PUOLUSTUSHALLINNON
RAKENNUSLAITOKSEN
SIDOSRYHMÄLEHTI K e s ä k u u 2 014
20
vuotta
<<
U SP U O LU S TO N H A L L I N N U SRAKENN S L A I T O
Kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi: Painopiste ensin maavoimien joukkojen varustamisessa
<< Rakennuslaitoksen vuosipäivää juhlittiin Haminassa Logistiikkalaitos manageeraa ja Rakennuslaitos järjestää palvelut Suojarakentaminen ja tilaturvallisuus
PÄÄKIRJOITUS
Puolustushallinnon tilahallintaa koskeva päätös tehty
P
uolustusministerin 5.5.2014 tekemän päätöksen mukaan Puolustushallinnon rakennuslaitos vastaa jatkossakin kiinteistöjen asiantuntija- ja ylläpitotehtävistä osana puolustushallintoa. Päätös edellyttää, että Rakennuslaitos uudistaa organisaationsa ja toimintansa vastaamaan puolustusvoimien uutta johtamis- ja hallintomallia sekä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tulevaa organisaatiorakennetta. Samalla Rakennuslaitoksen tulee toteuttaa TILKO-työryhmäraportissa esitetyt laitoksen toimintaan liittyvät kustannustehokkuus- ja säästötavoitteet vuosina 2015–2018. Näin maanpuolustukseen ja puolustushallintoon erikoistunut kiinteistö- ja ympäristöalan osaaminen säilyy puolustushallinnossa ja sitä voidaan kehittää edelleen maanpuolustuslähtöisesti.
K
ehittäminen on jo hyvässä vauhdissa. Työnimellä PHRAKL 2015 laaditaan parhaillaan projektisuunnitelmaa, jolla toteutetaan yhdessä puolustusvoimien kanssa sovitut Rakennuslaitoksen organisaatiomuutokset, sopimustoimintaa ja asiakkuuden hallintaa koskevat uudistukset sekä Rakennuslaitoksen sisäistä johtamista koskevat tehostamistoimenpiteet.Tavoitteena on varmistaa toiminnan häiriöttömyys muutoksen aikana.Tilahallintaa koskevaan päätökseen sisältyvät säästötavoitteet mukaan lukien energiahuollon kustannussäästöt toteutetaan asteittain vuosina 2015–2018 siten, että puolustusvoimien tilahallinnan kustannustaso on 7 miljoonaa euroa nykyistä alemmalla tasolla vuoden 2019 alusta lukien.
löstön sitoutumista muutokseen. Syksyllä muutosvalmennus käydään läpi koko henkilöstön kanssa. Viesti on positiivinen. Uudistuksia tehdään, jotta Rakennuslaitos voi mukautua puolustusvoimissa tapahtuviin muutoksiin, mutta ne eivät aiheuta irtisanomisia. Henkilöstövähennyksiä tulee toki jatkossakin, mutta ne voidaan toteuttaa ns. luonnollisen poistuman avulla. Tilahallintaa koskevalla päätöksellä on positiivisia seurannaisvaikutuksia myös Rakennuslaitoksen asemaan koko valtiokonsernissa. Nyt on mahdollista jatkaa täydellä teholla neuvotteluja laitoksen erityisosaamisen tarjoamisesta valtion virastoille ja laitoksille. Hyvää kesää kaikille lukijoille! P e kka Salojärvi
Rakennuslaitoksen johtaja
R
akennuslaitoksen organisaatiouudistus ja siihen liittyvä toimintatapojen uudistaminen koskettavat koko henkilöstöä ja edellyttävät koko henki-
Muuriankkuria on alun perin käytetty linnojen ja linnoitusten perustusten kivimuurien yhteenliittämiseen. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tunnuksessa ja tämän lehden nimessä muuriankkuri kuvaa laitoksen roolia puolustushallinnon kiinteistötoimen hankinta- ja asiantuntijaorganisaationa, joka muuriankkurin tavoin liittää markkinoiden parhaat palvelut maanpuolustukseen myös rauhan aikana.
2 MUURIANKKURI
Sisältö
Kajaanin varuskunnan peruskorjattu sotilaskoti
s. 7
Puolustusministerit Karin Enström ja Carl Haglund tiedotustilaisuudessa s. 15 6.5.2014
Muuriankkuri kesäkuu 2014 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti 13. vuosikerta Julkaisija Puolustushallinnon rakennuslaitos, PL 1, 49401 Hamina, puh. 0299 8300, www.phrakl.fi Muuriankkuri ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja joulukuussa.
Riihimäen varuskunnassa isot muutokset
4
Kajaanin varuskunnassa korjataan 60-luvun tyyliä kunnioittaen
7
Varuskunnasta töitä osatyökykyisille ja pitkäaikaistyöttömille
10
Raimo Jyväsjärvi puolustusvoimien sotatalouspäälliköksi
12
Suomen ja Ruotsin puolustusministerit allekirjoittivat työsuunnitelman rauhan ajan puolustusyhteistyön tiivistämisestä
15
Logistiikkalaitos manageeraa jatkossa puolustuskiinteistöjä
16
Rakennuslaitos jatkaa itsenäisenä ja uudistaa toimintaansa
19
Puolustuskiinteistöjen tilaturvallisuus ja suojarakentaminen
22
Rakennuslaitos valtionhallinnon Kieku-järjestelmän käyttäjäksi
24
Rakennuslaitoksen 20-vuotista toimintaa juhlittiin Haminassa
26
English Summary
28
Juhani Heimosen kolumni: Missä vihollinen piileksii
30
Nimityksiä Rakennuslaitoksessa
31
Kesän MILjazz-kiertueen aikataulu
31
Päätoimittaja Pekka Salojärvi, puh. 0299 831000, pekka.salojarvi@phrakl.fi
Painopaikka Kopijyvä Oy
Tuotanto PR Viestintä Princeps Oy, toimituspäällikkö Kirsti Helin, puh. 0400 447 382, kirsti.helin@princeps.fi Ulkoasu: Sanna Moisio Translation: Integra Oy Kannen kuva: Puolustusvoimat
Painosmäärä 2 700 kpl ISSN-L 1459-1480 Tilaukset ja osoitteenmuutokset sekä palautteet ja kehittämisehdotukset info@princeps.fi.
MUURIANKKURI 3
R A K E N T A M I N E N Teksti: Kirsti Helin Kuvat: Henrik Helin
Puolustusvoimauudistus näkyy Puolustusvoimauudistus muuttaa Riihimäen varuskuntaa monella tavalla. Kantahenkilöstön määrä kasvaa, varusmiesten määrä vähenee ja rakennuksia muutetaan uusiin käyttötarkoituksiin sopiviksi.
-R
iihimäen varuskunta on tällä hetkellä puolustusvoimien valtakunnallinen johtamisjärjestelmäalan ja elektronisen sodankäynnin osaamiskeskus. Nyt varuskunta muuttuu osittain logistiikan osaamiskeskukseksi, kertoo varuskunnan päällikkö ja Viestirykmentin komentaja, everstiluutnantti Jukka Kauppila. Vuoden 2015 alussa Suomen itsenäisyyden ajan vanhin joukko-osasto, Riihimäellä tasan 70 vuotta toiminut Viestirykmentti lakkaa toimimasta itsenäisenä joukko-osastona, vaikkakin sen toiminnot pääosin jäävät varuskuntaan. Etelä-Suomen viestipataljoona supistuu komppanian suuruiseksi. Viestikoulu jatkaa Lappeenrannassa toimivan Maasotakoulun organisaatiossa ja Elektronisen sodankäynnin keskus puolestaan Hattulan Parolassa toimivan Panssariprikaatin organisaatiossa. Toisaalta varuskuntaan tulee Logistiikkakoulu ja Sotilaslääketieteen keskus, jotka siirtyvät Riihimäelle Lahden lakkautettavasta varuskunnasta. Ne toimivat ensi vuoden alusta muodostettavan Logistiikkalaitoksen kokoonpanossa. Jatkossa viestilajin varusmiehet astuvat palvelukseen Panssariprikaatissa ja siirtyvät alokasajan jälkeen erikoiskoulutukseen Riihimäelle. ELSO-koulutukseen hakeudutaan edelleenkin valtakunnallisen erikoisjoukkokoulutuksen kautta laskuvarjojääkärien, sukeltajien ja urheilijoiden tavoin.
Varuskunnan rakennuksia muutetaan nyt uusiin käyttötarkoituksiin. Muutostöitä on tehty ennenkin: alemmassa kuvassa näkyvä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen rakennus toimi aikanaan vaatetehtaana.
4 MUURIANKKURI
Varusmiehiä vähemmän ja kantahenkilöstöä enemmän Varusmiesten määrä laskee 550 henkilöstä
R A K E N T A M I N E N
Riihimäellä 300:een ja kantahenkilöstön määrä nousee 560 henkilöstä 630:een. Varuskunnasta siirtyy parikymmentä kantahenkilöstöön kuuluvaa muualle puolustusvoimien eri tehtäviin, ja tällä hetkellä kahdeksan henkilöä on irtisanomisuhan alaisina. – Nähtäväksi jää kuinka hyvin uusi organisaatio toimii. Varuskunta tekee paljon yhteistyötä Riihimäen kaupungin kanssa, ja jatkossa varuskunnan päällikkö on Panssariprikaatin komentaja, jonka toimipaikka sijaitsee Parolassa. Jonkun verran jää vielä säätämistä ja toimintojen uudelleen järjestämistä, pohtii nykyinen varuskunnan päällikkö Jukka Kauppila. Millogilla on tulevaisuudessa vahva edustus Riihimäen varuskunnassa: elektroniikkamateriaalin kunnossapito työllistää pari sataa henkilöä. Lisäksi varuskunnassa toimii edelleen Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosasto, Puolustushallinnon rakennuslaitoksen palvelupiste ja Leijona Catering Oy:n varuskuntaravintola.
Rakennukset muutetaan uusiin käyttötarkoituksiin sopiviksi Organisaatiomuutos teettää mittavia muutoksia Riihimäen varuskunnan rakennuksiin: yhteensä 15 kohdetta muutetaan täyttämään uudet käyttötarpeet. Entisestä esikuntakomppanian kasarmista saneerataan tilat muun muassa uudelle Logistiikkakoululle. Nykyisten rakennusten korjauksiin ja uusien rakentamiseen on budjetoitu yhteensä 22 miljoonaa euroa.
