P U O L U S T U S H A L L I N N O N R A K E N N U S L A I T O K S E N S I D O S RY H M Ä L E H T I Jo u l u k u u 2 0 1 2
Maasotakoulun toiminta laajenee Ampumaratojen ympäristöhaitat kuriin Viranomaisten turvallisuusverkko valmistumassa Uudenlaista verkostoitumista Joensuussa
Pääkirjoitus Rakennuslaitoksen osaamista hyödynnetään laajasti puolustushallinnossa
R
akennuslaitos tukee puolustusvoimia käynnissä olevan puolustusvoimauudistuksen toteutuksessa monin eri keinoin. Laajan, lähinnä peruskorjaushankkeita sisältävän investointiohjelmamme avulla pyritään uudet tilaratkaisut saamaan valmiiksi siihen mennessä, kun puolustusvoimat ottaa käyttöön uudistetun toimintamallinsa. Investointeja koskevat päätökset, suunnittelu ja rakennuttaminen on toteutettava tiukassa aikataulussa, mikä vaatii resurssien keskittämistä ja erityisjärjestelyjä. Varuskuntien lakkauttaminen edellyttää runsaasti rakennuksiin, rakennelmiin, verkostoihin, viranomaistehtäviin sekä sopimushallintaan liittyviä toimenpiteitä ja ratkaisuja. Rakennuslaitoksella on mm. kymmeniä varuskuntakohtaisia alihankintasopimuksia, jotka joko irtisanotaan tai luovutetaan kolmannelle osapuolelle lakkautusajankohtaan mennessä. Rakennuslaitoksen Ympäristöpalveluyksikkö on teettänyt lakkautettavissa varuskunnissa maaperätutkimuksia, joiden perusteella Pääesikunnan Logistiikkaosasto päättää kunnostushankkeiden tilaamisesta Rakennuslaitokselta. Myös Logistiikka-osaston johtamaan ampumaratojen parantamishankkeeseen Rakennuslaitos osallistuu selvittämällä ratojen ympäristövaikutuksia ja toteuttamalla tarvittavat kunnostustyöt. Rakennuslaitoksen on tehtävä myös omaa organisaatiotaan, toimintaansa ja henkilöstöään koskevia muutoksia, jotta ne vastaavat puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän uutta toimintamallia vuoden 2015 alussa. Varuskuntien lakkautus johtaa Rakennuslaitoksessakin noin 100 henkilötyövuoden vähentämiseen. Laitos tukee erilaisin valtionhallinnon henkilöstötuen keinoin työntekijöiden sijoittumista uusiin tehtä-
viin joko puolustushallintoon, muualle valtionhallintoon tai yksityiselle sektorille.
R
akennuslaitos tukee puolustusvoimia myös sotilaallisen kriisinhallinnan osalta. Laitos on laatinut tukikohtien suunnitteluun hankesuunnitelman ja auttaa leirien rakentamiseen, ylläpitoon, ympäristöasioiden hoitoon ja energiahuoltoon liittyvissä tehtävissä. Kansainvälisistä tehtävistä saatua kokemusta voidaan hyödyntää kansallisen kiinteistö- ja ympäristöalan kehittämisessä.
Rakennuslaitoksen osaamista hyödynnetään valtionhallinnossa myös ns. poikkihallinnollisesti. Valtion viranomaisten tietoturvaa varmistavan turvallisuusverkon (TUVE) rakentamisja käyttöönottohanke etenee suunnitellusti. Rakennuslaitos on vastannut tietoverkon korkeaa turvallisuustasoa vaativien laitetilojen ja viestiasemien suojarakentamisesta, ja tavoitteena on, että laitos vastaa TUVE-asemien kiinteistövalvonnasta ja ylläpidosta myös tulevaisuudessa. Syksyn iloinen uutinen on, että Rakennuslaitoksen toiminta on jälleen kerran saanut asiakkailta kiitettävän arvosanan asiakastyytyväisyyskyselyssä.
Toivotan oille kaikille lukij a! Hyvää Joulu Pekka Salojärvi Rakennuslaitoksen johtaja
Muuriankkuria on alun perin käytetty linnojen ja linnoitusten perustusten kivimuurien yhteenliittämiseen. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tunnuksessa ja tämän lehden nimessä muuriankkuri kuvaa laitoksen roolia puolustushallinnon kiinteistötoimen hankinta- ja asiantuntijaorganisaationa, joka muuriankkurin tavoin liittää markkinoiden parhaat palvelut maanpuolustukseen myös rauhan aikana.
2
Sisältö 4
Viranomaisten turvallisuusverkko torjumaan kyberhyökkäyksiä Viranomaisten TUVE-tietoverkolla tulee olemaan noin 30 000 käyttäjää. Rakennuslaitos vastaa verkon laitetilojen ja viestiasemien suojarakentamisesta.
6
Rakennusammattilaiset rakentamassa Libanonin tukikohtaa
8
Diplomityö rauhanturvarakentamisesta
10
Maavoimista yhtenäisempi puolustushaara
14
Ampumaratojen ympäristöhaitat kuriin
16
Lakkautettavien varuskuntien maaperä tutkitaan
Vuoden 2015 alusta Maasotakoulu vastaa maavoimien sotilasjohtajien kouluttamisesta aina joukkueen tulenjohtajatasolta taisteluosaston esikuntaan asti.
18
Kasarmeilla ennakoivaa kiinteistöhoitoa
19
Teija Tiilikaisen kolumni: Euroopan tunnustettava vastuunsa
20
Uudenlainen rekrytointitapahtuma Joensuussa
22
Henkilökuvassa Leena-Riitta Iskanius
24 Ampumaradan parannustyöt ylittivät median uutiskynnyksen: YLEn haastateltavana Teemu Hourula.
English Summary
26
Ajankohtaista
Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamisen myötä jää kymmeniä ihmisiä työttömäksi. Joensuussa järjestettiin työnhakijoille ja alueen yrityksille uudenlainen verkostoitumistapahtuma.
Muuriankkuri joulukuu 2012 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti Julkaisija Puolustushallinnon rakennuslaitos, Keskusyksikkö, PL 1, 49401 Hamina, puh. 0299 8300, www.phrakl.fi Päätoimittaja Pekka Salojärvi, puh. 0299 831000, pekka.salojarvi@phrakl.fi Tuotanto PR Viestintä Princeps Oy, Translation Integra Oy toimituspäällikkö Kirsti Helin, puh. 0400 447 382, kirsti.helin@princeps.fi, ulkoasu Sanna Moisio Painopaikka Kopijyvä Oy 11. vuosikerta Painosmäärä 2 700 kpl Kannen kuvat Henrik Helin ISSN-L 1459-1480 Tilaukset ja osoitteenmuutokset sekä palautteet ja kehittämisehdotukset info@princeps.fi. Muuriankkuri ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja joulukuussa.
3
R A K E N TA M I N E N
− Valtioneuvoston ja turvallisuusviranomaisten turvallisuusverkkohanke etenee hyvin ja verkon infrastruktuuri on suurelta osin jo käytettävissä, kertovat TUVE-hankeyksikön teknillinen johtaja Aarne Hummelholm ja yksikön päällikkö Esko Vainio.
Teksti ja kuva: Kirsti Helin
TUVE – varmistaa viranomaisten tietoturvallisuuden
”V
iranomaisilta varastettiin 3,6 miljoonan amerikkalaisen henkilötiedot – kuvernööri raivoissaan.” ”Kohteena viranomaiset ja suuryritykset – Ruotsissa käynnissä jättimäinen verkkohyökkäyksen aalto.” Jotta Suomessa vältyttäisiin vastaavanlaisilta otsikoilta, maamme hallitus teki vuonna 2009 päätöksen korkean tietoturvatason tiedonsiirtoverkon ja sitä tukevien ICT-palvelujen rakentamisesta. TUVE-turvallisuusverkolla voidaan osaltaan ehkäistä kyberhyökkäyksiä viranomaisten tietojärjestelmiin. Tietoturvallisuus varmistetaan tehokkaalla valvonnalla ja tietoliikenteen salaamisella. Verkko turvaa eri viranomaisten, ministeriöiden, maanpuolustuksen, meripelastuksen, rajavalvonnan, ensihoito- ja hätäkeskustoiminnan ja maahanmuuttoviranomaisten välistä yhteistyötä. Verkolla tulee olemaan noin 30 000 käyttäjää, ja tavoitteena on saada se kaikkien osapuolten käyttöön vuoden 4
2014 loppuun mennessä. Parhaillaan on valmisteilla julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoimintaa koskeva laki, joka velvoittaa tietyt viranomaiset käyttämään verkkoa. TUVE-verkon valmistelua on koordinoinut valtionvarainministeriön alainen TUVE-hankeyksikkö, jota johtaa ye-komentaja Olli Peltonen. Hankeyksikkö kuuluu Julkisen hallinnon ICTtoiminnon Yhteisten ratkaisujen ohjaus -yksikköön, jonka päällikkönä on Esko Vainio. Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskus aloittaa vuoden 2013 alussa verkon operaattorina, mutta operointivastuu siirtyy vähitellen valtion omistamalle Suomen Turvallisuusverkko Oy:lle. Tieto- ja viestintäteknisiä palveluja tuottaa alkuvaiheessa Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK ja myöhemmin julkishallinnon keskitetty ICTpalvelukeskus TORI.
Pohjana puolustusvoimien viestintäverkko TUVE-verkon pohjana on puolustus-
voimien viestintäverkko, joka on suunniteltu sodan ajan operatiivisen toiminnan tarpeita varten toimimaan kaikissa olosuhteissa. Siinä on vahvasti salattu runkoverkko, jonka päälle on rakennettu turvalliset viestintä- ja työasemapalvelut. – Puolustusvoimien verkkoa alettiin rakentaa jo vuonna 1956, ja tuolloin sen nimi oli suuntaradioverkko, kertoo TUVE-hankeyksikön teknillinen johtaja, DI Aarne Hummelholm, joka toimi itsekin suuntaradioasentajana 1970-luvulla. – TUVE-hankkeessa rakennetaan uusia maa- ja merikaapeliyhteyksiä, parannetaan viestiasemien suojausta, liitetään verkkoon uusia toimipisteitä ja kehitetään viranomaisille yhteisiä palveluja. Verkko mahdollistaa johtamiskyvyn kaikissa turvallisuustilanteissa ja poistaa riippuvuudet monikansallisista teleyrityksistä. Tietoturvallisuutta parantaa myös se, että kaikki kriittiset tietoaineistot varastoidaan ja hallinnoidaan Suomessa. Verkko helpottaa eri viranomaisten yhteydenpitoa myös
Viranomaisten tietoliikenneratkaisu Korkeampi varautumisen aste
Matalampi varautumisen aste
Suuremmat kustannukset
Pienemmät kustannukset
PV verkko
TUVE
Valtion yhteinen turvallinen tietoliikenneratkaisu
Julkiset verkot kuten internet
Sotilaallinen maanpuolustus Turvallisuudesta vastaavat viranomaiset 30 000–40 000 hlöä
luonnonilmiöistä johtuvien sähkökatkosten aikana, kuvaa yksikön päällikkö Esko Vainio. Vainio korostaa, että vaikka verkon rakentamisen ensisijaisena tarkoituksena ei ole ollut vähentää ICT-kustannuksia, palvelimien keskittäminen, uudet tilajärjestelyt ja energiatehokkuus mahdollistavat huomattavia säästöjä.
Rakennuslaitos vastaa suojarakentamisesta – ICT-maailmassa mikään taho ei toimi yksin, vaan tarvitaan yhteistyökumppaneita, Vainio toteaa. – Puolustushallinnon rakennuslaitos on maassamme ainoa suojarakentamiseen erikoistunut toimija, ja se vastaa TUVE-verkon korkeaa turvallisuustasoa vaativien laitetilojen ja viestiasemien suojarakentamisesta. – Suojarakentamisella on varmistettu kohteiden kulunvalvonta- ja murtautumisen tunnistamisjärjestelmien havainnointikyky. Laitteistoissa käytetään EMP (Electro Magnetic Pulse) ja HPM (High Power Microwave)
Muu valtionhallinto 60 000 hlöä
-suojausta, joilla eliminoidaan sähköisten häirintä- ja tuhoamisjärjestelmien vaikutukset. TUVE-verkon laitetiloja ja viestiasemia on lukuisa määrä eri puolilla Suomea ja niiden rakentaminen on nyt loppusuoralla. Rakentamisessa on käytetty Rakennuslaitoksen turvallisuusauditoimia urakoitsijoita. – Vaikka viestiasemia on rakennettu eri puolille maata, on meidän ollut helppo saada suunnittelijoita ja rakentajia puitesopimustemme ansiosta, kertoo suojarakentamisen johtaja Pekka Kettunen Rakennuslaitoksesta. – Valmiit kontaktit ovat helpottaneet ja nopeuttaneet rakentamista, koska puolustushallinnon toimintatavat ja turvallisuusvaatimukset ovat olleet jo entuudestaan tuttuja.
Kiinteistöjen ylläpito työllistää tulevaisuudessa Viestiasemien rakennusprojekti on työllistänyt Rakennuslaitoksen keskusyksikössä yhden päätoimisen projektijohtajan ja -sihteerin sekä lisäksi maakunnissa on Rakennuslaitoksen
henkilöstöä tarvittu ohjaamaan ja valvomaan urakoitsijoiden työtä. – Rakennusprojekti on ollut meille sikäli uuden tyyppinen, että nyt on työskennelty puolustushallinnon lisäksi myös muiden viranomaisten tiloissa. Etukäteen vähän jännitti mennä muiden tiloihin rakentamaan, mutta kokemukset ovat olleet pelkästään myönteisiä ja olemme saaneet hyvää palautetta myös muilta viranomaisilta, Kettunen toteaa. Tavoitteena on, että Rakennuslaitos vastaa jatkossa TUVE-asemien kiinteistöjen ylläpidosta. Kettusen mukaan valtakunnallisella seurantajärjestelmällä pystytään valvomaan keskitetysti kiinteistöjen lämpö- ja kosteusolosuhteita ja talotekniikkaa. – Asemia varten tarvitaan koko maan kattava päivystys ja lyhyet reagointiajat, mikäli rakennuksissa tapahtuu jotakin poikkeavaa. Kiinteistöjen valvonta pysytään hoitamaan nykyisillä resursseillamme, mutta kriittisten hälytysten nopeat reagointiajat saattavat vaatia lisäresursseja tai uusia toimintamalleja. 5
R A K E N TA M I N E N Teksti: Kirsti Helin | kuvat: olli nurmi
Suomalaisten tukikohta Libanonissa väljempiin ja turvallisempiin tiloihin
E
telä-Libanonissa palveleva suomalaisirlantilainen kriisinhallintajoukko muutti lokakuussa entistä väljempiin ja turvallisempiin tiloihin. Uusi päätukikohta sijaitsee pienellä kukkulalla asumattomalla alueella lähellä At Tirin kylää. – Sijainti asutuskeskusten ulkopuolella ja keskellä pataljoonan vastuualuetta on hyvä sekä käytettävyyden ja toiminnan että turvallisuuden
6
kannalta, kertoo tiedotusupseeri Olli Nurmi. – Tukikohdassa on nyt enemmän tilaa ja paremmat urheilumahdollisuudet. Kuntosalin lisäksi on jalkapallokenttä ja hyvät lenkkeilymahdollisuudet vuorokaudenajasta riippumatta. Myös tietotekniikka toimii entistä paremmin, sillä suomalaisten rauhanturvaajien käytössä oleva langaton internet-yhteys on kattavampi kuin aiemmin.
Rakennuslaitoksen ammattimiehet ovat rakentamassa suomalaisten rauhanturvaajien päätukikohtaa Libanonissa. Tilava tukikohta sijaitsee keskellä autiomaata korkealla kukkulalla ja tarjoaa mm. hyvät liikuntamahdollisuudet.
Hirsisauna kohosi pataljoonan päätukikohtaan lokakuussa. Saunan terassilta aukeaa karun jylhä näkymä Etelä-Libanonin maisemiin.
Rakennuslaitoksen ammattilaiset rakentamassa Vuonna 2008 rakennettu tukikohta oli aikaisemmin ranskalaisten rauhanturvaajien käytössä. – Tukikohdassa on paljon potentiaalia, ja siitä saadaan tehtyä helposti hyvin viihtyisä. Suurin osa työstä on jo tehty, mutta silti tehtävää riittää vielä, arvioi suomalaisten huoltopäällikkö majuri Pekka Ahonen. Vastaanotettaessa osa tiloista oli huonossa kunnossa, ja korjaustöitä on tehty sekä pataljoonan että YK:n paikallisten työntekijöiden voimin. Tukikohdassa on ollut myös Rakennuslaitoksen ammattilaisia komennusmatkalla tekemässä perusparannus- ja rakennustöitä.
– Suomesta saadulla rakentamistuella on ollut suuri merkitys. Rauhanturvaajat ovat jatkuvasti sidottuja varsinaisten tehtäviensä hoitamiseen, joten aikaa oman työn ohessa tehtäviin rakennustöihin on hyvin rajallisesti. Myös rakentamisen laadun kannalta on tärkeää saada alan ammattilaisten tukea Suomesta, sillä kaikkia vaativampia rakennustöitä ei voida teettää paikallisella työvoimalla, toteaa tiedotusupseeri Nurmi. Tukikohtaan on noussut konttisaunaa täydentämään Honkarakenteen hirsisauna, jonka terassilta avautuu upea näköala laaksoon kohti länttä ja auringonlaskua. Muitakin saunanrakennusprojekteja on suunnitteilla. Hirsisaunaa oli rakentamassa Rakennuslaitoksen miehiä muiden rakennustöidensä ohella.
Operaation tehtävät
UNIFIL
Suomi on osallistunut YK-johtoiseen Etelä-Libanonin UNIFIL-operaatioon (United Nations Interim Force in Lebanon) neljällä eri vuosikymmenellä. Nykyisin operaation keskeisimpänä tehtävänä on tukea Libanonin asevoimia, jotta maan hallitus ja viranomaiset saisivat lujitettua laillista valtaansa. Libanonin asevoimien kanssa toteutetaan jatkuvasti yhteisiä operaatioita. Lisäksi UNIFILin rauhanturvaajat valvovat ns. sinistä linjaa (Blue Line) sekä eri osapuolten välistä vihollisuuksien lopettamista. Sininen linja on YK:n määrittelemä jakolinja Libanonin ja Israelin välillä. Maiden välillä ei ole virallisesti vahvistettua rajaa, sillä maat eivät ole solmineet rauhansopimusta. Mandaattinsa mukaan UNIFIL-operaatio auttaa myös varmistamaan humanitaarisen avun toimittamista ja avustaa pakolais-
ten paluuta. UNIFIL koordinoi tehtävänsä Libanonin ja Israelin kanssa. YK:n turvallisuusneuvosto on jatkanut operaation mandaattia määräajoin aina vuodeksi kerrallaan. Nykyinen mandaatti on voimassa elokuuhun 2013, jolloin sitä jatkettaneen vakiintuneen käytännön mukaisesti jälleen vuodella. Pataljoonan tukikohdassa palvelee yhteensä 171 suomalaista rauhanturvaajaa ja neljä puolustusvoimien sopimuskumppanin Millog Oy:n siviilityöntekijää, jotka huoltavat ajoneuvoja. Kaikki rauhanturvaajat eivät kuitenkaan ole päätukikohdassa yhtä aikaa, sillä yhden jääkärijoukkueen verran rauhanturvaajia palvelee jatkuvasti sinisen linjan läheisyydessä sijaitsevassa joukkuetukikohdassa.
7
R A K E N TA M I N E N
Kirjoittaja Turkka Ehramaa on toiminut projektiarkkitehtina Puolustushallinnon rakennuslaitoksen rakennuttamisyksikössä kesäkuusta 2011 lähtien. Hän palveli vuosina 2009-10 Kosovossa NATOn KFOR-operaatioon osallistuneessa Suomalaisessa Kriisinhallintajoukossa (SKJK). Asemapaikkana oli suomalaisten päätukikohta Camp Ville Lipljanissa.
