1/2018
REPLIIKKI Suomen Harrastajateatteriliitto
Etelä-Pohjalaaset putsas palakintopöyrän 1
Eläköön kansanliikkeemme! Pääkirjoitus Merja Laaksovirta
S
uomen Harrastajateatteriliitto perustettiin toisen maailmansodan jälkeiseen Suomeen vuonna 1948. Sisällissodastakin oli kulunut vain 30 vuotta. Tarvittiin eheyttäviä voimia ja toimintaa, joka rikastuttaisi kansalaisten elämää ja suuntaisi katseen valoisan tulevaisuuden rakentamiseen ja toinen toisemme ymmärtämiseen. Maassamme toimi lukuisia teatteriryhmiä eri järjestöjen siipien suojissa, mm nuorisoseuroissa, maamiesyhdistyksissä, raittiusyhdistyksissä. Tämä toiminta oli alueellista, mutta valtakunnallinen kokoaja ja toimija puuttui ja sen myötä palveleva asiantuntijuus. Näin joukko valtakunnallisia sivistys- ja kulttuurijärjestöjä, nuorisojärjestö kärjessä, kokoontui perustamaan yhteisen kattojärjestön organisoimaan ja kokoamaan yhteen suuren hajanaisen teatteritoimijoiden kentän. Tiedostettiin, että hyvistä ohjaajista, kouluttajista ja harrastusta tukevasta kurssitoiminnasta sekä hyvistä näytelmäteksteistä oli pula. Toiminnan alusta lähtien liitto sai tukea teatterialan ammattilaisilta, kuten nykyäänkin. Kurssitoiminta lähti vilkkaasti käyntiin. Näyttelijä Vili Lehosti kiersi ympäri Suomea liiton näyttämöillä ja piti näyttelijäntyön kursseja, samaten Kansallisoopperan lavastaja Kaarle Haapanen antoi ammattitaitonsa näyttämöiden käyttöön. Tupakulissit saivat kyytiä ja edulliset vaihtoehdot näyttämötilan lavastamiseksi kehittyivät. Tuusulassa järjestettiin ensimmäiset kurssit ohjaajien kouluttamiseksi kentälle. Lausuntataitelija Siiri Franssila-Tiainen sekä koulutti että toimi liiton ensimmäisenä sihteerinä Urho Kittilän ollessa SHT:n ensimmäinen puheenjohtaja. Ministeri Marjatta Väänänen on liiton ensimmäisen puheenjohtajan, Urho Kittilän, tytär ja häneltä olen saanut kuulla, kuinka hän oli seuraamassa nuorena tyttösenä liiton syntyä ja ensimmäisiä kokouksia tarjotessaan kahvia innostuneelle seurueelle Kittilöiden kodissa. Järjestötyön päästyä käyntiin hallitukseen tuli myös SHT:n tuleva pitkäaikainen puheenjohtaja, opetusneuvos Kaarina Virolainen. Vuonna 1952 Kaarina Virolainen oli kutsuttuna Kansainvälisen Harrastajateatteriliiton perustamisen tilaisuuteen Haagiin ja se innoitti SHT:n liittymään perustetun järjestön jäseneksi vuonna 1956. Noista ajoista lähtien liiton kansainväliset yhteydet ovat olleet joka suuntaan auki ja maailma avautui myös liiton näyttämöille. 1960-luvulla järjestöjä oli jo yli kymmenen, mutta myös itsenäisille, tasokkaille harrastajateattereille annettiin sääntömuutoksen mahdollistamana suora jäsenyys. Nykyään SHT:n näyttämöistä yli puolet on suoran jäsenyyden saaneita ja loput järjestöjen kautta SHT:n palvelujen piirissä. Toiminnassa otettiin myös huomioon lapset ja nuoret ja jo 1960-luvulla ensimmäiset maininnat löytyvät senioriteatteritoiminnasta. Maahanmuuttoliike Ruotsiin 60-luvulla synnytti myös voimakkaan harrastajateatteritoiminnan naapurimaassamme ja liitto tuki eri vaihto-ohjelmilla tätä kulttuuritoimintaa. Kesäteatteri lajina oli myös ominais-
2
piirre, joka on jatkunut vahvana kautta vuosikymmenten. 1970-luvulla annettiin kaikkien kukkien kukkia. Tämä filosofia lienee meillä vieläkin käytössä, sille pyrimme järjestönä toimimaan nopealiikkeisesti ja vastaamaan kentältä tuleviin pyyntöihin ja ehdotuksiin reaaliajassa. Kaikki ovat tervetulleita toimintaamme. Olen päässyt mukaan työntekijänä 1980-luvun puolivälissä, jolloin luotiin ensimmäisiä Saarijärven Kesäpäiviä. Festivaalin nimi muuttui nopeasti Teatteripäiviksi eli kuvaamaan tarkemmin sisältöä. Teimme kunniaa suomalaiselle teatteritarjonnalle niin ulkoilmanäyttämöillä kuin sisälläkin. SHT ryhtyi järjestämään Seinäjoen Harrastajateatterikesää ja nyt 44 vuoden traditio elää upeaa, dynaamista elämäänsä Jyväskylässä, Jyväskylän kaupunginteatterin innostavassa ilmapiirissä. SPOTTI – lasten teatteripäivät, joita on järjestetty 1970-luvulta lähtien, on nyt vakiintunut Riihimäelle. Liiton palveluksessa on ollut tasokkaita teatterialan ammattilaisia vastaamassa esimerkiksi lapsiteatteritoiminnasta tai ohjaamassa maakuntia kiertäen eri näyttämöillä, mm teatteriohjaaja Ahti Ahonen, ohjaaja-näyttelijä Kalevi Haapoja, ohjaaja Irene Ranta-Halvari sekä ohjaaja ja teatteripedagogiikan lisensiaatti Elina Rainio. Rainio toimii nykyisin SHT:n koulutus- ja ohjaustoimikunnan puheenjohtajana. Dramaturgi-ohjaaja Aila Lavaste loi monijaksoisen teatterityön kurssin, jolle kehittyi legendaarinen maine loistokkaana johtotähtenä, jolta nousi täysiverisiä harrastajateatteriohjaajia niin harrastajateatteriin kuin ammattipuolellekin. SHT:n uusin toimintastrategia on siivittänyt liiton toiminnan sisällöt ja tavoitteet tarkennetusti vastaamaan tämän päivän haasteita. Strategia luotiin kaikille toiminnan osioille tiedotuksesta koulutukseen. Yhdessä koemme harrastajateatteritoiminnan merkittävänä kansanliikkeenä, jolla on voima luoda yhteiskunnallista hyvää ja antaa kaikille kansalaisille matalan kynnyksen mahdollisuus tulla mukaan toimintaan eri tavoin, omien toivomusten mukaisesti. Tämä aito yhteisöllisyys on mahdollisuus käytettäväksi monessa ongelmatilanteessa – lapsiteatteriryhmät, nuorten ryhmät, työttömien ja senioreiden ryhmät, vammaisten ja niin edelleen teatteriryhmät vastaavat kukin osaltaan ihmisen perimmäiseen tarpeeseen saada olla hyväksyttynä osana yhteisöä ja saada tuottaa iloa ja hyvää myös muille. 70 vuotta dynaamista toimintaa ja luovuutta. Kiitos menneiden vuosikymmenten harrastajateatteriliikkeen rakentajille ja kehittäjille ja onnea heille, jotka työtämme jatkavat. Harrastajateatterilla on annettavaa!
Ilmoita Kesäteatterioppaassa 2018 Kesäteatteriopas esittelee kesäteatteritarjontaa valtakunnallisesti! Ilmoita kesäteatteriesityksesi mukaan suosittuun Kesäteatterioppaaseen. Suomen Harrastajateatteriliiton vuosittain tuottama julkaisu ilmestyy toukokuussa ja sitä jaetaan valtakunnallisesti ilmaiseksi 6000 kpl mm. tiedotusvälineille, matka- ja kulttuuritoimistoille, infopisteisiin ja kirjastoihin. Opas on suosittu ja se suorastaan viedään käsistä heti julkaisunsa jälkeen. Esite uudistettiin vuonna 2017 ja siihen tuli mukaan löydettävyyttä helpottava alueellinen jako- sekä kesäteatterireitti-toiminnot. Teatteri näkyy esitteessä ilmoituksen lisäksi myös alueesi reitin varrella vierailukohteena. Uutuutena julkaisuun otetaan mukaan myös majoitus- ja ravintolapalveluita kesäteatterireitin varrelta. Ilmoitushintaan kuuluu myös näkyvyys Suomen Harrastajateatteriliiton Ohjelmisto-sivulla. Ilmoituskoot ja hinnat ovat seuraavat: Malli Leveys Korkeus 1/1 Pysty 128 mm 190 mm 1/2 Vaaka 128 mm 93 mm 1/4 Pysty 62 mm 93 mm
Hinta jäsen 339 € 179 € 90 €
Ei jäsen 390 € 249 € 129 €
Etu- ja takakannen sisäsivuilla sama mitta kuin koko sivun ilmoituksessa, 500 €. Takakannessa erikoiskoko, leveys 148 mm x korkeus 210 mm + 3 mm leikkausvara kaikilla sivuilla. Alv 0 €, emme peri arvonlisäveroa. Hinta sisältää myös ohjelmiston ulkaisun internet-sivuillamme. Kesäteatterioppaan vuoden 2018 julkaisemis- ja painoaikataulu: Sitovat ilmoitustilavaraukset 16.4. mennessä. Painovalmiit materiaalit PDFmuodossa 22.4. mennessä. Taitamme myös tilauksesta mainokset tarvittaessa (100 €/mainos), materiaalit taittoa varten on toimitettava 16.4. mennessä. VARAUKSET sähköpostitse sht@shtl.fi Täytä lomake: shtl.fi/muut-julkaisut
Pääkirjoitus: Eläköön kansanliikkeemme! Harrastajateatteri, rakastettuni Tunnusta teatteria! Esittelyssä Pankkiteatteri FinnThalia Ramppikumme huumaa taas huhtikuussa Teatteri Lapua on Vuoden Harrastajateatteri ”Teatteri saa olla syömähammas” 45. Harrastajateatterikesä Voittonäytelmä sai sytykkeen valokuvasta Myönnetyt ansiomerkit Harjoittelijan kokemuksia Jutinan tähären Kokouskutsu Teatteritapaus 5.–7.10. Kuusamossa Koulutustoiminta Kirjauutuus: Teatterin tyylilajit
3 4 5 6 9 10 12 14 15 18 19 20 21 22 22
REPLIIKKI
1/2018
SISÄLTÖ 1/2018
Suomen Harrastajateatter
iliitto
Kannen kuvassa Teatteri Lapuan Sugar eli Mira Cibulka. Miran kuvasi Lapuan Sanomien päätoimittaja Tarja Kojola, kuvan käsitteli Merja Hammar.
Päätoimittaja Merja Laaksovirta Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Rannikon Laatupaino, Raahe Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava nro 6.3.2018 Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Merja Hammar, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi 3
Harrastajateatteri, rakastettuni Teksti: Antti Heikkinen
M
uistan sen hyvinkin tarkkaan. Oli järjettömän kylmä ja sateinen suvipäivä, tuuli pyyhki kalsana Tahkolahden pohjukkaa ja Nilsiän harrastajateatteri esitti Pajulan Matin Turusen Heikin kirjasta ohjaamaa Simpauttajaa. Summasen Kari oli nimiroolissa, meidän kylän kauppias ja tunnettu harrastajanäyttelijä, sen maineensa vuoksi kaukaa ihailemani ja vähän niin kuin parempi ihminen. Sellaisina pidin kaikkia muitakin teatteria tekeviä ja tuona nimenomaisena kesänä olin aika heprakassa siitä, että puusta naisia veistelevää Ottoa näytteli naapurinpoika Mikko. Lavalla oli kaksi oman kylän ihmistä ja ohjaajana kolmas. Minä istuin katsomossa, syynäsin silmä tarkkana lavan tapahtumia enkä muista palelleeni ollenkaan. Sen täytyi olla kesä 1995, koska Elonetin mukaan Simpauttajan tv-versio on esitetty tuon vuoden ensimmäisenä päivänä ja olin sen katsonut, ymmärsin jopa vertailla teatterin ja elokuvan eroja. Olen ollut silloin kymmenen vanha pentu, mutta selvästi muistan oivaltaneeni teatterin tapahtuvan siinä ja sillä hetkellä, katsojan nokan edessä ja uusintaottojen mahdollisuuksia vailla. Ja yleisö nauroi, taputti, kuunteli ja varmasti joku kommentoi lavan tapahtumia ääneenkin. Kotimatkalla tärisin vaikutuksesta, en vilusta. Tiesin haluavani lavalle ja tajusin, miksi olin teatterilaisia ihaillut. Aikaisemmin en ollut sitä oikein voinut tajutakaan, koska Tahkolahden Simpauttaja oli ensimmäinen koskaan näkemäni teatteriesitys. Siihen saakka koko taiteenlaji oli ollut minulle vain hienolta tuntuva, kiehtova ja salaperäinen mytty. Monta vuotta siinä silti meni, ennen kuin mytty aukesi kokonaiseksi lakanaksi. Koska olin syrjäkylän lapsi eikä isäni ollut kovin hanakka viskelemään minua navettatöiden välissä kirkonkylälle harjoituksiin, pystyin pyrkimään har4
rastajateatterin riveihin vasta mopokortin saatuani. Laskujeni mukaan olen sen jälkeen tehnyt nelisenkymmentä roolia niin harrastajanäyttelijänä kuin jonkunmoisen ammattilaisenkin statuksella. Lisäksi olen saanut ohjata ja käsikirjoittaa. Tiedän, että kyllä minä raiteiltani lipsahtaisin, jos joutuisin teatterista luopumaan. Ennen kaikkea harrastajateatterista. **** Minun mielestäni harrastajateatterin viehättävyys on ennen muuta porukan voimassa. Olen työskennellyt useammassakin sakissa, eikä eteeni ole ainakaan toistaiseksi huonoa joukkuetta osunut – ei, vaikka ihmisten lähtökohdat, luonteet ja taidot ovat aina olleet eritasoisia. Paskastakin tekstistä on värkätty yhteen hiileen puhaltamalla esitys, jonka takana työryhmä on pystynyt seisomaan ruoto suorana, eivätkä katsojatkaan ole vaatineet tikettirahojaan takaisin. Hyvän porukan etuisuuksiin kuuluu myös se, että tarpeen tullen se pystyy laittamaan aisoihin ilmaa myrkyttävän ja jokaista vuorollaan selkäänpuukottavan jupisijan, joita ilman suomalainen yhdistyskulttuuri ei syystä tai toisesta tunnu tulevan toimeen. Siinä mielessä harrastajateatteri voi kasvattaa ihmistä siinä kuin lastentarha, koulu, joukkuepeli tai elämä itse. Myös yleisön merkitys on mitä melkoisin, koska me suomalaiset rakastamme harrastajateatteria. Rakastamme jopa niin paljon, että annamme anteeksi kömpelyydet ja unohdukset, jos vain näemme esityksen sydämellä tehdyksi. Töpeksivän ammattilaisen kohdalla emme välttämättä ole niin anteeksiantavaisia, mutta emmepä me mahtaisi katsoa hyvällä huonosti hommansa hoitavaa lääkäriäkään tai vasurilla huolimattomasti laastia levittävää muurariakaan. Siksi toisekseen on yleisesti tunnustettu seikka, että parhaimmillaan erinomaisen harrastajan erottaa erinomaisesta ammattilaisesta vain se, jotta toinen tekee työnsä ilmaiseksi ja monesti vähemmillä maneereilla. Kunnianhi-
moakin löytyy usein molemmista ja kummankin tapauksessa se saa käsistä lähtiessään aikaan ilkeää jälkeä. Olen nähnyt harrastajanäyttämöitä, joissa oman tähteytensä pauloihin liiaksi antautuneet näyttelijät ovat karkottaneet omalla erinomaisuudellaan uudet lavalletulijat. Useimmiten sellaisesta ovat kärsineet nuoret ja se on suurta suurempi sääli, koska nuoret näyttelijät ovat aina jatkuvuuden ja raikkauden merkki. **** Niin paljon kuin teatteria ja sen tekemistä rakastankin, olen maalannut itseni vähän nurkkaan. Tulevan kesän jälkeen olen saanut tehdä melkein kaikki lavalle haaveilemani jutut. Tuntemattoman sotilaan teimme viime kesänä Koljonvirralle, ensi kesänä ohjaan samalle lavalle näytelmän Täällä Pohjantähden alla -trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta ja näyttelen Siilinjärvellä, kuinka ollakaan, Simpauttajan. Aikanaan itselleni asettamista haaveista ovat jäljellä vain Nummisuutarin Esko sekä Sotamies Jokisen vihkiloman nimirooli. Voi hyvinkin olla, etteivät ne kumpikaan osu kohdalle koskaan. Vaihtoehtoja minulla on kaksi. Joko pidän teatterista uusia haaveita ja ideoita kypsyttävän välivuoden, ensimmäisen liki kahteenkymmeneen vuoteen, tai luotan siihen, että intohimo osoittaa tuon sorttiset märehtimiset turhiksi. Luotan jälkimmäiseen. On pakko luottaa. Koska kyllä minä raiteiltani lipsahtaisin, jos joutuisin teatterista luopumaan. Ennen kaikkea harrastajateatterista.
TUNNUSTA TEATTERIA! Juhlavuoden kunniaksi kassia käteen ja pinssiä poveen! Hanki juhlavuoden PINSSI tai TEATTERIKASSI itseäsi tai työryhmääsi ilahduttamaan. Pinssi on helsinkiläisen I-korun käsityönä valmistama hopeoitu naamio. Teatterikassissa kuljetat plarit ja eväät reeneihin, käytät kauppakassina tai vaikka heiluttelet tyhjänä, että kaikki näkevät mitä porukkaa sitä oikein ollaan! Pinssin hinta 12 euroa + postimaksu. Kassin hinta 7 euroa + postimaksu. Itsetehostuksellisesti loistavia tuotteita, mutta myös erinomaisia lahjoja. Tilaukset vetämään sähköpostilla minna.ahlfors@shtl.fi 5
Esittelyssä
Pankkiteatteri FinnThalia
6
Pankkiteatteri on jo sanana niin metka, että pakkohan siitä on päästä utelemaan lisää.
P
ankkiteatteri FinnThalian historiaa on alettu kirjoittaa 1950-luvun puolivälissä. Silloisen Yhdyspankin henkilökunnassa virisi ajatus harrastustoiminnasta henkilöstön kesken. Pankin johtokunnalla ei ollut mitään sitä vastaan, että työntekijät alkavat huolehtia työhyvinvoinnistaan ja virkeydestään teatterin avulla. Jonkinlaista rahoitustakin luvattiin ja myös harjoitustiloja. Yhdistysrekisteriin kirjattiin vuonna 1957 Unithalia ry. Nimi juontuu Yhdyspankin nimestä eli Union Bankista. Asiasta kiinnostuneet ihmiset pankin eri yksiköistä pääkonttorien osastoilta kokoontuivat ja alkoivat haarukoida kuka pankkilaisia alkaisi ohjata. – Alkuajoista lähtien on käytetty ammattilaisia. Muun muassa Emma Väänänen on ohjannut meitä, kertoo teatteriyhdistyksen puheenjohtaja, luottopäällikkö Esko Vilkman Nordea Business Centrestä. Omatoimisuus oli huipussaan. Teatterilaiset haalivat kaiken tarvittavan pukuja myöten omista komeroistaan ja tuttaviltaan. Pankilla oli tuohon aikaan muun muassa puuseppiä kirjoillaan, joten pankin omat puusepät valmistivat näytelmiin muun muassa lavasteita. – Meillä on vieläkin sellaisia saranoilla taitettavia, puusta tehtyjä ja käsinmaalattuja sermejä. Puusepät tekivät muun muassa tiilitalokulissin päätyineen kaikkineen ja takan, johon syttyy hehkuva valo.
1990-luvun puolivälissä tapahtui SYP:n ja Kansallispankin fuusio ja syntyi Merita pankki. Kun pankin nimi muuttui, tuli johdolta lukuisille henkilökuntakerhoille määräys, että vanha nimi ei saa vilahtaa enää missään. – Pankilla oli käsityökerhoja, urheilukerhoja, taidekerhoja ja me vanhimpana. Erikoista, että pankin johto pystyi antamaan rekisteröidyille yhdistyksille tämmöisiä määräyksiä, mutta pankki pystyi. Niin nimi muuttui Merithaliaksi, Vilkman kertoo. Kun 2000-luvulla pohjoiset naapurit tulivat mukaan pankkiin, nimi muuttui ensin Merita Nord Bankeniksi ja sitten Nordeaksi, saatiin uusi määräys. Vanhaa nimeä ei taaskaan saa näkyä missään ja henkilökuntakerhojen on otettava tämä huomioon. – Pidimme kokouksen ja päätimme valita nimen, jota ei tarvitse enää koskaan vaihtaa. Pankin nimi voi vaihtua miksi tahansa, mutta maan nimi tuskin vaihtuu, joten FinnThalia sai kirkkaasti eniten ääniä.
Esityksiä pankin tarpeisiin
Kuin mitkä tahansa harrastajat
Kun kerran oma henkilökunta valmisti näytelmiä, pankki luonnollisesti käytti tilannetta hyväkseen. Esityksiä järjestettiin pankin eri yksiköiden juhliin, asiakastilaisuuksiin ja pikkujouluihin. – Nykyisen hallituksen kokeneimmat jäsenet muistelevat, kuinka 1980–90-luvun vaihteessa kierrettiin maata ja käytiin esiintymässä pankin konttoreissa ympäri maata. Turneet ovat sittemmin hiipuneet. Vilkman on ollut FinnThaliassa mukana vajaat 20 vuotta, eikä Lohjaa tai Järvenpäätä pidemmällä ole käyty. Kysyntää kyllä on kovasti, Oulua myöten. – On kuitenkin vaikeaa löytää muualta esitykselle sopivia tiloja. Ja miten vaikkapa lavastuksena oleva kolmen istuttava täyspuinen sohvakalusto kulkisi junanvaunussa… Pankilla on ollut esiintymisvalmiille ihmisille muutakin käyttöä kuin näytelmien rooleissa. Näyttelijöitä on hyödynnetty erilaisissa pankin videoissa ja julkaisuissa. Esimerkiksi koulutusvideoissa näyttelijät ovat esittäneet asiakkaita.
Esko Vilkman toteaa pankkilaisuuden näkyvän FinnThalian esityksissä hyvin vähän. Vuonna 2013 näytelty Ray Cooneyn Ilmasta rahaa –farssi oli sellainen, jossa raha oli keskeinen aihe. Joissakin pikkujoulujutuissa on irvailtu pankkimaailmalle, mutta muuten on harrastettu ”ihan oikeita näytelmiä”. – Klassikoita on tehty paljon. Kun tulin mukaan 16 vuotta sitten, tehtiin Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva. Mika Waltaria on näytelty ja nykykirjailijoista Sirkku Peltolan hevostrilogia. Meillä oli muuten Peltolan Lämminveristen ensimmäiset esitysoikeudet harrastajateatterissa vuonna 2012. Ohjaajina on vieraillut muun muassa Martti Tschokkinen, Arja Pessa , Helena Ryti, Pasi Toivanen ja Risto Ruottunen. Tänä keväänä nähtävän Valentin Chorellin Lesket ohjaa Eero Enqvist. Se nähdään Musiikkiteatteri Kapsäkissä 25. –27. huhtikuuta. – Esitän näytelmässä hovimestaria, joka ottaa kaikki lesket vastaan, kun he tulevat hotellin kabinettiin. Nimeni on Albertseen Hiki. Rooli on fyysinen ja miiminen. Saan pitkästä aikaa tehdä kropalla kaikenlaista. 16 vuoden aikana Vilkman on näytellyt lähes jokaisessa FinnThalian näytelmässä. Miehistä on jatkuva puute. – En tiedä mikä miehiä vaivaa. Heitä on ollut kauhean vähän jäseninä. Siksi tekstien hakeminenkin on ollut välillä haasteellista, kun joskus näyttelijöinä on viisi naista ja minä.
Varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan duetto syksyltä 2014 Outi Nyytäjän pesuohjelman mittainen komedia Pyykki. Titta Grehn istuu pesukoneen päällä ja Esko Vilkman odottaa omaa vuoroaan. Ohjaus Risto Ruottunen. Titalla ja Eskolla on kummallakin takanaan n. 40 vuotta harrastajateatteria. Kuva Jukka Lintinen.
–Esimerkiksi verkkopankin toiminnasta tehtiin koulutusohjelma asiakkaiden käyttöön ja siinä olemme olleet äänenä. Myös henkilökunnan valmennuksen itseopiskeluaineistoissa on käytetty ääniämme paljonkin.
Pankin vanhin henkilökuntakerho
7
Teatterista apua omaan työhön Vilkmanin työhön Nordeassa kuuluu luottopäätösten tekeminen ja luottoasioissa kouluttaminen. – Pidän myös joskus taloon tulleille nuorille esiintymisvalmennusta eli neuvon miten seistään, miten esiinnytään ja miten kalvosulkeisissa kannattaa toimia. Työssä Vilkman kokee pystyvänsä hyödyntämään kaikkea sitä, mitä saa ohjaajilta roolin tekemiseen ja esittämiseen. – Miten tuoda uskottavuutta kaikkeen tekemiseen. Miten kertoa asioita ja miten käyttää ääntä ja erilaisia painotuksia. Joudun pistämään itseni likoon koko ajan niin työssä kuin näyttämölläkin. Yleisöä on kuunneltava ja oltava avoin kaikissa tilanteissa. Vilkman toteaa olevansa kova jännittäjä, mutta siihenkin on teatterista ollut apua. – Esiintymisvarmuus on kehittynyt teatterin myötä. Olen saanut paljon erilaisia kokemuksia työssä ja työtehtävissä – kohta 35 vuoden ajan.
Pasi Toivanen ohjasi meille kaikki kolme Sirkku Peltolan komediaa. Tässä Yksiöön en Äitee ota, jossa olivat mukana vasemmalta Leena Naski (Aili), Esko Vilkman (Hamed), Tina Korpi (edessä Jaana), Outi Arvila (Kaisu), Titta Grehn (Äitee) ja Maria Vanhahonko (Kirsikaija eli KK). Kuva Jukka Lintinen.
Rahoissa ei kieriskellä Päinvastaisesta luulosta huolimatta FinnThaliankin on katsottava menojensa perään. Vaikka teatteri on pankin henkilökuntakerho, rahaa ei tule kuin hanasta vääntäen. Teatterin tulorahoitus koostuu pääsylipuista, jäsenmaksuista ja pankilta haettavasta määrärahasta, joka on täysin harkinnanvarainen, kuten kaikki avustukset. – Meillä ei ole omaa esityspaikkaa. Pankki osoittaa kaikille kerhoilleen tilat missä saa säilyttää tavaroita ja harjoitella, mutta näyttämötilaa ei ole. Joka kerta joudutaan etsimään tila ja se tietää pystytystä, purkausta eli roudausta. Viime vuonna, kun teatteri täytti 60 vuotta, näytökset pidettiin Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Näytöksiä oli kolme ja tilauksesta vielä kaksi. Esitysten määrä riippuu esiintymispaikan hinnasta.
– Nyt kun taas olemme huhtikuussa Kapsäkissä, meillä on kolme näytöstä. Hyvin pienessä Valtimon teatterissa vieraillessamme olemme pitäneet pienellä porukalla seitsemänkin esitystä. Kymmentä näytöstä enempää ei ole ollut koskaan. Koska kyseessä on henkilökuntakerho, johon tulee ”isännältä” määräraha, kuuluu yhtälöön myös jäsenistöön liittyviä ehtoja. Ulkopuolisia ei teatterissa ole. – Pohdimme jäsenyyden avaamista kaikille kiinnostuneille. Tästä nykyisestä jäsenrajoituksesta seuraa se, että yhdistyksemme ei saa yleishyödyllisen yhteisön statusta verotuksessa. Heti kun tulee ylijäämäinen tilinpäätös, siitä menee verottajalle osa. Nuorisoakaan ei juuri ole jäsenistössä, joten jotain tarttis tehrä…
Sirkku Peltolan Lämminveriset on päättynyt. Koko ensemble yhteiskuvassa maaliskuussa 2013 vasemmalta: Heidi Hakkarainen, Maria Vanhahonko, ohjaaja Pasi Toivanen, Ilkka Auvinen, Leena Naski, Petra Tarpila, Titta Grehn, Eija Einistö, Outi Arvila, Venni Valkama ja Esko Vilkman. Kuva Jukka Lintinen.
8
RAMPPIKUUME huumaa taas huhtikuussa! Ramppikuume – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät järjestetään Kankaanpäässä 20.–22.4.2018. Tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen n. 200 13–20 -vuotiasta teatterinharrastajaa ohjaajineen yhden viikonlopun ajaksi. Tapahtuma koostuu esityskatselmuksesta ja työpajoista. Haku esityskatselmukseen päättyi 25.2., ja hakeneet saavat tiedot valinnoista maaliskuun puolessa välissä. Katselmukseen osallistuvat ryhmät saavat palautteen ammattilaisista koostuvalta raadilta. Raati vastaa myös kiertopalkinnon, stipendien ja kunniakirjojen myöntämisestä. Katselmusraatiin saapuvat ohjaaja ja näytelmäkäsikirjoittaja Elina Kilkku, näyttelijä Antti Laukkarinen sekä näyttelijä ja kansanedustaja Jani Toivola. Ensimmäistä kertaa myös ohjaajat saavat oman palauteraatinsa ja ohjaukseen keskittyvän palautteen. Ohjaajaraadin muodostavat ohjaaja ja dramaturgi Aila Lavaste yhdessä toimialajohtaja Pasi Saarisen kanssa. Ramppikuumeessa osallistujat pääsevät kouluttautumaan alan ammattilaisten ohjauksessa. Tänä vuonna voi kouluttautua muun muassa näyttämötaistelun, maskeerauksen, käsikirjoituksen ja äänenkäytön pajoissa. Ramppikuumeen verkkosivuilta löydät työpajakuvaukset ja tarkemmat tiedot pajojen sisällöistä. Ilmoittautuminen työpajoihin ja tapahtumaan on auki 5.–31.3.2018. Osallistujien osallistumismaksuun sisältyy koulutus, katselmusesitykset, koulumajoitus, ruokailut, t-paita sekä vakuutus. Osallistujilla on mahdollisuus varata myös hotellimajoitus. Katselmusesitykset ovat avoimia myös yleisölle. Tervetuloa katsomaan! Tutustu työpajatarjontaan ja ohjelmaan sekä lue lisää tapahtumasta ja ilmoittautumisesta osoitteesta www.ramppikuume.net. Tapahtuman tuottavat Nuorisoseurat Satakunta, Kankaanpään kaupunki, Kankaanpään Nuorisoseura ja Satakunnan Nuorisoseurojen liitto ry. 9
Teatteri Lapua on Vuoden Harrastajateatteri L
apualaaset luuloo ittestänsä aina enee, väitti kirjailija Antti Tuuri Erkki Hakalan suulla romaanissa Lakeuden kutsu. Kauhavalaisesta näkökulmasta voi näin ollakin, mutta lapualaisuutta – ja ylipäätään eteläpohjalaisuutta on kova yrittäminen. Ja se ettei pelkää, eikä häpeä itseään. Eikä varsinkaan myönnä pelkoaan ja häpeäänsä. Eteen- ja ylöspäin vaan! Sillä syntyy tulosta. Teatteri Lapua sai Vuoden Harrastajateatteri 2018 -tunnustuksen sopivasti 40-vuotislahjaksi. Ensimmäinen Lapuan Harrastajanäyttelijöiden esittämä näytelmä nähtiin kesällä 1978 Ränkimäen museon pihalla. Näytelmä oli Arvo Ketolan kirjoittama Ketoolan Jukka ja sen ohjasi Kalevi Haapoja Lapualla pidettyihin eläpohjalaisiin Speleihin. Teatterin taustayhdistyksen nimi on edelleen Lapuan Harrastajanäyttelijät ry, mutta teatteri käyttää itsestään tuotenimeä Teatteri Lapua. Se otettiin käyttöön vuonna 2005. Viime vuosi kiteytti kymmenien vuosien ja kymmenien esitysten pituisen matkan. – Kirkkaimpana tähtenä viime vuodessa oli Sugar-musikaali, joka huipensi tien, jota olemme lähteneet kulkemaan: teemme kaiken aina proggiksesta lähtien. Emme koskaan ajattele, että emme pysty tähän. Ajattelemme, että pystymme kaikkeen, sanoo teatterin tuottaja ja taloudenhoitaja Johanna Ikola. Teatteri valitsee ohjelmistoonsa haastavia juttuja, joilla on jonkinlainen tilaus. Siinä korostuu ajatus, että teatteria ei tehdä itselle, vaan yleisölle. Kunnianhimoisia ja onnistuneita valintoja ovat olleet Sugarin lisäksi muun muassa Kvartetti, Kalenteritytöt ja Housut pois, joka tehtiin ensimmäisten harrastajateattereiden joukossa. – Heittäytyminen ja ennakkoluulottomuus, jopa suuruudenhulluuskin kuvaa meitä. Sugar kyti mielessä useamman vuoden ja kun kävimme katsomassa sen Tampereen Teatterissa, laskimme jo kotimatkalla alustavaa budjettia. Todettiin, että ”tiukille menöö”, mutta kokeillaan.
