Skip to main content

Poliisin Tuki ry Joulu 2023 Mika Trogen

Page 1

Joulunumero 2023

SPJL 100 vuotta: Etulinjassa joka päivä

Poliisin Tuki ry tukee virkatehtävissä vaikeasti vammautuneiden poliisien kuntoutusta ja virkatehtävissä menehtyneen poliisin omaisia.


2 Poliisin tuki

Blue Thin Line


Puheenjohtaja

Tervehdys arvoisat lukijat

P

oliisin tuki ry julkaisi vuosi sitten ensimmäisen lehtensä, vastaanotto oli erinomainen ja tavoitimme ihmisiä laajasti. Tietoisuuden lisääminen itsestämme oli yhtenä isona tavoitteena, kuten myös varainkeruu, voimme pitää julkaisua onnistuneena.

Mehän olemme edelleen olemassa vain ja ainoastaan tukeaksemme virkatehtävissä loukkaantuneita virkaveljiä ja siskojamme. Toimintamme tueksi myymme kannatustuotteita ja järjestämme tapahtumia, tämä lehti ja nyt julkaistava kirjakin ovat osa yhdistyksemme tulonlähteitä. Toivomme on siinä että tukea tarvitsevia ei montaa olisi, mutta valitettavasti tilanne Suomessa sekä maailmalla ei tue tätä toivetta, vaan ajatuksemme vahvistuu siitä että tukea tarvitaan laajemmin tulevaisuudessa kuin nyt, siksi esitänkin pyynnön teille että tukekaa toimintaamme kukin oman halunsa mukaan. Mukavia lukuhetkiä Seppo Ijäs Puheenjohtaja Poliisin tuki ry

Blue Thin Line

Poliisin tuki 3


Kuva

4 Poliisin tuki

Kuvituskuva. www.shutterstock.com

Blue Thin Line


Sihteeri

Poliisin Tuki julkaisee kirjan joulumarkkinoille

J

oskus poliisi maksaa sen kaikista kovimman hinnan, henkensä tai terveytensä, puolustaessaan isänmaansa oikeushyvää. Näin alkaa kirja ”SEN KEIKAN MUISTAN”. Kirja missä on uskomattomia, surkuhupaisia, inhimillisiä kömmähdyksiä ja maukasta tilannekomiikkaa sekä tarinoita elävästä elämästä meidän, poliisien, silmin. Poliisin Tuki päätti alkuvuodesta selvittää virkakunnasta kiinnostusta oman kirjan kirjoittamiseen. Juttuja tuli, mutta alkuperäisessä aikataulussa, SPJLn 100v risteily, ei pysytty. Pitkälti viivästyminen johtui kustannustoimittajan puutteesta. Tällainen kuitenkin löytyi ja lokakuussa solmimme kustannussopimuksen Annorlunda Mediatuotanto OY:n kanssa. Kirja tullaan julkaisemaan joulumarkkinoille. Lehdestä löytyvät kirjoitukset ”10 MINUUTTIA KESÄLOMAAN” ja ”VANKIPAKO”,

Blue Thin Line

”YHDISTYKSEN TOIMINNAN KEHITYS ON VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLLUT HUIMA”

mitkä löytyvät myös uudesta kirjasta. Ehkä nämä kirjoitukset herättävät halun kirjoittaa omasta kokemuksestasi poliisiuran varrelta. Lehti on taas tuhti paketti luettavaa ja lopusta löytyvät myös kuvat kannatustuotteistamme. Lisäinfoa yhdistyksestä ja sen toiminnasta osoitteesta https://www.poliisintuki.fi/ Yhdistyksen taloudellinen tilanne on vakaa, mutta erityisen onnellinen olen siitä, ettemme ole joutuneet avustamaan vaikeasti vammautuneita virkaveljiä tai kuolleiden omaisia. Tästä suuri kiitos kohdistuu yleisesti poliisitaktiikan kehittymiselle ja meidän työsuojelullemme. Myös tästäkin löytyy asiaa lehdestä.

Sihteerin näkökulmasta yhdistyksen toiminnan kehitys on viimeisen vuoden aikana ollut huima. Säännöt on päivitetty nykypäivään, lehti on vakiintunut osaksi toimintaa, kannatustuotteiden kysyntä jatkaa kasvua ja nyt vielä tulossa on oma kirja. Kirjan myynti tulee lähitulevaisuudessa näyttämään, onko myös se jatkossa kiinteä osa yhdistyksen varainhankintaa. Toivottavasti näin on! Itselläni on ainakin vahva usko siihen, että ensimmäisen kirjan jutut rohkaisevat myös uusia kirjoittajia mukaan à lisätään vielä lause ”Mikäli jutun kirjoitus kiinnostaa, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Toivotan lukijoillemme antoisia hetkiä lehden parissa. Toivon myös teidän kaikkien jakavan tietoa yhdistyksemme toiminnasta, unohtamatta kannatustuotteitamme ja uutta kirjaa. Kari Aaltio Sihteeri Poliisin Tuki ry

Poliisin tuki 5


Sisällysluettelo

8

10

3

Puheenjohtajan palsta

5

Sihteerin palsta

8

10 minuuttia kesälomaan

10

Haastattelussa Hämeen poliisilaitoksen työsuojelutoimikunnan puheenjohtaja Kari ”iso karhu” Rajala

14

Vankilapako

18

SPJL 100 vuotta: Etulinjassa joka päivä

22

Tilastot

23

Sen keikan muistan

26

Kannatustuotteet

”KULJEMME PARTIOSSA MUIDEN TALOJEN PIHOJENLÄPI KOTI KOHDETALOA. PIHOILLA OLEVISSA AITAUKSISSA OLEVAT KOIRAT ALKAVAT HAUKKUA, KESÄAAMUN HILJAISUUS MUUTTUU AHDISTAVAKSI. MISTÄ KAJAHTAA LAUKAUS, MITÄ ON OIKEIN TAPAHTUNUT? ”RAJALA ON JÄMPTILLÄ OTTEELLAAN KANTANUT VASTUUTA HENKILÖSTÖN TYÖTURVALLISUUDESTA”

14 6 Poliisin tuki

”KESKUSVANKILAN VARTIJA ILMOITTI POLIISIN HÄLYTYSKESKUKSEEN, ETTÄ PARHAILLAAN YKSI VANKI KIIPEÄÄ YLI VANKILAN MUURIN JA PAKENEE”

Blue Thin Line


18 SPJL 100 vuotta: Etulinjassa joka päivä. ”Mikään suuri tai pysyvä vain harvoin syntyy helposti, saati vaivatta. Tätä todisti jo aikanaan, maamme itsenäistymisen kynnyksellä, poliisikunnassamme virinnyt tahtotila ja pyrkimykset suomalaisten poliisien yhteiskunnallisen aseman, palkkauksen sekä yleisen arvostuksen parantamiseksi, perustamalla yhteinen poliisien edunvalvontajärjestö, poliisien liitto.” Näin totesi Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne SPJL:n

JULKAISIJA:

Poliisin tuki ry

PÄÄTOIMITTAJA: Kari Aaltio KUSTANNUS, PAINATUS JA LASKUTUS: Printmix Oy puh. 010 319 6380 https://www.printmix.fi/ TAITTO:

KIRJOITTAJAT: Kari Aaltio Seppo Ijäs Timo Härkönen Sari Wiid

Mika-Matti Trogen

ILMOITUSMYYNTI: Suomen Myyntimediat https://www.suomenmyyntimediat.fi/

Blue Thin Line

Poliisin tuki 7


10 minuuttia kesälomaan

Kuva

Kuvituskuva. www.shutterstock.com TEKSTI: TIMO HÄRKÖNEN

Elettiin 2010- luvun alkua Etelä-Karjalassa. Oli takana vilkas ja lämmin yövuoro, olin pääsemässä kyseisen vuoron jälkeen kesälomalle. Katsoin kelloa - 6:46, tuumasin kahvihuoneessa partiokaverille, että: “Se ois vielä reilu 10 minuuttia ansaittuun kesälomaan”

P

ian hätäkeskus antaakin keikan, jossa naisääni puhuu hiljaisella äänellä ja kertoo miehensä ottaneen pitkän aseen esille, jahtaa häntä ja lapsia. Ilmoittaja on päässyt piiloon talon sisälle neljän lapsen kanssa. Kylmä aalto ravistelee kahvihuoneessa olevan partiomme. Ketään ei ole tullut vielä vuoronvaihtoon. “ Voi perkele!! On lähettävä ihan helvetin sukkelasti paikalle.”

8 Poliisin tuki

”MISTÄ KAJAHTAA LAUKAUS, MITÄ ON OIKEIN TAPAHTUNUT?

Kuljemme partiossa muiden talojen pihojen läpi koti kohdetaloa. Pihoilla olevissa aitauksissa olevat koirat alkavat haukkua, kesäaamun hiljaisuus muuttuu ahdistavaksi. Mistä kajahtaa laukaus, mitä on oikein tapahtunut?

Ajamme tapahtumapaikalle ja jalkaudumme autosta kauempana kohdetaloa. Partiokaveri soittaa ilmoittajalle, puheluun vastataan mutta siihen ei puhuta. Oletamme, että ilmoittaja ei uskalla puhua piilostaan peläten paljastumista aseen kanssa liikkuvalle miehelleen.

Kuuntelemme kohdeosoitteen naapuritalon tontilla kuuluko mistään kolinaa tai liikettä. Koetamme saada radiolla yhteyttä kenttäjohtajaan ja kysyä kuinka nyt toimitaan? Tuolloin ei vielä yksittäisille partioille jaettu varsinaisia tilannejohtajuuksia. Emme saa vastausta ja päätämme lähestyä taloa ja mennä sisään yhdellä partiolla sisään. Puhelu on edelleen auki kohteeseen, mutta emme kuule puhetta. Talo on rintamamiesmallinen isohko omakotitalo, joka sijaitsee omakotitaloalueen kujan päässä.

Lähestymme taloa, meillä ei ole mitään tietoa mitä on tapahtunut ja onko mies talossa? Olemme paikalla yhden partion voimin, tilanne vaikuttaa äärettömän akuutilta ja kohteeseen on vaan mentävä. Matkaa risteyksestä kohdetaloon, johon auton jätämme on noin 150 metriä. Äkkiä kypärä ja muut taktiset päälle.

Ulkorappuset ylös ja sisään verannalle. Kolme ovea. Ensimmäinen vasemmalla on vessan ovi, toinen keskellä vie keskikerroksen Blue Thin Line


huoneisiin ja kolmas yläkertaan. Jännittää aivan helvetisti, tuntuu kuin pakahtuisin sydämen lyönteihin, jotka tuntuvat kaulallani. Hiljaisuus on pelottavin tunne juuri nyt. Avaan keskimmäisen oven hiljaisesti menemme sisään. Ei ketään eteisessä, avaan kellariin menevän oven, nään alas kaartuvat kierreportaat ja haistan perunakellarimaisen tuoksun. Kellarin perältä kuultaa heikohko valo. En saa sytytettyä valoja käytävään vanhanmallisesta kiertokytkimestä. Kuljen hitaasti kellarin betonisia rappusia alas virka-ase esillä. Pimeätähtämet kiiluvat liikkuessani kohti kellarin perältä kajastavaa valoa. Voi saatana kun jännittää. Kellarin perätä kajastava valo paljastaa avonaisen asekaapin. Saamme radiolla tietoa, että miehellä on useita luvallisia pitkiä aseita. Kellarin lattialla on levällään kymmenittäin kiväärin ja haulikon patruunoita. Onko mies ottanut aseen ja kahminut patruunoita mukaansa, missä mies on? Nousen kellarin rappuset ylös. Tarkastamme keskikerroksen huoneet keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneet, ei ketään. Vielä yläkerta. Päätämme partiossa, että menen itse ensimmäisen yläkertaan vieviin portaisiin. Alan nousta virka-ase esillä puisia portaita, taas ahdistava hiljaisuus. Jokaisella askeleella portaasta lähtee puinen narahdus. Nousemme ylätasanteelle, jossa on yksi ovi muihin huoneisiin ja yksi pieni ovi välikaton varastoon. Kolahtelua, ryömimisen ääntä, kuiskailua. Joku on välikaton tiloissa!! Äkkiä pieni ovi avautuu ja nainen syöksyy lähes hysteerisenä luoksemme!! “Poliisi!! Se on.. Missä se on?! Se otti pitkän pyssyn, myö mentiin piilloon, lapset on tuolla äkkiä!! Äkkiä!!” Partiokaverini käskee naista ja lapsia pysymään hetken vielä piilossaan, poliisi tarkastaa tilan ja hakee heidät pois turvalliseen tilaan, kun talon tilat on tarkastettu. Alamme käskytyksen yläkerran huoneisiin, tarkastamme tilan mutta miestä ei löydy yläkerran tiloista. Ilmoitamme muille partioille, että mies ei ole talossa, asekaappi on auki ja patruunoita on pitkin lattioita. Oletusarvoksi

Blue Thin Line

”MIES ON AMPUNUT ITSEÄÄN PUMPPUHAULIKKOMALLISELLA ASEELLA PÄÄHÄNSÄ”

muokkautuu, että mies on liikkeellä jossain aseen kanssa mutta ei ole talossa. Hänen autonsa on pihassa. Kuulemme, että lisäyksiköt paikalle ovat matkalle kohteeseen, vielä 10 pitkää minuuttia. Ilmoitamme havaintomme partiokaverini koettaa rauhoittaa ja puhuttaa hysteeristä naista. Naisen ahdinko tarttuu lapsiin, lapset alkavat itkeä itse puren hampaita yhteen. Päätämme vielä varmistaa talon välittömän läheisyyden ennen lisäpartioiden tuloa. Nainen lapsineen jää asuntoon ja me lähdemme kiertämään taloa, jossa on iso puutarhamainen piha. Talon tontti rajoittuu alkavaan sankkaan metsään. Partiokaverini lähtee kiertämään talon myötäpäivään, minä vastapäivään. Pihan keskiosassa on lasten leikkipaikka, keinut ja hiekkalaatikko. Näiden välittömässä läheisyydessä on mattojen puisteluteline, joka rajoittaa näkyvyyden leikkipaikalle. Puistelutelineellä on suuri matto, johon on kuvattu on kaupunkimaisema, jossa voidaan leikkiä pikkuautoilla. Näen maiharimalliset kengät, aivan kuin joku istuisi puistelutelineellä ja vain kengät näkyvät takaa katsottuna. Alan käskytyksen ase esillä: “ POLIISI!! Pysy paikallasi!” Partiokaverini kuulee käskytykseni ja kiertää sukkelasti talon toiselle kulmalle ja siirtyy kanssani lähemmäs puistelutelinettä. Käskytän vielä pari kertaa – ei reaktiota. Kierrän parikymmentä metriä ase esillä nähdäkseni miksei käskytykseni tehoa. Lopetan käskyttämisen. Mies on ampunut itseään pumppuhaulikkomallisella aseella päähänsä, näky on epätodellinen. Partiokaverini ilme on myös epätodellinen, hän puree hampaat yhteen ja pudistelee päätään. “Huh-huh..”. Lasten kaupunkimaisemamatto on tahriutunut miehen pään kappaleista.

Otan haulikon haltuuni ja totean, että pumppuhaulikon makasiinissa on vielä 4 patruunaa. Teen miehelle ulkoisen tarkastuksen, erilaisia haulikon patruunoita löytyy varmaan kymmenkunta. Herää ajatus miksi mies on varautunut niin usealla patruunalla? Perhettään vai poliisia vartenko? Lisäpartiot saapuvat ilmoitamme, että taitaa olla myös tekniikan paikka tulla keikalle. Tekniikka pyytää radiolla partiotamme ottamaan vielä naiselta ruutisavunäytteet, lisäksi saamme monenlaisia ohjeita paikkatutkintaan, en jaksaisi enää kuunnella ketään. Pyydämme myös ensihoidon naista ja lapsia varten. Partiokaverini pyytää äärimmäistä hienotunteisuutta ja tutkinnallisia perusteita käyttäen hieman rauhoittuneelta naiselta ruutisavunäytteiden ottamista. “Ai, työ poliisit kuvittelette, että mie oonkii ampunu ukkoni!!? - Mutta kun… Eih..” Ymmärrämme täysin naisen reaktion. Naisen käytös alkaa muuttua ymmärrettävästi taas hysteeriseksi. Tekniikan toive ei toteudu ihan heti. Ottakoot itse näytteensä. Lähdemme omalla partiollamme pois paikalta, kohteeseen jää tekniikka, ensihoidon yksiköitä ja yksi poliisipartio, kujan naapurit alkavat heräillä aamuun hälytysajoneuvojen ollessa vielä osittain tukkeena tiellä. Laitoksella pääsen viimein suihkuun, kesälomani alkaa nyt. Kello on 9.19, eipä taida tulla uni taaskaan tämän yövuoron jäljiltä, takana yli 14 tuntinen yövuoro. Mutta hei, kesälomani alkaa. Päätän käydä kuitenkin Prisman ”märän pään” kautta ennen kotiin menoa, iltapäivästä lähtien onkin sitten vajaa kuukausi aikaa palautua.

Poliisin tuki 9


Haastattelussa Hämeen poliisilaitoksen työsuojelutoimikunnan puheenjohtaja

Kari ”iso karhu” Rajala TEKSTI: KARI AALTIO

R

ajala on jämptillä otteellaan kantanut vastuuta henkilöstön työturvallisuudesta. Hänen pitkää ja monipuolista kokemustaan - sekä varsinkin kenttäjohtajana kuten myös voimankäytön kouluttajana hankittua asiantuntemustaan - on hyödynnetty työsuojelutoiminnan eri asiakokonaisuuksissa, oli sitten kyse toimintataktiikoista, suojavälineistä tai ajoneuvoista. Työstään työturvallisuuden

Kuva

Harjoituksissa

saralla Rajala palkittiin Poliisihallituksen työsuojelupalkinnolla.

Mikä sai sinut mukaan työsuojeluasioiden piiriin?

Kerro kuka olet?

- Työsuojeluasiat tuli tehtäviini voimankäytön koulutustoiminnan kautta. 80-luvun lopulla voimankäytön koulutustoiminta aktivoitui poliisissa ensin läänien tasolla. Esimerkiksi silloisen Hämeen läänin alueen poliisilaitokset ja nimismiespiirit nimesivät itsepuolustus ja ampumakouluttajia. Minut nimettiin Lahden poliisilaitoksen itsepuolustuskouluttajaksi. ”Voimankäyttökoulutus” käsitteenä oli tuolloin vielä tuntematon. Puhuttiin itsepuolustuksesta ja ampumakoulutuksesta ja molemmilla oli omat kouluttajatkin.

- Olen 59 vuotias ylikonstaapeli Hämeen poliisilaitokselta. Virkapaikkani on Lahden pääpoliisiasemalla. Siellä toimin yhden kenttäryhmän ryhmänjohtajana ja pääasiallinen tehtävänkuvani on toimia kenttäjohtajana. Virkauraa on noin 38 vuotta takana ja aika on kulunut järjestyspoliisitehtävissä.

90-luvun lopulla käynnistyi nykymuotoinen voimankäytön koulutus. Suoritin tuolloin poliisikoululla aseenkäytön- ja itsepuolustuksen kenttäkouluttajatutkinnot ja sain poliisihallinnon kouluttajalisenssin toimia seuraavat kolme vuotta kouluttajatehtävissä. Samoihin aikoihin (vuonna 1999) eläköityi Lahden poliisilaitoksen legendaarinen koirapoliisi Sulo ”Sute” Laine. Sute oli toiminut pitkään ampumakouluttajana ja työsuojelutoimikunnassa sekä vastannut laitoksen suoja- ja voimankäyttövälineistä. Sute kyseli halukkuuttani työsuojelutoimikunnan jäsenyyteen ja kun olin jo saanut ”perintönä” Sutelta suoja- ja voimankäyttövälineet vastuulleni, tuntui työsuojeluasiat luontaiselta jatkumolta.

