__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1


2 “Mikä on arvokasta, mikä meitä ohjaa?” Tämän vuoden messuteema ”Pohjoinen kansanperinne ja henkisyys” tuo messuille suomalaista henkisyyttä. Oikeastaan nämä messut ovat jatkoa viime vuoden messuille, jolloin tuotiin esiin sellaista abstraktimpaa, jota voisi hyödyntää omassa sisäisessä työskentelyssä. Heti perään voi kysyä mikä sitten meissä on sitä suomalaista, meidän omaa? Sitä, joka kulkee meissä mukana, tiedostimme sitä tai emme. Entä kuka meille määrittelee, että juuri jonkun toteuttama asia on henkinen. Tai kuka määrittelee, että millainen henkisyys on juuri sitä suomalaiselle sopivaa, tai vieläpä oikeaa. Mitkä asiat perinteissämme korostuvat ja tiedämmekö sitä itsekään, entä mikä on meidän sisintä, mikä mielemme

kehittämää ja mikä taas meissä asuvaa - suomalaista. Entä mitä henkisestä perinteestämme siirrämme seuraaville sukupolville ja kuinka sen teemme? Lapsemme katsovat yhä, DVD:ltä nykyään, Vaahteramäen Eemeliä, jossa Liinalta kysytään kinkereillä, että keitä ne Liinan esi-isät ovat, johon tämä vastaa: ”Thor ja Freya.” Tulee miettineeksi kuinka moni suomalainen on mahtanut lukea sekä Kalevalan että Raamatun, kun eletään vuotta 2010, ja miten asia mahtoi olla sata vuotta sitten. Ehkäpä näillä messuilla saa kosketuksen sellaisiin asioihin, joita minun sukupolvelleni vähemmän peruskoulussa opetettiin, vaikka kyseessä ovat arvokkaat asiat, omiin juuriin liittyvät. Ehkä löydät joitakin vastauksia siihen, joka Sinua itseäsi

Messulehti 2010 sisältö “Mikä on arvokasta, mikä meitä ohjaa?” Mikä on arvokasta, mikä meitä ohjaa?.............................................................. 2 Tervetuloa Hengen ja Tiedon messuille............................................................ 2 Kirsi Ranto juontaa messut tänä vuonna......................................................... 3 Ihminen ja mytologia............................................................................................. 4 Messut avataan juhlasalissa lauantaina klo 11.................................................. 4 Kansanperinne voimavarana: Sydän näkee sen, mitä silmät eivät näe........ 5 Ruokailu messuilla: Syöminkejä ja särvintä suomalaiseen makuun............. 5 Avajaiset................................................................................................................. 6 Uusinta uutta! Opi messuilla numerologian tai meditaation perusteet.... 6 Info-sivu................................................................................................................... 7 Näytteilleasettajat, aakkosellinen hakemisto................................................... 8 Näytteilleasettajat, messupaikoittain........................................................... 9-11 Kerroskartat, 1. - 4. kerrokset....................................................................12-13 Ohjelma lauantai ja sunnuntai ...................................................................14-15 Kuka olen, mistä tulen, mihin olen matkalla?.................................................16 Druidry-shamanism and the sacred landscape.............................................16 Pyhä geometria kalevalaisessa maailmankuvassa ja muissa myyteissä......17 Muinainen germaanis-skandinavinen egregori, Odin ja Hyperborea........17 Suomi Neito - jumalatarten ja luonnonviisauden maa................................18 Kalevala - matkaopas tähtiin.............................................................................18 “Täällä Pohjantähden alla” - kansalliseepoksemme: Kalevala vai Karhu-eepos?.................................................................................19 Eksopolitiikan sanoma Pohjolan mytologian kannalta.................................19 Pohjolan marjojen ja kasvien terveysvaikutukset.........................................20 Taivaankannen kello ja kalenteri Pohjanmaan jätinkirkoissa......................20 Luonnonhenget muuttuvassa maailmassa......................................................21 Intuition uudet mahdollisuudet........................................................................21 Henkisyys liiketoiminnan vaikuttimena...........................................................22 Kalevala, alkemia ja parantamisen tiede..........................................................22 Henkiset lait ja maapallon tila...........................................................................23 Mediaaliset lahjat käyttöön...............................................................................23 Matka valoon........................................................................................................24 Terapiaa ja yksilöllisyyttä ravinnosta................................................................24 Moniulotteinen henkisyys..................................................................................25 Rauhaa ja rakkautta matkallesi!........................................................................25 Messulehti ja toimitus: Julkaisija: Rajatiedon Yhteistyö ry, Helsinki, www.rajatieto.fi Toimitus: Stella Helne, Ari-Pekka Hyrkäs, Katja Ikonen, Helmi Koivunen, Timo Kyllönen, Katja Mettinen, Hanna Mäkelä, Juhani Pirinen, Joonas Rajala Tekstien editointi: Tapani Koivula Ulkoasun suunnittelu ja taitto: Heli Nuotio / StellaIndigo WebDesign Ilmoitussivujen taitto: Juhani Pirinen / Ontieto Kannen suunnittelu ja kuvien editointi: Heli Nuotio, kuvassa: Susanna Aarnio Kannen kuvat: Heli Nuotio ja Nuuksion taika Kuvat: Tekstien kirjoittajat tai Rajatiedon Yhteistyö ry, ellei muuta ole mainittu kuvan yhteydessä Paino: I-print Oy, Lehtitehdas, Seinäjoki. Painos: 18000 kpl

askarruttaa suomalaisena. Messuja on suunniteltu ja valmisteltu jo lähes vuoden ajan ja hienon yhteistyön tuloksena tapaamme jälleen entistä monipuolisimmilla messuilla. Kiitos vielä kaikille esiintyjille ja näytteilleasettajille, samoin kuin messutiimille ja hallitukselle. Samoin kiitos kaikille vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille, sekä lehden tekoon osallistuneille. Tervetuloa messuvieraaksi lokakuun toisena viikonloppuna! Katja Mettinen puheenjohtaja@rajatiedonyhteistyo.fi

Hengen ja Tiedon messut in English The Exhibition is a spiritual event organized every autumn in Helsinki.

With over 200 exhibitors the event presents a good cross-cut of the field of new age spirituality: modern spiritual teachings, perennial wisdom of east and west, alternative medicine and health care, yoga and meditation, parapsychology, healthy and biological food and other ecological products, astrology, literature, CDs and spiritual works of art. The 28th Exhibition will take place on October 9th-10th 2010. The event is organized by Rajatiedon Yhteistyö ry, a cooperative of Finnish spiritual associations, groups, companies and individuals. This year´s theme is Northern Folklore and Spirituality and it will be the basis for a rich program of lectures and seminars.

Hengen ja Tiedon messut på svenska Mässan för Ande och Vetande är en traditionell gränsvetenskaplig mässhändelse, som anordnas årligen på hösten i Helsingfors.

På mässan visar över 200 utställare upp ett tvärsnitt av hela det gränsvetenskapliga fältet: bl.a. nutidens andliga läror, österns och västerns levnadsvisdomar, alternativa terapier och naturläkemedel, yoga och meditation, parapsykologi, natur- och ekoprodukter, astrologi, litteratur, CD och konst på området. Rajatiedon Yhteistyö ry (Föreningen för Gränsvetenskap) anordnar Mässan för Ande och Vetande i oktober 2010 för redan 28 nde gången. Temat för det här året är ” Det nordiska arvet och Andligheten” som är grunden för ett mångsidigt föredrags- och seminarie program.

Tervetuloa Hengen ja Tiedon messuille Rajatiedon Yhteistyö järjestää tänä vuonna jo 28. messut. Ensimmäisiä messuja lukuunottamatta ne on järjestetty Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Vuosien mittaan tapahtuma on kasvanut nykyiseen mittaansa ja kasvaisi vielä jonkin verran, jos koulun tilat antaisivat myöten. Ahdasta alkaa olla, mutta hyvät näytteilleasettajat ja mahtava yleisö luovat tunnelman, jossa tullaan toimeen myös ahtaissa olosuhteissa. Sopu sijaa antaa. Messujen ulkonäkö on vuosittain hyvin samannäköinen, koska käytössä olevat tilat ratkaisevat messujen sijoittumisen koululle. Sisäisesti eli tarjonnallisesti vaihtelua tapahtuu joka vuosi, kun vanhat näytteilleasettajat uusiutuvat ja laajentavat valikoimaansa. Jotkut taas jäävät pois ja antavat siten tilaa uusille yrittäjille. Messujen anti koostuu sekä näytteilleasettajien tarjoamista tuotteista ja ideologioista että järjestäjän kokoamasta luento- ja miniseminaarikokonaisuudesta. Luennoitsijoita on mahdollista tavata juhlasaliluennon jälkeen toisessa kerroksessa salin ovien välissä olevassa yhdistyksen infopisteessä. Ensimmäisessä kerroksessa ruokalan ja Ultralehden tilojen välillä toimii toinen tapaamispaikka (Miitti-Piste), joka on vapaasti luennoitsijoiden ja kaikkien keskusteluista kiinnostuneiden messuvieraiden käytettävissä. Tee treffit Miitti-Pisteeseen!

Näytteilleasettajat

Näytteilleasettajia vaihtuu vuosittain, mutta yllättävän vähän. Jotkut ovat olleet mukana jopa ihan alusta asti. Monet messuasiakkaat tulevat tapaamaan aikaisemmilla käynneillään tutuiksi tulleita näytteilleasettajia, mutta toivovat myös löytävänsä jotain uutta. Vuosien mittaan rajatiedon piirissä esiintyvät eräänlaiset muoti-ilmiöt eli asiat, jotka ovat suosiossa vain muutaman vuoden, tuovat vaihtelua tarjontaan. Yksi tällainen ryhmä ovat erilaisia hoitoja tekevät yksityiset ja yhteisöt. Vanhat hoitotavat saavat uusia muotoja ja ennen kaikkea uusia hienoja nimiä, mutta eivät ole aina yhtä pysyviä kuin alan perinteiset muodot. Kauppa se on joka kannattaa, on vanha sanonta. Se on tullut selvästi esille myös messutarjonnassa, mutta kannattaa miettiä, pitääkö kaikella ja kaikesta käydä kauppaa. Rahastamisen leviäminen yleisesti rajatiedon piiriin on herättänyt paljon keskustelua niin vastaan kuin puolestakin. Itse kukin kuitenkin päättää omalta kohdaltaan, rahastaako vai ei. Palvelujen käyttäjät taas puolestaan päättävät, mistä ja miten paljon ovat valmiita maksamaan.

Luennot

Hengen ruokaa tarjoavat jälleen niin messujen järjestäjä kuin näyt-

teilleasettajatkin. Järjestäjä pohtii vuosittain vaihtuvan teeman, joka on perustana juhlasaliohjelmalle ja miniseminaarien aiheille. Sen ovat ottaneet aiheekseen myös jotkut näytteilleasettajat luennoissaan tietoiskuluokissa. Tämän vuoden teema Pohjoinen kansanperinne ja henkisyys saattaa ensin herättää ajatuksen, että yhdistys yrittää puhaltaa henkeä vanhoihin tapoihin ja perinteisiin. Tämä ei kuitenkaan ole teeman ja luentojen tarkoitus, vaan saada ihmiset pohtimaan lähinnä sitä, mistä menneisyytemme muodostuu, miksi se on meidät muovannut eli mitä vanhat uskomukset ovat jättäneet meille perinnöksi, kun puhutaan tämän päivän henkisyydestä. Muualta tulleilla näkemyksillä on suuri merkitys, mutta niiden ohella on unohtunut oma valtaisa kulttuurihistoriamme, josta Kalevala on vain yksi, vaikkakin hyvin merkittävä esimerkki. Rajatiedon alueella korostetaan henkisyyttä. Käsitteen merkitys on loppujen lopuksi melko häilyvä ja määrittelemätön. Henkisyydeksi kutsutaan tänä päivänä melkein mitä tahansa, jonka ihminen itse määrittelee henkiseksi tai uskoo tehneensä henkisyyden nimissä. Tällaisiksi määriteltyjen asioiden todellinen arvo ja pysyvyys päätetään lopullisesti vasta myöhemmin toisilla tasoilla.

Miniseminaarit

Miniseminaarit pidetään, kuten edellisinäkin vuosina, toisen kerroksen luokassa 2C ja neljännessä kerroksessa, jonne pääsee oikeanpuoleisen käytävän keskivaiheilla olevia pikkuportaita pitkin. Hissi ei valitettavasti kulje neljänteen kerrokseen ja kaiken lisäksi se on vasemmanpuoleisella käytävällä, jonka pikkuportaita pitkin ei pääse seminaariluokkaan. Vuosittain on pyritty kehittelemään yleisölle jotain uutta. Tänä vuonna sitä ovat kumpanakin päivänä järjestettävät 50 minuutin mittaiset opetusluennot, jotka aloittavat neljännen kerroksen ohjelmat. Lauantain aihe on numerologia ja sunnuntain meditaation perusteet. Koska kesto on vain puolet normaalista tunnin ja kolme neljännestä kestävästä miniseminaarista, on myös hinta vain puolet eli viisi euroa. Täysimittaisista seminaareista osa on itsenäisiä tapahtumia. Joitakin edeltää juhlasaliluento, jossa aiheen käsittely aloitetaan ja täydennetään miniseminaarilla. Näin asiaa voi käsitellä perinpohjaisesti ja vuorovaikutteisesti aiheesta kiinnostuneiden kuulijoiden kanssa. Kaikki miniseminaarit eivät liity suoranaisesti vuoden messuteemaan, joten muunkinlaista tarjontaa on niille, jotka eivät ole innostuneet tämän vuoden aiheista.


3 Tunnin ja kolme neljännestä kestäviin seminaareihin on erillinen kymmenen euron sisäänpääsymaksu. Kaikkiin seminaareihin voi ostaa lippuja etukäteen Rajatiedon Keskuksesta, Uudenmaankatu 33, Hki 7.9.2010 alkaen tai tilata toimitettavaksi maksuennakolla numerosta (09) 612 1114 (ti - to klo 12.00 – 15.00).

Messujen ravintoloitsija

Ensimmäisen kerroksen ruoka- ja kahvilapalvelun järjestää Hima & Sali. Kokit ovat pyrkineet valmistamaan tarjonnan niin ekologisesti ja puhtaasti viljellyistä tuotteista kuin se kohtuullisella hinnoittelulla on ollut mahdollista. Valikoima on ehkä joidenkin mielestä niukanlainen, mutta olosuhteisiin nähden monipuolinen ja sopii keveytensä vuoksi hyvin messutilanteeseen. Lisäksi tänä vuonna lämpimän ruuan lisukkeen voi valita (mainitse tilatessasi). Keitoista voi valita kahden vaihtoehdon väliltä. Kolmannesta kerroksesta löytyy myös kevyttä syötävää.

Huomioitavaa

Sekä näytteilleasettajien että messuvieraiden on hyvä varautua jo etukäteen siihen, että koulun pihalla on rajoitetusti pysäköintitilaa, joka maksaa 3.‑ €/pv. Lähiympäristöstä löytyy hyvin henkilöautoille sopivia parkkipaikkoja. Oiva valinta messuille tuloon on julkinen liikenne: bussit, raitiovaunu ja juna. Lehden infosivu kertoo, mitkä kulkuvälineet tuovat messupaikan läheisyyteen. Koululla on kaksi naulakkoa. Järjestäjän harras toivomus on, että näytteilleasettajat käyttäisivät ensimmäisen kerroksen perällä olevaa naulakkoa, jotta pääsisäänkäynnin aulassa olevat tilat jäisivät messuvieraille. Ketkä tahansa messuille tulijat voivat tietenkin käyttää myös ensimmäisen kerroksen perällä olevaa naulakkoa, sillä Enäkoti on luvannut valvoa molempia. Käyttö ei ole aivan ilmaista, sillä valvojat keräävät näin varoja toimintansa tukemiseksi. Messuille tulijan kannattaa jättää kiire kotiin. Silloin voi nauttia antoisasta, iloisesta ja paljon virikkeitä tarjoavasta päivästä kaikessa rauhassa.

Tervetuloa messuille!

Rajatiedon Yhteistyö järjestää tänä vuonna jo 28. messut. Ensimmäisiä

Tervetuloa messuille! Messutiimi

Kirsi Ranto juontaa messut tänä vuonna Kirsi Ranto on laulaja-lauluntekijä ja vuoden 1998 tangokuningatar Pohjanmaalta. Kirsi on kulkenut monivaiheisen polun tanssikansan suosikista oman polun kulkijaksi ja intuitiivisten laulujen kirjoittajaksi ja esittäjäksi. Kirsiltä ilmestyy tänä vuonna uusi albumi. Lisäksi hän esiintyy ympäri Suomea sekä Valon Siivin -konsertin puitteissa että Aurinkosydämet-ryhmän intuitiivisena laulajana. Valon Siivin on Kirsin ja valotaiteilija Hessu Laaksosen luoma poikkitaiteellinen teos, jossa yhdistyvät musiikki, valo ja ääni ennennäkemättömän voimaannuttavalla tavalla. Kirsi, tänä vuonna messujen teema on “Pohjoinen kansanperinne ja henkisyys”. Millaiseen “suomalaiseen henkisyyteen” tai perinteisiin olet törmännyt? - Suomalainen henkisyys on omien kokemusteni valossa vahvaa, mutta hiljaista. Vaikka maailma ympärillämme kiihtyy ja muuttuu päivä päivältä egoistisemmaksi, meillä on onneksemme tämä Pohjolan valo ja metsien hiljaisuus, joka auttaa pysähtymään, hiljentymään ja luomaan yhteyden omaan sisimpään. Millaista on oma henkisyytesi? Oletko tutustunut joihinkin suuntauksiin tai harrastatko esim. joogaa tai meditaatiota? - Löysin oman henkisen polkuni alkupään vuonna 2004 ajauduttuani menestyksen jälkeen rajuun työuupumukseen, avioeroon ja kaiken maallisen menettämiseen. Kyseenalaistin elämäni aallonpohjassa kaiken Korkeimmasta Voimasta lähtien, kunnes aloin koota sieluni palasia maailmankaikkeudesta. Ensin

apuun tulivat enkelit, sitten vuonna 2008 Äiti Amma, jonka kautta olen saanut omakohtaisesti kokea Universaalin Rakkauden eheyttävän ja kaikenkattavan Voiman. Tänä päivänä oma henkisyyteni on mahdollisimman tietoisena elämistä jokapäiväisessä arjessa, juuri tässä hetkessä. Hiljaisuus, luonto, jooga ja meditaatio ovat elinehtoni. Tällä hetkellä asun paluumuuttajana kotiseudullani Pohjanmaalla. Esiintymisten lisäksi valmistelen uutta albumia, kirjoitan Deepthi-blogia sekä pidän Valon Enkelit -hiljentymisiltoja niin kotonani Jalasjärvellä kuin pyydettäessä myös erilaisissa tilaisuuksissakin. Minulla on myös meneillään Valon Siivin -konserttiprojekti yhdessä valotaiteilija Hessu Laaksosen kanssa. Tuomme yleisölle kokonaisvaltaisen, sydäntä avaavan kokemuksen ainutlaatuisen, Pohjolan revontulimaailmaan verrattavissa olevan, valomaailman ja kohottavan musiikin keinoin. Olet työskennellyt pitkään mu-

siikin ja esiintymisen saralla. Millaista on esiintyä nyt Hengen ja Tiedon messuilla? - Erittäin innostavaa ja mielenkiintoista! Esiinnyn lauantaipäivän päätteeksi juhlasalissa laulaen ja soittaen pianoa. Ohjelmistoni koostuu omista sävellyksistäni ja sanoituksistani, jotka ovat vuoden 2005 jälkeen intuitiivisesti syntyneitä, koskettavia lauluja. Mukana on myös aivan tuoreita, vielä julkaisemattomia kappaleita. Mitä odotat messuviikonlopulta? - On mielenkiintoista, miten messujen teema heijastelee “sattumalta” täydellisesti sitä, mitä olen tämän alkuvuoden työstänyt: omien juurien ja siipien löytymistä, sekä henkisesti että fyysisesti. Perinteisen esiintymisen lisäksi olen löytänyt intuitiivisen, alkukantaisen laulamisen ilman sanojen ja ennalta sävellettyjen melodioiden kahleita. Pyrin koko ajan yksinkertaisempaan, luomumpaan ilmaisuun. Sen myötä myös shamanismi on alkanut

Juhlasali Konsertti La 18.00 – 18.50

kiinnostaa, ja olenkin jo tehnyt ensimmäisen shamaanirumpuni ja päässyt soittamaan sitä keikoilla. Joten messujen sisältö tuntuu todella voimalliselta ja tärkeältä kokonaisuudessaan juuri tähän hetkeen elämässäni. Odotan iloisia kohtaamisia, mielenkiintoisia luentoja.


4

Ihminen ja mytologia Ihmisten ylläpitämät ideologiset näkemykset perustuvat vahvasti mytologiaan. Sanakirjan mukaan sana tarkoittaa jumalaistarustoa, mikä on oikeastaan yleisnimitys eri puolilla planeettaa vuosituhansien aikana kehittyneille myyttisille näkemyksille. Ihmiset ovat kautta aikojen kehittäneet erilaisia uskomuksia siitä, mikä tätä maailmaa pyörittää ja ketä tulee hyvittää, jotta nämä voimat olisivat heille suosiollisia. Animismi on ollut planeetan yleisin ja varhaisin uskonto. Niin sanotun ilmoitususkonnon muodot, jotka levisivät länsimaisen ajanlaskun alusta lukien ensin Eurooppaan ja myöhemmin lähetyssaarnaajien kautta joka maanosaan, eivät ole vielä tähän päivään mennessä pystyneet tyystin hävittämään sitä. Edes nykyajan tiede, teknologia ja lukuisat menneitä aikoja valottavat tutkimukset eivät ole kyenneet kumoamaan vanhoja uskomuksia. Myös Suomessa animismi oli ainoa selkeästi uskonnollinen näkemys, kunnes katolinen kirkko levittäytyi maahan Ruotsista käsin ja käännytti pakolla kansaa 1100-luvulta alkaen. 1500-luvulla luterilaisuus jatkoi käännytystyötä samalla ankaruudella kuin edeltäjänsäkin. Uskomukset luonnonhenkiin, hyvän ja pahan taisteluun, haltijoihin, tonttuihin, menninkäisiin ja moniin muihin näkymättömiin luonnossa asuviin ja siitä huolta pitäviin olentoihin on pikku hiljaa vain hiipunut pois ihmisten mielestä. Yleensä niitä pidetään vain satujen hahmoina. Nykyajan elämänarvot, kaupallisuus, elämän kovuus, vaativuus ja keskittyminen taajamiin ovat vierottaneet ihmiset kauas luonnosta. Animismiin hyvin läheisesti liittynyt vainajien palvonta ei ole Euroopan pohjoisissa osissa ollut yhtä merkittävää kuin monien muiden planeetan kansojen keskuudessa. Toki edellisiä sukupolvia on arvostettu ja suvulla ollut ja on edelleen

suuri merkitys, mutta vainajat ei ole kuitenkaan yltäneet palvonnalliselle tasolle, kuten on vielä tänäkin päivänä mm. shintolaisuudessa. Vainajien pelkoa on kyllä edelleen olemassa, mutta niiden karkottamiseksi ei järjestetä mitään erityisiä riittejä.

Alkusivilisaatioiden merkitys

Mytologia eli myytit ja uskomukset ovat tuskin syntyneet täysin tyhjästä. Oletetaanpa, että asuttavaksi sopivan planeetan kehittämisen takana on kosminen suunnitelma. Kun elämälle sopiva aika sitten on käsillä, se pannaan alulle ja edistymistä seurataan. Nykyajan tutkimusten avulla on pystytty jo todista-maan, että planeetan elämä on muotoutunut evoluution kautta. Onhan sitä voitu tuoda myös jostain muualta, mutta tällainen näkemys ei ole ristiriidassa evoluutiokehityksen kanssa. Missä ja miten on kehittynyt sen elämän alku, josta tällä planeetalla on vuosimiljoonien kuluessa kehkeytynyt ihmisen kaltainen olento, on edelleen suuri, ratkaisematon mysteeri. Kehittyvälle ihmiskunnalle se ei ole ollut ensimmäisiä pohdinnan aiheita. Elannon saanti ja luonnonvoimat ovat ilman muuta olleet niin suuri haaste hengissä säilymiselle, että fyysinen kehitys oli edennyt jo pitkälle, ennen kuin tällaiset ajatukset juolahtivat ihmisten mieleen. Ihmisen menneisyyden kartoit-

tajat ovat päätyneet siihen, että nykyinen elämä on käynnistynyt alkulimasta, mikä saa vahvasti uskomaan siihen, että se todella on tuotu muualta. Näin alulle pantua elämää ei jätetty kosmisesti tyhjän päälle. Myöhemmin monen hyvinkin korkealle yltäneen sivilisaa-tion takana on täytynyt olla muualta tulleiden olentojen ohjaus. Sivistyksen ja kulttuurin melko nopea taantuminen on todistanut oikeaksi vanhan sanonnan siitä, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Nämä aikakaudet ovat kuitenkin vieneet kukin omalta osaltaan kehitystä eteenpäin ja jättäneet jälkeensä valtaisat määrät erilaisia myyttejä, uskomuksia ja jopa uskontoja. Tarinat jumalista ja puolijumalista, niiden tekemistä ihmeistä, uponneista mantereista, joilla eläneet ihmiset pystyivät melkein mihin vain, valtaisat rakennelmat ja monet, monet muut ovat syntyneet varmaankin jonkintasoisen totuuden pohjalta. Tapahtumat ovat jatkaneet elämäänsä kauan suullisesti sukupolvesta toiseen sen ymmärryksen mukaisina, mikä ihmisillä on ollut.

Voimalliset mystiset tarinat

Ihmiset rakastavat kuunnella ja lukea tarinoita, joiden taustalla on salaperäisyyttä, jännitystä ja tapahtumarikkautta. Muinaiset kiertävät sadunkertojat olivat tervetulleita mihin tahansa yhteisöön. Yleisö suorastaan imi itseensä kaikki heidän tarinansa. Mitä enemmän kerronnassa oli salaperäisyyttä, mielikuvituksen lentoa, jumalallisia tai puolijumalallisia aineksia, hyvän ja pahan taistelua, jossa hyvä aina voitti, sitä suositumpi tarina ja sen kertoja oli. Ja mitä kauemmas muinaisuuteen ne sijoittuivat, sitä uskottavammilta ne tuntuivat. Todellinen

elämä ja tarina sulautuivat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tarinoilla on kullattu monia vanhoja kulttuureja. Vasta viime ja tämän vuosisadan aikana tehdyt kaivaukset ja niissä tehtyjen löytöjen tutkiminen ovat tuoneet esille elämän todellisen, enimmäkseen julman ja kehittymättömän luonteen. Osa löydöistä on ollut niin vajavaisia tai kaukaiseen menneisyyteen sijoittuvia, että kulttuurien alkuperä ja sammuminen on jäänyt arvailujen varaan. Mystisistä, totuutena esi-tettävistä tarinoista on silti ollut vaikea luopua. Yhteistä monille tarinoille silloin ja myös tänä päivänä on ollut ja on se, että taustalla ovat juma-lalliset, yliluonnolliset tai yliluonnollisia voimia omaavat tai yliluonnollista alkuperää olevat olennot. Menneisiin kulttuureihinkin on liitetty voimallisia energioita ja korkeita, tavalliselta ihmiseltä salattuja tietoja.

Myytit ja uskonnot

Kristinusko on vain vajaat kaksituhatta vuotta vanha, mutta hyvä esimerkki siitä, mitä ihminen voi tehdä totuudelle oman etunsa vuoksi tai uskontonsa hohdokkuuden lisäämiseksi. Jo alun alkaen Jeesuksen kuoleman jälkeen Mestarin elämään liitettiin tarkoituksellisesti sen ajan mytologisia elementtejä, joiden Välimerta ympäröivien maiden asukkaat uskoivat kuuluvan jumaliensa olemukseen. Neitseellinen sikiäminen, itämaan tietäjien vierailut, ihmeiden tekemiset lapsena ja monet muut seikat asettivat jumalat tavallisen ihmisen yläpuolelle. Näillä seikoilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Jeesuksen tuoman sanoman kanssa. Ne vain otettiin sen ajan uskonnoista tai sankaritaruista. Kaikki tämä kruunattiin myytillä lunastuskuolemasta. Jos kristinuskon muokkaaminen

olisi jäänyt vain alkuvaiheeseen, siitä olisi saattanut tulla jopa ihmiskunnan kehitystä edistävä. Sen alkuperäisversiota muutettiin kuitenkin lisää jo 300-luvun lopulla heti alkuvaiheessa, kun siitä tuli Rooman valtionuskonto, vaikka uskonnoksi määriteltiinkin ”usko, jota apostoli Pietari oli julistanut”. Tähän päivään tultaessa tästäkin versiosta on syntynyt jopa kymmeniä-tuhansia mitä moninaisimpia muunnelmia. Paljonko niissä on jäljellä sitä sanomaa, jota Jeesus Nasaretilainen julisti? Surullista niin kristinuskossa kuin muissakin uskonnoissa on se, että niihin liitetyt mytologiset elementit ovat huomattavasti merkityksellisempiä kuin alkuperäinen, ihmistä kehittävä sanoma. Riemullisesta ja hartaasta alkukristillisyydestä tuli kaavoihin kangistunut näkemys, jonka pohjana on Raamatun teksti, jota pidetään Jumalan sanana. Epäilemättä tällä planeetalla on ollut tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna olentoja ja voimia, jotka ovat ylittäneet hänen ymmärryksensä. Onhan näin myös tänä aikana. Mutta on mahdotonta sanoa, mikä menneisyyden tarinoista on totta ja mikä mytologiaa eli tarustoa. Ne antavat silti merkittävän kuvan ihmiskunnan menneisyydestä ja sitäkin merkittävämmän osoituksen siitä, että olosuhteiden muutoksesta huolimatta ihminen on sisimmässään säilynyt hyvin samankaltaisena. Heli Koivu

Messut avataan juhlasalissa lauantaina klo11. Lue lisää sivulta 6. Neljä Tuulta – Four Winds Neljä Tuulta – Four Winds -yhdistys on avoin, elävä yhteisö ja yhteyksien luoja. Se kutsuu ja kokoaa yhteen ihmisiä omakohtaiseen ja yhteisölliseen kokemiseen, löytämiseen, vuoropuheluun ja ilmaisuun. Esivanhempiemme henkisen perinnön elävänä säilyttäminen, suomalaisten juurien tutkiminen sekä yhteisten ihmisyyden juurien etsiminen ja kokeminen ovat sen toiminnan tärkeitä lähtökohtia. Neljä Tuulta, neljä ilmansuuntaa, symboloivat ihmiskunnan eri kulttuureja, jotka kohdatessaan keskustassa ilmentävät ykseyttä. Tämä ykseys lähentää elämän eri puolia, kuten nykyaikaista ja alkuperäiskansojen perinnettä, tiedettä ja henkisiä liikkeitä sekä eri sukupuolia, ikäryhmiä ja rotuja. 4tuulta@gmail.com www.fourwinds.fi

Remake EkoDesign Remake EkoDesign on vuoden 2007 lokakuussa rekisteröity yritys, joka suunnittelee ja valmistaa ekologisia vaatteita asiakkaan tarpeiden mukaan. Remaken idea on tuoda eko-ompelimopalveluilla vaihtelua vaatemarkkinoille luomalla uudenlaista toimintamallia, joka mahdollistaa asiakkaan suoran vaikuttamisen oman vaatteensa syntyyn. Remaken toiveena on herätellä ihmisen uinuvaa luovaa kykyä ja voimaa.

www.remake.fi

Susanna Aarnio Susanna Aarnio on työskennellyt shamanismin parissa parikymmentä vuotta ja opettaa sitä tällä hetkellä yhdessä Johannes Setälän kanssa perustamassaan Suomalaisen shamanismin keskuksessa. Susanna pitää Helsingissä rumpupiiriä, opettaa perinteistä rummunrakennusta, hoitaa apua tarvitsevia shamanismilla ja ohjaa halukkaita hiljentymään suomalaisten ikiaikaisille pyhille paikoille. Susanna järjestää myös yhdessä professori Juha Pentikäisen kanssa shamanismia ja kansanperinnettä esitteleviä näyttelyitä. susanna.aarnio@helsinki.fi www.suomalaisensamanisminkeskus.fi


5 Kansanperinne voimavarana:

Ruokailu Messuilla Syöminkejä ja särvintä suomalaiseen makuun

Sydän näkee sen, mitä silmät eivät näe

Olemme outo pohjoinen kansa. Kansansairautena podemme psyykkistä pahoinvointia, popsimme mielialalääkkeitä ja päivittäin ainakin kolme ihmistä tekee itsemurhan. Pessimismi ja epäsosiaalisuus menevät jopa niin pitkälle, että valmistamme innolla omat ruumisarkkumme. Onko meillä mitään positiivista, näkyykö tunnelin päässä valoa? Suopotkupallo ja eukonkanto, turve ja terva, mahla ja mämmi, kyllä suomalaiset erottuvat edukseen, ainakin omasta mielestään. Mitä vakavampi ja hiljaisempi olet, sitä kunnollisempi ja yhteiskuntakelpoisin. Puheliaisuus, kiltteys ja iloisuus leimataan helposti tyhmyydeksi. Vain bimbot blondit juttelevat naapureille, availevat ovia ja pauhaavat vanhusten oikeuksista, tai kommunistit. Suu säkkiä myöten ja näppäimet laulamaan. Tekstareita ja näppiksiä osaamme kyllä käyttää, sillä jokainen mökin mummokin on virtuoosi kännykän ja tietokoneen kanssa.

Minäminäminä

Omituiset suomalaiset harrastavat kaikkea omituista, kuinkas muuten. Hautausvaatteiden teko ja oman arkun valmistus ovat lisänneet suosiotaan kansanopistoissa. Kansanperinteitä elvytetään, kaipuu juurille ja halu rauhallisempaan yhteistekemiseen on voimakas. Uskonnolliset ajatukset ja synnintunto on edelleen vallalla. Luterilaisuus on kuitenkin valitettavasti enemmän sanojen kuin tekojen kirkko. Vaivaisukot ovat edelleen ahkerassa käytössä Pohjanmaalla. Rahalla sovittaminen ja keräyksiin osallistuminen ovat yleisempää avustamista kuin konkreettinen apu. Lähimmäisen auttaminen koetaan kiusallisen tungettelevaksi. Hankaluuksiin joutunut ihminen suljetaan helposti yhteisön ulkopuolelle hylkiönä, sillä kaikkien on pärjättävä ja tultava toimeen omillaan. Yhteisöllisyyden puuttuessa on paljon kultuurillisesti epäselviä asioita, kuten miten kohdata toinen ihminen. Vallalla oleva yksinolontarve tukee yksilöä ja hänen omia tarpeitaan, jossa ihmisen tarpeita pidetään tärkeämpänä kuin yhteisöä. Toisten onnistumisesta ei enää iloita, koska keskipisteessä on ihmisyksikkö, minä.

Sydän näkee

Miksi ihmiset näkevät itsensä toisistaan erillisenä ja rukoilevat iltaisin jumalaa? Jumalan valtakunta on itsessämme ja maailma on tässä ja nyt, ei sitten kun. Suomalaiset ovat niin sanottuja sitkuihmisiä, joita

vaivaavat jatkuvasti menneisyys tai tuleva. Sitten kun saan maksettua velat ja sitten kun saan unelmatyöpaikan, alkaa elämä. Aineellisen materian ja titteleiden tavoittelun sijasta pitäisikin keskittyä aineettoman pääoman hankkimiseen. Kysyä itseltään, mistä minulle tulee hyvä mieli ja mitä on hyvä elämä. Karu kansa on ennenkin luottanut luontoon, josta voidaan ammentaa hiljaisuutta ja voimaa. Hiljaisuuden kautta voidaan löytää omat uinuvat voimavarat. Vaistonvaraisella, hiljaisella tiedolla ja oivaltamisella on pitkät perinteet luonnonläheisillä kansoilla. Suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi tukea enemmän unohdukseen, anteeksiantoon ja armoon, sillä viha, kateus ja kauna voivat johtaa masennukseen. Me tiedämme, mitä pitäisi tehdä. Toimintamallit ja säännöt ovat selvät, sillä olemmehan hyvin kouluttautuneita ja valistuneita. Sydämen viisaus on kuitenkin asia erikseen. Se ei perustu rationaalisuuteen tai tieteeseen, vaan intuitioon ja selväaistisuuteen.

Valoa kohti

Pitkä talvi ja pimeys verottavat terveyttä. D-vitamiinin puutteen uskotaan olevan yhteydessä suomalaisten taipumukseen sairastua masennukseen ja moniin muihin tauteihin. Auringonvalo on kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde, mutta kun suvi on lyhyt ja paiste vähissä, mikä eteen? Olisi tärkeää miettiä ruokavaliotaan, sillä ei ole yhdentekevää mitä syö. Tärkeimmät ravinnosta saatavan D-vitamiinin lähteet ovat kala, broileri, metsäsienet ja kananmunan keltuainen. Kun keho voi hyvin, mielikin on kirkas ja terve. Tunteiden tarkastelu ja omien tarpeiden kuulostelu on suotavaa. Omia arvoja tukevat harrastukset, vapaaehtoistyö tai vaikkapa lemmikkieläin voivat tuoda iloa elämään. Kun ihminen tekee hyvää muille, hän tekee sillä suurimman palveluksen ja rakkaudenteon itselleen. Stella Wiolet Helne messuemäntä freelancer toimittaja, kuvaaja

Kuva: Stella Helne Tule lounastamaan ravintolaamme Hima&Saliin messupäivän keskellä. Voit valita kevyttä tai tuhtia särvintä. Ruokalistalla löytyy annoksia niin vegaaneille kuin lihansyöjillekin. Halutessaan saa myös pientä purtavaa. Laadukas ruokatarjonta tukee kestävää kehitystä ja luomua. Kun nälkä yllättää, messuravintola löytyy edellisvuosien tapaan pohjakerroksesta. Luvassa on messuteeman mukaisesti pohjoisia makuelämyksiä, puhtaita makuja Suomen luonnosta sekä muutakin mainiota mahan täytettä. Monipuolisesti rakennettu messuravintola avaa ovensa avajaispäivänä ja on avoinna koko messujen ajan. Ruokailla voit paikan päällä tai saat halutessasi annoksen mukaan kompostoituvassa take away -boksissa. Runsaasta lounasvalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin kohtuuhinnoin. Sekä puolikkaita että gluteenitomia annoksia on saatavilla.

LOUNAS klo 12-16 Keittolounas à 6.50 € Yrttinen juuressosekeitto (vegaani) tai Savuporo-juustokeitto sis. luomujauhoista leivottua leipää ja vegaanilevite/voi

Salaattilounas à 7.00 € Paahdettuja ja marinoituja juureksia, porkkanaraaste, hapankaali sekä yrttinen tofulisuke, vinaigrette ja ruis-valkosipulikrutonkeja (ilman krutonkeja G) sis. luomujauhoista leivottua leipää ja vegaanilevite/voi

Kasvislounas à 8.00 € Linssi-juurespyörykät ja yrttiperunat tai munakoisopata ja luomuspelttiä sekä raastetta, vihersalaattia. sis. luomujauhoista leivottua leipää ja vegaanilevite/voi Kalalounas à 8.50 € Paistettua lohta, suppilovahverokastiketta (maidoton) ja yrttiperunat tai munakoisopata ja luomuspelttiä, raastetta ja vihersalaattia sis. luomujauhoista leivottua leipää ja vegaanilevite/voi

KAFFEPAUSSI

Messuillessa hurahtaa päivä joutuisasti. Kahvitauolla on hyvä vertailla messukokemuksia, hiljentyä hetkeksi, vaihtaa mielipiteitä ja lepuutella jalkoja. Hima&Salin valikoimista löytyvät uunituoreet korvapuustit ja pikkupurtavat. Suosittelemme maistamaan hauduttua teetä tai luomulimsaa.Valikoimassa on huomioitu eettinen ajattelu. Reilu kauppa ja luomu ovat messuravintolan avainsanoja. Ravintolassa on yli sata asiakaspaikkaa, ja se tarjoaa viihtyisät puitteet messuvieraille sekä näytteilleasettajille. Ammattitaitoinen henkilökunta on palveluksessanne ja opastaa tarvittaessa erityisruokavaliolla olevia asiakkaita.

Maistuvasti tervetuloa!


6 AVA J A I S E T

Uusinta uutta!

Opi messuilla numerologian tai meditaation perusteet

Lauantaina klo 11:10

Hengen ja Tiedon messuilla järjestetään nyt uutena kaksi opetusluentoa, joille voivat osallistua kaikki innokkaimmat. Lippuja myydään puolet ennakkoon ja toinen puoli paikan päällä.

Lauantaina klo 11:10 järjestetään koko messujen avajaisseremonia, jolloin messujen tuulet avataan. Seremoniamestariksi on lupautunut Suomen pohjoisen shamaanitulen vartija Johannes Setälä. ”Avaamme yhteyden neljään ilmansuuntaan, kutsumme rummuilla maan ja ylisen positiiviset ja parantavat voimat messujen onnistumisen tueksi ja siunaukseksi”, kertoo Neljä Tuulta -yhdistyksen puheenjohtaja JP Lilja. Avajaisseremonian jälkeen lavalle kutsutaan Remake EkoDesign Ay, joka esittää oman näytöksensä työnimellä Kalevala goes B&W. Näytös esitetään juhlasalissa molempina päivinä klo 11.35. “Näytöksen tarkoituksena on esitellä perinteistä suomalaista kalevalaishenkistä vaatetusta muunnettuna moderniin ja katu-uskottavaan sävyyn, ekologisuuttamme unohtamatta. Lavalla nähdään rohkeita vetoja siitä, miten itseään voi ilmaista perinteikkäästi ilman, että tarvitsee käyttää perinneasua tai kiloa muinaistyylisiä koruja. Yleisvaikutelmaltaan näytös on dramaattinen, lähes teatraalinen, ja saattaa sisältää mukailua Kalevalasta. Tarkoituksena on luoda graafinen ja selkeä sekä mieleenpainuva kokonaisuus”, kertovat Mirjami ja Pia, yrityksen omistajat.

NUMEROLOGIA Numerologia on aloittelijalle hauskaa ja halpaa ajanvietettä. Se käsittelee lukuja ja kirjaimia sekä niiden merkitystä ihmisen persoonaan ja luonteeseen. Messuilla on nyt oiva tilaisuus kurkistaa numeroiden saloihin ja kuulla, miten ottaa numeroita avuksi jokapäiväiseen käyttöön kokeneen numerologi Airi Ojan kanssa.

Numerologian

ja sen lait. Kaikki perustuu faktoihin, joita laskelmat nostavat esiin. Ei siis tarvitse olla jo valmiiksi selvänäkijä tai muuten mystinen henkilö, ja tämä kannustaa usein kriittisiäkin henkilöitä tutkimaan asiaa tarkemmin. Numerologiasta saat vinkkejä muun muassa ammatinvalintaan, parisuhteeseen ja tulevaisuuden näkymiin. Airi Oja 2010

perusteet

MEDITAATIO

Numerologialuento sopii kaikille, sillä jos on intoa tutustua numeroiden merkitykseen ja yksinkertaisiin laskutapoihin, siihen pääsee nopeasti sisälle. Ajan mittaan tietenkin tulkinnat saavat enemmän syvyyttä, kun intuitio astuu kuvaan mukaan, mutta se vaatii ensin perustietojen sisäistämisen. Numerologia on hyvin loogista, koska sen pohjana on matematiikka

Kiireinen elämä ja täydet almanakat ovat monen arkea. Aktiivinen elämä rasittaa niin mieltä kuin kehoakin. Hiljentyminen on ajan haaste. Tämä prosessi ei tapahdu itsestään, vaan se opitaan ajan ja harjoitusten perusteella. Meditaation alkeita ja tekniikoita tulee opettamaan Dave Oshana. Daven opettama meditaatio sopii kaikille, myös aiemmin meditaatiota harrastaneille.

Meditaation perusteet

Tämä luento istuttaa tietoisuuteesi tarpeelliset siemenet, jotka auttavat sinua tehokkaasti valmistautumaan meditaatioon. Siirrä syrjään mieltäsi häiritsevät tekijät ja mene syvälle itseesi. Opit helpon ja mukavan tavan meditoida. Meditaation, joka poistaa pakonomaisuudet ja seuraa luonnollista energiankulkua ja tietoisuutta kehossasi. Meditaatio ei ole erillään jokapäiväisestä elämästämme, vaan se on mahdollista sulauttaa elämäntapaasi ilman pakonomaisuutta. On aina olemassa optimaali aika meditaatioon ja voit tunnistaa sen, jolloin meditaatio sujuu helposti kuin itsestään. Meditaatio tapahtuu, kun yksikertaisesti annat huomiosi siirtyä sisäisen tietoisuutesi virran mukana. Dave Oshana 2010

Sunnuntain avajaisseremoniasta klo 11.10 vastaa Susanna Aarnio, joka äänellään ja rummullaan johdattaa meidät vastaanottamaan valon säteitä Elämänpuu-loitsuillaan ja Otson voimaa ja viisautta karhun synty -runoillaan. Elämänpuu, valonpuu, shamaaninpuu ottaa voimansa kaikkeudesta. Elämänpuun juuret leviävät kaikkialle alisiin, parantamisen tiedon ja avun hakemisen todellisuuteen. Elämänpuun runko on keskisessä, tässä meidän arkitodellisuudessamme - veden, ilman, tulen ja luonnon voimien, maaäidin ja isäauringon todellisuudessa. Elämänpuun latvusto haarautuu kaikkialle ylisiin, esivanhempien, jumalien ja valaistuneiden todellisuuteen. Elämänpuun oksilta lähtevät kirkkaat säteet, jotka jakavat meille elämää. Ne liittävät meidät tähän jumalalliseen kokonaisuuteen, joka on kaikkeuden Suuri Henki. Susanna pyytää meille myös Otson voimaa ja viisautta suomalaisten vanhimpien luomisrunojen, karhun synty -runojen avulla. Otso on suomalaisten kantaemo,ja luomalla yhteyden Otsoon saamme myös yhteyden esivanhempiimme, heidän viisauteensa ja tietoisuuteensa. Esivanhempamme elävät meissä ja auttavat meitä. Esivanhempiemme ketju on tuonut tietoisuutta meille aina tähän hetkeen asti. Tässä tietoisuudessa lepää meidän perusolemuksemme - kaikkein syvin, pelkistynein ja suurenmoisin olemus. Shamanismin maailma on perimmältään pyrkimystä tähän esivanhempien tietoisuuteen - avun tuomiseen yhteisön hyväksi, harmonian sekä tasapainon luomiseen ihmisen ja luonnon välille sen avulla.

Dave Oshana

Airi Oja

Luokassa 4T, 4. krs su klo 11.00- 11.50

la klo 11.00- 11.50

Meditaation perusteet

Numerologian perusteet

Dave Oshana

Airi Oja

(40 osallistujaa)

Liput 5 €

(40 osallistujaa)


7

Vaatesäilytyspalvelut

Rajatiedon Yhteistyön messutoimisto Rajatiedon Keskuksessa (Uudenmaankatu 33) palvelee messuasioissa sekä näytteilleasettajia että messuavustajia.

Messuvieraille on naulakko (pieni narikkamaksu) sisääntuloaulassa. Näytteilleasettajille on varattu naulakko ruokalan takana olevalle käytävälle. Enäkoti ry palvelee asiakkaita molemmissa vaatesäilytyspisteissä. Enäkodin yhteystiedot: Kari Nykänen 050-3020913 tai puh: 09 227 1721, Raussintie 4, 00920 Helsinki.

tapaamispaikka

Ennen messuja:

Lapsiparkki

rätä suurempi talkoopo-

Liikenne: Julkinen liikenne

5

tie

8. PankkiP automaat automaatti, Tunnelitie 5.

Kauppa lant

I so n n ev a n

tie

ie

Jalankulku lankulkureittejä reitte ejä t tummanvihreällä an hreällä ä

4

7

200 m

n

tie

6. Ruskeasuo, kaukoliikenteen bussipysäkki Mannerheimintie 168. Pankkiautomaatti. Raitiovaunu 10:n pysäkki.

tie

a ppa Kor

in

im

he

er

4. Raitiovaunu 10:n päätepysäkki. Pankkiautomaatti.

n äe m

3. Vihdintiellä Vihdint d ellä Talontien alontien t bussipysäkki keskustaan.

Vih

3

n an M

ie

L

tie din

ot

7. Ruskeasuo, kaukoliikenteen bussipysäkki Mannerheimintie 107.

ta us

2

ti 4 ah

sk Ke

n Va

ha

rt

2. Vihdint Vihdintiellä ellä Talontienn Talontie bbussipysäkki ussipysäkki ki kkeskustasta. es ustasta.

3

Vih din tie

e er am p ←T

1

e Vi

ie lant ppa Ka u

1. Messut. Hel-lsingin Suomalail nen Yhteiskoulu,, Isonnevantie 8.

e nti

• Vihdintiellä Talontien pysäkki on lähinnä koulua. Siinä pysähtyvät Kampin metroaseman kohdalta Fredrikinkadulta lähtevät Helsingin Bussiliikenteen bussit 39 ja 45 sekä Elielinaukiolta, päärautatieaseman vierestä lähtevät Espoon bussit 231, 248, 270, 324, 345, 362, 315, 363. • Huopalahden rautatieasemalla pysähtyvät lähijunat A, E, L, M, S ja U. Asemalta on noin kilometrin kävelymatka messupaikalle. • Raitiovaunu 10:n päätepysäkiltä on noin puolen kilometrin matka.

8 5. Huopalahden H o ahden rautatieasema rautatieasem

1→

Mahdollisuus hiljentymiseen itsekseen. la klo 18 / 4T ja su klo 17 / 2C

käli on kiinnostusta ke-

va

Hiljainen tila

joten ota yhteyttä, mi-

monenlaisia tehtäviä.

u urk ie T

Messuilla päivystää ensiaputaitoinen henkilö. Ota tarvittaessa yhteys messutoimistoon tai infopisteisiin. Pidä pelastus- ja hätäpoistumistiet vapaina ja noudata henkilökunnan ohjeita poikkeustilanteissa. Tupakointi on kielletty koko koulun alueella, mukaan lukien piha-alue!

distysten ym. kanssa,

Yleisin maksutapa messuilla on käteinen. Messupaikan välittömässä läheisyydessä ei ole pankki-automaattia, mikä kannattaa huomioida mahdollisia osallistumisia ja hankintoja suunniteltaessa. Lähimmät ovat raitiovaunun 10 päätepysäkin lähellä Puutarhurinkuja 2:n elintarvikekaupan yhteydessä ja Huopalahden rautatieaseman lähellä Tunnelitie 5:n K-kaupan yhteydessä. Kolmaskin löytyy, mutta se on edellisiä kauempana Mannerheimintie 168:ssa.

ent

Pystytysaikana sisääntuloaulassa, messujen aikana 1. kerroksen luokassa 12.

erilaisten seurojen, yh-

rukka. Messuilla on tarjolla

ahd

Ensiapu ja pelastustiet

Messut järjestetään Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla, os. Isonnevantie 8, Etelä-Haaga, lähellä Vihdintietä. Koulun lähelle pääsee erinomaisesti julkisia kulkuvälineitä käyttäen.

• Teemme yhteistyötä myös

Pankkiautomaatit

Huopal

Messuilla:

Messupaikka (+kartta)

kaikkia avustajia!

e nn

Toisen kerroksen oikeanpuoleisen käytävän päässä (ks. kartta) oleva lapsiparkki on maksuton ja tarkoitettu 3 - 8 vuotiaille lapsille. Tätä nuoremmat voivat vierailla parkissa vain kaitsijan seurassa.

• Sisäänpääsyliput sisäänkäynnin yhteydessä. • Miniseminaari- ja opetusluentoliput toisessa kerroksessa juhlasalin ovien välissä olevassa Rajatiedon Yhteistyön infopisteessä.

Kiitämme suuresti

Iso

• Avoinna 31.8.-7.10.2010 ti - to klo 12.00 – 15.00, jolloin vapaita paikkoja voi tiedustella • Puhelin (09) 612 1772, faksi (09) 612 1114 • Käyntiosoite: Uudenmaankatu 33, 00120 Hki • Postiosoite PL 284, 00121 Hki • Internetissä: rajatied@sci.fi www.rajatieto.fi

Messuilla:

rajatied@sci.fi.

7

Messutoimisto

Luennoitsijoiden

sähköpostilla:

or vo o

2. kerroksen juhlasalin ovien välissä voi vaihtaa sanasen luennoitsijan kanssa tai hakea omistuskirjoituksen. Joillakin luennoitsijoilla on myös oma näyttelyosasto.

Messuvieraita palvelee ravintola Hima & Sali. Ammattitaitoinen henkilökunta valmistaa ja tarjoaa niin lounasannokset kuin kahvilatuotteetkin ensimmäisen kerroksen messuravintolassa molempina päivinä. Ks. ruokalista seuraavalta sivulta. Lisäksi taidenäyttely-basaaritilan kahvila 3. kerroksen luokassa 3T.

toomme 15.9.2010 mennessä

,P

Hima&Sali Ravintola, 1. krs

• Miniseminaari- ja opetusluentoliput Rajatiedon Keskuksesta, Uudenmaankatu 33, 00120 Hki, puh (09) 612 1114, avoinna ti - to klo 12.00 – 15.00. Ennakkomyynnissä vain 50 % lipuista.

tuit, ota yhteys messutoimis-

ie

Kahvila-ravintolapalvelut:

Sisäänpääsyliput Edenin Puutarhasta, Uudenmaankatu 33, 00120 Hki, puh 044-292 9808, avoinna ma - pe klo 11.00 – 18.00, la suljettu.

messuavustajaksi? Jos kiinnos-

nt

Ensimmäisessä kerroksessa Ultran osaston ja ruokalan välissä. Miitti-Pisteessä voit tavata rajatiedon nuorten miittiläisiä, entisiä stipendiaatteja, rajatiedon konkareita ym ym. ja se toimii myös kohtauspaikkana messuilla.

Lehteä voi myös noutaa edellä mainituista paikoista niiden aukioloaikoina, os. Uudenmaankatu 33, 00120 Helsinki.

Ennakkomyynti 7.9. alkaen

Oletko kiinnostunut tulemaan

äe

Miitti-Piste

Lipunmyynti

• Koulun alueella on kohtuuhintainen maksullinen pysäköinti, 3 €/auto/pv. • Varsinkin lauantaina koulun piha-alue on hyvin varattu, joten messuille kannattaa tulla julkisilla liikennevälineillä tai pysäköidä auto koulun lähialueelle. Pysäköinninohjaajat auttavat Sinua ja ohjaavat liikennettä, mikä on kaikkien eduksi! • Myös näytteilleasettajille pysäköinti on maksullista messujen aikana koulun alueella. Perjantaina messujen pystytyksen aikana pysäköinti on maksutonta, samoin sunnuntaina klo 18.00 jälkeen messupaikan purkamisen aikana.

nm

Molempina päivinä kuulutetaan vain kaksi kertaa, jotta messuohjelma ei häiriintyisi. Päivän ohjelma on luettavissa infotauluilta, samoin kuulutusajat.

Vapaaehtoiset messuavustajat

Autojen paikoituspalvelu:

li Tu n n e

Kuulutukset ja info-taulut

Messulehteä voi tilata:

• 16.6.2010 asti ja syksyllä alkaen 31.8.2010 messuihin asti Rajatiedon Keskuksesta, puh. (09) 612 1114 tai sähköpostilla rajatied@sci.fi, toimisto avoinna: ti - to klo 12.00 – 15.00. • 17.6.-30.8.2009 välisenä aikana Edenin Puutarhasta, puh. 044-292 9808, avoinna arkisin klo 11.00 – 18.00, la suljettu.

ie

välissä

• Helsingin taksin voi tilata numerosta 0100-0700 ja ennakkovarauksen numerosta 0100-0600. Numeroiden hintatiedot osoitteessa www.taksihelsinki.fi

ant

juhlasalin ovien

Taksi

Iso nne v

kerros:

Lehteä voi lukea ja kommentoida sivuilla www.rajatieto.fi • Lehteä saa osalta messujen näytteilleasettajista ympäri Suomea. • Jakelupaikat ovat myös nähtävillä internet-sivuillamme.

pi

2.