Rakentaminen sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioissa
8
S
uomi on osallistunut aktiivisesti rauhanturvaamiseen ja kansainväliseen kriisinhallintaan vuodesta 1956 alkaen. Tällä hetkellä sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä palvelee noin 380 suomalaista. Kaiken kaikkiaan yli 30 000 suomalaista on palvellut kansainvälisissä operaatioissa. Viimeaikaiset levottomuudet mm. Libyassa ja Syyriassa osoittavat kriisinhallinnalle olevan tarvetta myös tulevaisuudessa. Uuteen operaatioon osallistuminen on haastavaa paitsi operatiivisen suunnittelun myös suunnitelmallisen rakentamisen näkökulmasta. Kriisinhallintajoukko tarvitsee toimialueellaan turvallisen ja terveellisen tukikohdan työntekoa, majoittumista ja huoltotoimia varten. Toimialuerakentaminen on vaativa ja monella tapaa poikkeuksellinen rakentamisen osa-alue. On vaikea ennustaa kuinka kauan ja minkä vahvuista kriisinhallintajoukkoa tarvitaan. Tilastot kertovat saman: aiemmissa operaatioissa Suomen osallistumisen kesto on ollut lyhyimmillään alle vuoden mittainen ja pisimmillään lähes 20 vuotta. Kriisinhallinnan toimialuerakentamiselle onkin ominaista tukikohtien ja rakennusten tilapäisyys sekä mitoitus- ja suunnitteluperusteiden muuttuminen operaation vaiheiden mukaan. Usein päädytään tilanteeseen, jossa väliaikaisiksi tarkoitettujen rakenteiden, rakennusten ja järjestelmien suunniteltu käyttöikä ja kapasiteetti ylitetään. Tämä ei ole energiataloudellisesti järkevää ja voi pahimmillaan
vaarantaa kriisinhallintasotilaiden terveyden.
puolipysyvän rakennuksen tilojen että sen rakenteiden suunnitteluun.
Suunnitelmat puolipysyville rakennuksille Puolustushallinnossa on vasta viime vuosikymmenellä panostettu laajemmin toimialuerakentamisen kehittämiseen ja organisointiin. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen rakennuttamisosasto on laatinut rauhanturvarakentamisen hankesuunnitelman, joka keskittyy tukikohtien kokonaissuunnitteluun. Keväällä 2011 valmistuneen diplomityöni ”Sotilaallisen kriisinhallinnan tilaratkaisujen kehittäminen” tarkoituksena oli jatkaa tätä kehitystyötä ja tarkentaa hankesuunnitelmaa majoitus- ja työtilojen osalta rakennussuunnittelun tasolle. Työssäni käsittelin siirrettävien, tilapäisten majoitus- ja työtilojen suunnittelun haasteita ja tuotekehitystyön periaatteita. Tärkeänä näkökulmana olivat kestävän kehityksen mukainen rakentaminen ja rakennusten elinkaaren ympäristövaikutukset tilapäisessä rakentamisessa. Työssäni määriteltyjä periaatteita sovellettiin viitesuunnitelmassa, jonka tarkoituksena oli toimia yhtenä ratkaisumallina tuotekehitystyölle. Aiempien operaatioiden, nykyisten tilaratkaisujen ja kansainvälisten esimerkkien tarkastelussa nousi esiin tarve pitkittyneissä operaatioissa käytettäville puolipysyville rakennuksille, joiden käyttöikä voi olla jopa 20 vuotta. Esitin työssäni konseptin sekä
Ekologisuutta unohtamatta Rakentamisen ja kuljetuksen tehokkuutta voidaan parantaa kertakäyttöisen puumateriaalin ja koko käyttöiän kestävien materiaalien yhteiskäytöllä sekä elementtirakenteilla. Konfliktialueilla vallitsee keskimäärin lämmin ilmasto, jota voidaan hyödyntää yhdistelemällä joustavasti lämpöeristettyä ja -eristämätöntä sisätilaa. Rakennusten ekologisuutta voidaan parantaa soveltamalla passiivisen jäähdytyksen keinoja ja lisäämällä uusiutuvan puumateriaalin osuutta rakenteissa. Diplomityöni valmistumishetkellä keväällä 2011 Suomi valmisteli jo osallistumistaan YK:n UNIFIL-operaatioon Etelä-Libanonissa. Tämän vuoksi tutkin työssäni tarkemmin UNIFILtoimialueen ilmasto-oloja ja määritin mm. toimialueelle sijoitettaville rakennuksille optimaalisen suuntauksen simuloimalla rakennuksiin kohdistuvaa auringon säteilyä. Vaikka diplomityöni keskittyikin sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden rakentamisratkaisuihin, siinä esitetyt rakentamisen periaatteet ja viitesuunnitelma soveltuvat sellaisenaan myös siviilikriisinhallinnan tai avustusjärjestöjen tarpeisiin. Diplomityö on julkinen ja saatavissa Tampereen teknillisen yliopiston julkaisuarkistosta verkko-osoitteesta: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty2011062914748. 9
VA RU S K U N T A Teksti: Kirsti Helin | Kuvat: Henrik Helin, risto laine ja PUOLUTUSVOIMAT/Heta Toiskallio
Puolustusvoimauudistus keskitt채채 Maavoimien koulutusta ja tutkimusta Maasotakouluun
Maavoimista kehittyy entist채 yhten채isempi puolustushaara
10
-P
uolustusvoimauudistus on erittäin hyvä asia, ja se olisi tullut väistämättä jossain vaiheessa tehtäväksi. Nyt se tosin joudutaan toteuttamaan rahoitussyistä suunniteltua nopeammalla aikataululla, sanoo Maasotakoulun johtaja, eversti Kimmo Lehto. – Puolustusvoimauudistus antaa Maasotakoululle uusia mahdollisuuksia kehittää maavoimista entistä tehokkaampi puolustushaara. Vuoden 2015 alusta Maasotakoulu vastaa maavoimien kaikkien sotilasjohtajien kouluttamisesta aina joukkueen tulenjohtajatasolta taisteluosaston esikuntaan asti. Maasotakouluun keskitettävä maavoimien tutkimus- ja kehittämistoiminta tukee entistä paremmin uusien asioiden viemistä käytäntöön, Lehto kuvaa. Maasotakoulu toimii nykyisin Lappeenrannassa, ja sen palveluksessa on tällä hetkellä noin 220 henkilöä. Vuonna 2015 palkattua henkilöstöä tulee olemaan 630. Maasotakoulun kotikuntana on jatkossakin Lappeenranta, mutta toimintoja on myös muualla Suomessa. Maasotakoulun johtaja on tyytyväinen, että puolustusvoimauudistusta on lähdetty ripeästi suunnittelemaan käytännön tasolle ja että
Puolustusvoimauudistus on hyvä asia, ja se olisi pitänyt tehdä joka tapauksessa. Maasotakoululle se avaa uusia mahdollisuuksia yhtenäistää maavoimien taistelutapaa, sanoo Maasotakoulun johtaja Kimmo Lehto.
Lappeenrannan varuskunnan rakennukset on rakennettu pääosin 1800-luvun lopulla.
suunnitteluun on osallistunut koko henkilöstö kaikista yksiköistä.
RUK ja maavoimien aselajikoulut osaksi Maasotakoulua Reserviupseerikoulu lakkautetaan itsenäisenä joukko-osastona ja liitetään Maasotakouluun. Maavoimien aselaji- ja toimialakouluista Pioneerija Suojelukoulu (Keuruu), Tykistökoulu (Kankaanpää), Viestikoulu (Riihimäki) ja Panssarikoulu (Hattula) liitetään Maasotakouluun. Reserviupseerikoulu sekä Tykistö-, Viesti-, ja Panssarikoulu jatkavat pääosin toimintaansa nykyisillä paikkakunnillaan, mutta Pioneeri- ja Suojelukoulu siirtyy lakkautettavasta Keuruun varuskunnasta Lappeenrantaan. Maasotakoulun alaisuuteen perustettava Maavoimien Tutkimus- ja Kehittämiskeskus puolestaan sijoittuu Haminaan. Puolustusvoimauudistus kasvattaa Maasotakoulun alaisuudessa toimivan Rakuunasoittokunnan kokoa nykyisestä 15 soittajasta 34 soittajaan, kun soittokuntia yhdistetään. Puolustusvoimauudistus tuo muutoksia myös alueen asevelvollisuusasioiden hoitamiseen. Vuoden 2015 alusta asevelvollisuusasiat keskitetään Kouvolaan Kaakkois-Suomen aluetoimistoon, ja samalla lakkautetaan Etelä-Karjalan aluetoimisto Lappeenrannassa ja Kymenlaakson aluetoimisto Haminassa. 11
Kohti uutta taistelutapaa Lehdon mukaan puolustusvoimauudistuksen parasta antia on, että sen myötä sodan ajan joukkojen taistelupa saadaan yhtenäiseksi ja moderniksi. – Muutokset toteutetaan pitkäaikaisen tutkimuksen perusteella. Maataistelukeskuksemme on tehnyt jo usean vuoden tutkimustyötä uudistettavan taistelutavan kehittämiseksi. Kun ikäluokat pienenevät ja on vähemmän resursseja käytettävissä, pitää panostaa käytettävissä olevan kapasiteetin mahdollisimman hyvään taistelutehoon. – Maasotakoulun koulutus ja tutkimus kattaa jatkossa maavoimien kaikki aselajit. Maavoimista kehittyy entistä yhtenäisempi kokonaisuus, jossa tutkimustulokset voidaan viedä suoraan johtamiskoulutukseen eli samassa organisaatiossa sekä tutkitaan että koulutetaan. Maasotakoulun tutkimus- ja kehittämistyö liittyy maavoimien taisteluun, taktiikkaan, taistelutekniikkaan, koulutukseen, johtamiseen ja sotavarustukseen. 12
– Koulutusta voidaan antaa siellä, missä se on kulloinkin järkevintä: Maasotakoulun tiloissa Lappeenrannassa, Reserviupseerikoulun tiloissa Haminassa tai aselajeittain Hattulassa, Kankaanpäässä, Riihimäellä, Säkylässä, Kouvolassa ja Kajaanissa. Samoin tutkimustyötä tehdään siellä, missä se on järkevintä esimeriksi kaluston osalta, Lehto toteaa. Nykyisin Maasotakoulussa opiskelee vuosittain noin 700 opiskelijaa ja koulutusvuorokausia on noin 60 000. Maasotakoulu järjestää puolustusvoimien palkatulle henkilöstölle perus- ja täydennyskoulutusta. Lähes kaikki Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevat maavoimien upseerit saavat sotilasammatillista opetusta Lappeenrannassa sekä kadetteina että myöhemmin maisterinopintoihinsa liittyen. Täydennyskoulutus on pääasiassa aliupseerien koulutusta. Maasotakoulun koulutuksen piiriin tulevat entistä enemmän myös reserviläiset ja varusmiehet. Lehdon mukaan
jatkossa voidaan järjestää harjoituksia, joissa on sekä palkattua henkilöstöä, reserviläisiä että varusmiehiä.
