatterin Lastenteatteri Ranttali, Lastenteatteri Ranttalin tuotanto koko perheen musikaalista
MUSIIKKI- JA TEATTERISALI TORNADO, RANTASALMI
6
Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys, Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Rantasalon peruskoulu.
Harrastajateatterituotannon esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
Timo Tervon aisapari KOUTA-katselmuksen järjestämisessä on Tervolan Nuorisoseuran puheenjohtaja Heikki Hepoaho. Hän näkee tapahtuman isona juttuna pienelle Tervolan kunnalle ja iloitsee kun uusi teatteritapahtuman muoto löydettiin. – Teatterihelinät olivat ennen tätä ja kun niitä alettiin lopetella, pohdittiin muutama vuosi sitten harrastajaporukalla ja mietittiin miten jatketaan. Keksittiin tämä jako, että joka toinen vuosi koulutusta ja joka toinen vuosi katselmus. Viime vuonna koulutustapahtumassa oli lähes sata osallistujaa. Saimme hyvät kokemukset ja varmuutta tähän vuoteen, Hepoaho sanoo. 1905 perustettu seurantalo saa toimia festivaalin toisena näyttämönä. Nuorisoseura yrittää monin tavoin aktivoida pientä kuntaa ja pyrkiä olemaan Tervolan oma kulttuuritalo. – Tervola on hyvällä paikalla Rovaniemi-Kemi-Tornioakselin keskipisteessä. Isoista kaupungeista pääsee tänne tunnissa. Pienellä paikkakunnalla on myös helppo järjestää tapahtuma, koska kaikki tuntevat toisensa. Tervolan kuntakin on mukana tosimielellä ja tukee tapahtumaa niin rahallisesti kuin antamalla tiloja ja auttamalla markkinoinnissa.
UUTTA: VERTAISARVIOINTI KOUTA-tapahtumassa jokaiselle osallistuvalle katselmusryhmälle on jaettu omat sisarnäyttämöt ja annettu seikkaperäiset ohjeet miten sisarnäyttämön toimintaa tulee arvioida. Ryhmät perehtyvät sisarnäyttämönsä toimintaan, ryhmään ja katselmuksessa nähtävään näytelmään. Ryhmät valitsevat keskuudestaan kolmihenkisen tiimin, joka arvioi sisarnäyttämöä. Katselmus on rakennettu niin, että sisarnäyttämöiden näytökset esitetään samana päivänä. Vertaisarviointi on askel seuraavaan KOUTA-koulutustapahtumaan, jonka teemana on teatterianalyysi kaikessa moninaisuudessaan.
7
Ilves-Teatteri Eurooppaa valloittamassa Helsinkiläisen Ilves-Teatterin palkittu produktio INVAASIO! esiintyi tänä kesänä kahdessa kansainvälisessä teatterifestivaalissa Keski-Euroopan mannermaalla; THEATERWELTENissä Rudolstadtissa Saksassa ja Spots op Westissä, Westouterissa Belgiassa. Teksti: Meimi Taipale, ohjaaja
S
eikkailu alkoi Saksan THEATERWELTENin kansainvälisillä teatterifestivaaleilla Rudolstadtissa, jossa INVAASIO! edusti Eurooppaa viiden muun maanosan joukosta. Muut esiintyjät olivat Argentinasta, Algeriasta, Kuubasta ja Malesiasta. Festivaalit olivat neljän päivän mittaiset ja koostuivat viidestä esityksestä, työpajoista ja keskusteluista. Matka alkoi 19. kesäkuuta ja saapuessamme Rudolstadtin pittoreskiin kaupunkiin, meidät vastaanotettiin kuin kunniavieraina. Festivaalijärjestäjän takaa pompahti saksaa puhuva, hieman ylivirittynyt paikallislehden toimittaja, joka käski meidät riviin, napsaisi pikaisesti kuvia ja esitti kysymysksiä. Emme ehtineet hengähtää, kun toimittaja kiitti ja lähti kirjoittamaan juttua paikallislehteen Abulkasemin saapumisesta Rudolstadtiin. Hieman huvittuneena siirryimme majoitukseemme ja pääsimme tutustumaan Rudolstadtin teatteriin ja sen puitteisiin. Fiilistelimme sitä, että lava on isoin esityspaikkamme tähän mennessä. Meitä helpotti myös se, että esityksemme avaa festivaalin, jonka jälkeen voimme keskittyä kolmen päivän mittaisiin työpajoihin.
8
Seuraavana päivänä alkoi raksaus teatterin henkilökunnan kanssa. Lavamestari ei puhunut englantia ja kommunikaatio oli osittain viittomakieltä, osittain siansaksaa. Lainasimme lavastuksia teatterilta ja työ oli niin tehokasta, että niitä teipattiin jo paikoilleen ennenkuin olimme päättäneet niiden tarkat sijainnit. Työtahti taas välillä hidastui, kun jouduimme siansaksaksi neuvottelemaan viimehetken muutoksista. Pienistä säätelyistä huolimatta asiat loksahtivat kohdilleen. Esitys alkoi. INVAASIO!n energinen tahti valloitti yleisön ja saimme seisovan ovaation! Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus yleisön kanssa. Saimme hienoa palautetta, fiilis oli hyvä ja skoolasimme onnistunutta esitystä. Illallisen aikana muiden maiden työryhmäläiset tulivat onnittelemaan. INVAASIO! herätti keskustelua ja kiitosta läpi festivaalin. Kolmantena päivänä alkoi kolmen päivän mittaiset työpajat heti aamuyhdeksältä. Työpajoihin osallistui harrastajateatterilaisia eri puolelta maailmaa Siperiasta Chileen asti. Ohjaajamme Meimi Taipale veti ”Workshop Europen” aiheena monikielisyys taiteellisena työkaluna ja muut työryhmäläiset osallistuivat Argentiinan, Algerian ja Kuuban työpajoihin. Työpajat koostuivat Viewpoints-tekniikasta,
metateatterista, nukketeatterista ja Argentiinan hyvin räjäyttävän energisestä fyysisestä teatterista. Illat nautimme muiden maiden esitysten katsomisesta ja festivaalin ilmapiiristä. Ehdimme myös skoolata juhannuksen kunniaksi Rudolstadtin pimeän taivaan alla. Ehdottomasti mahtavin esitys oli Kuubalaisten TEATRO SOBRE EL CAMINOn esitys LAS BEBIDAS SON POR PEARL, jossa käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä Elizabeth Aguielera Fariñas esitti Janis Joplinin hahmossa Kuuban postkolonialismin ja nykypäivän poliittisia ongelmakohtia. Esitys irtaannutti meidät nykyhetkestä kuubalaiseen baariin, siemaisimme heidän tarjoamaa rommia samalla kun olimme häkeltyneitä Elizabeth Aguielera Fariñas rohkeas-
ta tulkinnasta. Esityksen jälkeen ilta jatkui festivaalibileiden merkeissä, tanssien, laulaen ja keskustellen maailman menosta. Viimeisenä päivänä eli sunnuntaina esitimme työpajojen demot. Työpajat loivat vahvoja ryhmiä ja luottamusta. Olimme löytäneet yhteisen teatterikielen eri teatterikulttuureista tai kielistä huolimatta. Pitkän festivaaliviikonlopun jälkeen koimme väsymystä mutta samalla kiitollisuutta näinkin uniikista festivaalikokemuksesta. Saimme uusia kokemuksia ja ystäviä. Oli aika hyvästellä kyynelten kera. Onneksi jälleennnäkeminen muiden kansainvälisten esiintyjien kanssa olisi alle parin viikon sisään Spots op Westissä Belgiassa.
