9 minute read
Raimo Pesosen kolumni
Next Article
KUVA: KANSAN ARKISTO
päätös erota. Hän on ollut Ortegan tukija vuosia ja toimi muun muassa Ortegan bestmanina hänen häissään vuonna 2005. Erokirjeessään Ortegalle hän kirjoitti, että tilanteesta seuraa sisällissota ja taloudellinen kaaos. Nicaraguasta on tullut diktatuuri ja terroristivaltio. Ortega on ollut vallassa 39 vuotta.”
Belila pohtii Suomen ja Latinalaisen Amerikan maiden välisiä eroja ja muistuttaa, että talouden valta ei ole ratkaisu ongelmiin. ”Suomalaisten tulisi ottaa oppia siitä, mitä kaiken yksityistäminen merkitsee, kun kyseessä on terveydenhuolto, koulutus, sosiaalihuolto ja työttömyysturva. Tai itse asiassa mitä niiden puuttuminen merkitsee. Ja mitä merkitsee valtava kuilu köyhien ja rikkaiden välillä, joka Suomessakin kasvaa kasvamistaan. Latinalaisen Amerikan, Karibian ja KeskiAmerikan maat ovat kauniita, mutta köyhyys näkyy kaikkialla, paitsi rikkaiden kortteleissa ja ostoskeskuksissa. Suomessa pitäisi kertoa näiden maiden tilanteista muulloinkin kun silloin, kun tapahtuu joku valtava katastrofi.”
Rauhantyötä Belila pitää henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Vuosia kestäneestä työstä Rauhanpuolustajien kanssa hän on saanut paljon. ”Rauhantyö on maailman tärkeintä työtä. Maailma on täynnä hätää. On sotia, epätasaarvoa, erilaista terrorismia – myös edelleen valtioterrorismia – ja vaikka minkälaista vastakkainasettelua, erilaisia fobioita ja rasismia. Rauhanpuolustajat on ollut mielenkiintoisin ja opettavaisin työpaikka, missä olen ollut. Sen kautta olen tutustunut aivan toisenlaiseen maailmaan. Myös olemalla yhteisissä tiloissa eri seurojen kanssa olen tutustunut eri kansallisuuksiin, ja erityisesti rauhanleirejä järjestettäessä teimme paljon yhteistyötä. Kukin meistä hoiti mukaan esimerkiksi oman alueensa taiteilijoita ja puhujia. Leirillä sitten olimme kaikki yhtä suurta perhettä. Myös meidän työntekijöiden kesken oli erittäin hyvä henki ja kaikki tarvittaessa auttoivat toisiaan. Suurin osa meistä on edelleen tavalla tai toisella yhteydessä keskenään.”
RAIMO PESONEN
HÄKKIELÄIMEN HÄTÄ
Kevät Pohjanmaalla: matalalla ujeltavan Fouga Magister -harjoitushävittäjän synnyttämät ilmavirtaukset repivät vanhojen kuusien latvustoja irti ja säikähtäneet emoketut syövät naapurin turkistarhalla poikasiaan.
Kotikylälläni 1970-luvulla useamman kerran toistunut tapahtumasarja palasi mieleen Ylen julkaisemasta psykoterapeutti Nina Pyykkösen haastattelusta. Pyykkönen ei puhu häkkieläimen hädästä vaan nykyisestä nettikeskustelusta, mutta yhtymäkohdat ovat selviä. Jutun mukaan parasympaattinen hermosto toimii hyvin ja ajattelu on kirkasta silloin kun tunnemme olevamme turvassa. Vaaratilanteessa tai kovan stressin aikana syntyy taistele tai pakene -reaktio, jolloin keho ja aivot toimivat eri tavalla: ”Järkiperäinen ajattelu kääntyy pois päältä.”
Normaalitilanteessakaan järjen valta ei ole ehdotonta. Sitä verrataan usein tunteiden norsun selässä istuvaan ratsastajaan, joka ei ohjaa norsua.
