

Leikekirja 20 Vaara
Tämä kokoelma lehtileikkeitä esittelee Marja-Liisalle tärkeää kotikylää. Koosteen aloittaa arkiset asiat koulunkäynnistä ja harrastuksista Vaaran kylällä. Tähän julkaisuun on koottu runsaasti Vaaran kylällä eläneitten henkilöitten kuolinilmoituksia. Vaarasta on ponkaistu julkisuuteen ja musiikin harrastaminen on ollut voimallista. Henkilökuvia edellä mainituista löytyy tästä koosteesta. Lukuisia lehtiartikkeleita on luettavissa Vaaran palvelutalon vaiheista. Tyytyväiset vanhukset viihtyivät entisen koulun tiloissa. Huumenuorten toipumiskodin vaiheista on luettavissa tämän julkaisun sivuilla. Palstatilaa on saanut myös talvinuottaus ja metsään liittyvät asiat. Kalastuksesta ja metsänhoidosta edunvalvontoineen on kerrottu useissa leikkeissä. Koulun kohtalon lisäksi kerrotaan kyläkaupoista, joista myös on monta julkaisua. Entisten koululaisten muisteluita löytyy kootusti. Kuvia uusista aviopareista on kootusti. Sukujuhlat, sukuseurojen kokoontumiset ja kyläjuhlat ovat esillä. Poliittisesta toiminnasta kylällä kerrotaan ja siitä, kuinka perunanviljelystä tuli ammatti. Samoin sukututkimisen saloista. Laajakaistan tulo kylälle ja sirpit ennen työvälineinä ovat kontrastina nykyajalle ja menneisyydelle. Edellä mainitut löytyvät tämän julkaisun sivuilta.
Tämän verkkojulkaisun mahdollistavat Puruvesi-lehti, Sanomalehti Itä-Savo, Savonmaa-lehti ja Sana-lehti. Lisätietoja osoitteesta: www.punkaharjunpitajayhdistys.fi

















































