Belgiassa riitti jännitystä Teksti: Janne Illi, näyttelijä
M
atkamme kohti Belgian Spots op West -festivaalia 4. heinäkuuta alkoi epäonnisesti, kun lentoyhtiö hukkasi toisen rekvisiittamatkalaukuistamme vaihtolentoon siirryttäessä. Tovin stressattuamme keksimme kuitenkin hätäratkaisun – esitys tulisi olemaan sovellettu ja riisuttu festivaaliversio joka tapauksessa – ja jatkoimme matkaa Brysselistä Westouteriin. Kun sitten viimein puoli vuorokautta matkustettuamme saavuimme Westouterin postikorttimaiseen maalaiskyläidylliin, unohtuivat huolet ja murheet nopeasti. Asetuim-
me taloksi majataloon, jossa naapurina asusti mm. hevosia ja kanoja, nautimme esiintyjille järjestetyn tervetuliaisillallisen ja juhlimme ympäri Westouteria. Seuraava päivä alkoi järjestämällämme parituntisella työpajalla, jonka aiheena oli kieli teatterin työkaluna. Illalla saimme tilaisuuden nauttia myös muiden ryhmien esityksistä. Spots op Westin ytimessä on kauniin kylämiljöön tarjoamat kiinnostavat esiintymispaikat, kuten ladot ja tyhjät tehdashallit. Erityisesti mieleen jäi Age on stage -projektin tuottama esitys, jossa aiemmin kokemattomat yli 60-vuotiaat näyttelijät olivat ammattiohjaajan luotsaamana luoneet uskomattoman kauniin ja koskettavan, mutta pilke silmä9
kulmassa tehdyn liikkeellisen esityksen. Kolmantena festivaalipäivänä olikin meidän vuoromme esiintyä. Esiinnyimme paikallisessa maalaiskodissa – päivällä raksasimme lavaa kuntoon samalla kun kodissa asuva perhe söi viereisessä huoneessa lounasta. Upeaa vieraanvaraisuutta! Esitys jännitti, sillä ongelmanamme oli, että esitys oli aivan liian pitkä. Alunperin 1,5-tuntinen esityksemme tulisi typistää tunnin mittaiseksi, ja viimeisessä läpimenossakin pääsimme ainoastaan tuntiin ja 20 minuuttiin. Jännitystä lisäsi se, että edellisenä iltana eräs esitys oli todellakin järjestäjien toimesta keskeytetty, koska se oli mennyt yliajalle. Sovimme, että nyt vedetään sellaisella tempol-
la ja energialla että pääsemme varmasti alle tuntiin. Yleisö istuutui, esitys alkoi, ja huh! Tahti oli todellakin päätä huimaava ja energiat säkenöivät katosta läpi. Meidän oli pakko pysyä kontaktissa toistemme kanssa tai kaikki kompuroisivat. Kumarrusten aikaan valosuunnittelijamme kello tikitti 59 minuutin kohdalla, tiukille meni. Saimme kiitosta läpi festivaalin sekä esityksestämme että työpajastamme. Itsekin tuli koettua hyvin paljon kiitollisuutta. On upeaa päästä kiertämään hyvällä ryhmällä ja hienon esityksen kanssa ympäri maailmaa ja kokea henkilökohtaisesti se, miten paljon teatteri yhdistää ihmisiä taustasta riippumatta.
Ainutlaatuinen tilaisuus Teksti: Pinja Pieski, Ilves-Teatterin puheenjohtaja
I
nvaasio!:n produktio on toiminut hienona esimerkkinä siitä, miten pitkälle alun perin vain Käpylän vinolattiaiselle salille tarkoitettua esitystä voi viedä eteenpäin maailmalle. Saksassa ja Belgiassa Ilves-Teatterin produktiolla oli oiva mahdollisuus verkostoitua ja ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan eri maan teatterikulttuureihin ja kurkistaa harrastajateatterikentän meininkeihin muualla. Teatteri on kuitenkin niin sidoksissa aikaan ja kulttuuriin, joten on hyvin rikastuttavaa päästä kokemaan palasia eri maiden kulttuureista.
Invaasio! on puolestaan hienosti ja ylpeästi edustanut pientä ylioppilasteatteriamme ja näin ollen myös meidän tapaamme tehdä teatteria täällä Suomessa. Olemme hyvin onnellisia siitä, että Suomen Harrastajateatteriliitto ja Saksasta käsin on tuettu Invaasio!:n matkoja, sillä ilman heidän tukeaan matkat eivät olisi onnistuneet. Oman jäsenyyteni aikana Ilves-Teatterilla ei ole yksittäinen produktio päässyt näin kansainvälisesti esiintymään ja se on todella hienoa ja merkittävää produktioon osallistuneille ja koko teatterillemme. On ihanaa, että intohimoisella ja sitkeällä työllä tehty produktio sai päästä näkyvämmäksi ja valloittamaan pikkuisesta salista Eurooppaan! Teatteri Ilona esittää draamanäytelmän
POTILAS Käsikirjoitus & ohjaus Pia Kärkkäinen-Hannikainen
INVAASIO! on lisäksi esiintynyt:
Hän on Sisko. 40 vuotta. saattohoidossa. Kantaesitys la 9.11.2019 klo 14.00
Tudengite Teatripäevad -teatterifestivaaleilla Viljandissa Virossa, 2018 ja saanut kunniamaininnan Harrastajateatterikesässä 2017 jolloin INVAASIO! palkittiin pääpalkinnolla ja Meimi Taipale kunnia-maininnalla ohjauksesta. 10
Kangasniemi-sali
Otto Mannisen tie 2, Kangasniemi
Muut näytösajat: su 10.11. klo 14, KE 13.11. klo 18, la 16.11. klo 14 ja su 17.11. klo 14. Kesto n. 1 tunti. Liput 12 € , ryhmät (10 hlöä/hlö) ja eläkeläiset 10 €
Ei suositella voimakkaiden kohtausten vuoksi alle 13-vuotiaille.
Lippuvaraukset puh 050 547 7827 tai 046 621 8581 tai sähköpostitse ilonateatteri@outlook.com Lisätietoa www.ilonateatteri.com
Harrastajateatterikesässä otettiin kantaa
45.
