KASVUN PAIKKA
Tampere
Pori
165 km
135 km
Rusko
Masku
170 km
Raisio 10 km
8 km
Naantali
Turku
60°29’10’’N 22°10’10’’E
Helsinki
Risteyksessä! Jo vähän kulunutkin vitsi kertoo Raision olevan Suomen ainoa risteys, jolla on kaupunkioikeudet. Raisiossa vitsi jaksaa naurattaa edelleen, sillä monien teiden risteyksessä on aina ihmisiä, kauppaa ja aavistus jostain uudesta. Kauppapaikka Raisio on ollut aina, sillä jo viikinkien tiedetään käyneen Raisiossa kaupoilla. Nykyään shoppailijat tulevat vähän lähempää, mutta koko Varsinais-Suomen kauppapaikka Raisio selkeästi on. Kehätie eli E18 on Raision kohdalta oikea kauppakuja, josta löytyvät mm. kauppakeskus Mylly, IKEA-tavaratalo, kaikenlaiset sisustuksen ja rakentamisen palvelut sekä autokaupat. Raisio on yli 24 000 asukkaan ja yli 1300 yrityksen kompakti ja kodikas kotikaupunki. Hyvät palvelut ja laajat harrastusmahdollisuudet houkuttelevat monia, samoin pikkukaupungin turvallinen tunnelma. Pääteiltä asuinalueille poiketessa huomaa myös Raision vähän yllättävänkin vehreyden. Luonto löytyy monilla ihan takapihalta ja hienoja viheralueita on ympäri kaupunkia. Merellekin Raisiosta pääsee, sillä kaupungin suuri venesatama on oivallinen portti maailman kauneimpaan saaristoon.
Raision pinta-ala on 49,5 km2. Asukkaita on neliökilometrillä 501. Raision väkiluku oli vuonna 1950 alle 5000. Vuonna 1960 päästiin yli 10 000 asukkaan ja 1990 asukkaita oli jo yli 20 000. Vuoden 2014 lopussa asukasmäärä oli 24 373. Ikärakenne: Alle 14-vuotiaat 16 % 15–64-vuotiaat 65 % Yli 65-vuotiaat 19 %
3
Tervetuloa kaupoille! 2000-luvulla Raisiosta on kasvanut aina vaan merkittävämpi seudullinen kauppapaikka. Kehätien varrella sijaitseva Kauppakeskus Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus, josta löytyy yli sata liikettä. Mylly on myös vilkas tapahtumapaikka. Myllystä vielä kilometrin päässä, edelleen Kehätien varrella, on IKEA-tavaratalo, jonka parkkipaikalla on aina kuhinaa. Sisustusostosten lomassa voi piipahtaa myös IKEA-ravintolaan, joka on asiakaspaikkamäärältään Turun seudun suurin. Ja jonka lihapullat ovat legendaariset! Myllyn ja Ikean ympärille on noussut reilun kymmenen vuoden aikana oikea ostosmatkaajan onnenmaa. Samalta alueelta löytyy autot, asumisen ja rakentamisen tuotteet ja palvelut, huonekalut, kuntoilutarvikkeet – melkein kaikki, mitä keksit haluta ja tarvita. Raisiossa shoppailuun ei siis välttämättä riitä yksi päivä!