Messulehden saatavuus:

La

sisääntuloaulassa

Messulehti

• Helsingin seudun joukkoliikenteen maksullinen palvelunumero on 0100-111. • Hintatiedot, aikataulut ja linjakartat nähtävissä sivuilla www.hsl.fi

ku 1

kerros:

• Yhden päivän lippu 12,- € • Yhden päivän lippu (eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, varusmiehet; alennusoikeus osoitettava) 10,- € • Lastenlippu 7-12 -vuotiaat 5,- € • Ryhmäliput (vähintään 10 henkilöä) 10,- €/päivä/hlö • Liput tilattava etukäteen (09) 612 1772; ryhmänjohtaja ja autonkuljettaja veloituksetta • Miniseminaarilippu luokkaan 2C (2. krs.) ja 4. krs. 10,- €/seminaari • Opetusluennot 50 min (la ja su klo 11) 5,- € • Asiakaslippu, yhden päivän lippu 10,- € (Hinnat sisältävät 22 % alv. )

← Tu r

1.

suljetaan su 10.10. klo 17.50 2. kerroksen aulassa

tie

Info-pisteet

Lippuhinnasto:

ise n El iel Sa ar

i

Messujen tuulet

6


8

Näytteilleasettajat Aakkosellinen hakemisto

Anna Harinen luokka 36/4 Aarnio Susanna 337 Aatma Kirjakauppa 249-255 AGEAC Ry – Gnostinen seura 329-330 Agentuuriliike Frank McCarron luokka 24 Ahonen Tarja luokka 1M/3 Akupunktiohoito Yulan Niu luokka 1M/1 Alanen Päivi 320-321 Alemany Pablo Andrés luokka 26 Alnilam 217-220 Aloelife Oy 3D/5-6 Amritam 2E-2H Ananda Seva luokka 3S + 300-301 Aqvamariini luokka 1M/6-7 Astrologiakeskus Ki-Life Oy 3D/3-4 Aurinko-Maa Ry 387-388 Aurin Salonki luokka 35/2 Basam Books Oy 193-194 Berit Beaver 344-346 Betterworld e.v. luokka 26 Bioenergiahoito Eeva-Liisa Isosaari 36/6 Biokustannus Oy 146-148 Boutique Nana 316-317 Båsk Katia 1M/4 CABC Trade Oy 286-290 Edenin Puutarha 112-114 Ekokampaamo Hiustupa luokka 32/4 Elonpyörä ry luokka 1B +140-145 Elämän Reppu luokka 31/1 Enkelten Koti-koulu 2V-2X Ennustaja Raili luokka 32/6 Era Nova 242-248 Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry luokka 28 + 203-207 Estetic Import EK 155-161 Fineuropol Ky 226-228 Finnpori 1K/2 Frauenknecht Maija 236 Galactic Light luokka 3H + 347 Garuda-kauppa 297-298 Gauffin Riitta-Marja luokka 31/1 Glass Design Seija Auvinen 107-108 Gnostinen Seura 329-330 Gopala Venu Das 2R-2S Gustafsson Torbjörn luokka 35/1 Hankinson Eila luokka 37/5-6 Happy Science Finland 366-368 Harmoniahuone 3B Healing Rooms Finland Ry luokka 33 Healthangel 370 Helsingin Summit Lighthouse ry luokka 3F Hopeasulka 389-390 HR Natural Healing/Hannu Hyttinen 3L/6 Hyvinvointihoitola Maria 371 Ihmeiden Oppikurssi 37/1 Ikira 3G-3I Indigoprinsessa Oy 35/3 Intuitiiviset parantajat luokka 25/1 Janron Ky 170-171 Joffe Maria, Berit Beaver 344-346 Jofielin Pikku Putiikki 31/2 Joy Francis 325a Juntunen Kirsti 371 Juvonen Pirjo 384 Kaariporttiystävät 3J Kalevan Tähti luokka 39 Kandiset Ky 339-340

Kanerva Susanna 36/5 Karprint Oy (Sielun peili) 271-274 Kaskimäki Päivi 31/1 Kauppila Anna 35/3 Keitel Martin 329a-330a Keskiyönaurinko-hyvinvointipalvelut 100 Kirjaparoni / Jon Hällström 399 ja 3A Kirjeopisto Via 208-210 Korhonen Kaarina 354 Korhonen Reino ja Korpela Inkeri 211-212 Kosonen Mirjami 232-234 Kotipellon tila 118-121 Kristiinan matkat 37/4 Kristosofinen Kirjallisuusseura ry 282-284 Kustannus Oy Michael kirjat 267-269 Kustannus Oy Taivaankaari 256-259 Kuusela Matti 389-390 KYVJ Le Droit Humain 318-319 La Cure D.S.P Finland 374-375 Lahtinen Päivi 332-333 Landén Arja-Liisa 391-392 Legacy 35/4 Leivo Helena taidenäyttelytila 3C Lietonen Timo 3A/2-3 Liisan luomu- ja kauneustuotteet l. 36/1-2 Lusua Jari ja Tarja 238-241 Luttu Oy 323-326 ja 2I-2M Mai Niemi Design House luokka 3L/1-2 Maros Jan-Mikael luokka 1K/1 + 101-105 Maya 213-215 Miettinen Tarja 3G-3I Minä Olen kustannus Oy 276-280 Mäkilä Elina/Boutique Nana 316-317 Neljäs Tie Suomessa 327-328 Nordin Ull-Britt 3A/5 Nouseva Aurinko luokka 3C+291-292 Oivaoppi Oy luokka 1L Oja Airi luokka 34/9 Onnentuuli luokka 1M/2 Orgonisaatio 191-192 Osuuskunta Valokoto luokka 39 The pH Shop luokka 1L Paldanius Senja 1M Pentikäinen Juha 338 Perinteinen Jäsenkorjaus 1M Piekkola Hannu 349 Puustjärvi Vieno luokka 3N Pystynet Oy 3L/4 Reetan Ruutu Oy 182-186 Remake EkoDesign Ay 3D/5-6 Reino 211-212 Rusi Jaana 3L/5 Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura ry 260-265 Sarviala Ulla 237 Schildt Jarna 312-313 Selvänäkijä Samir 322 Semba Oy 3A/6 Shineclub 116-117 Skepsis ry 138-139 Somsola Shop 3B Sri Chinmoy Center 21-26 Sunspelt Oy 109-111 Suomen Falun Dafa yhdistys ry 188-190 Suomen Quantum Touch hoitajat 1M/5 Suomen Rajatieteen Instituutti 172-177 Suomen Spiritualistinen seura 377-379

Suomen Terveysmaailma Oy luokka 3A/4 Suomen Urantia-seura ry 372-373 SynerKi luokka 23/2 Sähkö- ja Maasäteilyn Tutkijat ry luokka 3A/1 Tajuntamedia 398 Tapaninaho Terho/Kotipellon tila 118-121 Tarnanen Elna 32/2 Tarotpuu Tero Hynynen 290a Tenhunen Aki 163-169 Teosofinen Seura ry 3K Thelén Stella 152-153 Toikka Timo 195-197 Torbjörn Gustafsson 35/1 Tulkki Juha 100 Tuomioja-Kankkonen Raili 339-340 Tähtitieto luokka 23/1 Ultra-lehti 122-131 Usma Anna-Maija taidenäyttelytila 26-29 Uusi Safiiri 208-210 Valon Sydän ry luokka 25/2 Valo Tuomas taidenäyttelytila T4-T5 Vasra luokka 27 Vegaset Oy 229-230 Venu Gopala Das 2R-2S Vesiriikonen luokka 23/1 Virtauspiste Hyvinvointipalvelut taidenäyttelytila 3B Virtual Reiki Master luokka 39 Väisänen Anna-Liisa T:mi 200-202 Wahlström Riitta 335-336 Westermark Anneli 178-181 Yläkuu-kustannus 341-343 Yulan Niu, Kiina-puoti 293-294 Zadettan Oy, 314-315 Öhrmark Hannele 3D


9

Näytteilleasettajat Messupaikoittain 1. KERROS Luokkahuoneet 11 Suomen Kansanparantaja-

seura ry Matomäentie 73, 29200 Harjavalta 040 7594 126 (Kaija), 040 7594 12 (Pentti), 040 7594 120 (Sirpa) kaijajaa@dnainternet.net www.suomenkansanparantajaseura.net

Hoitomuotoina muun muassa jäsenkorjaus, kuppaus, kasveilla ja yrteillä parantaminen, energiahoito eli käsillä parantaminen sekä erilaiset hieronnat ja kylvyt: tietoa, taitoa, perinnettä.

12 Rajatiedon Yhteistyö ry/

messutoimisto Rajatiedon Yhteistyö ry/Rajatiedon Keskus Uudenmaankatu 33, 00120 Hki puh/faksi (09) 612 1114 postiosoite: PL 284, 00121 Hki rajatied@sci.fi, www.rajatieto.fi

Uskonnollisesti, ideologisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka järjestää Hengen ja Tiedon messuja Helsingissä ja Imatralla sekä pitää yllä Rajatiedon Keskusta & kirjastoa ja Auttavaa Puhelinta.

1B Elonpyörä ry

Vilhonvuorenkuja 20, 00500 Hki (09) 760 741 www.elonpyora.net

Kirjakauppa ja lainasto. Avoinna to 16-18, la 11-14. Suomen vanhin esoteerinen kirjakauppa. Luento-, esitelmä- ja kurssitoimintaa. Asiantuntevaa palvelua vuodesta 1970. (ks. myös 140-145)

1G Näytteilleasettajien tietoiskut La klo 11.00 – 18.00 Su klo 11.00 – 17.00

Ohjelma lehden ohjelmasivuilla

1H Jalokivigalleria 1K/1 Jan-Mikael Maros

1M/2 Onnentuuli Mestarintie 8B 00640 Helsinki Puh. 0500-548866 eira.tahko@gmail.com www.onnentuuli.fi Tule kokemaan Trager-hoidon ihana vaikutus koko kehossasi!

1M/3 Tarja Ahonen/Kehosalonki

Koivikkotie 8 00630 Helsinki Puh. 040-5940114 kehosalonki@gmail.com www.kehosalonki.fi

112-114 Edenin Puutarha

Uudenmaankatu 33, 00120 Hki 044 2929 808 info@edeninpuutarha.fi www.edeninpuutarha.fi

Luomu-pesuaineita ja hygieniatuotteita – hoitavat, hyvää tekevät ja äiti-maata hellivät ja tukevat aineosat.

Rajatiedon Yhteistyö ry/INFOPISTE 116-117 Shineclub Yliskyläntie 2 C 40 0400 533 621 petit.moulin@kolumbus.fi www.shineclub.com

Kehosalonki on lämminhenkinen luontaishoitola Helsingissä. Tarjoamme Reiki- ja Reconnective Healing-luontaishoitoja sekä rentouttavia hyvinvointihoitoja.

Norjalaisia luonnontuotteita kehon hyvinvointiin ja tasapainoon. K2-vitamiini, coralc calc, mineraaliöljyttömät ihonhoitotuotteet.

1M/4 Katia Båsk

118-121 Kotipellon tila/Terho

Eldfågel/Tulilintu 09-1484014, 0504627806 Mäkelänkatu 62a, 00520 Helsinki katia.bask@kaapeli.fi www.eldfågel.fi Kasvohierontaa.

1M/5 Suomen Quantum Touch -hoitajat www.kvanttikosketus.com

Quantum Touch, pehmeä energiahoito on osoittautunut tehokkaaksi nivel- ja liikuntaelinten ongelmissa sekä erilaisissa kiputiloissa. Tervetuloa näytehoitoon!

1M/6-7 Aqvamariini Hyvänolonhoitola Hämeenkatu 31A, 11100 Riihimäki 044 027 5007 aqvamariini@gmail.com www.aqvamariini.com

Hierontaa, niska-hartiahierontaa, intialaista päähierontaa, energiahoitoja, chakrahoitoa, meditaatioparannusta, jäsenkorjausta, tuotemyyntiä. Ryhmät, kurssit, tilan vuokraus.

Tapaninaho Sonasundintie 144, 10210 Inkoo 040-7663198 terho.tapaninaho@hotmail.com

Monipuolista luomuruokaa.

122-131 ULTRA-lehti

Salojärventie 36, 17950 Kylämä (03) 555 8101 toimitus@ultra-lehti.com, www.ultra-lehti.com

138-139 Skepsis ry

Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki 050 327 1164 secretary@skepsis.fi www.skepsis.fi

140-145 Elonpyörä ry (Ks. luokka 1B)

146-148 Biokustannus Oy Abrahaminkatu 11, 00180 Hki (09) 637 248 biosis@saunalahti.fi, www.biokustannus.com

Vasavägen 41 A, 64200 Närpiö 0400 360 767 janmikaelmaros@gmail.com www.esoteerinenalkemisti.fi

1P (entinen koodi 1N)

Kirjakauppa ja Tibet Shop, avoinna ma - pe 15.0017.00, la 11.00-14.00. Kirjakauppa internetissä.

Tulla tietoiseksi sisäisestä maailmastaan, oppia muuntamaan omia energioitaan, löytää sisin olemuksensa – autamme sinua siinä. Ota rohkeasti yhteyttä! (ks. myös 101-105)

Näytteilleasettajien tietoiskut la klo 11.00 – 18.00 su klo 11.00 – 17.00

Ohjelma lehden ohjelmasivuilla. Tila on sama kuin viime vuonna.

Lasitie 17, 15820 Lahti 050 344 1033 tiinathelen@hotmail.com

1K/2 FINNPORI Jorma Koskela Kullaantie 22, 28260 Harjunpää 0500 329 362 jorma.koskela@pp3.inet.fi

Viikinkien riimut ja Ralph Blumin kirja, kiviä, koruja ja intiaanituotteita. Toiminnan perustana on rehellisyys.

1L Oivaoppi Oy The pH Shop, Hallainvuorentie 18 B 1, 00920 Hki (09) 231 64211 info@phshop.fi, www.phshop.fi, www.udosoil.fi, Maahantuoja: pH-tuotteita ja –tietoa. pH-testejä syljestä ja elävänveren laadusta, viherjauheita, savea, suoloja, luomuöljyjä ja pH-kirjoja.

1M Perinteinen Jäsenkorjaus Ry Raivaajankatu 10, 69100 Kannus leila.kattilakoski@kotinet.com 050-5933204 www.perinteinenjasenkorjaus.fi

Perinteisellä jäsenkorjauksella hoidetaan hyvin tuloksin polvi-, lonkka-, selkä-, niska-, hartiaseudun jne. vaivoja pehmeällä ja kivuttomalla menetelmällä.

1M/1 Akupunktio ja kiinalainen

hoito Yulan Niu (09) 449 147 yulan_niu@hotmail.com www.kiinalainen.com www.kiinalainenhoito.fi

Hoitomenetelminä perinteiset kiinalaiset: akupunktio, akuhieronta, kuivakuppaus, yrttilääkintä, ruokavaliohoito, Guasha… Tervetuloa tutustumaan! (Ks. myös paikat 293-294)

Käytäväpaikat 100 Keskiyönaurinko-

hyvinvointipalvelut - Juha Tulkki Paavontie 6, 94830 Kemi 0400-890051 juhatulkki@hotmail.com www.keskiyonaurinko.fi

Kukkaterapia. Teen henkilökohtaisia sekoituksia ihmisille ja eläimille myös puhelimen välityksellä yli 200 aineen valikoimasta.

152-153 Stella Thelén

Edelliset elämät-kanavointi, ennen messuja ajanvaraus. Myös tarot-tulkintaa ja selvännäköä. Olet lämpimästi tervetullut!

155-161 Estetic Import EK

Vehka-alhontie 148, 03100 Nummela estetic.import@luukku.com

Kivet, kristallit, hopeakorut, pronssiveistokset.

163-169 Aki Tenhunen &

178-181 Anneli Westermark Keskuskatu 8, 04600 Mäntsälä (019) 687 2405, 044 511 4851 anneli.westermark@pp.inet.fi Enkeliaiheiset lahjatavarat, hopeakoruja aidoilla kivillä, kristallikoruja, taidetta.

182-186 Reetan Ruutu Oy Tammitie 2, 04480 Haarajoki 0400 858 615 reetan.ruutu@kolumbus.fi www.reetanruutu.fi

Kristalleja, kiviä, enkeleitä, unisieppareita.

188-190 Suomen Falun

Dafa –yhdistys Klaneettitie 9 B 25, 00420 Helsinki 040 486 7351 sinikka.suontakanen@netti.fi www.falundafa.org

191-192 Orgonisaatio

040 564 0984 jayadaga@gmail.com www.orgonisaatio.proboards.com Valmistamme Orgon-generaattoreita yksilön, kodin ja ympäristön energiakentän harmonisoimiseen sekä välitämme tietoa mm. vapaaenergiateknologiasta sekä muista ajankohtaisista aiheista.

193-194 Basam Books Oy PL 42, 00561 Helsinki 09-75793839, 050-3380717 bs@basambooks.fi www.basambooks.fi

Basam Books Oy on helsinkiläinen kustantamo, joka kustantaa korkealaatuista kaunoja tietokirjallisuutta. Basam Booksin erityisaloja ovat mm. filosofia, uskonnot, henkinen kasvu ja elämäntaitokirjallisuus.

195-197 Timo Toikka Passinkuja 2 A, 09120 Karjalohja 040 522 4970 Messujen edullisimmat divarikirjat.

2. kerros Luokkahuoneet 23/1 Tähtitieto/Vesiriikonen

Kankaanpääntie 94, 04500 Kellokoski (09) 291 7075, 0400 468 207 starinfo@dlc.fi kalevi@vesiriikonen.fi www.tahtitieto.fi, www.vesiriikonen.fi

107-108 Glass Design Seija Auvinen

170-171 Janron Ky

24 Agentuuriliike Frank McCarron

Tiffany- ja sulatuslasista käsityönä energiaenkelit, chakraenkelit, arkkienkelit, säteet ym. sekä uniikit korut, korusetit ja symbolikorut.

Luonnon mineraalideodoranttikivet vähittäisja tukkumyynti. Sopiva myös allergiselle ja herkälle iholle. Ei sisällä alumiiniyhdisteitä eikä haitallisia kemikaaleja.

Irlantilaiset historialliset kelttikorut, mytologiset korut, lootuskorut joogaajille, modernit designkorut, tatuointikirjallisuutta.

109-111 Sunspelt/Kari Kaipainen

172-177 Suomen Rajatieteen

keskus ry Lundinkatu 7 C 26, 06100 Porvoo 050 534 4643 (varm. ark. klo 15-18) valonsydan@gmail.com www.valonsydan.fi

Luomuspelttituotteita eri muodoissa mm. myllytuotteet, pastat, näkkileivät, murot sekä intiaanisokeri ja kristallisuola.

Puolueeton raja-alueen ilmiöiden tutkimuselin. Messuilla Kirlian-kuvauksia a) koko kehosta + sormista tietokoneella, b) Polaroid-kameralla. Ota kurssiesite!

Andres Ale-many c/o Harppuunapolku 1 A 10, 01600 Vantaa 040 195 0108 finland@betterworld.eu www.pabloandres.eu

www.spontaani-parantuminen.info Spontaani parantuminen meditaation ja rukouksen kautta Pablo Andresin ohjaamana. Meditaation nimi on Itseparannus-satsang, koska tämä on Self-satsang, jota ohjaa todellinen minä.

27 Vasra

Kojonkulmantie 11, 32440 Alastaro vasra@dharmakeskus.fi www.dharmakeskus.fi

Meditaatiokurssit, tiibetiläinen taide, rituaaliesineet, buddhalainen kirjallisuus.

28 Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry Saariniemenkatu 3, 00530 Hki (09) 587 1248, faksi (09) 726 90308 toimisto@eskojalkanen.net www.eskojalkanen.net

Luokka 28: Luokassa maksuttomia yliaistillisia mittauksia. Paikat 203-207: Tiina Lindholmin ja Esko Jalkasen kirjallista tuotantoa, Lapin voima-aineita, varpuja ja tetraedrejä. (Ks. myös paikat 203-207)

2C Miniseminaarit (maksullisia)

La klo 11.00 – 18.45 Su klo 11.00 – 16.45 Ks. ohjelma sivuilla 14 - 23. Lipunmyynti toisessa kerroksessa juhla-salin ovien välissä.

2E Lapsiparkki

Toisen kerroksen oikeanpuoleisen käytävän perällä.

Käytäväpaikat 200-202 T:mi Anna-Liisa Väisänen Metsolantie 489, 04630 Sääksjärvi 050 518 3996 horus@annaliisavaisanen.net www.annaliisavaisanen.net

208-210 Uusi Safiiri Viitamäentie 189, PL 4, 58201 Kerimäki 015 543 112, 040 825 5165 uusi.safiiri@via.fi www.via.fi

(ks. luokka 1K/1)

Instituutti PL 20, 02241 Espoo (09) 884 2655, klo 12.00 jälk. tai 040 5011 242

26 Betterworld e.v & Dr Pablo

203-207 Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry

Hoitavat terapiakivet, fengshui-modulit ja -patsaat, hierontapallot ja –kepit. Kaula- ja korvakorut sekä paljon erikoiskiviä.

Sähkötie 2, 14500 Iittala 0500 412 731 kari.kaipainen@sunspelt.fi www.sunspelt.fi

30 min/20 €

23/2 Syner-Ki Kellosaarenkatu 4 A 27, 00180 Helsinki (09) 685 6758, 041 510 1771

101-105 Jan-Mikael Maros

Jermontie 108, 21140 Rymättylä 0400 788 442 janron@deodoranttikivi.net www.deodoranttikivi.net

Rakkauden ja valon lähettiläät palveluksessanne. Teemme messuilla energiahoitoja ja kanavointeja.

Bioenergiahoidot ja –kurssit, eläinkommunikaatio ja –kurssit, kiviterapia, kaukoparannus, ratsastusterapia, energiapuhdistusta sisä- ja ulkotiloissa, kanavointi.

mail@synerki.fi, www.synerki.fi Tohtori Beckin Itsehoitolaitteet. Monroe Instituutin Hemi-Sync® Musiikkiäänitteet: Rentoutukseen, keskittymiseen, uneen, meditointiin & tietoisuuden kehittämiseen. Superfood: Goji, Maca, Cacao

Kiesitie 3, 15540 Villähde 050 536 7948 info@glassdesign.fi www.glassdesign.fi

www.intuitiivisetparantajat.fi 050-5256454

Grander-vedenkäsittelylaitteet, FitLineravintotäydennyslisät, Health Angel –fotoresonanssiterapia, kirjallisuutta, alan lehtiä. Tutustu kotisivuihimme!

Seija Karén Jelmusantie 6, 01750 Vantaa 050 401 0343 seijakit@elisanet.fi

Vasavägen 41 A, 64200 Närpiö 0400 360 767

25/2 Intuitiiviset parantajat

Kiikkulankatu 20, 15950 Lahti puh. (03) 753 4293, fax. (03) 753 7535 www.kelttikorut.com

25/1 Valon Sydän, henkisen kasvun

Auravalokuvausta, selvänäköisiä teemalukemuksia, tarot-konsultointia, numerologisia tulkintoja, TFTja energiahoitoja. Tutustu kurssi- ym. tarjontaan kotisivuillamme! ”Sydämen lämpöä ja henkistä inspiraatiota!”

(Ks. luokka 28!)

Integraalihenkisyyden Aikakauskirja

Kirjeopisto Via Olavinkatu 34B 22, 57130 Savonlinna 050-5679630, 015 273558 terttu.seppanen@via.fi www@via.fi Raja-joogan opetusta luonteen jalostamiseksi

211-212 Reino ja Inkeri

Reino on selvänäkijä, kaukoparantaja, katsoo tähän aikaan ja tulevaan, välittää Luojan parantavaa energiaa. Inkeri tekee energiahoitoja, enkelitulkintaa ja kaukoparannusta. Oma kirja ja kortteja.

213-215 MAYA Maija Aallas Eerikinkatu 14 A 10, 00100 Hki 0400 658 470 maija.aallas@welho.com kauneusshop.fi Luonnonkosmetiikkaa ja magneettikoruja


10 217-220 Alnilam Lönnrotinkatu 15, 00120 Hki (09) 6227 2762 anu.rainela-lankinen@alnilam.fi www.alnilam.fi Astronomisia ja astrologisia lahjoja, sisustusesineitä sekä Tikankolon enkeli- ja taruhahmoja. Opastamme tunnistamaan tähtikuvioita ja lukemaan tähtikarttoja.

226-228 Fineuropol Ky

Tilhentie 9, 76850 Naarajärvi 0400-57 48 45 finexpol@yahoo.com Lahja- ja sisustustavarat, enkeli- ja fengshui-tuotteet, kivikoruja, hyvinvointituotteita.

229-230 Vegaset Oy

Helsingintie 6 A 4, 02700 Kauniainen 0500 110 005 ritva.honkanen@kolumbus.fi www.vegaset.net Peter Hübnerin lääketieteellistä resonanssiterapiamusiikkia, Tony O’Connorin lumoavaa luonto- ja rentoutusmusiikkia sekä Steven Halpernin healing-musiikkia.

232-234 Mirjami Kosonen

050 301 6450

Voimaa antava Tarot-tulkinta 30 vuoden kokemuksella.

236 Rosen-menetelmä/Maija Frauenknecht Oikokatu 4, 00170 Hki maija@rosen.fi, www.rosen.fi 040 760 5708

Rosen-menetelmä - kosketusta keholle ja mielelle. Pehmeä vaihtoehto tutustua itseensä ja rajoihinsa, kehittää itsetuntemusta ja lisää rentoutta. Hoitovaraukset p. 040-7605708 www. rosen.fi

237 Ulla Sarviala

Liisankatu 19 E 17, 00170 Hki 050 560 4544 ulla.sarviala@msl.fi

238-241 Jari ja Tarja Lusua

Hakunilantie 103 A 2, 01260 Vantaa 0440 533 345 tarja.lusua@hotmail.com Klassista hierontaa yrityksille. Kierrätyskirjoja.

242-248 Era Nova Bookshop Oy Kasarmikatu 2, 00140 Hki (09) 632 500 eranova@eranova.fi, www.eranova.fi Jo 25 vuotta myynnissä kirjoja, musiikkia, kortteja, öljyjä ja uutteita uuden suunnan selkeyttämiseksi ja oman elämäntarkoituksen löytämiseksi. Tervetuloa Kasarmikatu kahteen!

Juhlasalin ovien väli Miniseminaarilippujen myynti

Rajatiedon Yhteistyö ry/INFOPISTE Ks. luokka 12.

256-259 Kustannus Oy Taivaankaari Vaihdetie 6, 10300 Karjaa taivaankaari@taivaankaari.fi www.taivaankaari.fi

Kirjankustantamo. Kohti eheämpää ihmiskuvaa.

260-265 Ruusu-Ristin

Kirjallisuusseura ry Merimiehenkatu 31, 00150 Helsinki www.ruusuristi.net Kirjallisuusseura toimii Ruusu-Ristin elämänymmärryksen levittäjänä kirjallisella alalla.

267-269 Kustannus Oy

Michael Kirjat Riitta Liisa ja Jens Alexandersson Aalto 4 D 64, 02320 Espoo 040 9523642 mk@michaelkirjat.fi www.michaelkirjat.fi Kirjoja, jotka voivat muuttaa elämäsi suuntaa.

271-274 Sielun Peili –lehti

Luontaisterveys-lehti (Karprint Oy) Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari (09) 413 97300 www.sielunpeili-lehti.fi www.karprint.fi Lehden aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksen voima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle ja itsensä hyväksyminen.

276-280 Minä Olen Kustannus Oy /

Minä Olen –lehti Merikasarminkatu 8, 00160 Hki (09) 278 2224 0400-219 711 / Marja-Liisa Jokela posti@minaolen.com, www.minaolen.com Henkinen kasvu – kehittyvä ymmärrys.

Minä Olen luonnonlahja-kauppa Merikasarminkatu 8, 00160 Hki (09) 278 2226 kauppa@minaolen.com, www.minaolen.com Laaja valikoima kirjoja, musiikkia, hyvinvointituotteita.

282-284 Kristosofinen

Kirjallisuusseura ry kristosofia.tampere@tpnet.fi, kannel@ kristosofia.fi, kris-tosofi@kristosofia.fi www.tampere-kristosofia.fi, www.kristosofi.fi Kristosofiassa pyritään tukeutumaan Vuorisaarnaan lähtökohtana sen IV elämänohje: ”Älä ole pahaa vastaan”. Yleisöesitelmiä, kirjallisuutta, aikakauslehti, kuoro, opiskelut, vuosijuhlat, kesäkurssit…

286-290 CABC Trade Oy/ Bai XU

Sisukaurankaari 1 C 28, 01520 Vantaa 041 507 8984, 041 507 8986 info@cabctrade.com, www.cabctrade.com 290a Tmi Tarotpuu Tero Hynynen Kivenlahdenkatu 11 A 8, 02320 Espoo tero@tarotpuu.com, www.tarotpuu.com Tarot-tulkinta itsetuntemuksen, ongelmaratkaisun ja henkisen kasvun apuvälineenä. Tarot-kurssi ja –koulutuspalvelut.

291-292 Nouseva Aurinko, henkisen

Rajatiedon Auttava Puhelin (09) 643 304, 040 913 1038

uudistumisen keskus (ks. luokka 3C)

Päivystää tiistaisin klo 13.00 – 17.00, torstaisin ja sunnuntaisin klo 18.00 – 22.00. Kesäelokuussa päivystys vain torstaisin.

293-294 Kiina-puoti Yulan Niu (09) 449 147 yulan_niu@hotmail.com www.kiinalainen.com www.kiinalainenhoito.fi

Mahdollisuus tavata myös luennoitsijoita yhdistyksen pöydän äärellä!

Äitimaa keskus Oy Suvantokatu 1 d, 33100 Tampere 045 134 9234, 040 776 1848 www.aitimaakeskus.com Myynnissä: intiaanisokeri, ruususuola, yogi-tee, Super-Greens viherjauhe, ph-kirjat, hampunsiemenöljy, hampunsiemen, luomupähkinöitä ja kuivahedelmiä, luomumakeisia, luomusuklaa, käsintehdyt runokortit, suolalamput.

249-255 Aatma kirjakauppa

ja antikvariaatti Eteläinen rautatiekatu 16, 00100 Hki (09) 693 3339 info@aatma.fi, www.aatma.fi Filosofia, vapaamuurarius, eepokset, uskonnon tutkimus, idän uskonnot, teosofia ja ruusuristiläisyys, antroposofia, kristosofia, elämänkatsomus, henkinen kasvu, psykologia, rajatieto, kulttuuri, historia, myytit, elämänkerrat ja antiikki uusina ja vanhoina kirjoina. Oheistuotteet kristalleista kortteihin. Nettikauppa ja kustantamo.

Akuneuloja, moxaa, hoitoöljyä, bambupaperia, kortteja, tussia, siveltimiä, eri teelaatuja, kuukakkuja, makeisia, kasvonaamioita ym. Tervetuloa ostoksille!

295-296 Suomen Amma-Keskus ry Pj. Kirsi Salo 0400 525 005 ammacenter@amma.fi

Suomen Amma-keskus ry edistää intialaisen pyhimyksen Äiti Amman opetusten ja henkisten harjoitusten tuntemusta Suomessa sekä tukee hänen hyväntekeväisyyshankkeidensa toteutumista.

297-299 Garuda-kauppa

050 408 8201 info@garudakauppa.fi www.garudakauppa.fi

Käsityöt ja luomutuotteet Nepalista. Luomukahvi ja –tee, pesupähkinöitä, laukkuja, koruja, huopatuotteita, tukku- ja vähittäismyynti.

2A-2C Auringosta Itään, Kuusta Länteen Fredrikinkatu 19, 00120 Hki 09-621 7001 www.auringostaitaan.fi

Värikäs ja tyylikäs sisustus- ja vaateliike Helsingin keskustassa.

2E-2H Amritam

Mariankatu 17, 00170 Hki 040 412 4888 ebhutia@welho.com, www.amritam.fi

Mattoja, taidetta ja buddhalaista pientavaraa. Soittimia ja vaatteita Nepalista, Intiasta ja Tiibetistä. Musiikkia ja koruja.

2I-2M Luttu Oy

Toivontie 9, 90440 Kempele 040 541 4553, puh/faksi (08) 5212 584 luttuoy@mail.suomi.net, www.luttu.fi

Bioharmony-rohdot ja eteeriset öljyt. Mustaherukka-neitsytuute, pihka- ja tervavoiteet. (Ks. myös 323-326)

2R-2S Venu Gopala Das Murtokatu 3 B 40, 04400 Järvenpää 050 590 3514 venu@venugopala.com www.venugopala.com Venu Gopala Das on bhakti-joogan harjoittaja ja uskontotraditioiden tutkija, joka esittelee teoksiaan ja keskustelee aiheesta kävijöiden kanssa.

2V-2X Enkelten Koti –koulu c/o Marja Jordman Sorvarintie 27, 07945 Kuggom 040 738 7648 EnkeltenKoti@gmail.com www.enkeltenkoti.com Nelivuotinen terapeuttinen energiaparantajakoulutus, joka antaa mahdollisuuden omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja valmiuden toimia energiaparantajana kokonaisvaltaisen ihmiskuvan pohjalta.

21-26 Sri Chinmoy Center

040-5151 570 PL 26, 00531 Helsinki jigyasu@goldenboat.net www.helsinkimeditaatio.org

32/5 Tarja Laurila 050 523 1737 Luonnonmukaisten tuotteiden, ”Sielun meri” –kirjan, ym. myyntiä, visioita hyvään terveyteen.

32/6 Ennustaja Raili Raili Vilkko Kaskisavu 2 D 14, 02340 Espoo 0700-70 1313 33 Healing Rooms Finland ry PL 86, 02601 Espoo 040 353 2984 info@healingrooms.fi www.healingrooms.fi

Healing Rooms -rukousklinikka tarjoaa ilmaista rukousta parantumisen puolesta kristilliseltä pohjalta. Tule kohtaamaan Pyhä Henki!

Selvänäkötulkinnat, Maya-astrologiset tulkinnat.

31/2 Jofielin Pikku Putiikki

Laukontori 9, Kehräsaari, 33200 Tampe-re 0400 599 256 paivi@jofiel.com, www.jofiel.com

Enkeleistä ja keijuista, intiaaneista ja shamaaneista koostuupi valikoima. Niitä on sekä paidoissa, kirjoissa, korteissa, musiikissa että taiteessa. Nyt myös Café Jofiel keittolounaineen ja salaattipöytineen.

32/2 Elna Tarnanen Petäjävuori 30, 02540 Kylmälä 0500-639709 elna.tarnanen@kolumbus.fi www.biotar.suntuubi.com Suomalainen luomukosmetiikka ja lisäravinteet (Frantsilan luomuyrttitila). Ihoanalyysit. Maistattelua.

32/4 Ekokampaamo Hiustupa/Päivi Rustholl-karhu Savilahdenkatu 2A, 50100 Mikkeli 050-5242478 www.ekokampaamo.net

Luonnonmukaiset hiustenhoitotuotteet, kaurahatut ja –liimat, intialaista päähierontaa.

Meedioistunnot, healing, pika-niska (osteopaattinen ensiapu). Myynnissä tuotteita mm. ruotsalaisia piikkimattoja.

Kirjavaiset on antroposofisten pienkustantajien yhteenliittymä, joka toimii yhteistyössä julkaisutoiminnan alueella. Luokassa mm. kirjailijatapaamisia.

35/1 Torbjörn Gustafsson Jussaarenkuja 3 B 19, 00840 Hki torbjörn.gustafsson@pp.inet.fi Dikshan välitystä ja chakrojen avaamista. Tähtää valaistumiseen.

35/2 Soili Viirakivi/Aurin Salonki Poutamäentie 12, 00360 Helsinki 044-2979379 fax (09) 340 3342 soili.viirakivi@gmail.com www.aurinsalonki.fi Reconnective Healing® näytehoitoja, EFT – Emotional Freedom Techniques –-näytehoitoja. Tervetuloa kokemaan parantavat energiataajuudet!

35/3 Tmi Anna Kauppila/

Indigoprinsessa Oy Wallininkuja 2D 61, 00530 Helsinki 050-5929874 annakauppila@yahoo.co.uk

Kolmas kerros

31/1 Päivi Kaskimäki Näsilinnankatu 25B, 3.krs 040 500 0050 paivikaskimaki@gmail.com www.paivikaskimaki.com

37/5-6 Eila Hankinson, meedio, osteopaatti-hieroja LCSP (phys) UK Käpylänkatu 3-5 C 28, 48600 Kotka 0400 976 924 eilahank@yahoo.com

Numerologiset tulkinnat, tarot- ja unitulkinnat, kurssit ja luennot.

35/4 Legacy Taavetinaukio 3 C 30, 00300 Helsinki 045 670 7501, 040 570 3523 legacy@legacy.fi, www.legacy.fi

Kurssit, luennot, kirjalliset tulkinnat, enkelin siiven kosketus –enkeliviestikortit, arkkienkelikortit, nettikauppa.

Leppoisia kiertomatkoja Aasiaan: Ayurvedahoitoja, joogaa, vaellusta, hyvää paikallista ruokaa. Ei lisämaksuja yksin matkaan lähtevälle!

38 Kirjavaiset

Sisäistä hyvinvointia ja henkistä kasvua edistävät hoidot: (Reiki, Regressio-ohjaus, ryhmärentoutusohjaus, sis. hyvinvoinnin ohjaus, Am Nam, SoulBody Fusion, Pranic Healing) koulutukset, julkaisut, tuotannot ja kustannustoiminta.

31/1 Elämän Reppu – Riitta-Marja Gauffin Kalapadontie 4 A, 33450 Siivikkala 040 585 8615 Riitta-Marja@elamanreppu.net www.elamanreppu.net

Siikajärventie 100. 02860 Espoo. 050-7226515 kristiina@kristiinanmatkat.fi www.kristiinanmatkat.fi

34/9 Airi Oja Koutosentie 23, 69100 Kannus 040 7622 099 numen@airioja.fi, www.airioja.fi

Ilmaiset aloitusmeditaatiokurssimme tutustuttavat sinut erilaisiin meditaatioharjoituksiin ja valmistaviin tekniikoihin. Kursseilla tehdään hengitysharjoituksia ja harjoitellaan mantroja, sydänmeditaatiota, visualisaatioita, rakentavaa elämäntapaa.

Luokkahuoneet

37/4 Kristiinan Matkat

Löydä oma sisäinen todellisuutesi, saavuta oma potentiaalisi, luo oma elämäsi. Kurssit, Legacy-energiahoito, retriitit & demokraattinen, henkinen koulu, jooga.

36/1-2 Liisan Luomu- ja

Kauneustuotteet Pitkänsillanranta 15, 00530 Hki Kaunismäentie 119, 05950 Hyvinkää 040-5505872 www.liisakinnunen.net

Turvehoidot, kalevalainen jäsenkorjaus, lymfahoidot, ravintoterapia.

36/4 T:mi Anna Harinen Kaivokatu 9B, Turku anna.harinen@gmail.com Reiki-hoito, Osho zen-tarot tulkinta 36/5 Susanna Kanerva 040-7763808 kanervasusanna@gmail.com www.susannakanerva.com Reconnective Healing®-hoidot ja Re-connectionsessiot: Parantamisen uudet taajuudet!

36/6 Bioenergiahoito Eeva-Liisa

Isosaari Santavillantie 55A 04380 Tuusula 0400-784963 eelisaari@gmail.com, www.eevaliisaisosaari.net

Bioenergiahoitoja, luontokuvia canvas-tauluina

37/1 Ihmeiden Oppikurssi

Lea Tikkala 0400 662 278 lea.tikkala@kolumbus.fi Harry Tuominen 0400 931 452 harry.tuominen@kolumbus.fi www.ykseys.com

Ihmisen tavoitettua sen, miksi fyysisen kokemuksensa valitsi, hän alkaa kokea elämässään ihmeitä, jotka johdattavat hänet takaisin ykseyteen.

c/o Pietikäinen Tarjantie 13, 15900 Lahti maija.pietikainen@phnet.fi

39 Osuuskunta Valokoto, Kalevan

Tähti Punavuorenkatu 22, 00130 Helsinki 041 430 8625 info@valokoto.com, www.valokoto.com

Energia- ja muut hoidot, kurssit ja tapahtumat. Henkisen alan kauppa.

3A/1 Sähkö- ja Maasäteilyn tutkijat ry c/o Timo Kalliola Metsäkulmantie 123, Mäntsälä, 04630 Sääksjärvi 0440 452 299 smy@maasateily.com www.maasateily.com Sähkö- ja Maasäteilyn tutkijat ry tutkii ja jakaa tietoa sähkömagneettisten kenttien ja eri maasäteilylajien haittavaikutuksista sekä kouluttaa uusia varvun käyttäjiä.

3A/2 Homeopaatti Timo Lietonen Valovyöhyke vaihtoehtohoidot Heinäkatu 28, 70820 Kuopio 017-3635999, 050-5907641 timo.lietonen@dnainternet.net

Iirisanalyysit: Silmäsi kertovat kehosi tilan. Homeopaattiset tukihoito-ohjelmat ja -valmisteet

3A/3 Parantavat Kuvat Timo Lietonen Valovyöhyke vaihtoehtohoidot Heinäkatu 28, 70820 Kuopio 017-3635999, 050-5907641 timo.lietonen@dnainternet.net Parantavat kuvat avaavat kokijan luonnonherkkyyttä ja toimivat porttina Luonnon parantavien voimien ja luonnonhenkien maailmaan.

3A/4 Suomen Terveysmaailma Oy Turuntie 8, 24100 Salo myynti@terveysmaailma.fi www.terveysmaailma.fi Duqem hyvän olon tuotteet: terveystyyny, patjat, sänky ja peitto. 3A/5 Ull-Britt Nordin ull-britt.nordin@kolumbus.fi 041-4583068 Selvänäkijä, astrologi (Helsinki) 0700-3-9-1737 2,29€/min+ppm Tarot-tulkinta selkeyttää elämäntilanteesi. Astrologisia tulkintoja ajanvar. puh.

3A/6 Marjo Urbanski Semba Oy Merikotkantie 1, 01450 Vantaa 040 541 0517 marjourbanski@gmail.com

Semba Oy tekee resonanssiterapiaa MSAS Professional-laitteella, kouluttaa uusia terapeutteja, luennoi ja valmistaa ja myy zappereita ja ruokazappereita.

3B Harmoniahuone Oy

Laivalahden Puistotie 4, 00810 Hki 09-693 2650 posti@harmoniahuone.com www.harmoniahuone.com

Aurachakra värikuvaus + tulkinta + tieto-liite. Sari McGlinn’in kirjat , cd:t, henkisen kehittymisen- ja kivillä hoitamisen kurssit ym.


11 Somsola Shop Paasivuorenkatu 1, 00530 Hki 040 595 7124 info@somsola.com www.somsola.com Kivillä hoitamisen asiantuntemus. Laajat valikoimat kiviä, kristalleja, kivikoruja, kivisisustusesineitä, kivisettejä ohjeineen, vesikiviä, kirjoja, kurssi cd:itä, musiikkia, suihkulähteitä ym.

3C Nouseva Aurinko, henkisen

uudistumisen keskus Korppaanmäentie 6, 00300 Helsinki (09) 458 4764, faksi (09) 4776 7570 nouseva@aurinko.fi, www.aurinko.fi Auravalokuvausta tulkintoineen, selvänäköisiä minilukemuksia, ilmaisia healing-hoitoja ja auramed-analyysejä. Avoin healing-ilta joka tiistai klo 19. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

(ks. myös 291-292)

3D/1-2 Remake EkoDesign Ay Hämeentie 7 lh 3, 00530 Hki 050 300 8535 info@remake.fi, www.remake.fi

Olemme mittatilausompelimo, joka käyttää kierrätettyä materiaalia. Tavoitteenamme on kulutuksen vähentäminen, asiakkaan luovuuden herättäminen sekä jäte-käsitteen poistaminen yhteiskunnastamme.

3D/3-4 Astrologiakeskus Ki-Life Oy Huhtimäenkatu 3, 33100 Tampere 0400-728408 info@astro.fi, www.astro.fi

3L/6 HR Natural Healing/Hannu Hyttinen Tammikuja 33, 07580 Tiilää 040 526 1502 hhyttinen@hotmail.com www.hrnaturalhealing.fi Tietäjähoito, Pranic Healing, reikihoito + kurssit, kaukohoidot, enkelihoitomeditaatiot, metamorfinen terapia, jäsenkorjaus, useanlaista hierontaa, aurakuvaus, Chakraphon-cd:t + hoidot.

3M Jalokivigalleria 3N Kirologi Vieno Puustjärvi

3H Galactic Light Ltd

3 Ryecroft Gardens, Worthing, West Sussex, BN12 4LP, UK +44 1903 500 717, +44 7979 645757 Seija@galacticlight.com Andrew@galacticlight.com www.GalacticLight.com

Voimakkaita henkisen kehityksen kursseja ja matkoja Egyptiin ja Englantiin, muinaisen Atlantiksen viisauden hyödyntäminen, Sufi, Vortex terapia ja Feng Shui -astrologia. Ks. luokan ohjelmaa ohjelmasivuilta. (ks. myös paikka 347)

3K Teosofinen Seura ry

Vironkatu 7 C 2, 00170 Hki (09) 135 6205 teosofinen.seura@netti.fi www.teosofinenseura.fi

Totuuden etsijöiden vapaa foorumi, jossa tutkitaan ihmisessä ja luonnossa piileviä voimia sekä luonnon selvittämättömiä lakeja.

3L/1-2 Mai Niemi Design House

Eteläinen Heikelintie 12 K 20, 02700 Kauniainen (09) 547 3738, 044 595 7476 info@mainiemi.com, www.mainiemi.com

3L/4 Pystynet Oy/Leena Pystynet Åminnenranta 14 A, 02780 Espoo 040 572 4016 leena.pystynen@pystynet.inet.fi www.leenapystynen.fi

Työnohjausta yksilöille ja ryhmille. Ohjausta muuttuneessa elämäntilanteessa. Koulutusta ohjaajille ja kehittäjille. Kirjallisuutta

3L/5 Jaana Rusi

Boxhagener Str 21, 10245 Berlin, Germany puh +49 –179 – 599 7215 lucetia.eu@gmail.com, www.lucetia.eu

Lenormand-tulkintoja 10 vuoden kokemuksella. Konkreettisia ennustuksia elävästä elämästä.

Kivijärventie 300, 42700 Keuruu martinkeitel@gmail.com www.martinkeitel.net

Kursseja ja luentoja Kristus-tietoisuudesta, 2012-muutoksen ajasta ym. 3-ulotteisia kuvia henkisen kasvun aiheista.

335-336 Riitta Wahlström

3T Kasvisravintola Rosmarin 3S Ananda Seva

c/o Villa Uusi Kuu Damaskuksentie 9, 00560 Helsinki kannisto@kaapeli.fi, www.anandaseva.fi

Meditaatio- ja joogaopetusta, kiirtania, henkistä ja yhteiskunnallista filosofiaa, jooga- ja meditaatioohjaajakoulutusta, retriittejä, yhteismeditaatioita. Henkilökohtainen meditaatio-opetus on ilmaista. (ks. myös paikat 300-301)

300-301 Ananda Seva ry

Ylösnousseiden mestareiden opetuksia violettiliekistä, enkeleistä ym. Kirjoja, kuvia ja cd-levyjä.

329a-330a Veli Martin Keitel

Kirologia on universaalinen koodijärjestelmä, jonka rehellisenä tulkkina olen toiminut 20 vuoden ajan.

3D/5-6 Aloelife Oy

3F Helsingin Summit Lighthouse ry PL 146, 00511 Helsinki summit.lighthouse@kolumbus.fi www.summitfin.fi

Esoteerista koulutusta kurssimuotoisena, psykologiaa, antropologiaa, käytännön okkultismia ja henkisen kasvun ohjausta.

Timonkatu 4 H, 15240 Lahti

Käytäväpaikat

Aloevera-tuotteet.

seura gnostinenseura@pp.inet.fi www.gnostinenseura.fi

Inkiväärikuja 6 B 24, 00990 Hki 050 566 5704 vieno.puustjarvi@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/vienopuustjarvi

Astrologiset tulkinnat.

Huhtimäenkatu 3, 33100 Tampere 040-5458565 eija@aloelife.fi

329-330 AGEAC Ry – Gnostinen

(ks. luokka 3S)

312-313 Jarna Schildt

050 3800 543 Majavankuja 3, 49210 Huutjärvi jarna.schildt@gmail.com Kivitavarakeramiikkaa: enkeleitä, kiuasruusuja, meriaiheisia töitä, käyttökeramiikkaa.

314-315 Zadettan Oy, Sipoo Katri Schildt 050-4444411 Jyrkänne 7. 01120 Västerskog katrischildt@hotmail.com Kaunista keramiikkaa! Rukoushelmistä enkelinsiipiin!

316-317 Boutique Nana

Iso Roobertinkatu 9. 00120 Helsinki 09-626026 elina@castafiore.fi www.nana.fi

332-333 Lahtinen Päivi Selvänäkijä.

Raatimiehenkatu 6 E 86, 00140 Helsinki 09-677881 / 050-5402618 http://www.elisanet.fi/taiga/ riitta.wahlstrom@gmail.com

Taiga-instituutti tarjoaa luontoelämyksiä ja -retriittejä, luontoterapiaohjaajakoulutuksia ja erilaisia ekologisia kursseja ja seremonioita, luontotaidetta, kirjoja, tilausluentoja sekä työnohjausta ja psykologista konsultaatiota.

337 Susanna Aarnio

322 Selvänäkijä Samir

(Karpalokuja 1 H 34, 00940 Hki)

Katson tulevaisuuteesi mm. kahvinporoista. 0700 92829 (2,29/min + ppm)

323-326 Luttu Oy

Toivontie 9, 90440 Kempele 040 541 4553, puh/faksi (08) 5212 584 luttuoy@mail.suomi.net, www.luttu.fi Bioharmony-rohdot ja eteeriset öljyt. Mustaherukka-neitsytuute, pihka- ja tervavoiteet. (Ks. myös 2I-2M)

325a Francis Joy

Tapolankuja 2, 01760 Vantaa 040-4196241 druidman1962@yahoo.co.uk www.freewebs.com/wisdomoftheearth

327-328 Neljäs tie Suomessa neljastiesuomessa@gmail.com www.neljastiesuomessa.net

Kokoaa ja välittää tietoja Neljännen Tien toiminnasta Suomessa. Julkaisee alan suomenkielistä kirjallisuutta. Tiedustele!

371 Kirsti Juntunen Hyvinvointihoitola Maria Kirkkoherrantie 8, 00650 Helsinki 040-7386296 kirsti.juntunen@gmail.com energiahoito.webs.com Näytehoitoja magneettihoitolaitteilla. Hoidon kohteena: - selkäongelmat, hartiat jumissa., - verenkierto-ongelmat jaloissa, erilaiset kivut ja säryt ym.

372-373 Suomen Urantia-seura ry/ Urantia-säätiön Suomen toimisto Sivurinne 1 A, 01800 Klaukkala (09) 879 4351 urantia-saatio@urantia.fi www.urantia.fi

Seura on Urantia-kirjan lukijoiden muodostama järjestö tehtävänään lukijapalvelu. Kirja on haastava ainutlaatuisen sisältönsä vuoksi.

374-375 La Cure D.S.P Finland

377-379 Suomen Spiritualistinen

338 Juha Pentikäinen

www. etnika.fi ypentika@mappi.helsinki.fi Puh: 041-4331626

Professori Juha Pentikäinen kertoo suomalaisten karhu-eepoksesta ja tutkimustyöstään shamaanien parissa. Myynnissä hänen kirjojaan, mm. juuri ilmestynyt “Kaikki minkä muistan - Marina Takalo, runonlaulaja ja näkijä”.

339-340 Raili Tuomioja-Kankkonen c/o Kandiset Ky Postiosoite: PL 1141, 0010 Helsinki Hoidot: Albertinkatu 10, 00150 Helsinki 0400 311 432 faksi: (09) 726 2925 zraili_t@welho.com

318-319 Kansainvälinen

Selvänäkijä-parantaja-meedio Tulkinnat henk.koht. tapaamisessa tai puhelimitse. Vastaanotot Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Helsingissä.

Ravintovalmennus, shiatsu, reiki, luontaistuotteet.

Suomalaisen Samanismin Keskuksessa opetetaan suomalaisten ikiaikaista kasanparannustaitoa ja -perinnettä. Keskuksessa pidetään myös rumpupiiriä, annetaan hoitoja ja opetetaan rummunrakennusta.

341-343 Yläkuu Kustannus

Åkerlundinkatu 2A, 36100 Tampere. 045-1296806, 0700-81888 (2,33€/min+pvm) paivi.alanen@tyylistudio.net www.reikihoitola.net

Magneetti-, infrapuna-, ionituotteet Magneettihoidot, numerologinen tulkinta syntymäajasta ja kellonajasta.

Airoparintie 3A J 38, 00980 Helsinki 041-4465593 info@lacure-fin.com www.lacure.fi

Hapen avulla voidaan hoitaa ihon ja hiuspohjan epätasapainosta johtuvia ongelmia.Ilmainen digitaalinen mittaus!

320-321 Päivi Alanen

3B Virtauspiste hyvinvointipalvelut Ruonasalmentie 17B 15, 00830 Helsinki 040-8659446 virtauspiste@gmail.com www.virtauspiste.fi

Healthangel Sauvontie 7, 00280 Helsinki 040-5723850 nice2flow@gmail.com

www. suomalaisensamanisminkeskus.fi susanna.aarnio@helsinki.fi Susanna Aarnio, Johannes Setälä 050 492 6666

Helmiä, valmiita koruja, korunosia. Kurssit ja korjauspalvelu.

Yhteisvapaamuurarijärjestö Le Droit Humain Suomen Liitto ry Uudenmaankatu 23 B 10 Helsinki www.yhteisvapaamuurarit.fi 09-645795

370 Marja-Leena Fagerström

Anne Pöyhönen Mätäsperä 6 I 33, 33100 Tampere 050 5353 321 anne.poyhonen@ylakuu.com www.ylakuu.com Kuukalenteri 2011, Kuun vaikutus –kirja, Yläkuu ja alakuu –kirjat. Tervetuloa kysymään kuusta!

344-346 Berit Reaver Anders Sandvigs Cafe 52B, N-2609 Lillehammer, Norja +4797735477 www.auratransformation.eu 344-346 Maria Joffe, Piispanpelto 3

as 11, 20540 Turku, 044-0744450 mariajoffe@hotmail.com

344-346 Tiia Löoke, Estonia

+3725178313

Aura TransformaatioTM – Pysyvä tietoisuuden laajentaminen. AuratransformaatioTM on energiaparannuksen muoto, mikä aktivoi voimakkaasti uuden ajan energian sisään virtausta. Uusiutunut aura – uudet mahdollisuudet.

347 Galactic Light (ks. luokka 3H)

349 Hannu Piekkola Alkutie 22E 00660 Helsinki 044-0244349 hannu.piekkola@uwasa.fi Kalevala – Matkaopas Tähtiin luento/kirjoitus ja tähtiesi tulkinta.

354 Kaarina Korhonen 366-368 Happy Science Finland Kuuselantie 6, 03600 Karkkila hirokok@happy-science.org Happy Science on japanilainen Buddhismiin perustuva uskonnonjärjestö, jonka tehtävänä on edistää maailman ihmisten onnellisuutta.

La Cure Kuolleenmeren ihonhoitosarja: voiteet, luonnonsaippuat, kylpysuolat, ihonkuorinnat, shampoot. Uutuuksia!

3C Helena Leivo Perämiehenkatu 26 A 4, 65200 Vaasa 040 555 2255 vallatonvillikissa@gmail.com http://helenaleivo.webs.com Selvänäkijä-meedio ja akvarellimaalari. Selvänäkökonsultointia. Myynnissä myös

satueläinakvarelleja ja postikortteja.

3D Hannele Öhrmark karpalokuja 5, 01760 Vantaa 040-5447328 www.magneettikorut.energetix.eu Vaikuttavat korut. Tunne magneettien voima kauniiden korujen muodossa.

3G-3I Ikira / Tarja Miettinen

Jalopeurantie 1 F 31, 00740 Helsinki 050 431 4966 ikira@kolumbus.fi www.ikira.fi

Käsintehdyt, ainutlaatuiset enkeli- ja symbolikorut. Quantum Touch -, reiki-, enkelihoitaja sekä Aarrekarttakurssit. Tutustu kurssitarjontaan kotisivuillani!

3J Kaariporttiystävät Länsi-Keimolantie 2, 01750 Vantaa 044-2932569, www.gateofheavenchapel.com/kaariporttiystavat paavo.sihvonen@elisanet.fi

Seura ry Karjalankatu 2 A, 00520 Hki puh/faksi (09) 135 2046 hesapiiri@elisanet.fi www.henkinenkehitys.fi

Kaariporttiystävät järjestävät tilaisuuksia ja auttavat lähimmäisiä, joilla on ongelmia, sairauksia tai jotka haluavat kysellä asioista.

384 Pirjo Juvonen

T4-T5 Tuomas Valo Liusketie 3 F 141, 00710 Helsinki 044 047 1474

Mäenrinne 3-5 J 71, 02160 Espoo 050 597 8143 pirjo.juvonen@saunalahti.fi

Tarot-korttitulkintaa

387-388 Aurinko-Maa ry

c/o Raija Jaatinen Kylätie 28B 29, 00320 Helsinki 050-3812571 aurinkomaary@gmail.com www.aurinko-maa.fi www.kultainenmysteerikoulu.com www.kultainensydan.net Sydänten yhteistyötä yli rajojen! Aurinko-Maa ry:n Kultainen Mysteerikoulu koulutusohjelma, kirjat ja cd:t avaavat sydänkeskusta ja vahvistavat sieluyhteyttä.

389-390 Matti Kuusela

Hopeasulka Rahakamarinkatu 6 G 81, 00240 Helsin-ki 040 524 3612 matti@hopeasulka.com www.hopeasulka.com Henkinen kirjallisuus ja cd-meditaatiot, kurssit ja meditaatioillat, inspiratiivinen energiahoito (Helsinki, Tampere, Turku), kaukohoito.

391-392 Arja-Liisa Landén Pikkujärventie 9A 19, 13200 Hämeenlinna 045-6790550 arjaliisa.landen@gmail.com www.kuutamosonaatti.fi

Kuutamosonaatti-romaani on ylistys kuulle, naisille, Jumalattarille ja rakkaudelle, luonnonvoimille, jotka muuttavat maailman. Paratiisi sydämessäni -runokokoelma.

398 Tajunta media

050-5343542 info@tajunta.net www.media.tajunta.net

Valaistuneen median tuotantoyhtiö. DVD-, videoja www-tuotannot sekä kirjojen ja elokuvien kauppa.

399 ja A3 Jon Hällström OY Kirjaparoni Kaivosrinteentie 2 C 18 01610 Vantaa 040-551 2807 www.kirjaparoni.net

Taidenäyttely

Myyn hengentieteen taidekirjaa Sisäinen Aurinko, kosmisia mandala-värityskirjoja ja kortteja.

T26-29 Anna-Maija Usma Eerikinkatu 44 B 28, 00180 Hki (09) 694 7108 anna-maija.usma@pp.inet.fi Intuitiivisia maalauksia, piirroksia, meditaatiokuvia.

Neljäs kerros 4T 50 min opetusluennot molempina päivinä klo 11 ja miniseminaarit (maksullisia) La klo 11.00 – 17.45 Su klo 11.00 – 17.45 Ks. ohjelma sivuilla 14 - 15 Lipunmyynti toisessa kerroksessa juhlasalin ovien välissä.


12

Luokka 1L

Hätäuloskäynti

HätäLuokka uloskäyn1H ti

Luokka 1K

190-182

181-178

191-199

WC

Näytteilleasettajien 12-19 narikka 10-14

Luokka 1P (1N)

WC 15-17

Tietoiskut

1 177-172

Portaat 1.-4. kerrokseen

Luokka 1M

Luokka 1G Tietoiskut

Portaat 1.-3. kerrokseen hissi

inva WC

169-161

171-170

Portaat 1.-3. kerrokseen

WC miehet

Messuvieraiden narikka

Miittipiste 131122

i

148146

Luokka 1B 145140

Sisäänkäynti

Portaat 1.-3. kerrokseen 100-108

Luokka 11

109-111

Luokka 12

Hätäuloskäynti

Messutoimisto Lehdistö

Luokka 2C

Lapsiparkki

2

Miniseminaarit

2X-2T

26-21

2H-2A

2S-2I

Portaat 1.-4. kerrokseen

i

INFOPISTE

hissi

Luokka 28

208-210

Luokka 27

Luokka 26

Luokka 24

Kohtauspaikka

280271

241-238

229-237

WC

Luokka 23

290281

256-259

Portaat 1.-3. kerrokseen

211-228

Luokka 25

249-255

Miniseminaarien lipunmyynti 248-242

Portaat 1.-3. kerrokseen 203-207

299-291

Portaat 1.-3. kerrokseen

Juhlasali

200202

Vahtimestari

INFOPISTE 121-112

WC naiset

Ravintola Kahvila

150-149

160-151

WC

270260


13

Luokka 3M

Luokka 3L

Luokka 3K

353-350 354

361-355

Luokka 3N T1-T3

362 -363 3J

3K 3A-3B 3G-3I 364373 3993F 394 3E

374383

384-386

Luokka 3S Luokka 39

T4T10

300301

3L

3M T11T18 3N T19T23

Taidenäyttely Luokka 3T

393387

Portaat 1.-4. kerrokseen

WC

3O T24T29 3P

3D

Taidekahvila

3C

Portaat 1.-3. kerrokseen hissi 308-311

302-307

Luokka 38

Luokka 37

Luokka 36

Miniseminaarit Luokka 4T WC

Portaat 1.-4. kerrokseen

Luokka 3H

Luokka 3G

3 349-347

Luokka 3F

346-344

338-329

343-341 340-339

328327

Luokka 3D

Portaat 1.-3. kerrokseen Luokka 3C Juhlasalin parveke Luokka 3B

Käynti parvekkeelle

312-317

318-321

Luokka 35

Luokka 34

322

Portaat 1.-3. kerrokseen

Luokka 3A

323-326

Luokka 33

WC

WC

Luokka 32

1. kerros

3. kerros

Luokkahuoneet 11 – 1N

Taidenäyttely 3T

Käytäväpaikat 10 – 17, 100-199

Taidekahvila 3T

Tietoiskut 1G, 1P (entinen luokka 1N)

Kasvisravintola Rosmarin

Ravintola

Luokkahuoneet 31 - 3T

Infopiste ja Miitti-Piste

Käytäväpaikat 300 - 3U

Luokka 31

Messutoimisto Sisäänkäynti ja lipunmyynti Narikka Inva-WC

2. kerros

4. kerros

Vahtimestarien palvelupiste

Miniseminaarit sekä opetusluennot:

Luokkahuoneet 23 – 2C

luokka 4T

Käytäväpaikat 200 – 2Å Juhlasali Miniseminaarit 2C Infopiste Lapsiparkkki


Ohjelma ja opastus

i

9.10.2010 klo 11:00 - 19:00

11:00

JUHLASALI

MINISEMINAARI

TIETOISKU

TIETOISKU

MUU OHJELMA

2. kerros

Luokkahuone/krs

Luokka 1G/1. krs

Luokka /krs

Luokka/krs

11.00 – 11.10

11.00 – 11.50/4. krs

11.00 – 11.50

11.00 – 11.50/1P/1. krs 11.30 – 12.10/3H/3. krs

Musiikkia ja avaussanat

Opetusluento Airi Oja

Susanna Kanerva

Annina Kyrklund

Andrew Gee

11.10 - 11.30

Numerologia

Parantamisen uudet taajuudet

Numerologia ja ihmissuhteet

Vortexin parantava voima hoitodemo, maksuton

Messujen tuulet avataan / Four Winds ry 11.00 – 12.45 2C/2. krs 11.35 - 11.55 Christina Walli “Kalevala goes B&W” / Mediaaliset lahjat käyttöön Remake EkoDesign ay

12:00

13:00

14:00

15:00

16:00

12.00 – 12.50

12.00 – 13.45/4. krs

12.00 – 12.50

12.00 – 12.50/1P/1. krs 12.00 – 12.30/1B/1. krs

Juha Pentikäinen

Sinikka Piippo

Jan-Mikael Maros

Juha Kärnä

Täällä Pohjantähden alla – pohdintoja pohjoisesta mielenmaisemasta

Pohjolan marjojen ja kasvien terveysvaikutukset

Elämmekö vai eletäänkö meitä?