10 Poliisin tuki

Blue Thin Line


Olet tullut töihin jo 1980 luvulla. Miten työsuojeluasiat ovat muuttuneet vuosien saatossa? - Muutos on ollut todella iso. Välineet, varusteet, koulutus ja johtaminen ovat aivan uudella tasolla. Tärkeämpänä pidän kuitenkin asenteiden muuttumista. 1980 luvulla ainakin järjestyspoliisityössä työkulttuuri oli melko yksioikoinen. Keikat hoidettiin pääosin yhdellä partiolla ja sen aikainen jälkipuinti hoitui lähinnä saunailloissa. Nykyään asenneilmapiiri on toinen ja toimintakulttuuri on mennyt parempaan suuntaan. Johtaminen on ammattimaistunut ja meillä on toimiva jälkipuintijärjestelmä.

Mikä on ollut suurin parannus työsuojelun saralla sinun virkauran aikana? - Varmasti yksittäisen poliisimiehen kannalta nykyinen voimankäytön koulutusjärjestelmä osaavine kouluttajineen ja asianmukaiset henkilökohtaiset työvarusteet. Voimankäytön koulutus on todella monipuolista ja siinä huomioidaan myös hätäensiapu. Viran hoitoon tarvittava virka- ja suojavaatetus sekä muu välineistö tulee työantajan puolesta. Nykyiset poliisin suoja- sekä voimankäyttövälineet ovat huippuluokkaa. Esimerkiksi Hämeen poliisilaitoksella on mahdollisuus tarjota henkilökohtainen taktinen suojaliivi kaikille vakinaisessa virassa oleville kenttäpoliiseille. Pidän myös nykyistä jälkipuintijärjestelmää todella tärkeänä asiana. Kun joku loukkaantuu tai ääritilanteessa menehtyy, niin meillä on sitoutunutta ja osaavaa henkilökuntaa sekä toimiva järjestelmä yksittäisen työntekijän tai työyhteisön tukemiseen.

Mikä asia työsuojelussa on jäänyt huomiotta? - Minulla ei tule oikein mitään mieleen, mikä olisi jäänyt täysin huomiotta. Nykyisin työsuojelukokousten työjärjestykset koostuvat todella kaiken kattavista aiheista. Kun tulin mukaan työsuojelutoimintaan en olisi osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea Blue Thin Line

Kuva

Patukkalenkistä noin 15 vuotta sitten

”VOIMANKÄYTÖN KOULUTUS ON TODELLA MONIPUOLISTA JA SIINÄ HUOMIOIDAAN MYÖS HÄTÄENSIAPU”

pitää uskaltaa ottaa esiin ennen kuin sattuu jotain peruuttamatonta, joista äärimmäisenä esimerkkinä ovat itsemurhat. Mielestäni alkoholiongelmat ovat vähentyneet todella paljon, kun verrataan vaikka 1980 lukuun. Tosin nyt tilalle on tullut muita päihteitä, mistä onkin yksittäisiä ikäviä esimerkkejä.

tämän päivän työsuojelutoimintaan liittyy. Jos jotain pitää nimetä, niin mielestäni päihdeongelmiin puuttuminen on edelleen vaikea asia ja jos asiaan puututaan, niin ollaan yleensä vähän myöhässä. Lähiesimiehet ovat siinä ketjun tärkein lenkki ja ongelmat

Mihin toivoisit työnantajan panostavan tulevaisuudessa? - On varmaan isoimpia haasteita, että nuoret poliisit saadaan sitoutumaan poliisin työhön

Poliisin tuki 11


”VUOROPUHELU TYÖANTAJAN EDUSTAJIEN KANSSA SUJUU MAINIOSTI JA KAIKKI SAAVAT TOIMIKUNNASSA ÄÄNENSÄ KUULUVIIN” eikä ammattia olla vaihtamassa muutaman vuoden työssäolon jälkeen. Uutuuden viehätys karisee äkkiä eikä kaikista kuitenkaan tulee heti esimiehiä tai maistereita. Arkisen perustyön tekijöitä tarvitaan niin kentälle kuin tutkintaan. Työnantajan arvostuksen pitää olla konkreettista ja sen pitää näkyä päivittäisessä tekemisessä. Työhyvinvointiin panostaminen on yksi tärkeä osa-alue konkreettisissa toimissa ja siinä pitää huomioida henkilöstön erilaiset kiinnostuskohteet. Työhyvinvointi antaa sopivaa vastapainoa arkiseen työhön. Itselleni liikunta on ollut ja on edelleen tärkeässä osassa omaa elämää. Poliisiurheilun alasajo oli mielestäni erittäin harmillinen asia. Kun aloitin virkauran 1980 luvulla oli useita virallisia poliisilajeja, missä kilpailtiin jopa Suomen mestaruuksista. Kisareissut olivat komennuspäiviä ja päivärahatkin maksettiin. Kansallisen toiminnan lisäksi oli myös kansainvälistä kilpailutoimintaa. Joukkuelajit olivat suosittuja ja esimerkiksi poliisijääkiekkoa pelattiin monella sarjatasolla suurien harrastajamäärien vuoksi. Poliisiurheilun kautta verkostoiduttiin yksikkörajojen yli ja tutustuttiin ulkomaisiin virkaveljiin ja -siskoihin. Erityisesti joukkuelajit kehittivät työpaikkojen yhteisöllisyyttä. Omakohtaisia kokemuksia sain silloisen judoharrastukseni kautta.

Entä työntekijöiden?

Kuva

noin 20 vuotta sitten suojaliivien esittelyä

12 Poliisin tuki

- Asioitahan ei pelkästään tapahdu vaan niillä pitää olla tekijöitä. Jokainen työntekijä voi vaikuttaa omalla aktiivisuudella siihen, että asioita myös tapahtuu. Käytännön esimerkkinä tästä on aikoinaan Lahden kihlakunnan – ja Päijät-Hämeen poliisilaitoksissa järjestetty ”Patukkalenkki” niminen tapahtuma. Patukkalenkki oli ryhmäkilpailu, missä liikuttiin jalan, pyörällä, uiden ja vä-

Blue Thin Line


porukassa. Olen vakuuttunut siitä, että Hämeen poliisilaitoksen työsuojelutoimikunta jatkaa mallikasta toimintaa yhteisen hyvän eteen työsuojelun laajalla saralla. Jos työsuojelutoiminta kiinnostaa, niin erittäin hyvä tapa osallistua toimintaan, on tehdä työsuojelutoimikunnan kokouksiin esityksiä tärkeiksi kokemistaan aiheista tai asioista. Myös, jos toiminta itse työsuojelutoimikunnassa kiinnostaa kannattaa asia tuoda toimikunnan jäsenten tietoon. Työsuojelutoimikunnan toimintakausihan on määräaikainen ja uusia tekijöitä kaivataan aina. Kehotan myös tutustumaan työsuojelutoimikuntien kokouspöytäkirjoihin. Niissä on paljon asiaa.

Mitkä ovat uran jälkeiset suunnitelmasi?

lillä kanootillakin. Ryhmän koko oli neljä henkeä. Matkan varrella oli poliisityöhön liittyviä rasteja ja mukana piti kuljettaa 60 cm vinyylipatukkaa. Puolustusvoimat tuki tapahtumaa kalustoavulla ja luovuttamalla alueitaan poliisin käyttöön. Idea tapahtumaan syntyi aktiivisten työntekijöiden parissa ja työnantaja tuki tapahtumaa työhyvinvointiin liittyvänä tapahtumana. Tapahtumassa huomioitiin jopa poliisilaitoksen eläkeläiset, joita käytettiin rastivalvojina. Eläkeläisten käyttö kevensi tosin työvuorosuunnittelun paineita.

edustajien kanssa sujuu mainiosti ja kaikki saavat toimikunnassa äänensä kuuluviin. Itselläni on päällimmäisenä mielessä kiitollisuus siitä, että olen saanut mahdollisuuden osallistua työsuojelun kehittämiseen hyvässä

- Olen tehnyt vuorotyötä koko virkaurani ja nyt loppuvuodesta olen totutellut vapaisiin viikonloppuihin sekä säännölliseen unirytmiin. Kaksi lastenlasta, pienet miehenalut antavat tuleville eläkepäiville mukavasti sisältöä ja ilahduttavat arkea. Aion myös ulkoiluttaa säännöllisesti raivaus- ja moottorisahaa. Metsätöissä näkee ainakin kättensä jäljet ja kuntoiltuakin tulee samalla. Mitä aikaa jää, niin ainakin matkustelu vaimon kanssa kuuluu ohjelmaan.

Kuva Harjoitusten vetoa

Olet työurasi loppumetreillä. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää organisaatiossa työsuojeluasioiden parissa työskenteleville ja näistä asioista kiinnostuneille? - Hämeen poliisilaitoksen työsuojelutoimikunta koostuu osaavista ja motivoituneista aktiiveista. Toimikunnassa on hyvä yhteishenki eikä kuppikuntia ole. Vuoropuhelu työantajan

Blue Thin Line

Poliisin tuki 13


Vankilapako TEKSTI: KARI AALTIO

P

erjantai aamu Itäkeskuksessa 1996 alkoi perinteisellä aamupalaverilla kahvin kera. Mitään erikoista ei olisi tiedossa, mutta tutkinnanjohtaja kyllä vinkkasi Pasilassa istuttavasta Helvetin Enkeleiden ja Bandidoksen välisestä käräjäistunnosta. Koska asia ei sinänsä meitä koskettanut, niin tutkinnanjohtaja antoi tehtäväksi kuljettaa pidätetty vangitsemisoikeudenkäyntiin. TJ tulisi paikalle omalla kyydillä. Otimme kuljetettavan mukaan ja suunnistimme Itäväylää pitkin kohti Pasilaa. 08.25. Keskusvankilan vartija ilmoitti poliisin hälytyskeskukseen, että parhaillaan yksi vanki kiipeää yli vankilan muurin ja pakenee. hetkeä myöhemmin vartija ilmoitti, että paikalla ammutaan. Vanki oli hakenut jostain kuusi metriä pitkän alumiinisen, kattoon asennettavaksi tarkoitetun, kaapelinkannattimen, jonka ”askelmia” oli hitsaamalla vahvistettu niin, että ne kestivät kiipeämisen. ”Tikkaat” oli asetettu vasten muuria ja vanki oli noussut niitä pitkin muurin harjalle ja edelleen valvontakameran tukivartta hyväksikäyttäen yli natolangan ja pudottautunut muurilta alas. Tämän jälkeen vanki on vielä kiivennyt muurin ulkopuolella olevan, ylhäältä piikkilangalla vahvistetun verkkoaidan yli. Toinen vartija oli tapahtuma-aikaan vankila-alueella kiertävässä vartioautossa. Saatuaan hälytyksen, vartija ajoi kohti pakopaikkaa. Havaittuaan uloimman verkkoaidan päällä kiipeävän vangin alkoi vartija pysäyttämään autoaan noin 30 metrin päähän vangista. Kun ajoneuvo oli pysähtynyt, vartija havaitsi verkkoaidan vieressä myös toisen miehen,

14 Poliisin tuki

Blue Thin Line


”KUULIMME SIIS POLIISIRADIOSTA MENEILLÄÄN OLEVASTA VANKIPAOSTA”

Vankien havaittua meidät vapaalla ollut vanki kääntyi meihin päin ja yritti ampua konepistoolille lonkalta. Tuossa vaiheessa etäisyytemme miehiin oli 25 - 30 metriä. Miesten käytöksestä päättelimme, että konepistooliin oli tullut jonkinlainen toimintahäiriö. Sitten miehet jatkoivat juoksua.

jolla oli siviilivaatteet yllään ja päässä kasvoille vedetty musta kommandopipo. Mies osoittautui myöhemmin edellisenä päivänä vankilomalle päässeeksi vangiksi.

Jalkauduimme Veikko Laine OYn pihalle ja teimme havainnot siitä, että miehet yrittävät piiloutua lastauslaiturin vieressä olevan rekan suojaan. Partiokaverini huusi komennon ”Seis, poliisi!” ja osoitti miehiä omalla virka-aseellaan. Miehet pysähtyivät rekan taakse, mutta meillä säilyi koko ajan näköyhteys heihin.