4
www.kauppakeskusmylly.fi www.ikea.fi/raisio www.raisiokeskus.fi
Kasvun yritysilmapiiri Raisio on risteys ja teitä riittää joka suuntaan: vt8 ja E18 vievät Porin, Tampereen, Hämeenlinnan ja Helsingin suuntiin – ja lisäksi on tietenkin Kustavintien vilkas saaristoyhteys. Teiden lisäksi 10 kilometrin säteellä on lentokenttä, kaksi satamaa ja raideliikenne. Voisiko logistinen sijainti olla enää parempi? Sijainnin lisäksi yrityksiä houkuttelee Raisioon mittava potentiaalinen asiakaskunta ja kaupungin nopea ja joustava päätöksentekokyky ja yhteistyöhalu. Osaavaa ja koulutettua työvoimaakin on saatavilla. Yritysalueita löytyy Raisiossa ympäri kaupunkia. Tulevaisuuden suursatsaus on V8:n yritysalue vilkkaan valtatie 8:n varrella. Vääntöä ja voimaa yli 110 hehtaarin työpaikka-alueelta löytyy jo nyt, sillä lähistöllä on Raision Moottorirata. Raision työpaikkaomavaraisuus on yli 93 prosenttia. Yrityksiä on yli 1300 ja työpaikkoja yli 10 000.
SUURIMMAT TYÖNANTAJAT Raision kaupunki 1400 Kauppakeskus Mylly 1000 Raisio Oyj 400 Raseko 250 Cargotec Finland 220 IKEA 190 TYKS/Raision sairaala 150 Veho Oy ja Veho Group Oy 122 Bunge Finland Oy 120 Konepaja Häkkinen Oy 114 Bauhaus 100
ELINKEINOT Palvelut Kauppa Teollisuus Rakentaminen Kuljetus
42 % 26 % 17 % 10 % 5%
www.raisio.fi/yrittajat www.raisio.fi/v8
7
Helpon arjen kotikaupunki Raisio on juuri sopivan kokoinen kotikaupunki: tarpeeksi suuri tarjoamaan hyvät ja kattavat palvelut, mutta tarpeeksi pieni ollakseen tunnelmaltaan viihtyisä ja turvallinen. Pienuudesta on myös toinen hyöty: kaikki on lähellä ja sinne lähelle pääsee vaivatta autolla, pyörällä ja kävellen. Koteja Raisiossa on tarjolla jokaiseen makuun: kerros- ja rivitaloasuntoja – sekä omia että vuokra- ja asumisoikeusasuntoja - ja omakotitaloja. Kaupunki luovuttaa vuosittain omakotitontteja – ja rakentamisessa kaupunki tietenkin palvelee ammattitaidolla ja ripeästi. Päiväkoteja ja alakouluja Raisiossa on ympäri kaupunkia. Alakouluja on yhteensä yhdeksän. Yläkouluun kaikki lapset kerääntyvät Raision keskustan tuntumaan, Vaisaareen. Päiväkoteja on yhdeksän, mutta varhaiskasvatusta tarjotaan myös ryhmäperhepäiväkodeissa, perhepäivähoitajien kodeissa ja yksityisessä päiväkodissa. Päivähoito tarjoaa lisäksi kerho- ja puistotoimintaa ja käytössä on myös palveluseteli. Raisiossa on 12 500 asuntoa. Niistä 46 % on kerrostaloasuntoja ja 54 % pientaloasuntoja. Asuntojen keskikoko on 3,9 huonetta. Keskipinta-ala on 86 m2 eli 41,8 m2/henkilö.
Vapaalle Raisiossa pääsee vaivatta, sillä ulkoilureitit ja luonto löytyvät lähes jokaisen takapihalta. Olipa haussa sitten liikunta-, kulttuuri- tai muu harrastus, tarjonta on runsasta. Kaupungin tarjoamien vapaa-ajanpalvelujen ja esimerkiksi Raision työväenopiston lisäksi kaupungissa on valtava määrä aktiivisia yhdistyksiä.
www.raisio.fi/tontit
8
RAISIONLAHTI ON LINTULAHTI Raisionlahdella on bongattu mm. muuttohaukka, vesip채채sky, pikku-uikku, kultarinta, kuhankeitt채j채, viitasirkkalintu, mustaviklo, kuningaskalastaja ja pikkusieppo.