Miten vastaanottaa Jumalan Miten vapautua pelosta ja parantava voima? vihasta

13.00 – 13.50

13.00 – 14.45/2C/2. krs

13.00 – 13.50

13.00 – 13.50/1P/1.krs

Ylar Lindepuu

Juha Pentikäinen

Ritva Honkanen

Muinainen germaanis – skandinaavinen egregori, Odin ja Hyperborea

Syventäen juhlasaliluentoa: Täällä Pohjantähden alla ks. juhlasali klo 12.00

18:00

Rauno Moilanen

Musiikin terapeuttiset vai- Elämänvirtaa pH-tasapaikutukset; musiikkinäytteitä nolla

Mirva Jaatinen

13.00 – 13.30/3H/3. krs Seija Nurmi

Tunne- ja mentaalikehon puhdistus Violetilla liekillä, 13.00 – 14.00/3K/3.krs henkinen harjoitus, 3 € Sampsa Kuukasjärvi

14.00 – 14.50

14.00 – 15.45/4. krs

14.00 – 14.50

Hannu Piekkola

Ylar Lindepuu

Sami Ahonen

Kalevala – matkaopas tähtiin

Syventäen: Muinainen germaani-skandinaavinen.. ks. juhlasali klo 13.00

Kuinka voit työskennellä enkeleiden kanssa?

Ajatuksen vapaus alustus keskusteluun

14.00 – 14.30/1B/1. krs

14.00 – 14.50/1P/1. krs Eila Lepre Pablo Alemany

Spontaneous healing through prayer

Miksi haluan olla masentunut?

15.00 – 15.50

15.00 – 16.45/2C/2. krs

15.00 – 15.50

15.00 – 15.50/1P/1. krs 15.00 – 16.00/3K/3.krs

AGEAC ry/ Gnostinen seura

Suomen Yhteiskunnallisten Yrittäjien Yhdistys ry

Anne Pöyhönen

Urantia-seura

Kalevi Dunder

Kuka olen, mistä tulen, mihin olen matkalla?

Henkisyys liiketoiminnan vaikuttimena

Kuun vaikutus puutarhassa ja terveydessä

Urantia-kirja ja elämä kosmoksessa

Tietoisuus – mielensilta vapauteen

16.00 – 16.50

16.00 – 17.45/4. krs

16.00 – 16.50

16.00 – 16.50/1P/1. krs 16.00 – 16.30/1B/1. krs

Pekka Tamminen

AGEAC ry/Gnostinen seura

Seija Nurmi

Ossi Viljakainen

Työskentely kristallipallojen kanssa; sisältää meditaation

Meditaation vaiheet, koke- Jälleensyntyminen ja tulevat mukset ja samadhit elämät

Intuition uudet mahdollisuudet

17:00

Ohjelmat ovat maksuttomia seuraavin poikkeuksin: Miniseminaareihin tarvitaan erillinen lippu, jonka hinta opetusluentoihin on 5 € ja 10 € pidempään, syventävään luentoon. Lippuja myydään juhlasalin edessä toisen kerroksen infopisteessä. Puolet miniseminaarilipuista myydään etukäteen Rajatiedon keskuksen aukioloaikoina alkaen tiistaina 7.9.2010 alkaen klo 12, puh. (09) 612 1114. Näytteilleasettajat saattavat periä maksun tietoiskuista tai omissa luokissaan järjestämistään ohjelmista. Pidätämme oikeuden ohjelmanmuutoksiin. Kunkin ohjelman järjestäjä vastaa ohjelmastaan itse.

Syventäen: Kuka olen … ks. juhlasali klo 15.00

Hannu Vienonen

17.00 – 17.50

17.00 – 18.45/2C/2. krs

17.00 – 17.50

17.00 – 17.50/1P/1. krs 17.00 – 18.00/3K/3. krs

Taavi Kassila

Helge Salo

Anna Harinen

Matka valoon

Luonnonhenget muuttuvassa maailmassa

Henkinen kasvu

Happy Science Finland Hiroke Palmunen

18.00 – 18.50

18.00 - 18.30/4. krs

18.00 – 18.50

18.00 – 18.50/1P/1. krs 18.00 – 18.30/3H/3.krs

Kirsi Ranto, laulu

Hiljainen tila - mahdollisuus hiljentymiseen itsekseen

Tuula Uusitalo

Terttu Seppänen

Seija Nurmi

Ajatusjooga ja henkinen kehitys

Meditaatio ajatusten ohjaamisesta

Atlantislainen parannusmenetelmä/meditaatio, 3€

ja piano Konsertti: Anna mun tulla kotiin – hiljaisia, voimallisia lauluja rakkaudesta

Rakasta, tue ja anna anteeksi

Tapio Rätt-Seule

Sampo ja näkymätön koulu


Hengen ja tiedon messut 2010

i

10.10.2010 klo 11:00 - 18:00 JUHLASALI

MINISEMINAARI

TIETOISKU

TIETOISKU

MUU OHJELMA

2. kerros

Luokkahuone/krs

Luokka 1P, 1. krs

Luokka/krs

Luokka/krs

11.00 – 11.10

11.00 – 11.50/4. krs

11.00 – 11.50

11.00 – 11.50/1N/1. krs 11.30 – 12.10/3H/3. krs

Musiikkia ja avaussanat

Opetusluento Dave Oshana

Jan-Mikael Maros

Terttu Seppänen

Andrew Gee

Elämmekö vai eletäänkö meitä?

Ajatukset ovat tekojen siemeniä

Vortexin parantava voima Hoitodemo, maksuton

11:00 11.10 - 11.30

Susanna Aarnio

Runoja ja loitsuja 11.35 - 11.55 Remake EkoDesign ay

Meditaation perusteet Tulkataan

11.00 – 12.45/2C/2. krs Christina Walli

Mediaaliset lahjat käyttöön

“Kalevala goes B&W” 12:00 12.00 – 12.50

13:00

12.00 – 13.45/4. krs

12.00 – 12.50

12.00 – 12.50/1N/1.krs 12.00 – 12.30/1B/1. krs

Riitta Wahlström

Sauli Siekkinen

Ritva Honkanen

Annina Kyrklund

Henkiset lait ja maapallon tila

Kalevala, alkemia ja parantamisen tiede

Musiikin terapeuttiset vaikutukset; musiikkinäytteitä

Alitajunta – elämän laadun Tiibetin henkinen perintö avain

13.00 – 13.50

13.00 – 14.45/2C/2. krs 13.00 – 13.50

13.00 – 13.50/1N/1. krs 13.00 – 13.30/3H/3. krs

Francis Joy

Anu Rainela-Lankinen

Yulan Niu

Rauno Moilanen

Druidry-Shamanism and the Sacred Landscape

Muinaista ajanlaskua: Taivaankannen kello ja kalenteri Pohjanmaan jätinkirkoissa

Kiinalainen ruokavaliohoito; Elämänvirtaa pH-tasapaikehon ja mielen tasapaino nolla oikealla ruokavaliolla

14.00 – 15.45/4. krs

14.00 – 14.50

Juha Pentikäinen

Arja-Liisa Landen

Sami Ahonen

Kansalliseepoksemme: Kalevala vai Karhu-eepos?

Suomi Neito - jumalatarten Violetti liekki apuna henkija luonnonviisauden maa sellä polulla

Luento tulkataan

14:00 14.00 – 14.50

Markku Jaatinen

Seija Nurmi

Henkisen tason ja karmisten haavojen puhdistus Violetilla liekillä, meditaa13.00 – 14.00/3K/3. krs tio, 3 € Heli Veivo

Ajatuksia onnen tavoittelusta ja jakamisesta

14.00 – 14.30/1B/1. krs Tapio Rätt-Seule

14.00 –14.50/1N/1. krs ESP:n käytöstä Atlantiksella Juha Kärnä

Miten vastaanottaa Jumalan parantava voima? 15:00

15.00 – 15.30

Stipendien jako

15.00 – 16.45/2C/2. krs 15.00 – 15.50 Anna Harinen Francis Joy

Shamanism and the Wisdom of the Ancestors in Finland

15.00 - 15.50/1N/1. krs 14.30 – 15.00/3H/3. krs

Henkinen kasvu

Happy Science Finland Hiroko Palmunen

Rakasta, tue ja anna anteeksi

Seija Nurmi

Meditaatio Atlantiksen aikaan, 3 €

Ei tulkkausta

16:00

15.45 - 16.35

16.00 – 17.45/4. krs

16.00 – 16.50

16.00 – 16.50

15.00 – 16.00/3K/3. krs

Veli Martin Keitel

Olli Pajula

Seija Nurmi

Tuula Uusitalo

Marja Artamaa

Pyhä geometria kalevalaisessa maailmankuvassa ja muissa myyteissä

Eksopolitiikan sanomat Pohjolan mytologian kannalta

Muinaisen Egyptin Pyhä Ajatusjooga ja henkinen Feminiininen perintö; kehitys sisältää 10.10.10 meditaation

17.00 - 17.45/2C/2.krs

17.00 – 17.50

17.00 – 17.50

16.00 – 16.30/1B/1. krs

Hiljainen tila - mahdollisuus hiljentymiseen itsekseen

Kristiinan matkat

Jukka Juntunen ja Pekka Marttinen

Hannu Vienonen

17:00 17.00 – 18.00 Keskustelutilaisuus,

Aiheena suomalainen henkisyys, mahdollisuus keskustella aiheesta vapaasti. Kts. s. 25.

17.50 Messujen tuulet suljetaan / 2. krs, aula juhlasalin ovien edessä

Etsinnän vapaus

Käytännön neuvoja Intiaan Riippuvuussyntyisyys mediVapaaenergiateknologia – matkustaville: ruoka, mataation perustana ilmainen energia yhteiskunjoitus, terveys, ayurvedataan hoidot ym.


16 Kuka olen, mistä tulen, mihin olen matkalla? On aika unohtaa kauniit puheet ja katteettomat lupaukset. Totuus omasta tilanteestamme voidaan nähdä katsomalla ympärillämme olevaa maailmaa.Tämäkö on valon aika, jota olemme odottaneet? Monia ihmisiä kiinnostaa jossain loppuisin Jyväskylässä. Kursseilla ei elämänsä vaiheessa tietää, mistä ole luentomaksua, koska tietoa, jota ihmiskunta on peräisin ja mihin kukaan ei omista, ei pidä kaupata. olemme menossa. Tutkiessamme Kuinka paljon olisit valmis makihmiskunnan historiaa on selkeästi samaan siitä, että löytäisit ikuisen huomattavissa, että kehitys ei suin- onnellisuuden ja yhteyden korkekaan etene automaattisesti kohti ampaan? Universaalilla viisaudella korkeampaa hengellisyyttä. Myös ei ole rahallista arvoa, eikä se kosomaa elämäänsä tarkastelemalla voi kaan tähtää taloudelliseen hyötyyn. nähdä, kuinka tilanne on usein juuri Gnosis, joka löytyy suurten valtauspäinvastainen. Sen sijaan, että saa- kontojen ytimestä, on aina pitänyt vuttaisimme yhä suurempaa ja py- ainoana päämääränään – ilman syvämpää onnellisuutta, näemme henkilökohtaisia eduntavoitteluja kärsimyksen lisääntyvän yhä hälyt- –näyttää tietä takaisin siihen kortävämmin sekä maailmanlaajuisesti keampaan totuuteen, josta olemme että henkilökohtaisella tasolla. Meitä etääntyneet hyvin kauas. edeltäneiden aikojen tuntemus Seuran tarkoituksena on ohjata auttaa ymmärtämään, mitä on odo- ihmisiä omalla polullaan löytämään tettavissa tulevaisuudessa, mikäli kadotetun yhteytensä korkeampaan toistamme samoja virheitä, joita erinäisten harjoitusten ja opetusten olemme tehneet menneisyydessä. avulla, ja etenemään siten omalla Mikä on Vesimiehen uusi aika? henkisellä tiellään. Gnosis on tietoa, Miten se vaikuttaa omaan elä- josta tulee elävää viisautta niiden ihmääni? Mikä on ihmisen tarkoitus misten sisällä, jotka soveltavat sitä maan päällä? Olemmeko mekaa- käytäntöön. Painotamme jokapäinisia olentoja vai jumalallisia luo- väisessä elämässä tapahtuvan oman muksia? Miten henkisyys liittyy psykologisen ja henkisen työn tärketähän yhtälöön? Kuka minä olen? yttä, jos halunamme on kasvaa sisäiNäihin ja moneen muuhun kysy- sesti. Eri uskontojen pyhät tekstit, mykseen saa vastauksia Gnostisen henkiset ja filosofiset periaatteet seuran kursseilta. Seura järjestää sekä eri kulttuurien mytologiat ovat henkisen tiedon kursseja viikon- vain sanoja siihen asti, kunnes niistä

Juhlasali

La klo 15.00 - 15.50 MINISEMINAARI 4. kerros La klo 16.00 - 17.45

tulee omaa kokemusta. Messuilla luennoimme aiheesta Kuka olen, mistä tulen, mihin olen matkalla, ja sen kautta raotamme Gnosiksen valtavaa tietomäärää. Selitämme, mitkä ovat ihmiskuntamme juuret ja keitä eli maapallolla ennen meitä. Sivuamme myös sitä, miten Atlantis ja sen kansalaiset liittyvät kaikkeen tähän, ja miten nykyinen arjalainen rotumme on kehittynyt. Selvitämme myös, mitä Vesimiehen uusi aika on ja mitä vaikutuksia sillä on jokaiseen maan päällä elävään ihmiseen. Luennon jälkeisessä seminaarissa tutkimme, mitä Vesimiehen aika tarkoittaa henkilökohtaisella tasolla. Meidän täytyy tietää, mitä muutoksia on tehtävä, jotta muuttuvat ajat olisivat meille hyödyksi. Luento ja seminaari ovat englanninkielisiä, mutta AGEAC:in opettajakoulutuksen käynyt tulkki tekee suoran käännöksen suomeksi sekä luennosta että seminaarista. Seminaarin loppuosaan on varattu hetki aikaa aiheeseen liittyville kysymyksille.

www.gnostinenseura.fi

Su klo 13.00 - 13.50 Miniseminaari 2C/2. kerros Su klo 15.00 - 16.45

Druidry-Shamanism and the Sacred Landscape

The pace of the modern world continues to develop at an alarming rate, and thus what was once considered the sacredness of the landscape is under serious threat from modernization. How do we as people-once the guardians of this sacred place, learn to understand and recognize our role and responsibility towards nature? The importance of understanding myth and the invitation for ceremony in order to create balance and see ourselves as a part of nature, not separate from nature. The cycles of birth, life, death and re-birth, and our place in the cosmos.

“The mini seminar/miniseminaari: Shamanism and the Wisdom of the Ancestors in Finland”

The mini seminar could be given as experiential spirit traveling-shamanistic journeying for both those learned in the practice as well as new people. This is a basic introduction to Shamanism which is accessible to everyone.

AGEAC ry / Gnostinen seura Gnostinen seura AGEAC ry on Jyväskylässä toimiva järjestö, joka erikoistuu henkisen alan koulutukseen. Osana kansainvälistä seuraa Suomen seura tarjoaa henkisestä alasta kiinnostuneille mahdollisuuden kurssimuotoiseen opiskeluun Jyväskylän toimipisteessä. Oppilaita seuralla on ympäri Suomea aivan etelästä lähes Lappiin saakka. James Dunsmuir on yksi Suomen seuran opettajista, ja hänen erityisosaamistaan on henkisen polun lakien tuntemus sekä niiden soveltaminen käytäntöön. gnostinenseura@pp.inet.fi

Juhlasali

The world-view of the Ancient Druids as seen in modern times and how through this we can reconnect with the landscape of the soul and our relationship with nature, which gives meaning and purpose to life.

James Dunsmuir

Gnostisen antropologian opettaja

Francis Joy

Master of Arts in Comparative Religion

I present myself as a Druid and Holistic Body Therapist, with a special focus on addiction. I run workshops on Shamanism and addiction, and also teach Reiki and make Incenses. My work as a Druid is as a ritual and ceremonial specialist, teaching about the benefit of celebrating the eight seasonal festivals of the year in relation to healing, both collectively and individually. I also bless houses and undertake wedding ceremonies by request. druidman1962@yahoo.co.uk www.freewebs.com/ wisdomoftheearth


17

Kuva:Tuula-Maria Kangaslamp

Pyhä geometria kalevalaisessa maailmankuvassa ja muissa myyteissä Elämme tänään elämää suuremman sadun ratkaisun hetkiä. Kalevalasta löytyvät samat arkkityyppiset hahmot kuin egyptiläisten, viikinkien ja muiden muinaiskansojen myyteistä. Ne kuvastavat omaa matkaamme elämän mysteerien läpi, kohti viimeistä taistelua ja onnellista loppua Maya-kalenterin päättyessä. energian vuorotellessa. Mutta JouMyyttinen luomiskertomus kertoo, kuolemansa koettuaan. kahainen tuntee itsensä puutteelliKaksinaisuuden maailmassa ihettä ”olipa kerran” kaaos, johon seksi, hänellä on kaipaus kohti taminen toteuttaa itseään egonsa Luoja loi rakenteen. Yleisin nimitys sapainoa. On monia naisia, mutta kautta, eläen erillisyyden harhassa, tälle rakenteelle on Elämänpuu. täytyy olla se oikea, se ainoa oikea. taistellen ja kilpaillen muun luomaKalevalassa sitä kuvaavat Sampo Juuri tätä Ainoa Kalevalan mieskunnan kanssa. Kristinuskon juja Iso Tammi. ”Mutta eräänä päipuoliset sankarit halajavat. Aino ei malallinen Elämänpuu on jakaanvänä” Elämänpuu rikkoutui, jolkuitenkaan ole se ainoa oikea fyytunut hyvän ja pahan tiedon puuksi, loin syntyi materian maailma ja sinen nainen, vaan Graalin malja, erottaen Aatamin ja Eevan sekä fyysinen ihminen. Viimeisessä taisjonka mies – ja nainen – voi löytää Maan ja Taivaan toisistaan. Viikintelussa Elämänpuu taas eheytyy, vain sovittaessaan sisäisen miekien Ymir-jättiläinen haljetessaan kun mies ja nainen palauttavat tasahensä ja naisensa välisen konfliktin. keskeltä kahtia synnyttää kainalospainon vastakohtien välille, löytävät Aino on kuva Kabbalan Elämäntaan miehen ja naisen, Askurin ja uudestaan oman jumalallisuutensa puun yllä säteilevästä mystisestä Emblan. Samalla syntyy Yggdrasilja ”elävät onnellisina elämänsä lopAin Sofista (ainoa sofia), harmoelämänpuu, jossa taivas, maa ja ihpuun asti”. Miksi tämä on nyt niin nian tilasta. Ikävä kyllä ainoan tien minen ovat omissa kerroksissaan. mielenkiintoista? Siksi, että juuri tukkeena on sadun ilkeä äitipuoli, Osiriksen ruumiin hajotessa unitällä hetkellä olemme kokemassa egoistinen Pohjan Akka, joka anversaalinen järjestys Maat järkkyy tarinan loppuhuipennusta! karana vartioi Pohjolan ja Päivölän ja maan jumala Geb joutuu erilleen Mitä yhteistä on suomalaisten välistä rajaa. taivaan jumalatar Nutista. Kun KaVäinämöisellä, viikinkien Odinilla, Satu päättyy aikanaan: koettuaan levalan iso tammi kaatuu, Väinäegyptiläisten Osiriksella ja kristinviisaan Väinämöisen taivasmaamöinen ja Joukahainen ajautuvat uskon Jeesuksella? Jokainen heistä ilman ja taisteltuaan väkevänä Joukilpalaulantaan ja Sammon kirjoon hengestä aineeseen laskeutuvan kahaisena materiassa, uljas prinssi kannen puolikkaat kätkeytyvät Pohjumalihmisen arkkityyppi. Väinälöytää lopulta pyyteettömän Rakjolaan ja Päivölään (maa ja taivas, möinen aineellistuu Joukahaiseksi kauden ja nousee kuoleman syvyykaine ja henki). Alkuperäinen harja matkustaa aina Antero Vipusen sistä Lemminkäisenä, Kristuksena, vatsaan asti etsiessään kokonaista monia on enää vain Unta(mo). Horuksena tai Baldurina. MaskuElämää luovana ja ylläpitävänä tietoa itsestään ja maailmasta (Helliininen yhdistyy feminiiniseen pyvoimana on tulen elementtiä edusvet on pyhä tieto tai koko tie). Sahässä suudelmassa. Ja mikä parasta, tava Seppä Ilmarinen, joka vamoin tekee Jeesus syntyessään lihaa sinä olet juuri nyt sadun sankarina sarallaan takoo energiakipunoita ja vertaa olevaksi Jeshuaksi ja kotaistelemassa tietäsi kohti tätä onSammon ytimessä, aivan kuin ukkiessaan kaksinaisuuden maailman nellista loppua. Maailma on Ragnakosenjumala Thor tai mahtava aukärsimyksen kuolemaan asti. Odin rökin taistelussa, mutta Elämänpuu ringonjumala Ra. Sammon taonnan roikkuu pää alaspäin Yggdrasilkestää ja tukee sinua. Pidä päämäärä rytmi on maailman sydämen sykettä, puun oksalla, kurotellessaan syvintä mielessäsi! palkeiden liike sisäänja uloshengitotuutta manalan kaivosta, samoin tystä, feminiinisen ja maskuliinisen Osiris matkustaa manalaan oman

Veli Martin Keitel

Taiteilija, kouluttaja

Veli Martin tunnetaan Englannin viljapeltokuvioita, pyhää geometriaa ja muutoksen ajan muita ilmiöitä tutkivana luennoitsijana ja kirjoittajana vuodesta 1997 lähtien.Yrittäjänä hän tekee mm. kolmiulotteisia kuvia pyhän geometrian aiheista, kuorosovituksia sekä järjestää henkisen kasvun kurssitilaisuuksia. Viime aikoina hän on perehtynyt muinaisiin myytteihin ja niiden yhtymäkohtiin nykyajan ilmiöiden kanssa. martinkeitel@gmail.com www.martinkeitel.net

Juhlasali Su klo 15.45 - 16.35

Muinainen germaanis-skandinavinen egregori, Odin ja Hyperborea Muinaisen germaanis-skandinavisen egregorin ja sen valvojaenkelin Odinin viisaus sekä yhteys Hyperborean muinaiseen sivilisaatioon. Hyperborea oli pohjoisessa sijaitseva muinaisen sivilisaation valtakunta, kaikkien maailman kulttuurien esiäiti. Hyperborealaiset asuivat metsissä ja lehdoissa, olivat iloisia, oikeamielisiä ja saavuttivat pitkän iän sekä olivat arvossa pidettyjä korkeamman tietoisuuden hallitsijoita. Sivilisaation tuhoutuessa sen edustajista säilyi meille tieto yksilöllisten psyykkisten ohjelmien tuhoisista vaikutuksista ihmisten elämässä. Tuhosta selviytyneet muuttivat eri puolille maapalloa ja muodostivat useita kansakuntia ja kieliryhmiä. Hyperborean jälkeläisistä muodostui myös muinainen germaanis-skandinavinen egregori. Sanan egregori yksinkertainen se-

litys on erityisten ajatusten energeettinen kokonaisuus. Samanlaiset ajatukset, samanlaiset tunteet ja samankaltaiset uskomukset energiatasolla yhdistyvät voimakentäksi, joka on punoutunut näistä ideoista, ajatuksista ja uskomuksista. Mitä enemmän ihmisiä, jotka jakavat tietoja, sitä voimakkaampi egregori tähän tietoon liittyy. Muinaisen germaanis-skandinavisen egregorin valvojaenkeli on Odin. Hän valvoo yhteyksiä Hyperborean, vanhimman muinaisen sivilisaation viisauteen. Käsittelemme muinaista germaanis-skandinavista egregoria, Odinia ja Hyperboreaa lauantain juhlasaliluennolla, ja perehdymme yksilöllisen egregorin energeet-

tisen kokonaisuuden luomisen mahdollisuuksiin samanpäiväisessä miniseminaarissa.

Juhlasali

La 13.00 - 13.50 MINISEMINAARI 4. kerros La 14.00 - 15.45

Ylar Lindepuu Kirjoittaja on ihmisen henkisten ja psyykkisten kykyjen kehitysmahdollisuuksien tutkija, kehittäjä ja kouluttaja parapsykologia@tutkimuskeskus.net www.tutkimuskeskus.com.


