Skip to main content

Muuriankkuri 2/2017

Page 1

PUOLUSTUSHALLINNON

RAKENNUSL AITOKSEN

SIDOSRYHMÄLEHTI Joulukuu 2017

Puolustusvoimat 100 vuotta

– maanpuolustus tutuksi juhlakiertueella

Etätyön suosio nousussa Karjalan prikaati lämpiää lähienergialla

<<

Globaali turvallisuus ja Suomi Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa


PÄÄKIRJOITUS

Hyvä lukija! S

uomi 100 -juhlavuosi lähenee loppuaan ja ensi vuonna vietämme puolustusvoimien 100-vuotisjuhlaa. Suomelle on satanut onnitteluja ympäri maailmaa, ja puolustusvoimilla on kansalaisten vankkumaton tuki. Molemmat juhlien kohteet ovat juhlansa ansainneet kovalla työllä ja kansalaisten sitoutumisella. Suomi on noussut kansainvälisissä arvioinneissa peräpään pitäjästä huipputasolle mm. talousvertailuissa, koulutustasovertailuissa sekä hyvinvointivertailuissa, ja kansalaiset ovat vahvasti yleisen asevelvollisuuden ja kokonaismaanpuolustuksen toimintamallin puolella.

S

uomen turvallisuusympäristössä on jo jonkin aikaa näkynyt uhkia, jotka ovat edellyttäneet sekä koko yhteiskuntaa että sotilaallista maanpuolustusta koskevia uusia kehittämislinjauksia. Turvallisuusympäristön muutoksista voidaan esimerkkinä mainita kiristynyt turvallisuustilanne Itämeren alueella, sodankäynnin doktriinien muuttuminen, aseteknologian kehittyminen sekä erilaiset kyberuhat. Näihin uhkiin on vastattu koko yhteiskuntaa koskevilla turvallisuusstrategian linjauksilla sekä valtioneuvoston puolustusselonteon linjauksilla. Puolustusselonteon mukaan puolustusvoimien reagointikyvyn nopeutta, materiaalivalmiutta sekä valvontakykyä lisätään.

T

oimintaympäristön turvallisuustilanteen muuttuminen korostaa myös Puolustushallinnon rakennuslaitoksen roolia valmiusorganisaationa. Tavoitteenamme on varmistaa Rakennuslaitoksen kyvykkyys tukea puolustusvoimia ja sotilaallista maanpuolustusta kaikissa oloissa. Tämä edellyttää

Rakennuslaitoksen strategian päivittämistä vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Strategiatyö onkin käynnistetty kesäkuussa 2017 työnimellä PHRAKL STRATEGIA 2025, ja se on tarkoitus saattaa päätökseen vuonna 2018. Strategiaa valmistellaan laaja-alaisesti Rakennuslaitoksessa periaatteella ”jokainen voi vaikuttaa”. Tämä tarkoittaa strategiatyön organisointia ja toteuttamista palveluyksiköissä ja keskusyksikössä sekä asioiden käsittelyä eri keinoin koko henkilöstön kanssa. Lisäksi Rakennuslaitoksen strategia sovitetaan yhteen puolustusministeriön käynnissä olevan strategiatyön ja puolustusvoimien kehitystavoitteiden kanssa.

R

akennuslaitoksen strategian perusta on edelleen sama kuin ennenkin: puolustusvoimien päätehtävien tukeminen ja puolustuskiinteistöjen toimintakyvyn ylläpitäminen. Strategiatyössä painopistealueina nousevat esiin muun muassa oman henkilöstön osaamisvaatimusten, rakenteen ja mitoituksen tarkastelu sekä viestintäyhteyksien kehittäminen. Merkittävää on, että Rakennuslaitos on hyväksytty valtion turvallisuusverkon (TUVE) käyttäjäksi. Käynnistämme verkon käyttöönottoprojektin vuoden 2018 alussa yhdessä Valtorin TUVE-yksikön kanssa.

Hy vä ä Joulu a kaikille lukijoille! PEKKA SALOJÄRVI

Rakennuslaitoksen johtaja

Muuriankkuria on alun perin käytetty linnojen ja linnoitusten perustusten kivimuurien yhteenliittämiseen. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tunnuksessa ja tämän lehden nimessä muuriankkuri kuvaa laitoksen roolia puolustushallinnon kiinteistötoimen hankinta- ja asiantuntijaorganisaationa, joka muuriankkurin tavoin liittää markkinoiden parhaat palvelut maanpuolustukseen myös rauhan aikana.


Sisältö Puolustusvoimien toimitilat tehokkaampaan käyttöön

4

Ympäristöystävällistä lämmitystä kotimaisilla polttoaineilla

8

Puolustusvoimien 100-vuotisjuhlallisuudet 2018

20

Sotapolku.fi kertoo missä sukulaisesi taistelivat

24

English Summary

26

Ajankohtaista Kolumni

28 30

Nimitykset

31

Julkaisija Puolustushallinnon rakennuslaitos, PL 1, 49401 Hamina, puh. 0299 8300, www.phrakl.fi Muuriankkuri ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja joulukuussa.

Kuva: Kirsti Helin

MUURIANKKURI joulukuu 2017 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti 16. vuosikerta

24

Sotapolku.fi-sivustolla on jo yli 100 000 henkilön tiedot ja noin 70 sotapolkua.

Korian kasarmimiljöö rakentuu vuoden 2019 asuntomessualueeksi, kertoo projektipäällikkö Sanna Kauppi.

20

8

Kuva: SA-kuva

Korian varuskunnan värikäs historia

Kuva: Kirsti Helin

Globaali turvallisuus ja Suomi

12 16

Vekaranjärven lämpölaitoksen uudessa kattilassa palaa hake ja turve.

Päätoimittaja Pekka Salojärvi, puh. 0299 831000, pekka.salojarvi@phrakl.fi

Painopaikka Grano Oy

Tuotanto Princeps Oy, toimituspäällikkö Kirsti Helin, puh. 0400 447 382, kirsti.helin@princeps.fi Ulkoasu: Sanna Moisio Translation: Integra Oy Kannen kuvat: Puolustusvoimat ja Suomen Filmikamari

ISSN-L 1459-1480 Tilaukset ja osoitteen­muutokset sekä palautteet ja kehittämisehdotukset info@princeps.fi.


T I L A H A L L I N T A TEKSTI: KIRSTI HELIN KUVAT: KIRSTI HELIN, KUVITUS: STINA ERICSSON JA WORKSPACE

Rakennusarkkitehti Riitta Malmström on ollut kehittämässä Puolustusvoimien uutta toimitilakonseptia.

Puolustusvoimien toimitilastrategia valmistui keväällä 2016 ja parhaillaan on käynnissä konseptointityö muun muassa toimistotyön ympäristöjen kehittämiseksi.

P

ääesikunta vastaa toimitilojen strategisesta ohjauksesta, Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja logistiikkarykmentit operatiivisesta ohjauksesta ja joukkoosastot sekä hallintoyksiköt käyttäjätason tarve-esityksistä ja edunvalvonnasta. Valtion toimitilastrategia edellyttää eri hallinnonaloilta tilankäytön tehokkuutta ja kustannusten pienentämistä. Tavoitteena on saada 8 vuoden aikana 100 miljoonan euron säästöt vuositasolla. Valtion käytössä on noin 9 700 rakennusta, joiden toimitilakustannukset ovat 950 miljoonaa euroa (2016).

Valtion toimistojen tilatehokkuus on keskimäärin 25 m2/htv (2016), ja tavoitteena on parantaa tehokkuutta peruskorjattavissa rakennuksissa 18 neliöön/htv ja uudisrakennuksissa 15 neliöön/htv. Puolustushallinnon osuus valtion toimitiloista on 46 % ja toimitilakustannuksista 33 % (2016). Säästöpotentiaali


T I L A H A L L I N T A

tilahallinnan kustannuksista on enintään 10 % eli 27 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä.

Toimitilojen konseptointi Rakennusarkkitehti Riitta Malmström Pääesikunnasta on toiminut projektipäällikkönä strategiatyöryhmässä, jonka tarkoituksena on ollut luoda strategisia

linjauksia ja kehittää uutta toimitilakonseptia puolustusvoimien tilankäytölle. − Toimitilastrategian toteuttamiseksi tehdään parhaillaan konseptointityötä, joka käsittää kaikki puolustusvoimien toimitilat toimistotiloista koulutustiloihin ja kalustohalleihin. Siinä luodaan raamit puolustusvoimien tilahallinnalle, mietitään miten tilankäyttöön saadaan tehokkuutta, kuinka päästään eroon turhista tiloista ja millä keinoin voidaan hillitä uudisrakentamisen tarvetta. − Strategisella tasolla Pääesikunta tekee yhteistyötä Senaatti-kiinteistöjen ja Rakennuslaitoksen kanssa. Yhteistyö sujuu hyvin, mutta aina välillä pitäisi pohtia, osaammeko katsoa samaan suuntaan. Olemme kaikki valtion toimijoita ja kulutamme samoja veroeuroja. Kun kukin osapuoli tunnistaa oman roolinsa ja käyttää omia vahvuuksiaan, saavutetaan paras tulos, Riitta Malmström summaa. − Joukko-osastot hallintoyksikköinä vastaavat toimintansa tuloksellisuudesta ja tilahallinnassa pyritään hakemaan toimintaa parhaiten palvelevat ratkaisut. Toimitilastrategia on käsikirja, jossa tilantarvitsijoille määritellään, millä ehdoilla ja miten tiloja hankitaan. Tavoitteena on tukea puolustusvoimien tuloksellista toimintaa, tehokasta tilajohtamista ja erityistilojen tehokkaampaa hyödyntämistä. Puolustusvoimissa esimerkiksi toimistotilojen työpisteitä pyritään vähentämään 20 prosentilla tarjoamalla henkilöstölle mahdollisuus etä- tai hajatyön

<<<


TJ O I L HA TH AA M L LI IN NE TNA

tekemiseen, luopumalla henkilökohtaisista työpisteistä silloin, kun se työn kannalta on mahdollista, sekä kehittämällä uusia monitilaympäristöjä.

