Skip to main content

Muuriankkuri 2/20

Page 1

Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti

JOULUKUU 2020

Puolustuskiinteistöille

kokonaisvastuu Puolustusvoimien toimitiloista Rakennuslaitoksesta Puolustuskiinteistöt ja osa Senaatti-konsernia

Kiinteistöpalvelut yhdeltä luukulta

Varautuminen on ydintoimintaamme


PÄÄKIRJOITUS

Puolustuskiinteistöt pääsee aloittamaan toimintansa vuoden vaihteessa

L

Muuriankkuri 2/2020

2

ehden mennessä painoon näyttää siltä, että Puolustuskiinteistöt ja uusi Senaatti-konserni saavat aloittaa toimintansa vuoden 2021 alusta. Eduskunta ehti kuin ehtikin käsitellä lakipaketin, ja mikäli presidentti vahvistaa lait, ei mitään esteitä käynnistämiselle enää ole. Takana on melkoinen rutistus, ja tässä tilanteessa en voi kyllin kiittää Rakennuslaitoksen ja Senaatti-kiinteistöjen henkilökuntaa, asiakkaitamme, ohjaavia ministeriöitä, eduskuntaa ja kaikkia muita niitä tahoja, jotka ovat tavalla tai toisella tukeneet tätä hanketta. Valmistelun aikataulu tiedettiin kireäksi, mutta uuden konsernin suunnittelu on pystytty hyvällä yhteistyöllä tekemään laadukkaasti. Ylimääräisen haasteen toi koronapandemian aiheuttama säädösehdotussuma eduskunnassa keväällä 2020. Tämän vuoksi lakien voimaantulo viivästyi ja syksyn toiminta jouduttiin organisoimaan uudelleen. Puolustuskiinteistöjen ja uuden Senaatti-konsernin perustaminen antavat melkoisen piristysruiskeen keskelle pimeintä talvea. Uudistuksen valmistelussa on tullut käsin kosketeltavasti

esille ne hyödyt, joita kahden kovan ammattilaisorganisaation yhdistymisellä saadaan. Resurssien kokonaisvaltainen suunnittelu merkitsee jo ensi vuonna näkyviä tuloksia asiakkaalle, näin uskallan luvata. Pystymme toteuttamaan aiempaa suuremman määrän investointi- ja kunnossapitohankkeita. Samalla tehostamme asiakasyhteistyötämme ja viestintäämme. Asiakas on aidosti ajattelumme keskiössä, ja olemme muovanneet sisäisen organisoitumisemme vastaamaan nimenomaan Puolustusvoimien ja sen kumppanien tarpeisiin. Alkuvuosi on varmasti vielä osin harjoittelua, mutta maali on meillä kirkkaana mielessä ja pyrimme vakiinnuttamaan toimintamme niin pian kuin mahdollista. Puolustuskiinteistöjen perustaminen merkitsee yhden aikakauden loppua. Rakennuslaitoksen saavutukset jatkavat kuitenkin elämäänsä uudessa organisaatiossa. Olemme ylpeitä vuosikymmenien aikana tehdystä työstä, jolla on ollut merkittävä rooli itsenäisen Suomen puolustuskyvyn rakentamisessa. Parhaat käytännöt viemme mukanamme Puolustuskiinteistöihin. Samalla meillä

on edessä myös vanhasta poisoppimista. Uuden organisaation perustamista kannattaa käyttää mahdollisuutena uudistua ja arvioida toimintamalleja kriittisesti. Tehdään uudesta yhdessä entistäkin parempi. Käsissäsi on viimeinen Muuriankkuri-lehti. Lehden siirtyessä historiaan Puolustuskiinteistöt jatkaa aktiivista sisäistä ja ulkoista viestintää muilla kanavilla.

PUOLUSTUSKIINTEISTÖJEN YHTEYSTIEDOT Puhelinvaihde 0294 830 000 www.puolustuskiinteistot.fi

SÄHKÖPOSTIOSOITTEEMME OVAT MUOTOA etunimi.sukunimi@puolustuskiinteistot.fi

UUDET YHTEYSTIEDOT TULEVAT KÄYTTÖÖN tammikuun 2021 alkupuolella.

Kiitän menneistä vuosista Rakennuslaitoksen kanssa ja toivotan kaikille lukijoille rauhallista joulun aikaa!

Matias Warsta Rakennuslaitoksen johtaja


KUVA: KIRSTI HELIN

Sisältö

4 8 9 12

PUOLUSTUSKIINTEISTÖILLE KOKONAISVASTUU

14

ASIAKASPALVELUN

17

Puolustusvoimien toimitiloista uusi toimintamalli

PUOLUSTUSKIINTEISTÖT

on osa Senaatti-konsernia

SENAATTI-KONSERNIN

yhteiset hallintopalvelut

18 20

PUOLUSTUSVOIMILLE KIINTEISTÖPALVELUT

21

VIESTINNÄLLÄ VAIKUTETAAN

22

VARAUTUMINEN ON

23

yhdeltä luukulta

asiakaskokemukseen

Puolustuskiinteistöjen ydintoimintaa

UUSI YMPÄRISTÖJOHTAJA

Timo Kanerva

SVENSK RESUMÉ

ENGLISH SUMMARY

UUSI LAATUPÄÄLLIKKÖ

Hanna Eskola

MUURIANKKURI joulukuu 2020 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti Muuriankkuri 19. VUOSIKERTA ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja joulukuussa.

Päätoimittaja Matias Warsta puh. 0299 831 000 matias.warsta@rakennuslaitos.fi

Tuotanto Princeps Oy Toimituspäällikkö Kirsti Helin puh. 0400 447 382 kirsti.helin@princeps.fi Taitto: Princeps Oy / Sanna Purho Translation: Integra Oy Översättning: Scandix översättningar Ab Kannen kuva: Henrik Helin Painopaikka Hansaprint Oy ISSN-L 1459-1480

Tilaajarekisteri Tilaajarekisteriä ylläpitää Viestintätoimisto Princeps Oy. Rekisterissä on tilaajan nimi ja lehden postitusosoite. Tietoja käytetään lehden postitusta varten ja ne poistetaan, kun tilaaja ilmoittaa tilauksen peruutuksesta. Osoitteenmuutokset: info@princeps.fi

Muuriankkuri 2/2020

Julkaisija Puolustushallinnon rakennuslaitos PL 1, 49401 Hamina puh. 0299 8300 www.rakennuslaitos.fi

3


PUOLUSTUSKIINTEISTÖT

Puolustuskiinteistöille kokonaisvastuu Puolustusvoimien toimitiloista Puolustuskiinteistöt on uusi Senaatti-kiinteistöjen tytärliikelaitos, joka vastaa tulevaisuudessa sekä Puolustusvoimien käyttämien toimitilojen ylläpidosta että niiden omistuksesta. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Mauri Ratilainen

Muuriankkuri 2/2020

4

P

uolustuskiinteistöjen perustaminen lähti liikkeelle Puolustusvoimien tarpeesta saada kaikki toimitiloihin liittyvät palvelut yhdeltä valtion toimijalta, joka ottaa huomioon Puolustusvoimien erityisvaatimukset valmiuden, turvallisuuden ja suojan tuottamiseksi. Puolustuskiinteistöjen toimintaa on suunniteltu syksystä 2019 lähtien. Uusi

organisaatio on valmis aloittamaan toimintansa 1.1.2021. Uudessa toimintamallissa puolustusministeriö ohjaa Puolustuskiinteistöjä maanpuolustusta koskevissa asioissa ja ministeriöllä on edustus Puolustuskiinteistöjen hallituksessa. Puolustusvoimat puolestaan asettaa vaatimuksia Puolustuskiinteistöille kiinteistöjen käyttäjänä ja asiakkaana. Puolustushallinnon rooli

kiinteistöjen ohjauksessa korostuu etenkin poikkeusoloissa.

Puolustuskiinteistöt osana Senaatti-konsernia

Valtion rakennettu kiinteistövarallisuus ja sen ylläpito keskitetään tulevaisuudessa Senaatti-kiinteistöt-liikelaitokseen ja sen Puolustuskiinteistöt-tytärliikelaitokseen.


PUOLUSTUSKIINTEISTÖT

– Puolustuskiinteistöt-hankkeen aikana yhteistyö Rakennuslaitoksen ja Senaatin välillä on noussut aivan uudelle tasolle, iloitsee Matias Warsta.

Senaatti-kiinteistöjä Puolustuskiinteistöillä on leveämmät hartiat toimia ja se pystyy tarjoamaan entistä joustavampaa ja yksilöllisempää palvelua, sanoo Rakennuslaitoksen johtaja Matias Warsta. – Tällä ratkaisulla turvataan myös parhaalla mahdollisella tavalla Rakennuslaitoksen henkilöstön tulevaisuus osana puolustusjärjestelmää.

Sotilaskohteet vaativat erityisosaamista

Puolustusvoimien käytössä on noin 2,8 miljoonaa neliömetriä toimitiloja.

Kyse on huomattavasta omaisuuserästä, jonka kirjanpitoarvo on noin 1,1 miljardia euroa. Suuri osa Puolustusvoimien toimitiloista on muuta kuin tyypillistä toimistotilaa, ja rakennukset sijaitsevat pääosin suljetuilla sotilasalueilla. − Toimitilat ovat osa Puolustusvoimien operatiivista suorituskykyä ja sen turvaamista, ja siksi niitä tulee suunnitella ja ylläpitää pitkäjänteisesti. Puolustuskiinteistöjen rakennuttamisen osaamisen ytimenä on suojarakentaminen, ja organisaatiossa tulee olla vahvaa

Muuriankkuri 2/2020

Puolustuskiinteistöt tuottaa tilapalvelut Puolustusvoimille ja sen määrittämille strategisille kumppaneille. Senaatti-kiinteistöt puolestaan tuottaa tilapalvelut muulle valtion hallinnolle. Tavoitteena on, että uudessa konsernirakenteessa valtion koko kiinteistökanta hyötyy Puolustuskiinteistöjen valmiuden ja varautumisen osaamisesta. − Parasta Puolustuskiinteistöt-hankkeessa on, että maanpuolustukseen saadaan nyt toimija, jossa yhdistyvät sekä Rakennuslaitoksen että Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöosaaminen. Osana

5


PUOLUSTUSKIINTEISTÖT Muuriankkuri 2/2020

6

Toimitilat ovat osa Puolustusvoimien operatiivista suorituskykyä, ja siksi niitä pitää suunnitella ja ylläpitää pitkäjänteisesti.

kyberosaamista turvaluokitellun tiedon suojaamiseksi, Matias Warsta korostaa. Edellisessä, vuonna 2002 tehdyssä valtion kiinteistöuudistuksessa Puolustusvoimien käytössä olevien kiinteistöjen omistajuus siirtyi Senaatti-kiinteistöille ja ylläpitovastuu Puolustusvoimille, joka puolestaan on ostanut kiinteistöjen ylläpidon palvelutuotannon Rakennuslaitokselta. − Keskitetyssä mallissa pystytään selkeyttämään työnjakoa, vähentämään päällekkäistä työtä ja parantamaan kokonaisvaltaista valmiuden suunnittelua. Vahvuutena konsernissa on laaja osaamispooli ja suuruuden ekonomia muun muassa rakennuttamisessa, mutta samalla tytärliikelaitoksella varmistetaan riittävä erikoistuminen, Warsta luettelee.

Puolustuskiinteistöjen strategiset tavoitteet

Puolustuskiinteistöjen tehtävänä on neljän strategisen päätavoitteensa mukaisesti 1. toimia puolustusjärjestelmän strategisena kumppanina 2. vastata tilojen toimivuudesta kaikissa turvallisuustilanteissa 3. tuottaa tilapalvelut kustannustehokkaasti 4. varmistaa nollatoleranssi sisäilmaongelmille ja toimia yhteiskuntavastuullisesti. − Kiinteistöpalvelujen yhden luukun toimintamallissa Puolustusvoimat voi keskittyä ydintoimintaansa, kun Puolustuskiinteistöt ottaa kokonaisvastuun

sen käyttämistä toimitiloista, Matias Warsta kiteyttää. − Uudessa toimintamallissa voidaan entistä paremmin ottaa huomioon kiinteistöjen elinkaari, sopia kunkin rakennuksen kunnossapidon tasosta sekä suunnitella investoinnit pitkäjänteisemmin. Puolustuskiinteistöjen tehtävänä on osaltaan huolehtia valtion kiinteistövarallisuudesta ja sen arvon säilyttämisestä.

Puolustusvoimien toimitiloille kokonaisvuokra

Puolustusvoimien nykyinen vuokramalli on poikennut muusta valtionhallinnosta, jossa on käytössä kokonaisvuokra. Puolustusvoimat on maksanut käyttämistään tiloista pääomavuokraa Senaatti-kiinteistöille ja ylläpitopalvelut se on ostanut Rakennuslaitokselta.


Yhteistyötaso 1 Puolustusministeriö, Pääesikunta ja PV:n logistiikkalaitoksen esikunta

PK, johtaja ja asiakkuusjohtaja

Yhteistyötaso 2 Puolustushaarojen esikunnat, PV:n logistiikkalaitos, Pääesikunnan alaiset laitokset ja Maanpuolustuskorkeakoulu

PUOLUSTUSKIINTEISTÖT

Puolustusvoimien ja Puolustuskiinteistöjen välinen yhteistyö

PK, asiakaspäälliköt

Yhteistyötaso 3 Hallintoyksiköt

PK, kiinteistöpäälliköt

Puolustusvoimien henkilökunta ja varusmiehet

Palvelutuotanto

Tilat ja alueet

Asiakkuuden hoito

Henkilöstön asema on turvattu

Pääosa Rakennuslaitoksen nykyisistä toiminnoista sijoitetaan uudessa organisaatiossa Puolustuskiinteistöihin.

Rakennuslaitoksen hallinnolliset tukipalvelut sijoitetaan Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen yhteisiin konsernipalveluihin. Henkilöstön asema on turvattu, joten muutokset eivät aiheuta henkilöstövähennyksiä. Uuden Senaatti-konsernin palveluksessa on yhteensä 1 100 työsuhteista työntekijää, joista noin 700 toimii Puolustuskiinteistöissä. Rakennuslaitoksesta reilut 60 työntekijää siirtyy Senaatti-konsernin yhteisiin palveluihin ja Senaatti-kiinteistöistä noin 15 työntekijää Puolustuskiinteistöihin. Matias Warsta kiittää Puolustuskiinteistöt-hankkeen valmisteluorganisaatiota. − Se on tehnyt valtavan työmäärän ja valmistelu on edennyt hyvin aikataulussaan. Hankkeen aikana yhteistyö Rakennuslaitoksen ja Senaatti-kiinteis-

töjen välillä on noussut aivan uudelle tasolle. Myös valtiovarainministeriön ja puolustusministeriön välinen yhteistyö on toiminut mainiosti.

Muuriankkuri 2/2020

− Jatkossa Puolustusvoimien vuokraamien tilojen osalta laaditaan kokonaisvuokra- ja palvelusopimukset. Tällöin toimitilamenot vastaavat kohdetasolla paremmin todellisia kustannuksia, vuokrakustannusten ennustettavuus paranee ja toimitilakustannusten nousua pystytään hillitsemään, Matias Warsta kuvaa. Kiinteistöjärjestelyjen yhteydessä ei omaisuuden omistusoikeus muutu, vaan kyse on omistajahallinnan siirrosta. Juridinen omistusoikeus on jatkossakin Suomen valtiolla.

Palvelutuotanto

7


ASIAKASPALVELU

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli Yhteneväiset johtosuhteet ja yhteinen tilannekuva. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Senaatti

– Tavoitteena on erinomainen asiakaskokemus, joka saavutetaan kaikkien meidän yhteistyöllä, sanoo Puolustuskiinteistöjen uusi asiakkuusjohtaja Lasse Koponen.

Muuriankkuri 2/2020

8

P

uolustuskiinteistöjen uutta asiakaspalvelun toimintamallia on kehitetty yhdessä Puolustusvoimien edustajien kanssa, kertoo Puolustuskiinteistöt-hankkeen vetäjä ja Puolustuskiinteistöjen tuleva asiakkuusjohtaja Lasse Koponen. – Puolustusvoimissa odotukset uutta toimintamallia kohtaan ovat korkealla.

Erityisesti toiveena on joukko-osastojen arjen helpottaminen. Puolustusvoimien viesti on ollut hyvin selkeä: halutaan siirtyä pääomavuokramallista kokonaisvuokraan, luopua kiinteistöjen ylläpitovastuusta sekä saada kiinteistöpalvelut yhdeltä toimijalta ns. yhden luukun periaatteella. – Puolustuskiinteistöjen asiakaspalveluorganisaatio rakennetaan yhteensopivaksi Puolustusvoimien organisaation kanssa. Asiakaspalveluun panostetaan kaikilla tasoilla, Koponen korostaa. Paikallisesti joukko-osaston kanssa asioista keskustelee kiinteistöpäällikkö, jolla on valtuudet ratkaista tavanomaiset arkipäivän asiat. Puolustusvoimien tulosyksikkötasolla puolustushaarojen ja logistiikkarykmenttien keskustelukumppaneina ovat Puolustuskiinteistöjen asiakaspäälliköt, jotka vastaavat kiinteistöjen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Puolustusvoimien tilojen ja alueiden käyttöä ja suunnittelua johdetaan johdon tasolla, jolloin osapuolina ovat toisaalta puolustusministeriö, Pääesikunta ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta ja toisaalta Puolustuskiinteistöjen johtaja ja asiakkuusjohtaja.

Puolustusvoimat ja Puolustuskiinteistöt laativat yhteistyössä Puolustusvoimien toimitilastrategian, johon kirjataan keskeiset kehittämisen tavoitteet ja toiminnan pelisäännöt. Puolustuskiinteistöt vastaa yhteisen tilannekuvan ylläpidosta.

Näin syntyy hyvä asiakaskokemus

Ymmärrä

Reagoi riittävällä nopeudella

Kuuntele

Luottamus

Toteuta sovittua

Ole ratkaisuhakuinen


SENAATTI-KONSERNI

Puolustuskiinteistöt palvelee Puolustusvoimia osana Senaatti-konsernia Entistä parempia palveluja Puolustusvoimille ja muille valtionhallinnon toimitila-asiakkaille. TEKSTI: Sanna Jääskeläinen KUVAT: Suvi-Tuuli Kankaanpää

V

ja joiltain osin Senaatti-kiinteistöihin. – Aikaisemmin Puolustusvoimien kiinteistöjen omistaminen ja ylläpito oli hajautettu kahdelle eri taholle. Tämä on haitannut toimintaa ja kiinteistöjen elinkaaren pitkäjänteistä toimintaa, joten on järkevää, että niiden omistaminen ja ylläpito keskitetään yhteen paikkaan eli Puolustuskiinteistöihin, sanoo Senaatti-konsernin toimitusjohtaja Jari Sarjo. – Samalla konsernin yhteiset palvelut tuottavat laadullista ja talou-

dellista synergiaa koko valtionhallinnon hyväksi. Konsernirakenne antaa leveämmät hartiat Puolustuskiinteistöjen ja Puolustusvoimien käyttöön.

Konsernin yhteiset palvelut ja prosessit hyödyttävät molempien liikelaitosten asiakkaita

Konsernissa yhteiset palvelut, kuten talous-, henkilöstö-, ICT- ja viestintäpalvelut tuotetaan keskitetysti. Yhteisiin prosesseihin keskitetään molem-

Muuriankkuri 2/2020

altion rakennettu kiinteistövarallisuus keskitetään jatkossa kahteen liikelaitosorganisaatioon, jotka ovat nykyinen Senaatti-kiinteistöt ja sen tytärliikelaitoksena toimiva Puolustuskiinteistöt. Yhdessä nämä muodostavat Senaatti-konsernin. Senaatti-kiinteistöjen omistajahallinnassa oleva ja Puolustusvoimien käyttämä kiinteistövarallisuus siirretään Puolustuskiinteistöihin. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen toiminta siirretään valtaosin Puolustuskiinteistöihin

9


SENAATTI-KONSERNI – Molemmissa organisaatioissa on paljon erityisosaamista, jota voidaan entistä paremmin hyödyntää koko valtionhallinnon toimitilojen kehittämisessä, sanoo Senaatti-konsernin toimitusjohtaja Jari Sarjo.

Muuriankkuri 2/2020

10

pien liikelaitosten asiakkaita palveleva erityisosaaminen. Muun muassa rakennusten ylläpitotoimintaa, rakennuttamista, toimitilapalveluita ja vuokrausta kehitetään keskitetysti niin, että uudet ratkaisut ja toimintatavat hyödyttävät molempien liikelaitosten asiakkaita. Hyvä esimerkki on nollatoleranssiohjelma, jossa osana konsernin yhteistä ylläpitoprosessia kehitetään toimintamalleja sisäilmaongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja nopeaa korjaamista varten. Ylläpitoprosessi vastaa Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen henkilöstölle toteutettavasta koulutuksesta.

– Molemmissa organisaatioissa on paljon erityisosaamista, jota voidaan entistä paremmin hyödyntää koko valtionhallinnon toimitilojen kehittämisessä. Puolustuskiinteistöissä on muun muassa merkittävää varautumisen ja valmiuden sekä ympäristöpalvelujen osaamista. – Senaatti-kiinteistöt puolestaan tuottaa edistyksellisiä asiantuntijapalveluja esimerkiksi työympäristöjen ja työnteon tapojen kehittämiseen sekä sisäilma-asioihin. Keskitetyt ratkaisut auttavat valtionhallintoa tehostamaan toimintaansa ja säästämään toimitilakustannuksissa.

Valmistelutyötä tehty tiiviisti

– Kahden valtionhallinnon organisaation yhdistäminen on valtava työ, jota on tehty toista vuotta, kertoo Jari Sarjo. – On muun muassa rakennettu uusi johtamisjärjestelmä, luotu konsernille uusi visuaalinen ilme ja brändi, luotu yhteiset toimintatavat talous- ja henkilöstöhallintoon sekä hankintatoimeen ja laadittu satoja uusia sopimuksia. Työ ei myöskään lopu uuden liikelaitoksen perustamiseen, vaan jatkuu toiminnan kehittämisenä siitä eteenpäin. Konsernin ja liikelaitosten avoimet työtehtävät ovat koko henkilöstön


SENAATTI-KIINTEISTÖT SENAATTI-KONSERNI

SENAATTI-KIINTEISTÖT ON VALTION TOIMITILAKUMPPANI SENAATTI-KIINTEISTÖT on valtiovarainministeriön alainen valtion sisäinen palvelukeskus, joka vastaa muiden valtion toimijoiden kuin puolustushallinnon toimitiloista, niiden kehittämisestä sekä niihin liittyvistä palveluista. Senaatti vastaa myös valtiolle tarpeettomiksi jääneiden kiinteistöjen kehittämisestä ja myynnistä sekä konsernin yhteisten palveluiden tuottamisesta. Senaatin asiakkaita ovat muun muassa valtion virastot ja laitokset, ministeriöt sekä tutkimus- ja kulttuurilaitokset. Asiakkaita ovat myös valtion turvallisuudesta vastaavat toimijat kuten Rikosseuraamuslaitos, Rajavartiolaitos, Tulli ja Poliisi. Nyt Puolustuskiinteistöihin siirrettävien Puolustusvoimien kiinteistöjen omistus siirtyi Senaatille vuonna 2003, minkä jälkeen kiinteistöjä on kehitetty, kunnostettu ja uudistettu noin 1,3 miljardilla eurolla yhteistyössä Puolustusvoimien ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kanssa. Senaatti-kiinteistöissä työskentelee yli 400 kiinteistöalan asiantuntijaa.

Uudistus antaa henkilöstölle uusia mahdollisuuksia uralla kehittymiseen.

Senaatti-kiinteistöjen toiminnasta vastaa operatiivinen johtaja Tuomas Pusa.

Muuriankkuri 2/2020

haettavissa. Uudistus avaa henkilöstölle aikaisempaa monipuolisemmat mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen sisäisten siirtymien kautta. Jari Sarjo haluaa kiittää kaikkia uudistuksen valmisteluun osallistuneita pitkäjänteisestä, rakentavasta ja määrätietoisesta työstä uudistuksen toteuttamiseksi. – Valmistelutyössä on oivallettu upeasti mahdollisuus rakentaa entistä parempia tiloja ja palveluja valtionhallinnon toimitilojen käyttäjien tueksi.

11


KONSERNIPALVELUT

Senaatti-konsernin yhteiset hallintopalvelut Osaamisen keskittämisellä tehokkuutta ja asiantuntijuutta. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Rakennuslaitos ja Senaatti

T Muuriankkuri 2/2020

12

ulevaisuudessa Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen yhteiset palvelut, kuten hankintatoimi, talous, tietohallinto ja asianhallinta, henkilöstöasiat, viestintä ja lakiasiat keskitetään Senaatti-konsernin yhteisiin konsernipalveluihin. − Keskitetyssä mallissa pystytään hyödyntämään henkilöstön osaamista laajalti. Tavoitteena on tuottaa hyötyjä koko valtionhallinnon kiinteistötoimialalle, kertoo Rakennuslaitoksen apulaisjohtaja Ritva Peura. Hallintopalvelujen keskittämisen tavoitteena on mm. poistaa päällekkäisiä ratkaisuja kuten ICT-järjestelmiä ja tehdä hankintoja edullisemmin. Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen samankaltaisten hankintojen

vuosittaiseksi volyymiksi on arvioitu jo alkuvaiheessa noin 50 miljoonaa euroa, josta on hankintoja yhtenäistämällä saavutettavissa merkittäviä säästöjä. – Osaamisen keskittäminen yhteisiin hallintopalveluihin tuo varmasti olennaisia hyötyjä molemmille liikelaitoksille. Osaamistaso kasvaa ja toiminta tehostuu, sanoo Senaatti-kiinteistöjen talousjohtaja Mikko Ahola.

Uusia uramahdollisuuksia

Tulevan Senaatti-konsernin konsernipalveluissa toimii yhteensä noin 200 henkilöä. Rakennuslaitoksesta konsernipalveluihin siirtyy 64 henkilöä. − Kaikkien konsernipalveluihin siirtyvien kanssa on käyty muutoskeskustelut ja jokaiselle on laadittu henkilö-

– Konsernipalvelujen organisointi on sujunut hyvin, kertoo Senaatti-konsernin tuleva hallintojohtaja Ritva Peura.


Markkinointi ja viestintä Rakennuttamisprosessin johtaminen Henkilöstöhallinto Yhteiskuntavastuu Laatujärjestelmät Kiinteistökehitys ja myynti Sisäinen tarkastus

Senaatti-kiinteistöt Ylläpitoprosessin johtaminen Vuokrausprosessin johtaminen Turvallisuuspalvelut Työympäristöpalvelut Toimitilapalvelut Kiinteistötiimi (maankäyttö) Mikko Ahola toimii uudessa Senaattikonsernissa talousjohtajana ja vastaa talous-, hallinto-, ICT- ja lakiasioista.

Puolustuskiinteistöt Varautuminen ja valmius Ympäristöpalvelut Suojarakennuttaminen ja -tekniikka

Koko konsernin yhteisiä palveluja tuotetaan konsernitasolla sekä Senaatti-kiinteistöissä ja Puolustuskiinteistöissä.

kysymyksiä ja saada vastauksia huolta aiheuttaviin asioihin.

Etätyö mahdollista jatkossakin

Konsernipalvelut toimii maantieteellisesti hajautetusti samalla tavoin kuin Rakennuslaitoksen keskusyksikkökin on toiminut. − Etätyöskentely, johon koronaepidemia on pakottanut meidät lähes kokonaan, on mahdollista tulevaisuudessakin, Ritva Peura kertoo. − Onneksi Puolustuskiinteistöthanke ehdittiin käynnistää ennen korona-aikaa ja se saatiin hyvään vaiheeseen läsnäolokokouksissa. Siirtyminen etätyöskentelyyn ei ole hidastanut hankkeen etenemistä.

– Nyt on hihat kääritty ja olemme valmiit aloittamaan työt Senaatti-konsernissa, Ritva Peura toteaa tyytyväisenä. Ritva Peura vastaa hallintojohtajana tulevassa Senaatti-konsernissa hankintatoimi- ja talousyksiköstä. Hänen vastuullaan on hankintatoimen ja talousprosessien ohjaus ja toteuttaminen. Samalla hänen työpaikkansa siirtyy Haminasta Helsinkiin.

Muuriankkuri 2/2020

kohtainen tehtäväkuvaus. Henkilöiden tehtäviin ja työnimikkeisiin tulee jonkin verran muutoksia. Laaja konsernipalveluiden kokonaisuus tarjoaa myös entistä parempia uramahdollisuuksia, Ritva Peura kertoo. Konsernipalvelujen organisointi on Peuran mukaan sujunut hyvin ja aikataulussaan. − Henkilöstöltä on tullut positiivista palautetta hankkeen tiedottamisesta. – Useissa infotilaisuuksissa on kerrottu yhteisten palvelujen organisoinnista ja toiminnan tavoitteista. Suunnitteluun on osallistunut henkilöstöä niin Rakennuslaitoksesta kuin Senaatti-kiinteistöistä. Yhteisellä Howspace-viestintäalustalla henkilöstö on voinut esittää

Talous Business controller -toiminto Tietohallinto ja asianhallinta Korotetun tason tiedonhallintapalvelut Lakiasiat Hankintatoimi

KONSERNIPALVELUT

Senaatti-konserni

13


PALVELUTUOTANTO

Puolustusvoimille kiinteistöpalvelut yhdeltä luukulta Puolustuskiinteistöissä suurin muutos näkyy palvelutuotannon asiakaspalvelussa. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Kirsti Helin ja Pekka Rötkönen

Y Muuriankkuri 2/2020

14

hden luukun toimintamallissa kullakin Puolustusvoimien hallintoyksiköllä – puolustushaarojen joukko-osastoilla, Pääesikunnalla ja sen alaisilla laitoksilla sekä maanpuolustuskorkeakoululla – on Puolustuskiinteistöissä nimetty kiinteistöpäällikkö, joka vastaa hallintoyksikön palvelutuotannosta riippumatta siitä, missä kyseisen hallintoyksikön kiinteistöt sijaitsevat maantieteellisesti. Puolustuskiinteistöissä toimii seitsemäntoista paikallisyksikköä, joista jokainen kuuluu johonkin viidestä palvelualueesta. − Paikallisyksiköillä on jatkossa nykyistä kokonaisvaltaisempi kyky

reagoida asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Asiakkaamme pitävät sitä erittäin positiivisena kehityksenä, kertoo Rakennuslaitoksen ylläpidon palvelutuotannosta vastaava operatiivinen johtaja Ari-Pekka Laxén. − Tuotamme Puolustusvoimille ja sen strategisille kumppaneille samansisältöiset kiinteistöpalvelut kuin Rakennuslaitos on tähänkin asti tuottanut joko omana tai järjestettynä palvelutuotantona. Myöskään kiinteistöjen ja rakenteiden sijainnissa ei tapahdu mainittavia muutoksia. Sen sijaan vuokraperuste vaihtuu valtionhallinnossa yleisesti käytössä olevaan kokonaisvuokramalliin.

– Paikallisyksiköillä on jatkossa entistä parempi valmius palvella asiakkaitaan, lupaa palvelutuotannosta vastaava johtaja Ari-Pekka Laxén.


PALVELUTUOTANTO

Puolustuskiinteistöjen omassa palvelutuotannossa työskentelee noin 600 henkilöä.

muutoksista siivouspäällikön kanssa, kuvaa Laxén.

Omalla ja ulkopuolisella asiantuntemuksella

Puolustuskiinteistössä oman palvelutuotannon määrä säilyy vähintään nykyisellä tasolla. Omalla henkilöstöllä hoidetaan asiakkaan kannalta tärkeimpien tilojen ylläpito. Ulkopuolisten palveluntuottajien kanssa jatketaan yhteistyötä nykyisillä sopimuksilla. Jatkossa kilpailutuksissa tarkastellaan entistä kriittisemmin

Puolustuskiinteistöjen palvelutuotanto • Siivouspalvelut • Ympäristönhuoltopalvelut (ulkoalueiden huolto ja jätehuolto) • LVI- ja sähköpalvelut • Energiahuolto ja verkostojen kunnossapito • Tekninen turvallisuus ja työturvallisuus

Muuriankkuri 2/2020

− Puolustuskiinteistöjen paikallisyksiköissä kiinteistöasioita hoitavat käyttöpäällikkö, LVI-, sähkö-, kiinteistöhuolto-, kunnossapito- ja siivouspäälliköt sekä kiinteistöasiantuntijat. Palvelut tuotetaan jatkossakin lähellä asiakasta. − Nykyinen Rakennuslaitoksen Asiakastukikeskus ja HUTO-kiinteistöjärjestelmä ovat edelleen asiakkaiden käytössä, ja palvelupyynnöt välittyvät niiden kautta. Samoin säilyvät kaikki muutkin rutiinit, jotka varmistavat sujuvan arjen. Komppanian vääpeli voi esimerkiksi sopia siivouksen aikataulu-

15


PALVELUTUOTANTO

ulkopuolisten toimijoiden kykyä tuottaa kiinteistöpalvelut kaikissa turvallisuustilanteissa. Kilpailutukset tehdään yhteistyössä Senaatti-konsernin konsernipalvelujen ja Puolustuskiinteistöjen turvallisuus- ja valmiusyksikön kanssa. − Oman palvelutuotannon henkilöstömäärä on noin 600 henkilöä. Senaattikiinteistöistä Puolustuskiinteistöihin siirtyy muun muassa kiinteistö- ja rakennuttajapäällikköjä. Lisäksi tavoitteena on saada myös vahvistusta sisäilmaasioiden hoitoon Senaatti-kiinteistöjen puolelta, kertoo Laxén.

Palvelutuotannon organisaatio 5 palvelualuetta 17 paikallisyksikköä 5 asiakkuuspäällikköä 22 kiinteistöpäällikköä

Palvelualueet ja paikallisyksiköt

Paikallisyksiköt Sodankylä Rovaniemi Kajaani Sodankylä

Rissala Tikkakoski

HUTO-järjestelmä on jatkossakin asiakkaiden käytössä. Niinisalo

Rovaniemi

Pirkkala Säkylä Turku

Riihimäki / Hämeenlinna Helsinki Santahamina Upinniemi Dragsvik

Muuriankkuri 2/2020

16

− Puolustuskiinteistöt-hanke on edennyt palvelutuotannon organisoinnin osalta päivä päivältä paremmin. Hyvä yhteistyö Rakennuslaitoksen nykyisten palveluyksiköiden ja keskusyksikön sekä Senaatti-kiinteistöjen kanssa on kannustanut viemään asioita eteenpäin. Puolustuskiinteistöjen suunnittelun edetessä henkilöstö on tunnistanut uuden toimintamallin tuomat edut ja mahdollisuudet ja yleinen positiivisuus on kasvanut. Ari-Pekka Laxén toimii jatkossa Puolustuskiinteistöjen operatiivisena johtajana. Hän vastaa palvelutuotannon sisällöstä, sujuvuudesta ja taloudesta sekä toimii palvelualueiden johtajien esimiehenä. Lisäksi palvelutuotantoa kehittävät ja tukevat operatiivisen johtajan alaisuudessa kehitysyksikkö, kunnossapitoyksikkö ja asiakastukikeskus.

Vekaranjärvi Hamina / Lappeenranta

Kajaani

Utti

Rissala

Tikkakoski

Niinisalo Pirkkala Säkylä

Hämeenlinna Riihimäki

Hamina

Turku Helsinki Dragsvik

Vekaranjärvi Lappeenranta Utti

Santahamina

Upinniemi


VIESTINTÄ

Viestinnällä vaikutetaan asiakaskokemukseen Uudessa organisaatiossa Puolustuskiinteistöjen viestintä on keskitetty Senaatin konsernitoimintoihin. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Senaatti

T

mutta tiimin jäseniä on myös Haminassa, Jyväskylässä ja Tampereella.

Muutostilanteessa viestinnän merkitys kasvaa

Sisäisellä viestinnällä on erityisen suuri merkitys etenkin muutostilanteessa. Monipuolisella viestinnällä parannetaan tiedonkulkua, luodaan selkeyttä ja tuetaan ihmisiä heidän omassa työssään. Sisäinen viestintä vaikuttaa työyhteisön kulttuurin rakentumiseen, ja sitä kautta se heijastuu myös oman organisaation ulkopuolelle. Viestintäkanavana sisäisessä viestinnässä on muun muassa konsernin yhteinen intranet, joka otetaan käyttöön vuoden vaihteessa. Puolustuskiinteistöjen verkkosivut julkaistaan myös vuoden vaihteessa, ja ne muodostavat oman osionsa senaatti.fi-sivustolla. Sanna Jääskeläinen vastaa jatkossa koko Senaatti-konsernin viestinnästä, markkinoinnista ja asiakaskokemuksen kehittämisestä yhdessä tiiminsä kanssa ja osana konsernin johtoryhmää.

– On ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa olla valmistelemassa Puolustuskiinteistöjen perustamiseen liittyviä muutoksia. On hienoa nähdä, miten ihmiset omassa tiimissäni ja eri puolilla organisaatiota tekevät töitä sen eteen, että muutoksille asetetut tavoitteet muun muassa paremmasta asiakaskokemuksesta saadaan toteutettua.

– Omassa työssäni keskityn paljolti yhteistyön rakentamiseen ja vahvistamiseen eri sidosryhmien kanssa, kertoo markkinointi- ja viestintäjohtaja Sanna Jääskeläinen.

Muuriankkuri 2/2020

avoitteenamme on tukea Puolustuskiinteistöjen strategian ja tavoitteiden toteutumista monipuolisella ja laadukkaalla viestinnällä. Viestinnän painopisteinä ovat sisäinen viestintä ja toisaalta asiakasviestinnän kehittäminen palvelemaan mahdollisimman hyvin Puolustuskiinteistöjen ja Puolustusvoimien tarpeita, sanoo Senaatti-kiinteistöjen markkinointi- ja viestintäjohtaja Sanna Jääskeläinen. – Toivon, että pystymme kertomaan aktiivisesti ja kiinnostavasti vastaanottajan kannalta tärkeistä asioista ja samalla tekemään näkyväksi sitä vahvaa osaamista, jota meillä Puolustuskiinteistöissä ja Senaatti-kiinteistöissä on. – Sekä sisäisellä että ulkoisella viestinnällä on suuri vaikutus asiakaskokemukseen. Sen takia myös asiakaskokemuksen kehittäminen on keskitetty samaan yksikköön. Markkinointi- ja viestintäyksikössä työskentelee yhteensä kymmenen viestinnän, markkinoinnin ja asiakaskokemuksen kehittämisen ammattilaista. Pääosalla toimipaikka on Helsingissä,

17


VARAUTUMINEN

Varautuminen on Puolustuskiinteistöjen ydintoimintaa Osaaminen kootaan Puolustuskiinteistöjen turvallisuus- ja valmiusyksikköön. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Marika Valve, Shutterstock

T

Muuriankkuri 2/2020

18

urvallisuusympäristön muutos on yksi keskeinen syy Puolustuskiinteistöjen perustamiselle. Puolustuskiinteistöillä on myös valmiuslakiin perustuva velvoite varautumiseen. − Puolustuskiinteistöt pystyy investoimaan kiinteistöjen toimivuuteen, verkostoihin, varajärjestelmiin ja ylläpitoon paremmin kuin mihin Rakennuslaitoksella on ollut mahdollisuuksia, sanoo Rakennuslaitoksen valmiusjohtaja Risto Kosonen. − Kiinteistöjen omistajana Puolustuskiinteistöllä on myös mielenkiintoa huolehtia omaisuudestaan niin, että järjestelmät uusitaan ajoissa eivätkä korjauskustannukset nouse hallitsemattomasti. Varautumisen näkökulmasta on tärkeää, että järjestelmät toimivat silloin, kun niitä tarvitaan. Kosonen toteaa, että Rakennuslaitoksen panostus valmiuteen ja turval-

lisuuteen on luonut hyvän pohjan Puolustuskiinteistöille. − Uudessa turvallisuus- ja valmiusyksikössä panostetaan vielä enemmän henkilöstön koulutukseen ja toimintavalmiuteen. Turvallisuusasiantuntijat ja valmiushenkilöt keskittyvät selkeämmin asiantuntijatehtäviin rutiinitehtävien sijaan. Konsernin sisäisesti tehdään tiivistä yhteistyötä Senaatti-kiinteistöjen vastaavan yksikön kanssa. Tämä kaikki näkyy asiakkaan suuntaan parempana palveluna.

Asiakasprosessit selkeämmiksi

Turvallisuus ja varautuminen on sisällytetty koko organisaation tehtäviin aiempaa selkeämmin. Puolustuskiinteistöjen asiakaspäälliköt, valmiuspäälliköt ja kiinteistöpäälliköt sopivat toimitiloihin liittyvien varajärjestelmien ja varautu-

– Varautumista toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Puolutusvoimien kanssa, kertoo valmiusjohtaja Risto Kosonen.


VARAUTUMINEN

Kiinteistöautomaation ja etäohjauksen lisääntyminen on tuonut kyberuhkan myös kiinteistöalalle.

misen toimivuudesta osana normaalia asiakkuusprosessia. − Varautuminen, valmiussuunnittelu ja harjoittelu toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Puolustusvoimien eri organisaatioiden ja henkilöstön kanssa. Puolustusvoimat myös testaa toimintaamme säännöllisesti, Risto Kosonen kertoo. − Sähköisiä palveluja otetaan lisää käyttöön muun muassa turvallisuusselvityksissä, mikä nopeuttaa asioiden käsittelyä. Verkottuneeseen toimintaan ja turvallisiin tietojärjestelmiin panostetaan enemmän, jolloin aikaa jää varsinaisten päätehtävien hoitamiseen matkustamisen sijaan.

Toimitiloihin kohdistuvat uhkat

Toiminta on valtakunnallista

Tulevan turvallisuus- ja valmiusyksikön koko on yhteensä noin 15 henkilöä. Henkilöstö on sijoitettuna koko valtakunnan alueelle, jotta asiakkaita

ja omaa väkeä voidaan tukea mahdollisimman kustannustehokkaasti ja käytännönläheisesti. – Uusiutuva tekniikka, henkilöstön eläköityminen ja uusi organisaatio pakottavat tarkastelemaan henkilöstöosaamista jatkuvasti kokonaisuutena, Risto Kosonen toteaa. − Oman osaamisen lisäksi tarvitaan pitkäaikaisia valtakunnallisia ja alueellisia kumppanuusyrityksiä, joiden avulla voidaan kustannustehokkaasti täydentää omaa palvelutuotantoa. Kumppanuusyritysten kanssa solmitaan turvallisuus- ja varautumissopimukset, jotta varmistetaan palvelujen toimivuus erilaisissa häiriötilanteissa. − Puolustuskiinteistöt-hankkeen tavoitteina oli muun muassa hillitä kiinteistökustannusten jatkuvaa nousua ja vastata turvallisuusympäristön muutokseen. On ollut erittäin kiinnostavaa olla mukana vaikuttamassa siihen, että näihin valtioneuvoston asettamiin tavoitteisiin ollaan pääsemässä, Risto Kosonen summaa. Risto Kosonen toimii jatkossa Puolustuskiinteistöjen turvallisuus- ja valmiusyksikön johtajana.

Muuriankkuri 2/2020

Yleisimmän uhkan kiinteistöjen toiminnalle muodostavat erilaiset luonnonilmiöt ja laitteistojen vikaantumiset. Esimerkiksi myrskyistä johtuvia sähkökatkoksia ja tietoliikennehäiriötä on aiempaa enemmän, ja niistä aiheutuvat toiminnan häiriöt ovat merkittävämpiä. Kiinteistöautomaation ja etäohjauksen lisääntyminen on tuonut kyberuhkan myös kiinteistöalalle. Uhkana voivat olla normaalien vikatilanteiden

lisäksi tietojen kalastelu, hakkerointi ja vihamielinen vaikuttaminen. Kiinteistöautomaatiojärjestelmiin ja kriittiseen tietoon kohdistuvista vihamielisistä toimista on runsaasti esimerkkejä maailmalta. Suomikaan ei ole tältä suojassa. Risto Kosonen kertoo, että asiakkaalle kriittisten kiinteistöjen osalta arvioidaan jo rakennusvaiheessa kiinteistöjen etäohjaukset, niihin liittyvät verkostot ja eri valmistajien tarjoamat laite- ja järjestelmäratkaisut erittäin tarkasti. − Valmius- ja turvallisuusmielessä kriittiset kohteet ja verkostot on erotettu julkisista verkoista ja niiden toimintaa seurataan jatkuvasti. Toimintojen vikaantumisiin varaudutaan varajärjestelmillä, joihin ei voi vaikuttaa ulkopuolelta esimerkiksi internetin välityksellä. Kriittisimmät toiminnot hoidetaan omilla resursseilla ja turvallisissa tiloissa.

19


HENKILÖ

Hanna Eskola uudeksi laatupäälliköksi Laatua kehitetään palvelutuotanto edellä. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Tuomas Heikkilä/Isku

Laatuajattelu lähtee asiakkaan tarpeista.

– Uutta laatujärjestelmää lähdemme rakentamaan yhdessä Senaatti-konsernin laatuvastaavien kanssa palvelutuotanto edellä, Hanna Eskola kertoo.

L Muuriankkuri 2/2020

20

aatu kuuluu kaikille ja laatuajattelu lähtee aina asiakkaan tarpeista ja vaatimuksista, sanoo Hanna Eskola, joka on toiminut Rakennuslaitoksen laatupäällikkönä 1.10.2020 alkaen. Tulevassa Puolustuskiinteistöjen organisaatiossa Hanna Eskola sijoittuu tiimeineen Palvelutuotannon kehitysyksikköön. Laatutiimi vastaa muun muassa uuden ISO9001-standardiin perustuvan laatujärjestelmän kehittämisestä ja ylläpidosta sekä ISO14001-ympäristöjärjestelmän ylläpidosta. – Uutta laatujärjestelmää lähdemme rakentamaan yhdessä Senaatti-konser-

nin laatuvastaavien kanssa palvelutuotanto edellä, Eskola korostaa. Hanna Eskola toimii jatkossa myös ympäristöhuollon tuotepäällikkönä, jonka vastuulla on esimerkiksi varuskuntien ulkoalueiden ja jätehuollon kehittäminen. Eskolan työpaikka on Rakennuslaitoksen Helsingin Kaartin korttelin toimipisteessä. – Nyt korona-aikana en ole siellä kyllä montaakaan päivää ollut. Työ on ollut pitkälti etätyötä koneella ja etäkokouksissa istumista. Työhön perehtyminen ja tutustuminen uusiin työkavereihin on ollut hieman haastavaa. Toivon, että pääsisin pian kentälle tutustumaan paremmin prosesseihin.

Huonekalutehdas vaihtui kasarmeihin

Hanna Eskola on koulutukseltaan ympäristötekniikan diplomi-insinööri (jätehuolto ja elinkaariasiat) sekä maatalous- ja metsätieteiden maisteri (limnologia ja maa- ja ympäristökemia).

Työtään varuskuntien parissa Eskola pitää kiinnostavana. – Tämä on hyvin mielenkiintoinen toimiala ja paljon on uuden oppimista! Viimeksi kuluneet 10 vuotta hän toimi huonekalutehdas Iskun laatu- ja ympäristöjohtajana. Työkenttä oli varsin laaja ulottuen laatujärjestelmien kehittämisestä työturvallisuus- ja työterveysasioihin. Sitä ennen hän oli työskennellyt useissa vesihuoltoprojekteissa muun muassa Hämeen ympäristökeskuksessa ja Artjärven kunnassa. Lahdessa asuvan Hanna Eskolan perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta. Vapaa-aika kuluu pitkälti lasten harrastuskuljetuksissa. Ison osan vapaaajasta vie myös lapsuudenkodin remontointi Hollolassa sekä tilan viljeleminen yhteistyössä veljien kanssa. – Kunhan taloremontti saadaan tehdyksi, pääsen taas rakkaan hevosharrastukseni pariin. Tulevan kotitilani pihassa on jo hevostalli valmiina, kertoo Eskola.


HENKILÖ

Timo Kanerva johtaa ympäristöpalveluita Ympäristötoimialan asiantuntijuus hyödyttää koko Senaatti-konsernia. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Timo Kanervan arkisto

T

imo Kanerva on toiminut Rakennuslaitoksen Ympäristötoimialan johtajana 1.8.2020 alkaen. Senaatti-konsernin organisaatiossa Ympäristöpalvelut on osa konsernin yhteisiä palveluja, ja toimialan asiantuntijuutta hyödynnetään sekä Puolustuskiinteistöissä että Senaatti-kiinteistöissä. – Senaatti-konsernissa tehtäväni muuttuu toimialajohtajasta ympäristöjohtajaksi, mutta toimenkuva säilyy hyvin samanlaisena. Työpöydälle on odotettavissa myös paljon uutta esimerkiksi Senaatin hiilineutraalisuustavoitteiden kautta, kertoo Timo Kanerva. – Uuden, entistä laajemman roolin haltuunotto ja lisäarvon tuottaminen koko valtionhallinnon kiinteistötoimelle on tärkein kehitysasiamme lähivuosina. – Ympäristöpalveluissa on itseni lisäksi neljä asiantuntijaa, ja joukkoon on tarkoitus rekrytoida yksi uusi henkilö ensi vuoden aikana.

Maastokäynnit ovat työn suola

Timo Kanerva on Senaatti-konsernin uusi ympäristöjohtaja.

Ura metsäteollisuudessa

Puunjalostustekniikan diplomi-insinööri ja ympäristötekniikan AMK-insinööri Timo Kanerva on työskennellyt lähes koko työuransa ajan metsäteollisuudessa. Aluksi hän toimi Metsä-Serlan Kirkniemen paperitehtaan ympäristönsuojelupäällikkönä. Matka jatkui yhtiötason tehtäviin, ja viimeksi kuluneet 10 vuotta hän toimi Metsä Groupin ympäristöjohtajana. Perheellisen miehen vapaa-aika kuluu erilaisissa nikkarointihommissa omakotitalon lisäksi suvun vapaa-ajan asunnolla. – Varsinaisiin harrastuksiini kuuluu monipuolinen liikunta ja ulkoilu. Suosikkilajeina ovat patikointi, murtomaahiihto, suunnistus ja golf. Lisäksi aikaa kuluu parin vanhan Saabin huoltoon ja korjaamiseen.

Muuriankkuri 2/2020

Timo Kanerva kertoo olevansa erittäin tyytyväinen nykyisen työnsä sisältöön, työkavereihin ja Rakennuslaitokseen työpaikkana. Tietojärjestelmien moninaisuus sekä tietyt valtiollisen toimijan byrokraattiselta vaikuttavat käytännöt ovat vähän päässeet yllättämään, vaikka hän olikin niihin jo ennalta varautunut. – Myös alan lyhennevii-

dakko on vaatinut opiskelua, mutta nyt puhun jo melko luontevasti PV-kieltä, Kanerva nauraa. Viime aikoina Ympäristötoimialaa ovat työllistäneet erilaiset Puolustusvoimille tehdyt rakentamishankkeet, ympäristöselvitykset ja tarkkailuohjelmat, jotka liittyvät ympäristön kunnostamiseen, suojarakenteisiin ja vesienkäsittelyjärjestelmiin. Kuluneen vuoden suurimpia hankkeita ovat olleet maastotankkauspaikkojen rakentaminen Padasjoen ja Syndalenin harjoitusalueille, Upinniemen ja Kajaanin Hoikanportin ampumaratojen kunnostukset sekä pilaantuneiden maiden kunnostushankkeet Rovaniemellä ja Tikkakoskella. – Valtaosa työstäni on tällä hetkellä kotona tehtävää etätyötä: virtuaalikokouksia, asioiden valmistelua, suunnittelu- ja kirjoitustyötä ja viestienvaihtoa. Parhaina päivinä ohjelmassa on maasto- tai työmaakäyntejä, jotka ovat tämän työn ehdoton suola. – Koronan aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ovat hankaloittaneet uusiin töihin ja erityisesti uusiin ihmisiin tutustumista. Olisi paljon helpompi oppia tuntemaan henkilöitä ja asioita tapaamalla ihmisiä kasvokkain. Mutta tähän on vain sopeuduttava ja samalla toivottava, että maailma palaisi hiukan enemmän normaaliksi mahdollisimman pian.

21


KUVA: HENRIK HELIN

SVENSK RESUMÉ

Försvarsfastigheter betjänar Försvarsmakten som en del av Senatkoncernen

S

Muuriankkuri 2/2020

22

tatens bebyggda fastighetsförmögenhet koncentreras i fortsättningen till två affärsverksorganisationer, dvs. Senatfastigheter och Försvarsfastigheter, ett dotteraffärsverk till Senatfastigheter. Tillsammans bildar de Senatkoncernen. Den fastighetsförmögenhet i Senatfastigheters ägarbesittning som används av Försvarsmakten överförs till Försvarsfastigheter. Största delen av verksamheten vid Försvarsförvaltningens byggverk överförs till Försvarsfastigheter och en del till Senatfastigheter. Gemensamma tjänster, såsom upphandling, ekonomi, informationsförvaltning, personalärenden och kommunikation, koncentreras till Senatkoncernens gemensamma koncerntjänster. Försvarsfastigheter tillhandahåller lokaltjänsterna för Försvarsmakten och de strategiska samarbetspartner som den angett. Senatfastigheter till-

handahåller lokaltjänsterna för den övriga statsförvaltningen. Målet är att statens hela fastighetsbestånd ska dra nytta av Försvarsfastigheters beredskapskunnande i och med den nya koncernstrukturen.

Militära objekt kräver specialkompetens

Försvarsmakten förfogar över cirka 2,8 miljoner kvadratmeter som utgörs av olika lokaler. Det är fråga om en betydande tillgång vars bokföringsvärde uppgår till cirka 1,1 miljarder euro. En stor del av försvarsmaktens lokaler består av annat än typiska kontorslokaler, och byggnaderna finns huvudsakligen inom slutna militärområden. − Lokalerna är en del av försvarsmaktens operativa prestationsförmåga och tryggandet av den, och därför ska de projekteras och underhållas långsiktigt. Kärnan i byggledningskompeten-

sen är skyddsbyggande, och organisationen ska ha stark cyberkompetens för att skydda säkerhetsklassificerad information, betonar Matias Warsta, direktör för Byggverket. − Det bästa med projektet Försvarsfastigheter är att försvaret nu får en aktör som kombinerar fastighetskompetensen vid både Byggverket och Senatfastigheter. Som en del av Senatfastigheter har Försvarsfastigheter större befogenheter att agera och kan erbjuda mer flexibel och individuell service, säger Matias Warsta. – Inrättandet av Försvarsfastigheter innebär slutet på en era. Det som Byggverket har uppnått lever ändå kvar i den nya organisationen. Vi är stolta över det arbete som utförts under årtionden och som har spelat en viktig roll i att bygga upp det självständiga Finlands försvarsförmåga. Vi tar med oss bästa praxis till Försvarsfastigheter, säger Warsta.


KUVA: RAKENNUSLAITOS

ENGLISH SUMMARY

Defence Properties will serve the Defence Forces as part of the Senate Group

I

administration. Within the new group structure, the expertise of Defence Properties in terms of readiness and preparedness will benefit all Stateowned properties across the board.

Military properties and facilities require special competence

The Defence Forces have approximately 2.8 million square meters of facilities in their use. The book value of this significant real estate asset amounts to approximately 1.1 billion euro. The facilities used by the Defence Forces are mostly other than typical office space, and the buildings are primarily located in military areas with restricted access. “The facilities are a part of the operational capability of the Defence Forces and its securing, and their longterm planning and maintenance call for a systematic approach. High-security and protective structures represent a core competence area in construction, and the organisation must possess strong cyber security competencies to

protect classified information”, emphasises Matias Warsta, Director of the Construction Establishment. “The best outcome of the Defence Properties project is that, in the future, there will be one single actor within the national defence that combines the facilities management competencies of the Construction Establishment and Senate Properties. As a subsidiary of Senate Properties, the operational capacity of Defence Properties will be more extensive, thus enabling it to offer increasingly flexible and tailored services”, Matias Warsta continues. “The setting up of Defence Properties brings one era to an end. The achievements of the Construction Establishment will carry on in the new organisation as well. We are proud of the work done over the past decades, which has played a significant role in building the defence capability of the sovereign Finland. We will take the best practices with us to the new Defence Properties”, Warsta states.

Muuriankkuri 2/2020

n the future, all of the State-owned constructed real estate assets will be managed centrally by two public utility organisations: the existing Senate Properties and its newly established subsidiary, Defence Properties. Jointly these organisations constitute the Senate Group. The real estate assets currently under the ownership management of Senate Properties and in the use of the Defence Forces are being conveyed to Defence Properties. For the most part, the operations of the Construction Establishment of Defence Administration will pass on to Defence Properties, while some functions will be transferred to Senate Properties. The joint group services of the Senate Group include shared functions such as procuring, finances, information management, human resources and communications. Defence Properties will provide facilities services for the Defence Forces and its strategic partners. Senate Properties, on the other hand, will provide facilities services for the other fields of State

23


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Muuriankkuri 2/20 by Princeps - Issuu