18 Suomi Neito - jumalatarten ja luonnonviisauden maa Vanhat suomalaiset kääntyivät pyyntöineen aina naispuolisen jumaluuden puoleen. Suomea on kutsuttu Naisten Maaksi, jonka johdossa oli nainen jo tuhansia vuosia sitten. Ja Kalevalan paljon parjattu Pohjan Akka olikin todennäköisesti Taivaan Kuningatar. 2000 vuotta sitten elänyt rooma- köisesti palvottu naispuolista jumalainen historioitsija Tacitus mai- luutta, on suorastaan vallankumonitsee Germania -teoksessaan (jota uksellinen juttu, joka ei ole tullut edelleen opiskellaan yliopistoissa), aiemmin mitenkään esiin. Historiettä tällä pohjoisella kolkallamme amme ja vanhat uskomuksemme palvottiin Äiti Jumalatarta. Alueella, on kuin lakaistu piiloon maton alle. jonka suomalaiset sitten asuttivat, Niistä on hankalaa saada tietoa, oli johdossa nainen, mitä tapaa hän eikä niitä juuri opeteta kouluissaei voinut olla mainitsematta todella kaan. Tiedämme intiaanien historappeutuneeksi! Kyseessä oli Terra riasta enemmän kuin omastamme. Feminarum, Naisten Maa, kuten Ja kuitenkin mekin olemme alkuhistorioitsijat Adam Bremeniläinen peräiskansa, sitkeä joukko, joka ja Saxo Graamaticus sitä nimittivät. on selviytynyt Pohjolan perillä vaiEi liene siis yhteensattumaa, että keissa luonnonolosuhteissa vain olemme aina kutsuneet maatamme sen avulla, että olemme osanneet Suomi-neidoksi. kunnioittaa, pyytää, kiittää ja ruRuotsin Akatemian jäsen, us- koilla luontoa. Vanhan luontouskontohistorioitsija H.S. Nygren komme mukaan kaikella luonnossa päätyi siihen, että meidän Kaleva- oli henki, eli se oli tietoinen, ja siksi lamme paljon parjattu Pohjan Akka siihen voitiin vaikuttaa. Loitsuilla, on identtinen indo-iranilaisen Tai- rukouksilla ja pyynnöillä saatiin auvaan Jumalattarena pidetyn Ana- rinko paistamaan, kuu kumottahitan kanssa. Anahitaa palvottiin maan, tuuli kääntymään suotuisaksi veden, hedelmällisyyden, paranta- tai tyyntymään. Samoilla menetelmisen ja viisauden jumalattarena. millä saatiin kaloja vesistä, saalista Jos Pohjolan Emäntä oli Taivaan metsästä ja viljaa pelloilta. Kuningatar, silloin oli luonnolArkeologian professori Marija lista, että hänen tyttärensä, kaunis Gimbutas löysi ensimmäisenä toPohjan Neiti istui taivaalla sateen- disteita vanhassa Euroopassa valkaaren päällä, kuten Kalevalassa linneesta Jumalattaren kulttuurista. runoillaan. Jumalattaren voima oli vedessä, Se, että maassamme on todennä- puissa ja kivissä, linnuissa, käär-

Kalevala – Matkaopas Tähtiin Kosmologisena kirjana Kalevala on vähintään 4000 vuotta vanhan tiedon aarreaitta Sumerista, Kiinasta ja Egyptistä. Ilmarinen Mars takoi Otavana taivaankantta tahdittaen sydäntämme. Ukko Jupiter ylijumala toi kevään ja uuden kasvun. LemminkäinenVenus ilakoi syksyn taivaalla hengen soturina. Ymmärrä henkinen kasvusi Suomen sanoin. Kalevalan viisaus pitää kätkössään muinaista tietoa. Voiko nöyrempää runojen kokoajaa löytää kuin Elias Lönnrot? Lönnrot tutki Kalevalan maailmaa paineen alaisena yötä myöten, kuten minäkin, mutta vielä sensuurin ahdistamana. Eino Leino on sattuvin vertauksin todennut Lönnrotista: ”Hän oli sitkeä kuin hämäläinen ja herkkä kuin karjalainen. Hän oli hiljainen kuin metsälampi ja toimelias kuin merenranta. Hän oli oppinut kuin yliopisto ja vaatimaton kuin maalaiskirkko, helsinkiläinen tiedemies ja karjalainen kontti-ukko loivat hänessä kättä toisilleen.” Osa omaa henkistä ymmärrystäni on kalevalaisen runouden yhdistäminen tähtitaivaaseen, joka oli

muinaisille kansoille hyvin tuttu. Vanhat kalliokaiverrukset Suomenniemeltä sisältävät saman tarinan kuin Kalevala, joten aihe on yhteinen: tähtitaivas. Olen rakentanut tulevan kirjani aineksia hyvin moninaisista lähteistä. Uutta ovat varsinkin rinnastukset Sumerin ja Kiinan vanhan kulttuurin vuodenaikakäsityksiin ja kalentereihin. Tähtitiede on vanhin tieteistä, eikä astronomian ja astrologian välillä tehty eroa 600-luvulle jKr. saakka. Vaikka Kopernikus osoitti maakeskeisen maailmankaikkeuden harhaisuuden, ei tieteen suuri ja säälimätön vallankumous kuitenkaan merkitse, etteikö menneessä olisi totuuden siementä. Turun yli-

Miniseminaari 4. kerros Su 14.00 - 15.45

meissä ja kaloissa, vuorissa ja kukkuloissa, kukkasissa ja perhosissa. Jumalatar ilmensi kaiken luodun pyhyyttä ja mysteeriota, ja hän oli läsnä kaikessa. Gimbutasin mukaan Jumalatar saattoi olla hirvi, karhu, mehiläinen, lintu, käärme, pystyssä seisova kivi tai puu. Ja kuinka ollakaan, vanhoille suomalaisille olivat pyhiä joutsenet, käärmeet ja mehiläinen, joka esiintyy Kalevalassa. Osa suomalaisista kuului hirvien klaaniin ja osa karhujen klaaniin. Ja puita ja kiviä, seitoja, palvottiin. Niiden juurelle tuotiin uhreja, leipää, maitoa jne. Vanhat suomalaiset kääntyivät naispuolisen jumaluuden puoleen, jolle he esittivät pyyntönsä, rukouksensa ja kiitoksensa. Mutta se on vain luonnollista, koska luonnonkansat ylipäätään palvoivat Äiti Maata. Suomalaisilla Emo esiintyi kaikkialla: maassa, vedessä, tuulessa, tulessa, metsässä. Meillä oli maaemo, veden emo, tuuliemo, tulen emo, metsän emo. Ristiinan Astuvansalmella löyopiston uskontotieteen professorin Uno Harvan sanoin: ”Mutta harhapäätelmiinkin perustuen on tähän menneen ajan maailmankuvaan sisältynyt ihmiskunnan ihmeellisimpiä uskomuksia ja unelmia, joiden ei soisi koskaan tykkänään joutuvan unhoon.” Kirjassa on myös pieniä otteita kanavoidusta tiedosta henkimaailmasta, jossa kanavana on toiminut vaimoni meedio Harriet Piekkola. Harriet on toiminut monia vuosia Suomen Spiritualistisen Seuran puheenjohtajana, jonka kirjailija Helmi Krohn (1871–1967) perusti vuonna 1946. Helmi Krohn oli 22 vuotta naimisissa suomen kieliopin isän professori E. N. Setälän kanssa, joka julkaisi neljä vuotta ennen kuolemaansa 1932 kirjan “Sammon arvoitus”. Kirjaa voidaan pitää ensimmäisistä, joissa Kalevala yhdistettiin tähtitaivaaseen. Suomalaisten tietäjien tieto ei syvyydeltään kalpene historian saatossa, vaan on loputon runsaudensarvi. Metsän kuninkaalla Tapiolla ja hänen vaimollaan Mielikillä on korkeat asuinsijansa Linnunradan Tapomäessä ja ystävänsä Suomen kansassa. Olen kirjoittanut kirjan innostaakseni katsomaan tähtiä ihan paljain silmin ja antamaan Kalevalan ajatusten lentää. Suomalaisille on ominaista jatkuva muutos

Arja-Liisa Landén toimittaja-kirjailija

Free lance toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri. Kirjoittanut romaanit Aurinkotanssi (2002), Kuutamosonaatti (2010) ja runokokoelman Paratiisi sydämessäni (2010). Asuu Hämeenlinnassa. arjaliisa.landen@gmail.com www.kuutamosonaatti.fi

detyt kalliomaalaukset ovat arviolta 7 500 vuotta vanhoja. Kallioon on punaisella maalattu kantaäitinämme pidetty Astuvan Artemis, Jumalatar, jolla on jousi ja nuoli kädessään. Naiset osallistuivat metsästykseen miesten kanssa, kuten Tacitus mainitsi - ja Artemis oli sen johtava hahmo. Näissä vanhoissa viisauksissa ja luontosuhteessamme on juuri vuodenaikoineen ja välkkyvine tähtineen taivaalla. Suomalaiset ovat aina eläneet kesän odotuksessa, päästäkseen sampoa takomaan. Miten mukavaa onkaan ymmärtää Ukko avaamassa kehoamme ja palleaamme uuteen mahdollisuuteen jokaisena keväänä tai pyytää Ilmarista avuksi Sammon takomiseksi, jotta meillä olisi rohkeutta kaikkiin vuoden aikana koituviin arkitöihin. Väinämöinen on kaiken turvana. Kalevalan runoilija Lemminkäinen, Venus, on usein väärinymmärretty soturi, jonka viisautta ei sovi vähätellä, josta voimme lausua runomuodossa:

niitä asioita, joita voisimme ja joita meidän todella pitäisi ottaa käyttöön tässä tilanteessa, jossa luontoa uhkaa tuhoutuminen. Tervetuloa kuulemaan enemmän miniseminaariin!

Juhlasali La 14.00 - 14.50

Hannu Piekkola

Tuliset vaunut Revontulet taivaalla Tiedon kuljettaja, Vene Edelläkävijä Herkkyys Lemminkäisen Ei aina ymmärretty Ollut tieto Valon, kullan energia Sen takia se on Kultainen energia Aivan niin kuin Kulta Sammon

Professori

Olen talousmies, mutta sydämeni hehkuu myös kansanrunouden tahtiin. Kalevalaan virittäytyminen alkoi 2004 kokiessani Lemminkäisen hiihtävän Linnunradan hiihtoladulla Lapin Taivaanvalkeissa, jossa olen toiminut astrologina niistä ajoista. Varsinainen työni on kouluttaa tulevia päättäjiä Vaasan yliopistolla kansantalouden kysymyksillä, ehkä hieman kestävä kehitys ja ilmastonmuutos mielessä, ja tutkimus aineettoman pääoman parissa. hannu.piekkola@uwasa.fi


19 Juhlasali La 12.00 - 12.50 Su 14.00 - 14.50 Miniseminaari 2C/2. kerros La 13.00 - 14.45

”Täällä Pohjantähden alla” - Kansalliseepoksemme: Kalevala vai Karhu-eepos?

Pohjantähti on myyttien taivaantappi, joka määrittää sekä pohjoisen tähtitaivaan että koko pallonpuoliskon kansojen asuinpaikan ja on heidän maailmankuvansa perusta. Pohjoisen napapiirin sisällä, ns. sirkumpolaarisella alueella asuvat tai vaeltavat kansat puhuvat yhä pariasataa kieltä, joiden luku ja puhujat vähenevät nyt nopeammin kuin koskaan maailman historiassa. 1900-luvulla voimistunut teollistuminen ja ilmaston muutos ovat käynnistäneet prosessin, jonka tuloksena koko planeettamme elämä on uhattuna. Pohjantähti on myyttien taivaan- läpikotaista tuntemusta eri tavoin lähetyssaarnaajat määrittäneet vetappi, joka määrittää sekä pohjoisen heijastava mielen- tai sielunmai- näjäksi ja kääntäneet edelleen Eutähtitaivaan että koko pallonpuo- sema, jonka avainkysymys on har- roopan kieliin. Sitä varhempi liskon kansojen asuinpaikan ja on monia maailman ja ihmisen makro- samantsvo, shamaanius, vastaa paheidän maailmankuvansa perusta. ja mikrokosmosten välillä. Siihen remmin ilmiön perimmäistä olePohjoisen napapiirin sisällä, ns. sir- kuuluu näkemys maailman kol- musta. Kysymyksessä ei oikeastaan kumpolaarisella alueella asuvat tai mesta kerroksesta, kahdeksasta il- ole mikään dogmaattinen uskonto, vaeltavat kansat puhuvat yhä pa- mansuunnasta ja vuodenajasta, vaan elämäntapa, mielen mairiasataa kieltä, joiden luku ja pu- joiden välisen vuorovaikutuksen sema, kulttuurinen äidinkieli, jonka hujat vähenevät nyt nopeammin mytologian tuntee sekä luonnon pienten kansojen parissa tuntee sen kuin koskaan maailman histori- ja ihmiselämän syklien menot hal- shamaani, ja taitaa tulkita välistä assa. 1900-luvulla voimistunut te- litsee pienen kansan johtaja, usean vain hänen oma perheensä. Moollistuminen ja ilmaston muutos Siperian kielen shamaaniksi sanoma nesti pienen kansan shamaani on ovat käynnistäneet prosessin, jonka mies tai nainen, jolla on ”tuskal- myös kielensä viimeinen puhuja, tuloksena ikijää sulaa, jääkarhun linen shamanoinnin kyky”. Hänen jolloin kieli hengittää viimeisen kuten pohjoisen ihmisenkin elintila tehtävänsä on tietää, muistaa ja henkäyksensä rituaaleissa, heimon ehtyy, ja itse asiassa koko planeet- laulaa kansansa kertomukset, pa- pyhissä menoissa. Kun tämä shatamme elämä on uhattuna. Samalla lauttaa järkkynyt kansan tai mielen maani kuolee, kuten viimeinen kanyt jo erittäin uhanalaisten kielten tasapaino sekä parantaa kansansa massi 1992, kuolee koko kamassien luku supistuu radikaalisti niin, että sairaudet ja vaivat. Suomalais- ug- kansa. (Samaanit, pohjoisen kansan näistä nykyisen elämänmenon jat- rilaisten kielten noita on Siperian elämän taistelu, Juha Pentikäinen kuessa jäljellä on ennusteiden mu- shamaanin virkaveli, shamaanin 1998). Shamaaniuteen kuuluu suulkaan vuosisadan kuluttua vain matkareitin maan alle ja taivaalle lisen perinteen pitkä muisti – shamaani on epiikan muistaja, runokolme: saamen ja inuitin valtakielet hallitseva tietäjä. Shamanismin käsite on ongel- laulaja, tietäjä, näkijä. ja Jamalin nenetsit. Pohjoinen tähtitaivas on mytoPohjoisten kansojen luonnonus- mallinen, koska sen ovat pohjoisen konto on ankaran elinympäristön sotaisat valloittajat ja kristinuskon logialtaan ja nimistöltään oikeas-

taan antiikin jumalten hautausmaa, jonne Välimeren maiden kreikkalaisten ja roomalaisten olymposten jumalat on asetettu ikiajoiksi eri syistä. Niiden lähteitä ovat Ilias ja Odysseia, kerrottu ja laulettu runo, jota esiintyy myös kalevalamittaisessa epiikassa. Sana arktinen tarkoittaa kansoja, jotka asuvat Ison ja Pienen Otavan (Ursa major ja minor) alla lähellään Orion, Artemis, taivaallinen metsästäjä, yllään Linnunradalla (vintergatan, milky way) loikkiva peura eli poro (Kassiopeia, Perseus). Pohjoisen mytologian avainkertomus on Ohdon kehtolaulusta alkava karhun synty, elämä karhun vuoden syklein, kuolema, karhun peijaiset, kouvon pääliset. Häät, joissa syödään ”vainajan omaa lihaa hernekeiton kera” ovat karhun häät. Niiden jälkeen Ohto haudataan kuin ihminen, kallo nostetaan honkaan ja juodaan karhuryyppy, skål. Karhu (ursus arctos) nousee sen jälkeen takaisin Otavan piiriin, siinä vanhimman epiikan, tosi eepoksemme ainekset, joista luennossa esimerkkejä säkein ja kalliotaiteen kuvin.

Juha Pentikäinen

FT Lapin yliopiston pohjoisen etnografian professori, Pohjoisen kulttuuri-instituutti

Juha Pentikäinen on tehnyt kenttätutkimusta ja luennoinut kaikissa maanosissa, julkaissut yli 30 kirjaa ja 300 tieteellistä artikkelia, tuottanut toistakymmentä etnografista näyttelyä, filmiä, jotka perustuvat kenttätutkimuksiin pohjoisten kansojen parissa. Niiden pohjalta ”samaani-, sauna- tai karhuprofessoriksi” sanottu Pentikäinen on oppinut tuntemaan yli 50 samaania ja epiikan laulajaa. Marina Takalon uskonto (1971) on Chicago Folklore Prize -palkittu alansa klassikko, jota jatkaa ”Kaikki minkä muistan - Marina Takalo, runonlaulaja ja näkijä” (SKS).

Eksopolitiikan sanoma Pohjolan mytologian kannalta

Olli Pajula FK

Olen koulutukseltani biologi. Ennen eläkkeelle siirtymistäni toimin hyvinvointiteknologiaprojekteissa. Olen harrastuksena ja opiskeluaiheena perehtynyt tähtitieteeseen 40 vuoden ajan, mm. rakentanut oman peilikaukoputken. Olen tutkinut ufoja ja paranormaaleja ilmiöitä. Omakohtaisista parapsyykkisistä kokemuksista tärkein on ruumiista irtautuminen. Regressioita olen tehnyt lähinnä rentoutustekniikoiden sovelluksena. Regressiossa voidaan palauttaa muistikuvia ajalta ennen syntymää tai sieppausten aikaisia tapahtumia. http://exopoliticsinstitute.org

Eksopolitiikan määritelmä: Alfred Webre:Tähtien välisen yhteiskuntapolitiikan prosessien ja hallinnon tutkimus. Michael Salla: Ufoilmiön ja maanulkopuolisen elämän hypoteesin yhteydessä tapahtuva poliittisten toimijoiden, instituutioiden ja avainprosessien tutkimus ja maan ulkopuolisten olentojen läsnäolon vaikutus politiikkaan. Eksopolitiikka on näiden määritelmien mukaan myös uusi tieteellinen lähestymistapa maan ulkopuolisten sivilisaatioiden ja ihmiskunnan suhteiden tutkimuksessa. Eksopolitiikan piirissä halutaan tietää tarkalleen se, mitkä tahot toimivat ja millä tavoin tällä tärkeällä alueella. Pohjimmiltaanhan osapuolina ovat ihmiskunta ja maan ulkopuoliset sivilisaatiot. Alan tutkijat yrittävät selvittää, mitkä maan ulkopuoliset lajit ja rodut ovat läsnä maapallolla ja mitkä ovat olleet vierailuiden motiivit. Tohtori Michael Salla julkaisi perustavanlaatuisen artikkelin tästä aiheesta vuonna 2005 Exopolitical Journalin ensimmäisessä numerossa: “The History

MINISEMINAARI 4. kerros Su 16.00 - 17.45

of Exopolitics: Evolving Political Approaches to UFOs & the Extraterrestrial Hipótesis”. Alfred Webre ja Steve Bassett ovat olleet tämän keskustelun johtohahmoja 2000 -luvulla. Kysymys: Onko Maapallo kärsinyt universaalisesta eristyksestään muista sivilisaatioista jo vuosituhansien ajan, ja olisiko mahdollista liittää maapallo laajempaan sivilisaatioiden yhteistyöhön? Alfred L. Webre on sanonut: “ Voi olla totta, että planeettamme on eristettynä interplanetaarisesta, intergalaktisesta, moniulotteisesti kehittyvästä ja hyvin järjestetystä yhteistyöstä.” Jos tämä on totta, ja näin voi olla, on asialla monia vaikutuksia kulttuuriimme täällä maapallolla. Kun tällainen väite esitetään, syntyy kolme kysymystä: (1) Jos emme ole yksin,

keitä muita on olemassa ja miksi olemme eristyksissä? (2) Mikä on todellinen alkuperämme? (3) Kuka olen todella? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat niin tärkeitä ja niin syviä, että ne kääntävät ylösalaisin todellisuuden, joka meille on rakennettu ja jota ylläpidetään tässä yhteiskunnassa. Tästä seuraa, että maan ulkopuolinen teema tulee automaattisesti tärkeimmäksi kysymykseksi tässä sosiaalishistoriallisessa ajassa, sillä historia voi olla täysin erilainen kuin olemme luulleet. Uusi käsitys asioista tuo tullessaan suuremmat mahdollisuudet muutokseen ihmisten tietoisuudessa ja siirrymme kohti uutta ja kehittyneempää sivilisaatiota maapallolla. Todellisen vapauden ja yhteistyön yhteiskunta toimii niin, että sen jäsenet ovat tärkeimmät toimintaa ylläpitävät voimat ja kehittynyt tietoisuus nousee luonnollisella tavalla enemmän vaikuttamaan. Uusi paradigma on nousemassa edelläkävijöinään Michael Salla ja Alfred L. Webre, joiden toiminnasta tulee lisätietoa kotisivuilleni myös suomeksi. PRG taas on kattojärjestö, joka edustaa todellisuuden katsomista uudelta näkökulmalta. Eksoparadigma visioi ihmisten yhteis-

kunnasta universaalia ja avointa. Suomen Eksopolittiikka-sivut ovat osa kansainvälistä verkostoa, EWN Exopolitics World Net. Elämme kosmisessa järjestelmässä, joka on muuttamassa maapalloa hyvin paljon (ehkä enemmän kuin voimme kuvitellakaan). Uusi horisontti kehittää uutta ymmärrystä talouden, politiikan, lainsäädännön ja tieteiden alueella lopputuloksenaan uusi ihmiskunta. Pohjolan mytologiassa on paljon yhteyksiä ja viitteitä jumalolentoihin ja avaruuteen. Monien muiden maiden mytologioissa ja raamatussakin on kohtia, jotka voidaan tulkita avaruushypoteesin kannalta. Luonnonuskontojen aikakäsitys ei ole lineaarinen, vaan maailma rakentuu muuttumattoman keskusidean varaan. Se ohjaa maailman syklisiä muutoksia. Kosmos on valtava kokonaisuus, jonka osia olemme väistämättömästi. Eksopolitiikan ideat ja filosofia tuntuvat liittyvän monin tavoin Pohjolan ja koko maapallon historiaan, tulevaisuuteen ja mytologisiin ajatuksiin elämän tarkoituksesta, ihmisen perusolemuksesta, maapallon tilasta ja henkisestä edistymisestä.


20 Pohjolan marjojen ja kasvien terveysvaikutukset

Miniseminaari 4. kerros La 12.00 - 13.45

Sinikka Piippo Kasvitieteilijä, professori

Sinikka Piippo on kirjoittanut kirjoja lääke- ja yrttikasveista, marjoista ja kasvien maagisista voimista. sinikka.piippo@helsinki.fi http://www.fmnh.helsinki.fi/users/piippo/index.html

Marjat, vihannekset, hedelmät, mausteyrtit ja muu kasviperäinen ravinto muodostavat tärkeän perustan terveydellemme. Ne vaikuttavat niin kehoon kuin mieleen ja niiden vaikutus saattaa jopa ylittää varsinaisten lääkekasvien vaikutuksen. Marjat ja yrtit ovat erinomaisen hyö- mieltä, tuovat vastustuskykyä ja tabolisen oireyhtymän ehkäisyssä. dyllisiä terveydellemme. Olemme parantavat sopeutumiskykyämme Marjat auttavat niin sydän- ja veririippuvaisia kasveista ja luonnon stressaaviin elämäntilanteisiin. suonitautien ja syövän ehkäisyssä hyvinvoinnista. Hyvinvoiva luonto Ravinnolla ja terveydellä on kuin diabeteksen ja muistiongelja sen kasvit tuovat meille mielen ja selvä yhteys keskenään. Tosin ra- mien torjunnassa. Marjat auttavat kehon kuntoa ja vastustuskykyä sai- vinto yksin ei riitä, vaan muut ter- ylläpitämään ruoansulatuselimistön rauksiin. Luonnonmukainen elämä, veet elintavat ja mielen tasapaino hyödyllistä bakteerikantaa ja paranluomuruoka, yrtit ja marjat pitävät ovat tärkeitä. Stressi altistaa niin tamaan vastustuskykyä. meidät terveempinä. Ravinnon unettomuudelle, yleiselle pahoinMaustekasveissa on monia hyötulee olla elinvoimaa lisäävää, elävää. voinnille kuin immuniteetin puu- dyllisiä ominaisuuksia juuri SuoLuomuruoka, luonnonmarjat ja tokselle, korkealle verenpaineelle, messa, sillä täällä ne sisältävät suuria yrtit sisältävät suuria määriä terve- diabetekselle, ylipainolle ja de- pitoisuuksia lääkkeellisesti vaikutydelle hyödyllisiä aineita ja antiok- mentiallekin. Terveellisestä ravin- tavia eteerisiä öljyjä. Monet maustesidantteja. Voi puhua kasvien sa- nosta, yrteistä ja marjoista löytyy kasvit ovat myös erinomaisia antilaisista voimista monessa mielessä apua sekä stressiin että em. saira- oksidanttisten aineiden lähteitä. Ne – ne ovat terveydellisiä, kuntoon ja uksiin. Vihannesten, hedelmien, sisältävät tulehduksia torjuvia aimieleen sekä psyykeen ja henkeen marjojen, viljojen, palkokasvien ja neita vaikuttaen ehkäisevästi tavalvaikuttavia. sienten vitamiinit, kivennäis- ja hi- listen sairauksien ohella muistionKasvit vaikuttavat meihin ko- venaineet, kuidut, fenolit, glukosi- gelmiin. Mausteyrtit torjuvat niin konaisvaltaisesti tai niillä on rajal- nolaatit, sterolit ja kasviestrogeenit vatsa- ja hengitystievaivoja kuin ahlisempi vaikutus johonkin kehon ehkäisevät lukemattomia saira- distusta ja unettomuuttakin. Monet osaan. Ne vaikuttavat niin rohtona uksia. Ne mm. estävät tulehdusent- niistä ovat tärkeitä lääkekasveja. ja ravintona kuin kukkatippoina, syymejä, säätelevät hormonitasaKasviksia, hedelmiä ja marjoja homeopatiassa ja ympäristönä. painoa, torjuvat syöpää, ylipainoa ja on syytä syödä monipuolisesti. TärKasvien vaikutus kulkee fyysisestä elintasosairauksia. keää on terveellisestä ravinnosta henkiseen: ravinnosta ja rohdosta Marjat ovat parhaita antioksidant- saatujen monien ravinteiden posimieleen ja henkeen. Jokainen roh- tisten fenolien lähteitä. Kotimaiset tiivinen yhteisvaikutus, jolloin aitona käytettävä kasvi kuntouttaa eli- metsiemme ja puutarhojemme neiden biologinen ja lääkkeellinen mistön jotain osaa: hengitystiehyitä, marjat ovat parhaita terveyden kumuloituva yhteisvaikutus ylittää ruoansulatuselimistöä, virtsateitä, kohentajia ja ylläpitäjiä. Suoma- yksittäisten ravintoaineiden vaiverenkiertoa, hermostoa. Tämän laiset marjat ovat selvästi terveelli- kutuksen. Ravinnon, marjojen ja ne tekevät joko ennaltaehkäise- sempiä kuin tavalliset hedelmät ja mausteiden erottaminen lääkeyrvästi tai parantavasti. Kokonaisval- vihannekset. Ne ovat hyvä ener- teistä onkin turhaa, sillä ravinto on taisesti vaikuttavat kasvit edistävät gian lähde ja erinomaisia painon- lääkkeemme! elinvoimaa, nuorentavat kehoa ja hallinnassa sekä diabeteksen ja me-

Muinaista ajanlaskua: taivaankannen kello ja kalenteri Pohjanmaan jätinkirkoissa Stonehenge ja sen käyttötarkoitus ovat meille tuttuja, mutta harva tietää, että Pohjanmaan rannikko on täynnä vastaavia aurinko-observatorioita. Muinaissuomalaiset tarkkailivat näissä jätinkirkoiksi kutsutuissa kivikehärakennelmissa Aurinkoa jo 5000 vuotta sitten, loivat havaintojensa pohjalta kalenterin ja todennäköisesti harjoittivat myös erityistä aurinkokulttia. Pohjanmaalla, muinaisen me- viitteitä ajoittaisesta käytöstä löytyi. renrannan tuntumassa, on viiti- Rakennelmia epäiltiin asuinrakensenkymmentä jätinkirkoiksi tai nusten perustoiksi, kalmistoiksi, metelinkirkoiksi kutsuttua kivike- linnoituksiksi ja jopa hylkeenlihan härakennelmaa. Ne ovat useim- kylmävarastoiksi. Museovirasto ei miten suorakaiteen muotoisia, pitänyt aikoinaan tarpeellisena jäkäsin nostetuista kivistä koottuja tinkirkkojen suojelemista. Keväällä 2009 jätinkirkkoja ryhkehävalleja, kooltaan kymmenmetrisistä jopa 60 metriä pitkiin. Vallit dyttiin tutkimaan uudelleen arlähtöovat matalahkoja, vain puolesta keologis-astronomisista metristä pariin metriin korkeita ja kohdista. Niiden rakentaminen muutamien metrien levyisiä. Niissä ajoitettiin vuosiin 2500 – 2000 eaa on yksi tai useampia muita suurem- eli samoihin aikoihin, jolloin Suopien pieluskivien reunustamia port- messa alettiin viljellä maata – vieteja. Jätinkirkot sijaitsevat usein läpä suhteellisen lähellä jätinkirkmuutaman rakennelman ryhmissä. kojen esiintymisalueita. Yllättävimmät havainnot tehSuurin ryhmittymä on Raahen ympäristössä, jossa sijaitsee myös jä- tiin kuitenkin jätinkirkkojen porttiaukkojen suuntauksista: portit tinkirkoista suurin, Kastelli. Kun jätinkirkkoja tutkittiin noin 100 osoittavat vuoden tärkeimpien auvuotta sitten, niiden käyttötarkoi- rinkopäivien suuntiin. Jotkut jätintuksesta ei syntynyt yksimielisyyttä. kirkkojen portit osoittavat Auringon Rakennelmista ei löytynyt pysyvän nousu- tai laskukohdan horisonasutuksen merkkejä, mutta selviä tissa kevätpäivän tai syyspäivän ta-

sauksen ajankohtana, toiset kesätai talvipäivänseisauksen nousu- tai laskuajankohtina. Useassa jätinkirkossa portteja on suunnattu myös ns. välipäivien mukaan: vapun eli kevään juhlan ja elonkorjuun suuntaan sekä kekrin, muinaissuomalaisen uudenvuoden ja talvenselän suuntaan. Jätinkirkkoja voidaan siis perustellusti kutsua Suomen Stonehengeiksi! Aurinkosuuntauksilla pystyttiin määrittämään tarkka aurinkovuoteen perustuva kalenteri, joka oli välttämätön maanviljelyksessä, mutta ajanmääritystä tarvittiin todennäköisesti myös tärkeiden uskonnollisten juhlien ajankohtien selvittämiseen. Joissakin jätinkirkoissa löytyy merkkejä myös aurinkovuotta 11 päivää lyhyemmän Kuun kiertoon perustuvan kuuvuoden määrittämiseen käytetyistä rakennelmista, mikä kertoo siitä että esi-isämme tunsivat ajan käsitteen, hallitsivat tarkan ajanmäärityksen ja tiesivät erittäin hyvin taivaankannen säännönmukaiset ilmiöt. Miksi jätinkirkkoja rakennettiin vain suppeahkolla rannikkokaistaleella Pohjanlahden rannalla?

Miniseminaari Luokka 2C 2. kerros Su 13.00 – 14.45

- Ainoastaan Jätinkirkkojen esiintymisalueella Aurinko näyttää laskeutuvan maan pinnalle kaksi kertaa vuodessa: kesäpäivänseisauksen aikaan yöllä ja vastaavasti päivällä talvipäivänseisauksen ajankohtana. Liittyikö tämä johonkin muinaissuomalaiseen aurinkokulttiin tai Päivättären ja Kuuttaren, auringon ja kuun jumalattariemme palvontaan? Entä miksi monesta jätinkirkoista löytyy menhirejä, parimetrisiä jyhkeitä kivipaaseja? Keitä olivat jätinkirkkojen rakentajat tai keneltä he oppinsa saivat? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tässä esitelmässä. Perehdytään myös yhdessä aurinkokellon ja aurinko-observatorion rakentamisen saloihin. Tervetuloa aikamatkalle kiehtovaan menneisyyteemme muinaiskulttien syntysijoille!

Anu Rainela-Lankinen

Yrittäjä, KTM, arkeoastronomian harrastaja

Olen tähtitieteen historiaa tutkiva astronomian harrastaja, ja nykyään etsin erityisesti tietoa ajan käsitteen syntymisestä sekä ajankulun mittaamisen keinoista muinaisina aikoina. Esi-isillämme oli jo tuhansia vuosia sitten käytössään tarkkoja välineitä ajan määrittämiseen - meidän on vain opittava lukemaan heidän jättämiään merkkejä: luukaiverruksia, kalliomaalauksia, megaliittisia rakennelmia ja muita muistomerkkejä. Pidän aikaan ja muinaisiin mytologioihin liittyviä esitelmiä astronomis-astrologisessa lahjatavarakaupassani. anu.rainela-lankinen@alnilam.fi www.alnilam.fi


21 Intuition uudet mahdollisuudet

Juhlasali La 16.00 - 16.50

Intuitio herää meissä aivan uudella tavalla nykyisenä aikana. On ihmisestä itsestään kiinni, kuunteleeko hän tätä sisäistä kutsua vai ei. Kun otamme intuition oikeanlaiseen käyttöön, taivas on tässä ja nyt, eikä missään kaukana kuoleman jälkeen.