Etätyö nousussa Puolustusvoimissa etätyötä voi nykyisin tehdä 10 päivää kuukaudessa. Etätyön ehdoista sovitaan tapauskohtaisesti erillisellä etätyösopimuksella. Jo aiemmin on ollut käytössä ns. hajatyömahdollisuus, jolloin työtä on voinut tehdä muissa puolustusvoimien vapaissa toimipisteissä. − Toimistoissa ei ole jatkossa enää nimettyjä työpisteitä, ja sama pätee muussakin rakennuskannassa. Varuskunnan käyttäjät voivat käyttää samoja tiloja kulloisenkin tarpeen mukaan. − Puolustusvoimissa on jatkuvasti paljon tiloja tyhjillään, kun ihmiset ovat työmatkoilla, lomilla tai sairaana. Työpisteet pyritään mitoittamaan jatkossa vain 80 prosentille henkilöstöstä, jotta tilat saadaan tehokkaammin käyttöön, Riitta Malmström kertoo. Hän muistuttaa, että nykyajan monitilaympäristöt ovat aivan muuta kuin entisajan avokonttorit. – Monitilaympäristöissä on tiloja tiimityöskentelyyn, hiljaisia tiloja keskittymistä vaativaan työhön ja kahvitiloja vapaampaan keskusteluun. − Digitaalisessa työympäristössä ei enää tarvita kaappeja papereiden säilytykseen, kun käytössä on kannettavat tietokoneet ja yhteiset sähköiset järjestelmät. Digitaalisuuden myötä tieto on myös helpommin saatavissa ja jaettavissa, Malmström perustelee. − Kun itse muutin viime keväänä Kaartinkorttelissa uuteen työpisteeseeni, minulle oli 17 vuoden aikana ehtinyt kertyä kolme rulokaapillista paperia, jota en ollut viime vuosina juurikaan tarvinnut.

Varuskuntasuunnittelupakista maankäyttösuunnitelmiin Riitta Malmström tuli Puolustusvoimien palvelukseen 1.9.1997 silloiselle Pääesikunnan materiaalihallinnon osastolle, jonka nimi nykyisin on logistiikkaosasto. – Ensimmäisenä tehtävänäni oli laatia varuskuntasuunnittelupakki. Siviilistä tulleena naisena minun piti ensin selvittää itselleni, että mikähän se varuskunta on ja mitä pakilla tarkoitetaan. − Pakilla tarkoitettiin pysyväisasiakirjaa, nykytermillä normia, jossa määritellään varuskunnassa tehtävät erilaiset suunnitelmat, kuten maankäyttösuunnitelma ja maisemanhoitosuunnitelma. Siitä käynnistyi mm. varuskuntien maankäyttösuunnitelmien laatiminen, joita teimme 2–3 kappaletta vuodessa yhteistyössä Rakennuslaitoksen maisema-arkkitehti Margit Antikaisen ja ympäristökonsulttien kanssa. Suunnittelun ansiosta mm. raskas liikenne on varuskunnissa ohjattu kehätielle ja keskusta on tehty turvalliseksi liikkua jalan.

Monitilaympäristössä on erilaisia paikkoja eri työtehtäviä varten.

Maankäyttösuunnittelu on yleiskaavan luonteinen, kokonaisvaltainen esimerkiksi varuskuntien toimintoja, rakentamista, liikennejärjestelyjä, ylläpitoa, luonnonvarojen käyttöä ja koulutusta ohjaava suunnitelma. Maankäyttösuunnitelmalla ei ole oikeudellisia vaikutuksia. − Pääesikunnan rooli tilahallinnassa on muuttunut työvuosieni aikana, ja muutokset ovat vaikuttaneet omaankin toimenkuvaani. Ensimmäinen iso muutos tapahtui vuonna 2003, jolloin puolustusvoimien kiinteistökanta siirtyi Senaattikiinteistöjen hallintaan, ja toinen iso muutos oli puolustusvoimauudistus vuonna 2015, jolloin Logistiikkalaitos perustettiin.

Pääesikunnassa hyvä yhteishenki Haastattelua tehtäessä Riitta Malmströmillä oli enää vähän piikkejä aamukammassa. Hän jäi eläkkeelle 1. päivänä joulukuuta.


T I L A H A L L I N T A

− Pääesikunnassa on ollut hyvä yhteishenki ja olen viihtynyt kaikissa tehtävissäni. Aluksi armeijan lyhenteet tuottivat tuskaa, mutta pianhan ne oppi. Kenraaleja ei ole tarvinnut kumartaa, mutta hyvän käytöksen takia on hyvä tunnistaa sotilasarvot, Malmström toteaa. − Pääesikunnassa minulla on ollut yhteensä kuusi upseeriesimiestä. Me asiantuntijat pysymme ja vedämme punaista lankaa, vaikka upseerit vaihtuvat. Strategioita kirjoitetaan, jotta voidaan tehdä pitkän ajan suunnitelmia. − Mieheni on ollut eläkkeellä viime keväästä lähtien ja odottaa jo kovin remonttikaveria sekä 30 vuotta vanhan omakotitalomme peruskorjaukseen että mökin remontointiin. Keväällä pitäisi lähteä asuntoautolla valloittamaan Eurooppaa, Riitta Malmström suunnittelee. − Nykyään tehdään paljon töitä eläkkeelläkin, joten ei sitä tiedä vaikka rupeaisin vielä arkkitehdinkin töihin.

VALTION KIINTEISTÖVARALLISUUS

Kokonaispinta-ala 6,2 Mm2

Puolustusvoimien tiloja

46 %

Toimistoja

21 %

Kulttuuriperintörakennuksia

8%

Vankiloita

7%

Poliisitaloja

4%

Oikeustaloja

3%

Rajavartiolaitoksen ja Tullin tiloja

3%

Museoita

1%

Muita

7%

Rakennuksia

9 700

Suojeltuja arvorakennuksia

500

Tiedot: Senaatti-kiinteistöt 2016


Y L L Ä P I T O TEKSTI: KIRSTI HELIN KUVAT: KIRSTI HELIN, KARI HUTTUNEN JA VAPO OY

Ympäristöystävällistä lämmitystä kotimaisilla polttoaineilla Vekaranjärvellä

Puolustuskiinteistöjen lämmityksessä siirrytään yhä enemmän öljystä kotimaisiin energialähteisiin. Varuskuntien lämpölaitoksissa poltetaan nykyisin puuhaketta ja turvetta, ja pienemmissä kohteissa lämmönlähteenä on usein pelletti.


Y L L Ä P I T O

Uudessa lämpökattilassa palava hake tai turve työntyy hiljakseltaan eteenpäin ja putoaa lopulta tuhkana säiliöön, josta se kerätään metsän lannoitteeksi.

K

ouvolan varuskunnassa Vekaranjärvellä Rakennuslaitoksen ja Vapon energiaasiantuntijat esittelevät ylpeinä uudistettua lämpölaitosta. Uudessa 4,5 megawatin lämpökattilassa tuotettava lämpö on todellista lähienergiaa: metsähake ja turve tulevat oman kunnan alueelta. Myös kierrätys on hoidettu viimeisen päälle: pesuri ottaa talteen savukaasun toisiolämpöä ja polttamisessa syntyvä tuhka käytetään lannoitteena uuden metsän kasvattamiseen. − Lämpösopimuksemme Vapo Oy:n kanssa takaa Karjalan prikaatille edullisen lämmön entistä

Vanha Högforsin lämmityskattila on muisto entisajoista.

ympäristöystävällisemmin. Vekaranjärven lämpölaitosuudistus tuo noin 400 000 euron säästöt vuositasolla eikä savupiipusta tule enää ilmaa saastuttavia päästöjä, kertoo Rakennuslaitoksen johtava energiaasiantuntija Kari Huttunen. − Vanha lämpökeskus on taipunut hyvin uuteen käyttöön. Ainoastaan ison poltinkattilan asentaminen tuotti vähän ongelmia, ja se jouduttiin nostamaan rakennuksen sisälle kahtena kappaleena katon kautta, kertoo lämpölaitoksen toiminnasta vastaava Vapo Oy:n myyntipäällikkö Tapio Pötry.

Miehittämätöntä lämpölaitosta ohjataan ja valvotaan Vapon Vantaan toimipisteessä.

<<<


Y L L Ä P I T O Vekaranjärven lämpölaitos on rakennettu vuonna 1966.

Savukaasut hyödynnetään lämmityksessä Vekaranjärven kaukolämpölaitos on rakennettu vuonna 1966 pari vuotta sen jälkeen, kun Karjalan prikaatille valmistui uusi varuskunta-alue silloiseen Valkealan kuntaan. Alkuaan lämmön lähteenä olivat halot, ja puolustushallinnon omat lämmittäjät latasivat lämpölaitoksen uunit käsipelillä. Vanhat Högforsin lämmitysuunit on jätetty rakennukseen muistoksi menneiltä ajoilta. Lämpölaitosta uudistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993, jolloin sen ylläpito ulkoistettiin Vapo Oy:lle. Pääasialliseksi lämmönlähteeksi tuli tuolloin turve. Nyt tehdyn lämpölaitoksen uudistuksen myötä on lisätty uusiutuvan energian käyttöä, ja lämpö tuotetaan pääasiassa puuhakkeella ja tukipolttoaineena on turve. Vanha

öljykattila on jätetty kuitenkin varalle kovimpia pakkasia ja häiriötilanteita varten. Lämpölaitoksen saneerauksen yhteydessä laitokseen asennettiin savukaasupesuri, joka puhdistaa hakkeenpoltossa syntyvät savukaasut ja ottaa niistä lämmön talteen. Savukaasusta saatava lämpö muodostaa noin 20 prosenttia lämmön kokonaistuotannosta. − Savukaasupesuri mahdollistaa myös tuoreemman hakkeen käytön, jolloin puu haketetaan suoraan rekkaan kuljetusta varten eikä välivarastointia tarvita. Jotta pesuri pysyisi puhtaana, se pestään aika ajoin lipeällä ja käsitellään muurahaishapolla, kertoo Tapio Pötry. Vapo vastaa kokonaisuudessaan lämpölaitoksen toiminnasta sekä verkostojen ylläpidosta ja vuosikorjauksista.

Lämpölaitos on täysin uudistettu sisältäpäin.


Y L L Ä P I T O

Rekka tuo hakkeen ja vie tuhkat metsään Vekaranjärven lämpölaitos toimii täysin automaattisesti, ja sen toimintaa ohjataan ja valvotaan 24/7-periaatteella Vapon keskusvalvomossa Vantaalla. Etänä voidaan määritellä mm. kuinka paljon lämpökattilassa poltetaan kulloinkin haketta ja turvetta sekä säätää menoveden lämpötilaa ja virtausta. Rekka tuo hake- ja turvekuorman muutaman kerran viikossa lämpölaitoksen kylkeen rakennettuun polttoaineen vastaanottorakennukseen, josta se kulkeutuu automaattisesti kuljettimia pitkin lämpökattilaan. Palamisessa syntyvä tuhka kulkeutuu keräysastiaan, josta se käydään tyhjentämässä noin kolmen viikon välein. – Tuhkaa tulee vuodessa noin sata tonnia. Tuhka on erinomainen lannoite ja sen vaikutus puun kasvuun on selvästi havaittavissa, kehuu Tapio Pötry. Lämpökattilaan on asennettu sammutusjärjestelmä tulipalon varalle. Pötry kertoo, että se tuli testattuakin koekäytön yhteydessä ja hyvin toimi. Etäseuranta ja varajärjestelmät Lämpölaitoksen lämpökattila kuumentaa kaukolämpöputkistossa virtaavan

veden. Lämmin vesi kulkeutuu putkia pitkin varuskunnan kaukolämpöverkkoon ja lämmittää rakennukset. Lähtevän veden lämpötila on noin 90 °C ja palaavan veden noin 40 °C. Kunkin varuskuntarakennuksen lämmönjakohuoneessa on etäluettavat seurantamittarit, joista saadaan tiedot Rakennuslaitoksen energiaseurantaan. Etäseurannan ansiosta saadaan entistä paremmin tiedot kulutuksen muutoksista. Lämpölaitoksen uudistuksen yhteydessä kaikki mittarit uusittiin, ja ne keräävät tunnin välein dataa virtaustiedoista, lämpötiloista ja energian määristä. Järjestelmä hälyttää heti, jos poikkeamia ilmenee. Vantaan keskusvalvomon lisäksi lämpölaitoksessa on valvontapääte, jolla voidaan tarvittaessa ohjata laitoksen toimintaa. Lämpölaitoksessa on varavoimakone, joka käynnistyy sähkökatkojen aikana. Näin lämmöntuotanto on varmistettu myös myrskyjen varalta. − Puolustusvoimien lämmöntuotannossa ja polttoainetoimituksissa on kiinnitetty erityistä huomiota toimitusvarmuuteen ja toiminnan turvaamiseen myös poikkeusoloissa, painottaa Kari Huttunen. Vapon asiantuntijat osallistuvat vastaisuudessa mm. puolustusvoimien valmiusharjoituksiin.

Rekka käy muutaman kerran viikossa täyttämässä hake- ja turvevaraston, josta polttoaine ohjautuu kuljettimia pitkin lämpökattilaan.

Uusi sopimuskausi Vapo Oy:n kanssa alkoi 1.9.2017. Sopimus on voimassa 12 vuotta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Rakennuslaitoksen Kouvolan palvelupiste toimii Vapon yhteystahona ja vastaa Karjalan prikaatille siitä, että varuskunnan lämmitysjärjestelmät toimivat moitteettomasti.

Vapon myyntipäällikkö Tapio Pötry ja Rakennuslaitoksen Kouvolan palveluyksikön energiapäällikkö Asko Mallat vastaavat siitä, että lämpölaitos toimii moitteettomasti.


TEKSTI: KIRSTI HELIN KUVAT: PUOLUSTUSVOIMAT, SUOMEN FILMIKAMARI JA KIRSTI HELIN

Suomi 100 -juhlavuosi on päättymässä, mutta satavuotisjuhlallisuudet jatkuvat vuonna 2018, kun itsenäisen Suomen puolustusvoimat täyttää 100 vuotta.

Jan Engström

P

uolustusvoimien viestintäjohtaja, kommodori Jan Engström kertoo, että juhlavuoden aikana Puolustusvoimien toimintaa tehdään tutuksi monin tavoin kautta Suomen. Juhlavuosi käynnistyy 16.1. juhlaseminaarilla ja konsertilla Finlandia-talossa. Pari päivää myöhemmin 18.1. Finlandiatalossa järjestetään Puolustusvoimat 100 vuotta alkusoitto -sävellyskilpailun finaalikonsertti. Sävellyskilpailu on ollut avoin kaikille musiikin tekijöille. Kaartin soittokunta esittää finaaliin

hyväksytyt kappaleet, joista tuomaristo valitsee voittajakappaleen. Toukokuun alussa avataan Suomenlinnassa Sotamuseo Maneesin uudistettu näyttely, joka esittelee laajasti Puolustusvoimien historiaa. − Juhlavuoden tapahtumilla halutaan toki kunnioittaa puolustusvoimien satavuotista historiaa, mutta tärkeänä tavoitteena on tehdä tunnetuksi tämän päivän maanpuolustusta ja erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret, korostaa Jan Engström.

<<<


Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan viihdeorkesteri kiertueella.


− Juhlavuonna jatketaan myös Intti tutuksi -kiertuetta, joka on suunnattu peruskoulun 9. vuosiluokan oppilaille. Tavoitteena on vierailla kaikissa Suomen noin 700:ssa yläkoulussa kertomassa maanpuolustuksesta ja varusmiespalveluksesta. Nuorille käy puhumassa kantahenkilöstön lisäksi varusmiespalvelusta suorittavia koulun entisiä oppilaita.

Maanpuolustus kuuluu kaikille − Suomi 100 -vuoden teemamme ”Maanpuolustus kuuluu kaikille” jatkuu, ja sen pohjalta olemme suunnitelleet juhlavuoden tapahtumia. Kesäkiertue suuntautuu yhteensä 16 paikkakunnalle. Tapahtumissa esitellään eri puolustushaarojen sekä aselajien toimintaa kalustonäyttelyillä ja toimintaesityksillä unohtamatta sotilassoittokuntien konsertteja. Näyttäviä taistelunäytöksiä nähdään Turussa, Porissa, Lahdessa, Joensuussa ja Oulussa, kertoo Engström. SuomiAreena-tapahtumassa 16.−20.7. Puolustusvoimat toimii toisena pääyhteistyökumppanina Veikkauksen rinnalla. Porissa on tarjolla keskusteluja maanpuolustuksesta, sotilassoittoa jazz-kadulla ja kalustonäyttelyjä torilla sekä huikea taistelunäytös Kirjurinluodossa. Keväällä varuskunnissa järjestetään avoimet ovet -tapahtumia. Touko-kesäkuun vaihteessa Kansalaistori Helsingissä on varattu kokonaisuudessaan Puolustusvoimien tapahtumille. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän 4.6. juhlallisuuksiin kuuluva valtakunnallinen paraati järjestetään Seinäjoella. Omin voimin Puolustusvoimat suunnittelee ja järjestää juhlavuoden tapahtumat pitkälti omin voimin. − Juhlavuoden suunnitteluryhmässä on Pääesikunnan komentopäällikön, prikaatikenraali Kim Mattsonin johdolla ollut yhteensä

kymmenkunta henkilöä Pääesikunnasta ja puolustushaaraesikunnista. Joukko-osastot puolestaan vastaavat paikallisesti tapahtumien järjestelyistä, sanoo Engström. Puolustusvoimien Kuvakeskus tuottaa tarvittavat kuvat ja varusmiesgraafikot suunnittelevat viestintämateriaalit. Puolustusvoimien

viestintätoimialalla on yhteensä noin 70 työntekijää Pääesikunnassa, puolustushaaraesikunnissa ja eri joukkoosastoissa. Tapahtumien markkinointivälineinä ovat paikalliset lehdet, ulkomainonta ja alueellisesti kohdistetut sosiaalisen median kampanjat.

2018

Puolustusvoimat 100 Tapahtumia juhlavuonna 2018 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati, Seinäjoki 6.12. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati, Mikkeli 30.5.– 4.6. Puolustusvoimat 100 -juhlaviikko, Helsinki Puolustusvoimat 100 -kesäkiertue 4.6. Seinäjoki 9.8. Joensuu 6.6. Tampere 10.8. Kouvola 7.6. Hämeenlinna 16.8. Rovaniemi 8.6. Lahti 17.8. Oulu 9.6. Mikkeli 18.8. Kajaani 13.6. Kuopio 23.8. Helsinki 15.6. Lappeenranta 24.8. Raasepori 16.6. Jyväskylä 25.8. Turku Puolustusvoimat 100 -taistelunäytöskiertue 18.7. Pori (SuomiAreena) 9.8. Joensuu (Kesäkiertue) 17.8. Oulu (Kesäkiertue) 25.8. Turku (Kesäkiertue) 7.–8.9. Lahti (Kokonaisturvallisuus 2018 -messut) 22.2. Maavoimien vuosipäivä, Tampere 6.3. Ilmavoimien vuosipäivä, Jyväskylä 9.7. Merivoimien vuosipäivä, Turku 24.2. Jääkäreiden kotiinpaluun satavuotisjuhlallisuudet,Vaasa 16.–17.6. Ilmavoimat 100 -lentonäytös, Jyväskylä 30.7.–4.8. Hamina Tattoo 2018, Hamina 27.11. Puolustusvoimat 100 -juhlakonsertti, Helsinki Toukokuu 2018, Intti tutuksi -kiertue peruskouluissa, avoimet ovet -tapahtumia Puolustusvoimien joukko-osastoissa Lisätietoja: www.puolustusvoimat.fi/100


Tuntemattoman sotilaan kumppanina Puolustusvoimat toimi Tuntematon sotilas -elokuvan yhteistyökumppanina tarjoamalla kuvauskohteiksi harjoitusalueitaan. Elokuvaa kuvattiin mm. Karjalan prikaatissa, Kainuun prikaatissa, Santahaminassa ja Suomenlinnassa. – Itselläni oli ilo olla mukana elokuvan teossa, kun Suomenlinnassa kuvattiin Äänislinnan valtauksen jälkeistä voitonparaatia, kertoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja Jan Engström. – Näyttelin kohtauksessa kenraalimajuri Woldemar Hägglundia, joka oli paraatin vastaanottaneen kenraali Heinrichsin seurueessa. Mielenkiintoinen kokemus. Kohtausta kuvattiin noin 5 tuntia ja lopullisessa elokuvassa siitä on 10–15 sekuntia. – Aku Louhiniemen ohjaama Tuntematon sotilas on hyvin vaikuttava elokuva. Siinä on kunnioitettu alkuperäistä tarinaa ja tuotu samalla uutta näkökulmaa ja päivitetty sota-ajan tapahtumia uudelle

sukupolvelle. Myös kotirintamaa on nostettu esiin entistä enemmän. Elokuva on kaunistelematon ja näyttää, mitä sota raaimmillaan on.

Vuoden katsotuin elokuva, yhteinen jaettu kokemus Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-ilta oli 27.10. ja elokuva rikkoi puolen miljoonan katsojan rajan jo kolmannen esitysviikon aikana. Se on koko elokuvaohjelmiston katsotuin elokuva tänä vuonna. – Olen mykistynyt elokuvan saamasta huomiosta. Sydäntäni lämmittää katsojilta saatu palaute ja ne tunteet, joita elokuva heissä herättää, sanoo elokuvassa alikersantti Rokkaa esittävä Eero Aho. – Tuntuu parhaalta, että elokuvasta on tullut yhteinen jaettu kokemus. Joka päivä useampi ihminen pysäyttää milloin

missäkin ja haluaa puhua katsomiskokemuksestaan tai omien isovanhempiensa kohtalosta. En ole ikinä kokenut vastaavaa, kertoo Paula Vesala, joka elokuvassa esittää Antti Rokan Lyytivaimoa. – Erityisesti on ilahduttanut se, että nuoret ovat kokeneet elokuvan omakseen. Monille uusi Tuntematon sotilas on voimakas kokemus, joka vaikuttaa syvälle tunteisiin ja herättää halun käsitellä niitä. Ihmiset haluavat peilata elokuvan tapahtumia oman suvun historiaan. Niin minullekin kävi elokuvaa tehtäessä ja vielä sitä katsoessanikin, kuvaa vänrikki Kariluotoa näyttelevä Johannes Holopainen. Tuntematon sotilas -elokuva esitetään elokuvateattereissa myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.


T U R V A L L I S U U S TEKSTI: KIRSTI HELIN KUVAT: KIRSTI HELIN, SCHUTTERSTOCK

MTS:n seminaari 15.11.2017

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola ja turvallisuusanalyytikko, prikaatikenraali (evp) Juha Pyykönen puhuivat Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) seminaarissa Säätytalolla Helsingissä.

Mika Aaltola

M

ika Aaltolan mukaan Euroopan ja Yhdysvaltain välinen transatlanttinen suhde on edelleen tärkeä, mutta sen merkitys on muuttumassa. Kiinan nousun myötä geopoliittinen painopiste on siirtynyt Atlantilta Tyynellemerelle. − Viime vuosina kansainväliset konfliktit ovat vähentyneet ja valtioiden sisäiset konfliktit lisääntyneet, mutta jatkossa tilanne on muuttumassa, Aaltola ennakoi. − Globaalit kehitys- ja turvallisuuskysymykset kytkeytyvät toisiinsa yhä tiiviimmin. Kansainvälinen turvallisuustilanne on muuttumassa, ja Suomen täytyy osata varautua ja hoitaa oma tonttinsa. USA:n, Venäjän ja Kiinan roolit vaikuttavat myös täällä Pohjois-Euroopassa. – Maailma tulee säilymään suurvaltojen yhteiskuntana jatkossakin, mistä Kiina näyttäisi

Juha Pyykönen

hyötyvän eniten. Koko Aasian kasvava merkitys tulee asettamaan paineita Euroopalle. Euroopan maista Suomen ulkomaankauppa on eniten riippuvainen Kiinan kaupasta, Aaltola muistutti. − Samoin kuin Kiina on riippuvainen merialueistaan, Suomi ja Venäjä ovat riippuvaisia Itämerestä. Tärkeää on se, kuinka Suomi pystyy huolehtimaan turvallisuudestaan Itämerellä ja minkä verkostojen varaan Itämeren turvallisuutta rakennetaan. Myös pohjoinen merireitti on Venäjälle geopoliittisesti tärkeä.

Sodan kuva muuttuu Juha Pyykönen korosti, että asevoimilla on edelleen suuri valta. – Asevoimat ovat kunkin valtion omissa käsissä ja nopea voimakeino verrattuna esimerkiksi taloudellisiin pakotteisiin. Sodan kuva kuitenkin muuttuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Sota voi olla laaja ja tuhoisa, pieni ja tehokas, kaukosota tai monisisältöinen hybridisota.

<<<


T U R V A L L I S U U S


T U R V A L L I S U U S − Puolustuspoliittisesti USA:n passivoituminen antaa muille tilaa käyttää valtaansa. Konfliktien alueellistuminen lisää niiden todennäköisyyttä. Globaali sotilaallinen toiminta vaatii yhä voiman projisointikykyä, Pyykönen selvitti. Suomen sotaharjoitukset ovat puhuttaneet viime aikoina. Pyykönen totesi, että valtiot ovat käyttäneet sotaharjoituksia pelotteena jo vuosisatojen ajan. − Suomen suvereniteetin kannalta sotaharjoitukset ovat yksi strategisen kommunikaation väline. Niistä lipsuminen on huono signaali ulospäin. Sotaharjoitukset ovat yksi keino osoittaa kykyämme puolustaa, jota myös paikalle kutsutut tarkkailijat ovat todistamassa. Suomen pitää harjoitella niiden maiden kanssa, jotka ovat potentiaalisia auttajia kriisin sattuessa. Pohjoismainen sotilaallinen yhteistyö on sirpaleista. Pohjoismaat voisivat täydentää toisiaan sotilaallisesti, mutta

”

Hybridiosaaminen voisi olla Suomen uusi niche-osaamisala.” Juha Pyykönen

Pyykösen mukaan siihen on vielä pitkä matka, sillä maiden intressit ovat erilaiset. − Norja ja Tanska ovat Natomaita ja Ruotsilla on vahvat sidokset USA:han. Suomi vastaa yksin omasta sotilaallisesta turvallisuudestaan. Pohjoismaiden osallistuminen kriisinhallintaoperaatioihin on hiipunut, ja tilalle on tullut kokonaisvaltaisempi tuki kriisialueille sekä oman maan puolustusvoimien kehittäminen. − KRIHAoperaatioihin osallistuminen on ollut Suomelle tärkeä tapa kehittää osaamistaan, ja nykyisin sen korvaa harjoittelu verrokkimaiden kanssa. Nyt on poikkeuksellinen tilanne, jota pitäisi hyödyntää Suomi–Ruotsi-yhteistyön kehittämiseksi, Pyykönen sanoi.

Suomen vahvuudet hybridiuhkia vastaan Molemmat puhujat käsittelivät esityksessään kyberturvallisuutta. Aaltolan

mukaan kyberavaruuden virrat ovat ohittaneet kauppalaivojen virrat ja datasta on tullut öljyn tilalle uusi mahtitekijä, josta suurvallat kamppailevat. − Kognitiiviset eli tiedolliset virrat ovat uusi vaikuttamisen muoto. Vaalihäirintä USA:ssa, Ranskassa ja Saksassa ja Britannian brexit-äänestyksessä ovat esimerkkejä siitä, kuinka disinformaation levittämisellä voidaan vaikuttaa toisen valtion sisäisiin asioihin. Pyykönen totesi, että hybridivaikuttaminen on edullisempi mutta hitaampi keino vallata alueita. − Tästä on hyvänä esimerkkinä Ukraina, jossa Venäjä oli tehnyt hybridivaikuttamista jo paljon ennen alueen valtaamista. Pyykönen kävi läpi Suomen neljä vahvuutta hybridiuhkien torjumiseksi. Ensinnäkin Suomi on vakaa ja toimiva valtio. Kansainvälisesti sijoitumme korkealle mm. demokratiaan,


T U R V A L L I S U U S laillisuusperiaatteeseen, korruptionvastaisuuteen, koulutukseen ja sosioekonomiseen tasa-arvoon liittyvissä vertailuissa ja kansalaisten luottamus viranomaisiin on vahva. Toiseksi yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta yhteistyö eri viranomaisten kesken on erittäin toimivaa ja sitä harjoitellaan jatkuvasti. Sen ansiosta ”vihreiden miesten” tai terroristien on vaikea käyttää hyväkseen viranomaisten toimivaltuuksien liitoskohtia. Huoltovarmuuskeskus koordinoi 21 varmuuspoolia, jotka hallinnoivat mm. median, terveydenhuollon ja logistiikan yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa. Kolmanneksi Suomella on kahdenkeskisiä ja monenkeskisiä yhteistyöverkostoja EU:ssa, YK:ssa ja Etyjissä sekä syvenevä yhteistyö Naton kanssa. Neljänneksi Suomen Puolustusvoimilla on moderni puolustuskyky, jota täydentävät tiivis yhteistyö Rajavartiolaitoksen, Tullin, Poliisin, Pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa.

Hybridiuhkien osaamiskeskus Helsinkiin Helsinkiin perustettiin huhtikuussa 2017 Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus, joka on kahdentoista valtion sekä EU:n ja Naton muodostama strateginen yhteistyöelin. Tällä hetkellä jäsenmaita ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Saksa, Espanja, IsoBritannia ja Yhdysvallat. Keskuksen jäsenmaiksi voivat hakea vain EU:n ja Naton jäsenet. Keskuksen keräämän tiedon, tutkimuksen ja kansainvälisten verkostojen avulla voidaan strategisella tasolla analysoida parhaita puolustus- ja ennakointimenetelmiä muun muassa hakkerihyökkäysten torjumiseksi. Juha Pyykönen pitää Suomen hybridiosaamista yhtenä keinona pitää muut valtiot kiinnostuneina Suomen puolustuksellisesta osaamisesta.

Yhdessä turvallinen Suomi! Yhteiskunnan turvallisuusstrategia on päivitetty, ja valtioneuvosto hyväksyi sen 2.11.2017. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS 2017) esittää suomalaisen yhteiskunnan varautumisen yleiset periaatteet. Varautuminen toteutetaan kokonaisturvallisuuden toimintaperiaatteella, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Suomalainen yhteistoimintamalli on laaja-alaisuutensa ansiosta kansainvälisesti ainutlaatuinen. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia yhtenäistää varautumisen kansallisia periaatteita ja ohjaa hallinnonalojen varautumista. Puolustusministeriön yhteydessä toimiva Turvallisuuskomitea seuraa strategian toimeenpanoa ja koordinoi yhteistoiminnan kehittämistä yhteistyössä eri ministeriöiden valmiuspäälliköiden kanssa. Strategiassa yhteiskunnan seitsemän elintärkeää toimintoa on päivitetty uusin otsikoin ja sisällöin. Elintärkeät toiminnot kuvaavat varautumisen laaja-alaisuutta. Niistä henkisen kriisinkestävyyden merkitys yhteiskunnan turvallisuuden kivijalkana on korostunut. Lisätietoja: www.turvallisuuskomitea.fi

VARAUTUMISEN PROSESSI ENNAKOINTI SUUNNITTELU

TOIMINTA

elintärkeät toiminnot, riskiarvio, resurssiarvio, tutkimus ja kehittäminen

• koulutus ja harjoittelu, testaus • kriisijohtaminen, viestintä, jatkuvuudenhallinta • resurssien käyttö ja toipuminen • häiriötilanteiden analysoinnit ja opit

Palaute (mittarit, auditoinnit, ym.) Lähde:YTS 2017


K A S A R M I E N

U U S I

E L Ä M Ä

TEKSTI: KIRSTI HELIN KUVAT: KOUVOLAN KAUPUNKI JA KIRSTI HELIN

Korian varuskunnan värikäs historia

Pioneerijoukkue vuonna 1926.

Korian varuskunta rakennettiin Venäjän vallan aikana vuosina 1911–1915 Pietarin radan suojaksi. Nyt historiallinen kasarmimiljöö on valittu vuoden 2019 asuntomessualueeksi, jonne rakennetaan koti noin 300 asukkaalle.

K

esällä 1910 Kouvolan ja Korian alueella kulki venäläisiä huvilatonttien ostajia. Pian kuitenkin selvisi, että miehet suunnittelivat Pietarin rataa suojaamaan varuskuntaa sekä Kouvolaan että Korialle, mihin sitä vaati erityisesti vuonna 1870 rakennetun rautatiesillan suojaaminen. Maa-alueen pakkolunastuksen jälkeen rakennustyöt alkoivatkin Korialla jo seuraavana vuonna. Edessä oli valtava rakennusurakka. Venäläisten tyyppipiirustusten

mukaisten punatiilirakennusten rakentamiseen tarvittiin perustuksiin rakennushiekkaa ja graniittikiviä. Tiilet tuotiin Savikon tehtaalta Perkjärveltä, mutta kattopellit sekä ovien ja ikkunoiden karmit hankittiin Pietarista. Miehistökasarmi, esikunta ja huoltotilat nousivat alueen keskelle. Kymijoen rantaan rakennettiin komentajan ja upseerien asunnot, jotka 1920-luvulta lähtien tunnettiin pioneerien nimeäminä Upseerikerhona, Kapulana ja Kipulana.


K A S A R M I E N

U U S I

E L Ä M Ä

Varuskunta tyhjeni Puolustusvoimien väestä vuonna 1994, jolloin Kymen pioneeripataljoona siirrettiin Vekaranjärvelle osaksi Karjalan prikaatia.

Väki vaihtui tiuhaan Kesällä 1913 vielä keskeneräisiin kasarmeihin saapui komppanian verran sotilaita Keski-Venäjältä. Muutamaa kuukautta myöhemmin varuskuntaan sijoittui 12. Suomenmaalaisen tarkk´ampujarykmentin toinen pataljoona, jonka joukoissa oli myös puolalaisia ja virolaisia sotilaita. Enimmillään vielä keskeneräisiin tiloihin ahdettiin yli 3000 miestä. Ensimmäisessä maailmansodassa Kouvolan-Korian alueelta koko rykmentti komennettiin Itä-Preussiin, jossa se tuhoutui viimeiseen mieheen. Varuskunta ei jäänyt kuitenkaan tyhjäksi, vaan sinne sijoitettiin muita joukkoja ja toipilaita vaihteleviksi ajoiksi. Sisällissodassa 1918 kasarmit olivat punaisten käytössä, heitä oli noin komppanian verran. Sodan aikana Korian sillalla surmattiin kaikkiaan 45 valkoista. Sodan jälkeen miehistökasarmiin sijoittui kuudeksi viikoksi saksalainen ulaaniosasto hevosineen. Miehistö oli yläkerrassa ja hevoset alakerrassa. Ratkaisu oli sinänsä helppo, koska kerrokset olivat yhtenä tupana. Vuosina 1919–1920 alueella toimi Savon jalkaväkirykmentin II pataljoona, jolla oli iso urakka siistiä

kasarmi ja huoneistot siedettävään asumiskuntoon. He rakensivat tallit hevosilleen ja Kymijokeen uimalan.

Yli 70 vuotta pioneerien koulutusta Joulukuussa 1920 Korialle siirrettiin Viipurista Pioneeripataljoona. Korian varuskunta olikin pioneeriaselajin käytössä 74 vuoden ajan eli vuoteen 1994 saakka. Pioneerit jatkoivat alueen kehittämistä ja kaunistamista mm. istuttamalla puita ja kunnostamalla teitä. Aliupseerien käyttöön rakennettiin kaksi asuintaloa, osin jopa varusmiesvoimin. Näistä toinen, Yrjölä, on nykyisin yksityisomistuksessa, rakennus on suojeltu mutta heikkokuntoinen. Pioneeripataljoonalle rakennettiin 1920–30-luvuilla uudisrakennuksia, joista osa edusti uutta suomalaista sotilasarkkitehtuuria. Merkittävät funkistyyliset uudisrakennukset olivat Arne Helanderin suunnittelema upseerien asuinrakennus, Valkoinen talo, vuodelta 1928, Olavi Sortan suunnittelema ja alun perin aliupseerikouluksi rakennettu Pioneerikoulu vuodelta 1936 sekä Elsi Borgin suunnittelema Sotilaskoti vuodelta 1938. Arkkitehdit työskentelivät

Arkkitehti Elsi Borgin suunnittelema sotilaskoti kaipaisi peruskorjausta.

Puolustushallinnon rakennuslaitosta edeltäneen Puolustusministeriön rakennusosaston palveluksessa. Talvi- ja jatkosodan aikana Korialla oli pioneerikoulutuskeskus, jossa oli enimmillään lähes 30 pioneerikomppaniaa. Myös Reserviupseerikoulun pioneerilinja sai siellä koulutuksensa. Sairaalana toiminut Kipula sai täysosuman talvisodan pommituksissa.

<<<


K A S A R M I E N

U U S I

Upseerien asuintalo on peruskorjattu omistusasunnoiksi.

E L Ä M Ä

Entisessä upseerikerhossa toimii nyt lasten päiväkoti.

Sotien jälkeen Korialle perustettiin Pioneerirykmentti vuonna 1944 ja Pioneerikoulu vuonna 1948. Korialle siirrettiin sodan ajan pioneeripataljoonista henkilöstöä, joka joutui valtavan asuntopulan vuoksi aluksi asumaan parakeissa.

Varuskunta elintärkeä kunnalle Koria oli Elimäen kunnan suurin taajama vuoteen 2009 saakka, jolloin Elimäestä tuli usean kunnan liitoksessa osa Kouvolan kaupunkia. Varuskunta oli tärkeä niin kunnan imagolle, taloudelle kuin työpaikkarakenteellekin. Esimerkiksi Pioneerien vapaapalokunta oli pohjoisen Elimäen ainoa palo- ja pelastuspalveluiden tarjoaja. Kunta antoi paloauton pioneerien käyttöön ja rakennutti paloaseman kasarmialueelle vuonna 1955. Myös suurelle yleisölle varuskunta tuli tutuksi. Varuskunta-alueella järjestettiin joka toinen vuosi aina vuoteen 1971 asti isot juhannusjuhlat, joissa oli kuuluisia esiintyjiä, taistelunäytöksiä ja soutukilpailuja. Niihin osallistui parhaimmillaan jopa 20 000 kävijää.

Vuonna 1967 varuskunta pieneni, kun Pioneerirykmentti jaettiin kahtia. Keuruulle perustettiin KeskiSuomen pioneeripataljoona, ja Kymen pioneeripataljoona jäi Korialle. Pioneerikoulu siirrettiin 1983 Kouvolaan. Lopullisesti varuskunta tyhjeni vuonna 1994, kun Kymen pioneeripataljoona siirrettiin Vekaranjärvelle osaksi Karjalan prikaatia. Vuosien varrella varuskunta-alue oli laajentunut kaikkiaan 86 hehtaarin suuruiseksi.

Varuskunta siviilikäyttöön Puolustusvoimien poistuttua varuskunnasta valtio myi rakennuksia edullisesti sekä kunnalle että yrityksille ja yksityisille henkilöille. Vuonna 1998 Elimäen kunta osti varsinaisen kasarmialueen ja eräitä rakennuksia. Punatiilinen miehistökasarmi on peruskorjattu vuokra-asunnoiksi, samoin Kapula ja Kipula. Pioneeriupseerikerho on saneerattu päiväkodiksi. Valkoinen talo on myyty omistusasunnoiksi. Asuinalueelle on rakennettu uusia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja.

Pyöräkorjaamo on muuttunut Pioneeripuiston klubitaloksi.

Nykyisin Pioneeripuistona tunnettu alue on kooltaan 14 hehtaaria ja se on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueella on venäläisiä punatiilirakennuksia ja suomalaisten arkkitehtien suunnittelemia funkisrakennuksia. Puolustusvoimien jäljiltä alueelle jäi 19 suojeltua rakennusta. Niiden ulkoasuun ei ole juurikaan saanut tehdä muutoksia. Esimerkiksi miehistökasarmin uusi peltikatto on täysin samanlaista saumapeltiä kuin aiempikin ja uudet ruutuikkunat samanlaisia kuin alkuperäiset. Pitkän kädenväännön jälkeen miehistökasarmin kuhunkin asuntoon saatiin kuitenkin rakentaa pienet parvekkeet. Jatkosuunnitelmia vailla ovat vielä mm. kaupungin omistama Pioneerikoulu ja yksityisen pitopalvelun omistuksessa oleva Sotilaskoti. Molemmat rakennukset ovat suomalaisen modernismin merkkiteoksia ja edustavat hyvin puolustusvoimien 1930-luvun funkisarkkitehtuuria. Esteenä alueen kehittämiselle on ollut pääoman puute.

Punatiilinen miehistökasarmi on korjattu vuokra-asunnoiksi. Arkkitehti Olavi Sortan suunnittelema Pioneerikoulu odottaa uutta käyttöä.


K A S A R M I E N

Projektipäällikkö Sanna Kauppi esittelee aluetta, johon nousee Asuntomessujen pientaloalue.

Entinen varuskunta kaavoitettu asuin- ja virkistysalueeksi Pioneeripuisto on kaavoitettu asuin-, työpaikka- ja virkistysalueeksi. Pioneerien harjoitusmaasto on jätetty luonnonvaraiseksi ulkoilualueeksi. Pioneeripuiston alueelle voidaan rakentaa omakotitaloja sekä palvelutoimintoja ja asumista yhdistäviä rakennuksia. Kaksi tonttia on varattu kerrostalorakentamiseen. Viime vuosina Korian varuskuntaalue on tullut monille tutuksi Erä- ja vapaa-aikamessuista sekä Pioneerifestivaaleista. Myös varuskunnan jalka- ja pesäpallokentät ovat seurojen ahkerassa käytössä. Pioneeripuiston läheisyydestä Kymijoen pohjasta raivattiin 2000luvun alussa yli 24 000 räjähdettä ja taistelu- ja harjoitusvälinettä. Osa materiaalista oli upotettu jokeen vuosina 1945–47 valvontakomission tarkastusten pelossa. Puhdistetulle rantakaistaleelle on nyt rakennettu rantaraitti. Entisen lähiampumaradan suojavallit puhdistettiin vuosina 2006–2007, ja Tallioja siistittiin padoilla pieniksi lampareiksi. Kymijoen vastarannalla on edelleen Karjalan prikaatin pioneerien vesistökoulutuspaikka ja varastoalue.

E L Ä M Ä

Asuntomessut 2019 tuovat uutta elämää Korian Pioneeripuistoon

Vuoden 2009 kuntaliitoksen myötä Koria kuuluu nykyisin Kouvolan kaupunkiin. Kaupungin keskustaan sieltä on noin 6 kilometriä. Vuosien saatossa Korian taajamaan on syntynyt hyvät lähipalvelut. Kouvola on saanut järjestettäväksi vuoden 2019 Asuntomessut, ja messualueen rakennuspaikaksi valikoitui Korian Pioneeripuisto. Alueen asemakaavoituksen tueksi järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka tarkoituksena oli ideoida vetovoimaista uudisrakentamista historialliselle kasarmialueelle. Kutsukilpailuun kutsuttiin viisi työryhmää. Voiton vei Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy:n kilpailutyö ”Koriaa”. Palkintolautakunnan mukaan ”työ on vähäeleinen ja melkein itsestään selvän oloinen. Katuverkko on taloudellinen ja hahmottuu luontevasti. Uudet korttelit asettuvat luontevasti osaksi aluetta, mutta jättävät tilaa kasarmialueen olemassa olevalle järjestykselle eivätkä kiistele sen kanssa huomiosta. Kilpailutyössä ehdotetaan sotilaskodin kehittämistä alueen ravintolaksi”. Kouvolan Asuntomessutoimiston projektipäällikkö Sanna Kauppi kertoo, että asuntomessualue on herättänyt paljon kiinnostusta sekä potentiaalisten asukkaiden että myös varuskunnassa aikanaan palvelleiden kantahenkilöstön ja varusmiesten keskuudessa. – Varuskunnassa palvelleet upseerit ovat olleet meille myös tärkeitä kumppaneita, kun olemme selvittäneet alueen historiaa. – Tonttien kysyntä on ollut vilkasta. Tällä hetkellä noin puolet kaavoitetuista 35 omakotitalotontista on jo varattu. Alueen kunnallistekniikan rakentaminen on sujunut hyvin, ja ensimmäiset tontit ovat valmiina luovutettaviksi rakentajien käyttöön. Alueen viherrakentaminen alkaa keväällä 2018. Asuntomessuilla käy vuosittain yli 120 000 vierailijaa, joten kesällä 2019 Korian Pioneeripuisto tulee tutuksi varsin monelle.

Havainnekuva tulevasta asuntomessualueesta.

Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy

Kasarmirakennuksia on peruskorjattu pieteetillä. Nämä parvekkeet saatin rakentaa pitkän kädenväännön jälkeen.

U U S I


TEKSTI: LEA HEINONEN-EEROLA KUVAT: SA-KUVA

SOTAPOLKU.FI Sotapolku.fi on digitaalinen palvelu, joka sisältää talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa palvelleiden henkilöiden tiedot ja sotapolut.

I

tsenäisyyspäivänä 2016 avatun verkkopalvelun karttapohjille on sijoitettu eri joukko-osastojen reittejä tapahtumineen. Kun polun pistettä klikkaa, aukeaa tarkempi näkymä sen tapahtumista. Joistakin pisteistä avautuu toistaiseksi vain lyhyt tekstikuvaus, mutta toisiin reitteihin on jo liitetty muutakin sisältöä: SA-valokuvia, linkkejä sotapäiväkirjan sivuille, äänihaastatteluita ja jopa filmejä. Sotapolku.fi on maailman ensimmäinen karttapohjainen henkilömatrikkeli, joka sisältää tietoja sodissa kaatuneista ja veteraaneista. Palvelun pohjana on Kansallisarkiston tietokanta Suomen sodissa 1939−1945 menehtyneistä noin 95 000 henkilöstä. Marraskuuhun 2017 mennessä palveluun oli saatu vietyä jo 104 082 henkilön tiedot ja noin 70 sotapolkua.

− Sodissa kaatuneiden lisäksi palveluun on tarkoitus koota tiedot myös sodissa palvelleista sotaveteraaneista sekä lotista ja sotapojista, joiden tiedot linkitetään heidän sotapolkuihinsa. Työ on valtaisa ja siihen tarvitaan kansalaisten aktiivisuutta, kertoo sotahistorian harrastaja Mika Wist, joka on yksi sotapolku.fi-palvelun perustajista. Mika Wist kouluttaa kansalaisia täydentämään sotapolku.fi-palvelua ja luomaan sinne osastojen sotapolkuja. Kursseja järjestetään Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tiloissa eri puolilla Suomea.

Mannerheimin, Koiviston ja Törnin sotapolut Sotapolku.fi-sivustolta voi etsiä yksittäistä henkilöä nimihaulla, ja sivustoa

täydennetään jatkuvasti. Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6.2017 palvelussa julkaistiin Suomen marsalkka Mannerheimin sotapolku, joka koostuu yli 200 karttapisteestä. Tekstin lisäksi sotapolku sisältää ennen julkaisemattomia kuvia Mannerheimista. Toukokuussa 2017 julkaistiin 12.5.2017 edesmenneen presidentti Mauno Koiviston sotapolku. Palvelussa voi tutustua esimerkiksi legendaarisen Lauri Törnin sotapolkuun Jääk.K/1.D, jossa myös Mauno Koivisto palveli jatkosodassa maaliskuusta 1944 lähtien. Osasto Törnistä tuli eräänlainen divisioonan komentajan ”operatiivinen nyrkki”, jonka miehistöltä edellytettiin hyvää fyysistä kuntoa, valioluokan sotilastaitoja ja


olku.fi

p https://www.sota henkistä kestävyyttä. Törnin maine oli kova niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin, ja hänen sotilasuransa jatkui vielä Yhdysvaltain armeijassa.

Facebook-ryhmästä saa apua Sotapolku.fi-palvelussa on rekisteröityneitä käyttäjiä jo noin 15 000, ja määrä kasvaa koko ajan. Noin 5 000 aktiivisen ihmisen Facebook-ryhmä toimii keskustelualustana ja neuvontapalveluna. – Ryhmän avulla on mm. selvinnyt usean kaatuneen kohtalo, kun joku ryhmäläinen on osannut ohjata toista juuri oikealle sotapäiväkirjan sivulle. Valokuvien vaihto on suosittua, ja kuvista on moni voinut tunnistaa oman sukulaisensa, kertoo Mika Wist. Sotapolku.fi-palvelu sai alkunsa, kun ohjaaja Ari Matikainen ja tuottaja Liisa Juntunen tekivät Sota ja mielenrauha -dokumenttia ja kävivät läpi sotilaiden kirjeenvaihtoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Arkistossa on valtava määrä kirjeitä, mutta edelleen paljon on kaatuneiden ja veteraanien sukulaisten hallussa. Syntyi ajatus kirjeiden ja muidenkin sodanajan muistojen saattamisesta julkisiksi. − Olemme sopineet Ylen kanssa Elävän arkiston materiaalin viemisestä sotapolku.fi-palveluun, kertoo Liisa Juntunen. − Elävässä arkistossa on toiseen maailmansotaan, talvisotaan,

jatkosotaan ja Lapin sotaan liittyviä artikkeleita noin 150 kappaletta. Jokainen niistä sisältää ääntä ja filmimateriaalia, jotka tuovat historiaa nykyihmisen katsottavaksi ja kuunneltavaksi. Sotapolku.fi-hanketta tukevat mm. Puolustusvoimat, Yleisradio, Kansallisarkisto, MPK ja Lotta Svärd Säätiö.

Kollektiivinen muisti talteen Koska kyse on digitaalisesta henkilömatrikkelista, palvelu ja sen reunaehdot on hyväksytetty tietosuojavaltuutetulla. − Palveluun on tulossa toiminto, jolla yksittäiset henkilöt pääsevät lisäämään veteraanin tai kaatuneen profiiliin kotialbumin kuvia, kirjeitä ja muita dokumentteja. Kun tämä aineisto linkitetään sotapolun pisteisiin, katsojalle avautuu suurempi kokonaisuus karttapisteen tapahtumista. − Lisäksi sivuilla on tarkoitus esitellä laajemmin tapahtumia rintamalinjojen takana, sitä kuinka naiset osallistuivat sotaponnisteluihin ja minkälaisia tehtäviä esimerkiksi sotapojilla oli. − Tällä hetkellä keskuudessamme on noin 17 000 veteraania ja lottaa, joiden keski-ikä on 93 vuotta. Sotapolku.fi-palveluun on tarkoitus vielä lisätä heidän haastattelujaan. Ajatuksena on kerätä kansakunnan kollektiivista muistia talteen sotavuosilta, ennen kuin se katoaa, Mika Wist tiivistää.


E N G L I S H S U M M A RY

Working towards more efficient use of the Defence Forcesâ&#x20AC;&#x2122; facilities The Defence Forces launched the updated long-term facilities strategy in spring 2016, and new concepts are currently in planning. The strategy serves as a manual for defining the conditions and methods for the provision of facilities required by various user groups. The intention is to support profitable operations, efficient facilities management and enhanced utilisation of special premises within the Defence Forces. For example, in terms of office space, the aim is to reduce the number of work stations by 20 per cent by offering opportunities for remote or dispersed work, by giving up dedicated

work stations and by developing new multi-use office environments. In a digital work environment, office cabinets for storing papers are no longer needed, as the

personnel have their own laptops and documents are managed electronically, which also means enabling easier access to and sharing of data.

Environmentally-friendly heating with domestic biofuels Within the Defence Forces, heating oil is being increasingly replaced by domestic energy sources. Currently, wood chips and peat are used as fuel in the heating plants of many garrisons, while smaller units often burn pellets. In Kouvola garrison, a new 4.5 MW heating boiler has been installed. The heat production is based on truly local energy sources, since the wood chips and peat are harvested from forests within the town area. Moreover, recycling is up to date: a flue gas washer extracts secondary heat from the flue gases and the ashes from the burning process are

used as fertilizers for new forest growth. Vapo Oy (Ltd) has the overall responsibility for the heating plant operations and the network maintenance and annual repairs. The heating plant is fully automated, and its operations are remotely controlled 24/7 from Vapoâ&#x20AC;&#x2122;s central control room located in Vantaa. The heat distribution rooms of individual garrison buildings are equipped with remote reading meters that provide data for the energy monitoring system of the Construction Establishment.


Global security and Finland

Programme Director at the Finnish Institute of International Affairs Mika Aaltola (on the right), and Security Analyst, Brigade General (Ret.) Juha Pyykönen addressed the issue of global security at the seminar arranged by the Advisory Board of Defence Information in Helsinki on 15 November 2017.

According to Aaltola, the rise of China is reflected in the shift of geopolitical focus from the Atlantic to the Pacific. “Global development and security issues are increasingly intertwined. The international situation is changing, and it is necessary for Finland to be prepared and take care of its own security.” Pyykönen emphasised that forms of warfare transform at a rapid rate. A war can be extensive and disastrous, small-scale with a specific impact, a remote war or a hybrid war. “To counter hybrid threats, Finland has the following four strengths: Finland is a stable and sustainable state; the collaboration between various national authorities is efficient; Finland is active in bi- and multilateral networks within the EU, the UN and the OSCE and the co-operation with NATO is intensifying; and the Finnish Defence Forces have modern and extensive defence capabilities.” Juha Pyykönen views the Finnish expertise in terms of hybrid threats as a means to maintain the other states’ interest in the defence competency of Finland.

The Finland 100 jubilee year 2017 is followed by the celebration of the centennial anniversary of the Defence Forces of sovereign Finland in 2018. Throughout the year 2018, the activities of the Defence Forces will be presented to the public in various ways across Finland. “While honouring the first 100 years of the Finnish Defence Forces, one important aim is to increase public awareness of today’s national defence, and to do so specifically among young people,” says Jan Engström, Director of Public Information at the Defence Command.

The new version of The Unknown Soldier, directed by Aku Louhiniemi, premiered on 27 October 2017. The Defence Forces served as a partner for the film by providing army training areas for use as film locations. “The Unknown Soldier is an impressive film. It succeeds in simultaneously respecting the original narrative and offering new perspectives to update the wartime events for a new generation,” says Jan Engström. The Unknown Soldier has been a success: it was seen by over 500,000 viewers during the first three weeks following its release. The film is also being shown in Sweden, Denmark and Norway.

SUOMEN FILMIKAMARI

The Finnish Defence Forces celebrate 100 years in 2018


Talvisodan kansallinen muistomerkki Kasarmitorille Talvisodan kansallinen muistomerkki paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla talvisodan syttymisen muistopäivänä 30. marraskuuta. Muistomerkillä halutaan kunnioittaa sotaveteraaneja ja muita sotaponnisteluihin osallistuneita ja sodan ajan seurauksista kärsineitä. Valon tuoja -nimisen teoksen on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Kauhanen. Sotilasta esittävä patsas seisoo pallon päällä, jonka halkaisija on 4 metriä. Teräspatsaalla on korkeutta yli 10 metriä, ja se painaa noin 6 000 kiloa. Muistomerkki maksoi 1,4 miljoonaa euroa ja sen maksajina ovat valtio, Helsingin kaupunki ja Talvisotayhdistys, joka hankki varoja kansalaiskeräyksellä. Muistomerkkihankkeen alullepanija on Talvisotayhdistys. Hankkeen suojelijana toimii presidentti Martti Ahtisaari. Hanke on osa Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaa.

Leijona Catering jatkaa ruokahuollon strategisena kumppanina Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimat jatkamaan Puolustusvoimien ruokahuollon strategista kumppanuussopimusta Leijona Catering Oy:n kanssa. Leijona Catering Oy on valtion 100-prosenttisesti omistama yhtiö, joka perustettiin Puolustusvoimien ravitsemispalveluiden yhtiöittämisen yhteydessä 1.1.2012 Nykyinen Puolustusvoimien ja Leijona Catering Oy:n välinen puolustusvoimien ruokahuollon strateginen kumppanuussopimus on voimassa vuoden 2017 loppuun asti. Uuden sopimuksen kesto on kymmenen vuotta. Sopimuksen arvo on noin 60 miljoonaa euroa vuodessa, ja sen kotimainen työllistämisvaikutus on noin 470 henkilötyövuotta. Puolustusvoimien rakennuslaitos vastaa Leijona Catering Oy:n varuskuntaravintoloiden ylläpidosta.

VALTIONEUVOSTO

A J A N KO H TA I S TA


Asiakastyytyväisyys hyvällä tasolla Rakennuslaitoksen asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin vuonna 2017 erikseen käyttäjäasiakkaille (Puolustusvoimien hallintoyksiköt) ja tilaaja-asiakkaille (Logistiikkalaitos, logistiikkarykmentit). Käyttäjäasiakkaille tehtyyn verkkokyselyyn saatiin yhteensä 134 vastausta. Palveluiden käyttäjät ovat hieman tyytyväisempiä Rakennuslaitoksen toimintaan edelliseen kyselyyn verrattuna. Kokonaistyytyväisyyttä kuvaava indeksi oli 3,96 (2016: 3,93). Korkeimmat pisteet saivat siivouspalvelut (4,22), asiakaspalvelun ja yhteistyön sujuvuus (4,18) ja energiapalvelut (4,03). Palveluiden käyttäjät ovat tyytyväisimpiä Sodankylän ja Tampereen palveluyksiköiden alueilla. Asiakas- ja palveluyksikkökohtaisissa tuloksissa on eroja mm. teknisissä palveluissa, asiakasneuvonnassa ja yhteistyön sujuvuudessa. Tilaajaorganisaation edustajia on vähemmän, joten heille kysely tehtiin puhelinhaastatteluna. Vastauksia saatiin 31 kappaletta. Tilaaja-asiakkaiden tyytyväisyys on pääosin noussut edelliseen vuoteen nähden. Tyytyväisyyttä kuvaavat indeksit ovat ympäristöpalvelut (4,20), rakennuttamispalvelut (3,67), sopimuskäytännöt (3,46) ja yhteistyö ja palvelut kokonaisuutena (3,63). Tilaaja-asiakkaat pitävät asiakastukikeskuksen toimintaa varsin tärkeänä. Kehitettävää löytyi palveluiden tasalaatuisuudessa, sopimuksessa asetettujen tavoitteiden toteutumisessa sekä raportoinnissa. Kun tuloksia verrataan laajempaan toimitilapuolen KTI Asiakastyytyväisyysvertailuun, Puolustushallinnon rakennuslaitoksen asiakkaiden kokonaistyytyväisyys on edelleen varsin korkealla tasolla.

Sotilassoittokuntien joulukonsertit To 7.12.2017 kello 19 Joulukonsertti Laivaston soittokunta, Turun tuomiokirkko Ti 12.12.2017 kello 19.00 Joulukonsertti Kaartin soittokunta, Johanneksenkirkko, Helsinki Ti 12.12.2017 kello 19 Kynttiläkonsertti Lapin sotilassoittokunta, Sodankylän kirkko Ke 13.12.2017 kello 18 Kynttiläkonsertti Lapin sotilassoittokunta, Ivalon kirkko To 14.12.2017 kello 19 Kynttiläkonsertti Lapin sotilassoittokunta, Rovaniemen kirkko Ma 18.12.2017 kello 19 Joulukonsertti Laivaston soittokunta, Kankaanpään kirkko Ke 20.12.2017 kello 19 Joulun rauhaa Rakuunasoittokunta, Lappeen Marian kirkko To 21.12.2017 kello 19 Joulun rauhaa Rakuunasoittokunta, Mikkelin Pitäjänkirkko Varusmiessoittokunta viritteli joulun tunnelmaa Jouluksi kotiin -konserteissaan 1.12. ja 4.12. Lisätiedot: konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi


KO L U M N I

VTM, viestintäyrittäjä Markku Mantila on toiminut aiemmin mm. valtioneuvoston viestintäjohtajana ja Kalevan päätoimittajana.

Helsingin hybridikeskus on Venäjän ansiota Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus avattiin Helsingissä juhlallisesti lokakuun alussa. Keskuksen avajaisia kunnioitti läsnäolollaan arvovaltainen vierasjoukko: tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini. Harva think tank saa moisen katraan tupaantuliaisiinsa. Keskus polkaistiin pystyyn nopeasti. Keskustelu sen perustamisesta alkoi huhtikuussa 2016 EU:n korkean edustajan ja EU-komission aloitteesta. Oma symboliikkansa on siinäkin, että EU:n neuvosto ja Pohjois-Atlantin neuvosto antoivat keskukselle tukensa Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2016. Hitaat länsimaat toimivat tässä ripeästi, kun ottaa huomioon, ettei hybridiuhkista juurikaan puhuttu ennen vuotta 2014. Krimille tulleet ”kohteliaat vihreät miehet” herättivät lännen. Tunnustuksettomat Venäjän taistelijat ottivat suvereenista maasta osan haltuunsa käytännössä tepastelemalla yli rajan. Itä-Ukrainassa alkoi sota, jonka tavoitteena on lopulta romuttaa Ukrainan valtio sellaisena kuin se nykyään tunnetaan. Tavanomaisen sodan lisäksi Ukrainassa on käynnissä laajamittainen informaatiosota. Mielenkiintoista on sekin, ettei hybridiuhkista ole olemassa yhteisesti hyväksyttyä universaalia määritelmää. Hybridisodankäynti on kombinaatio uusia ja vanhoja sodankäynnin keinoja. Sen keinot vaihtelevat vihamielisestä tviitistä tykillä ampumiseen. Hybridioperaatiota tai siihen valmistautumista on yleensä vaikea ennustaa. Aikaisemmin tutkittiin tarkkaan teräksen tuotantomääriä. Niistä pystyi hiukan päättelemään kykyä tehdä tankkeja ja tykkejä.

Kun aseeksi tulevat tietokoneet, internet ja sosiaalinen media, vanhan perinteisen voiman rinnalle on tullut uusi tehokas ja salakavala tapa aiheuttaa kiusaa ja tappioita muille. Hybridivaikuttamisen tarkoituksena on horjuttaa yhteiskuntaa, iskeä sen heikkouksiin. Kohteina voi yhtä hyvin olla jokin historian kipukohta tai kansakuntaa jakava poliittinen kysymys. Suurella todennäköisyydellä Venäjän trolliarmeijat iskevät Suomen eduskuntavaaleissa 2019. Suomessa on näkyvältä poliittiselta tasolta väläytetty samanlaista kansanäänestystä EU:n jäsenenä pysymisestä kuin Britanniassa. Keskustelu moisesta kansanäänestyksestä on liian houkutteleva jätettäväksi käyttämättä. Tämäkään railo kansalaismielipiteessä ei ole Venäjän aiheuttama. EU on aivan normaali keskustelunaihe avoimessa yhteiskunnassa, mutta sitä on helppo käyttää hyväksi, kun halutaan vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Hybridikeskuksen perustaminen näin äkkinäisesti kertoo lännen huolestumisesta. Hybridikeskus on Suomessa Venäjän kansainvälisessä käyttäytymisessä tapahtuneen muutoksen vuoksi. Ensin Georgia, sitten Ukraina, pullistelu Itämerellä ja syytökset sekaantumisesta moniin vaaleihin lännessä. Yrityksessä palata globaalisti tunnustetuksi suurvallaksi ei ole Moskovassa säästelty. Japanin laivaston komentajan on Pearl Harboriin tehdyn iskun jälkeen kerrottu sanoneen: ”Taisimme herättää nukkuvan jättiläisen.” EU ja muut länsimaat ovat lopulta heräämässä – ja ryhtymässä kunnolla tekemään niille kuuluvaa tehtävää, länsimaisen demokratian puolustamista. Eivätkä hetkeäkään liian aikaisin.


NIMITYSUUTISIA

Pasi Aikio on nimitetty kiinteistöpalvelupäälliköksi Sodankylän palveluyksikköön.

Ville Aikio on nimitetty Riina Duus on nimitetty määräaikaiseksi kiinteistöesimieheksi LVI-insinööriksi Sodankylän palveluyksikköön. Jyväskylän palveluyksikköön.

Keijo Elonen on nimitetty turvallisuusasiantuntijaksi Säkylän ja Turun palveluyksiköihin.

Markus Hakso on nimitetty LVI-insinööriksi Sodankylän palveluyksikköön.

Janne Haverinen on nimitetty kiinteistöpalvelupäälliköksi Kajaanin palveluyksikköön.

Henri Huhtanen on nimitetty rakennusinsinööriksi Säkylän palveluyksikköön.

Jari Kainulainen on nimitetty sähkötyönjohtajaksi Hämeenlinnan palveluyksikköön.

Joni Kolehmainen on nimitetty sähköinsinööriksi Keskusyksikköön.

Sirkku Koskinen on nimitetty määräaikaiseksi tekniseksi piirtäjäksi Hämeenlinnan palveluyksikköön.

Ville Paavilainen on nimitetty rakennusinsinööriksi Tampereen palveluyksikköön.

Timo Parkkinen on nimitetty tekniseksi päälliköksi Kajaanin palveluyksikköön.

Vesa Peltoniemi on nimitetty LVI-insinööriksi Säkylän palveluyksikköön.

Vesa Saikko on nimitetty sähköteknikoksi Kouvolan palveluyksikköön.

Hilla Sievänen-Juutinen on nimitetty rakennusinsinööriksi Kajaanin palveluyksikköön.

Rosa Tiihonen on nimitetty määräaikaiseksi ympäristösuunnittelijaksi Keskusyksikköön.

Jyrki Tuomisto on nimitetty sähköinsinööriksi Tampereen palveluyksikköön.

Erja Valkola on nimitetty suunnitteluassistentiksi Helsingin palveluyksikköön.

Taloussihteeri Teija Malmilaakso on nimitetty Palveluyksiköiden taloustiimin vetäjäksi.

Henkilöstösihteeri Mirja Salonen on nimitetty Palveluyksiköiden henkilöstötiimin vetäjäksi.


Joulutervehdyksiin varatulla summalla olemme tukeneet Reserviupseerikoulun Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen tyÜtä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Muuriankkuri 2/2017 by Princeps - Issuu