Hakuaika 5.2.-11.3.2018
rakkaudesta teatteriin jo vuodesta 1973
äskylässä 7.-19.8.2018
Jyväskylän Huoneteatterin Skavabölen pojat -näytelmä palkittiin 500 euron kannustusrahalla Harrastajateharrastajateatterikesa. i atterikesän päätteeksiwww. Jyväskylässä. Raatifkiitteli esitystä syvältä riipaisevaksi, eläytyväksi tulkinnaksi erään perheen tuhosta. Huoneteatterin väkivahva ensemble johdatti pahaa-aavistamattomat katsojat perhehelvetin alimpiin piireihin. Jyväskylän Huoneteatteri palkittiin myös neljällä kunniamaininnalla: Jani Ahonen ja Sulo Siikaranta parhaasta roolityöstä, Marjo Riuttanen lavastussuunnittelusta ja Roope Jormakka valosuunnittelusta. Oululaisen Ylimuonion Urheiluteatterin näytelmä Ei kyyneltäkään virrannut palkittiin 300 euron kannustusrahalla. Raati kiitti esitystä uhmaa ja rauhaa henkiväksi, vahvaan muotokieleen luottavaksi balladiksi vaietusta historiasta. Näytelmän käsikirjoittaja Hanski Lapinoja palkittiin käsikirjoituksesta ja musiikista ja Anu Enqvist ohjauksesta. Tamperelaisen Sampo Ilmari Sepän Sotaratsu-monologi sai kolmannen, 200 euron kannustusrahan. Karismaattisen näyttelijän pohdinta asevelvollisuuden merkityksestä oli rohkea ja ymmärsi todellisuutta syvästi. Kuvat: Eija Jokilahti 11
46.
Jyväskylässä 16.-18.8.2019
rakkaudesta teatteriin jo vuodesta 1973
www.harrastajateatterikesa.fi
H
Teatterit tiukasti kiinni ajassa
arrastajateatterikesän aikana nähdyt seitsemän esitystä eivät väistelleet elämää eivätkä yhteiskunnallista todellisuutta. Ajankohtaisia teemoja olivat muun muassa asevelvollisuus, vanhustenhoidon tila ja parikymppisten ihmisten paineet. Päättäjäispäivän keskiössä olivat kahden aikakauden vapaustaistelijat: vuonna 1943 maanpetturina teloitettu Martta Koskinen ja muunsukupuolisen nuoren kasvutarina kaikkine paineineen. Esityksiä arvioinut raati – näyttelijä Hanna Liinoja, ohjaaja Samuli Reunanen ja näyttelijä Tapani Kalliomäki – olivat viikonlopun urakan jälkeen väsyneitä, mutta onnellisia. – Esityksiä katsoessa heräsi ajattelemaan omaa suhdetta yhteiskuntaan, omiin vanhempiin, entisiin ja nykyisiin puolisoihin ja lapsiin. Esitykset olivat vahvasti oman asian asiansa äärellä, Samuli Reunanen sanoi.
Kiuas sai kyytiä Jo festivaalin puolivälissä Harrastajateatterikesän esitykset valinnut Jyväskylän kaupunginteatterin ohjaaja Anssi Valtonen totesi ilokseen näytelmien synnyttäneen keskustelua niiden teemoista, ei niinkään teatterillisesta toteutuksesta. Jokaisen esityksen jälkeen käydyissä Jälkilöylyissä katsojat puhuivat juuri siitä mistä esityksetkin puhuivat.
12
– Olen onnellinen ja ylpeä, että harrastajateatterikentän moniäänisyys toteutui viikonlopun aikana, Valtonen totesi. Esitysten ruotimisella oli merkitystä, sillä jälkilöylyjen muistio toimitettiin ryhmille tiedoksi. Jokaisesta esityksestä löytyi niin innokkaita puolestapuhujia, mutta myös niitä, joita esitys ei kolauttanut miltään osin. Toinen saattoi kyynelehtiä vuolaasti koko esityksen ja toinen ihmetellä miksi esitys ylipäätään on tullut tapahtumaan valituksi. Keskustelut olivat antoisia myös katsojille, jotka enimmäkseen olivat teatterintekijöitä itsekin. Se muistutti siitä, että ei ole yhden totuuden esityksiä, vaan jokainen katsoja kokee näkemänsä omalla tavallaan, omaa elämäänsä ja historiaansa vasten. Anssi Valtosta kiiteltiin monipuolisesta festivaalitarjonnasta, josta löytyi taatusti jokaiselle jotakin. Suomen Harrastajateatteriliitto toteutti Harrastajateatterikesän yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa. Teatterikuraattori Antti Niskanen pitää yhteistyötä rikastuttavana. – Upeaa, että kaupunginteatteri saa olla osallisena tässä. Jyväskylä tunnetaan tasokkaana harrastajateatterikaupunkina ja kaupunginteatteri hakee mielellään yhteyksiä kentälle ja eri toimijoihin. Siinä mielessä tapahtuma sopii toimintaamme täydellisesti, Niskanen sanoo. Esityksistä neljä myytiin loppuun ja kokonaistäyttöasteeksi saatiin 90 prosenttia. Tapahtuman tuottaja Mari Saarinen on tyytyväinen siitä, että yleisö löytää tapahtumaan vuosi toisensa jälkeen.
Palkinnot ja palautteet Ilves-Teatteri / Väsymättä paras ”Nuorten läsnäoleva, ajassa kiinnioleva kannanotto selviytymiseen pärjäämisen ristiaallokossa. Teemojen monimuotoisuus oli esitykselle haasteellinen.” Ruusuja: Hieno aloitus festivaalille. Lahjakkaita näyttelijöitä. Läsnäolo oli hyvää, minut otettiin katseella mukaan. Persoonat oli tehty hyvin. Ajatuksia herättävä esitys, vilpitöntä ja rohkeasti tehtyä teatteria. Käsittelee aiheita, jotka ovat ajan ytimessä. Esitykseen oli ladattu kaikki ne paineet, mitä tämänikäisillä ihmisillä on. Paljasta ja rohkeaa olemista, keveyttä ja omakohtaisuutta näyttelijäntyössä, kypsää ja maneeritonta. Hyvä koreografia, jota olisi saanut olla enemmän. Kiinnostava tulkinta opiskelijoiden ja valmistuvien kiihtyvälle säädölle säädetyllä juoksumatolla. Valaiseva esitys parikymppisten vanhemmille.
Sampo Ilmari Seppä / Sotaratsu ”Kun näkee Aleksanteri Suuren hevosen vittuilemassa John Lennonille, tietää nähneensä teatteria. Ymmärrys todellisuudesta oli hyvä.” Ruusuja: Esityksen lyhyys oli puhuttelevaa, mutta materiaalia olisi riittänyt myös hieman pidemmäksi esitykseksi. Esiintyjään karisma oli omaa luokkaansa. Näyttelijä uskalsi erityisen komeasti kohdata yleisön katseen. Esityksestä jäi toivo. Ymmärrys todellisuudesta oli syvä. Hevonen metaforana oli toimiva ja käsikirjoitus oli hyvä. Rohkeaa kohdata yleisö oman tekstin kautta. Näyttelijällä hyvä, maskuliininen fysiikka, joka tuki esitystä. Intensiivinen ja upea. Näyttelijän alkoi lopulta nähdä hevosena. Puolen tunnin kesto oli hyvä mitta panna itsensä likoon. Näyttelijän maskin dramaturgia oli hieno: ensin oli selkeä lapsuus ja sitten elämä meni sotkuisemmaksi. Rahapalkinto: 200 euroa.