Luonnonhenget muuttuvassa maailmassa

Miniseminaari Luokka 2C 2. kerros La 17.00 - 18.45

Luennossa kerrotaan vanhoja uskomuksia luonnon “henkimaailmasta” ja siitä, mitä luonnonhenget meiltä nyt odottavat. Luonnonhenkimaailmalla on myös universaaleja muiden ulottuvuuksien auttajia, niin kuin meilläkin. Voit löytää oman tapasi yhteistyölle luonnonkuntien kanssa. Luonto puhuttelee ihmistä tässä laista yhteyttä. Helge Mikael Salo ajassa yhä enemmän, mutta hyvin Niin kuin meillä on suojelusenkepaljon toisin kuin muinaisina ai- limme, oppaamme ja auttajamme Helge on monipuolinen koina. Luontoa on käytetty hyväksi matkamme tukena, on myös Luonhenkisen elämäntien opastaja, niin kauan, että se ei sitä pitkään nonhenkikunnille tullut univerjoka on ottanut yhdeksi kestä, eivätkä näin ollen myöskään sumin korkeavärähteisistä maaelämäntehtäväkseen ihmisten Luonnonhenkikunnat. ilmoista auttajia tukemaan sitä ja luonnonkuntien harmonisen Eräs tärkeä asia on unohtunut ih- voimakasta muutosta, jota Gaia käy yhteiselämän elvyttämisen. misiltä nykyajassa, eli luonnon kun- nyt läpi. Tarvitsemme toisiamme helge.salo@luukku.com nioittaminen kaikessa eheydessään selvitäksemme tässä muutoksessa. www.voimantie.auttaa.fi ja monimuotoisuudessaan. Vaikka Jokaisella on mahdollisuus kesiitä puhutaan, se ei näy kylliksi te- hittää omanlaista yhteyttä Luonoissa. Luonnon henkistä merkitystä nonhenkimaailman kokemiseen ja ei ole huomioitu tehometsätalou- vuoropuheluun omana itsenään, dessa ja luonnonvarojen kiivaassa sellaisina ainutlaatuisina olentoina, hyötykäytössä. joita olemme, sillä niin ovat hekin. Jo paljon ennen tätä Luonnon- Aitous ja vilpittömyys ovat luonhenkikunnat ovat vetäytyneet ylei- nonkuntien perusolemusta, ja sen sesti ihmisten tietoisuuden rajoille he aistivat meistä. Onkin meidän ja sen ulottumattomiinkin kauan valintamme, miten lähestyä heidän sitten. He olivat lähempänä silloin, maailmaansa. kun vielä uskottiin luonnon henkiKotihaltiat ja tontut ovat moolentoihin ja heidän suojeluunsa ja nille tarinoista tuttua väkeä, sillä he suopeudenosoituksiinsa, niin met- ovat meitä lähinnä. Heidän kautsästysonnessa kuin viljelyssä. He taan voikin syntyä laajempi yhteys olivat täällä ennen meitä ja ovat noihin maailmoihin, kunhan ensin vielä meidän jälkeenkin. yhteys on luotu. Haltiat viisaukUhripuukäsite on ollut laajaa sineen, maahiset eetterisammalmeillä Suomessakin, ja vielä tähän hauteineen vaivojen hoidoissa, päivään on säilynyt noita puita puiden henget tarinoineen ja maja uhrikiviä, joiden kautta on il- taline hyräilyineen, veden- ja ilmanmaistu kunnioitusta ja avunpyyntöä haltiat viesteineen ja virkistävine luonnonkunnille. energioineen. Tällä hetkellä Luonnonhenget He tulevat myös pyytämään apua katsovat uteliaina ja kiinnostu- tarvittaessa niiltä, joilla on tahtoa ja neina sitä, mitkä ovat ihmisten va- sydäntä kuulla heitä. linnat näinä muutoksen aikoina. Siinä vasta esimakua siitä kokeNe ihmiset, jotka kulkevat luon- misen kirjosta, joka voi avautua, nossa avoimin silmin ja sydämin, kun saavuttaa sydämensä kautta sen pannaan merkille luonnonkuntien aidon yhteyden ja luottamuksen, maailmoissa. Tällaiset ihmiset ovat jota he odottavat. avainasemassa luotaessa uuden-

Luento käsittelee sitä, miten nykyisen aikamme poikkeukselliset muutokset ilmenevät ihmisessä. Elämme murrosaikaa siinä mielessä, että ihminen saa uudella tavalla käyttöönsä sellaisia sisäisiä ominaisuuksiaan, jotka ovat olleet vuosisatoja piilossa. Tosin aina on ollut ihmisiä, jotka ovat osanneet erilaisin menetelmin aktivoida ihmisen uinuvia kykyjä. Nyt aika tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden löytää salattu maailma ihmisen sisältä. Ihmisen sisäisten luontaisten kykyjen esiintulo vaati aiemmin suuremman työn, koska ulkoinen ilmapiiri ei tukenut prosessia samoin kuin nyt. Poikkeuksellista meidän aikanamme on, että nyt aika tarjoaa luonnostaan hedelmällisen värähtelyn, joka kutsuu aktivoimaan omaa voimaamme. Vaikka ihmisen on edelleen otettava vastuu tekemisistään, on tänään paljon helpompaa löytää oma voimansa, koska ajan peili tukee tätä toimintaa. Samalla, kun aika avaa ihmisen sisäistä tietoista tietä, myös ihmisen kontakti elämän ohjaaviin voimiin selkeytyy - ihminen voi avata erilaisia yhteyksiä toivomiinsa suuntiin. Kun aikamme herkistyy koko ajan lisää, erilaiset henkiset ja avaruudelliset tahot ovat selkeämmin tavoitettavissamme. Ihmisen ei tarvitse enää vain uskoa, että tietämme ohjaavat erilaiset henkiset tai avaruudelliset oppaat, vaan hän voi konkreettisesti kokea tämän. Kun henkistyvä ilmapiiri luo mahdollisuuksia avautua kokonaisemmin todellisuudelle, myös materian harhan houkutus korostuu. Ihmiset reagoivat monella tavalla Maassa tapahtuvaan ilmapiirin muutokseen. Tämä näkyy sekä uusien henkisten virikkeiden ilmaantumisena, että sisäisenä tunteena saada elämään henkisiä kokemuksia. Toisessa ääripäässä erilaiset riippuvuudet lisääntyvät, ja tämä johtuu suoraan yksilön reagoimisesta uuteen henkiseen tilaan. Ellei yksilö löydä uusia hedelmällisiä tapoja ilmentää sisäistä henkistä kutsua, se purkautuu turhautumisena.

Ehkä moni meistä on joskus toivonut omaa opasta, joka konkreettisesti neuvoo, mitä meidän on tehtävä elämän pelissä. Nyt tämän oppaan saaminen on mahdollista. Opas asuu sinussa itsessäsi intuition muodossa. Kun intuitio saadaan sisällämme aktivoitua oikealla tavalla, elämä voi muuttua miellyttäväksi soljuvaksi virraksi aiemman taistelun sijaan. Sen avulla on mahdollista löytää oma paikkansa elämän virrassa. Kun se löydetään, se näkyy elämässämme niin henkisenä kuin materiaalisena runsautena. Kun ihminen ilmaisee elämässä ominta ja syvintä itseään, elämä palkitsee tämän. Siten hyvä, rikas elämä ei ole koskaan sattumaa, vaan sisäisen järjestyksen tulos.

Pekka Tamminen Hum.kand.

Olen saanut historioitsijan koulutuksen Tampereen yliopistossa ja opiskellut sivuaineena muun muassa journalismia. Toimin vapaana toimittajana ja teen pyynnöstä juttuja lehtiin. Minut voi tilata myös luennoimaan. http://pekkatamminen. blogspot.com/


22 Kalevala, alkemia ja parantamisen tiede

Henkisyys liiketoiminnan vaikuttimena Voiko bisneksen teko olla eettistä, saatikka sitten ekologista? Vai jääkö etiikka vain aatteelliseksi hapatukseksi, joka unhoittuu kovassa maailmassa? SYY ry tulee esittelemään tämän vuoden messuilla yrittäjyyden uutta, nousevaa, eettistä ja arvopohjaisuudelle perustuvaa liiketoiminnan muotoa, joka on hyvää vauhtia rantautumassa Suomeen. Tule sinäkin mukaan miniseminaarimme! Liiketoiminta eli bisnes mielletään helposti egosentriseksi, oman edun tavoittelun kyllästämäksi toiminnaksi. Tämä kuvaakin loisteliaasti sitä mekanistista maailmankuvaa tai maailmaa, jossa olemme eläneet viimeisten sadan vuoden ajan. Se on ollut aikakausi, jossa pohatat ovat haalineet voitot kurjien alaistensa kustannuksella näiden toimiessa suuremman koneiston mitättömän arvoisina ja täysin korvattavissa olevina osina. Monet meistä miettivät tahollaan omaa merkitystään ja mahdollisuuksiaan osallistua paremman huomisen ja valoisamman tulevaisuuden luomiseen. Kun yksilö alkaa miettiä merkitystään ja sen kokemista tai kokemattomuutta, joutuu henkilökohtaisen elämän ohella moni muukin asia arvioinnin alle: Onko työ merkityksellistä? Kuinka työn tarjoava taho yrityksenä tai organisaationa toimii? - Ihmisen työllä ja toimenkuvalla on varsinkin tänä päivänä suuri merkitys. Yhteiskunnassamme on vielä voimakkaasti vallalla epäeettinen ajattelu ja sen myötä toimintamalli, joka on suoraan johdannainen tietoisuutemme kehitysasteesta. Olemme nyt keskellä mullistavaa aikakautta, jossa ihmisten vääjäämättä kohentuva tietoisuus saavuttaa kollekiivisesti tason, jolla sen hedelmät alkavat vihdoin ilmetä konkreettisesti todellisuudessamme. Näihin hedelmiin lukeutuvat myös erilaisten yhteiskunnallisten rakenteiden uu-

delleenluominen sekä uusien ajattelu- ja toimintamallien rohkea käyttöönotto. Tästä samaisesta uudelleenluomisen tai uudelleentekemisen oivalluksesta sai aikanaan alkunsa myös messuilla kumpanakin päivänä muotinäytöksen pitävä Remake EkoDesign. Remake lähti rakentuessaan luomaan uudenlaista yrittäjyyden mallia, joka myöhemmin havaittiinkin jo olemassa olevaksi, vasta Suomeen rantautumassa olevaksi toimintamuodoksi. Vaikka näkyvin osa Remakea luo tai tekee nimensä mukaisesti uusiovaatteita, on yrityksen perustana kuitenkin voimakas arvopohja ja halu luoda uutta asiassa kuin asiassa. Näkyvä osa yrityksen toimintaa on aina vain jäävuoren huippu. Tätä osaa kontrolloidaan tuottamaan yrityksen kannalta parasta mahdollista tulosta. Parhaimmillaan näkymätön osa toimintaa voi kuitenkin luoda voimakasta ideologiaa ja tuoda avoimesti julki yrityksen toimintaa läpinäkyvästi ja luottamuksellisesti. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on yrittäjyyden muoto, jossa yhdistyy edellä kuvattu ideologia: se raivaa tilaa yrityksille, joiden intohimona on toimia rohkeasti omalla tavallaan yhteiskunnan tilaa ja toimivuutta parantaen. Yhteiskunnallisen yrittämisen perushengen mukaisesti sitä edustavat yritykset tai yrittäjät eivät ole suoranaisesti valinneet tätä yrittäjyyden muotoa, vaan se on ikään kuin kasvanut heidän sydämensä

Miniseminaari Luokka 2C

Miniseminaari 4. kerros

2. kerros La 15 - 16.45

palosta ja halusta toimia puhtaalla omallatunnolla ja sitä ilmentäen. Yhteiskunnallisen yrityksen ominaispiirteitä ovat yleensä seuraavat: • Rajoitettu voitonjako, joka on selkeästi esillä yhtiösopimuksessa. Tämä siksi, että mahdollisesti saavutettavat voitot ohjautuvat edelleen yrityksen laajentamiseen ja sen toiminnan kehittämiseen. • Arvopohja: selkeästi määritelty ja yrittäjien tai osakkaiden selkeästi hyväksymä toimintamalli, jota ohjaavat yritykselle määritellyt arvot. • Yhteisöllisyys ja yhteistyön ajatus: halu tehdä yhdessä sekä ymmärrys siitä, että niin saadaan enemmän aikaan. • Skaalautuvuus: mahdollisuus laajentaa toimintaa suurempiin ja parempia tuloksia tuottaviin mittasuhteisiin mahdollisten yhteistyöyritysten kanssa. • Sosiaalinen innovaatio eli kyky luoda uudenlaista toimintaa tai korjata olemassa olevaa toimintamallia parantaen näin yhteiskuntamme tilaa. • Läpinäkyvyys: avoimuus kaikessa toiminnassa, mikä mahdollistaa luottamuksen ja yhteistyökyvyn.Yritystoiminta ei perustu liikesalaisuuksiin, vaan toimintamallien jakamiseen.

Mirjami Malleus-Lemettinen

Pukuompelija ja yrittäjä

Kirjoittaja on Syy ry:n perustajajäsen. Hän edustaa myös Remake EkoDesign -eko-ompelimoa, joka on yhteiskunnallinen yritys. info@remake.fi info@syy.fi www.syy.fi www.remake.fi

Su 12.00 – 13.45

Kaikki ihmiskunnan vanhat uskonnolliset teokset sisältävät mysteerioviisautta ja ovat siksi kirjoitetut vertauskuvin, jotta tietämättömät ihmiset eivät alkaisi herättää voimia, joita he eivät pystyisi hallitsemaan. Alkemistiset tekstit, samoin kuin Kalevala, sisältävät menetelmän sekä ihmisyyden henkistämiseksi että sairauksien voittamiseksi. Yleinen käsitys mieltää alke- menetelmistä, joilla nuo kehot voimian yksinkertaisesti yritykseksi daan puhdistaa ja kirkastaa. Lopmuuttaa epäjalot metallit kullaksi. putuloksena he etsivät viisasten Huolimatta alkemistien saavutuk- kiveä, joka on samalla elämän eliksista kemiassa ja metallurgiassa, al- siiri, azoth, joka antaa kuolemattokemian kukoistuskautta pidetään muuden. Ymmärrys menetelmistä taikauskon ja epätieteellisyyden ai- antoi heille kuitenkin kyvyn pakana. Kuitenkin alkemistien jou- rantaa sairaita tavalla, johon saman kossa on ollut useita länsimaisen ajan yliopistoissa opetettava lääketieteellisen ajattelun ja tutkimuksen tiede ei pystynyt. suurmiehiä, kuten Isaac Newton ja Kalevala on muinaisten suomaTyko Brahe. Pintapuoliselle tutkis- laisten alkemiaa ja toimi oppaana kelijalle alkemia saattaakin vaikuttaa samanlaiselle mysteeriokoululle, epäuskottavalta kokoelmalta maa- mitä edustivat nykyisin tunnegisia ohjeita kullan valmistamiseksi tummat Egyptin ja Kreikan järjesja uskonnollissävytteistä mystiikkaa. telmät. Kalevalan viisaus on univerTodellisuudessa alkemia on ollut saalia ja se on puettu vertauskuviin ennen kaikkea sisäinen menetelmä aivan samoista syistä kuin muihenkiseen kasvuun ja tie Jumalan denkin mysteeriokoulujen. Yleisen valtakuntaan. Syy, miksi useat tie- alkemian mukaan viisasten kivi teen johtohahmot ja poliittiset vai- muuttaa raudan kullaksi. Rauta kuttajat “lankesivat” alkemiaan, ei symboloi mysteeriokouluissa vietollut niinkään kullanhimo, vaan tiluontoa ja primitiivistä ihmistä. kaipuu syvempään sisäiseen ymmär- Raudan syntyruno lauletaan Karykseen ja muutokseen, kuin mitä levalassa sen jälkeen, kun Väinäkristinusko saattoi tarjota. Alkemia möinen on vieraillut ensimmäistä olikin oppineiden ja harvojen valit- kertaa Pohjolassa kosimassa Pohjan tujen henkinen menetelmä, jota ul- Neitoa ja epäonnistunut tältä saakopuoliset eivät juuri ymmärtäneet massaan kolmannessa ansiotyössä. ja jota he siksi kritisoivat. Alkemia Venettä veistäessään Väinämöinen esitti asiat vertauskuvin, jotka toi- saa kirveestä vertavuotavan haavan sinaan saattoivat olla hyvinkin vai- polveensa. Valtoimenaan juokseva keaselkoisia. Vertauskuvat olivat veri symboloi vallatonta astraalista tarpeen, sillä niiden avulla asioita tajuntaa, joka juoksee kohteesta tuntemattomat ihmiset pidettiin kohteeseen ulkoisessa maailmassa. perimätiedon ulkopuolella, jotta he Saadaksensa verenvuodon tyreheivät sen avulla tuottaisi vahinkoa tymään Väinämöinen etsii verenitselleen ja kanssaihmisilleen. Tuota seisauttajaa, joka löytyykin kolvaikeaselkoisuutta lisää edelleen se, mannesta talosta ylimmäisen tien että alkemia ei ole ollut mikään yh- päästä. ”Halliparta ukko uunilta” ei tenäinen menetelmä tai filosofia, kuitenkaan voi auttaa, koska ei tiedä vaan se on lainannut terminolo- raudan syntyä. Väinämöinen itse giansa milloin Raamatusta, milloin laulaa hänelle raudan syntysanat, Kabbalasta tai pakanallisista kreik- joiden mukaan rauta on syntynyt kalaisista ja roomalaisista jumalta- kolmen Luonnottaren maidosta: ruista - sekä kemiasta. mustasta, valkeasta ja punaisesta, Ei ole lainkaan sattumaa, että mitkä värit tavataan myös alkemikuuluisat alkemistit olivat myös assa kolmen luonnon symboleina: taitavia parantajia ja lääkärejä. Pa- Saturnuksen, kuun ja auringon. racelsus (1493-1541) tunnettiin Kun raudan syntysanat on Kalenimellä Doctor Universalis, ”maa- valassa laulettu, verenseisauttajailmankaikkeuden lääkäri”, ja toinen ukko herjaa rautaa, sulkee Väinäkuuluisa alkemisti Roger Bacon möisen polvenhaavan ja voitelee (1214-94) puolestaan nimellä sen. Tämä symboloi astraalikehon Doctor Mirabilis, ”ihmeellinen lää- valmistelun onnistunutta päättykäri”. He ammensivat alkemiasta mistä. Himoluonto ei enää karkaa kauan sitten muualta kadonnutta ulkoiseen maailmaan, vaan pysyy tietoa ihmisen monista kehoista, tahdon hallinnassa. Voitelun jälniiden astrologisista vastineista ja keen Väinämöinen laulaa:


23

Henkiset lait ja maapallon tila Ikiaikaisen henkisen lain mukaan ihminen voi muuttaa maailmaa. Ekologisten valintojen lisäksi voimme päivittäin muistaa elvyttää puita, vettä, ilmaa - kaikkea ympärillämme. Pyyteetön rakkautemme on merkityksellisempää kuin monasti luullaan; voimme elvyttää luontoa ja auttaa toisia ihmisiä heidän omassa kehityksessään ja kasvussaan. Maapallo on yhteinen kotimme. Se ei voi kovin hyvin. Ekosysteemimme, johon lukeutuvat myös puhdas ilma, makea vesi ja kalakannat, on vaurioitunut. Ilmansaasteet, maaperän eroosio, metsäkato ja paisuvat jätevuoret ovat vakavia, hälyttäviä ongelmia. Kotimme maapallo tarvitsee meiltä viisasta toimintaa. Viisas, ekologinen toiminta ja ajattelu auttavat maapallomme ekosysteemiä eheytymään. Luonto, kasvit, eläimet maa, ilma ja vesi kaipaavat meidän huomiotamme ja huolehtivaa toimintaamme. Meillä on riemullinen ja ihana tehtävä: voimme luoda maapallosta paratiisin ja johdattaa se monien ennustusten esittämään kultaiseen aikaan! Ihmisen osa, luoda uutta, on henkisistä laista sikäli vaativin, että siihen sisältyy myös aina vastuu seurauksista. Luojina olemme erityisasemassa. Voimme valita vapaasti, mitä haluamme kehittää ja tehdä. Tiedämme, että voimme aina halu-

tessamme liittyä korkeimman rakkauden, vastuullisen viisauden yhteyteen. Tiedämme, että olemme osa kaikkea ja kaikki on meissä. Voimme vaikuttaa itseemme, ajatuksiimme, tunteisiimme ja ulkopuoliseen maailmaan. Muistaessamme olevamme Jumalan kuvia, valon ja rakkauden olentoja, voimme tuoda taivaan meissä maan päälle. Kaikki on värähtelyä ja värähtelyn kautta yhteydessä toisiinsa. Rakkauden ja kiitollisuuden värähtelykentän luominen eheyttää meitä ja maailmaa. Ulkoinen todellisuus on heijastuma meidän sisäisestä maailmastamme. Kun alamme tottua uskomaan, että voimme tehdä toisin, luopua ahneudesta ja materian yliarvostuksesta, maailma muuttuu tasa-arvoisemmaksi ja saasteista puhtaammaksi. Kun murramme ajatuksissamme taloudellisen kasvun ja suoritushulluuden uskomukset, löydämme vaatimattomuuden ja onnellisuuden. Jo nyt on merkkejä siitä, että kasvuajattelu muuttuu.

Lukuisat ympäristöjärjestöt tekevät aktiivisesti työtä ajattelutapojen ja toimintatapojen muuttamiseksi. Ihmiskunnalla ei ole enää vaihtoehtoja, koska elämme jo nyt kulutuksemme kannalta aikaa, joka ylittää maapallon kantokyvyn. Visioiden ja mielikuvien kautta voimme alkaa kehittää myös toimintatapojen ja elämäntapojen muutosta. ”Se, mihin kiinnität huomiosi, vahvistuu” on henkisenä lakina monelle tuttu. Vesikin kristalloituu kiitoksen sanoista. Kenties tapahtuu niin sanottuja ihmeitä, vaikka ihmeethän ovat luonnollisia ilmiöitä, joillekin vain uusia kokemuksia. Yhdessä voimme luoda uuden värähtelyaallon, joka hoitaa maapalloa, meitä ja muita.

Juhlasali Su 12.00 – 13.45

Riitta Wahlström FM, KL

Riitan kirjaa Eheyttävä luonto voi tilata kirjoittajalta. riitta.wahlstrom@gmail.com www.koti.mbnet/taiga

Mediaaliset lahjat käyttöön

”En liiku omin lihoini, liikun Luojani lihoilla, en väiky omin

Miniseminaari

Miniseminaari

väkini, väikyn väellä

Luokka 2C

Luokka 2C

kaikkivallan,

2. kerros

2. kerros

La 11.00 – 12.45

Su 11.00 – 12.45

en puhu omalla suulla,

Sauli Siekkinen

puhelen Jumalan

Erikoislääkäri, homeopaatti

suulla. Josp’ on mulla suu suloinen, suloisempi suu Jumalan, jospa on kaunoinen käteni, käsi Luojan kaunihimpi.” (Yhdeksäs runo)

Olen valmistunut lääkäriksi vuonna 1997. Koululääketieteen ohella olen opiskellut homeopatiaa vuodesta 1992. Olen myös perehtynyt akupunktioon ja kiinalaiseen sekä antroposofiseen lääketieteeseen. Joogaopettajana olen toiminut vuodesta 1990.Viimeisen vuoden olen työskennellyt Suomen ensimmäisen luontaishoitoihin perustuvan sairaalan, Luontaissairaala Elämänlähteen, perustamiseksi. siekkinen@kaapeli.fi www.luontaissairaala.fi

Monella on tietämättään mediaalisia lahjoja. Suurin osa ihmisistä on intuitiivisia, mutta eivät osaa hyödyntää kykyjään riittävästi. Seminaarin harjoitukset auttavat ehkä heitä. Harjoitustehtävien avulla autan osallistujia löytämään avaimen omaan sisäiseen maailmaansa. Tiedän, että sinulla on piilevänä monia lahjoja, joita voit käyttää jokapäiväisessä elämässäsi itsesi ja lähimmäistesi avuksi. Jos olet huomannut omaavasi mediaalisia lahjoja, haluat varmaan niille ohjausta henkisellä tielläsi. Yksin harjoitellessasi olet ehkä epävarma siitä, oletko toiminut oikein vai väärin. Miniseminaarissa työskentelemme pareittain. Seminaariin mahtuu kaksikymmentä osanottajaa. Palautteen annan heti. Harjoitustilanteen esille tuomat epäselvyydet tai muuten lisätietoa tarvitsevat asiat selvitetään välittömästi seminaarilaisten tekemien kysymysten mukaisesti. Älä koskaan epäröi ottaa selvää asioista. Asioiden selviäminen on sinusta kiinni. Kurssini ovat täynnä iloa ja onnistumisia. Sinun tulee vain yrittää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Unohda pelot ja epävarmuudet. Työskentelemme näkö-, kuulo- ja tuntoaisteilla. Olet varmaan huomannut, että mitä ikinä teemmekin rakkauden nimissä, se tuo iloa ja siunausta sekä saajalle että parantajalle. Messuviikonloppuna saan taas mahdollisuuden antaa, rakkaudella.

Christina Walli Psykometrikko, selvänäkijä, meedio

Koen, että saamani mediaalinen taito on Jumalan lahja, joka on annettu minulle auttaakseni muita. Jaan mielelläni 25 vuoden aikana kertynyttä tietoani muille, jotta hekin voivat auttaa lähimmäisiään.


24

om asatoo maa satgamayaa tamasoo ma jyotirmamayaa mrityor maa amritamgamayaa on shanti shanti shantihi om shrii gurubyoo namaha Sanskritin kielinen mantra opastaa meitä rukoilemaan, että meidät johdatettaisiin pimeydestä valoon, tietämättömyydestä tietoisuuteen, kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen. Lisäksi se kehottaa meitä turvautumaan henkiseen mestariin. Juuri tästähän on henkisessä matkassa kyse, matkaamme ymmärtämättömyydestä tiedon ja tiedostamisen valoon. Tästä on kysymys kaikessa oppimisessa: tietämättömyys pitää meidät pimeydessä, tietäminen kohottaa meidät ymmärtämisen valoon, avaten silmiemme eteen uusia näkymiä. Henkisellä tiellä me etsimme tiedoista korkeinta, Brahmavidyaa, tietoa Jumalallisesta. Toisin kuin usein maallisen tiedon alueella henkisellä tiellä tietäminen tarkoittaa kokemista. Kenellä on tieto Jumalasta, hän kokee Jumalan. Ja päin-

Juhlasali La 17.00 – 17.50

vastoin, ken kokee Jumalan, hän tietää Jumalan.

Kuinka tavoittaa tieto Jumalasta?

Jos tutkimme sairauksien syitä, meidän tulee ensin huolehtia siitä, että tutkimusvälineet, sanokaamme vaikkapa mikroskooppi, jolla teemme tutkimuksen, on ehdottoman puhdas. Sama periaate pätee henkisyyteen, käyttövälineet tulee ensin puhdistaa. Henkisellä tiellä oppilaan tulee ensin puhdistaa oma kehonsa, mielensä ja älynsä. Kehon puhdistaminen edellyttää terveitä ja stressittömiä elintapoja ja sellaisia harjoituksia, joita mm. jooga tarjoaa. Mielen puhdistaminen edellyttää eettisyyttä, hyviä tekoja ja henkisiä harjoituksia. Älyn puhdistaminen tarkoittaa mielen vapauttamista vääristä käsityksistä. Tämä

tapahtuu pyhiä kirjoja tutkimalla ja olemalla valaistuneen pyhimyksen seurassa. Kun sitten suuntaamme puhdistetun kehomme, mielemme ja älymme Jumalalliseen - kärsivällisesti ja pitkäkestoisesti - saamme lopulta kokemuksen siitä mikä on Jumalallinen.

Periaatteessa

yksinkertaista,

käytännössä vaikeaa.

Vaikeaa se on siksi, että joudumme kilvoittelemaan henkisellä tiellä. Kilvoittelemme voittaaksemme omat heikkoutemme. Tiellä on erilaisia esteitä ja sudenkuoppia. Välttääksemme ne ja päästäksemme perille me tarvitsemme opastajaa, häntä joka tuntee tien perille asti. Tämän johdosta kaikissa maailman uskonnoissa on henkisiä, valaistu-

neita opettajia, ja heillä opetuslapsia. Opettaja kohottaa opetuslapsen tietämättömyyden pimeydestä tietoisuuden valoon. Hän johdattaa opetuslapsen perille. Ilman Krishnaa, Buddhaa ja Jeesusta ei heidän opetuslapsistaan olisi koskaan tullut suuria. Siksi henkisen opettajan ja hänen opetuslapsensa suhde on pyhä, sillä tuossa suhteessa korkein tieto välitetään. Valaistunut opettaja opastaa opetuslapsensa jumalallisen rakkauden valoon.

Taavi Kassila Taavi Kassila on joogaopettaja, luennoitsija, käsikirjoittaja, vapaa kirjailija ja elokuvaohjaaja, joka asuu Äiti Amman ashramissa Intiassa. taavi.kassila@gmail.com

Terapiaa ja yksilöllisyyttä ravinnosta Ravinnosta oikeaa informaatiota sekä keholle että sielulle! Puhtaat ja alkuperäiset raaka-aineet ovat avain fyysisen kehon kytkeytymiselle ajan hengen haasteisiin. Ajatukset, asenne ja ruoan kunnioitus välittyvät myös ruokaan.

