Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti
JOULUKUU 2019
Matias Warsta
Rakennuslaitoksen johtajaksi Pekka Salojärven jäätyä eläkkeelle Rakennuslaitoksen 25-vuotinen toiminta
Kyberosaamistamme arvostetaan maailmalla
Kasarmien huolto saapumiserien välillä
PÄÄKIRJOITUS
Askelmerkit kohti Puolustuskiinteistöjä
P
Muuriankkuri 2/2019
2
uolustushallinnon kiinteistöjärjestelmää kehitetään nykyistä selkeämmäksi ja tehokkaammaksi, kun investointihankkeiden toteutuksen, omistajahallinnan sekä kiinteistöjen ylläpidon saa jatkossa samalta luukulta: Puolustuskiinteistöistä. Puolustuskiinteistöjen perustamisen valmistelu etenee vauhdikkaasti, ja muutostyössä huomioidaan hyvän työnantajan periaatteet. Yhtiön ohjauksesta ja maanpuolustukseen liittyvistä velvoitteista säädetään lailla. Tavoitteena on toiminnan käynnistyminen vuoden 2021 alussa. Käytännössä Puolustuskiinteistöt toteutetaan Senaatti-konserniin perustettavana tytärliikelaitoksena, johon siirretään valtaosa Rakennuslaitoksen tehtävistä. Tavoitteena on luoda toimintamalli ja organisaatio, joilla luodaan riittävä kyky vastata Puolustusvoimien erityisvaatimuksiin valmiuden, turvallisuuden ja suojan tuottamiseksi. Lähtökohtana on nykyisentasoinen oma palveluntuotanto, jolla varmistetaan toiminnan jatkuvuus kaikissa turvallisuustilanteissa. Uudessa konsernirakenteessa Puolustusvoimien tueksi voidaan valjastaa koko Senaatti-konsernin muskelit, mutta tytärliikelaitoksen perustamisella varmistetaan, että nykyisin Rakennuslaitoksen omaamaa maanpuolustuksen erityisosaamista vaalitaan ja kehitetään. Puolustuskiinteistöt tuottaa ja järjestää valtion konsernipalveluna kaikki
Puolustusvoimien tarvitsemat tilapalvelut. Jako oman palvelutuotannon ja markkinoilta hankittujen palveluiden välillä perustuu tapauskohtaisesti kiinteistön käyttötarkoituksen mukaisiin vaatimuksiin. Pyrkimyksenä on hillitä puolustushallinnon toimitilamenojen nousua sekä välttää päällekkäisiä toimintoja ja jäykistäviä rajapintoja. PUOLUSTUSKIINTEISTÖT-tytärliikelaitosta muodostettaessa valtaosa puolustusvoimien kanssa työskentelevistä Rakennuslaitoksen ja Senaatti-kiinteistöjen henkilöistä siirtyy Puolustuskiinteistöjen palvelukseen. Tämän lisäksi Senaatti-konsernissa tuotettavat yhteiset palvelut työllistävät osan henkilöistä. Valmistelussa osallistetaan henkilöstöä laajasti. Rakennuslaitoksessa asiaa käsitellään johtoryhmätasolla viikoittaisissa tilannekatsauksissa ja henkilöstöä pidetään ajan tasalla hankkeen etenemisestä. Henkilöstöjärjestöjen ja hankkeen edustajien kesken pidetään 21.1.2020 tiedotustilaisuus, jossa käydään läpi siirtymävaiheen suunnitelmaluonnos, hankkeen tilannekatsaus sekä sovitaan seuraavien osallistamistilaisuuksien ajankohdat. Hankkeen ohjausryhmä on hyväksynyt ministeriöiden ja hanketoimiston esityksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan mahdollisiksi linjauksiksi, joi-
den pohjalta valmistelutyötä jatketaan. Todennäköisesti asiaa käsitellään ministerivaliokunnassa viimeistään tammikuussa 2020. Tämän jälkeen lainvalmistelu pääsee etenemään, ja tavoitteena on viedä lakipaketti eduskunnan käsiteltäväksi jo keväällä 2020. Uskon, että Puolustuskiinteistöt-mallilla voimme tarjota entistä parempia palveluja Puolustusvoimille ja sen strategisille kumppaneille. Muuriankkurin ja Muurisetin avulla kerromme jatkossa lisää Puolustuskiinteistöt-hankkeen etenemisestä.
Toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua!
Matias Warsta Rakennuslaitoksen johtaja
MUURIANKKURIA on alun perin käytetty linnojen ja linnoitusten perustusten kivimuurien yhteenliittämiseen. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tunnuksessa ja tämän lehden nimessä muuriankkuri kuvaa laitoksen roolia puolustushallinnon kiinteistötoimen hankinta- ja asiantuntijaorganisaationa, joka muuriankkurin tavoin liittää markkinoiden parhaat palvelut maanpuolustukseen myös rauhan aikana.
Sisältö
Rakennuslaitoksen pitkäaikainen johtaja Pekka Salojärvi tarkastelee laitoksen 25-vuotista taivalta.
4 7 8 12
RAKENNUSLAITOSTA
johtaa nyt Matias Warsta
PUOLUSTUSKIINTEISTÖUUDISTUS
etenee vauhdilla
PITKÄAIKAINEN JOHTAJAMME
Pekka Salojärvi eläkkeelle
KYBERPUOLUSTUS
on osa nykyaikaista sodankäyntiä
Kyberturvallisuus tarvitsee ympärilleen fyysistä turvallisuutta.
16 18 24 26
TUVAT HUOLLETAAN
ennen uusien alokkaiden saapumista
HYRYLÄN VARUSKUNNASTA
15 000 asukkaan asuinalue
POHJOISMAINEN TAISTELUASU
testataan kenttäolosuhteissa
Entiselle Hyrylän varuskunta-alueelle rakennetaan ensi kesän Asuntomessuja.
28 30 31
ENGLISH SUMMARY
KOLUMNI
Markku Mantila: Jospa some onkin huijareita varten
NIMITYKSIÄ
UUTISIA
MUURIANKKURI joulukuu 2019 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sidosryhmälehti 18. VUOSIKERTA Muuriankkuri ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja joulukuussa.
Päätoimittaja Matias Warsta puh. 0299 831 000 matias.warsta@phrakl.fi
Tuotanto Princeps Oy Toimituspäällikkö Kirsti Helin puh. 0400 447 382 kirsti.helin@princeps.fi Taitto: Princeps Oy / Sanna Purho Translation: Integra Oy Kannen kuva: Mauri Ratilainen Painopaikka Hansaprint Oy ISSN-L 1459-1480
Tilaajarekisteri Tilaajarekisteriä ylläpitää Viestintätoimisto Princeps Oy. Rekisterissä on tilaajan nimi ja lehden postitusosoite. Tietoja käytetään lehden postitusta varten ja ne poistetaan, kun tilaaja ilmoittaa tilauksen peruutuksesta. Tilaukset ja osoitteenmuutokset sekä palautteet ja kehittämisehdotukset: info@princeps.fi
Muuriankkuri 2/2019
Julkaisija Puolustushallinnon rakennuslaitos PL 1, 49401 Hamina puh. 0299 8300 www.phrakl.fi
3
JOHTAMINEN
Rakennuslaitoksen johtaja Matias Warsta:
Rakennuslaitoksessa on ainutlaatuista osaamista Matias Warsta on nimitetty Rakennuslaitoksen johtajaksi 1.11.2019 alkaen Pekka Salojärven jäätyä eläkkeelle. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Mauri Ratilainen
O Muuriankkuri 2/2019
4
len iloinen, että olen saanut näin asiantuntevan organisaation johdettavakseni. Rakennuslaitoksen henkilöstöllä on valtava kokemuspohja ja poikkeuksellista puolustushallinnon kiinteistökannan suunnittelun ja ylläpidon osaamista, sanoo Matias Warsta. – Henkilöstö tuntee varuskuntien infran, suojarakentamisen ja turvallisuusvaatimukset, eikä samanlaista puolustuksen ympäristövaikutusten tuntemusta ole juuri missään muualla maailmassa.
Tekniikan tohtori Matias Warsta siirtyi Rakennuslaitoksen johtajan virkaan puolustusministeriön kiinteistö- ja ympäristöyksikön johtajan tehtävästä, jota hän hoiti vuodesta 2016 lähtien. Tätä ennen hän toimi samassa yksikössä neuvottelevana virkamiehenä ja erityisasiantuntijana ja sitä ennen Pääesikunnassa ympäristöylitarkastajana. Nimitys virkaan on määräaikainen ajalle 1.11.2019–31.10.2024. – Rakennuslaitos on minulle varsin tuttu organisaatio jo kymmenen vuoden ajalta. Pääesikunnassa olin asiakkaan
roolissa ostamassa Rakennuslaitokselta puolustusvoimien ympäristönsuojeluun liittyviä palveluja ja puolustusministeriössä osallistuin muun muassa Rakennuslaitoksen tulosohjaukseen. Viimeiset neljä vuotta olen myös toiminut pysyvänä asiantuntijana Rakennuslaitoksen johtokunnassa. – Olin mukana laatimassa Rakennuslaitoksen uutta strategiaa, jonka pohjalta kehitämme Rakennuslaitoksen toimintaa jatkossakin. Johtajana Matias Warsta luonnehtii olevansa keskusteleva ja edestä johtava.
JOHTAMINEN
– Rakennuslaitoksessa on valmiuden ja varautumisen liittäminen kiinteistönpitoon jo hyvällä tasolla, mutta sitä voidaan edelleen terävöittää, sanoo Rakennuslaitoksen uusi johtaja Matias Warsta.
– Perustan johtamiseni luottamukseen, läpinäkyvyyteen ja viestintään. Haluan, että ihmiset ottavat vastuuta asioista ja huolehtivat niiden tekemisestä. Asiat pitää päättää faktoihin perustuen, ja päätösten vaikutukset pitää pystyä arvioimaan.
Warsta näkee myös kehityskohteita Rakennuslaitoksen toiminnassa. – Listallani on kolme kehittämisaluetta: asiakaspalvelu, valmius ja resilienssi eli häiriötilanteiden sietokyky.
Rakennuslaitos ja sen palvelut tunnetaan. Jotta Rakennuslaitoksen vanha slogan Parhaat palveluratkaisut toteutuisi kaikilta osin, pitää asiakkuuksia johtaa entistä systemaattisemmin. − Uskon, että suunnitteilla oleva Puolustuskiinteistöt, jossa kiinteistöjen omistus ja niiden ylläpito olisivat oman organisaatiomme vastuulla, toisi meille myös entistä paremmat mahdollisuudet kehittää ja selkeyttää asiakasprosesseja, Warsta sanoo.
Muuriankkuri 2/2019
Asiakkuusprosessit tarkasteluun
– Mielestäni Rakennuslaitoksen asiakasprosessia voisi kehittää kokonaisvaltaisemmin. Säännöllistä yhteyttä asiakkaisiin tulisi pitää kaikilla tasoilla niin puolustusvoimien johtoon kuin yksittäisiin kouluttajiin varuskunnissa. Asiakkaiden tarpeista tulee ottaa koppi ja asiat viedä maaliin. − Vaikka nykyisin Puolustusvoimien logistiikkalaitos toimiikin tilaajaasiakkaana, meidän on välttämätöntä edelleenkin keskustella käyttäjäasiakkaiden kanssa ja myös markkinoida omia palvelujamme. On tärkeää, että
5
JOHTAMINEN
Kiinteistöjen omistus ja ylläpito samassa orgnisaatiossa tuo parannusta asiakaspalveluun.