Vankilomalla olleen miehen havaittua vartijan alkoi tämä tulittamaan käsissään olleella konepistoolilla. Yksi luodeista lävisti auton tuulilasin ja siitä lentäneet sirpaleet repivät vanginvartijan korvalehteen vertavuotavan haavan. Läheltä siis meni. Vanginvartija heittäytyi auton etuistuimille suojaan makaamaan ja otti virka-aseensa esille. Kun ampuminen oli pieneksi hetkeksi lakannut, vartija poistui oikeasta etuovesta suojaan. Tuossa vaiheessa hän havaitsi vangin juoksevan asuinrakennuksen editse itään, kohti ns. Sikalan mäkeä. Toinen miehistä poistui samaan suuntaan ja ampui uudesta vanginvartijan suuntaan. Myös vanginvartija vastasi omalla virka-aseellaan tulitukseen. Kun miehet olivat poistuneet läheisen varastorakennuksen nurkan taakse, oli vanginvartija noussut uudelleen autoonsa ja ajanut heidän peräänsä. Miehet olivat kuitenkin kadonneet vanginvartijan näköpiiristä. Kuulimme siis poliisiradiosta meneillään olevasta vankipaosta. Koska olimme Kulosaaren sillalla, siis hyvin lähellä tapahtumapaikkaa, päätimme keskeyttää kuljetustehtävän ja ajaa tarkkailutehtävin Varastokadulle. Itse laitoin auton välitilassa raskaammat luotiliivit päälleni ja tarkoitus oli, että partiokaverini pukee lisävarustusta itseni ollessa valmiina. Taisin vielä ohimennen antaa ohjeen takakontissa olevalle pidätetylle, että mikäli aletaan ampumaan, niin menee auton lattialle. Tullessamme Veikko Laine OYn ajoportin kohdalle partiokaverini havaitsi liikkeen aidatulla pihalla kaksi juoksevaa miestä, jotka tulivat keskusvankilan suunnalta. Tuossa vaiheessa partiokaverini ei tietenkään ollut kerennyt pukea lisäsuojia päälleen.

Blue Thin Line

Aloimme käskyttämään miehiä lähellä olleiden pysäköityjen autojen suojasta. Koska käskytyksestä huolimatta vapaalla ollut vanki ei luopunut konepistoolista, ammuin varoituslaukauksen ilmaan. Tämä tehosi, sillä ase tippui maahan, jääden kuitenkin miehen välittömään läheisyyteen. Jatkoin käskytystä ja koska miehet eivät liikkuneet aseen lähettyviltä, ammuin vielä toisen varoituslaukauksen. Nyt miehet siirtyivät aseen luota 4 -5 metrin päähän. Käskytyksen mukaisesti menivät erilleen ja maahan makaamaan. Suojasin partiokaveriani, kun hän raudoitti toisen miehistä ja vasta tämän jälkeen otin pakenevan vangin itse kiinni ja laitoin hänelle käsiraudat. Tiedustelin miehen nimeä, mutta sain vastaukseksi, että se on ”teidän tehtävä selvittää”. Mies lisäsi vielä, että ”varmuudella oltaisiin ammutta, mutta aseeseen tuli joko vinosyöttö tai patruunat pääsi loppumaan”. Tuossa vaiheessa paikalle oli tullut jo muita partioita, joten pystyimme luovuttamaan molemmat vankilalta tulleet miehet ja myös meidän kuljetuksessa olleen miehen toisille partioille. Itse suuntasimme vankilanmäelle antamaan alustavat tiedot rikospoliisin miehille. Mukana veimme taittoperällä ja tankolippaalla varustetun kiinalaisvalmisteisen Sten-merkkisen konepistoolin. Piipussa eikä lippaassa ollut yhtään patruunaa. Rikospoliisin mieheltä saimme tietää, että siltä kohdalta muuria, mistä vanki kiipesi yli, oli natolankaan juuttuneena keskusvankilan

froteinen siivousrätti, jonka sisällä oli musta, uudelta vaikuttava pistooli. Aseen hana oli taka-asennossa ja lippaassa kahdeksan patruunaa. Tapahtumapaikkatutkinnan aikana paikalle tuli todistaja, joka oli tehnyt rakennusremonttia vankilan kaakkoispuolella, vankila-alueen ulkopuolella, kun oli kuullut laukauksia vankilan suunnalta. Hetkeä myöhemmin hän oli havainnut kahden miehen juoksevan läheisessä koivikkomäessä. Edelleen hän oli kiinnittänyt huomionsa lähistöllä hieman vankila-alueen ulkopuolella roskalavan vieressä pysäköityneenä olleeseen Mazda-merkkiseen henkilöautoon, jossa oli kuljettajan paikalla mies. Kun auton ohi oli ajanut poliisiauto, oli kuljettaja kyyristynyt niin ettei häntä näkynyt. Auto oli lähtenyt paikalta noin puoli tuntia laukausten jälkeen. Todistaja oli ottanut ajoneuvon rekisteritunnuksen ylös ja luovutti sen poliisille. Ajoneuvo oli ilmoitettu anastetuksi. Itäkeskuksen partio havaitsi auton Sörnäisten rantatiellä. Partio seurasi autoa Hakaniemeen, missä auto pysähtyi Näkinsilla alle. Autosta otettiin yksi mies kiinni.

Poliisin tuki 15


palkkio ei edes yltänyt siihen mitä maksettiin autokuskin avustajalle. Kahden päätekijän avustajien palkkiot olivat yli tuplaten suuremmat kuin korkein virkamiestä avustaneen palkkio. Näkinsillan alta löytyi toinen anastetuksi ilmoitettu Mazda ja molemmat päätettiin hinauttaa Pasilan poliisitalolle tarkempiin tutkimuksiin. Myöhemmin paljastui, että tämä toinen löydetty auto ei liittynyt mitenkään tapahtumiin, vaan se oli aiemmin ollut anastettuna eikä jutun tutkija ollut huomannut peruuttaa ajoneuvon etsintäkuulutusta. Tapahtumapaikalla suoritetun teknisen tutkinnan yhteydessä löytyi pakoreitin varrelta 16 konepistoolin hylsyä. Paikasta, jossa vanginvartija kertoi vastanneensa tulee, löytyi yksi 9mm hylsy. vanginvartijan kuljettamasta autosta löytyi 5 luodinreikää. Lumessa olleiden jalkineen jälkien perusteella pystyttiin päättelemään, että vankilasta paennut vanki ja häntä avustanut mies olivat ensi juosseet, todistan kertoman Mazdan suuntaan, mutta olivat kuitenkin kääntyneet Varastokadun suuntaan. Myöhemmin esitutkinnassa ilmeni, että suunnan muutos johtui aiemmin kerrotulla rakennustyömaalla käytetyn Hilti-naulaimen äänestä, mikä ilmeisesti muistutti vankien mielestä ampumisen ääntä. Vaikka he eivät tuossa vaiheessa tehneet havaintoja ampujasta, niin olivat kuitenkin päätelleet heitä ammuttavan

16 Poliisin tuki

ja tämän johdosta päättömästi vaihtaneet suuntaa. Juttua tutkittiin kolmena murhan yrityksenä, kahtena väkivaltaisena vankilan järjestyksen rikkomisena, ampuma-aserikoksena ja vangin vapauttamisena. Auto juttu meni omana tutkintanaan. Käräjäoikeus antoi aikoinaan karkuun lähteneelle miehelle vangin karkaamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja rikoksen suosimisesta 2 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta. Avustajana toimineelle vankivapaalla ollut mies sai vangin vapauttamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, murhan yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta 8 vuotta vankeutta. Autokuskina toiminut sai 7 kuukautta ja 15 päivää vankeutta. Hovi ei tuomioita muuttanut ja Korkein oikeus ei antanut enää valituslupaa. Tuohon meidän mielestä olisi ollut perustetta sillä syy, miksi meitä kohtaa ei ammuttu oli yksin kertainen. Ase oli ammuttu jo vankilamäellä tyhjäksi. Tyhjä ase oli siis kelvoton poliiseihin kohdistuneessa murhayrityksessä. Avustajien palkkiot olivat yhteensä 94.406,markkaa. Viranomaisten avustajien suurin

Tapausta on käytetty koulutusesimerkkinä ja siitä on tehty opetusvideo ”Vaarallisen henkilön kiinniotto yhdellä partiolla”: Poliisikoulussa asiaa on pohdittu seminaarityössä ”Rangaista vai kelvoton yritys?” Seminaarityön johtopäätöksissä todetaan, että Suomessa on pääosin käytäntö, joka vaatii, että yrityksen ollessa rangaistava tekijän on täytynyt saada aikaan vaara rikoksen täyttymisestä. Vaaran on oltava konkreettista eli teon seurauksen täyttymisen vaara on todella ollut käsillä. Johtopäätöksessä toivottiin myös, että Suomi siirtyisi nykyaikaan lainsäädännön osalta siten, että jos tekijän tahto ja usko mahdollisuuksiinsa täyttää rikos voidaan näyttää toteen, tulisi yrityksen olla rangaistavaa riippumatta sen objektiivisesta vaarallisuudesta. Tällöin saataisiin ainakin törkeimmät ”kelvottomat” yritykset, niin kuin nyt meihin kohdistunut murhan yritys oli, rangaistavuuden piiriin. Tuostakin keikasta selvittiin, pieni palaveri päällystön kanssa tapahtumista ja takaisin kentälle. Eipä siinä kauan mennyt, kun jo Kontulassa kaivattiin poliisia juoppokeikalle. Näin ne tehtävät vaihtelevat.

Blue Thin Line


Blue Thin Line

Poliisin tuki 17


Kuva Adressi palkkatason kohottamiseksi vuonna 2000. SPJLn arkistot

18 Poliisin tuki

Blue Thin Line


SPJL 100 vuotta: Etulinjassa joka päivä TEKSTI: SARI WIID/SPJL

M

ikään suuri tai pysyvä vain harvoin syntyy helposti, saati vaivatta. Tätä todisti jo aikanaan, maamme itsenäistymisen kynnyksellä, poliisikunnassamme virinnyt tahtotila ja pyrkimykset suomalaisten poliisien yhteiskunnallisen aseman, palkkauksen sekä yleisen arvostuksen parantamiseksi, perustamalla yhteinen poliisien edunvalvontajärjestö, poliisien liitto.” Näin totesi Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne SPJL:n 100-vuotisjuhlassa 25.10.2023.

SPJL:n toiminnan ensimmäiseen vuosisataa on sisältynyt voittoja, sitkeä työ on kantanut hedelmää. Mutta tietenkin pitkään matkaan on mahtunut myös tappion hetkiä ja myrskyisiä vaiheita. Niistä selviäminen osoittaa, että liiton työlle on edelleen tarve ja että on ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään yhteisten päämäärien eteen voimiaan ja vapaa-aikaansakin. Vaikka poliisin työ ja suomalainen yhteiskunta ovat muuttuneet paljon sadan vuoden aikana, niin liiton haasteet ja tavoitteet ovat pohjimmiltaan samankaltaisia kuin vuonna

Kuva

Liikenteenohjausta 1950luvulla. SPJLn arkistot

Kuva

Yhdistymisen tiellä_edustajakokous 1990. SPJLn arkistot

Kuva

SPJL jäsenhakemus Akavaan 2016. Kuva SPJL_Katja Almgren

Kuva Lahden pollaitoksen henkilökuntaa 1945. SPJLn arkistot

Blue Thin Line

Poliisin tuki 19


Kuva Poliisimiehiä 1925. SPJLn arkistot

Kuva

”KANSALAISTEN TUNTEMA ARVOSTUS JA LUOTTAMUS POLIISIIN ONKIN SUOMESSA EDELLEEN VAHVA”

SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne

1923. Tämä ei johdu siitä, että liitto ei olisi pystynyt ratkaisemaan ongelmia ja tuomaan parannusta poliisien palkkaukseen ja työoloihin, vaan siitä, että tarve palkansaajan edunvalvontaan on ikuinen. ”Jo yli sata vuotta sitten vakiintui käsitys siitä, että kansakunnan turvana toimiva poliisi tarvitsee oman turvaajansa, oman yhteisönsä etujen puolestapuhujan ja niiden vartijan. Kuva

SPJL marssilla 2014. Kuva SPJL_Katja Almgren

Asioiden edistäminen ja vallitsevan tilanteen parantuminen ei tulisi tapahtumaan itsestään tai kenenkään muun toimesta. Edunvalvonnastamme meidän tuli huolehtia jo silloin ja tulee huolehtia nytkin itse, mutta ennen kaikkea sen tulee tapahtua yhdessä. Kun joku kysyy, että mihin se poliisi tai tässä hetkessä hätäkeskuspäivystäjä tai oikeudenhoidon ammattilainen mahtaa soittaa silloin, kun sillä itsellään on hätä, niin vastaus on: Suomen Poliisijärjestöjen Liittoon”, Rinne kuvasi liiton pysyvää roolia muuttuvassa ajassa. Lokakuussa julkaistu historiateos ”Etulinjassa joka päivä – Suomen Poliisijärjestöjen

20 Poliisin tuki

Blue Thin Line


Kuva

Länsi-Uusimaa kenttäkierros

”Emme elä muusta maailmasta erillään olevassa lintukodossa. SPJL:n keskeinen tehtävä on aina ollut ja on edelleen omien jäsentemme edunvalvonta eli oikeudenmukaisesta palkkauksesta ja työsuhteen ehdoista huolehtiminen. Kansainvälinen yhteistyö ja vaikuttaminen tukee tätä toimintaa ja siksi olemme aktiivisesti mukana sekä EuroCOP:n että pohjoismaisen poliisiliiton NPF:n toiminnassa”, Rinne sanoo. Liiton ensimmäisinä vuosina poliisin työhön ja työkulttuuriin haettiin mallia ulkomailta, erityisesti englantilaista poliisia pidettiin esimerkillisenä roolimallina. Rinne muistuttaa, että tänä päivänä suomalainen poliisi on kansainvälisesti arvostettu ja kelpaa osaamisensa ja toimintakulttuurinsa puolesta esimerkiksi kenelle tahansa. ”Kansainvälinen yhteistyö on merkityksellistä, mutta tärkein työ jäsenten hyväksi tapahtuu kotimaisissa neuvottelupöydissä ja työpaikoilla, joissa SPJL:n luottamusmiehet ovat keskeisessä roolissa auttamassa ja tukemassa jäseniä. Heidän merkitystään ja arvoaan ei voi korostaa liikaa”, Rinne painottaa.