Vanhastaan tiedetään sekin, että ihmisen psyyken perustehtävä on varjella tasapainon ja eheyden kokemusta. Jos hienovaraiset psyykkiset puolustusmekanismit eivät uuteen tilanteeseen sopeutumisessa toimi, tasapaino palautetaan sumeammilla selityksillä. Jokainen meistä toimii ajoittain niin. Pahimmillaan todellisuus saattaa kuitenkin vääristyä. Vastoinkäymisten aiheuttajaksi voidaan nähdä paha henki, noituus, juutalaisten salaliitto tai 5G-verkko. Syytetyt vaihtuvat aikakausien myötä, mutta kaava on aina sama. Selityksen löytyessä jäsentymätön ahdistus katoaa ja ajattelu tuntuu taas kirkkaalta. Muutos tuo mukanaan helpotuksen tunteen. Uutta tasapainotilaa uhkaavat väitteet torjutaan näennäisen itsevarmasti.
Hetkellinen salaliittoteoriaan uskominen voi olla melko harmitonta. Sumeiden selitysten järjestelmällinen levitys ja hyväksikäyttö on kuitenkin eri asia. Vihapuhetta tai disinformaatiokampanjoita ei pidä hyväksyä. Samalla on syytä miettiä, mistä ilmiötä ruokkiva turvattomuuden tunne on syntynyt. Turvattomuuden tunteen jäsentymättömyys ja laaja levinneisyys viittaavat kriisiin kulttuurin ja sen maailmanselityksen sisällä. Siellä myös korjausliikkeen on tapahduttava.
Sitä odotellessa ei ole syytä pilkata niitä, joiden valmiudet tasapainon varjelemiseen ovat juuri nyt heikkoja. Kaikki me olemme eläimiä liian ahtaissa tietoverkkohäkeissä.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.
KUVA: PEKKA TURUNEN
TEKSTI: VALTTERI HARAKKA • KUVAT: NAYAT BRAHIM
PYSYVÄN JA VÄLIAIKAISEN MAAILMAN VÄLISSÄ
LänsiSaharan Polisariota edustaa Suomessa Baida Embarec Rahal
Länsi-Saharan vapautusliikkeellä Polisariolla on jo vuosien ajan ollut edustaja Suomessa. Baida Embarec Rahal muutti Suomeen kesällä. Hän toivoo suomalaisten tukevan sahrawien itsemääräämisoikeutta ja vastustavan miehitystä. Sahrawien kärsivällisyydellä on rajansa, eikä maailma tarvitse uusia sotia.
Vuonna 2019 Baida Embarec Rahal oli juuri muuttanut
Espanjaan sukupuolentutkimuksen maisteriopintojen perässä. Hän oli aikaisemmin opiskellut kansainvälistä politiikkaa Algeriassa ja työskennellyt siellä sahrawien pakolaisleireillä. Opinnoillaan hän pyrki tuomaan työhönsä uutta perspektiiviä. Pian hänet kuitenkin kutsuttiin LänsiSaharan vapautusliike Polisarion viralliseksi edustajaksi Suomeen. ”Aikomukseni oli tehdä sukupuolentutkimuksen maisteriopintoni loppuun Espanjassa ja palata töihin pakolaisleireille. Halusin tehdä töitä erityisesti naisten olojen parantamiseksi. Koen kuitenkin, että Suomeen tuleminen on tärkeä kokemus ja kontekstin muutos.”
Rahal syntyi LänsiSaharassa ja hänen isänsä oli sotilas Espanjan armeijassa ennen siirtomaavallan päättymistä. Sen jälkeen isä liittyi Polisarioon, joka soti Marokkoa vastaan. Hän on osa sahrawien diasporan ensimmäistä sukupolvea, joka joutui pakenemaan konfliktia pakolaisleireille Algeriaan. ”Kun pakolaisleirit perustettiin olin 6vuotias, joten menin Tripoliin peruskouluun. 14vuotiaana liityin sahrawiopiskelijoiden liittoon. Sen jälkeen sain hiljalleen enemmän vastuuta liitossa. Vuonna 1991 valmistuin ja aloin tehdä töitä leirien hyväksi. Yliikäistyin opiskelijajärjestöstä. Sen jälkeen toimin viestintätyöntekijänä sahrawinaisten liitossa ja olin paikallishallinnon jäsen naisten ja sosiaalitöiden puolesta 17 vuotta.”