Tilaturvallisuusroolia laajennettava
Muuriankkuri 2/2019
6
Maailmanpoliittisen turvallisuustilanteen muututtua myös Rakennuslaitoksessa on viime vuosina kiinnitetty entistä enemmän huomiota valmiuteen, varautumiseen ja tietoturvaan. Warsta korostaa, että valmiusorganisaationa toimimisen tulisi olla entistä enemmän Rakennuslaitoksen ydintoimintaa. − Rakennuslaitoksen turvallisuusroolia olisi syvennettävä, eikä esimerkiksi rakennuttamisen erityisosaaminen rajoitu suojarakentamiseen. – Taustalla on pitkä ajanjakso, jolloin varautumiseen liittyvät asiat eivät olleet puolustuskiinteistöjen osalta asiakkaan toivelistan kärjessä vaan oltiin enemmänkin kiinnostuneita kiinteistöpalveluiden toimivuudesta ja edullisuudesta. Nyt ymmärretään, että kiinteistötoiminnot ovat olennainen osa puolustushallinnon ydinprosesseja ja strateginen voimavara. – Meillä pitää olla omat henkilöt, välineet ja varaosat käytettävissä kriisitilanteessa sekä kyky pitää puolustuskiinteistöt toimintakunnossa myös poikkeusoloissa. Suomi on saari, ja tänne on vaikea saada mitään ulkopuolelta kriisitilanteen pitkittyessä. – Varautumista pitää myös harjoitella niin strategisella kuin käytännön tasolla sekä omina harjoituksina
että yhdessä puolustusvoimien kanssa. Meillä oli juuri valmiuspäivät, jossa Rakennuslaitoksen yksiköiden johtajat esittelivät, kuinka valmiutta on heidän yksiköissään suunniteltu. Se oli tarpeellinen ponnistus ja samankaltaista kehittämistä järjestetään jatkossa enemmänkin, Warsta toteaa.
Resilienssi osana kokonaisturvallisuutta
Resilienssillä tarkoitetaan kykyä sietää kriisin tai häiriötilanteen välittömiä vaikutuksia, toimintakyvyn ylläpitämistä sekä mukautumista uuteen tilanteeseen. Yhtenä esimerkkinä resilienssistä Warsta mainitsee puolustuskiinteistöjen energiahuollon jatkuvuuden poikkeusoloissa. – Suomi tähtää hiilineutraaliksi maaksi vuoteen 2035 mennessä. Se merkitsee lisääntyvää omavaraisuutta energiantuotannossa, mikä on maamme huoltovarmuuden kannalta tärkeä asia. Puolustusvoimissa on lämmöntuotannossa jo siirrytty useissa kohteissa kotimaisten polttoaineiden käyttöön. Myös sähköntuotannossa omavaraisuutta tulee lisätä, eli pitää kehittää entistä enemmän uusitutuvan energian ratkaisuja: aurinkovoimaa, tuulivoimaa, maalämpöä ja biopolttoaineita. Kiinteistöjen osalta resilienssiä voidaan lisätä myös muun muassa standar-
doimalla kiinteistötekniikkaa ja siten helpottaa sen käyttöä erityyppisissä kiinteistöissä. Matias Warsta kertoo, että hän aikoo kiertää alkuvuodesta Rakennuslaitoksen kaikki palveluyksiköt ja tavata mahdollisimman laajasti henkilöstöä. – Rakennuslaitoksessa on hyvät etäkokouskäytännöt, mutta videoyhteydet eivät korvaa kasvokkain tapaamisia.
Matias Warsta Rakennuslaitoksen johtaja 1.11.2019 alkaen Koulutus: Tekniikan tohtori Perhe: Vaimo ja kaksi lasta Kotipaikka: Kerava Harrastus: Triathlon Sotilasarvo: Vääpeli
Uuteen liikelaitokseen sekä kiinteistö omaisuus että kiinteistöjen ylläpito myös erityisosaamista turvaluokitellun tiedon suojaamisesta. Hankkeessa on korostettu henkilöstön aseman turvaamista eikä uudistuksella tavoitella henkilöstövähennyksiä. Valtaosa Puolustusvoimien kanssa työskentelevistä Rakennuslaitoksen ja Senaatti-kiinteistöjen henkilöistä siirtyisi Puolustuskiinteistöjen palvelukseen. Tämän lisäksi liikelaitoskonsernissa tuotettavat yhteiset palvelut työllistäisivät osan henkilöstöä. Päällekkäisten toimintojen syntyminen kahteen eri liikelaitokseen voidaan välttää tuottamalla yhteisiä palveluita keskitetysti ja yhdenmukaisesti. Hanketoimisto toteutti lokakuussa henkilöstölle suunnatun verkkokyselyn, johon saatiin yli 900 vastausta. Tulosten mukaan useimmat vastaajat suhtautuvat myönteisesti muutossuunnitelmiin.
Puolustuskiinteistöjen valmisteluhankkeessa on elokuusta alkaen tehty työtä projektiryhmissä, joihin nimetyt yli 80 asiantuntijaa edustavat kaikkia hankkeessa mukana olevia tahoja. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Päivi Nerg valtiovarainministeriöstä ja kansliapäällikkö Jukka Juusti puolustusministeriöstä toimii varapuheenjohtajana. Jäseniksi on nimetty ylijohtaja Juha Sarkio valtiovarainministeriöstä ja sotatalouspäällikkö Timo Rotonen Puolustusvoimista. Ohjausryhmän pysyvinä asiantuntijoina ovat hankepäällikkö Ilkka Koponen valtiovarainministeriöstä, Jyrki Rihu puolustusministeriöstä ja Thomas Sund valtiovarainministeriöstä. Hankejohtajana toimii Lasse Koponen valtiovarainministeriöstä.
Muu valtionhallinto
Puolustusvoimat
Senaatti-kiinteistöt
Puolustuskiinteistöt
Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen yhteiset palvelut Esitys Senaatti-konsernin organisaatioksi
Muuriankkuri 2/2019
VALTION ASIAKKAAT
SENAATTI-KONSERNI
VALTION TILAPALVELUJEN TUOTTAJAT
H
allitusohjelman mukaisesti puolustushallinnon kiinteistöjärjestelmää kehitetään vastaamaan aiempaa paremmin puolustushallinnon tarpeita. Puolustusministeriön ja valtiovarainministeriön yhteisessä hankkeessa on syksyn 2019 aikana valmisteltu uudistusta, jossa puolustushallinnon kiinteistöt ja niiden ylläpito siirrettäisiin uuteen Senaatti-konserniin perustettavaan liikelaitokseen, Puolustuskiinteistöihin. Uusi toimintamalli on tarkoitus ottaa käyttöön 1.1.2021. Valmisteluhanke on edennyt rivakasti ja virkamiestyönä laadittu esitys uudistuksen perusteista siirtyi poliittiseen käsittelyyn marraskuun lopulla. Uudistushankkeen keskeisinä tavoitteina on tuottaa parempia palveluja Puolustusvoimille ja hillitä puolustushallinnon kasvavia toimitilakustannuksia. Hankkeessa valmistellun esityksen mukaan syntyisi uusi asiakaslähtöinen Senaatti-konserni, joka koostuu kahdesta liikelaitoksesta: Senaatti-kiinteistöt ja Puolustuskiinteistöt. Puolustuskiinteistöjen tehtävänä on tuottaa tilapalvelut yksinomaan Puolustusvoimille ja sen strategisille kumppaneille, ja Senaatti-kiinteistöjen osalle tulee tilapalveluiden tuottaminen muulle valtion hallinnolle sekä ulkopuolisille asiakkaille. Esityksen mukaan Puolustuskiinteistöiltä edellytetään riittävää kykyä vastata Puolustusvoimien vaatimuksiin valmiuden, turvallisuuden ja suojan tuottamiseksi. Puolustuskiinteistöjen rakennuttamisen osaamisen ytimenä on suojarakentaminen, ja sillä tulee olla
JOHTAMINEN
Puolustuskiinteistöt
7
RAKENNUSLAITOS 25 VUOTTA
Katsaus Rakennuslaitoksen 25-vuotiseen historiaan
Määrätietoista toiminnan kehittämistä alusta alkaen Tänä syksynä eläkkeelle siirtynyt Rakennuslaitoksen johtaja Pekka Salojärvi teki pitkän ja merkittävän työuran puolustuskiinteistöjen saralla. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Kirsti Helin, Risto Laine, Marko Laukkarinen ja Rakennuslaitos
- Työni Rakennuslaitoksessa on ollut erittäin antoisaa. Olen saanut seurata näköalapaikalta mitä puolutushallinnossa ja laajemminkin yhteiskunnassa tapahtuu, toteaa Pekka Salojärvi.
Muuriankkuri 2/2019
8
Rakennuslaitoksen synty
Rakennuttamisen asiantuntijat suunnittelevat ja johtavat hankkeita.
ja puolustusvoimien kiinteistöhoitopiireistä Rakennuslaitoksen alueyksiköt. Omasta rakentamisesta luovuttiin ja rakennus- ja ylläpitopalveluja alettiin hankkia myös ulkopuolisilta toimijoilta kilpailuttamalla. Viimeisenä oman rakentamisen yksikkönä lakkautettiin vuonna 1999 yli sadan henkilön rakennusorganisaatio Parolassa. Omasta rakentamisesta luopuminen ja palvelutuotannon uudelleenjärjestelyt merkitsivät myös isoja henkilöstövähennyksiä. Rakennuslaitoksen henkilöstömäärä on vähentynyt alkuaikojen 2550 henkilöstä nykyiseen noin 680 henkilöön. Salojärvi kertoo, että Rakennuslaitosta perustettaessa ei ollut ulkopuolisia konsultteja neuvomassa, vaan kaikki tehtiin itse: rakennettiin uusi organisaatio toimialoineen, luotiin toimintamallit ja otettiin käyttöön omat talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmät. – Näin jälkeenpäin katsottuna toiminta käynnistyi rivakasti osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön voimin, joka pystyi nopeasti sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Vaikeimpia uusia asioita oli sisäinen ylläpitovuokra, jota ihmeteltiin hallinnonalalla vuosia ennen kuin siitä tuli sujuvaa käytäntöä. Tässäkin asiassa puolustushallinto oli kuitenkin ensimmäisiä koko valtionhallinnossa.
Omistajan isännöitsijästä puolustuskiinteistöjen asiantuntijaksi
Vuonna 2002 tapahtui suuri muutos, kun puolustusministeriön hallinnassa ollut kiinteistökanta siirrettiin varallisuuden luonteesta riippuen Senaattikiinteistöille, Metsähallitukselle, Tiehallinnolle ja Ilmailulaitokselle. Asunnot oli siirretty jo hieman aikaisemmin vaiheittain Kruunuasunnoille. Rakennuslaitoksen tehtäväksi määriteltiin puolustushallinnon kiinteistö- ja ympäristöalan asiantuntijana ja palvelujen järjestäjänä toimiminen. Lisäksi linjattiin, että Rakennuslaitoksen tulee ylläpitää riittävää omaa palvelutuotantoa poikkeusolojen osaamisen säilyttämiseksi. Salojärven mukaan Rakennuslaitos on määrätietoisesti ja jatkuvasti kehittänyt toimintaansa kaikilla toimialoillaan: rakennuttamisessa, ylläpidossa, ympäristöpalveluissa ja hallintopalveluissa. Yhteistyö keskusyksikön ja palveluyksiköiden välillä on toiminut erinomaisesti haasteellisissakin tilanteissa. – Rakennuttamisen toimialalla arkkitehdit, rakennusinsinöörit ja talotekniikan asiantuntijat vastaavat rakennuttamisesta alusta loppuun asti, kilpailuttavat hankkeiden eri vaiheet sekä ohjaavat suunnittelua, hankkeita ja
Muuriankkuri 2/2019
Valtionhallinnossa alkoivat puhaltaa uudet tuulet 1990-luvulla, kun ministeriöiden alaisuuteen perustettiin kaikkiaan parikymmentä itsenäisesti toimivaa virastoa säästöjen ja tehokkuuden lisäämiseksi. Kiinteistöpuolella Rakennushallitus lakkautettiin ja valtion kiinteistöomaisuus hajautettiin 15 kiinteistöyksikölle. Siirryttiin budjettitaloudesta liikelaitosmaiseen kustannuslaskentaan, ja sisäisen vuokrajärjestelmän avulla kustannukset haluttiin kohdistaa kustannusten aiheuttajille. Vuonna 1993 eduskunta sääti lain Puolustushallinnon rakennuslaitoksesta, ja itse laitos perustettiin seuraavana vuonna. Puolustusministeriön rakennus- ja kiinteistöosastoista muodostettiin Rakennuslaitoksen keskusyksikkö
RAKENNUSLAITOS 25 VUOTTA
R
akennuslaitoksen 25-vuotista historiaa arvioidessaan Pekka Salojärvi korostaa ennen kaikkea laitoksen henkilöstön erinomaista ammattitaitoa ja sen vahvaa sitoutumista puolustusvoimiin. Yhtenä tärkeimpänä saavutuksena toiminnan kehittämisessä hän pitää asiakastukikeskuksen perustamista. – Rakennuslaitoksen asiakastukikeskus on aivan omaa luokkaansa kiinteistöalalla. Keskuksesta seurataan yhtä maamme suurinta kiinteistökantaa 24/7. Kun Pekka Salojärvi vuonna 1985 tuli 32-vuotiaana lakimiehenä puolustusministeriön palvelukseen, oli puolustusministeriö iso yksittäinen toimija puolustuskiinteistösektorilla. Ministeriön omistuksessa ja alaisuudessa olivat niin kasarmit ja muu rakennuskanta, maat ja metsät kuin henkilökunnan asunnotkin. Tuohon aikaan hankittiin runsaasti harjoitusalueita ja puolustusministeriö piti yllä hyvät suhteet maanomistajiin, kuntien päättäjiin ja muihin sidosryhmiin. Puolustusministeriössä rakennusosasto johti rakennushankkeita ja kiinteistöosasto rakennusten ylläpitoa ja energiahuoltoa. Kentällä asioita hoitivat puolustusvoimien kiinteistöhoitopiirit.
9
RAKENNUSLAITOS 25 VUOTTA Varuskunnissa tunnetaan tilat ja järjestelmät läpikotaisin.
Muuriankkuri 2/2019
10
rakennusurakoitsijoiden työtä. Kentällä toimivilla palveluyksiköiden kiinteistöasiantuntijoilla on puolestaan vahva osaaminen rakennushankkeiden valvojina. Koska varuskunnissa samat henkilöt vastaavat hankkeiden valmistuttua niiden ylläpidosta, he ymmärtävät hyvin rakennusten elinkaarivastuun. Suojarakentamisen osalta Rakennuslaitoksella on maamme paras osaaminen. Kiinteistöjen ylläpidon osalta iso kehitysaskel oli valtakunnallisen asiakastukikeskuksen perustaminen Jyväskylään vuonna 2015. Yhdestä toimipaikasta voidaan ohjata puolustuskiinteistöjen huoltoa ja ylläpitoa maanlaajuisesti ja ympäri vuorokauden. Lisäksi asiakastukikeskus toimii Rakennuslaitoksen hälytyskeskuksena poikkeusoloissa ja sieltä pidetään yhteyttä Puolustusvoimien tilannekeskuksiin. Siivouspuolella on otettu käyttöön entistä tehokkaampia menetelmiä ja välineitä. Puolustuskiinteistöjen siivoukseen liittyy erityisiä turvallisuusvaatimuksia, ja siksi Rakennuslaitoksen omat siivoojat siivoavat turvallisuusluokitellut tilat. Energiahuollossa on siirrytty ilmastoystävällisempiin lämmitysratkaisuihin ja tavoitteena on ollut energiahuollon toimintavarmuus kaikissa olosuhteissa.
Esimerkillistä osaamista kaikilla toimialoilla
Salojärven mukaan Rakennuslaitos on ollut myös hallinnon kehittämisen sekä ympäristöasioiden osalta edelläkävijä. – Taloushallinnon vuonna 2001 tehdyllä keskittämisellä keskusyksikköön säästettiin lähes 40 % hallintokuluissa. Tässä Rakennuslaitos toimi esikuvana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukselle (Palkeet). Rakennuslaitos sai myös julkista tunnustusta organisaation koko toiminnan kehittämisestä, kun sille myönnettiin Suomen Julkishallinnon laatupalkinto vuonna 2007. Toimintamallia käytiin esittelemässä myös EU:n laatukonferenssissa Pariisissa. – Ympäristöpalveluissa on huippuosaamista kansainvälisenkin mittapuun mukaan. Toimialasta on tullut sotilaallisen toiminnan ympäristöasiantuntija monipuolisine ympäristön tarkkailujärjestelmineen. Ympäristöasiantuntijat ovat käynnistäneet ja johtaneet pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksia varuskuntien lakkauttamisten yhteydessä, ja varuskuntien jätehuoltoa on kehitetty pitkäjänteisesti. – Kansainvälistä vertailutietoa Suomen puolustuskiinteistöjen hoitoon on tuonut myös aktiivinen toimiminen Pohjoismaisen ja Baltian maiden yhtei-
Ympäristöyksikön osaamista on viety kansainvälisille kriisinhallinta-alueillekin.
sessä NBDE-foorumissa. Rakennuslaitoksella on ollut Suomen isäntävastuu vuodesta 1996 lähtien. Yhteistyöllä on pitkät perinteet ja verkostoja osataan hyödyntää, kertoo Salojärvi.
Selvityksistä vauhtia toiminnan kehittämiseen
Valtionhallinnossa Rakennuslaitoksen tulevaisuus on ollut aika ajoin vaakalaudalla ja laitoksen kustannustehokkuutta ja palvelutason laatua on tutkailtu useissa selvityksissä. Selvitysten lopputulos on aina kuitenkin ollut, että Rakennuslaitos on kilpailukykyinen ja että sillä on ammattitaitoinen henkilöstö, jota tarvitaan joukko-osastojen kiinteistöjen hoitamisessa. Rakennuslaitoksella on myös todettu olevan merkittävä vastuu kiinteistöalan valmiudesta ja turvallisuudesta. Salojärvi toteaa, että selvitysten tekeminen on ollut työlästä ja että ne ovat olleet myös henkisenä rasituksena niin keskusyksikön kuin alueiden henkilöstölle. – Selvitysten ei ole kuitenkaan annettu haitata Rakennuslaitoksen toimintojen jatkuvaa kehittämistä. Selvitysten ansiosta Rakennuslaitos on vain vahvistunut, kun on päästy näyttämään faktatietojen valossa laitoksen osaamistasoa ja kilpailukykyä.
Valmius- ja turvallisuusosaaminen yhä tärkeämpää
Muuttunut turvallisuustilanne sodankäynnin toimintamallien, aseteknologien kehittymisen ja kyberuhkien osalta edellyttävät myös kiinteistöalalta uutta
osaamista ja nopeampaa reagointikykyä. Tähän Rakennuslaitoksessa on vastattu mm. puolustusvoimien kanssa yhteisellä valmiussuunnittelulla ja valmiusharjoituksilla sekä rekrytoimalla Rakennuslaitoksen valmiusorganisaatioon evp-upseereja. Turvallisuusympäristön muutokset ovat olleet perustana Rakennuslaitoksen strategian 2025 laatimiselle. Rakennuslaitoksen uudet arvot on laadittu yhteistyössä henkilöstön kanssa. Ensimmäinen arvo ”sitoutuneisuus puolustushallinnon yhteisiin päämääriin” kiteyttää sen, että Rakennuslaitos ja koko sen henkilöstö tukee puolustusvoimien suorituskyvyn kehittämistä ja ylläpitämistä sekä normaali- että poikkeusolojen aikana. Salojärvi korostaa Rakennuslaitoksen henkilöstön vankkaa puolustuskiinteistöjen asiantuntijuutta sekä henkilöstön hyvää varuskuntien ja joukko-osastojen tuntemusta. – Varuskunnissa on aina oltu tyytyväisiä siihen, että heillä on lähellä ammattitaitoiset kiinteistöasiantuntijat, jotka pystyvät tuottamaan palvelut joko itse tai tilaamaan ne ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Tätä ovat todistaneet myös vuosittain tehtävien asiakaskyselyjen tulokset.
– Rakennuslaitoksen henkilöstö on tutkitusti hyvin maanpuolustusmyönteistä ja sitoutunutta työhönsä. Henkilöt ovat hyvin paneutuneet turvallisuuden periaatteisiin ja tuntevat puolustusvoimien organisaation. Ihmiset kokevat tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus. – Työni Rakennuslaitoksessa on ollut erittäin antoisaa. Olen saanut olla näköalapaikalla näkemässä ja kuulemassa, mitä puolustushallinnossa sekä laajemminkin valtionhallinnossa ja yhteiskunnassa tapahtuu. Haluan kiittää Rakennuslaitoksen henkilöstöä, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita yhteisestä taipaleestamme. Toivon, että Rakennuslaitoksen henkilöstö luottaa osaamiseensa jatkossakin. Pekka Salojärvi on ollut eläkkeellä 1.10.2019 lähtien. – Nyt on ollut entistä enemmän aikaa viettää Helenapuolisoni ja neljän lastenlapsemme kanssa. Myös omasta kunnosta huolehtiminen on lisääntynyt: kävelyä, pyöräilyä, hiihtämistä ja sienestämistä säästä riippuen. Suunnitelmissa on myös interrail-matka Keski-Eurooppaan nuoruusvuosien tapaan, Pekka Salojärvi kertoo.
Muuriankkuri 2/2019
Rakennuslaitos valittiin voittajaksi Suomen julkisen sektorin parhaiden käytäntöjen arvioinissa vuonna 2007. Kuvassa tyytyväiset johtoryhmäläiset Timo Sarpila, Raimo Jokela, Ritva Touré, Pekka Salojärvi, Pekka Kettunen, Ritva Peura ja Raimo Huttunen.
RAKENNUSLAITOS 25 VUOTTA
– Rakennuslaitos on pystynyt toimimaan puolustusministeriön ja valtionhallinnon asettamien tavoitteiden mukaisesti ja toteuttamaan ne joka vuosi tähänastisen 25 vuoden toimintansa aikana. Valtion tarkastusviraston tilintarkastuksissa Rakennuslaitos on saanut aina puhtaat paperit, Salojärvi sanoo ylpeänä. Rakennuslaitos on hoitanut omalta osaltaan kiinteistöalalle annetut säästötavoitteet. Vuosina 2014–2019 ylläpidon säästöt olivat yhteensä 23 miljoonaa euroa. Säästöt muodostuivat pääosin puolustusvoimauudistuksesta ja Rakennuslaitoksen säästöohjelmasta sekä valtiokonsernin yhteisistä säästövelvoitteista. – Nykytilanteessa Rakennuslaitoksen talous on tasapainossa, mutta pelivaraa ei juuri ole, joten on toivottavaa, ettei uusia säästötavoitteita enää aseteta, Salojärvi summaa.
11
VARAUTUMINEN
Prikaatikenraali Mikko Heiskanen:
Kyberpuolustus on osa nykyaikaista sodankäyntiä Puolustuspoliittisessa selonteossa kyberpuolustus on määritetty yhdeksi puolustusjärjestelmän kehittämisen ja ylläpidon painopistealueeksi. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Kirsti Helin, Shutterstock
K Muuriankkuri 2/2019
12
yberpuolustus on yksi sodankäynnin osa-alue maa-, meri-, ilma- ja avaruuspuolustuksen ohella, ja kyberpuolustus liittyy kaikkien puolustushaarojen toimintaan. – Kyberpuolustuksemme suorituskyky muodostuu tiedustelusta, vaikuttamisesta ja suojautumisesta, kuvaa Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäpäällikkö, prikaatikenraali Mikko Heiskanen. – Tiedustelua tehdään 1.6.2019 voimaan tulleen tiedustelulain toimintavaltuuksien puitteissa. Tiedustelu tuottaa meille uhkatietoa suojautumista varten sekä tietoa vaikuttamisen suunnittelua varten. Ilman tiedustelua meidän olisi erittäin vaikea suojautua puhumattakaan suojautumiseen valmistautumisesta. Onhan tiedustelua toki ennenkin
tehty, mutta nyt on lailla säädetty sekä valtuuksista että rajoituksista. – Puolustusvoimien vastuulla on vain sen omien tietojärjestelmien suojaaminen voimassa olevan kyberturvallisuusstrategian mukaisesti, Heiskanen huomauttaa.
Neljän tason kyberuhat
Kenraali Heiskanen jakaa kyberuhat neljään kategoriaan. Yksi kyberuhka on tiedon kalastelu, jossa keskeisiä toimijoita ovat valtiosidonnaiset hyökkääjät. Toinen kyberuhka ovat erilaiset kiristysohjelmat, joilla rikollinen esimerkiksi tunkeutuu kohteen tietojärjestelmään, salaa koneen tiedostoja ja vaatii lunnasrahoja salauksen poistamiseksi. Kolmas kategoria on ns. lymyävä uhka, jossa rikollinen on murtautunut
- Kyberpuolustus koostuu tiedustelusta, valvonnasta ja suojaamisesta, ja uusi tiedustelulaki on selkeyttänyt tiedustelun valtuudet. Ilman tiedustelua olisi vaikea suojautua puhumattakaan suojautumiseen valmistautumisesta, sanoo kyberkenraali Mikko Heiskanen.
VARAUTUMINEN
Valvonta on passiivista – uhkametsästyksellä tunnistetaan näkymätöntä.
Viime aikoina on puhuttu mahdollisesta ”kybermaailman Pearl Harborista” eli totaalisen yllättävästä ja yhteiskuntaa lamaannuttavasta kyberiskusta. Heiskasen mukaan tällainen isku vaatisi laajamittaista tiedustelua ja valtiollisen resurssoinnin. – Koska uhka on tunnistettu, olemme Puolustusvoimissa varautuneet tämän tyyppiseen iskuun eritasoisilla teknisillä ja toiminnallisilla harjoituksilla.
Yhteistyössä parhaiden osaajien kanssa
– Puolustusvoimat on kyberturvallisuuden paras asiantuntija Suomessa, ja teemme tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten, yritysten ja oppilaitosten kanssa, Mikko Heiskanen sanoo. – Suomessa on vahvoja ja innovatiivisia ICT-yrityksiä, ja pyrimme käyttämään kotimaisten yritysten palveluja, ja tarpeen vaatiessa yhteistyötä laajenne-
Muuriankkuri 2/2019
kohteen tietojärjestelmään ilman, että kohteessa on siihen havahduttu. Rikollinen toiminta aktivoidaan sopivan hetken tullessa. Neljäs, jo arkipäiväistynyt kyberuhka on hajautettu palvelunestohyökkäys, jolla estetään määräaikaisesti jonkin palvelun käyttö. – Valitettavasti nämä kaikki kyberuhat ovat lisääntyneet jo siinä määrin, että niillä alkaa olla kansantaloudellista vaikutusta. Uhkat kohdistuvat yksittäisistä käyttäjistä kaiken kokoisiin organisaatioihin. Isoissa organisaatoissa kiristyspotentiaali on suurin ja siksi niihin kohdistuu enemmän kiristyshyökkäyksiä. Toisaalta lunnasrahoja voidaan kiristää myös yksittäisiltä ihmisiltä vaikkapa salaamalla kotikoneen kiintolevy, jolla on tallennettuna perheen kaikki valokuvat.
13
VARAUTUMINEN
Kyberturvallisuuden osaamisesta vientituote.
taan EU-maihin ja muihin samanmielisiin maihin. Puolustusvoimat tekee yhteistyötä myös oppilaitosten kanssa. Koulutusohjelmien ja kurssien kehittämistä tuetaan siten, että ne palvelevat kyberpuolustuksen tavoitteita. Kansainvälisiä yhteistyötahoja ovat yritysten lisäksi kansainväliset järjestöt, kuten Nato ja EU, sekä erilaiset osaamiskeskukset, kuten Tallinnassa toimiva Kyberpuolustuksen osaamiskeskus. Heiskanen muistuttaa, että kyberturvallisuus tarvitsee ympärilleen fyysistä turvallisuutta. – Puolustusvoimien kyberturvallisuuden kannalta on tärkeää, että Rakennuslaitos huolehtii kriittisten kohteiden tilaturvallisuudesta. On loogista, että Rakennuslaitos on jatkossa turvallisuusviranomaisten yhteisessä TUVE-tietoverkossa.
Asevelvollisten kyberkoulutus
Muuriankkuri 2/2019
14
Puolustusvoimat opettaa kaikille varusmiespalvelusta suorittaville kyberturvallisuuden perusteet. Prikaatikenraali Heiskanen pitää sitä merkittävänä panostuksena kokonaisturvallisuuteen. Kyberpuolustukseen erikoistuneita ”kybervarusmiehiä” koulutetaan Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksessa. Toimiessaan PVJJK:n johtajana viitisen vuotta sitten Mikko Heiskanen oli käynnistämässä tätä koulutusta. Koulutettavien määrä vaihtelee, jonain vuonna koulutettavia on muutama, toisina kymmeniä. Valintakokeen
rima on korkealla, ja hakijoilta edellytetään aiempaa ICT-osaamista niin teoriassa kuin käytännössä sekä tietotekniikan harrastuneisuutta. Heiskasen mukaan kybervarusmiesten koulutuksesta on saatu hyviä tuloksia. – Varusmiehet ovat motivoituneita ja puolustusvoimissa on oltu heihin tyytyväisiä. Nuoret saavat erinomaiset valmiudet tietoturva-alalla työskentelyyn ja he ovat varusmiespalveluksen jälkeen työllistyneet hyvin alan töihin, myös Puolustusvoimiin. Puolustusvoimien kyberpuolustuksen suorituskykyä ovat myös reservin sadat ICT-asiantuntijat, jotka on sijoitettu osaamisensa perusteella erilaisiin kyberpuolustuksen tehtäviin.
Säännöllisiä yhteisharjoituksia
Kenraali Heiskanen myöntää, että täysin kyberturvallisen yhteiskunnan rakentaminen on mahdotonta, digitaalisessa maailmassa kun eletään. – Sen sijaan meillä pitää olla ennakointi- ja toipumiskykyä sekä varajärjestelmiä, jotta ei olla täysin digitaalisten järjestelmien varassa. – Kyberuhkien torjunnassa keskeistä on uhkan tunnistaminen, siihen varautuminen ja hyökkäyksestä toipuminen. Uhkien tunnistamisessa avainasemassa ovat valvonta ja tilannekuva. Pitää seurata, mitä ympäristössä tapahtuu, ja kun tiedetään, millainen on normaalitilanne, voidaan havaita poikkeamat. – Puolustusvoimissa on harjoiteltu kyberpuolustusta jo 20 vuoden ajan,
ja olemme voineet antaa kyberuhkiin liittyvää virka-apua mm. poliisille vakavien kyberrikosten tutkinnassa. Viime vuosina Suomeen on muodostunut laaja kyberturvallisuuden osaamisen verkosto, ja yhteistyö viranomaisten ja yrityssektorin välillä toimii hyvin. Harjoitustoiminta on laajentunut ja mukaan on tullut jatkuvasti uusia toimijoita. Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli sopii hyvin kyberuhkien torjuntaan, Heiskanen sanoo. Erilaisia kyberuhkia vastaan harjoitellaan säännöllisesti viranomaisten johdolla siten, että harjoituksiin osallistuu koko yhteiskunta eli mukana on toimijoita sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Huoltovarmuuskeskuksen Digipoolin organisoimana järjestetään myös joka toinen vuosi laaja ICT-valmiusharjoitus, jossa kulloinkin harjoitellaan jonkin kriittisen toimialan, kuten pankki-, elintarvike- tai terveydenhuoltosektorin kybertorjuntaa.
Suomalaista kyberosaamista arvostetaan maailmalla
Kenraali Heiskasen mukaan Suomi kuuluu maailman kymmenen edistyksellisimmän kyberpuolustusmaan joukkoon. – Kyberpuolustuksen asiantuntemustamme arvostetaan kansainvälisesti, mikä näkyy siinä, että meille tulisi enemmän yhteistyökumppaniksi haluavia kuin pystymme ottamaan vastaan. – Suomessa kyberturvallisuuden osaaminen on korkeatasoista, mutta
osaajien määrää tulisi kasvattaa. Lisäksi pitäisi kouluttaa kaiken tasoisia kyberosaajia, ei pelkästään huippuasiantuntijoita vaan myös operaattoreita, suunnittelijoita, analyytikkoja ja kryptograafikoita eli salakirjoitukseen erikoistuneita osaajia. – Tutkimukseen ja koulutukseen osoitettavat investoinnit synnyttävät osaamista, osaaminen työtä, työ vientiä ja vienti puolestaan lisää tuloja ja hyvinvointia, joka parantaa maamme huoltosuhdetta. Kansallisessa kyberturvallisuuden toimintaohjelmassa tulisikin nostaa tavoitteeksi kyberturvallisuuden osaamisen vienti, Heiskanen ehdottaa. – Haluaisin, että maallamme olisi kansallinen kyvykkyys kyberuhkien metsästykseen. Kun organisaatiot saavat valvonnan kuntoon, ne voivat siirtyä uhkametsästykseen. Valvonta on passiivista toimintaa mutta uhkametsästyksellä voidaan aktiivisesti tunnistaa vielä näkymätön uhka. – Tekoälyn ja koneoppimisen menetelmillä pystytään jatkossa entistä paremmin havaitsemaan normaalista poikkeavia ilmiöitä. Koneäly ei korvaa superanalyytikkoja, mutta se helpottaa heidän työtään, Mikko Heiskanen summaa.
VARAUTUMINEN
SISSIRADISTISTA KYBERKENRAALIKSI
Prikaatikenraali Mikko Heiskanen johtaa Pääesikunnan johtamisjärjestelmäosastoa, joka suunnittelee Suomen kyberpuolustuksen kokonaisuutta.
PRIKAATIKENRAALI Mikko Heiskanen on toiminut viimeiset neljä vuotta Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäpäällikkönä vastuualueenaan Puolustusvoimien kyberpuolustus ja tietohallinto. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus eri tehtävistä Puolustusvoimissa niin johtamisjärjestelmien kuin informaatio- ja kybersodankäynnin alalla. Heiskasen sotilasura alkoi sissiradistina Jääkäriprikaatissa Sodankylässä. Hän on toiminut mm. viestiopettajana Kadettikoulussa ja Viestikoulussa, osastoesiupseerina Pääesikunnassa, pataljoonan komentajana Karjalan prikaatissa ja ennen nykyistä tehtäväänsä Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen johtajana. Kansainvälistä kokemusta hän on hankkinut mm. osastoesiupseerina Bosnia-Hertsegovinassa ja johtamisjärjestelmäedustajana Suomen edustustossa Natossa ja EU:ssa. Muistona alkuvuosien sotilasuralta Mikko Heiskasen työpöydällä on sähkötysavain ja salakirjoitusviivain. – Näiden kanssa aloitin työni sissiradistina, joten olen täysin analogisen maailman kasvatti, Heiskanen hymähtää.
Muuriankkuri 2/2019 Muuriankkuri 2/2019
Sotilasuransa alussa Mikko Heiskasella oli käytössään sähkötysavain ja salakirjoitusviivain. Sähkötys eli morsetus on viestintämenetelmä, jossa viestejä siirretään morseaakkosina, pisteistä ja viivoista koostuvina merkkeinä.
15
YLLÄPITO Puhdistuskoneissa käytetään nykyisin timanttilaikkoja, jotka pesevät ja kiillottavat lattian samalla kertaa.
Kasarmit huolletaan ja siivotaan aina uusia alokkaita varten Varuskunnissa on pari kertaa vuodessa isompi urakka, kun majoituskasarmit valmistellaan uutta saapumiserää varten. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Kirsti Helin ja Rakennuslaitos
Muuriankkuri 2/2019
16
K
aartin jääkärirykmentissä Santahaminassa palvelee vuositasolla noin 1500 varusmiestä. Varusmiesten käytössä on yhteensä yhdeksän kasarmia. Kasarmeista kuusi on Venäjän vallan aikaisia punatiilikasarmeja, ja kolme uudempaa kasarmia on rakennettu 1960-luvulla. Alokkaat aloittavat varusmiespalveluksensa tammi- ja heinäkuussa, paitsi Urheilukoulun alokkaat, jotka
aloittavat palveluksensa huhti- ja lokakuussa. Kotiutusajankohdat vaihtelevat koulutushaaroittain. Tyhjimmillään kasarmit ovat joulu-tammikuun ja kesä-heinäkuun vaihteessa, ja näille ajankohdille kohdistuvat suurimmat tupien kunnostus- ja siivoustyöt. Ennen alokkaiden saapumista tuvat ja niiden kalusteet tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan. – Huoltoa saattavat tarvita esimerkiksi ovien lukot ja ikku-
noiden avaussalvat, jotka ovat saaneet joskus kovaakin käsittelyä, kertoo kiinteistöesimies Juha Kalliosalo Rakennuslaitoksen Helsingin palveluyksiköstä. – Ennen uusien alokkaiden saapumista tarkastamme myös tupien hormit, kiinteistönhoitaja Jaakko Wilkman lisää. – Kotiutuvilla varusmiehillä on nimittäin tapana tehdä pientä jäynää uusille alokkaille piilottamalla tupien ilmastointikanaviin halpoja rannekello-
YLLÄPITO
Tupien siivousta opetetaan varusmiehille myös Tomutaisteluvideoiden avulla (videot löytyvät YouTubesta).
VARUSMIEHET OPETETAAN HETI ALKUUN SIIVOAMAAN VARUSMIEHET vastaavat itse omien tupiensa sekä muiden heille määrättyjen siivousalueiden siivoamisesta, ja ryhmänjohtajan tehtävänä on jakaa siivousvuorot. Tuvissa on tavallisesti 6–8 varusmiestä, ja isommissa tuvissa voi olla jopa 16 varusmiestä. Alokkaille pidetään heti ensimmäisellä palvelusviikolla siivousoppitunnit. – Alokkaita pyritään motivoimaan siivoukseen, opastetaan siivousvälineiden käytössä ja heille kerrotaan siivoojien ja varusmiesten välisestä siivoustyönjaosta. Lisäksi heitä opastetaan jätteiden lajitteluun ja hyvään käsihygieniaan. Aliupseerikurssin oppilaille pidetään oppitunti, jossa puhutaan varusmiesten siivous-
kat, saniteettitilat sekä henkilökunnan tilat. Tuvat perussiivotaan kaksi kertaa vuodessa. Soile Koskinen kertoo, että lattioiden koneellisessa puhdistuksessa on siirrytty käyttämään timanttilaikkoja, joiden miljoonat mikroskooppisen pienet teollisuustimantit pesevät ja kiillottavat lattiat ja tekevät niihin suojaavan kalvon. – Näin käsitellyt pinnat kestävät kulutusta paljon aiempaa paremmin. Menetelmä on ekologisempi, koska vain harvoin tarvitaan lattioiden puhdistukseen puhdistusaineita. Timanttilaikoilla hoidettuja lattioita ei myöskään tarvitse vahata kuin erityistilanteissa.
Kiinteistönhoitaja Jaakko Wilkman, kiinteistöesimies Juha Kalliosalo ja siivoustyönjohtaja Soile Koskinen huolehtivat siitä, että Santahaminan varuskunnassa uudet alokkaat pääsevät aina siisteihin kasarmeihin.
Muuriankkuri 2/2019
jaan, jotka sitten alkavat piipittää alokkaiden parhaaseen nukkumisaikaan. – Tupien perussiivouksissa hyödynnetään myös varusmiesten leirejä ja muita poissaoloja, joten kaikkia tupia ei välttämättä perussiivota saapumiserien vaihtuessa, kertoo siivoustyönjohtaja Soile Koskinen. – Siivoustoimialan ja yksikön vääpelin välinen yhteistyö onkin erittäin tärkeää tupien perussiivousten aikatauluttamisessa ympäri vuoden. Kaikkiin tupiin, joihin tulee uusia alokkaita, tehdään kuitenkin vähintään ylläpitosiivous, jotta uudet alokkaat tuntevat olevansa tervetulleita palvelukseen.
työn johtamisesta ja valvonnasta. Siivouksen ensisijainen tavoite on pitää kasarmit terveellisenä ympäristönä, korostaa Soile Koskinen. – On tärkeää, että siivousvälineitä käytetään oikein. Varusmiehet opetetaan pyyhkimään lattiat ja tasopinnat mikrokuitupyyhkeillä ja -mopeilla. Siivoojat huolehtivat pyyhkeiden ja moppien koneellisesta pesusta. Sisäilman laatu pysyy selvästi parempana, kun pöly sidotaan ohjeistetusti mikrokuituisiin siivoustekstiileihin, eikä pölyä nosteta ilmaan esimerkiksi käyttämällä lattioiden puhdistukseen pelkkää kuivainta. Ammattisiivoojat siivoavat viikoittain kasarmien käytävät, portaat, luo-
17
Kuva: Arkkitehtitoimisto B & M Oy
KASARMIEN UUSI ELÄMÄ
Hyrylän Rykmentinpuisto – ainutlaatuinen tulevaisuuden asuinalue Muuriankkuri 2/2019
18
Hyrylän lakkautettu varuskunta on Tuusulaan rakenteilla olevan Rykmentinpuiston asuinalueen ytimessä. Senaatti-kiinteistöt ja Tuusulan kunta tekevät yhteistyötä alueen kehittämisessä. TEKSTI: Kirsti Helin KUVAT: Sotamuseo, Kirsti Helin, Ravintola Kerho, Ramboll Finland Oy
KASARMIEN UUSI ELÄMÄ
Entiselle Hyrylän varuskunnan alueelle on suunniteltu 15 000 asukkaan kylämäinen asuinalue.
T
Vuoteen 1915 mennessä alueelle oli valmistunut parikymmentä punatiilikasarmia sekä lukuisia varasto- ja huoltorakennuksia. Varuskunnan keskellä oli paraatikenttä, jonka laidalla sijaitsivat komentajan, esikunnan ja päävartion käyttöön tarkoitettu rakennukset. Varuskunnan ortodoksinen kirkko hallitsi Hyrylän maisemaa aina vuoteen 1958 asti, jolloin se purettiin.
Hyrylä kehittyi varuskunnan myötä
Varuskunnan rakentaminen toi alueelle töitä ja myös työvoimaa muualta Suomesta. Sotilaiden lisäksi Hyrylään muutti asumaan kauppiaita ja käsi-
työläisiä, joista monet olivat venäläistä syntyperää. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläiset poistuivat varuskunnasta, ja se siirtyi vuoden 1918 alussa paikalliselle punakaartille. Kansalaissodan päätyttyä itsenäisen Suomen armeijan joukko-osasto otti varuskunnan haltuunsa. Hyrylän varuskunnasta tuli tykistövaruskunta. Kaartin jääkärirykmentin historiaan kytkeytyvä Suomen Valkoinen Kaarti oli Hyrylässä muutaman vuoden 1930-luvulla, ja sotavuosina varuskunta toimi jalkaväen koulutuskeskuksena. Vuonna 1957 varuskuntaan siirtyi Helsingin Ilmatorjuntarykmentti.
Muuriankkuri 2/2019
uusulan kunnan Hyrylän taajamassa noin 30 kilometriä Helsingistä pohjoiseen toimi yksi maamme merkittävimmistä varuskunnista. Monet muistavat Hyrylän nimenomaan sen varuskunnasta, ehtihän se toimia keskellä kylää yli 150 vuotta. Hyrylään ryhdyttiin rakentamaan varuskuntaa Venäjän vallan aikana, kun Krimin sota oli syttynyt vuonna 1853. Ensivaiheessa rakennettiin sairaala, johon Helsingin sotilassairaalasta siirrettiin sodassa loukkaantuneita toipumaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Hyrylän varuskunta toimi venäläisten koulutus-, huolto- ja täydennyskeskuksena.
Suomen itsenäistymisen jälkeen Hyrylästä tuli tykistövaruskunta. Kuva on vuodelta 1922.
19
KASARMIEN UUSI ELÄMÄ Koulutustarkastus Helsingin ilmatorjuntarykmentissä. 1. it-patterin varusmiehet kasarminsa edustalla vuonna 1982.
Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskealan tarkastuskäynti ilmatorjuntarykmentissä maaliskuussa 2002.
Muuriankkuri 2/2019
20
Hyrylässä koulutettiin kaikkiaan lähes 50 000 asevelvollista ilmatorjuntatehtäviin. Suomen ilmatorjunnan historiaan voi tutustua kasarmialueella sijaitsevassa Ilmatorjuntamuseossa. Museo avattiin vuonna 1969, ja siellä on nähtävänä ilmatorjunta-aseita 1900-luvun alkupuolen yhteen liitetyistä ilmatorjuntakonekivääreistä maailman ensimmäiseen ilmatorjuntapanssarivaunuun.
Modernia rakentamista 1950-luvulla
Puolustusvoimat toimi venäläisten rakentamissa kasarmeissa, kunnes vuonna 1951 valmistui Olympiakasarmi. Raken-
nuksen suunnitteli puolustusministeriön rakennusosaston päällikkö, arkkitehti Vilho Noko. Uusi moderni kasarmirakennus paransi huimasti Hyrylässä palvelevien varusmiesten ja kouluttajien olosuhteita. Nimestään huolimatta kasarmia ei käytetty vuoden 1952 olympialaisissa, vaikka niin oli tarkoitus. Varuskunnassa rakennettiin muutenkin paljon 1950–60-luvuilla, jolloin rakennukset sijoitettiin aikakauden ihanteiden mukaan maastoa mukailevasti mäntykankaalle. Vuonna 1955 varuskuntaan valmistui uusi ruokala, jonka alakertaan tuli elokuvateatteri. Henkilökunnan asuntopulaa
helpottamaan rakennettiin harjun laelle viisi kerrostaloa. Juokseva vesi, sisävessat ja kylpyamme merkitsivät isoa parannusta kantahenkilökunnan asumistasoon. Ruokala ja asuintalot ovat arkkitehti Heidi Vähäkallio-Hirvelän suunnittelemia. Samana aikakautena rakennettiin myös arkkitehti Jorma Pankakosken suunnittelemat sotilaskoti ja lämpökeskus sekä lisää kasarmeja, korjaamo ja autohalli. Arkkitehti Osmo Lapon suunnittelemat Ilmatorjuntakoulu ja koulun asuntola valmistuivat 1980–1990-luvun taitteessa.
KASARMIEN UUSI ELÄMÄ
Tuusulan taidemuseo sijaitsee Hyrylän keskustassa vuonna 1915 valmistuneessa kasarmirakennuksessa. Rakennus on ollut vuoden 2019 peruskorjattavana.
Kasarmit siviilikäyttöön
töön, ja muutama punatiilikasarmeista on vielä Senaatti-kiinteistöjen myyntilistalla. Olympiakasarmille löytyi tänä vuonna uusi omistaja, joka suunnittelee rakennuksen muuttamista asuinkäyttöön. Osa rakennuksista on suojeltuja, mikä tarkoittaa, että ostajan on huomioitava rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo sekä rakennussuojelun velvoitteet. Varuskunta-alueella on nykyään monia eri toimijoita. Vuonna 1915 valmistuneessa sairaalarakennuksessa toimii Tuusulan taidemuseo, varuskunnan ruokalassa on Tuusulan kunnan keskuskeittiö ja kuvataidekoulu, Ilmantorjuntakoulusta on remontoitu tilat Tuusulan
seurakunnan seurakuntakeskukselle ja miehistökasarmeista on saneerattu tilat palvelutalolle. Upseerikerhon tiloissa on toiminut elokuusta 2017 lähtien Ravintola Kerho. Kantahenkilökunnan asuintalot ovat jo aiemmin siirtyneet valtio-omisteisen Kruunuasunnot Oy:n hallinnoitavaksi. Entiselle varuskunta- ja harjoittelualueelle rakennettavan Rykmentinpuiston myötä Hyrylästä kehittyy ainutlaatuinen tulevaisuuden asuinalue. Alueen ensimmäiset korttelit on jo myyty rakennuttajille, ja ensimmäiset noin 1 000 asuntoa valmistuvat vuonna 2020.
Muuriankkuri 2/2019
Varusmieskoulutus lakkautettiin Hyrylässä vuoden 2006 lopussa. Helsingin ilmatorjuntarykmentin viimeinen lipunlasku oli lippukentällä 29.12.2006. Hyrylässä toimi vielä vuosina 2008– 2015 Niinisalosta muuttanut Puolustusvoimien kansainvälinen keskus, nykyiseen Panssariprikaatiin kuuluvan Helsingin ilmatorjuntarykmentin 2. ohjuspatteri ja osia Viestirykmentistä, osa Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta sekä Puolustushallinnon rakennuslaitoksen etäpiste. Hyrylän kasarmialueen rakennukset ovat vähitellen siirtyneet siviilikäyt-
21
KASARMIEN UUSI ELÄMÄ Ravintola Kerho toimii entisen Upseerikerhon tiloissa. Ravintolan yhteydessä on pieni konditoriapuoti.
Muuriankkuri 2/2019
22
Rykmentinpuistosta tulee jopa 15 000 asukkaan kylämäinen asuinalue. Varuskunnan lakkauttamisen jälkeen Tuusulan kunta ja Senaatti-kiinteistöt ovat yhdessä kehittäneet aluetta. Kaikkiaan Rykmentinpuiston alue on mustikkapaikkoineen, polkuineen ja hiihtolatuineen lähes 500 hehtaarin suuruinen. Rykmentinpuiston keskuksesta tulee koko Rykmentinpuiston alueen sydän. Keskusta-alueelle on kaavoitettu mm. liikekeskus, 700 oppilaan yhtenäiskoulu, päiväkoti ja monitoimitalo. Valtaosa uudisrakentamisesta on kuitenkin asuntoja. Rakennuksista tulee 4–6-kerroksisia, ja niiden arkkitehtuurissa huomioidaan alueen punatiilikasarmien henki. – Uskon, että varuskunta-alueen omaleimainen historia, kattavat lähipalvelut ja upea luonto tekevät Rykmentinpuistosta ainutlaatuisen ja houkuttelevan kohteen, sanoo Tuusulan pormestari Arto Lindberg. Koko ikänsä Tuusulassa asunut Lindberg on aikanaan suorittanut varusmiespalveluksensa Hyrylän varuskunnassa. Entisen upseerikerhon tiloissa vuodesta 2017 toimineen Ravintola Kerhon ravintolapäällikkö Nea Niemelä odottaa myös innostuneena Rykmentinpuiston rakentumista ja sen elävöittä-
Rakuunapuiston rakennettavalla asuinalueella aloitettiin maankunnostukset jo vuonna 2005 yhteistyössä Puolustusvoimien ja Rakennuslaitoksen kanssa.
vää vaikutusta alueella. – Rakennuksen historia ja miljöö luovat erinomaiset puitteet päivittäiseen toimintaan, mutta myös erilaisten juhlien pitoon. Toivottavasti uudet asukkaat löytävät meidät ja ottavat upseerien jalanjäljissä Kerhon omakseen, sanoo Niemelä. Rakennettavan alueen ympäristön kunnostamisessa Rakennuslaitoksella on ollut merkittävä rooli. – Aloitimme jo vuonna 2005 yhdessä Puolustusvoimien kanssa varuskun-
ta-alueen pilaantumisriskien kartoittamisen. Laajojen selvitysten perusteella alueella tehtiin useita pilaantuneen maan kunnostuksia mm. ampumaradoilla, kaatopaikalla ja polttoaineen jakopaikalla. Lisäksi alueella on tehty useita pienempiä kohdekohtaisia tutkimuksia ja selvityksiä, kertoo Rakennuslaitoksen Ympäristöpalveluiden vs. toimialajohtaja Reija Kalajo.
tassa, kuitenkin viljapeltojen keskellä ja niin, että luontopolut lähtevät suoraan kotien takapihoilta, kuvaa Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää. – Tuusulan merkittävä kulttuurihistoria tuo oman lisänsä messuihin, ja olemmekin alueen suunnittelussa halunneet nostaa esiin taiteen merkitystä elämisessä ja olemisessa. Rykmentinpuistoon on laadittu taideohjelma, jonka mukaan tonttien myynnistä tietty prosenttiosuus käytetään taiteeseen. Merkittävä osa taiteesta sijoitetaan yleisille alueille, kuten aukioille, katualueille ja puistoihin.
Asuntomessut järjestetään jo kolmatta kertaa Tuusulassa. Kaikkien aikojen ensimmäiset Asuntomessut järjestettiin Tuusulassa vuonna 1970 ja toisen kerran messut olivat Tuusulassa vuonna 2000. Arto Lindbergin mukaan ei ole sattumaa, että Tuusulassa järjestetään jo kolmannet Asuntomessut. – Asuntomessujen tutkimuksen mukaan entisillä messualueilla asuu keskimääräistä tyytyväisempiä asukkaita. Keväällä julkistettujen THL:n tulosten mukaan Tuusulassa asuukin Suomen onnellisimmat ihmiset, heti Kauniaisten jälkeen.
Messualueen rakentaminen on käynnissä. Asuntomessut järjestetään Tuusulassa 10.7.-9.8.2020.
Muuriankkuri 2/2019
Kuva: Arkkitehtitoimisto OOPEAA
VUODEN 2020 Asuntomessut sijoittuvat Hyrylän kasarmialueen viereen varuskunnan entiselle harjoitusalueelle. Lakkautetulle varuskunta-alueelle rakentamisesta saatiin kokemusta Asuntomessuilla 2019 Kouvolan Korian alueella. Kuuden hehtaarin suuruisella alueella rakentaminen on jo alkanut. Alueelle tulee yhteensä 27 pientaloa, kaksi kerrostaloa ja kaksi kaupunkipientaloa. Kohteet ovat puurunkoisia taloja, hirsitaloja ja kivitaloja. Teemana on monipuolinen elämisen taide tulevaisuuden kyläkaupungissa. – Tuleva asuntomessualue sijaitsee palveluiden lähellä Tuusulan keskus-
KASARMIEN UUSI UUSI ELÄMÄ ELÄMÄ
ASUNTOMESSUT 2020 VAUHDITTAA RYKMENTINPUISTON RAKENTAMISTA
23
VARUSKUNTA
Yhteispohjoismainen taisteluasuhanke etenee testausvaiheeseen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteisen Nordic Combat Uniform (NCU) -hankkeen tavoitteena on hankkia yhteneväinen, tulevaisuuden taistelukentän vaatimuksiin vastaava taisteluasukokonaisuus Pohjoismaiden puolustusvoimien käyttöön. TEKSTI: Kirsti Helin KUVA: Joakim Serkelä / Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Muuriankkuri 2/2019
24
V
uonna 2016 käynnistetty yhteispohjoismainen hanke etenee talvella 2019–20 vaiheeseen, jossa kerätään tietoa neljän eri tarjoajan taisteluasujen toimivuudesta kenttäolosuhteissa. Suomen puolustusvoimissa
asua testataan joulukuusta alkaen Jääkäriprikaatissa ja Kainuun prikaatissa. Pohjoismainen NCU-taisteluasu on kaikissa maissa yhtenäinen kokonaisuus, mutta jokainen maa käyttää omissa asuissaan kansallista maastoku-
viotaan. Päähineet, käsineet, jalkineet tai taistelijan suojavarusteet eivät kuulu NCU-kokonaisuuteen, vaan jokainen osallistujamaa hankkii ne itsenäisesti. NCU-hankkeen kenttäkokeissa arvioidaan tarjottujen asujärjestelmien toi-
VARUSKUNTA
Neljän eri tarjoajan taisteluasukokonaisuuksia testataan talvikaudella Jääkäriprikaatissa ja Kainuun prikaatissa. Testipuvut ovat yksivärisiä, mutta Suomeen hankittaviin NCU-asuihin tulee tuttu M05-maastokuvio.
mivuutta eri olosuhteissa ja kerätään käyttäjien kokemuksia niiden soveltuvuudesta palveluskäyttöön.
Toimivuutta testataan eri olosuhteissa
NCU-taisteluasu nykyisten asujen rinnalle
Toimittajan valintapäätös on määrä tehdä loppuvuodesta 2020, ja ensimmäiset asut toimitetaan osallistujamaille vuonna 2021. NCU-hankkeen kokonaisarvo on kaikkien pohjoismaiden asuhankinnat huomioon ottaen enintään 425 miljoonaa euroa vuosien 2021–27 aikana. Suomen puolustusvoimien osuutena olisi 65 miljoonan euron arvoinen hankintasopimus. Suomessa NCU-taisteluasu on tarkoitus ottaa käyttöön nykyisin palveluskäytössä olevien kotimaan M05-taisteluasun ja lämpimän ilmastovyöhykkeen
M04-taisteluasun rinnalla ja vain rajatulle määrälle joukkoja. M05-maastoasu säilyy puolustusvoimien joukkojen pääasiallisena taisteluasuna lähitulevaisuudessa.
Taistelijan varustusta kehitetään laajemminkin
Taisteluasun uudistamishankkeen rinnalla puolustusvoimat kehittää monipuolisesti taistelijan tulivoimaa, selviytymiskykyä, liikkuvuutta, tilannetietoisuutta sekä taistelukyvyn ylläpitoa. Tulivoimaa on parannettu viime vuosina muun muassa rynnäkkökiväärin (RK62M) modernisoinnilla. Selviytymiskykyä kehitetään esimerkiksi hankkimalla suojanaamareita ja kypäriä sekä ottamalla käyttöön kotimaiset M17-suojaliivit. Tiedustelijoiden ja tulenjohtajien suorituskykyä on tuettu hankkimalla uusia lämpötähystimiä ja maalinpaikannuslaitteita.
Muuriankkuri 2/2019
Euroopan alueelle tarkoitettuja NCU-taisteluasuja testataan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi Tanskan puolustusvoimat vastaa viidakko- ja aavikkoalueiden asukokonaisuuksien testaamisesta. Kenttäkoejaksolla joulukuusta 2019 toukokuuhun 2020 Jääkäriprikaatin ja Kainuun prikaatin varusmiehistä koostuvat testiryhmät käyttävät NCU-asuja päivittäin palveluksessa ja taistelukoulutuksessa. Lisäksi tehdään erillistestejä, joilla arvioidaan asujärjestelmien toimivuutta muun muassa arktisissa olosuhteissa. Ruotsin puolustustutkimusinstituutti (Totalförsvarets forskningsinstitut) kerää käyttäjäryhmien antaman palautteen kenttäkokeiden päätyttyä. NCUhanke analysoi palautteen ja käyttää
sitä taisteluasuehdokkaista muodostettavan teknisen arvion tuottamisessa. Tekninen arvio muodostaa yhdessä taisteluasutarjoajilta saatujen tarjousten kanssa kokonaisuuden, jonka perusteella NCU-hanke tekee päätöksen pohjoismaiden taisteluasujärjestelmän toimittajasta.
25
UUTISIA
Puolustushallinto selvittää paikasta riippumattoman työnteon vaihtoehtoja Puolustusministeri Antti Kaikkonen on käynnistänyt selvityksen paikkariippumattoman ja monipaikkaisen työn lisäämiseksi puolustusministeriön hallinnonalalla eli Puolustusvoimissa, Rakennuslaitoksessa ja puolustusministeriössä. Puolustushallinnolla on kaikkiaan 150 toimipistettä 53 paikkakunnalla eri puolilla maata. Ministeriön käynnistämässä selvityksessä on kyse yhteensä noin 13 000 puolustushallinnon alaan kuuluvasta tehtävästä.
Puolustushallinnossa on jo laajasti käytössä erilaisia paikasta riippumattoman työskentelyn vaihtoehtoja, kuten etätyö, hajautettu työ ja liikkuvan työskentelyn ratkaisut. Selvitystyön tavoitteena on arvioida monipaikkaisen työn mahdollisuuksia ja vaikutuksia esimiestyöhön ja johtamiseen. – Joustavat työskentelymahdollisuudet ovat parhaimmillaan sekä työnantajan että työntekijän etu, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen. – Vaikka puolustushallinnon toiminta onkin jo
nykyisellään varsin hajautettua, on paikallaan käydä läpi 2020-luvun mahdollisuudet alueellisesti joustavaan työskentelyyn. Toimeksianto perustuu pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmaan, jossa alueellistaminen ja paikasta riippumaton työnteko nousevat vahvasti esille. Hallitusohjelman mukaan uutta teknologiaa on hyödynnettävä, jotta joustava eläminen, työskentely ja yrittäminen ovat mahdollisia.
Uusi lakipaketti tukee kansallisen turvallisuuden varmistamista kiinteistökaupoissa
Muuriankkuri 2/2019
26
Vuoden 2020 alusta tulee voimaan laaja lakikokonaisuus, joka mahdollistaa nykyistä paremmin kansallisen turvallisuuden huomioimisen kiinteistökaupoissa ja alueidenkäytön suunnittelussa. Lakipaketissa keskeinen elementti on vaatimus EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten ostajien kiinteistöostojen luvanvaraisuudesta Suomessa. Lupaprosessilla ei pyritä hidastamaan tai hankaloittamaan ulkomaista kiinteistökauppaa Suomessa, mutta se antaa valtiolle tarvittaessa mahdollisuuden puuttua sellaiseen kiinteistöhankintaan, jonka voidaan katsoa vaarantavan kansallista turvallisuutta. Uusien lakien myötä puolustusministeriöstä tulee lupaviranomainen, joka käsittelee lupahakemukset ja tekee päätökset lupien osalta koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Käy-
tännössä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten ostajien on haettava lupaa joko ennen kiinteistökaupan tekoa tai kahden kuukauden kuluessa sen jälkeen. Alkuvaiheessa lupaa haetaan lomakkeella ja myöhemmin sähköisessä asiointijärjestelmässä. Kokonaisuuteen kuuluu myös uusi laki valtion etuosto-oikeudesta, jonka mukaan valtiolla on etuosto-oikeus strategisten kohteiden välittömässä läheisyydessä tapahtuvissa kiinteistökaupoissa. Valtion etuosto-oikeus on voimassa vain tiukasti rajatuilla maanpuolustukseen tai rajaturvallisuuteen liittyvillä alueilla, joten se vaikuttaa hyvin pieneen osaan Suomessa tehtävistä kiinteistökaupoista. Kiinteistönomistaja voi halutessaan pyytää puolustusministeriöltä ennakkotiedon siitä, aikooko valtio käyttää etuosto-oikeutta.
Valtiolla on etuosto-oikeus vain sellaisiin kiinteistöihin, jotka sijaitsevat tai joiden osa sijaitsee • maakunta-, yleis- tai asemakaavassa Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen tarpeisiin osoitetuilla alueilla tai enintään 500 metrin etäisyydellä niistä • enintään 1000 metrin etäisyydellä viestiasemista, tutka-asemista, lentopaikoista tai satamista, jotka palvelevat Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen vesi- tai ilmailuliikennettä • enintään 500 metrin etäisyydellä muista Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen käytössä olevista kiinteistöistä, jotka edellyttävät suoja-aluetta. • Etuosto-oikeutta ei ole Ahvenanmaan maakunnan alueella.
Uusimman tutkimuksen mukaan asiakkaiden tyytyväisyys Rakennuslaitoksen palveluihin on edelleen korkealla tasolla, vaikkakin hienoista laskua on tapahtunut edelliseen vuoteen verrattuna. Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin syys-lokakuussa 2019 verkkokyselynä tilojen käyttäjäasiakkaille (Puolustusvoimien hallintoyksiköt) ja puhelinhaastatteluna tilaaja-asiakkaille (Logistiikkalaitos, logistiikkarykmentit). Käyttäjäasiakkaille tehtyyn verkkokyselyyn saatiin yhteensä 145 vastausta (vastausprosentti 43 %) ja tilaaja-asiakkaiden puhelinhaastatteluihin saatiin yhteensä 33 vastausta (73 %). Tilojen käyttäjien kokonaistyytyväisyys Rakennuslaitoksen palveluihin on jatkuvasti varsin korkea 3,89 (3,92). Edelliseen kyselyyn verrattuna tyytyväisyys energiapalveluihin on noussut, kun taas tyytyväisyydessä jätehuoltoon ja teknisiin palveluihin on tapahtunut laskua. Korkeimmat arvosanat tilankäyttäjät antavat tänäkin vuonna siivouspalveluille sekä asiakaspalvelun ja yhteistyön sujuvuudelle. Palveluiden käyttäjät ovat
tyytyväisimpiä Tampereen ja Sodankylän palveluyksiköiden alueilla. Kun tuloksia verrataan laajempaan toimitilapuolen KTI Asiakastyytyväisyysvertailuun, jossa kokonaisuustyytyväisyysindeksi on 3,61, Rakennuslaitoksen tulokset erottuvat positiivisesti. Tilaaja-asiakkaiden kokonaistyytyväisyys on 3,71 (3,84). Tyytyväisyys ympäristöpalveluihin, puolustusvalmiudellisten vaatimusten ja poikkeusolojen huomioon ottamiseen sekä raportointiin on noussut viime vuodesta. Tilaaja-asiakkaat ovat tyytyväisiä yhteyshenkilöiden ammattitaitoon, asiantuntemukseen ja tavoitettavuuteen.
UUTISIA
Rakennuslaitoksen asiakkaat tyytyväisiä palveluihin Rakennuttamispalvelujen osalta tilaajat arvostavat henkilöstön palveluhenkisyyttä sekä toiminnan edellyttämien tarpeiden tuntemusta. Kriittisempiä arvosanoja annettiin puolestaan hankkeiden kustannustehokkaan johtamisen ja valvonnan sekä aikataulujen pitävyyden osalta. Tilaaja-asiakkaista 73 % pitää asiakastukikeskuksen toimintaa tärkeänä tai erittäin tärkeänä ja 82 % vastaajista kokee Rakennuslaitoksen nykyisen tarjonnan riittävänä. Rakennuslaitos on tutkinut asiakkaidensa tyytyväisyyttä yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 lähtien.
Käyttäjien kokonaistyytyväisyys kiinteistöpalveluihin 4
3,94
3,96
3,9
3,92
3,89
3,8 3,7
3,69
3,69
3,6
3,67
Rakennuslaitos 3,61
Muut kiinteistöpalvelujen toimittajat
3,5 3,4
2016
2017
2018
2019
Lähde: KTI Kiinteistötieto Oy, 2019
Henkilöstön työtyytyväisyys pysynyt samalla tasolla Vastaajat olivat tyytyväisiä oikeudenmukaiseen kohteluun sekä työtovereiden taholta (3,96) että lähiesimiesten taholta (3,84). Sukupuolten tasa-arvon toteutuminen työyhteisössä koettiin hyväksi (3,81). Maanpuolustustahto sai erinomaisen arvosanan (4,5). Vähemmän tyytyväisiä oltiin palkkauksen muuttumiseen työsuorituksen muuttuessa (2,50), kehityskeskusteluihin (2,89) sekä ylimmän johdon toimimiseen esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä (2,92).
Naiset (3,65) ovat keskimäärin tyytyväisempiä kuin miehet (3,42). Alle 29-vuotiaat ovat tyytyväisimpiä ja toiseksi tyytyväisimpiä ovat yli 60-vuotiaat. Palveluyksiköittäin tarkasteltuna parhaan tuloksen (3,72) saavutti keskusyksikkö. Kyselyn vastausprosentti oli 66 %. Rakennuslaitoksen palveluksessa on yhteensä noin 680 henkilöä. Työtyytyväisyyskysely tehtiin VMBaro-kyselynä, joka on yleisesti käytössä valtionhallinnossa.