VUODESTA 1292 Raision ajanlasku alkaa vuodesta 1292. Tuolta vuodelta on vanhin tunnettu Raisiota koskeva asiakirja eli Kaarle Kustaanpojan testamentti, jossa Raision kirkkoherra Elavukselle määrättiin 10 markkaa rahaa. Elämää ja kauppaa Raisiossa on kuitenkin käyty jo rautakaudella. Mullin rautakautiselta asuinpaikalta löydetty vatimainen kupariharkko on yksi Raision merkittävimpiä arkeologisia löytöjä. Vastaavanlaisia harkkoja tunnetaan Itämeren alueelta kolme. Mullin harkon on katsottu liittyvän pikemmin raaka-ainekauppaan kuin käsityöhön. Harkko painaa yli 16 kiloa ja siitä olisi riittänyt raaka-ainetta satojen pienten pronssisolkien valmistukseen. Suuri Postitie kulki Tukholmasta Turkuun Raision kautta ja oli luultavasti käytössä jo 1300-luvulla. Postiteitä pitkin kulkivat postin lisäksi ihmiset ja uudet ajatukset.
MUSTARASTAS KATAJASSA?
PYHÄN MARTIN SUOJELUKSESSA
Raision nimikkolintu on mustarastas ja nimikkokasvi kataja.
Raision vaakunassa ratsastaa Pyhä Martti (316–397). Pyhä Martti on myös Raision kirkon suojelupyhimys ja hänet tunnetaan maailman köyhien ja vaivaisten suojelijana. Legendan mukaan Martti tapasi eräänä päivänä repaleisen kerjäläisen. Auttaakseen onnetonta Martti halkaisi miekalla viittansa ja ojensi toisen puolen apua tarvitsevalle.
Raision valtuustossa 2013–2016 on 43 jäsentä: Kok. 14 SDP 12 Vas. 7 PS 5 Kesk. 3 KD 1 Vihr. 1
11
UPEA ALPPIRUUSUPUISTO
KAUNIS HAUNISTEN ALLAS
KUTSUVA RAISIONJOKI
Raision lukionmäellä kohtaa kesäkuussa kulkijaa upea näky: ympärillä kukkii satumetsä eli melkein 700 alppiruusua.
Haunisten allas on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi. Altaan pinta-ala on 38 hehtaaria ja se oli raakavesivarastona aina vuoteen 2012 saakka.
Raisionjoki saa alkunsa Ruskolla, josta se virtaa Raision halki Saaristomereen. Joki on 20 kilometriä pitkä ja sen valuma-alue on 132 km2.
Alppiruusupuisto syntyi vuonna 2000 raisiolaisten yhteisten puistonistutustalkoiden tuloksena.
Haunisten altaalla on rantaviivaa 3,5 kilometriä ja sen ympäri kiertää luontopolkuja, joista yksi kulkee aivan rannan tuntumassa. Tekoaltaassa on myös pieni saari. Leikkimielisesti voisi sitä kutsua Raision omaksi saaristoksi.
12
Rautakaudella Raisionjoen veden on arveltu olevan nykyistä 5–6 metriä korkeammalla ja joki muodosti pitkälle sisämaahan työntyvän merenlahden. Joki oli tuolloin tärkeä kulkureitti, jota pitkin voitiin purjehtia aina Raision Ihalaan saakka. Nykyisin jokivartta pitkin voi tehdä kävelyretkiä tai sen varrelle voi piipahtaa ongelle. Kesäisin joessa pääsee myös melomaan.
VENESATAMA YKSI SUOMEN SUURIMMISTA Raision venesatama on portti Airistolle ja maailman kauneimpaan saaristoon. Yhdessä Suomen suurimmista kotivenesatamista on yli 700 venepaikkaa ja tarjolla runsaasti – ja tulevaisuudessa vielä enemmän – venealan palveluja. Venesataman vastarannalla on telakka, jolla rakennetaan vähän isompia veneitä, mm. risteilijöitä maailman merille. Venesatama on kesällä viihtyisä vierailukohde, jossa voi käväistä kahvilla, ihailla veneitä tai kiertää rantamaisemissa kiertävän Timalipolun.
Kerttulassa sykkii oranssi sydän Kerttulan liikuntahalli on Raision Loimun kotihalli, jossa tunnetta, tempoa ja taituruutta riittää. Lentopalloa on pelattu Raisiossa SM-tasolla vuodesta 1977 alkaen ja menestyksellä: Loimu on Suomen kaikkien aikojen menestynein lentopalloseura. Kerttulan urheilukeskuksesta löytyy mahdollisuudet myös itse kunkin monenlaiseen liikkumiseen. Keskuksessa on liikuntahallin lisäksi urheilukenttä, jalkapallokenttä, tennishalli, tenniskentät ja valaistu kunto- ja hiihtorata. Kerttulassa on myös kaksi jäähallia, joissa ringettemainetta niittää SM-tasolla Raision Nuorisokiekko eli RNK. Kerttulasta löytyy myös luontoreittien opastaulu ja reittejä riittää Kuhankuonolle saakka. Kerttulan liikuntapyhätön tuntumassa, Keskuspuistossa, on Kuntokeidas eli aina avoinna oleva ”ulkokuntosali”. Se on kaiken ikäisten yhteinen liikunta- ja kohtaamispaikka.
RNK
14
www.raisio.fi/liikunta www.raisionloimu.fi
UIMAREIDEN JA VESIPETOJEN OMA ULPUKKA Uintikeskus Ulpukka on kylpylätyylinen uimahalli, jossa pääsevät polskimaan niin vesipedot kuin rauhallisemminkin etenevät. Ulpukasta löytyy myös terapia-allas, kahluu–peuhuallas ja kuntosali. Vauhtia haluavat voivat kirmailla vesiliukumäessä. Ulkoaltaalla viihtyvät kesällä auringonpalvojat ja talvella avantouimarit. Ulpukassa treenaavat myös huippu-uimarit ja RaisUn ”Hall of Fame”:iin kuuluvat mm. Jarno Pihlava, Jani Rusi, Patricia Aschan ja Marjo Hienonen. www.raisio.fi/ulpukka
NOPEAMMIN, KORKEAMMALLE, VOIMAKKAAMMIN
KÄVELE RAISIO! Raision kaupunkimaisemissa voi ulkoilla Meriakseli-reitistöllä. Raision raitti (8,4 km) kiertää keskusta-alueen ja vie merellisiin maisemiin. Jokiraitti (6 km) tutustuttaa kulkijan kauniiseen Raisiojokilaaksoon. Opastaulut löytyvät Tasalanaukiolta, Krookilan kotiseutukeskuksesta ja Kerttulan urheilukeskuksesta.
Raisiolainen Pertti Karppinen on soudun kolminkertainen olympiavoittaja. Karppisen kunniaksi Kerttulan edustalle on pystytetty kuvanveistäjä Kerttu Horilan teos Citius, Altius, Fortius.
Muiden luontopolkujen opastaulu on Kerttulan liikuntakeskuksessa. Reitit löydät myös netistä: www.raisio.fi/liikunta. Reitit ovat osa Kuhankuonon reitistöä: www.kuhankuono.fi
MOOTTORILLA MYÖS MAAN ALLA
SE ON KAATO! Raision monipuolisessa keilailukeskuksessa voi myös hohtokeilata ja testata omat golf-taidot simulaattorissa. www.raisionkeilailukeskus.com
Raision Extreme Areena on maailman ainoa maanalainen off road -lajien harrastuspaikka. Taidolla ajetaan myös Raision moottoriradalla, joka löytyy vt8:n varrelta. www.tsmu.fi > Ajopaikat > Extreme Areena www.raisionmoottorirata.fi
17
Tarinoiden ja tunteiden talo Raision Kirjastotalo on kaunis ja vilkas kohtaamispaikka ja tapahtumakeskus. Lapsille luetaan satuja, perheille ja aikuisille esitetään elokuvia. KirjaMatineasta ja Vinyyli-iltamista on tullut jo perinne. Käsityökerho toimii livenä ja blogissa. Ja kesäisin on tapana järjestää perinteisen kirjaston rajoja rikkova näyttely, joka houkuttelee ihmisiä kirjastoon kaukaakin. Kirjastotalo on myös taiteen tyyssija. Aulagalleriassa ja 2. krs:n näyttelytilassa on vaihtuvia näyttelyitä. Myös vitriininäyttelyistä löytyy aina jotain yllättävää, kuten kerääjien omaperäisiä kokoelmia. Kirjastossa toimii myös taidelainaamo, jossa on suomalaista grafiikkaa. Raision Yhteispalvelupiste sijaitsee kirjaston lehtiosaston yhteydessä. Kirjastotalosta löytyy tyylikäs 250-paikkainen auditorio Martinsali. Martinsalissa katsotaan leffoja, kuunnellaan konsertteja ja koetaan vahvoja kulttuurielämyksiä. Tilaa vuokrataan myös ulkopuolisille esimerkiksi koulutuskäyttöön. Kirjastotalon suojissa on liikunta- ja nuorisopalvelujen NuoLi-palvelupiste, joka tarjoaa monipuolisesti tietoa liikkumisesta ja nuorille suunnatusta tekemisestä. NuoLessa on myös asiakaskäyttöön tarkoitettuja tietokoneita.
19
RAISION MUSEO HARKOSSA TAIDETTA JA ARKEOLOGIAA Harkon taidekokoelman ydin rakentuu kamarineuvos Eero Rantasen säätiön (1923–2002) kokoelmalle, johon kuuluu yli 3 000 teosta. Arkeologinen osasto esittelee Raision rikasta esihistoriaa. Arkeologisia tutkimuksia on Raisiossa suoritettu 1930-luvun lopulta alkaen. Edelleen kaupunki osallistuu aktiivisesti kaivausten rahoittamiseen ja toteuttamiseen yhteistyössä Turun yliopiston arkeologian osaston kanssa. www.raisio.fi/ harkko
TANSSILAVATUNNELMAA Raision Huvilinnussa tanssitaan kesän parhaat lavatanssit. www.huvilintu.com
KROOKILAN KOTISEUTUKESKUKSESSA PITOPÖYTÄ JA WANHAA ARABIAA Krookilan tila mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1490, jolloin se kuului Turun tuomiokirkkorovastille. Tänään Krookilassa voi astella sata vuotta vanhassa umpipihaympäristössä. Alkuperäisrakennukset ovat 1800-luvulta. Idylliseen kokonaisuuteen kuuluu myös tuulimylly ja savusauna, joka lämmitetään tilauksesta.
Raision Teatteri tekee harrastajateatteria taidolla ja tunteen palolla.
Krookilassa on kesäteatteri, lounasravintola JuhlaMummola ja Wanhat Kupit -kahvila, jossa voi kahvittelun lomassa ihastella mm. Arabian vanhoja kahvikuppeja, lautasia, entisajan kahvipannuja ja lukuisia muita vanhan ajan astioita ja lahjatavaroita.