Pakopeliä ja miestanssia Toinen Teatteri Lapuan toimintalinja on teatterin käsitteen venyttäminen. Hyvä esimerkki on pakopeli, jonka teatterin jäsen Jenni Korpela halusi tehdä. Niinpä syntyi yhteistyö seinäjokisen Törnävän Kulttuurikuun kanssa, jonne Teatteri Lapua tuotti Korpelan suunnitteleman pakopelin. Toinen samanlainen peli tehtiin omalle teatterille uudenvuodenaatoksi nimellä Vuoden viimeinen näytös. 10
–Kolmas meitä määrittävä asia on yhteistyö. Sitä teemme paljon ja monen tahon kanssa. Viime kesänä meillä oli Mies – Tanssipidot-tapahtuma, jonka idean saimme ystävyyskaupungistamme Rakveresta. Siellä jopa tuhansia miehiä kerääntyy tanssimaan. Lapualta kävi pari vuotta sitten miesjoukko siellä tanssimassa ja toivat idean Lapualle. Lapuan Pesäpallostadionilla elokuussa pidetyille Mies – Tanssipidoille saatiin myös Suomi 100 -status. Teatteri Lapua oli mukana tuottamassa tapahtuman oheisohjelmana nähtyä Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön huippuvierailua Double. Teatteri Lapua on ollut myös seitsemän vuoden ajan toinen Vanhan Paukun festivaalien järjestäjä Lapuan elävän musiikin yhdistys Ämyrin kanssa. Nyt tosin siinä on tultu erääseen päätepisteeseen ja Ämyri ostaa teatterin osakkeet Lapua Festivals Oy:stä. – Meillä on ollut jännittäviä yhteistyökumppanuuksia. Kaksi jäsentämme käsikirjoitti Jouni-näytelmän, joka kertoo miehen mielenterveysongelmista ajatellen, että tämä ei kiinnosta ketään. Yhteistyökumppaninamme oli Kriisikeskus Mobile, joka vietti sopivasti 20-vuotisjuhliaan ja antoi meille tuotantotukea. Käsikirjoitimme heidän kanssaan jopa kohtauksen, jossa päähenkilö soitta Mobileen. Näytelmä esitettiin ensin kriisikeskuksen juhlassa. Eräänlainen sisartuotanto Jounille oli Kalenteritytöt, jos-
sa yhteistyökumppanina oli Pohjanmaan Syöpäyhdistys. Teatterilaiset tekivät nakukalenterin, jonka tuotto meni syöpäyhdistykselle. Ihmisiä vyöryi esityksiin linja-autolasteittain. – Tämmöisistä jutuista olen tosi ylpeä. Olemme tosi kekseliäitä yhteistyökuvioissa.
Kesäteatterista luopuminen oli helpotus Kun ottaa huomioon miten isoja juttuja Teatteri Lapua tuottaa ja miten näkyvä kulttuuritoimija se on, luulisi, että yhteisön päälukukin olisi valtaisa, mutta ei. Homma toimii todella pienellä porukalla. Aktiivisia käsipareja on parikymmentä per tuotanto. Toisaalta taas uudet tulijat sitoutuvat sitä mukaa kun vanhat lähtevät. – Ihanaa, kun ihmiset antavat pikkusormen ja sitten jäävät. Todella vähän on sellaisia, jotka tulevat tekemään meille vain yhden jutun, Ikola sanoo. Tuottaja-taloudenhoitaja iloitsee muutenkin hyvästä pöhinästä teatterin ympärillä. Hallituksen ulkopuolella on ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita teatterin kehittämisestä ja ohjelmistopolitiikasta. Yksi iso päätös on ollut kesäteatteritoiminnasta luopuminen. Kun Lapuan kaupungin kulttuuritoiminta alkoi keskittyä entisen patruunatehtaan miljööseen ja kulttuurikeskus Vanha Paukku rakentui, oli luontevaa, että teatterikin siirtyi sinne. – Kaupunki osti Paukun alueelle festivaaliteltan, mutta se olikin liian matala. Teimme siinä muutama kesäteattereita, mutta toistaiseksi olemme päättäneet, että emme tee kesäteatteria. Yksi syy on se, että Lapualla on toinenkin harrastajateatteri, Larvateatteri, joka tuottaa kesäteatteria. Toisekseen Teatteri Lapuan vastuulliset hartiat ovat sen verran kapeat, että joka vuosi ei pystytä tuottamaan näytöksiä sekä ke-
RAADIN PERUSTELUT: Teatteri Lapuan vuosi 2017 oli vauhdikas, katsoi sitä mistä kulmasta tahansa. Vuodesta välittyy vahva tekemisen meininki ja samalla kehittävä ja tulevaisuuteen katsova ote. Teatterin iso Sugar-musikaali menestyi hyvin ja yhteistyötä tuli tehtyä laajasti monen eri tahon kanssa, myös Suomi 100 -hengessä. Teatteri Lapua on onnistunut tempauksillaan houkuttelemaan myös uusia teatterintekijöitä harrastuksen pariin ja osoittanut luovaa hulluutta ja taitoa venyttää teatterin käsitettä perinteisten esitysten ulkopuolelle. Teatterin tekemisen puitteita on pystytty parantamaan Lapualla hankerahaa hyödyntäen. Tekniseen kalustoon satsaaminen luo paitsi laajemmat mahdollisuudet taiteen tekemiselle, myös turvallisuutta, mikä osoittaa kunnioitusta niin teatterintekijöitä kuin katsojiakin kohtaan. 40-vuotias Teatteri Lapua on osoittanut, että myös harrastajateatteri voi olla laadukkaiden tuotantojensa ansiosta vahva kulttuuritoimija koko maakuntansa alueella.
sälle että talvelle. – Hurjimmillaan olemme tehneet kuusi näytelmää vuodessa. Kesäteatterista luopuminen oli vaikea päätös, mutta osoittautui oikeaksi. Se oli lopulta erittäin suuri helpotus. Larvateatterin kanssa on turha kilpailla, koska heillä on siellä todella hieno kesäteatterimiljöö. Miksi lähtisimme kilpailemaan?
Paukusta pamahtaa Teatteri Lapua toimii Lapuan kaupungilta vuokraamassaan tehdashallissa, jonka teatterilaiset ovat itse kunnostaneet. 2000-luku aloitettiin Rikoksella ja rangaistuksella. Ensin halliin rakennettiin yläparvi, jonne saatiin puvusto ja takatila ja pieni keittiö. Seuraava iso ponnistus oli kiinteän katsomon rakentaminen. Pari vuotta sitten Lapuan kaupunki satsasi tilaan tekemällä liiketiloja teatteritilan jatkoksi. Samalla teatteri sai hienon kahviotilan. – Se oli mieletön parannus. Katsojat mahtuvat nyt hyvin kahville ja sisääntulo vaihtui myös. EU-rahaakin on haettu ja saatu. Paikallinen leader-kehittämisyhdistys Aisapari on tukenut teatterin kalustohankintoja. Nyt katossa on 20 000:n euron valot ja näyttelijöillä yli kymppitonnin arvoiset langattomat mikit, joita käytettiin ensimmäisen kerran Sugarissa. Viime kesänä katsomoa laajennettiin tanssitapahtumaa ja tulevaa Sugaria silmälläpitäen 120:stä 154:een. Seuraava operaatio on lattian uusiminen. – Olen muuten ollut Harrastajateatteriliitossa töissä, koulutussihteerin sijaisena 1989–90. Silloin Vähässäkyrössä oli maakunnalliset teatteripäivät ja muistan siellä nähneeni Lapuan harrastajanäyttelijöiden esityksen Leijonalla ratsastava paviaani. Edistyksellistä toimintaa jo silloin, Ikola naurahtaa.
Vuoden Harrastajanteatterin 2018 valitsivat Mika Eerola, Henna Kauppinen ja Liina Tiusanen. Hakijoita ilmaantui määräaikaan mennessä 24. Hakemusten määrä ja laatu osoittavat harrastajateattereiden merkityksen maassamme. Moni harrastajateatteri on oman paikkakuntansa kulttuurielämän sydän. Moni teatteri onnistui vuonna 2017 koskettamaan yleisöä nostamalla esiin paikallisesti merkittäviä aiheita. Pienetkään teatterit eivät pelänneet tarttua suuriin teoksiin. Suomi 100 -teema oli mukana monessa esityksessä Ilahduttavaa on, että ajankohtaisiin kysymyksiin on otettu kantaa sekä toiminnalla että teoksilla. Vaikeitakin asioita voidaan käsitellä teatterin keinoin ja parhaimmillaan luoda lisää ymmärrystä ja yhteyttä ihmisten välille. – Laadukkaiden ja ajatuksia herättelevien esitysten lisäksi teatterit ovat tarjonneet harrastustoimintaa sadoille ja tuhansille suomalaisille ja erityisesti sukupolvien kohtaaminen korostui monessa hakemuksessa. Niitä lukiessa, pääsi harrastajateatterin merkityksen juurille, sillä niissä toistuivat samat teemat: yhteisöllisyys, avoimuus ja rohkeus. Hakemuksista paistaa se ilo, mitä teatterin tekeminen tuo tekijöilleen, valitsijat toteavat. 11
”Teatteri saa olla syömähammas” Harrastajateatterikesän esitykset valitsee tänä vuonna näyttelijä Tapani Kalliomäki.
M
onennäköistä työnkuvaa on mahtunut näyttelijä Tapani Kalliomäen taitelijan taipaleelle, mutta edessä oleva valitsijan rooli on ensimmäinen lajissaan. Uusi aluevaltaus selvästi innostaa Kalliomäkeä. – Asian uutuus houkutti. Odotan mielenkiinnolla millainen seikkailu siitä tulee itsellenikin, Kalliomäki sanoo. Lahden kaupunginteatterissa päätyötään tekevä Kalliomäki on kiireinen mies ja ammattikentän esitykset tahtovat jäädä näkemättä – saati sitten harrastajien. Nyt hänellä onkin pitkästä aikaa mahtava tilaisuus nähdä mitä harrastajakentällä tapahtuu. Esityksiä katsoessaan Kalliomäki toivoo tulevansa yllätetyksi, tyylistä ja tekotavasta riippumatta. Mies ei suoranaisesti sano itseään viihteen vastustajaksi, mutta kokee teatterin tarkoituksen ja paikan yhteiskunnassa tietynlaisena. – Teatteri on niitä viimeisiä linnakkeita, joissa voi livetilanteessa sanoa jotakin kärkevää tästä ajasta, yhteiskunnasta ja kritisoida epäkohtia. Ihan samalla tavalla voi osoittaa hyviä asioita ja havahduttaa ihmisiä näkemään niitä.
Teatteri saa Kalliomäen mielestä peilata aikaansa julmasti ja ankarastikin – olla syömähammas, joka käy retuuttamassa sellaisiakin asioita, joihin ei saisi koskea. Silti hän kannustaa kaikkia ryhmiä lähettämään Harrastajateatterikesään myös esityksiä, jotka eivät istu hänen omaan teatterikäsitykseensä. – Kyse on siitä, että esitys tuntuu jossakin. Että siihen voi samaistua tai se liikauttaa minua, jopa selittämättömällä tavalla.
Opettaja oppii opettaessaan Kalliomäen viimeisin kokemus harrastajateatterista ennen Teatterikorkeakoulua oli Ilves-teatterista Helsingistä. Siellä Maarit Ruikka ohjasi Miehen kylkiluun. Voionmaan opiston ja Lahden kansanopiston näyttelijäntyönlinjoilla Kalliomäki pääsi myös tekemisiin muiden alalle pyrkivien harrastajien kanssa. Tuorein kokemus on viimevuotinen ohjaustyö Kangasalle Ramppi-teatteriin. Kalliomäki ohjasi Aulis Aarnion kirjoit-
Lahden kaupunginteatterin Pohjantähdissä nähdään Elina ja Akseli Koskelana Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki. Kuva: Robert Seger
12
taman teatterin juhlanäytelmän Taivas täynnä purppuraa. Kalliomäki on opettanut ”pystymetsäläisille” Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla näyttelijäntyötä lähes 10 vuotta ja myös kansanopistoissa ja nuorisoteatterissa, mutta Ramppi-teatterin kanssa tehty näytelmä oli ensimmäinen kokonaisen näytelmän ohjaustyö harrastajien kanssa. – Työskentely oli hitaampaa kuin ammattilaisten kanssa. Harrastaja tarvitsee enemmän apua ja opastusta, yhdessä etenemistä, Kalliomäki rinnastaa. Pedagoginen ote on tärkeä. On nähtävä miten kustakin ihmisestä saadaan paras irti. On myös muistettava, että harrastajat ovat harrastajia ja heillä on päivätyöt ja perheet ja muutakin elämää. – Se oli opettavaista, että asioita pitää puhua enemmän ulos. Itsellekin tuli sellaisia muistutuksia, että niinpä niin – yritänpä muistaa tämänkin.
Tasa-arvokeskustelua Canthin kautta Vaikka kokemus oli yhtä aikaa hieno ja raskas, lupautui Kalliomäki ohjaamaan Ramppi-teatteria tulevanakin kesänä. Työn alla on Minna Canthin Työmiehen vaimo, jonka Kalliomäki on sovittanut raikkaasti. – Juuri tämä minua Rampissa viehättää: se on yrittänyt profiloitua teatteriksi, joka ei tee sitä mitä valtaosa kesäteattereista tekee. Teatteri on ottanut aika kunnianhimoisesti riskejä ja onnistunut saamaan katsojia. Kalliomäki sai vapaat kädet valita tekstin. Hän luki kymmeniä näytelmiä, mutta mikään niistä ei tuntunut sytyttävän juuri Ramppiin ohjattavaksi. Ympärillä kuitenkin kuohui. Oli #metoo-kampanjaa ja keskustelua naisten ja miesten tasa-arvosta. Canthin vuonna 1885 kirjoittama teksti jysähti mieleen erittäin ajankohtaisena. – Näytelmä itsessään sai aikaan valtavan yhteiskunnallisen muutoksen. Kun näytelmä oli esitetty, tehtiin lakialoite, jonka jälkeen nainen sai alkaa hallita omaa omaisuuttaan avioliitossa. Siitä seurasi keskustelu naisten äänioikeudesta. Haluan omalta osaltani kommentoida esityksellä tätä keskustelua mitä käydään.
Pohjantähti sytyttää Lahdessa Tällä hetkellä Kalliomäki näyttelee Lahden kaupunginteatterissa Täällä Pohjantähden alla I ja Täällä Pohjantähden alla II -näytelmissä Akseli Koskelaa. Näytelmissä käydään läpi koko trilogia kahdessa esityksessä. Kalliomäki kokee elävänsä yhtä unelmaansa näytellessään yhtä suomalaisen kirjallisuuden ikonisinta hahmoa – ja vieläpä sisällissodan muistovuotena. Hän pitää omaa roolityötään myös yhtenä uransa rakkaimmista. – Olen haaveillut tästä roolista ensimmäisen kerran jo 20 vuotta sitten. Oli unelmien täyttymys, kun Timo Koivusalo soitti ja pyysi Janne Kivivuoreksi elokuvaansa, mutta tämä on vielä enemmän. Koen suurta lämpöä ja ylpeyttä tehdessäni Akselin roolia ja jollakin tavalla koen kiittäväni ja sanovani sillä jotakin omille vaareilleni. Yleisö on elänyt vahvasti mukana näytelmässä, paitsi ajankohtaisuuden että hyvin tehdyn toteutuksen ansiosta.
– Esityksissämme tapahtuu yleisön kanssa jotakin hyvin pyhää. Tuntuu, että käymme yleisön kanssa keskustelua esityksellä. Yleisön kiitoksissa todelJyväskylässä la tuntuu kiitollisuus siitä, 17.-19.8.2018 että tehtiin ja jaettiin tämä.
45.
Julmuus on geeneissämme Sisällissota on aiheena rankka, mutta Kalliomäki kokee, että näytelmän lopussa yleisö nousee seisomaan menneiden sukupolvien muistoa kunnioittamaan. Lopultahan tarina kertoo siitä, miten Suomen kansasta tuli mitä tuli. Näytelmä väistää myös kummallekaan puolelle asettumisen. Asiat esitetään asioina ja katsoja saa itse tehdä omat tulkintansa. Tarinaa kerrotaan myös nykytanssin keinoin, liikekielellä, joka ei selitä. Vuoden 1918 tapahtumiin perehtyminen ja Akselin roolin näytteleminen ovat vahvistaneet Kalliomäen käsitystä suomalaisuudesta. – On tullut julmemmin näkyväksi miten lyhyt matka siitä on, kun veli taisteli veljeä vastaan. Me suomalaiset pidämme itseämme valtavana sivistysvaltiona, mutta muualla ollaan niin brutaaleja. Täällä edetään lintukodossa ja ollaan aggression, vihan ja väkivallan yläpuolella. Ja jos ajatellaan geneettisesti, se on meidän veressämme. Se on tapahtunut meille, se on meissä. Pohjantähti palauttaa juuri Lahdessa erityisen kipeästi sisällissodan tapahtumat paikallisten mieleen. Vaikka yleisöä on käynyt valtavasti muualta, miettii Kalliomäki miltä mahtaa päijät-hämäläisistä ja lahtelaisista tuntua, kun Hennalan vankileiri ja teloitukset tuodaan heidän silmiensä eteen. – Hienoa, että esitys on nimenomaan Lahdessa. Se tekee tästä erityisen tärkeän ja koskettavan.
rakkau jo vuod
www.h
FAKTA TAPANI KALLIOMÄKI: • Valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 1997. Hän on opiskellut elokuvanäyttelemistä myös New York Film Academyssa. • Näytellyt mm. Helsingin kaupunginteatterissa, KOMteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Teatteri Jurkassa, Teatteri Pienessä Suomessa, Radioteatterissa. • Elokuva- ja tv-töitä on kertynyt useita kymmeniä mm. Sibelius, Tali-Ihantala, Täällä Pohjantähden Alla, Vanhempien rakkaus, Olavi Virta. • Hän on tuttu kasvo myös mm. tv-sarjoista Hovimäki ja Salatut Elämät. • Hän on nykyisin Lahden kaupunginteatterin näyttelijä, mihin hän on tehnyt viime vuosina myös ohjaustöitä. • Kalliomäki on tunnustettu näyttelijä, joka on palkittu töistään mm. kahdella Iivari-patsaalla, hän on ollut ehdolla vuoden teatterinäyttelijäksi ja hänet on valittu Aamulehden listalle ”Kaikkien aikojen 100 parasta näyttelijää.” 13
45.
Jyväskylässä 17.-19.8.2018
Hakuaika 5.2.-11.3.2018
rakkaudesta teatteriin jo vuodesta 1973
www.harrastajateatterikesa.fi
45. Harrastajateatterikesä H
arrastajateatterikesä on laadukas, korkeatasoinen ja intiimi harrastajateatteriryhmien kohtaamis- ja kehittymisfoorumi. Festivaali haastaa teattereita kehittymään vuosi vuodelta. Se tuo esiin valtakunnallisesti korkeatasoista harrastajateatteria – esityksiä, joilla on tarkoitus ja jotka on tehty suurella sydämellä.
Harrastajateatterikesässä nähdään kuusi teatteriesitystä, keskustellaan, kouluttaudutaan ja tietysti juhlitaan jatkoilla. Tule mukaan nauttimaan festaritunnelmasta!
Tapahtuman esiraati valitsee hakemusten tallenteen perusteella vuosittain mukaan 6 ryhmää. Tapahtumaviikonloppuna esitykset saavat palautetta raadilta, johon kuuluu 2–3 henkilöä. Esiraatiin ja raatiin valitaan henkilöitä, joilla on vankka tarttumapinta harrastajateatteriin, vahva asiantuntemus teatterista sekä aito tahto kehittää harrastajateatteria. Raati jakaa tapahtuman päätteeksi kunniamainintoja ja palkitsee ansioituneimpia esityksiä oman linjansa mukaisesti yhteensä 1 000 eurolla. Tapahtuman raati esitellään seuraavassa Repliikissä.
Tapahtuma järjestetään Jyväskylän kaupunginteatterilla 17.–19.8. Liput tapahtumaan tulevat myyntiin 9.5. Lippuja saa Jyväskylän kaupunginteatterin lippumyymälästä ja lippu.fi:stä. Liput 12 €/hlö + toimitusmaksu ostopaikan mukaan.
Hakuaika Harrastajateatterikesään on avoinna 5.2.– 11.3.2018. Ohjelmisto julkaistaan toukokuussa.
Harrastajateatterikesän valmisteluja ja uutisia voit seurata tapahtuman nettisivuilta www.harrastajateatterikesa. fi, facebookista (Harrastajateatterikesä) ja Suomen Harrastajateatteriliiton instagramista (suomenharrastajateatteriliitto). Kuva: Eija Jokilahti
14
Voittonäytelmä sai sytykkeen valokuvasta Kantaesityspalkinnon 2018 voittaja on Teatteri Kyröö Isostakyröstä.
H
ekottelemme Teatteri Kyröön johtokunnan puheenjohtajan Hanna Myllyniemen kanssa. Vuoden Harrastajateatterin Teatteri Lapuan ja Kantaesityspalkinnon voittajan Teatteri Kyröön maantieteellinen etäisyys on 40 kilometriä. Pohojammaa on puhunu! Teatteri Kyröö on Isonkyrön kolmen nuorisoseuran perustama harrastajateatteri. Isonkyrön Nuorisoseura, Isonkyrön Ylipään Nuorisoseura ja Lehmäjoen Nuorisoseura löivät hynttyyt yhteen vuonna 2009 eli ensi vuonna teatteri puhaltaa kakustaan 10 kynttilää. Vapauden hinta -näytelmä kuvastaa hyvin teatterilaisten menttaliteettia.Vaikka ollaan pienen kunnan ainoa teatteri, ei hätkähdetä isojakaan aiheita. Ei ole mikään ihme, että entisen suojeluskuntatalon, Pohjankyrön talon 140-paikkaisessa salissa on koettu niinkin valtavia tapahtumia, kuin Napuen taistelu tai sadan vuoden takainen sisällissotamme.
– Yllämme valtaviin saavutuksiin. Kuten sanomme ringissä ennen jokaista esitystä: Kun minä autan sinua ja sinä autat minua, niin me onnistumme yhdessä. Teatteri ei ole sooloilun paikka ja jokaisen rooli on yhtä tärkeä. Yhteen hiileen kun puhalletaan, niin teatteriporukasta kasvaa perhe, Myllyniemi sanoo. Teatteri Kyröö haluaa tarjota yleisölleen laatua. Vuonna 2014 esitetty Jyrki Tuularin kirjoittama Napuen taistelun 300-vuotisjuhlanäytelmä Lumi ja Hurme osoitti sen, että heistä on esittämään isoja aiheita. Tästä Kaisu Komsin eli Hanna Myllyniemen äidin albumista löytyneestä kuvasta sai Vapauden hinta -näytelmä alkunsa. Etualalla vasemmalla paljasjalkaisista pojista oikeanpuoleinen on Hannan äidin isä, näytelmässäkin esiintyvä Arvi Kajavuori.
15
Kun Suomi 100 -juhlavuosi alkoi lähestyä, ajatukset kulkivat helposti kirjailija Kirsti Manniseen, jolla on sukujuuret Isossakyrössä. Jospa hän kirjoittaisi jotakin paikallista?
Paikallisuus innosti teatterilaisia Asia lähti etenemään. Myllyniemi viestitteli Mannisen kanssa ja kirjailija kyseli teatterilaisten toivomuksia. – Sanoin ensin, että ei meillä ole muuta kuin että haluamme itkettää ja naurattaa. Ei mitään ahdistavan synkkää, mutta ei hömppäkomediaakaan. Myllyniemi löysi äitinsä albumista valokuvan, jossa on hänen vuonna 1901 syntynyt paappansa nuorena miehenä. Kuva on otettu Tervajoen asemalla keväällä 1918. Asemalla on paljon väkeä, ylioppilaslakkisia miehiä ja naisia valkoisissa huiveissa ja esiliinoissa. – Kuva on valtavan mielenkiintoinen ja oli sitä Mannisellekin. Saimme selville, että junanvaunu on rakennettu vuonna 1917. Asiat lähtivät vyörymään. Manninen alkoi kirjoittaa veljensä Jussi-Pekka Aukian kanssa näytelmää, jossa seurataan vuosien 1917 ja 1918 tapahtumia kolmen perheen kautta: pyykkipoikatehtailijan, kauppiaan ja työläisperheen. Perheet ovat muutoksen edessä ja uusi aikakausi alkamassa., Sadan vuoden takaiset kiihkeät tapahtumat alkoivat elää. Paikallishistoria innosti teatteilaisia ja jokainen näyt-
telijä perehtyi omiin vanhoihin valokuviinsa, sukunsa historiaan ja rekvisiittaan. Mietittiin miten naisten hiukset laitettiin sata vuotta sitten ja miten sisustetaan huoneita. – Hain lainaksi isovanhempieni kihlakuvan. Se oli rekvisiittana pyykkipoikatehtailijan kotona. Itse näyttelin isoisoäitiäni.
Laatua luvataan jatkossakin Vapauden hinta -näytelmän näki 1500 katsojaa, mikä oli pienessä kunnassa valtava menestys. Ihmisten odotus tuntui jo ennen ensi-iltaa, varsinkin Facebookissa. Kiittävää palautetta on saatu paljon. – ”Koskettava”. Sitä on sanottu eniten. Sanottiin myös, että tähän näytelmään on taidettu tulla laulukokeen kautta, ja niin olikin. Historialliset faktat ovat olleet kohdallaan, on oikeita ihmisiä ja tapahtuneita asioita. Ihmisiä tuli Helsinkiä, Vantaata, Mikkeliä ja Kuopiota myöten katsomaan oman suvun historiaa ja juuria. Myllyniemi suosittelee kokeneen ohjaajan palkkaamista. Se on tie siihen, että varmasti saadaan jotakin aikaan. Heidän luotto-ohjaajansa on Eija-Irmeli Lahti. – Hän saa meistä irti kaiken, mitä otettavissa on. Myös kirjoittajiin ja ammattisäveltäjään oli kova luotto. Ajattelimme, että kyllä ne meidät maaliin vievät.
Kuvat Pasi Suokko
16
Näytelmää varten teatteri haki useita apurahoja ja onnistui saamaan tukea joka paikasta mistä sitä hakivat. Nyt vedetään vähän henkeä, mutta seuraava tuotanto on jo idullaan. Ensi-ilta tulee olemaan taas loppuvuodesta. Myllyniemi tietää, että Teatteri Kyrööltä odotetaan laatua, mutta aivan samat paineet he ovat asettaneet itsekin itselleen. – En haluaisi, että ohjelmistomme alkaisi olla puolivillaista puskafarssia. Tekstin on oltava laatua, on se sitten miltä aikakaudelta tahansa. Yksi iso tekijä on oman kunnan ihmisten tuki. Myllyniemi sanoo isokyröläisten olevan innokkaita katsojia, jotka tykkäävät tulla oman kylän teatteriin, niin nuoret kuin ikäihmisetkin. Myös kunta tukee teatteria antamalla tilan ja ilmaiset harjoitusajat Pohjankyrön talossa. Vain esityspäivistä pitää maksaa vuokraa. Tulevaisuuden suhteen Myllyniemi on luottavainen. – Porukkamme on sopiva sekoitus innokkuutta, kokemattomuutta ja kokemusta. Innostuksen pitää riittää, sillä harrastus on sitova. Tästä on pakko tykätä, että jaksaa vaikka ne viidet harjoitukset viikossa.
Kantaesityspalkinto 2018 K
antaesityspalkinnon tarkoituksena on kannustaa näyttämöitä tuottamaan uusia kotimaisia näytelmätekstejä. Palkinto on suuruudeltaan 1000 € ja se myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu näytelmätekstiin, ei itse esitykseen. Tekstin piti olla kirjoitettu näytelmäksi – se ei siis voinut olla dramatisointi, eikä käännös muusta kielestä. Kilpailuun saivat osallistua edellisenä vuonna (2017) kantaesitetyt näytelmät, jotka oli kantaesitetty Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterissa. Suomen Harrastajateatteriliiton vuoden 2018 kantaesityspalkinnon saajaksi oli tarjolla yhteensä 18 näytelmää. Kantaesitystekstejä esittäneet teatterit jakautuivat ympäri maata. Yhtä laajaksi osoittautui myös tekstien kirjo. Lajeja oli laidasta laitaan. Pääsääntöisesti tekstien dialogi oli tasokasta. Useissa teksteissä oli laulujen ja dialogien soljuvaa ykseyttä, murteiden taitavaa käyttöä, mielenkiintoista historiaa, uljasta utopiaa, kauhua, huumoria. Kirjo oli hyvinkin laaja. Valtaosa teksteistä oli sidoksissa Suomen itsenäisyyden historiaan. Tähän vaikutti osaltaan Suomi 100 –juhlavuosi. Valinta ei ollut kovin helppoa Valitsin vuoden 2018 kantaesityspalkinnon saajaksi Teatteri Kyröön näytelmän Vapauden hinta. Se sai ensi-iltansa Teatteri Kyröössä Isossakyrössä marraskuussa 2017. Käsikirjoitus Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia. Ohjaus Eija-Irmeli Lahti. Voittajatekstin ansioksi voisi ensiksi mainita aiheen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Eletään vuosikymmenen vaihdetta 1917–1918. Tapahtumapaikka on Tervajoen rautatieasema ja sen ympäristö. Vapaussota sotkee ihmisten arkipäivää. Ihmiskohtalot tuodaan vaikuttavasti esil-
le näytelmän edetessä. Raakuuksilla ei mässäillä. Näytelmän dialogi on todella ammattitasoista ja murteen käyttö hienoa. Teksti etenee toiminnallisen kerronnan kautta, joka on antanut ohjaajalle hyvän lähtökohdan rakentaa isot ja vaikuttavat kohtaukset draamalliseksi ykseydeksi. Mahtipontisten laulujen käyttö entuudestaan lisää tekstin vaikuttavuutta. Näytelmässä seurataan kolmen perheen elämää: pyykkipoikatehtaan väkeä, kauppiasperhettä ja työläisperhettä. Näytelmän roolihahmot kuvaavat erinomaisella tavalla aikakauden ahdinkoa ja pyrkimystä rakentaa tulevaisuuttaan kireässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Mielestäni tämä näytelmäteksti täyttää ne vaatimukset, jotka asetin etukäteen kriteereiksi alkaessani lukea tekstejä. Siinä on yhteiskunnallisesti koskettava aihe, selkeä kerronnallinen juoni, uskottavat roolihahmot, draaman rakenne, selkeät kohtaukset, tunteisiin vetoava musiikki. Seppojuhani Ruotsalainen Näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja 17
S
Jutinan tähären!
isarukset Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia kirjoittivat Teatteri Kyröön voittoisan Vapauden hinta -näytelmän omista juuristaan ammentaen. Musiikin sävelsi Jussi-Pekka Aukia. Kun Teatteri Kyröö otti yhteyttä kirjailija Kirsti Manniseen pyynnöllä kirjoittaa heille Suomi 100-juhlavuoteen sopiva paikallinen näytelmä, oli Manninen heti valmis. Isona sytykkeenä näytelmälle oli teatterin johtokunnan puheenjohtajalta Hanna Myllyniemeltä saatu valokuva Tervajoen asemasta. – Olemme paikallistaneet valokuvan niin, että se on otettu toukokuussa 1918, jolloin väki on lähdössä Mannerheimin voitonparaatiin Helsinkiin, Manninen kertoo. Kuvan lisäksi käsikirjoittajat saivat paljon lähdeaineistoa Tervajoen aseman seudusta ja haastateltavia, joista tärkein oli Maija Kitinoja. – Häneltä saatiin todella elävää tietoa ihmisistä ja asenteista. Tervajoki oli hyvin erikoinen paikka. Radan toisella puolella oli vahva punainen asutus. Sisällissota meni muuten väkivallattomasti – yksi murha tapahtui, mutta siinäkin oli viinalla osuutta – mutta ennen kaikkea nuoria nostoväen poikia kaatui etelän taisteluissa. Näytelmää tehtiin kuin räätälintyötä. Käsikirjoittajat saivat tarkkaan tietää millaisia laulajia on käytettävissä ja kun teatterissa toimi erinomainen kansanlauluntaitaja, kirjoitettiin hänelle vielä ohjaaja Eija-Irmeli Lahden pyynnöstä lisää laulettavaa. – Kokonaisuutta hiottiin niin, että se todella istuu työryhmään. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, osallistuimme Jussin kanssa pyykkipoikatehtailijan perheen kodin lavastamiseenkin. Todettiin, että sohva oli vähän liian iso ja muistin, että mummolan vintillä Isossakyrössä on juuri oikeanlainen jugend-sohva. Se roudattiin lavalle.
Samat juuret teatterin kanssa Kirsti Mannisen ja Jussi-Pekka Aukian juuret työntyvät samaan Suur-Kyrön rautakautiseen maaperään kuin Teatteri Kyröönkin. Mannisen ja Aukian isovanhempien talo seisoo vielä paikoillaan Isossakyrössä . – Olemme äidin puolelta kyrölääsiä. Jussi on osa-aikakyröläinen, koska omistaa vaimonsa kanssa puolet mummolastamme. Olen viettänyt, samoin kuin Jussi, ison osan loma-ajastani Isossakyrössä. Manninen kertoo oppineensa mummolassaan puhumaan, kävelemään, lukemaan ja ajamaan polkupyörällä – tässä järjestyksessä. Maa, ajattelu ja seudun puheenparsi on tuttua. – Kirjoitimme näytelmää sydänverellä, vierekkäin Jussin kanssa istuen. Se oli meille myös omien juuriemme ymmärtämistä. Omaakin sukuhistoriaa hyödynnettiin, samoin kuin kak18
sikko oli tehnyt Hovimäki-sarjaa kirjoittaessaan. Pikkuserkku oli löytänyt isoisän veljen talosta hänen sisällissodan aikaisen kalenterinsa, johon parikymppinen mies oli kirjoittanut sotapäiväkirjaansa. – Niiden merkintöjen avulla saattoi hahmottaa, miten järkyttävää oli, kun nuoret miehet tempaistiin sotaan.
Murteen kanssa tarkkana Jokainen murteella kirjoittanut tai sitä näyttämöllä puhunut tietää, kuinka hienovaraisella alueella liikutaan. Vapauden hinta –näytelmässä tarina kerrotaan vahvasti paikkakunnan omalla murteella. Käsikirjoittajat hifistelivät viimeisen päälle ja olivat tarkkana, että kieli on täsmälleen oikeaa. – Luetimme tekstin pikkuserkullamme, joka on absoluuttinen kyrölääsen murteen taitaja. Tekstiä ei ennen hänen tarkistustaan annettu näyttelijöille. Näyttelijöille sanottiin, että tekstin sanajärjestystä ja poljentoa saa vielä katsoa, että se todella istuu. Kirjoittajat nautiskelivat, kun repliikit heräsivät henkiin – ja kun niitä vielä puhuivat ihmiset, jotka osasivat puhua sen oikein. – Murre on tapa ajatella ja jäsentää asioita. Käytimme muun muassa vanhoja sanontoja, kuten mummamme tapaa sanoa ”jutinan tähären”.
Väkivallan vaara pitää muistaa Taustatyön tekeminen tuntui Mannisesta hyvältä. Kaikki, mitä tervajokiset pystyivät antamaan, oli käytössä. – Saatiin perspektiiviä, kun käytiin läpi vuoden 1917 joulu–tammikuu ja koko vapaussota. Kaadetaan juna, jossa on kolme senaattoria, eletään tammisunnuntaita, laihialaiset ovat epäonnistuneet ja kuularuiskulla ammutaan pitkin Vaasan katuja. Sisällissodan tapahtumista kirjoittaminen oli käsikirjoittajille kaikkien elämään vaikuttaneen ristiriitaisuuden ja sattumanvaraisuuden hahmottamista. Mäntsälässä asuva Manninen on jo 40 vuotta sitten tutkinut sisällissotaa oman kotipitäjänsä näkökulmassa. Asioista on syytä kertoa edelleen, tänä päivänä. – Ymmärsin, miten usein sodissa käy. Miten kovenevat puheet ja syvenevät railot ryöpsähtävät yhtäkkiä väkivallaksi. Sadan vuoden takaisista tapahtumista on tärkeää kertoa Mannisen mielestä siksi, että nytkin ihmiset ja ryhmät eristäytyvät omiin kupliinsa. Vihapuhetta singotaan tuolta ja täältä ja agitaattorit levittävät omia näkemyksiään. – On hyvä ymmärtää, miten äkkiä ajaudutaan kuilun partaalle. Sisällissota ei ole mikään irrallinen tai myyttinen juttu jossakin kaukana, vaan se on elimellinen osa meitä kaikkia. Historia ei ole mennyt niin, etteikö se voisi olla tulevaisuudessa yhtä mahdollista.
Myönnetyt ansiomerkit 1.1.–31.12.2017
Kultainen ansiomerkki Kauko Salo Kauhajoen Ne on -teatteri Maija Kumpula Nivalan Kesäteatteri Jorma Kavander Himolan Teatteri ja Uudenkartanon kyläyhdistys Seppo Komulainen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Tuovi Putkonen Porvoon Teatteri Mauri Mikkola Teatteri Päivölä Kultainen tunnustusmerkki Leena Naski Pankkiteatteri FinnThalia Pirkko Manu Larvateatteri Päiviö Ollilainen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Kyösti Häkkinen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Eero A Mäkelä Suomen Harrastajateatteriliitto Aila Malmström Keravan Ooppera Reijo Pesonen Keravan Ooppera Merja Halmetoja-Sivonen Keravan Ooppera Hopeinen ansiomerkki Aarno Kuussalo Aurinkorannikon teatteriyhdistys Esko Vilkman Pankkiteatteri FinnThalia Jarmo Latva-Krekola Kauhajoen Ne on -teatteri Päivi Perälä Kauhajoen Ne on -teatteri Susanna Tikkanen Kauhajoen Ne on -teatteri Ritva Juhola Padasjoen Harrastajateatteri Tenho Kuronen Kontiolahden Kanavateatteri Arja Havukainen Kyläyhdistys Kyläpari/ Myllyteatteri Tapio Saarinen Kyläyhdistys Kyläpari/ Myllyteatteri Ulla Saarinen Kyläyhdistys Kyläpari/ Myllyteatteri Matti Immonen Työryhmä Sivistyspoppoo Helena Karling Keravan Ooppera Irma Rantala Keravan Ooppera Terhi Ruoko Keravan Ooppera Pirkko Pesonen Keravan Ooppera Piiu Korhonen Keravan Ooppera Reijo Jukarainen Keravan Ooppera Anja Ingberg Keravan Ooppera Hopeinen tunnustusmerkki Maire Kuussalo Ulla Kovanen Matti Tuominen Pirita Kuru Sara Kiskola Miia Rinta-Könnö Henna Nevala Eija Niinimäki Markku Kiljunen Tanja Lundsten Helena Partanen Seija-Liisa Peltoranta Ari Kekäläinen Virpi Lyyra Marjatta Vauhkonen Marko Lyyra Eero Vauhkonen Lauri Numminen
Aurinkorannikon teatteriyhdistys Aurinkorannikon teatteriyhdistys Aurinkorannikon teatteriyhdistys Kauhajoen Ne on -teatteri Kauhajoen Ne on -teatteri Kauhajoen Ne on -teatteri Kauhajoen Ne on -teatteri Padasjoen Harrastajateatteri Padasjoen Harrastajateatteri Ohkolan Nuorisoseura/ Ohkolan Teatteri Ohkolan Nuorisoseura/ Ohkolan Teatteri Ohkolan Nuorisoseura/ Ohkolan Teatteri VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Laajoen seudun kylät
Näyttämötyön tunnustusmerkki Heidi Huhtanen Pankkiteatteri FinnThalia Petra Tarpila Pankkiteatteri FinnThalia Liisa Heikura Pankkiteatteri FinnThalia Outi Arvila Pankkiteatteri FinnThalia Maarit Huhtikangas Kauhajoen Ne on -teatteri Niko Kuru Kauhajoen Ne on -teatteri Jari Palomäki Kauhajoen Ne on -teatteri Mari Lahola Kauhajoen Ne on -teatteri Jouko Syrjälä Kauhajoen Ne on -teatteri Marja Mäkinen Kauhajoen Ne on -teatteri Jyri Kaistila Kauhajoen Ne on -teatteri Mauno Kallio Kauhajoen Ne on -teatteri Marjut Kujanpää Kauhajoen Ne on –teatteri Kirsi Häme Padasjoen Harrastajateatteri Sari Valkama Padasjoen Harrastajateatteri Arja Lindholm Padasjoen Harrastajateatteri Ninja Nättinen Padasjoen Harrastajateatteri Jukka Pulkkinen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Niina Parkkonen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Arto Naukkarinen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Kari Puronpää VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Anna-Liisa Nikulainen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Anja Kinanen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Lempi Jäppinen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Lahja Vauhkonen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Pertti Pulliainen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Ulla Selkäinaho Raahen Teatterin kannatusyhdistys Esko Selkäinaho Raahen Teatterin kannatusyhdistys Jussi Kononen Raahen Teatterin kannatusyhdistys Riikka Kononen Raahen Teatterin kannatusyhdistys Mari Helaakoski Pyhäjoen Näyttelijät Paula Tuomikoski Pyhäjoen Näyttelijät Päivi Rautio Pyhäjoen Näyttelijät Hilkka Backman Pyhäjoen Näyttelijät Minna Männikkö Pyhäjoen Näyttelijät Tarja Ruotsalainen Pyhäjoen Näyttelijät Outi Viirret Pyhäjoen Näyttelijät Tuula Karjalainen Pyhäjoen Näyttelijät Jukka Partanen Pyhäjoen Näyttelijät Jorma Hiitola Pyhäjoen Näyttelijät Pauli Rautio Pyhäjoen Näyttelijät Jari Ruotsalainen Pyhäjoen Näyttelijät Jussi Karkulahti Pyhäjoen Näyttelijät Kunniakirja Mervi Kaijansinkko Aurinkorannikon teatteriyhdistys Julia Ketola Kauhajoen Ne on -teatteri Airi Palomäki Kauhajoen Ne on -teatteri Ari Kulmala Kauhajoen Ne on -teatteri Johanna Lakso Kauhajoen Ne on -teatteri Pertti Kujanpää Kauhajoen Ne on -teatteri Jukka Perälä Kauhajoen Ne on -teatteri Sami Latva-Krekola Kauhajoen Ne on -teatteri Noora Kuru Kauhajoen Ne on -teatteri Janette Nieminen Kauhajoen Ne on –teatteri Oili Juhola Padasjoen Harrastajateatteri Terttu Mäkinen Padasjoen Harrastajateatteri Hannu Santavuori Padasjoen Harrastajateatteri Kyösti Häkkinen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki Matti Selonen VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki
19
Suomen Harrastajateatteriliiton voimassaolevien sääntöjen, pykälän 8 mukaisesti liiton syyskokouskutsu lähetetään joko kirjallisesti tai julkaistaan liiton lehdessä tai yhdistyksen nettisivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.
KUTSU
Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 23.3.2018 klo 12.00 alkaen Suomen Harrastajateatteriliiton toimistossa, osoitteessa Minervankatu 1 C 21, 00100 Helsinki. Valtakirjat tarkistetaan ennen kokouksen alkua. Läsnäolo- ja puheoikeus on kaikilla liiton jäsenteattereilla. Pyydämme ilmoittautumiset 19.3. mennessä: minna.ahlfors@shtl.fi Tervetuloa! Ehdotus vuosikokouksen esityslistaksi: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.
Kokouksen avaus Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Vuoden 2017 vuosikertomus Tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille Hallituksen sääntömuutosesitys:
Esitetään vuosikokoukselle lisättäväksi liiton sääntöihin 6 § sääntömääräiset kokoukset, lause: Liiton kaikkiin kokouksiin voi osallistua etäyhteydellä. 9. Ilmoitusasiat 10. Kokouksen päättäminen Helsingissä, 13. helmikuuta 2018 Suomen Harrastajateatteriliiton hallitus Huom. Matkat maksetaan ainoastaan jäsenjärjestöjen varsinaisille edustajille sekä jäsenyhdistysten kokouksessaan 19.8.2017 valitsemilleen edustajille valtion matkustussäännön mukaisesti. Jäsenyhdistysten edustajat ovat: Jussi Kononen, Raahen Teatteri, varalla Tuula Tulla, Kangasniemen Harrastajateatteri Ilona, Airi Qvist, Karjalaisen Näyttämön Näyttelijät, varalla Laura Jouhtimäki, Laukaan Teatteri, Sakari Siikaluoma, Kuusamon Näyttämö, varalla Heikki Siikaluoma, Kuusamon Näyttämö
Maailman teatteripäivä 27.3.2018 M
aailman teatteripäivän julistuksen vuodelle 2018 on kirjoittanut viisi teatterintekijää. Kansainvälinen teatteri-instituutti (ITI) täyttää 70 vuotta, ja haluaa juhlistaa tätä pyytämällä kirjoittajiksi eri maanosista kotoisin olevat tekijät. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) käännättää alunperin englanniksi tai ranskaksi kirjoitetut julistukset suomeksi ja jakaa ne teatterien käyttöön ennen Maailman teatteripäivää. Julistukset tulevat olemaan saatavana verkosta: www.tinfo.fi. Teatterialan yhteinen Thalia-juhla on 9.4.2018.
20
Teatteritapaus 5.–7.10. Kuusamossa L
iiton juhlavuosi huipentuu syksyllä 2018 Kuusamossa vietettävään TeatteriTapaus -viikonloppuun. TeatteriTapaus kokoaa yhteen liiton harrastajateatterin tekijöitä ympäri maata. Vietämme aikaa yhdessä, tutustumme toisiimme ja luomme kontakteja teattereiden välille, opimme eri teatterialueita käsittelevissä työpajoissa uusia asioita teatterityötämme varten ja juhlimme 70-vuotiasta järjestöämme yhdessä 70 vuotta täyttävän Kuusamon Näyttämön kanssa. Ohjelmassa on myös jäsenyhdistysten kokous, jossa teatterit valitsevat ehdolle edustajiaan liiton hallitukseen sekä liittokokouksiin. TeatteriTapauksen tapahtumapaikkana palvelee Kuusamo-opisto.
Teatteritapauksessa kouluttaudutaan ja kokeillaan uutta muun muassa Hannele Kauppisen, Ahti Ahosen, Kaisa Kokon ja Mari Saarisen vetämissä työpajoissa. Hannele Kauppisen johdolla tutustutaan äänenkäyttöön -sekä huoltoon ja näyttämölauluun pyrkien löytämään ne oman kehon voimavarat, jotka määrittävät äänen voimakkuutta, kestoa ja sointia. Hannele Kauppinen on teatterija musiikkialalla 35 vuotta toiminut teatterikorkeakoulusta valmistunut ohjaaja ja kouluttaja. Suomen Harrastajateatteriliiton tuottajan Mari Saarisen ”Unelmien teatteri” -työpajassa keskitytään unelmiin. Miltä teatterisi näyttäisi, jos kaikki olisi mahdollista? Upota sormet todelliseen unelmointiin ja tule tuunaamaan teatterisi uuteen uskoon. Kaisa Kokon kanssa heittäydytään improvisaation maailmaan turvallisessa, rennossa ja hauskassa ilmapiirissä sekä osaavissa käsissä. Kaisa Kokko on improvisaatioteatterinäyttelijä ja -ohjaaja sekä vuorovaikutuskouluttaja. Kokko on esiintynyt ja opettanut kansainvälisillä improvisaatioteatterifestivaaleilla, sekä muissa tapahtumissa ympäri maailmaa jo usean vuoden ajan.
#munteatteri #minteater -kampanja tulee nivotumaan tänä vuonna Maailman teatteripäivään 27.3.2018. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva kampanja kannustaa jo-
Lisää koulutusohjelmaa julkaistaan kevään aikana! Koulutukset tapahtumassa Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenkentälle tarjoaa Suomen Harrastajateatterin Tukisäätiö.
Ohjelmaa, kohtaamisia ja illanviettoa Monipuolisten koulutusten lisäksi näemme Kuusamon Näyttämön ensi-illan Rinteen laella ja Kemin kaupunginteatterin Miljoona hyvää syytä -esityksen. Lauantai-iltana juhlimme yhdessä musiikkipitoisen illanvieton, illallisbufeen ja kuohuviinilasillisen merkeissä Ravintola Ukonkivessä. Kaikki tämä samassa paketissa. Hinnat sisältävät ohjelman lisäksi aamupalan, lounaan ja kakkukahvit ja illallisen lauantaina sekä aamupalan sunnuntaina. Majoituksissa voit valita usean eri vaihtoehdon välillä. Osallistumispaketti pe–su 100 €/hlö + majoitus oman valinnan mukaan 21–38 €/hlö/vrk Osallistumispaketti la–su 80 €/hlö + majoituspaketti oman valinnan mukaan 21–38 €/hlö/vrk Majoitusvaihtoehdot Kuusamo-opistolla: Hinta sisältää liinavaatteet. Lapset 0–4 v. majoitus maksutta. Yhteiset wc:t ja suihkut 1hh 32 €/vrk/hlö 2hh 27 €/vrk/hlö 3hh 23 €/vrk/hlö 4hh 21 €/vrk/hlö
Oma wc ja suihku 1hh 38 €/vrk/hlö 2hh 32 €/vrk/hlö
Varaukset viimeistään 14.9. mennessä: Minna Ahlfors, minna.ahfors@shtl.fi tai Mari Saarinen, mari.saarinen@ shtl.fi, p. 050 468 2138.
kaista teatterinystävää jakamaan kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Lue lisää: http://www.tinfo.fi/fi/munteatteri 21
Koulutustoiminta TULOSSA OLEVIA KOULUTUKSIA: Kurssi Aika Paikka Kouluttaja Hinta/hlö Ilm.päättyy Canva-kuvankäsittely 14.3., 22.3. Verkkokurssi Raisa Laukkanen 0 €/25 € 4.3. * Näyttelijäntyö II 21.–22.4. Helsinki Anna Ranta 75 € 5.4. Klovnerian perusteet 21.–22.4. Jyväskylä Saija Jäntti 75 € 5.4. Johdatus teatterilavastamiseen 19.–20.5. Helsinki Tinde Lappalainen 75 € 3.5. Johdatus teatteripuvustamiseen 26.–27.5. Helsinki Tinde Lappalainen 75 € 8.5. Näyttämöväkivalta 27.5. Jyväskylä Jani Hämäläinen 49 € 8.5. * Kurssi toteutetaan yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa. Ilmainen jäsenteattereiden edustajille. Kysy vapaita paikkoja! TULOSSA: Lastenteatterin ohjaaminen, Imatra Valo- ja äänisuunnittelu, Jyväskylä TeatteriTapaus 5.–7.10. Kuusamo, useita erilaisia työpajoja (lisää sivulla 21) Käsikirjoittaminen 6.–7.10. Vaasa Kysy lisää: Mari Saarinen, mari.saarinen@shtl.fi / 050 468 2138
Elina Kilkku:
Teatterin tyylilajit (Nordbooks)
T
eatterin tyylilajit on erityisesti ohjaajille ja teatteriopettajille suunnattu teos, jossa esitellään länsimaisen teatterihistorian tärkeimmät tyylilajit: antiikin Kreikan tragedia, komedia eli farssi, karnevalismi ja commedia dell’arte, William Shakespearen teatteri, ekspressionismi, eeppinen teatteri, Antonin Artaud’n teatteri sekä absurdi teatteri. Kirja tarjoaa vihdoinkin kattavan ja käytännönläheisen tyylilajien työkalupakin suomalaisille teatterintekijöille. Kirja sisältää tietoa kunkin tyylilajin ominaispiirteistä ja historiallisesta kontekstista sekä runsaasti uusia, tätä kirjaa varten luotuja näyttelijäntyön harjoitteita. Elina Kilkku (s.1980) on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja ja filosofian maisteri. Kilkku työskentelee teatteriohjaajana, näytelmäkirjailijana ja teatteriopettajana. Hän on paitsi opiskellut teatterihistoriaa yliopistossa myös toteuttanut tyylilajikokeiluja ohjauksissaan. Turun Ylioppilasteatteriin hän ohjasi vuosina 2008–2011 Työelämä-trilogian, joka herätti henkiin Brechtin eeppisen teatterin, commedia dell’arten ja saksalaisen 1920-luvun ekspressionismin. Hänen ohjauksiaan on nähty myös Suomen Kansallisteatterissa ja Teatteri Takomossa.
22
Liian pitkä matka? Muista myös tilauskurssit omalle paikkakun nalle! Koulutuskalenteria päivitetää n jatkuvasti uusilla toivekoulutuk silla.
Kirjauutuus
Koulutuksia joka koossa S
uomen Harrastajateatteriliiton koulutusten paketointia on kehitetty. Vuoden 2017 alusta alkaen tilauskoulutuksia tarjotaan viidessä eri koossa: XS, S, M, L ja XL. Koulutusten kokoluokkien on tarkoitus yksinkertaistaa ja helpottaa koulutusten valintaa ja tilaamista. Alkaen-hinnat ovat esimerkkejä siitä, kun koulutus toteutetaan tilaajan omassa tilassa ilman tilakustannuksia. Hintaan vaikuttaa kouluttajan matkakustannukset sekä tilavuokran suuruus. Jäsenteattereiden on mahdollista hakea liiton järjestämiin koulutuksiin koulutustukea joka maksetaan jälkikäteen. Koulutuksen hinta tarkistetaan aina tilausvaiheessa tapauskohtaisesti. Huom, h-merkintä tuntimäärän yhteydessä tarkoittaa oppituntia eli á 45 min. Minimiosallistujamäärä on kurssikohtainen, yleensä 8 henkilöä.
XL (10 h + 6 h) alkaen 130 €/hlö
L (5 + 5 h) alkaen 89 €/hlö
XL-koossa tulee koko paketti. Soveltuu mainiosti esimerkiksi urheiluseuroille ja ryhmille. Ensimmäisessä osiossa koulutetaan ohjaajia hyödyntämään ilmaisutaitoa harjoitusohjelmassa. Päivässä nro 2 päästetään itse harjoittelijat vauhtiin ja sovelletaan edellisenä päivänä opittuja taitoja tosielämän harjoituksissa.
M (7,5 h) alk. 65 €/hlö Aikaa koko päivä? M-kokoinen kurssipäivä on omiaan koko työyhteisön tai ryhmän yhteiseen virkistyspäivään. Koulutuksessa voidaan valita yksi teema, tai kaksi erilaista aamupäivälle ja iltapäivälle.
L-kokoisessa koulutuksessa etuna on yötauko alitajunnalle. Ensimmäisenä päivänä opitut asiat saavat uuden tulokulman päivässä numero 2. Tämä koko sopii hyvin laajemmankin kokonaisuuden käsittelyyn.
S (5 h) alk. 48 €/hlö S-kokoisella kurssilla päästään hyvään vauhtiin puolen päivän ajalla. Koulutuksessa ehditään sukeltaa syvemmälle rajattuun aiheeseen.
Jos valmiista malleista ei löydy sopivaa kokoa, aina voidaan RÄÄTÄLÖIDÄ! Kulut lisätään hintaan (n. 60–150 € riippuen räätälöinnin laajuudesta). Lisätietoja: mari.saarinen@shtl.fi 050 468 2138 • www.shtl.fi
XS (3 h) alk. 35 €/hlö XS-kokoiset kurssimme ovat sopiva makupala tai täsmäisku. 3 h kestävässä työpajassa päästään tutustumaan haluttuun teemaan tai pureudutaan tiukasti etukäteen rajattuun alueeseen. Soveltuu mainiosti tyky-päiviin, polttareihin tai erilaisiin teemapäiviin.
23
Tuplailo nyt yhden hinnalla Veikkauksen kanta-asiakkaat saavat kymmeniä etuja ja tunteita elämäänsä. Liikutu, iloitse tai ylläty kotimaisen elokuvan parissa tiistaisin – ja ota kaveri mukaan samaan hintaan. Tutustu tarjontaan osoitteessa veikkaus.fi/edut
Kanta-asiakkaana SAAT ENEMMÄN 24