13
Jyväskylän Huoneteatteri / Skavabölen pojat ”Syvältä riipaiseva, eläytyvä tulkinta erään perheen tuhosta. Huoneteatterin väkivahva ensemble johdattaa pahaa aavistamattomat katsojat perhehelvetin alimpiin piireihin.” Ruusuja: Hieno ohjaus. Hieno lavastus ja valot. Pakotonta näyttelijäntyötä. Saumatonta ensembletyöskentelyä. Näyttämöllinen röyhkeys ja herkkyys olivat läsnä koko esityksen ajan. Uskallusta olla herkkä ja näyttää haavoittuvaisuutensa. Ihanat veljekset kerta kaikkiaan. Täydellinen pikkupoikien maailman kuvaus. Vuosikymmeniin pääsi hyvin mukaan, en kokenut olevani vain katsoja. Tempaisi mukaansa heti ensi hetkestä. Äidin kohtalo kosketti, se näyteltiin taitavan tarkasti. Mahtavia valoja ja siirtymiä. Äänimaailma oli realistinen. Kunniamaininnat: Jani Ahonen / parhaasta roolityöstä Sulo Siikaranta / parhaasta roolityöstä Marjo Riuttanen / lavastussuunnittelusta Roope Jormakka / valosuunnittelusta Rahapalkinto: 500 euroa
J+J Teatteri / Laulava hoitaja ”Empatian juhlaa ajankohtaisessa puheenvuorossa vanhustenhoidon prioriteeteista. Vilpitön ja sydämeen käyvä laulunäytelmä.” Ruusuja: Vilpitön. Sosiaalipoliittinen puheenvuoro. Rakastettavat hahmot. Empatian juhlaa, fokus enemmänkin empatiassa kuin kuolemassa. Hyvä pääosan esittäjä, todellisen tuntuinen, ehjä hahmo. Kirurgin esittäjä seisoi hienosti hahmonsa takana. Aihe oli niin suuri ja tärkeä, että esitystä oli vaikea mitenkään arvostella. Nosti pintaan omat menetykset. Kosketus ja läsnäolo vanhuksille – siinä oli tärkein opetus ja anti. Vanhukset oli hyvin rakennettu, jokainen oli erilainen ja piti taitavasti roolinsa. Ihania ukkeleita. 14
Kuumia aaltoja / Teatterimylly Savonlinna ”Juopuneen jutustelun juonenlangoista kutoutuu kepeän koominen karaokeshow keski-iän kipuiluista.” Ruusuja: Karaoken merkitys avautui: sehän on suomalaisille terapiaa. Naiset näyttelivät hyvin humalansa kaaren ja tekivät humalastaan erilaiset. Esitys oli tehty alun perin ravintolamiljööseen, missä se olisi toiminut huimasti paljon paremmin, mutta silti viihdyin oikein hyvin. Lauloin mukana kaikki biisit. Keski-ikäisenä tunnistin itseni ja meillä oli ystävättäreni kanssa hauskaa. Tosi kivaa, että festivaaliohjelmassa oli tämmöistäkin mukana. En juuttunut siihen, että tämä ei nyt ole draamaa, vaan tempauduin mukaan. Kun toisen näyttelijän tekoripset irtosivat, siinä hetkessä koettiin teatterin ydin – siitä tuli meidän kaikkien yhteinen hetki.
Ei kyyneltäkään virrannut / Ylimuonion Urheiluteatteri ”Uhmaa ja rauhaa henkivä, vahvaan muotokieleensä luottava balladi vaietusta historiasta.” Ruusuja: Veti sanattomaksi. Täsmällinen, intensiivinen. En ole nähnyt Suomen lähihistoriasta näin vaikuttavaa esitystä. Täydellinen. Ihailtavaa rauhaa. Alun minimalismi oli hyvä. Usko omaan juttuun välittyi, varmaa tekemistä. Kuulustelijan tekstinkäsittelystä plussaa, hyvä sisäinen kuohu. Vahva leirinuotiomainen meininki, perinteistä tarinan kerrontaa. Laulu isänmaalle oli hyvä (uhma ja vimma välittyi). Heräsi toivo Suomen nuorisosta. Esityksessä ei ollut yhtään turhaa sanaa, eikä yhtään turhaa esinettä. Tiiviisti ohjattu. Annetut impulssit veivät omaa ajattelua eteenpäin. Kunniamaininnat: Hanski Lapinoja / käsikirjoituksesta ja musiikista Anu Enqvist / ohjauksesta Rahapalkinto: 300 euroa
Epähetero Entourage / Paine ”Muunsukupuolisen henkilökohtainen, rehellisyyden läpitunkema identiteettipoliittinen manifesti” Ruusuja: Toivoa antava, rohkea puheenvuoro. Tämä esitys pitäisi viedä kouluihin. Hieno fyysinen ponnistus lopussa, raivasi sillan pois ja teki tilaa elämälleen. Antoi paljon mietittävää nyky-yhteiskunnan tilasta ja ihmisten asenteista, omistanikin. Tämän ajan vapaustaistelija. Näyttelijä oli hyvin asiansa päällä, hyvä puheilmaisu ja valpas olemus. 15
Kantaesitykset Lahden puntariin Näyttelijä-ohjaaja Eija-Irmeli Lahti valitsee Vuoden Kantaesityspalkinnon saajan.
L
ahti pitää suurena haasteena parhaan kantaesitystekstin valitsijan tehtäväänsä, ilona ja haasteena. – Hyviä uusia tekstejä tulee todella harvoin, eikä niitä tule ammattipuolellekaan. Kun kuulee sanottavan, että jokin teksti ei kelpaa, voi sanoa että ota kynä käteen ja ala kirjoittaa. Sitten näkee mitä hyvä näytelmäteksti vaatii, Lahti sanoo. Joskus ryhmät kokevat hyvän tekstin puutteessa parhaaksi ratkaisuksi tehdä näytelmänsä itse. Sekään ei aina onnistu, vaan vaatii todella hyvää ryhmää, että toimivan tekstin saa kasaan. – Tarinassa on oltava kosketuspintaa ja että se puhuu syvistä asioista huumoria unohtamatta. Huumori usein puuttuu, ja sitäkin tarvitaan. Tekstin on ruo-
”Teatterin harrastaminen kehittää ihmistä elämää varten. Toiminnan ydin on saada ratkaisuja omaan elämään ja siinä mielessä se on yksi parhaista harrastuksista. Kun ollaan ihminen ihmiselle, siinä todentuu niin monta asiaa.”
kittava katsojaa, jota varten näytelmä tehdään. Lahti korostaa, että teatteritaidettahan ei sinänsä ole olemassa jos sitä ei kukaan tee eläväksi. Näytelmän on löydettävä tiensä katsojan sieluun. – Odotan tekstejä innolla ja toivon, että työni lopputulos tulee olemaan vaikeaa – että on vain kourallinen tekstejä, joiden kanssa menee yöunet, Lahti nauraa. Kymmeniä vuosia näytellyt ja ohjannut Lahti pitää itseään tummien vesien ihmisenä. Sofi Oksasen Puhdistuksessa hän näytteli vanhan Adiilen roolin. Rooli nousee pintaan mieleenpainuvimpana kaikista.
FAKTA • Eija-Irmeli Lahti syntyi Lokalahdella 23.12.1951 • Asuu Seinäjoella avomiehensä kanssa. • Ammatiltaan näyttelijä ja ohjaaja, opiskellut näyttelijän peruskoulutuksen Tukholmassa. • Näytellyt reilut 100 roolia, ohjauksia takana pari sataa, jäi eläkkeelle Seinäjoen kaupunginteatterista 2017. • Harrastaa luontoa, lukemista, sanaristikoita, runoja ja niiden esittämistä. Käy edelleen laulutunneilla. • Lempinäyttelijäänsä Lahti ei pysty nimeämään. ” Aina kun ihminen tekee hyvää työtä ja tunnen että se koskettaa minua ja ihminen on oikealla paikallaan, herkistyn – on sitten kyse harrastajateatterista tai isosta teatterista.”