Baida Embarec Rahalin työssä pakolaisleireillä on korostunut naisten tilanne. Naiset ovat leireillä erittäin sinnikkäitä. Vaikka feministinen liike on huomattavasti kohentanut naisten asemaa maailmassa, on paino pakolaisnaisten harteilla yhä suuri. ”He elävät pysyvän ja väliaikaisen maailman välissä. Siksi opiskelen sukupuolentutkimusta, haluan parantaa naisten asemaa pakolaisleireillä.”
Onko jotain, mitä voitaisiin tehdä naisten aseman parantamiseksi Marokon miehityksen lopettamisen lisäksi? ”Mielestäni tässä kysymyksessä on kaksi osaa. Yksi on poliittinen kamppailu rauhan puolesta LänsiSaharassa ja oikeudesta kansainvälisen lain mukaiseen konfliktinratkaisuun. Toinen on naisten ja rauhanliikkeen tukeminen miehitetyllä alueella. Sahrawiyhteisön itsensä tukeminen.”
Kumpi näistä on mielestäsi tärkeämpi, vai ovatko molemmat yhtä tärkeitä? ”Ne kaksi puolta ovat kuin siivet, lentämiseen tarvitaan molemmat. Meidän täytyy auttaa pakolaisia, koska pakolaisilla, erityisesti naisilla, on vähän mahdollisuuksia koulutukseen ja voimaantumiseen. Jos nainen haluaa saada toisen tai kolmannella asteen koulutusta, hänen täytyy lähteä pakolaisleireiltä Algeriaan tai toiseen maahan, eikä hänen perhetilanteensa välttämättä salli sitä.”
SUURVALTOJEN PAINE SYSÄSI LÄNSI-SAHARAN UNOHDUKSIIN
Vuoden 1991 tulitaukosopimuksen solmimisen jälkeen LänsiSaharasta on tullut unohdettu konflikti Suomessa. Miksi näin on käynyt? ”LänsiSahara on unohdettu, koska unohtamiselle on tullut painetta suurvalloilta, kuten Ranskalta. Suurvallat ovat tehneet rauhanomaisesta konfliktinratkaisusta hankalaa tukemalla Marokkoa YK:ssa. Sahrawien pakolaisleirit ovat maailman vanhimpien joukossa ja kriisi on unohdettu. Mutta sahrawit vastustavat miehitystä joka päivä. Ehkä kansainvälinen tilanne ei ole tarpeeksi hyvä nyt (konfliktin huomioimiseksi), myös terveyskriisi on edesauttanut monien aiheiden unohtumista.”
Miten aiheeseen saataisiin kohdistettua enemmän huomiota? ”Mielestäni kaikki rauhanomaiset keinot ovat hyviä, enkä halua aliarvioida kansainvälisen rauhanliikkeen merkitystä. Demokraattisessa valtiossa kuten Suomessa meidän täytyy tehdä kaikkemme, etteivät ihmiset unohda sahrawikriisiä ja pakolaisia ja miehitettyä LänsiSaharaa. Meidän täytyy kerätä tukea tämän
Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa laittomasti vuodesta 1975 lähtien, kun Espanjan siirtomaavalta päättyi. YK on vaatinut vuodesta 1966 asti kansanäänestyksen järjestämistä alueen tulevaisuudesta. Länsi-Saharan sota päättyi vuonna 1991 tulitaukosopimukseen ja osana neuvotteluita sovittiin kansanäänestys seuraavalle vuodelle, mutta melkein 30 vuotta myöhemmin sitä ei ole vieläkään järjestetty. Konflikti on ollut loppusyksystä uutisissa Marokon aloitettua marraskuussa sotilasoperaation rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan Guergueratissa, miehitetyssä Länsi-Saharassa.
aiheen ympärille ja muistaa ihmiset, jotka ovat kärsineet vääryydestä jo yli 40 vuotta.”
Koetko, ettei Suomessa ole luotu tarpeeksi painetta miehityksen lopettamiselle? ”Asiasta on vaikea puhua. Afrikan mantereella on paljon sotia ja konflikteja. Syyt tähän ovat historialliset ja poliittiset. Emme jatkaneet sotaa ja hyväksyimme rauhan, mutta annettuja lupauksia ei ole vielä saavutettu. Asiaa ei voi selittää yhdellä tekijällä.”
VÄKIVALTAA NAISIA KOHTAAN
Kun mietit pakolaisleirejä lapsuudessasi ja nuoruudessasi, mikä on muuttunut? Ovatko olot parantuneet vai huonontuneet? ”Jokaisella muutoksella on ollut hyvät ja huonot puolensa. Nuoruudessani leirit olivat kauheita, koska meillä ei ollut mitään keinoja parantaa elämäämme. Jos menimme Algeriaan opiskelemaan, emme voineet olla yhteydessä perheeseemme ennen paluuta leireille. Nykyisellä sukupolvella pakolaisleireillä olot ovat paljon paremmat, sillä he voivat opiskella ja etsiä tietoa internetistä. Mutta he ovat lannistuneempia.”
Entä LänsiSaharassa, onko miehitys pahentunut vai helpottunut? ”Pahentunut huomattavasti. Marokkolaisen yhteisön ja meidän yhteisömme välissä on iso kuilu. Vaikka molemmat kulttuurit ovat arabikulttuureita, marokkolainen kulttuuri nöyryyttää naisia. He käyttävät väkivaltaa naisia kohtaan ja meidän kulttuurissamme ei hyväksytä mitään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Se tekee kanssakäymisen miehittäjien kanssa hyvin hankalaksi, kun tämä osa kulttuuria ja sosiaalista järjestelmäämme on hyvin erilainen.”
Millä tavalla he käyttävät väkivaltaa naisia kohtaan? ”Sahrawinaiset ovat hyvin aktiivisia niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Viime aikoina on ollut paljon rauhanomaisia mielenosoituksia kaduilla. Marokkolaiset poliisit ovat olleet väkivaltaisia naisia kohtaan, emmekä hyväksy sellaista alkuperäisessä yhteiskunnassamme, emme verbaalista emmekä fyysistä väkivaltaa.” Onko se mielestäsi suurin ero marokkolaisen ja sahrawikulttuurin välillä? ”Kyllä, naisista välittäminen on suurin ero.”
TUKEA SUOMALAISILTA TARVITAAN
Voiko mielestäsi vetää yhtäläisyyksiä LänsiSaharan ja muiden alueiden laittomien miehitysten välille, kuten esimerkiksi Palestiinan miehityksen? ”Minulle ne ovat täysin eri asioita. PohjoisAfrikka ei ole Lähiitä. Jokaisella alueella on omat historialliset tekijänsä. Koen, että molemmilla on hyvin erilaiset kontekstit.”
Entä Palestiinan miehitystä vastaan käytetyt työkalut, kuten BDS*? ”Mielestäni sahraweina meidän täytyy kehittää omat työkalumme. Juuri nyt miehitetyillä alueilla on esimerkiksi liike oman äidinkielen puhumisen puolesta. Meidän täytyy korostaa omaa kulttuuriamme, joka on erilainen kuin Marokon. Tarvitaan omia työkaluja, koska marokkolainen ja sahrawiyhteiskunta ja palestiinalainen ja israelilainen yhteiskunta ovat täysin erilaisia. Meillä on yhtäläisyyksiä, kuten diasporassa eläminen ympäri maailman. Mutta eroavaisuudet tarkoittavat, että
rauhanliikkeemme eivät voi olla samanlaisia.” (*Boycott, Divestment and Sanctions liike on palestiinalaisjohtoinen kampanja, jolla edistetään Israelin vastaisia boikotin muotoja eli boikottia, investointien poisvetämistä ja pakotteita.)