<<<
Varusmiesten määrä ja samalla myös majoituspaikkojen tarve vähenee.
MUURIANKKURI 5
R A K E N T A M I N E N
Aikanaan kun venäläiset 1910-luvulla aloittivat varuskunnan rakentamisen, se sijaitsi kaukana asutuksesta. Riihimäen kaupungin kasvaessa siviiliasutus on levinnyt varuskunnan reuna-alueille ja varuskunnasta on tullut kiinteä osa kaupunkia. Eri vuosikymmenien rakennuskaudet näkyvät rakennusten väreissä: 1910-luvun rakennukset ovat punaisia, 1950-luvun keltaisia ja siitä uudemmat rakennukset joko noudattavat vanhaa punatiilirakentamista tai ovat harmaita betonirakennuksia. Varuskuntaa on rakennettu ja korjattu jo kokonaisen vuosisadan ajan. – Rakennuslaitos on meidän nykyinen isännöitsijämme ja pitää hyvää huolta tiloistamme. Yhteistyö on sujunut tasaisen hyvin. Kitkoja ei ole ollut, mutta budjettien kanssa on jouduttu painiskelemaan, toteaa Kauppila.
– Nähtäväksi jää kuinka hyvin uusi organisaatio toimii, pohtii varuskunnan nykyinen päällikkö, everstiluutnantti Jukka Kauppila.
Viestilajin synty ja toiminta tänään Viestirykmentti on Suomen itsenäisyyden ajan vanhin joukko-osasto, joka on toiminut samalla nimellä ja samassa paikassa 70 vuotta. Viestirykmentti ehti toimia rykmenttikokoonpanossa Viipurissa lyhyen aikaa talvisodan alla, ja perustettiin uudelleen jatkosodan jälkeen 4.12.1944 Riihimäelle. Suomen viestijoukkojen historia perustuu paljolti jääkärien Saksassa saamiin viestialan opetuksiin, koska Venäjän keisarikunta ei sallinut Suomen suuriruhtinaskunnan armeijalle teknisiä aselajeja vaan ainoastaan jalkaväen. Suomen puolustusvoimien viestilajin grand old man oli jääkärieversti, sähköinsinööri Arthur Reinhold Saarmaa, joka liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoonaan ja osallistui Saksan itärintamalla ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Talvisotaan Saarmaa osallistui Kannaksen Armeijan viestikomentajana. Välirauhan aikana hänet siirrettiin Maavoimien viestikomentajaksi ja myöhemmin hän toimi Pääesikunnan viestikomentajana. Viestirykmentin ensimmäinen komentaja Riihimäellä oli eversti Mauno Liesi. Riihimäen varuskunnan ravintola Liesi on saanut nimensä hänen mukaansa.
– Aiemmin sotilas- ja siviiliteknologia erottuivat selvemmin toisistaan, mutta nykyisin käytetään samoja tietoteknisiä ratkaisuja. Elektroniikan pakkaustiheys on kasvanut ja laitteissa on moninkertainen määrä toimintoja entiseen verrattuna. Myös käsiaseissa ja raskaammissa aseissa on entistä enemmän tekniikkaa – ja se maksaa. – Eduskunta on antanut puolustusvoimille tietyn budjetin ja se pitää tasapainottaa koulutettavan miehistön ja käytettävän kaluston kesken. Puolustusvoimauudistuksessa yksi vaihtoehto olisi ollut, että kulutetaan nykyinen kalusto romuksi asti ja kasvatetaan osaavaa reserviä. Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää naftaliinissa kalustoa, jota reservi ei osaa käyttää. Nyt näiden välillä on tehty hyvä kompromissi, everstiluutnantti Jukka Kauppila toteaa.
Analogisesta digitaaliseen
– Suomi on viestijärjestelmäkoulutuksen ja elektronisen sodankäynnin kärjessä, ja osaamistamme arvostetaan myös kansainvälisessä kriisinhallintatyössä, sanoo Viestirykmentin komentaja Jukka Kauppila. – Puolustusvoimien viestijärjestelmissä tapahtui suuri muutos, kun siirryttiin analogisesta digitaaliseen teknologiaan. Langallisia ja langattomia yhteyksiä käytetään nyt kuten ennenkin mutta sillä erotuksella, että ennen parikaapelissa kulki yksi puhelinyhteys, kun nykyisin siinä siirtyy dataa, joka voi kantaa useiden järjestelmien tietoliikennettä.
6 MUURIANKKURI
Viestirykmentti perustettiin 4.12.1944 Riihimäelle.
R A K E N T A M I N E N Teksti JA Kuvat: Kirsti Helin
Kajaanissa korjataan 1960-luvun tyyliä kunnioittaen Kajaanin varuskunnan sotilaskoti ja auditorio on peruskorjattu, ja rakennukset ovat jälleen varusmiesten ja kantahenkilöstön ahkerassa käytössä.
<<<
Välttämättömät uudet rakennusosat, kuten uudet puuikkunat, noudattavat rakennuksen alkuperäistä ilmettä.
MUURIANKKURI 7
R A K E N T A M I N E N
K
ajaanin varuskunnan urheilutalo peruskorjattiin noin seitsemän vuotta sitten, ja seuraavaksi korjausvuorossa
on ruokala. Korpivaruskuntien arkkitehti, professori Osmo Lappo suunnitteli 1950-luvulla Kajaanin varuskunnan keskusaukion ympärille ruokalan, urheilutalon ja sotilaskodin. Varuskunnan korkeimmalla kohdalla sijaitseva aukio ja monumentaaliset rakennukset muodostavat juhlallisen, suorakulmaisen kokonaisuuden kontrastina kehämäisesti kiertävälle kasarmialueelle. Varuskunnan rakennustyöt aloitettiin marraskuussa 1959, ja ensimmäisenä sinne siirtyi Pohjois-Savon prikaatin I pataljoona Kuopiosta helmikuussa 1962. Sittemmin joukkoosasto sai nimekseen Kainuun prikaati. Kainuun prikaati on tänä päivänä Maavoimien valmiusyhtymä ja varusmiesmäärältään Suomen suurimpia joukko-osastoja. Varuskunta sijaitsee noin kolme kilometriä Kajaanin keskustasta etelään. Vuosittain noin 3 800 varusmiestä suorittaa täällä varusmiespalveluksensa, ja varuskunnassa työskentelee yhteensä yli 500 palkattua henkilöä. Keskusrakennukset betonibrutalismia Kajaanin varuskunta rakennettiin aikanaan talviaikaan työllisyysmäärärahoilla. Koska ammattimiehiä oli käytettävissä rajallisesti, yksityiskohdat täytyi suunnitella suoraviivaisiksi ja pelkistetyiksi. Rakennusmateriaalina oli paikalla valettu, lautamuottipintainen betoni, ja huonosti kulutusta kestäviä maalipintoja vältettiin. Osmo Lappo piirsi vastaavanlaiset keskusrakennukset myös Säkylän ja Vekaranjärven varuskuntiin ja nimesi suunnittelutyylikseen
8 MUURIANKKURI
betonibrutalismin. Kajaanin varuskunnan rakennusten esikuvana hän on maininnut amerikkalaisen Louis Kahnin arkkitehtuurin ja erityisesti tämän suunnitteleman Richards Medical Research Laboratories -rakennuksen Pennsylvanian yliopiston kampuksella. Kahnin arkkitehtuuria mukaillen Lappo käytti Kajaanissa betonin ohella toisena pääasiallisena rakennusmateriaalina punatiiltä. Koska 1960-luvulla rakennetut korpivaruskunnat olivat nimensä mukaisesti syrjässä asutuksesta, sotilaskodeista ja liikuntataloista tehtiin suuria ja monikäyttöisiä tiloja, jotka sopivat erilaisiin vapaa-ajan toimintoihin. Kajaanin varuskunnasta löytyy esimerkiksi kirjasto, elokuvasali ja miehistösali, jossa järjestetään mm. konsertteja, sekä urheilutalo uimahalleineen ja kuntosaleineen.
Sotilaskodin perusteellinen remontti Sotilaskodin peruskorjauksessa uudistettiin tuotanto-, myynti- ja varastotilat nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Talotekniikka ajan-
Sotilaskodin kalusteet noudattavat 60-luvun tyyliä.
– Yhteistyö Rakennuslaitoksen ja arkkitehtien kanssa oli tiivistä koko peruskorjauksen suunnittelun ja toteutuksen ajan, kertoo Sotilaskodin hoitaja Marja-Leena Väisänen tyytyväisenä korjattuihin tiloihin.
R A K E N T A M I N E N
mukaistettiin, energiataloudellisuutta ja esteettömyyttä parannettiin ja vedeneristykset korjattiin sekä ulkoettä sisäpuolella. Korjausperiaatteet laadittiin yhteistyössä Museoviraston kanssa, ja 1960luvun arkkitehtuuri säilytettiin yksityiskohtia myöten. Seinä- ja kattopinnat käsiteltiin alkuperäisillä sävyillä ja ulkobetonipinnat paikkakorjattiin laastilla, jossa käytettiin alkuperäiseen tapaan paikallista hiekkaa ja aavistus punaista pigmenttiä. Välttämättömät uudet rakennusosat, kuten uudet ikkunat, noudattavat alkuperäistä ilmettä. Uudet kalusteet ovat 1960luvun arkkitehtuurin mukaisia, ja aikakauden värit näkyvät myös verhoissa ja pöytäliinoissa. Sotilaskoti oli toiminnassa koko pari vuotta kestäneen peruskorjauksen ajan ja toimintapaikkoja vaihdettiin aina korjaustöiden edetessä. Toinen vaihtoehto olisi ollut rakentaa väistötilat kontein ja teltoin, mutta se olisi tullut liian kalliiksi. – En kyllä suosittele toimintaa remontin keskellä kenellekään, sanoo sotilaskodin hoitaja Marja-Leena Väisänen Kajaanin Sotilaskotiyhdistyksestä. – Toimintaamme oli lisäksi hajautettu pitkin varuskuntaa: varastot olivat konteissa pihalla ja leipomo viiden kilometrin päässä väistötiloissa. Homma kuitenkin pelasi, mistään ei ollut puutetta ja prikaatin järjestämä kuljetus toimi erinomaisesti. − Osallistuin itse viikoittaisiin työmaakokouksiin ja olin koko ajan tietoinen mm. sähkö- ja vesikatkoksista. Pääsin hyvin tuomaan esille tarpeemme käyttäjän näkökulmasta jo peruskorjauksen suunnitteluvaiheessa ja arkkitehdin kanssa kävimme läpi mm. kalusteiden, verhojen ja pöytäliinojen valinnat. Yhteistyö Rakennuslaitoksen sekä arkkitehtien Timo Jeskasen ja Juha Kihlströmin kanssa sujui hienosti, Marja-Leena Väisänen kiittelee tyytyväisenä korjattuihin tiloihin.
Kirjaston lukusalissa voi lukea vaikkapa oman paikkakuntansa sanomalehtiä tai surffata netissä.
– Uusittu kirjasto on ahkerassa käytössä, kertoo kirjastonhoitaja Tuukka Närhi.
Uusittu kirjasto tarjoaa monipuolista ajanvietettä Kajaanin Sotilaskotiyhdistyksen ylläpitämä kirjasto sijaitsee peruskorjatun sotilaskodin ylimmässä kerroksessa. Kirjastossa on laaja valikoima kaunoja tietokirjallisuutta sekä myös pääsykoekirjoja ja nuotteja. – Kirjastomme valikoimassa on noin 13 000 teosta, kertoo kirjastonhoitaja Tuukka Närhi ylpeänä. – Tällä hetkellä eniten kysyntää on scifi- ja dekkarikirjoille ja luetuimpia ovat Juha Vuoriset kirjat. Kirjaston lukusaliin tulee lähes sata
sanomalehteä – melkein kaikilta varusmiesten kotipaikkakunnilta – ja runsaasti aikakauslehtiä. Kirjastossa on kolme tietokonetta varusmiesten käytössä sekä yksi kone, jolla voi selata kirjastoaineistoa. Internet-huoneessa on lisäksi 10 tietokonetta. Kirjaston kirja- ja lehtivalikoimasta ja lainaustoiminnasta vastaa kirjastonhoitaja Tuukka Närhi ja iltaisin lainausta hoitavat pääsääntöisesti vapaaehtoiset sotilaskotisisaret.
Kainuun prikaati on Maavoimien valmiusyhtymä ja varusmiesmäärältään Suomen suurimpia joukko-osastoja.
MUURIANKKURI 9
Y L L Ä P I T O Teksti JA Kuvat: Kirsti Helin
Kajaanin varuskunnassa yhteiskuntavastuullista toimintaa
Osatyökykyisille ja pitkäaikaistyöttömille vakituista työtä Rakennuslaitoksen Kajaanin aluetoimisto kilpailutti siivous- ja kiinteistönhoidon tukipalvelut yrityksillä, joiden tuli tarjota työt osatyökykyisille tai pitkäaikaistyöttömille Kainuun Prikaatin alueella.
-T
ällä toiminnalla olemme auttaneet kolmea nuorta miestä saamaan vakituisen työpaikan. Avustavat työtehtävät eivät vaadi alan koulutusta, joten siivous- ja kiinteistöalan ammattilaisemme voivat
Jani Huotari ja Joonas Kemppainen ovat tyytyväisiä työhönsä varuskunnassa.
10 MUURIANKKURI
nyt keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä, kertoo siivouspäällikkö Jenny Mara Rakennuslaitoksen Kajaanin aluetoimistosta. Kilpailutuksen voitti Bovallius-Palvelut Oy, jonka kautta kajaanilaiset Aki Karjalainen, Jani Huotari ja Joonas Kemppainen saivat
Y L L Ä P I T O
Siivoustyö muuttanut muotoaan
Vakituinen ja säännöllinen työ siivoustekstiilien huoltajana muutti Aki Karjalaisen elämän. Nyt hän on itsenäistynyt ja asuu omassa asunnossaan.
varuskunnasta työpaikan. − Olemme tyytyväisiä työpaikkaamme ja tehtäviimme täällä. Varuskunta on hyvä työympäristö ja työkaverit ovat mukavia, kertovat nuoret miehet silmin nähden innostuneina työstään. Lievästä kehitysvammastaan huolimatta Aki Karjalainen on oppinut tehtävänsä hyvin ja pystyy toimimaan itsenäisesti siivoustekstiilien huoltajana. Työsuhde on vaatinut Rakennuslaitokselta tavallista enemmän järjestelyjä ja yhteydenpitoa palveluntuottajan kanssa. Akilla on myös oma tukihenkilö Kainuun Maakuntayhtymän vammais- ja tukipalveluissa. Vakituisen työpaikan myötä Aki on itsenäistynyt ja on voinut muuttaa asuntolasta omaan asuntoon. − Työntekijät löytyivät helposti, eikä meidän tarvinnut laittaa paikkoja edes auki, kertoo Bovallius-Palveluiden toimitusjohtaja Timo Keisala. Yrityksen kotipaikka on Pieksämäki, ja sillä on toimintaa myös Turussa, Hämeenlinnassa ja Kajaanissa. Yritys työllistää noin 50 henkilöä, joista osa on osatyökykyisiä ja osa pitkäaikaistyöttömiä ja jotka toimivat pääasiassa avustavissa tehtävissä yrityksissä ja julkishallinnossa. − Kokemuksemme ovat kymmenen toimintavuotemme aikana olleet hyvin positiivisia. Monesti heikossa työmarkkina-asemassa oleva henkilö on erittäin motivoitunut työhönsä saatuaan vakituisen työn. Kannamme osaltamme yhteiskuntavastuuta palkkaamalla ja etsimällä heikossa työasemassa oleville ihmisille töitä.
Kainuun prikaatissa on yhteensä noin 80 000 neliötä siivottavaa tilaa, pääosin Hoikankankaan varuskunnan alueella. Siivoojia on yhteensä 15, joista seitsemän on Rakennuslaitoksen omia työntekijöitä ja kahdeksan palveluntuottajan eli SOL Palvelut Oy:n palveluksessa. Jenny Mara vastaa puolustuskiinteistöjen siivouksesta koko Kainuun alueella. – Välimatkat eri kohteiden välillä ovat pitkiä, Kuusamoonkin on 3,5 tuntia suuntaansa. Siivouspalvelujen ulkoistaminen on muuttanut oman työni sisältöä. Työn painopiste on palvelusopimusten hallinnassa, joka vie paljon aikaa. Parhaillaan on menossa ensimmäinen vuosi uuden siivouspalvelun tuottajan kanssa ja se on myös vaatinut enemmän laadunvalvontaa. Laadullisia ongelmia ei kuitenkaan ole ollut. Jenny Mara on toiminut Rakennuslaitoksessa vuodesta 2000 lähtien, ensin kahdeksan vuotta Uudenmaan prikaatissa Dragsvikissä siivoustyönohjaajana ja sen jälkeen Kainuun alueen siivouspäällikkönä. – Dragsvikissä rakennukset olivat ”tsaarin ajalta” ja hankalampia siivota kuin täällä Hoikankankaalla, jossa rakennukset ovat uudempia ja pinnat hyvässä kunnossa. Siivoustyö muuttuu myös koko ajan: välineet ja menetelmät kehittyvät hurjalla vauhdilla. Rakennuslaitos ulkoisti osan puolustuskiinteistöjen siivouksesta vuonna 2009. Oma henkilöstö siivoaa edelleen noin puolet puolustuskiinteistöistä, joista on sovittu puolustusvoimien kanssa. Siivouspalvelut kilpailutettiin seuraavaksi nelivuotiskaudeksi vuonna 2013, jolloin palveluntuottajiksi valittiin Lassila & Tikanoja Oyj, SOL Palvelut Oy ja ISS Palvelut Oy.
– Siivoustyö muuttuu myös koko ajan: välineet ja menetelmät kehittyvät hurjalla vauhdilla, kertoo siivouspäällikkö Jenny Mara Rakennuslaitoksen Kainuun aluetoimistosta.
MUURIANKKURI 11
J O H T A M I N E N Teksti JA Kuva: Kirsti Helin
Sotatalouspäällikkö
vastaa suorituskyvyn rakentamisesta Kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi aloittaa uudessa tehtävässään puolustusvoimien sotatalouspäällikkönä 1.7.2014.
S
otatalouspäällikkö johtaa puolustusvoimien suorituskyvyn rakentamisen ja ylläpidon pääprosessia. Lopputuotteina ovat mm. materiaali- ja palveluhankintojen kautta luodut ja ylläpidetyt sodan ajan tehtäviinsä kykenevät joukot. Uutena sotatalouspäällikkönä aloittaa kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi nykyisen sotatalouspäällikön, kenraaliluutnantti Jarmo Lindbergin siirtyessä puolustusvoimain komentajan tehtävään. − Sotatalouspäällikön tehtävä on vuodesta 2015 alkaen erilainen kuin mitä se on tällä hetkellä. Kysymys on tietyllä lailla uuden toimintamallin rakentamisesta ja tartun mielenkiinnolla haasteeseen. Tehtävään liittyy kova vastuu puolustuskyvystämme ja on tärkeää, että järjestelmä saadaan toimimaan heti oikealla tavalla, sanoo Raimo Jyväsjärvi. − Suomen puolustusvalmius on hyvä, kiitos mm. puolustusvoimauudistuksen. Sen viimeisetkin tavoitteet saavutetaan vuosina 2015–2016. Samaan aikaan on katseet kuitenkin jo käännettävä tulevaisuuteen, jotta puolustusvalmius myös säilyisi hyvänä. − Tällä hetkellä puolustusvoimien materiaalihankkeissa painopiste on maavoimien alueellisten joukkojen varustamisessa ja maavoimien operatiivisten joukkojen 12 MUURIANKKURI
suorituskyvyn ylläpitämisessä. Ensi vuosikymmenellä painopiste siirtyy merivoimien ja ilmavoimien hankkeisiin. Niitä ennen vuosikymmenen lopulla vanhenevan materiaalin korvaaminen, on vielä iso hoidettava asia. Uskon, että päättäjillä on hyvä ymmärrys puolustusvoimien rahoitustarpeista. Jyväsjärvi siirtyy uuteen tehtäväänsä Maavoimien komentajan tehtävästä, jossa hän on toiminut heinäkuusta 2011 lähtien. Aikaisemmin hän on palvellut muun muassa Tykistöprikaatin komentajana, Puolustusvoimien suunnittelupäällikkönä ja Maavoimien materiaalilaitoksen johtajana. Hän on palvellut rauhanturvatehtävissä Golanilla ja Kosovossa sekä opiskellut Yhdysvalloissa National Defense Universityssä ja Defense Acquisition Universityssä.