16
Eija-Irmeli Lahti ohjaa seuraavaksi Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralle näytelmän Liian paksu perhoseksi, seinäjokiselle Teatteri Peilille Taivaslaulun ja ensi vuonna Teatteri Kyrölle näytelmän Yksi lensi yli käenpesän ja ensi kesänä kesäteatteria Paimioon.
Heidi Räsäsen ohjaamasta Puhdistuksesta tuli Seinäjoen kaupunginteatterissa tapaus, joka meni täysille katsomoille pienellä näyttämöllä koko ajan. – Vaikka teatterissa ei koskaan pääse täydellisyyteen, siinä mentiin reilusti yli puolenvälin. Palautetta tuli hirveästi. Koko juttu oli niin monitahoinen, kaikki se historia ja koko Adilen tarina. Toiseksi mieliinpainuvaksi rooliksi Lahti nostaa Robert James Wallerin Hiljaiset sillat -romaanista dramatisoidun näytelmän naispääosan, Francescan. Näytelmän ohjasi Jukka Keinonen. – Laitoin siinä ruokaa, joten tuoksutkin olivat mukana. Yleisö koki sen kaiken hyvin voimakkaasti. Olisi hyvä, että katsoja saisi esityksestä jotakin mietittävää kotiinvietäväksi. Vaikka ihmiset usein sanovat, että haluavat teatterissa vain nauraa ja nauttia, mutta mikä oikeasti palvelee ihmistä? Mutta mistä niitä uusia tekstejä saataisiin?
Lahti kokee tässä ajassa olevan ”niin paljon tavaraa”, että sieltä pitää osata löytää se jokin. Koko maailmaa ei voi kuvata, vaan rönsyt pitää malttaa jättää pois. – Pinta on niin runsasta, että siitä on mentävä läpi ja katsottava mikä asia kannattaisi nostaa esiin, Lahti näkee. Hän toivoo uusiin näytelmiin kirjoitettavan kokonaisia ihmisiä, joissa on todellisia tunnetiloja. Ei riitä, että kirjoittaa ihmisen näyttämölle edustamaan jotakin, vaan että hänessä myös tapahtuu asioita, kuten meissä kaikissa. – Sellaiset roolit löytävät kosketuspintaa yleisöstä. Siellä istuu eronneita ja karanneita. Tekstissä on nähtävä ihmisen merkitys koko tarinalle: mihin suuntaan hänen säteensä ja vaikutuspiirinsä menee, mihin se yltää ja miten se vaikuttaa. Siitä se seitti syntyy ja kun henkilöiden välillä on yhteinen, vahva seitti, siitä tulee yleisölle yhteinen, vahva kertomus.
PIAN ON TAAS AIKA PALKITA! VUODEN HARRASTAJATEATTERIA
VUODEN 2020 KANTAESITYSPALKINTO
haetaan taas 1.11.2019–15.1.2020. Palkintoa voivat hakea kaikki Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterit. Vuoden harrastajateatteri saa palkinnoksi 1000 euron stipendin ja kunniakirjan sekä näkyvyyttä Suomen Harrastajateatteriliiton tiedotuksessa. Harrastajateatterit saavat tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi perustellen esitystään lyhyesti ja ytimekkäästi. Ehdota vuoden harrastajateatteriksi teatteria, jonka taiteellinen kunnianhimo ja teatterin asema oman paikkakuntansa henkisenä vaikuttajana yleisön tai muun yhteistyön kautta on mielestäsi merkittävä. Teatterin toimintaa tulee tarkastella erityisesti palkinnonjakoa edeltävän vuoden ajalta. Vuoden Harrastajateatterin 2020 valinnasta vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksesta koostuva työryhmä. Haku tapahtuu sähköisellä hakulomakkeella. Huomioithan että palkinnon hakemista varten tulee kirjautua sivustolle teatterin tunnuksilla.
Vuoden Kantaesityspalkintoa voivat hakea vuonna 2019 kantaesitetyt näytelmät, jotka on kantaesitetty Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterissa. Palkinto on suuruudeltaan 1000 € ja se myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu näytelmätekstiin, ei itse esitykseen. Tekstin pitää olla kirjoitettu näytelmäksi – se ei siis voi olla dramatisointi eikä käännös muusta kielestä. Haku alkaa 1. marraskuuta ja päättyy 15. tammikuuta. Kantaesityspalkintoa haetaan sähköisellä hakemuksella. Huomioithan, että hakemuksen jättämistä varten tulee olla kirjautuneena jäsenteatterin tunnuksilla www. shtl.fi-sivustolle.
Lisätietoa palkinnoista ja hakemisesta: Mari Saarinen mari.saarinen@shtl.fi / 050 468 2138 17
Kättä pidempää teatteriopettajille Helena Hasselblatt on kehittänyt teatteriopetusta ja teatterikenttää itäisellä Uudellamaalla kahdeksan vuotta. Nyt häneltä on ilmestynyt Näyttämölle!kirjasarja, teatteritaiteen perusopetusta antavien työkaluksi.
N
äyttämölle! -kirjasarja tuntuu tulevan todelliseen tarpeeseen, sillä Helenan tiedossa ei ole vastaavaa suomenkielistä oppimateriaalia, jossa olisi teemoitetut oppitunnit harjoituksineen sekä oppilaan harjoituskirjat tehtävineen. Tässä mielessä kirjasarja on täysin uusi ja luo uudenlaista käyttöteoriaa teatteriopetukseen. Helena haaveili vuosia opetusmateriaalista teatterin ja draaman opettamisen tueksi. usein teatteriopetus on kuitenkin samojen asioiden toistoa ja vertaakin sitä urheiluun siinä mielessä, että teatteriharrastuksessa treenataan sitä ”teatterilihasta”. –Koska opetus on tietyssä mielessä aina samojen asioiden toistoa ja syventämistä, ajattelin, että olisi hyvä kirjoittaa opus, ettei tarvitse keksiä samaa pyörää joka kerta uudestaan, Helena taustoittaa. Hän ajatteli myös, että oppimateriaali selkeyttäisi opettamista niin, että opetuksen rakenne ja harjoitteet tulevat näkyväksi oppilaille, heidän vanhemmilleen ja kaikille teatteriopetuksesta kiinnostuneille. Näin oppilaan ei tarvitse jännittää, mitä tulevilla oppitunneilla harjoitellaan. Parhaimmillaan oppimateriaali tuo selkeyttä opetukseen ja syventää oppilaan oppimista. –Teatteri on kokemuksellista oppimista, jossa usein asiat jäävät "ilmaa" ja kokemuksiin on vaikea palata. Tästä syystä halusin tehdä oppilaan harjoituskirjat, joissa jokainen oppilas voi reflektoida opittuja asioita. Oppilas voi myös halutessaan palata aina opittuihin asioihin. Helena Hasselblattilla on ollut myös palava halu kehit-
tää teatteritaiteen perusopetuksen tasoa Suomessa ja ylipäätään teatteriopetuksen tasoa peruskouluissa ja harrastepuolella. –Oppikirjoja kirjoittaessani kirjoitin ensin kolme oppikirjaa, joista valitsin yhden kirjan, jonka laajensin kolmeksi oppikirjaksi. Materiaalia jäi vielä varastoon ja toivon, että jollain aikavälillä pääsen julkaisemaan sitä materiaalia myös. Näyttämölle! Teatteri-ilmaisun perusteet I & II opettajan opas auttaa teatteriopettajaa työssä ja säästää suunnittelu aikaa dramaattisesti, jotta opettaja voi keskittyä kehittämään oppitunteja, joita oppilaat rakastavat. Kirjasarja on teatteritaiteen perusopetuksen tueksi luotu materiaali, joka sisältää hauskoja ja innovatiivisia oppitunteja. Oppitunnit on jaettu teemoihin ja teeman mukaisiin harjoitteisiin. Kirjan harjoitteiden kautta oppilaat tutkivat omaa ilmaisua näyttämötaiteen näkökulmasta. Oppitunnin lopussa oppilaat esittävät muille miniesityksen, jossa harjoitellaan tunnilla opittuja taitoja. Katsojat harjoittelevat palautteen antamista, joka on osa oppimista. Teatteri-ilmaisun perusteet kurssin jälkeen on hyvä kokeilla käytännössä ja aloittaa näytelmän harjoitukset. Opettajan oppaasta löytyvät teemoitetut tuntikohtaiset oppituntisuunnitelmat harjoituksineen. oppaan tarkoituksena on tehdä näkyväksi niitä asioita, joita teatteri-ilmaisussa opitaan teatteritaiteen perusopetuksessa. Opettajan
KUKA? • Helena Hasselblatt on syntynyt 1976, asuu Porvoossa. • Koulutukseltaan olen näyttelijä ja muusikko Lahden AMK:sta musiikkiteatterilinjalta, opiskellut myöhemmin teatteri-ilmaisunohjaajaksi Metropolian AMK:ssa Helsingissä ja draamapedagogiksi Jyväskylän avoimessa yliopistossa. • Erikoistunut ryhmänohjaajuuteen ja tarinateatteriin Metropolian AMK:ssa. • Toimii pääasiallisesti suomen ja ruotsin kielillä niin ammattilaisten kuin harrastajienkin parissa. • Teatterialan yrittäjä omassa Porvoon teatterikoulussa. • Antaa opetusta seitsemässä opetusryhmässä, satuteatterissa, lastenteatterissa ja nuortenteatterissa. • Perustanut kaksikielisen ammattiteatterin Itä-Uudenmaan teatteri - Östra Nylands teaterin yhdessä näyttelijä Kim Gustafssonin kanssa, jonka kotipaikkana on Porvoo. 18
oppaan lisäksi kirjasarjassa ovat oppilaan harjoituskirjat, joiden tarkoituksena on toimia opetuksen tukena hauskoine tehtävineen. Näyttämölle! teatteri-ilmaisun perusteet I & II opettajan opas on jaettu viiteen eri osaan: Ryhmä muodostuu, Teatteri-ilmaisun perusteet I, Teatteri-ilmaisun perusteet II, kootaan kaikki yhteen ja liitteet. Kolme ensimmäistä ovat kurssikokonaisuuksia, joista Ryhmä muodostuu -kurssi on tarkoitus tehdä ennen Teatteri-ilmaisun perusteet kurssia. Teatteri-ilmaisun perusteet I on suunnattu aloittavalle ryhmälle ja Teatteri-ilmaisun perusteet II jatkoryhmälle, jossa kerrataan ja syvennetään ensimmäisellä kurssilla opittuja asioita. Yksi opintokokonaisuus kestää lukukauden eli noin puoli vuotta, joka sisältää Ryhmä muodostuu ja teatteri-ilmaisun perusteet kurssit. Teatteri-ilmaisun perusteet I sopii hyvin 9-vuotiaasta ylöspäin ja teatteri-ilmaisun perusteet II 11-vuotiaasta ylöspäin. –Kirjoja kirjoittaessa ajattelin peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria mutta kuka tietää -nämä harjoitteet toimivat varmasti yhtä hyvin aikuisten kanssa soveltuvin osin. Kirjat soveltuvat hyvin myös yläasteelle ilmaisutaidon oppikirjoiksi tai harrastajateatterikentälle näyttelijäntyön opetukseen. Teatteri-ilmaisun perusteet I kurssi sisältää perusharjoitteita. Tarkoituksena on, että oppilaat tutkivat harjoitteiden kautta omaa ilmaisuaan, löytävät sen ja oppivat näyttelemisen perustaitoja. Kurssin jälkeen on hyvä aloittaa ryhmän kanssa näytelmäprojekti, jossa oppilaat pääsevät kokeilemaan käytännössä opittuja taitoja. Teatteri-ilmaisun perusteet II -kurssi on tarkoitus aloittaa seuraavana lukuvuonna tai myöhemmin ryhmän kanssa. Toisella kurssilla oppilaat kertaavat, syventävät ja laajentavat ensimmäisellä kurssilla opittuja taitoja. Teatteri-ilmaisun perusteet I & II opettajan oppaan viimeisessä osiossa kootaan kaikki opitut taidot yhteen. Rohkaisen ja annan vinkkejä omien esityksen tekemiseen valmiiden käsikirjoitusten sijaan. Liiteosassa on hyödyllisiä lomakkeita, kaavakkeita ja ohjeita. Siellä ovat oppilaan tiedot -kaavake, valmiit vuosisuunnitelmat teatteri-ilmaisun kursseille, jotka voi halutessaan jakaa oppilaille ja heidän vanhemmilleen sekä itsearviointilomake, näyttämötyöskentelyn arviointilomake, miniesityksen ohje, roolilomake ja puvustuslomake. Osa liitteistä on tarkoitettu opettajan omaan työskentelyyn ja osaa voi käyttää apuna näytelmäprojektissa. –Oppituntien harjoitteet on koottu valmiiksi kokonaisuudeksi aina, jonkin tietyn teeman ympäriltä. Oppitunti jakaantuu lämmittely-, keskustelu-, näyttämöllä- ja kertausosioon. Oppilaan harjoituskirjasta on suunniteltu oppilaille iloksi ja hyödyksi. Harjoituskirjasta löytyy hauskoja kirjoitusja väritystehtäviä. Harjoituskirjasta löytyy tilaa myös oppilaan omille ajatuksille ja tunteille. Harjoituskirjaan voi tehdä päiväkirjamerkintöjä ja kerrata tunnilla opittuja asioita. Oppilas voi kirjoittaa, piirtää, ideoida ja värittää kirjan sivuja. Jokainen voi tehdä harjoituskirjasta oman näköisensä.