Lisärakentamista ja rakennusten perusparannusta Puolustusvoimauudistuksen myötä tehtävien määrä Lappeenrannassa nousee 60 – 70 henkilöllä. Se lisää koulutus- ja varastotilojen sekä asuntojen tarvetta. Lappeenrannan varuskunta sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa Rakuunamäellä ja Leirikentällä. Paikan nimi juontaa vuodelta 1889, jolloin perustettiin Suomen Rakuunarykmentti. Suurin osa varuskunnan rakennuksista on peräisin 1800-luvun lopulta. – Kiireyslistalla ensimmäisenä on saada majoitus-, koulutus- ja varastotilat Lappeenrantaan siirtyvälle Pioneerija Suojelukoululle sekä koulutustilat entistä isommalle Rakuunasoittokunnalle. Vaikka puolustusvoimauudistus astuu voimaan vastaa 1.1.2015, tilojen pitää olla käytettävissä jo kesällä 2014, Lehto korostaa.
Maasotakoulussa opiskelee vuosittain noin 700 puolustusvoimissa työskentelevää sotilasta ja siviiliä, koulutusvuorokausia on noin 60 000. Maasotakoulun opetuksen päärakennus peruskorjattiin vuonna 2006. << Maasotakouluun kuuluvassa Rakuunaeskadroonassa koulutetaan varusmiehiä sotilaspoliiseiksi, kuljettajiksi, huollon tehtäviin ja tietojärjestelmien kehittämistehtäviin. Saapumiserän vahvuus on noin 130 varusmiestä.
Myös Leirikentälle tarvitaan terveyskeskus, ja Rakuunanmäellä puolustusvoimien henkilöstön käytössä olevat kerrostalot vaativat peruskorjausta. – Uskon, että selviämme tilojen korjaamisesta ja lisärakentamisesta rahallisesti, ja toivottavasti riittävän ripeällä aikataululla. Hankesuunnitelmat ovat jo valmiina, ja Maasotakoulu edistää nyt hanketta yhteistyössä Maavoimien Esikunnan, Itä-Suomen Huoltorykmentin, Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kanssa. – Varuskunnan alueella on noin 40 rakennusta, ja niitä on peruskorjattu vain vähän vuosien saatossa. Rakennuslaitoksella on aikamoisia haasteita pitää vanha rakennuskanta kunnossa, mutta hyvin he ovat tehtävästä suoriutuneet, toteaa Lehto. – Parhaillaan korjataan Sotilaskotia, tosin vain ulkokuoren osalta, jottei se olisi kokonaan romahtanut. Varuskunnassa on tehty 2000-luvulla kaksi isoa peruskorjausta: Maasotakoulun esikuntarakennus korjattiin vuonna
2003 ja Maasotakoulun opetuksen päärakennus vuonna 2006. Varuskunnan keskeisin rakennus Maasotakoulun esikuntarakennus on rakennettu alun perin varusmieskasarmiksi vuonna 1892. Peruskorjaus suunniteltiin yhteistyössä Museoviraston kanssa ja toteutettiin alkuperäistä tilarakennetta kunnioittaen. Maasotakoulun opetuksen päärakennus puolestaan on rakennettu vuonna 1959, ja vuoden 2006 peruskorjauksessa sitä laajennettiin ja sisäpinnat uusittiin samoin kuin rakennuksen talotekniikka. Laajennusosassa on 140 hengen auditorio ja muita opetustiloja.
Lappeenranta hyvä paikka Maasotakoululle Kimmo Lehto pitää Lappeenrantaa hyvänä sijaintina Maasotakoululle. – Valmiussyistä tämä on erinomaisella paikalla, ja meillä on erittäin hyvät ampuma- ja harjoitusalueet noin 40 kilometrin päässä Taipalsaaressa. Lappeenrannan kaupunki iloitsee puolustusvoimauudistuksen tuomasta
työllistävästä vaikutuksesta. Lokakuussa Maasotakoulu järjesti yhdessä kaupungin kanssa Pioneeri- ja Suojelukoulun sekä soittokuntien henkilöstölle ja heidän perheilleen tutustumisen kaupunkiin. Kaupunki on lupautunut tukemaan henkilökunnan asuntoasioissa ja on myös suhtautunut myönteisesti varuskunta-alueiden kaavoitukseen. Eversti Kimmo Lehto on toiminut Maasotakoulun johtajana ja Lappeenrannan varuskunnan päällikkönä 1.7.2011 alkaen. Sitä ennen hän on toiminut mm. Maavoimien suunnittelupäällikkönä, Jääkäriprikaatin komentajana ja Kainuun Prikaatin esikuntapäällikkönä. Lehdon perheeseen kuuluu vaimo ja kolme kouluikäistä tytärtä. – Tähän asti perhe on muuttanut mukana, mutta nyt lasten koulunkäynnin rauhoittamiseksi muu perhe asuu Espoossa, toteaa Kimmo Lehto, jolle nykyinen tehtävä on 14. ja asuinpaikka 7. puolustushallinnossa. 13
Y M PÄ R I S T Ö
Ampumaratojen ympäristöhaitat Lyijy- ja meluhaitat hallintaan Parolannummella
P
uolustusvoimien käytössä olevien ampumaratojen perusparannustyöt on aloitettu hankesuunnitelmien mukaisesti. Kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä kohteena oli Panssariprikaatin Parolannummen ampumarata, joka sijaitsee pohjavesialueella ja lähellä asutusta. Parannustyöt tehtiin syys–lokakuussa 2012. – Aluksi ampumaradan maa-aines tutkittiin kenttämittarilla, jotta saatiin selville maaperän metallipitoisuus.
Parolannummen ampumarata kunnostettiin ensimmäiseksi, koska se sijaitsee pohjavesialueella ja lähellä asutusta.
14
Lyijyä sisältävä maa-aines kaivettiin pois ja taustavalleihin asennettiin tiivis asfalttikerros estämään lyijyn kulkeutuminen pohjaveteen, kertoo projektipäällikkö Teemu Hourula Puolustushallinnon rakennuslaitoksesta. Maaperä katsotaan pilaantuneeksi, jos siinä on yli 200 milligrammaa lyijyä yhtä maakilogrammaa kohden. Pilaantunutta maa-ainesta kuljetettiin Ekokemin puhdistuskeskukseen Riihimäelle yhteensä sata autokuormallista.
Parolannummella lähin asutus on 300 metrin päässä ja radoilla ammutaan moniin eri suuntiin. Meluhaittojen vähentämiseksi meluvalleja korotettiin kahdella ja puolella metrillä. Meluvallien rakentamiseen voitiin hyödyntää ampumaradan puhdasta maa-ainesta. Ampumakatosten seinä- ja kattopinnat vuorattiin ääntä eristävällä villalla. Lisäksi katoksiin rakennettiin välisiivekkeet ja lippaa pidennettiin. – Näin voidaan vähentää laukausten melun
kuriin kulkeutumista ympäristöön, sanoo Hourula. Parolannummen ampumaradan kunnostustyöt maksoivat noin miljoona euroa ja työn suoritti Ekokem-Palvelu Oy.
Korjaukset tärkeysjärjestyksessä Rakennuslaitos on yhteistyössä puolustusvoimien kanssa tutkinut ampumaratojen ympäristövaikutuksia jo
1990-luvulta lähtien. Ampumaratojen parantamishanke on ajoitettu vuosille 2012–2018 ja sen kokonaiskustannukset ovat yli 20 miljoonaa euroa. – Kunnostustoimien laajuus vaihtelee radoittain niiden ympäristöriskin ja koulutustarpeen perusteella, ja ampumarata-alueet on jaettu kolmeen tärkeysluokkaan. Parolannummen lisäksi tärkeitä korjauskohteita ovat Vekaranjärven ja Santahaminan ampumaalueet, kertoo ympäristöylitarkastaja
Matias Warsta Pääesikunnan Logistiikkaosastolta. – Kunnostustyöt toteutetaan siten, ettei niistä ole haittaa sotilaskoulutukselle. Parolannummella korjaustyöt tehtiin varusmiesten peruskoulutuskausien ulkopuolella, ja lisäksi meillä on käytössä Hätilän ampuma-alue, jossa tehdään vastaavanlaiset korjaustyöt seuraavaksi, kertoo Panssariprikaatin komentaja, eversti Pekka Toveri. << Ampumaratojen parantamishankkeen tarkoituksena on rajoittaa pohjavedelle aiheutuvaa vaaraa ja torjua ampumisesta syntyviä meluhaittoja, kertovat ympäristöylitarkastaja Matias Warsta Pääesikunnasta ja projektipäällikkö Teemu Hourula Rakennuslaitoksesta. < Maa-aineksen lyijypitoisuudet selvitetään kenttämittarilla. < Kunnostustyöt on ajoitettu varusmiesten peruskoulutuskausien ulkopuolelle, joten niistä ei ole ollut haittaa koulutustoiminnalle, kertoo Panssariprikaatin komentaja Pekka Toveri.
Y M PÄ R I S T Ö
Kirjoittaja DI Reija Kalajo on ympäristöasiantuntija Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ympäristöyksikössä.
Puolustusvoimauudistus ja pilaantuneen maan kunnostushankkeet
P
uolustusvoimauudistuksen myötä lakkautettavissa varuskunnissa on kuluvana vuonna tehty maaperän pilaantuneisuustutkimuksia Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ympäristötoimialan ohjauksessa. Kaikki tutkimusraportit valmistuivat aikataulun mukaisesti elokuun loppuun mennessä, ja syksyn aikana Pääesikunnan Logistiikkaosastolle on esitetty yhteenveto, suositukset, aikataulut sekä kustannusarviot tulevista pilaantuneen maan kunnostushankkeista.
Kunnostustyö jakautuu viidelle vuodelle Keväällä 2012 valmistuneessa puolustusvoimauudistuksen ympäristövaikutusten arvioinnissa esitettiin alustavasti maaperäkunnostusten kokonaiskustannuksiksi 5,5 miljoonaa euroa. Vuoden aikana tehtyjen tutkimusten perustella kunnostustarpeet kustannusvaikutuksineen ja aikatauluineen ovat tarkentuneet, ja kokonaissummaksi on nyt arvioitu 4,75 16
miljoonaa euroa, jos kunnostukset toteutetaan suositusten mukaisesti. Ampumaratakunnostusten osuus kokonaisuudesta on noin 3 miljoonaa euroa. Enimmillään kokonaiskustannukset voivat nousta jopa yli 8 miljoonaan euroon, jos kaikki kohteet kunnostetaan kaivamalla maat ja jätteet pois. Osa kohteista pyritään kuitenkin hallitsemaan jatkossa riskinarvioinnin sekä alueen maisemoinnin ja vesitarkkailun avulla. Tällaiset kohteet tulee ottaa huomioon alueen jatkokäytön suunnittelussa sekä tulevassa kaavoituksessa. Maaperäkunnostukset pyritään toteuttamaan viiden vuoden aikana vuosina 2013–2017. Puolustusvoimat osoittaa kunnostuksille vuosittain määrärahan, ja hankkeet toteutetaan samalla tavalla kuin muutkin puolustusvoimien maaperän tutkimukset ja kunnostukset. Rakennuttajana toimii Puolustushallinnon rakennuslaitos ja kustannukset katetaan Pääesikunnan Logistiikkaosaston ympäristöbudjetista.
Maaperätutkimusta ja haastattelutietoa Lakkautettavien viiden varuskunnan maaperätutkimusten suunnittelu aloitettiin maaliskuussa aloituskatselmuksilla. Suunnittelukokouksiin Kontiorannassa, Lahdessa, Keuruulla, Kauhavalla ja Jämsän Hallissa saatiin osallistujia sekä asianomaisista joukko-osastoista ja puolustushaarojen esikunnista että Rakennuslaitoksen paikallistoimistosta ja keskusyksiköstä. Suunnitteluun osallistui alusta saakka myös varsinaiset tutkimukset toteuttava ympäristökonsultti. Saariin sijoittuvat kohteet katselmoitiin pääosin toukokuussa, ja näiden kohteiden kunnostuskustannukset arvioitiin ilman näytteenottoa. Näytteet otetaan vuoden 2014 aikana. Puolustusvoimilla on ympäristötietoa aiemmin tehdyistä riskikohteiden kartoituksista, ja tämän lähtötiedon perusteella ryhdyttiin laatimaan alueellisia tutkimusohjelmia. Varuskunnissa arvioitavia kohteita oli kymmeniä, mm.
ampumaratoja, kaatopaikkoja, polttoaineen jakeluasemia ja öljysäiliöitä. Lähtötiedon perusteella arvioitiin aiemmassa suunnitteluvaiheessa alueiden kunnostuskustannuksia, ja nyt tutkimusten avulla pyrittiin varmentamaan tuota työpöydän ääressä arvioitua tietoa. Kevään aikana tietoja täydennettiin eläkkeelle jääneiden henkilöiden haastatteluiden avulla. Lumien sulamisen jälkeen oli mahdollista varmentaa kohteet vielä maastokatselmuksessa. Varsinaiset maaperä- ja pohjavesinäytteet otettiin touko-kesäkuussa ja kaikki kohteet oli tutkittu juhannukseen mennessä. Yhden kohteen tutkimus kesti 1-2 viikkoa riippuen tutkimusryhmän koosta sekä käytettävien kaivinkoneiden ja kairauslaitteistojen määrästä. Laajimmillaan yhden varuskunnan alueelta otettiin yli 200 maanäytettä. Näytteistä
tutkittiin yleisimmin raskasmetallien sekä öljyhiilivetyjen pitoisuuksia.
Saaret ovat suurin haaste Kuten työn alussa osattiin jo arvioida, merkittävä osa tulevista kunnostustöistä koskee käytöstä poistettavia ampumaratoja. Etenkin maavoimien ampumaratojen ylöskaivu ja lyijyisten maiden kuljetus jätekeskukseen vievät suuren osan varatuista määrärahoista. Kohteet itsessään ovat kuitenkin selkeitä ja kunnostusmenetelmät tuttuja, joten aikataulullisesti tai kustannusten osalta näihin kunnostuksiin ei liity suuria riskejä. Haastavimpia kohteita ovat saaret, joihin pitää siirtää kalustoa mantereelta ja vastaavasti poistettavat massat täytyy kuljettaa mantereelle. Jätealueiden ylöskaivut ja materiaalin seulonta ovat aina myös kohteen historiasta riippuvaisia ja
siksi ainutlaatuisia toimenpiteitä, joten kustannuksista ja työmääristä voidaan antaa ainoastaan arvioita aiemman kokemuksen perusteella. Ympäristökustannuksiin ei sisälly rakenteiden purkamiseen liittyviä kuluja. Maaperän kunnostusten yhteydessä ei pureta ampumakatoksia tai näyttösuojia, samoin harjoitusalueiden puiset tai betoniset rakenteet jäävät joukko-osaston purettaviksi. Säiliöt poistetaan ja polttoaineen jakopaikat puretaan joukko-osaston rahoituksella. Myöskään ammusten raivaamiseen ja sitä kautta tapahtuvaan harjoitusalueen kunnostukseen ei ole otettu kantaa tehdyissä tutkimuksissa. Ympäristöyksikkö on kuitenkin valmiina osallistumaan projekteihin tutkimuksin sekä tarvittaessa maaperän poistamisen osalta.
Lakkautettavien varuskuntien maaperä tutkitaan ja puhdistetaan. Kohteita ovat mm. ampumaradat, kaatopaikat ja polttoaineen jakeluasemat.
17
RISTO LAINE
Kirjoittaja Ritva Touré on Puolustushallinnon rakennuslaitoksen laatujohtaja.
Tavoitteena turvalliset ja terveelliset kasarmit
R
akennuslaitoksen ja puolustusvoimien yhteisenä tavoitteena on, että puolustusvoimilla on käytössään turvalliset ja terveelliset sekä käyttöönsä soveltuvat toimitilat. Normaalin kiinteistöjen ylläpidon lisäksi tarvitaan kiinteistöongelmien ennaltaehkäisyä sekä ilmoitettujen ongelmien nopeaa selvittämistä ja korjausta. Rakennusten kuntoa arvioidaan Rakennuslaitoksen, puolustusvoimien sekä työsuojelu- ja terveysviranomaisten tarkastuksilla. Vaurioiden, vikojen ja puutteiden mahdollisimman aikainen havaitseminen ja korjaaminen ovat osa ennakoivaa kiinteistönhoitoa. Puolustusvoimien käytössä on yhteensä 134 kasarmirakennusta eri puolilla Suomea. Kasarmit on rakennettu eri aikakausilla: pääosin 1900-luvun alussa Venäjän vallan aikana sekä 1960–70-luvuilla. Puolustusvoimauudistuksen myötä puolustusvoimat luopuu yhteensä 29 kasarmirakennuksesta vuosina 2013 ja 2014.
Kasarmien peruskorjaaminen Rakennuslaitos on tehnyt puolustusvoimien kiinteistökannasta laajan kokonaisselvityksen, jonka tiedot ovat nyt 18
KIRAVE-tietojärjestelmässä. Järjestelmästä löytyy mm. tietoa sisäilman laadusta eri kasarmeilla. Kiinteistökannan omistaja Senaattikiinteistöt teettää vuosittain taloudellisten resurssiensa mukaan 2–4 kasarmin perusparannuksen tai -korjauksen. Vuodesta 2003 lähtien kasarmien korjauksiin on investoitu yhteensä 101,1 miljoonaa euroa, ja korjaushankkeita on ollut kaikkiaan 40. Kasarmien korjauksiin käytetään 4,6 miljoonaa e uroa vuonna 2012, 8,9 miljoonaa euroa vuonna 2013 ja 12,6 miljoonaa euroa vuonna 2014. Näillä investoinneilla toteutetaan yhteensä kuuden kasarmin peruskorjaukset. Kasarmien tason nostamiseksi peruskorjausinvestointien määrä tulisi nostaa viiteen kasarmiin vuodessa.
Kiinteistöjen kunnossapito Rakennuslaitos vastaa puolustusvoimien rakennusten kiinteistönhoidosta, vuosikorjauksista, siivouspalveluista ja energiapalveluista. Ylläpidettävien rakennusten huoneistoala on yhteensä noin 2,9 miljoonaa htm2. Kiinteistökanta jakautuu 27 eri käyttötarkoitusryhmään, ja kasarmit muodostavat koko kiinteistökannasta noin 20 prosenttia.
Kunnossapitokorjausten suunnittelua ja toteutusta varten laaditaan vuosittain korjausohjelma, jonka sekä Senaatti-kiinteistöt omistajana että Puolustusvoimat käyttäjänä hyväksyvät. Rakennusten ja rakenteiden kunnossapitoon käytetään vuositasolla noin 19 miljoonaa euroa. Kasarmien korjaustarpeiden kiireellisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon mm. terveellisyysnäkökohdat, energiatehokkuus, normaali kuluminen ja viranomaismääräykset. Jotta kunnossapidon tasoa voitaisiin nostaa tavoitteiden mukaisesti, käytettävissä pitäisi olla vuosittain noin 10 miljoonaa euroa enemmän rahaa.
Kiinteistöjen ylläpito Sähköinen huoltojärjestelmä takaa kiinteistöjen ennakoivan ja suunnitelmallisen hoidon ja huollon. Riittävä ja optimaalinen laatutaso määräytyy kiinteistön ja tilojen käytön, laitekannan ja varustelun perusteella. Kiinteistöjen hoitoon ja huoltoon käytetään vuosittain 23 miljoonaa euroa. Varuskunnissa yksikköupseereilla on tunnukset Rakennuslaitoksen HelpDeskvikailmoitusjärjestelmään. Vikailmoitukset ohjautuvat kyseisen rakennuksen kiinteistönhoitajille, jotka suorittavat korjaukset.
KO L U M N I Valtiotieteen tohtori Teija Tiilikainen on Ulkopoliittisen instituutin johtaja ja Ulkopolitiikka-lehden vastaava päätoimittaja.