Resurssit tehokkaampaan käyttöön Raimo Jyväsjärvi korostaa, että puolustusvoimauudistuksen tärkein hyöty on resurssien tehokkaampi kohdentaminen varusmieskoulutukseen, reserviläiskoulutukseen ja materiaalihankintoihin. − Ikäluokkien pieneneminen synnytti tilanteen, jossa meillä oli liikaa koulutusinfraa. Joukko-osastoja vähentämällä ja koulutusta keskittämällä voidaan säästää kiinteissä kustannuksissa ja käyttää vapautuvat resurssit tehokkaammin.
J O H T A M I N E N
− Puolustusvoimauudistus merkitsee huomattavaa henkilöstömäärän vähentymistä. Se on kipeä asia niille, joilta työt puolustusvoimissa loppuvat. Puolustusvoimauudistus on kuitenkin suunniteltu huolellisesti ja johdettu hyvin kaikilla tasoilla, erityisesti joukko-osastoissa. Kovin ja paras työ on tehty siellä missä ihmiset kohdataan. − Irtisanomisten määrä tulee jäämään vähäiseksi. Niiltä on vältytty, koska henkilöstöä on koulutettu uusiin tehtäviin, henkilöiden hakeutumista puolustusvoimien ulkopuolisiin tehtäviin on tuettu ja myös eläköityminen on helpottanut tilannetta. − Puolustusvoimauudistuksen lopputuloksena meillä on paremmin tasapainossa niin resurssien käyttö kuin poikkeusolojen tehtäviä vastaava koulutusorganisaatio. Loppujen lopuksi kysymys on Suomen puolustuskyvystä, toteaa tuleva puolustusvoimien sotatalouspäällikkö Raimo Jyväsjärvi.
<<<
– Suomen puolustusvalmius on hyvä, ja puolustusvoimauudistus toteutetaan, jotta sillä on edellytykset säilyä hyvänä, sanoo heinäkuussa puolustusvoimien sotatalouspäällikkönä aloittava kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi.
MUURIANKKURI 13
J O H T A M I N E N Teksti: Kirsti Helin Kuvat: PUOLUSTUSVOIMAT
Uusi sodan ajan joukkojen jako perustuu operatiivisiin, alueellisiin ja paikallisiin joukkoihin.
Paikallisjoukot osana puolustusvoimauudistusta Uusi sodan ajan joukkojen jako perustuu operatiivisiin, alueellisiin ja paikallisiin joukkoihin 1.1.2015 alkaen. – Uudistuksella on haluttu jaotella selkeämmin, mihin ja miten joukkoja käytetään, jotta niitä voidaan kouluttaa ja varustaa paremmin käyttötarpeita vastaavalla tavalla. Operatiiviset joukot varustetaan ja koulutetaan vaativiin ja liikkuviin sotatoimiin, alueelliset joukot keskittyvät uudistetun taistelutapansa mukaisesti puolustukseen tärkeillä alueilla koko maassa, ja lisäksi jokaiseen maakuntaan tulee sen puolustuksellisia tarpeita varten räätälöity paikallisjoukko, kertoo kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi. Uusi paikallispuolustusmalli on osa puolustusvoimauudistusta. Maakuntien puolustuksesta vastaavat jatkossa paikallispataljoonat, joihin sijoitetaan toimintaalueensa hyvin tuntevia reserviläisiä. Paikallispataljoona on puolustusvoimien sodan ajan joukko, johon sijoitetaan sekä varusmieskoulutuksen kautta tuotettuja että operatiivisista tai alueellisista joukoista vapautuneita yksiköitä. Reserviläiset voivat myös hakeutua vapaaehtoisesti paikallispataljoonien maakuntakomppanioihin. – Puolustusvoimauudistuksessa pienennettiin perus-
14 MUURIANKKURI
tellusti sodan ajan vahvuutta, mutta puolustusvoimien tehtävät säilyivät kuitenkin entisen kaltaisena, joten koko maata on kyettävä puolustamaan. Puolustuksemme järjestelyihin oli haettava uusia tapoja ja siksi luotiin uusi alueellisten joukkojen toimintamalli ja paikallinen puolustuskonsepti. – Puolustusvoimat vastaa paikallisjoukkojen koulutuksesta kertausharjoituksissaan mutta myös tilaamalla soveltuvaa koulutusta Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä. Reserviläiset voivat myös täydentää osaamistaan vapaaehtoisella koulutuksella. Paikallisjoukkojen tehtäviä ovat muun muassa joukkojen perustaminen, alueen valvonta, kohteiden suojaaminen, yhteistoiminta siviiliviranomaisten kanssa sekä muiden joukkojen tukeminen ja paikallishuolto. Osia paikallisjoukoista voidaan käyttää myös normaalioloissa muiden viranomaisten tukemiseen. – Paikallisjoukoissa reserviläisten sotilaallista ja siviilissä hankittua osaamista tullaan hyödyntämään tehokkaammin. Paikallispataljoonissa reserviläisillä on esimerkiksi mahdollisuus sijoittua aina korkeimpiin johtotehtäviin asti.
J O H T A M I N E N Teksti JA Kuva: Kirsti Helin
Suomi ja Ruotsi tiivistävät puolustusyhteistyötä
S
uomen ja Ruotsin puolustusministerit Carl Haglund ja Karin Enström allekirjoittivat 6.5.2014 sopimuksen maiden rauhanajan puolustusyhteistyön tiivistämisestä. − Maidemme välillä on jo hyvää puolustusyhteistyötä ja keskinäinen luottamus. Nyt tehtävällä työsuunnitelmalla haluamme tiivistää yhteistyötämme kaikilla osa-alueilla, myös huoltovarmuuden ja koulutuksen osalta. Ne ovat hyvin konkreettisia asioita, korosti ministeri Haglund sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Ministeri Enström korosti, että nyt aloitettava yhteistyö ei korvaa jo olemassa olevia puolustusyhteistyöratkaisuja vaan täydentää niitä. − Nyt luodaan mahdollisuuksia sille, että molemmilla mailla olisi parempi puolustuskyky, Enström sanoi. Yhdeksän osa-alueen suunnitelmassa tarkastellaan harjoitusten järjestämiseen, meri- ja ilmavalvontaan, puolustustarvikehankintoihin, satamien
ja lentokenttien käyttöön sekä yhteisten joukkoosastojen perustamiseen liittyvää yhteistyötä. Yhteistyömahdollisuuksia kartoitetaan sekä lyhyellä aikavälillä eli kahdeksi lähivuodeksi ja pitkällä aikavälillä eli vuodesta 2016 eteenpäin. Kummankin maan puolustusvoimat toimittavat alustavan raporttinsa yhteistyön mahdollisuuksista lokakuuhun 2014 mennessä. Poliittinen keskustelu ja päätöksenteko kahdenvälisen yhteistyön syventämisestä eri osa-alueilla sekä käytännön suunnittelu ja toteutus ministeriöiden ja puolustusvoimien tasolla käynnistyy keväällä 2015. Ministerit korostivat tiedotustilaisuudessa, että kyse ei ole sotilasliitosta, vaan rauhanajan yhteistyön syventämisestä. Molemmat puolustusministerit sanoivat henkilökohtaisesti kannattavansa Nato-jäsenyyttä, mutta painottivat, että tällä yhteistyön tiivistämisellä ei ole mitään tekemistä Naton kanssa.
Ruotsin puolustusministeri Karin Enström ja Suomen puolustusministeri Carl Haglund kertoivat uudesta puolustusyhteistyön kehittämisen suunnitelmasta Helsinki-Vantaan liikelentokeskuksessa 6.5.2014 pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
MUURIANKKURI 15
Teksti: Kirsti Helin Kuvat: Kirsti Helin, Henrik Helin ja Rakennuslaitoksen kuva-arkisto
Kustannustehokkuutta tilahallintaan
Logistiikkalaitos manageeraa ja Rakennuslaitos järjestää palvelut Vuoden 2015 alusta lähtien Puolustusvoimien logistiikkalaitos vastaa puolustusvoimien tiloista ja tilahallinnan palveluiden järjestelyistä sekä Suomessa että kriisinhallintaoperaatioissa.
– Tilojen manageerauksen keskittäminen Logistiikkalaitokseen merkitsee erikoistumista kiinteistöalan ja kiinteistönhoidon eri osa-alueille, sanoo Logistiikkalaitoksen rungon tilahallinnan suunnittelija Heikki Savolainen.
16 MUURIANKKURI
T
ilahallinta työllistää Logistiikkalaitoksessa yhteensä 16 kiinteistöalan asiantuntijaa, joista kymmenen toimii Logistiikkalaitoksen esikunnassa Tampereella ja kuusi sijoittuu kolmeen Logistiikkarykmenttiin Kouvolaan, Turkuun ja Jyväskylään. Rakennuslaitos vastaa edelleen pääosin puolustusvoimien tilojen kiinteistöpalveluiden järjestämisestä, ja Logistiikkalaitos tekee Rakennuslaitoksen keskusyksikön kanssa sopimukset hankittavista ja järjestettävistä
palveluista. Rakennuslaitoksen uusi organisaatio tukee ja vastaa maantieteellisesti Logistiikkalaitoksen tilahallinnan organisaatiota. − Käytännössä tilahallintaa koskevat sopimukset valmistellaan kentällä Logistiikkalaitoksen ohjauksessa ja viimeistellään yhteistyössä Logistiikkalaitoksen esikunnan tilahallintasektorin ja Rakennuslaitoksen keskusyksikön kanssa, kertoo Logistiikkalaitoksen rungon tilahallinnan suunnittelija Heikki Savolainen. − Toimintamallin tavoitteena on keventää joukko-osastojen työtä,
Puolustusvoimien logistiikkarykmentit
yhdenmukaistaa sopimuskäytäntöjä ja tilahallinnan palveluita sekä vähentää kustannuksia. Tehtävänämme on varmistaa yhdessä Senaatti-kiinteistöjen ja Rakennuslaitoksen kanssa, että puolustusvoimilla on käytössään terveelliset ja turvalliset tilat. − Keskittämällä tilahallinnan osaamisen Logistiikkalaitoksen esikuntaan pystymme tehokkaasti erikoistumaan kiinteistönpidon eri osa-alueille. Meillä on jatkossa mm. energiapalveluihin, kiinteistönhoitoon ja toimitilahankkeisiin erikoistuneita asiantuntijoita.
<<<
Rakennuslaitoksen palveluyksiköt
1. Logistiikkarykmentti Kouvola Puolustusvoimien hallintoyksiköt • • • •
Kaartin jääkärirykmentti Karjalan prikaati Maanpuolustuskorkeakoulu Maasotakoulu
• • • •
Maavoimien esikunta Merisotakoulu Pääesikunta Utin jääkärirykmentti
Kouvola Helsinki
2. Logistiikkarykmentti Turku Puolustusvoimien hallintoyksiköt • • • • •
Järjestelmäkeskus Merivoimien esikunta Panssariprikaati Porin prikaati Puolustusvoimien logistiikkalaitos • Puolustusvoimien tutkimuslaitos
• • • • •
Rannikkolaivasto Rannikkoprikaati Räjähdekeskus Sotilaslääketieteen keskus Satakunnan lennosto
Turku Säkylä Hämeenlinna Tampere
3. Logistiikkarykmentti Jyväskylä Puolustusvoimien hallintoyksiköt • • • • •
Ilmasotakoulu Ilmavoimien esikunta Jääkäriprikaati Kainuun prikaati Karjalan lennosto
• Lapin lennosto • Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus • Puolustusvoimien palvelukeskus
Jyväskylä Kajaani Sodankylä
MUURIANKKURI 17
Puolustushallinnon käytössä on nykyisin noin 7 000 rakennusta eri vuosisadoilta ja -kymmeniltä.
Eroon turhista tiloista Puolustushallinnon käytössä on nykyisin noin 7 000 rakennusta ja 3 000 rakennetta (mastoja, siltoja jne.). Tämä tarkoittaa yhteensä 2,9 miljoonaa neliömetriä vuokrattua tilaa, joista noin 40 prosenttia on varastorakennuksia. Tiloja käyttää vuositasolla 12 000 palkattua henkilöä ja 30 000 varusmiestä. Lisäksi reserviläiset käyttävät tiloja kertausharjoituksiin. − Puolustusvoimien kiinteistömenot ovat nykyisin noin 250 miljoonaa euroa vuodessa, ja jos siitä summasta voitaisiin säästää tilankäyttöä tehostamalla ja energiatehokkuutta parantamalla edes yksi prosentti, tarkoittaisi se jo 2,5 miljoonan säästöä vuodessa, joka olisi kohdennettavissa puolustusvoimien muihin toimintoihin, Heikki Savolainen sanoo. − Vuoden 2003 kiinteistöhallinnon uudistuksella, jossa puolustushallinnon tilat siirtyivät pääomavuokramallilla Senaatti-kiinteistöjen hallintaan, tilankäyttöä ei ole toistaiseksi pystytty tehostamaan riittävästi ja kustannustehokkaasti. Jatkossa tila- ja energiatehokkuutta tullaan analysoimaan entistä tarkemmin ja vuokraja ylläpitokuluja pyritään pienentämään mm. luopumalla turhista tiloista. Puolustusvoimauudistukseen liittyvät varuskuntien lakkauttamiset tuovat noin 19 miljoonan euron säästöt vuositasolla. 18 MUURIANKKURI
Logistiikkalaitoksen perustaminen merkittävä osa puolustusvoimauudistusta Logistiikkalaitoksen perustaminen on yksi puolustusvoimauudistuksen suurimpia muutoksia. Vuoden 2015 alusta lukien Puolustusvoimien logistiikkalaitos vastaa kaikkien kolmen aselajin materiaalien hankinnoista ja puolustusvoimien käyttämistä tiloista. Logistiikkalaitos koostuu esikunnasta ja kuudesta muusta hallintoyksiköstä, Järjestelmäkeskuksesta, kolmesta Logistiikkarykmentistä, Räjähdekeskuksesta sekä Sotilaslääketieteen keskuksesta. Laitoksen budjetiksi on arvioitu yli 1,2 miljardia. Logistiikkalaitos muodostetaan nykyisistä maa-, meri- ja ilmavoimien materiaalilaitoksista, Sotilaslääketieteen keskuksesta, Hämeen rykmentin huoltokoulusta ja Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen osista. Osa nykyisten materiaalilaitosten toimitiloista jää edelleen Logistiikkalaitoksen käyttöön. Logistiikkalaitoksen esikunta sijaitsee Tampereella, jossa toimii muun muassa 80 henkilön kaupallinen osasto. Logistiikan valtakunnallinen koulutus tapahtuu Riihimäellä aloittavassa Logistiikkakoulussa. Puolustusvoimien logistiikkaa johdetaan strategisesti Pääesikunnasta ja operatiivisesti Logistiikkalaitoksesta, joka on puolustusvoimien sotatalouspäällikön alainen laitos. Sotatalouspäälliköllä on tukenaan Pääesikunnan logistiikkaosasto, jonka tehtävänä on esittää tarvittavat resurssit Logistiikkalaitokselle. Puolustusvoimauudistuksen myötä logistiikan parissa työskentelevien määrä vähenee 2 900 henkilöstä 2 300 henkilöön. Irtisanomisuhan alla on kuitenkin vain muutamia henkilöitä, sillä henkilöstön vähentäminen toteutuu puolustusvoimiin ja kumppaneille uudelleen sijoittumisten sekä eläköitymisen kautta.
Teksti JA Kuvat: Kirsti Helin
Rakennuslaitos uudistuu
R
akennuslaitoksen tulevaa toimintaa on jo lähdetty suunnittelemaan puolustusministeriön linjausten mukaisesti. Kehittämiskohteita ovat 1) asiakkuuksien kehittäminen 2) henkilöstön osaamisen kehittäminen, 3) toimintaprosessien tehostaminen ja yhdenmukaistaminen sekä 4) johtamisen ja tuloksellisen toiminnan kehittäminen. Puolustusministeri Carl Haglundin 5.5.2014 tekemän päätöksen mukaan Puolustushallinnon
rakennuslaitos vastaa jatkossakin kiinteistöjen asiantuntija- ja ylläpitotehtävistä osana puolustushallintoa. Päätöksen mukaan nykyinen toimintamalli ja sen kehittäminen mahdollistavat toiminnan tehostamisen ja turvaavat parhaiten maanpuolustukseen tarvittavan kiinteistö- ja ympäristöalan erityisosaamisen säilymisen puolustushallinnossa. Vuoden 2015 alusta lähtien Rakennuslaitoksessa on keskusyksikkö ja yhdeksän palveluyksikköä.
Rakennuslaitoksen esimiehet pohtivat, kuinka kaksiportainen johtamismalli toimii käytännössä.
MUURIANKKURI 19
”
Uusi toimintamalli selkeyttää toimintaa.
Muutosvalmennukseen osallistujat olivat mm. sitä mieltä, että Rakennuslaitoksen uusi toimintamalli selkeyttää laitoksen toimintaa, yhtenäistää toimintatavat ja hinnoittelun sekä kirkastaa Rakennuslaitoksen imagoa. Amiedun valmentaja Keijo Honkosen vetämässä työryhmässä kirjattiin runsaasti uusia mahdollisuuksia Rakennuslaitoksen toimintaan.
Muutosvalmennus aloitettu Toimintatapojen uudistus koskettaa tavalla tai toisella koko henkilöstöä, ja on tärkeää, että kaikki sitoutuvat uusien toimintatapojen tavoitteisiin. Rakennuslaitoksen uusi organisaatio ja toimintamalli käydään läpi koko henkilöstön kanssa erillisen muutosohjelman avulla. Valmennuskumppanina on aikuiskouluttaja Amiedu, joka on erikoistunut mm. organisaatioiden muutosvalmennukseen ja kiinteistöalan täydennyskoulutukseen. Valmennuspäivien tavoitteena on tuoda esiin uuden toimintamallin keskeiset kehityskohteet ja kriittiset menestystekijät sekä antaa työkaluja muutoksen läpiviemiseen. Työntekijöiden ja esimiesten välinen kommunikaatio on oleellinen asia uudistusten toteutumisessa, ja siihen kiinnitetään 20 MUURIANKKURI
erityisesti huomiota sekä yhteisissä valmennustilaisuuksissa että yksiköiden ja tiimien omissa palavereissa. Rakennuslaitoksen uusi intranet Muuri tarjoaa yhteisen kanavan muutoksesta viestimiseen. Muuriin tulee mm. kysymysvastaus-osio, jossa käsitellään uuden toimintamallin keskeisiä asioita. Ensimmäinen Amiedun valmennustilaisuus järjestettiin jo toukokuun alussa esimiehille. Työryhmissä pohdittiin, kuinka vastuut muuttuvat, miten kaksiportainen johtamismalli näkyy käytännössä ja mitä mahdollisuuksia uusi organisaatio ja toimintamalli tuovat. Yhdessä ryhmässä todettiin, että ministerin päätös tuo Rakennuslaitokselle vihdoinkin työrauhan ja mahdollisuuden keskittyä toimintansa kehittämiseen. Valmennukseen osallistujat totesivat myös, että Rakennuslaitoksen
uusi toimintamalli selkeyttää laitoksen toimintaa, yhtenäistää toimintatavat ja hinnoittelun sekä kirkastaa Rakennuslaitoksen imagoa. Taustalla laaja tilahallinnan arviointi Puolustusministeri asetti keväällä 2012 työryhmän (TILKO), jonka tehtävänä oli arvioida puolustushallinnon tilahallintaa. Työryhmä koostui Pääesikunnan, Puolustushallinnon rakennuslaitoksen, valtionvarainministeriön, Senaattikiinteistöjen, Metsähallituksen ja Kruunuasunnot Oy:n edustajista. Työryhmä esitti kaksi vaihtoehtoa tilahallinnan kehittämiseksi: 1) nykyistä toimintamallia kehitetään siten, että Rakennuslaitos vastaa edelleen osana puolustushallintoa kiinteistöjen asiantuntija- ja ylläpitopalveluista tai
2) tilahallinnassa siirrytään kokonaisvuokramalliin ja Rakennuslaitos liitetään Senaatti-kiinteistöihin. Puolustusministeriössä vaihtoehto 1 eli nykyisen toimintamallin kehittäminen katsottiin soveltuvimmaksi valmiuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Lisäksi se sisältää vähiten henkilöstön muutokseen sekä tilahallinnan taloudellisuuteen liittyviä riskejä.
”
Lisää kustannustehokkuutta Vuosien 2015–2018 aikana tilahallinnassa on määrä toteuttaa noin 7 miljoonan euron lisäsäästöt puolustusvoimauudistuksesta saatavien 19 miljoonan euron säästöjen lisäksi. Kustannussäästöjä saadaan aikaan muun muassa kehittämällä Rakennus-
Muutos kirkastaa Rakennuslaitoksen imagoa.
laitoksen organisaatiorakennetta ja toimintaprosesseja osana puolustusvoimien logistiikkauudistusta ja lisäämällä energiatehokkuutta sekä energian tuotannossa että käytössä. Logistiikkalaitoksen perustaminen tuo merkittävän muutoksen Rakennuslaitoksen toimintaan, kun laitoksen uusi organisaatio muodostetaan tukemaan ja vastaamaan Logistiikkalaitoksen tilahallinnan organisaatiota. Samalla sopimushallintoa keskitetään siten, että Logistiikkalaitos tekee
Rakennuslaitoksen keskusyksikön kanssa sopimukset joukko-osastoihin hankittavista ja järjestettävistä kiinteistöpalveluista. Vuoden 2015 alusta Rakennuslaitoksen johtamismalli muuttuu kolmiportaisesta kaksiportaiseksi ja organisaatio muodostuu keskusyksiköstä ja yhdeksästä palveluyksiköstä. Nykyiset seitsemän aluetta lakkautetaan ja palveluyksiköiden määrä vähenee viidestätoista yksiköstä yhdeksään.
Rakennuslaitoksen organisaatio 2015 Johtokunta Johtaja
Keskusyksikkö Hamina
Hallinto Ylläpito
Kouvola
Helsinki
Rakennuttaminen Ympäristö
Turku
Säkylä
Hämeenlinna
Tampere
Jyväskylä
Kajaani
Sodankylä
MUURIANKKURI 21
T U RVA L L I S U U S
Kirjoittaja Juha Kyllönen toimii projektipäällikkönä Puolustushallinnon rakennuslaitoksen Suojarakentamisen toimialalla.
Rakennuslaitos on
tilaturvallisuuden ja suojarakentamisen asiantuntija
P
uolustushallinnon rakennuslaitos tuottaa lakisääteisesti puolustusvoimille rauhan ja poikkeusolojen tehtävien edellyttämät rakentamispalvelut. Rakennuslaitokseen on vuosien aikana kehittynyt suojarakentamiseen ja tilaturvallisuuteen liittyvä erityisosaaminen. Yhteistyössä puolustusvoimien kanssa teemme suojarakentamisen ja tilaturvallisuuden kehitystyötä, jota johtaa Pääesikunnan operatiivisen osaston turvallisuussektori. Ajankohtaisia kehityshankkeita ovat poikkeusolojen suunnitteluperusteuhkiin ja hajasäteilyn vaimennukseen sekä murtosuojaukseen liittyvät vaatimusmäärittelyt ja vaatimustenhallinta.
Tilaturvallisuus tarkasti säänneltyä Tilaturvallisuudesta säädetään muun muassa kansallisissa ja kansainvälisissä tietoturvavelvoitteissa, jotka velvoittavat suojaamaan salassa pidettäväksi turvallisuusluokitellun tiedon oikeudettomalta paljastumiselta tai käytöltä. Tilaturvallisuudesta säädetään myös esimerkiksi sotilasräjähteistä annetussa asetuksessa. 22 MUURIANKKURI
Asetus velvoittaa varastoimaan sotilasräjähteet siten, että estetään niiden joutuminen asiattomille tai vahingoittaminen. Tilaturvallisuuden vaatimustenhallinta on entistä enemmän kokonaistarkastelua, johon vaikuttavat suojattavan kohteen merkittävyys, tunkeutumisenilmaisu ja tilaa ympäröivien rakenteiden sekä säilytysyksikön tuottama vaste vartiostojen yksiköille. Puolustushallinnon rakennuskohteiden tilaturvallisuus suunnitellaan yhteistyössä puolustus-
T U RVA L L I S U U S
voimien kanssa. Tilaturvallisuuden toteutuskustannukset voivat olla alhaiset, jos tilojen sijoitteluun ja suunnitteluun voidaan vaikuttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja vartioston toimintaetäisyys on lyhyt. Toteutuskustannukset nousevat sitä mukaa kuin vartioston etäisyydet pitenevät tai kohteelle pääsy edellyttää erityisjärjestelyjä.
Erityistilojen suojarakentaminen Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa 2010 Suomen puolustuskyky on määritelty yhteiskunnalle elintärkeäksi toiminnoksi. Tehtävästä on kyettävä vastaamaan kaikissa olosuhteissa, myös poikkeusoloissa. Erityistilat, esimerkiksi räjähdevarastot ja johtokeskukset, ovat osa puolustusvoimien suorituskykyä. Suojarakentamisessa otetaan huomioon erityistilojen käyttötarkoituksen mukaiseen toimintaympäristöön liittyvien eri häiriötilanteiden ja poikkeusolojen suunnitteluperusteuhkat. Rakennuslaitoksen Suojarakentamisen toimiala tuottaa suojarakentamiseen ja tilaturvallisuuteen liittyvät asiantuntijapalvelut puolustusvoimille. Rakennuslaitoksella on hyvät valmiudet palvella tässä myös valtiohallintoa kokonaisuudessaan. Turvallisuusjärjestelyt varmistetaan sidosryhmien osalta Puolustushallinnon lisäksi salassa pidettävää tietoa käsitellään ja tuotetaan
myös sidosryhmissä. Erityiskohteiden rakentamisprosessin eri hankevaiheissa ja koko elinkaaren ajan on ehdottoman tärkeää huolehtia tilaturvallisuuteen ja suojarakenteisiin liittyvän salassa pidettävän tiedon turvallisuusjärjestelyistä myös sidosryhmien osalta. Mikäli emme huolehtisi turvallisuusjärjestelyistä myös sidosryhmien osalta, jättäisimme merkittävän riskin suorituskykyyn liittyvien haavoittuvuuksien paljastumiselle ja tiedon oikeudettomalle käytölle, jota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi poikkeusoloissa. Voidaan kysyä, onko kannattavaa ryhtyä jopa usean kymmenen miljoonan euron investointiin, jos ei siinä huolehdita turvallisuusluokitellun tiedon suojaamisesta. Turvallisuusjärjestelyt ja niiden varmentaminen voivat edellyttää runsaasti resursseja sidosryhmältä ja puolustushallinnolta. Pelkästään tältä kannalta on tärkeää ymmärtää, mitkä yksityiskohtaiset tiedot ovat salassa pidettäviä ja mitkä niistä ovat niin merkittäviä, että ne voivat paljastaa suorituskykyyn liittyvät haavoittuvuudet.
Turvallisuustoimenpiteet hankesuunnitteluvaiheessa Turvallisuusluokitellun tiedon merkittävyys ja turvallisuusjärjestelyt on määritettävä sidosryhmittäin jo rakennushankkeen hankesuunnitteluvaiheessa, jotta toimenpiteiden ajalliset
vaikutukset ja niiden edellyttämät resurssit voidaan ennalta varata ja huomioida hankeaikataulussa. Nykyisin tiedetään jo hyvin, etteivät turvallisuussopimukset yksinään riitä salassa pidettävän tiedon turvaksi. On myös ymmärrettävä tietojen merkittävyys, on osattava toteuttaa turvallisuusjärjestelyt, niiden varmentaminen sekä toimenpiteiden seuranta ja lisäksi täytyy olla resursseja sidosryhmien kouluttamiseen. Rakennuslaitoksessa ymmärretään hyvin rakennusliiketoiminnan ja salassa pidettäväksi turvallisuusluokitellun tiedon merkitys. Organisaatiomme arvopohja on erinomainen alusta kansallisten tietoturvallisuusvelvoitteiden hoitamiseksi puolustushallinnon rakennushankkeissa. Meillä on hyvä valmius ottaa vastattavaksemme erityiskohteiden sidosryhmäturvallisuus rakennushankkeissa, mikäli puolustushallinnossa niin päätetään. Sidosryhmäturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja tehtävämäärittelyssä teemme tiivistä yhteistyötä Pääesikunnan operatiivisen osaston turvallisuussektorin kanssa. Turvallisuusjärjestelyt tuovat rakentamiseen lisäkustannuksia, mutta suojattavana olevan kohteen tai tiedon arvo voi olla mittaamaton, jos se paljastaa haavoittuvuuden puolustusvoimien suorituskyvyssä ja jos haavoittuvuutta käytetään hyväksi.
MUURIANKKURI 23
Teksti: Kirsti Helin
Kieku käyttöön Rakenn Rakennuslaitos siirtyi 1.4.2014 käyttämään valtionhallinnon yhteistä Kieku-tietojärjestelmää.
U
uden järjestelmän käyttöönottoa voitiin juhlistaa samaan päivään ajoittuneen laitoksen 20-vuotisjuhlan kanssa. – Uusien talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmien ja toimintatapojen käyttöönotto on sujunut kokonaisuudessaan hyvin, vaikka haasteitakin on ollut, kertoo Rakennuslaitoksen hallintojohtaja Ritva Peura. – Talous-, henkilöstö- ja tietojärjestelmäasiantuntijamme osallistuivat aktiivisesti projektityöskentelyyn, määrittelivät yhdessä ja testasivat uutta järjestelmää noin vuoden verran ennen tuotantokäyttöä. – Hanke järjesti päääkäyttäjien koulutuksen jo alkuvuodesta, ja Rakennuslaitos on kevään mittaan kouluttanut loppukäyttäjiä videoneuvottelukoulutuksina. On myös nimetty tukihenkilöverkosto tukemaan loppukäyttäjiä uusien järjestelmien käyttöönotossa. − Kieku tukee työtapojen kehittämistä, toimintojen automatisointia ja itsepalvelua sekä antaa mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehittymiseen, Ritva Peura uskoo. Rakennuslaitoksen Kieku-hankkeen projektiryhmään kuului talousja henkilöstöhallinnon asiantuntijoita Rakennuslaitoksen keskusyksiköstä ja Kainuun, Hämeen ja Itä-Suomen alueilta sekä puolustusministeriön ja Rakennuslaitoksen yhteinen projektikoordinaattori. Valtiokonttorin puolelta Kieku-käyttöönoton hankepäällikkönä toimii Minna Tormilainen, joka vastaa eri virastojen käyttöönoton 24 MUURIANKKURI
kokonaisuuden edistymisestä ja onnistumisesta. − Jokainen virasto on omalla tavallaan erityinen. Rakennuslaitoksessa on paljon työsuhteisia henkilöitä ja laskutusmäärät ovat suuria ja lisäksi toimitaan projektimaisessa ympäristössä. Toisaalta esimerkiksi työajan kohdentaminen on tuttua entuudestaan, kun taas monelle muulle virastolle se on uusi toimintatapa, kertoo Minna Tormilainen. − Kiekua käyttävät virastot ovat yleisesti kokeneet järjestelmän lisäävän avoimuutta ja antavan tukea esimiestyöhön. Lisäksi hyötynä on nähty, että Kieku on peruskäyttäjille ja esimiehille helppokäyttöinen ja se tuo kaikki tarvittavat henkilöstöhallinnon asiat yhteen portaaliin. Myös raportointia on kiitelty. − Rakennuslaitoksessa on aktiivinen ja osaava projektiryhmä, jonka panos käyttöönoton onnistumisessa on ollut aivan keskeinen. Kyseessä on valtionhallinnon tasolla ainutlaatuinen ja mittava hanke, jonka kaikki hyödyt eivät heti näy viraston arkipäivässä, Minna Tormilainen muistuttaa.
Mikä Kieku? Hallitus on tehnyt valtiontalouden kehyspäätöksissään linjaukset Kiekun käyttöönottamisesta ministeriöissä, virastoissa ja laitoksissa. Valtiokonttori vastaa hankkeen operatiivisesta toimeenpanosta yhdessä Palkeiden ja järjestelmän toimittajan CGI:n kanssa. Käyttöönotto toteutetaan yhteistyössä ministeriöiden ja virastojen kanssa. Valtionhallinnon tehostaminen ja tuottavuuden lisääminen edellyttävät eri virastojen toimintaprosessien virtaviivaistamista ja
nuslaitoksessa Valtiolle yhtenäinen talous- ja henkilöstöhallinto
Muutokselle tarve
Kieku ratkaisuna
Eläköityminen
Automaation ja itsepalvelun lisääminen
Hajanaiset ja vanhat tietojärjestelmät
Palvelukeskuksen käytön lisääminen
Hajanainen toimintatapa
Yhtenäiset palvelukeskuspalvelut
Niukka valtiontalous
Yhtenäiset prosessit ja tietojärjestelmät Lähde: Valtiokonttori
toimintojen automatisointia. Kieku yhtenäistää ja tehostaa valtionhallinnon toimintatapoja talous- ja henkilöstöhallinnossa sekä korvaa nykyiset talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmät, joita on kaikkiaan yli sata. Valtionhallinnon yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet) ja Kieku-hankkeen yhteisvaikutuksella tavoitellaan 40 %:n tuottavuuden kasvua valtion
talous- ja henkilöstöhallinnossa. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2016 loppuun mennessä kaikissa muissa ministeriöissä ja virastoissa paitsi puolustusvoimissa ja VTT:llä. Virastoissa toimii yhteensä noin 65 000 virkamiestä, 60 valtion kirjanpitoyksikköä ja 3 000 ammattikäyttäjää. Hankkeen rahoituskehys on 125 miljoonaa euroa vuosille 2008–2016. Valtiovarainministeriön
keskitetty rahoitus kattaa investoinnin ja hankevaiheen kustannukset. Virastojen maksettavaksi jää käyttökustannusten lisäksi lähinnä oman käyttöönottoprojektin työosuus. Kieku-tietojärjestelmä perustuu SAP-ohjelmistoon. Henkilöstöhallinnon kokonaisuutta on täydennetty CGI:n (entinen Logica) toimittamilla palkanlaskennan, ajanhallinnan, lomasuunnittelun ja palveluaikalaskennan ohjelmistoilla, jotka on kehitetty Suomessa. Tietojärjestelmän käyttöpalvelut toimittaa Tieto Oyj. Tällä hetkellä Kieku-järjestelmää käyttää jo 22 virastoa ja neljä rahastoa, joiden henkilötyövuosimäärä on noin 18 000. Virastoissa kokemukset uuden järjestelmän käyttöönotosta vaihtelevat: on koettu onnistumisia, mutta parannettavaakin on. Käyttöönottojen rinnalla tehdään kehitystyötä jatkuvan parantamisen mallin mukaisesti. Suomen valtiohallinto on kansainvälisesti arvioituna eturintamassa talous- ja henkilöstöhallinnon toimintamallin ja järjestelmien yhtenäistämisen kehityksessä. Ennen Kieku-hanketta Valtiokonttorissa oli Kaiku-niminen työhyvinvointiohjelma, jonka nykyinen nimi on Kaiku-työnantajapalvelut. Koska työhyvinvointi ja talous- ja henkilöstöhallinnon kehittäminen liittyvät toisiinsa, Kaiku-nimen vastinpariksi nousi Kieku. MUURIANKKURI 25
PU O LU ST U SH A LL IN N O N R A K E N N U SL A I T O S
Teksti: Kirsti Helin Kuvat: Sofia Virtanen
Rakennuslaitoksen
20-vuotista toimintaa juhlittiin Haminassa
20
vuotta
Rakennuslaitoksen 20-vuotisjuhla toi 1.4.2014 Haminaan lähes neljäsataa vierasta: asiakkaita puolustusvoimista, yhteistyökumppaneita sekä nykyistä ja eläkkeelle siirtynyttä henkilöstöä.
J
uhla pidettiin Reserviupseerikoulun Maneesissa ja juhlasalissa. Juhlapuheen piti puolustusministeri Carl Haglund ja puolustusvoimien tervehdyksen toi logistiikkapäällikkö, prikaatikenraali Timo Rotonen. Rakennuslaitoksen johtaja Pekka Salojärvi totesi tervetuliaispuheessaan, että puolustusvoimat on tarjonnut Rakennuslaitokselle haastavan ja monipuolisen toimintaympäristön, jossa työllä on puolustusvoimien tunnuslauseen mukaisesti ”aina ollut selkeä tarkoitus”.
Rakennuslaitoksen 20-vuotisjuhlaan osallistui lähes 400 kutsuvierasta.
26 MUURIANKKURI
− Henkilöstömme on pysynyt hyvin muutosvauhdissa ja on aina valmiina uusien järjestelmien ja toimintatapojen käyttöönottoon. Kiinnostus Rakennuslaitoksen asiantuntemusta ja palveluja kohtaan on kasvanut myös muualla valtiohallinnossa, erityisesti tilaturvallisuuden ja ympäristöalan palvelujen osalta. Puolustusministeri Carl Haglund korosti puheessaan, että Rakennuslaitos on kehittynyt kahdenkymmenen vuoden kuluessa nykyaikaiseksi kansalliseksi ja myös kansain-
Laitoksen johtaja Pekka Salojärvi toivotti vieraat tervetulleiksi.
Logistiikkapäällikkö, prikaatikenraali Timo Rotonen toi juhlaan puolustusvoimien tervehdyksen.
Puolustusministeri Carl Haglund korosti puheessaan Rakennuslaitoksen merkitystä Suomen maanpuolustukselle.
väliseksi puolustuskiinteistöjen ja ympäristöalan asiantuntijaksi. – Tänä aikana Rakennuslaitoksen toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti, mikä on vaatinut myös henkilöstön vähentämistä. Haluan kiittää laitoksen johtoa ja henkilöstöä hyvin toteutetusta muutoksesta. − Puolustushallinto käyttää vuosittain kiinteistöihin ja toimintaympäristöönsä 250 miljoonaa euroa, mikä on noin 10 % puolustushallinnon kokonaismenoista. Summa on merkittävä ja edellyttää
Rakennuslaitokselta jatkuvaa tehokkuuden parantamista ja siinä laitos on onnistunut hyvin. − Rakennuslaitoksella on oma tärkeä tehtävänsä Suomen maanpuolustuksessa. Puolustusvoimien toimitiloja ja alueita tulee kehittää kehittyvän teknologian edellyttämällä tavalla ja tilojen tulee olla terveellisiä ja turvallisia. Isänmaa tarvitsee tähän tehtävään Rakennuslaitosta myös jatkossa. Logistiikkapäällikkö, prikaatikenraali Timo Rotonen totesi, että Rakennuslaitos perustettiin vain
vuotta myöhemmin kuin Puolustusvoimien materiaalilaitos, joka myös toimii liiketaloudellisin periaattein, ja että laitosten toiminnassa on paljon yhteisiä piirteitä. – Rakennuslaitoksen toiminta on siirtymässä yhä enemmän asiantuntijuuteen ja palvelujen hankkijaksi, ja hyvä perustyö näkyy joka päivä varuskunnissa. Puolustusvoimat on tyytyväinen Rakennuslaitokseen, mistä ovat osoituksena myös asiakastyytyväisyyskyselyiden mairittelevat tulokset.
Ohjelmassa oli Rakuunasoittokunnan vauhdikas juhlakonsertti kapellimestarina musiikkimajuri Riku Huhtasalo ja solistina Arja Koriseva.
MUURIANKKURI 27
E N G L I S H S U M M A RY
Celebrating the 20th anniversary of the Construction Establishment The 20th anniversary of the Construction Establishment of Defence Administration was celebrated in Hamina on 1 April 2014 and was attended by nearly 400 guests, including customers, co-operative partners as well as current and retired staff members. The recently renovated Reserve Officer School served as the venue for the reception. Director Pekka Salojärvi stated, in his opening address, that the Defence Forces offer a challenging and versatile operating environment for “doing work that has meaning”, to quote the slogan of the Defence Forces. “Our personnel have been able to keep up with the pace of changes, always ready to assume new systems and models of operation. Our
expertise and services arouse increasing interest within other government agencies, especially when it comes to our services related to facility security and the environment.” In his speech for the occasion,
Minister of Defence Carl Haglund pointed out that the Construction Establishment has grown into a dynamic provider of expert services both at the national and international level.
A future-proof operating model for the Construction Establishment According to the decision by the Ministry of Defence in May 2014, the Construction Establishment will continue to provide real estate expert and facilities management services as an integral part of the Defence Administration. Thus, the current operating model and its further development will facilitate greater efficiency while also ensuring that the Defence Administration will continue to have access to the necessary real estate and 28 MUURIANKKURI
environmental expertise required by national defence. During 2015–2018, the intention is to achieve a further savings of approx. 7 million euro, in addition to the 19 million euro savings resulting from the Defence Forces Reform. As of the start of 2015, a new two-tiered management will replace the current three-tiered model, and the organisation will be streamlined to comprise the central unit in Hamina and nine
service units across the country. The Construction Establishment is already outlining its future operations in compliance with the decision of the Ministry of Defence. The aims are to advance customer relationships, enhance staff competences, harmonize the operational processes and make them more efficient, develop leadership and promote successful operations.
Finland and Sweden agreed to deepen peacetime defence cooperation On 6 May 2014, the Ministers of Defence Carl Haglund and Karin Enström signed an action plan for deepened peacetime defence co-operation between Finland and Sweden. The action plan covers nine areas for development, including co-operation on exercises and training, sea and air surveillance, joint outsourcing of defence material, common use of ports and airports, and the possibilities to
establish combined units. The Defence Forces of each country shall deliver a preliminary joint report on feasible co-operation areas by October 2014. Political decisionmaking concerning deepened bilateral co-operation in specific areas, as well as the practical planning processes within the Ministries of Defence and Defence Forces will start in spring 2015.
Material procurement is a vital part of the capability development process Lieutenant General Jarmo Lindberg has been appointed the next Commander of the Finnish Defence Forces as of 1 August 2014. His current position as the Deputy Chief of Staff, Logistics and Armament, will be assumed by Lieutenant General Raimo Jyväsjärvi as of 1 July 2014. The Deputy Chief of Staff in charge of Logistics and Armaments heads up the main process of developing and maintaining national defence capabilities. Material procurement and service acquisition contribute to the creation and maintenance of military troops capable of performing their wartime duties. “The tasks related to logistics, armaments and resources will be
Lt Gen Raimo Jyväsjärvi, Deputy Chief of Staff, Logistics and Armaments as of 1 July.
substantially different from the year 2015 onwards. There will be a whole new operating model, and I look forward to taking on the challenge. The responsibility for our national defence is immense, and it is vital to ensure that the systems function properly
right from the beginning,” says Raimo Jyväsjärvi, who currently serves as Army Commander. “Finland’s defence preparedness is good as a result of, among other things, the Defence Forces Reform. The final stages of the reform will be implemented in the years 2015– 2016. At the same time, we must already look to the future in order for our preparedness to remain good.” Raimo Jyväsjärvi emphasises that the most important benefit from the Defence Forces Reform will be the more efficient allocation of resources to the training of conscripts and reservists and also to material procurement. MUURIANKKURI 29
KO L U M N I VM Juhani Heimonen on Turun Sanomien pääkirjoitus- ja artikkelitoimituksen päällikkö ja reservin komentajakapteeni.
Juhani Heimonen
Missä vihollinen piileksii Varovaisuus, realismi ja ennustettavuus ovat olleet vuosikymmenet maamme ulkopolitiikan kulmakiviä. Olivatko maailmankirjat menneet sekaisin, kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) totesi Ylen Ykkösaamussa (12.4.) ohimennen, että Suomen kannattaisi kuulua Natoon? Eivät olleet. Katainen korosti, ettei Suomen virallinen Nato-linja ole muuttunut eikä sotilasliittoon hakeminen ole hallituksen ohjelmassa. Hän tuli vain ilmaisseeksi henkilökohtaisen näkemyksensä, joka on sama kuin puolueella ja ollut kuulemma tiedossa jo kahdeksan vuotta. Viikkoa aiemmin Katainen oli räjäyttänyt uutispommin, jota tosin oli osattu odottaa. Hän ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä puolueensa puheenjohtajaksi eikä siis jatka myöskään pääministerinä. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), tuo vankkumaton sadankomitealainen rauhan mies arveli, että Katainen saattoi nyt puhua ”vapaammin ja kokoomuslaisena”, koska vallan ja vastuun raskas mantteli siirtyisi uusille harteille kesäkuun puoluekokouksessa. Kenties niin. Tai sitten Katainen taitavana poliitikkona käytti vain tilaisuutta osallistua alter egollaan turvallisuuspoliittiseen debattiin, johon Krimin niemimaan ja Ukrainan tapahtumat ovat viime aikoina suomalaisia aktivoineet. Hänen hirmuisuutensa J. K. Paasikiven geopoliittinen lukkarinkoulu ei päästä Suomea luokalta.Vaikka YYA ja Pariisin rauhansopimus on ajat sitten mitätöity ja Berliinin muuri, Neuvostoliitto ja kylmän sodan ideologinen vastakkainolo ovat jäänet historiaan, itä on meille edelleen kohtalon ilmansuunta. Katainen päivitti kiintoisin sanakääntein paasikiviläistä realismia. Hän varoitti suomalaisia ajautumasta samanlaisen painostuksen alle kuin ”mitä on nähty Krimillä ja Ukrainassa”. Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen räväkkä dosentti Arto Luukkanen tulkitsi Kataisen epäilevän, ettei maamme kestä Venäjän painostusta ja että siksi Suomen olisi suunnattava Natoon yhdessä Ruotsin kanssa (Turun Sanomat 15.4.). Moskovassa tällaista pääministerin ulostuloa pidetään Luukkasen mukaan merkkinä maamme eliitin defaitismista
30 MUURIANKKURI
eli tappiomielialasta jo ennen kuin mitään painostustoimia on edes käynnistetty. Suhtautumisessa Venäjän ja Ukrainan konfliktiin on lyönyt läpi kaksi äärityyppiä, jotka molemmat hakevat mallinsa menneisyyden reagoinneista. Kansalaisten keskustelussa, sosiaalisessa mediassa ja journalistien puheenvuoroissa heijastuvat sekä rautaa rajalle -asenne että varo ärsyttämästä idän karhua -mentaliteetti. Toimittajat ovat herkistyneet havaitsemaan suomettumisen oireita etenkin kilpailijoidensa tavassa uutisoida kriisiä. Jopa Helsingin Sanomien on väitetty luisuneen kirjoitteluun, joka on muistuttanut erehdyttävästi Russia Todayta. Eivät tainneet Willy Brandtin poliittiset vastustajat arvata, miten pitkäikäisen termin he keksivät, kun alkoivat 1960-luvun lopulla arvostella liittokanslerin idänpolitiikkaa sanalla Finlandisierung. Presidentti Urho Kekkonen yritti kääntää Suomelle kiusallisen käsitteen etumerkin miinuksesta plussaksi, mutta onnistui vain tekemään siitä tabun, josta yhdet vaikenivat, toiset eivät. Yllättävää, että suomettuminen kelpaa edelleen lyömäaseeksi, ja kaiken lisäksi kotoisiin tarpeisiin. Tai ehkä kyse on sittenkin aivan muusta: siitä että alamme viimein päästä irti ulkopoliittista ajattelua jäytäneestä konsensushakuisuudesta. Edessä taitaa kuitenkin olla vielä pitkä marssi. Konsensus on parhaimmillaan voimien kokoamista yhteisen edun saavuttamiseksi. Se voi myös kieliä itseluottamuksen puutteesta, kyvyttömyydestä sietää epävarmuutta ja taipumuksesta tehdä niin kuin aina on tehty. Professori Seppo Knuuttila päätyi kymmenen vuotta sitten perinteentutkimuksen metodein analyysiin, joka pätee harmillisen hyvin viimeaikaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Kirjassaan Tyhmän kansan teoria (1994) Knuuttila toteaa, että ”myyttisen, autonomisen ja itsenäisen Suomen kertomusta läpäisee puolustuksen ihanne, joka on tihentynyt osaksi mentaliteettiamme. Suomea puolustetaan ja Suomi puolustautuu edelleen, vaikka ei olisikaan aivan selvää, missä vihollinen piileksii.”
NIMITYSUUTISET Satu Alander-Mattila on nimitetty teknisten palveluiden johtavaksi asiantuntijaksi keskusyksikköön. Petri Jokinen on nimitetty sähköinsinööriksi Hämeen alueelle Hämeenlinnan aluetoimistoon. Anne Kallberg on nimitetty siivoustyönohjaajaksi Keski-Suomen alueelle Tikkakosken aluetoimistoon.
Satu Alander-Mattila
Petri Jokinen
Anne Kallberg
Marko Mäyrä
Mia Norri
Konsta Tamminen
Marko Mäyrä on nimitetty projektipäälliköksi keskusyksikköön. Mia Norri on nimitetty laitossiivoojaksi Länsi-Suomen alueelle Turun aluetoimistoon. Konsta Tamminen on nimitetty projektipäälliköksi keskusyksikköön.
Suomen suosituimmat koko perheen piknik-konsertit Ilmaiset ja viihdyttävät MILjazz-konsertit kajahtavat jälleen yhdellätoista paikkakunnalla! Konsertin aikana yleisöä viihdyttää kaksi big bandia ja groovaava Varusmiessoittokunnan Show Band. Solisteina kuullaan huippunimiä: Inga Söder, Pave Maijanen, Johanna Iivanainen, Jukka Perko, Marika Tuhkala, Evelio Galan ja Lariza Silvio Rojas.
2014 MILjazz kesäkuussa
Pe 6.6.2014 Lahti, Ups eerikerhon puisto klo 18.0 0, lastenkonsertti alkaa klo La 7.6.2014 Mikkeli, Van 17.30 han kasarmialueen tykkipui sto klo 18.00 Su 8.6.2014 Hämeenlinn a, Linnanpuisto klo 14.00 Pe 13.6.2014 Lappeenra nta, Rakuunamäki klo 18.0 0 Su 15.6.2014 Jyväskylä , Lounaispuisto klo 14.00
MILjazz elokuussa
To 14.8.2014 Vaasa, Sisä satama klo 18.00 Pe 15.8.2014 Oulu, Am mattiopisto Luovi, Kasarm i klo 18.00 La 16.8.2014 Kajaani, Ran tapuisto klo 16.00 Pe 22.8.2014 Kouvola, Rykmentinpuisto, Kasarm inmäki klo 18.00 La 23.8.2014 Turku, For um Marinum klo 18.00 Su 24.8.2014 Tammisaar i, Stallörin puisto klo 14.0 0
Lisätietoja esiintyjistä ja kulkuyhteyksistä: www.miljazz.fi
MUURIANKKURI 31
Parhaat palveluratkaisut puolustushallinnolle • • • • • • •
www.phrakl.fi
Energiapalvelut Kiinteistöpalvelut Rakennuttamispalvelut Siivouspalvelut Tekniset palvelut Tilaturvallisuuspalvelut Ympäristöpalvelut