Kuva: Anne Johansson Padilla
Helena on saanut paljon yhteydenottoja kirjojen tiimoilta kollegoilta ympäri Suomea. –He ovat kokeneet todella merkittäväksi kotimaisen julkaisun, koska sellaisia ei ole turhan paljon. Viesteissä on kerrottu, että meitä on monta tällä alalla, jotka todella tarvitsevat työssään opuksia ja työkaluja ja tällainen kirjasarja voi taata päivitettyjä työkaluja todella monelle tekijälle. Kirja on saanut hyvän vastaanoton ja osa oppilaitoksista on jo tilannut kirjaa. Helena toivoo sen löytävän tiensä myös teatteritaiteen perusopetuksen ulkopuolelle peruskouluihin ja muulle teatterin harrastuskentälle. Näyttämölle!-kirja on kirjoitettu opetushallituksen rahoittamassa Potkua teatterin tekemiseen –hankkeessa. Se on neljän eri kansalaisopiston yhteishanke (Porvoo, Sipoo, Hamina ja Kouvola), jossa Porvoo ja Sipoo osti palvelut Helenan yritykseltä, Porvoon teatterikoululta. –Hankkeessa kehitimme uudistuneen taiteen perusopetuksen pohjalta opetussuunnitelmaa ja julkaisimme kirjoja. Suunnittelin ja laadin Porvoon kansalaisopistolle ja Sipoon Opistolle teatteritaiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat. Hankkeeseen liittyen olin puhumassa ja esittelin teatteritaiteesta kehittämääni mallia valtakunnallisilla taiteen perusopetuksen päivillä Helsingissä Luotsit koulutuksessa. Oppikirjoja voi tilata lähettämällä sähköpostia helena.hasselblatt@dramabox.fi
19
Suomen Harrastajateatteriliiton voimassaolevien sääntöjen, pykälän 8 mukaisesti liiton syyskokouskutsu lähetetään joko kirjallisesti tai julkaistaan liiton lehdessä tai yhdistyksen nettisivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.
KUTSU Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 23. syyskuuta 2019 klo 12.00 alkaen Suomen Harrastajateatteriliiton toimistossa, osoitteessa Minervankatu 1 C 21, 00100 Helsinki. Valtakirjat tarkistetaan ennen kokouksen alkua. Läsnäolo- ja puheoikeus on kaikilla liiton jäsenteattereilla. Ilmoittautumiset 19.9.2019 mennessä minna.ahlfors@shtl.fi. Tervetuloa! Ehdotus syyskokouksen esityslistaksi: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5. Jäsenmaksujen määrääminen 6. Vuoden 2020 talousarvio 7. Vuoden 2020 toimintasuunnitelma 8. Hallituksen jäsenten kokouspalkkioiden ja tilintarkastajien palkkion määrääminen 9. Varsinaisten jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä valitseminen liiton hallitukseen erovuoroisten tilalle kaudeksi 2020– 2021. 10. Tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan valitseminen sekä henkilöt heidän varalleen 11. Muut mahdolliset asiat 12. Kokouksen päättäminen Helsingissä 25.6.2019 SUOMEN HARRASTAJATEATTERILIITON HALLITUS Huom. Matkat maksetaan ainoastaan jäsenjärjestöjen varsinaisille edustajille sekä Kuusamossa jäsenyhdistysten kokouksessa 6.10.2018 kaudeksi 2019 – 2020 valituille edustajille valtion matkustussäännön mukaisesti. Kokousmateriaali lähetetään sähköisesti vain liiton jäsenjärjestöille ja jäsenyhdistysten virallisille edustajille. Jäsenistö voi pyytää materiaalin esim. sähköisesti sitä halutessaan.
20
Kolme teatteria pöllyyttää Ylivieskassa Y
TY-teatteri isännöi joka toinen vuosi järjestettävää Pohojonen pöllyytys -teatterikatselmusta 15.–17.11. Ylivieskassa. Tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun harrastajateattereille. Katselmuksen raati palkitsee yhden teatterin 1000 euron koulutusstipendillä ja oheisohjelmana tarjotaan monipuolista koulutusta teatteriväelle. Katselmuksessa nähdään Raahen Teatteri näytelmällä Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen, Puolangan Pessimistien Pessimismimusikaali ja Oulu-opiston Teatteri Ulostulo ja Uusi Teatteri näytelmällä Leipäjonoballadi. Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen -näytelmän on käsikirjoittanut Tuomas Parkkinen ja ohjannut Saija Jäntti. Pessimismimusikaalin on käsikirjoittanut Kimmo Kristian Rajala ja Tommi Rajala, säveltänyt Laura Tykkyläinen, Katja Kemppainen ja Oskari Haapalainen ja ohjannut Anne Ålander. Leipäjonoballadin on käsikirjoittanut Emilia Pöyhönen ja ohjannut Jenni Mattila (Ulostulo) ja Ilona Ruohomäki (Uusi Teatteri). Pöllyytysviikonloppuna nähdään myös YTY-teatterin näytelmä Sulle nauran neiti kesäheinä eli Eino Leino pyjamassa. Näytelmän on kirjoittanut Antti Hopia. Keskeiset tapahtumapaikat ovat Elämystalo Artteri ja Ylivieskan kulttuuritalo Akustiikka. Isäntäteatteri YTY:n puheenjohtaja Kirsi Myllykangas
kertoo tunnelmien olevan hyvin positiivisen jännittyneet. – Kovalla innolla järjestämme tapahtumaa. YTY on järjestänyt teatterifestareita kevyemmällä kädellä jo vuosikausia, joten ei tämä meille aivan uutta ole, Myllykangas sanoo. Aikoinaan teatteritaiteen läänintaiteilija Jouni Rissanen pisti alulle Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun teatterikatselmuksen, johon Pohojonen Pöllyytyskin pohjaa. Tapahtuman ”kantafestivaali” koettiin Ylivieskassa 2007. Edellisen kerran pöllyytettiin toissa vuonna Haukiputaalla. Koulutusta on tarjolla musiikki-improsta, fyysisestä teatterista ja englanninkielinen iprovisaatiokurssi. Musiikki-improkoulutuksen vetää Markus Pulkkinen ja siinä kokeillaan miten erilaisilla soittimilla voi tehdä improvisaatiota kuten omalla kehollaankin. Ryhmästä muodostetaan improbändi. Heikki Rantasen fyysisen teatterin ilmaisun kurssilla opetellaan käyttämään omaa kehoa teatteri-ilmaisun välineenä. Englanninkielinen kurssi järjestetään ennen muuta siksi, että Pöllyytys-tapahtumaan on tulossa YTY-teatterin yhteistyöteatteri Irlannin Tullamoresta. Koulutuksen vetää Matti Juntunen. Luvassa on perusimprovisaatiota suomeksi ja englanniksi. – Katselmusvieraita on tulossa Irlannista saakka: P.I.C Players ja Mullingar Chaerity Variety Group. Viikonloppuna nähdään kummaltakin ryhmältä pienoisnäytelmä tapahtuman oheisohjelmana, Myllykangas kertoo. Ilmoittautuminen Pohojoseen Pöllyytykseen tapahtuu osoitteessa www.ytyteatteri.fi/pp.