Kari ”Spelttimies” Kaipainen Kari Kaipainen on puhtaan ja alkuperäisen ruoan puolestapuhuja. Sunspelt Oy:n yrittäjänä markkinoin ja kehittelen erilaisia spelttituotteita puhtaista ja alkuperäisistä raaka-aineista, joissa luonto on peruslähtökohta. Olen myös usein mukana messuilla ja erilaisissa tapahtumissa, sekä pidän luentoja ja kursseja ravinnon syvemmästä merkityksestä. kari.kaipainen@sunspelt.fi www.sunspelt.fi

Olet mitä syöt ja luot sen, mitä ajattelet, sillä elämä on kokonaisuus. Puhdas alkuperäinen ravinto on ”korkeaoktaanista” polttoainetta kehomme todellisille tarpeille, eikä se kuluta kehomme omia voimavaroja, vaan antaa enemmän vitaalisuutta, elinvoimaa ja täysiarvoista ravintoa. Oikea asenne ja positiivisuus välittyy myös ruokaan, joten ilolla syöty ruoka imeytyy ja palvelee syvemmin kehoamme kaikilla tasoilla. Muun muassa speltti on ”valaisevaa” ravintoa, joten se auttaa kehoamme puhdistumaan erilaisista kuona-aineista. Se auttaa meitä myös yksilöllisyyden aktivoitumiseen itsessämme, eli ravinto liittyy myös henkiseen kasvuun tärkeänä osana. Alkuperäinen jalostamaton ravinto tuo kehoomme oikeanlaista informaatiota, joka toimii solutasolla pehmeästi kuluttamatta kehomme omia voimavaroja ruoan sulatukseen, joten olomme pysyy

vireämpänä heti ruokailun jälkeen. Myös veren sokeriarvot pysyvät tasaisina pidempään, joten alkuperäisravinto on suositeltavaa myös diabeetikoille sekä vatsavaivoista ja ruoansulatushäiriöistä oirehtiville. Luonnossa on viisautta, jota syömällä voimme ymmärtää paremmin itseämme ja kokonaisuutta, jossa kaikilla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Oikea ravinto kytkee meitä syvemmin tähän luonnonjärjestelmään, joka on nousemassa vahvemmin tietoisuuteen, eli palaamme uudelleen juurillemme ”nykyaikaisesti” vajoamatta kuitenkaan menneisyyteen, sillä elämä on tässä hetkessä. Ruoka on tärkeää myös sosiaalisesta näkökulmasta. Ruoka yhdistää ihmisiä, jota kautta se palvelee meitä inhimillisessä ja yhdistävässä merkityksessä. Nyky-yhteiskunnassa ruoasta on tullut kaupallinen ja teollinen tuote, joten ruoan henki ja arvostus on haihtunut taivaan tuuliin.

Me kaipaamme takaisin sitä mitä oikeasti olemme. Ravinto on tärkein yksittäinen tekijä, jolla voimme löytää juuremme ja identiteettimme takaisin oikeaan valoon. Syökäämme siis ajan hengen ravintoa rakkaudella ja kunnioituksella maa-äitiä ja isä-taivasta kohtaan. Silloin taivaskaan ei ole enää rajana elämämme luojina.


25 Moniulotteinen henkisyys

The Truth is out there. Is it? KESKUSTELUTILAISUUS! Elämme äkkinäisten muutosten aikaa, missä mikään ei tunnu olevan pysyvää. Kansojen sekoittuessa kansallinen identiteetti pirstoutuu, samoin käsitys ydinperheestä, työelämästä ja harrastuksista muuttavat muotoaan. Uusia uskontoja ja guruja syntyy. Hengen foorumeilta haetaan yhä helpommin tukea ja vahvistusta omaan henkisyyteen. Taloudellisen hyvinvoinnin ja teknologian kehittymisen myötä on jäänyt enemmän aikaa filosofiselle pohdinnalle. Kun ennen tyydyttiin seuraamaan pyhiä kirjoituksia osana elämää, harva enää tyytyy evankeliumin ilosanomaan. Raamattu taipuu huonosti nykypäivään. Henkisyyttä voidaan hakea monilta foorumeilta, kuten internetistä, tapahtumista ja messuilta. Kuka minä olen, olenko henkinen, mikä on minun totuuteni ja mikä on minulle oikein? Hengen ja Tiedon messuilla henkisiä ihmisiä hemmotellaan, sillä sieltä löytyy jokaiselle jotakin.

Trendit muokkaavat suuntaa

Maagiseksi leimatut menettelyt ovat muinoin olleet luonnollinen osa ihmisen arkielämää. Vanha magia oli niin kiinteästi sidoksissa omavaraistalouteen, maaseudun luonnonoloihin ja elinkeinorakenteeseen. Agraaritaloudesta siirtyminen korkean teknologian aikakauteen, ihmiselle on jäänyt enemmän aikaa. Koulutuksen tuoma sivistys ja tieto on muuttanut primitiivistä suhtautumistamme henkisyyteen. Aika on kypsä eteenpäin menolle, henkiselle haasteille ja itsensä kehittämiselle. Henkisyyttä ravitaan nykypäivänä samanhenkisen ihmisten

kanssa vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisissa verkostoissa. Tietoa kulkee ja tulee jatkuvasti lisää, kun välimatkat ovat kaventuneet muun muassa internetin ja kansainvälisen median myötä. Henkisyys on selvästi kiinni ajassa sekä kulttuurissa. Uusimpia muotivirtauksia ja trendejä seuraamalla havaitsee tämän hetkisen henkisyyden suunnan. Totuutta haetaan milloin henkilökemioista, telepatiasta ja energioista, milloin joogasta tai ruokavaliosta. Uskaliaimmat hakeutuvat uskonnollisten gurujen luokse valaistumisaikeissa. Trendit tuovat pikahelpotusta, mutta pidemmän päälle henkinen kasvu ei muodista paljoa piittaa. Henkisyys on loppujen lopuksi yksin käytävä - yksinäinen tie.

Henkisillä foorumeilla

Henkistä vahvistusta lähdetään hakemaan entistä helpommin netistä. Hakijat löytävät muutamalla hakusanalla roiman määrän kanavoitsijoita, profetioita, ennustuksia, enkeleitä ja tulkintaa tulevasta. Henkimaailman mestareita löytyy enemmän ja enemmän. Talouskriisissä painiva maailma laittaa arvot väkisinkin uuteen uskoon ja hengen guruja syntyy kuin sieniä sateella. Uskonto tai uskomus valitaan usein sen perusteella, miten se sopii omiin ajatuksiin ja tukee omia ajatuksia. Valinta on vapaa. Jokainen ihminen on henkinen olento. Henkinen kasvu on usein kivulias prosessi, jossa ihminen kohtaa itsensä yleensä jonkin pysähdyksen kautta. Foorumeilta ja keskustelupalstoilta voi saada tukea omalle henkisyydelleen, mutta terve järki kannattaa pitää matkassa. Hurahtaminen johonkin tiettyyn uskomukseen on vaarallista, sillä hen-

kisyys on avoin tila ja sellaisena se kannattaa pitääkin. Mitä ”henkisemmän tai valaistuneemman” auttajan kanssa olet tekemisissä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä olet törmännyt huijariin. Henkinen auttaja on aina nöyrä, eikä pidä meteliä itsestään. Hän neuvoo ja ohjastaa sinua, eikä korosta egoaan, ei tavoittele mainetta tai valtaa.

Vastuu jää itselle

Henkisillä messuilla vallitsevat kollektiiviset tunteet, kun samanhenkiset kohtaavat. Ihmisen varhaisia hengellisiä tavoitteita on tuntea yhteytensä muihin ihmisiin. Ilman minkäänlaista käsitystä tiedon laadusta, kannattaa pitää oma seula päällä. Henkinen ala on monen kirjava ja yrittäjiä on joka lähtöön. Ehkä on syytä muistaa, että jokaisella on itsestään paras tieto, ja se ei tule ulkopuolelta. Messuilta saa oivia apuvälineitä itsensä henkiseen löytämiseen, mutta totuus itsestäsi on sinulla. Vain sinä tiedät oman henkisyytesi tason ja arvomaailman. Elämme ennustajien aikakautta, jossa povaajien neuvot ja magia ovat kiihottavia. Neuvoja kysytään selvänäkijöiltä tai ratkaisuja tehdään oman horoskoopin pohjalta. Kun oma usko ja henkisyys horjuu, ihminen tarrautuu liian helposti taikauskoon. Ennustajilla ja guruilla on nykypäivänä liian paljon valtaa omaan itseen nähden. Todellinen henkisyys on sitä, että on rehellinen itselleen ja valinnoilleen. Luottamalla omiin voimavaroihin ja arvoihin henkinen kasvu on hyvällä mallilla. Oma henkisyys löytyy Sinusta ja vain - Sinusta.

Vaka vanha Väinämöinen itse maalle mentyänsä löyti sampuen muruja, kirjokannen kappaleita rannalta merelliseltä, hienoiselta hietiköltä. Saattoi sampuen muruset, kirjokannen kappalehet nenähän utuisen niemen, päähän saaren ternehisen, kasvamahan, karttumahan... (Elias Lönnrot - Kalevala)

Stella Helne messuemäntä, freelancer toimittaja

RAUHAA Ja RAKKAUTTA MATKALLESI! On kiitoksen aika. Hengen ja Tiedon messut keräävät jälleen suuren joukon näytteilleasettajia ja messukävijöitä. Henkisyyden tiedostavat ihmiset kokoontuvat jälleen. Hengen ja Tiedon messuilla on keskeinen rooli koota kotimaiset rajatiedon harrastajat saman katon alle. Rakennamme siltoja, luomme yhteyksiä toisiimme. Elämme rauhan aikaa. Maailmalla soditaan ja on levotonta, maanjäristykset ja luonnonmullistukset ovat rikkomassa maapallon harmoniaa. Suomessa olemme saaneet olla toistaiseksi suhteellisen rauhassa. Viimeisestä sodasta on aikaa 65 vuotta. Veteraanit ovat taistelleet meille tämän maan. Meidän maan? Maahanmuuton ja matkailun lisääntyessä kulttuurikin on muutostilassa, kun riitit ja tapakulttuurit sekoittuvat. ”Meidän maasta” onkin

tullut kaikille avoin maa. Kuinka tähän sopeudumme, on hyvin pitkälti itsestämme kiinni. Pystymmekö tai haluammeko säilyttää oman kulttuurin muualta tulevan kulttuurin tarjonnan alla? Perustuslaissa sanotaan, että jokaisella on uskonnon ja omatunnon vapaus. Oikeus omaan kieleen on myös tärkeä seikka kansanperinteen kannalta. Kieli luo osaltaan kansallista identiteettiä. Edelleen perustuslaissa sanotaan toiminnan vapaudesta. Saamme harjoittaa vapaasti mitä tahansa uskontoa ja yritystoimintaa, eikä sitä kukaan rajoita. Olemme kiitollisia saadessamme järjestää Hengen ja Tiedon messuja, sillä uskonnollisesti tai poliittisesti tiukemmassa valtiossa se olisi mahdotonta. RAJATIETO elää ajassa eikä jähmety. Liike on kaiken elämän edellytys. Rajatieto on aihepiirinä vanha,

mutta muuntautumiskykyinen. Henkisiä arvoja kannattavia uusia yrityksiä syntyy kiitettävästi. Rajatiedon Yhteistyö ry jakaa vuosittain stipendejä rajatiedon tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Haluamme olla aitiopaikalla seuraamassa tätä kehitystä. Kiitos teille, hyvät messuvieraat, kaikista menneistä ja tulevista vuosista, jotka saamme kulkea yhteistä matkaa. Suurkiitokset myös kaikille uusille tulijoille. Tehdään yhdessä messuista jälleen ikimuistoiset ja kokemusrikkaat. Hengen ja Tiedon messuilta saat hyvät eväät henkiselle matkallesi. Hyväntuulisesti messunäkemisiin toivottaa messuemäntänne

Stella Wiolet Helne

Kuva ja kuvan editointi: Heli Nuotio/StellaIndigo WebDesign


Rajatiedon kirjasto ulottuvuuksienvälisiä 3D-maailmoja www.interneland.com

Henkisyyttä muuttuvassa maailmassa!

Tai kirja, joka voi muuttaa elämäsi: Ajattele elämäsi hyväksi

KehoMieliHenki Messut Helmikuun puolivälin viikonloppu! 12–13.2.2011 Espoon Dipolissa Tilatiedustelut: eeva@minaolen.com

SPIRIT

MIND

BODY

Avoinna ti-to klo 12.00-15.00 Suljettu 16.6. - 30.8.2010 Sekä toimisto että messutoimisto avautuu 31.8.10 klo 12!

Sielunpeili

Uuden kestotilaajan lahjana kesäksi pieni Jäätelökirja 4-väri sidottu 240 s. yli 100 reseptiä!

Merikasarminkatu 8 00160 Helsinki (Katajanokka) p. (09) 278 2226 p. (09) 278 2224

Uudenmaankatu 33, 00120 Hki puh/faksi (09) 612 1114 rajatied@sci.fi www.rajatieto.fi

Rajatiedon Yhteistyö ry www.rajatieto.fi

• Kestotilaus 33 e • 6 kuukauden tutustumistarjous 19 e • Joululehdessä iso Messuliite.

Minä Olen Kustannus Oy Nettikauppa: kauppa@minaolen.com www.minaolen.com

Rajatiedon Keskus

Rajatiedon Keskuksessa, Uudenmaankatu 33, 00120 Helsinki toimii kirjasto, josta voi lainata rajatiedon kirjallisuutta. Kirjasto on auki Rajatiedon Keskuksen aukioloaikoina (tarkista internetistä tai tapahtumakalenteristamme). Kirjastoon on päätetty hankkia uusia kirjoja vuosittain - ehdota hankittavaa kirjaa!

Edullista luentotilaa vuokrattavissa!

Lehden aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle ja itsensä hyväksyminen

Näkökulmia rajatiedon asioihin - julkaisu uudistuu 84-sivuinen, A4-kokoinen vihkonen on koottu Rajatiedon Auttavan Puhelimen päivystäjien muodostaman pienen työryhmän toimesta. Julkaisusta ilmestyy syksyllä 2010 uudistettu painos, johon on toimitettu uutta materiaalia. Vihkoseen on koottu kannanottoja erilaisiin ideologioihin, eri tavalla esiintyviin, pääasiassa rajatiedollisiin ongelmiin ja sosiaalisiin tilanteisiin sekä yhteiskunnallisiin asioihin. Julkaisua voi tilata Rajatiedon Keskuksesta, puh (09) 612 1114 tai sähköpostilla rajatied@sci.fi. ** Vanhaa painosta jäljellä yksittäisiä kappaleita, loput hintaan 10€ / kpl ! **

on mukana Hengen ja Tiedon messuilla 9.-10.10.2010

Sielunpeili

Rakastu puuhun! 1/2010 6,40

Henk isen hyvin voinn in eriko isleh ti

Valoa näkyvissä

Sairaus – kutsu uuteen

MIGREENI herätti henkisyyteen

Muutoksen tuulet puhaltavat Lapissa Tarot-kortit ja enneunet kertoivat kohtalosta:

Verhottu paratiisi

Shamballan seitsemän peiliä

AIVOINFARKTI

Tartu messutarjoukseen ja tilaa nyt!

8 numeroa vain 33€ (kestotilaus) 4 numeron tutustumistarjous 18€

Falun Gongin vuoksi Kiinasta karkotettu Jin Zhao Yo

etsii äitiään vainon varjossa

Pyhissä paikoissa on ENERGIAA

Rauhan tilassa helppo hyvä ksyä, levottomuudessa helpp o hyökätä

Tilaaminen käy helposti: 1. Soita numeroon 09-413 97 300 tai 09-2569 108/24h 2. Lähetä tilauksesi sähköpostilla: tilaukset@karprint.fi 3. Netissä www.sielunpeili-lehti.fi

Kirjeopisto Via

IHMISMIEL

I J A A J AT U K SEN

S U U N TA A J A

ETSIJÄLLE

7€

Atlantiksen pyhä geometria apunasi " valaistunut soturi

Seita on luonnon voimapaikka

TZOLKIN – GA L A K T I N E N TA H DISTIN

"

Anna-Maija Usma kuvittaa henkimaailman

6 `

rajatiedon aikakauslehti Tilaa nyt!

Diana Cooper: Avaudu mahdollisuuksillesi Orna Ben-Shoshan Arkkienkeleitä ja mestareita

Soita 03-555 8101, mailaa tilaukset@ultra-lehti.com tai kirjoita ULTRA, Salojärventie 36, 17950 KYLÄMÄ.

Hengen ja Tiedon messuilla löydät meidät ala-aulasta. Tule käyttämään kirja- ja lehtitarjouksemme hyödyksesi. Osallistu kansikuvakilpailuumme - saat ilmaisen ULTRAn! Muista myös ULTRApäivät - kesän ykköstapahtuma.

Rajatiedon aarreaitta netissä www.ultra-lehti.com

Ultran kirjamyynnistä alan kirjat, äänitteet, dvd-elokuvat ja vaikkapa tarot-kortit. Tutustu valikoimaan messuilla tai nettisivuillamme!


Avustajaksi Hengen ja Tiedon messuille?

Stipendejä Rajatiedon Yhteistyö ry jakaa 1700,- euroa 1-2 stipendinä Hengen ja Tiedon messuilla sunnuntaina 10.10.2010

Oletko kiinnostunut tulemaan avustajaksi messuille? Tarjolla monenlaista puuhaa messuavustajille ja talkooporukoille. Ota yhteys messutoimistoomme 15.9. mennessä, mieluiten sähköpostilla rajatied@sci.fi. Rajatiedon Yhteistyo ry.

• Stipendit myönnetään rajatiedon tutkimus- ja kehittämistoimintaan • Stipendiä voivat hakea sekä yksityiset henkilöt että yhteisöt. • Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan aikaisemmasta toiminnasta (tutkimukset, julkaisut, artikkelit ym.) sekä tutkimussuunnitelma ja selvitys tutkimustyön tämänhetkisestä vaiheesta. • Stipendin saajan tulee antaa selvitys stipendin käytöstä seuraavan vuoden messuihin mennessä.

YKSILÖLLISET www-sivut, esitteet & käyntikortit

www.stellaindigo.com Esoteeriset astrologiset tulkinnat Tarot-tulkinnat

www.astrofairy.com

Remake EkoDesign -Tunne VaatteesiEko-ompelimo, joka luo ideasi todeksi. Vanhalle vaatteelle uusi elämä luonnonvarojen kulutusta vähentäen. Hämeentie 7 lh 3 00530 Helsinki 050-300 8535 & 050-400 8535 info@remake.fi www.remake.fi

K I R L I A N - K U VA U K S I A

Buddhan oppia rakkauden kehitysvaiheista

yli 30 vuoden kokemuksella Suomen Rajatieteen Instituutti puh. 09-8842655 tai 040-5011242 messuilla pohjakerros, osasto 172-177

Rakasta, tue ja anna anteeksi Luento: Hiroko Palmunen Tanssi: Aki Suzuki (Su 10.10) Tietoisku: luokka 1N La 9.10.2010 klo 17– 17.50 Su 10.10.2010 klo 15– 15.50

Happy Science Finland, Japan

Hakemukset tulee lähettää 14.9.2010 mennessä osoitteella: Stipenditoimikunta, c/o Torbjörn Gustafsson, Jussaarenkuja 3 B 19, 00840 Helsinki

Luokka 3T, 366-368, 3.krs http://www.kofuku-no-kagaku.or.jp/en/ Lisätietoja: 040-7574503 E-mail: Finland@happy-science.org

Rajatiedon Yhteistyö ry järjestää

Tilaa

HENGEN JA TIEDON

MESSUT

Arja-Liisa Landénin uusin romaani www.kuutamosonaatti.fi tai 045-679 0550 Messuilla 3krs:n taidekahvilassa

Imatralla 29.-30.1.2011

TONY DUNDERFELTIN KIRJAT, LUENNOT JA KURSSIT www.tonydunderfelt.com

Luentoja ja esitelmiä rajatiedon eri alueilta • • • • •

* * * *

luontaistuotteita alan kirjallisuutta terapiakiviä henkisiä yhteisöjä ym

KESKUSTELUT JA HENKILÖKOHTAINEN VALMENNUS Parisuhteen kehittäminen Seksuaalisuus elämänvoimana Psykologia ja henkiset kokemukset Syvällinen itsetuntemus Yhteydenotot: tony@dialogia.fi

• kahvila-ravintola • sisäänpääsymaksu

Tiloja vuokrataan Rajatiedon Keskuksessa, Uudenmaankatu 33, Helsinki Noin 50 hengen tila sopii kokousten pitämiseen, kurssien ja seminaarien järjestämiseen ym. Käytettävissä myös pieni keittiötila.

Messupaikka

Edulliset vuokrahinnat löytyvät kotisivuilta www.rajatieto.fi

ITY-talo Asemäentie 6 55120 Imatra

Vuokraa päiväksi Keskus ja ilmoita tapahtumakalenterissamme, hinta klo 9 - 17 arkisin, vain 40 €. Tarjous viikonloppuna: 3 - 4 tunnin vuokra 56 € (norm 20 € / tunti).

www.rajatieto.fi

Rajatiedon Yhteistyö ry

Tiedustelut ja varaukset Rajatiedon Yhteistyö ry email rajatied@sci.fi puh/faksi (09) 612 1114 ti-to klo 12.00 – 15.00


(QQXVWDMD-DDQD5XVL

/HQRUPDQGWXONLQWRMDMRYXRGHQ NRNHPXNVHOODOXRNDVVD/NUV OXFHWLDHX#JPDLOFRP

Nuorten rajatietomiitit Ryhmä nuorille ja nuorille aikuisille jatkaa Rajatiedon Keskuksessa, Uudenmaankatu 33, Helsinki.

ZZZOXFHWLDHX

EDENIN PUUTARHA ~ uuden ajan ekokauppa ~

Ryhmän on tarkoitus kokoontua monta kertaa vuodessa rakentavan keskustelun merkeissä. Keskustelunaiheet osallistujien toiveiden mukaan.

* Kaikki mitä tarvitsemme itsemme ja kotimme puhtauteen * Tuoeet myrkyÜmiä, hoitavia, Äiti Maata likaamaomia mm. Couleur Caramel, Argital, Vihreä Kosmetiikka, Inkuto * Grander-tuoeet ja Orgon-generaaorit * Reilun kaupan käsitÜitä, palloja ja paljon muuta.

Tervetuloa mukaan tutustumaan! Ilmoittautuminen sähkÜpostitse tapani.koivula@gmail.com

Uudenmaankatu 33, Helsinki. Puh 044-2929808. www.edeninpuutarha.ďŹ Avoinna ma-pe 11-18, la suljeu. Tervetuloa tutustumaan!

Kaukoparannus, näkeminen Verenpysäytys, kivunhallinta Enkeliterapia, rakkausvala Energiahoito kaukoparannuksena, myÜs eläimet Saattohoito, sielun ohjaus kuoleman jälkeen / omaisten ohjaus kuolintapauksissa Masennus, sydänsurut, burnout, tunnelukot Vanhusten hoito, muun muassa säärihaavat Laihdutus, apua kaljuuntumiseen ja hiusongelmiin

HOMEOPAATTI-IRIDOLOGI TIMO LIETONEN Tekee iirisanalyysejä (silmäsi kertovat kehosi tilan) ja laatii homeopaattiset tukihoitoohjelmat. Homeopaattiset valmisteet.

PARANTAVAT KUVAT

• Otsonaattori veden ja kehon puhdistukseen ja hapetukseen. • Hopeapulsaattori ja Magneettipulsaattori veren, lymfan ja kudosten ¡ puhdistukseen taudinaiheuttajista. • Kolloidihopeaveden valmistuslaitteet. • SähkÜrentoutuslaite kivun, masennuksen, ahdistuneisuuden, unihäiriÜiden ¡ sekä alkoholi- ja huumevieroitusoireiden lievitykseen; ¡ muistin/aivotoiminnan virkistykseen ja oppimishäiriÜihin. • Multi-Zapper solujen elinvoiman elvytykseen ja taudinaiheuttajien ¡ torjumiseen (Hulda Clark, Royal Rife).

• Yarra-Yarra -päänhierontalaite, moderni versio australian aboriginaalien keksinnÜstä. • Superfood Goji-marjat, Maca-jauho, Kaakao-nibsit

Monroe Instituutin Hemi-SyncŽ musiikkiäänitteet ja harjoitukset: • Keskittymiseen, rentoutukseen, uneen, tietoisuuden kehittämiseen ja ¡ terveyden ylläpitoon. Tule tutustumaan luokkaan 23, 2.krs, vasemman puoleisen juhlasalin oven vieressä

SynerKi - maahantuonti, jälleenmyynti ja huolto. Helsinki • 09-685 6758, 041-510 1771 • www.synerki.ďŹ â€˘ mail@synerki.ďŹ

PERINTEINEN JĂ„SENKORJAUS RY Hengen ja tiedon messut 9-10.10.2010

Sielusi ja kehosi uudistajina ja luonnoherkkyyden lisääjinä.

NäytÜshoidot Luokka 1 M / 1

(Heinäkatu 28 KUOPIO p. 017-3635999)

www.perinteinenjasenkorjaus.fi

Luokka 3 A, 3. kerros. Tervetuloa.

Rajatiedon Auttava Puhelin 09 643 304 040 913 1038 ti klo 13.00 – 17.00 to klo 18.00 – 22.00 su klo 18.00 – 22.00 Voit ottaa puhelimitse yhteyttä rajatiedon asioissa, keskustella pulmistasi ja saada tukea tilaanteeseesi. Lisäksi voit tuoda esille omia henkisiä ja hengellisiä näkemyksiä. Puhelut maksavat normaalin paikallispuhelumaksun. Kaikki puhelut käsitellään luottamuksellisesti. Jos olet kiinnostunut keskustelupiiristä tai tulemaan puhelinpäivystäjäksi, ota yhteyttä puh 040 913 1038. Rajatiedon YhteistyĂś ry www.rajatieto.ďŹ

www.aurinko.fi

Vieno Puustjärvi Kirologia on universaalinen koodijärjestelmä ihmisen persoonallisuuteen. Sen rehellisenä tulkkina olen toiminut ammatillisesti 20 vuoden ajan. Käsiisi on tallentunut menneisyytesi, joka osaltaan luo tulevaisuutesi. Tulemalla tietoiseksi niin hyvistä kuin huonoistakin ominaisuuksistasi voit omalla vapaalla tahdollasi ohjata kohtaloasi. Emme ole täysin vapaita mutta emme myÜskään orjia.

Inkiväärinkuja 5-6 B 24, 00990 Helsinki. Puh. 0505665704.

Fysiikan tohtori Robert C. Beck:in kehittämät itsehoitolaitteet:

KANDISET-HAPPIHOIDOT Dipl.kosmetologi / Terapeutti Raili Tuomioja-Kankkonen Albertinkatu 10, 00150 Helsinki Ajanvaraukset: 0400-311 432 zraili_t@welho.com

Korppaanmäentie 6, 00300 Helsinki 09-4584 764, nouseva@aurinko.fi

www.kolumbus.ďŹ /vienopuustjarvi

Terveyden & Hyvinvoinnin edistämiseen

MESSUT OS. 339, 340 III KERROS

Luokka 3 C, 3. krs Auravalokuvausta, selvänäkÜisiä minilukemuksia, ilmaisia healinghoitoja, oheistuotteita, ym. Vitaliteettianalyyseja 291-292, 2.krs Avoin Healing-ilta joka ti klo 19.00

Tulkinta kestää vastaanotolla 2 tuntia ja maksaa 75 ₏. Eri paikkakunnilla hotellitulkinnat 50 min 50 ₏. Erilaisilla messuilla ja tilaisuuksissa mahdollisuus minitulkintoihin, 10–15 min.

MARIANNE LUUSUANIEMI 040 530 3076

Happikohotushoidot kasvoille ja silmien ympärille, ilmainen ihon ja hiuspohjan mittaus, happijalkahoidot todellisiin ongelmiin. Acne, coperosa, maksaläiskät, ruusuďŹ nni, acnen arvet. Hoidot tehdään happituotteilla ja energiahoidoilla.

Nouseva Aurinko

TULILINTU â€?Luomubotox`istaâ€? shamanistisiin hoitoihin Mäkelänkatu 62 A 00520 Hki puh. 050 462 7806 katia.bask@kaapeli.ďŹ â€˘ www.eldfĂĽgel.ďŹ

Henkinen syvädiagnoosinäkÜ kartoitus nykyisestä elämäntilanteestasi. MyÜs sairaustilojen ja energiatukosten hoitoa.

ESITELMÄT – KURSSIT – ALKEMIAHOIDOT

ElämmekÜ unessa? – Sisäinen alkemia – Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet – Tao/tantra seksuaalisuus – Kivi-, aura- ja chakraterapia – 30 vuoden tutkimustyÜ selvänäkÜalueella ihmisten auroista, chakroista, energiatukoksista ja sairaustiloista – Kotikäyntejä sopimuksen mukaan – Opetusta pienryhmissä – Terapia, chakra- ja hoitokiviä – Hoitomusiikkia yms. Laadukkaita vuori-, ruusukvartsikiteitä hoito- ja terapiakäyttÜÜn – Alkemistiset esitelmät – Alkemiakurssit – Alkemiahoidot - Huom! Punaisia vuorikiteitä jotka ovat yhteydessä Atlantis-ajan energioihin. Tule tutustumaan luokkaan 1K ja 100-105 käytäväpaikat!

Esoteerinen alkemisti Jan-Mikael Maros puh. 0400-360767

Profile for Rajatiedon Yhteistyö

Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2010 - Messulehti  

Vuoden 2010 Hengen ja Tiedon messujen teemana oli "Pohjoinen kansanperinne ja henkisyys". Voit tutustua messujen historiaan selaamalla vanh...

Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2010 - Messulehti  

Vuoden 2010 Hengen ja Tiedon messujen teemana oli "Pohjoinen kansanperinne ja henkisyys". Voit tutustua messujen historiaan selaamalla vanh...

Profile for rajatieto
Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded