Skip to main content

Muuriankkuri 2/2016

Page 1

PUOLUSTUSHALLINNON

RAKENNUSL AITOKSEN

SIDOSRYHMÄLEHTI Joulukuu 2016

Ilmavoimien komentaja Kim Jäämeri:

Koko taistelutapamme on uudistettu

<<

Punatiilikasarmeista käytössä enää muutama Rakennuslaitos rakensi majoitusleirin Irakiin Talotekniikan etätarkastus tuo säästöjä Kokemuksia logistiikan keskittämisestä


PÄÄKIRJOITUS

Hyvä lukija!

P

uolustusvoimien toimitilastrategian tavoitteena on varmistaa tarvittava osaaminen ja resurssit puolustusvoimien toiminnan tukemiseksi kaikissa turvallisuustilanteissa ja samalla löytää keinot hillitä tilojen aiheuttamien kustannusten nousua. Tilakustannusten nousun hillitseminen on myös koko valtionhallinnon yhteinen tavoite. Rakennuslaitos tukee kaikin keinoin puolustusvoimien tilahallinnan sopeutusohjelman toteuttamista. Tilahallinnan sopeutusohjelmalla tehostetaan tilojen käyttöä erityisesti esikunnissa ja muissa toimistomaisissa työympäristöissä. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää sitkeää ja perinpohjaista ennakkosuunnittelua, työtapojen muuttamista sekä joustavaa ja ketterää päätöksentekoa.

Rakennuslaitos saa aikaan kustannussäästöjä myös omassa palvelutuotannossaan useilla parhaillaan käynnissä olevilla hankkeilla: palvelujen sisällön ja laadun harmonisointi, mobiiliyhteyksien hyödyntäminen huoltotoiminnassa, hankintojen tehostaminen, henkilöstömitoituksen optimointi sekä energiankulutuksen vähentäminen. Näillä hankkeilla ja keinoilla toteutamme puolustusministeriön vuonna 2014 asettaman 7 miljoonan euron säästötavoitteen vuoden 2018 loppuun mennessä. Ennakoivalla henkilöstösuunnittelulla kykenemme välttämään lähes kokonaan irtisanomiset ja lomautukset.

R

akennuslaitos on puolustushallinnon sisällä samassa asemassa kuin muutkin keskitettyjä palveluja tuottavat organisaatiot valtiokonsernissa. Puolustusvoimilla on pääasiakkaanamme täysi oikeus edellyttää meiltä tuotta-

vuuden parantamista ja säästöjen aikaan saamista. Tähän olemme sitoutuneet ja meillä on näyttöä merkittävästä tuottavuuden kehityksestä. Rakennuslaitos on toteuttanut valtionhallinnon yhteisten kehitysohjelmien edellyttämät toimenpiteet omassa organisaatiossaan. Osa tehtävistä, jotka aiemmin hoidettiin laitoksen omin voimin, hankitaan nyttemmin ostopalveluina valtiovarainministeriön alaisuuteen perustetuilta palveluntuottajilta. Haasteelliseksi tilanteen tekee se, etteivät valtiovallan kehitysohjelmissaan etukäteen arvioimat säästöt ja leikkaukset välttämättä toteudu todellisuudessa uusien palveluntuottajien korkean hinnoittelun vuoksi.

T

ulevina vuosina on valitettavasti nähtävissä lisää leikkauksia ja säästövelvoitteita. Myös tilahallinnassa on kaikki kivet käännettävä kustannusten pienentämiseksi. Yksi tällainen kivi voisi olla pääomavuokrat sellaisissa puolustusvoimien erityiskohteissa, joilla on pitkä elinkaari ja vähäiset korjausinvestointitarpeet. Tätä asiaa on pohtinut myös puolustusministeriön johtama räjähdetyöryhmä, joka arvioi varastorakennusten pääomataloutta. Kolme vuotta sitten valmistuneen loppuraportin ehdotukset olisi hyvä ottaa uudelleen käsittelyyn.

Pekka Salojärvi Rakennuslaitoksen johtaja

Muuriankkuria on alun perin käytetty linnojen ja linnoitusten perustusten kivimuurien yhteenliittämiseen. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tunnuksessa ja tämän lehden nimessä muuriankkuri kuvaa laitoksen roolia puolustushallinnon kiinteistötoimen hankinta- ja asiantuntijaorganisaationa, joka muuriankkurin tavoin liittää markkinoiden parhaat palvelut maanpuolustukseen myös rauhan aikana.

2 MUURIANKKURI


Sisältö 4

Ilmavoimien uusi kokoonpano ja taistelutapa

Hornet-hävittäjäkaluston suorituskykyä on kehitetty s. 4 määrätietoisesti.

Majoitusleiri suomalaiselle kriisinhallintajoukolle Irakiin. s. 12

Muuriankkuri joulukuu 2016 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti 15. vuosikerta Julkaisija Puolustushallinnon rakennuslaitos, PL 1, 49401 Hamina, puh. 0299 8300, www.phrakl.fi Muuriankkuri ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja joulukuussa.

Kansainvälinen projekti etsii keinoja vähentää raskasaseammuntojen ympäristövaikutuksia Energiatehokkaan ajon mallilla säästöjä talotekniikan kustannuksiin

10

Rakennuslaitos rakensi leirin Irakiin

12

Yhteistyötä Museoviraston kanssa rakennusperinnön vaalimiseksi

14

Logistiikan keskittäminen tuo sekä etuja että haasteita

16

8

RUK-museota on rakennettu yli 40 vuotta Kauhavan varuskunnasta yritys- ja tapahtumakeskus

20

English Summary

28

Kolumni: Oolanti – oikeus vai velvollisuus Nimitykset Sotilassoittokuntien joulukonsertit

24

30 31 31

Päätoimittaja Pekka Salojärvi, puh. 0299 831000, pekka.salojarvi@phrakl.fi

Painopaikka Grano Oy

Tuotanto Princeps Oy, toimituspäällikkö Kirsti Helin, puh. 0400 447 382, kirsti.helin@princeps.fi Ulkoasu: Sanna Moisio Translation: Integra Oy Kannen kuvat: Ilmavoimat ja Uudenmaan prikaati

ISSN-L 1459-1480 Tilaukset ja osoitteen­muutokset sekä palautteet ja kehittämisehdotukset info@princeps.fi.

MUURIANKKURI 3


J O H T A M I N E N Teksti: Kirsti Helin Kuvat: Ilmavoimat ja Kirsti Helin

Ilmavoimien uusi kokoonpano ja taistelutapa Ilmavoimien jatkuva valmius ja valvontaan perustuva hyvä tilannekuva tukevat Suomen alueellisen koskemattomuuden turvaamista.

– Pohjoismainen yhteisharjoittelu on jokaviikkoista, kertoo Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Kim Jäämeri.

M

eillä on tehtäväämme sopiva nykyaikainen kalusto ja kansainvälisessä harjoitustoiminnassakin kykynsä näyttänyt osaava henkilökunta, sanoo Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Kim Jäämeri. Ilmapuolustuksen perustan aina 2020-luvun loppupuolelle asti muodostaa Hornet-hävittäjäkalusto, jonka suorituskykyä on kehitetty määrätietoisesti ylläpitopäivityksin. Ilmavalvonnan pääkalustona ovat ympäri 4 MUURIANKKURI

maata sijoitetut kauko- ja keskivalvontatutkat. − Olemme harjoitelleet jo yli 20 vuotta muiden maiden tehokkaiden ja uusinta ilmasotakokemusta omaavien ilmavoimien kanssa. Menetelmien ja järjestelmien kansainvälinen yhteensopivuus sekä harjoituksissa osoittamamme osaaminen varmistavat sen, että kykenemme myös tarvittaessa hyödyntämään saamamme avun tehokkaasti. Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen rajat ylittävä harjoittelu (Cross Border Training, CBT) on jokaviikkoista. Lentotoiminta toteutetaan kunkin maan omista lentotukikohdista ja valmistelu sekä jälkipuinti tapahtuu verkossa. Tällainen maan rajoja ylittävä harjoittelu on ainutlaatuista Euroopassa. Kenraalimajuri Jäämeren johtama Ilmavoimat muodostuu Ilmavoimien esikunnasta (Tikkakoski), Satakunnan (Pirkkala), Karjalan (Rissala) ja Lapin (Rovaniemi) lennostoista ja Ilmasotakoulusta (Tikkakoski). Palkattua henkilöstöä on noin 2 000, varusmiehiä on 1 300 ja poik-

keusolojen vahvuus on 25 000 sotilasta. − Reservin valmius on Ilmavoimien taistelukestävyyden perusta, sillä yli 90 % Ilmavoimien 25 000 sotilaan poikkeusolojen vahvuudesta on reservin taistelijoita tukeutumisen ja ilmavalvonnan eri tehtävissä, Jäämeri korostaa.

Uusi liikkuva taistelutapa Puolustusvoimauudistuksessa Ilmavoimien joukko-osastoja vähennettiin kuudesta neljään. Kun lisäksi logistiikkatoiminnot siirtyivät Puolustusvoimien logistiikkalaitokselle, Ilmavoimat keskittyy nyt ydintoimintaansa. − Ilmavoimien koko taistelutapa on uudistettu tämän päivän ja ennen kaikkea tulevaisuuden vaatimuksia vastaavaksi, kertoo komentaja Jäämeri. − Ilmavoimien uusi taistelutapa on liikkuva. Nopeiden ryhmitysmuutosten ansiosta joukot ja kalusto ovat aina oikeassa paikassa ja lentotukikohtia käytetään tilanteen mukaan esimerkiksi tankkaukseen. Johtaminen on varmistettu nopealla ja luotettavalla tiedonvälityksellä ja verkkojen

<<<


J O H T A M I N E N

MUURIANKKURI 5


J O H T A M I N E N ansiosta johtajat voivat pysyä joukkojensa luona. Tilannekuva jaetaan kaikille Ilmavoimien johtamistasoille aina tukikohtien alayksiköihin saakka. Jäämeren mukaan uusi taistelutapa vaikuttaa myös tukikohtien infraan. − Suojattujen ja linnoitettujen konesuojien merkitys on vähentynyt, koska nykyaikaisin asejärjestelmin niitä kyetään joka tapauksessa vahingoittamaan. Tärkeämpää on pystyä siirtämään voimavaroja joustavasti paikasta toiseen.

Tunnistuslennot työllistävät Ilmavoimien läsnäolo näkyy ja kuuluu koko Suomen alueella. Rissalan ja Rovaniemen Hornet-osastot tukeutuvat säännöllisesti Pirkkalan tukikohtaan alueellisen koskemattomuuden turvaamistehtävissä. Ilmatilan koskemattomuuden jatkuva valvonta ja turvaaminen on lakisääteinen tehtävä, jonka ehdoilla Ilmavoimien muu toiminta suunnitellaan ja toteutetaan. − Suomen lähialueen vilkastunut lentotoiminta tuo meille entistä enemmän tunnistamistehtäviä, ja olemme varautuneet siihen suorituskyvyllämme.

Ilmavoimissa varusmiespalveluksen voi suorittaa myös lentoteknisellä linjalla.

Toimintamme budjetoidaan vuosittain aiemman toteutuman perusteella, kertoo Jäämeri. Suomenlahden sotilasliikenne muodostuu enimmäkseen Suomen, Venäjän, Ruotsin ja Nato-maiden sotilaskoneiden lentotoiminnasta. Merkittävä osa liikenteestä on Venäjän ilmavoimien Kaliningradin tukikohtaan suuntaamia siirto- ja huoltolentoja. − Suomen ilmatilaan ilman asianmukaista maahantulolupaa lentävä

Jyväskylän varuskunnassa (ent. Luonetjärven varuskunta) Tikkakoskella on puolustuskiinteistöjä 1930-luvulta alkaen. Uusin rakennus on vuonna 2004 valmistunut koulurakennus.

6 MUURIANKKURI

vieraan valtion lentokone tunnistetaan, olosuhteista riippuen valokuvataan ja tarvittaessa käännytetään pois maamme ilmatilasta. Kuvat vieraasta lentokoneesta ottaa hävittäjälentäjä käsikameralla. Kuvaaminen kovassa vauhdissa on haastavaa etenkin yöaikaan, kertoo yli kaksi vuosikymmentä hävittäjällä itse lentänyt Jäämeri. Tunnistuskoneen lennonaikaista toimintaa johtaa ja valvoo Ilmavoimien johtokeskuksessa taistelunjohtaja, joka tekee jatkuvaa yhteistyötä siviililennonjohdon kanssa.

Ilmavalvontaa 24/7 Puolustusvoimauudistuksessa Ilmavoimien esikuntaan muodostettiin Ilmaoperaatiokeskus. Se vastaa normaalioloissa ilmatilan valvonnasta ja johtaa alueellisen koskemattomuuden turvaamisen tehtävät sekä ilmassa annettavan virka-avun. Valtaosa ilmavalvontatyöstä on tilannekuvan muodostamista, ylläpitoa ja seuraamista, mikä ei näy kansalaisille millään tavalla. Jos maalia ei tunnisteta, valvonta- ja johtovastuussa oleva johtokeskus lähettää ilmaan tunnistuskoneen. Ilmavalvonnan pääkalustona ovat ympäri maata sijoitetut kauko- ja keskivalvontatutkat. Valvonta ulottuu satoja kilometrejä maan rajojen


JJ OO HH TT AA M M II NN EE NN ulkopuolelle, ja Ilmavoimien tutkilla pystytään havaitsemaan myös sellaiset lentokoneet, joiden transponderi eli toisiotutkavastaanotin ei ole päällä. Tarvittaessa valvontaa täydennetään hävittäjäkoneiden, ilmatorjunnan ja Merivoimien taistelualusten tutkilla. Jäämeri korostaa, että vaikka ilmatilannekuvan muodostamisessa vaihdettaisiin tietoa muiden valtioiden kanssa, vastaa kukin valtio itse alueellisesta valvonnastaan ja koskemattomuudestaan. − Viime kädessä koskemattomuuden turvaaminen voi tarkoittaa sotilaallisten voimakeinojen käyttöä, ja siitä jokaisen täytyy vastata itse.

Varusmiehistä lentäjiä Ilmasotakoulu on korkeakoulutasoinen sotilasopetuslaitos, joka kouluttaa varusmiehistä, reserviläisistä ja puolustusvoimien henkilökunnasta osaajia rauhan, kriisin ja sodan ajan tehtäviin. Ilmavoimissa lentäjiksi haluavien varusmiespalvelus jakaantuu neljään vaiheeseen: peruskoulutuskausi, aliupseerikurssi, reserviupseerikurssi ja lentopalvelus. Lentoreserviupseerikurssille on vuosittain 600–700 hakijaa, joista kurssille valitaan noin 35. Lentopalveluskaudella kokelaat koulutetaan reservin sotilaslentäjäksi. Lentokoulutuskalustona ovat Vinka-koneet. Lentotekninen aliupseerikurssi tarjoaa monipuolisen koulutuksen tekniikasta ja lentokoneista kiinnostuneille varusmiehille. Kurssin jälkeen he toimivat laivueissa Ilmavoimien lentoteknillisen henkilöstön apuna. Vaikka asepalvelukseen astuvien naisten määrä on kasvanut vuosi vuodelta, Ilmavoimiin lentämään hakeutuvia on vähän. Palkatusta henkilöstöstä yksi nainen on yltänyt Hornet-ohjaajaksi ja muiden koneiden lentäjiä on muutamia. Ilmavoimissa operatiivinen lentäminen päättyy yleensä 40 ikävuoteen mennessä ja sen jälkeen palvellaan asiantuntija-, kehittäjä- ja johtajatehtävissä.

Unelmien ura Kenraalimajuri Kim Jäämeri on toiminut Ilmavoimien komentajana 1.4.2014 lähtien. Sitä ennen hän toimi mm. Ilmavoimien operaatiopäällikkönä ja Satakunnan lennoston komentajana. Hän on myös toiminut Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien johtajana. Jäämeren tehtävä hävittäjälentäjänä alkoi Draken-kalustolla 1980-luvulla ja 1990-luvun puolivälissä hän siirtyi Hornet-lentäjäksi ja toimi ensimmäisen Hornet-yksikön päällikkönä.

− Lennän edelleenkin Hornetilla yksinkertaisissa harjoitusvastustajatehtävissä pysyäkseni selvillä koulutustasosta ja hävittäjäyksikköjemme toiminnasta. Usein pitkästä kokemuksesta on jotain annettavaakin oppilaille, Kim Jäämeri kertoo. − Puolustusvoimat on tarjonnut minulle unelmieni uran. Pitkän lentäjäuran lisäksi olen saanut monipuolista koulutusta ja voinut palvella ulkomailla useaan otteeseen. Komentaja- ja johtotehtävät ovat aina suuri luottamuksen osoitus, kun saa johtaa ihmisiä ja kehittää suorituskykyä yhdessä. Jäämeri osallistui 1990-luvulla Hornet-koulutukseen Yhdysvalloissa ja yleisesikuntaupseerikoulutukseen Pariisissa. Vuosituhannen alussa hän toimi EU:n sotilaskomitean puheenjohtajan, kenraali Gustav Hägglundin sotilasavustajana Brysselissä.

Horneteille korvaajat 2025 – 2030 Hornet-kaluston korvaamishanke on varsin mittava niin hinnaltaan kuin ajallisesti. Uuden kaluston on arvioitu maksavan 7−10 miljardia euroa, ja hankinnan on arvioitu kestävän kaikkiaan 15 vuotta. Hanke käynnistyi marraskuussa 2015, kun puolustusministeri Jussi Niinistö valtuutti Puolustusvoimat käynnistämään Hornetin seuraajahankkeen. − Ensi alkuun kartoitimme hävittäjäkoneiden valmistajat, joille lähetettiin tietopyynnöt huhtikuussa 2016. Tietopyyntöön vastasivat marraskuussa 2016 Boeing ja Lockheed Martin (Yhdysvallat),

Saab (Ruotsi), Dassault (Ranska) ja BAE Systems (Iso-Britannia). Turvaluokiteltuja tietoja sisältävät vastaukset ovat tuhansien sivujen laajuisia. − Vastausten analysoinnin perusteella valmistajille laaditaan tarjouspyyntö, joka on tarkoitus lähettää keväällä 2018. Tavoitteena on, että hankintapäätös Hornetien korvaajista tehdään vuonna 2021. Suunnitelman mukaan ensimmäinen kone olisi Suomessa vuonna 2025 ja koko kalusto vuonna 2030, kuvaa komentaja Jäämeri pitkää hankintaprosessia. MUURIANKKURI 7


Y M P Ä R I S T Ö Teksti: Kari Koponen Kuvat: Puolustusvoimat

Räjähdysainepitoisuuksien puhdistamista vedestä testattiin Kansainvälisessä yhteistyöprojektissa mietitään keinoja ympäristöystävällisempään ampuma- ja harjoitustoimintaan. Projektin vetäjänä toimii Pääesikunnan logistiikkaosasto.

V

uonna 2015 aloitetussa EPHW-projektissa (Improving Environmental Protection of Heavy Weapons Ranges) päätavoitteena on luoda ohjeistus, jonka avulla ympäristön hyvä tila voidaan turvata ilman, että toimenpiteillä olisi vaikutusta sotilaallisen toiminnan harjoitteluun. Ohjeistuksen laatimisen lisäksi hankkeessa testataan käytännössä erilaisia teknisiä ratkaisuja, joilla voidaan vähentää raskasaseammuntojen ympäristövaikutuksia. Yhtenä riskinhallintaratkaisuna testattiin eri keinoja räjähdysainepitoisen veden puhdistamiseksi. Riihimäen logistiikkakoulussa tehtiin kesällä 2016 tutkimus, johon sisältyi kaksi vedenpuhdistuskoetta (UV-säteilytys ja käänteisosmoosisuodatus) sekä räjähdysainejäämien luontaisen hajoamisen seuranta. Kokeissa käytettiin Riihimäen Veden toimittamaa puhdasta vettä, johon lisättiin TNT- ja RDX-pitoisuuksia (30–40 µg/l kokeesta riippuen). Räjähdysaineet koetta varten toimitti Puolustusvoimien tutkimuslaitos. Kokeen suunnittelusta ja ohjauksesta vastasivat ympäristöasiantuntijat Teemu Pasanen Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnasta ja Kari Koponen Puolustushallinnon rakennuslaitoksesta.

UV-säteilytys Vedenpuhdistamoilla käytetään yleisesti UV-käsittelyä varmistamaan taudinaiheuttajista vapaan veden tuottaminen. Nyt tehdyssä kokeessa selvitettiin UV-säteilytyksen tehokkuutta räjähteiden hajotuksessa vedenkäsittelyprosessin aikana normaalisti käytössä olevilla säteilyannoksilla. 8 MUURIANKKURI


Y M P Ä R I S T Ö

UV-säteilytyksen todettiin hajottavan TNT-pitoisuudesta noin 30 % ja RDX-pitoisuudesta hieman enemmän, noin 37–47 %. Puhdistuslaitteisto on melko edullinen ja helppokäyttöinen, joten UVsäteilytystä voidaan pitää lupaavana menetelmänä joko yhdistettynä muihin puhdistusmenetelmiin tai kehittämällä UV-puhdistusprosessia tehokkaammaksi.

Käänteisosmoosi Käänteisosmoosi (Reverse Osmosis, RO) on prosessi, jossa paineen avulla pakotetaan puhdistettava vesi liikkumaan

puoliläpäisevän kalvon läpi väkevämmästä liuoksesta laimeampaan päin. Kokeessa TNT:n ja RDX:n poistamista vedestä RO-menetelmällä tutkittiin Kärcher WTC 1600 GT -vedenpuhdistuslaitteiston avulla. Laitteistolla voidaan tuottaa puhdasta juomavettä jopa 1600 litraa tunnissa. Kokeessa RO-laitteella käsitellyssä vedessä ei todettu lainkaan räjähdysainepitoisuuksia. Käänteisosmoosi on tehokas menetelmä veden puhdistamiseen. Puhdistusprosessissa syntyy kuitenkin huomattava määrä jätevettä, johon juomavedestä poistetut haittaaineet konsentroituvat. Käänteisosmoosin todettiin olevan tehokas vedenpuhdistusmenetelmä, mutta kohteessa on oltava asianmukainen mahdollisuus jäteveden käsittelyyn.

Käänteisosmoosia tutkittiin Kärcher WTC 1600 GT -vedenpuhdistuslaitteiston avulla.

Luonnollinen hajoaminen TNT:n ja RDX:n luonnollista hajoamista selvitettiin seuraamalla aineiden poistumista sekä luonnonvalossa että pimeässä säilytetyistä näytteistä kahden viikon koeaikana. Luonnonvalossa TNT ja sen hajoamistuotteet poistuivat näytteistä ensimmäisen viikon aikana kokonaan, mutta pimeässä TNT:stä hajosi vain noin 4 % ensimmäisen viikon ja 33 % toisen viikon loppuun mennessä. RDX:stä valossa hajosi 16 % ensimmäisen viikon ja noin 29 % toisen viikon aikana. RDX ei hajonnut pimeässä lainkaan.

Suomen vetämässä kansainvälisessä EPHW-projektissa testataan teknisiä ratkaisuja, joilla voidaan vähentää raskasaseammuntojen ympäristövaikutuksia.

MUURIANKKURI 9


Y lläpit o Teksti: Pasi Kinnunen, Perttu Peltola ja Simo Koistinen KUVAT: Rakennuslaitos

Kiinteistöjen etäseurannalla varmistetaan talotekniikan toimivuus ja että asetukset on mitoitettu rakennusten käyttöä vastaaviksi.

Talotekniikan läpikäynti etäyhteydellä tuo säästöjä

P

uolustuskiinteistöjen energian käyttöä tehostetaan keskitetyllä kiinteistönvalvonnalla, jolla varmistetaan, että taloteknisten järjestelmien asetusarvot ja käyttöaikataulut ovat tarkoituksenmukaisia ja käyttäjien tarpeita vastaavia. Rakennuslaitoksen Asiakastukikeskuksessa on otettu käyttöön normaalin 24/7 kiinteistötekniikan valvontaprosessin täydennykseksi Energiatehokkaan ajon

10 MUURIANKKURI

malli. Sillä kartoitetaan energiansäästöpotentiaalia tarkastelemalla kohteiden taloteknisten järjestelmien toimintaa monipuolisesti ja johdonmukaisesti. Tarkastelun kohteena ovat lämmitys-, ilmanvaihto-, jäähdytys- ja sähköjärjestelmien asetusarvojen lisäksi kohteiden olosuhdetiedot. Tavoitteena on käydä puolustuskiinteistöt läpi vähintään kahdesti vuodessa. Eri vuodenaikoina painotetaan hieman


Y lläpit o

eri asioita, esimerkiksi keväällä ja syksyllä keskitytään ilmanvaihtojärjestelmien lämmöntalteenoton tehokkuuteen, kesällä taas jäähdytysjärjestelmiin ja sisätilojen olosuhteisiin. Talvella keskitytään ilmanvaihdon lisäksi lämmitysjärjestelmiin ja valaistusten ohjaukseen. Tarkastelun jakaminen pienempiin kokonaisuuksiin helpottaa toimenpiteiden vaikutusten ja saatujen hyötyjen seurantaa. Energiasäästöjä voidaan saavuttaa esimerkiksi muuttamalla ilmanvaihdon tehostuksen aikaohjelmat vastaamaan rakennuksen todellisia käyttöaikoja, välttämällä turhaa lämmitystä sekä ajastamalla valaistuksen ohjaamista. Kiinteistövalvomossa tapahtuvalla talotekniikan etäseurannalla voidaan myös vähentää vikaantuvista laitteista aiheutuvia hälytyskäyntejä ja priorisoida korjausten tärkeysjärjestys virkaajan ulkopuolella. Näin saadaan toiminnallisia säästöjä, mutta olennaista on varmistaa asiakkaan kannalta tärkeiden kiinteistöjen talotekniikan toimivuus. Vikaantuneista tai huonosti toimivista laitteista yleisimpiä ovat lämmöntalteenottojärjestelmät, joissa on suuri energiansäästöpotentiaali.

Toimenpide-ehdotuksille energiansäästö- ja kustannusarvio Talotekniikan järjestelmien toimivuutta tarkastellaan aina mahdollisimman tarkasti kaikkia käytettävissä olevia tietoja hyväksi käyttäen. Tarkastelun kohteena olevalle järjestelmälle tai laitteelle lasketaan arvioitu vuotuinen energiankulutus. Jos talotekniikasta, olosuhteista tai laitteista löydetään poikkeamia, vikoja tai korjattavia asetusarvoja, Asiakastukikeskus laatii toimenpide-ehdotuksen tilanteen korjaamiseksi. Ehdotus sisältää euromääräisen energiansäästöarvion ja uusittavien tai kunnostettavien laitteiden kustannusarvion.

HUTO-järjestelmästä palvelupyynnöt kohdennetaan asianomaiselle kiinteistönhoitajalle.

Asiakastukikeskus laatii toimenpide-ehdotuksista ns. seurantaraportit, jotka toimitetaan Rakennuslaitoksen keskusyksikköön ja palveluyksiköiden energiapäälliköille. Toimenpideehdotuksista keskustellaan palveluyksiköiden asiantuntijoiden kanssa sekä tarvittaessa myös rakennusten käyttäjien kanssa, jolloin toimenpiteiden tarpeellisuus perustellaan. Seurantaraportti sisältää tiedot tehdyistä havainnoista, toimenpide-ehdotuksen vaikutuksista olosuhteisiin, tarvittavista asetusarvomuutoksista sekä arvion vaikutuksesta energiakustannuksiin.

Raportointi HUTO-järjestelmään Talotekniset muutokset kirjataan rakennuskohtaisesti Rakennuslaitoksen HUTO-järjestelmään. HUTO on keskitetty kiinteistöjen huollon ja ylläpidon toiminnanohjausjärjestelmä, joka sisältää puolustuskiinteistöjen talotekniset tiedot sekä tiedot rakennuksiin liittyvistä viranomais- ja muista tarkastuksista. HUTO-järjestelmästä saadaan maanpuolustuksen kannalta kriittisten järjestelmien ja laitteiden

tilanneraportteja, mikä tukee myös poikkeusoloihin varautumista. Käyttäjät tekevät järjestelmään vikailmoituksia ja palvelupyyntöjä, jotka koskevat kiinteistöjä tai rakenteita. Asiakastukikeskus käsittelee ilmoitukset ja kohdentaa ne järjestelmässä suoraan oikealle rakennukselle tai rakenteelle ja mobiilin työnohjauksen avulla asianomaisen kiinteistönhoidon henkilölle/ryhmälle työtehtäviksi. Kiinteistönhoitajat pitävät HUTOn kautta vikailmoituksen tekijän ajan tasalla tehtävän etenemisestä. HUTO-järjestelmään tehdystä palvelupyynnöstä vikailmoittaja saa reaaliaikaista ja oikeaa tietoa korjauksen etenemisestä ja valmistumisesta sekä mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Lisäksi palvelupyynnöt arkistoituvat automaattisesti ja niiden tarkastelu jälkikäteen on mahdollista. Pasi Kinnunen on Asiakastukikeskuksen päällikkö, Perttu Peltola TATE-asiantuntija ja Simo Koistinen kiinteistövalvomopäivystäjä.

MUURIANKKURI 11


R A K E N T A M I N E N Teksti: Heikki Hautaviita Kuvat: Rakennuslaitos, puolustusvoimat

Rakennuslaitos rakensi leirin

P

uolustushallinnon rakennuslaitos tuki osaltaan Isisin vastaista toimintaa Irakissa ja rakennutti kesän 2016 aikana suomalaiselle kriisinhallintajoukolle majoitusleirin. Leiri valmistui elokuun lopussa, jolloin pääjoukot saapuivat paikalle. Leiri sijaitsee Erbilin kaupungissa Pohjois-Irakissa Kurdistanin itsehallinto-alueella kansainvälisen lentokentän kupeessa. Erbil on ollut asutettu jo yli 6 000 vuoden ajan ja sitä pidetään maailman vanhimpana kaupunkina. Leiriin rakennettiin majoitustilat, toimistot, peseytymistilat ja vapaaajan tilat sekä tarvittavat sähkö-, vesi-, viemäri- ja atk-verkot. Leiri suunniteltiin Rakennuslaitoksen keskusyksikössä, ja paikan päällä rakentamisesta vastasi kolmehenkinen ryhmämme Säkylän palveluyksiköstä. Itse olin Irakissa kuusi viikkoa ja vastasin rakennusteknisistä töistä, kun taas sähkötöistä vastanneet Jaakko Latvajärvi ja Tommi Mikola olivat paikalla neljä ja kaksi viikkoa.

Jaakko Latvajärvi ja paikallisen rakennusurakoitsija Chroo Groupin työnjohtaja Nazir johtamassa valutöitä.

Rakentamista paahtavassa helteessä Rakennusurakoitsijana toimi paikallinen Chroo Group -niminen yritys. Yhteistyö urakoitsijan kanssa sujui hyvin, ongelmia oli lähinnä yhteisen kielen löytämisessä. Tosin työn jäljen ja aikataulujen suhteen meillä oli aluksi hieman erilaiset näkemykset. Yhteisymmärrykseen kuitenkin aina

päästiin, ja paikalliset olivat ystävällistä ja kohteliasta väkeä. Rakennusmateriaalit olivat pääosin turkkilaista tekoa ja laadukkaita. Työntekijöillä oli myös hyvät työkalut. Erityisesti sähköasentajat olivat taitavia ja osasivat ottaa myös työturvallisuusasiat huomioon. Lämpötila oli koko ajan tasaisesti 45–50 astetta, sadetta ei saatu

– Yhteistyö paikallisen rakennusurakoitsijan kanssa sujui hyvin, kun oli päästy yhteisymmärrykseen työn jäljestä ja aikatauluista, kertoo Heikki Hautaviita.

12 MUURIANKKURI


R A K E N T A M I N E N

Irakiin eikä pilviäkään taivaalla liikkunut. Meillä suomalaisilla oli haastetta suojautua auringolta ja huolehtia riittävästä nesteytyksestä.

Leirielämää kansainvälisessä ympäristössä Lensimme Erbiliin reittikoneella Istanbulin kautta. Rakennusurakan ajan majoituimme monikansallisessa leirissä, jossa saimme samat palvelut kuin kriisinhallintajoukot. Työmaalle ja ruokailuun siirtymistä varten meille oli järjestetty auto käyttöömme. Ruokailu tapahtui joko amerikkalaisessa muonituskeskuksessa tai saksalaisessa kenttäravintolassa. Iltaisin vapaa-aikaa vietettiin pyykkiä pesten, kirjoja lukien ja elokuvia katsellen. Telttasaunakin oli käytössä. Suomeen pääsi soittamaan valtion piikkiin VoIP-puhelimella ja leirin puolesta oli järjestetty wifi-yhteys. Omien kännyköiden käyttö oli kielletty.

Rakennusmestari Heikki Hautaviita työskentelee Rakennuslaitoksen Niinisalon toimipisteessa.

Suomesta koulutusta ja neuvonantoa Isisin torjuntaan YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi elokuussa 2014 päätöslauselman, jossa se toisti jäsenmaille pyyntönsä ryhtyä ”kaikkiin mahdollisiin toimiin, jotka ovat tarpeen, soveliaita ja kansainvälisen oikeuden mukaisia, joilla pystytään vastustamaan Isisin toimintaa”. Syyskuussa 2014 käynnistettiin kansainvälinen yhteistyö Isisin vastaisen toiminnan koordinoimiseksi ja tehostamiseksi. Mukana on yli 60 maata tai kansainvälistä järjestöä. Yhteistyötä koordinoi Yhdysvallat. Operation Inherent Resolve (OIR) on kansainvälisen yhteenliittymän sotilaallinen operaatio. OIR-operaa-

tion koulutuksen ja neuvonantotoiminnan tehtävänä on kehittää Irakin, mukaan lukien Irakin Kurdistanin, turvallisuusjoukkojen omaa kykyä torjua Isis, palauttaa laillisen valtiovallan kontrolli sekä tukea alueellisen turvallisuuden ja vakauden palauttamisessa. Suomi osallistuu OIR-operaatioon esikunta-, kouluttaja-, neuvonanto- ja tukihenkilöstöllä. Suomalaisen joukon nimi on syyskuun alusta alkaen ollut Suomalainen Kriisinhallintajoukko Irakissa (SKJI), ja siihen kuuluu 100 sotilasta. Kansallinen tuki ja neuvonanto-osasto toimivat Erbilissä Pohjois-Irakissa.

Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Petri Hulkko kävi tarkastamassa Suomalaisen Kriisinhallintajoukon Irakissa (SKJI) syyskuun lopulla.

MUURIANKKURI 13


R A K E N T A M I N E N Teksti: Kirsti Helin Kuvat: Kirsti Helin, museovirasto

Arkkitehtuurin helmiä ja Puolustuskiinteistöt edustavat Suomen historian eri aikakausia, arkkitehtonisia tyylejä ja valtiollisen rakentamisen ajatusmalleja. Rakennuslaitos ja Museovirasto tekevät tiivistä yhteistyötä tämän rakennusperinnön vaalimiseksi.

– Puolustusvoimien rakentaminen on aina ollut valtion rakentamisen ydintä, sanoo Museoviraston erikoistutkija Jarkko Sinisalo.

M

useoviraston yhteistyö puolustushallinnon kanssa alkoi 1970luvun lopulla silloisen Puolustusministeriön rakennusosaston aloitteesta. − Tuolloin käytiin läpi 1880-luvun puukasarmit ja 1910-luvun punatiilikasarmit, ja todettiin varuskunta-alueiden olevan kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennettuja ympäristöjä, muistelee Museoviraston Kulttuuriympäristöpalvelutosaston erikoistutkija Jarkko Sinisalo. Museovirasto tarkastelee ja käsittelee nykyisin kulttuuriperintönä myös myöhempää ja aivan moderniakin sotilasrakentamista.

Suojeltavista kohteista sovitaan yhteisesti − Korjaushankkeissa meiltä on tavallisesti mukana tutkija-arkkitehti-työpari. 14 MUURIANKKURI

Jo hanketta valmisteltaessa kohteesta tehdään rakennushistoriaselvitys, jotta suunnittelija tietää, millaisen rakennuksen kanssa on tekemisissä. Selvityksiä tilataan nykyisin yksityisiltä arkkitehtitoimistoilta ja tutkijoilta, ja Museovirasto osallistuu tarvittaessa selvitysten ohjaamiseen, Jarkko Sinisalo kertoo. − Historiaselvityksissä suurena apuna on Rakennuslaitoksen selkeä ja yhtenäinen piirustusarkisto, josta tutkijoiden on helppo löytää tietoa rakennuksista. Korjattavien rakennusten suojelullisista asioista sovitaan hyvässä yhteisymmärryksessä Museoviraston, Senaatti-kiinteistöjen ja Rakennuslaitoksen kesken. Varsinaisia suojelupäätöksiä haetaan yleensä siinä vaiheessa kun puolustusvoimat luopuu rakennusten käytöstä. − Aivan ensimmäinen valtion rakennuksiin kohdistuva suojeluratkaisu kohdistui kuitenkin sotilasrakennukseen. Kyseessä oli C. L. Engelin suunnittelema Kaartin korttelin päärakennus, joka tuhoutui Helsingin suurpommituksessa helmikuussa 1944 niin, että vain seinät jäivät jäljelle, kertoo Sinisalo. Sotien jälkeen rakennuksen kohtalosta kiisteltiin: puretaanko vai säilytetäänkö. Vuonna 1954 viimein tehtiin päätös, jonka mukaan rakennuksen vaippa säilytettiin ja sisätiloihin rakennettiin moderni virastotalo Puolustusministeriön käyttöön.

Alkujaan rakennuksessa oli ollut Suomen Kaartin esikunta, upseerikerho ja upseerien asuntoja. − Joskus rakennuksia joudutaan purkamaankin, jos niitä ei saada myytyä eikä niille löydy järkevää käyttöä. Puretuista rakennuksista tehdään rakennushistoriaselvitykset, jotta niistä jää dokumentoitua tietoa jälkipolville.

Kasarmien uusi käyttö Varuskuntien lakkauttamisten myötä suuri osa vanhoista kasarmialueista on siirtynyt siviilikäyttöön, ja niitä on muutettu mm. oppimisympäristöiksi, toimistotiloiksi, hoivakodeiksi ja asunnoiksi. Hyvinä esimerkkeinä kasarmialueiden luontevasta uudiskäytöstä Sinisalo mainitsee Lappeenrannan Rakuunanmäen, Oulun ja Vaasan puukasarmialueet, Kouvolan Kasarminmäen ja Korian Pioneeripuiston. − Nähtäväksi jää, millaiseksi viimeksi lakkautetut varuskunnat eli Kauhava, Hennala ja Keuruu ajan saatossa kehittyvät. Puolustusvoimien käytössä ei ole enää yhtään 1880-luvulla rakennettua puukasarmia ja 1910-luvulla rakennettuja punatiilisiä kasarmirakennuksia on enää Santahaminassa, Riihimäellä ja Dragsvikissä. Myös suuri osa 1930-luvulla rakennetuista funkisrakennuksista on siirtynyt siviilikäyttöön, kuten Tilkan sotilassairaala ja Taivallahden kasarmi.


R A K E N T A M I N E N

kulttuuriperinnön suojelua >>

Sotilasrakentamisen helmiksi Jarkko Sinisalo nostaa mm. funkiskasarmit Tikkakoskella.

>>

Sotilasarkkitehtuurin helmet Sotilasarkkitehtuurin helminä Sinisalo pitää 1950−1960luvuilla rakennettuja korpivaruskuntia Säkylässä, Vekaranjärvellä ja Kajaanissa. – Korpivaruskunnat ovat kansainvälisestikin merkittäviä varuskuntakokonaisuuksia keskusaukioineen, asuinalueineen ja varastovyöhykkeineen. Niiden arvokas kulttuuriperintö asettaa vaatimuksia myös rakennusten korjaustoimille. Viime aikoina kaikissa kolmessa varuskunnassa on tehty laajamittaisia peruskorjauksia ja rakennettu myös uutta. Esimerkkinä hyvästä yhteistyöstä Sinisalo mainitsee Vekaranjärven ruokalan laajennuksen. − Hyvän suunnittelun ja yhteistyön ansiosta laajennusosa sopii erinomaisesti arkkitehti Osmo Lapon betoniarkkitehtuuriin. Sinisalo on pohtinut myös korpivaruskuntien rakentamisen filosofiaa. − Kulttuurihistoriallisesti näiden kolmen varuskunnan arkkitehtuuri kertoo vaikuttavalla tavalla siitä, kuinka varusmiesten asema ja varuskunnan hierarkia muuttuivat 1900-luvun puolivälissä. Aiemmin keskiössä olivat olleet komeat esikuntarakennukset ja upseerien asuintalot, nyt varuskunnan keskeisimmälle paikalle rakennettiin varusmiesten hyvinvoinnista huolehtivia rakennuksia kuten ruokala, sotilaskoti, urheilutalo ja elokuvateatteri. Esikuntarakennus puolestaan sijoitettiin sivummalle. − Varhaisempia sotilasarkkitehtuurin helmiä ovat esim. funkiskasarmit Tikkakoskella sekä Tilkan sotilassairaala. Puolustusvoimien rakentaminen on aina ollut valtionrakentamisen ydintä ja tuottanut merkittäviä rakennuksia ja varuskuntakokonaisuuksia.

Korian Pioneeripuiston punatiilikasarmit toimivat nykyisin asuntoina ja yritysten toimitiloina.

Tutkimustyö ja kirjoittaminen jatkuvat eläkkeellä Erikoistutkija, fil. lis. Jarkko Sinisalo aloitti Museoviraston palveluksessa vuonna 1973 ja jää eläkkeelle vuoden 2017 alussa. – Olen toiminut koko urani tutkijana. Työ on ollut monipuolista ja on ollut mielenkiintoista tutustua valtionhallinnon rakennuksiin ympäri maata. Työni alkoi aikanaan Merikasarmin rakennushistoriaselvityksestä. Se oli haasteellista, sillä tuohon aikaan ei vielä oikein ollut vallitsevaa käsitystä, mitä selvityksen pitäisi oikeastaan sisältää, Sinisalo muistelee. Tutkimista ja kirjallista tuotantoa Jarkko Sinisalo ei aio jättää. – Minulla on useita pieniä arkkitehtuurihistoriaan liittyviä tutkimushankkeita ja olen odottanut, että pääsen jatkamaan niitä, sitten kun on enemmän aikaa. MUURIANKKURI 15


L O G I S T I I K K A Teksti: Kirsti Helin Kuvat: Titam Truong ja 2. Logistiikkarykmentti

Keskittäminen tuo sekä etuja että haasteita Puolustusvoimien logistiikkatoimintojen keskittäminen ja osittainen ulkoistaminen ovat parantaneet kustannusten hallintaa ja vahvistaneet asiantuntemusta.

-A

iemmin kun puolustusmateriaalin hankinnat, kunnossapito ja varastointi tehtiin pitkin poikin esikunnissa, varuskunnissa ja varikoilla, ei fakiirikaan pystynyt laskemaan, mitä mikäkin toiminta todellisuudessa maksaa. Nykyisin toiminta on suunnitelmallisempaa ja mm. kunnossapidon todelliset kustannukset alkavat hahmottua, 2. Logistiikkarykmentin komentaja, kommodori Auvo Viita-aho kuvailee muutosta. − Logistiikan keskittäminen on siirtänyt valtaa puolustushaaroilta yhteiselle Puolustusvoimien logistiikkalaitokselle. Kun käskemisestä joudutaan siirtymään tilaamiseen, on luonnollista, että muutokseen suhtaudutaan myös varauksella. Keskitetyn organisaation ansiosta kuitenkin mm. logistinen kustannus- ja tilannetietoisuus on paremmalla tolalla ja myös henkilöstön asiantuntemus on vahvistunut erikoistumisen myötä. − Vuosituhannen alun puolustushallinnon kiinteistöuudistus on aiempi hyvä esimerkki onnistuneesta toimintojen keskittämisestä 16 MUURIANKKURI


L O G I S T I I K K A

2. Logistiikkarykmentin Länsi-Suomen varastoosasto vastaanotti uudet Leopardi-panssarivaunut.

ja ulkoistamisesta. Kasarmeja on kunnostettu suunnitelmallisesti ja rakennuskanta on kohentunut takavuosista oleellisesti, Viita-aho sanoo.

Yhdeltä luukulta Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen alaisuudessa toimii kolme logistiikkarykmenttiä, jotka koordinoivat normaali- ja poikkeusolojen logistisia palveluja oman toimialueensa joukkoosastoille yhden luukun periaatteella, oli sitten kyse materiaalin kunnossapidosta, varastoinnista, kuljetuksista tai kiinteistöjen ylläpitoon liittyvistä tehtävistä. Palvelun toimittaja on usein jokin puolustusvoimien strategisista kumppaneista. Auvo Viita-aho toteaa kuitenkin, että vaikka toimintojen keskittäminen on kustannustehokasta, valmiuden ja suojan kannalta esimerkiksi materiaalia on välttämätöntä hajauttaa myös joukkokohtaisesti. Normaaliolojen tehokkuusajattelua ei sellaisenaan

voida useinkaan soveltaa poikkeusoloihin varautuvaan organisaatioon. − Sodankäynti vaatii soveltamista tilanteen mukaan, joten osan huollosta on aina oltava taistelevan joukon omissa käsissä. Keskitetyssä organisaatiossa logistiikan asiantuntijat ovat etäällä tiedon ja palvelun tarvitsijasta. Siksi onkin huolehdittava siitä, että pysytään ”iholla” ja tietoisena asiakkaan murheista. Myös keskitetyn järjestelmän on kyettävä joustaviin ratkaisuihin. Viita-ahon mukaan yhtenä kehittämispolkuna voidaan ajatella mallia, jossa logistiikkarykmentit ottaisivat vastuun myös varuskuntien huollosta ja korvaisivat siis pääosin nykyiset varuskuntien huoltokeskukset. Näin voitaisiin varmistaa, että keskitetty logistiikkajärjestelmä todella ymmärtää taistelevien joukkojen tarpeet. Logistiikkarykmenttien tehtävänä olisi tarjota tukeutumisen runko varuskunnille, sillä valmiutta kohotettaessa

taistelevat joukot lähtevät joka tapauksessa varuskunnista operaatioalueilleen.

Valtakunnan suurin varastoija Länsi-Suomen alueella toimivan 2. Logistiikkarykmentin tehtävänä on tukea alueensa maavoimien joukkoja, merivoimia kokonaisuudessaan, ilmavoimista Satakunnan Lennostoa sekä rajavartiolaitoksesta Länsi-Suomen merivartiostoa. Rykmentin toimialaan kuuluvat mm. räjähteiden, aseiden, kuljetusvälineiden ja muiden sotavarusteiden varastointi, ajoneuvojen ja panssarikaluston tarkastukset, kuljettajatutkinnot, tilahallinta, ympäristönsuojelu ja alueen teollisuuden valmiuteen liittyvät tehtävät. Vaikka kunnossapito on pääosin ulkoistettu Millog Oy:lle, on rykmentin erityispiirteenä säilynyt merivoimien räjähtävän materiaalin sekä koko puolustusvoimien vaatetus- ja lääkintämateriaalin kunnossapitotehtävät.

<<<

MUURIANKKURI 17


L O G I S T I I K K A

Materiaalihankintoihin rykmentti osallistuu asiantuntijana erityisesti huoltovastuullaan olevan materiaalin osalta. Esimerkiksi puolustusvoimien vaatemateriaalit testataan Talousvarikolla ennen niiden hankintaa. Rykmentti varastoi merkittävän osan puolustusvoimien sotavarustuksesta, ja sillä on toimipisteitä 19 paikkakunnalla, eteläisin Upinniemessä, pohjoisin Maalahdessa, itäisin Mikkelissä ja läntisin Korppoossa. Rykmentin kokoonpanoon kuuluvat esikunta, Länsi-Suomen turvallisuusyksikkö, Merivoimien varikko, Länsi-Suomen varasto-osasto sekä Talousvarikko. Henkilöstöä on 335, joista sotilaita on 100. Esikunta toimii Turun Heikkilän kasarmin alueella, ja sen palveluksessa on 50 henkilöä. Logistiikkarykmentin esikunta muuttaa Heikkilän kasarmin alueella päärakennukseen (rakennus 1), koska nykyisestä esikuntarakennuksesta (rakennus 20) on päätetty luopua. Päärakennukseen sijoittuvat myös Logistiikkalaitokseen kuuluva Järjestelmä-

keskuksen merijärjestelmäosasto, Merivoimien komentaja ja osa Merivoimien esikunnasta, Porin Prikaatin alainen Lounais-Suomen aluetoimisto ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen Turun palveluyksikkö. Rakennuksen tilat on suunniteltu mahdollisimman avoimiksi ja yhteiskäyttöisiksi, mikä varmasti edistää eri toimijoiden yhteistyötä.

Yhteistyökumppanit − Läheisin yhteistyökumppanimme on Puolustushallinnon rakennuslaitos, jonka kanssa teemme töitä päivittäin tilahallintaan ja kiinteistöjen ylläpitoon liittyvissä asioissa niin täällä Turussa Rakennuslaitoksen palveluyksikön kanssa kuin alueen joukkoosastoissa ja omilla toimipaikoillamme eri puolilla maata. Yhteistyö on saumatonta ja pienemmissä yksiköissä toimitaan lähes kuin oltaisiin yhtä ja samaa organisaatiota, Viita-aho kuvaa. Rykmentin muita keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat korjaamotoiminnasta vastaava Millog Oy, kiinteistöt

omistava Senaatti-kiinteistöt sekä maa- ja harjoitusalueet omistava Metsähallitus. Kaavoitus- ja ympäristöasioiden osalta yhteistyötahoja ovat aluehallinto (AVI ja ELY) ja kunnat. – Viime vuosina ympäristönäkökulmasta isoja projekteja ovat olleet ampumaratojen puhdistaminen ja meluntorjunta sekä alueista luopumisiin ja pohjavesien suojeluun liittyvät maa-alueiden puhdistukset. Useista ampumaradoista on luovuttu, ja valitettavasti puolustusvoimien ratoja käyttäneet ampumaseurat ovat samalla menettäneet harjoittelupaikkojaan, Viita-aho harmittelee puolustusvoimille tärkeän lajin harrastusmahdollisuuksien kaventumista. − Logistiikkatoimintojen keskittämistä on seurannut joidenkin toimintojen ulkoistaminen. Toimijakenttä onkin nykyään laaja ja vaatii merkittävästi yhteistyötä ja sopimista. Myös varastopäälliköiltämme vaaditaan nyt entistä parempaa asiantuntemusta ja kykyä sopia useiden toimittajien kanssa järjestelmien toimituksista,

Kuva Ari Palm

Huoltovarmuuskeskuksen alus Merivoimien varikolla Skinnarvikissä.

18 MUURIANKKURI


L O G I S T I I K K A kuva Minna Tapio

2. Logistiikkarykmentin Vaatetuskorjaamo vastaa koko puolustusvoimien vaatetushuollosta. Kuva Mikkelin tuotantolaitokselta.

ylläpidosta, tarkastuksista sekä turvallisuuteen liittyvistä toimista. − Kiinteistöhuoltoon liittyvissä asioissa sopimista helpottaa tukeutuminen yhteen ja tunnettuun yhteistyökumppaniin, Rakennuslaitokseen, joka vastaa omien alihankkijoidensa töistä ja turvallisuusselvityksistä.

Sairaalat valmiusharjoituksiin Poikkeusolojen suunnittelussa yhteistyötahoja ovat myös sairaanhoitopiirit. Sairaaloiden valmiussuunnittelussa ja -harjoituksissa puolustusvoimat toimii lähinnä kannustavan konsultin roolissa. − Viime aikoina kun uhkakuva ympäristössämme on kiristynyt, on puolustusvoimat entistä aktiivisemmin kannustanut sairaaloita suurien potilasmäärien evakuointiharjoituksiin. Pääkaupunkiseudulla on jo pidetty poikkeustilanteisiin liittyviä harjoituksia ja nyt asiaa ollaan viemässä eteenpäin myös muualla Suomessa. Meillä tätä yhteistyötä edistävät mm. lääkintähuollon suunnittelija sekä rykmentin poikkeusolojen organisaatioon sijoitettu lääkäri, kertoo Viita-aho. Turvallisuusalalle on syntynyt yksityisiä konsulttiyrityksiä, jotka tarjoavat valmiussuunnittelua toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi poikkeusoloissa. Viita-ahon mukaan konsulttien apua ei osata vielä yrityksissä ja laitoksissa täysimääräisesti hyödyntää. Usein näillä toimijoilla on takanaan ura puolustusvoimissa ja asiantuntemusta valmiusharjoitusten suunnittelusta ja koordinoinnista.

Monipuolinen ura upseerina Kommodori Auvo Viita-aho on toiminut 2. Logistiikkarykmentin komentajana 1.1.2016 alkaen. Sitä ennen hän palveli Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen doktriiniosaston johtajana. Aiemmin Viita-aho on palvellut muun muassa Verkostopuolustuksen kehittämiskeskuksen johtajana, osastoesiupseerina Pääesikunnassa, Puolustusministeriössä ja Merivoimien esikunnan materiaaliosastolla, opettajana Maanpuolustuskorkeakoululla, kouluttajana rannikkojoukoissa sekä yhteysupseerina Yhdysvalloissa. – Puolustusvoimat tarjoaa upseereille monta uravaihtoehtoa joukkojen kouluttajasta komentajaan sekä erilaisiin esikunta- ja suunnittelu- ja kansainvälisiin tehtäviin. Johtamisen ohella upseeri voi suuntautua esimerkiksi opettamiseen, tekniikkaan, hallintoon, tutkimukseen tai vaikka diplomatiaan ja kansainväliseen yhteistyöhön. Upseeriuran kohokohtana pidetään yleisesti oman joukon johtamista ja komentajuutta. – Toiminta 2. Logistiikkarykmentin komentajana onkin erityisen mieluisa tehtävä, kun johdettavana on näin motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilöstö. Aito tekemisen meininki näkyy joka puolella ja motivaation kannalta on hienoa, että meillä osataan tehdä töitä pilke silmäkulmassa, kehuu kommodori Auvo Viita-aho.

MUURIANKKURI 19


Teksti: Kirsti Helin KuvaT: RUK-museo ja Henrik Helin

RUK-museo

vaalii rukkilaista perinnettä Haminassa sijaitsevan RUK-museon näyttelyt kertovat vuonna 1920 perustetun Reserviupseerikoulun toiminnasta ennen sotia, sotien ja välirauhan aikana ja sodan jälkeen aina nykypäiviin asti.

M

useossa on esillä noin 3 500 esinettä, asetta, asiakirjaa ja valokuvaa, joiden kautta Reserviupseerikoulun tehtävä

välittyy hyvin. − Historiatietoa, perinteitä ja henkilötarinoita pursuava RUK-museo kiinnostaa erityisesti Reserviupseerikoulun käyneitä, jotka tulevat tänne muistelemaan menneitä. RUK-kurssilaiset pitävät yhteyttä vielä vuosien jälkeenkin, ja Haminassa kokoontuu vuosittain 4–6 aiempaa kurssia,

20 MUURIANKKURI

kertoo RUK-museota ylläpitävän RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja eversti evp Eero Lauri. − Vuosittain museossa käy noin 6 000 vierasta: nykyiset ja aiemmat kurssilaiset, heidän läheisensä, Reserviupseerikoulun vieraat, koululaiset sekä matkailijat. RUK-museotoiminta on Eero Laurille veren perintöä, sillä hänen isänsä eversti Arvo Lauri oli keskeinen RUK-museon puuhamies ja isoisä majuri Heikki Lauri palveli myös Reserviupseerikoulussa 1920-luvulla.


Eero Laurilla on monta tarinaa kerrottavana museon kuvakavalkadeista.

Reserviupseerikoulu on kouluttanut tähän mennessä yli 176 000 varusmiesjohtajaa reservin upseerin tehtäviin. Reserviupseerikurssi järjestetään kahdesti vuodessa ja parhaillaan on menossa 249:s reserviupseerikurssi, joka kantaa nimeä Kide. RUK:n kurssit ovat valinneet itselleen nimen vuodesta 1969 alkaen. − Kurssinimi on olennainen osa RUK:n yhteishenkeä. Se kaiverretaan kurssipuukkoihin ja painetaan verkkareihin, Eero Lauri kertoo.

RUK-museota rakennettu yli 40 vuotta RUK-museo perustettiin vuonna 1975 ja se sijaitsee nykyisin lähellä RUK:n päärakennusta Kadettikoulunkatu 8:ssa. Haminan Sotilaskotiyhdistyksen omistamassa rakennuksessa on 167 m2 lämmintä ja 106 m2 kylmää näyttelytilaa.

Näyttelyn keskiössä ovat aseet, univormut ja sotilaiden henkilökohtaiset tavarat. RUK:n perinne-esineistöä ovat RUK:n lippu, kunniamiekka, priimusmalja, yksikköliput, kurssimerkit ja kurssipuukko. Koulutuskäytössä ollut materiaali käsittää aseiden lisäksi mm. viestintävälineitä, pioneerikalustoa ja ajoneuvoja. Esillä on satoja valokuvia lähes kaikilta kursseilta. Valokuvien aihepiireinä ovat erilaiset koulutustilanteet, juhlatapahtumat, rakennukset ja oppilaskunnan tapahtumat. Osa aineistosta on saatu lahjoituksina yksityishenkilöiltä. Kun RUK täytti 80 vuonna 2000, museota laajennettiin ja sen kylkeen rakennettiin Pahkajärvi-halli, jonne on sijoitettu raskaat aseet ja muu tilaa vaativa esineistö. Museotoimikunnan rakentama uusin näyttely, Hamina Suomen varuskuntakaupunki, esittelee Keisarillisen Suomen Kadettikoulun historiaa.

<<<

MUURIANKKURI 21


Kävijä voi museokierroksen aikana tutustua RUK:n historiaan myös multimediaesityksen avulla, jossa on noin 160 kuvaa teksteineen. Multimediaesitys sekä museokierroksen opasvihkonen on saatavana suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Oppilaskunta ja museon taustavoimat Reserviupseerikoulun oppilaskunta perustettiin kurssin 14 aikana vuonna 1927. RUK:n oppilaskunnalla on muihin varusmiestoimikuntiin verrattuna laajempi toimialue, yhteensä 30 erilaista tehtävää, joista kurssijuhla ja kurssikirja ovat tunnetuimmat. Kunkin kurssin oppilaskunta toimittaa laajan kurssikirjan, johon kerätään juttuja kurssin aikaisista tapahtumista sekä koko kurssin upseerioppilaat ja kouluttajat kattava matrikkeli. Kurssijuhla on oppilaskuntatyön huipentuma, jonne kutsutaan myös kurssilaisten seuralaiset. RUK:n oppilaskuntatyön jatkuvuuden varmistamiseksi ja kurssien aikaisen taloudellisen toiminnan tukemiseksi perustettiin vuonna 1952 RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys ry. Yhdistys hankkii varoja oppilaskunnan tarpeisiin, tukee kurssikirja- ja juhlahankkeissa ja ylläpitää RUK-museota. RUK-museon näyttelytoiminnasta vastaa kannatusyhdistyksen 20-jäseninen museotoimikunta. RUK-museon toimikunnan puheenjohtajana on tällä hetkellä majuri evp Veli-Matti Hartikainen.

22 MUURIANKKURI

RUK:ssa on koulutettu yli 176 000 reservin upseeria. Varusteet ja kalusto ovat muuttuneet, mutta asenne ja henki on säilynyt ikäluokasta toiseen.

RUK-museon hyväksi on tehty paljon töitä vuosien varrella. Myös useat yritykset ja yksityishenkilöt ovat tukeneet museon toimintaa. Maanpuolustuksen Kannatussäätiö ja Museovirasto ovat tukeneet viimeisimpiä isoja hankkeita. RUK-museo on avoinna kesäisin tiistaista sunnuntaihin kello 10–16 ja muulloin tilauksesta.


Kurssijuhlatunnelmia vuosilta 1930 ja 2014.

Voimistelu ja urheilu ovat tärkeä osa upseerioppilaiden koulutusta.

MUURIANKKURI 23


K A S A R M I E N

U U S I

EL Ä M Ä

Teksti: Kirsti Helin KuvaT: Kirsti Helin ja LSK Business Park Oy

Lentosotakoulusta yrityspohjalaisella päättäväisyydellä Kauhavan varuskunta on avautunut suurelle yleisölle. Kovalla yritteliäisyydellä varuskunta-alueesta tehdään nyt suurta yritys- ja tapahtumakeskusta.

K

auhavan Lentosotakoulun lakkauttamisen myötä varuskunta-alue siirtyi vuoden 2015 alussa yksityiseen omistukseen. Kokonaisuus käsittää on noin 60 kiinteistöä, 45 000 neliötä vuokrattavaa tilaa, 500 hehtaaria maata sekä lentokentän, jossa on Suomen kolmanneksi pisin kiitorata. Lentosotakoulun tilat osti LSK Business Park -niminen yritys, jonka omistajina on joukko pohjalaisyrittäjiä. Myyjinä olivat Senaatti-kiinteistöt, Finavia ja valtion omistama IP Kiinteistöt. Varuskunta kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin ja iso osa tiloista on Museoviraston suojelemia. Varhaisimmat rakennukset ovat 1920- ja 1930-luvuilta ja edustavat funktionalismia. Kasarmirakennukset piirtänyt arkkitehti Elsa Arokallio oli saanut vaikutteita Afrikan matkaltaan, mikä näkyy esimerkiksi nykyisin hotellina toimivan rakennuksen upeassa marokkolaistyylisessä atriumpihassa.

Sijoittajien visiot ovat toteutumassa Uusien omistajien ydinjoukko, Börje Lindén, Jouko Pihlajamaa, Seppo Kultalahti, Efraim Männistö ja Tapani Koski, on tuntenut toisensa ja sparrannut toisiaan jo 30 vuoden ajan Vaasan kauppakorkeakoulun opiskeluvuosistaan lähtien. Omistajilla on yritystoimintaa mm. kone-, sähkölaite- ja elintarvikealalla sekä turkistarhauksessa. 24 MUURIANKKURI


K A S A R M I E N

U U S I

EL Ä M Ä

ja tapahtumakeskus Entisessä kasarmissa toimii nyt Kauhavan LentoHotelli.

LSK Business Park Oy:n sekä hotellitoimintaa varten perustetun LSK Hotelli Oy:n (LentoHotelli) toimintaa pyörittää toimitusjohtaja Juha Jokelainen. LSK Business Park Oy työllistää kokopäiväisesti seitsemän henkilöä. Heistä kolme, kiinteistöpäällikkö Mika Marjamäki, kiinteistöhoitaja Esa Lakso ja säätölaiteasentaja Jari Ylikantola ovat entisiä Puolustushallinnon rakennuslaitoksen työntekijöitä. Yhtiön toimistopäällikkö Marianna Viertola toimi puolestaan aiemmin Lentosotakoulun kuljetusyksikön toimistosihteerinä. − Kävimme tulevien omistajien kanssa katsomassa paikkoja ensimmäisen kerran elokuussa 2012, kun tuli tietoon, että puolustusvoimat on luopumassa varuskunnasta, kertoo ostajille bisnesmahdollisuutta selvittänyt Juha Jokelainen. − LSK Business Parkin keväällä 2013 laatima liiketoimintasuunnitelma on toteutunut pääosin, tosin vielä silloin ei ollut tietoa maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen sijoittumisesta tänne. Alueella yhtenä toimijana on nyt SPR:n hallinnoimana yli 300

– Alue tarjoaa hyvät puitteet tilaisuuksien järjestämiseen ja yritysten toimipaikoiksi, kehuu toimitusjohtaja Juha Jokelainen.

turvapaikanhakijan vastaanottokeskus, jonka käytössä on mm. entinen varuskunnan terveyskeskus. − Ensimmäiset turvapaikanhakijat tulivat syyskuussa 2015, ja yhteiselo heidän kanssaan on sujunut hyvin. Osa turvapaikanhakijoista osallistuu alueen kunnostustöihin ja maksamme heille siitä palkkaa. Eri maista tulleet lapset puhuvat jo täyttä päätä suomea, kertoo Jokelainen.

<<<

MUURIANKKURI 25


<< LSK Business Parkin kiinteistön-

hoitaja Esa Lakso ja kiinteistöpäällikkö Mika Marjamäki olivat ennen töissä Rakennuslaitoksella.

<

LentoHotellissa on 200-paikkainen auditorio ja viihtyisät majoitushuoneet.

Hyväkuntoisia rakennuksia yritysten toimitiloiksi LSK Business Parkin tiloista yli 60 prosenttia on vuokrattu eri toimijoille ja LSK Business Park Oy käy jatkuvasti neuvotteluja uusien vuokralaisten saamiseksi. Alueella on tällä hetkellä mm. logistiikkayrityksiä, turvallisuuspalveluyritys, hotelli ja ravintola ja tiloja käyttävät myös kansalaisopisto ja Kauhavan

yläasteen metalli- ja puutyön opetus. Alueella työskentelee päivittäin noin 80 henkilöä. Kiinteistöpäällikkö Mika Marjamäki kertoo, että puolustusvoimien käytön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kiinteistönpidon jäljiltä rakennukset ovat hyvässä kunnossa. Rakennusten ja ulkoalueiden ylläpito hoidetaan pääosin samalla tavoin kuin puolustusvoimien aikaan, vain erityisosaamista

vaativat työt teetetään ulkopuolisilla. Alue on iso ja vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat miljoonaluokkaa. LSK Business Park on hankkinut oman lämpökeskuksen ja on omavarainen lämmön osalta. Ylläpitokustannusten pienentämiseksi harkitaan myös esimerkiksi aurinko- ja maalämmön käyttöönottoa. Puolustusvoimien jäljiltä alueella on useampi varavoimakone sähkökatkosten varalta. Viime kesäkuussa Salomomyrskyn aikana muu kaupunki oli pimeänä, mutta toiminta LSK Business Parkissa oli täydessä vauhdissa ja kauhavalaiset pääsivät lämpimälle lounaalle entiseen varuskunnan ruokalaan.

Lentäjien juhannus on kaksipäiväinen juhannusjuhla, jossa on mm. näyttäviä lentonäytöksiä ja nimekkäitä artisteja.

26 MUURIANKKURI


− Dieselillä käyvä varavoimala menee päälle kahdeksan sekuntia sähkökatkoksen jälkeen, mikä on myös yksi myyntivaltti kun tiloja tarjotaan yritysten toimitiloiksi, kertoo Marjamäki. Alueen turvajärjestelyt aitauksineen, kameroineen ja vartiointeineen ovat nekin edelleen varuskuntatasoa.

Lääniä isoille tapahtumille − Suuret sisä- ja ulkotilat soveltuvat erityisesti isojen tapahtumien järjestämiseen. Hallit tarjoavat tarvittaessa sääsuojaa ja huoltotiloja. Tavoitteenamme on saada tänne massatapahtumia kuten Jukolan viesti, maatalousnäyttely, isoja konsertteja ja hengellisiä juhlia. Lentokentän alueelle mahtuisi hyvin vaikka 100 000 ihmistä eikä asuntovaunuja tarvitsisi lykätä rapakkoon, toimitusjohtaja Jokelainen visioi. − Ravintolamme on tehty armeijan isoja joukkoja varten ja keittiöstä lähtee tuhansia annoksia niin että heilahtaa. − Markkinoimme tilojamme myös henkilöstön tyky-päivien pitopaikkana. Linna-rakennuksen LentoHotellissa on majoitustilat 100 henkilölle ja auditorioomme mahtuu 200 ihmistä.

Majoitus- ja koulutustilojen lisäksi voimme tarjota monenlaista vapaaajan aktiviteettia. Käytössä on mm. biljardipöytä, golfsimulaattori, rallisimulaattori sekä saunatilat ja monipuoliset ulkoilumaastot. Asiakkaan tarpeiden mukaan voimme tarjota vaikkapa koko ohjelmapaketin vapaaajan ohjaajineen. − Varuskunnan kiväärirata ja pistoolirata on kunnostettu ja niille on hankittu uudet luvat. Ne ovat käytettävissä vaikka tyky-tapahtumien yhteydessä. Kysyntä on ollut jo kovaa niin poliisin, maanpuolustuskoulutuksen kuin ampumaseurojenkin taholta, Jokelainen kertoo. Alueella on jo järjestetty useampia isoja tapahtumia, ja jatkossa yritys aikoo panostaa enemmän markkinointiin ja paikan tunnetuksi tekemiseen. Vuoden 2017 alussa osallistutaan mm. Helsingin Matkamessuille ja Tampereen Kotimaan matkailumessuille. Kauhavan Lentohotelli sopii hyvin myös perhematkailijoille. Sieltä on helppo suunnistaa Etelä-Pohjanmaan moniin matkailukohteisiin.

Lentotoiminta takaisin Entinen sotilaslentokenttä tarjoaa valmiit puitteet eri ilmailulajien har-

rastajille. LSK Business Parkin omistajat pitävät tärkeänä, että lentokenttä pysyy jatkossakin aktiivisessa käytössä. Nykyisin lentokentän pääkäyttäjänä on kauhavalainen Ilmasotakoulun Lentokerho ry. Lentosotakoulu ehti toimia Kauhavalla 85 vuotta ja sotilasilmailukoulutus on ollut osa Kauhavan identiteettiä. Lentokenttä on ollut myös harrastuslentäjien käytössä ja lisännyt lentoharrastusta EteläPohjanmaalla. Alueella harrastetaan mm. purje- ja moottoripurjelentoa, moottorilentämistä pienkoneilla ja ultrakeveillä koneilla ja myös varjoliidin- ja lennokkitoiminta on runsasta. − Reittilennoista emme edes haaveile, sillä matkustajamäärät olisivat liian pieniä ja lähellä on jo Vaasan lentokenttä. Kauhavan osalta lentäminen merkitsee lennon alkeiskoulutusta, huoltoa ja logistiikkaa, toimitusjohtaja Juha Jokelainen painottaa. − Lentotoiminnan kehittämiseksi meillä on kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ja olemme käyneet hakemassa ideoita mm. Saksasta, jossa lopetettuja sotilaskenttiä on otettu siviilikäyttöön. MUURIANKKURI 27


E N G L I S H S U M M A RY

The Air Force provides constant security for Finnish airspace The Finnish Air Force contributes to securing Finland’s territorial integrity through quick response operations and a comprehensive situation picture. As a result of the Defence Forces Reform, the operational concept and combat system of the Air Force are now completely modernised to meet current and future demands. “We are equipped with modern aircraft, and the competence of our highly

skilled personnel has been demonstrated in international exercises,” says Commander of the Air Force, Major General Kim Jäämeri. Boeing F/A-18 Hornet fighter jets will continue to constitute the foundation of Finnish air defence into the late 2020s. Over the years, the Hornets have been subject to systematic mid-life upgrades. The main air surveillance equipment

includes long and mid-range radars located across the country. Finland, Sweden and Norway have joint Cross Border Training (CBT) drills on a weekly basis. The aircrafts operate from their national air bases, but the preparatory work and feedback sessions are shared over the network. This type of cross-border training is unique in Europe.

Methods to purify water from explosive contaminants were tested EPHW (Improving Environmental Protection of Heavy Weapons Ranges) is an international project led by Finland. The aim is to develop technical solutions for reducing the environmental impacts of heavy weapon shootings. In 2016, a study was conducted to test two different water treatment methods (UV irradiation and Reverse Osmosis) and to monitor the natural degradation of explosives (TNT and RDX) in water. 28 MUURIANKKURI

UV irradiation is frequently used as a purification method at water works. The test results indicated that it is not efficient enough as a sole method for purifying explosive residuals from water. In Reverse Osmosis (RO), contaminants are removed by forcing water through a semi-permeable membrane. The RO system was found to be a feasible method for producing safe drinking water. However, it must be accompanied by a proper wastewater processing system.

The natural degradation of the TNT and RDX was evaluated by monitoring their removal from water exposed to natural light or kept in the dark over a two-week period. In natural light, TNT and intermediates removed completely within the first week. Of RDX, 16% and 29% degraded in 7 and 14 days, respectively, in natural light. In the dark, 4% and 33% of TNT degraded in 7 and 14 days, respectively, but RDX did not degrade at all.


The Construction Establishment built a camp in Iraq Operation Inherent Resolve (OIR) is a military operation implemented by the multinational anti-ISIS coalition. It aims to develop the Iraqi Security Forces’ capacity to defeat ISIS, to reinstate the control of the Government, and to restore security and stability in the region. Finland contributes to the OIR by providing staff personnel, instructors and advisors as well as support personnel. In summer 2016, the Construction Establishment of Finnish Defence Administration built new

accommodation facilities for the Finnish crisis management troops serving at the OIR training centre in Erbil, the capital of the autonomous region Iraqi Kurdistan in northern Iraq. The Central Unit of the Construction Establishment planned and designed the camp, and the on-site construction was overseen by a team of three Finnish experts. The project was contracted to a local company. The camp was ready to receive the troops when they arrived at the end of August 2016.

Potential savings through the remote analysis of building technology systems The energy efficiency of defence real properties can be increased by means of centralised and automated control systems. It is essential to ensure that the settings and time control of different building technology systems are appropriate and meet the users’ demands. The Construction Establishment’s

Customer Support Centre has introduced a new remote analysis model to supplement the standard 24/7 monitoring and control. The intention is to identify the potential for saving energy by systematically analysing the functioning of the building technology systems.

If any deviations, faults or incorrect settings are observed, the Customer Support Centre will prepare a proposal for necessary corrective measures with relevant cost estimates. The proposal also includes an estimate of potential savings in terms of energy consumption and euro amounts. MUURIANKKURI 29


KO L U M N I VTM, res.kom.kapt. Juhani Heimonen

Oolanti – oikeus vai velvollisuus Puolustusministeri Jussi Niinistön lokakuinen lausunto ( Ylen Ykkösaamu 15.10. ) Ahvenanmaan puolustuksesta ei tuoreudellaan häikäissyt. Aiheesta on piisannut puhetta ja tekoja hyvinkin 160 vuotta. Saarimaakunta nousi ensi kertaa valtapolitiikan näyttämölle Krimin sodan rauhanteossa 1856. Tappion kärsinyt tsaarin Venäjä pakotettiin purkamaan Oolannin fästingit. Ahvenanmaan kysymykseen palattiin 1920-luvun alussa. Kansainliitto päätti 13 jäsenvaltion voimin saarten linnoittamattomuudesta, mutta teki ainakin yhtä tärkeän ratkaisun kohteen omistajuuskiistassa. Määrättiin, että alue kuuluu Suomen tasavaltaan, ei Ruotsin kuningaskuntaan. Ruotsi on ajanut systemaattisesti Ahvenanmaan demilitarisointia. Järjestely lienee lääkinnyt vammaa, jonka entinen Euroopan suurvalta sai sieluunsa Haminan rauhassa 1809. Ahvenanmaan ja koko Suomen menettäminen oli Ruotsille järkytys, nöyryytys ja strateginen katastrofi. Välirauhan vuonna 1940 asialla oli generalissimus Josef Stalin. Samaan aikaan, kun Neuvostoliitto neuvotteli Suomen valtiojohdon kanssa Ahvenanmaan neutraliteetin vahvistamisesta, puna-armeija valmistautui militarisoimaan Ahvenanmaan. Asetelma ei ollut suurvaltain historiassa mitenkään poikkeuksellinen - pikemmin päinvastoin. Ahvenanmaan ruotsinkielinen ja -mielinen valtaväestö on Suomen sodan ajoista asti tuntenut kaipuuta länsinaapurin yhteyteen. Vaikka uusi emämaa sääti maakunnalle 1920 sangen hövelin itsehallintolain, separatismin henki leijuu yhä saarten luodoilla ja kansankerroksissa. Merellistä provinssia varjostaa Hamletin haamu. Ollako vai ei? Identiteettiä repivä kahtalaisuus lähentelee turvallisuuden kysymyksissä jakomielisyyttä. Mantran tavoin hoetaan, miten Ahvenmaan erityis-

30 MUURIANKKURI

asema on kansainvälisin sopimuksin lukittu. Ja sitä paitsi paljon vanhempaa perua kuin Suomen itsenäisyys. Totta. Yhtä kiistattomasti demilitarisointi koskee vain rauhan aikaa. Sodan uhatessa Suomella on oikeus ja velvollisuus varautua puolustamaan asein Ahvenanmaata. Toisaalta ei kai kukaan tosissaan usko, että strategisesti tärkeä Itämeren kolkka ja sotilaallinen tyhjiö voisi jäädä puolueettomaksi ja selkkauksen ulkopuolelle. Sitä suuremmalla syyllä: miksi vähäisinkin viittaus näihin realiteetteihin saa saarelaiset ponkaisemaan takajaloilleen. Luulisi, että Venäjän elkeet Krimillä, Itä-Ukrainassa ja niistä seurannut sotilaallisten jännitteiden kärjistyminen Itämerellä olisivat saaneet ahvenanmaalaiset pohtimaan turvallisuuttaan hieman avarammin. Itsetutkistelusta ei ainakaan Niinistön avaamassa keskustelussa ole näkynyt vihiäkään. Kansanedustaja Mats Löfströmiä kuunnellessa (A Talk 20.10.) vaikutti siltä, että oolantilaiset pelkäävät pahan vievän pikkusormen ja tuota pikaa koko käden. Jos nyt kajotaan demilitarisointiin, seuraavaksi liipaisimelle joutuvat asevelvollisuudesta vapautus ja muut arvokkaat erioikeudet. Niinistö totesi kohutussa lausunnossaan, ettei demilitarisointi helpota Ahvenanmaan puolustamista. Ei varmaan. Onneksi asetekniikan kehitys on tullut hätiin. On siirrytty kiinteiden linnakkeiden jähmeästä rannikkopuolustuksesta ketterästi liikkuviin joukkoihin ja asejärjestelmiin. Ahvenanmaan haltuunotto ei vaadi enää kuukausien valmistelua eikä raskassoutuisia mobilisointeja. Silti olisi toivottavaa, että saarelaiset ottaisivat sini-valkoiset joukot vastaan mieluummin puolustajina kuin maakunnan erioikeuksia loukkaavina hyökkääjinä.


NIMITYSUUTISIA

Aku Kinnunen on nimitetty kiinteistövalvomopäivystäjäksi Asiakastukikeskukseen.

Päivi Kiprianoff on nimitetty ma. projektisihteeriksi Turun palveluyksikköön.

Tommi Mikola on nimitetty sähköinsinööriksi Säkylän palveluyksikköön.

Petri Oksanen on nimitetty Kajaanin palveluyksikön johtajaksi.

Petri Peltonen on nimitetty HUTO-järjestelmän ma. pääkäyttäjäksi Keskusyksikköön.

Ari Suittio on nimitetty energiapäälliköksi Hämeenlinnan palveluyksikköön.

Sotilassoittokuntien joulu- ja uudenvuodenkonsertit 9.12.2016 kello 19 Laivaston soittokunta Kankaanpään kirkko 9.12.2016 kello 19 Ilmavoimien soittokunta Jyväskylän Paviljonki 13.12.2016 kello 20 Laivaston soittokunta Turun tuomiokirkko 14.12.2016 kello 19 Kaartin soittokunta Johanneksenkirkko, Helsinki 15.12.2016 kello 19 Kaartin soittokunta Tuomiokirkko, Helsinki 16.12.2016 kello 19 Rakuunasoittokunta Pitäjänkirkko, Mikkeli 16.12.2016 kello 19 Lapin sotilassoittokunta Rovaniemen kirkko 17.12.2016 kello 18 Lapin sotilassoittokunta Kemijärven kirkko 21.12.2016 kello 19 Rakuunasoittokunta Lappeen Marian kirkko, Lappeenranta 31.12.2016 kello 20 Kaartin soittokunta Back to the 80’s! Finlandia-talo

Lisätiedot: konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi

MUURIANKKURI 31


Joulutervehdyksiin varatulla summalla olemme tukeneet Reserviupseerikoulun Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen tyÜtä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Muuriankkuri 2/2016 by Princeps - Issuu