1 minute read

Pyöräile kohteesta toiseen Taiteiden yön valossa!

Next Article
Kesäranta kutsuu!

Kesäranta kutsuu!

Raisiossa vietetään kolmatta Taiteiden yö -tapahtumaa kesäkuun kuulaassa illassa keskiviikkona 14.6. klo 17–22. Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille, erityisesti uusille raisiolaisille.

Raisiolaiseen kulttuuritarjontaan voi illan aikana tutustua Kirjastotalossa ja museossa, kirkossa ja kirkkomaalla, nuorisotila Nopassa ja Pommarissa, Alppiruusupuistossa, Friisilän pihoilla ja Kylä-Klemelässä sekä Krookilan kotiseutukeskuksessa.

Advertisement

KIRJASTOTALOSSA TARINOITA, TANSSIA JA BIISEJÄ

Taiteiden yö starttaa Kirjastotalossa klo 17 museonjohtaja Heli Isolehdon avajaissanoilla.

Kirjastotalon uusissa tiloissa kesäkuussa ovensa avaava museo Harkko kutsuu katsomaan avajaisnäyttelyä Linnunradan alla – eläimiä taiteessa ja taruissa. Tarjolla on myös opastettuja kierroksia.

Museossa esiintyy myös Köyliöstä lähtöisin oleva maaginen tarinankertoja

Riikka Palonen. Hän eläytyy Mis on ohto synnytetty -tarinaan. Lisäksi Harkossa voi askarrella koko perheen voimin.

Läntisen tanssin aluekeskuksen tuottama Kesäkulkurit-kiertue nähdään Kirjastotalossa heti avajaisten jälkeen. Luvassa on myös tanssin paja, jossa voi opetella tanssin liikekieltä.

Martinsalissa voi katsella Raision Taideyhdistyksen taidenäyttelyä verkossa ja siellä nähdään myös ja Raisio-Seuran valokuvaesitys.

Suosituksi osoittautunut musiikkipitoinen Elämäni biisi -tilaisuus on myös iskussa uusine vieraineen.

Kirjastotalon illan päättää Pia Andellin elokuva Mesenaatti, joka kertoo taidemesenaatti Sara Hildenistä.

OPEN STAGE KUTSUU ESIINTYMÄÄN!

Seurakunnassa tapahtuu paljon ja monenlaista. Kirkossa voi kuunnella Pyhän Martin Laulajia tai hiljentyä Godfulnesstapahtumassa.

Kolme Kahvilaa Avoinna

Kirjastokahvila Cafe Charlotta, Alppiruusupuiston Cafe Alppi ja Krookilan Toivo kestitsevät kesäillan kulkijoita. Voit pyöräillä tapahtumasta toiseen ja käväistä kahviloissa tankkaamassa.

Raision Kameroiden kuvaajat taltioivat tapahtumaa eri kohteissa illan ajan. Tapahtuman pääjärjestäjä on Raision kaupunginkirjasto. Sisältöä tuottavat Raision vapaa-aikapalvelut, seurakunta sekä useat paikalliset kulttuuriyhdistykset ja kahvilayrittäjät.

Katso koko tarkka ohjelma, tapahtumien aikataulut ja sijainnit Raision kaupungin ja kirjaston verkkosivuilta tai sosiaalisesta mediasta. Muutokset ohjelmistoon ovat mahdollisia.

This article is from: