Pääkirjoitus 4–7 Rauhantekijä Riitta Kärnä: Suoraan silmiin

9

26–27 ALGERIASSA KUOHUU MUUTOS

Presidentti Bouteflika ja hallitus erosivat. Algerialaiset yrittävät rauhanomaisesti perustaa toisen tasavallan.

14 PUNNIA PUKKAA!

Mitä on punk? -kirjan tekijät Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen palkittiin Punni-lastenkirjapalkinnolla.

KUVA: OMAR-MALO

KUVA: AINO-MARIA KANGAS

VAALIT – TOISAALTA JA TOISAALTA

Eduskuntavaalien tulos on rauhanliikkeen näkökulmasta kimurantti eikä tulevasta hallitus pohjasta eikä -politiikasta ole tätä kirjoittaessa vielä aavistustakaan.

Nähtäväksi jää riittääkö vaaleissa selkeästi lisäpaikkoja lunastaneiden sosialidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden kantti reivata Suomen kurssia rauhanomaisemmille uomille mikäli hallitusvastuu kutsuu. Muutama selkeä toive hävittäjähankinnan uudelleenharkinnan lisäksi olisi helppo nimetä. Eikä kyseessä ole kovinkaan radikaaleista tai hankalasti perusteltavista linjauksista.

Ensinnäkin Suomen tulisi allekirjoittaa ja ratifioida jo yli 120 maan hyväksymä ydinkieltosopimus. Pitkään taka-askeleita ottaneessa ydinaseriisunnassa tarvitaan edistysaskeleita. Suomi tukisi näin myös Ruotsin hallitusta ratifioimaan hyväksymänsä sopimus, mikä lisäisi toivottavasti painetta myös muissa Pohjoismaissa ottamaan askeleita kohti ydinaseetonta pohjolaa.

EU:n selkeä linjaus Krimin alueen tuotteiden kieltämisestä pitäisi laajentaa koskemaan myös Israelin Länsirannan siirtokunnista sekä Marokon miehittämän Länsi-Saharan alueelta tulevia tuotteita. Esimerkiksi SDP on linjannut jo vuonna 2014, että se toimii kieltojen saamiseksi siirtokuntatuotteille. Nyt sen totetuttamiseksi saattaa tulla hyvä sauma.

Lisäksi viime hallituskaudella nousi keskusteluun Suomen käymä asekauppa Lähi-idän ihmisoikeuksia loukkaavien valtioiden kanssa. Asevienti Saudi-Arabiaan onkin laitettu jäihin, mutta toisaalta Israelin kanssa on tehty ja suunnitellaan merkittäviä asekauppoja. Olisi tärkeää, että tehtäisiin eettinen ja oikeudellinen arvio, jonka pohjalta voitaisiin laatia perusteet vastuulliselle asekaupalle tulevaisuudessa.

Positiivisena voidaan pitää myös sitä, että avoimen militaristinen Sininen tulevaisuus -puolue käytännössä lakaistiin suomalaiselta puoluekartalta. Eduskuntavaaliohjelmassaan sataa hävittäjää 64:n sijaan vaatinut puolue jäi yhden prosentin kannatukseen.

Siniset vaihtuivat uusiin perussuomalaisiin, joiden näkemykset maahanmuutto- ja ympäristökysymyksissä ovat äärimmäisen kaukana rauhanliikkeen edustamista. Puolue ei ole julkistanut turvallisuuspolittiista ohjelmaa sitten vuoden 2015 (jolloin mukana olivat vielä nykyiset Siniset), mutta eri kyselyiden mukaan yli puolet kannattajista vastustaa Nato-jäsenyyttä. Toisaalta puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä Suomen olisi pitänyt liittyä sotilasliitto Natoon jo 1990-luvulla, mutta nyt hän ei näe sitä ajankohtaiseksi. Nähtäväksi jää kuinka paljon Perussuomalaisten turvallisuuspoliittinen linja tulee poikkeamaan Sinisten edustamasta linjasta, olivat he sitten oppositiossa tai hallituksessa.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

TEKSTI ANU HARJU • KUVAT ESSI RAJAMÄKI

RAUHANTEKIJÄ RIITTA KÄRNÄ:

Riitta Kärnän tie lastensuojelijaksi kulki rakennuskunta Hakan piirustuspöydän kautta. Tarkkailijaksi itseään luonnehtiva Kärnä oppi romanikerjäläiseltä, että yksinkertainen tapa kunnioittaa ihmisiä on kohdata heidät.

iitta Kärnä saapuu haas-

tatteluun rankan yövuoron jälkeen. Hän työskentelee lastenkoti Naulakalliossa, johon on sijoitettu nuoria, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua koko aikaa omissa kodeissaan. Lastensuojelutyötä kolmisenkymmentä vuotta tehnyt Kärnä toteaa, että aina eivät työvuorot ole näin raskaita.

Kärnä syntyi kuusilapsiseen, niukkuuteen tottuneeseen perheeseen Tohmajärvellä. Agrologi-isä jakoi lapsilleen toisenlaista rikkautta, kirjoja. Niitä arvostettiin ja niitä kodissa riitti. ”Joululahjaksi saimme yleensä kirjan ja suklaalevyn. Sitten joulupäivänä menimme jokainen omaan nurkkaamme lukemaan”, Kärnä nauraa. Rakkaus lukemiseen näkyy hänen nykyisessä kodissaan suurena kirjamääränä, jota hän sanoo pitävänsä tärkeänä voimavarana.

Kärnän isä kannusti kaikkia lapsiaan käymään koulua. ”Äitini oli käynyt vain kiertokoulun. Meidät lapset patistettiin keskikoulun kautta jatko-opiskeluihin. Siskoistani yksi on pappi, toinen on töissä Opetushallituksessa.”

Kärnän isä kuului sodan käyneeseen ikäluokkaan ja oli niitä miehiä, jotka eivät sodasta sittemmin juuri puhuneet. ”Ne asiat eivät sovi lasten korville, isä vain sanoi. Hän ei myöskään koskaan esimerkiksi humalassa alkanut valitella sotakokemuksiaan.” Sota oli vaikuttanut isään niin, että hänestä oli tullut hermostunut ja lyhytpinnainen – tavaratkin saattoivat lentää.

Isän viimeiset hetketkin liittyvät surullisella tavalla kirjoihin. Hän oli kertonut lähtevänsä kirjaston kautta naisystävänsä luokse, eikä siltä matkaltaan palannut. Kärnä oli silloin 16-vuotias, ja hänen äitinsä oli kuollut kolme vuotta aiemmin. ”Muutin vanhimman siskoni luokse Helsinkiin. Siinä vaiheessa lapsuuteni oli ollut aika rikkinäistä, mutta ehkä teen nykyistä työtäni juuri siksi. Näen miten nuoret ovat menettäneet turvallisuudentunteensa, heistä vaistoaa turvattomuuden.”

Maahanmuuton valjastaminen jonkin puolueen poliittiseksi keppihevoseksi on vastenmielista, mutta maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ei pidä sivuuttaa.

VIHAISET NUORET JA LIIAN HARVAT AIKUISET

Helsingissä Kärnä meni iltalukioon ja liittyi iltaopiskelijoiden liittoon, joka oli taustaltaan vasemmistolainen ja rakensi suuntaa Kärnän poliittiselle ajattelulle. Hän kävi seminaareissa ja opintopiireissä ja tunnustaa nauraen: ”Marxismi-leninismin opeista ja dialogista en tajunnut hölkäsen pöläystä!”

Jokainen ihminen on silmiin katsomisen arvoinen.

Kohtaa ihminen. Älä pelkää.

Kärnää harmitti, että lukiossa opiskeluun joutui ottamaan opintolainaa, kun rajan takana Neuvostoliitossa opiskelu oli ilmaista. Hän eli muutenkin köyhästi ja vähin tavaroin, mutta Helsingin Sanomia hän on tilannut 70-luvulta lähtien. Paperi-Hesari oli pakko saada, ja on vieläkin. Nykyisen lehden Nato-linjaa Kärnä arvostelee ja sitä, että HS ja Yleisradio näyttävät poliittisesti siirtyneen oikealle.

Opiskelujen päätyttyä Kärnä sai vakituisen työn rakennuskunta Hakalla rakennuspiirtäjänä. Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että piirustuspöydän pöytälevyn tuijottaminen oman huoneen yksinäisyydessä ei ollut häntä varten. Hän halusi ihmisten pariin ja kouluttautui mielenterveyshoitajaksi.

Kun opiskelussa tuli eteen suuntautumisvaihtoehdon valinta, Kärnä halusi töihin nuorten pariin. Häntä varoiteltiin, että työ on rankkaa. Kärnä oli harjoittelussa Lastenlinnan nuorisopsykiatrian osastolla, jossa viihtyi ja jossa hänestä pidettiin. Hän olisi halunnut hakea sinne töihin, mutta vastaus oli kielteinen: Olet hyvä tyyppi, mutta valitettavasti et ole mies.

Asia nyppii Kärnää vähän vieläkin.

KOTI VAI ASUMISYKSIKKÖ?

Uusi työpaikka löytyi lastenkoti Naulakalliosta. Se on 6–7 huostaanotetun lapsen asumisyksikkö, josta on yritetty tehdä mahdollisimman kodinomainen. Tällä hetkellä nuorin asukas on 13-vuotias. Nuoret asuvat Naulakalliossa täysi-ikäisiksi, jonka jälkeen he siirtyvät jälkihuoltoon.

”Nuoret voivat yhä enemmän pahoin. Se näkyy kouluja käymättömyytenä, mielenterveysongelmina ja päihteidenkäyttönä. Nuorelle on hirveä asia, että hänet otetaan huostaan ja sijoitetaan asumaan pois kotoa. Se on äärimmäinen keino, ja kriisi koko perheelle.”

Kärnä selvästi kärsii siitä, että lapsilla on niin paha olla. ”He ovat joutuneet kotoa pois eri syistä ja joutuvat laitokseen, jossa on erilaisia nuoria. He asuvat siellä viikon arkipäivät ja viikonlopuksi menevät kotiin. Heihin pitäisi luoda luottamussuhteita, vaikka jotkut ovat niin pettyneet aikuisiin, etteivät luota heihin pätkääkään.”

Riittävä tuki huostaanotetuille on tietenkin myös resurssikysymys. Lastensuojelu tarvitsisi paljon enemmän voimavaroja, rahaa ja henkilökuntaa. Lisäksi lastensuojelutyö on tyypillinen naisvaltainen matalapalkka-ala, jolle miehet eivät kehnolla palkalla tule. ”Nuoret tarvitsevat kipeästi aikuisten läsnäoloa. Ei heitä voi vain säilöä asumisyksiköihin.”

Kärnä puhuu paljon ankarasta vihasta ja suuttumuksesta, jota suuri osa nuorista tuntee. Sen käsittelyyn tarvittaisiin tutun ja turvallisen aikuisen läheisyyttä ja suhteen jatkuvuutta. Silloin voidaan käydä esimerkiksi keskustelua epätasaisesti jakautuneesta varallisuudesta ja leipäjonoista, kuten haastattelua edeltävänä päivänä oli tapahtunut. 13-vuotias poika oli närkästyneenä todennut, että ”rikkaat vain rikastuu ja köyhät köyhtyy”.

Kun on ollut pitkään töissä lastensuojelussa, voi ajatella että kestää mitä vain. Mutta ei aina kestä. ”Omaa jaksamistani tukevat jooga, rauhoittava hengittäminen, luonnossa käveleminen ja nykyään taas Rauhanpuolustajien toiminta. Rakastan myös kulttuuria ja käyn paljon teatterissa. Kulttuurikipinäni syttyi Helsingissä lukiossa, jossa oli hyvä kuvaamataidonopettaja. Seuraan myös urheilua, erityisesti jalkapalloa.”

Nuorelle on hirveä asia, että hänet otetaan huostaan ja sijoitetaan asumaan pois kotoa. Se on äärimmäinen keino, ja kriisi koko perheelle.

OSATTOMUUS LUO VIHAA

Kärnä toteaa, että on aina ollut elämässään mietiskelijä ja eräällä tavalla sivustakatsoja ja tarkkailija. Hän ei koe olevansa aktivisti vaan se, joka kuuntelee ja on muuten mukana. Rauhanliike tuli hänelle tutuksi 80-luvulla, jolloin