www.raisionteatteri.net
www.krookila.fi
Nina Terno, 1974 Eero, valettu pronssi
TEATTERIA TUNTEELLA
20
KIRKONRAKENTAJAT KILLI JA NALLI Vanhalla asutusseudulla elävät myös maan vanhimmat tarinat. Näihin kuuluu taru Raision kirkon rakentajista, Killi- ja Nalli-jättiläisistä. Tarun ensimmäinen kirjoitettu versio tunnetaan vuodelta 1656. Tarun mukaan uutta kirkkoa rakennuttaneet raisiolaiset saivat töihin salaperäiset ja yliluonnollisen rivakat rakennusmiehet, jotka oikeasti olivat seurakunnan hopearahoja havittelevat jättiläiset Killi ja Nalli. Ihmisen hahmossa esiintyneiden otusten todellinen luonne paljastui, kun ne eivät kyenneet kiinnittämään ristiä kirkon harjalle. ”Pois Killi kirkosta, pois Nalli harjasta!” huusi kirkkoherra ja karkotti jättiläiset, jotka muuttuivat linnuiksi ja lensivät taivaalle karmeasti meluten. Raisiolaiset olivat saaneet lähes valmiin kirkon aivan ilmaiseksi. Läntisen päätyseinän yläosa oli kuitenkin jäänyt rakentamatta. Se korjattiin puulla eikä kivellä ja puuta se on vielä tänäkin päivänä. Tarkkakorvaiset voivat edelleen kuulla Raision metsissä vuorenpeikon emännän kehtolaulun: ”Killi kirkkoja tekee, Nalli nauloja takoo, rahaisessa Raisiossa.” Jättiläiset myös seisovat jylhinä Raision kirkon tuntumassa Harry Kivijärven Kirkonrakentajat Killi ja Nalli -veistoksessa.
KAUNIS HARMAAKIVIKIRKKO JA KOSKETTAVA KIRKKAUDEN KAPPELI Raision kirkon ajanlasku alkaa vuodesta 1305, jolloin sen rakentaminen on todennäköisesti aloitettu sakaristosta. Nykyinen harmaakivikirkko kuitenkin ajoittuu vuosiin 1500–1520. Kirkon vanhoihin aarteisiin kuuluvat mm. 1100–1200-luvuillle ajoitetut hautakivet ja Liedon mestarin 1300-luvun alussa tekemä krusifiksi. Kirkon uurnahautausmaa-alueella sijaitsee arkkitehti Bey Hengin suunnittelema lasiseinäinen Kirkkauden kappeli, jonka lattiaa peittää ikivihreä muratti. Upea kappeli kutsuu pysähtymään.
12 13
8 10
2
1
3 1 4 5
7 9
6
14
2
1
Kaupungintalo Raision museo Harkko Nallinkatu 2
2
Kirkko ja Kirkkauden kappeli www.raisionseurakunta.fi
3
Tori ja Raisiokeskus www.raisiokeskus.fi
4
Kirjastotalo Auditorio Martinsali Eeronkuja 2 Puh. (02) 434 3251 www.raisio.fi/kirjasto
11
MAJOITUS RAISIOSSA
5
Uintikeskus Ulpukka Eeronkuja 5 puh. (02) 434 3360 www.raisio.fi/ulpukka
1
Hotelli Martinhovi Martinkatu 6 puh. (02) 438 2333 www.martinhovi.fi
6
Venesatama
2
7
Lintutorni
8
Kerttulan liikuntakeskus
Gasthaus Henri Kaanaantie 111 puh. (02) 439 7976 www.gasthaushenri.fi
9
Krookilan kotiseutukeskus Krookilankuja 40 puh. (02) 437 3493 www.krookila.fi
10
Kauppakeskus Mylly
11
IKEA-tavaratalo
12
ABC Raisio
13
Terveyskeskus
14
Koulukeskus
Turun seudun joukkoliikenne eli Fรถli kulkee Raisiossa vilkkaasti: www.fรถli.fi
23
MATKAILUNEUVONTA Kirjastotalon yhteispalvelu Eeronkuja 2 puh. (02) 434 3443 kirjasto@raisio.fi OPASTETUT KIERROKSET Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaat ry puh. 040 837 7218 www.matkailuoppaat.com
Raision kaupunki 2015
K채yntiosoite: Kaupungintalo, Nallinkatu 2 Postiosoite: PL 100, 21201 Raisio Puh. (02) 434 3111 (vaihde) Faksi: (02) 435 4382 raision.kaupunki@raisio.fi www.raisio.fi