Miten suomalaiset voivat edesauttaa konfliktin loppumista? ”Jokainen suomalainen instituutio voi tehdä jotain. Esimerkiksi journalisti voi kirjoittaa sahraweista, kulttuurista ja historiasta. Yliopistolla voidaan tehdä tutkimusta aiheesta. Jos voimme puhua suomalaiselle yhteiskunnalle sahraweista, esimerkiksi eduskunnalle, he voivat viedä asiaa eteenpäin Euroopan parlamentille. Kun (koronaviruksen aiheuttama) terveyskriisi on ohi, voimme organisoida käyntejä pakolaisleireille pelkästään sanoaksemme pakolaisille, että he eivät ole yksin. Me tunnemme heidän aiheensa ja toimimme rauhanomaisesti tukeaksemme heidän paluutaan kotimaahansa. Kaikki keinot ovat hyödyllisiä.”
YK:ssa on ollut monia päätöslauselmia, jotka ovat tukeneet sahrawien itsemääräämisoikeutta, mutta kansanäänestystä ei ole vieläkään järjestetty. Onko YKaktivismista enää hyötyä ja mikä on sen vaihtoehto? ”Me pyydämme tukea Suomen hallitukselta ja suomalaiselta kansalaisyhteiskunnalta. Haluamme heidän tietävän, että me olemme kohdanneet paljon epäoikeudenmukaisuutta ja taistelemme itsemääräämisoikeutemme puolesta.”
Mitä se tarkoittaisi käytännössä? Tulisiko Suomen tunnustaa LänsiSaharan itsenäisyys? ”En voi ehdottaa tapaa, sillä se on vasta seuraava vaihe. Haluan vain ihmisten tukevan sahrawien itsemääräämisoikeutta ja vastustavan miehitystä. Espanja lähti ja Marokko miehitti LänsiSaharan, nyt sahrawit on jaettu miehitetyn alueen ja pakolaisleirien välillä. Olemme pisteessä, joka voi aiheuttaa laajan konfliktin millä tahansa hetkellä PohjoisAfrikassa, ja haluamme tehdä töitä rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Yleisesti meidän täytyy tukea kansanäänestyksen järjestämistä, jotta sahrawit voivat vapaasti päättää tulevaisuudestaan.” ”Sahrawit ovat olleet erittäin kärsivällisiä. Tulitauko tuli voimaan jo vuonna 1991 ja odotamme vieläkin kansainvälisen yhteisön antavan meille itsemääräämisoikeuden. Tämä kärsivällisyys on kuitenkin rajallinen. Jos jäämme ilman rauhanomaista ratkaisua, PohjoisAfrikan tilanteesta tulee monimutkaisempi. Maailma ei tarvitse enempää sotia. Konfliktin kipinä on olemassa.”
Kirjoittaja on Kansainvälisen Solidaarisuustyön puheenjohtaja.
ISRAEL JA MAROKKO SOLMIVAT TRUMPIN JOHDOLLA DIPLOMAATTISUHTEET
Lehmänkauppojen sijaiskärsijöinä sahrawit ja palestiinalaiset
Joulukuun puolessavälissä Israel
ja Marokko ilmoittivat suhteidensa normalisoimisesta. Näin Marokko liittyi Arabiemiraattien, Bahrainin ja Sudanin joukkoon
osana USA:n presidentti Donald Trumpin kaavailemaa Lähiidän
rauhansopimusta. Trumpin toimet eivät suinkaan ole ensimmäistä kertaa ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Viimeisimmät tapahtumat vahvistavat silti entisestään niin sanottujen ”länsimaisten arvojen” merkitystä poliittisten lehmänkauppojen todellisuudessa. Sudanissa diplomaattisuhteiden solmimista on tukenut vain maassa”todellista” valtaa pitävä sotilasjuntta samalla kun maan demokraattisesti valittu siviilihallitus on vastustanut suhteiden solmimista Israelin kanssa.
Vastineeksi Trump ilmoitti tunnustavansa Marokon laittomasti miehittämän LänsiSaharan osaksi Marokkoa. Vaikka Marokko yrittää perustella sopimusta poliittisen taktikoinnin hyveillä, viimeisimmät poliittiset manööverit saattavat kostautua. Marokolla ei ole mitään takeita siitä, jatkaako USA:n presi
denttinä tammikuussa aloittava Joe Biden Trumpin linjalla. Aiemmin