”LIITON ENSIMMÄISINÄ VUOSINA POLIISIN TYÖHÖN JA TYÖKULTTUURIIN HAETTIIN MALLIA ULKOMAILTA” Liitto SPJL 1923-2023” kuvaa hyvin poliisin ammatillisen osaamisen ja ennen kaikkea kansalaisten luottamuksen ja arvostuksen kasvamista vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Tämä oli myös nuoren liiton tärkeä tehtävä.

Blue Thin Line

Kansalaisten tuntema arvostus ja luottamus poliisiin onkin Suomessa edelleen vahva, mutta myös meille on leviämässä erittäin huolestuttava, ympäri Eurooppaa yleistyvä ilmiö: poliisiin työssään kohtaama uhkailu ja suoranainen väkivalta.

Liiton juhlavuosi on ollut nimenomaan jäsenten ja liiton toimijoiden juhlaa. Yksi tärkeimmistä, ellei tärkein osa juhlavuotta olikin kenttäkierros, jossa liiton edustajat vierailivat kaikilla poliisilaitoksilla kuulemassa jäsenten huolia ja toiveita sekä tapaamassa laitosten johtoa. Sadassa vuodessa yhteiskunnan tarjoamat turvaverkot ovat huomattavasti vahvistuneet. Mutta myös SPJL:n kenttäkierros osoitti, että edelleen tarvitaan vapaaehtoisia toimijoita, jotka ajavat yhteistä hyvää. Aktiivisten ihmisten osoittamalle välittämiselle ja halulle auttaa kanssaihmisiä rakentuu niin SPJL:n kuin Poliisin Tuki ry:nkin toiminta. ”Kaikesta kehityksestä huolimatta elämä on osoittanut, että SPJL:llä ja Poliisin Tuki ry:llä on edelleen tärkeä tehtävänsä. Meitä tarvitaan myös seuraavalla vuosisadallamme,” Rinne toteaa.

Poliisin tuki 21


22 Poliisin tuki

Blue Thin Line


P OLIISIN TU K I RY

Sen keikan muistan

ISBN 978-952-68961-7-5 OVH 17,95 € YKL 35.7 NIDOTTU 198 SIVUA 148 x 210 mm KANSIKUVA SAMI HÄTÖNEN

Valtakunnan medioissa uutisoidaan arkipäiväisistä poliisioperaatioista median ja lukijoiden näkökulmasta. Sen keikan muistan on kirja, jossa poliisit itse kertovat samoista operaatioista poliisin silmin. Tätä mielenkiintoista kirjaa ovat olleet kirjoittamassa kymmenet vapaaehtoiset poliisit, jotka kertovat tositarinoita kentältä. Teoksessa on uskomattomia, surkuhupaisia, inhimillisiä kömmähdyksiä ja maukasta tilannekomiikkaa sekä tarinoita elävästä elämästä poliisin kertomina. Kirjan kaikki tapahtumat ovat todellisia juttuja, joista valtakunnan mediat eivät ole kirjoittaneet. Poliisitehtävien hienous on, että ne tulevat yllättäen ja pyytämättä. Omat tuntemukset menevät laidasta toiseen. Tämä vaatii monesti kykyä sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. On ehkä odoteltu työvuoron päättymistä ja alkavaa lomaa, väsyneenä yritetty selviytyä yövuoron viimeisistä tunneista. Ja silloin se tulee, haastava hälytystehtävä, jossa joudutaan salamannopeasti muuttumaan tehokkaaksi toimijaksi, joka tekee nopeita, järkeviä ja pitkäkestoistakin tarkastelua kestäviä ratkaisuja. Näistä tehtävistä osasta kirjoitetaan isosti valtakunnan medioissa, mutta mitä näistä on jäänyt niissä mukana olleiden poliisien mieleen. Uppoudu poliisitehtävien maailmaan poliisien itsensä kertomana. Poliisin Tuki Ry tukee virkatehtävissä vaikeasti vammautuneiden poliisien kuntoutusta ja virkatehtävissä menehtyneen poliisin omaisia. Yhdistys ei ole poliittisesti sitoutunut, eikä osallistu ammattiyhdistystoimintaa. Poliisin Tuen taustayhdistyksiä ovat Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL, Suomen Nimismiesyhdistys ja Poliisilakimiehet.

Annorlunda Mediatuotanto Oy Helsinki www.annorlunda.fi ▪ kirjat@annorlunda.fi


24 Poliisin tuki

Blue Thin Line


Blue Thin Line

Poliisin tuki 25


Kannatustuotteet Poliisin Tuki ry tukee virkatehtävissä vaikeasti vammautuneiden poliisien kuntoutusta ja virkatehtävissä menehtyneen poliisin omaisia. Ostamalla yhdistyksen kannatustuotteita, tuet toimintaamme.

10€

AVAIMENPERÄ Koko 3x2cm

NIMIKYLTTI LAUKKUUN

TARRA

LIPPU VELCRO Koko: 7 x 4 cm

Koko 10,5 x 6,5 cm

Tarrapohja 15x10,5cm. Irroitettava tarra 6x3,5cm Hopeapohjaisen lipun lisäksi valkoisella pohjalla oleva lippu

10€

10€

10€

26 Poliisin tuki

Blue Thin Line


Tilaa heti!

T-PAITA

RANNEKE

MUISTOADDRESSI

Naisten koot: S, M, L ja XL 100% polyester

S noin 19 cm M noin 23 cm L noin 23 cm XL noin 25 cm

Rajoitettu erä!

Koko A5 Sisäsivulla teksti ”En rakasta ystävääni ois halunnut antaa vielä pois. Nää terveiseni sinun luo taivaan sinilintu tuo; Vielä tavataan!”

20€

15€

Miesten koot: S, M, L, XL ja XXL 100% polyester

20€

Tuotteet tilattavissa verkkosivuiltamme

www.poliisintuki.fi Blue Thin Line

Poliisin tuki 27


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Poliisin Tuki ry Joulu 2023 Mika Trogen by Printmix - Issuu