Muuriankkuri 2/2019
Uusimman kyselyn mukaan Rakennuslaitoksen henkilöstön työtyytyväisyys on 3,51 (asteikolla 1-5) eli kokonaistyytyväisyys on lähes samaa luokkaa kuin edellisenä vuonna (3,55). Parhaan arvion saivat työn tavoitteiden tietäminen (4,26), sitoutuminen työnantajan tavoitteisiin (4,22) ja työpaikan arvojen tunteminen (4,16). Työn sisältöön ja vaikuttamismahdollisuuksiin oltiin tyytyväisiä (3,94) samoin kuin työn mielenkiintoisuuteen ja haastavuuteen (3,94).
27
ENGLISH SUMMARY
Director Pekka Salojärvi retired with pension after an outstanding career within Defence Administration
I
n October 2019, Director Pekka Salojärvi retired with pension after a long and outstanding career within the Finnish defence estate administration. In his appraisal of the first 25 years of the Construction Establishment of the Defence Administration, Salojärvi emphasises the professional excellence of the personnel and their commitment to serving the Finnish Defence Forces. “The Construction Establishment has, since its foundation, invested in continual, goal-directed development in all its fields of operations: construction, facilities management, environmental services and administration.” “Through our active engagement in the Nordic Baltic Defence Estates forum
(NBDE), we have gained an international dimension to the management of Finnish defence facilities. Since 1996, the Construction Establishment has been in charge of the NBDE activities in Finland. International collaboration and networking are an invaluable asset for us”, says Salojärvi. “Serving the Construction Establishment has been rewarding. Through my work, I was provided with a unique opportunity to follow the developments, not only within the defence administration but also in other fields of government and society. I wish to extend my gratitude to the personnel, clients and partners of the Construction Establishment for this shared journey.”
Matias Warsta appointed Director of the Construction Establishment
A Muuriankkuri 2/2019
28
s of 1 November 2019, D.Sc. (Tech.) Matias Warsta from the Ministry of Defence has served as the Director of the Construction Establishment of Defence Administration, following the retirement of Pekka Salojärvi. Warsta served as Director of the Community and Environment Unit of the Ministry of Defence since 2016. Prior to his positions in the Ministry, he had served as Environmental Senior Officer at the Defence Command. “The Construction Establishment has become quite a familiar organisation for me over the past decade. At the Defence Command, I was in the role of a
customer, procuring environmental protection services from the Construction Establishment, whereas at the Ministry of Defence, I was involved, among other things, in the performance management of the Construction Establishment. For the past four years, I have acted as a permanent specialist in the Board of the Construction Establishment.” “I am glad to receive the honour of leading such a highly competent professional organisation. The personnel of the Construction Establishment possess a huge amount of experience and unique knowledge in defence real estate planning and maintenance”, says Warsta.
ENGLISH SUMMARY
Cyber defence is part of modern warfare
T
he Finnish Defence Policy Report defines cyber defence as a key domain in the development and maintenance of the national defence system. Cyber defence is one area of warfare along with the land, maritime, air and space defence, and is operationally linked with all military branches. “Our cyber defence capability is comprised of intelligence, influence
and protection”, explains Chief of C5, Brigadier General Mikko Heiskanen, who is responsible for Cyber Defence within the Finnish Defence Forces. Heiskanen points out that physical security is a prerequisite for cyber security. “For the Defence Forces to successfully pursue cyber defence, it is vital that the physical security of critical targets is ensured by the Construction Establishment.”
According to General Heiskanen, Finland is among the Top 10 most advanced countries in terms of cyber defence. “Our expertise in cyber defence is internationally valued, which is reflected in the fact that the number of those wishing to enter partnership with is larger than we can accept.”
Nordic Combat Uniform project enters field testing phase
I
The field tests aim at evaluating the functionality of the uniforms offered by the four tenderers in different conditions, and collecting user feedback on the uniforms. The tests for the European area uniform configurations will be conducted in Finland, Sweden, Norway and Denmark. In addition, the Danish Armed Forces is responsible for testing the jungle and desert uniforms. The technical assessment and the tenders will provide the basis for making a decision on the supplier of the Nordic Combat Uniform.
Muuriankkuri 2/2019
nitiated in 2016, the Nordic Combat Uniform project (NCU) is a joint Finnish, Swedish, Norwegian and Danish undertaking aimed at acquiring a common combat uniform for the armed forces of the Nordic countries that will meet the requirements of the battlefield in the future. During the winter of 2019–20, the functionality of the uniforms offered by four selected tenderers will be tested in field conditions. The NCU configuration is identical for all countries, but each country will use its own national camouflage pattern in their uniforms.
29
KOLUMNI
Muuriankkuri 2/2019
30
JOSPA SOME ONKIN HUIJAREITA VARTEN
”PUOLET markkinointiin käytetystä rahasta menee hukkaan. Pitäisi vain tietää, kumpi puoli”, markkinointiosaajat toistelivat takavuosina. Sitten tuli sosiaalinen media. Tehokkaan mainostilan etsijät hieroivat käsiään. Vastedes olisi tarkasti tiedossa, kuinka moni mainoksen kulloinkin näki. Uudessa mediassa mainostaminen oli kaiken lisäksi aikaisempaa edullisempaa, ja mainoksen kykeni kohdentamaan paremmin. Maksu meni vain oikeista näytöistä. Ongelma ratkaistu. Ilo oli ennenaikainen. Ihmisen kykyä keksiä kepposia ei pidä aliarvioida. Sosiaaliseksi mediaksi kutsutut alustat ehtivät hädin tuskin täyttää kymmenen vuotta, kun netistä alkoi löytyä yrityksiä, joilta voi ostaa valetilejä, seuraajia, näyttöjä ja tykkäyksiä Facebookiin, Twitteriin, Instagramiin ja muihin somekanaviin. Toiminta on täysin avointa, palvelukset voi maksaa luottokortilla ja ostoista saa kuitin. Mainostaja ei voi vieläkään varmuudella tietää, onko hänen mainoksensa nähnyt oikea palveluksia ja hyödykkeitä haluava ihminen vaiko botti, automatisoitu sosiaalisen median tili. Kyse ei ole ihan pikkuasiasta. Naton strategisen viestinnän osaamiskeskus on tutkinut botteja jo vuosia ja julkaisee neljä kertaa vuodessa Robotrolling-nimellä kulkevan katsauksen. Keskus huomasi, että Virossa Natoa koskevaan venäjänkieliseen keskusteluun vuonna 2017 Twitterissä osallistuneista 85 prosenttia oli botteja. Sittemmin määrä on tippunut, mutta on edelleen huomattava. Filippiineiltä löytyy yrityksiä, jotka tehtailevat maksua vastaan valetilejä. Moskovassa on pankkiautomaatteja muistuttavia koneita, joista voi seteleitä syöttämällä ostaa sometykkäyksiä. Netissä törmää pienellä vaivalla yrityksiin, joilta voi ostaa kerralla puoli miljoonaa tykkäystä. Sosiaalisen median manipulointia varten on syntynyt toimiva yritysinfrastruktuuri. Yllättävää on, ettei se tunnu kiinnostavan suurta yleisöä lainkaan. Jos sosiaalinen media antoikin ihmisille uuden välineen yhteydenpitoon, se on luonut myös ennennäkemättömät mahdollisuudet manipulointiin. Sen lisäksi, ettei markkinoinnin
tehon mittaaminen ole muuttunut paljoakaan helpommaksi, asiantuntijat ovat löytäneet vakavia esimerkkejä sosiaalisen median valetilien käytöstä poliittisten mielialojen muokkaamisessa. Amerikkalaisten huippuyliopistojen tutkijat King, Pan ja Roberts arvioivat pari vuotta sitten, että Kiinan hallitus on värvännyt jopa kaksi miljoonaa ihmistä syöttämään valeviestejä ja -kommentteja sosiaaliseen mediaan. Valepostausten määräksi Kiinassa tutkijat arvioivat 448 miljoonaa vuosittain. Tavoitteena on purkaa kytevät protestit ja estää kaikenlainen epätoivottu mobilisoituminen. Tiedämmekö varmasti, ettei joku mediataitava ole jo Suomessa käydyissä vaaleissa soveltanut tykkäyksiä ja seuraajia myyvien yritysten palveluksia – ja tehnyt omasta asiastaan muiden silmissä suositumman kuin se oikeasti onkaan? On vaikea kuvitella, etteivät botit rantautuisi myös suomalaiseen someen. Kuinka paljon Euroopan nykyinen hajaannus johtuu systemaattisesta harhauttavan ja kärjistävän tiedon levittämisestä, selvinnee tulevina vuosina, kun lisää akateemisia tutkimuksia valmistuu. Sen voi kuitenkin sanoa jo nyt, että olemme perimmäisten kysymysten äärellä, jos ulkopuolisella manipuloinnilla voi vääristää demokraattisen koneiston tuotoksia. Melko tarkalleen 80 vuotta sitten suomalaiset tarttuivat aseisiin voidakseen turvata oikeutensa valita itse omat hallitsijansa. Nyt tuota demokraattisen maan perusoikeutta voi horjuttaa käyttämällä viattomalta tuntuvaa uutta viestintäteknologiaa. Vieläpä varsin halvalla ja ilman pelkoa kiinnijäämisestä.
Markku Mantila Kirjoittaja työskentelee Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksessa yksikönpäällikkönä.
NIMITYSUUTISIA
Marko Hirvonen on nimitetty Helsingin palveluyksikön johtajaksi.
Olavi Huuskonen on nimitetty erityisasiantuntijaksi Helsingin palveluyksikköön.
Ville Hämäläinen on nimitetty kiinteistövalvomopäivystäjäksi asiakastukikeskukseen.
Mika Jatkola on nimitetty kiinteistöpalvelupäälliköksi Helsingin palveluyksikköön.
Jani Kemppainen on nimitetty LVI-insinööriksi Jyväskylän palveluyksikköön.
Marjo Kiilavuo on nimitetty hallinnon assistentiksi keskusyksikköön.
Joonas Kotakorva on nimitetty LVI-insinööriksi Sodankylän palveluyksikköön.
Katri Kurikka on nimitetty ostajaksi Tampereen palveluyksikköön.
Maarit Lempiäinen on nimitetty henkilöstösihteeriksi palveluyksiköiden henkilöstötiimiin.
Kaj Lindholm on nimitetty Turun palveluyksikön johtajaksi.
Mikko Mäkilä on nimitetty tekniseksi päälliköksi Turun palveluyksikköön.
Riitta Paasonen on nimitetty tekniseksi päälliköksi Kajaanin palveluyksikköön.
Kari Palomäki on nimitetty ostajaksi Tampereen palveluyksikköön.
Teemu Puolakka on nimitetty kiinteistövalvomopäivystäjäksi asiakastukikeskukseen.
Pia Räisänen on nimitetty rakenneasiantuntijaksi keskusyksikköön.
Krista Sillman on nimitetty hankintaasiantuntijaksi keskusyksikköön.
Minna Viikari on nimitetty hankintaasiantuntijaksi keskusyksikköön.
Vesa Virtanen on nimitetty Kiinteistöpalvelupäälliköksi Kajaanin palveluyksikköön.
Matias Warsta on nimitetty Rakennuslaitoksen johtajaksi.
Eetu Wåg on nimitetty kiinteistönhoitoinsinööriksi Kajaanin palveluyksikköön.
Muuriankkuri 2/2019
Markku Auvinen on nimitetty tekniseksi päälliköksi Helsingin palveluyksikköön.
31