Teija Tiilikainen
Euroopan on tunnustettava vastuunsa
N
aton olemassaoloa on totuttu pitämään transatlanttisten suhteiden ilmapuntarina. Ajatellaan, että niin kauan kuin Nato on olemassa, Yhdysvallat on sitoutunut Euroopan turvallisuuspolitiikkaan. Asiat eivät aina kuitenkaan ole sitä, miltä ne näyttävät. Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa on käynnissä suunnanmuutos, joka siirtää huomion Euroopasta Aasian ja Tyynenmeren alueelle. Yhtenä syynä tähän on Aasian talouden kasvu ja siitä seuraava poliittisen painoarvon lisääntyminen. Aasiassa on kaksi tulevaisuuden talousmahtia: Kiina ja Intia. Uusien valtojen synty tuo mukanaan myös uusia jännitteitä: Yhdysvallat velkaantuu kovaa vauhtia Kiinalle ja on huolissaan keskinäisriippuvuuden kasvusta. Eurooppa seuraa Yhdysvaltojen politiikan muutosta hämmentyneenä. Tilanne, jossa Eurooppa ja sen turvallisuus eivät ole enää Yhdysvaltojen ykkösprioriteettien joukossa, on meidän sukupolviemme eurooppalaisille uusi. Politiikan muutos näyttää ankkuroituvan syvälle Yhdysvaltojen väestörakenteen kehitykseen. Samalla kun Yhdysvallat suuntaa katseensa Aasian ja Tyynenmeren alueelle, siitä on nimittäin tulossa myös väestöpohjaltaan aiempaa vähemmän eurooppalainen valtio. Viime vuosikymmenten muuttoliike on tuonut Yhdysvaltoihin maahanmuuttajia Aasiasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Tämän kehityksen myötä niiden amerikkalaisten määrä, joilla on pysyvät siteet tai tausta Euroopassa, vähenee. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun voi päätellä, että Yhdysvaltojen pysyvällä panostuksella Euroopan turvallisuuteen – Naton kautta tai muutoin – alkaa olla Pohjois-Amerikassa heikkenevä kaikupohja. Käsitys Euroopasta vauraana ja omavaraisena maanosana on Yhdysvaltojen uusien väestöryhmien piirissä vankka. Heillä ei enää ole kytkentää sotienjälkeiseen Eurooppaan; hädin tuskin edes kylmän sodan tukalaan tilanteeseen mantereellamme.
Yhdysvaltojen politiikan muutos ei välttämättä merkitse Naton tuloa tiensä päähän. Transatlanttinen liittosuhde on maailman myllerryksessä Yhdysvalloille edelleen tärkeä väline, mutta sen toiminnan painopiste tulee jatkossa olemaan muualla kuin Euroopassa. Yhdysvallat tulee jatkossa myös edellyttämään eurooppalaisilta kumppaneiltaan aiempaa vahvempaa taloudellista panostusta Natoon. Vaatimuksella Euroopan suuremmasta vastuusta oman mantereensa turvallisuudesta on jatkossa tosiasiallinen sisältö. Onko Eurooppa valmis siihen? Onko EU valmis hoitamaan omaa tonttiaan tehokkaasti ja suunnitelmallisesti? Euroopan unionilla on monenlaisia onnistuneita näyttöjä ja saavutuksia historiassaan. Ulkoisen turvallisuuden kenttä on kuitenkin edelleen alue, jossa suuret näytöt ovat vielä näkemättä. EU on onnistuneesti hallinnut kriisejä ja konflikteja niin oman alueensa lähituntumassa kuin kauempanakin. EU on padonnut kansainvälistä terrorismia ja osallistunut suurten luonnonkatastrofien jälkihoitoon. Moni on kuitenkin sitä mieltä, ettei tämä vielä ole riittävää. Totuus on, että EU:n jäsenvaltiot eivät ole keskinäisten sotiensa jälkeen unionin puitteissa osallistuneet sen kaltaisten turvallisuuspoliittisten kriisien hallintaan, joita moni EU-maa pitää vielä mahdollisina. EU:lla on kaikki edellytykset ottaa suurempi vastuu aikamme turvallisuuspoliittisista haasteista, mikäli sen jäsenvaltiot viimeinkin tunnustavat tosiasiat ja myöntävät Euroopan olevan uuden tilanteen edessä. Sisäinen kissa ja hiiri -leikki unionissa on lopetettava, ja yhteinen kysymys Euroopan turvallisuuden takaamisesta tulevaisuuden haasteiden edessä on lyötävä pöytään. Suunnitelmallisempaa yhteistyötä tarvitaan myös talouskriisin takia, eikä kriisin olosuhteissa syntyneen eriseuraisuuden tule antaa vaikuttaa tärkeän turvallisuuspoliittisen tehtävän hoitoon.
19
Joensuun Tiedepuistossa järjestettiin marraskuun alussa
Osaajia työmarkkinoille -tapahtumassa työnhakijat saivat tietoa työl- Henkilöstön kehittämisen asiantuntija Leena-Riitta listymisvaihtoehdoista ja työnantajat työnhakijoiden osaamisesta. Iskanius ja hallintojohtaja Ritva Peura Rakennuslaitoksesta. Teksti ja kuvat: Kirsti Helin
Osaajia Joensuun työmarkkinoille
J
oensuun ja Kontiolahden alueella on toistasataa ammattilaista jäämässä työttömäksi, kun PohjoisKarjalan Prikaati lakkautetaan vuoden 2013 lopussa ja Hätäkeskuslaitoksen palvelut siirretään Joensuusta Kuopioon vielä tämän vuoden aikana. Prikaatissa on kymmenkunta Rakennuslaitoksen työntekijää. Ensi lumi oli saapunut Joensuuhun, ja Tiedepuiston sali on täynnä väkeä. Päivän mittaan työnhakijat saivat roppakaupalla vinkkejä työnhakuun ja työnantajien edustajat vastaavasti tietoa vapautumassa olevasta osaamisesta ja henkilöstökapasiteetista. Puheiden yhteisenä sanomana oli, että vaikka tarjolla on monta kanavaa, työllistyminen vaatii oma-aloitteisuutta, oli sitten hakemassa työtä vieraan palveluksesta tai perustamassa omaa yritystä. Tilaisuuden puheenjohtaja, Valtion henkilöstöpalvelut -yksikön johtaja Helena Tammi korosti, että sekä työnantajien että työnhakijoiden tulee olla aktiivisia. – Nyt työmarkkinoille vapautuvalla henkilöstöllä on valtavasti 20
kokemusta ja osaamista, josta PohjoisKarjalan elinkeinoelämä voi hyötyä. Työnhakijoiden kannattaa olla ajoissa liikkeellä, tehdä suunnitelmia ja kouluttautua uusiin tehtäviin.
Varuskunnassa monenlaista osaamista Vanha sanonta on, että varuskunta on kuin pieni kaupunki, josta löytyy monenlaista osaamista. Tämä tuli hyvin esille Pohjois-Karjalan Prikaatin henkilöstökoordinaattorin Mika Kataisen puheenvuorossa. – Sotilaiden lisäksi varuskunnassamme on kokkeja, sairaanhoitajia, lääkäreitä, rakennusmiehiä, autonasentajia, elektroniikka-asentajia, puuseppiä, vaatehuollon ammattilaisia, autokoulunopettajia, musiikinopettajia, turvallisuuden ammattilaisia, räjähdys- ja louhintatyön osaajia, sihteereitä, tiedottajia sekä talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaisia, Katainen luetteli. – Puolustusvoimien palveluksessa oleva henkilöstö on rehellistä, sitoutunutta ja tiimityöskentelyyn tottunutta
väkeä, ja heillä on myös kykyä ja uskallusta työskennellä itsenäisesti, Katainen muistutti.
Uusi työpaikka valtiolta Valtion henkilöstöpalvelut on vuonna 2008 perustettu yksikkö, jonka tehtävänä on tukea valtion laitoksia ja työntekijöitä muutostilanteissa. – Meillä on eri hallinnonaloilla ympäri Suomea yhteensä 150 henkilöstökoordinaattoria, jotka auttavat työntekijöitä muutostilanteissa. Tähän mennessä olemme pystyneet sijoittamaan jo 600 henkilöä uusiin tehtäviin, kertoi yksikön johtaja Helena Tammi. – Pohjois-Karjalassa henkilöstöhallinnon verkosto miettii parhaillaan, mitä täällä voidaan tehdä ihmisten uudelleen työllistymisen hyväksi. Puolustusvoimien Palvelukeskus PALKE on aloittamassa toimintaansa Joensuussa, ja sen myötä aukeaa 40 uutta työpaikkaa vuoden 2014 alussa. Ennakkosuunnittelu on tärkeää uudelleen sijoittumisessa. Mikäli tämä ala kiinnostaa, nyt on hyvä aika lähteä hankkimaan talous- ja
työnhakijoiden ja työantajien verkostoitumistapahtuma.
Pohjois-Karjalan Prikaatissa työskentelee kymmenkunta Rakennus- Abloyn henkilöstöjohtaja Satu laitoksen henkilöä. Krohns neuvoi hakemaan töitä avoimella hakemuksella netin kautta.
henkilöstöhallinnon osaamista, Tammi vinkkasi.
Sähköiset hakemukset ovat tätä päivää Lukkoja ja lukitusjärjestelmiä valmistavan Abloy Oy:n tehdas ja pääkonttori ovat toimineet vuodesta 1968 lähtien Joensuussa, jossa yritys työllistää noin 700 henkilöä. Tilaisuudessa puhunut henkilöstöjohtaja Satu Krohns kertoi, että juuri tällä hetkellä Joensuussa on ainoastaan yksi palkanlaskijan paikka avoinna, mutta hän suositteli työnhakijoita täyttämään Abloyn verkkosivuilla avoimen työhakemuksen, mikäli Abloy kiinnostaa työpaikkana. – Sähköinen lomake kannattaa täyttää huolella, sillä järjestelmä tekee alkukarsinnan automaattisesti. Sinne kannattaa listata, mistä tehtävistä on kiinnostunut ja mitä ovat omat vahvuudet. Myös määräaikaisia tehtäviä kannattaa hakea, sillä usein ne johtavat vakituiseen työhön, Krohns kannusti kuulijoita. Suomen käytetyin rekrytointipalvelu on TE-toimistojen mol.fi-palvelu. Sivustolla on mm. paikkavahti-palvelu, jonka kautta voi saada omaan sähköpostiinsa tietoja vapaina olevista työpaikoista.
Sivuston CV-netin hakupalvelussa työnhakijat voivat kertoa itsestään työntekijöinä ja auttaa työnantajia sitä kautta löytämään heidät. Mol.fi.-sivuilla on myös EURESpalvelu (Eurooppalainen ammatillisen liikkuvuuden portaali), jonka kautta voi hakea työpaikkaa muista maista: tarjolla on yli miljoona työpaikkaa. Valtion avoimista tehtävistä saa helposti tietoa osoitteesta www.valtiolle.fi.
Yrittäjyys yhtenä vaihtoehtona Pohjois-Karjalassa on noin tuhat yritystä, joiden toiminta on vaarassa lakata, koska niiltä puuttuu jatkaja. – Tällä hetkellä myytävänä on 82 yritystä. Tilanne vaihtelee koko ajan, ja myyntiin on tulossa lisää yrityksiä, kertoi Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n toimitusjohtaja Pekka Nuutinen. – Alueella on mielenkiintoisia yrityksiä, jotka ovat investoineet uusiin laitteisiin ja koneisiin. Meiltä saa apua sekä yrityksen perustamiseen että jo toimivan yrityksen ostamiseen. Joensuun seudun TE-toimiston johtaja Jarmo Valtonen neuvoi sekä työnhakijoita että työnantajia ottamaan
Pohjois-Karjalan Prikaatin komentaja, eversti Jari Kytölä ja Ritva Peura.
yhteyttä ja tulemaan TE-toimistoon keskustelemaan erilaisista työllistämisvaihtoehdoista, joita tänä päivänä on runsaasti tarjolla. – Teemme jatkuvasti yhteistyötä yritysten kanssa, ja kaikki tarjoamamme palvelut ovat maksuttomia yrityksille. Joensuun seutu on varuskunnan lakkauttamisen takia luokiteltu äkillisen rakennemuutoksen alueeksi, ja työnhakijoiden koulutuksen lisäksi valtion rahaa on käytettävissä työnantajille maksettavaan palkkatukeen. – Olen ollut näissä tehtävissä jo 30 vuotta ja voin todeta, että vaikeista työllisyystilanteista on aina kuitenkin selvitty, niin Perloksen kaatumisesta kuin pankkitoiminnan supistumisestakin. – Ette jää yksin, mutta se ensimmäinen askel pitää ottaa itse, Valtonen kannusti. Osaajia työmarkkinoille -tapahtuman järjestäjinä olivat Pohjois-Karjalan Prikaati, Hätäkeskuslaitos, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto, Joensuun seudun TE-toimisto, Joensuun seudun kehittämisyhtiö JOSEK Oy, Joensuun kaupunki, Kontiolahden kunta, Työ- ja elinkeinoministeriö, Valtiokonttori ja Recruitby.net. 21
Teksti ja kuva: Kirsti Helin
Rakennuslaitos henkilöstön kehittämisen edelläkävijä
-O
li onni päästä mukaan toimintaan heti alusta, kun Puolustushallinnon rakennuslaitos perustettiin vuonna 1994, Leena-Riitta Iskanius kehuu Rakennuslaitoksen hyvää ja innovatiivista ilmapiiriä. – Rakennuslaitoksessa on suhtauduttu henkilöstön kehittämiseen ja koulutukseen aina erittäin myönteisesti. Henkilöille on esimerkiksi annettu mahdollisuus suorittaa oman alansa ammattitutkinto ja oppisopimuksella on koulutettu useita henkilöitä vakituisiksi työntekijöiksi, Iskanius kertoo. Rakennuslaitoksen henkilöstön kehittämisasiantuntija Leena-Riitta Iskanius jää eläkkeelle vuoden vaihteessa. Hän on organisoinut työuransa aikana useita henkilöstön työhyvinvointiin ja kehittämiseen liittyviä toimintoja, kuten henkilöstökoulutusta, työterveyshuoltoa ja muutosvalmennusta sekä henkilöstö- ja asiakastyytyväisyystutkimuksia. Leena-Riitta Iskanius on myös Rakennuslaitoksen Kaiku-kehittäjä, ja useat työhyvinvointihankkeista ovat saaneet Valtiokonttorin Kaiku-rahoitusta. – Rakennuslaitoksen alkuvuosina koko henkilöstölle järjestetyn ASKELvalmennuksen (AsiakasKeskeinenLaatu) vaikutukset näkyvät tänä päivänäkin vahvasti toiminnassamme. Se oli mittava koulutusinvestointi, jota henkilöstö edelleenkin muistelee hyvillä mielin. Valmennuksen ansiosta palvelumme laatu parani oleellisesti ja on pysynyt jatkuvasti hyvällä tasolla. 22
– Asiakaspalvelumme laadusta kertovat myös vuosittain tehtävän asiakastyytyväisyyskyselyn hyvät tulokset. ASKEL-valmennuksessa syntyi useita ideoita, jotka ovat vuosien varrella entisestään jalostuneet, esimerkkinä vaikkapa Muuriankkuri-sidosryhmälehti.
Oman uran kehittyminen – Olen kiitollinen työnantajalleni ja esimiehilleni, jotka ovat mahdollistaneet oman urakehitykseni. Toki se on vaatinut myös omaa aktiivisuutta ja rohkeutta tuoda omia toiveita esille. Leena-Riitta Iskanius tuli puolustushallinnon palvelukseen nuorena kotitalousteknikkona vuonna 1972 siivouspäälliköksi Kadettikouluun. Sen jälkeen hän toimi siivouspäällikkönä Pääesikunnassa ja myöhemmin puolustusministeriön rakennustoimiston Helsingin alueen siivouspäällikkönä. – Pääesikunnassa oli 1970-luvulla vielä 33 virkasuhteessa olevaa siivoojaa, jotka siivosivat toimistotiloja aamulla ja illalla eli silloin, kun muu henkilöstö ei ollut työssä. Vasta vuonna 1975 työntekijöille epämukavasta työajasta luovuttiin ja siirryttiin päiväsiivoukseen. Se oli aikamoinen muutos, Iskanius muistelee. 1980-luvun lopulla Leena-Riitta Iskanius halusi kokeilla yrittäjyyttä ja jäi esimiehensä ehdotuksesta virkavapaalle toisen työn tekemistä varten. – Perustin yhdessä työkaverini kanssa kotisiivoukseen erikoistuneen Siistikoti Oy:n. Aika ei kuitenkaan vielä ollut kypsä uraa uurtavalle kotisiivoukselle, ja vuoden
kuluttua luovuin yritystoiminnasta ja palasin työhöni puolustusministeriön rakennustoimistoon. Työn ohessa jatkoin opiskelua ja suoritin ammatillisen opettajakoulutuksen sekä koti- ja laitostalouden AMK-tutkinnon. Lisäksi olen opiskellut aikuiskasvatustiedettä ja psykologiaa avoimessa yliopistossa. Kun Puolustushallinnon rakennuslaitos perustettiin vuonna 1994, siirryin henkilöstön kehittämistehtäviin.
Tukea henkilöstölle muutostilanteissa Leena-Riitta Iskanius on ollut tukena useissa henkilöstön muutostilanteissa, kun Rakennuslaitoksen henkilöstöä on vähennetty. – Täytyy sanoa, että Rakennuslaitos on ollut aikaansa edellä ja pitänyt hyvin huolta henkilöstöstään myös vaikeissa muutostilanteissa. Henkilöstölle on tarjottu kouluttautumista, oman työmarkkinakelpoisuuden parantamista ja mahdollisuutta siirtyä valtionhallinnon muihin tehtäviin. Henkilöstöä on kohdeltu kokonaisvaltaisesti ja yksilölliset perhetilanteet on otettu mahdollisuuksien mukaan joustavasti huomioon. Rakennuslaitoksen henkilöstöä on vähennetty vuodesta 1994 lähtien 2 500:stä henkilöstä 850:een, mikä lienee valtionhallinnossa suurimpia henkilöstövähennyksiä yhden laitoksen osalta. – Aluksi henkilöstön vähennykset johtuivat Rakennuslaitoksen omista strategisista ratkaisuista, kun luovuttiin omasta rakentamisesta. Seuraavia isoja henkilöstövähennyksiä toivat Vaasan ja
Olen tyytyväinen, että minulle on annettu hyvät mahdollisuudet kouluttautua ja kehittyä urallani, sanoo koko työuransa puolustushallinnossa toiminut henkilöstön kehittämisasiantuntija Leena-Riitta Iskanius.
Oulun varuskuntien lakkauttaminen, Rakennuslaitoksen omien hallinnon prosessien keskittäminen keskusyksikköön ja osittainen siivoustoimen ulkoistaminen. Nyt on edessä puolustusvoimauudistus, joka varuskuntien lakkauttamisten myötä vähentää myös Rakennuslaitoksen henkilöstön määrää, Iskanius luettelee.
Puolustushallinto tuttua koko perheelle Leena-Riitta Iskanius tutustui vuonna 1972 työn merkeissä Kadettikoulussa tulevaan puolisoonsa Markku Iskaniukseen, joka väitteli joitakin vuosia sitten sotatieteiden tohtoriksi. – Mieheni työn kautta koko per-
heemme on saanut avartavia kokemuksia: 1980-luvulla olimme neljä kuukautta Israelissa Markun ollessa LähiIdässä rauhanturvatehtävissä ja vuoden 2005 asuimme Etiopiassa hänen ulkoministeriön tehtävänsä takia. – On totta, että perhetaustasta on ollut paljon hyötyä omassa työssäni. Se on auttanut ymmärtämään miten sotilaat toimivat ja siten myös ymmärtämään puolustusvoimien tarpeita asiakkaana. Puolustusvoimat vaikuttaa myös seuraavassa sukupolvessa: perheen tytär on naimisissa upseerin kanssa. Leena-Riitta Iskanius toteaa, että aktiivisena ihmisenä hän aikoo jatkaa itsensä kehittämistä jossain muodossa eläkepäivinäänkin. Pariskunta asuu
Helsingin Arabianrannassa ja puutarhatöitä tehdään mökillä Vihtijärvellä. – Jatkossa on toivottavasti myös enemmän aikaa Helsingin tarjoamille kulttuuriharrastuksille, etenkin uuden musiikkitalon konserteille. Leena-Riitan työt jatkuvat täydellä teholla vielä joulukuun loppuun asti. Parhaillaan hän suunnittelee Rakennuslaitoksen koulutuskumppani Amiedun kanssa kevään henkilöstökoulutuksia. – Vuosien mittaan minulle on muodostunut laaja verkosto niin oman organisaation sisällä kuin laajemminkin valtionhallintoon ja yhteistyökumppanien piirissä. On syntynyt paljon hyviä ystävyyssuhteita, joiden toivon jatkuvan myös eläkepäivilläni. 23
E N G L I S H S U M M A RY
The Army will be developed into a more unified service branch
T
In the future, the Army Academy will continue to be based in Lappeenranta, but it will also operate in several other locations across the country. According to the Director of the Army Academy, Colonel Kimmo Lehto, the development of the wartime forces’ battle tactics into a more unified and modern model will be one of the best outcomes of the Defence Forces Reform. “The changes will be implemented on the basis of longterm research. Since we are now faced with decreasing generations and reduced resources, we need to invest in achieving the best possible combat power with the available resources,” says Lehto.
Puolustusvoimat/Matti Silfer
he Defence Forces Reform will open new opportunities for the Army Academy to develop the Army into a more efficient military branch within the Finnish Defence Forces. As of the beginning of 2015, the Army Academy will be responsible for the education and training of military leaders for the Army, on all levels from individual spotters to task force staff officers. Centralising the branchspecific research and development will improve the process of taking new methods into practice. The Army Academy is located in Lappeenranta in South-Eastern Finland, and it currently employs about 220 persons. In 2015, the number of personnel will be 630.
The TUVE network will ensure data security for the authorities
“T
he social security numbers of 3.6 million Americans were hacked from official databases – the Governor is furious.” “Targeting authorities and major corporations – a gigantic cyber attack underway in Sweden.” In order to protect Finland from similar headlines, the Government made, in 2009, a decision concerning the construction of a data
24
transmission network and supportive ICT services with a high security level. The state security network (TUVE) aims, for its part, at preventing cyber attacks against the authorities´ information systems. Security will be ensured by means of efficient control and the encryption of data in transmission. The network will safeguard the collaboration between different authorities, ministries, national
defence, maritime rescue, border guard, emergency response and immigration services. The network will be used by approx. 30,000 users. The Construction Establishment of Defence Administration is specialized in high-security and protected construction, and it will be responsible for the building of the TUVE network infrastructure, including server facilities and communication stations.
Finnish peacekeepers in Lebanon moved to larger and safer premises
T
he Finnish and Irish crisis management troops serving in Southern Lebanon moved to larger and safer premises in October. The new main base stands on a small hill in an unpopulated area near the village of At Tir. “This location, outside of the populated centres and in the middle of the battalion’s area of responsibility, is ideal both in terms of operational usability and safety,” says Public Affairs Officer Olli Nurmi. “In the new base camp, we have more space and better opportunities for physical exercise. The ICT systems also work better than before.”
Built in 2008, the base was previously used by French troops. When the Finns moved in, the premises were partly in poor shape, but they have since been fixed by both the battalion and the local UN employees. The Construction Establishment has sent over skilled workers to carry out basic repair and construction work. The base now features, among other things, a new log
sauna with a terrace and magnificent sunset views over the valley.
Controlling the environmental hazards of shooting ranges
T
he Construction Establishment of Defence Administration has started the planned environmental improvements of the shooting ranges used by the Defence Forces. In the order of priority, the first site was the shooting range of the Armoured Brigade at Parolannummi, which is located in the groundwater area and close to housing. The actual renovation work took place in September–October 2012.
“First, field measurements of the soil were carried out to assess its metal contamination levels. Any soil containing lead was then removed, and the embankments were isolated by means of a dense layer of asphalt to prevent lead from ending in the groundwater,” explains Project Manager Teemu Hourula from the Construction Establishment. In order to reduce noise hazards, the noise barriers were
modified to be 2.5 metres higher. The Construction Establishment, in co-operation with the Defence Forces, has been looking at the environmental impacts of shooting ranges since the 1990s. The project to renovate the shooting ranges and reduce their environmental hazards is scheduled for the years 2012–2018, and its total cost will exceed 20 million euros.
25
NIMITYSUUTISET Marco Frigård on nimitetty LVI-insinööriksi Länsi-Suomen alueelle Säkylän paikallistoimistoon. Johanna Kiiskilä on nimitetty toimistopäälliköksi Keski-Suomen alueelle Tikkakosken aluetoimistoon.
Marco Frigård
Johanna Kiiskilä
Jouni Kivimäki
Terhi Kulmala
Ari Lehtovirta
Jouni Multimäki
Sari Niemi
Leena Suikkanen
Petri Varis
Jouni Kivimäki on nimitetty määräaikaiseksi rakennusmestariksi Länsi-Suomen alueelle Niinisalon paikallistoimistoon. Terhi Kulmala on nimitetty siivoustyönjohtajaksi Hämeen alueelle Hämeenlinnan aluetoimistoon. Ari Lehtovirta on nimitetty sähköinsinööriksi keskusyksikköön Haminaan. Jouni Multimäki on nimitetty määräaikaiseksi projektipäälliköksi keskusyksikköön Haminaan. Sari Niemi on nimitetty siivoojaksi Länsi-Suomen alueelle Niinisalon paikallistoimistoon. Leena Suikkanen on nimitetty tekniseksi avustajaksi Etelä-Suomen alueelle Helsingin aluetoimistoon. Petri Varis on nimitetty LVI-insinööri LänsiSuomen alueelle Niinisalon paikallistoimistoon. Eero Viitanen on nimitetty LVIA-insinööriksi keskusyksikköön Haminaan.
Eero Viitanen
Asiakastyytyväisyys edelleen korkealla tasolla Syyskuussa 2012 tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kokonaistyytyväisyys Puolustushallinnon rakennuslaitoksen palveluihin on 3,99 asteikolla 0–5 mitattuna. Rakennuslaitoksen henkilöstön palveluhenkisyys saa korkeat pisteet. Erityistä kiitosta saavat yhteistyön sujuvuus ja siivouspalvelut. Asiakkaat ovat entistä tyytyväisempiä energiasäästötoimiin ja neuvontaan. Sopimuskäytäntöihin ollaan entistä tyytyväisempiä, mutta rakennuttamispalveluiden osalta tyytyväisyydessä on jonkin verran laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Kyselyn kohderyhmänä olivat joukko-osastojen komentajat, huoltopäälliköt tai vastaavassa asemassa toimivat, puolustusvoimien kiinteistöpäälliköt sekä Pääesikunnan,
26
Puolustushallinnon Palvelukeskuksen, Puolustusministeriön, Leijona Catering Oy:n ja Millog Oy:n kiinteistöasioista vastaavat asiantuntijat. Kokonaistyytyväisyys oli noussut selkeimmin Kainuun ja Keski-Suomen alueilla. Tulosyksiköittäin tarkasteltuna suurinta nousu oli Leijona Catering Oy:ssä ja Ilmavoimissa. Internet-pohjaiseen kyselyyn vastasi 180 henkilöä (vastausprosentti oli 52 %). Rakennuslaitos on tutkinut asiakastyytyväisyyttä vuosittain yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 alkaen. KTI Kiinteistötieto Oy toteutti kyselyn usean toimitilayrityksen toimeksiannosta ja vertailutulokset kertovat, että Rakennuslaitoksen asiakastyytyväisyys on selvästi korkeammalla tasolla kuin muiden alan toimijoiden.
A J A N KO H TA I S TA
Turvallisuus ja Puolustus -messuilla 13 200 kävijää Kansainväliset Turvallisuus ja Puolustus 2012 -messut Lahdessa syyskuun lopulla tarjosivat kokemuksia ja elämyksiä sekä suuren määrän tietoutta. Messuvieraat saivat kuvan Suomen kokonaisturvallisuudesta ja siitä, miten jokainen kansalainen voi olla osaltaan rakentamassa vieläkin turvallisempaa yhteiskuntaa. Kansallisissa ja kansainvälisissä seminaareissa, tietoiskuissa ja kokouksissa turvallisuutta käsiteltiin useista eri näkökulmista, muun muassa kyberturvallisuus oli vahvasti esillä. Näytteilleasettajia oli yhteensä 160 kaikkiaan 17:sta eri maasta. Messuihin tutustui kolmen päivän aikana 13 200 messuvierasta. Puolustushallinnon rakennuslaitok-
sen osastolla kävi noin 6 500 henkilöä. Osastolle kävijöitä veti onnenpyörä-peli, jossa sai testata omaa tietämystään esimerkiksi puolustuskiinteistöistä.
Rakennuslaitoksen osastolla oli myös yleisöarvonta, jossa kunakin päivänä arvottiin osallistujien kesken radiolla varustetut kuulosuojaimet. Arvonta suosi seuraavia henkilöitä: Laura Haapala (Riihimäki), Jarkko Salminen (Heinola) ja Jarmo Ahonen (Toijala). Onnittelut voittajille! Arvonnan virallisena valvojana oli vanhempi konstaapeli Heikki Pohjola, onnettarena Rakennuslaitoksen asuntosihteeri Laura Majaniemi ja arvontaa varmentamassa Rakennuslaitoksen Hämeen aluejohtaja Matti Leppänen.
Puolustushallinnon rakennuslaitoksen Hämeenlinnan aluetoimisto muutti joulukuun alussa uusiin tiloihin Teknologiakeskus Innoparkiin. Uusi käyntiosoite on Vankanlähde 7, 13100 Hämeenlinna. Postiosoite PL 307, 13131 Hämeenlinna säilyy entisellään.
Hämeenlinnan keskusta
e unti e n siv altati Lahde ere V Tamp Helsinki-
Hämeenlinnan aluetoimisto uusiin tiloihin
Vankanlähde 7 tie lta Va n ru Tu
27
työstä kiittäen Hyvästä yhteis ista Joulua ja uhall toivotamme Ra sellistä Menestyk 2013! Uutta Vuotta
© VILLE MERISAARI
Olemme tänä vuonna tukeneet joulutervehdyksiin varatulla summalla Saaristomeren suojelurahastoa.