Oulu-opiston teatteriryhmien (Uusi teatteri ja Teatteri Ulostulo) esityksestä Leipäjonoballadi. 21
Koulutuskalenteri syksy 2019 Suomen Harrastajateatteriliiton koulutuskalenteri päivittyy jatkuvasti uusilla koulutuksilla. Tarkista ajantasainen tilanne nettisivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan! Pidätämme oikeudet muutoksiin. Lisätietoja: mari.saarinen@shtl.fi/ 050 468 2138. KURSSI AIKA PAIKKAKUNTA KOULUTTAJA ILM. PÄÄTTYY HINTA Ohjaajantyön perusteet 16 h 21.–22.9. Helsinki Elina Kilkku 4.9. (Kysy paikkoja!)105 € Improvisaatio I 10 h 28.–29.9. Helsinki Kaisa Kokko 11.9. 75 € Ääni,liike ja improvisaatio II 14 h 28.–29.9. Tampere Jouko M, 11.9. 95 € Jouni N, Eeva S Improvisaatio IV 10 h 5.–6.10. Helsinki Kaisa Kokko 18.9. 75 € Näyttelijäntyö II 10 h 5.–6.10. Helsinki Anna Ranta 18.9. 75 € Klovneria II 10 h 12.–13.10. Helsinki Saija Jäntti 25.9. 75 € Improvisaatio III 10 h 19.–20.10. Raahe Kaisa Kokko 17.9. 105 € Improvisaatio II 10 h 26.–27.10. Helsinki Kaisa Kokko 8.10. 75 € 85 € Roolihahmon rakentaminen 12 h 26.–27.10. Rovaniemi Marko Pohjanrinne 8.10. Näyttelijäntyö III 10 h 2.–3.11. Helsinki Anna Ranta 10.10. 75 € Teatterin tyylilajit 16 h 2.–3.11. Jyväskylä Elina Kilkku 10.10. 105 € Teatterin tyylilajit 16 h 9.–10.11. Helsinki Elina Kilkku 23.10. 105 € Improvisaatio III 10 h 23.–24.11. Helsinki Kaisa Kokko 6.11. 75 € Näyttelijäntyö IV 10 h 30.11.– 1.12. Helsinki Anna Ranta 13.11. 75 € 1 h = Oppitunti, a´45 min TERVETULOA MUKAAN! www.shtl.fi
TUNNUSTA TEATTERIA! Nyt kassia käteen ja pinssiä poveen! Hanki juhlavuoden PINSSI tai TEATTERIKASSI itseäsi tai työryhmääsi ilahduttamaan. Pinssi on helsinkiläisen I-korun käsityönä valmistama hopeoitu naamio. Teatterikassissa kuljetat plarit ja eväät reeneihin, käytät kauppakassina tai vaikka heiluttelet tyhjänä, että kaikki näkevät mitä porukkaa sitä oikein ollaan! Pinssin hinta 12 euroa + postimaksu. Kassin hinta 5 euroa + postimaksu. Itsetehostuksellisesti loistavia tuotteita, mutta myös erinomaisia lahjoja. Tilaukset vetämään sähköpostilla minna.ahlfors@shtl.fi 22
Tilaa Repliikki! Jäsenteatterimme saavat neljä kertaa vuodessa Repliikin, mutta voitte ilahduttaa lehdellä ohjaajianne, aktiivisimpia talkoolaisianne, kannatusyhdistysten johtokuntaa tai tukijoitanne tilaamalla lehden 20 euron vuosikertahintaan. Repliikki-lehti on harrastajateatterikentän äänitorvi, koollekutsuja, suoranainen liima teatterilaisten välillä. Repliikki mittaa kuumetta harrastajateatterimaailmasta, seuraa sen tapahtumia ja ilmiöitä, auttaa ja palvelee, iloitsee menestymisistä, kertoo parhaat ja tarinat ja kannustaa teatteriväkeä kouluttautumaan, kehittymään ja ennen kaikkea kohtaamaan toisensa. Se on lippu, jota me kaikki heilutamme – yhdessä. Tilaa lehti www.shtl.fi info-valikosta.
Ilmoita Repliikissä edullisesti! Ilmoitus: 1/2 sivua, vaaka 1/4 sivua, pysty
Koko 175 mm x 122 mm 85 mm x 122 mm
Hinta jäsen 118 € 75 €
Ei jäsen 155 € 100 €
Kiedo meidät tarinaan! Päiväkoti, koulu, kirjasto - kutsu miehet lukemaan lapsille! Haastamme päiväkodit, koulut ja kirjastot järjestämään lukutuokioita miestenviikolla 5.-11.11.2018. Viikko päättyy isäinpäivään. Luvassa kirjapalkintoja! Kiedo meidät tarinaan -kampanjan tarkoitus on aktivoida miehiä mukaan päiväkotien, koulujen ja kirjastojen toimintaan, ja kutsua isät, isoisät ja muut miehet lukemaan ja tarinoimaan lapsille hetkeksi esimerkiksi aamupiirin tai aamunavauksen yhteydessä. Miehiä kannustetaan myös lukemaan omille lapsille, lapsenlapsille tai muulle lapsiryhmälle esimerkiksi kirjastoissa. Vuoden 2018 teemaehdotus on iltasatu.
Kampanjaan imoittautuneiden kesken arvotaan N.Y.T. NYT Oy:n lahjoittamia kirjapalkintoja!
TOIMI NÄIN: Jaa kampanjaviestiä huoltajille ja houkuttele lasten isät ja isoisät lukijoiksi. Sopikaa omassa yksikössänne teille sopivasta toteutustavasta! Ilmoita ryhmänne, luokkanne tai kirjastonne mukaan kampanjaan 3.11.2018 mennessä, ja osallistutte samalla kirjapalkintojen arvontaan! KAMPANJAN JÄRJESTÄVÄT YHTEISTYÖSSÄ: Suomen Vanhempainliiton EPeLI –hanke, Lukukeskus, Oulun Kaupunginkirjasto, Niilo Mäki Instituutin ja MLL:n Lukumummit ja -vaarit, Oulun mieskaveritoiminta ja Lukuinto. Hanketta tukee Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.
Lisätietoja kampanjasta: sari.haapakangas@vanhempainliitto.fi
23
Ohjelma PERJANTAI 27.9. 18.00 Avajaiset Lapinniemen koulu 19.00 Hyväksytty-monologi Lapin ylioppilasteatteri, Rovaniemi Nuorisoseura 20:00 Kompastus Teatteriryhmä Niin sanotut, Tornio Lapinniemen koulu
LAUANTAI 28.9. 10.00 Roolivapaata vetreyttelyä Maria Paldaniuksen jokhaisen iikan jookat Lapinniemen koulu 11.00 Kun hyvä tytär tulisi Saaren Sakki, Rovaniemi Nuorisoseura 12.30 Haavelaiva Pomppa-Teatteri, Posio Lapinniemen koulu 14.30 Iltapäiväskumppa Kemijärven lausujat Nuorisoseura
SUNNUNTAI 29.9. 10.00 Teatterin taikaa Miika Muranen ja Sarianne Paasonen taiteilijatapaamisessa Nuorisoseura 11.00 Tulilintu Räväsojan Känsäkourat, Rovaniemi Lapinniemen koulu 13.00 Lähde Meri-Lapin Estradi, Kemi Nuorisoseura 15.00 Päättäjäiset Lapinniemen koulu
Liput myynnissä Tervolan nuorisoseuran talolla päivien aikana ja tuntia ennen esitystä esityspaikan ovelta. KOUTA-paketilla (50 €) sisäänpääsy kaikkiin näytelmäesityksiin. Muutokset mahdollisia.
16.30 Ja Jumala loi naisen iValoiset, Ivalo Nuorisoseura 19.00 Salarakas Kemppateatteri, Kemijärvi Lapinniemen koulu 22.00 Iltatärskyt Tervolahovi pääsymaksu
24
KANSALAISFOORUMI.FI/KOUTA